tiistaina, lokakuuta 02, 2007

Puskan tuska - Diabeetikkoja kohta puoli miljoonaa

**
Kansanterveyslaitoksen pääjohtaja Pekka Puska
puhuu tänään (2.10.2007) järjestyksessään 17. Valtakunnallisilla Terveysliikuntapäivillä Tampereella. Suurena huolenaiheena on kakkostyypin diabeteksen räjähdysmäinen lisääntyminen Suomessa.

Väestötutkimusten perusteella tyypin 2 diabeetikkojen lukumäärä on viimeisen 20 vuoden aikana lisääntynyt noin 70 prosentilla. Väestötutkimukset osoittavat myös sen, että yli puolet diabeetikoista ei ole tietoisia sairaudestaan. Kun nämä tutkimustiedot ynnätään saavuttaa kakkostyypin diabeetikkojen lukumäärä ensi vuonna 500 000 rajan. Tämä luku mainitaan myös Suomen Diabetesliiton julkaisemassa kirjassa Diabetesbarometri 2005 (Winell K, Reunanen A).

Diabetes tuo mukanaan paljon erilaisia seurausvaikutuksia, joten epäsuotuisa kehitys tulee jatkuessaan olennaisesti vaikuttamaan suomalaista kansanterveyttä huonontavasti ja aiheuttamaan suuria lisäkustannuksia. Pääjohtaja Puskan mukaan tällainen kehitys on kuitenkin täysin mahdollista pysäyttää ja kääntää laskuun. Se vaatii kuitenkin olennaisia muutoksia niin väestöltä kuin päätöksentekijöiltä.

Näin saadaan suomalaisten diabetesluvut kääntymään laskuun:
  • päivittäisen liikunnan olennainen lisääminen (ihmisen elimistö on luotu liikkuvaksi)
  • vähennetään energiatiheiden ravintoaineiden nauttimista (suositaan kevyempiä vaihtoehtoja ja vähennetään napostelusyömistä)
Liikunnan lisäys ja ravintomuutokset merkitsevät tehokkaampaa painonhallintaa, sillä diabetes on yhteydessä lihomiseen. Yhteiskunnallisen päätöksenteon puolella tulee helpottaa kaupunkisuunnittelun, liikennejärjestelyjen ja liikuntapaikkojen ym. avulla ihmisten liikkumista. Työpaikka- ja koululiikunta ovat myös tärkeitä keinoja. Ravintopolitiikassa tulee suosia terveellistä syömistä niin joukkoruokailussa kuin kotona. Ruoan arvonlisäveron alentamisessa tulisi suosia kasviksia, marjoja ja hedelmiä sekä muita terveellisiä vaihtoehtoja.

Minun mielestäni pääasiassa aivan verrattomia ohjeita tärkeältä terveysvaikuttajalta. Sellaista napostelukulttuuria kuin Suomessa esiintyy, ei tavata muualla kuin ehkä USA:ssa. On hyvä, että tälle asialle saatiin jyrkkä tuomio. Kevyempien vaihtoehtojen suosiminen on linjassa Kansanterveyslaitoksen aiempien lausuntojen kanssa. On toki sellaisia ihmisiä joille kevyttuotteet eivät ollenkaan sovi (sekoittavat nälänhallinnan, aiheuttavat allergioita ja tulehduksia). Heitä ei pidä väkisin sovittaa tähän kevytlinjausrintamaan. Heille jätettäköön vaihtoehdoksi täysrasvaiset tuotteet kasviksineen, marjoineen ja hedelmineen. Maistuvaa ruokaa on syytä opetella syömään pienempiä annoksia. Tupakoimattomuutta Pekka Puska ei muistanut mainita, mutta tupakan suurena vastustajana hän sallinee minun lisätä tämänkin turmiollisen terveyttä nakertavan seikan tähän valistussanomaan. Ja muistakaa todellakin liikkua. Sitä parempaa lääkettä ei ole!

Lähde: Kansanterveyslaitoksen nettisivut, 2.10.2007

10 kommenttia:

  1. Kakkostyypin diabetes johtuu siitä, että elimistö ei osaa käyttää rasvaa kunnolla energiaksi. (Tätä lääketeollisuus/lääkärit eivät voi kertoa)

    Näin ollen vähähiilihydraattinen ja korkea(eläin)rasvainen dieetti on ainoa järkevä keino kakkostyypin diabeteksen ehkäisyksi ja parantamiseksi.

    Ruoan arvonlisäveron alentamisessa tulisi suosia eläinrasvaa ja eläinproteiinia.

    VastaaPoista
  2. Kevyttuotteita kun syödään, niin varmasti napostellaan.

    VastaaPoista
  3. Mietin tässä tota jorma-einarin ajatusta. Vähän ajatusleikkiä tähän lisää. Entä, jos ihminen söisi vain lihaa, kalaa, munia, maitoa/piimää muuten mahd. käsittelemättöminä ja siis päät ja sorkat mukana, sekä vähän voikukanlehtiä ja luonnonmarjoja satunnaisesti lisäksi, niin iskisikö diabetes tällä ruokavaliolla? Luulen, että ei iskisi. Entäs keripukki:) Muistan lukeneeni kyllä, että joissain eläimen sisäelimissä olisi myös C-vitamiinia?

