Näytetään tekstit, joissa on tunniste luennot. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste luennot. Näytä kaikki tekstit

tiistaina, elokuuta 17, 2010

Ihminen kokonaisuutena

**
Sain kutsun terveysluonnolle Turkuun. Kyseessä oli mieskolmikon ja miesjuontajan kolme tuntia kestävä luento nimeltään "Ihminen kokonaisuutena". Harvalukuinen yleisö sai kuulla hyvää puhetta ja antaumuksellista heittäytymistä terveystiedon monisäikeisen tajunnanvirran vietäväksi. Jos sattuvat tulemaan teidän paikkakunnallenne, suosittelen kuuntelemaan ja osallistumaan esitykseen. Luento on hyvä.

Tässä joitakin havaintojani:

Tilaisuuden juontaja Tuomas Lehtonen komensi ensin esiin kolmikon hiljaisimman kaverin, eli Samuli Perälän. Samulin osuus oli hyvin mielenkiintoinen. Verkkaiseen, kirjaimellisesti jopa pysäyttävään, tyyliinsä hän perehdytti yleisönsä monella eri tasolla ihmisen sisäiseen maailmaan. Luentosalissa oli välillä tosi hiljaista. Samulin kehotuksesta hengitettiin sisään ja ulos samalla toistaen sanoja SISÄÄN ja ULOS. No mitä pelleilyä tämä nyt sitten on olevinaan? sanoi ylikriittinen minäni heti, ja sai tietenkin nokilleen monen monta kertaa esityksen aikana.

Samuli Perälä pyysi kuuntelemaan luentoa avoimin mielin. Hän puhui hyvinvoinnista, onnellisuudesta, mielen tilasta ja rakkaudesta hyvin syvällä tasolla. Verkkainen esitystapa antoi riittävästi aikaa omille ajatuksille. Saimme miettiä omaa elämäämme ja mihin yhteyteen sijoittaisimme Samulilta saamamme opin.

Samuli käytti luentonsa eräänlaisena runkona kolmea ydinsanaa: Keho - Mieli ja Sydän. Nämä sanat hän antoi tulla julki ihanassa kiinalaisessa sanonnassa:

Kun kehoni ei ole häiriintynyt, niin lopputuloksena on terveys.
Kun mieleni ei ole häiriintynyt, niin lopputuloksena on viisaus.
Kun sydämeni ei ole häiriintynyt, niin lopputuloksena on rakkaus.

Häiriintymistä aiheuttavat tekijät Samuli kävi rauhalliseen tyyliinsä läpi varsin vaativan yleisönsä kanssa lähinnä keskustellen. Olisi ehkä kaivannut jotain luentomonistetta etukäteen (en tiedä onko sellaista?), sillä nyt oli hieman vaikea seurata ajatuksenkulun etenemistä, varsinkin jos vaipui omiin ajatuksiinsa liian pitkiksi hetkiksi.

Olen aina pitänyt detox -touhuja hölynpölynä ja pidän sitä jatkossakin hölynpölynä. Samulin mukaan huono ravinto kadottaa yhteyden kehoon ja siihen tarvitaan myrkyistä vapautumista detoxin avulla. Uskokoon ken haluaa. Tuomalla ravinneköyhän teollisuusruoan tilalle entistä ravinnerikkaampia ja puhtaampia ruokia, me saavutamme kehomme luonnollisen virkeän tilan.

Ihmiselle on luonnollista, että hän on viisas, pamautti Samuli ilmoille. Nöyrimmät kuulijat painoivat katseensa alas. Pohdittiin viisauden luonnetta. Todettiin, että viisaus on tehdä jotkut asiat vaistomaisesti oikein ja samalla välttää tekemästä joitakin asioita ihan väärin.

Negatiiviset ajatukset rappeuttavat kehoa. Samuli pyysi tarkistamaan ajatusmaailman näiltä osin jos päämääränä oli pysyä terveenä. Positiivinen tunnetila sai aikaan hyviä hormoniryöppyjä. Vähän aikaa saatettiin jopa olla eräänlaisessa Flow -tilassa. Tästä olotilasta ei kuitenkaan ollut lupa nauttia pitkään! Virkeää Flow -olotilaa edelsi ehkä laskuvaihe ja Flown jälkeen koitti taas alamäki.

Häkellyttävän tutun asian eteen meidät tuotiin kun Samuli väitti meidän saaneen aivan vääränlaiset käyttöohjeet lapsista saakka. Onnellisuus ei tule ulkoisista puitteista, vaan sisältäpäin meidän piti etsiä sitä onneamme. Tätä minäkin olen "saarnannut", joten oli mukava havaita samanmielisiä.

Mielen hälinä ja jatkuva emotionaalinen tukkoisuus estävät rakkauden ilmentymisen. Tämä on monen avioparin ongelma, joka etsii ratkaisuaan. Vapautuminen näistä tunnetukoksista löytyy ei-rakkaudesta luopumisesta. Julmaa, mutta niin totta! Moni on turruttanut rakkauden pitkässä parisuhteessa. Mielen tasolla eivät sydämet enää kommunikoi keskenään.

Samuli suositteli hälinän sijaan hiljaisuusharjoituksia. Jos ihminen ei halua olla hiljaa omien ajatustensa pommituksessa, silloin on hyvin vakava paikka edessä. Tavoittele aina sisäistä rauhaasi, sillä ainoa oikea vastustaja olet sinä itse, lopetteli Samuli.

Samulin jälkeen lavalle astui puhekone nimeltään Jukka Harju. Jukasta joko pitää tai sitten ei. Minä en pitänyt, mutta siedin kuitenkin tosi hyvin! Jukka aloitti sekavasti poimien joitakin ajatuksia Samulin luennosta. Mutta ei kestänyt kauan ennen kuin Jukka selvästi skarppasi ja sai kiinni punaisesta langasta.

Aito minä -henki komensi isännän lailla rengin asemaan jäänyttä mieltä, tunnetta ja kehoa. Tämä minä - me -ajatus kulki sitten Jukan mielestä syklisenä aaltona ihmiskunnan kehityshistorian läpi. Välillä oli äänessä enemmän renki, välillä isännän ääni kuului voimakkaammin. Jukan mielestä länsimaissa elämme nyt me -vaiheessa, eli kaikenlainen yhteisöllisyys ja huoli maapallon tulevaisuudesta on tärkeällä sijalla. Kiinalaiset ovat edelleen minä -vaiheessa ja tuhoavat minkä kerkiävät maapallomme niukkoja luonnonresursseja. Annetaan heidän se tehdä, sillä sykliä ei voi väkivalloin pysäyttää.

Äänekkäänä kommentoijana sain kehotuksen kehittää henkistä tasoani lukemalla Ken Wilberin kirjan "Kaiken lyhyt historia". Ehkä luen - ehkä en. Ihminen kokonaisuutena osion ehdottomasti sekavin osuus on tämä Jukka Harjun esitys. Hänen kannattaisi ehkä jalostaa sitä selkeämpään suuntaan, sillä ainakin jossain määrin kehon ja mielen yhteys jäi selkiintymättä ainakin minulle.

Viimeisenä muttei vähäisimpänä lavalle astui aina iloisesti hymyilevä Jaakko Halmetoja. Jukka on se paikoin käsittämättömän vaikeaselkoinen kundi ja Samuli se hiljainen sanoja verkkaiseen pudotteleva. Jaakko on ihan eri planeetalta. Tämän sanataiturin käsittelyssä aukeaa monimutkaisinkin solmu. Esitys on helposti omaksuttava, täynnä faktaa ja mahdottoman mielenkiintoinen sukellus superruokien kiehtovaan maailmaan.

Monista foodeja kannattavista perushörhöistä poiketen Jaakko ei henkeen ja vereen puolusta ulkomailta rahdattuja superluokan elintarvikkeita, vaan kehuu estotta esimerkiksi kotimaista mustikkaa, Siinä vasta superien super, käykää poimimassa!

Ravinto vaikuttaa mieleemme. Puhtaampi keho - puhtaampi mieli. Ehdottoman tärkeää oli syödä puhdasta mieluusti luonnonmukaisesti tuotettua perusruokaa. Jaakko kertoi lukuisin esimerkein omista kokeiluistaan. Hän piti esimerkiksi ruoan alkuperäisyyttä puhtautta tärkeämpänä. Hän oli elämänsä aikana huomannut miten oikeassa ruoassa on eniten ravinteita ja tehtaan tuottamassa moskassa tietenkin kaikkein vähiten. Siirtymällä vähitellen moskasta eniten ravinteita sisältävään ruokaan, me voimme pysyä terveinä.

