tiistaina, kesäkuuta 09, 2009

Eko-Atkins tulossa - aiotko kokeilla?

*
Reutersin uutistoimisto julkaisi äsken (8.6.2009) jännittävän dieettiuutisen, joka mahdollisesti päätyy suureen dieettiluettelooni. Kyseessä on eko-Atkins. Hys hys -ruokavalion kasvisversio auttaa ihmisiä laihduttamaan, alentamaan verenpainetta ja saamaan kuriin korkeat LDL-kolesteroliarvot. Tällaista väitetään kanadalaistutkijoiden sanoneen varsin pienen, yhden kuukauden (!) koejakson jälkeen.

Tutkimuksessa verrattiin eko-Atkinsia paljon hiilihydraatteja sisältävään normaali ruokavalioon. Tutkimusta johti tohtori David Jenkins. Jenkins tunnetaan tutkimustöistään glykeemisestä indeksistä ja häntä pidetään erittäin suuressa arvossa ravitsemustutkijoiden keskuudessa. Se seikka, että tohtori Jenkins kiinnostuu tästä "muotidieetistä", on minusta varsin kiinnostavaa. Tutkimus julkaistiin arvostetussa Archives of Internal Medicine -tiedelehdessä.

Perinteisessä Atkinsin vähähiilihydraattisessa ruokavaliossa vähennetään rajusti hiilihydraattien saantia ja popsitaan paljon reilummin mm. rasvaisia pihvejä. Tämä ruokavaliomuutos on aiemmissa tutkimuksissa alentanut veren triglyseridejä ja kohottanut HDL-kolesterolia. Kaikki nämä seikat edistävät nykykäsityksemme mukaan sydänterveyttä. Isona miinuksena on ollut se seikka, että tutkimusten mukaan perinteinen Atkins näyttäisi samalla myös kohottavan pahaa LDL-kolesterolia. Ja se on paha asia monien tutkijoiden mielestä.

Tohtori Jenkins ja hänen kollegansa olivat kiinnostuneita näkemään miten sellainen Atkins toimisi sydänterveyden kannalta, jossa ei syödä rasvaisia pihvejä, vaan proteiini- ja rasvalähteet otetaan kasvikunnasta. Koehenkilöt saivat syödä runsaasti soijavalmisteita, pähkinöitä, vihanneksia, viljavalmisteita ja kasviöljyjä.

Tutkimukseen osallistui 22 ylipainoista miestä ja naista, joilla oli korkeat LDL-kolesteroliarvot ennestään. Heidät pantiin eko-Atkinsille. Vertailuryhmässä oli muuten samat lähtökohdat, mutta he söivät valtion sapuskaohjeiden mukaisesti paljon hiilihydraatteja, vähän rasvaa ja runsaasti viljavalmisteita. Laihdutusvaikutus pyrittiin saamaan samalle tasolle molemmissa ryhmissä ja kokonaisenergiamäärästä nipistettiin noin 40 prosenttia.

Kuukauden kuluttua koejakson alkamisesta oli aika vertailla miten oli käynyt. Molemmat ryhmät olivat laihtuneet noin neljä kiloa. Mutta eko-Atkinsilla olleet laihtuivat terveellisemmin, sillä heidän LDL-kolesterolinsa oli alentunut ja verenpaine oli laskenut, verrattaessa valtion sapuskaryhmään (kontrolliryhmä).

Tohtori Jenkins sanoo tutkimuksen perusteella, että kasvisvoittoinen Atkinsin ruokavalio voi olla tehokas ja terveellinen laihdutusruokavalio. Tiedemiehet kiistelevät yhä sellaisen Atkinsin mielekkyydestä, jossa syödään paljon eläinrasvoja ja lihaa. Sen sijaan kasvisvoittoinen Atkins on mahdollisesti hyvinkin suositeltava vaihtoehto. Samaan hengenvetoon tutkimusta kommentoineet tiedemiehet tosin varoittavat, että tulokset eko-Atkinsista ovat edelleen hyvin alustavia ja perustuvat hyvin vaatimattomaan tutkimusnäyttöön. Asiaa pitää tutkia enemmän.

