Näytetään tekstit, joissa on tunniste elintarviketeollisuus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste elintarviketeollisuus. Näytä kaikki tekstit

perjantaina, syyskuuta 18, 2009

Maissin luvattu maa

***
Sinun kannattaa käyttää 50 min elämästäsi
ja katsoa tiededokumentti "Maissin luvattu maa". Yle Teema esitti tämän eilen illalla (17.9.2009) ja se on vielä noin kuukauden verran katsottavissa Ylen arkistossa. Paina tästä.

Dokumenttiohjelma on toteutettu hyvin yksinkertaisella tavalla, se ei paljon selostusta kaipaa. Maissi on erottamaton osa amerikkalaista ruokakulttuuria, lihottavathan jenkit maissirehulla vielä pihvikarjaansakin. Kaksi amerikkalaismiestä ryhtyy viljelemään eekkerinkokoista maissipeltoa ja saavatkin hyvän sadon. He ihmettelevät minne heidän satonsa lopulta päätyy.

Ohjelma tarjoaa lukuisia yllätyksiä. Kerron nyt joitakin yksityiskohtia ohjelmasta, jotka saattavat herättää kiinnostuksesi katsoa tämä ohjelma:
  • pääasiantuntijana esiintyy tiede- ja ympäristöjournalismin professori Michael Pollan Berkeleyn yliopistosta. Muita asiantuntijoita ovat mm. Harvardin yliopiston tunnustettu ravitsemustutkija professori Walter Willett ja kivikautisen ruokavalion puolestapuhuja professori Loren Cordain
  • ohjelman katsominen loppuun asti palkitaan, sillä on mahdollisuus tavata maatalousministeri Earl Butz lämminhenkisessä haastattelussa. Ministeri Butz on erityisen kiinnostava henkilö, sillä hän käynnisti 1970-luvulla USA:ssa uuden maatalousohjelman, missä päämääränä oli pistää pellot tuottamaan mahdollisimman paljon, edullista ruokaa (maissia)
  • maissi, jota viljellään, on pääosin syömäkelvotonta sellaisenaan ihmiselle. Iowalainen maanviljelijä ei voi nauttia oman maissipeltonsa antimista koska se maistuu niin pahalle. Vasta teollisen prosessin läpikäyneenä (HFCS, maissitärkkelyssiirappi) tai lihakarjalle syötettynä se saadaan syötävään muotoon (makeutetut elintarvikkeet, liha, pikaruoka). Tämä on minusta traagista
  • professorit Pollan ja Willett puhuvat huolissaan siitä miten maissin ravintoarvo on lähes olematonta (jalostuksen kautta saadun suuren tärkkelysmäärän takia), mutta sato on huikeasti parantunut
  • maanviljelijät eivät pidä nykyisestä maatalouspolitiikasta, mutta heillä on varsin pienet mahdollisuudet vaikuttaa asiaan. He ovat teollistuneen maatalousjärjestelmän uhreja
  • pelottavinta tässä kaikessa on se, että rehumaissin avulla saatu liha on epäterveellisen rasvaista ja virvoitusjuomiin päätyvä maissitärkkelys sairastuttaa ihmiset mm. kakkostyypin diabetekseen. Lihavuusongelma on suoraan kytköksissä halpaan maissintuotantoon (makeutetut virvoitusjuomat!)
Muista katsoa!

Muita kirjoituksiani tästä aiheesta:

keskiviikkona, elokuuta 26, 2009

Ruokatieto - suomalaisen ruokakulttuurin asialla

***
Entinen Finfood (nykyinen Ruokatieto)
on pitkään toiminut suomalaisen ruokakulttuurin puhetorvena. Siksi tuntuu niin pahalta lukea äsken saapunut viesti, joka osoittaa EU-johtoisen politiikan kaikkein rappiollisimmat piirteet:

Ruokatiedon toimintaa supistetaan rajusti. Ruokatiedon henkilöstön määrä aiotaan leikata ensi vuoden alusta kolmasosaan nykyisestä. Finfood - Suomen Ruokatieto ry:n hallitus päätti tiistaina keskittää yhdistyksen voimavarat Hyvää Suomesta -joutsenlippuun.

Ruokatiedon käynnissä olevat hankkeet viedään päätökseen vuoden loppuun mennessä ja vuosi 2010 aloitetaan neljän työntekijän kokoisella organisaatiolla. Uhattuna on myös Ruokatiedon Uutiset.

Valtionrahoitus on myös vaakalaudalla. Yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Jaakko Nuutilan mukaan rajun uudelleenorganisoinnin syynä on se, ettei hallituksella ole varmuutta ruuan menekinedistämiseen käytettävän valtionrahoituksen jatkumisesta edes nykyisellä tasolla. Ruuan menekinedistämiseen sallitun julkisen tuen reunaehdot ovat EU:ssa jatkuvasti kiristyneet.

- Joutsenlipun asemaa ja merkitystä tullaan vahvistamaan entisestään. Kuluttajalle on tärkeää tunnistaa kotimainen elintarvike tutusta merkistä, Nuutila sanoo.

Lähde: Ruokatiedon uutiset terveystoimittajille, 26.8.2009

Minä tuen kaikella sydämelläni Ruokatiedon tärkeää työtä ja tulen eri yhteyksissä pyytämään selvitystä siihen miksi näin edistyksellisiä ruokahankkeita ajetaan alas Suomessa.

Lisää politikointia ruoalla:

maanantaina, kesäkuuta 22, 2009

Lopeta margariinin syönti!



**






Kirjoitettu 14.5.2009, päivitys tehty 22.6.2009

Nyt on terveyshaittojen lisäksi
vielä yksi merkittävä syy lopettaa margariinin syönti ja siirtyä voin käyttäjäksi: Amerikkalaisyhtiö on ostanut itselleen Raision margariinit.

Moni suomalainen on ehkä väkisin pysytellyt margariinin käyttäjänä kun halutaan tukea suomalaista elintarviketeollisuutta ja maanviljelystä.

Rakas suomalainen! Nyt sinä voit luovuttaa hyvillä mielin, sillä monikansallista Bunge -yhtiötä sinun on ihan turha tukea. Bunge -yhtiön kotisivu on juuri niin iljettävän näköinen kuin näillä monikansallisilla konglomeraateilla on tapana olla. Tervemenoa Keiju ja Benecol! Raisio -yhtymälle veteraaniurheilija toivoo hyvää jatkoa ja reippaita, uusia liikeideoita.

Siirry voihin! Siinä on ylivertainen maku. Se ei ole mikään jäljitelmä, vaan puhdas luonnontuote. Käytä voita kohtuudella.

Blogini lukijat ovat valveutuneita: 63 prosentille kelpaa vain voi! Toivottavasti voin lisääntynyt suosio näkyy myös terveyskäyttäytymisessämme. Sano tomerasti EI margariinille ja KYLLÄ voin kohtuukäytölle!

Muita kirjoituksiani margariinista:

perjantaina, kesäkuuta 12, 2009

Ranskanperunat paistetaan palmuöljyssä

*
Sademetsää syödään ranskanperunoilla

Kova nälkä ja lempeä kesäilta, mihinkäs muualle sitä kääntyisi kuin pikaruokalaan. Pussi ranskiksia, kiitti vaan ja nam, masu on täynnä. Mutta mitä? Mistä tulee herkullisen kuoren antava palmuöljy?

Pakastealtaasta löytyy enemmän valikoimaa kuin tuoreperunalootista. Mutta mitä ranskanperuna suomalaisen suussa tekee tiikerille Borneossa? Syömmekö joka päivä pinta-alaa sademetsiltä? Tihkuuko öljy paikallisten selkänahoista?

YleX:n Ada hiosti suomalaisia yhtiöitä palmuöljyn tuotannosta ja metsästi vaihtoehtoisia ranskanperunoita. Sivumaun Ruokaraati lounasti erilaisilla ranskiksilla. Rapisiko sademetsä hampaissa ja oliko rasvoilla eroa?


Tässä lisää kirjoituksiani perunasta:

maanantaina, toukokuuta 25, 2009

Suomalainen eineskulttuuri

**
Tuon tämän vanhan jutun esille sen ajankohtaisuuden takia! Kirjoitettu 21.11.2007 ja päivitetty 25.5.2009.

Tätä juttua kommentoidaan vilkkaasti! Jo 31 kommenttia. Herkullisella tavalla keskustelu on kääntymässä käsitykseen siitä kuka on vastuussa terveellisestä ravinnosta. Yksilö vai jokin yhteiskunnallinen taho (esim. KTL nykyinen THL)? Elämä on todellakin valintoja täynnä. Elintarvikekemisti Saska Tuomasjukka on oivallisella tavalla osoittanut meille, että meidän on mahdotonta suorittaa kaikkia ruokavalintojamme terveysnäkökulmasta. Jostakin pitää tinkiä.
Ravitsemus herättää tunteita. Niin tämäkin keskustelu. Voimme varmaan puolustaa nimimerkki Anjan näkemystä siitä, että suurin osa elintarviketeollisuuden pöperöistä ovat kehnoja. Olemme kuluttajina osaltamme itse vaikuttaneet tilanteeseen. Me ostamme noita kehnoja eineksiä valtavia määriä. Emme protestoi tarpeeksi äänekkäästi jos lähikaupan lihatiski suljetaan. Meidän pitää nimimerkki Juuson tapaan oppia vaatimaan eineksistä parempaa ravitsemuksellista tasoa.
Iloitsimme Kati Parppein saarnasta: Meidän ei ole pakko alistua tähän einesten vyöryyn! Meidän pitää tämän asian suhteen oppia "ronkeleiksi", hankaliksi asiakkaiksi. Meidän pitää viestittää kauppiaalle, että laadukas ruoka pitää olla näkösällä niin, ettei sitä tarvitse etsiä milloin ala- milloin ylähyllyltä.
Ottakaa tekin kantaa terveellisen ravitsemuksen filosofiaan. Tämä teollisten pöperöiden ja kotiruoan vastakkainasetelma on todellakin vahvasti arvokeskustelun leimaama, kuten Juuso asian ilmaisee.
Lukekaa ihmeessä mitä mieltä nimimerkki *p* on eineksistä! Saska koettaa vääntää tämän näkemyksen koskemaan ainoastaan ekstremeravitsemuspiirejä. Voimme varmaan antaa tukemme monille *p*:n ajatuksille. Tuskin tämä kuitenkaan tarkoittaa, että meissä on kasvamassa esiin jokin ekstreme ravitsemusasenne? Tuskin. Pysytelkää jossakin kultaisen keskitien maisemissa. Siellä on turvallista mennä eteenpäin.

