Syömään oppiminen

**

Saatte nyt perehtyä Lapin urheiluopiston tämänvuotisen Ravintovalmentajakoulutuksen ehkä laadukkaimpaan opinnäytteeseen. Liikuntapalveluja Oulussa tuottava Tiitta Kartiovaara halusi laajan kokemuksensa myötä opinnäytteessään pohtia syömiseen liittyviä ongelmia lähinnä oppimisen näkökulmasta. Lukekaa tässä otteita opinnäytteestä ja ottakaa yhteyttä Tiittaan jatkossa (yhteystiedot löytyvät tästä). Terävä tyttö! Oli ilo ohjata tätä työtä. Tekstiä on paljon, tässä lyhennelmässäkin, mutta uskoisin, että lukemiseen käytetty aikasi ei valu hukkaan.

TIIVISTELMÄ

Seminaarityön tavoitteena on pohtia terveellisen ja terveyttä edistävän ruokavalion merkitystä elämänlaadulle sekä syömiseen liittyviä haasteita "syömään oppimisen" näkökulmasta. Lähestymistapoja on useita; mm. erilaiset ravitsemussuositukset ja niiden noudattamisen haasteet, syömisen tarpeen-, syömishimon- ja painonhallinnan väliset yhteydet jne.

Kiinnostuksen kohteina ovat terveyttä edistävään syömiseen liittyvät haasteet ja käytännön toimet terveellisempien syömistottumuksien oppimiseksi sekä normaalipainoisilla että liikalihavilla henkilöillä.

Johdanto
Ylipainosta ja lihavuudesta on tullut yksi maailman vakavimmin otettavista terveysongelmista. Ylipaino on paitsi yksilötason, myös iso kansanterveyden kannalta haasteellinen ongelma. WHO:n arvion mukaan maailmassa on jo yli miljardi ylipainoista, joista 300 miljoonaa on kliinisesti lihavia. Ylipainoa esiintyy myös kotieläimillä, mutta villieläimillä se on harvinaista. Nykyisessä länsimaisessa kauneusihanteessa ylipainoa pidetään myös esteettisenä haittana.

Ruokavalion koostaminen on haasteellista kun tarjolla on erilaista pyramidia, lautasmallia, eri ainesosia rajoittavia trendidieettejä jne. Silti olemme yhä lihavampia ja huonokuntoisempia. Lihavuus lisää useiden pitkäaikaissairauksien vaaraa (mm. sepelvaltimotauti, aikuisiän diabetes, kantavien nivelten nivelrikko, uniapnea, veren rasva-aineenvaihdunnan häiriöt jne).

Muun muassa "medikalisaation" sekä fyysisesti "lempeämmän" elämänmenon, on odotettu pitävän elinikämme kuitenkin kasvussa. Miten haluamme tämän pidentyneen elinajan elää? Ihmisellä on luontainen kyky mennä sieltä "mistä aita on matalin". Lisäksi ihmisrodulla on taipumus syödä kaikkea mahdollista tarjolla olevaa ja mahdollisimman paljon. Muun muassa nämä ominaisuudet ovat olleet ihmislajille menestystekijöitä lajien välisessä selviytymiskamppailussa, mutta saattavat koitua kohtaloksikin.

Laihduttamisesta on tullut elämäntapa, "ravinnonoton säätely" on henkisiä voimavaroja kuluttava prosessi. Ihminen pakottaa itseään epämiellyttävältä tuntuvaan ja luonnottomaan käytökseen, jatkuviin kieltoihin ja nälän tunteeseen. Kun henkiset voimavarat jatkuvaan kontrolliin loppuvat, kokee ihminen epäonnistuneensa. Pysyvämpi elintapojen muutos, "syömään oppiminen", itsensä johtaminen ja oman tulevaisuuden rakentaminen terveellisemmäksi ja onnellisemmaksi tuntuvat usein utopialta, jota on vaikea tavoittaa. Tämä ei koske pelkästään liikapainoisia, vaan myös normaalipainoisia.

Pohjoismaiset ravitsemussuositukset antavat selko-ohjeita siitä, kuinka meidän tulisi koostaa ruokavaliomme ja ohjaavat meitä syömään terveyden kannalta oikein. Vai antavatko? Esimerkiksi niin kutsutun välimeren ruokavalion väitetään olevan avain pitkään elämään ja pysyvään painonhallintaan, vaikka se poikkeaa perinteisestä ruokapyramidistamme sekä pohjoismaisista ravitsemussuosituksista.

Ihmisen on syötävä elääkseen. Nyky-yhteiskunnassamme on useimmille yksilöille ruokaa tarjolla ylen määrin ja ruoka näyttelee keskeistä osaa myös mediassa. Miten löytää omaa kehoa kuunteleva, parhaaseen mahdolliseen olotilaan tähtäävä elämäntapa, joka sallii myös "elämyksellisen syömisen"? Mikä on kohtuullinen määrä ajatusenergiaa käytettäväksi syömisen ja ruoan miettimiseen? Milloin syöminen muuttuu pakonomaiseksi tarkkailuksi ja ehdottomien kieltojen viidakoksi? Mitä on aito näläntunne ja miten opimme syömään oikein?

Lähtökohdat
Seminaarityön ideana on ajatusmalli aikuisen ihmisen "syömään oppimisesta" yksilönterveyden ja hyvän olon perustana. Työn lähtökohtia ovat aineiston kerääminen monipuolisesti eri lähteitä ja näkökulmia hyödyntäen sekä henkilökohtainen kiinnostus aihealuetta kohtaan liikunta-alan ammattilaisena.

Tavoitteet
Hankkeen tavoitteena on luentomateriaalin koostaminen sekä oman oppimisen edistäminen. Tavoitteena on lisäksi hankkia työvälineitä sekä ajankohtaista tutkimustietoa omaan työhön ohjeistuksessa syömiseen liittyvissä kysymyksissä. Tavoitteena on luentomateriaali, joka herättää kuulijoissa sekä halun että ajatuksia terveellisempien ruokailutottumusten sisäistämiselle.

Menetelmät
Aineiston kerääminen eri lähteitä sekä ravintovalmentaja 2009 koulutuksen luentomateriaaleja sekä keskusteluja hyödyntäen. Lisäksi lihavuuden terveysvaikutuksissa lähteenä teho-osastolla työskentelevän sairaanhoitajan haastattelu.

Syömään oppiminen ja ravitsemuksen terveysvaikutukset
Elintapojen merkitys terveydelle on suuri ja ravitsemus yksi terveellisten elämäntapojen kulmakivistä. Ravitsemuksella ja liikunnalla voidaan vaikuttaa terveyteen sekä samanaikaisesti että itsenäisesti. Liikunta ja ravitsemus vaikuttavat yleensä esim. lihavuuteen ja painonhallintaan sekä suoraan sairauksien riskitekijöihin, kuten kohonneeseen verenpaineeseen.

Liikapaino
Lihavuus on yleistynyt Suomessa tasaisesti viimeisen kahdenkymmenen vuoden ajan. Noin 50 % suomalaisista naisista ja 66 % miehistä on vähintään lievästi ylipainoisia (BMI yli 25). Lihavia (BMI yli 30) on noin 20% väestöstä.

Lihavuuden yleistyminen näyttäisi aikuisilla hidastuvan tai jopa pysähtyvän. Viime vuosina erityisesti lasten ja nuorten lihavuus on kuitenkin huolestuttavasti yleistynyt.

Lihavuudesta voidaan jossain määrin puhua jo "epidemiana", jonka taustavaikuttajina ovat geeniperimä, ympäristö sekä yksilön käyttäytyminen.

"Nyky-yhteiskunta poikkeaa siitä mihin ihminen on luotu. Evoluution kuluessa olemme eläneet hyvin niukoissa olosuhteissa" sanoo lihavuustutkija Kirsi Pietiläinen Ylen Priima ohjelmassa liikapainoisuuden taustoista. "Nykyään elämme yltäkylläisyydessä, kun taas liikuntaa ei ole kovinkaan paljon tarjolla" Pietiläinen kommentoi. "Ihminen joka tässä yhteiskunnassa pysyy normaalipainoisena on poikkeava", Pietiläinen toteaa.

Elintavoilla on suuri merkitys painonhallintaan. Nuoret lihovat yleisesti aikuisiän kynnyksellä. Erityisesti nuoret miehet pulskistuvat tultuaan täysi-ikäisiksi. 18-vuotiaista miehistä 10 % oli ylipainoisia, kun taas noin 25-vuotiaana ylipainoisia oli lähes 30 %. Vastaavasti naisista ylipainoisia oli 18 vuoden iässä 6 % ja 25 vuoden iässä 15 %. Nuorten aikuisten lihominen on suurelta osin ympäristötekijöistä ja elintavoista johtuvaa.

Geeniperimältään identtiset samanmunaiset kaksoset kasvavat lapsuudessa ja murrosiässä samalla tavalla. 25-vuotiaiden kaksosten joukossa painoerot ovat samanmunaisilla kaksosilla erittäin harvinaisia. Kaikki havaitut samanmunaisten kaksosten painoerot olivat syntyneet murrosiän jälkeen ja nuorella aikuisiällä. (Lähde: Pietiläinen Kirsi: Kaksosten lihavuus ja laihuus syntymästä nuoreen aikuisikään).

Geneettiset syyt lihavuuteen löytyvät historiastamme; alttius ravinnon varastoitumiselle kehoomme on ollut edellytys selviytymisellemme. Geeniperimän yhteyttä esim. makeanhimoon on tutkittu ja yhtäläisyyksiä löydetty. Kansanterveyslaitoksen ja Helsingin yliopiston yhteistyönä toteutetussa perhetutkimuksessa havaittiin, että noin puolet yksilöiden välisistä eroista makean mieltymyksissä periytyy. Perinnöllistä vaihtelua näyttää esiintyvän myös hajujen aistimisessa sekä uusiin ruokiin suhtautumisessa.

Ihmisellä on synnynnäinen mieltymys makeaan makuun. Luonnossa makeat elintarvikkeet, kuten useat hedelmät ja marjat, ovat hyviä ja turvallisia energian ja ravintoaineiden lähteitä ja täten ihminen on oppinut suosimaan niitä. Vaikka makea maku siis yleisesti koetaan miellyttävänä, on yksilöiden välillä suuria eroja makeista elintarvikkeista pitämisessä ja niiden käytössä.

Ruoan maku on yksi tärkeimmistä ruokavalintoja ohjaavista tekijöistä. Kun tieto ruokavalintoihin vaikuttavien maku- ja hajumieltymyksien perinnöllisyydestä karttuu, voidaan tietoa soveltaa käytäntöön esimerkiksi ruokavaliohoitojen suunnittelussa ja näin hoitaa ja ehkäistä monia kansanterveyden kannalta merkittäviä tauteja kuten sydän- ja verisuonitauteja, diabetesta tai lihavuutta.

Tärkeimpänä taustatekijänä liikapainoon on käyttäytyminen; ilman käyttäytymistä lihominen ei ole mahdollista. Käytöstapojen ja elintapojen muuttaminen on erityinen haaste; laihduttaminen ja painonhallinta on teoriassa helppoa, käytännössä erittäin vaikeaa.

Liikapainon terveyshaitat
Liikapainon ongelmia ovat mm. sydän- ja verisuonisairaudet, lihavuus ja sen liitännäissairaudet (esim. tyypin 2 diabetes, syöpätaudit, tuki- ja liikuntaelimistön ongelmat, mielenterveysongelmat jne.). Lisäksi ongelmalliseksi voidaan katsoa alkoholi, joka voi liittyä liikapainoon.

Onko laihduttaminen oikea lääke? Suomalaisista naisista jopa 83 prosenttia on joskus laihduttanut, miesten kohdalla vastaava luku on alle 60 prosenttia.

Metabolinen oireyhtymä ja keskivartalolihavuus
Metabolinen oireyhtymä (syndrooma) on veren sokeri- ja rasva-aineenvaihdunnan häiriö, jolla ominaista on keskivartalolihavuus sekä verenpaineen kohoaminen. Oireyhtymään liittyy insuliinin runsas tuotto ja heikko teho (insuliinresistenssi). Arviolta 20-30 % Suomen väestöstä sairastaa metabolista oireyhtymää.

Vatsaonteloon kertyvä rasva on aineenvaihdunnallisesti aktiivisempaa kuin päärynälihavuudessa lantiolle ja reisiin kertyvä rasva. Se on siten vaarallisempaa terveydelle, mutta myös helpommin laihdutettavissa.

Vyötärönympäryksen mittaaminen (mittaus n. 1-2 cm navan yläpuolelta, paljaalta iholta) on tehokas rasvakudoksen sijainnin selvittäjä. Vatsaonteloon kertyvällä rasvalla eli ns. "omenalihavuudella" on todettu selvä yhteys lisääntyneeseen sydän- ja verisuonitautien vaaraan sekä tyypin 2 diabetekseen.

Vyötärönympärys on kuitenkin vain yksi monista vaaratekijöistä, joten sairastumisriskiä arvioidessa tulee huomioida myös mm. seuraavat tekijät: kohonnut verenpaine, suurentuneet veren rasva-arvot ja häiriintynyt sokeriaineenvaihdunta.

Diabetes
Diabetes on yksi merkittävistä kansantaudeista ja yleistynyt (2. tyyppi) liikalihavuuden myötä. Ilman lihavuutta 90 % aikuistyypin diabeteksista jäisi puhkeamatta.

Diabetes on sokeriaineenvaihdunnan sairaus, joka johtuu insuliinin heikentyneestä (tai kokonaan lakanneesta) tuotannosta haimassa (tyyppi 1 – nuoruustyypin diabetes) tai insuliinin käsittelyn heikentymisestä elimistössä (tyyppi 2 – aikuistyypin diabetes).

Kahden päätyypin lisäksi diabeteksesta on lukuisia välimuoto- ja erityistyyppejä, joista yleisin on raskaudenajan diabetes. Alhainen verensokeri ja ylipaino suurentavat mm. riskiä sairastua diabetekseen.

Yleinen harhaluulo on, että diabeetikko ei saa syödä hiilihydraatteja, mutta se on virheellinen, sillä lähes jokainen ruoka ja juoma sisältää hiilihydraatteja. Diabeetikko voi nykyisen käsityksen mukaan syödä myös herkkuja ja sokeria, vaikka ne aiemmin olivat kokonaan kiellettyjä.

Tyypin 1 diabeetikoita on Suomessa noin 40 000, tyypin 2 diabeetikoita noin 250 000. Diagnosoimattomia tyypin 2 diabeetikoita arvellaan olevan noin 200 000.

Syöpätaudit
Yipaino lisää monen syövän vaaraa. Näyttö on vahvinta kohdunrungon, rinta-, munuais- ja paksusuolen syövissä sekä ruokatorven pahanlaatuisissa kasvaimissa (adenokarsinooma). Rintasyövän suhteen lisääntynyt vaara näyttää rajoittuvan vaihdevuosien jälkeiseen ylipainoon.

Ravinnosta saatavan energiamäärän ja syövän välinen suhde on monimutkainen.
Energian vaikutus syöpään voi johtua monista seikoista, jotka liittyvät energiatasapainoon. Tällaisia ovat esimerkiksi lapsuuden aikainen pituuskasvu ja murrosikä, jotka riippuvat energian lisäksi muun muassa proteiinin saannista. Energian vaikutus voi myös johtua rasvasta, jonka energiatiheys on suuri ja joka siten muodostaa suuren osan energian saannista.

Energian saanti voi sinänsä vaikuttaa syövän vaaraan, ja tällaisesta vaikutuksesta on näyttöä sekä eläin- että väestötutkimuksista. Eläinkokeissa todettua energian saannin vähenemisen suoraa vaikutusta pienempään syöpävaaraan on kuitenkin erittäin vaikeaa todistaa ihmisessä.

Muita energiatasapainoon ja syöpävaaraan mahdollisesti liittyviä tekijöitä ovat paino ja liikunnan määrä, joka vaikuttaa edelleen itsenäisesti aineenvaihduntaan.

Tuki- ja liikuntaelinsairaudet
Tuki- ja liikuntaelinten sairaudet ovat väestössä yleisin kipua ja työkyvyttömyyttä aiheuttava sairausryhmä. Yli miljoonalla suomalaisella on jokin pitkäaikainen tuki- ja liikuntaelinten sairaus. Haastattelututkimusten ja työkyvyttömyyseläketilastojen mukaan etenkin selkäsairaudet ja nivelrikko ovat viime vuosikymmeninä yleistyneet.

Esiintyvyyden kasvu näyttää kuitenkin pysähtyneen tai jopa kääntyneen laskuun 1990-luvulla. Moniniveltulehdus tai sellaisen jälkitila on yli 30-vuotiaista naisista noin 3 %:lla ja miehistä 1,5 %:lla. Nivelreumaa sairastaa 0,8 %. Polven nivelrikko on joka kymmenennellä suomalaisella, mutta yli 75-vuotiaista naisista 40 %:lla ja miehistä 16 %:lla. Lonkan nivelrikko on 5 %:lla 30 vuotta täyttäneistä ja joka viidennellä yli 75-vuotiaalla. Pitkäaikainen selkäoireyhtymä on 17 %:lla 30 vuotta täyttäneistä ja pitkäaikaisesta niska-hartiaseudun kiputilasta kärsii 10 %.

Suotuisasta kehityksestä huolimatta tuki- ja liikuntaelinsairauksia sairastavien henkilöiden määrä lienee yhä kasvussa väestön vanhenemisen takia. Hoidon tarve on lisääntymässä myös hoitomahdollisuuksien paranemisen johdosta. Vaaratekijöitä ovat raskas ruumiillinen työ, toistuva kuormitus, tapaturmat, liikapaino ja tupakointi.

Mielenterveysongelmat
Mielenterveysongelmat yhdistetään usein syömisen haasteisiin. Asiaa ei käsitellä tässä työssä tarkemmin sen arkaluontoisuuden ja lähdeaineiston luotettavuuden ongelmallisuuden vuoksi.