Jaakko korosti termiä LISÄÄMINEN. Kaikesta vanhasta ei tarvinnut luopua. Riitti kun lisäsi ruokaan mahdollisimman paljon terveyttä edistäviä ruokia.

Yleisön muodosti varsin terveystietoisesti elävä porukka, joten Jaakon välikyselyt jonkin ruoan tuttuudesta, oli hyvin paikallaan. Goji -marjat ohitettiin nopeasti, samoin maca ja raaka kaakao. Ehkä hieman enemmän viivyttiin Jaakon suosikin parissa, eli puhuttiin siitä Spirulinasta ja lopuksi vielä pakurikäävästä.

Jaakko jätti meille lopuksi vihjeitä hyvistä viherpirtelöistä. Kolmetuntinen päättyi ja porukka hajaantui. Jotkut jatkoille, muut ehkä koteihinsa pirtelöä valmistamaan. Voin sanoa, että hyvää oli!

Kehotan lukijakuntaani suhtautumaan tarpeellisella vakavuudella tämän kolmikon vierailuun paikkakunnallanne. Voitte tarkistaa ohjelmasivuilta missä päin miehet liikkuvat. Kuuntelemaan kannattaa mennä!

Muita ajatuksia luennoista:
Torstai on toivoa täynnä
Liikunnasta hauskasti ja rennosti
Luento: Aivot ja ravinto
Enemmän vihanneksia ja lihaa
 

torstaina, kesäkuuta 03, 2010

Suomen suosituin terveysbloggaaja Paraisten päivillä

**
Perinteisiä Paraisten päiviä
vietetään taas 11.-12.6.2010. Yrittäjä Kerstin Talonen (Parvita Oy) on pyytänyt minua esittelemään uusinta kirjaani ja tarjoamaan viihdyttävää ohjelmaa. Voitte jo nyt käydä hakemassa Talosen kaupasta (Kauppiaskadun varrella) oikein harvinaista herkkua: luomukirnuvoita! Katsokaa nyt vielä kerran: luomu (!) kirnu (!) voita (!)

Perjantaina 11.6.2010 signeeraan Parvitan osastolla kirjoja ja esitän Suomen parhaimmat terveys- ja liikuntavinkit:
Tervetuloa läheltä ja kaukaa!

Muita esiintymisjuttujani:

perjantaina, huhtikuuta 23, 2010

Tämä arpa ei voita!


**
Oletteko huomanneet miten arpajaisia sponsoroi Terveyden ja Hyvinvoinnin Laitos (THL)? Lukeehan monessa arvassa: Ei voita! Itse saan arpajaisissa niin harvoin voittoja, mutta kertokaa te onnekkaat Hannu Hanhet, onko THL:n sponsoroimassa voittoarvassa teksti: Syö margariinia?

Elämän arpajaisissa meillä on kovin erilaiset lähtökohdat. Erilaisesta geenitaustasta johtuen jotkut voivat syödä lähes mitä tahansa, pysytellen kuitenkin elävien kirjoissa hyvinkin pitkään. Toiset taas tuntevat elimistössään jok'ikisen hairahduksen kaidalta terveellisen ruokailun polulta.

Jos kuulut siihen arvottuun ryhmään, jolla on kaikenlaisia ruoasta johtuvia ongelmia (ylipaino, tyypin 2 diabetes, keliakia, ruoka-allergiat), silloin sinun on erityisen tarkasti luettava seuraavat rivit:

Tee kaikkesi saavuttaaksesi parhaimman mahdollisen ravitsemuksellisen tasapainon elimistössäsi.

Terveysblogissani annan usein palstatilaa eräälle mainiolle myynti-insinöörille Sami Uusitalolle. Nytkin teidän kannattaa lukea tarkkaan hänen viimeisin kirjoituksensa: Sami iski numerot pöytään. Lukekaa myös kirjoituksen johdosta virinnyttä hienoa keskustelua.

Tarvitsemme tällaisia Samin tapaisia itsenäisiä ajattelijoita. Ravitsemussuosituksia laativassa neuvottelukunnassa tehdään ilmeisesti kaikki voitava hyvän kompromissin löytämiseksi väestötasolla tarpeelliseksi koetun terveysvalistuksen mahdollistamiseksi.

Miten ihmeessä minulla käy mielessä, että tuo neuvottelukunta istuu laivassa, joka on hetken kuluttua tömäämässä valtavaan jäävuoreen ja orkesteri vain jatkaa soittamistaan? Joku ehkä käy kapellimestarille huomauttamassa, että olisi varmaan syytä varautua laivan jättämiseen, mutta huomautus kaikuu kuuroille korville, humpan tahdit ovat vielä kesken. Kapteeni on kyllä tietoinen kurssin muutoksen tarpeellisuudesta, mutta hän uskoo, että pienellä väistöllä paapuurin suuntaan hän pelastaa laivan ja ennen kaikkea oman uskottavuutensa. Onhan hän laivan ylpeä kapteeni, joka on ottanut tehtäväkseen viedä laivan lopulta satamaan.

Hyppää nyt hyvä ihminen pois pian uppoavasta laivasta! Ota selvää mikä on sellainen ruoka jolla terveys ei lähde.

Lähes täysille saleille lääkäri Veli-Pekka Valkonen, ravintoasiantuntija Torsten Dahl ja turpaduunari Christer Sundqvist saivat eilen puhua terveellisestä ruoasta. Ihanaa kun arvostitte yritystämme pitää Suomen kansaa kaidalla polulla. Saatte tarpeen vaatiessa luvan hypätä pois laivasta! Joillekin se saattaa tietää ahkerampaa marjojen, vihannesten, juuresten ja hedelmien syömistä, mutta se kannattaa jäävuorenvarmasti!

Eilisille kuulijoille turpaduunari kertoi peräti viidestä apuvälineestä, joita voi käyttää ruokakaupassa. Matkallasi sinne terveemmille vesille teillä on nyt siis käytössä, ei suinkaan neljä, vaan peräti viisi apuvälinettä. Aiemmin apuvälineitä on ollut neljä, mutta erinomaisen kouluttaja Sirkka Santapukin oivalluksen myötä on tarjolla nyt sitten se viides apuväline (pyykkipoika!). Tulen kovin mielelläni kertomaan näistä apuvälineistä järjestämäänne terveysiltaan ja katsotaan sitten vaikka yhdessä mitä olet voittanut elämän arpapelissä. Yhteystiedot löytyvät tästä terveysblogista.

Muita kirjoituksiani tästä aiheesta:

tiistaina, huhtikuuta 20, 2010

Torstai on toivoa täynnä

**
Tämän viikon torstai
(22.4.2010) on ihan erityisellä tavalla toivoa täynnä. Ilmaisessa "Hyvinvoinnin avaimet" -luentotilaisuudessa tulen kertomaan, että kaupassakäyntiä helpottamassa on nykyään viisi apuvälinettä!

Tule kuuntelemaan Turun Alvariumiin kello 18.30 mikä on se viides apuväline mittanauhan, kuulosuojainten, polvisuojusten ja suurennuslasin lisäksi! Se on ystäväni, kouluttaja Sirkka Santapukin ideoima. Ottakaa muistilehtiöt mukaan, sillä nyt tulee ainutlaatuisen kiinnostavaa tietoa!

Ja mitä parhainta! Sinun ei tarvitse kuunnella pelkästään minua. Tilaisuuden juontaa toimittaja Matts Dumell. Tilaisuudessa puhuu lääkäri Veli-Pekka Valkonen. Hänen luentonsa käsittelee yleisimpiä kansanterveydellisiä haasteita (sydän- ja verisuonisairaudet, diabetes, ylipaino) ja niiden ehkäisy sekä hoito ei-lääkkeellisin keinoin. Veli-Pekka Valkonen on fysiatriaan erikoistuva lääkäri ja tutkija, joka on tutkinut sydän- ja verisuonitauteihin vaikuttavia tekijöitä sekä ollut mukana useissa vitamiineja ja hapetusstressiä käsittelevissä tutkimuksissa. Ravintoasiantuntija Torsten Dahl esittelee tutkituimman ravintolisän ja luonnontuotteen Juice Plus+® ja sen vaikutuksia terveyteen sekä hyvinvointiin.

Minusta on laadittu tällainen komealta kalskahtava esittely: Biologian Tohtori ja ravintovalmentaja Christer Sundqvistin luennossa käsitellään hedelmien, marjojen ja vihannesten merkitystä painonhallinnassa. Kirjassaan Sietämätön leveys hän pureutuu yhteiskuntamme akuuttiin ja kasvavaan ongelmaan ylipainoon sekä ravistelee vallitsevaa ravitsemus- ja terveyskeskustelua.