Suomalaiset kuluttajat
on taitavasti ohjelmoitu ostamaan kaupasta valmisruokia ja eineksiä. Suomalaiset kuuluvat Euroopan kärkijoukkoon einesten ja valmisruokien kulutuksessa. Luodaan sellaisia mielikuvia, että me nimenomaan haluamme ostaa elintarviketeollisuuden köyhdyttämiä valmisruokia. Haluammeko? Emmekö enää halua itse valmistaa ruokamme kotona puhtaista perusraaka-aineista? Emmekö enää halua tehdä ostoksia lihatiskillä tai kalatoreilla? Ostammeko ruokaa vai nälänhävitysmassaa?

Finfoodin uutispalvelu on pitkin syksyä valistanut meitä valmisruokien syntyhistorialla. Tässä muutamia ajatuksia herättäviä otoksia:

Valmisruokien eli einesten historia juontaa juurensa 1920-luvulle, jolloin Hämeenlinnassa toimi lähinnä armeijan käyttöön ruokasäilykkeitä valmistanut tehdas. Varsinainen valmisruokateollisuus käynnistyi 1930-luvulla, kun osuusteurastamoiden yhteyteen perustettiin niin sanottuja kauppakeittiöitä. Näissä valmistettiin muun muassa lihapullia, laatikoita ja kaalikääryleitä, kertoo projektikoordinaattori Anna-Maija Kallio Saarioisilta.

1950-luvulla Suomessa tapahtui taloudellinen murros, maalta muutettiin kaupunkeihin ja naiset menivät töihin. Jääkaapit tulivat markkinoille. Vihannes- ja ruokasäilykkeet olivat ruuanlaiton apuna ja eineskeittiöt aloittivat toimintansa. Einesten tavoitteena oli maistua kotiruualta toisin kun säilykkeet, joihin usein liitettiin steriloitu maku, Kallio sanoo.

1960-luvulla valmistui ruokatehdas Saarioisiin ja ensimmäiset suurtaloudet tulivat einesyritysten asiakkaiksi. Ensimmäisiä asiakkaita olivat Helsingin sairaalat ja koulut.

Ruuan tullessa muodikkaaksi 1980-luvulla eines-sana muutettiin valmisruuaksi. Saarioinen lanseerasi vuonna 1981 einespizzat, joiden suosio yllätti jopa yrityksen henkilökunnan. Kansainvälinen ja etninen ruoka alkoi yleistyä, mikä näkyi myös valmisruokasektorilla. Kauppojen hyllyille löysi tiensä muun muassa brittipiiraat ja Pekingin pata.

Laman myötä kuluttajat tulivat entistä kustannustietoisemmiksi ja puolivalmisteet yleistyivät. EU:hun liittyminen toi uutta kiinnostusta ruuan alkuperään ja turvallisuuteen sekä ympäristökysymyksiin. Kallion mukaan ruokakulttuuri muuttuu hitaasti. Perinteiset lihapullat, laatikot ja kääryleet ovat edelleen suomalaisten keittiöissä, vaikka niitä valmistava teollisuus on muuttunut.

Kiireinen elämäntapa ja arjen helpotusten kaipuu on johtanut siihen, että kuluttajien ostoskoreista löytyy valmisruokia entistä enemmän. Kun kolme vuotta sitten 22 prosenttia ostoskoreista sisälsi valmisruokia, arvioin määrän nousevan 24 prosenttiin vuonna 2007. Sen sijaan lihavalmisteiden ja tuoreen lihan ja siipikarjan osuudet eivät tunnu kasvavan, kertoo Järvi-Suomen Portin tuotekehityspäällikkö Marita Leskinen.

Leskisen mukaan uutuustuotteet kasvattavat valmisruuan markkinoita. Kuitenkin perinteiset laatikot ovat edelleen suurin ryhmä. Leskinen näkee niiden pitävän pintansa tulevaisuudessakin, joskin kasvun hidastumista on havaittavissa. Laatikoiden lisäksi toisen perinteisen eineksen, karjalanpiirakan suosio on viime vuosina ollut laskusuunnassa, mutta Leskinen näkee tuotteelle uuden tulemisen. Karjalanpiirakan kuoressa käytetään entistä enemmän ruista, myös täytettä laitetaan runsaammin. Karjalanpiirakka on nyt ikään kuin tuunattu retrohenkeen, Leskinen muotoilee.

Myös pastavalmisruokien sekä valmiiden keittojen suosio lisääntyy. Keittojen markkinat ovat kasvaneet todella paljon tänä vuonna. Kauppoihin tulee uusia tuotteita jatkuvasti ja myös uusia toimijoita on markkinoilla, Leskinen kertoo.

Välipalatuotteissa uutuudet ovat hyvässä vauhdissa, kun taas perinteiset suosikit laskevat menekkiään. Esimerkiksi lihapiirakan suosion hiipumisen taustalla Leskinen näkee sen rasvaisuuden, lihapiirakan 6-18 prosentin rasvamäärä ei houkuttele entistä terveysvalistuneempaa kuluttajaa.

Tällaisten ajatusvirtojen edessä kuluttajan on syytä kuunnella ruoan ammattilaisia, kuten esimerkiksi huippukokki Henri Alénia. Häntä haastateltiin muutama päivä sitten Helsingin Sanomissa. Näin Henri Alén sanoo eineksistä:

Maatilat tuottavat laadukkaita raaka-aineita, mutta ne päätyvät kotien ruokapöytiin pitkän teollisen prosessin kautta. Tehomaatalouden tuottamat ruoat maistuvat penisilliiniltä. Hyvistä suomalaisista raaka-aineista puhuminen on hurskastelua. Missä ovat ne kaikki marjat ja sienet? Kaupoissa niitä ei näy, ja jos näkyy, ne ovat kalliita.

Eräässä suositussa foorumissa nimimerkki "Anja" loihtii ilmoille suuria viisauksia:

Minua hämmästyttää suuresti, miten suomalaisille maistuu neutraali nälänhävitysmassa. Helppous jyrää ylleen maut ja ruoasta nauttimisen. Nykyisin jokaisessa kaupassa on tarjolla lähes samat tuotteet. Suuret einesten valmistajat, leipomot ym. jakelevat tuotteensa ympäri Suomea. Pikkufirmojen tuotteet ovat monesti maukkaampia. Pieni lihanjalostamo ei voi tehdä bulkkia, vaan on kilpailtava maulla. Kaupan sisäänostajat laskevat tarkkaan, mistä tuotteita tulevat parhaimmat katteet ja mitkä säilyvät hyllyissä kauimmin. Tuotteiden sijoittelu kaupoissa on lähestulkoon tiedettä. Helposti saataviksi sijoitetaan tuotteet, joissa on hyvä kate ja joita halutaan myydä paljon. Etsin kerran eräästä suuresta kaupasta marinoimattomia broilerin rintapaloja. Ei siis minuuttipihvejä tai liejukanaa (tuttavani antama nimitys marinoidulle broilerille). Kun en löytänyt, kävin lihatiskillä kysymässä. Hyvin happaman oloinen myyjä tuli näyttämään, että siellähän ne ovat ylähyllyllä...

Onko tähän valmisruokien vyöryyn pakko alistua?

Kommentoikaa!

Ruokakauppias ajattelee sinua koko ajan!

**
Toimittaja Mats-Eric Nilsson
 (erinomaisen Petos lautasella -kirjan julkaissut toimittaja) on lukenut Jens Nordfältin tutkimusraportin “Marknadsföring i butik (Liber, 2007). Svenska Dagbladet -lehdessä 24.5.2009 ilmestynyt juttu on ihanaa luettavaa kriittiselle kuluttajalle. Tässä minun omaperäinen selostukseni Nilssonin jutusta. 

Ruoka on esillä kaupoissa siten, että ostaisit mahdollisimman paljon ruokaa. Kauppias ja elintarviketoimittaja ovat lisäksi sitä mieltä, että sinun pitää ostaa juuri oikeita ruokia. Ei välttämättä terveellisimpiä mahdollisia ruokia, vaan sellaisia ruokia joiden takia on ollut erityisen kalliita mainoskampanjoita. 

Kaupassa sinun pitää tehdä ns. asiakaskierros. Kierrät kaupassa joko myötä- tai vastapäivään, riippuen siitä missä kohtaa on kaupan sisääntuloaukko. Tämän asiakaskierroksen aikana sinun tulee altistua mahdollisimman monelle ruokapakkaukselle. Mitä enemmän ruokapakkauksia näet kierroksen aikana, sitä enemmän sinulla on tapana pistää niitä ostoskärryyn.

Modernin ruokakaupan laidoilla kulkiessasi näet ne ruoka-aineet, joita kauppias myy kaikkein eniten: lihaa, maitovalmisteita ja pakasteita. Näiden ruokien pakkaukset iskostuvat mieleesi kun kiertelet kaupassa. Tämä on elintärkeää mikäli elintarviketoimittaja haluaa muuttaa sinun ostoskäyttäytymistäsi. Esimerkiksi joitakin vuosia sitten toteutettu kevyttuotteiden räjähdysmäisesti noussut myynti, toteutti tätä menetelmää erittäin tehokkaasti. Kevyttuotteet ovat elintarviketeollisuuden kannattavimpia tuotteita ja siksi niitä tyrkytetään joka paikassa ostoskierroksesi aikana. Hämmästyttävän kauan tämä kevyttuotebuumi kestikin, mutta nykyään asiakkaat ovat niin valistuneita, että jättävät nuo tärvellyt elintarvikkeet ostamatta.

Miten kauppias ajattelee? Esimerkiksi näin:

  • Sisääntuloväylä on tärkeä paikka! Heti kauppaan astuessaan asiakas on nimittäin kaikkein otollisin kohde kaikenlaisille heräteostoksille. Täällä on ihania tuoksuja ja värejä. Vastaleivottua leipää on tarjolla ja kukkia sekä hedelmiä.
  • Kauppias varaa mahdollisimman paljon hyllytilaa niille tavaramerkeille, jotka myyvät hyvin. Tavaramerkillä on suunnattoman tärkeä rooli asiakkaan ostoskäyttäytymisessä.
  • Hyllyjen välillä ei saa olla liikaa aukkoja. Varsinkin keskellä kauppaa, asiakas voi eksyä suunnitellulta reitiltä, jos hänellä on mahdollisuus poukkoilla hyllyjen välillä.
Asiakkaan ostoskäyttäytymistä seurataan valvontakameroista. Kameroiden tallentamaa kuvaa seuraamalla kauppias voi oppia miten ruoka-aineet pitää sijoittaa. Asiaa tutkitaan myös kuumeisesti eri tutkimuskeskuksissa.
 