Ruokatottumukset ja syömään oppiminen
Ruokailulla ja ravintotottumuksilla on olennainen vaikutus henkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin. Kuten ravintotietelijijä Mikael Fogerhom toteaa "ihmisen pitäisi syödä ruokaa, joka on jollain tavalla heille läheistä". "Pitäisi syödä myös säännöllisesti, eikä ole olemassa kiellettyjä tai sallittuja elintarvikkeita", hän jatkaa. Painonhallinnasta; "monet ryhtyvät muuttamaan omia ruokailu- ja liikuntatottumuksiaan nimenomaan kiloajatus edellä. Elämäntapojen muuttamisesta terveellisemmiksi on hyötyä, vaikka se ei vaikuttaisikaan painoon".

Suomalaisten ravitsemussuositusten keskeisenä tavoitteena on riittävä energiansaanti. Ne on laadittu väestötasolle terveille, kohtalaisesti liikkuville ihmisille. Lähes 70 % suomalaisista on liikapainoisia ja 30-40 % liikkuu vähemmän kuin kansainväliset suositukset terveyden edistämiseksi edellyttävät.

Ravitsemussuosituksissa on myös asetettu selkeitä muutostavoitteita rasvojen laatuun sekä hiilihydraattien ja proteiinien saantiin liittyen. Lisäksi on maininta fyysisestä aktiivisuudesta.

Terveys 2000 tutkimus osoittaa, että suomalaiset harrastavat liikuntaa enemmän kuin koskaan, mutta ovat siitä huolimatta lihavampia kuin koskaan. Toisaalta suomalaisten itse raportoima energiansaanti on vähentynyt viimeisen 20 vuoden aikana 20%. Tämä on osoitus terveellisen ruoan merkityksen ja yhteyden ymmärryksestä terveyteen ja hyvinvointiin, mikä ei kuitenkaan näy syömiskäyttäytymisessä.

Todellisuudessa fyysinen aktiivisuus on vähentynyt, jolloin myös energian tarve on vähentynyt. Energiansaanti lisääntynyt mm. makeisten, virvoitusjuomien, alkoholin, rasvaisen ruoan sekä isojen ruoka-annosten myötä.

Syömään oppiaksemme tarvitsemme sekä oikeanlaista tietoa että sisäisesti motivoitunutta toimintaa. Miten vaikuttaa terveydellemme haitalliseen syömiskäyttäytymiseen?

Ruokahalusta himoon
Mistä "ylensyöminen" johtuu? Ruokahimoilla ei ole mitään tekemistä tiedon tai valistuksen määrän kanssa. Suuri osa ihmisistä ymmärtää jollain tasolla lautasmallin tai ruokaympyrän ideologian ja sen miten aterioinnit kannattaisi rytmittää. Kun ruokahimo iskee, vaihtavat kylläisyyskeskus ja mielihyväkeskus aivoissa paikkaa ja valistusäänet hiljenevät.

Ihminen tarvitsee ravintoa selvitäkseen hengissä. Esimerkiksi tupakoinnin lopettaminen on "helppoa"; emme tarvitse tupakkaa elääksemme. Syömistä emme voi lopettaa.

Ihmiseen rakennettu hengissä säilymisen mekanismi saattaa synnyttää jatkuvia mielihaluja. Tutkimuksissa on saatu viitteitä siitä, että meillä on luontainen tarve paitsi etsiä ruokaa, myös hamuta vaihtelevaa, monipuolista ravintoa. Tätä kutsutaan aistispesifiseksi kylläisyydeksi. Se tarkoittaa, että ihminen tulee kylläiseksi sitä aistittavaa ominaisuutta kohtaan, mitä on juuri syönyt (vrt. eriväriset ruoka-aineet vs. kylläisyyden tunne). Aistispesifisen kylläisyyden vuoksi yksipuoliset, harvoista ruoka-aineista koostuvat ihmedieetit jäävät usein lyhyiksi. Kun aistien saama vaihtelu on yksipuolinen, elimistö pistää ruokahaluun kierroksia saadakseen kaikille aisteille tyydytyksen.

Hengissä säilymisen vaistoa voinee syyttää myös siitä, että hallitsemattomien himokohtausten kouriin joutuu usein juuri laihduttaja. Mitä napakamman niskaotteen laihduttaja ottaa itsestään, sitä varmemmin keho luulee, että kyseessä on katovuosi – ja ohjaa syömään energiapitoisempia ruokia.

Nälkä?
Veren sokeripitoisuutta mittaavat aivojen hypotalamuksen (väliaivojen pohjan) kylläisyyskeskuksen aistinsolut. Näläntunne pysyy loitolla niin kauan kuin nämä aistinsolut pysyvät tyytyväisinä eli pystyvät hyödyntämään veressä olevaa sokeria. Kun verensokeri on kulutuksessa vähentynyt huomattavasti tai kun vereen ei ole saatu tarpeeksi sokeria, nälkä alkaa tuntua. Veressä kiertävän sokerin määrää mittaava mekanismi on ihmisellä herkempi kuin rasvojen määrää mittaava järjestelmä, joten se säätelee näläntunnetta nopeammalla aikavälillä.

Muita ruokahaluun vaikuttavia tekijöitä ovat lämpötila ja elintavat tottumuksineen sekä suoliston ja rasvakudoksen erittämät hormonit. Näläntunne heikkenee elimistön lämmetessä (kuume, lämmin ympäristö) ja kasvaa kylmyydessä (lämpimänä pysyminen, lihasvärinä). Säännöllisessä ateriarytmissä nälkä tulee "ateria-aikaan". Syöminen voi olla joskus pelkkää ajankulua ilman nälkää, jolloin kyse voi olla myös ns. ruokahimosta.

Pakko syödä?
Japanilaisen nyrkkisäännön mukaan syöminen lopetetaan siinä vaiheessa, kun vatsa on melkein täynnä. Signaali kylläisyyden tunteesta tulee n. 20 minuuttia syömistapahtuman jälkeen, jolloin vatsan täyttymisen tunnetta voi olla vaikea havaita. Maukas ruoka, kuten ravintolaruoka houkuttelee syömään nopeammin ja enemmän kuin energiantarpeen kannalta olisi välttämätöntä.

Ruokasolmut ja niiden aukominen
"Hyvä ruokahirviö, meillä on takana 36 yhteistä vuotta. Sinulla ja minulla. Me asuimme niin kauan samassa ruumiissa, että luulin että Me olin minä. En muista aikaa ennen sinua. Pidin siis selvänä, että me olimme yksi ja sama. Kesti kolmisenkymmentä vuotta ennen kuin ymmärsin, että sinä asut minun sisälläni omana persoonanasi". (Ote Annikki Alexanderssonin kirjasta Ruokahirviö ja minä, jojolaihduttajan elämä)

Milloin himo muuttuu sairaalloiseksi? Vastaus saattaa löytyä pohtimalla, kuinka
paljon uhrauksia on valmis tekemään ja kuinka paljon näkemään vaivaa himosyötävää saadakseen. Riippuvuuden lainalaisuudet sopivat myös ruokariippuvuuden määrittämiseen. Kun ajatukset syömisestä ja syömiskäyttäytymisestä alkavat häiritä elämää, ihmissuhteita ja terveyttä, on hyvä harkita esim. ravintoterapeutin konsultaatiota. Kotikonstein voidaan poisoppia vähemmän rajoittavista, pienimuotoisista ruokahimotottumuksista.

Mielihalujen tiedostaminen on hyvä alku. Pienten mielihalujen salliminen on inhimillistä ja liian nopeat muutokset usein tuhoon tuomittuja. Pohdittaessa syitä ruokahimoon kannattaa olla rehellinen itselleen ja luottaa itseintuitioon, "jokainen on kehonsa paras asiantuntija" pätee niin syömiseen, liikkumiseen kuin muuhunkin hyvinvointiimme.

Ruokasolmujen aukomisessa keskeisenä ongelmana on usein halu laihtua nopeasti. Voi olla vaikeaa ymmärtää, että laihtuminen ei ratkaise mahdollisia ongelmia. Sen sijaan tunne oman elämänsä johtajuudesta sekä hyvä olo ovat tavoitteita, joihin kannattaa panostaa ja joihin tarvitaan pitkäjänteistä työtä.

Ravinnonoton säätely
Suomessa on asunut meidän kaltaisiamme ihmisiä noin 10 000 vuotta. Viimeisen jääkauden jälkeen ihmiset uskaltautuivat yhä pohjoisemmaksi metsästysretkillään. Maata ei viljelty eikä eläimiä kesytetty kotieläimiksi. Ihminen söi kaikkea ruoaksi kelpaavaa ja saaliikseen saamaansa. Elämä oli taistelua eloonjäämisestä ja mahdollisimman vaihteleva ruokavalio antoi parhaat mahdollisuudet selviytyä.

Kivikauden ruokavalio poikkesi monin tavoin omastamme. Siihen eivät kuuluneet esimerkiksi viljatuotteet. Hiilihydraatteja saatiin siis huomattavasti vähemmän kuin nykyaikana. Tärkeimmät proteiinin lähteet olivat riista, pähkinät (suomessa kasvanut vesipähkinä) ja kalat.

Kivikauden ihminen sai ravinnostaan vähän rasvaa ja kolesterolia. Lihavuus ei ollut ongelma. Kun ruokaa oli paljon, ihmiset lihoivat. Yltäkylläisyyttä seurasi kuitenkin nälän ja puutteen aikoja, jolloin ihmiset laihtuivat normaalipainoisiksi. Nälkäkausista parhaiten selvisivät ne, jotka pystyivät tehokkaasti varastoimaan ylimääräisen energian rasvakudokseksi. Nykyihmiselle ko. ominaisuus on muuttunut epäedulliseksi. Voisikin olettaa, että parhaiten taistelussa liikapainoa vastaan selviävät ne, joilla energian varastoitumiskyky on heikko.

Motivaatio
Onko kolesteroliarvosi yli 5? Jos olet mies, onko vyötärönympäryksesi yli 90 cm? Tupakoitko? Jos vastasit yhteen tai useampaan kysymykseen "kyllä", sinulla on henkilökohtainen ongelma. Ei kuitenkaan syytä huoleen! Yhteiskunta auttaa ja tukee. Lääkärit ja psykiatrit, psykologit ja perheterapeutit, avioliittoneuvojat ja sosiaalityöntekijät, ravitsemusterapeutit ja kuntosaliohjaajat ovat juuri sinua varten. He tahtovat sinun parastasi ja tietävät, mikä on sinulle hyväksi.

Syitä ravinnonoton säätelyyn voi olla useita; syyt voivat olla niin terveydellisiä kuin taloudellisiakin. Motivaatio lähtee kuitenkin aina yksilöntasolta. Teorioita motivaatiolle on useita, mutta yksinkertaisin on vastaus kysymykseen "miksi käyttäydymme siten kuin käyttäydymme"? Erään käsityksen mukaan on olemassa ns. sisäistä motivaatiota, jossa yksilö itseohjautuvasti käyttäytyy tavoitteellisesti sekä ulkoista motivaatiota, jonka lähtökohtana ovat perinteisesti palkkiot tai rangaistukset. Hedonistisia motivaatioteorioita yhdistää korostus organismin pyrkimisestä nautinnon tavoitteluun ja ahdistuksen tai kivun välttämiseen.
Motivoinnin kannalta haasteellista on se, että yksilö voi olla erittäin älykäs (älykkyyden perinteisen määritelmän mukaan) mutta ei motivoitunut käyttämään tätä älykkyyttään tiettyyn tehtävään.

Osalla ihmisistä on kyky säädellä syömistään asiaa sen kummemmin miettimättä. Tämä on sisäisesti motivoitunutta toimintaa, jossa tavoitteena on hyvä olo ja jossa riittävä energian saanti toimii välineenä ylemmälle tavoitteelle, jaksamiselle.

Yleisin motivaatio ja tavoite ravintotottumusten muutoksille on laihtuminen. Laihduttamien on ulkoisesti motivoitunutta toimintaa, jossa ankarat laihdutuskuurit ovat yleinen valinta ylipaino-ongelmien hoitamiseksi (joskus jopa terveydenhuollon ammattilaisten suosittamana). "Laihduttaminen on 5 % inspiraatiota ja 95 % perspiraatiota, eli raakaa työtä" (erään laihduttajan kommentti). Mistä motivaatio "suureen elämänmuutokseen löytyy"?

Kuten Tommy Hellsten kirjassaan Pysähdy, olet jo perillä toteaa; "vain pysähtyminen ja hiljaisuuden äärellä syntyy oivallus, joka voi johtaa muutokseen". Hän rohkaisee pysähtymään, tekemään havaintoja ja ottamaan etäisyyttä oman elämän kiireeseen ja suorittamiseen.

Työvälineet

Liikunta

Liikunta ja fyysinen aktiivisuus ovat perusta hyvinvoinnille yhdessä terveellisen, kohtuullista herkuttelua sallivan ruokavalion kanssa. Mielekäs liikkuminen on parhaillaan mukavaa yhdessäoloa perheen, ystävien tai itsensä kanssa ja vie myös ajatukset pois syömisestä. Liikunnasta ei saisi tulla yksi stressitekijä lisää, omien liikkumismieltymysten löytäminen voi viedä aikaa, vaatii rehellisyyttä itselleen sekä rohkeutta kokeilla erilaisia liikkumismuotoja.

30-40% suomalaisista liikkuu vähemmän kuin kansainväliset suositukset terveyden edistämiseksi edellyttävät. Vuonna 2007 Suomessa 67 % miehistä ja 73 % naisista sanoi harrastavansa vapaa-ajan liikuntaa vähintään 30 minuuttia vähintään kahdesti viikossa. Suuri osa ihmisistä ei kuitenkaan liiku suositusten mukaisesti tarpeeksi vaan kuvittelee tekevänsä niin.

Syyt liikkumattomuuteen vaihtelevat elämäntilanteen, arvomaailman ja yksilötasolla tapahtuvien valintojen mukaan. Suomessa liikkumisen mahdollisuudet ovat hyvät, esimerkiksi Yhdysvalloissa fyysisen aktiivisuuden ylläpitäminen on huomattavasti vaikeampaa ympäristötekijöistä johtuen. Suomalaisten yleisin syy liikkumattomuuteen lienee ajan puute. Kuitenkin vapaa-aikamme on lisääntynyt ja "pakollisen" liikkumisen (esim. fyysinen työ/arki) osuus vähentynyt.

Suomalaisten television katselu on lisääntynyt noin viidellä prosentilla viime vuodesta. Televisiota katsellaan keskimäärin 3 tuntia 13 minuuttia päivässä, mikä tarkoittaa vajaat 23 tuntia televisiota viikossa.

Internetin käyttöön kuluu suomalaisilta keskimäärin vuonna 2006 68 minuuttia/vrk ja vuonna 2012 arviolta 126,75 minuuttia/vrk. Kaksi-kolmasosaa 12-20 vuotiaista ovat aktiivisia nettiyhteisöjen käyttäjiä.

Ajankäyttöön liittyy myös ympäristöstä johtuvia yksilöllisiä ja alueellisia eroja, mm. työmatkojen ja –aikojen pituudet vaihtelevat huomattavasti eri ihmisillä.

Ravinto
Jotta jaksaa liikkua, pitää syödä hyvin. Yhä useammat liikunnallisesti aktiiviset henkilöt tiedostavat ravinnon merkityksen suorituskyvylle, energisyydelle ja hyvinvoinnille.

Jotta kehosta poistuisi kilo rasvaa, tarvitaan 30 MJ:n (7000 kcal:n) energiavajaus ruokavaliossa kulutukseen verrattuna.

Laihduttaessa paino ei laske tasaisesti. Alussa paino voi pudota nopeasti, koska elimistöstä poistuu vettä. Myöhemmin painon lasku hidastuu ja voi välillä jopa pysähtyä.

Energiaa sisältävistä ravintoaineista rasva on energiapitoisin. Rasvalla on muitakin lihomista lisääviä ominaisuuksia. Rasvaisen aterian antama kylläisyyden tunne kehittyy hitaammin ja on lyhytaikaisempi kuin hiilihydraatteja ja proteiineja sisältävän aterian.

Kun suositaan täysjyväviljavalmisteita, perunoita, vihanneksia, juureksia, marjoja ja hedelmiä, saadaan runsaasti kuitua. Runsaskuituiset ruoka-aineet lisäävät ruoan tilavuutta ja syrjäyttävät runsaasti energiaa sisältäviä ruoka-aineita. Kuitupitoinen ruoka vaatii pureskelua, jolloin syömistahti hidastuu ja kylläisyyden tunne ehtii kehittyä. Myös veden juominen ja kasvisten syöminen lisäävät kylläisyyden tunnetta.

Useimmille sopii ateriarytmi, jossa päivittäin nautittavat ateriat ovat aamupala, lounas, välipala, päivällinen ja iltapala. Lyhyet aterioiden välit auttavat pitämään ruokamäärät kohtuullisina ja voivat estää ahmimista.

Merkittävän ja vaikean lihavuuden hoitoon käytetään joskus erittäin niukkaenergistä (ENE tai VLCD) ruokavaliota, jossa päiväenergian saanti on rajattu n. 400-800 kcal:n. Tätä ruokavaliota noudattaessa ENE- ravintovalmisteiden lisäksi saa syödä vain vihanneksia ja juoda energiattomia juomia.

Laihduttajille myydään monenlaisia laihdutusvalmisteita, joiden luvataan pudottavan painoa nopeasti ja vaivattomasti. Monet laihduttajat kokeilevat myös mm. Atkinsin ja Montiagnacin dieettejä tai zone- ja kaalisoppadieettejä. Yleensä näissä muotidieeteissä kielletään ruoka-aineita ja sallitaan vain harvoja. Pitkäaikaiskäytössä joidenkin dieettien puutteellinen ravintosisältö voi olla jopa terveydelle haitallista.

Lepo
Hyvät ruokailutottumukset lähtevät riittävästä levosta. Aikuinen tarvitsee unta keskimäärin 8,5 tuntia vuorokaudessa, kun suomalaiset nukkuvat keskimäärin 7 tuntia/vrk. Unen merkitys kasvaa stressaavan työn tai elämäntilanteen myötä.

Ruokailun rytmittäminen
Terveellinen ruokavalio perustuu monipuoliseen ja säännölliseen ateriarytmiin. Ruokailutottumukset ovat muuttuneet kuitenkin yhä epäsäännöllisemmiksi. Ruokailu yhteisöllisyyden hetkenä on menettänyt merkityksensä ja napostelukulttuuri yleistynyt.

