maanantaina, tammikuuta 21, 2008

Hämmentävä uutinen Herbalife -tuotteista

#
Hämmennys Herbalifen ympärillä jatkuu.

Tätä 27.12.2007 julkaistua juttuani kommentoidaan vilkkaasti! Tärkeä lisäys (28.12.2007): Sain julkaisuluvan Herbalife -yhtiön viralliselle lausunnolle koskien Journal of Hepatology -lehden tutkimuksia (katso alla!). Tähän on saatavilla suomennos kommenttiosastossa. Kiitoksia kaikille Teille, jotka edistitte tämän asian selvittämistä! Viimeistä sanaa tuskin on vielä sanottu tästä asiasta. Jäitä hattuun!

Uusi lisäys (21.1.2008): Jostain käsittämättömästä syystä Herbalife -yhtiö oli kovin hiljaa Biomedicumissa tänään pidetystä lehdistötilaisuudesta. Minä ja moni muu terveystoimittaja olisi halunnut osallistua tilaisuuteen. Tällainen salamyhkäisyys ei ollut kovinkaan fiksua Herbalifen suunnalta. Sain äsken käsiini lehdistötiedotteen sisällön.

TIEDOTE 21.1.2008

Herbalife Pohjoismaat

Tapausselostukset eivät anna todistettavaa näyttöä syy-yhteydestä Herbalife® -tuotteiden ja epänormaalin maksan toiminnan välillä

* Journal of Hepatology-lehdessä julkaistut artikkelit perustuvat likimääräisiin tapausselostuksiin, jotka ovat yli kaksi vuotta vanhoja (osa huomattavasti vanhempiakin).

* Herbalifen lääketieteellisten asiantuntijoiden laajamittainen tapausselostusten tutkimus ei löytänyt tieteellistä pohjaa sille, että voitaisiin päätellä minkään Herbalife-tuotteen olevan käyttöohjeiden mukaan käytettynä myrkyllisiä tai minkään Herbalife-tuotteissa aiheuttavan
maksavaurioita.

Journal of Hepatologyssä julkaistut artikkelit siteeraavat likimääräisiä tapausselostuksia, jotka yrittävät löytää yhteyden Herbalife-tuotteiden ja harvinaisten maksavauriotapausten välillä. Jotkut näistä tapauksista viittaavat melkein kymmenen vuoden takaisiin tutkimuksiin.

Tapausselostukset tulivat Herbalifen tietoon ensimmäisen kerran vuosina 2004 ja 2005, jolloin Israelin ja Sveitsin terveys- ja elintarvikeviranomaiset tutkivat tapaukset perinpohjaisesti. Herbalife oli tiiviissä yhteistyössä viranomaisten kanssa.

Näissä selvityksissä ei löytynyt näyttöä suorasta syy-yhteydestä Herbalife-tuotteiden kulutuksen ja raportoitujen maksavauriotapauksien välillä, eikä mitään Herbalife-tuotetta ole koskaan vedetty markkinoilta minkään maan terveysviranomaisten toimesta.

Journal of Hepatologyn artikkelien kirjoittajien väitteiden vuoksi, ja koska tapausselostuksista on saavilla vain rajallisesti tietoa, Herbalife on tehnyt kaikkensa saadakseen israelilaiset ja sveitsiläiset kirjoittajat keskustelemaan teorioistaan. Nämä pyynnöt torjuttiin.

"Yleisön varoittaminen Herbalife-tuotteiden käytöstä ja näistä tuntematonta alkuperää olevista harvinaisista maksasairausesiintymistä on asiatonta ja vastuutonta. Herbalifen painonhallinta- ja ravitsemustuotteet antavat asianmukaisen ja turvallisen lisän ruokavalioon eivätkä sisällä mitään jäämiä tai kasveja, jotka on luokiteltu mahdollisesti myrkyllisiksi. Tähän aiheeseen liittyvään laajaan tutkimukseemme perustuen, olemme päätelleet, että mitään terveydelle haitallisia vaikutuksia ei voida näyttää toteen. Ei siis ole mitään syytä epäillä, että mikään Herbalifen tuote olisi vaarallinen", toteaa professori, lääketieteen tohtori David Heber. Hän on Herbalifen lääketieteellisen neuvottelukunnan puheenjohtaja ja toimii UCLA:n (University of
California, Los Angeles) ravitsemuskeskuksen johtajana.*

Herbalife on lähettänyt virallisen vastineen Journal of Hepatologyn artikkeleihin. Vastineen ovat allekirjoittaneet maailman johtavat ravitsemus- ja ruokavalioasiantuntijat: Nobel palkittu lääketieteen tohtori Louis Ignarro, Herbalifen lääketieteellinen johtaja Y. Steve Henig ja professori, lääketieteen tohtori David Heber. Vastineessa asetetaan Journal of Hepatologyn artikkelin kirjoittajien näkemykset laajempaan kontekstiin ja nostetaan esiin artikkelin virheet. Siinä myös esitetään tarkasti tiukat testit ja laadun tarkkailuprosessit, jotka jokainen Herbalife-tuote käy läpi.

Herbalife vahvistaa, että se on vastaanottanut Elintarviketurvallisuusviraston, Eviran, selvityspyynnön, ja on aiheesta Eviran kanssa yhteistyössä kaikin mahdollisin tavoin. Herbalife on tyytyväinen saadessaan näin mahdollisuuden todentaa ja vahvistaa tuotteidensa täydellisen turvallisuuden. Herbalife vastaa ripeästi ja kattavasti selvityspyyntöön.

Lisätietoja:

Börre Gjersvik
Maajohtaja
Herbalife Pohjoismaat
Matkapuhelin +47 976 44 156
Email : borreg@herbalife.com

Kuvapyynnöt tai soittopyynnöt Börre Gjersvikille: Sari-Liia Tonttila, matkapuhelin 0500 659 300 tai Mona Berg, matkapuhelin 050 320 6970

* The University of California as a matter of policy does not endorse specific products or services. Dr. Heber's credentials as a Professor are for identification purposes only.