On tärkeää, että oma suunnitelmasi liikkua kaupassa, menee mahdollisimman vaikeaksi. Kauhulla kauppias ottaa vastaan asiakkaita, jotka tuttuun kauppaan astuessaan ikään kuin pistävät automaattiohjauksen päälle ja tekevät samoja ostoksia vuodesta toiseen. Ei, tällainen peli ei vetele! Asiakas ei saa suoriutua liian nopeasti kauppareissusta! Eihän kaupalla silloin ole mahdollista altistaa sinua uutuustuotteilleen. Tällainen rutiinikierroksella oleva asiakas ei myöskään näe niitä houkuttelevia tarjouksia tyyliin "osta kolme, maksa vain yhdestä".

Ruokien sijoittelu hyllyille on suurta taidetta ja tiedettä. Jos tuote on vähänkin väärässä paikassa, se uhkaa jäädä ostamatta. Kaikkein tärkein paikka on silmien korkeudella. Ojenna kätesi ja se on siinä se tuote, jota sinun pitää ostaa! Tiede on laskenut, että otollisin paikka tuotteelle on 15 astetta alempana kuin silmien korkeus (keskimääräisellä asiakkaalla). Tällä korkeudella sijaitsevat ne tuotteet, jotka tuovat kauppiaalle parhaimmat mahdolliset voitot. Monesti näille hyllytasoille sijoitetaan kauppaketjun omat tavaramerkit tai jokin kallis brändi, joka on ostanut itselleen tuon paikan kaupassa. Yleensä nämä tuotteet eivät ole sieltä terveellisimmästä päästä. Itse olen havainnut, että alahyllyltä löytyvät useimmin ne kaikkein terveellisimmät tuotteet.

Kommentteja saa tulla.

maanantaina, helmikuuta 02, 2009

Ruotsissa vaihdetaan kevyttuotteet täysrasvaisiin ja luomuun

*
Tiedot
 ruotsalaisten muuttuneesta ostoskäyttäytymisestä uutisoidaan näyttävästi kaikissa ruotsalaislehdissä. Myös Aamulehti kirjoittaa asiasta näin:

Kevyttuotteiden - muun muassa makeutusaineita sisältävien kevytlimsojen myynti - supistuu Ruotsissa. Myös kevytmargariinia myydään vähemmän. Kuluttajat siirtyvät nyt käyttämään voita.
Näin kertoo ruotsalaisesta Ica-kauppaketjusta Kristina Karlsson ruotsalaislehti Aftonbladetin sivuilla.Luomutuotteet käyvät Ruotsissa kaupaksi entistä paremmin. Kaksi suurinta luomutuoteketjua kertoo mahtavista kasvuprosenteista. Luomu ja ylipäänsä elintarvikkeiden puhtaus ovat nyt vahvistuva trendi, arvioivat ravintoammattilaiset lehdessä.

Mitä mieltä sinä olet? Siirtyykö tämä ostoskäyttäytyminen myös Suomeen?

Lähde: Aamulehti, 2.2.3009

perjantaina, joulukuuta 12, 2008

Elintarvikevalvonta toimii

##
Juuso houkuttelee lukemaan
 Suomen tullin raporttia Elintarviketutkimukset vuonna 2007. Se on karmeaa luettavaa. Pipari käy maksan päälle, kirjoitti Talouselämä -lehti 11.12.2008. Syy piparien aiheuttamaan ongelmaan selviää tuonnempana jos jaksat juttujani lukea. 

Tutkituista elintarvikenäytteistä (Lue: ruoka mitä me syömme) peräti 7,4 prosenttia todettiin määräysten vastaisiksi! Lisäksi lievää huijausta tai muuta huomautettavaa oli 11 prosentissa näytteistä. Eniten oli ongelmia makeisissa, vihanneksissa, mehuissa, pähkinöissä ja vihannesvalmisteissa. Ei hyvältä kuulosta!

Ihmisen ahneudella ei ole rajaa. Suomeen yritetään tuoda toistuvasti pilaantuneita tai muuten vaan kummallisia ruokaeriä. Luomu on kärsinyt kovasti näiden ahneiden yrittäjien toimesta. Luomutuotteina Suomen markkinoille tuotuina elintarvikkeina läpäisi Tullin seulan 95 prosenttia. Loput 5 % oli enemmän tai vähemmän huijaamalla tuotettua luomuruokaa. Voi vain arvailla, kuinka luomuja ulkomailta tuodut luomuelintarvikkeet ovat, sillä ei kaikki Tullin haaviin tartu. Paljon jää tarkistamatta. Luomuhuijaajaa kohdellaan lievästi. Tavaraerän saa myydä Suomen markkinoilla, jos muuta huomautettavaa ei löydy. Vain luomumerkinnät on poistettava.

Luomuruuasta löytyvät kasvinsuojeluaineet saattavat olla peräisin samassa laivassa saapuneista muista kasviksista tai hedelmistä. Tahallisuutta on vaikea näyttää todeksi, sanoo Tullin tutkimuspäällikkö Kalevi Siivinen. Tärkeintä kuitenkin on, että kuluttajaa ei tahallaan johdeta harhaan. Siivisen mukaan luomurikkomuksissa ei vielä ole koskaan ollut syytä epäillä kotimaista toimijaa. Kotimaiset yrittäjät ovat tilanteesta syvästi pahoillaan.

Suomeen saapui viime vuonna kymmeniä tuhansia ei-eläinperäisiä elintarvike-eriä. Tullin 40 tarkastajaa ehti tutkia niistä 3 656 erää. Tutkituista eristä joka viidennessä oli jotain vialla. Korkea kiinnijääntiprosentti kertoo kahdesta asiasta:
  1. Tavaraerät ovat heikkolaatuisia
  2. Tullin seurantamenetelmät ovat melko tehokkaita
Suuri osa tuotteista tutkitaan ennakkoepäilyjen ja tehtyjen riskiarvioiden perusteella. Tällöin kiinnijäämisprosentti on korkea. Tarkastuksia tehdään myös valvontasuunnitelman mukaan, Siivinen kertoo. Määräysten vastaisuus johtuu useimmiten liian suurista kasvinsuojeluaineiden jäämistä, heikosta mikrobiologisesta laadusta, virheellisistä tai puutteellisista pakkausmerkinnöistä tai lisäainemääräysten rikkomuksista.

Suomeen on yritetty tuoda geenimanipuloitua riisiä, vaikka se on yksiselitteisesti kielletty. Tänä vuonna voidaan vielä päästää helpotuksen huokauksia, mutta ensi vuonna kaikki voi olla toisin. Euroopan unioni suunnittelee lisäävänsä geenimanipuloitujen tuotteiden menekkiä.

Aika kauheana asiana paljastuu kanelin tuonnissa ilmenevä epäkohta. Aitoa kanelia saadaan Cinnamomum zeylanicum -puun nuorten versojen kuivatusta kuoresta. Suomessa ja muualla Euroopassa myytävä kaneli ei kuitenkaan ole tätä ceyloninkanelia vaan kassiakanelia, jota saadaan Cinnamomum cassia -puusta. Kassiakanelissa on paljon kumariinia. Kumariinikaneli on sallittua, vaikka Elintarviketurvallisuusvirasto (Evira) varoittaa sen liikakäytöstä. Kumariini voimistaa kanelin aromia, ja sen vuoksi kassiakanelilla saadaan tuotteeseen voimakkaampi aromi kuin ceyloninkanelilla. Kumariini on kuitenkin myrkkyä maksalle. Eviran mukaan pienillä lapsilla kumariinin siedettävä päiväsaanti voi ylittyä erittäin helposti. 15 kiloa painavalla eli noin 4-vuotiaalla lapsella hyväksyttävä saantiraja voi ylittyä kanelin kumariinipitoisuudesta riippuen joko 0,5 - 2 korvapuustilla, tai 2-10 joulupiparilla, tai 0,5 - 1 lautasellisella riisipuuroa, johon on lisätty kanelia. Kassiakaneli on halvempaa kuin aitokaneli ja sitä on helpommin saatavilla. Siksi meille myydään kumariinikanelia eikä aitoa kanelia. Ihmisen ahneudella ei ole rajaa!

Samasta syystä kuin meillä myydään kumariinikanelia, Kiinassa myytiin melamiinimaitoa. Melamiini on halvempaa kuin maito. Ei muuta kuin melamiinia maidon joukkoon ja kauppa käy! Melamiinimaito syntyy, kun ureasta tehtyä melamiinia sekoitetaan maitojauheeseen eli jatketaan maitoa myrkyllä. Melamiini näyttää nostavan maidon proteiinipitoisuutta. Todellisuudessa vain maidon typpipitoisuus nousee ja testissä näyttää siltä, että proteiinia on paljon.

Kun luulet kuulleesi jo kaiken, paljastuu vielä ikävämpi juttu: Muuntajaöljy myrkyttää possun! Irlannin tuore possuja saastuttanut dioksiiniskandaali näyttää sekin kiertyvän ahneuden ympärille. Dioksiini on peräisin rehuraaka-aineen kuivaukseen käytetystä öljystä. Tällä kertaa öljy ei ollutkaan puhdasta, vaan se oli jo kertaalleen käytettyä muuntajaöljyä. Kun muuntajaöljyä poltettiin, kuivauskaasun dioksiini siirtyi rehuun ja saastutti sen. Tehtaan työntekijät väittävät ostaneensa laillista öljyä. Joku on kuitenkin toiminut väärin, jos jäteöljy osoittautuu dioksiinin lähteeksi. On vaikea uskoa, että kyseessä on puhdas vahinko. Eikä tämä suinkaan ole ainut tapaus. Samantyyppinen tapaus sattui Belgiassa vuonna 1999. Siellä ahneet kauppamiehet sekoittivat kasviöljyn joukkoon mineraaliöljyä. Belgialainen rasvayhtiö keräsi ja kierrätti friteerausöljyjä ja ravintoloiden rasvajätteitä ja myi ne eläinrehun aineksia valmistavalle yritykselle edelleen. Sattumalta havaittiin, että kasviöljyissä oli myös muuntajaöljyä. Kanojen muninta heikkeni useissa kanaloissa. Muutama viikko myöhemmin haudonta ei enää onnistunut kunnolla, ja kananpojat alkoivat sairastua ja kuolla.