Tervetuloa! Ottakaa muistilehtiön lisäksi mukaan 15 euroa rahaa uutta kirjaani varten, joka teidän kannattaa ehdottomasti lukea.

Muita kirjoituksia luennoistani:

perjantaina, huhtikuuta 02, 2010

Liikunnasta hauskasti ja rennosti

***
Kävin Turun Myyntimiehille
esittelemässä liikuntaohjelmaani. Sain äsken tietää, että esitykseni oli päätynyt myyntimiesten omaan lehteen.

Löysätkää hetkeksi pipoa ja tarkistakaa ennakkoluulottomasti, voisiko olohuoneliikunnasta olla apua? Koko juttu on luettavissa tästä PDF-tiedostosta.

  • Istuminen muurahaispesässä. Erinomainen ryhtiä parantava liike. Istuttuasi muurahaispesässä lähdet liikkeelle ja huiskutat samalla muurahaisia pois takapuolesta. Vedät silloin vaistomaisesti olkapäät taakse ja oikaiset selkäsi. Mahdollisesti liikut jopa reippaammin kohti vilvoittavaa metsälampea, jonne voit muurahaisten pureman takapuolesi laskea.
  • Kävelytripling. Kaikki eivät asu yli 500 neliön kartanossa. Tarkoittaa siis, että sisätiloissa liikkuessa seinä tulee vastaan turhan tiuhaan tahtiin. Ratkaisu löytyy kävelytriplingistä! Ota tosi lyhyitä askeleita. Askella yli koko jalkapohjan kantapäästä varpaisiin suuntautuvalla liikkeellä. Välillä hidasta triplingiä, välillä reippaampaa. Ei tule seinä vastaan niin nopeasti.
  • Kävelyä varpailla ja kantapäillä. Ota tavaksesi kävellä välillä varpailla, välillä kantapäillä. Tämä kehittää nilkkojen ja pohjelihasten voimaa sekä parantaa tasapainoa.
  • Pyöräilyä uutisten ajaksi. Ota tavaksi pyörittää jalkojasi ilmassa ikään kuin ajaisit polkupyörää. Siinä kun katsoo illan uutislähetystä, kunto kohoaa ja vatsalihakset voimistuvat. Suosittelen.
  • Hartioiden pyöritys. Pyöritä hartioita niin, että oikein rutisee! Riittävän usein suoritettuna, saatamme ihmetellä minne ne niskakivut ovat hävinneet.
  • Hampaiden harjaus. Hampaiden harjaukseen voi yhdistää kuntoilun. Kun harja menee oikealle nouse silloin varpaille. Kun harja menee vasemmalle nouse kantapäille.
  • Se seisoo sittenkin. Niin, tässä ei tarkoiteta "sen" seisomista. Tarkoitus on seistä toisen jalan varassa mahdollisimman pitkään. Vapaan jalan voi viedä taakse, sivulle ja eteen. Notkeimmat vievät vapaajalan niskan taakse!
  • Kevyet punnerrukset. Huippu-urheilijan treenimenetelmiä käyttäen voit oppia tekemään lattiatasolta vaikkapa 50 punnerrusta suorille käsille. Lue lehdestä tarkemmin mikä on oikean punnerrusmenetelmän salaisuus.
Lähde: Christer Sundqvist. Liikunnasta hauskasti ja rennosti. Kuuvannokka 4:7, 2009

Lisää luettavaa luennoistani:

keskiviikkona, maaliskuuta 24, 2010

Näin on marjat painonhallinnassa!

**
Oli hienoa käydä
JuicePlus -yrityksen hyvinvointi-illassa hotelli Marskissa 23.3.2010. Lupasin teille innokkaille terveysblogiani seuraaville kuulijoilleni, että luentoni löytyy PDF-versiona blogistani.

Tässä se nyt on (PDF-tiedosto, 400 kt)! Paikalla olleille voi olla merkitystä kerrata illan päätapahtumat. Muille se voi toimia innostuksen kipinänä, pitäisikö minunkin tilata tuo terveysblogisti paikalle kertomaan marjojen terveysvaikutuksista ja siitä miten insinööri Tervonen on onnistunut väärin laihduttamaan?

Toimittaja Matts Dumell juonsi illan rautaisella ammattitaidolla ja lääkäri Veli-Pekka Valkosen kanssa viihdyimme tosi hyvin esiintymislavalla, eikö vain?

Syö monipuolisesti eri marjoja (metsämarjoja, puutarhamarjoja) osana terveellistä ruoka-valiota. Marjojen syömistä suositellaan kaikille, vaikka ei olisi ylipainoakaan. Päivittäinen noin 160 gramman annos riittää (turkulaistutkimuksen mukaan). Enemmänkin saa syödä, sitä ei kukaan kiellä. Ei edes turkulaiset.

Muita luentojani:

torstaina, maaliskuuta 18, 2010

Luento: Aivot ja ravinto


**
Olin keskiviikkona 17.3.2010 Lahdessa
taas luennoimassa aiheesta "Aivot ja ravinto". Kirjaston auditorio oli tupaten täynnä. Luennosta pidettiin. Luennon järjestivät taas jälleen kerran erinomaiset yhteistyökumppanini Päijät-Hämeen Dementiayhdistys ry ja Korjaavan opetuksen yhdistys ry.

Tilaisuuden järjestäjät olivat tietoisia, että tällaiselle käytännönläheiselle ja yksinkertaiselle luennolle ravinnosta jota aivomme tarvitsevat, oli tarvetta. Olin itsekin varsin tyytyväinen luennon antiin, sillä vastavuoroisesti sain yleisöltä runsaasti palautetta ja täydennystä luentoni tietosisältöön. Kohtuullisen vaativa luennon tiedonhaku- ja suunnittelutyö palkittiin poikkeuksellisen innostuneen vastaanoton myötä.

Otan nyt tämän luennon "Aivot ja ravinto" perusohjelmaani, jolloin se on tilattavissa (teidän mahdollisine lisätoiveineen) myös teidän yhdistyksellenne, kansalaisopiston luentoiltaan, yliopistojen avoimeen luentotarjontaan jne.

Tässä teille PDF-tiedostona (1 Mt) luentoni sisältö. Copyright Christer Sundqvist.

Tässä pähkinänkuoressa mitä kahden tunnin luento "Aivot ja ravinto" sisältää (niille jotka eivät jaksa ladata PDF-tiedostoa):


Aivot ja ravinto

Mitä meidän pitää syödä, jotta aivot toimivat parhaiten?
  • Ruokavaliota on aina tarkasteltava kokonaisuutena.
  • Pitkän luku-urakan perusteella suosittelen kasvisvoittoista sekaruokaa.
  • Runsaita kala-aterioita ja kohtuullisen vähän notkuvia lihavartaita, jotka saavat kyytipojakseen mieluusti lasin raikasta maitoa tai puhdasta kraanavettä.
  • Viljavalmisteista kannattaa voittopuolisesti hakea niitä runsaimmin kuituja sisältäviä vaihtoehtoja.
  • Vihanneksia, juureksia , hedelmiä ja metsämarjoja kannattaa syödä vähintään se suositusten mukainen määrä, mieluusti enemmän.
  • Aamu alkaa kananmunalla!
  • Leivälle voi sipaista voita, ruoanvalmistuksessa voi käyttää kotimaista rypsiöljyä (ja voita), salaatin päälle sopii joko oliivi- tai rypsiöljy.
  • Herkutteluhetkiin granaattiomenamehua, gojimarjoja, tuoretta taatelia, tummaa suklaata.