Herbalife Statement
October 2007

Herbalife nutrition products are currently being safely sold and consumed by more than 1.6 million independent Herbalife Distributors in 65 countries throughout the world. There is no evidence that our products are inherently responsible for the liver problems cited in the studies that appeared in the October 2007 Journal of Hepatology articles.

We are, of course, aware of reports that a small number of consumers have experienced abnormal liver enzyme values. In response to these concerns, Herbalife hired outside medical and scientific experts, conducted substantial independent testing, and cooperated fully with government authorities investigating these issues. This extensive review has produced no scientific basis for concluding that any of our products, when consumed in accordance with instructions on the labels, is inherently toxic or that anything in our products is causing liver damage.

Herbalife products are formulated and labeled in strict compliance with regulations in each market where they are sold. Neither Herbalife nor any responsible licensing authority would permit the sale of a product if there was evidence that it would cause a possible toxic reaction. Worldwide, “active” ingredients for each product are listed on the product label. We document the safety and health claims for our nutritional products based on the latest scientific data.

All Herbalife manufacturing facilities are reviewed and certified by the Herbalife Quality Assurance Department, and we conduct regular audits to confirm compliance with QA/QC standards. The company has its own state-of-the-art quality control laboratory in which products are routinely tested. All products are inspected before leaving manufacturing facilities and are shipped in secure, tamper-resistant packaging.

All Herbalife products are clearly labeled with recommended usage directions. Moreover, the company advises anyone with health concerns to consult his/her physician before starting a weight-control or supplementation program, especially individuals with special concerns such as pregnancy or pre-existing medical conditions.

The two papers published in the Journal of Hepatology relate to cases that were also under review by the Israeli and Swiss health authorities. Herbalife was aware of these cases and cooperated closely with the government inquiries. As of the date of this statement, Herbalife believes that government officials in both countries were fully satisfied with Herbalife’s response.

In response to the inquiry by the Israeli Ministry of Health (MOH), Herbalife assembled a team of internal and independent medical and scientific experts. Our representatives and outside consultants met with MOH officials and we provided substantial documentation regarding our products. Herbalife conducted every product test suggested by the MOH, to include testing for known hepatotoxins, heavy metals, and pesticides. All tests were negative and the results were provided to the MOH.

It is important to note that the single Israeli patient death mentioned in the Israeli MOH case reports involved numerous co-morbidities. As one of the experts retained by Herbalife stated, “It was reported that this woman suffered from both pre-existing Hepatitis B and Hepatitis C [and] the presence of both of these serious underlying chronic liver infections makes it impossible to conclude that the cause of her acute liver failure was the use of Herbalife products."

After investigating these issues for over a year, the Israeli MOH was unable to produce any scientific evidence of a causal link between Herbalife products and the abnormal liver function experienced by a handful of patients. In fact, the MOH itself stated in a May 1, 2005 update to the public: “There is no proven causal effect between the products and abnormal liver function tests.”

David Heber M.D., Ph.D., F.A.C.P., F.A.C.N., has also reviewed the case data. Dr. Heber is chairman of Herbalife’s Nutrition and Scientific Advisory Boards as well as director of the Center for Human Nutrition at the University of California, Los Angeles. He has been on the faculty of the UCLA School of Medicine since 1978 and is currently professor of medicine and public health and founding chief of the division of clinical nutrition in the department of medicine.

Dr. Heber traveled to Switzerland to meet with Dr. Oneta concerning his research paper and our products. Herbalife also cooperated extensively with the Swiss Bundesamt für Gesundheit (BAG) in its inquiry. Again, Herbalife provided substantial documentation regarding its products and offered the assistance of its inside and independent medical and scientific experts. Ultimately, the Swiss official responsible for the investigation verbally confirmed in November 2006 that no additional information was needed from the company and, that, in her view, the matter was settled.

Herbalife and its experts believe that there are several factors that could be responsible for the abnormal liver values experienced by the patients discussed in the articles. First, many of the individuals had significant and serious underlying medical issues, such as fatty liver disease, metabolic syndrome, and hepatitis that represent the most likely cause of their liver-related symptoms. In addition, consumption of certain foods, over-the-counter and prescription drugs, and alcohol – either individually or in combination – is a known cause of liver problems. Finally, based on the limited information available to Herbalife, it is impossible to determine if these individuals may have consumed non-Herbalife products that contain known hepatotoxins or other substances that were responsible for their abnormal liver values.

We understand the concerns regarding the positive “re-challenge” tests in both Israel and Switzerland. In some cases, a positive re-challenge under controlled conditions with a known allergen is valid. However, in Israel and Switzerland, the re-exposures were not controlled. Symptoms reappeared following the self-reported resumption of one or more Herbalife products but without controls for the use of other products and/or other possible allergens. Such re-exposure is not conclusive in the absence of known hepatoxicity among ingredients of Herbalife products. The Swiss Bundesamt für Gesundheit (BAG) reached the same conclusion in downgrading the single re-exposure case he reviewed to only “possible” causation.

Herbalife’s products remain safe and effective, as they have been for over 27 years. Extensive testing and review by Herbalife and outside experts has found no credible scientific evidence of a causal link between the cases in Israel and Switzerland and our products. We would like to reassure our many hundreds of thousands of customers worldwide our products are safe when used as recommended.

Y. Steve Henig, Ph.D.
Chief Scientific Officer, Herbalife

David Heber M.D., Ph.D., F.A.C.P., F.A.C.N.
Chairman, Herbalife Nutrition & Scientific Advisory Boards


Helsingin Sanomat kirjoitti eilen
(26.12.2007) hämmentävästä tutkimustiedosta: Herbalife-tuotteista vakavia maksaoireita.

Tarkistamattomien lehtitietojen mukaan ainakin 22 ihmistä on saanut maksavaurion Herbalife-tuotteista. Tieto on peräisin Euroopan maksantutkijoiden julkaisusta Journal of Hepatology ja sen lokakuun numerosta vuodelta 2007. Kahden Herbalife -tuotteita käyttäneen maksa petti äkillisesti niin, että heille piti tehdä nopeasti maksansiirto.