    Maallikko

    Siis vilja olisi pois ruokavaliosta.

    VastaaPoista
  4. Tulin äsken kotiin luennoilta Eurassa. Sielläkin diabetes puhutti pitkään. Diabeteshoidossa puhaltavat sillä lailla uudet tuulet, että potilaat ja vanhemmat osaavat kysyä vaihtoehtoja diabeetikon ruokavalioon. Sitä ei vielä järin paljon anneta sitä ohjeistusta, mutta aika olisi kypsä vaihtoehtojen (hiilihydraattitietoinen ruokavalio) tarjontaan. Kansalta loppuu jo usko näihin virallisiin ravitsemussuosituksiin. Olemmeko valmiita sitten kun kutsu käy VHH-valistukseen diabetesilloissa?

    Maallikon tarjoama ruokavalio voisi toimia hyvin diabeetikolle. Luonnonmarjoja ei voi olla kehumatta. Loistavaa asua Suomessa!

    En ole aivan varma, mutta muistaakseni raakoja hylkeen ja jääkarhun sisäelimiä ja rasvaa syömällä voi tyydyttää C-vitamiinin tarpeensa. Muistaako joku tarkemmin?

    VastaaPoista
  5. Juuri tulin diabeetikon luota kylästä. Hän sanoi, että yritetään ruokavaliolla pitää sairaus kurissa, että ei tarvitse pistää insuliinia. Hänelle on neuvottu, että rasva se paha, paha on, mutta sokeri ei ole niin paha.
    Minä söin kermat ja marjat kermakakun päältä, hän taas sokeriakun pohjan ja hillon:) Ja sanoi, että syö myös sen seitsemän leipäpalaa päivässä...

    Niin ja sanoi, että sitten on helpompaa (sanovat), kun pistetään insuliinia ja voi syödä rajoituksitta mitä haluaa...

    VastaaPoista
  6. Laitoin viestiä aikaisemmin, mutta ei tainnut mennä perille.

    Lääketieteen mukaan c-vitamiinin puutos aiheuttaa keripukin.

    Tieteen mukaan lihansyöjä ei tarvitse c-vitamiinia yhtään.

    VastaaPoista
  7. Äkkiseltään kuulostaa Jorma-Einari aika kovalta väitteeltä. En tyrmää ajatustasi, mutta lihassa ei minun tietääkseni ole kovin paljon C-vitamiinia. Monella lihaa syövällä eläimellä on kyky valmistaa C-vitamiinia itse, muistaakseni maksassa. Olisikohan ihminen ja apinat (kädelliset) nisäkkäistä ainoita joilta puuttuu kyky itse valmistaa C-vitamiinia? Syynä pidetään geenien kopiointivirhettä. Ainakin tällaisen selitysmekanismin kuulin eräällä evoluutioteorian luennolla. Ihmisen on saatava C-vitamiininsa pääosin kasveista ja hedelmistä.

    Muinaiset inuiitit lienevät todella mielenkiintoisia sen suhteen, että he söivät pääosin eläinruokaa ja eivät juuri ollenkaan kasviksia ja hedelmiä. Oletetaan heidän saaneen C- ja muut vitamiinit raa'asta hylkeen ja jääkarhun lihasta ja sisälmyksistä (maksa!). Ymmärtääkseni lihan kypsyttäminen tuhoaa sen sisältämän vähäisen C-vitamiinin.

    Mielenkiintoista...

    VastaaPoista
  8. Lihansyöjän ei tarvitse saada c-vitamiinia mistään.

    Lihansyönti ohittaa c-vitamiinin tarpeen.

    Liha ja eläinrasva ovat parhaat vitamiinien lähteet.

    Kuitukin on turhaa, jopa haitallista.

    Jääkarhun maksa on myrkyllistä.

    VastaaPoista
  9. Jorma-Einarin kommenttiin "Lihansyönti ohittaa c-vitamiinin tarpeen" kaipaan hieman täsmennystä.

    Jääkarhun maksa sisältänee runsaasti A-vitamiinia, mutta ei sentään myrkkyjä.

    Pidän edelleen sitrushedelmiä (appelsiini, sitruuna, greippi), kotimaisia marjoja (ruusunmarja, tyrni, mustikka), vihanneksia (paprika, parsakaali, lehtikaali) ja muita kasviksia (persilja, nokkonen) ylivoimaisina C-vitamiinin lähteinä.

    Onko sinulle tuttu Finelin ruoka-aineiden koostumustietokanta?

    VastaaPoista
  10. Kasvissyöjä tarvitsee c-vitamiinia kollageenin muodostamiseen. Lihansyöjä saa kaiken tarvittavan lihasta.

    Jääkarhun maksassa a-vitamiinia on niin paljon, että se on myrkyllistä.

    VastaaPoista