sunnuntaina, helmikuuta 24, 2008

Pahoitteluni

*
Blogissani on viime aikoina
ollut todella paljon kirjoituksia hiilihydraattitietoisuudesta (VHH, LCHF, Lowcarb). Ymmärrän minulle kantautuneen palautteen johdosta, että kaikki eivät jaksa koko ajan lukea vain tällaisia kirjoituksia. Olen pahoillani, yritän jatkossa kirjoittaa enemmän myös muista aiheista!

Ravinnosta saatavien hiilihydraattien rajoitus on tällä hetkellä kuuma puheenaihe lähes kaikkialla muualla kuin Suomessa. Siksi olen omaa infomaationälkääni tyydyttääkseni joutunut lukemaan paljon ulkomaisia kirjoituksia. Näistä lukuelämyksistäni olen sitten teille raportoinut. Kun ei kerran kukaan muu näistä asioista kerro. Blogi on tällaiseen kommunikointiin erinomaisen hyvä työkalu. Suosittelen!

Minä en kerta kaikkiaan ymmärrä miksi hiilihydraattien rajoittamisesta ja korvaamisesta ensi sijassa laadukkailla rasvoilla ja toisaalta myös proteiineilla EI USKALLETA kirjoittaa. Ravinto-oppinsa yliopistoissa ammentaneet kärkitutkijamme tekevät itsensä naurunalaisiksi olemalla asiasta hiljaa. Mielipidekenttä jätetään Suomessa auki minunlaisilleni ravintotoimittajille, kaupallisia intressejä ajaville tahoille ja erilaisille valvotuille ja valvomattomille keskustelukanaville internetissä.

Pahoittelen ravintoasiantuntijoidemme hiljaiseloa. Teitä tarvittaisiin NYT! Jatkan asian selvittelyä, mutta toivon näkeväni elonmerkkejä muiltakin asiantuntijoilta. Oletteko tehneet yhteisen päätöksen olla asiasta hiljaa? Olenko näkevinäni norsunluutornissa edes yölampun valoja?

3 kommenttia:

  1. En usko että VHH:sta mitenkään liikaa keskustellaan Suomessa. Jatka vaan aiheen parissa!

    Eiköhän siellä hiljaisuuden taustalla Suomessa ole:

    - Suomi on periferia
    - Elintarviketeollisuudella on paljon valtaa ja merkittävä lobbauskoneisto, varsinkin monikansallisella tasolla
    - Suuri osa suomalaisista ei välitä pahemmin terveydestään ainkaan ennalta ehkäisevässä mielessä, vaan he luottavat fatalistisesti hyvään onneen, yhteiskuntaan, terveydenhuoltojärjestelmään ja uusiin supelääkkeisiin.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Blogin lukija kannustuksesta. Sähköpostiin ohjautuu vastakkaisiakin näkemyksiä, eli minulta toivotaan muita juttuaiheita. Pistän pian tähän lukuvihjeitä eri osa-alueista.

    Olen ihan samaa mieltä kanssasi hiljaisuuden taustatekijöistä.

    VastaaPoista
  3. Joo, pidä tämä blogi ehdottomasti monipuolisena. Mua on välillä häirinnyt kun tästä blogista on vähän tullut hiilaritietoisten äänitorvi. Ei sillä, etteikö olisi tärkeää, että tätäkin asiaa joku Suomessa maalailee kirkkain värein ja levein pensselein. Mutta ruoka on paljon jotain muutakin kun luonnontieteellis-teoreettinen energiaravintoaineiden suhde - LUOJAN KIITOS!

    VastaaPoista