maanantaina, elokuuta 20, 2007

Zeoliitit - uusi terveyshaitta?

*
Silmiin sattui
hieman hätkähdyttävä uutinen Ruotsinmaalta: Pölyn määrä on noussut muissakin kodeissa kuin meikäläisen.

Tekstiilit tuottavat pölyä aiempaa enemmän ja tästä voi aiheutua terveyshaittoja. Pöly on peräisin pyykkiaineista. Monissa pyykinpesuaineissa fosfaatit on korvattu zeoliiteilla (synteettisillä natriumalumiinisilikaateilla). Maailmanlaajuisesti niitä käytetään pesuaineissa miljoona tonnia. Pyykkiin zeoliitit jäävät pesun jälkeen hiukkasina. Ruotsin kuluttajaviranomaisten mukaan nykyiset pesukoneet eivät huuhtele pyykkiä riittävästi. Tämä on lisännyt zeoliittihiukkasten määrää puhtaissa tekstiileissä.

Fosfaatit kuormittavat vesistöjämme ja sen takia on tietenkin hyvä, että pyykinpesuaineissa pyritään luontoystävällisempään suuntaan. Jos tämä fosfaattien korvaaminen zeoliiteilla kuitenkin johtaa keuhkojemme lisääntyneeseen kuormitukseen, silloin on menty ojasta allikkoon.

Altistumista ilmassa oleville hiukkasille pidetään merkittävänä haittana terveydelle ja viihtyvyydelle. Nykyihminen viettää ajastaan jopa 85 % sisätiloissa, joten sisäilman laadulla on merkitystä.

Lähde: Tiedeuutiset, 20.8.2007

5 kommenttia:

  1. Taajama-alueilla fosfaatittomien pesuaineiden käyttöä on mielestäni vaikea perustella, koska jäteveden käsittelyn yhteydessä tehtävä fosforinpoisto on niin tehokasta (yli 99%). Haja-asutusalueilla niiden käyttöä voi perustella paremmin, kun jätevedenpuhdistamoja ei juurikaan ole. Silti on syytä muistaa, että suurin osa talouksissa syntyvän jäteveden fosforista on ihmisperäistä, eli ulosteen ja virtsan mukana poistuvaa fosforia. Fosfaatittomien pesuaineiden käyttö aiheuttaa paitsi pölyongelmia sisäilmaan myös ongelmia pesukoneille: pumput tukkeutuvat zeoliittimönjästä ja rikkoutuvat jne. -- kysy vaikka joltakin kodinkonekorjaajalta. Itse käytän fosfaatillista pesuainetta (niitäkin onneksi kaupasta vielä saa), koska
    a) pesuaineiden mukana jätevesiin joutuva fosfori on vain pieni pisara isossa virrassa
    b) fosfaatit saadaan tehokkaasti puhdistettua jätevesistä
    c) fosfaatillinen pesuaine säästää pesukonettani, ja näinollen ympäristöä, kun ei tarvitse kolmen vuoden välein vaihtaa uuteen koneeseen.
    Fosfaatittomien pesuaineiden väitetty ympäristöystävällisyys on kupla, vainoharhaisemmat varmasti luulevat sen olevan pesukonevalmistajien ja pesuainevalmistajien salaliitto -- arvaatte kyllä miksi. ;)

    VastaaPoista
  2. Ai niin, tämä jäi edellisestä:
    http://www.rakentaja.fi/pdf/Hajahanke/Kuivakaymalat_ja_jatteen%20hyotykaytto.pdf

    VastaaPoista
  3. Zeoliittijäämiin voi vaikuttaa pesuaineen annostelulla sekä huuhteluilla. Meillä on sen verran vanha kone, että pulverista ei ole (ainakaan toistaiseksi) aiheutunut ongelmia.
    Jos pöly haittaa, voi tosiaan vaihtaa fosfaatilliseen pesuaineeseen, tai lisätä huuhteluja, jolloin veden kulutus luonnollisesti on suurempi.
    Noin ylipäänsä pyykinpesua kannattaa miettiä. Ihmiset pesevät monesti puhtaita vaatteita.

    VastaaPoista
  4. Ajattelemisen aihetta antaa Anja. Meidänkin urheiluperheessä pyörii pyykinpesukone joka ilta. Vaimo on kovasti ympäristötietoinen, täytyy keskustella näistä zeoliiteistä ja fosfaateista ja hikisistä vaatteista.

    VastaaPoista