Herbalifen tuotteissa jäi selvittämättä, mitkä aineosat vahingoittivat maksaa, koska yhtiö kieltäytyi kertomasta tuotteiden tarkkaa sisältöä. Tutkijatkaan eivät olleet pyytäneet potilailta näytteitä käytetyistä tuotteista. Selvittämistä hankaloitti myös käytettyjen tuotteiden runsaus, sillä vaurioita saaneilla käyttäjillä oli useita Herbalife -tuotteita. Vähimmillään käytössä oli kolme ja enimmillään 17 eri tuotetta. Epäilykselle ei jää juuri sijaa, sen verran selvä oli yhteys Herbalife -tuotteiden ja maksavaurioiden välillä.

Asian tueksi löytyy kaksi tutkimusraporttia, joissa selviteltiin maksavaurioiden yhteyttä Herbalife-tuotteisiin. Kaikille Sveitsin sairaaloille lähetetyssä kyselyssä löydettiin 12 tapausta vuosilta 1998–2004. Yksi käyttäjä joutui äkilliseen maksansiirtoon, loput tarvitsivat muuta hoitoa. Israelissa taas todettiin 2004 neljä äkillisiä hepatiittia eli maksatulehdusta, jotka liittyivät Herbalife-tuotteisiin. Niiden jälkeen terveysministeriö halusi, että tilanne selvitetään tarkemmin. Kaikkiaan tutkittiin 12:ta potilasta, joille syntyi äkillinen maksavaurio lähes vuoden kuluttua Herbalife-tuotteiden käytön aloittamisesta. Yksi joutui maksansiirtoon ja kuoli sen seurauksiin.

Seurataan tilannetta! Muualla kuin Sveitsissä ja Israelissa ei ole ilmaantunut näin vakavia maksavaurioita Herbalife -tuotteiden yhteydessä. Voiko olla kyse satunnaisesta tuote-erästä Herbalife -valmistetta? Missään nimessä en puolusta Herbalife -tuotteita, mutta jotenkin tuntuu, että tässä tehdään taas isoja otsikoita aika vähäisellä näytöllä.

Tässä vielä linkit alkuperäisjulkaisuihin:

Slimming at all costs: Herbalife®-induced liver injury (Pääkirjoitus)
Association between consumption of Herbalife® nutritional supplements and acute hepatotoxicity (Israelilaistutkimus)
Herbal does not mean innocuous: Ten cases of severe hepatotoxicity associated with dietary supplements from Herbalife® products (Sveitsiläistutkimus)

39 kommenttia:

  1. Herbalife-valmisteet tuskin ovat maksavaurioiden takana. Yritä selvittää jutun taustoja. Älä mene sopulilauman perässä! Kiitos mielenkiintoisesta blogistasi jota luen joka päivä.

    VastaaPoista
  2. Todella vaikea sanoa mistä Herbalife -tuotteiden maksavauriot voisivat johtua. Rohtoihin liittyy aina kaikenlaisia vaaroja. Muistan lukeneeni ylilääkäri Anna-Liisa Enkovaaran kirjoituksen luontaistuotteiden aiheuttamista maksavaurioista. Hän nosti esille erityisesti pyrrolitsidiinialkaloideja sisältävät kasvit. Olisiko näitä Herbalife-tuotteissa?

    VastaaPoista
  3. En tiedä onko tästä apua, mutta alkuperäisjulkaisussa (Sveitsiläistutkimus) mainitaan potilaiden käyttäneen näitä Herbalifen tuotteita. Jokin näistä aiheutti maksavaurion:

    Shape works formula 1
    Shape works formula 2
    Shape works formula 3
    Vitamin C capsules (herbal extract)
    Guarana capsules
    Green and beige capsules (herbal extract)
    Instant drink with plant extracts
    Protein snack
    RoseOx (herbal extract)
    AloeMAX drink
    Tang Kuei Plus
    Aloe concentrate
    Shake mix Gold
    Thermojetics tea
    Thermojetics green and beige
    Herbalifeline (fish oil concentrate)
    Thermojetics protein bar
    Formula 5 Cell-U-Loss

    VastaaPoista
  4. Tätä maksavauriojuttua on yritetty aiemminkin -- nyt näköjään hieman perusteellisemmin ja tieteellisemmin. Kävin lukemassa alkuperäisen editorial- artikkelin. Tutkijat valittivat etteivät saaneet valmistajalta tuotteen tarkkaa sisältöä. Tarkistin itse käyttämäni tuotteet ja joka purkin kyljessä oli tuotteiden sisältö. Hieman hämärältä vaikuttaa tämä uutinen. Hyvä kuitenkin, että olet ottanut puheenaiheeksi. Toivottavasti tämä urbaani legenda selvitetään nyt kunnolla.

    T: Sakari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastaako sinusta tämä tuottaa tarkkaa sisältöä?

      Herbal Aloe Concentrate is made from the aloe plant which contains natural enzymes, vitamins, minerals, and amino acids that help support healthy digestion...

      Poista
  5. Siis Sakari lukeeko purkin kyljessä mitä yrttiä on käytetty valmistetta tehtäessä?

    Kannattaa tarkistaa Boraginaceae, Compositae, Leguminosae -sukujen yrtit, niissä voi olla maksaa vaurioittavia määriä pyrrolizidine (Googlaa!) -nimistä alkaloidia. Tietojeni mukaan tätä yrttiä on erityisesti laihdutusvalmisteissa.

    Jatketaan selvitystä. Saa lähettää lisää tietoa!

    VastaaPoista
  6. Esimerkiksi Thermojetics yrttijuomajauhe, jota kutsutaan myös nimellä vihreä tee, sisältää seuraavat ainesosat:
    - maltodekstriini,
    - fruktoosi,
    - appelsiini-pekouute,
    - vihreä tee -uute,
    - sitruunankuoriuute,
    - kardemummauute,
    - kiiltomalvauute ja
    - kiinanruusu kukka -jauhe.