Säännöllisen ruokailurytmin avulla energiansaanti on todennäköisemmin tasaisempaa. Ruokailun rytmittämisen haasteet löytyvät normaalista arjesta sekä ihmisen mielestä. Itselle sopivan ruokailurytmin löytäminen on hyvä apu terveellisen ruokavalion koostamisessa.

Fiilispäiväkirjan avulla voidaan helposti löytää syy-seuraussuhteita. Esim. jos illalla on tullut nautituksi raskas ateria, voi sillä olla vaikutusta yöuniin ja seuraavaan päivään; väsyttää, aamupala ei maistu jne. Kyseessä olevassa mallissa todentuu myös hyvin lepo-ravinto-liikunta –yhtälön merkitys fiilikseen.

REFLEKTIO – erilaiset "kirjat"
Meillä on vieraskirjoja, vauvakirjoja, päiväkirjoja jne. Kirjojen viehätys näkyy myös facebookin (naamakirja) suosiossa. Kirjan käyttö voi toimia hyvin välineenä myös elämäntapamuutoksessa, jossa itsetuntemuksella on keskeinen osa.

Esimerkkejä:
"Slambook" – ystäväkirja itsellesi. Kirjaa lempiruokia, syömishetkiä, tunnelmia jne. Esimerkiksi "mikään ei ole niin ihanaa, kun rojahtaa sohvalle irtokarkkipussin kanssa ja katsoa roskaohjelmia televisioista". "Rakastan katsoa aamutelevisiota syödessäni". Elämäntapamuutoksen myötä lauseet voivat muuttua. Esimerkiksi "ihana syödä hiljalleen perheen kanssa keskustellen päivän tapahtumista". "ihanaa lähteä ulos kirpeään syysiltaan ja juoda kuppi kuumaa".

Listat – olet kenties tehnyt listaa vaikkapa "unelmamiehen" ominaisuuksista tai siitä mitä tekisit, jos voittaisit lotossa. Tee listaa itsestäsi esim:
- "Olen mahtava tyyppi, koska"...
- "Minua ärsyttää itsessäni"...
- "Asioita, joita haluaisin saavuttaa tällä projektilla"...
- "Liikuntalajeja, joista minulle tulee hyvä olo"...
- "10 syytä, miksi haluan laihtua"...
- "Kun olen saavuttanut tavoitteen"...

Kirje: kirjoita itsellesi kirje ja postita se. Kirjoita kirje kuin kirjoittaisit sen ystävällesi seuraavin sisällöin:

- konkreettiset tavoitteet?
- suunnitelmat niiden tavoittamiseksi?
- mitä tapahtuu, kun tavoite on saavutettu (tai välitavoite)?
- mitkä asiat vaikeuttavat tavoitteisiin pääsyä?
- miten voin ystävänä auttaa tavoitteiden toteutumisessa (itseäni)?

Aarrekartta: Askartele kartta omiin unelmiisi. Leikkaa aikakausilehdistä kuvia, lauseita ja sanoja, jotka koet merkityksellisiksi ja jotka kuvaavat olotilaa kun olet saavuttanut tavoitteesi. Voit myös askarrella kaksi karttaa "ennen ja nyt" malliin.

Pahesanasto: Ajattele paheesi paperille ja luo positiivinen visio rinnalle; fakta – mahdollisuus ajattelumalliin:
- "olen tämmöinen, enkä muuksi muutu"; Saan olla mukavuudenhaluinen. Haen hyvältä tuntuvia asioita liikunnasta, luonnosta, yhdessäolosta, syömisestä.

- "olen innostuja ja lannistuja, annan periksi helposti"; Jospa olen vaatinut itseltäni mahdottomia. Löytäisinköhän jonkun ystävän, joka on tehnyt samoin? Voisimmekohan yhdessä onnistua?
- "en pysty olemaan syömättä makeaa"; En vaadi itseltäni liikaa, vaan saan syödä makeaa. Mitähän muita makean makuja voisi löytyä kuin karkki? Maistuisikohan banaanipirtelö ihanasta mukista hauskalla pillillä juotuna hyvältä?
- "pelottaa jo nyt, että epäonnistun ja petyn taas itseeni"; Turha lannistua heti alkumetreillä. Jos en itse usko itseeni, niin kuka sitten? Nyt yritän ihan oikeasti, olisikohan ystävälläni samoja ajatuksia?

Muutoskalenteri – auttaa etenemään pienin askelin:
- syön kaksi hedelmää joka päivä
- kävelen töihin torstaisin tai perjantaisin
- syön lounaalla puoli lautasellista kasviksia
- makustelen ruokaa, syön hitaammin

Ensiapulaukku – pakkaa valmiiksi "evästeitä" kommellusten varalle:
- "nyt iski syöpöttelyhimo" – jääkaapista löytyikin ihana valmiiksi tekemäni täysjyväpatonki, melkein suoraan kuin lempikahvilastani!
- "pimeää, ottaa päähän, suklaata nyt!" – soitanpa kaverille, josko lähtisi kanssani "juorulenkille" ja sen jälkeen kotikaakaolle!
- "ruoka-aika meni jo, ei ehdi syödä" – jos nyt kerran jää ateria väliin ei siitä maailma kaadu. Illalla pitää vaan muistaa kurkkasta aarrekarttaa, jotta muistan haavekuvani ja tavoitteeni kun nälkä on kova.
- "nyt ei jaksa, eikä pysty" – otan käyttöön "varaventtiilin", joka on kuin jokerikortti jota voi käyttää hätätilanteissa. Voin vaihtaa liikunnan kevyempään, hakea kiinalaista kotiin ja syödä samasta annoksesta myös seuraavana päivänä, ostaa pikkusuklaapatukan tai lakun. Huomenna taas jaksaa!

Yhteenveto ja pohdinta
Koko yhteiskunta osallistuu talkoisiin, kun rakennetaan normalisoivaa yhteiskuntaa, koulua, sairaalaa, oikeuslaitosta ja vankilaa. Tupakkakarsinoiden suunnittelijoille, varusmiesten ja –naisten kuntouttajille ja painonhallintaryhmien vetäjille riittää töitä tulevaisuudessakin. Ja miksi vielä ihmettelet, että "vankila muistuttaa tehtaita, kouluja, kasarmeja ja sairaaloita, jotka kaikki puolestaan muistuttavat vankiloita?" (Michel Foucault, Tarkkailla ja rangaista. Suom. Eevi Nivanka. Keuruu 2001 (1975), 312) Ei ole mitään, minne paeta. Ei ole mitään, minne edes haluaisit paeta. (Ote Päivi Jussilan kolumnista "henkilökohtainen ongelma", Kaleva 29.10.2009)

Noin 70% suomalaisista aikuisista on liikapainoisia. Syyllisyys, itseinho ja syrjintä liitetään yleensä liikapainoisuuteen. Kysymys kuuluu; kuka syyttää ja ketä, kun
normaalipaino on poikkeavaa? Miksi syömään oppiminen on niin vaikeaa?

Voiko pitkäaikaisella "valmennuksella" opettaa ihmistä syömään oikein? Vai pitäisikö ihmisen olla oman elämänsä johtaja ja valmentaja? Terveyttä edistävä syöminen ja ravinnonoton säätely on myös ns. normaalipainoisten haaste, ei vain liikapainoisten. Haasteet liittyvät niin yksilön käyttäytymiseen, ympäristötekijöihin kuin geenitekijöihinkin.

Perintötekijätasolla elimistössämme on sisäänrakennettu selviytymisen mekanismi, johon perustuu syy käytöksellemme haalia ruokaa. Yksilötasolla ruokailutottumukset määräytyvät osin siis myös vaistojemme mukaan, joten valmentautuminen vähempään energian saantiin on haasteellista.

Yksilötasolla länsimaista lääketiedettä syytetään liiallisesta medikalisoitumisesta. Luotammeko liikaa länsimaisen lääketieteen kykyyn ratkaista ongelmia lääkkeiden ym. "nopeiden" ratkaisujen avulla? Kun esim. verenpaine kohoaa epäterveiden elintapojen myötä, olemmeko valmiit luopumaan elintavoistamme vai tyydymmekö "helppoon" ratkaisuun, lääkehoitoon?

Liikapainoon johtavat faktat tunnetaan myös väestötasolla hyvin; pitkäaikaisesta energiankulutuksen ja –saannin epätasapaino johtaa lihavuuteen. Lihavuus on Suomessa yleistynyt, vaikka väestötutkimusten mukaan energiansaanti on vähentynyt. Tutkimustulos on seurausta fyysisen aktiivisuuden vähäisyydestä ja sitä seuraavan energiankulutuksen laskusta sekä ihmisten taipumuksesta vähätellä syötyä ruokamäärää. Syötyihin ruokamääriin saattaa liittyä häpeän tunteita, jotka olisi hyvä tiedostaa. Näin ollen olisi mahdollista tarkastella muutosmahdollisuuksia ruokavaliossa faktapohjalta

Luota ammatti-ihmisiin, jotka kantavat huolta kehon ja väestön hallinnasta. He valvovat, ettet lipsu, lankea tai retkahda. Jonkin ajan kuluttua et enää tarvitse heitä, koska alat huomaamattasi harjoittaa itsekontrollia. Et tarvitse enää Pekka Puskaa, koska sinussa asuu pieni Pekka Puska! (Ote Päivi Jussilan kolumnista "henkilökohtainen ongelma", Kaleva 29.10.2009)

Laihduttamisessa on pohjimmiltaan kyse kontrollista, lainatakseni erästä tavoitteessaan onnistunutta laihduttajaa: "laihduttamisessa 5% on inspiraatiota ja 95% perspiraatiota". Tähän ajatukseen suhteutettuna, voimmeko elää pitkällä aikavälillä normaalia elämää käyttäen 95% energiastamme ja ajatustyöstämme laihtumiseen? Missä menee raja, jossa elämä muuttuu riippuvuussuhteeksi ruokaan ja syömiseen?

Annikki Alexanderssonin kirjassa "Ruokahirviö ja minä" on kokemuksia syömisen haasteista jojolaihduttajan näkökulmasta. Hän kirjoittaa: "Olen ruokaholisti, olen ollut sitä kuusivuotiaasta asti. Riippuvuuteni on aina hankaloittanut elämääni, mutta kesti kauan ennen kuin tulin tietoiseksi väärinkäytöstäni. Paino on ollut syöksymässä aina alas tai ylös päin, paikallaan se ei koskaan ole pysynyt. Kuten lukemattomat muutkin ruoan väärinkäyttäjät, olen tuntenut vain kaksi todellisuutta; mässäilyn ja laihduttamisen. olen 157 cm pitkä ja painoni on vaihdellut 55:n ja 85:n kilon välillä." Laihtumis- ja lihomisjaksoista hän jatkaa: "Laihdutuskeinoina ovat toisinaan älyttömät dieetit, mutta usein aivan asialliset menetelmät, joissa keskitytään syömään kevyemmin ja lisäämään liikuntaa. Pakkosyöjä laihtuu ja taikoo itsestään esiin aivan uuden, viehättävän henkilön. Tekee mieli käyttää kliseetä rumasta ankanpoikasesta, josta kehkeytyy joutsen. Kuluu vähän aikaa. Ympäristön ihastelu vähenee ja loppuu vähitellen kokonaan. Pakkosyöjä on tällöin unenomaisessa rajatilassa ja herää vasta kun huomaa kaikkien vatteittensa olevan taas liian pieniä. Lihavuuden koko raivostuttavuus ja nöyryytys ovat jälleen arkipäivää."

Syömään oppiminen ei ole helppoa. Lihavuuden hoito on vaikeaa ja pysyvät tulokset usein huonoja. Ennaltaehkäisyssä sekä hoidossa erityisen tärkeää olisi kehittää elinympäristöä painonhallintaa ja ravinnonoton säätelyä helpottavaksi. Kuinka suuri on yksilönvastuu ja kuinka paljon ympäristötekijöillä on vaikutusta?

Lihavuudesta on tullut myös suuri poliittinen kysymys ja Suomessakin tämä ilmiö on kasvamaan päin sitä mukaa kuin ihmiset kasvavat ei toivottuun suuntaan. Yhdysvalloissa noin kaksi kolmasosaa väestöstä luokitellaan ylipainoiseksi tai liikalihavaksi. Tutkimusten mukaan amerikkalaisten liikalihavuuteen liittyvä sairaudenhoito maksaa jopa sata miljardia dollaria vuodessa. Joidenkin arvioiden mukaan lihavuus aiheuttaa Suomessa vuosittain vähintään runsaan 260 miljoonan euron kokonaismenot, joista vajaat 190 miljoonaa euroa ohjautuu terveydenhuollon ja loput sosiaaliturvan maksettavaksi. Voisiko esimerkiksi amerikkalaisessa tai suomalaisessa huippuvalmennuksessa olla ratkaisu pysäyttämään tämä kasvava epidemia, jolla on myös merkittäviä kansantaloudellisia vaikutuksia?

Tupakoitsijat ja alkoholinkäyttäjät maksavat osan mahdollisesti aiheuttamistaan kustannuksista veroina. Pitäisikö ruoan arvonlisäveroa miettiä ko. näkökulmasta? Lisää veroa ns. terveyttä vaarantaville tuotteille ja vähemmän sitä edistäville tuotteille?

Keskustelu kauppojen sunnuntaiaukioloista käy kuumana. Pienyrittäjät vastustavat, suuret päivittäistavara kauppaketjut kannattavat. Entä pienten ruokakauppojen ympärivuorokautinen aukiolo? Mikäli ruokaa on saatavilla ympärivuorokauden, vaikeuttaako tämä aterioinnin suunnitelmallisuutta ja ohjaisi nopeisiin valintoihin, jotka tunnetusti eivät useinkaan ole niitä parhaita?

Ympäristöllä on suuri vastuu valinnoistamme, mutta lopullinen päätös tapahtuu yksilötasolla. Miten muuttaa suhtautumistamme ruokaan, kun vaistomme käskevät toimimaan toisin? Muutos käytöstasolla lähtee ympäristötekijöistä ja ketju jatkuu yksilötasolla pitkäaikaiseksi vasta pysyvien käyttäytymismuutosten myötä. Näihin muutosprosesseihin tarvitsemme usein tukea ja valmennusta, jotta muutokseen liittyvät "kompastuskivet" eivät pysäyttäisi oppimistamme. Eiväthän oppilaatkaan opi yksin, tarvitaan hyvä ympäristö eli oppilaitos, kannustava ohjaus eli opettaja sekä rakentava palaute eli tulokset, joista kaikista seurauksena on motivaatio eli toivottu käytös.

Muita opinnäytteitä löydät tästä:

Ravintovinkkejä suomalaisille miehille

Diabeetikkourheilijan VHH-kokeilu

Terrorisoiko suolisto elämääsi?

Kuntoilijan pieni ravinto-opas

Limsavero

**

Iltasanomat kirjoittaa tänään (24.9.2009), että Yhdysvaltain presidentti Barack Obama saattaisi tukea makeiden virvoitusjuomien verotusta sen takia, että ne ovat liikalihavuuden merkittävä osatekijä. Obaman mielestä ideaa pitäisi tutkia. Obama viittaa tutkimustietoon liikalihavuudesta. "Siitä ei ole epäilystäkään, etteivätkö lapsemme juo aivan liikaa limonadeja", Obama sanoi viitaten tutkimustietoon.

Hän arveli kuitenkin, että virvoitusjuomaveroesitys saisi vastaansa juomanvalmistajien lisäksi ne kongressiedustajat, joiden kotiosavaltioissa tuotetaan sokeria tai makeutusaineena käytettävää maissisiirappia.

Ajatukset limsaverosta ovat jo nyt suututtaneet virvoitusjuomien valmistajia. "En ole koskaan nähnyt sellaisen järjestelmän toimivan, jossa valtio kertoo mitä syödä ja juoda", ärähti Coca-Colan pääjohtaja Muhtar Kent ja jatkoi lapsellisesti: "Jos se toimisi, niin Neuvostoliitto olisi yhä pystyssä."

New England Journal of Medicine -lehden juuri julkaistussa tutkimuksessa todetaan, että limsavero toisi tuottojen lisäksi mukanaan todellista terveyshyötyä. Sen mukaan kymmenen prosentin hinnankorotus toisi mukanaan kymmenen prosentin kulutuksen laskun. Tästä asiasta kirjoittaa Suomessa esimerkiksi Helsingin Sanomat 19.9.2009.

Vastavalmistunut kalifornialaistutkimus liittää ylipainon suoraan virvoitusjuomiin. Lue kirjoitukseni "Virvoitusjuomat lihottavat - amen!"

Limsaa ei pidä juoda kuin vettä. Toisin kuin vedessä, limsassa on 17 teelusikallista sokeria annosta kohti. Jos aiomme tosissamme rajoittaa ylipaino-ongelmaa, meidän on aloitettava pahimmasta ongelmasta, ja virvoitusjuomat ovat listan kärkipäässä. Tätä mieltä on minun lisäkseni laaja tutkijayhteisö.

Viisas mies tuo Obama.

Lisää tietoa lihavuudesta:

Välipalat lihottavat meitä vyötäröstä

Älä juo liikaa - lihot siitä!

Syömme enemmän kuin kulutamme

Lihavuus on osa nykyaikasta elämäämme?

Paksut reidet - terve sydän!

*

Ylipainoa on yleensä opittu pitämään epäterveellisenä. Nyt tulee Tanskan maalta yllättävä tutkimustieto: Paksut reidet suojaavat sydäntä!

Tutkimuksen mukaan ympärysmitaltaan yli 60 senttimetriset reidet suojaavat niin miestä kuin naistakin sydäntaudeilta ja ennenaikaiselta kuolemalta. Reisien paksuuden ja sydäntautien yhteys pysyi, vaikka tutkimuksessa huomioitiin kehon rasvaprosentti, mahdollinen tupakointi ja veren kolesteroliarvot.