Parasta aivoruokaa
  • Hiilihydraatit. Suurin osa aivojemme käyttämästä energiasta tulee yksinkertaisista hiilihydraateista (glukoosi). Suosi ruokavalinnoissa kuitenkin yksinkertaisten sokereiden sijaan esim. täysjyvätuotteita, vihanneksia ja hedelmiä sekä hedelmän omalla sokerilla makeutettuja tuotteita. Varo pitkälle jalostettuja tuotteita ja naposteluruokaa. Muista kohtuus! Hiilihydraatit rauhoittavat aivoja ja parantavat keskittymiskykyä. Helpottaa masennusoireita kiihdyttämällä serotoniinin (mielihyvähormoni) kulkeutumista synapsien yli (serotonergic neurotransmission). Sopivasti rytmittäen hiilihydraattien saantia, voidaan tehostaa aivotyöskentelyä. Tavoitteena pidettävä mahdollisimman tasaista verensokeria.
  • Rasvat. Huonosta maineestaan huolimatta, me tarvitsemme hyvälaatuisia rasvoja aivojemme hyvinvointiin. Aivoissa on paljon tyydyttyneitä rasvahappoja ja kolesterolia. Todennäköisesti aivojen hyvinvoinnille on keskeistä välttämättömien rasvahappojen tasainen saanti. Erityisen keskeistä on omega-3-rasvahappojen saanti. Hyviä lähteitä ovat kala, kalaöljyt, pellava- ja rypsiöljyt. Suosi öljyjä ja rasvoja mahdollisimman luonnollisessa muodossa. Rasvoja tarvitaan aivojen rakennusaineeksi ja tärkeiden hormonien valmistamiseen. Vältä prosessoitujen rasvojen nauttimista (valmisruoat, pikaruoka, karkit).
  • Proteiinit. Aivomme tarvitsevat valkuaisaineita rakennusaineeksi ja niistä saadaan myös energiaa. Proteiinit kannattaa nauttia mahdollisimman monipuolisista lähteistä, sillä vain silloin voidaan taata välttämättömien aminohappojen saanti. Hyviä proteiinilähteitä ovat: kala, kananmuna, liha, maitovalmisteet, palkokasvit, kaakao, viljatuotteet.
Terveellinen ruoka lisää älykkyyttä.
  • Omega-3-rasvahapot.
  • Omega-6-rasvahapot.
  • Valkosipuli.
  • Kuluttavat aivot – toimivat aivot. Tutkimukset osoittavat, että aivot kuluttavat paljon energiaa ja ravintoaineita. Vähän yli viidesosa kaikesta sisään hengittämästämme hapesta päätyy aivoihin. Noin puolet kaikesta glukoosista kulutetaan aivoissa. Yli 20% proteiineistamme käytetään aivojen hyväksi. Muihin elimiin verrattuna aivomme ovat ahneet. Lisäksi aivomme ovat varsin pikkutarkat ravinnon laadusta. Mikä tahansa ei kelpaa. Huono ruoka tuo pahan mielen. Hyvä ruoka parantaa keskittymiskykyä, koordinaatiota, motivaatiotasoa, muistikykyä, reaktiokykyä, stressin sietokykyä, ehkäisee aivojen ikääntymistä, vakavien sairauksien puhkeamista, pitää meidät kerta kaikkiaan hyvässä kunnossa.
  • BDNF. Tutkimuksissa on osoitettu, että aivoissa on erityisiä hermokasvutekijöitä, joista kiinnostavimpia on BDNF. Kaikkia BDNF:n vaikutusmekanismeja ei vielä tunneta, mutta aika paljon jo tiedetään. Tohtori Vassilis Koliatsos työryhmineen (Johns Hopkinsin yliopistosairaalassa Marylandissa) sanoo tämän dipeptidin virittävän aivot toimintaan. BDNF ravitsee aivojen serotoniinia tuottavia hermosoluja. BDNF:n ja serotoniinin avulla vaikutetaan käytännössä kaikkeen käyttäytymiseen ja tiedollisiin taitoihin (kognitioon). BDNF:n tuottamien välittäjäaineiden avulla aivot kykenevät painamaan kokemuksemme ja oppimamme asiat pitkäaikaiseen muistiin. "Oppiminen on sitä, että siirrämme aistien välityksellä saamaamme signaalit aivojen anatomisiin rakenteisiin BDNF:n avulla", Koliatsos tiivistää. Toimiakseen normaalisti ja tuottaakseen riittävästi BDNF:ää aivot tarvitsevat riittävästi omega-3-rasvahappoja. Ellei BDNF:ää synny aivotursossa (hippokampus) tarpeeksi, ei synny myöskään riittävästi välittäjäaineita. Kalaöljyvalmisteilla lisääntyy koe-eläimissä BDNF:n tuotanto, mikä paransi eläinten mielialaa ja lisäsi kykyä painaa mieleen asioita. Arvellaan, että ihmisillä on sama tilanne. Kliinisissä kokeissa on mitattu erityisen matalia BDNF-tasoja dementiassa, Alzheimerin taudissa ja Huntingtonin sairaudessa. Tieteellinen haku BDNF-termillä toi lähes 10 000 osumaa ja suurin osa tutkimuksista on viideltä viime vuodelta. Kuuminta hottia aivotutkimuksessa tällä hetkellä!
  • Vihreä tee.
  • Mäkikuisma.
  • Kahvi.
  • Kaakao ja suklaa.
  • Välimeren ruokavalio.
  • Selleri.
  • Kamomilla.
  • Rohtovirmajuuri.
  • Ginkgo biloba.
  • Ginseng.
  • Laventeli.
  • Oregano.
  • Piparminttu.
  • Kava.
  • Fosfoseriini.
  • Karnitiini.
  • Koentsyymi Q.
  • Aminohapot. Karnosiini. Kysteiini. Metioniini. Glutationi.
  • Ja katsotaan seuraavaksi tryptofaanin ja tyrosiinin yhteiseloa! Tryptofaania sisältävä ruoka. Tutkimuksissa on todettu, että tryptofaanin puute lisää joillakin potilailla masennusta. Tästä aminohaposta muodostuu serotoniinia, joka säätelee mielialaamme ja unensaantiamme. Hyviä tryptofaanin lähteitä ovat: kala, liha, kananmuna, maito, palkokasvit, pähkinät, täysjyvävilja, kaakao, hedelmät ja vihannekset. Jos siis haluat pysyä hyvällä tuulella, sinun kannatta syödä näitä mainittuja ruokia.
  • Tyrosiini pyristää! Tyrosiinista aivomme valmistavat hermovälittäjäaineita noradrenaliinia ja dopamiinia. Teoriassa näin voidaan piristää aivojen toimintaa, parantaa pitkäaikaismuistia ja tehostaa asioiden päättelykykyä. Tulokset ovat vielä varsin ristiriitaisia, varsinkin kun pyritään ruokavalioratkaisuin edistämään tätä. Tyrosiinia on runsaammin lihassa, kananlihassa, merilevässä, pavuissa, linsseissä ja tofussa. Samalla kehotetaan vähentämään hiilihydraattien saantia. Tämä jälkimmäinen sen takia, että tyrosiini kilpailee tryptofaanin kanssa ja runsas hiilihydraatti nostaa helposti tryptofaanin vaikutusta kumoten tyrosiinin suotuisat vaikutukset aivotyöskentelylle. Käytännön tasolla voit kokeilla tryptofaanin aktivointia ennen nukkumaanmenoa tai rentoutuessasi, mutta tyrosiinin voimaan sinun pitää luottaa silloin kun on oltava erityisen terävänä töissä! Työpaikkapalavereihin suositellaan siis kananrintaa ja tofua! Ennen nukkumaanmenoa nautitaan kananmuna ja jotain makeaa!
  • Vitamiinit.
  • Kivennäis- ja hivenaineet.
Luentoaikoja tästä ja muista terveysaiheista voi tilata vuodeksi 2010. Tee se jo tänään!

Varaa luentoaika! Tilauslomake tai pukkaa sähköpostilla (christer.sundqvist@ravintokirja.fi) tai soita 040-7529274

Muuta kirjoitteluani luennoista:

sunnuntaina, helmikuuta 21, 2010

Sinun ruumiisi on Pyhän Hengen temppeli

**
Ravintovalmentaja Christer Sundqvistin puhe
Paraisten vapaaseurakunnassa 21.2.2010

En ole ensimmäistä kertaa saarnatuolissa. Ennakkoluulottomat pastorit ja muut hengenmiehet ovat ennenkin uskaltaneet päästää minut näin arvokkaaseen käsien ja papereiden lepuutuspaikkaan. Ennen kuin tohdin tulla tähän saarnastuoliin, pohdin useita päiviä etukäteen, onko minulla mitään järkevää sanottavaa teille juuri tänään? Kädet menivät ristiin tavallista useammin ihmetellessäni saarna-aihettani "Sinun ruumiisi on Pyhän Hengen temppeli". Pistän mielelläni nytkin kädet ristiin ja rukoilen kanssanne ennen kuin varsinaisesti sanon mitään tästä asiasta. Rukoilkaamme:

"Nöyrästi ristimme kätemme ja toivomme tälle iltapäivän puheelle siunausta. Auta tällaista yksinkertaista ravintovalmentajaa ja biologia tuomaan esille jotain tärkeää tietoa tänne kokoontuneelle seurakunnalle. Jeesuksen nimessä, aamen."

Kun Petri Huovila vähän yli viikko sitten kysyi minulta, voisinko tulla puhumaan Paraisten Vapaasatamaan, sovimme aiheesta sen kummemmin miettimättä. Lähinnä toimimme kymmenen minuutin yhteisen kävelymatkan suoman hetken inspiraation varassa. Aika vähän tajusin siinä hetkessä millaisia syviäkin teologisia, eettisiä ja filosofisia ulottuvuuksia sisälsi tuo 1. Korinttolaiskirjeen jae: "Ettekö tiedä, että teidän ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli?" Päädyin valmisteluissani pysyttelemään omalla sarallani, eli luonnontieteissä.

