tiistaina, lokakuuta 07, 2008

Lihavat lihovat lihomistaan

*
Lääketieteen lisensiaatti Susanna Kautiaisen väitöskirja nuorten ylipainosta tarkastetaan 10.10.2008 Tampereen yliopistossa. Kautiainen on huomannut, että lihavat nuoret ovat entistä lihavampia.  

Ylipainoisten suomalaisnuorten osuus kolminkertaistui vuodesta 1977 vuoteen 2005. Kaikkien nuorten paino ei ole lisääntynyt, mutta lihavimmat ovat entistä lihavampia. Ylipainoisuus oli yleisempää erityisesti tytöillä, jotka käyttivät enemmän aikaa television tai tietokoneen ääressä. Tulosten perusteella ei voi päätellä, oliko ylipainoisuus runsaamman television katsomisen ja tietokoneen käytön syy vai seuraus.

Samanlaisia tuloksia nuorten painokehityksestä on saatu lähes kaikkialla maailmassa. Ylipainoisuuden yleistyminen on huolestuttavaa, koska ylipainoisuus lisää psykososiaalisia ongelmia ja sydän- ja verisuonitautien riskitekijöitä jo lapsuusiässä, toteaa Susanna Kautiainen. Suomen Lääkärilehti kirjoitti Kautiaisen väitöskirjatutkimuksesta.

Sallitteko, että tässä pohdin painonhallintaan liittyviä syitä hyvin, hyvin yksinkertaisesta näkökulmasta? 

Minun mielestäni luonto on määrittänyt sinulle ja minulle tietyn ihannepainon ja sopivalla tasolla olevan aineenvaihdunnan. Meille on määritelty yksilöllinen ja sopiva pituus sekä paino. Nuori joka ei liiku ja syö aivan liian suuria annoksia ruokaa sekä mahdollisesti vielä vääränlaista ruokaa, sekoittaa luonnon määrittelemät "tehdasasetukset". 

Olette mahdollisesti joutuneet jonkin teknisen vempaimen kohdalla sellaisen tilanteen eteen, että ainoa keino saada laite taas toimimaan on painaa jostakin nappulasta mistä saa palautettua alkuperäiset tehdasasetukset. Tämä monesti saa taas laitteen toimimaan moitteetta.

Sinun pitää löytää nämä tehdasasetuksesi mikäli olet ne kadottanut, sillä asetuksiin tuskin on ohjelmoitu runsas ylipaino. Tehdasasetuksien sekoillessa joko liiallisen limsan juonnin ja sipsien syönnin johdosta, ei muu auta kuin palauttaa taas elimistö tehdasasetustilaan. Tietokoneeseen tai johonkin muuhun laitteeseen voidaan aika vaivattomasti palauttaa tehdasasetukset, mutta asia on toisin sinun elimistösi suhteen. Aika monen asian pitää loksahtaa kohdalleen jos olet kovin kauas tehdasasetuksista kaikonnut. 

Taitava ravintovalmentaja, äiti, isä jne. antaa sinulle ne työkalut ja ohjeet, joilla saadaan sinut taas palautettua tehdasasetuksiin. Työkaluina ovat esimerkiksi stressin lieventäminen, liikunta, hiilihydraattien, proteiinien ja rasvan laadun tarkistus sekä huolehtiminen riittävästä yöunesta. 

Nälänhallinta on väkevää mielen taistelua, sen henkilön kohdalla jolla on tarvetta laihduttaa. Ympäröivä maailmamme on täynnä ruoasta viestittäviä signaaleja, joita on tosi vaikea käsitellä kylmän viileästi. Jos nuori esimerkiksi aikoo käydä reippaalla lenkillä ja sen jälkeen viettää rauhallista koti-iltaa vesilasillisen ja porkkanakulhon ääressä, niin hän saattaa törmätä kaveriinsa, joka pyytää katsomaan uusinta Youtube -videota. Videoita katsellessa siemaistaan vähän limsaa ja heitetään muutama pussillinen sipsejä sisuksiin. Kotiintullessa runsas ravinneköyhä hiilihydraattikuorma on synnyttänyt karmaisevan nälän ja nuori tyhjentää porkkanakulhon lisäksi jääkaapin koko sisällön pahimpaan nälkäänsä. 

Kun seuraavan kerran näet lihavan lapsesi, teethän sinä kaikkesi palauttaaksesi tehdasasetukset? Jos tehdasasetukset sekosivat liian runsaiden hiilihydraattiannosten nauttimisen takia, silloin työkalut löytyvät maltillisista hiilihydraattimääristä ja kohtuullisista sekä monipuolisista proteiini ja rasvalähteistä. 