Kööpenhaminan yliopistollisessa sairaalassa tehdyssä tutkimuksessa todettiin, että onnettoman ohuilla reisillä varustetuilla ihmisillä (alle 55 senttimetriä ympärysmitaltaan) oli jopa kaksi kertaa suurempi todennäköisyys kuolla ennenaikaisesti tai saada vakavia terveysongelmia. Tutkijoiden mukaan tämä saattoi johtua siitä, ettei ohuissa reisissä ollut tarpeeksi lihasmassaa, mikä lisäsi diabetesriskiä ja toisaalta myös sydäntautien riskiä.

Tanskalaistutkimuksessa tarkasteltiin 3000 tanskalaista miestä ja naista yli 10 vuoden aikana. Asiantuntijat ovat ehtineet jo varoittaa, että tanskalaistutkimuksen tulokset vaativat vahvistusta. Tutkijoiden mukaan reiden ympärysmittaa voidaan kuitenkin hyödyntää riskipotilaiden tunnistamisessa.

Älä siis hämmästy jos lääkäri kerää vyötärönympärysmitan lisäksi uhkeiden reisiesi tietoja talteen.

Lähde: Klinikkauutisia - Tohtori.fi, 4.9.2009

Lisää kirjoituksiani lihavuuden terveysvaikutuksista:

(Ote kirjastani "Tutkimustietoa urheilijan ravinnosta")

Lihavuuden terveysvaikutukset

Perustietoa
Yksinkertaisimmillaan lihavuus johtuu siitä, että ihmiset syövät enemmän kuin kuluttavat. Realistisempi ja samalla haastavampi lähestymistapa etsii ihmisten paino-ongelmiin paljon monimutkaisempia selitysmalleja. Ongelmalliseksi lihavuuden tekee se, että ei ole osoitettavissa mitään selkeää syy-yhteyttä, jonka avulla sitä voisi ehkäistä. Lihavuutta aiheuttavat niin fysiologiset tekijät kuin ympäristötekijätkin. Lihavuuteen on selkeästi geneettinen taipumus, mutta se vaatii lisäksi syntyäkseen "suotuisat" ympäristötekijät. Tutkijat arvelevat perintötekijöiden selittävän 30–80 prosenttia lihavuudesta. Esimerkiksi liiallisen rasvakudoksen kertyminen voisi mahdollisesti johtua geenivirheistä, jotka voivat aiheuttaa häiriöitä mm. ruokahalun säätelyssä, energiankulutuksessa sekä rasvan varastoitumisessa. Toistaiseksi geenitutkimuksissa ei kuitenkaan ole lihavuuden suhteen tehty suurta läpimurtoa. Joka tapauksessa, vaikea lihavuus on merkittävä terveysriski. Lihavuus jouduttaa sangen tehokkaasti rappeutumissairauksien kehittymistä. Lisäksi ylipaino vaikuttaa usein haitallisesti henkilön ulkonäköön ja heikentää itsetuntoa. Lihavuudesta on tullut paradoksaalinen ilmiö monella tavalla. Hyvinvointivaltioissa on "varaa" tulla ylipainoiseksi, mutta hyvinvointivaltioilla ei ole varaa kasvattaa jatkuvasti lisääntyvää ylipainoisten joukkoa. Paino-ongelmat liittyvät myös teknologiseen kehitykseen: samalla kun ihminen on monella tapaa helpottanut omaa elämäänsä teknologian avulla, on myös energian kulutus rajusti vähentynyt. Ruokatavat eivät kuitenkaan ole muuttuneet vähentynyttä energiantarvetta vastaaviksi. Tämä on osoittautumassa erittäin vaikeaksi ongelmaksi suurelta osin siksi, että pitkän evoluutiokehityksen myötä syntynyt tarve kasvattaa energiavarastoja ja varastoida käyttämättä jäänyttä energiaa pahojen päivien varalle ei ole hävinnyt minnekään, vaan jyllää edelleen vahvana ihmisten käyttäytymistä selittävänä voimana.

Suomalaiset ovat entistä lihavampia. Joka viides työikäinen suomalainen on lihava, ja puolet naisista sekä lähes kaksi kolmannesta miehistä on ylipainoisia. Etenkin nuorten miesten ylipaino on yleistynyt Suomessa merkittävästi: 1970-luvun lopulla joka kymmenes 15–24-vuotias mies oli ylipainoinen, vuonna 2008 jo lähes joka kolmas. Ikäryhmässä 25–34-vuotiaat on ylipainoisten miesten osuus noussut kolmen viimeisimmän vuosikymmenen aikana 30 prosentista peräti 60 prosenttiin. Vanhemmissa ikäryhmissä miesten ylipaino ja lihavuus eivät ole yleistyneet yhtä nopeasti. Lasten ylipainon kehitys on niin ikään huolestuttavaa: ylipainoisten osuus esimerkiksi 12-vuotiaiden poikien keskuudessa on kasvanut kahdeksasta yli 20 prosenttiin 30 vuoden aikana. Naisten ylipainon yleistyminen 1970-luvulta tähän päivään on ollut maltillisempaa: nuorten ja nuorten aikuisten naisten ylipaino on yleistynyt asteittain, mutta toisaalta yli 45-vuotiaiden naisten ylipainon todennäköisyys ei ole juuri kasvanut. Parannettavaa toki on naistenkin lukemissa. Erityisen huolestuttavaa on, että nuoret lihovat tällä hetkellä Suomessa ja muissa maissa kaikkein nopeimmin. Varusmiesten on todettu olevan vuosi vuodelta lihavampia. Varusmiespalvelusajan aikana saatu reippaampi liikuntapanos ei kovin paljoa vaikuta laihtumiseen, sillä sotilaskodin munkit taitavat maistua liian hyviltä. Ylipaino ja lihavuus ovat lisääntyneet EU:n väestössä dramaattisesti viimeisten 30 vuoden aikana etenkin lasten parissa. Tämä on osoitus EU:n väestön kehnon ruokavalion ja vähäisen liikunnan aiheuttamasta suuntauksesta, jonka odotetaan yhä pahenevan ja lisäävän tulevaisuudessa useita kroonisia sairauksia, kuten sydän- ja verisuonitauteja ja korkeaa verenpainetta, tyypin 2 diabetesta, aivohalvauksia, tiettyjä syöpiä, tuki- ja liikuntaelinten sairauksia ja jopa joitakin mielenterveysongelmia. Pitkällä aikavälillä tämä vaikuttaa negatiivisesti elinajanodotteeseen EU:ssa ja heikentää monien elämänlaatua. Erityisesti virvoitusjuomien ja makeisten kulutus on kasvanut nuorten aikuisten keskuudessa. On näyttöä siitä, että elintarvikkeiden mainonta ja markkinointi vaikuttavat ruokavalioon, etenkin lasten kohdalla. Ylipainoisten osuus vaihtelee alueittain siten, että Uusimaa erottuu alueena, jossa on vähiten ylipainoisia.

Koska lihavien määrä on kasvanut jopa epidemian tavoin, on alettu myös laskea lihavuudesta aiheutuvia yhteiskunnallisia kustannuksia. Lihavuuden aiheuttamalla työ- ja toimintatyökyvyn heikentymisellä katsotaan olevan merkittäviä taloudellisia seurauksia ja haittoja. Lihavuuden kustannuksista ovat kiinnostuneet niin työelämä kuin jatkuvien kustannuspaineiden kanssa kamppaileva julkinen terveydenhuoltokin. Useimmissa laskelmissa tarkastellaan lihavuuden aiheuttamien sairauksien hoitoon käytettyjä terveydenhuollon menoja. Lisäksi lihavuuden aiheuttamia kustannuksia voidaan arvioida sairauspoissaolojen määrinä työstä sekä ennenaikaisen kuoleman aiheuttaman tuottavuuden menetyksenä. Maailman Terveysjärjestön WHO:n laatimat tilastot lihavuuden aiheuttamista suorista kustannuksista (diagnoosi, hoito) länsimaissa ovat noin 2-8 prosenttia kaikista terveydenhuollon menoista. Lisääntyvän lihavuuden aiheuttamien sairauksien hoidon pelätään tulevan terveydenhuollolle jatkossa aina vain kalliimmaksi. Lihavuuden aiheuttamista sairauksista esimerkiksi diabeteksen lisääntyminen uhkaa aiheuttaa suuria kustannuspaineita terveydenhuollolle. Monet tutkijat korostavatkin, että lihavuuden aiheuttamien sairauksien hoito tulee kalliimmaksi kuin tupakoinnin aiheuttamien haittojen hoito.

Lihavuus aiheuttaa selvää terveydellistä haittaa 400 000 suomalaiselle. Professori Arno Forsius muistuttaa, että lihavia ihmisiä on aina ollut yhteiskunnissa. "Ylensyömiseen kuoleminen on kaikista elollisista vain ihmiselle ominaista", pohdiskeli jo Plinius nuorempi noin vuonna 50 jKr. Ylipainoisuudesta on tullut kansakuntien ongelma vasta varallisuustason yleisen kohoamisen myötä. Lihavuus on yleistymässä myös kehittyvissä maissa. Kansanterveyslaitoksen emeritustutkimusprofessori Antti Aro (ja moni muu) pitää väestön lihomista ennen kaikkea liikkumattomuusongelmana. Me syömme yhä terveellisemmin, mutta lihominen jatkuu edelleen. Raskas ruumiillinen työ on harvinaistunut, ja arkiliikunta on vähentynyt. Vatsan seudulle ja erityisesti sisäelinten ympärille kertyvää rasvakudosta pidetään erityisen haitallisena terveydelle. Tästä johtuvat monet sokeriaineenvaihdunnan häiriöt (aikuisiän diabetes), riskit sairastua valtimokovettumatautiin, riski saada kihti, paksusuolensyöpä ja polviin aiheutunut lisärasitus (nivelrikko). Runsas vatsaontelon rasvakudos (ns. viskeraalirasva) kohottaa riskiä sairastua sydän- ja verisuonitauteihin. Sen sijaan pakaroiden ja reisien ylimääräinen rasva ei ole tässä suhteessa yhtä vaarallista. Tällainen lihomistyyppi on nimenomaan naisille tyypillinen, kun miehet lihoessaan useimmiten kasvattavat mahaa. Yhdysvaltalaistutkimuksessa on selvitetty, onko pakaroiden ja reisien ylimääräinen rasvakudos niin turvallista kuin väitetään. Osoittautui, että vain reisissä oleva ylimääräinen rasvakudos ei vaikuttanut sydän- ja verisuonitautien riskitekijöihin, kuten sokeri- ja rasva-aineenvaihdunnan häiriöihin. Itse asiassa naisten, joilla oli paljon rasvakudosta reisissä, veren rasva-arvot olivat jopa paremmat kuin muiden. Reisien rasvakudos näyttäisikin jopa suojaavan sydän ja verisuonitaudeilta. Evoluutiossa naisille on ilmeisesti kehittynyt kyky varastoida rasvaa pakaroihin ja reisiin raskauden varalta vararavinnoksi. Tästä rasvakudoksesta on myös valitettavan vaikeaa päästä eroon. Vatsan alueen rasvakudoksesta pääseekin helpommin eroon kuin reisien ja pakaroiden rasvakudoksesta. Lisäksi on mahdollista, että reisien ja ehkä myös pakaroiden ylimääräinen rasvakudos voi ikään kuin varastoida haitallisia rasva-aineita estäen niiden nopean pääsyn muualle elimistöön. Naistenkin vatsan seudun rasvakertymät ovat toisaalta sydän- ja verisuonitautien riskitekijöitä, etenkin vaihdevuosien jälkeen.

Kilpirauhasen vajaatoiminta pienentää perusaineenvaihduntaa ja lisää näin taipumusta lihavuuteen. Kilpirauhashormonien tasapaino vaikuttaa myös ruokahalun säätelyyn. Kilpirauhashormonit vaikuttavat leptiineihin, hormoneihin, joiden uskotaan säätelevän näläntunnetta ja vaikuttavan energiatasoon. Lisämunuaisen erittämä kortisoli ja DHEA (hormoneja) näyttelevät tärkeää tehtävää kehon rasvanmuodostuksessa ja niiden epätasapaino saattaa johtaa vakaviin ravitsemuksellisiin häiriöihin. Glukoosi ja insuliini ovat rasva-aineenvaihdunnan avaintekijöitä, jotka vaikuttavat lihaksiin, maksaan ja rasvakudokseen koko kehossa. Tästä johtuen häiriintynyt glukoosiaineenvaihdunta on tavallisempaa ylipainoisilla kuin normaalipainoisilla. Harvat ihmiset ovat tietoisia siitä, että liikalihavuus voi johtua piilevästä ruoka-aineallergiasta. Myös monet lääkkeet, joita käytetään mielenterveysongelmien, allergioiden ym. hoidossa aiheuttavat sivuvaikutuksena painon nousua. Verensokerin suuret vaihtelut voivat johtaa siihen, että syömme liikaa ruokaa. Insuliini vaikuttaa suoraan kehon rasvapitoisuuteen. Paino suurenee joillakin ihmisillä kun syödään runsaasti rasvaista ruokaa, liikutaan vähän, lopetetaan tupakointi ja nautitaan runsaasti alkoholia. Laihduttaminen, niillä joilla se on tarpeen, vähentäisi todennäköisesti sepelvaltimotaudin esiintyvyyttä vähintään yhtä paljon kuin seerumin kolesterolipitoisuuden pienentäminen tavoitetasolle 5 mmol/l. Viimeaikaiset tutkimukset ovat osoittaneet, että vaikeassa lihavuudessa voi olla kyse koko kehon tulehdussairaudesta.

Rasvakudoksellamme on toki hyödyllisiäkin tehtäviä, sillä se antaa suojaa sisäelimille, toimii energiavarastona ja ylläpitää normaalia hormonitoimintaa sekä hermoimpulssien kulkua. Miehillä sopiva rasvan osuus painosta on 15-20 % (vähintään 5-10 %) ja naisilla vastaavasti 20-25 % (vähintään 12-16 %). Jos rasvan määrä on hyvin vähäinen saattaa se aiheuttaa lapsettomuutta ja häiritä ruoanoton sekä ruumiinlämmön säätelyä.

Paino alenee sokeritautiin sairastuessamme, vakavissa syöpäsairauksissa, voimakkaan liikunnan myötä, tupakoivilla ja nauttimalla runsaasti vihanneksia, hedelmiä ja marjoja. Huolehtimalla siitä, että emme jatkuvasti saa ruoasta enemmän energiaa kuin ehdimme kuluttaa, voimme vaikuttaa lihomiseen. Oikein valittu ravinto ja liikunta ovat tehokkain yhdistelmä liikalihavuuden ehkäisemisessä. Markkinoilla on monenlaisia ruokavalioihin ja laihdutuspillereihin perustuvia painonhallintakeinoja. Laihdutus on hyvin vaikeaa kaikista tieteen edistysaskelista huolimatta. Rohkenen epäillä useimpien keinojen tehoa. Monet laihdutusdieetit ovat terveydelle vaarallisia.

Geenit lihottavat

**

Lääketieteen lisensiaatti Jarno Rutanen väittää ihan tosissaan ja tohtorin oppiarvon saadakseen ihan erityisesti, että geenit lihottavat. Lihavuuden ehkäisy olisi helpompaa jos tuntisimme lihavuuteen liittyvät geeni- ja molekyylitason mekanismit paremmin.

Lauantaina Kuopion yliopistossa väittelevän Rutasen väitöstutkimuksessa solujen "voimalaitoksia" eli mitokondrioita säätelevä geeni osoittautui tärkeäksi lihavuuden ja heikentyneen insuliiniherkkyyden linkiksi. Rutanen tutki väitöskirjassaan energiankulutuksen suhdetta insuliiniherkkyyteen sekä yhteyttä SIRT1-geenin ilmenemiseen ihmisillä. Tämä SIRT1-geeni on tärkeä solujen mitokondrioiden määrää ja toimintaa säätelevä tekijä. Mitä enemmän on mitokondrioita, sitä enemmän kulutamme energiaa.

Insuliini-hormonin aiheuttama energiankulutuksen kiihtyminen on tiiviisti yhteydessä insuliiniherkkyyteen sekä rasvakudoksen SIRT1-geenin ilmenemiseen ihmisillä.

Geenien tiedetään olevan keskeisessä asemassa lihavuuden kehittymisessä. Tästä huolimatta tavallisen monigeenisen lihavuuden riskigeenejä on tunnistettu vasta aivan viime vuosina tutkimusmenetelmien kehittyessä.

Useat tunnistetuista geeneistä vaikuttavat keskushermoston välityksellä, mikä viittaa siihen, että aivojen ruokahalua ja energiankulutusta säätelevät mekanismit ovat keskeisiä lihavuuden synnylle.

Uusien keskushermoston kautta vaikuttavien lihavuuden riskigeenien löytyessä tulevaisuudessa on tärkeää kehittää menetelmiä tutkia näiden geenien vaikutuksia aivoissa, Rutanen toteaa.

Lähde: Ruokatiedon uutiset terveystoimittajille, 3.9.2009

Lisää kirjoituksiani geeneistä:

Geenidoping on valtavan iso ongelma

Geenit houkuttelevat syömään epäterveellisesti

Intiassa ollaan sydän syrjällään

Viimeiset 50 vuotta lääketieteessä

Välipalat lihottavat meitä vyötäröstä

**

Sain äsken tutkijaystävältäni mielenkiintoisen eripainoksen. Siinä oli selvitelty viiden vuoden seurantajakson aikana ruokapäiväkirjojen avulla, mitkä ruoka-aineet lihottivat meitä ja kasvattivat nimenomaan haitallista vyötärörasvaa. Mielenkiinto kohdistui välipaloihin, jotka lihottivat miehiä ja naisia vyötäröstä. Pahoja lihottajia olivat virvoitusjuomat, kaikenlaiset naposteltavat, aamiaismurot (myös kokojyvävalmisteet!) ja sokeroidut hillot. Sen sijaan oli turvallista syödä lihaa ja nauttia rasvaisia maitovalmisteita. Jälkimmäisillä ruoka-aineilla linjat pysyivät kurissa.