Saarnastuolia useammin olen lepuuttanut papereitani ja tuonut esille ajatuksiani eri oppilaitosten kateedereilla, käynyt erilaisissa potilasilloissa kertomassa terveydestä, näyttänyt terveysmessuilla powerpoint esityksiäni, innostanut urheilijoita syömään terveellisemmin, toiminut puheenjohtajana erilaisissa tiedekeskusteluissa ja itsekritiikin pettäessä jopa esiintynyt televisiossa. Kirjoittanut siinä sivussa muutaman kirjan ja saanut todeta internetissä olevan terveysblogini tulleen valituksi Suomen suosituimmaksi.

Luen teille nyt muutaman jakeen Paavalin kirjeestä korinttolaisille (1. Kor. 6: 13-20):

Ruumis on Pyhän Hengen temppeli
Ruoka on vatsaa ja vatsa ruokaa varten, ja Jumala on tekevä molemmat tarpeettomiksi. Mutta ruumis ei ole siveettömyyttä vaan Herraa varten, ja Herra on ruumiinkin valtias. Jumala on herättänyt kuolleista Herran ja on voimallaan herättävä meidätkin. Ettekö tiedä, että teidän ruumiinne ovat Kristuksen ruumiin jäseniä? Ryhtyisinkö siis tekemään Kristuksen jäsenistä porton jäseniä? En ikinä!

Ettekö tiedä, että joka yhtyy porttoon, on samaa ruumista hänen kanssaan? Onhan sanottu: "Nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi." Mutta joka liittyy Herraan, on samaa henkeä hänen kanssaan. Pysykää erossa haureudesta! Kaikki muut synnit, joita ihminen tekee, kohdistuvat muualle kuin hänen ruumiiseensa, mutta siveetön teko osuu ihmisen omaan ruumiiseen. Ettekö tiedä, että teidän ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli? Tämän Hengen on Jumala antanut asumaan teissä. Te ette itse omista itseänne, sillä Jumala on ostanut teidät täydestä hinnasta. Tuottakaa siis ruumiillanne Jumalalle kunniaa!

Teologi puhuisi mahdollisesti sovituksen ja anteeksiantamuksen ulottuvuuksista. Puhuisi siitä miten elämässämme kohtaamme sellaisia ikäviä tilanteita, jotka tekevät ruumiillemme vahinkoa. Teologi puhuisi synnistä ja miten siitä voi vapautua. Ehkä hän uskaltaisi jopa muutaman sanan sanoa tilapäisistä seksisuhteista. Itsekkäästä nautinnosta.

Minä puhun teille nyt terveydestä, parhaasta mahdollisesta terveydestä. Suorasukaisesti.

Terveydestä huolestuu yleensä vasta sitten kun terveytensä menettää. Jos meillä on hyvät geenit, huolehdimme terveydestämme, liikumme paljon ja syömme terveellistä sapuskaa, silloin pysymme mahdollisesti terveempinä pitempään.

Jotkut luonnonkansat uskovat vielä tänäänkin, että terveytensä voi suojata tatuoimalla viivoja kasvoihinsa. Jotkut uskovat horoskooppeihin, homeopaattisiin valmisteisiin, ehkä jopa naistenlehtien terveysvalistukseen. Suomessa uskoi eräs nuori lääkäri 1970-luvulla, että jättämällä voirasian pois ruokapöydästä, voidaan suomalaisten sydänterveyttä parantaa. Vähemmän huomiota sai hänen valistukseensa kuulunut tupakanvastaisuus, liikunnan terveyshyötyjen korostaminen ja vihannesten runsaampi nauttiminen. Voin vaihtaminen margariiniin oli silloista terveyspropagandaa. Sellaista onnettoman hapuilevaa ”backside tail-gräbiä” kun olisi parempi tehdä kunnon ”Misty-7”. Edellä mainitut vierasperäiset sanat olivat lumilautailuun liittyviä termejä.

Tämän silloisen nuoren lääkärin olen tavannut monta kertaa. Pääjohtaja Pekka Puskan kanssa minulla on ihan toimiva keskusteluyhteys. Pidän Pekasta vaikka en missään nimessä ole kaikilta osin samaa mieltä hänen kanssaan. Privaatit keskusteluhetket ja yhteiset lehtihaastattelut esimerkiksi apteekkilehdessä ”Terveydeksi!” ovat opettaneet mikä olisi sellainen ruoka, joka pitää meidät terveenä:

Terveysruoan kunniataulukko

  • vihannekset ja juurekset (sipuli, kaali, punajuuri, lanttu). Sano juu juureksille, ei eineksille!
  • hedelmät (appelsiini, omena, persikka, avokado)
  • metsämarjat (mustikka, puolukka, karpalo, lakka). Näistä löytyy se terveellisin drinkkiohje!
  • luomu- ja riistaliha (sianliha, poron ja hirven liha)
  • ruisleipä (100% ruista)
  • kala (syö isoja ja pieniä kaloja vuorotellen 2-4 kertaa viikossa, viljeltyä ja villiä meri- ja järvikalaa, mitä rasvaisempaa kalaa sen parempi). Me ravintovalistajat kinastelemme lähes kaikesta, mutta kalan suhteen emme kinastele. Se on niin terveellistä
  • luomu kananmunat (paras proteiinilähde, terveellistä ja pehmeää rasvaa runsaasti sekä tärkeimpiä vitamiinejamme hyvin säilyvässä luonnon paketissa)
Liikunta pitää Pyhän Hengen temppelisi sellaisessa kunnossa, että se on Jumalalle kunniaksi. Lukuisissa terveystapahtumissa olen houkutellut ihmisten liikuntaviettiä esiin omalla omintakeisella tyylilläni. Tässä muutama esimerkki:

  • Mainoskirmaisu. Kun telkkarissa näytetään mainoksia, nouse nojatuolista, kierrä tuoli viisi kertaa ja käy keittiössä vetämässä viiva jääkaapin ovessa olevaan paperiin. Palaa sen jälkeen takaisin telkkarin ääreen. Jos mainokset edelleen jatkuvat, toista mainoskirmaisu niin kauan kunnes mainokset loppuvat. Jos et saa vähintään viisi viivaa paperille, soita mainostelevisioon ja pyydä pitempiä mainostaukoja.
  • Pyöräretki. Uutislähetyksen ajaksi ojenna jalat eteesi ja tee niillä pyöritysliikkeitä ilmassa, aivan kuten olisit pyöräretkellä. Aluksi et ehkä jaksa pyöräillä koko uutisten ajan, mutta jatka vain sinnikkäästi päivästä toiseen, viikosta viikkoon. Tulee vielä se päivä, jolloin jaksat pyöräillä koko uutislähetyksen ajan. Palkitse itsesi silloin lähtemällä lentoon, eli pyöritä käsiäsi samalla kun pyöräilet esimerkiksi urheilulähetyksen ajan.
  • Etunojapunerrukset. Mene noin 50 cm päähän olohuoneen pöydästä. Laske kätesi pöydälle ja tee 20 etunojapunnerrusta. Jatka näin yhden viikon ajan. Seuraavalla viikolla siirry 10 cm kauemmaksi pöydästä ja tee etunojapunnerrukset. Tulee parin kuukauden kuluttua vastaan se ongelma, että kädet eivät enää ylety pöytään. Laskeudu silloin lattian varaan ja tee 20 etunojapunnerrusta lattian varassa. Jatka punnerruksia lattiatasolta, lisäten joka viikko yhden punnerruksen verran lisää. Tutustu jossakin vaiheessa esimerkiksi projektiin 100 etunojapunnerrusta. Kun olet päässyt 200 etunojapunnerrukseen, ota yhteyttä televisioon ja pyydä päästä esittelemään voimiasi.
  • Harjaa hampaat oikein. Hampaita harjatessa, nouse varpaille aina kun harja menee oikealle ja kantapäiden varaan aina kun harja menee vasemmalle. Vuorotellen varpaille ja kantapäille nousten harjaa hampaita noin kolme minuuttia.
Luen teille lopuksi terveysasetelmia ravistelevasta uudesta kirjastani ”Sietämätön leveys” pienen pätkän…

Lopuksi haluan vielä sanoa, että hoida terveyttäsi mahdollisimman hyvin. Teet silloin kunniaa Jumalalle.