Aiotko sinä kokeilla eko-Atkinsia?

30 kommenttia:

  1. Hei Christer, kiitos jälleen mielenkiintoisesta uutisesta. On se hyvä, kun saa seulottua tietoa maailmalta.
    Olen kiinnostunut viime aikoina vähähiilarisesta ruokavaliosta, mutta vanhana (entisenä) kasvissyöjänä minua nyppii tämä kova eläinproteiinien käyttö. Maalaistyttönä pidän monista liharuuista ja uskon että ne voivat olla hyväksi, mutta en ole päässyt eroon ekologisista ja eettisistä kysymyksistä, jotka vaivaavat varsinkin nauttiessani tehokasvatettuja eläintuotteita. Aina kun ei ole varaa tai mahdollisuutta saada luomua, ulkonakasvatettua tai riistaa. (Hirvipaistista, edullisesta lohesta ja poronkäristyksestä voin vain haaveilla, koska asun Italiassa.)
    Valtavaan eläintuotteiden käyttöön perustuva ruokavalio on ekologisesti ihan mahdoton globaalisesti ajatellen. 'Eko-Atkins' voisi olla vastaus näihin isokokoisiin ongelmiin.
    Jään seuraamaan uutisia ja lähden tästä linssipataa keittämään... (kun sen tekee oransseista linsseistä, lapsekin tykkää ja suorastaan pyytää!)

    VastaaPoista
  2. Oli mukava kuulla, että Karhutar piti uutistarjonnastani. Välillä pelkään, että tätä Atkinsia tulee jo aivan liikaa käsiteltyä vaatimattomassa blogissani.

    Mitä eko-Atkinsiin tulee, niin uskoisin vakaasti menestykseen. Se on dieettiratkaisu, jota voi lämpimästi suositella. Tohtori Jenkinsin nimen mainitseminen tutkijapiireissä tuo uskottavuutta sanomalle ja kelpo laihdutusmenetelmän (elämäntapamuutoksen!) pariin saadaan sellaisiakin ihmisiä, joita ei kiinnosta rasvaisten pihvien ja voin syönti laisinkaan.

    Seurataan tilanteen kehittymistä. Mitähän karppipalstoilla ajatellaan tästä uutisesta?

    VastaaPoista
  3. Mukava nähdä erilaisia asetelmia tutkimuksissa. Kasvissyöjäkin hyötyy hiilihydraattien vähentämisestä.

    VastaaPoista
  4. Jep Jari, kiitos kommentista. Pidän erittäin myönteisenä seikkana, että Atkins-käsitettä laajennetaan. Jutellessani terveysalan johtavien asiantuntijoiden kanssa, törmään erittäin suuriin ennakkoluuloihin rasvaisten pihvien ja voin terveellisyydestä. Saattaa olla, että Jenkins-Atkinsin linja voi helpottaa keskusteluasetelmia. Kelpaako karppitalibaaneille tällainen eko-Atkins?