Tanskalaistutkijat olivat päätyneet suosittelemaan seuraavia ruoka-aineita mikäli halua pitää huolen terveydestään:

• Naisten vyötärö ei kasvanut näillä ruoka-aineilla: punainen liha, vihannekset, hedelmät, voi ja täysrasvaiset maitotuotteet.
• Miesten vyötärö pysyi kurissa näillä sapuskoilla: punainen liha ja hedelmät.
• Naisilla paisui vyötärö näillä ruuilla: peruna, siipikarjan liha ja välipalat.
• Miehet kasvattivat tehokkaimmin vararengastaan näillä elintarvikkeilla: välipalaruoat

Tutkijat löysivät siis sukupuolesta johtuvia eroja lihomisherkkyydessä vihanneksista, täysrasvaisista maitotuotteista ja prosessoidusta lihasta. Mikäli ihminen jostain syystä haluaa lihoa vyötäröstään, hänen pitää syödä hyvin vähän hedelmiä ja punaista lihaa sekä lisätä välipalojen nauttimista. Lisäksi naisten tulisi välttää vihanneksia ja täysrasvaisia maitovalmisteita. Sen sijaan perunaa, siipikarjan lihaa ja prosessoituja lihavalmisteita pitäisi syödä runsaasti.

Tutkijoiden mukaan Pohjoismaissa niin suositun perunan ongelmana on sen korkea glykeeminen indeksi ja naiset olivat erityisen herkkiä lihomaan perunalla (yli 100 g päiväannoksilla). Tutkijat eivät löytäneet mitään eroja aamiasmurojen laadussa, eli myös paljon kuituja sisältävillä täysjyvämuroilla oli vyötäröä lihottava vaikutus. Tutkimuksessa vahvistui proteiinin rooli nälänhallinnassa. Tutkijat elättelevät toiveita, että lihan roolia kylläisyyden ylläpidossa korostetaan tulevissa Pohjoismaisissa ravitsemussuosituksissa. Lisää tutkimuksia tarvitaan tästä asiasta. Naisten tulisi ilmeisesti nauttia maitovalmisteet täysrasvaisina. Sen sijaan miehillä tilanne on maitovalmisteiden laadun suhteen epäselvä. Ravitsemuksellisesti epätyydyttävien välipalojen vahingollinen vaikutus näkyi erityisesti jos niiden avulla pyrittiin korvaamaan kokonaisia aterioita tai terveellisempiä välipalaratkaisuja.

Tutkijoista tohtori Sörensen ilmoitti sidonnaisuuksista lääke- ja elintarviketeollisuuteen. Muilla tutkijoilla ei ollut kaupallisia yhteyksiä. Tutkimusta on rahoitettu neutraaleista rahoituslähteistä.

Lähde: Jytte Halkjaer, Anne Tjönneland, Kim Overvad, Thorkild Sörensen. Dietary Predictors of 5-Year Changes in Waist Circumference. Am Diet Assoc 109: 1356-1366, 2009

Muita kirjoituksiani vyötärölihavuudesta:

Liikkuja voi vähän tavallista sokeriakin nauttia

Kivikautista ravintotarinaa

Päivän terveyspoliittinen propaganda-annos

Liikunnasta hyötyä vaikka se ei johtaisi laihtumiseen

***

Aiemmissa kirjoituksissani ja kommenteissa on käynyt ilmi, että liikunta on yksistään aika tehoton tapa laihtua. Aivan uunituoreessa tutkimuksessa selviää miksi kuitenkin jokaisen ihmisen kannattaa harrastaa liikuntaa: Vyötärön seudulla olevat rasvamakkarat häipyvät ja erityisesti rasvoittunut maksa tervehtyy, varsinkin jos kyse on yleistyvästä ilmiöstä, jossa maksa rasvoittuu ilman alkoholin apua.

Maksan toimintaan ja sairauksiin erikoistuneessa Hepatology -lehdessä on ihan äskettäin saanut julkaisuluvan australialaistutkijoiden selvitys liikunnan vaikutuksesta ei-alkoholiperäisen rasvamaksan ehkäisyssä.

Tutkijat olivat kiinnostuneita tietämään miten liikunta näkyy rasvamaksan kehittymisessä silloinkin kun liikunta ei tuota tulosta laihdutuksen suhteen. He valikoivat verrokkiryhmällä kontrolloituun kokeeseen 19 vähän liikuntaa harrastaneita liikalihavia naisia ja miehiä. Heille määrättiin neljän viikon kevyt (aerobinen) liikuntakuuri. Heiltä mitattiin normaalien fyysten mittausten ja kunnon kehityksen lisäksi veren, vatsan alueen, maksan ja lihasten rasvojen muutokset magneettiresonanssi kuvantamisen (MRI) ja uudemman protoni magneettiresonanssi spektroskopian avulla (1H-MRS).

Kun liikuntaryhmän tuloksia verrattiin liikkumattomaan kontrolliryhmään, havaittiin mielenkiintoisia eroja. Verrattaessa lähtötilanteeseen liikunta ei alentanut painoa (näin lyhyessä ajassa?), mutta vatsan alueen rasvakudos vähentyi peräti 12 prosentilla, maksan triglyseridit vähenivät 21 prosentilla ja veren vapaat rasvahapot laskivat 14 prosenttia. Tällaisia terveydelle edullisia muutoksia ei nähty kontrolliryhmässä.

Tutkijat pitävät tutkimuksen tärkeimpänä havaintona sitä, että näinkin lyhyen aikaa toteutettu liikuntasuoritus, vähentää vyötärörasvaa ja vähentää maksan rasvoittumista, vaikka painonkehityksessä ei tapahdu muutosta.

Lähde: Hepatology (julkaistu sähköisenä ennen painoon menemistä), Kesäkuu, 2009

Lue lisää kirjoituksiani rasvamaksasta:

Hyvää maksapäivää!

Pasi Saario 9.2.2009

Metabolista oireyhtymää sairastavan kuntoutus

Sami Uusitalo Kaleva -lehdessä

**

Tätä kirjoitusta kommentoidaan erittäin vilkkaasti! 16.7.2009 kirjoitettuun juttuun on 24.7.2009 iltapäivään mennessä ilmestynyt jo 164 kommenttia.

Ystäväni diplomi-insinööri Sami Uusitalo on julkaissut ajatuksia herättävän mielipidekirjoituksen Kaleva -lehdessä maanantaina 6.7.2009. Lukekaa kirjoitus huolella ja kommentoikaa kirjoitusta joko Kaleva -lehteen tai vaikkapa tähän vaatimattomaan terveysblogiini.

Tässä yhteenveto keskustelusta tähän mennessä (24.7.2009):

Ajattelin vetää yhteen keskustelun (merkitty punaisella fontilla blogikirjoitukseen). Siitä on helppo sitten seurata mielipiteiden vaihtoa. Tästä keskustelusta on mahdollista löytää mm. nämä tärkeät asiat, jotka omassa arkielämässä kohottavat sitä omaa elämänlaatua:

a) Pysyttele kaukana valkoisen miehen lahjoista (kirkas viinaa, keinotekoisesti lisätty tärkkelys ja vaaleat jauhot)

b) Hyväksy se, että lihavuuden kehittyminen on valtavan monimutkainen asia ja sille on vaikea löytää selitystä

c) tutkimuksissa ei löydy tukea Samin (ja joidenkin muiden) ajatukselle, jonka mukaan rasvan käytön vähentäminen johtaisi lihomiseen väestötasolla. Ruotsissa on näyttöä päinvastaisesta trendistä: rasvan kulutus on viime vuosina noussut ja kuulemma ensimmäistä kertaa pitkään aikaan ruotsalaisten lihominen on pysähtynyt! Revi nyt sitten tuosta jotakin tolkkua!

d) Katse hiilihydraattien laatuun ja määrään. Vähähiilihydraattisella ruokavaliolla painonpudotus onnistuu, koska tässä ruokavaliossa TIETOISESTI vähennetään hiilihydraattien absoluuttista määrää (aivan kuten nimimerkki TtM asian sanoo). Rasvan määrän lisääminen ilman samanaikaista hiilihydraattien määrän TIETOISTA rajoittamista vain pahentaa ylipaino-ongelmaa. Tämä on syy miksi minä olen suositellut siirtymistä Valtion sapuskalinjauksesta suoraan VHH:lle. Hiilihydraattivyön kiristäminen vähitellen noin 5 prosentin vuosivauhtia ja vastaavasti rasvan lisäämistä saman verran, ei tule toimimaan. Tarvitaan radikaalimpi hiilihydraattien määrällinen karsinta ja laadun huomattava parantaminen (niille joille VHH sopii). Valtion sapuskalinjauksessa on ehdottomasti korostettava selkeämmin hiilihydraattien laatua. Me syömme aivan liian paljon puhdasta sokeria ja tärkkelystä. Sillä seikalla voi olla merkitystä turhana energialisänä ja nälänhallinnan hankaloittamisessa. Painonhallinta on nälänhallintaa!

e) FT Saska Tuomasjukka lienee oikeassa kun hän huomauttaa, että VHH voisi olla osana lihavuuden hoitoa. Lihavuuden hoidossa tarvitaan eri ihmisillä erilaisia ruokavalioita. En itse näe mitään estettä sille, etteikö VHH voisi olla ratkaisu joidenkin sairaalloisesti lihavien hoidossa. Ääriesimerkkinä on Manuel Uribe, maailman lihavin mies, joka kieltäytyy laihdutusleikkauksesta ja siirtyy noudattamaan VHH:ta (Zone dieetti) erittäin hyvällä menestyksellä.

f) Liikunta tuo nälän ja mahdollisesti myös stressin. Janne Huovila muistuttaa, että liikuntaan perustuvissa painonhallintainterventioissa ollaan saatu järjestään odotettua huonompia tuloksia. Syyt tähän ovat olleet hämärän peitossa, mutta Obesity -lehden katsausartikkelissa annettiin seuraavanlaisia syitä. Syyt voivat liittyä: (1) käyttäytymisen muutoksiin. Ihmiset, jotka lisäävät harrasteliikunta, lisäävät usein syömistä, jolloin energian kulutus ei kasva suhteessa energian saantiin. (2) elimistön toimintaan. Samanaikainen liikunnan lisääminen ja ruokavalion rajoittaminen voivat johtaa elimistön stressitilaan.

g) VHH on oikein toteutettuna terveellinen ruokavalio ainakin suojaravintoaineiden osalta. Tämän seikan suhteen on ravitsemuksen ja terveyden asiantuntijoilla vielä paljon opittavaa. Keskusteluissani pääjohtaja Pekka Puskan kanssa on käynyt ilmi, että terveyden ammattilaiset eivät välttämättä näe silmiensä edessä vähähiilihydraattista ruokavaliota sellaisena kuin tämän ruokavalion toteuttaja sen näkee. Toisin sanoen, stereotypiat valtavista läski- ja voimääristä elävät liian vahvasti. VHH:lla syödään paljon vihanneksia. Se pitäisi tajuta. Liian moni terveyden ammattilainen muistaa Atkinsista mahdollisesti ainoastaan sen induktiovaiheen ja senkin väärin. Olen itse puolustanut Eko-Atkinsia (kasvisvoittoista rasvaruokavaliota) siitä syystä, että se voi olla väylä parempaan ymmärrykseen VHH:n mahdollisuuksista terveydenhoidossa.

h) Muistakaa FT Saska Tuomasjukan tärkeä viesti: "Kauppojen apua tarvitaan siinä, että terveellisemmät vaihtoehdot pistetään eturiviin. Se taas edellyttää joko rohkeutta tai yhteistä sopimusta ketjujen välillä, sillä parhaat paikat menevät nykyään myyvimmille tuotteille."

Reijo pitää Samin kirjoittelusta! Tällaiset ajatukset mieluusti vaietaan kuoliaaksi tässä yhden totuuden maassa nimeltä Suomi. Mökkihöperön mielestä keskustelu on jatkunut mielenkiintoisena.

Osku on sitä mieltä, että liikuntaharrastus on polarisoitunut viime vuosina. Täysin liikkumattomia ja himoliikkujia on vuosi vuodelta enemmän. Sami Uusitalo pitää tätä epämääräisenä tietona, sillä Kihu:n tietopankin mukaan täysin liikkumattomia on vuosi vuodelta vähemmän. Kirjoituksen kokonaisviestistä Osku kuitenkin on samoilla linjoilla sikäli, että luulee hiilihydraatteja syötävän nykyään ihan liikaa ja proteiineja, kasviksia sekä mahdollisesti rasvoja liian vähän. Hän suosittelee luettavaksi New Scientist -lehden artikkelia: The calorie delusion: Why food labels are wrong. Karhutar kiittää Oskua loistavasta linkistä New Scientistiin. Tässä ollaan perusasioiden äärellä, eli miten ihmiset toimivat, kun lukevat pakkausten kalorimerkintöjä ja mitä tekemistä sillä on todellisuuden kanssa?

Kehitys kehittyy... ja totta kai virallisterveellinenkin kanta on koko ajan painottanut täysjyvää valkoisen tilalle, enemmän kasviksia, marjoja, parempia rasvoja jne. Ei ole järkevää pitää jotain Terveyden ja hyvinvoinnin laitosta (THL; entinen KTL) pahimpana vihollispesäkkeenä. Sami on oikealla asialla, sanoo Karhutar. Monen meikäläisen aineenvaihdunta on sellainen, että ei ole kestänyt valkoisen miehen lahjoja: kirkasta viinaa ja valkoisia jauhoja. Milloin asia virallisesti tajutaan? Karhutar kuuluu itsekin "menetettyyn sukupolveen" - eikä voi kuin päätä seinään lyödä, niin paljon suututtaa älyttömän valistuksen uhriksi joutuminen. Karde -nimimerkki on samaa mieltä: "Oma johtopäätökseni tästä debatista on se, että ns. viralliset suositukset voitaisiin - itse asiassa tulisi - laittaa nyt kokonaan jäihin. Yksilölliset erot ovat niin isoja, ettei noissa suosituksissa ole oikein mitään mieltä. Miksi ylimalkaan pitää olla viralliset ravintosuositukset? En ymmärrä. Voisihan Terveyden ja hyvinvoinnin laitos vain laatia julkaisun/raportin (u name it) eri vaihtoehdoista ja kehottaa/pyytää jokaista kansalaista ottamaan itse selvää, mikä ravinto hänelle sopii parhaiten. Viralliset ravitsemussuositukset lentäkööt puolestani romukoppaan."

Sami Uusitalo vastaa anonyymin kommenttiin (blogin pitäjän toivomus: käyttäkää omaa nimeä tai tunnistettavaa nimimerkkiä) siitä miten nopeasti Samin käyttämä ruokavalio vaikuttaa laihduttavasti: "Kyllä se yleensä varsin nopeasti vaikuttaa. Peruna, riisi, pasta, jauhoiset tuotteet ja hiilarijuomat vähemmälle. Munia, kalaa, lihaa, rasvaa sen verran että nälkä lähtee ja vihenneksia mukaan. Leipänä mieluiten näkkäri/hapankorppu jos ylipäätään sitä syö. Ei muuta kuin kokeilemaan."

Ravitsemustieteen opiskelija Janne Huovila ei ole Sami Uusitalon kanssa alussa olleenkaan samaa mieltä. Mitä pitemmälle keskustelu etenee, sitä enemmän löytyy yhteisymmärrystäkin (kiitos Janne!). Janne yrittää ymmärtää. Ei hän muuten kommenttipalstalla kirjoittaisi. Hän ei kommentoi täällä sen takia, että olisi Samin kanssa kaikesta eri mieltä tai ettei näkisi sitä, että VHH on ollut moneksi avuksi. Jannen mielestä monet hiilihydraattia sisältävät ruoka-aineet ovat myös väestötasolla ongelma. Jannen mielestä keskustelua on tärkeä käydä ja sen pitäisi perustua monipuoliseen näyttöön, eikä yksittäisiin heittoihin ja asiayhteydestä irrotettuihin asiantuntijakommentteihin. Lihavuuden kehittyminen on valtavan monimutkainen asia ja Janne pyytää lukemaan tuorehkoa katsausartikkelia, mihin on koottu laajasti aiheesta tehtyä tutkimusta, eikä siinä argumentointi perustu tilastoihin autojen myynnistä. Jannen suosittelema artikkeli on tämä: Rosenkranz, Dzewaltowski. Model of the home food environment pertaining to childhood obesity. Janne on pikaisesti suomentanut meille tämän artikkelin pääasiallisen sisällön (KIITOS!):

TUTKIMUSTEN MUKAAN LASTEN KOTIYMPÄRISTÖSSÄ OLEVAT TEKIJÄT, JOTKA VAIKUTTAVAT SYÖMISEEN

1 POLIITTINEN JA TALOUDELLINEN YMPÄRISTÖ
1.1 MAKROTASO
Ruoan hinta
Viranomais- ja kauppapolitiikka
Kansalliset ja yhteisöjen ruokaohjelmat
Kansallisen tason ja yhteisöjen taloudellinen tilanne
1.2 MIKROTASO
Perheen sosioekonominen status
Perheen mahdollisuus ja kyky tarjota turvallista ruokaa
Ruokaohjelmiin osallistuminen
2 SOSIOKULTTUURINEN YMPÄRISTÖ
2.1 MAKROTASO
Rotu, etnisyys ja kulttuurinen identiteetti
Mediamainonta ja markkinoinnille altistuminen
Ruoankäyttötrendit
2.2 MIKROTASO
Tottumukset ja traditiot
Perheen rakenne, stressi ja aikataulut
Vanhemmuus: käytännöt, kasvatustavat ja säännöt
Vanhempien syöminen
Perheen ruokatottumukset ja ruokavalio
Perheen koulutus ja ravitsemustietoisuus
Ruoanvalmistustaidot
3 FYYSINEN YMPÄRISTÖ (RAKENNETTU JA LUONNOLLINEN)
3.1 MAKROTASO
Ruokamaisema – institutionalisoitunut ruoan tuotanto, saatavuus ja käyttö
Viestintäinfrastruktuurit
3.2 MIKROTASO
Ruoan saatavuus ja käyttö kotona
Audiovisuaalisen median käyttölaitteet
Keittiömaisema, ruokapöytämaisema, lautasmaisema, ruokamaisema
Keittiön laitteisto ja ruoanvalmistustarvikkeet
Kodin ja lähiyhteisöjen kasvimaat/puutarhat