    Vihreä tee, toiseksi suosituin juoma maailmassa veden jälkeen, oli mainittu alkuperäisessä artikkelissa yhdeksi "myrkyistä". Olikohan se Hippokrates, joka aikoinaan totesi, että kaikki aineet ovat myrkkyjä, tosin määrät saattavat vaihdella ;-)

    T: Sakari

    VastaaPoista
  7. Kopioin tähän vähän lisää tuosta alkuperäistekstistä:

    All our patients used Herbalife products for weight reduction. Attractive candidates include ephedra sinica – an ingredient of ma huang which has been used for centuries to induce weight loss and is reported to be present in many agents including Herbalife. It's active ingredient is ephedrine, a hepatotoxin known to induce lesions similar to those observed by us. Reportedly, the company took care of removing ephedrine containing herbs some time after 2000; efforts to substantiate this with the company failed. Another promising candidate is N-nitroso-fenfluramine contained in traditional Chinese herbs ‘Chaso’ or ‘Onshido’ used for weight reduction. Two herbs can be identified by the text on Herbalife bottles, namely guarana (Paullinia cupana) and green tea (Camellia sinensis). Guarana is a psychostimulans acting via liberation of caffeine with neurological and cardiological
    side effects [17,18] but hepatotoxicity has not been reported. Ten cases of hepatotoxicity implicating Camellia sinensis have been reported of which three were certain based on a positive rechallenge.

    VastaaPoista
  8. Minulle on muodostonut käsitys, että niissä tapauksissa, missä (ainakin ennen tätä kohua) ihmisille on tullut terveysongelmia Herbalife - tuotteista kyseiset ihmiset ovat käyttäneet melkein pelkästään ko. tuotteita eivätkä ole syöneet normaalia ruokaa juuri ollenkaan. Jos ihminen yrittäisi elää pelkästään Fastin Massalla ja Multitabseilla ja vetäisi molempia runsaasti joka päivä, saattaisi siinäkin maksa sanoa poks.

    Tämä ei tarkoita sitä, etteikö Herbalife olisi minusta varsin kyseenalaista liiketoimintaa (ylihinnoitellut tuotteet, katteetomat lupaukset, verkostomarkkinointi), mutta ainakaan Suomessa ei saa myydä luontaistuotteita, joiden ohjeenmukaisella annostuksella saisi itselleen vahinkoa aiheutettua.

    Sakarille tiedoksi, että maailman toiseksi juoduimmassa juomassa, vihreässä teessä ei ole esim. maltodekstriiniä ja jotain ihmeellisiä uutteita. On hieman eri asia juoda teelehdistä tehtyä teetä kuin jotain teollista
    yrttijuomajauhetta.

    *P*

    VastaaPoista
  9. Olen käyttänyt ravintolisätuotteita (luonnollisia, ei synteettisiä) jo 15v ja olen aina sanonut, että en laita suuhuni sellaisia tuotteita, joista ei tarkkaan tiedä, mistä ne on tehty. Tässä tulee yksi syy sille, mitä valmistavan yrityksen raaka-aineiden pimitysyritykset voivat mahdollisesti saada aikaan. Niistä tuotteista joita käytän, löytyy kaikista tarkat ainesosa ja määrätiedot ym. materiaalia aiheesta. Oli sitten Herbalifen tuotteet syyllisiä tai ei, en suosittelisi niitä yhdellekään ihmiselle. Pimittäminen on yleensä, missä asiassa tahansa sitä, että kaikki ei kestä päivänvaloa.

    VastaaPoista
  10. Olen *p*:n kanssa aivan samaa mieltä, että tuotteiden räikeä väärinkäyttö on aiheuttanut terveysongelmia. Herbalife jälleenmyyjien ammattitaito ja moraali taatusti vaihtelee. Tunnen muutaman Herbalife jälleenmyyjän ja ainakin näissä tapauksissa on kyse hyvin sivistyneistä henkilöistä, joiden pääasiallisena ansaintalähteenä ei ole Herbalife bisnes. En itse lämpimästi suosittele näitä Herbalife -tuotteita sen takia, että pidän niitä lähestulkoon turhina ja varsin kalliina. Ihminen saa monipuolisesta ruoasta kaikki tarvitsemansa ravintoaineet. Tilapäistä ravintolisää kaipaaville on muita ratkaisuja olemassa kuin Herbalife. Täysin tuomittavia ovat mielestäni kaikki painonhallintaan liittyvät valmisteet. Tämä koskee myös muiden valmistajien kyseenalaisia laihdutusvalmisteita. Nimimerkki *p*:n esille nostamaa tuotteiden väärinkäyttöä esiintynee eniten juuri näiden laihdutusvalmisteiden yhteydessä.

    Tästä synkästä tuotearviosta huolimatta minun on kuitenkin hyvin vaikea tajuta, että muutama yksittäistapaus (Sveitsissä ja Israelissa) olisi omiaan aiheuttamaan tällaisen valtavan maailmanlaajuisen kohun. Pidän asian paisuttelua siis näiltä osin uutisankkana.

    Olen saanut eräältä Herbalife -tuotteiden jälleenmyyjältä tänään erityisen "Herbalife statement" -nimisen julkilausuman koskien juuri tätä ikävää tapausta Journal of Hepatology -tiedelehdessä. Se on ilmeisesti lähetetty kaikille Herbalife -jälleenmyyjille. Voitte tiedustella sitä jälleenmyyjältä ja jos saan englanninkieliselle julkilausumalle julkaisuluvan, saatan julkaista sen blogikirjoitukseni yhteydessä. Kysyn julkaisulupaa Herbalifen päämajasta. Julkilausuma on päivätty lokakuussa 2007 ja sen on allekirjoittanut kaksi Herbalife -yhtiön tieteellistä asiantuntijaa. Siinä vakuutetaan Herbalife -tuotteiden olevan turvallisia käyttää ja maksavaurioiden syntyneen muiden vakavien sairaustilojen yhteydessä.

    Mielenkiintoista. Olkaamme kaikesta huolimatta varovaisia varsinkin yrttivalmisteiden käyttösuosituksia ylittävästä käytöstä. Keskustelkaa asiasta jälleenmyyjänne kanssa. Olen varma, että jälleenmyyjät ovat todella hämmentyneitä tilanteesta.