Vanhan sanonnan mukaan ylpeys käy lankeemuksen edellä. Nyt voi sanoa, että ahneus tekee saman.

maanantaina, joulukuuta 08, 2008

Dioksiinia irlantilaisessa sianlihassa

#
Irlantilaisesta sianlihasta
on löytynyt myrkyllistä dioksiinia ja maan hallitus kielsi käyttämästä kotimaista sianlihaa maanantaina 8.12.2008. Myös Evira on vetänyt Suomessa markkinoilta irlantilaiset sianlihatuotteet. Irlannin viranomaiset jäljittivät dioksiinin lähteen nopeasti ja EU-maat eivät ole asettaneet irlantilaista sianlihaa vientikieltoon. Dioksiinia on löydetty sikojen rehusta ja todennäköisesti eläimet ovat saaneet myrkkynsä rehua syömällä. Irlanti on merkittävä lihatuotteiden viejä Euroopassa.

Irlannin elintarviketurvallisuusviranomainen on jäljittänyt dioksiininlähteeksi teollisuusöljyn, joka on päässyt saastuttamaan rehua pienen irlantilaisen rehua valmistavan Millstream Power Recycling -yrityksen tiloissa. Saastunutta rehua on myyty kymmenelle sikatilalle Irlannissa ja yhdelle Pohjois-Irlannissa. Valmistajan mukaan kyseessä olevaa öljyä ei ole sellaisenaan käytetty rehuntuotannossa, vaan se on tarkoitettu rehun kuivaukseen käytettävien laitteiden huoltamiseen.

Dioksiini on rasvaliukoinen ympäristömyrkky, joka aiheuttaa syöpää. Sitä syntyy muun muassa teollisuuden sivutuotteena. EU:n komissio on kutsunut tiistaiksi koolle elintarviketurvallisuusasiantuntijoiden kokouksen pohtimaan toimenpiteitä haittavaikutusten torjumiseksi. Irlannissa myrkyllisiksi havaituissa näytteissä oli jopa 200-kertaisesti suositukset ylittäviä määriä dioksiinia. Irlanti joutuu hävittämään arviolta 100000 sikaa. 

Tyhmä (tuhma?) kysymykseni kuuluu: Onko irlantilaista sianlihaa mahdollisesti päätynyt valmisruokapakkauksiin Suomessa? Satuin kuulemaan äsken Ruotsin radion uutislähetyksestä, että Findus on valmisruoissaan käyttänyt irlantilaista sianlihaa. Tilannetta tutkitaan, sitten hutkitaan. Ainakin Dagens Nyheter näyttäisi kirjoittavan aiheesta lisää.

Lähde: Finfoodin uutiskirje, 8.12.2008

perjantaina, lokakuuta 31, 2008

Valio kokeili kepillä jäätä - Evolus -jää vielä liian heikkoa

##
Vielä Evolus -jää oli liian heikkoa
. Eivät menneet terveysväitteet läpi elintarviketurvallisuusviranomaisten seulasta. Näin raportoi toimittaja Petri Korhonen Taloussanomat -lehdessä tänään 31.10.2008:

Valion uuden, sydänystävällisenä mainostetun Evolus2-tuoteperheen markkinointihypetys on joutunut elintarvikeviranomaisten syyniin. Yhtiö oli hakenut Euroopan Unionin elintarviketurvallisuusviranomaisilta (EFSA) hyväksyntää oletukselleen, että Evolus2-tuotteiden sisältämät maitopeptidit vähentäisivät verisuonten jäykkyyttä. EFSA on nyt ilmoittanut, että Valion sille toimittama tutkimusaineisto on tasoltaan niin vajavaista, ettei se riitä väitteen todentamiseen.Valio kertoi itse EFSA:n päätöksestä vasta  tänään, Taloussanomien kysyttyä asiasta. Eurooppalainen alan ammattisivusto NutraIngredients.com julkisti asian jo viime viikolla.

Valio toi Evolus2-tuotteensa myyntiin syyskuussa ja mainostaa nyt näyttävästi niiden terveysvaikutuksia. Suomen Elintarviketurvallisuusviranomainen Evira haluaa nyt Valiolta selvityksen Evolus-tutkimusjupakasta ja ravitsemusväittämistä.

Mainoksissamme kerrotaan, että tuote alentaa kolesterolia ja verenpainetta, ja ne ovat viranomaisten hyväksymiä ilmaisuja. Emme missään nimessä väitä, että Evolus2 vähentäisi verisuonten jäykkyyttä, korostaa Valion konseptipäällikkö, tohtori Tiina Jauhiainen.

"Kun kolesteroli ja verenpaine alenevat, säilyvät myös verisuonet kimmoisampina", julistaa Valion Evolus2-tiedote.

Tietysti meidän täytyy vielä pohtia, pitääkö ilmaisuja selkeyttää, ettei tästä tulisi kuluttajille vääriä mielikuvia, Jauhiainen sanoo.

Valio myöntää itse, ettei maitoproteiinista pilkottujen peptidien EFSA:lta saama tutkimustyrmäys ollut sille yllätys. Tutkimuksia ovat yhtiölle tehneet valiolaisten lisäksi myös ulkopuoliset laitokset, terveydenhoito-organisaatiot ja yliopistot. 

Kokeiliko Valio markkinointikiireen takia kepillä jäätä, lähettämällä viranomaisille puolivalmiita tutkimuksia?

Eivät ne olleet puolivalmiita, mutta kieltämättä tutkimusnäyttö oli aika niukka, Tiina Jauhiainen luonnehtii. Hän sanoo Valion lähettäneen peptidi-tutkimuksensa EFSA:an muun muassa opetusmielessä, jotta nähtäisiin mitä puutteita laitos niistä löytää.

Saimme heidän päätöksestään arvokasta lisätietoa siitä, miten jatkotutkimuksia kannattaa suunnata, Jauhiainen sanoo.

Kommentti: Jos tämä uutinen on edes puoliksi totta, niin se pistää kyllä Valion nykyisen tuotevalikoiman aika outoon valoon. Olisiko aika palata juurilleen ja tuottaa suomalaisille terveellisiä maitotuotteita ja jättää tuollaiset kikkailut vähemmälle? 

Mitä mieltä valistuneet lukijani ovat tästä uutisesta?

keskiviikkona, lokakuuta 01, 2008

Kiinan maitoskandaali laajenee

*
Uutistoimistot kirjoittavat päivä päivältä
uskomattomampia uutisjuttuja Kiinan maitoskandaalista. Uusin järkyttävä käänne asiassa on, että vaarallisen melamiinin laajasta käytöstä tiedettiin jo ennen Kiinan olympialaisia. Olympialaisten ajaksi tieto kuitenkin sensuroitiin. Toimittajien suut pantiin kiinni ja skandaalista kertovia uutisia ei päästetty levitykseen.

Sanlu -yritys, jossa melamiinilla tahrattu maitojauhe valmistettin, on kuusi päivää ennen olympiakisojen avajaisia hakenut mediakonsulteilta apua miten asiasta pitäisi tiedottaa. Ohjeeksi on annettu täydellinen vaikeneminen koko asiasta kisojen ajaksi. Kiinan hallituslähteitä lähellä olevilta tahoilta on myönnetty, että tämä pitää paikkansa. Vielä tarkastamattoman lähteen perusteella näyttää siltä, että kiinalaistoimittaja Fu Jianfeng olisi pohtinut blogissaan jo heinäkuussa 2008, että maitojauheen ja vastasyntyneiden lasten munuaiskivilöydösten välillä voi olla yhteys. Blogikirjoitus poistettiin ja toimittajaa ei ole tavoitettu kommenttia varten.

Skandaali tuli yleiseen tietoon kuukausi kisojen päättymisen jälkeen (syyskuun puolessavälissä). On tässä Arlalla selittämistä, on tässä elintarviketeollisuudella selittämistä, on tässä voitontavoittelun sokeuttamilla markkinavoimilla selityksen paikka. Evira vakuuttaa, että kiinalaista maitojauhetta ei tuoda Suomeen, mutta tarkkaavainen lukijani sanoo sähköpostissaan, että monimutkaisilla elintarvikkeiden maailmanmarkkinoilla voi tapahtua lähes mitä tahansa. Hyvin halpaa maitojauhetta voi ilmaantua markkinoille yllättäen ja voitontavoittelussa sitä voidaan käyttää osana jotakin elintarviketuotetta. On pienen, pieni mahdollisuus, että melamiinilla saastunutta maitojauhetta kulkeutui Suomeen jonkin tuotteen yksittäisenä ainesosana. Sähköpostin lähettäjä väittää, että Ruotsista olisi löydetty makeisia, joissa on käytetty tätä kiinalaista melamiinilla vahvistettua maitojauhetta. Lupaan selvittää asiaa!

maanantaina, syyskuuta 22, 2008

Bayer iloitsee - muuntogeenistä soijaa saa tuoda Euroopan markkinoille

#
Euroopan Unionin komissio on päättänyt sallia
muuntogeenistä soijaa sisältävien, siitä koostuvien tai siitä valmistettujen elintarvikkeiden, elintarvikkeiden ainesosien ja rehun markkinoille saattamisen. Päätös koskee lisäksi myös muita soijatuotteita, joita voidaan käyttää samoin kuin tavanomaista soijaa tai soijatuotteita viljelyä lukuun ottamatta.

Soija, jonka yksilöllinen tunniste on ACS-GM005-3, on kestävä glufosinaattiammoniumille, joka on rikkakasvien torjunta-aine. Luvanhaltija on Bayer CropScience AG. Päätös on voimassa 10 vuotta.

Miten kommentoitte tätä uutista? Kauhistellen vai riemusta hyppien?

Lähde: Finfoodin uutiskirje, 22.9.2008

sunnuntaina, syyskuuta 21, 2008

Suhtaudu varauksella elintarvikkeiden lisäaineisiin

**
Iltalehden viikonloppunumerossa
(20.-21.9.2008) on toimittaja Aino Mehtälän ansiokas selvitys elintarvikkeiden sisältämistä lisäaineista. Yhdestä elintarvikkeesta voi löytyä lähes 30 E-koodia. Toimittaja Mehtälä pyytää suosimaan mieluummin pakastettuja elintarvikkeita kuin eineshyllyn tuotteita. Hän pyytää unohtamaan kevyttuotteet. Light-versioissa vähennetään runsaskalorista materiaalia ja korvataan sitä muun muassa lisäaineilla. Syö mahdollisimman vähän prosessoituja ruokia, osta luomua ja tee itse ruokasi. Itsetehty ateria ei kaipaa lisäaineita.

Toimittaja Mehtälä haastatteli minua lehtijuttua varten. Minä pyydän suhtautumaan varauksella lisäaineisiin. Jotain on pielessä, jos lisäaineita on paljon. Olenkin luennoilla esittänyt eräänlaisen nyrkkisäännön: Jos E-koodeja on yli viisi, ei tuotetta kannata ostaa.