    VastaaPoista
  5. Itse näen tämän positiivisena mahdollisuutena nimenomaan keskustelun avauksena. Toisaalta minua huolestuttaa se, että ihminen on kuitenkin sekaravinnon syöjä ja tätä kasvissyöntiä ollaan tuomassa erittäin voimaakkaasti ekologisena ja eettisenä vaihtoehtona.
    Minusta on hankala tilanne, että ylikansoittumisen johdosta kaikkien ruokavalio olisi muutettava kasvispainotteiseksi, mutta kuitenkin siinä vaiheessa, kun ruoasta alkaa tulla todella pula muuallakin kehitysmaissa, niin alkavat aseet puhua. Globaalisti paras ekologinen vaihtoehto olisi jokunen miljardi ihmistä vähemmän, mutta kelläpä olisi oikeus suorittaa näitä "vähennyksiä"? Kasvisravinnon syöminen ainoastaan siirtää ongelman väistämätöntä ratkaisua tuonnemmaksi. Itse syön siis eläinkunnan tuotteita hyvällä omatunnolla. Tosin ei se liha tainnut olla jokapäiväistä herkkua kivikaudellakaan, joten kasviperäisen ravinnon määrää on varaa painottaa.
    Eko-Atkins siis keskustelun avauksena sille, että saadaan asia vakavan tutkimuksen piiriin ja siirrytään sitten tutkimaan myös eläinrasvan todellisia vaikutuksia VHH:lla.

    -Jyyki

    VastaaPoista
  6. Ruuan ekologisuus ja eettisyys on helppoa nykyään sivuuttaa, kun suurin osa lihasta ja lihatuotteista ostetaan kaupan hyllyiltä valmiiksi teurastettuna, paloiteltuna ja pakattuna. Kuinka moni ihminen loppujen lopuksi söisi lihaa, jos joutuisi eläimet itse teurastamaan?

    Maatilalla kasvaneena oma suhtautumisen eläinperäiseen ruokaan on aika terveellä pohjalla. Muistan hyvin lapsuudestani, kuinka Roope-porsas tuli aina juosten iloisena syömään hänelle tuomaani ruokaa. Kyllä Roope-kinkku maistui jouluna hyvältä, mutta kyllä teurastuspäivä laittoi aika hiljaiseksi. Samoin teini-ikäisenä tekemäni kalkkunabisneksen viimeinen vaihe, eli kalkkunoiden teurastaminen, ei ollut kovinkaan miellyttävä juttu. Kun kaula katkaistiin, niin veri roiskui puolentoista metrin päähän ja kalkkunan nokka ja silmät liikkuivat vielä puoli minuuttia katkaisemisen jälkeen. Muistan nähneeni tapahtumasta painajaisia.

    Syön kyllä lihaa, mutta pyrin lihaa ostaessani tekemään ekologisesti ja eettisesti oikeita valintoja. Porsasta ja nautaa tulee oikeastaan syötyä enää työpaikan ruokalassa. Kotona on siirrytty pääasiassa kalaan. Jonkin verran menee myös broileria ja riistaeläimiä.

    Nykyään ihmisille yritetään luoda illuusio eläinperäisen ruuantuotannon eettisyydestä: Näytetään kuinka eläimet elävät maatiloilla onnellisen, ja yhtä äkkiä ne ovatkin jo kaupan hyllyllä. Teurastusvaiheesta ei puhuta yhtään mitään. Muutamia kuukausia takaperin TV:stä tuli dokumentti, jossa näytettiin eläimen teurastus. Tämä oli kuulemma saanut aikaan valitusryöpyn katsojilta. Tällaista ei kuulemma sopinut näyttää iltapäivällä, koska lapset olisivat saattaneet sen nähdä. Minusta jokaiselle lapselle tulisi nimenomaan näyttää, että mistä ja miten se liha sinne ruokapöytään tiensä oikein löytää. Jos sama meno jatkuu, niin meillä on 50 vuoden päästä aikuisia ihmisiä, jotka kyselevät että ”mistä se pihvi oikein tehdään”.

    VastaaPoista
  7. Jonkin verran on herättänyt hämmästystä se tiedepiireissä se, että Jenkins on nykyisin eläinaktivistijärjestön 8PCRM) palkkalistoilla. Tämä ei ole ainakan parantanut hänen mainettaan pätevänä tiedemiehenä. Nutr Rev -lehti on toiminut pääasiallisena julkaisukanavana näille varsin aseenteellisille "katsauksille".

