keskiviikkona, tammikuuta 30, 2008

Hyötyliikunnasta puhtia elämään

**
Työterveyslaitoksen erikoistutkija Tuija Tammelinin mukaan
liikunta ei meitä suomalaisia kiinnosta. Vain kolmasosa työikäisestä väestöstä liikkuu tarpeeksi. Mikä on tarpeeksi? Terveysliikuntasuositusten mukaan riittävä määrä liikuntaa olisi esimerkiksi puolen tunnin reipas kävelylenkki viitenä päivänä viikossa tai parinkymmenen minuutin hölkkäpyrähdys kolmesti viikossa.

Hyötyliikunta voi olla kiireisen tai vapaa-ajallaan vähän liikkuvan ihmisen pelastus. Hyötyliikunta voi ilmetä jaloitteluna työpaikalla, työmatkojen kulkemisena polkupyörällä ja portaiden valitsemisena hissin sijaan. Sellaisia pieniä valintoja, joilla liikuntaa saa lisättyä päiviinsä melkein huomaamatta. Sellainen henkilö joka ottaa päivän mittaan kaiken ilon irti hyötyliikunnasta ei välttämättä tarvitse niin paljon vapaa-ajan liikuntaa. Kerran tunnissa noustaan työpöydän äärestä venyttelemään ja jaloittelemaan. Samalla voidaan esimerkiksi käydä konttorin käytävällä hakemassa tulostettuja papereita tai työkaverin luona hoitamassa työasioita sen sijaan että lähettäisi hänelle sähköpostia.

Työterveyslaitoksen erikoistutkija, liikuntafysiologi Tuija Tammelin on erikoistunut tutkimuksissaan muun muassa liikunnan vaikutukseen työssä jaksamiseen sekä työpaikkaliikuntaan. "Joka päivä voi tehdä pieniä, aktiivisia valintoja niin vapaa-aikana kuin töissäkin. Muun muassa portaiden kävely on tehokasta hyötyliikuntaa, joten portaat kannattaa valita aina hissin sijasta", Tammelin sanoo.

Työmatkojen pyöräileminen on hyvä keino lisätä tehokkaalla ajankäytöllä päivään liikuntaa ja fyysistä aktiivisuutta. Työnantajalta voi toivoa tukea tällaiselle liikkumiselle. Sillä säännöllisellä liikkumisella on positiivisia vaikutuksia työssä jaksamiseen. Se edistää terveyttä ja työkykyä. Liikunta tuo kevyen työn tekijöille vireyttä, ja auttaa raskaan, fyysisen työn tekijöitä ylläpitämään kuntoaan. Myös ikääntymisen myötä tulevia oireita ja sairauksia pystytään ennaltaehkäisemään säännöllisellä liikunnalla.

"Suomalaiset työnantajat ovat ymmärtäneet hyvin liikunnan tarpeellisuuden, mutta edelleen tarvitaan hyviä käytäntöjä, miten motivoida työntekijöitä liikkumaan. Työntekijöiden liikkumista voi tukea esimerkiksi liikuntaseteleiden ja erilaisten kampanjoiden avulla tai järjestämällä liikunnallisia virkistyspäiviä. Työmatkaliikkujille olisi myös hyvä järjestää mahdollisuus käydä suihkussa ja vaihtaa vaatteet, jos matkalla on tullut hiki", Työterveyslaitoksen erikoistutkija Tuija Tammelin toteaa.

Työnantajan tarjoamiin liikuntamahdollisuuksiin tarttuvat useimmiten ne ihmiset, jotka liikkuvat vapaa-ajallaan muutenkin. Liikuntaa karttavan riskiryhmän motivointi on se suurin ongelma.