Janne Huovila ajattelee oikein hyvin sanoessaan, että tutkimusten mukaan 1970-luvulla lisääntynyt miesten lihavuus ehkä johtui autojen määrän lisääntymisestä, ehkä ei. Ehkä se johtui siitä, että silloin miehet käyttivät enemmän autoja ja siksi naisten lihominen alkoi vasta myöhemmin: silloin kun naistenkin oli sosiaalisesti hyväksyttävää käyttää autoa. Mutta se näistä autoista, ei tehdä kärpäsestä härkästä. 1970-luvulla miesten lihominen lisääntyi kun rasvansaanti oli lähes 40 E%. Vuosina 1982-1992 miesten lihominen pysähtyi ja tällä on ajallinen yhteys sille että rasvan osuus tippui 38,5 prosentista 34,4 prosenttiin. Tämän jälkeen rasvan osuus ei ole voimakkasti laskenut (vuonna 2007 33 E%), mutta lihominen on jatkunut. Siis ainoa ajanjakso viimeisen neljänkymmenen vuoden aikana kun miesten lihominen ei kasvanut on ajanjakso jolloin rasvan osuus putosi voimakkaimmin. Naisilla on nähtävissä samanlainen trendi. 1980-luvun alussa kun rasvan osuus oli suuri, alkoi naisten lihominen. 1980-luvun lopussa ja 1990-luvun alussa lihominen pysähtyi samaan aikaan kuin rasvan osuus väheni voimakkaimmin. Vuoden 1992 jälkeen rasvan osuus ei ole juurikaan laskenut mutta lihominen on jatkunut. Summa summarum: tutkimukset rasvankäytön ja painon kehityksistä eivät tue käsitystä, jonka mukaan rasvan käytön vähentäminen selittäisi lihomista väestötasolla. Itse asiassa sekä miehillä viimeisen neljänkymmenen vuoden aikana että naisilla viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana näyttäisi epäsuotuisa painokehitys pysähtyneen juuri niinä vuosina kun rasvan osuus energiasta on pudonnut kaikkein voimakkaimmin. Vuoteen 1992 asti on nähtävissä trendi jonka mukaan vähentynyt rasvankäyttö on yhteydessä väestön lihomisen pysähtymiseen. Tämän jälkeen energiaravintoaineiden suhde ei ole juurikaan muuttunut, joten lihomista ei voida selittää energiaravintoaineiden suhteiden muutoksilla. Turun yliopiston elintarviketutkija FT Saska Tuomasjukka kiittää Janne erinomaisesta kirjoituksesta. Janne on tuonut hyvin esille lihavuuden monimutkaiset taustat. Saskan mukaan tässä keskusteluketjussa haetaan (yleensä) vain yhtä syytä, syypäätä tai pelastajaa. Se näkyy siinäkin, että kun Samin omat paino-ongelmat ovat VHH:lla helpottaneet, hän näkee sen lähes ainoaksi ratkaisuksi muillekin. Sami Uusitalo korjaa Saskan väitteen: "En minä ole koskaan sanonut että kaikkien pitäisi olla VHH:lla. Haluan vain tuoda esiin vaihtoehdon joka on auttanut minua (ja ainakin 100 000 muuta henkilöä Suomessa)." Jari (Ristiranta) kertoo TNS Gallupin 23.8.2007 julkaisemasta RISC Monitor -tutkimuksesta, jonka mukaan 4 % yli 15-vuotiaista suomalaisista noudattaa vähähiilihydraattista ruokavaliota. Blogissani usein kommentoiva nimimerkki TtM ei usko, että rasvan määrän lisääminen ruokavalioon toisi helpotusta ylipaino-ongelmaan. Pikemminkin päinvastoin. TtM on ravintopäiväkirjoja analysoidessa huomannut, että runsaasti ylipainoisilla henkilöillä myös rasvan absoluuttinen määrä on hyvin suuri. Jos Samin väite rasvan kylläisyyttä lisäävästä ja lihomista estävästä vaikutuksesta olisi totta, niin näiden henkilöiden ei olisi pitänyt olla lihavia. Tästä Aukottaja -nimimerkki innostuu: "No joo mutta mistä niiden rasva tuli? Veikkaan että mm. rypsiöljystä, margariinista ja tehobroilereiden marinaadeista. Liiallinen määrä kasvirasvaa aiheuttaa tulehdusta elimistössä. Monityydyttymätöntä rasvaa tulee liikaa insinööriruokien mukana. Usein kanoja ja jopa lehmiäkin syötetään laskelmoidusti rehulla, joka muuttaa niiden rasvan koostumusta vähentäen tyydyttyneen osuutta." Aukottajan mielestä nimenomaan hysteria kovia rasvoja kohtaan on aiheuttanut tämän katastrofin. Teollisuus tuottaa ja kuluttajat syövät mielellään mitä tahansa saastaa, jossa tyydyttyneen rasvan määrä grammoissa per sata grammaa tuotetta on mahdollisimman alas painettu. Ilman hysteriaa eläinrasva olisi luonnollinen osa elämää.

Aukottajan mielestä syyt lihavuuteen, tärkeimmästä alkaen, ovat seuraavat (kommentoikaa!):

1) Pakkomielle pehmeisiin rasvoihin
2) Tehotuotetut eläimet antibiootin jäämineen
3) Mielenterveydelliset ongelmat
4) Täysikasvuisten ihmisten liiallinen istuminen sisätiloissa, eli vähäinen liikunta

VHH:lla painonpudotus kuitenkin onnistuu, mutta tässä ruokavaliossa TIETOISESTI vähennetään hiilihydraattien absoluuttista määrää. TtM on sitä mieltä, että rasvan määrän lisääminen ilman samanaikaista hiilihydraattien määrän TIETOISTA rajoittamista vain pahentaisi ylipaino-ongelmaa.

Nimimerkki TtM tuo keskusteluun jännän yksityiskohdan kysymällä: "Mikäli niukkarasvainen ruokavalio olisi syynä ylipaino-ongelmaan, niin tällöinhän lihavuuden lisääntymisen pitäisi olla jotakuinkin yhtä yleistä kaikissa ikäryhmissä?" On kuitenkin havaittu, että lihavuus ei ole ongelma vielä päiväkoti-ikäisillä lapsilla. Lihavuuden lisääntyminen näyttää alkavan merkittävästi vasta kouluiässä. Tämä tukee vähentyneen fyysisen aktiivisuuden merkitystä ylipainon kehittymisessä. Päiväkoti-ikäiset lapsethan ovat fyysisesti hyvin aktiivisia. Näin pienet lapset eivät myöskään ole vielä kiinnostuneita tietokonepeleistä tms. ja heidän sisäleikit sisältävät paljon liikkumista. Voidaan siis olettaa, että päiväkoti-ikäisten lasten fyysisessä aktiivisuudessa ei ole tapahtunut suuria muutoksia viime vuosien/vuosikymmenten aikana. Sen sijaan kouluikäisten lasten fyysinen aktiivisuus on asiantuntijoiden mukaan huomattavasti laskenut aiemmasta. Itsekin TtM on tämän havainnon tehnyt. Noh, on joka tapauksessa järjetöntä lähteä syyttämään yhtä yksittäistä tekijää lihavuusongelman syyksi. Tutkijat monesti tarkastelevat asioita tilastotieteeseen perustuen, ja tällöin asioita on tapana yksinkertaistaa liikaa ja toisinaan tehdään myös vääriä johtopäätöksiä. Varmasti autojen määrän lisääntymisellä on oma merkityksensä ylipainon lisääntymiseen, mutta ylipainon todelliset syyt ovat varmasti paljon monimutkaisemmat.

TtM jatkaa laihdutuspohdiskeluaan. Isoilla henkilömäärillä tehdyt tutkimukset ovat osoittaneet, että laihtuminen on vaikeaa riippumatta laihdutusmenetelmästä. Erilaisilla ruokavalioilla (VHH ja VRN ruokavalio mukaan lukien) sekä liikunnan lisäämisellä on pitkällä aikavälillä onnistuttu pudottamaan vain pari kiloa, jos sitäkään. Tämä siis silloin kun asioita tarkastellaan tilastotieteen avulla. Erot yksittäisen ihmisten kesken ovat kuitenkin olleet suuria. Tästä voidaan vetää se johtopäätös, että ihmiset ovat yksilöitä ja yhdelle jokin tietty laihdutusmenetelmä sopii paremmin kuin toiselle. Valitettavasti tätä ei ole otettu nykyisissä ohjeissa/suosituksissa riittävän hyvin huomioon, vaan ihmiset yritetään valaa samaan muottiin. Myös Sami syyllistyy tähän samaan yliprovosoivissa kirjoituksissaan, TtM ajattelee. "Tiedän kyllä mitä ajat takaa, mutta sanoma meinaa välillä kadota turhan uhoamisen joukkoon", sanoo TtM. Sami vastaa TtM:lle: "Taisit ymmärtää tekstistäni hieman väärin läski-Samin kunto-ohjelman. Ehkä kirjoitin hieman epäselvästi. Suoraan sanoen, tämä ottaa vähän pannuun. Sanotko sinä tosiaan että viikonloppu ohjelmani ei ollut riittävä?" TtM myöntää: "Olet oikeassa, Sami. Ymmärsin, että tuossa olisi ollut koko viikon liikunta-annos. Ja kuten sanoin, niin jo tuolla viikonlopun liikuntamäärällä saavutat normaalipainoisille aikuisille asetetun fyysisen aktiivisuuden viikkotavoitemäärän (minitavoitehan on kestävyysliikunnan osalta 30 min kohtuukuormitteista liikuntaa 5 päivänä viikossa). Tosin jos tuota kävelyn tehoa tarkastellaan sykkeen perusteella, ja oletetaan, että sinun kohdallasi syke käyttäytyy kuten ”keskivertomiehellä”, niin nuo kävelylenkit voi juuri ja juuri laskea kohtuukuormitteiseksi liikunnaksi. On kuitenkin huomattava, että monilla runsaasti ylipainoisilla rasituksensietokyky on sen verran heikko, että syke ei nouse ihan samaan tapaan kuin normaalipainoisella. En tiedä pitääkö tämä paikkaansa sinun kohdallasi. Painonpudotukseen ja painonpudotuksen säilyttämiseksi liikuntasuositus on hieman enemmän kuin tuo 30 min päivässä: ACSM:n mukaan 60-90 minuuttia kohtuukuormitteista liikuntaa 5 päivänä viikossa. Tämä on jo aika kova tavoite suurimmalle osalle ylipainoisista. Tutkimusten mukaan tätä pienemmillä määrillä ei kuitenkaan ole merkittävää vaikutusta painonpudotuksen kannalta. Tämä siis silloin, kun ei kiinnitettä merkittävästi huomiota ruokavalioon ja asioita tarkastellaan tilastotieteen näkökulmasta." Sami saa tukea nimimerkki jt:ltä: "Omalla kohdallani pysyvä laihtuminen edellytti melko totaalista elämäntavan muutosta. Ruokatottumukset menivät uusiksi ja päivittäinen liikunta tuli rutiiniksi. Niin ja se alkoholi jäi pois. Ei tuosta nyt voi mitään yksittäistä asiaa oikein irrottaa ja pysyvät tulokset rupesivat näkymään vasta parin vuoden jälkeen. Tylsää ja hidasta, mutta ei tässä varmaan oikotietä ole. Ellei sitten se VHH ole sellainen?"

FT Saska Tuomasjukan anti keskusteluun on väkevä. Mietipä sitä naapurin Mattia, joka eli hektistä elämää perheen ja terveyden kustannuksella ja söi aivan kuin Sami Uusitalo. Kaksi vuotta sitten hän aloitti liikunnan ja ryhtyi syömään suositusten mukaan. Tulos: paino putosi. Päätelmä: liikunta ja suositusten parempi noudattaminen parantaisivat ne samat kaksi miljoonaa. Saska ei vaadi, että VHH pitäisi lailla kieltää. Päinvastoin hän uskoo sen tulevan osaksi lihavuuden hoitoa. Lihavuuden hoidossa tarvitaan eri ihmisillä erilaisia ruokavalioita. Liikunta ei kuitenkaan kenelläkään ole pahitteeksi. Tähän Sami Uusitalo huomauttaa, että on äärimmäisen loukkaavaa syyttää kaikkia lihavia laiskoiksi. Samilla ei ole liikunnallisia lahjoja ja vaatimaton junioriurheilu-ura jäi kehnoilla tuloksilla pariin piirinmestaruuteen heittolajeissa. Hän on kuitenkin urheillut paljon enemmän kuin moni laiheliini. Ei se välttämättä onnistu liikunnan avulla tuo painonpudotus jos syö tarpeeksi väärin. Erityisesti Samia ärsyttää lapsien syyllistäminen. He yrittävät! 10v lapset yrittävät sinnikkäästi pudottaa painoaan esim. uimahalleissa, mutta se ei onnistu kun he tuputtavat ohjeiden mukaan paljon leipää, perunaa, pastaa ja riisiä. Saska sanoo tähän, että Sami missaa pointin. Saska tarkoitti vain, että jos Suomessa on kaksi miljoonaa ihmistä, jotka syövät huonoja hiilareita (ja myös huonoja rasvoja) ja ovat ylipainoisia, niin heillä on muitakin vaihtoehtoja kuin VHH. Vaihtoehtoja on. Jos pitää VRN:n ohjeita itselleen huonoina, ei Saskan mielestä pitäisi kuitenkaan antaa vaikutelmaa, että ne eivät muilla voisi toimia. Ongelma ei siis ole VRN:n ohjeissa vaan siinä, että ihmiset eivät ylipäänsä syö kohtuullisesti ja liiku tarpeeksi. Liikkuminenkin käsitetään nykyisin aina suorittamiseksi. Jos aloitettaisiin niistä portaista. Invalukot hisseihin? Ylipaino ei ole ongelma jos fyysinen kunto on hyvä!

Ravitsemusterapeutti Reijo Laatikainen huomauttaa: Laitetaan päättäjät asialle, ja pystyyn ranskalaisen EPODE -ohjelman kaltainen projekti. Kyllä onnistuu lasten lihomisen ehkäisy. Saska Tuomasjukka on samalla kannalla. Ei se tosiaan lopulta niin vaikeaa olisi. Lihavuus puolittui EPODE -ohjelmassa, kun terveyden edistäminen otettiin mukaan kaikkeen päätöksentekoon, kaikkeen toimintaan. Mutta miten päättäjät saadaan asialle? Niin kuin Fogelholm (kampanjassaan) totesi aikanaan, terveys jotenkin unohtuu päätöksenteossa. Ja miten asialle saadaan myös esimerkiksi kaupat ja ravitsemusliikkeet, sillä ihan kaikkeen ei kunnan tai valtion säätelyllä pysty vaikuttamaan.

Saska Tuomasjukan mielestä kylläisyyden merkitys ruokien valinnassa on korostunut juuri sen vuoksi, että nykymaailmassa on helppoa syödä liikaa. Siihen ongelmaan tarvitaan sitten valitettavasti laihdutusleikkauksia, VHH:ta, kiloklubia, Painonvartijoita ynnä muuta. Nämä ovat lääkkeitä ongelmaan, mutta itse ongelma pitää pidemmällä tähtäimellä saada korjattua muilla keinoin. Vähemmän amerikkalaista autokaupunkia, enemmän arkihikoilua. Vähemmän huomiota ruoan koostumukseen, enemmän siitä saatavaan nautintoon.

Saska Tuomasjukan mukaan arkiliikuntaa ei ole seurattu johdonmukaisesti. Kaikkea ei tässä maailmassa ole tilastoitu. Sen vuoksi täytyy turvautua indikaattoreihin. Saskan mielestä varusmiesten kunnon romahtaminen on hyvä indikaattori. Varusmieskoulutus alkaa nykyään sauvakävelyllä, koska juoksu- tai marssiharjoitukset ovat liian rasittavia (lehdestä luettua). Jonkun toisen mielestä varusmiesten heikko kunto taas johtuu siitä väärästä ravitsemuksesta. Muna vai kana? On asioita, joita ei voi tilastoilla todistaa, jos tilastoja ei ole. Saska väittää silti, että arkirasitus on romahtanut. Kun ajatellaan suomalaisen yhteiskunnan muutosta 60-luvulta eteenpäin on selvää, että konttorihommat ja palvelutyöt ovat lisääntyneet teollisuus- ja maataloustöiden kustannuksella. Konkreettinen esimerkki: metsureita oli vielä 80-luvun alussa 10 000 asukkaan Sodankylässä noin 50. Heidän työnsä oli fyysisesti erittäin raskasta, eikä sieltä työstä jääty juurikaan eläkkeelle, vaan sairaseläkkeelle. Nyt metsureita ei ole lainkaan, paitsi mitä nyt puisto-osastolla yksi joka kiipeää puihin sahaamaan oksia. Muuten sama työ hoituu moton hytistä. Näiden ihmisten kohdalla työ on muuttunut siis nollarasitteiseksi koneen ohjaamiseksi. Jos ajatellaan 80-luvun metsurin lasta nyt 2000-luvulla, hänkään ei edes isänsä jalanjäljille halutessaan pysty löytämään työtä, joka olisi yhtä raskas. Koneistuminen on tapahtunut työelämässä huomattavasti tehokkaammin kuin arjessa (vaikka voihan sitä joskus miettiä sitäkin, että jospa vaivaisi pullataikinan itse eikä Kenwoodilla). Sama kehitys on tapahtunut joka sektorilla yhteiskunnassa. Terästehtaalla fyysiset työt ovat siirtyneet koneille, paperitehtaalla samoin. Maataloudessa lypsynkin tekee jo robotti puhumattakaan heinänteosta tai viljankorjuusta. Se, että ihmiset tekivät töitä protestanttisella innolla - jopa terveytensä kustannuksella - piti heidät joka tapauksessa normaalipainoisina. Se mitä syötiin myös poltettiin. Myös ostovoima oli jotain aivan muuta kuin nyt. Rahaa ei yksinkertaisesti riittänyt ihan samalla tavalla ruokaan kuin nykyään. Toki köyhä itsensä lihavaksi sai jo 70-luvulla, jos tahtoi, mutta verrattuna nykyaikaan ruoka oli kalliimpaa.