    AM

    Nutr Rev. 2009 May;67(5):255-63. Links
    Vegetarian and vegan diets in type 2 diabetes management.Barnard ND, Katcher HI, Jenkins DJ, Cohen J, Turner-McGrievy G.
    Department of Medicine, George Washington University School of Medicine, Washington, DC, USA. nbarnard@pcrm.org

    Vegetarian and vegan diets offer significant benefits for diabetes management. In observational studies, individuals following vegetarian diets are about half as likely to develop diabetes, compared with non-vegetarians. In clinical trials in individuals with type 2 diabetes, low-fat vegan diets improve glycemic control to a greater extent than conventional diabetes diets. Although this effect is primarily attributable to greater weight loss, evidence also suggests that reduced intake of saturated fats and high-glycemic-index foods, increased intake of dietary fiber and vegetable protein, reduced intramyocellular lipid concentrations, and decreased iron stores mediate the influence of plant-based diets on glycemia. Vegetarian and vegan diets also improve plasma lipid concentrations and have been shown to reverse atherosclerosis progression. In clinical studies, the reported acceptability of vegetarian and vegan diets is comparable to other therapeutic regimens. The presently available literature indicates that vegetarian and vegan diets present potential advantages for the management of type 2 diabetes.

    VastaaPoista
  8. Typo tyossa yllä, sillä toisen sulun tilalle 8. Siis se järjestö PCRM. Järjestön pj:n ND Barnardin mukaan eläinkunnan tuotteiden anto lapsille pitäisi luokitella lapsen pahoinpitelyksi. :) Eiköhän tuo kertonut riittävästi kyseisestä poppoosta. Jenkins on siis siinä mukana eli pientä varausta, jos hänen suustaan tulee (päteväkin kuuloista) pro-vegaanijuttua.

    AM

    VastaaPoista
  9. http://www.activistcash.com/organization_overview.cfm/oid/23

    AM

    VastaaPoista
  10. Allekirjoitan TtM:n kommentin täysin. Karsinoissa pulskiksi lihotettujen karjaeläinten ylenmääräinen ja jokapäiväinen mässääminen on melko uusi ilmiö. Ehkä meidän pitäisi perustaa sellaisia tiloja, josta voi hakea sen kanan tai possun, kunhan aluksi tappaa ja nylkee sen omin käsin.

    - jt

    VastaaPoista
  11. Olen usein ihmetellyt tuota, että Atkinsin dieetin sanotaan alentavan verenpainetta. Mistähän tuo mahtaa johtua? Saako kenties suolan vähentämisellä saman edun?

    VastaaPoista
  12. Ville, ainakin osan verenpaineen laskusta voinee selittää laihtumisella.

    TtM ja jt, ehdotatteko omavaraisuutta pelkästään nelijalkaisten eläinten vaiko kaiken ruoan suhteen? Jatkan hieman ajatusta. Onko oikein syödä kalaa, jos on huono kalaonni? Voiko viljaa syödä eettisesti vain jos sen on itse käsipelillä viljellyt, kerännyt ja jauhanut? Saanko syödä kookospähkinää, jos en itse uskalla sitä kiivetä puusta? Voinko käyttää kenkiä, jos en osaa valmistaa niitä itse? Onko eettistä käydä parturissa vai pitäisikö omat hiuksensa leikata itse?

    VastaaPoista
  13. Epäilemättä ei ole hauskaa pistellä lupsakkaa ja ystävällistä Roope-possuaan kirveellä otsaan.

    Kalkkunat heiluttelevat varmastikin silmiään kun niiltä isketään nuppi irti. Samanlaisia refleksejä on myös ihmisellä kun nirri lähtee. Kaikki me täältä joskus lähdemme, silmiä heilutellen tai muutoin sätkytellen. Rakkaassa hauvassanikin oli noita refleksejä kun se kuoli.

