keskiviikkona, elokuuta 22, 2007

Christerin lista

*
Nyt ei julkaista
Schindlerin listaa vaan Christerin listaa. Kyseessä on erilaisten ruokavalioiden TOP-lista.

Hämmästellään yhdessä erilaisten laihdutus-, elämänhallinta ja terveysdieettien lukumäärää. Listasijoitus määräytyy salaisen laskukaavan mukaan, johon sisältyy mm. laskelma tieteellisten tutkimustöiden lukumäärästä, ruokavalion järkevyydestä ja käyttökelpoisuudesta. Mitä korkeammalla listalla ruokavalio esiintyy, sitä todennäköisempää on, että dieettiin kannattaa uhrata aikaa ja rahaa. Dieetti on sitä lähempänä huuhaata, mitä alimpana listalla se esiintyy. Viime aikoina mm. vähähiilihydraattisista dieeteistä on julkaistu varsin runsaasti korkealuokkaisia tutkimustöitä ja näiden dieettien listasijoitus on jonkin verran noussut. Ravitsemus herättää tunteita ja vuorenvarmasti tämä lista myös kuohuttaa monien mieliä. Teidän kannattaa protestoida mikäli havaitsette suosikkidieettinne jääneen epäilyttävän kauas kärjestä. Perehdyn tilanteeseen ja korjaan mahdollisesti sijoituksen seuraavalla päivityskerralla mikäli siihen on aihetta. Suoranaisiin virheisiin puutun välittömästi. Huomioikaa, että tämä on minun henkilökohtainen käsitykseni ruokavalioiden järjestyksestä ja kenenkään ei pidä listan takia menettää yöuniaan!

Suluissa näkyy edellinen listasijoitus.

  1. (1) Valtion ravitsemusneuvottelukunnan suositukset
  2. (2) Glykeeminen indeksi ("verensokeriblues")
  3. (8) Harvardin dieetti
  4. (3) Ortoglykeeminen painonhallinta
  5. (6) Kasvisruokavalio
  6. (4 ) Kiloklubi ohjelma
  7. (5) Keventäjät ohjelma
  8. (9) Zone dieetti (Barry Searsin dieetti)
  9. (10) Atkinsin dieetti (ketogeeninen dieetti)
  10. (13) Montignac
  11. (7) ENE-dieetti (VLCD-dieetti, Nutrifast-dieetti)
  12. (11) Omenalla ohuemmaksi dieetti
  13. (17) Välimeren dieetti
  14. (15) Näkkileipädieetti
  15. (12) Painonvartijat
  16. (14) Nutrilett
  17. (16) Pritikinin dieetti
  18. (21) Schwarzbeinin menetelmä
  19. (19) Bernsteinin dieetti
  20. (18) Mercolan dieetti ("Ilman viljaa" -dieetti)
  21. (20) Kosher-dieetti
  22. (22) Mammadieetti
  23. (31) Pellinki-dieetti ("Heikkilän" ruokavalio)
  24. (23) Elävä ravinto
  25. (24) Sugar Busters -dieetti
  26. (25) Lutzin dieetti
  27. (26) Body for Life
  28. (27) Fuhrmanin dieetti
  29. (28) Gersonin dieetti
  30. (29) Okinawan dieetti
  31. (30) Total Wellbeing Dieetti
  32. (32) H-limit-dieetti ("Loikkasen ruokavalio")
  33. (33) Scarsdalen dieetti
  34. (34) Kivikauden dieetti (Paleodieetti)
  35. (35) Tohtori Pakarisen dieetti
  36. (36) Gluteeni-kaseiinivapaa dieetti
  37. (37) Perunadieetti
  38. (38) Makrobioottinen dieetti
  39. (39) Evoluutiodieetti
  40. (40) Robbinsin dieetti
  41. (41) Grahamin dieetti
  42. (42) Hellerien dieetti ("Hiilihydraattiriippuvaisen dieetti")
  43. (43) Perriconen dieetti
  44. (44) Laihduttaminen kaloreita laskemalla
  45. (45) Fit for Life ("Elämäsi kuntoon")
  46. (46) Riisidieetti (Duke University Diet)
  47. (47) Allévo ohjelma
  48. (48) Hunza dieetti
  49. (49) Ezrin dieetti ("Rasvasi avulla hoikaksi", Insulin control diet)
  50. (50) Vichyvesi dieetti
  51. (51) Aineenvaihdunta dieetti
  52. (52) Seksidieetti
  53. (53) Hamptons dieetti
  54. (54) Herbalife
  55. (55) Hollywood dieetti (South Beach Diet)
  56. (56) Detox dietti
  57. (57) Go-dieetti
  58. (58) Protein Power -dieetti
  59. (59) Korkeaproteiininen dieetti
  60. (60) Stillmanin dieetti
  61. (61) Hedelmädieetti
  62. (62) Kaalisoppadieetti
  63. (63) Easy Body ohjelma
  64. (64) Halleluja dieetti
  65. (65) Best bet dietti
  66. (66) Craigin ohjelma
  67. (67) Mehiläisen dieetti
  68. (68) Rasvanhuuhteludieetti ("Fat Flush", Gittlemanin dieetti)
  69. (69) Ananasdieetti
  70. (70) Lentoemäntä dieetti (4 päivän ihmedieetti, uranaisen dieetti)
  71. (71) Israelin armeijadieetti
  72. (72) Yhden päivän juomadieetti
  73. (73) Pysy solakkana CD
  74. (77) Buddhalaisdieetti
  75. (75) Roskaruokadieetti
  76. (76) Tietokonehakkerin dieetti (Hacker's diet)
  77. (74) Veriryhmädieetti (D'Adamon Dieetti)
  78. (78) Valoravinto (Breatharian diet)
Linkit tarkistettu 22.8.2007