Muuta kirjoittelua luennoistani:

keskiviikkona, marraskuuta 25, 2009

Ravintovalmentajakoulutuksen loppuseminaari 2009

**
Taas on yksi vuosi vierähtänyt
ja valmistumassa on uusia ravintovalmentajia. Mikäli olette Rovaniemellä tulevana viikonloppuna, niin ottakaa yhteys Lapin Urheiluopistoon ja kysykää onko luentosalissa vielä tilaa. On nimittäin tulossa maan parhaimpia ravintoseminaareja. Raportoin seminaarin annista sitten aikanaan tässä terveysblogissani.

OHJELMA

Ravintovalmentajakoulutuksen loppuseminaari, Lapin urheiluopisto, luentosali Tiera
27.-28.11.2009

Perjantai 27.11.2009
klo 14.00 -14.15 Seminaarin avaus / Christer Sundqvist
klo 14.15-16.00 Aivot ja Ravinto / Christer Sundqvist
klo 16.00-16.45 Syömään oppiminen / Tiitta Kartiovaara
klo 16.45-17.15 Tauko
klo 17.15-18.00 Ikääntyvän ihmisen ja keventäjän ravintovalmennus / Johanna Alppi ja Lilli Peltonen
klo 18.00-19.30 Superfoodeilla terveeksi / Olli Posti


Lauantai 28.11.2009
klo 9.15 Toisen seminaaripäivän avaus / Christer Sundqvist
klo 9.15-10.00 Vähähiilihydraattinen ruokavalio veteraaniurheilijalla, joka sairastaa tyypin 1 diabetesta / Jaakko Metsälehto
klo 10.00-10.45 Suomimiesten pieni ravinto-opas / Jukka Pyrrö
klo 11.00-12.00 Ravinto ja palautuminen / Jaana Kotkansalo
klo 12.00-13.00 Lounas
klo 13.00-13.45 Tennispelaajan ravinto-opas / Tomi Huhtamäki
klo 13.45-14.30 Ruoka ja kolesteroli / Teija Hyrkäs
klo 14.30-14.45 Loppusanat / Christer Sundqvist
klo 14.45 Todistusten jako / Marja Immonen

Muita kirjoituksiani luennoista:

torstaina, lokakuuta 29, 2009

Enemmän vihanneksia ja lihaa

**
Kotiseudun Sanomien toimittaja
Juha Kivinen oli tehnyt jutun luentokeikastani Pihtiputaalla.

Vähemmän perunaa ja pastaa, enemmän lihaa ja vihanneksia
Painonpudotus onnistuu pitkälti sen varassa, kuinka hyvin laihduttaja onnistuu hillitsemään näläntunnettaan. Nälkä pysyy pisimpään poissa, kun syö proteiinia ja rasvaa sisältävää ruokaa.

Näin evästi pihtiputaalaisia Viitaseudun opiston luennolla ravintovalmentaja, filosofian tohtori ja veteraaniurheilija Christer Sundqvist. Valtuustosali täyttyi painonhallinnasta kiinnostuneista kuulijoista.

Christer Sundqvist on joutunut vääntämään kättä julkisissa keskusteluissa ravintonäkemyksistään, kun hän on puolustanut rasvan ja lihan käyttöä. Hän korosti, että kaikkea pitää tietenkin syödä kohtuullisesti, mutta hänen mielestään Suomessa on vallalla liian pelokas suhtautuminen rasvaan.

Hiilihydraatit eivät pidä nälkää
Sen sijaan Sundqvist sanoi aterioiden sisältävän liikaa hiilihydraatteja. Ne vievät näläntunteen nopeasti, mutta ne eivät pidä nälkää poissa kovin pitkään. Kylläisyyden tunteen pitäisi kestää yksilöstä riippuen 2-5 tuntia.

— Jos sinulla on jo tunnin päästä nälkä, hyötyisit todennäköisesti siitä, että jätät vähemmälle perunan, pastan ja riisin, Sundqvist totesi.

Myös sokeria syödään aivan liikaa. Sokeri lihottaa, mutta ei tee kylläiseksi. Sundqvist sanoi, että hillomunkkeja voi napata mahaan vaikka kuinka, ja kohta on kuitenkin taas nälkä.

Christer Sundqvistin mielestä pitäisi suosia monipuolisesti vihanneksia, kananmunia, lihaa ja erilaisia rasvoja. Sundqvist piti järkyttävänä ratkaisuna sitä, että Wiitaunionin kouluissa siirryttiin viime vuodenvaihteessa käyttämään pelkästään rasvatonta maitoa ja margariinipohjaisia levitteitä. Hän kauhisteli sitä, ettei oppilaille anneta ”oikeaa, luonnollista ruokaa”.

— Rasvan käyttöön voisi soveltaa pihtiputaalaista maalaisjärkeä. Meijerivoi sopii erinomaisesti kasvaville lapsille, Sundqvist sanoi.



28.10.2009 : Juha Kivinen


Christer Sundqvist hauskuutti yleisöä esittelemällä kauppareissulla tarpeellisia kuulosuojaimia. Niillä voi estää turhien heräteostosten tekemistä, kun korviin ei kantaudu kaiuttimista mainostulvaa.



Muita kirjoituksia luentoihini liittyen:




perjantaina, syyskuuta 11, 2009

Ei enää eineksiä!

**
Luennoilla oppii aina jotain uutta
. Eilen olin juttelemassa ravitsemuksen iloista ja suruista Eurosinkuille. Tavattoman mukava porukka, joka intoutui kommentoimaan ravitsemusasioita reippaaseen ja reiluun sävyyn.

Yleisön joukosta kuulin kommentin, joka taatusti tulee käyttöön lukuisilla luennoillani ympäri Suomea (KIITOS oivalluksesta!):

"Syö juu-reksia ja vältä ei-neksiä!"

Eineksissä on siis erittäin negatiivinen viritys jo itse sanassa EI-neksiä. Ei enää eineksiä ja valmisruokia - muista tämä! Syö oikeaa, ravitsevaa ruokaa!

Jos haluat pitää huolen, että turpaduunari Sundqvist ei jatkossa missään vaiheessa pidä tylsiä esitelmiä, silloin ideoit kanssani lisää näitä perusterveellisiä totuuksia ruuasta. Vaivanpalkkiona lupaan toimittaa jonkin mukavan yllätyksen osoitetietonsa ilmoittaneelle (osoitetiedot sähköpostilla, kiitos!).

Totuuksia ruuasta:
  • Aina puhutaan voileivistä. Ei kai kukaan ole kuullut margariinileivistä?
  • Syö juu-reksia ja vältä ei-neksiä!

Netin syövereistä löytyi vielä tällainen lista (ei tosikoille!):

Kokouskäyttäytyminen:
1) käytä pöydällä olevia virvokkeita kurlaamiseen.
2) hätistä näkymättömiä kärpäsiä pääsi ympäriltä.
3) matki puhujan suunliikkeitä kädelläsi ja toistele hänen sanojaan piipittämällä.
4) ota taskustasi pumpulia ja tee siitä itsellesi korvatulpat.
5) kun puhuja sanoo, "onko kellään mitään kysyttävää", kysy kumpaa sukupuolta hän itse asiassa edustaa.
6) maalaa itsellesi huopakynällä viikset ja ojenna kynä sen jälkeen rohkaisevasti nyökäten vierustoverillesi.
7) kommentoi puhetta tuon tuosta toteamalla puoliääneen: "Näkis vaan."
8) päästele pitkiä hämmästeleviä vihellyksiä.
9) tartu vierustoveria pöydän alla kädestä ja kuiskaa, että sinä tunnet samaa kuin hänkin.
10) vastaa kännykkääsi sanomalla: "Ei, älä riisuudu vielä - tämä kokous voi kestää ikuisuuksia."
11) hivuta parin minuutin välein tuoliasi kohti ulko-ovea.
12) ehdota yhteislaulua.
13) nuuhki epäilevästi ilmaa ja tuijota työtovereitasi paheksuvasti.
14) lyö ennen kokousta kollegojen kanssa vetoa siitä, mitä liike-elämän slangi-ilmauksia pomo tulee puheessaan käyttämään. Taputtakaa aina myrskyisästi käsiänne, kun jonkun arvaus osuu oikeaan.
15) kirjoita lehtiöösi "toi kaveri on tosi kuumana sinuun", näytä sitä vierustoverillesi ja osoita vaivihkaa sormellasi jotakuta kokouksen osanottajista.
16) ota taskustasi valtava tukku seteleitä ja ala itseksesi mutisten laskea niitä.
17) ilmesty kokoukseen täsmälleen samassa asussa kuin pomosi. Hämminkiä lisää, jos olet vastakkaista sukupuolta kuin hän.
18) vaihtoehtoisesti voit saapua kokoukseen hellekypärällä ja ratsupiiskalla varustautuneena. Tehosta omia sanojasi lätkimällä piiskalla pöytään.
19) kysy puhujalta, onko hän kommunisti.
20) hymyile kaikille iloisesti ja kerro, että vaihdoit aamulla yllesi uudet kalsarit.
21) totea kokouksen päätteeksi: "Kun meillä kerran on näin helvetin hyvä tiimi, niin miksei me kerrankin halata toisiamme!"