    VastaaPoista
  11. Yhdessä laihdutustuotteessa johon olen törmännyt (olikohan Herbalife?) ja nyt myös Sakarin "vihreässä teessä" on lisättynä fruktoosia. Jos elää pelkästään jauheilla, joissa on lisättynä fruktoosia voisi pelätä maksan terveyden puolesta vaikka muita myrkkyjä ei jauheseoksessa olisikaan. Onko muissakin tarkastelun alla olevissa tuotteissa lisättynä fruktoosia?

    VastaaPoista
  12. Herbalifen kaikissa tuotteissa on tarkka tuoteseloste, joten en siksi ymmärrä raportin sisältöä. Herbalifen pohjoismaiden maajohtaja Borre Gjersvikia harmittaa, että asiasta uutisoidaan ilman, että heidän kommenttiaan on kysytty. Gjersvikin mukaan ei ole olemassa todisteita siitä, että heidän tuotteensa olisivat vastuussa tutkimuksissa raportoiduista maksavaurioista. Kuulen lisää asiasta klo 19:00 Juha Eriksson

    VastaaPoista
  13. Tiedetään myös, että raportin julkaisseella laitoksella on yhteydet lääketehtaisiin. Raha ratkaisee.

    J.E.

    VastaaPoista
  14. ja vielä... Olen seurannut eri blogien keskustelua tuosta Herba-aiheesta ja tämä blogi on ylivoimaisesti asiallisin, mihin olen törmännyt, vai poistaako blogi-isäntä suurimman osan posteista :)

    VastaaPoista
  15. On hyvin todennäköistä, että epämääräisiä kasvisperäisiä ynnä muita tuntemattomia aineita sisältävä tuote poksauttaa maksan. Se että purkin kyljessä on luettelo "uutteista", ei kerro mitä molekyylejä tuote pitää sisällään. Sillä myös luontaistuotteiden teho tai haitta perustuu vain sen sisältämiin kemiallisiin yhdisteisiin. Luontaistuotteiden tarkkaa sisältöä ei tunne kukaan.

    Nyt siis pitäisi mielestäni kokonaan kieltää kyseiset tuotteet, kunnes on pystytty puolueettomasti todistamaan niiden olevan turvallisia. Ja tähän ei mitkään Herbalifen asiantuntijat kelpaa.

    Ja noista "yksittäistapauksista". Vastaava määrä tapauksia normaalin lääkkeen käyttäjissä, vetäisi lääkkeen välittömästi pois markkinoilta. Ja yritys joutuisi maksamaan suuret vahingonkorvaukset. Toivottavasti myös tässä tapauksessa syyllisiä rangaistaan.

    VastaaPoista
  16. Juha Erikssonille ja muillekin tiedoksi, että toistaiseksi olen antanut palstatilaa kaikille saapuneille kommenteille. KIITOS!