Rakasta lihava lapsesi luonnollisen kokoiseksi! 

14 kommenttia:

  1. Minulle ylipainoinen lapseni on kaikki kaikessa, mutta lapseni ravitsemuksesta päättäävät paljon enemmän Pekka Puska (päiväkoti) ja hänen äitinsä kuin minä. Molemmat ovat vakaumuksellisessa "vähän rasvaa" uskossa. Tulokset ovat sen mukaiset.

    Poikani 5v, oli viikonlopun minun kanssani. Perjantaina oltiin yleisurheilukoulussa, lauantaina koripallokoulussa, sunnuntaina uimassa ja nyt maanantaina käytin taas yleisurheilukoulussa. Sanokaa nyt uskovaiset ravitsemusterapeutit ja liikuntatieteilijät, että lapseni ylipaino (ja sen lisääntyminen) johtuu liian vähästä liikunnasta. Se ei johdu siitä, vaan liian suuresta hiilihydraattimäärästä, joka sekoittaa nälänhallinnan ja kaveri popsii enemmän energiaa kuin pystyy kuluttamaan.

    Lapseni lihominen on väärien ravitsemussuositusten syytä. Tähän rikokseen syyllinen on kansanterveyslaitos.

    VastaaPoista
  2. Turha kuvitella, että ravitsemussuosituksia muutetaan siten, että edes lapsille ja nuorille esim. rasvattoman maidon sijasta alettaisiinkin suosittelemaan täysrasvaisia maitotuotteita. Asia on mielestäni päivänselvä, miksi näin ja sillä tuskin on mitään tekemistä kovan rasvan välttämisen kanssa, vaikka sillähän kaikkea selitetään.
    Nythän maitoteollisuus käytännössä myy saman maidon kahteen kertaan ja saa tietysti siitä paremmat voitot. Ensin myydään se vesi värjättynä ja d-vitaminoituna ja sitten rasva toisena tuotteena, esim. kermana tai voina. Tottakai kannattaa lobata tähän suuntaan. Mahtais maitotuotteet kallistua aikapaljon, jos idiootit kuluttajat (anteeksi hieman provosoiva ilmaus) ei ostais tuota d-vitaminoitua vettä.
    Minä haen maitoni suoraan tilalta. Saahan sitä kotona lantrata vedellä, jos ei rasvaisempi versio maistu, paitsi että mulle kyllä maistuu..!
    Ja kyllä varmasti nämä "ravitsemuspäättäjät" on ostettu teollisuuden toimesta hiljaiseksi muutamaksi sadaksi vuodeksi/julistamaan tätä nykyteollisuutta kannattavaa sanomaa, joten senkään puolesta en olisi kovin optimistisena odottelemassa muutosta...

    VastaaPoista
  3. Valitettavasti olen Lean kanssa samaa mieltä ravitsemussuositusten muuttamisesta. Punainen maito ja voi päiväkodissa tuntuvat yhtä kaukaisilta kuin jääkarhujen sovittaminen sademetsään.

    Olen tälläkin sivulla esittänyt kovia toimia sitä kansanmurhaa vastaan, joka nyt on käynnissä. Kohteena toimille tulisi olla korkeimmat ravitsemuksesta vastaavat viranomaiset.

    Kun pehmeät keinot eivät tepsi, niin silloin on otettava kovemmat käyttöön.

    VastaaPoista
  4. Sami Uusitalo ja Lea ovat hyvin suorasanaisia lasten lihavuuden syistä. Kun lisäksi heidän suorille sanoilleen löytyy pontta nykymenosta ja tutkimuksista, eikö silloin olisi hyvä tehdä jotakin asialle. Mikähän olisi se toimenpide millä saataisiin huomiota tälle ongelmalle?

    Otetaan yksi karmea esimerkki ajankohtaisesta tapahtumasta:
    Ruotsissa raportoidaan eräästä poikalapsesta, joka oli hyvin lihava. Painoi 13-vuotiaana 128 kiloa. Lapsi oli kolmen vuoden ajan saanut ohjeita. Niistä ei juurikaan ollut apua. Äidin rakkautta lapseensa pidettiin syynä lapsen lihavuuteen (Äidin kerrottiin olevan liian läheinen lapselleen!). Terveysviranomaiset ja varsinkin hoitava lääkäri olivat tässä tapauksessa varsin tylyjä. He määräsivät lapsen otettavaksi pois äidiltä ja panivat lapsen muutamaksi vuodeksi hoitokotiin. Auttoiko tämä julma teko lasta? Ei suinkaan - lapsi lihoi 20 kiloa lisää.