Muuta sekavaa höpinää:

lauantaina, heinäkuuta 18, 2009

Terveystietoinen moderni kaupassakäynti vaatii suurennuslasia ja kuulosuojaimia

**
Toimittaja Terhikki Palonen
kävi terveysluentojani kuuntelemassa ja kirjoitti siitä Sisä-Suomen Lehdessä torstaina 23.4.2009. Taitava toimittaja osaa poimia esille esityksestäni ne olennaiset asiat, joita ei itse välttämättä hoksaa. Tässä makupaloja:
  • Kaupassakäynti ei ole maailman helpoin asia nykyään, toteaa ravintovalmentaja ja biologi Christer Sundqvist. Toteamus saa lisävalaistusta Sundqvistin esitellessä apuvälineitä, joita kaupassakäyntiin tarvitsee, jos haluaa syödä terveellisesti. "Jos lupaat itsellesi, että et osta mitään sellaista, joka on kymmenen metrin säteellä kaupan ulosmenokassasta, ostat paljon terveellisemmin. Olet silloin ohittanut sipsipussit, virvoitusjuomat, makeisröykkiöt ja tupakat. Kuulosuojaimet puolestaan varmistavat sen, etteivät mainosviestit yllytä ostamaan kolmea sipsipussia kolmen euron tarjouksella, vaan kulku suuntautuu varmemmin harhautumatta perunatiskille. Tuoteselostuksia selailen "taikasuurennuslasilla". Sillä löytyy moderneja E-vitamiineja, joissa on ikävä numerosarja perässä. On turha kantaa moderneja E-vitamiineja kotiin. Riittää että kannamme niitä perinteisiä". Näiden lisäksi Sundqvist toteaa polvisuojukset hyödyllisiksi, sillä terveelliset ruoka-aineet on usein sijoitettu alahyllyille.
  • Hys hys -dieetti ja vielä hengissä. Hiilihydraateista ja niiden vähentämistarpeista puhutaan tänä päivänä paljon. Myös Sundqvist on osallistunut asiantuntijana keskusteluihin, ja pitää vähähiilihydraattista ruokavaliota liikunnan lisäämisen ohella parhaimpina tapoina laihtua ja saada terveyshyötyjä. "Luokseni hakeutui asiakkaita, jotka sanoivat haluavansa laihduttaa jättämällä pois perunan, pastan ja riisin. Sen sijaan he söisivät paljon vihanneksia, käyttäisivät oliiviöljyä, pistäisivät leivän päälle voita ja söisivät rasvaisia pihvejä. Minä kauhistuin! Se on äärettömän vaarallista, rasva tappaa", Sundqvist muistelee. Hän kertoo kuitenkin suostuneensa kokeiluun, jos dieettiläiset kävisivät mittauttamassa säännöllisesti kolesteroliarvonsa. "He ovat edelleen hengissä, ja jostain syystä kolesteroliarvot eivät nousseet, eivät tosin myöskään laskeneet. Toinen laihtui 22 kiloa, toinen 15." Dieetistä on Sundqvistin mukaan paras käyttää nimitystä hys hys -dieetti. Yleensä terveysalan ammattilaisille tätä ruokavaliota esittävien henkilöiden nimien, kuten Atkins tai H*******, mainitseminen aiheuttaa kuulemma paniikkia.
  • Onko kevyt, hyvä olo? "Minun tietääkseni ei ole ollut yhtä paljon lihavia ihmisiä milloinkaan kuin juuri tällä hetkellä, ja me syömme kovin kevyesti. Kevyttuotteet vievät väärälle polulle, jos ajattelee, että kun syö kevyesti, niin voi syödä enemmän. Silloin ajatus keveydestä menee harakoille." Painoindeksi ja vaa'alla hyppimiset pitäisi Sundqvistin mukaan heittää romukoppaan. Mittarina pitäisi käyttää itselle tehtyjä kysymyksiä: tuntuuko olo kevyeltä ja hyvältä? "Uskon, että meillä kaikilla on optimi tehdasasetukset. Jos me kaikkoamme niistä pois olemalla kovin laihoja tai kovin lihavia, niin olo ei tunnu mukavalta. Lievä ylipaino ei vielä kaada mitään. Uskon, että se henkilö puhuu totta, joka sanoo, että kun on pikkuisen rasvaa ympärillä, on mahdottoman hyvä olo. Kauhea rikoshan se olisi, jos pyytäisimme tätä ihmistä laihduttamaan, koska hän tulisi tuosta ihanasta olosta pois", Sundqvist lohkaisee, ja vastuu tulkinnasta jää kuulijalle.
  • Sundqvistin salainen resepti. "Salaiseen reseptiin kuuluu yksi osa karpaloa, kaksi osaa mustikkaa ja kaksi osaa puolukkaa. Pieni minigrip pussillinen joka päivä. Ei tarvitse ottaa antioksidanttipillereitä, vaan riittää, kun ne "pillerit" kerää syksyisin maastosta." Sundqvist kehottaa terveellisen ravinnon ja liikunnan lisäksi säilyttämään oikean elämänasenteen. Joka asiasta ei saisi hermostua. "Miettikää ihmistä, joka tippui rappusia alas ja mursi jalkansa. Hän olisi voinut taittaa niskansa, mikä olisi ollut paljon pahempi juttu. Mutta hän saattaa nyt iloita siitä, että niska ei mennyt poikki, meni vain jalka. Se on myönteisyyttä."
Muita juttuja luennoistani:

perjantaina, heinäkuuta 17, 2009

Christer Sundqvist - Kerettiläinen ravitsemusasiantuntija

*
Ravintoguru vierailee


Tohtori Christer Sundqvist.
Eräs Sumiaisten messujen tunnetuimmista esitelmöijävieraista oli biologi, tohtori Christer Sundqvist, joka kertoi ruuasta, liikunnasta ja laihdutuksesta.
Kerettiläinen ravitsemusasiantuntija on herättänyt huomiota vallitsevasta oppisuunnasta poikkevilla mielipiteillään.
Kun valtavirta korostaa pidättäytymistä eläinrasvasta, sokerista ja suolasta, Sundqvistin teorian mukaan pyrkimyksenä tulee olla pitkäaikainen kylläisyys aterian jälkeen. Hän kannattaa kasvisten, marjojen ja hedelmien tuntuvaa osuutta aterialla, mutta sallii siihen myös proteiinit ja eläinrasvat.
Hiilihydraattien osuutta hän pienentäisi, koska esim. vaalea leipä, riisit ja peruna pitävät nälän loitolla huonosti. Kun aterian jälkeen on pian taas nälkä uudelleen, tulee syödyksi lisää ja nälkäinen turvautuu tuon tuosta välipaloihin. Kilot kasvavat, kun nälkä sanelee ruokailutahdin.
Terveydeksi-lehdessä hän tiivisti äskettäin teoriansa oman havaintonsa perusteella:
-Jos syötäisiin enemmän proteiinia ja rasvaa, nälkä pysyisi paremmin kurissa. Minulle oli joitakin vuosia sitten suuri yllätys, kun tapasin ihmisiä, jotka olivat korvanneet hiilihydraatit vihanneksilla, rasvaisilla pihveillä ja täysmaidolla. He käyttivät surutta voita ja silti laihtuivat, ja veren rasva-arvot pysyivät keskimäärin hyvinä.
Erilaisten kevyttuotteiden nauttimista Sundqvist pitää turmiollisena. Ne kun aiheuttavat nälän pikaisen palautumisen- ja taas pitää syödä.

sunnuntaina, kesäkuuta 14, 2009

Christer Sundqvistin minuuttitaksa on 1 euro

#
Susan Boyle laskuttaa
yritysvierailuista 10 500 euroa minuutissa!

Britannian Talent-ohjelmasta pinnalle noussut Susan Boyle on varmistanut taloudellisen hyvinvointinsa ainakin lähitulevaisuudessa. Boyle laskuttaa esiintymisistään yritystilaisuuksissa 9000 puntaa (10 500 euroa) minuutissa.

Boyle suostuu esiintymään elokuussa järjestettävässä yritystilaisuudessa, jos hänelle maksetaan 100 000 puntaa plus alv. Yhteensä 115 000 punnalla yritysvieraat saavat kuulla kolme kappaletta, joista jokainen kestää noin nelisen minuuttia.