Puolet suomalaisista työntekijöistä tekee istumatyötä. Uusimpien tutkimusten mukaan liiallisella istumisella on pelkän liikunnan puutteen lisäksi myös omia itsenäisiä haittavaikutuksiaan. Niilläkin, jotka harrastavat liikuntaa jonkin verran, mutta lisäksi istuvat paljon, on mm. alaselän, niskan ja hartiaseudun oireita. Liiallinen istuminen aiheuttaa myös ylipainoa ja vaikuttaa haitallisesti aineenvaihduntaan. Aktiivinen oleminen on parempi kuin istuskelu. Voit venytellä television tai päätteen ääressä istuessasi. Istumatyöläisen normaalit liikeradat kangistuvat, mutta venyttely ylläpitää lihasten venyvyyttä ja nivelten liikkuvuutta.

Artikkelin tuotti meille ravintotoimittajille Työterveyslaitos 29.1.2008. Käyttäkää vapaasti artikkelia ideointiin siellä työpaikoilla! Ottakaa jo tänään liikunnallisempi ote elämästä!

13 kommenttia:

  1. Olen yrittänyt saada esimieheltäni luvan hankkia nyrkkeilysäkin avokonttoriimme. Toistaiseksi ei ole onnistunut, ikävä kyllä.

    Taukojumppaan pitäisi saada kaikki mukaan, sillä yksinäistä jumpparia katsotaan helposti kieroon, nimimerkillä kokemusta on.

    *P*

    VastaaPoista
  2. Nyrkkeilysäkki on erinomainen idea! Siihen voi purkaa stressiä ja saada lisää voimaa ylävartaloon.

    Olen ihan samaa mieltä *p*:n kanssa, että kaikki työntekijät pitäisi saada taukojumppaan mukaan.

    Kiitos taas kommentista.

    VastaaPoista
  3. Määrällisten tavoitteiden antaminen on kaksiteräinen miekka. Motivoiko vai masentaako se että annetaan tavoitteeksi esim. viisikertaa viikossa hikoiluttavaa reipasta liikuntaa vähintään puoli tuntia ?

    Itse esim. voin erinomaisen hyvin jos teen säännöllisesti viikossa yhden tunnin juoksulenkin ja/tai lihaskuntotreenin. Se riittää minulle pysyäkseni hyvässä kunnossa. Ehkä muut sitten tarvitsevat enemmän; en tiedä kun en ole liikunnan ammattilainen missään suhteessa...

    VastaaPoista
  4. Liikunnan määrä taitaa westie olla aika lailla yksilöllinen juttu. Minulla on normaali liikuntamäärä 8-10 tuntia viikossa. Yksi täydellinen lepopäivä ja yksi pitkän lenkin päivä, muut päivät monipuolista liikuntaa.

    Tsemppiä!

    VastaaPoista
  5. Kuntohan asettuu aina sille tasolle, jossa kehoa rasitetaan. Jos tähän ei tule muutosta, kunto ei myöskään enää parane. Sen hetkinen kunto riittää selviytymään kehon vaatimasta rasituksesta.

    Aivan rapakuntoiselle 20 min kävely saattaa olla jo maks.suoritus. Jossain vaiheessa tämä kävely asettuu hyötyliikunnan piirin, kun kunnon kohentaminen vaatii jo lisäharjoitusta.

    Minun työnantajani ei tue liikuntaa millään tavalla. Usein yhteisissä tilaisuuksissa tärkeintä tuntuu olevan oluen riittävä tarjoilu.

    VastaaPoista
  6. Kommentillani ajoin takaa sitä miten motivoida juuri näitä "rapakuntoisia". Miten järkevää on sanoa että kunnon paranemiseen tarvitaan n kertaa hikiliikuntaa viikossa kun jo kerta viikossa on paljon parempi kuin täysi liikunnanharjoittamattomuus. Jos aiemmin liikuntaa harrastamaton henkilö käy vuodessa yli 50 kertaa reippaalla lenkillä niin kunto kohoaa varmasti. Vai tarvitaanko terveysvaikutusten aikaansaamiseksi todella yli 250 kertaa vuodessa? No, tämä nyt on vaan tällaista mikä tulee mieleen aina kun kuulee virallisia liikuntamäärä suosituksia, mutta yksilöllistähän tämä on...