En silti halua demonisoida kaikkia lisäaineita; joukossa on ihan turvallisiakin. Mutta sieltä löytyy myös esimerkiksi atsoväriaineita, jotka saattavat olla vaarallisia. Tai vaikkapa karrageenia, asesulfaamia tai aspartaamia, joiden on todettu eläinkokeissa aiheuttavan syöpää.

Yksi iso ongelma ovat pakkausmerkinnät: lisäaineet voi ilmoittaa joko E-koodeina tai vaihtoehtoisesti aineiden nimillä, jolloin niiden tunnistaminen on peruskuluttajalle haastavaa. Välillä tulee sellainen olo, että kuluttajaa harhautetaan.

Toimittaja Mehtälä haastatteli myös ylitarkastaja Taina Rautiota Elintarviketurvallisuusvirasto Evirasta. Hänen mielestään elintarvikkeiden lisäaineet ovat tutkittuja ja turvallisia. Lieventääkseen yltiöoptimistista asennetta asiaan Rautio toteaa, että sellainen henkilö joka suhtautuu epäluuloisesti lisäaineisiin, voi toki jättää niitä sisältävät elintarvikkeet ostamatta. Pakkausmerkintöjä on välillä vaikeaa tulkita, Rautio jatkaa. Lisäaineista on peloteltu niin paljon, että valmistajat pyrkivät eroon E-koodeista ja ilmoittavat mieluummin ne aineiden nimillä. Se on valitettavaa, mutta ihan säädösten mukaista, Rautio toteaa lopuksi.

Iltalehdessä esitellään 50 pommia. Vältä lisäainepommeja! Esimerkkejä: Joanko Vuohenjuustowraps, Funlight Persikka-Passion tiiviste, Ingman Kevyt Savuporo sulatejuusto, Myllyn Paras Tacostick, Pouttu Marinoitu pihvifilee, Valio Aino Mustikkapiirakka-jäätelö, Leaf Lauantaipussi, Saarioinen Mansikkamarmeladi, Taffel Blue cheese nuts ja Atria Poro-Sieni Sandwich.

Lähde: Iltalehti sivu 14, 20.9.2008

torstaina, syyskuuta 18, 2008

Muoviruokaa!

**
Uutisvirrassa on viime päivinä herättänyt kohua eräs muoviteollisuuden käyttämä raaka-aine nimeltään Bisfenoli A. Sen terveysvaikutuksia on äskettäin älytty tutkia tarkemmin ja sen on todettu olevan vaarallista ihmiselle. Mitenkään uutta ei ole, että tähän kemikaaliin liitetään terveysvaroituksia. Jo niin aikaisin kuin 1995 varoitettiin tämän kemikaalin vaaroista ihmiselle. Silloin petolliseksi saantilähteeksi osoittautui säilykepurkkien sisäpinta. Tämän tiedon osasi kaivaa esille aina valpas ruotsalainen toimittaja Henrik Ennart.

Tutkimuksissa löytyi yhteys tämän bisfenolimuovin ja sairauksien välillä. Bisfenoli A -altistus näkyy suurempana riskinä saada sydän- ja verisuonitauti sekä diabetes. Bisfenoli A:n on todettu vaikuttavan hormonitoimintaan ja immuunijärjestelmään. Amerikkalainen kuluttajayhdistys Consumers Union, vaatii nyt äänekkäästi käyttökieltoa tälle muovikemikaalille. Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen EFSA ja kotimainen EVIRA:mme eivät ole nähneet aiheelliseksi puuttua tähän bisfenolijupakkaan, sillä heidän mukaan ihmiselimistö poistaa tehokkaasti Bisfenoli A:ta elimistöstä. Suomessa WWF seuraa tilanteen kehittymistä.

Bisfenoli A:ta löytyy lähes kaikkialta. Sinä olet taatusti saanut oman (pienen) osuutesi tästä pakkausteollisuuden onnesta! Sitä käytetään tavallisen polykarbonaattimuovin edullisena raaka-aineena ja lisäaineena. Bisfenoli A:ta valmistetaan nykyisin suuria määriä maailmanlaajuisesti. Vuonna 2002 sitä valmistettiin noin 2,8 miljoonaa tonnia. Bisfenoli A:ta käytetään monissa kuluttajatuotteissa ja sille altistuminen on laajaa. Polykarbonaatista valmistetaan juomapulloja, tuttipulloja (!), ruokailuvälineitä, muovisia ruoka-astioita, säilykepurkkien sisäpintoja, mikroaaltouuneja, lääkinnällisiä laitteita, matkapuhelimia, urheiluvarusteita jne.

Näistä yllä mainituista tuotteista saattaa irrota Bisfenoli A:ta vaihtelevia määriä. Tammikuussa 2008 Toxicology Letters -tiedejulkaisu julkaisi tiedon siitä, että kuumaa nestettä esimerkiksi juomapulloon lisättäessä, irtoaa 55 kertaa enemmän Bisfenoli A:ta, kuin jos neste on huoneenlämpöistä. Tästä asiasta ollaan erityisen huolestuneita. Pakkausmateriaalien turvallisuus on käytännössä pakkausvalmistajan vastuulla. Kaikenlaisia direktiivejä on olemassa, mutta näiden vierasaineiden saantia on vaikea valvoa.

Lähteet:
Lang IA, Galloway TS, Scarlett A, Henley WE, Depledge M, Wallace RB, Melzer D. Association of Urinary Bisphenol A Concentration With Medical Disorders and Laboratory Abnormalities in Adults. JAMA 300 (11): 1303-1310, 2008
Le HH, Carlson EM, Chua JP, Belcher SM. Bisphenol A is released from polycarbonate drinking bottles and mimics the neurotoxic actions of estrogen in developing cerebellar neurons. Toxicol Lett 176 (2): 149-156, 2008
Ennart Henrik. Konsumentkrav i USA: Bort med BPA ur maten! Svenska Dagbladet, 17.9.2008
Nystén Anja. Kemikaalikimara. Kustannusosakeyhtiö Teos, 266 s., 2008

keskiviikkona, kesäkuuta 25, 2008

Vesi on paras janojuoma

***
Sain äsken mieluisaa sähköpostia
Kansanterveyslaitokselta. Valtion ravitsemusneuvottelukunta on hetken mielijohteesta tuottanut todella hienoa valistusmateriaalia juomasuosituksistamme, jota rasvakammo tietenkin yhä jonkin verran rasittaa. Mutta suuntaus on oikea. Tavallinen vesi nostetaan kunniaan!

Vesi on paras janojuoma, nestemäiset kalorit ovat lihavuusriski

Sopiva juotavien nesteiden määrä päivittäin on useimmille ihmisille noin 1-1,5 litraa. Vesijohtovesi on paras janojuoma, ruokajuomaksi suositellaan veden ohella rasvatonta ja vähärasvaista maitoa ja piimää (Christerin lisäys: Lähes kaloriton ruokajuoma antaa mahdollisuuden kylläisyyden takaamiseksi ottaa ruokalautaselle aitoja, täysrasvaisia ruoka-aineita). Täysmehua voi aterian yhteydessä juoda päivittäin n. 1-2 dl, mutta se ei korvaa hedelmiä (Christerin lisäys: Sokeroituja täysmehuja on edelleen syytä välttää juomalla ainoastaan hedelmien tai marjojen luonnollisesti makeutettuja mehuja). Tee ja suodatin/instantkahvi mieluiten ilman sokeria ja kermaa sopivat päivittäisiksi juomiksi. Muita juomia on syytä nauttia harvemmin kuin päivittäin.

Näihin päätelmiin on tullut valtion ravitsemusneuvottelukunnan työryhmä uusissa suosituksissaan juomien merkityksestä ravitsemuksessamme.

- Juomavalikoiman tavaton monipuolistuminen ja käytön lisääntyminen erityisesti lapsilla ja nuorilla on lisännyt kansalaisten epätietoisuutta erilaisten juomien terveellisyydestä. Juomien viidakossa vanhemmat ja muut kasvattajat kaipaavat asiantuntijoiden ohjeistusta erilaisten juomien sopivuudesta lasten ja nuorten käyttöön. Energiaa sisältävien juomien runsas käyttö lisää lasten ja nuorten lihomisriskiä ja jatkuva nautiskelu on vaarassa pilata lasten hampaat, toteaa valtion ravitsemusneuvottelukunnan puheenjohtaja, professori Pekka Puska.

Työryhmän puheenjohtajan, Kansanterveyslaitoksen erikoistutkija Liisa Valstan mukaan suomalaisten juomatavat ovat alkoholin käyttöä lukuun ottamatta vielä toistaiseksi järkevät. Ravitsemukseen ja terveyteen vaikuttavat ennen kaikkea juomien sisältämä energia, sokerit, rasva, happamuus (pH, tietyt hapot), alkoholi ja kofeiini. Hampaiden terveydelle on tärkeätä, että sokeria ja tiettyjä happoja sisältäviä juomia ei nautita liian usein.

Erilaisten juomien valikoima on laajentunut runsaasti viime vuosien aikana ja kokonaan uudentyyppisiä tuotteita, kuten esimerkiksi urheilu-, energia- ja hyvinvointijuomia sekä erilaisia maustettuja vesiä on tullut markkinoille. Juomien runsas valikoima on lisännyt kuluttajien paineita tuntea uudet juomat ja niiden järkevä käyttötapa. Juomista on tullut yhä merkittävämpi energian lähde, mutta tämä ei suinkaan ole vähentänyt muuta syömistä eikä muusta ravinnosta saatavan energian määrää.

Juomista saadaan, maitojuomia lukuun ottamatta hyvin vähän välttämättömiä ravintoaineita. Usein toistuva sokeri- ja/tai happopitoisten juomien nauttiminen on erittäin haitallista hampaille. Juomien hapoista hiilihappo ei ole haitallista, mutta lähes kaikki muut, varsinkin sitruunahappo (E330) ovat.

maanantaina, toukokuuta 12, 2008

Varo ruskeita elintarvikkeita!

**
Ruotsissa lääkärit varoittavat ruskeasta ruoasta
. Tummissa virvoitusjuomissa, paahtoleivässä, pikaruoissa, Balsamico-viinietikassa, lastenruoissa (!), jäätelössä, kiinalaisessa soijakastikkeessa ja heravoissa (ruots. messmör) piilee vaaroja AGE:n muodossa. Myös korkeassa lämpötilassa paistamalla, käristämällä ja grillaamalla valmistetut ruoat sisältävät runsaasti AGE:tä.

Nämä AGE:t (Advanced Glycation Endproducts) hajoavat hitaasti elimistössämme ja niillä on taipumusta kasaantua kudoksiin. Sydänlääkäri Gerhard Wikström näkee potilaissaan näitä muutoksia: lihakset jäykistyvät, jänteet heikentyvät ja silmässä oleva linssi voi menettää joustavuuttaan. Nämä AGE:t näkyvät ruumiinavauksissa sellaisena ikävän näköisenä ruskeana mössönä. Parkkiintuneen ylilääkäri Wikströminkin mielestä AGE näyttää ällöttävältä.