    VastaaPoista
  17. Herbalife, lausunto
    JOULUKUU 2007
    Herbalife ravintolisiä käytetään turvallisesti ja myydään 1,6 miljoonan itsenäisen Herbalife –myyjän
    toimesta yli 65 maassa. Mitään todisteita ei ole siitä, että tuotteemme olisivat syy maksaongelmiin,
    joista kerrotaan Journal of Hepatologyn lokakuussa 2007 ilmestyneissä artikkeleissa.
    Olemme tietenkin tietoisia raporteista, jotka koskevat pientä määrää kuluttajia, joilla on ollut
    epänormaaleja maksan entsyymiarvoja. Tämän vuoksi Herbalife palkkasi ulkopuolisia tieteen ja
    lääketieteen asiantuntijoita, suoritti laajat puolueettomat tutkimukset ja toimi tiiviissä yhteistyössä
    niiden hallinnollisten elinten kanssa, jotka tutkivat näitä asioita. Nämä laajat tutkimukset eivät
    tuottaneet mitään tieteellistä tulosta, joka osoittaisi, että edes yksi tuotteistamme tuoteselostuksen
    ohjeiden mukaisesti käytettynä olisi luontaisesti myrkyllinen tai että edes yksi tuotteidemme
    ainesosa voisi aiheuttaa maksavaurioita.
    Herbalife tuotteet on valmistettu ja etiketöity täsmälleen jokaisen markkina-alueen määräysten
    mukaisesti. Ei Herbalife eikä mikään hyväksynnöistä vastaava viranomainen sallisi sellaisen
    tuotteen myyntiä, josta olisi tietoa, että se voisi aiheuttaa toksisen reaktion. Kaikkialla maailmassa
    jokaisen tuotteen ”aktiiviset” ainesosat on lueteltu etiketissä. Lisäravinteittemme turvallisuus ja
    terveysväittämät perustuvat viimeisimpään tieteelliseen tietoon.
    Herbalifen laadunvalvontaosasto on tarkastanut ja vahvistanut kaikkien Herbalifen
    tuotantolaitosten laadun ja suorittaa säännöllisiä tarkastuksia laadun varmistamiseksi (QA/QC).
    Yrityksellä on oma valvontalaboratorio, jossa tuotteet tutkitaan säännöllisesti. Kaikki tuotteet
    tarkastetaan tuotannon jälkeen ja lähetetään turvallisissa, hyvin suojatuissa pakkauksissa.
    Kaikissa Herbalife –tuotteissa on selkeät etiketit, joissa annetaan käyttöohjeet. Tämän lisäksi
    Herbalife suosittaa lääkärissä käyntiä jokaiselle, jolla on terveysongelmia, ennen kuin aloittaa
    painonpudotuksen tai lisäravinneohjelman, etenkin raskaana oleville tai niille, joilla on olemassa
    oleva sairaus.
    Kaksi artikkelia, jotka julkaistiin Journal of Hepatology –lehdessä liittyvät tapauksiin, joita myös
    Israelin ja Sveitsin terveysviranomaiset tutkivat. Herbalife oli tietoinen näistä tapauksista ja oli
    tiiviissä yhteistyössä terveysviranomaisten kanssa. Herbalife on varma, että tänä päivänä
    kummankin maan terveysviranomaiset ovat täysin tyytyväisiä Herbalifen vastaukseen.
    Vastauksena Israelin Terveysministeriön kyselyyn Herbalife kokosi ryhmän omista ja ulkopuolisista
    tieteen ja lääketieteen tutkijoista. Omat ja ulkopuoliset tutkijat tapasivat Israelin terveysministeriön
    viranomaiset ja heille annettiin laaja dokumentaatio tuotteistamme. Herbalife suoritti jokaisen
    terveysministeriön pyytämän testin tuotteistamme, mukaan lukien tunnetut maksatoksiinit,
    raskasmetallit ja tuholaistorjunta-aineet. Kaikista testeistä saatiin negatiiviset tulokset ja ne
    luovutettiin Israelin terveysministeriölle.
    On tärkeää huomata, että Israelissa ainoa kuolemantapaus, josta Israelin terveysministeriö
    raportoi, sisälsi useita samanaikaisia sairauksia. Kuten eräs Herbalifen palveluksessa oleva
    asiantuntija mainitsi ”Oli ilmoitettu, että tällä naishenkilöllä oli jo todettu hepatiitti B ja hepatiitti C ja
    johtuen näistä kahdesta vakavasta kroonisesta maksainfektiosta on mahdotonta todeta, että
    maksan äkillinen pettäminen olisi voinut johtua Herbalifen käytöstä.”
    Kun asiaa oli tutkittu yli vuoden Israelin terveysministeriö ei voinut esittää mitään tieteellistä
    todistetta Herbalife –tuotteiden ja maksan epänormaalin toiminnan välisestä yhteydestä näiden
    muutaman potilaan osalta. Itse asiassa Israelin terveysministeriö antoi 1 toukokuuta 2005
    lausunnon. ”Ei ole mitään todisteista syy-seuraussuhteesta tuotteiden ja epänormaalia
    maksantoimintaa kuvaavien testitulosten välillä”
    David Heber M.D.,Ph.D.,F.A.C.P.,F.A.C.N., on myös tutkinut nämä tiedot. Tohtori Heber on
    Herbalifen Ravitsemus- ja Tieteellisen neuvottelukunnan puheenjohtaja sekä Kalifornian yliopiston,
    Los Angeles, Ravitsemuskeskuksen johtaja. Hän toimii UCLA Lääketieteellisen koulun
    tiedekunnassa vuodesta 1978, on tällä hetkellä lääketieteen ja kansanterveyden professori sekä
    lääketieteen osastolla kliinisen ravitsemuksen osaston perustaja ja johtaja.
    Dr. Heber matkusti Sveitsiin tapaamaan Dr. Onetaa koskien tutkimusta ja tuotteitamme. Herbalife
    oli tiiviissä yhteistyössä Sveitsin terveysministeriön kanssa heidän kyselyynsä liittyen. Jälleen
    kerran Herbalife luovutti laajan dokumentaation tuotteistaan ja tarjosi apua sekä omilta että
    ulkopuolisilta tieteen ja lääketieteen asiantuntijoilta. Lopputuloksena oli, että Sveitsin
    terveysministeriön tutkinnasta vastaava virkailija ilmoitti suullisesti 2006, että mitään lisätietoja ei
    tarvita ja hänen mielestään asia on kunnossa.
    Herbalife ja sen asiantuntijat uskovat, että on olemassa useita tekijöitä, jotka voivat olla
    artikkeleissa mainittujen potilaiden epänormaalien maksa-arvojen syynä. Ensinnäkin, useilla
    potilailla oli jo todettu vakavia sairauksia, kuten rasvamaksa, metabolinen oireyhtymä ja hepatiitti,
    jotka erittäin todennäköisesti olivat maksaan liittyvien oireiden syy. Tämän lisäksi tiettyjen ruokaaineiden,
    resepti- ja reseptivapaiden lääkkeiden ja alkoholin käyttö - joko yksin tai yhdessä
    käytettynä, ovat tunnettuja maksavaurioiden syitä. Ja lopuksi, johtuen Herbalifelle annetun
    informaation vähyydestä on mahdotonta tietää, olivatko kyseiset henkilöt mahdollisesti käyttäneet
    ei- Herbalife -tuotteita, jotka sisälsivät maksaa vaurioittavia toksiineja tai muita maksalle
    vahingollisia tuotteita, jotka olisivat aiheuttaneet heidän epänormaalit maksa-arvonsa.
    Me ymmärrämme huolen koskien positiivisia ”uusintatestien” tuloksia sekä Israelissa että
    Sveitsissä. Joissain tapauksissa positiivinen uusintatestitulos tunnetulla allergeeneilla ja
    valvotuissa olosuhteissa suoritettuna on pätevä. Israelissa ja Sveitsissä uusintatestejä ei
    kuitenkaan valvottu. Oireet palautuivat itse ilmoitetun yhden tai useamman Herbalife –tuotteen
    uudelleenkäytön jälkeen, mutta sitä ei valvottu, käytettiinkö muita tuotteita ja/tai muita mahdollisia
    allergeeneja. Tällainen tulos ei ole vakuuttava, sillä Herbalife -tuotteiden ainesosissa ei ole
    tunnettuja maksatoksiineja. Sveitsin terveysministeriö tuli samaan tulokseen todeten tapauksen
    yksittäiseksi ja pitäen sitä vain ”mahdollisena” tekijänä.
    Herbalife –tuotteet ovat ja pysyvät turvallisina ja tehokkaina, kuten ovat olleet jo yli 27 vuotta.
    Herbalifen ja ulkopuolisten asiantuntijoiden laajoissa tutkimuksissa ja testauksissa ei ole löydetty
    mitään luotettavaa tieteellistä todistetta Sveitsin ja Israelin tapausten ja meidän tuotteittemme
    välisestä syy-seuraussuhteesta. Täten haluamme vakuuttaa useille sadoille tuhansille
    asiakkaillemme kaikkialla maailmassa, että tuotteemme ovat turvallisia ohjeiden mukaisesti
    käytettyinä.
    Y.Steve Henig, Ph.D.
    Tieteellinen johtaja, Herbalife
    David Heber, M.D.,Ph.D.,F.A.C.P.,F.A,C.N.
    Puheenjohtaja, Herbalifen, Ravitsemus- ja Tieteellinen neuvottelukunta

    VastaaPoista
  18. Koko kuva alkaa valjeta. Joku taloudellinen intressiryhmä tai -taho on asialla. Tämä hyökkäys "tappaakseen" on selvä terrori-isku. Joku ei siedä sitä, että Herbalife on jääkiekossa sponsoreina. Jonkun varpaille on astuttu.