Sami Uusitalo peräänkuulutti dataa, joka vertailisi lihavuuden yleisyyttä ja töiden vaativaa keskimääräistä energiankulutusta maassamme esim. seuravien ammattiryhmien välillä:

Naiset:

Talouspäälliköt
vs.
Siivoojat

Miehet:
Talouspäälliköt
vs.
Kirvesmiehet

Samilla on sellainen ihmeellinen kutina, että noissa helppoa toimistotyötä tekevissä rikkaissa on vähemmän lihavia kuin arjessaan huomattavasti enemmän liikkuvilla duunareilla. FT Saska Tuomasjukka ei tästä innostu ja sättii Samia siitä, että hän erottaa yhden merkitsevän tekijän muista, ja katsoo sitä irrallisena. Samalla tavalla kuin hän katsoi autojen kilometrejä ja odotti niiden korreloivan yksi yhteen ylipainon kanssa. Varallisuus ja erityisesti koulutus ovat hyvä suoja ylipainoa vastaan. Sen vuoksi fyysisen aktiivisuuden vaikutusta ei voi mitenkään katsoa pelkästään vertaamalla siivoojan ja naispuolisen myyntipäällikön painoindeksejä. Väittelyyn Saska ei aio tästä ryhtyä, sillä Sami on omalle linjalleen johdonmukainen. Sami toteaa tähän, että hän toki ymmärtää, että lihavuuteen vaikuttaa useita tekijöitä. Tämä ei silti tarkoita sitä, etteikö voisi olla yhtä merkittävintä tekijää joka selittää lihavuuden kasvun. Sami pyytää Saskaa ajattelemaan neljänsadan metrin juoksijaa. Varsin nopeasti voidaan löytää sata tekijää, jotka vaikuttavat loppuaikaan. On kuitenkin täysin mahdollista, että yksi hermo alaselässä muuttaa tilanteen sellaiseksi, että aika on jotain muuta kuin se ilman tätä "yksittäistä tekijää" olisi. Sami ihmettelee: "Miksi te alan ihmiset syyttelette lihavuuden kasvusta arkiliikuntaa, jos se kerran ei ole selittävä tekijä ammattiryhmien välillä, niin kuinka se sitten on selittävä tekijä vuosien -85 ja -95 välillä, esim. lasten kohdalla. Ja en edelleenkään ole saanut todisteita, että se lasten arkiliikunta olisi ylipäätään muuttunut em. ajanjaksona." Saska Tuomasjukka innostuu kuin innostuukin väittelemään Samin kanssa. Näin hän sanoo Samille: "Sami, et pysty erottamaan toisistaan työn rasittavuutta ja työn vaatimaa koulutusta tilastoja katsomalla. Siihen tarvitaan tutkimus, jossa painotetaan eri kertoimilla eri töiden sosioekonomista vaikutusta (siis sitä, että kuinka koulutetttu ko. työtä tekevä on ja kuinka paljon hän saa palkkaa), ja sitten katsotaan että onko tämän jälkeen työn rasittavuudella merkitystä. Tällaista tutkimusta en tunne. Arkiliikunta-termi tarkoittaa kyllä työn ulkopuolista liikkumista, mutta oletan, että puhumme tässä työn rasittavuudesta. Työn rasittavuus voi selittää ammattiryhmien välisiä eroja, mutta epäilen, että se nykymaailmassa jää juuri koulutuksen varjoon. Toisaalta nykyään ei suurin osa vähäistä koulutusta vaativistakaan töistä ole fyysisesti rasittavia (poikkeuksia toki on). Juuri tätä tarkoitin, kun totesin yhteiskunnan muuttuneen. Työssä kuluva kalorimäärä on pudonnut erityisesti alimpien sosioekonomisten ryhmien töissä, mikä tietysti voi selittää juuri näiden ryhmien taipumusta lihomiseen." Mitä Sami vastaa?

Saska kertoo suhtautuneensa jossain määrin huvittuneesti UKK-instituutin liikuntapiirakka-ajatukseen. Aluksi hän nauroi ääneen, mutta nyt hän on tajunnut, että se on syntynyt epätoivosta. Ihmisten fyysinen rasitus on nykyään niin naurettavan pientä, että pienikin liikunta auttaisi. Esimerkiksi portaiden kävely tai bussista nouseminen yhtä pysäkkiä aikaisemmin. Tai sen oman auton jättäminen talliin ja bussin ottaminen. Kun liikkuminen tapahtuu yksinomaan silloin kun sitä tietoisesti tehdään, on viikon kokonaisrasitus pientä verrattuna ihan lähimenneisyyteen (60-70-luvut), vaikka liikkuisi ahkerastikin. Se ei kuitenkaan tee sitä vähää liikuntaa merkityksettömäksi. Ongelmaan ei ole yhtä ratkaisua. Samin koirakävelyt nostivat kuntoa, mutta eivät riittäneet pitämään Samia terveen kirjoissa. Aukottaja tuo keskusteluun ajatuksen siitä, että pitäisikö keskustelussa erottaa lasten ja aikuisten liikunta. Lapset liikkuvat luonnostaan. Katsomalla ympärille tämän voi nähdä. Lapsukaiset vaan ovat vähän väliä liikkeessä, mukaanlukien paksukaiset. Sekä huonosti että hyvin ravitut lapset hengailevat, kiipeilevät puissa, tutkimusmatkailevat lähiluonnossa ja painivat. Jossain vaiheessa tuo liikeikä ja leikki-ikä sitten loppuu.

Janne Huovila muistuttaa, että liikuntaan perustuvissa painonhallintainterventioissa ollaan saatu järjestään odotettua huonompia tuloksia. Syyt tähän ovat olleet hämärän peitossa, mutta Obesity -lehden katsausartikkelissa annettiin seuraavanlaisia syitä. Syyt voivat liittyä:

(1) käyttäytymisen muutoksiin. Ihmiset, jotka lisäävät harrasteliikunta, lisäävät usein syömistä, jolloin energian kulutus ei kasva suhteessa energian saantiin. Myös arkiliikunta voi vähentyä harrasteliikunnan lisääntymisen myötä, jolloin kokonaisenergiankulutus ei välttämättä kasva.

(2) elimistön toimintaan. Samanaikainen liikunnan lisääminen ja ruokavalion rajoittaminen voivat johtaa elimistön stressitilaan: kortisolin eritys lisääntyy, insuliinin eritys lisääntyy, elimistön tulehdukset lisääntyvät sekä unen laatu ja määrä heikkenevät, joiden seurauksena rasvakudosta käytetään vähemmän energianlähteenä.

Janne Huovilan mukaan nykyään yleisesti suositellaan, ettei liikuntaa kannata harrastaa ensijaisesti laihduttamisen takia. Liikuntaa kannattaa harrastaa koska se ehkäisee merkittävästi kroonisia tauteja. Ja liikuntaa kannattaa harrastaa sen takia, että siitä pitää - vain silloin siitä tulee jatkuva tapa. Tätä Janne oli lukenut: Boutcher, Dunn. Factors that may impede the weight loss response to exercise-based interventions. Obesity reviews, 16 Jun 2009.

Saskan mielestä jos Sami olisi lisäksi syönyt vähemmän, hän olisi pudottanut painoa. VRN:n ohjeiden mukainen ruoka ei Samin mielestä tehnyt häntä kylläiseksi. Taas kasvissyönti teki Samin nälkäiseksi (mikä lihavuuden kannalta pitäisi tietty olla hyvä), mutta eihän kukaan voi syödä sellaista josta ei pidä. Sami kokeili sitten vielä VHH:ta, ja se toimii. Saskan mielestä se oli hyvä ratkaisu. Mutta Sami ei voi millään oman todistuksensa pohjalta väittää, että muille VRN ei toimisi. Valstan artikkelista voi esimerkiksi lukea, että keskimäärin suomalaiset miehet syövät liian vähän hiilareita. Hiilarien lisäämisen ei Saska itse usko tekevän autuaaksi, mutta lajin parantaminen auttaisi. Kuidun saanti on edelleen auttamatta liian vähäistä ja sokerin saanti liian korkeata (suosituksia pitäisi kiristää). Nämä yhdessä liittyvät kylläisyyteen enemmän kuin hiilarien määrä. Kuitenkin: ei pidä häivyttää kokonaisuutta katsomalla pelkkiä yksityiskohtia. Lihavuus on yhteiskunnan muutosten tulos. Aukottaja -nimimerkin mielestä viljat ovat ihan ok, mutta tuo kuitujen ylikorostus on typerää. Samoin viljan ravintoaineiden ainutlaatuisuus. Aukottaja kysyy "Eikö voi myöntää että maanviljelyksen tarkoitus on ruokkia massat tuottamalla helposti tärkkelystä?"

Janne Huovilan mukaan on välttämätöntä tarkastella viime vuosikymmenien kehitystä kriittisesti. Hän ei ole yhtään vakuuttunut, että ravitsemusvalistuksessa kannattaisi siirtyä rasvafobiasta hiilihydraattifobiaan. Itse asiassa tämänpäivän tyypillinen ravitsemusasiantuntija ei ole rasvafoobikko ja hiilihydraattien kannattaja, kuten Sami antaa ymmärtää. Tyypillinen tämän päivän ravitsemusasiantuntija yrittää keksiä ratkaisuja, miten lähestyä syömistä jostain muusta lähtökohdasta käsin kuin ahdistavista fobioista. Voisiko syömistä lähestyä jostain muista lähtökohdista kuin fobioista käsin? Emme kai halua siirtää lapsillemme fobioiden täytteistä maailmaa. Tähän Sami vastaa: "Ai, olen ymmärtänyt väärin? Kyllä nämä KTL:n asiantuntijat kuitenkin yhä edelleen peräänkuuluttavat rasvan vähentämistä ja täysjyvän (=tärkkelys) tuputtamista. Vai eivätkö nämä henkilöt sitten ole asiantuntijoita?

Myös Suomessa tehdään tällä hetkellä väitöskirjoja, jotka yrittävät kartoittaa vähähiilihydraattista ruokavaliota, kertoo Janne Huovila. Ja tällaiseen tutkimukseen olisi vielä paljon enemmän haluja, mutta suomalainen ravitsemustutkimus pelaa kovin pienillä resursseilla. Ei nämä Jannen esittämät tutkimustulokset ratkaise sitä että rasvat tai hiilihydraatit selittäisivät lihavuuden yleistymisen - osittain siksi että jo kysymyksen asettelu on väärää - sillä ne kertovat sen tylsän ja vaikeasti hyväksyttävän tosiasian, että syyt ovat mahdottoman moninaiset. Yksinkertaisesti yhteys energiaravintoaineiden suhteiden muutosten ja lihomisen välillä on niin heikko, että edes sen suuntaa on vaikea arvioida – tätä mieltä ovat mm. Harvardin ravitsemusepidemiologit. Tähän kun vielä liittää geneettiset tekijät ja valtavan määrän ympäristötekijöitä, niin hiljaiseksi vetää (Hieno kommentti Jannelta!).

"Kumpi vie nälän hiilarituputus vai hiilarirajoitus", kysyy Sami Uusitalo ja saa vastauksen Jarilta: "Hiilarirajoitus. Tätä ei onneksi tarvitse arvailla, sillä tutkittukin on." Sami Uusitalo sanoo: "Jos kerran VHH:ta ei voida ottaa terveydenhuollon ohjelmaan sillä perusteella ettei se toimi kaikilla, niin samalla logiikalla voidaan kaikki lääketieteelliset hoidot lopettaa samantien. Nimittäin ei ole sellaista hoitoa yhteenkään terveysongelmaan, joka pystyisi kaikki parantamaan. Aivan erityisesti tätä ei ole vähärasvainen ruokavalio lihaville."

Muutamat anonyymit kommentit käsittelevät lihansyönnin eettisyyttä ja ympäristötekijöitä. Jari (Ristiranta) huomauttaa tähän viisaasti, että sekaruoan eettiset seikat eivät ole yleismaailmallinen vaan pienen vähemmistön näkemys, ja ne tuskin liittyvät lihavuusepidemiaan, joten lähinnä tämä vaikuttaa vastuuttomalta promoamiselta. Sami Uusitalo lisää tähän: "Lasten lihottaminen tärkkelyskasoilla ei myöskään edusta korkeinta etiikkaa. Pelasta sinä maapallo. Mä yritän auttaa lihavuutta vastaan käytävässä taistelussa." Tämän jälkeen keskustelu ruoan eettisyydestä menee mielestäni hakoteille. T2DM_1988 esim. hermostuu tästä keskustelusta ja parahtaa ilmoille valituksensa: "Viherpiipertäjät voivat suksia suolle! Te pilaatte tämänkin keskustelun!!!" Sami Uusitalo ymmärtää hyvin nimimerkki T2DM:n ärsyyntymisen. Täälläkin pomppivat maailmanparantajat voisivat aloittaa pelastusoperaationsa vaikka sulkemalla tietokoneensa ja säästävänsä näin sähköä."

Mummeli 66-v kokee ahaa-elämyksen lukiessaan Samin kirjoitusta. Ensiksi mummelille tulee mieleen, että Sami on ihan hulluja ohjeita luetellut, mutta kun hän tarkemmin asiaa ajattelee, niin hän huomaa siinä paljon järkeäkin. Hän esim. huomasi itse miten lapsenlapsilla pysyi nälkä paremmin kurissa kun söivät aamulla riks-raks-poksin (riisimuroja) sijaan mummelin valmistaman munakkaan ja joivat päälle maitokaakaota.

Ravitsemusterapeutti Reijo Laatikainen pyytää lukemaan uusimman amerikkalaisten ravitsemusterapeuttien julkaiseman jutun. Noin 4000 ihmistä on tutkittu ja parhaiten säilyivät normaalipainoisina ne, jotka söivät hiilareita n. 50-60 % päivittäisestä energiantarpeesta (eli sen mikä on Suomen virallinen suositus ja suomalainen keskisaanti). Reijo kertoo, että tutkimuksissa pelataan aina keskiarvoilla. Yksittäiset ihmiset voivat kokea ihmeitä millä tahansa dieetillä, vaikka tutkimuksissa tulosta ei saataisikaan aikaan, siis keskiarvojen valossa. Olemme kaikki erilaisia, ja vasteemme eri ruokavalioille voivat vaihdella perimästä, kehonkoostumuksesta, iästä, sairauksista, lääkityksistä ym. johtuen. AM (Anssi Manninen) argumentoi tätä vastaan omintakeiseen tapaansa: "Tutkimukseen liittyvässä pääkirjoituksessa mainittiin keskeisimmät ongelmat. Ei tuon tutkimuksen pohjalta voi vetää mitään johtopäätöksiä. ADA:n läpyskä julkaisee aina välillä ihan mitä roskaa tahansa."

Sami Uusitalo muistuttaa, että hiilihydraattien rajoituksessa ei ole mitään taikatemppua. Se ei ole termodynamiikan ensimmäistä pääsääntöä vastaan, kuten esim. tässä BBC:n dokumentissa vihjaillaan. Reilu kaksi vuotta sitten Sami aloitti tutustumisen tähän hiilareita rajoittavaan vaihtoehtoon ja jo viiden minuutin kuluttua hän oli täysin vakuuttunut, että hänen painonsa oli yli kymmenen vuoden aikana noussut koska hiilihydraattipainotteisesti syöden hän meni väkisin kulutuksensa yläpuolelle. Sen sijaan protsku+rasva -painotteisesti syöden hänen on käytännöllisesti katsoen mahdotonta syödä niin paljon että energiatarve täyttyisi. Hän lähti siis termodynamiikan ensimmäisestä pääsäännöstä, jonka kanssa hiilarirajoitus ja painonpudotus olivat mitä suurimmassa määrin linjassa. En olisi ollut yhtään pahoillani jos joku "ammattilainen" olisi kertonut minulle tämän silloin kun olin 90 kiloinen. Eipä kertonut. Tuloksena oli 27 kg painonnousu vähän rasvaa linjalla. Kiitos vielä kerran Matti Uusitupa ja Pekka Puska. Terveysvalistajat tuputtavat hiilihydraattia laihduttaessa ja näyttäisi olevan oppositio, joka väittää että kombinaatiolla rasva+proteiini pystyy laihtumaan helposti. Termodymiikaan ensimmäistä pääsääntöä ja kerto- ja pluslaskua käyttäen Sami ratkaisi päätöksensä viidessä minuutissa. Sami jatkaa räväkkään tyyliinsä: "Esittelin energialaskelmat silloin 9.2.2009 Suomen Akatemian tiloissa. Yleisön joukossa oli kriittisiä älykköjä, jotka totesivat: 'byääääh ei tuo pidä paikkaansa'. Tähän kuoroon liittyi Professori Matti Uusitupa sanoen 'väärin'. Äänenpainot olivat kovin halveksivat niinkuin pitääkin kun huuhaata esitetään. Näpäytin kuitenkin provosoituneena, että huuhaasta huolimatta mulla on hieman meriittejä näistä laskuhommista ja joskus laskenut jotain oikeinkin... Dosentti Fogelholm päätti tarkistaa laskuni käyttäen Fineliä ja laskukonetta. Kävi sillä tavalla hassusti, että dosentin laskukone näytti täsmälleen samoja lukemia kuin minunkin. Tämän Fogelholm totesi, tosin vasta tilaisuuden jälkeen. Olisin pitänyt suoraselkäisempänä, jos asia olisi todettu lehdistön paikalla ollessa. Professori Uusitupa oli hieman hädissään ja yritti saada minusta kaveria 'olit oikeassa' -tyyliin. Äänensävy oli jokseenkin päinvastainen kuin hänen väittäessään laskujani vääriksi. Sitten tuli Matilta kaikkien aikojen älynväläys: 'Eihän kukaan syö tuollaista määrää lihaa!' JES! Minulta kai tuli itku ja nauru. Kuinka rautalangasta ja kuinka pitkään minun pitää tätä kertoa, että kukaan ei todellakaan syö sellaisia määriä lihaa (protsku + rasva), että energiantarve täyttyisi." Sami Uusitalon innostamana nimimerkki Onnellinen Karppaaja loihtii ilmoille seuraavan viestin: "Itse tunsin jonkinmoista nälkää tai lähinnä itseni kidutusta kun olin Pekka Puskan ja/tai Painonvartijoiden ruokavalioilla. Viimeiset kolme vuotta ei ole enää vatsa kurissut (tai murissut), rasvaa ja proteiinia kun saa sopivassa suhteessa, olo on hieno ja lihasmassaakin on (tullut)vaikken hulluna treenakaan (nuorempana kyllä)."