    Eiköhän tässä erikoisessa ruotsalaispojan tapauksessa olisi ollut parasta jos äidille olisi annettu parempaa ohjeistusta miten hän hoitaa lapsensa ravitsemuksen. Ruotsalaiset hiilihydraattitietoiset ryhmittymät ovat tapauksen johdosta ottaneet voimakkaasti kantaa ja ihmetelleet miksi ilmeisen toimivaa keinoa ei ole kokeiltu: Lisää luonnollisia rasvoja ja proteiineja ja hyvin vähän hiilihydraatteja. Asiasta kirjoittaa Aftonbladet: "Var för tjock – fick inte bo med mamma" ja näytettiin dokumenttina TV4:ssa: Kalla Fakta. Asiasta puhuu myös esimerkiksi kostdoktorn terveysblogissaan.

    Aika kauheaa...

    VastaaPoista
  5. Tämä veteraaniurheilijan bloki on suuri aarre. Minulla oli ihan sama tilanne kuin Samilla on tällä hetkellä. Lapseni olivat pulleita. Siirryimme muutama vuosi sitten koko perhe hiilareita rajoittavalle ruokavaliolle. Mitä tapahtui? Lapset menettivät ylipainokilonsa ja ovat nyt minun mielestäni normaalipainoisia. Isäntä menetti kaljamahansa mutta ei sitä paljoakaan sure ja minä pääsin eroon jenkkakahvoistani. Eivät lapseni näytä miltään huippu-urheilijoilta, mutta pvat ns. normaalin kokoisia lapsia. Minä en löydä muuta selitystä lapseni normaalipainoon siirtymiseen kuin hiilihydraattien rajoitus. He ovat koulussakin päätyneet valitsemaan ruokaa tosi tarkkaan. Se on vaikeaa sillä kouluruoka on kauhean kevyttä ja täynnä hiilareita. Pyynnöstä huolimatta emme saanet lupaa punaisen maidon saantiin. Sellaista vaihtoehtoa ei kuulemma ole. Se on se rasvaton maito tai kevytmaito, muuta ei ole. Lapseni juovat koulussa vettä. Vedellä sekoitettua maitoa eivät suostu juomaan.
    Jos Samia ollenkaan auttaa niin pistän tähän omat epäilykseni lapsiani eniten lihottaneista ruoista: limsa, perunalastut, perunamuusi, makeiset, kevytjogurtti, rasvaton maito, makaroni, vaalea leipä.
    Kun juttelee asioista ns. asiantuntijoiden kanssa he kertovat että olen väärässä. Olen ehkä esittänyt asiani heille väärin? Ehkä pitäisi sanoa, että nuo "lihottavat" ruoka-aineet eivät sinänsä lihota vaan houkuttelevat syömään liikaa ruokaa. Oletteko samaa mieltä? Tämä on minulle ollut erittäin vaikea asia. Tässä blokissa on annettu niin hienoja ohjeita ja sanottu asiat niin hyvin. Tämän blokin lukemiseen pitäisi pakottaa koululaisemme ja kaikki vanhemmat ja asiantuntijat. Minä huomaan että teet koulukeikkoja! Se on hieno asia!! Ehkä tätä kautta löytyy jokin tolkku tähän valistukseen oikeista ravitsemustottumuksista!

    VastaaPoista
  6. Christer: Tapahtuiko tämä äidistä erottaminen nimenomaan sen vuoksi, että lapsi oli ylipainoinen. Jos näin, niin eikö kansankoti ole syyllistynyt ihmisoikeusrikokseen. Lapsen erottamiseen vanhemmastaan tulee olla erittäin kovat perusteet. Näin niiden Euroopan unionin lastensuojelusta säädettyjen lakien mukaan joihin Suomi ja Ruotsi ovat sitoutuneet. Koko lastensuojelu lähtee lapsen oikeudesta molempiin vanhempiin.

    Anonyymi on oikeassa listatessaan ravintoaineita jotka ovat syyllisiä lasten lihomiseen. Tietty siinä on vielä monta muuta.

    Kun minä esitin toiveen päiväkotiin lapseni ravitsemukseen liittyen, niin ilmoitti nerokas lastentarhanopettaja (kauhea läski) asiasta lastensuojeluun ! Ehdotin, että vaalean leivän sijasta tulisi antaa esim. juustoa, koska sitäkin oli tarjolla.

    Minunkaan lapseni ei ole huippu-urheilija, kuten ei kukaan 5v poika. Tosin painoonsa nähden, nyt kait n. 50 % ylipainoa, uskomattoman liikunnallinen. Esim. viime keväänä ui 100m ja hän heittää pesäpalloa lähes 20m, sekä juoksee hieman nopeammin kuin keskim. ikäisensä.