Minkälaisia sairauksia tällainen ällöttävä AGE aiheuttaa? Wikström luettelee: ateroskleroosi (valtimokovettumatauti), kystinen fibroosi (harvinainen aineenvaihduntasairaus), Alzheimer, diabetes, sydän- ja verisuonitaudit, Parkinson, maksakirroosi, krooniset hormonitoiminnan häiriöt ja ikääntyminen (engl. age tarkoittaa ikää!). Missään nimessä ei pidä kuumentaa (mikrossa tai keittolevyllä) ruokaa monia kertoja. Varsinkin ruskean ruoan lämmittäminen moneen kertaan on erityisen haitallista. Tylysti lääkäri Wikström tuomitsee elintarviketeollisuuden valmisruokapakkaukset. Nehän lämmitetään moneen kertaan ennen kuin ne lopulta syödään. Kotona perusraaka-aineista valmistettu ruoka on terveellistä.

Lääkärit painavat nyt siis hälytysnappulaa ja pitävät hälyttävänä ruskean ja makean ruoan lisääntymistä. Livsmedelsverket (meillä Suomessa tämä vastaa Kansanterveyslaitosta) on vielä odottavalla kannalla. Tarvitaan lisätutkimuksia ennen kuin sieltäpäin tulee mitään varoituksia.

Jos juot paljon kolajuomia ja syöt paljon paahtoleipää sekä teollisuuden tuottamia valmisruokia, sinun kannattaa nauttia paljon antioksidantteja sisältäviä hedelmiä ja kasviksia. Näillä voit mahdollisesti lieventää AGE:n tuhovaikutuksia.

Ottakaa tämä varoitus tosissanne!

Olen aiemmin kirjoittanut tästä aiheesta:

Älä juo Coca-Colaa - sairastut siitä!


Lähde
: Upsala Nya Tidning, 12.5.2008

keskiviikkona, maaliskuuta 19, 2008

Polta takassa puita, ei paperia eikä muovia

*
Lupasin aikoinaan
kun sain tarpeettoman monimutkaisen väitöskirjani valmiiksi, että en enää ikinä kirjoita tai puhu niin monimutkaisesti kuin siinä väitöskirjassani ja väitöstilaisuudessa vuonna 1987. Tätä lupausta olen toteuttanut siitä lähtien. Pahoittelen sitä kun joudut nyt tämän yksinkertaisen julistukseni uhriksi taas kerran. Nyt saat kuulla hyvin yksinkertaisesti esitettynä miksi sinun kannattaa miettiä sitä mitä syöt. Näin pysyt pitempään terveenä, sydän jaksaa työskennellä paremmin ja verisuonet pysyvät hyvässä kunnossa. Ei sinun tarvitse uskoa kaikkea sitä mitä kirjoitan, mutta jos puoliksikin olen oikeassa, silloin meillä on Suomessakin edessä melkoinen remontti näissä ravintoasioissa. Ruotsissa remontti on jo alkanut. Lue lisää alla jos kiinnostaa!

Meillä on omakotitalossamme
varaava takka. Siinä on mukava pitää tulta ja antaa lämmön kulkeutua joka puolelle taloa. Takan lämmittäminen on jäänyt paljolti minun mieluisaksi harrastuksekseni ja vaimon suosikkiaiheeksi kun hän haluaa touhujani syystäkin moittia. Niin kovin mielelläni polttaisin siinä takan pesässä kaikki kodin paperijätteet, maitotölkit, tyhjentyneet shampoopullot ym. Näin teenkin joskus silloin kun vaimon silmä välttää. Jos joudun elämään vaimon valvovan silmän alla, poltan vain kuivia puita.

Tästä takan lämmittämisestä on tullut mieleen monta kertaa miten tärkeää on, että me omassa elimistössämme poltamme juuri oikeita ravintoaineita. Valvovan silmän alla (viranomaisohjaus) poltamme takassa juuri oikeita palon lähteitä. Valitettavasti viranomaisohjaus on ravitsemuksemme suhteen pahasti hukassa. Suomen kansa ei tällä hetkellä tiedä mitä takassa pitäisi polttaa. Tutkittuun tietoon nojaavaa ohjeistusta tulkitaan hyvin yksipuolisesti ja sallitaan esimerkiksi, että Valtion ravitsemusneuvottelukunnassa (VRN) on sellaisia jäseniä joilla on kytköksiä elintarvike- ja lääketeollisuuteen. Nämä kytkökset johtavat siihen, että ravitsemussuosituksiin kulkeutuu käsittämättömiä terveyttämme nakertavia ohjeistuksia vain sen takia koska jäsenet valvovat omia etujaan. Kuten esimerkiksi runsas leivän, perunan, makaronin ja muiden hiilihydraattipitoisten ruoka-aineiden suosiminen sekä rasvan ja proteiinin käytöstä varoittelu. Vähän liikuntaa harrastavalle valtaväestölle tämä aikaansaa tarpeettomia terveysvaurioita lisääntyneen lihavuuden, diabeteksen ja metabolisen oireyhtymän muodossa. Terveyttämme ylläpitävät eläinperäiset rasvat ja -proteiinit jäävät vähemmälle huomiolle siitä yksinkertaisesta syystä, että kukaan VRN:ssä ei suosi juuri näitä asioita. Leipäviljan puolesta puhujia kyllä riittää ja se myös näkyy suosituksissa. Minulle on henkilökohtaisesti ja julkisestikin hyvin arvovaltaiselta taholta luvattu, että tähän tulee muutos uusittujen kansallisten ravitsemussuositusten myötä. Ei minun mielestäni ole mitään järkeä antaa taloudellisten kytkösten ohjata ravitsemussuosituksiamme kun yllin kyllin löytyy monipuolisuutta korostavaa tutkittua tietoa alan kirjallisuudesta. Puhalletaanko VRN:n jääviysongelmista kärsivä kokoonpano nurin yhtä tomerasti kuin Ruotsissa, sen näyttää aika. Uskoisin kuitenkin nykyisenlaisen kokoonpanon pystyvän tosi huonosti tutkimusraporttien avoimempaan läpikäyntiin ja itsenäiseen ajatteluun. Pyytäisin suomalaisia äänekkäämmin puolustamaan oikeuttamme saada syödä laitoksissa, kouluissa ja työpaikoilla ravitsevaa suomalaista ruokaa. Kevytlinjaus on onneksi "out" muuallapäin maailmassa. Milloin tämä tunnustetaan Suomessakin?

Takaisin sinne takan äärelle! Jos poltat liian paljon roskia (paperia, muovia, maitotölkkejä) se johtaa siihen, että varaava takka ei kunnolla lämpene ja hormit menevät helpommin tukkoon. Tarvitaan nuohooja (lääkäri, kirurgi) paikalle puhdistamaan hormit ja piippu. Varmin tapa saada takka ikävään kuntoon on polttaa siinä paljon muovia (margariinia). Jos muovia välttämättä pitää polttaa sen pitäisi tapahtua vain tehokkaissa jätteenpolttolaitoksissa (huippu-urheilijat). Roskan polttaminen takassa tuo minulla mieleen roskaruoan syönnin ja pelkän sokerin syönnin. Sokeria voi verrata pelkän paperin polttamiseen. Siitä saa kyllä kunnon roihun aikaiseksi pienen hetken ajaksi, mutta ei sillä varaavaa takkaa lämmitetä. Jos poltat huonosti vetävässä takassa ("harrastat vähän liikuntaa") paljon paperia (sokeria) on vaarana, että hetkeksi saat hyvän ja lämpimän olon takan ääressä, mutta sitten kun paperi on palanut loppuun iskee taas melko pian armoton kylmyys (nälkä). Vaarana on myös, että liiallinen nopeiden hiilihydraattien syönti aiheuttaa tulehduksia ympäri kehoa. Luin äskettäin amerikkalaisesta lääkärilehdestä (JAMA) vuosikymmeniä diabetesta tutkineen professori Robert Ungerin hälyttävän katsauksen. Hänen mukaansa tyypin 2 diabetes (aikuistyypin sokeritauti) voi johtua siitä, että tämän sairauden luonne ja hoito on ymmärretty väärin! En lähde tuota kirjoitusta tässä yhteydessä enemmän esittelemään. Kerron vain tämän kokeneen professorin pääviestin Suomen oloihin suhteutettuna (muistakaa lukea professorin koko juttu JAMA:ssa). Suomen Lääkärilehti kommentoi professori Ungerin kirjoitusta mm. näin:

Lihaville insuliiniresistenteille tyypin 2 diabeetikoille ei pidä määrätä insuliinia, sillä se johtaa rasvan kertymiseen – jota muutenkin liittyy insuliiniresistenssiin. Silloin, kun potilaalla on insuliininpuutos, insuliinia pitää tietenkin antaa. Yli 50 vuotta diabetesta tutkinut professori Roger Unger Teksasin yliopiston Southwestern Medical Centeristä toteaa JAMAssa, että lihaville insuliiniresistenteille tyypin 2 diabeetikoille insuliinihoito on vasta-aiheinen. Näillä potilailla voi olla hyvinkin runsaasti insuliinia, mutta se ei toimi. – Tilanne on silloin sama, kuin jos nostaisi verenpainepotilaan verenpainetta verenvirtauksen lisäämiseksi, sanoo professori Unger. Insuliiniresistenssi on yhteydessä rasvan kertymiseen maksaan ja lihaksiin. Lisäinsuliini vain lisäisi rasvan määrää. – Sen sijaan pitää vähentää ruoan kalorimäärää ja sitä kautta vähentää insuliinin määrää veressä. Näin insuliinin stimuloima rasvahappojen synteesi vähenee, sanoo professori Unger. Hänen mukaansa painonpudotus voi olla tehokkaampi hoitokeino kuin intensiivihoito. Professori Unger muistuttaa, että ennen insuliinin keksimistä ainoa hoito diabetekseen oli aliravitsemus. Tyypin 2 diabeetikoiden verensokeritason intensiivinen pudottaminen lääkehoidolla osoittautui vastikään ACCORD-tutkimuksessa niin haitalliseksi, että tutkimus jouduttiin keskeyttämään.