    VastaaPoista
  19. ...vielä. Miksi STT tunkisi vanhaa uutista maailmalle. HS meni lankaan ja toimittaja Päivi Repo luuli, että uutinen tuli viime viikolla. Juttuhan oli ajankohtainen jo syys-lokakuussa. Myös Journal of Hepatology artikkeli julkaistiin silloin. The case already closed! Loppuunkäsitelty! Nada! Lue lausunto joka on kirjoitettu jo lokakuussa.

    VastaaPoista
  20. "Joku ei siedä sitä, että Herbalife on jääkiekossa sponsoreina."

    Perisuomalainen kateus on ehkä nostanut päätään taas kerran.

    Hienot sivut!

    VastaaPoista
  21. Ylipainoisille metabolisesta oireyhtymästä kärsiville ihmisille ei ole terveellistä tarjota lääkkeeksi tuotteita, joihin on lisätty huomattavia määriä fruktoosia. Jos heillä on jo maksa pahasti rasvoittunut tai jopa tulehtunut, niin fruktoosi voi pahentaa heidän tilaansa ja miksei myös yhdessä muiden tekijöiden kanssa aiheuttaa tutkimuksissa havaittuja komplikaatioita.

    Sitä onko tuotteiden käyttö ollut ohjeen mukaista tai onko julkaistuissa tutkimuksissa ollut ylipäänsä mitään raportoimisen arvoista on tietysti vaikea tietää.

    VastaaPoista
  22. Fruktoosi on lisätty tuotteeseen maun takia. Siinä makuproteiinijauheessa on 8% fruktoosia, Herban yksilöllisessä proteiinissa ei ole yhtään fruktoosia.

    VastaaPoista
  23. Tulehduskipulääke Nimed menetti myyntilupansa Suomessa 66 potilaan saatua maksavaurion, 2 joutui maksansiirtoon ja 1 kuoli. Arvatkaa kuinka moni miljoona potilas maailmalla söi ongelmitta.

    Samat säännöt kaikille, niin lääkkeille kuin rohdosvalmisteillekin. Ei se että valmiste on luonnosta peräisin tarkoita sitä että se on haitatonta. Voihan vaikkapa sen haitattomaksi oletetun vihreän teen lehdet olla kasvatettu alueella, jossa käytetään maksatoksisia rikkakasvimyrkkyjä. Jossain erässä on, toisessa ei. Selittäisi hyvin mm aluelliset erot?

    Jos on syytä epäillä maksavaurion aiheutuneen tuotteesta, tulee se poistaa markkinoilta kunnes turvallisuus on todettu.

    VastaaPoista
  24. Jos viittaat kommentillasi Herbalifeen, niin voin kertoa, että mitään Herban tuotetta tai tuotteen ainesosaa ei ole pystytty osoittamaan millään tavalla maksatoksisuutta aiheuttavaksi. Myös kaikilla Israelin 12:sta potilaasta oli ennestään maksasairaus. Ihmeellisintä koko asiassa on se, että mitään Herbalifen tuotetta, joita siis nämä ihmiset käyttivät ei tutkimuksen mukaan tutkittu ollenkaan. Miksiköhän ei.

    VastaaPoista
  25. Israelilaisita en tiedä, mutta sveitsiläisistä 10:stä potilaasta 7oli ennestään täysin terveitä, eivät selkeästi ylipainoisia, eikä alkoakaan kulunut liiemmin. Maksatoksisia lääkkeitäkään ei ollut heillä käytössä. Herbalife tuotteitakin vakuuttivat käyttäneensä pakkauksen ohjeen mukaisesti.

    Valmisteita oli vaikea tutkia, koska:
    1) potilaille ei tullut aivan heti mieleen kertoa lääkärille Herbalifen käytöstään.
    2) tapauksia pidettiin pitkään yksittäisinä, potilaat hoidettiin erisairaaloissa eri aikoina
    3) kun tietoja lähdettiin vetämään yhteen oli kulunut kuukausia, joissakin tapauksissa muutamia vuosia itse maksanvajaatoiminnasta.
    4) osa potilasita oli käyttänyt yli 10 tuotetta yhtäaikaisesti, tai vaihdellen.

    Tutki siinä sitten. Mutta mitä käteen jää: 7 tervettä aikuista ihmistä, joita yhdistää vain 1 asia. Herbalife.

    Tämä ei ehkä riitä todisteeksi, mutta varsin epäilyttävältä kuulostaa. En pitäisi kateellisten panetteluna, tai terrori-iskuna (vai miten se eräs kommentii menikään) vaan aiheellisena huolestumisena.

    Ei sitä tulehduskipulääkettä (Nimediä) sen paremmin osoitettu syypääksi. Mutta silti vedetiin vastuullisesti pois markkinoilta.

    VastaaPoista
  26. Todella Mukava lukea asiallista keskustelua!! T.nuoriaikuinen

    VastaaPoista
  27. Kiitän teitä lukuisia kommentoijia siitä, että olette pitäneet keskustelun siistinä. Evira lähtee selvittämään tätä Herbalife-valmisteiden mahdollista osuutta maksavaurioissa. Itse pidin kohu-uutista alunperin selkeästi ylimitoitettuna.

    Aina kasvirohtoihin liittyy terveysvaaroja. Selviää aikanaan onko Herbalifen suhteen aihetta lähteä kieltolinjalle.

    Talonpoikaisjärjellä pärjää aika pitkälle.

    VastaaPoista
  28. "Siinä makuproteiinijauheessa on 8% fruktoosia, Herban yksilöllisessä proteiinissa ei ole yhtään fruktoosia."