9 kommenttia:

  1. Miksi ihmeessä kasvisruokavalio on noin korkealla sijalla? Minun on hyvin vaikea löytää mitään hyvää kasvisruokavaliosta paitsi se, että kasviksia oletettavasti syödään vähintään puoli kiloa päivässä.

    *P*

    VastaaPoista
  2. Parahin *p*, kiitos kommentistasi. Tästä kasviruokavaliosta oli jo aiemmin puhetta edellisen kerran julkistaessani listani. Kasviruokavalion sijoitus on mielestäsi liian hyvä. Hyvin toteutettuna kasvisruokavalio on taatusti terveellinen, huonosti toteutettuna se voi johtaa puutostiloihin. Tutkimusnäyttö kasvisruokavalion puolesta on vahva. Tähän perustuu tämän ruokavalion korkea sijoitus.

    VastaaPoista
  3. Monesti on juolahtanut yksinkertaiseen mieleeni, että miksi kasvisruokavalio on niin hyvä kuin monesti mainostetaan. Ymmärrän esim nykyisen lihantuotannon raakuuden/rankkuuden jne eräänä perusteluna. Mutta eikö nykyihminen olekin sellainen kuin on juuri sen takia, että alkoi syömään lihaa. Olemmeko jo 'tiemme' päässä, ettemme lihaa tarvitse? Vai mihin tarve lakkasi? Tarvitsen fiksumpiani neuvomaan...

    H.Moilanen

    VastaaPoista
  4. Minun listalla ensimmäiseksi kiilaisi hiilihydraattitietoinen ruokavalio! Sitähän eivät ole suomalaistutkijat juuri uskaltaneet tutkia, mutta omalla kohdallani en voi kuin ihmetellä sen positiivisia vaikutuksia.

    On se ihmeellistä miten se vaikuttaa makutottumuksiinkin. Esimerkiksi salaatti on nykyisin herkkuani, olen siitä riippuvainen! Ennen söin sitä, koska sitä pitää syödä.

    VastaaPoista
  5. Parahin A.H. Moilanen. Ihmiselle sopii parhaiten monipuolinen sekaruoka. Kasviruokailu lienee varsin yksipuolista, tosin ei täysin mahdotonta toteuttaa täysin tyydyttävästi.

    Hiilihydraattitietoisia ruokavalioita on vasta viime vuosina järjestelmällisesti tutkittu. Luulisin, A.K., että kaikki hiilihydraattitietoiset ruokavaliot ovat vahvassa nousussa myös tällä listalla.

    VastaaPoista
  6. Puhummeko nyt täydellisestä vegaaniudesta vai sellaisesta kasvissyönnistä, johon kuuluu myös munia ja maitotuotteita?

    Minusta täytyy myös huomioida se, miten helppo ruokavaliota on noudattaa. Ja käsittääkseni täysipainoisen vegaaniruokavalion koostaminen ei tosiaan ole mikään pala kakkua.

    Ja jankutan tästä aina kun laitat listasi uudestaan niin kauan, että kasvisruokavalion sijoitus laskee radikaalisti. :)

    *P*

    VastaaPoista
  7. Lainaan pan-Oulun langatonta nettiyhteyttä ja vastaan *p*:lle. Olen käynyt läpi kaikki kasvisruokavaliot. Tutkimuksia on useita tuhansia. Kasvisruokavalioiden listasijoitukseen ei näillä näkymin tule kovin paljon muutoksia. Kiitos energisyydestäsi!

    VastaaPoista
  8. Sinä listaat dieettejä. Ruokavalio on käsittääkseni elämäntapa. Onko tämä lista vain tietyn ajanjakson dieeteistä vai erilaisista elämäntavoista?

    VastaaPoista
  9. Minun sanastossani dieetti = ruokavalio. Suurin osa ruokavalioista ovat luonteeltaan sellaisia, että niitä noudatetaan vain rajoitetun ajan, esim. kun painotavoite on saavutettu sitten lopetetaan tai ajaudutaan pois ruokavalion parista. Toivon mukaan valitset ruokavalion, jota voit noudattaa koko loppuelämän. Esimerkkejä viimemainituista ovat nuo virallistervelliset ruokavaliot, Zone, Atkins ja Montignac. Diabeetikko voi mieluusti noudattaa Bernsteinin dieettiä. Lista on sillä tavalla sekava, että siinä on sekä ravitsemuslinjauksia, kaupallisia ravinto-ohjelmia että puhtaita laihdutusdieettejä. Älkää ottako listaa liian vakavasti!

    VastaaPoista