Tyypin 2 diabeetikko ei missään nimessä syö liikaa tyydytettyä rasvaa (josta meitä VRN yms. viranomaistahot ovat varoittaneet vuodesta toiseen). Tosiasiassa Diabetesliiton puusilmäiset ravitsemusterapeutit ja -tutkijat jatkavat vakavasti sairaan diabeetikon nopeutettua saattohoitoa suosittelemalla itsepintaisesti vähän rasvaa ja runsaasti hiilihydraatteja muusta tutkimusnäytöstä piittaamatta. Tämä saattaa tulla monelle yllätyksenä, mutta nykyisten ravitsemussuositusten pohjana olevaa runsasta hiilihydraattialtistusta ja sen aiheuttamia terveysvaikutuksia ei ole missään testattu tieteellisesti! Tähän päädytään Ruotsissa, jossa on käynnistynyt sellainen "veret seisauttava" siivousoperaatio, jossa paljastuu päivä päivältä yhä oudompia asioita. Ruotsalaiset haluavat kerta kaikkiaan saada selville mikä ruokavalio on kaikkein paras diabeetikolle. Luen nykyään Svenska Dagbladet -lehteä ja Dagens Medicin lääkärilehteä suurella innolla. Arkoja asioita nostetaan yleisen edun merkeissä näissä lehdissä esille. Ruotsalaiset ovat näin rohkeita:

Dagens Medicin 19.3.2008: Viranomaiset luottavat vanhentuneeseen tietoon ravinnosta. Meidän pitäisi syödä voita keinotekoisten kovetettujen kasvirasvojen sijaan, kirjoittaa professori Karl Arfors.
Dagens Medicin 17.3.2008: "Riippumaton" ravintoasiantuntija VRN:n tapaisessa neuvottelukunnassa on Wasa-leivän palkkaama konsultti. Hän on ravitsemusneuvottelukunnassa ollut vastuussa leipätuotteita koskevista suosituksista! Asiantuntija mainitaan oikein nimeltä: professori Göran Hallman. Livsmedelsverketin johtaja Inger Andersson ei ole asiaa huomannut. Osoittautui, että suurimmalla osalla ravitsemusneuvottelukunnan jäsenistä oli kytköksiä elintarviketeollisuuteen. Noin 40 elintarvikeyritystä on saanut neuvottelukuntaan oman konsulttinsa. Nimeltä mainitaan seuraavat yritykset: Ica, Nestlé Sverige, Arla Foods ja Scan.
Svenska Dagbladet 14.3.2008: Riippumattomien ravintoasiantuntijoiden etsintä on alkanut. Socialstyrelsenin vastavalittu johtaja sai lentävän lähdön työhönsä. Jääviysongelmien takia hän on potkinut pellolle koko sen asiantuntijaryhmän, jonka piti selvittää mitä ruokaa diabeetikon ja lihavuudesta kärsivän olisi parasta syödä! Osoittautui nimittäin, että elintarviketeollisuuden ja lääketeollisuuden lonkerot ulottuivat syvälle asiantuntijaryhmään.

Minun mielestäni on erittäin vahingollista jos kaikkein vahvimmat elintarvike- ja lääkeyritykset onnistuvat asiantuntijaryhmään ujuttamansa konsultin avulla ajamaan puhtaasti omia etujaan välittämättä yhtään mitään siitä syökö kansa terveellisintä mahdollista ruokaa. Suomessa kaikki on hyvin??? Eihän meillä ole näitä jääviysongelmia???

Nykyiset ravitsemussuosituksemme eivät perustu tieteelliseen näyttöön! Ei löydy sellaisia pitkäaikaistutkimuksia joissa olisi vertailtu mitä tapahtuu ihmisen terveydelle jos valvotusti syödään VRN:n suositusten mukaisesti. Diabetesliiton suosittelema runsas tärkkelyksen syönti (leipä, makaroni, puuro, pulla jne.) lihottaa ja huonontaa diabeetikon ennustetta. Jos hän aikoo noudattaa tällaista huippu-urheilijalle sopivaa ruokavaliota, hänen on lisättävä huomattavasti liikuntapanostaan. Hänen on opittava ehkäisemään ennen kaikkea vyötärölihavuutta. Professori Ungerin mielestä erityisesti vatsan alueen rasva on kaiken pahan alku ja juuri tyypin 2 diabeteksessa. Vyötärörasva lisääntyy kun ihminen syö liikaa tärkkelystä. Ylimääräinen tärkkelys (hiilihydraatin varastomuoto kasviksissa) muuttuu herkästi rasvaksi, jota sitten alkaa kertyä vyötärölle. Lihomme ja sairastumme diabetekseen sen takia koska olemme suuren osan päivästä aterianjälkeisessä korkean verensokerin tilassa. Juuri tästä asiasta tulin vakuuttuneeksi luettuani elintarvikekemisti Saska Tuomasjukan tarpeettoman monimutkaisesti kirjoitetun väitöskirjan. Kävin väitöstilaisuudessa ja vakuutuin siitä, että Saska pystyy myös tavanomaisella kielellä tapahtuvaan kommunikointiin. Diabeetikon rasvasolut tuottavat korkean verensokerin vallitessa haitallisia yhdisteitä, jotka tavallaan aiheuttavat rasvakudokseen tulehdustilan. Tohtori Tolonen on tästä meitä valistanut useaan otteeseen. Tohtori Tolonen puhuu ja kirjoittaa paljon roskaa ja voi olla vaikea hänen markkinaviesteistään erottaa niitä kultajyviä. Rasvakudoksessa hiljaa kytevän tulehdustilan suhteen tohtori Tolonen on kuitenkin aivan oikeassa. Professori Unger mainitsee katsauksessaan oudon ilmiön: Kun lihaville diabeetikoille tehdään ns. pantaleikkaus, joka pakottaa heidät syömään vähemmän ruokaa ja laihtumaan, silloin peräti 73% diabeetikoista tulee oireettomiksi, eli he eivät enää tarvitse diabeteslääkkeitä! Heidän sairautensa on "parantunut". Tämä johtuu paljolti siitä, että tulehtunut rasvakudos kutistuu.

Taas takaisin takan äärelle. Kun pistän takkaan kuivia, isoja koivuklapeja kestää hieman pitempään ennen kuin talo lämpiää. Mutta koivuklapien muututtua hiillokseksi, voin sulkea pellit ja kauttaaltaan lämmenneestä takasta riittää lämpöä vielä seuraavaan aamupäivään asti. Tee näin myös oman elimistösi kanssa. Anna elimistöllesi hitaasti palavaa ruokaa kohtuullisin määrin. Syö reilusti rasvaa tasataksesi niitä verensokerihuippujasi. Vältä helposti sokeristuvia ruokia. Huolehdi siitä, että joka ateriahetkellä on laadukkaita proteiinilähteitä tarjolla. Syö hiilihydraattitietoisesti!

Lähde: Roger H. Unger. Reinventing Type 2 Diabetes. Pathogenesis, Treatment, and Prevention. JAMA 299 (10): 1185-1187, 2008

lauantaina, helmikuuta 16, 2008

Pysy hoikkana ja kylläisenä!

*
Kaupan hyllyt notkuvat kevyttuotteista. Mutta pitävätkö kevyttuotteet nälkää yhtä hyvin kuin normaalisti rasvaa sisältävät elintarvikkeet?

Tämän asian elintarviketeollisuus aikoo selvittää lähivuosina. "Tarvitaan jotain uutta, jos halutaan pystyä todella vaikuttamaan painonhallintaan", uskoo Seppo Heiskanen, Elintarviketeollisuusliiton tutkimus- ja lainsäädäntöyksikön johtaja. Hän kertoo amerikkalaistutkimuksesta, jonka mukaan kevyttuotteita käyttävillä ihmisillä on taipumus lisätä muiden tuotteiden kulutusta niin, että heidän painonsa jopa nousee.

Suomen itsenäisyyden juhlavuoden rahasto Sitra rahoittaa kylläisyystutkimuksen selvitysvaiheen. Siinä etsitään elintarviketeollisuusyrityksiä, jotka ovat valmiita sitoutumaan tutkimushankkeeseen useaksi vuodeksi.

Suomen kansa on jo kymmeniä vuosia suorittanut näitä kenttäkokeita. "Kyllä kansa tietää", oli Veikko Vennamo-vainaalla tapana sanoa. Kansa on jo kauan tiennyt näiden kevyttuotteiden turmiollisuuden, mutta uskollisesti on kuunneltu johtavia ravintoasiantuntijoita, jotka ovat ylistäneet näitä kevyttuotteita ja mahdollistaneet niiden vyöryn ruokakauppoihimme.

On todella hienoa, että selvitetään perusteellisesti näiden kevyttuotteiden terveysvaikutukset. Moni minunkin asiakkaani on saanut lihomisen kääntymään laskuun vasta luovuttuaan kevyttuotteista ja siirryttyään mahdollisimman luontaisista raaka-aineista valmistettujen ruoka-aineiden kohtuullisiksi käyttäjiksi. Asiakkaat kertovat, että kevyttuotteet pitävät nälkää huonosti. Jokin on todella perusteellisesti pielessä ruokavaliossa jos jo tunnin päästä ruokailusta on taas nälkä. Näitä kauhukertomuksia en enää haluaisi kuunnella vastaanotollani. Syökää kunnon ruokaa, hyvät ihmiset!

Sitran rahoittamat kylläisyystutkimukset alkavat aikaisintaan ensi vuoden alussa. Hyvää tutkimusta jaksaa odottaa!

Minkälaista evästystä tarjoatte tutkimushankkeelle? Tarvitaanko kevyttuotteita? Kerro omista kokemuksistasi!

Lähde: Verkkouutiset, 16.2.2008

keskiviikkona, tammikuuta 09, 2008

Saarioisen loistava vastamainos - "Raasioinen"

##
Olen sanaton
. Miettikää tätä 16-vuotiaan oivallusta einesteollisuuden epäkohdista. Eikö olisi paljon mukavampaa jos oma äitikulta valmistaisi oikeaa ruokaa siellä hellan ääressä? :

"Raasioinen" voitti vastamainoskisan

M&M 29.11.2007, 09:50

Mainoskupla-vastamainoskisan voiton nappasi 16-vuotias Jenni Oranen työllään "Raasioinen".

- Olen todella yllättynyt voitosta. Tämä on ensimmäinen vastamainostyöni. Epäkaupallinen mainoskritiikki on mielestäni loistava tapa tuoda esille omia ajatuksia yhteiskunnan [epäkohdista], Jenni Oranen toteaa tiedotteessa. Orasen työssä esiintyy lapsi vahvasti Saarioisen pitsaa muistuttavan mikroruuan äärellä.

Luonto-Liiton ja Voima-lehden järjestämään Mainoskupla-kisaan osallistui [vuonna 2007] yhteensä 136 työtä. Kilpailun parhaimmisto sekä voittajatyöt ovat nähtävissä kilpailun verkkosivuilla osoitteessa www.mainoskupla.fi/. Kilpailu liittyy perjantaina 30.11.2007 [vietettyyn] Älä osta mitään -päivään.