    VastaaPoista
  7. Suosituksista voisi aivan hyvin jättää pois tuon "hiki"-osuuden. Peruskunnon kohentaminenhan ei vaadi edes hikeentymistä tai hengästymistä. Paljon leppoisaa liikkumista. Muutenkin immeisillä on taipumus harjoitella liian kovaa.

    VastaaPoista
  8. lauantai, helmikuu 04, 2006, # posted by christer sundqvist :

    Erinomainen maastohiihtäjämme, Kaisa Varis, on joutunut taas melkoisiin vaikeuksiin. Nyt ongelmana näyttäisi olevan, että häntä ei millään saada kiinni vilpistä. Dopingkäry tarvittaisiin, jotta Olympiakomitean "viisaat" olympiajoukkueen valitsijat pääsisivät näyttelemään besserwisseriä. Erityisesti Olympiakomitean valmennuksen johtaja Kari Niemi-Nikkolan rooli tässä tilanteessa on merkittävä. Val di Fiemmessä viestin voittanut naisten joukkue heikkeni merkittävästi, kun Kaisa jätettiin pois, Hiihtoliiton toimitusjohtaja Jari Piirainen kommentoi valintatilaisuudessa pettyneenä.
    Minua aivan aidosti nyt harmittaa Kaisa Variksen puolesta. Ei Kaisalla ole ollut helppoa kilpailukieltonsa aikana 16.2.2003-15.2.2005. Nyt hän on tehnyt loistavan paluun ja ansaitsi minun mielestäni paikan olympiajoukkueessa. Minua harmittaa Suomen naismaajoukkueen puolesta, joka joutuu valmistautumaan Torinon kisoihin näiden sotkujen keskellä. Kaisa on valinnut loistavan harrastuksen, hiihdon. Halutaanko tyttö tuhota? Minun mielestäni urheilijan elämästä tehdään tolkuttoman vaikeaa.

    VastaaPoista
  9. Julkaisen poikkeuksellisesti Anonyymin kommentin. Kaisa Variksen B-näytteenkin osoittauduttua positiiviseksi (sisälsi EPO-hormonia), en näe mitään syytä miksi Kaisa Varis enää osallistuisi yhteenkään hiihtokilpailuun. Kaisa jatkanee uraansa hyötyliikunnan parissa. Minusta Kaisa Varis ei ansaitse mitään sympatioita. EPO nostaa niin paljon urheilijan suorituskykyä, että hänen kanssaan puhtaasti kilpailleet kanssasisaret joutuvat epäurheilijamaisella tavalla tästä kärsimään. Toivottavasti tämä oli suomalaisen hiihtourheilun viimeinen dopingkäry! Puhdas urheilu on se ainoa asia, jota minä kannatan. Eläimellisen kova harjoitus, urheilijan lahjakkuus ja voittajan hyvä onni esimerkiksi suksivalinnoissa ratkaiskoon hiihtokilpailuja jatkossa. Siinäkin on ihan tarpeeksi jännittämisen aihetta. Mitaleiden ratkaiseminen vasta dopingtestien jälkeen ei ole se tie mitä kannattaa edetä.

    Todella surullinen tapaus!

    VastaaPoista
  10. Sportmagazinet käsitteli aika ansioituneesti dopingia. Pyöräilyynhän on tulossa mahd. rangaista verenkuvan muutosten perusteella. Tämä olisi tervetullut menetelmä kaikkiin lajeihin. Tällaiset kaisavarikset saadaan kiinni verikokeen perusteella.

    Nimim. "Carlström voittaa vielä Tourin" ;D

    VastaaPoista
  11. Kyllä peruskunnon ylläpitäminen vaatii rasittumista. Christer varmaan osaa johdattaa sopivien julkaisujen pariin.