    Ihmiset ja luonnonvaraiset eläimet lähtevät usein kituliaammin kuin nopeasti teurastettavat eläimet. Katsopa lauantai-iltaisin avaraa luontoa kun leijona tukehduttaa seepraa puremalla sitä kurkkuun. Kummassakohan tapauksessa seeprasta lähtisi henki kivuttomammin. Ihmisen vai leijonan teurastamana ?

    Tappaminen on osa elämää. Ilman tappamista ei meitäkään olisi olemassa. Näin se vain on. Näitä armottomia luonnonlakeja on jokaisen piipertäjänkin kiitettävä omasta olemassaolostaan.

    Muuten, eikö esim. porkkana ja marjatkin ole elämää ? Onko kukaan piipertäjä koskaan tullut ajatelleeksi kasviksia napostelleessaan tuhoavansa elämää. Usein mutustellaan jopa kasvuvaiheessa olevaa elävää kasvia! Sehän olisi sama jos tarraisi elävää hummaa koivesta ja alkaisi popsia. Parempi ne on ensin teurastaa.

    TTM kannattaa eläinten teurastamisen näyttämistä lapsille iltapäivän televisio-ohjelmassa, jotta tietäisivät mistä liha on peräisin. Hmmm.. samalla logiikalla heille on myös hyvä näyttää mistä ja miten he itse ovat saaneet alkunsa.

    VastaaPoista
  14. Kyllä lapsille voisi Sami aivan hyvin näyttää miten he ovat alkunsa saaneet. Aikuisviihteellä on kuitenkin hyvin vähän tekemistä hedelmöityksen kanssa.

    VastaaPoista
  15. Anonyymi: hedelmöityksellä ja sillä itsellään on muuten hirveästi tekemistä keskenään.

    Hedelmöitys kun saa alkunsa juuri siitä. (pl. hedelmöityshoidot)

    VastaaPoista
  16. Jarille: Ei omavaraisuus ole käytännöllistä nykypäivänä, enkä minä mitään sen suuntaista edes ehdota. Jos puhutaan lihan tuotannosta, hyvä kompromissi olisi pistää sille nykyistä huomattavasti tiukemmat vaatimukset (jopa luomutuotanto on vielä nykyään lähinnä vitsi). Hintaa tulisi toki lisää ja tuotanto supistuisi. Ja mitä sitten? No syötäisiin sitten vähemmän lihaa, mutta se olisi eettisemmin tuotettua ja taatusti terveellisempää.

    No tietysti kaikki tälläinen on pelkkää lätinää nykyisessä globaalitaloudessa, joten otetaan vaan ne popparit (GM-maissista, totta kai) esiin ja katsellaan kuin tässä käy.

    - jt

    VastaaPoista
  17. Christer, mä en oikein enää jaksa lukea näitä keskusteluita, kun aina sama juttu jos puhutaan eläintuotteista, etiikasta ja karppauksesta. Eihän se mitenkään yllätä, että perinteisten karppien mielestä eläinten tehotuotannossa ei kerta kaikkiaan voi olla mitään väärää. Jumala loi ihmisen ja niin edelleen. Mutta sitä minä kammoksun, että kun eläinten oikeudet halutaan kertakaikkisesti nollata niin ollaan valmiita jo vetämään vertauksia ihmisten lahtaamiseen elämän jatkumisen välttämättömyytenä. Hiukkasen tarkoitushakuista, Sami. Pitempään ihminen säilyy hengissä syömällä vähemmän tapettua lihaa. Pitempään säilyy myös ihmiskunta nykyisen suuruisena.

    On jokseenkin turhauttavaa lukea kommentteja, joissa sanotaan kookospähkinällä ja naudalla olevan ihan yhtä paljon oikeuksia.

    Teen täysin epätieteellisen arvauksen. Karppifarmin kova ydin on hommafoorumin aktiivilukijoita. Elämä on selviytysmistaistelua, ja siksi on tärkeää syödä isoja eläimiä ennen kuin ne syövät sinut.