Nimimerkki jt sanoo: "Kyllä se vaan fakta on, että kun pistetään tarpeeksi fyysistä työtä kropalle, niin läskit lähtee. Se on itse asiassa aivan sama mitä syö kun tekee työtä riittävästi. Jos tekee toimistotyötä (ei se nykyajan fyysinen työkään niin raskasta ole, päätellen työmiesten vyötärön ympäryksestä), on sitä arkiliikuntaa tultava toki melko valtava määrä hoikkana pysymiseksi. Minä en ehdota, että jokaisen olisi nyt ruvettava raatamaan vapaa-ajallaan vain sen takia kun ei töitä enää tehdä hartiavoimin pelloilla. Siinä ei olisi mitään järkeä. Samin ja kumppaneiden ajama ruokavalion tarkistus on järkevä vaihtoehto nykypäivän ihmisille." Aukottajan mielestä nimimerkki jt kuuluu selvästi professori Mustajoen opetuslapsiin. Matti Vanhanen laihtui lite-kokiksella, ja jt laihtui juoksentelemalla villisti pururadalla pelkän porkkanan voimalla, ilman kummempaa nälän tunnetta (Aukottaja muistelee nimimerkki jt:n joskus tällaista kertoneen itsestään). Mutta miksi ne Samin mainitsemat ihmiset - joilla on valtava maha mutta tikkukädet ja jalat - eivät laihdu vaikka käyvät ahkerasti uimassa? Aukottaja muistaa kaupungin kuntosaleilta kaksi 60 tai 70 -vuotiasta miestä, joilla oli iso maha. Nämä miehet sätkivät ja veivasivat kuntosalilaitteissa melkein aina, kun hän satunnaisena päivänä sattui paikalle. Molemmilla oli hieman toivoton olemus ja väkisin vääntämisen meininki. Ei tarvinnut olla mikään ihmismielen tuntija nähdäkseen, että nämä miehet yrittivät tosissaan. Nimimerkki Laiheliini kertoo olleensa aina hoikka, vaikka mässäisi suklaata, karkkia ja perunoita kuinka. Onko siis hänenkaltaisensa, laihan ihmisen perusteltua lähteä rajoittamaan hiilihydraatteja kovin rankasti? Hän voi oikein hyvin ja sairasteleekin kovin harvoin. Minä pyysin Laiheliinia iloitsemaan hoikkuudestaan! Hän on sellainen ihminen, joka ei helposti liho. Hiilihydraattien saantimäärät kytken itse kuitenkin liikuntapanokseen eikä niinkään hoikkuuteen. Sellainen ihminen joka liikkuu paljon, voi syödä aika lailla valtion sapuskalinjausksen mukaisesti. Sohvaperunat (hoikatkin!) olkoot varovaisempia hiilihydraattien kanssa.

Golliwog muokkaisi väestölle tarkoitettuja virallisia suosituksia tähän malliin:
- Korostaisin kuitujen lähteenä kasviksia viljojen kustannuksella ja laittaisin leipämäärälle ylärajan
- Korostaisin mahdollisimman käsittelemättömiä rasvoja (vhh tyyliin runsaspufaiset öljyt kylmäpuristettuina ja mahdollisimman tuoreina, kuumennettavat rasvat mahdollisimman vähäpufaisina)
- Siirtäisin perunat samaan lokeroon muiden tärkkelystuotteiden kanssa ja pienentäisin sen kokoa kasvisten ja osittain rasvan hyödyksi
- Lisäisin siemenet, pähkinät, mantelit jne omaan lokeroon samaan tyyliin kuin perunalla nyt
- Laittaisin sokerin ja puhdistetut viljat samanlaiseen pannaan, missä kananmuna oli
- Kieltäisin keinotekoisten transrasvojen käytön (jos niiden saanti ei kerran ole Suomessa ongelma, miksi niiden kieltäminenkään olisi?)
- Kehottaisin varovaisuuteen muiden käsiteltyjen rasvojen, natriumglutamaatin ja muiden keinotekoisten lisäaineiden kanssa

Ja Golliwog jatkaa sitten kertomalla aiemmasta tavastaan pihistellä ruokaostoksilla ollessaan nimenomaan kasvispuolelta, koska pitäähän ruualla olla se proteiini (liha/kala/lintu/muna) ja se tärkkelys (peruna/riisi/pasta) ja jauholla suurustettu kastike. Tuli halvemmaksi ottaa vitamiinit purkista kuin oikeista kasviksista, vaikka se ei yhtä hyvä vaihtoehto olekaan. Ja kasvispuolen puuttuessa kuitujen saanti jää vähäiseksi ja sitä yritetään sitten korvata syömällä runsaskuituista leipää senkin edestä, korkeintaan pienellä rasvasipaisulla, jos ollenkaan. Ja se vähäinen saatu säästö sitten meni huomaamatta johonkin herkkuihin, kuten jäätelöön, koska pitäähän elämästä saada nauttiakin. Perisuomalainen kai osaa noudattaa ja varmasti moni noudattaakin hyvin virallista makroravinnejakaumaa. Ongelma vain on (kuten Golliwogilla oli) liika sokeri ja liian pieni määrä monityydyttymättömiä rasvoja. Ja Golliwog kuului niihin, jotka jopa laittoivat itse ruokansa ja einespuolelta korkeintaan puolivalmisteita (muusiainekset, kasvikset tms pakkasesta) ja valmiit ruuat kuuluivat äärimmäisiin hätätilanteisiin. Golliwog on näitä "yksittäistapauksia", joille viljojen, perunan ja keinorasvojen poisjättäminen toi avun hiipivään painonnousuun, makeanhimoon jne. Kun sitä tärkkelysosaa ei ruualle voinutkaan laittaa, niin kasvikset tuli väkisinkin mukaan. Ja rasva toi myös avun, sillä hän oli aina tykännyt oikeista rasvoista. Ja ilokseen hän sai syödä vatsansa täyteen eikä tarvinnut olla kovin pian santsaamassa. Joskus Golliwog luuli olevansa vain niin pahuksen hyvä kokki, kun puoli tuntia ruuan päälle teki mieli santsata vaikka juuri oli syönyt tuhdin aterian. Nyt hän tietää paremmin. Golliwog ei tiedä, miten nuo viilaukset toimisivat käytännössä väestötasolla, mutta noilla ohjenuorilla hän ruokkii jälkikasvunsa nykyään. Saska Tuomasjukka sanoi Golliwogin listasta (yllä) seuraavaa: "Golliwog, listasi on aika lailla sama kuin ns. Harvardin pyramidissa, joka minusta on se tämän hetken ravitsemustieteen paras tieto (mutta poikkeaa siis Valtion ravitsemusneuvottelukunnasta). Huonojen hiilarien rajoittaminen niin että tilalle tulee kasviksia ja kuvailemiasi rasvoja on erittäin hyvä vaihtoehto. Kuituiset viljatuotteet ovat yhtä lailla parannus nykyiseen, erityisesti niille, jotka viljoista nauttivat." Nimimerkki Aukottaja ehdottaa radikaalisti, että lakkautetaan kaikki ravitsemussuositukset toistaiseksi. Suositukset ovat menettäneet uskottavuutensa lopullisesti. Ei homma hänen mielestään pelastu sillä, että tempaistaan Harvardin kolmio ja sanotaan "syökää pähkinöitä". Ei pähkinät kasva suomalaisessa metsässä tai missään lähistölläkään, vaan pähkinät ovat mukavaa extraa ja exotiiccaa vähän niinkuin avokaadot. Suomalaisten terveys pelastuisi muka sillä että aletaan rahdata laivalasteittain pähkinöitä Afrikasta. Unohtakaa jo.

Pauli epäilee Sami Uusitalon laskutaitoja ja se on vakava virhe, sillä kyllä Sami laskea osaa. Järkevyyttä Paulillakin varmasti piisaa ja hän lienee oikeassa kun hän huomauttaa hieman provosoiden, että autoistuminen tuskin on lihavuusongelman ainoa syy (sitä ei tosin Sami väitäkään!). Paulin mielestä liikunnan vähentyminen on ehdottomasti yksi tärkeimmistä lihavuuden syistä. Janne Huovilan mielestä kyse ei ole autojen määrästä, vaan tietynlaisesta kulttuurista, joka rakentuu autojen varaan ja on pikku hiljaa hivuttautunut tänne. Janne Huovilan mielestä on näyttöä myös tällaiselle: "Myös niiden kohdalla, jotka eivät ole radikaalisti vähentäneet hiilihydraattien saantia ja laihtuneet, yhteiskunnan muutokset lakkaavat mystisesti lihottamatta kun hiilihydraattikuormaa ei leikata." Jannelle minä itse vastaan, että olen saanut syventyä DI Sami Uusitalon ajatuksiin jo pitemmän aikaa. Se on ollut erittäin antoisaa. Olemme viikottain yhteyksissä. Kehotan kaikkia kuuntelemaan Samin selostuksia tarkkaan. Hänellä on paljon annettavaa ravitsemuskeskusteluun. En minä ihan kaikkea usko mitä Sami yrittää todistella. Juuri tämä lasten liikunta-ajatuksen pistäminen ihan eri muotoon kuin olemme tottuneet, on ollut erityisen haastavaa minulle. Itsepintaisesti kieltäydyn uskomasta, että Sami on oikeassa näissä liikunta-ajatuksissaan. Paras kuitenkin pitää äänenpainot maltillisina ja sanat makeina, sillä makeita sanoja on mukavampi syödä sitten jos/kun osoittautuu, että Sami kuitenkin oli oikeassa! Sami on auttanut minua tajuamaan ruoka-aineiden energia- ja suojaravintomäärät ihan uudella ja poikkeavan piristävällä tavalla. Oikeassa Sami on, että VHH oikein toteutettuna, on terveellinen ruokavalio ainakin suojaravintoaineiden osalta. Itse en ole koskaan rasvoja pelännyt ja niiden käytön suhteen olen saanut paljon rohkaisua Samin kautta.

Nika muistuttaa eräästä elementistä joka puuttuu tyystin tästä keskustelusta ja jonka merkitys suomalaisessa ruokavaliossa on taatusti tuolta 60-luvulta alkaen kasvanut huomattavasti. Se on alkoholi monissa eri muodoissaan ja ehkä ennen kaikkea miedoissa muodoissaan. Pakkauskoot ovat kasvaneet (six-packista mäyräkoiraksi, viinipullosta 3l-pahvipakkaukseen, mitä lie näitä ennen...), saatavuus parantunut, eurooppalaisia juomatapoja tavoiteltaessa päivittäinen kulutus on yleisesti hyväksyttyä ja jopa tavoiteltavaa. Tosin toisin kuin muualla Euroopassa, Suomessa juomattomuuteen tai vain yhden ottamiseen pitää antaa selitys. Naiset ovat kirineet hitaasti, mutta varmasti perässä kehityksessä. Yllättävän moni hipookin suurkulutuksen rajoja viikkotasolla, vaikka ei "ongelmaa" olisikaan. Jos ei muuta ongelmaa, niin runsaasti turhaa energiaa ainakin... Väestötasolla suomalaisten ravitsemuksesta ja lihomisesta puhuttaessa ei Nikan mielestä ole relevanttia unohtaa alkoholin osuutta. Janne Huovilan mielestä on hyvä, että alkoholi nostettiin esiin. Siinä on yksi sellainen tekijä lisää, joka kertoo, että kyse ei ole vain rasvojen ja hiilihydraattien muutoksista.

Lopuksi FT Saska Tuomasjukalta tärkeä viesti: "Kauppojen apua tarvitaan siinä, että terveellisemmät vaihtoehdot pistetään eturiviin. Se taas edellyttää joko rohkeutta tai yhteistä sopimusta ketjujen välillä, sillä parhaat paikat menevät nykyään myyvimmille tuotteille."

Tässä kirjoitus vähän pidempänä kuin mikä mahtui Kaleva -lehteen:

Lihavuuden kasvun syynä on väärä ravitsemusvalistus

Lihavuuden kasvun taitekohta on aivan 80-luvun alussa. Esimerkiksi lasten lihavuus on noista päivistä kolminkertaistunut.

Maamme johtavat auktoriteetit kertovat lihavuuden kasvun johtuvan ns. arkiliikunnan vähyydestä, autolla ajettujen kilometrien määrän kasvusta, pelikonsoleista ja muusta sen sellaisesta. Tämä ei pidä paikkaansa. Esimerkiksi autojen määrä kasvoi erittäin voimakkaasti 60- ja 70-luvuilla. Lihavuus ei kuitenkaan kasvanut kyseisenä ajanjaksona. Autojen määrä kasvoi -80 ja -90 luvuilla vähemmän kuin -60 ja -70 luvuilla, mutta lihavuus kasvoi nimenomaan tuona myöhempänä ajanjaksona. Onhan se perin hassua, että Angliat eivät lihottaneet, mutta Toyotat kylläkin. Tai sitten alan auktoriteetit ovat tulkinneet lihavuuden kasvun syyt väärin.

Suomalaisten harrasteliikunnan määrä on merkittävästi kasvanut sitten 80-luvun alun. Vuonna -86 vähintään neljä kertaa viikossa liikuntaa harrastavia 11-v. tyttöjä oli 19 %. Vuoteen -02 mennessä määrä oli kasvanut huikeasti 52 %:iin. Vuonna -86 ei lainkaan liikuntaa harrastavia 11-v tyttöjä oli 11%, kun niitä vuonna -02 oli enää 2%. Kts. www.kihu.fi faktapankki.

Moni -70 luvulla syntynyt muistelee nostalgisessa uhossaan kuinka me liikuimme ulkona ja lihavuus oli joukossamme harvinaisempaa. Entäpä muistatko kun leikit tinasotilailla, barbie-nukeilla, pelasit afrikan tähteä, korttipelejä, elektroniikkapeliä, monopolia tai vain kuuntelit mankkaa? Nämä toimet eivät ole yhtään sen enemmän energiaa kuluttavia kuin pelikonsolit tai tietokoneet.

Kun me olimme lapsia, oli uimahalleja, liikuntaleikkikouluja, HopLoppeja jne. ei lainkaan tai paljon vähemmän kuin nykyisin. Katsopa vain kesällä omakotitalojen pihoille. Näet siellä trampoliineilla pomppivia lapsia, joissa kuluu energiaa hirmuisia määriä. Niitä ei ollut -70 ja 80-luvuilla. Miksi lihavuuden kasvusta syytetään liikunnan vähentymistä kun se ei yksinkertaisesti siitä johdu ?

80-luvun alussa on tapahtunut jotain mikä käänsi lihavuuden kasvuun. Väitän tietäväni syyn.

Suomalaiset saivat 60- ja 70-luvuilla n. 40 % ravintonsa kokonaisenergiasta rasvasta. Vielä 80-luvun alussa suomalaiset vastaava luku olin n. 39 % . ”Vähän rasvaa” -linja ei ollut vielä aloittanut turmiollista voittokulkuaan.

Esimerkiksi kevytmaidon rasvapitoisuutta alennettiin kaksi kertaa 80-luvun alussa. Voita leivänpäällä käyttävien määrä alkoi laskea romahdusmaisesti. Samoin kävi kulutusmaitoa käyttävien määrän. Rasvat korvattiin hiilihydraateilla. Nykyisin suomalaiset saavat n. 32 % kokonaisenergiastaan rasvasta. Vähentyminen on tapahtunut nimenomaan tyydyttyneen rasvan kohdalla.

Hiilihydraattien runsas saanti johtaa lukuisilla ihmisillä katkeamattomaan näläntunteen noidankehään ja alituiseen naposteluun. Edellinen riippumatta siitä tulevatko hiilihydraatit ruisleivästä tai karkeista. Erityisen suuressa lihomisen riskissä tällä ns. ”kevyt linjalla” ovat sellaiset ihmiset joiden lihakset eivät ota insuliinin kuljettamaa glukoosia helposti vastaan.

Vakuutuin hiilihydraattien rajoituksen eduista painonhallintaan hyvin yksinkertaisella tavalla. Vertasin ruoka-aineita joiden energia koostuu kutakuinkin yksinomaan proteiinista ja rasvasta sellaisiin ruoka-aineisiin joiden energia koostuu vahvasti hiilihydraateista. Esimerkiksi 170 kcal saa kahdesta kananmunasta tai n. 30 g (vajaa pieni kahvikuppi) mysliä 2 dl rasvattoman maidon kanssa. Miettikää nyt hyvät ihmiset yhden kerran kummastako nälkä lähtee ja kumman aterian jälkeen täytyy marssia nopeammin uudelleen ruokapöytään! Olin pudota tuoliltani vain viisi minuuttia näitä vertailuja tehdessäni. Kuinka on mahdollista, että lihavia ohjataan runsas hiilihydraattiseen ravitsemukseen kun on aivan päivänselvää, että se lihottaa enemmän kuin vähähiilihydraattinen?

Sokea tuijottaminen sydän- ja verisuonitautien mahdollisiin riskitekijöihin on johtanut OECD-maiden suurimpaan terveysongelmaan, jonka suurimpina kärsijöinä ovat ylipainoiset ja lihavat lapset. Sinnikkäästi he yrittävät pudottaa painoaan uimahallissa. Tehtävä on toivoton. Heidät on pumpattu täyteen glukoosia, jota elimistö käyttää energianaan, ei vahingossakaan rasvakerrosta. Ajan kanssa kehon kyky käyttää rasvasoluja energian lähteenä lakkaa kokonaan ja he ovat 25-vuotiaina tikkujalkaisia ja -kätisiä valtavine vatsoineen.

Näin väkevästi kirjoitti Sami Uusitalo.

Nyt kommentoimaan!

Muita Sami Uusitalon kirjoituksia blogissani:

Sami Uusitalo 9.2.2009

Kilpailu - lautasmalli vastaan Samin VHH

Jälkikaikuja keskustelusta Suomen Akatemiassa 9.2.2009

Samin kilot karisevat