- Hän on suurin tähti, joka ohjelmasta on koskaan tullut, joten hänen palkkionsakin on oltava sen mukainen, laulajaa lähellä oleva taho sanoo News of the Worldille.


Christer Sundqvist on aika edullinen ja Susan Boyle aivan älyttömän kallis.


Muita kirjoituksiani luennoista:

lauantaina, joulukuuta 27, 2008

Luennot vuonna 2009

**
Ihana luentovuosi 2008 takana
Tein vuonna 2008 lähes 100 luentokeikka ympäri Suomen. Se oli ehkä liikaa. Vuonna 2009 teen luentokeikkoja (toivottavasti) jonkin verran vähemmän, mutta entistä toivorikkaampina voitte olettaa luentojeni pysyvän näin menetellen korkeampilaatuisina.

Luentojeni runko 2009
Luentojeni runko pysyy samana kuin 2008. Tällaisia elementtejä löydät aina terveysluennoistani:
- viihteellisyys (huumori, tilannekomiikka, kevennykset)
- ajankohtaisuus (asioita seuraavana terveystoimittajana tuon teille aina viimeisimmät tiedot terveydestä)
- yllätyksellisyys (minulla on yksi äärettömän kiintoisa idea, jota ammattipuhujana haluan kokeilla yleisölleni ympäri Suomen! Se idea liittyy vuorovaikutukseen yleisön ja puhujan välillä. Myös kaikki vanhat kikat on tietty käytössä. Seison käsilläni, raivohyppelen ja istun muurahaispesässä ynnä muuta hassua!)
- tieto (koe "livenä" miten ihanaa tieto on!)

Luentoteemat vuonna 2009
Toteutan luentokeikkoja näiden alla näkyvien teemojen ympärillä. Alkuvuosi ja kevät on aika täyteen varattu, mutta kesällä ja syksyllä on tilaa kalenterissa. Ota yhteyttä!
- diabeetikon ravitsemus (tavattoman mielenkiintoinen ja asiapitoinen luento esim. diabetesyhdistyksille ja kansalaisopistoille kautta maan. Lue lisää Kunto & Terveys -lehdestä nro 5/2008)
- nuorten syömishäiriöt (erinomaisen kiinnostava 45 min. luento esimerkiksi koululuokille. Minulla on "Anna" mukana, joka kertoo oman tarinansa. Tämä voi muodostua vuoden kohokohdaksi. Erinomaisena ideana voitte kypsytellä ajatusta koululla tapahtuvasta luentokeikasta: ensin juttelua nuorten ja lasten kanssa sekä illalla vanhempainillassa. Yhteistyötä tehdään Syömishäiriöliiton kanssa. Lue lisää Kunto & Terveys -lehdestä nro 6/2008.)
- ravitsemuksen ilot ja surut (taattua peruskamaa ja erittäin suosittu luentokokonaisuus vaativallekin yleisölle. Ilta ei voi mennä pieleen jos on tällaista tarjolla!)
- yritysjohtajien liikunta ja ravitsemus (laadukas ja rentouttava luento. Yhteistyössä Mercuri International OY:n kanssa)
- urheilijan ravinto (Suomen laadukkain ja asiapitoisin luento urheilijan ravitsemuksesta. Useita urheiluvalmennukseen liittyviä projekteja mm. Turun Weikkojen valmennuspäällikön ominaisuudessa)
- painonhallinta (tämä luento on jokaisen laihdutusryhmän toiveuni. Kiihkotonta asiatietoa laihdutusmenetelmistä.)
- Personal Trainerin ravintovalmennus (tämä täsmäluento toteutetaan yhteistyössä Trainer4you:n kanssa. Yhteydenotot Trainer4you:n kautta, Kiitos!)
- ravintokaraoke (tavattoman suosittu ja viihteellinen luento, jossa ehditään käsittelemään lukuisia yleisön valitsemia teemoja)
- ravintovalmennus (olen yliopettajana Lapin urheiluopistossa järjestettävässä ravintovalmentajakoulutuksessa)
- muuta (räätälöityjä puhetilaisuuksia monista eri teemoista)

Tervetuloa luennoilleni! Blogissa löytyy ajankohtainen keikka-aikataulu.

Christer Sundqvist
Turun Fimex Oy
christer.sundqvist (at) ravintokirja.fi
040-7529274  

sunnuntaina, marraskuuta 09, 2008

Ovatko tehdasasetuksesi kunnossa?

**
Kerrotaan erään ministerin näpytelleen
 kännykällään seuraavanlaisen tekstiviestin eräälle kaunottarelle: "Oletko pitänyt puutarhasi kunnossa?" Minä kysyn kaukaiselta kaunottarelta, miellyttävältä missiltä, puuskuttavalta pullukalta, kaunosieluiselta kaupunkilaiselta ja vaikkapa vielä mahtavalta maalaiselta: "Ovatko tehdasasetuksesi kunnossa?"

Tutkittuun tietoon perustuvan ravitsemusvalistukseni myötä olen taas viikon aikana kohdannut paljon ihania ihmisiä Posiolla, Kuusamossa, Taivalkoskella, Oulussa ja Kuopiossa. Arvostan kansalaisopistojen, koulujen, personal trainereiden ja liikuntaseurojen tekemää pohjustustyötä, jonka johdosta luentosalit ovat täyttyneet tietoa janoavista ihmisistä. Tietoa luentojeni ajankohdista on sopivassa määrin osattu kohdistaa oikeille ihmisryhmille. Täysi luentosali, välitön ja rento ilmapiiri, rakentavan kriittinen suhtautuminen esitettyyn asiasisältöön sekä luennon jälkeen saamani välitön palaute, merkitsevät minulle tosi paljon. Jotain ihan pientä ehkä olen vuosien varrella oppinut välittämään tiedonhaluisille lehtien, kirjojen ja nettikirjoitusten kera, mutta mikään ei minun mielestäni toimi omalla kohdallani niin hyvin kuin väljään muotoon valmisteltu puhe ravitsemuksesta. Väljyydessä on se etu, että osaan reagoida niihin esille tuleviin asioihin, jotka ajankohtaisella paikkakunnalla kiinnostavat. Luentojani en toivottavasti koskaan pysty toteuttamaan niin, että ne olisivat aina hiotun täsmällisiä lauserakennelmia, joita sitten yksi kerrallaan pudotan yleisöni hämmästeltäväksi. Ei, luentoelämykseni syntyy siitä alun epävarmuuden tunteestani, josta osaan kaikkien esiintymiskertojen tuoman rutiinin jälkeenkin sopivassa määrin nauttia. Mikähän tällä paikkakunnalla toimii?  

Vaikka tässä on se vaara, että kultakimpaleiksi tarkoittamani iättömät viisaudet muuttuvat arvottomaksi kissankullaksi osuessaan pohtivaan mieleesi, tarjoan sinulle nyt luennoillani viikon aikana esiintulleen tärkeän asian Sinun pohdittavaksi.

Ovatko tehdasasetuksesi kunnossa? Minun mielestäni luonto on määrittänyt sinulle ja minulle tietyn pituuden, ihannepainon ja sopivalla tasolla olevan aineenvaihdunnan. Sellainen henkilö joka ei harrasta liikuntaa, syö aivan liian suuria ruoka-annoksia ja mahdollisesti vielä vääränlaista ruokaa, sekoittaa luonnon määrittelemät "tehdasasetukset". Tällainen yksinkertainen kehotus kuulostella rehellisesti sitä omaa oloa ja pohtia olenko minä kaikonnut kovin pitkälle luonnon määrittämistä asetuksista, voi olla ratkaisevassa asemassa kun arvioit onko kiloja kertynyt liikaa vai onko niitä peräti liian vähän. Sinun pitää löytää nämä tehdasasetuksesi mikäli olet ne kadottanut, sillä asetuksiin tuskin on ohjelmoitu runsas ylipaino tai laihuushäiriö. Tehdasasetuksien sekoillessa syömättömyyden, liiallisen limsan juonnin ja sipsien syönnin johdosta, ei muu auta kuin palauttaa taas elimistö tehdasasetustilaan. Luonnon asetukset osaa tarpeen vaatiessa poimia esille taitava ravintovalmentaja, personal trainer, lääkäri, terveydenhoitaja jne. Aika monen asian pitää loksahtaa kohdalleen jos olet kovin kauas tehdasasetuksista kaikonnut. Mutta matka kadotettujen tehdasasetuksiesi pariin on hyvin kiehtova. Työkaluina toimivat esimerkiksi stressin lieventäminen, liikunta, ravinnon laadun tarkistus sekä huolehtiminen riittävästä yöunesta. Aloita jo tänään! 

Kerro mitä mieltä olet tästä!