    Täysin kyllästyneenä,

    Saska

    VastaaPoista
  18. Olen vähän ymmälläni kommenteistanne. Tajuan Saskan huokaukset ja kyllästymisen asteen. Karppaajia en minäkään ymmärrä. Ammatti-ihmisenä Saska näkee miten pahasti keskustelu karkaa sivuraiteille kun puhutaan sallituista ja kielletyistä ruuista.

    Minulla on taannoin ollut antoisia keskusteluhetkiä juutalaisesta ruokakulttuurista erään teologin kanssa. Opin siinä keskustelussa suvaitsevaisuuden aakkoset.

    Ruoka herättää tunteita!

    Sami Uusitalolla on tapana sanoa asiat aika suoraan ja räväkällä tavalla. Älkää vetäkö siitä hernettä nenään, sillä Samilla on paljon erinomaisia oivalluksia tarjolla.

    AM:n Jenkins-höpötykset ovat niin turhia tässä yhteydessä.

    jt on oikeassa sen suhteen, että luomua meidän pitää syödä.

    Keskustelu jatkukoon. Itse pidän tätä Eko-Atkins -uutisointia piristävänä lisänä ravitsemuskeskusteluun. En minä tosin millään ole rähmällään Eko-Atkinsin suuntaan.

    VastaaPoista
  19. jt, tehotuotannosta luopuminen on minunkin mielestäni hyvä idea, useasta syystä. En siltikään ehdottaisi jokaista tappamaan omaa nautaansa ja kiipeämään omaa kookospähkinäänsä. Toivottavasti Saskalta ei enää mennyt pointti ohi.

    VastaaPoista
  20. Hei Christer ja muut. Olen seurannut tätä blogia jo pidemmän aikaa mutta kirjoitan tänne nyt ensimmäistä kertaa. Tästä blogista olen löytänyt paljon mielenkiintoista tietoa sekä hyvää keskustelua.

    Nyt ylittyi kynnys kirjoittaa, koska en jaa Saska Tuomasjukan käsitystä karppien suhteesta eläinten tehotuotantoon. Erinäisillä palstoilla keskusteluja seuranneena sekä itse karppaavana olen täysin eri mieltä. Eläinten tehotuotanto on karppiyhteisössä varsin yksimielisesti tuomittu, ei tosin ekologisista tai eläinten oikeuksiin liittyvistä syistä. Syy on yksinkertainen, eläinten tehotuotanto on yksi merkittävä syy siihen, että syömme huonoa lihaa. Siis vääränlaisella ravinnolla, gm-rehulla ja pahimmassa tapauksessa hormoneilla kasvatettua, stressaantunutta ja epäeläimellisissä oloissa elänyttä teuraseläintä. Tätä en ole yhdenkään karpin nähnyt puolustavan. Tuomitsen eläinten tehotuotannon ja suosin luomulihaa ja riistaa mahdollisuuksien mukaan.

    Karppauksen epäekologisuuden korostaminen tuo mieleeni muutaman vuoden takaisen ydinvoiman lisärakentamista koskevan keskustelun. Ydinvoimankannattajille ilmastonmuutos oli ainoastaan hyvä keppihevonen ydinvoiman välttämättömyyden perustelemiseksi.

    - Risto Oulusta

    VastaaPoista
  21. "AM:n Jenkins-höpötykset ovat niin turhia tässä yhteydessä."

    Minusta ne ei ole milään lailla turhia, jos kytköksiä piilotellaan.

    AM

    VastaaPoista
  22. Piipertäjien syyttävä sormi osoittaa kovin valikoivasti. Koskaan se ei osoita omaan itseensä.

    Saskaa äkkäilyttää karpit. Minua ottaa pannuun omaan hurskauteensa käpertyneet piipertäjät, jotka tuhoavat luontoa siinä missä muutkin.