Lähde: Kemikaalicocktail, 9.1.2008

keskiviikkona, lokakuuta 17, 2007

Päivän terveyspoliittinen propaganda-annos

*
Alun perin kirjoitettu 13.10.2007, täydennystekstiä ilmestynyt 17.10.2007. Tätä kirjoitusta on kommentoitu hyvin vilkkaasti.
KIITOS! Kokosin liudan terveysväittämiä, joihin itse otin kantaa. Tulilinjalle joutuivat mm. suositukset perunan syömisestä ja hiilihydraattien suosimisesta sekä instituutioina Kansanterveyslaitos ja elintarviketeollisuus. Kehotin syömään perunaa korkeintaan joka toinen päivä, käyttämään viljavalmisteita harkiten ja nauttimaan täysrasvaisia maitotuotteita kohtuullisesti. Lisäksi suosittelin syömään kalaa, lihaa ja vihanneksia usein sekä monipuolisesti. Margariinin sijaan tuli syödä voita. Kiitosta annoin Kansanterveyslaitoksen pääjohtaja Pekka Puskalle siitä, että Pohjois-Karjala -projektissa suomalaiset opetettiin syömään vihanneksia. Vilkkaassa keskustelussa minua ja muitakin yritetään vakuuttaa rasvadieetin eduista. Tähän en kuitenkaan taivu. Keskustelussa nousee esille myös virallisten ravitsemussuositusten sopivuus diabeetikoille ja hiilihydraattipitoisen ruokavalion merkitys urheilijan suorituskyvyn kannalta. Lisäksi useat kirjoittajat moittivat, että virallisissa ravitsemussuosituksissa sivuutetaan yksilölliset vaihtelut aineenvaihdunnassa. Kritiikkiä saan anonyymiltä kirjoittajalta, joka ei olisi valmis hyväksymään hiilihydraattien demonisointia. Saan oivallisen hienon muistutuksen siitä, että rasvaisen ruoan, vyötärölihavuuden ja sydänsairauksien välillä on yhteys. Kiitän keskusteluun oman arvokkaan panoksensa antaneita! Keskustelu jatkukoon!

Tarkoituksenhakuinen ja vääristelevä terveyspolitiikka
on vahingollista. Eihän sellaista Suomessa harrasteta, eihän?

Heitän ilmaan muutamia terveysväitteitä (omia ja lainattuja), joiden edessä tällainen tavallinen bisneskytköksistä vapaa ravintovalmentaja ihmettelee asummeko Suomessa vai Naurusaarilla? Itkuvirsien veisaamisen voi aloittaa näistä epäkohdista:

1) Sairaaloiden tietojärjestelmät ovat tavattoman huonoja ja uhkaavat viedä potilasturvallisuutemme Pohjois-Korean tasolle. Lääkäri Armi Paini on syystä huolestunut: Sairaanhoitopiirien tiedotuslehtiä kustannetaan julkisilla verorahoilla. Yrityskuvalehdissä tuskin pyritään objektiivisuuteen, vaan yrityksestä pyritään antamaan mahdollisimman myönteinen kuva julkisuuteen. Kun yhteisillä varoilla painettava lehdykkä kertoo asiat "hyvin myönteisessä hengessä" yrityslehden tyyliin, niin alkavat Arminkin kulmakarvat kohota. Journalismi alkaa muistuttaa pohjois-korealaista tasoa uskottavuudessaan. Tietojärjestelmät ovat huipputasoa, jotain sivulauseessa ohimennen mainittuja pikkuongelmia on, ja kuulemma terveydenhuoltoteknologian kärkituote Mirandakin on tehty lääkäreitä varten. Kuitenkaan kukaan karvahattutyöntekijöistä ei näitä juttuja usko ja ruokapöydässä niille hekotellaan. Jos tämä julkisen sektorin tiedotuspoliittinen hehkutus jatkuu tällä linjalla, niin mitä saammekaan lukea jatkossa? Miranda on Jumalan inspiroima, Bill Gatesin koodaama ja Paavo Väyrysen pilotoima? Sopimus ohjelmiston hankinnasta NASAn sukkuloihin on allekirjoitusta vailla?

2) Rasva ei ole paha terveyshaitta, pahimmin liikkumattomien suomalaisten terveyttä nakertaa tällä hetkellä ravintoaine nimeltään hiilihydraatti. Lääkäri Pekka Nykänen sanoo: Suomessa ylipaino ja keskivartalolihavuus johtuvat liiallisesta hiilihydraattien käytöstä. Rasvaisimmat valheet kertoo elintarviketeollisuus koska se on täysin riippuvainen elintarvikkeiden jalostamisessa siellä tuotantolinjalla siitä, että se saa lisätä ruokaamme sokeria, elintarvikevärejä ja muita lisäaineita. Kansanterveyslaitoksen rooliksi on jäänyt ummistaa silmänsä tältä valtavalta terveyskatastrofilta, sillä vuosikymmenien aikana on lyöty lukkoon terveyspolitiikka, joka sallii rasvojen demonisoinnin ja hiilihydraattien palvonnan.

3) Valtion ravitsemusneuvottelukunnan suositukset sallivat liikkumattomien suomalaisten jatkaa epäterveellisellä linjauksella. Jos Kansanterveyslaitoksella olisi aitoa halua vaikuttaa suomalaisten terveyteen (eikä tehdä elintarvikepolitiikkaa), se muuttaisi oitis ravitsemussuositukset terveellisemmiksi. Kutsuttakoon minua nyt sitten vaikkapa "takin kääntäjäksi", mutta ainakin olen olennaisilta osiltaan eri mieltä ravitsemusneuvottelukunnan kanssa. Tämä erimielisyys ei ole syntynyt hetken mielijohteesta vaan uusimpien tieteellisten tutkimustöiden lukemisen kautta, ihmisten arkisen elämän seuraamisesta, ruokapäiväkirjojen analysoinnin ja siinä nähtyjen painonhallinnan vaikeuksien sekä epäterveellisyyteen johtavien valintojen myötä. Valtion ravitsemusneuvottelukunnan suosituksilla ei pysy terveenä kuin runsaasti liikuntaa harrastava huippu-urheilija. Mikä suosituksissa on pielessä? Ei suinkaan kaikki ole pielessä, mutta olennaisia virheitä on nähdäkseni useita. Tässä puhuu bisneskytköksistä vapaa ääni, joka heijastelee uusimpia tutkimustuloksia:

a) Viljavalmisteita runsaasti (tämä on uusimman tutkimusnäytön valossa epäviisas suositus, sillä liikkumattomalla ihmisellä hiilihydraattivarastot ovat lähes jatkuvasti täynnä ja niillä ylimääräisillä leipäpaloilla on taipumusta siirtyä siihen Michelin-renkaaseen vyötäröllä. Parempi olisi sanoa Viljavalmisteita harkiten. Runsaasti viljavalmisteita voi syödä vain paljon liikuntaa harrastava ihminen. Ne paljon ylistetyt kuidut voi saada pähkinöistä ja hedelmistä. Ei siihen leipää tarvita välttämättä niin paljon kuin suositellaan.)

b) maitovalmisteita sopivasti (mikäli tämä tarkoittaa täysrasvaisten maitovalmisteiden kohtuukäyttöä, silloin tämä suositus on oikein mitoitettu. Pahoin pelkään, että tässä maitovalmisteilla tarkoitetaan sitä elintarviketeollisuuden riemuvoittona pidettyä rasvattomien maitovalmisteiden invaasiota. Koko Suomi on täytetty rasvattomilla tuotteilla. Eihän ruokakaupasta enää tahdo muuta löytyäkään kuin rasvattomia maitotuotteita. Suosittelen täysrasvaisten maitotuotteiden nauttimista kohtuullisia määriä. Säästäkää huippu-urheilijoille nuo rasvattomat maitovalmisteet!)

c) perunaa monipuolisesti (tämä on vakava virhe. Keitettyä perunaa voi syödä silloin tällöin, mutta ilmeisesti ei kuitenkaan joka päivä ja missään nimessä perunaa ei kannata syödä monipuolisesti: pelkkä keitetty peruna saa luvan riittää esimerkiksi joka toinen päivä, sillä esimerkiksi kasvirasvassa friteeratut ranskanperunat ovat mahdottoman epäterveellisiä)

d) kasviksista, marjoista ja hedelmistä väriä ja vaihtelua (tässä suositukset ovat turhan kainostelevia. Kasviksia, marjoja ja hedelmiä syödään runsaasti ja säännöllisesti. Pääjohtaja Pekka Puskan suurena saavutuksena Pohjois-Karjala -projektissa on pidettävä sitä seikkaa, että hän opetti suomalaiset syömään vihanneksia!)

e) kalaa usein ja lihaa vähärasvaisena (suurena ihmeenä on pidettävä sitä seikkaa, että löytyy yksi ruoka-aine, joka kerää kaikkien ravitsemusvalistajien sympatiat puoleensa: se on kala. Siinä on rasva ja proteiini oikeassa muodossa. Lihassa luonnostaan olevaa rasvaa pitää oppia syömään, se on itse asiassa terveellistä sekin! Suosituksen pitäisikin kuulua näin: kalaa usein ja lihaa monipuolisista lähteistä)

f) rasvoja niukasti (tämä viesti vie harhaan. Ihmisen pitää syödä rasvoja monipuolisesti, kohtuullisesti ja rasvan luontaisia lähteitä suosien. Margariini vaihdetaan voihin, rasvaton liha vaihdetaan luomuporsaan kyljyksiin ja ruoka paistetaan voissa eikä missään nimessä margariinissa)

g) sokereita säästeliäästi (aivan oikein! Sokeria nautitaan todellakin säästeliäästi. Sokeri on turhan suuri aineenvaihdunnallinen rasite)

4) Elintarviketeollisuus tyydyttää nälkämme, mutta ryöstää meiltä mahdollisuuden ruokailla terveellisesti. Vain perinteisen kotona valmistetun ruoan lisääntynyt käyttö voi pelastaa Suomen terveyskatastrofilta. Lääkäri Antti Heikkilä sanoo osuvasti: Lääke- ja ruokateollisuus on median suurin rahoittaja. Siksi media julkaisee vain uutisia jotka tukevat rahoittajiensa etuja. Vaihtoehtoisia hoitoja väheksytään vaikka usein ne ovat virallisia hoitoja tehokkaampia ja turvallisimpia. Samaten meidät on saatu uskomaan valmisruokateollisuuden etuihin perinteiseen ruokaan verrattuna.