    VastaaPoista
  7. Anonyymi (muistakaa käyttää nimimerkkiä tai oikeata nimeänne KIITOS!) kirjoittaa omaa perhettään koskevan tarinan. Kiitos hienosta tarinasta!

    Sami Uusitalolle suuri kiitos, että tuot esille oman tilanteesi. Poikasi liikuntainto ja -taito on poikkeuksellisen hyvällä tolalla. Kannustan harrastamaan urheilua pojan kanssa. Pojan ylipaino ei johdu liikkumattomuudesta. Voi olla, että pääsyyllinen lihomiseen löytyy väärästä ravitsemuksesta.

    Tuossa ruotsalaistapauksessa näyttäisi Aftonbladetin mukaan olevan lukuisia laittomuuksia. Poika oli viety väkisin kesken koulupäivän viranomaisten toimesta mielisairaalaan saamaan hoitoa ylipainoonsa. Äitiä pidettiin syyllisenä pojan ylipainoon! Mielisairaalassa poika lihoi entistä enemmän. Nyt poika ja äiti ovat taas yhdessä. Aivan kauheaa!

    VastaaPoista
  8. Sorry, luin Aftonbladetia huolimattomasti! Ruotsalaispoikaa ei viety mielisairaalaan vaan vielä kauheampaan paikkaan: Hoitokotiin missä oli rikollisia nuoria ja sen jälkeen kasvattikotiin missä häntä pahoinpideltiin.

    VastaaPoista
  9. On kyllä kamalaa... Mut jos ei muuta hiilaria käytä, paljonko tohtis syödä päivässä vaikkapa rieskaa? Tuoremehuja riittää 1dl päivässä jos mitään, mutta hyvin pienestä se kaikki ylimääräinen kertyy...

    VastaaPoista
  10. Jospa tämä "maailman parasta" popsisi sitä rieskaa niin, että masu täyttyy.

    VastaaPoista
  11. Olen erään toisen kirjoitukseni yhteydessä miettinyt pitäisikö minun jo lopettaa kirjoittelu. Kun minä olen niin kauhean paljon huonompi kirjoittamaan kuin puhumaan. Säästyisi aika luentojen valmisteluun.

    Lukijani tarjoavat kuitenkin niin hienoja kommentteja juuri tähän vaatimattomaan kirjoitukseeni, että homma on pelastettu.

    Jaksatteko lukea kirjoituksiani? Lupaatteko panna parastanne kommenteissane? Jos me yhdessä yritämme, niin ehkä tästä tulee oikein hyväkin lopputulos?

    Paistaa se aurinko risukasaankin. Saatanhan minä joskus kirjoittaa jotain tolkkuakin! Siihen nasevat kommentit - niin menestysjuttu on taattu.

    VastaaPoista
  12. Jatka kirjoittamista vain. Teet hyvää työtä. Vaikka sinun kanssasi ei oltaisikaan samaa mieltä - kenen kanssa oltaisiinkaan - niin jos juttusi saa yhdenkin ajattelemaan, pohtimaan ja kyseenalaistamaan, niin se on työnsä tehnyt. Puhumattakaan siitä, että luultavasti jokaista sataa lukijaa kojhtaan joukossa on pari potentiaalista luennolle tulijaa ;)

    Kommentoinnin suhteen kannattaa koko ajan muistaa, että ainoastaan muutama sadasta kirjoittaa. Loput vain lukevat. Ja että kaikki kommentit eivät tule tänne, esim. http://scooped.org/2008/10/boottaa-kroppa-tehdas-asetuksiin/

    Trackbackit toisivat nuokin näkyviin. Tosin en tiedä, kunnioittaako Blogger noita, vai pidätkö ne vain näkymättömissä.

    VastaaPoista
  13. Kiitos ajattelusta Jakke. Olit kirjoittanut hienon jutun ja hyvin vanginnut juttuusi minun perusfilosofiani. Tsemppiä!

    VastaaPoista
  14. Riippuu tietysti aiheesta... mistä kirjoittaa:-)

    Mitä mieltä olette maltodekstriinistä?

    Hyvin moni käyttäjä on joutunut luopumaan suolestaan tai yrittää pitää siitä kaikin keinoin kiinni, kun meni pilalle. Laitan linkkiin yhden sellaisen, mutta jos olisin tajunnut 10 v sitten tulostaa talteen, olisi niitä PALJON vastaavanlaisia tapauyksia. Mut minne tuon takaraivon tyhjentäisin, kun mitään tarkkaa sanamuotoa ei ole tallessa?

    VastaaPoista