    Miksi nämä omasta mielestään niin ekologiset tapaukset eivät moralisoi "vähän rasvaa" linjaa:

    - Porsaat ovat nykyisin jalostettu vähärasvaisemmiksi, tämä on epäekologisempaa koska yhdestä possusta saadaan syötävää energiaa vähemmän.

    - Ammu joutuu tuottamaan maitoa yhtä paljon täysrasvaista kuin rasvatonta maitoa kohden. Kuitenkin rasvattomasta saa samaa tuotanmäärää kohden vähemmän energiaa.

    - Samoin kevyttuotteiden poistettu rasva lisää jätteenkäsittelyä ja usein rasva korvataan jollain muulla tuotteella.

    - Heitä kanan nahka roskapönttöön kun siinä on liikaa rasvaa. Tämä on silkkaa luonnonvarojen tuhlausta.

    jne. jne.

    Jos kasvis Atkins tuntuu oikealta, niin antaa palaa vain. Mä uskon kuintenkin että tuolloin sinkki, rauta ja B12-vitamiinien parhaat lähteet jää käyttämättä. Niin ikään jää kokematta hyviä makuelämyksiä jne.

    Piipertäjät voisivat aloittaa sen maailmansa parantamisen vaikka omien lentolomiensa vähentämisestä.

    VastaaPoista
  23. Piip piip!

    Merkityksetöntä lihansyönnin aiheuttamaan hiilijalanjälkeen verrattuna, Sami. Lisäksi olet väärässä lähes kaikissa kohdissa, mutta en yksinkertaisesti jaksa tätä väittelyä.

    Kyse ei ole elämäntavasta vaan yhteiskunnasta. Saastuttaja maksaa. Lihan pitäisi olla kalliimpaa.

    VastaaPoista
  24. Vihreän Saska Tuomasjukan mielestä lentomatkustamisen vähentämisellä ei ole merkitystä ilmaston kannalta.

    Yhden hengen edestakainen lento Thaimaahan tuottaa 1800 kg hiilidioksidia.

    Tuotettaessa kilo naudanlihaa on syntynyt 16 kg hiilidioksidia.

    Naudanliha on eräs epäekologisimmista lihoista, ainakin mitä hiilidioksidipäästöihin tulee.

    Kuitenkin naudanlihaa pystyy syömään yhtä thaimaan edestakaisin lentoa kohden yli 112kg. Eli noin 500 - 1000 pihviä.

    Kyllä sillä lentomatkustamisella on hurja merkitys.

    VastaaPoista
  25. Totta kai lentämisellä on ympäristövaikus, ja iso. Lentoyhtiöt pitää ottaa päästökaupan piiriin. Lentäminen ei ole pakollista, syöminen on. Siksi ruoan ilmastovaikutuksista puhuminen on yksi keino antaa ihmisten itse tehdä - vapaaehtoisesti - jotain lastensa tulevaisuuden eteen.

    Yhden pahan vertaaminen toiseen isompaan pahaan vain ei muuta lähtötilannetta miksikään. Lentävä lihansyöjä se vasta päästöjä pukkaakin.

    Lihan ilmastopäästöt ovat moninkertaiset kasvisruokaan verrattuna. Lisäksi ylikansoitetulla maapallolla sinun pihvisi riistää ruoan kehitysmaan köyhän pöydästä.

    Tämäkään ei ole sinun syysi. Vika on markkinoissa, jotka eivät huomioi riittävästi pitkän aikavälin vaikutuksia. Siksi kaikkea ei voi vapauttaa, kuten finanssikriisikin osoitti.

    Voit silti huomioida valintojesi vaikutukset, jos pidät niiden seuraamuksia kestämättöminä. Kyse on arvoista. Minä ymmärrän hyvin, että joku pistää oman nautinnon etusijalle, mutta en oikein niele sitä, että tosiasioita ei tunnusteta.