    Ainakin Formula 1 Nutritional shake mix french vanilla - annos sisältää 9 g sokeria ja sisällysluettelon mukaan tämä taitaa olla jopa kokonaan fruktoosia.

    Annos koko on 25 grammaa joten jauheen fruktoosipitoisuus ei ole 8% vaan 36%.

    En tiedä onko tällä merkitystä mutta kuitenkin tämä(kin) tulisi huomioida blokattaessa pois mahdollisia "syyllisiä".

    VastaaPoista
  29. Christer kirjoitti: "Uusi lisäys (21.1.2008): Jostain käsittämättömästä syystä Herbalife -yhtiö oli kovin hiljaa Biomedicumissa tänään pidetystä lehdistötilaisuudesta. Minä ja moni muu terveystoimittaja olisi halunnut osallistua tilaisuuteen. Tällainen salamyhkäisyys ei ollut kovinkaan fiksua Herbalifen suunnalta. Sain äsken käsiini lehdistötiedotteen sisällön."

    Nyt en ymmärrä, mitä tarkoitat? Vaimoni Sari oli tilaisuudessa mukana ja Ensinnäkin tilaisuus oli aivan loistava ja erityisesti professori David Heber, MTV3 sivuilla Heberin haastattelu kokonaisuudessaan... Taas täytyy vain muistaa, että kun kyseessä on verkostomarkkinointiyhtiö niin tiedotustilaisuuden markkinointikaan ei voi olla kovin massiivista...? miten olsit halunnut Herbalifen toimivan tässä yhteydessä???

    Heberin haastattelussa on mielestäni kaikki oleelliset asiat selvitetty Herbalifen kannalta. Kysymykset toimittajilta olivat erittäin hyviä, mutta koska mitään salattavaa ei ole niin vastauksetkin olivat mielestäni loistavia.

    Juha Eriksson

    VastaaPoista
  30. tässä linkki: http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2008/01/602355

    VastaaPoista
  31. Sorry, linkki ei jostain syystä tule näkyviin kokonaisuudessaan tuohon lopulliseen versioon, mutta löytyy maikkarin netistä uutisista osastolta kotimaa: Ravintolisäjätti Herbalife torjuu yhteyden maksatauteihin

    VastaaPoista
  32. Kiitos Juha Eriksson palautteesta! Minä olisin niin tavattoman mielelläni mennyt tuohon tilaisuuteen. Sitä minä kritisoin, että tilaisuudesta ei etukäteen informoitu esimerkiksi meitä ravintotoimittajia? Myöskin erä asioita seuraava ylilääkäri oli harmissaan kun tilanne meni ohi.

    Sen ymmärrän, että suurta yleisöä ehkä ei haluttu (turvallisuussyistä?) kutsua tähän tilaisuuteen, mutta vähän paremmin asiasta olisi voinut tiedottaa!

    Evira tutkii Herbalifen mahdollisia myrkkyvaikutuksia maksassa. Siitä kuulemme sitten aikanamme lisää. Pidetään jäitä hatussa.

    VastaaPoista
  33. Anonyymi sanoi:
    "Valmisteita oli vaikea tutkia, koska:
    1) potilaille ei tullut aivan heti mieleen kertoa lääkärille Herbalifen käytöstään.
    2) tapauksia pidettiin pitkään yksittäisinä, potilaat hoidettiin erisairaaloissa eri aikoina
    3) kun tietoja lähdettiin vetämään yhteen oli kulunut kuukausia, joissakin tapauksissa muutamia vuosia itse maksanvajaatoiminnasta.
    4) osa potilasita oli käyttänyt yli 10 tuotetta yhtäaikaisesti, tai vaihdellen. Tutki siinä sitten. Mutta mitä käteen jää: 7 tervettä aikuista ihmistä, joita yhdistää vain 1 asia. Herbalife. "

    Minun mielestä heitä yhdistää myös maksasairaus. Kävivätkö kaikki nämä ihmiset perusteellisessa lääkärintarkastuksessa juuri ennen kuin alkoivat käyttää Herbalifen tuotteita. Onko varmaa, että kaikki olivat tuolloin todistettavasti terveitä vai oliko tilanne sellainen, että heillä ei vain ollut diagnosoituja sairauksia. Mitä muuta he söivät, kuin Herbalifea? Lisäksi, jos ihminen on terve, niin emme voi kenellekään sanoa, että nyt et voi sairastua mihinkään tautiin, kun alat syömään Herbalifea. Maailmassa on n. 60 miljoonaa Herbankäyttäjää, ja joka päivä heistä kuolee tilastojen mukaan arviolta 1500, ja joillakin on myös varmasti maksasairaus tms. Eihän tuosta voi todellakaan vetää mitään johtopäätöstä. Noilla 1500 jotka kuolevat joka päivä, on myös yhteistä Herbalifen käyttö. Nyt varmaan ymmärrät tutkimuksen hataruuden. Lisäksi mitää ainesosaa tai tuotetta ei ole voitu osoittaa toksisuuden aiheuttajaksi, mitään tuotetta ei ole vedetty pois markkinoilta... eikö ole ihmeellistä.

    VastaaPoista
  34. Onkos tästä asiasta kuulunut mitään Eviran puolelta?

    VastaaPoista
  35. No nyt mennään pitkällä vuotta 2011 ja onko Evira missään vaiheessa vetänyt tuotteita pois markkinoista?? Eipä ole. Kumma juttu. ;)

    VastaaPoista
  36. Annoksessa on 25 grammaa jauhetta ja 2,5 dl esim maitoa, joten fruktoosia on annoksessa vain n. 3 prosenntia, ei kukaan pelkkää jauhetta tietenkään syö, anonyymille vaan tiedoksi, lisäksi tulee tietysti siihen maidon sisältämä sokeri... Fruktoosi ei ole maun takia pelkästään vaan terveellisen aterian pitää pitää sisällään myös hiilihydraatteja.

    VastaaPoista
  37. Ja tosiaan Eviralta ei koskaan tullut tutkimuksista minkäänlaista raporttia, todella omituista. Olisi kai olla liian hyvää mainosta Herbalifelle todeta tuotteet turvallisksi käytttää.

    VastaaPoista