    Esimerkiksi pelkkä kävely ei riitä kovin pitkälle. Toinen puoli on tietysti liian kovaa treenaaminen, joka on peräisin "no pain, no gain"- aatteesta. Peruskuntoharjoittelussa se johtaa ylilyönteihin.

    VastaaPoista
  12. Tiedemies on oikeassa. Yksinkertaisesti asian voi ilmaista näin: Kun harjoittelee oikeaan aikaan oikealla tavalla, pysyy kunto hyvänä.

    Meidän pitää siis tehdä uusi harjoitus edellisestä harjoituksesta palauduttuamme. Ei liian aikaisin (jolloin uusi treenikerta rasittaa liiaksi), ei liian myöhään (jolloin edelliseen harjoituksen treenivaikutus laimenee liiaksi).

    Oikean itselleen sopivan treenirytmin löytää helposti. Päästäksemme seuraavalle "tasolle" meidän on joko lisättävä harjoituskertoja (hyväkuntoinen palautuu nopeammin kuin heikkokuntoinen) tai parannettava harjoituksen laatua (aina samanlaisena jatkuva treeni ei kehitä).

    Tästä asiasta löytyy erittäin paljon tutkittua tietoa.

    VastaaPoista
  13. En ole puhunut missään vaiheessa itsestäni.:D Minä suhtaudun kuntoiluun erittäin positiivisesti enkä pelkää edes rasittaa itseäni, vaikka elopainoakin on kertynyt vuosien varrella. Ainoa harmini on, että olen löytänyt varsinaisen kipinän aktiiviseen kuntoiluun vasta keski-iällä, jolloin kunto kohentuu huomattavasti hitaammin kuin nuoremmilla.

    Liikuntaan kielteisesti suhtautuva saattaa inhota jo pelkkää ajatusta siitä, että kunnon kohtentamiseksi pitäisi hikoillakin. Tällaisten ihmisten houkuttelu kaikenlaiseen puuhasteluun ja aktiivisuuteen vaatimatta ainakaan aluksi liiallista rasitusta nostaa henkilön peruskuntoa varmasti. Kuten Westie sanoi, on parempi olla aktiivinen jollain tasolla kuin täysin liikkumaton. Kaikki ihmisethän eivät varsinaisesti halua pitää kuntoilua harrastuksenaan, mutta säännöllinen hyötyliikunta pitäisi kuitenkin ihmisen terveenä ja virkeänä.

    Kävelyä ei saa moittia. ;D Kävelystä saa juuri niin rasittavan tai pitkäkestoisen harrastuksen kuin jokainen itse haluaa. Ihailen suunnattomasti kilpakävelijöitä, jotka esim. 50 km kävelyllään tekevät yleisurheilun kovimman suorituksen. Itse en ainakaan vammojen vuoksi pysty aloittamaan juoksuharrastusta, mutta kävelemään pystyn kyllä aika kauan.

    Minun asuinseudullani kävely ei ole kuulunut seurojen lajivalikoimaan kai koskaan. Eräänä kesänä oikein riemastuin, kun vastaani tuli ihkaoikea kilpakävelijä. Mistä lie ressu eksynytkään tänne ”jääkiekkokaupunkiin”. Varmasti lintubongari on kokenut samanlaisen riemunhetken onnistuttuaan näkemään harvinaisen linnun. Hyvä kun en hypännyt pyöräni selästä alas ja mennyt halaamaan ko. henkilöä. Kävelijä varmaan ajatteli mielessään, että mitähän tuokin tuossa virnuilee.

    Palatakseni itse aiheeseen, olen myös työmatkaliikunnan ehdoton kannattaja. Työmatka on useimmille pakollinen reissu, jos haluaa leipänsä tienata ja pitkään työmatkaa kuluu myös paljon omaa vapaa-aikaa. On erittäin järkevää hyödyntää se kuntoilun harrastamiseen. Silloin ei tarvitse välttämättä lähteä illalla erikseen edes liikkumaan ja aikaa löytyy vielä muihin askareisiin.

    VastaaPoista