    VastaaPoista
  26. Tässä englanninkielisessä blogikirjoituksessa on myös jonkin verran tutkimuksen dataa mukana:

    Low-carb lite…sort of

    Hieman huolestuttavaa on, että tuolla vähempihiilihydraattisella kasvisversiolla HDL-kolesteroli ei noussut eikä LDL-partikkelikoko muuttunut, vaikka muutoin muutokset olivatkin positiivisia. Ehkäpä tämä johtui laihduttajalle suhteellisen korkeasta hiilihydraattien määrästä (130 g/päivä) tai vähäisestä eläinrasvasta.

    Vastaukseni Christerin otsikkoon: En aio kokeilla. Välitän ympäristöstä, mutta optimaalinen terveys on viimeinen asia, jonka sille uhraan. Pyrin vaikuttamaan muilla keinoilla, esim. kertakäyttö/krääsäkulttuurin karttamisella ja väestönkasvun kohtuullistamisella, omalla kohdallani tietenkin. :)

    VastaaPoista
  27. BKT:llä mitattu Suomi ei ole kyennyt ainakaan huomattavasti samalla mittarilla köyhemmän Argentiinan pihvejä riistämään.

    Tällainen sormella osoittelu on tyypillistä omassa hurskaudessaan kieriskeleville naisille, ei tiedemiehille.

    Käsittääkseni sinä syöt itsekin lihaa. Aivankuten TTM:n työpaikkaruokalan ja meikäläisen kuin sinunkin lihat tuhoavat lountoa aivan samalla tavoin.

    Kehitysmaan lasten pöydästä minä en ole syönyt yhtään sen enemmän kuin sinäkään.

    En minä sitä kiistä etteikö puhdas kasvisruoka kokonaisuudessaan ole mitä ilmeisemmin ekologisempi kuin myös lihaa sisältävä.

    Toisaalta olen nyt huomattavasti ekologisempi kuluttaja ruoan(kin) suhteen kuin 20 kg lihavampana runsaasti hiilihydraatteja nauttivana.

    VastaaPoista
  28. Sami, ilmastosyistä en enää syö juurikaan lihaa :) Sanovat sitä fleksaamiseksi.

    Moralisointi ei vie asiaa eteenpäin. Sen vuoksi ruoassakin pitäisi olla kaikki ulkoiskustannukset hinnassa mukana. Liha kalliimmaksi (ilmasto), kasvikset ja vihannekset halvemmiksi (terveys ja ilmasto), luomu halvemmaksi (ilmasto ja lähiympäristö) jne.

    VastaaPoista
  29. Mukaan ja matkaan! Ruukinmatruuna itse syö paljon kalaa, kananmunia ja maitotuotteuta, mutta pyrkii itse eettisistä syistä (buddhalaisuus) välttämään lihaa. Tuo kuulostaa todella hyvältä.

    Oletko pohtinut Wikipedian täydentämistä tältäosin?

    VastaaPoista
  30. Komppaan Oulun Ristoa! Ihmettelen myos muutamien kirjoittajien ja Christerin tapaa niputtaa kaikki karpit yhteen nippuun. Mielestani yksi karppauksen parhaita puolia on sen joustavuus, jokainen voi raataloida itselleen sopivan tyylin. Siksi tuollainen yleistaminen on taysin asiatonta ja keskustelun eteenpainviemisen kannalta hedelmatonta.

    En ollenkaan usko etta ne karppipalstojen karppitalibanit vastustaisivat kasvisperaista Atkinsia, jos sille on tukevat perustelut. Tiedatko Christer tutkimuksista missa verrokkiryhmana olisi ollut perinteinen, elainperainen Atkins? Tokihan me osasimme jo arvata etta Atkins (soi elainta tai ei) olisi terveyden kannalta parempi kuin virallisterveellinen, joten siina mielessa tuossa tutkimuksessa ei ollut mitaan uutta. VHH toimii!

    KK

    VastaaPoista