keskiviikkona, joulukuuta 31, 2008

Syömme enemmän kuin kulutamme


**
Lukijani ovat fiksua porukkaa
. Sen todistaa vähintäänkin äskettäin päättynyt kyselyni. Yli 70 prosenttia pitää lihavuusepidemian tärkeimpänä syynä sitä, että syömme enemmän kuin kulutamme. Yli puolet teistä ehdotti syyksi arkiliikunnan vähentymistä ja liian runsasta hiilihydraattien nauttimista. 

Hiilihydraattien rajoitus on kuuma keskusteluaihe tällä hetkellä. On hienoa, että seuraatte näin tarkkaan modernia tutkimusta. On viitteitä siitä, että liikuntapanoksen jäädessä vaatimattomaksi on syytä rajoittaa hiilihydraattien saantia ravinnosta. Osasitte myös oivallisesti poimia esille keskeiseksi lihavuutta lisääväksi osatekijäksi ihmisen laiskuuden. Uudenvuoden lupauksiinne kuuluneekin laiskuuden vähentäminen. Ylös, ulos ja lenkille!

Huomiota herättävän paljon ääniä keräsi huomionne siitä, että viralliset ravitsemussuositukset olisivat mahdollisesti vääriä. Tässä on aihetta tiukalle pohdinnalle. Viekö valtion ravitsemusneuvottelukunnan ohjeitten seuraaminen meitä harhaan? Olin odottanut enemmän ääniä vaihtoehdolle "virallisia ravitsemussuosituksia ei noudateta", sillä sellaisesta seikasta minulla on runsaasti omakohtaista kokemusta. Ihmiset välittävät pelottavan vähän siitä mitä ruokalautaselta löytyy.

Huomio kiinnittyy myös huomattavan pieneen äänimäärään "syömme liian rasvaista ruokaa" -vaihtoehdon kohdalla. Tätä rasvan saantiamme pidetään terveysviranomaistemme toimesta merkittävänä syynä lihavuuteemme. Käykö tässä kuitenkin niin, että "kyllä kansa tietää" mikä meitä lihottaa? Erityisen huolestunut sopii olla siitä, viemmekö lapsiltamme parhaat mahdollisuudet nauttia ravitsevaa ruokaa, liiallisella innollamme syöttää lapsukaisille niitä kyseenalaisia kevyttuotteita?

Kommentteja saa tulla.

5 kommenttia:

  1. Saanen epäillä teidän viisauttanne täällä. Se vaihtoehto mikä sai vähiten ääniä on todennäköisesti se oikea vaihtoehto. Eli bakteeri/virusinfektio, tosin bakteereista nyt on kyse. Pubmedistä löytyy jopa tuore suomalainen tutkimus joka on löytänyt yhteyden keuhkoklamydian ja liikalihavuuden sekä sydän & verisuonitautien välille. Se ei tarkoita että keuhkoklamydia olisi kaikkien liikalihavuuksien takana, on niitä muitakin sitkeitä bakteereja olemassa.
    Muutenkin löytyy muita tutkimuksia , jotka sanovat että lisäpaino tulee makrofageista, joita on uskomattoman paljon liikalihavilla. Nämä ovat luultavasti toimintakyvyttömiä elimistön puolustussoluja, jotka ovat bakteerien infektoimia, ja aiheuttavat lisäksi tulehdusta.

    VastaaPoista
  2. Anonyymille:

    Minulta tämä bakteeri/virusinfektio katosi sen sileän tien, kun vaihdoin margariinin voihin, vähensin perunaa, riisiä, pastaa ja leipää. Söin kananmunia, protskua ja lihaa niin että nälkä lähti. Vihanneksia joka päivä.

    Em. keino on ollut jo tuhansille suomalaisillekin kertakaikkiaan loistava keino päästä eroon tästä "infektiosta". Todellinen ihrojen antibiootti.

    Viisaudesta:

    Kuka tahansa viisi viikkoista kissanpentua älykkäämpi voi tarkastella finelistä hiilari vs. protsku+rasva ruokien energiamääriä. Hiilareilla pääsee helposti yli energiatarpeen. Protskulla+rasvalla ei millään vaikka yrittäisi.

    VastaaPoista
  3. Tässä nyt olisi jotain:

    "Chlamydial LPS and high-sensitivity CRP levels in serum are associated with an elevated body mass index in patients with cardiovascular disease."
    Löytyy Pubmedistä.

    Väitöskirja, joka käsittelee jonkin verran aihetta:
    http://herkules.oulu.fi/isbn9789514289965/
    Kohdassa 2.4 on ainakin tietoa liikalihavuudesta sekä infektion osallisuudesta.

    Täältä löytyy myös pohdintaa liikalihavuudesta:
    http://www.uusisuomi.fi/nakokulmat/penttihuovinen
    /laskissa-muhii-tulehdus

    "Erittäin lihavilla jopa puolet rasvakudoksen soluista voi olla makrofageja. Pelkät rasvasolut eivät siis paina, vaan tulehdussolut vastaavat aikamoisesta osasta ylipainoa."

    "Amerikkalaiset tiedemiehet totesivat aivan hiljattain, että monet tulehduksen merkkiaineet olivat selvästi koholla omenalihavilla, joiden vatsan elinten ympärillä oli paljon rasvakudosta. Tutkimus vahvistaa käsitystä, että liikalihavuus on tulehduksellinen tila."

    Hoito liikalihavuuteen voi tosiaan olla antibioottihoito, mutta esim. keuhkoklamydiaa vastaan tarvitaan yhdistelmä-antibioottihoitoa, esim. minosykliini, atsitromysiini. Ei saa vielä Suomesta, mutta ulkomailla kyllä. Voitte katsoa myös näitä kiinnostavia foorumeita:
    www.cpnhelp.org
    www.marshallprotocol.com
    josta ehkä näette miten liikalihavuus liittyy muihin kroonisiin sairauksiin.

    VastaaPoista
  4. Lihavuus on todellakin tulehduksellinen tila. Liika hiilarimäärä lisää tulehdustiloja muutoinkin. Tutustu esim. Aki Loikkasen tuotantoon. Ei tarvitse mennä amerikkaan asti moisia viisauksia etsimään.

    VastaaPoista
  5. Olet tietysti oikeassa siinä että oikea dieetti auttaa vähentämään tulehdusta (ja olen sen edun kokenut itsekin), mutta parempi ratkaisu olisi kyllä päästä lopulta eroon noista bakteereista jotka aiheuttavat tulehdusta, niin ei tarvi dieetistä välittää enää kovin paljon. Tiedän kyllä että nämä bakteerintappohoidot ovat varsin rankkoja, ja minulla on itsekin jonkin verran kokemusta asiasta, mutta lienee ainoa mahdollisuus jos haluaa parantua täysin, koska dieetti ei poista allaolevaa ongelmaa täysin, se vain lieventää oireita. Niin, ja minulla ei kuitenkaan ollut liikalihavuus ongelmana, vaan masennus, sekin siis näyttäisi olevan bakteeriperäinen sairaus, eli oikea dieetti auttaa myös monissa muissa tapauksissa kuin pelkästään liikalihavuudessa ja diabeteksen hoidossa. Tämän varmaan tiesittekin jo.

    VastaaPoista