veteraaniurheilija: ravintolisä

Näytetään tekstit, joissa on tunniste ravintolisä. Näytä kaikki tekstit

keskiviikkona, toukokuuta 26, 2010

D-vitamiini on avaintekijä immuunijärjestelmän toiminnassa

**
Kuuma keskusteluaihe!

Kiinnostaako D-vitamiini? Lue silloin tämä tarkkaan!

Taulukon tiedot ovat täydentyneet. On tullut muutama oikein mielenkiintoinen mittaustulos lisää. Nimimerkki fisulix on tehnyt havainnollisen Google-spreadsheetin D-vitamiinitaulukosta. KIITOS!

Osoituksena yhteistyön voimasta Juppejänis on fisulixin innoittamana tehnyt komean D-vitamiinin annosvastekuvan.

Viranomaissuositus on kymmenen kertaa liian pieni, sanoo Matti Tolonen.

Tämän kirjoituksen yhteydessä dosentti Matti Tolonen ja tohtori Christer Sundqvist

keräävät tietoja suomalaisten D-vitamiinin saannista ravintolisänä ja miten se vaikuttaa kalsidiolitasoihin. Ihanteellisiin kalsidiolitasoihin päästäkseen voimme taulukon perusteella suositella suomalaisille D-vitamiinia ravintolisänä. Kommenteissa on ehdotettu ohjeelliseksi annosteluohjeeksi 1 µg D3-vitamiinia vuorokaudessa painokiloa kohti. Näin ollen 50 kiloa painava voisi nauttia 50 µg/vrk ja 90 kiloa painava 100 µg/vrk. Yksilöllisten vaikutusten takia on syytä käydä mittaamassa kalsidioli säännöllisesti. Jos et vielä ole ilmoittanut meille mittaustuloksiasi, tee se tänään! Kerro kokemuksistasi! Erityisesti kaivataan lisää mittaustuloksia ennen lisääntynyttä D-vitamiinin nauttimista. Onko virallisten suositusten noudattaminen kovinkin harvinaista? Kaikkiko terveystietoiset heti ylittävät suositusrajat reippaasti?

Lataa taulukko tästä! (päivitetty 26.5.2010 klo 13:36)

Laskin taulukon tietojen perusteella terveystietoisen keskiarvoihmisen. Keijo Keskiverto on 46 -vuotias mieshenkilö. Hän painaa 72 kiloa ja hän syö monipuolista suomalaista ruokaa. Keijo ottaa keskimäärin 87 µg D-vitamiinia ja tällöin hänen kalsidiolitasonsa on 108 nmol/l. Tätä on jatkunut 10 kk ajan ja keskimäärin hänen vointinsa on parantunut.

Dosentti Tolonen on ehdottanut minulle, että keräisimme tänne Suomen suosituimpaan terveysblogiin arvokasta tietoa D-vitamiinin käytöstä. Olen siksi 10.3.2010 tehnyt yksinkertaisen D-vitamiinitaulukon, jota voisimme lähteä yhdessä täyttämään. Mieluusti voitte tehdä niin, että lähetätte tiedot minulle sähköpostilla tai tämän blogikirjoituksen kommenttina. Mieluummin kuitenkin sähköpostilla, sillä silloin voin vielä helposti tehdä tarkentavia kysymyksiä mikäli antamissanne tiedoissa on puutteita.

Yhteydenotoissa on toivottu tietojen ilmoittelua niin, että näkyy myös minkä painoisesta ihmisestä on kyse ja mitä ruokavaliota noudattaa. Se mistä EVIRA ei pidä on se kun ilmoitatte mihin oireeseen D-vitamiinin otto on vaikuttanut myönteisellä tavalla. Ilmoittakaa kuitenkin nämäkin asiat. Se on arvokas lisätieto ja toimii rohkaisuna muille samantyyppisistä oireista kärsiville. Ei minulla todennäköisesti ole "kaikki naakat tapulissa", kun pidän noita terveystietoja niin hyödyllisinä, että jatkossa aion uhmata EVIRA:aa. Siitä huolimatta, että tervehtymiseen johtaneessa yksittäistapauksessanne ei ole takana kolmen vuoden lumekontrolloitua kliinistä kaksoissokkokoetta D-vitamiinin käytöstänne, ilmoittakaa silti havaintonne minulle!

Taulukon otsakkeet ovat:

Mies/Nainen / Ikä / Paino / Ruokavalio / D-vit (µg/vrk) / kuinka kauan? / mittaustulos (S-D-25) / Muuta

Olen saanut runsaasti palautetta lukijoilta. Tässä teille erään suomalaisen tarina yksityiskohtia liiaksi paljastamatta.

Kyseessä on vähän alle kolmekymppinen, normaalipainoinen mieshenkilö, jolla diagnosoitu kuutisen vuotta sitten Colitis Ulcerosa. Lisäksi on migreeni, ruoka-aine- ja eläinallergioita sekä ihon lievää atopiaa. Lääkityksenä Azamun 150mg/vrk, Asacol 5x800mg per päivä ja lisäksi ottaa D-vitamiinia 125 µg päivää kohti. D-vitamiinia tämä miehemme on nauttinut 7 kk ja kertoo erityisesti vitamiinin auttaneen oireisiin. Lisäksi hänellä on tarkat veren kalsidiolin mittaustulokset, jotka tukevat sitä käsitystä, että ainakin osaltaan hänen sairauksiinsa liittyi alhainen D-vitamiinin saanti:

28.6.2009 28 nmol/l (ennen D-vitamiinikuurin aloittamista)

3.9.2009 80 nmol/l

30.12.2009 140 nmol/l

Mieshenkilömme haluaa lisäksi kertoa, että sairauteen liittynyt jatkuva väsymys ja aina ilmennyt erityisen rankka talvinen väsymystila ja masennus on nyt pysynyt kokonaan poissa. Unen laatu on parantunut todella paljon. Vatsa on paremmassa kunnossa kuin koskaan sairautensa aikana. Ihossa 4 vuotta sinnitelleet ja kaikenlaisilla rasvoilla hoidetut tulehtuneet ekseemat loistavat nyt poissaolollaan (ihottumat lähtivät 2 viikossa D-vitamiinin aloittamisesta) ja "talviatopiasta" ei tänä talvena ole tietoakaan. Aloitusannoksena oli 5.8.2009 rohkeasti niinkin suuri annos kuin 250 µg päivää kohti. Tätä jatkui ensimmäiset 2 viikkoa. Sen jälkeen hän siirtyi 125 µg D3-vitamiinia päivässä.

Mieshenkilömme ilmoittaa myös oudon havainnon: Plakkia ei enää synny hampaisiin vaikka hän olisi hampaita harjaamatta muutaman päivän (testannut muutaman kerran!). Vuosia kestäneet ientulehdukset katosivat muutaman kuukauden sisällä aloittamisesta. Migreeni ollut kerran aloittamisen jälkeen todella lievänä vuoden 2009 lokakuussa ja viime kuussa D-vitamiinitauon lopussa oli tullut pahin migreenikohtaus miesmuistiin. Nyt mieshenkilömme on vihdoin tajunnut D-vitamiinin tärkeyden elämässään ja tilannut tätä vitamiinia ainakin vuoden tarpeisiin.

Mieshenkilömme kertoo myös miten hän innostutti vanhempiaan, kolmea sisarustaan, tyttöystäväänsä ja erästä ystäväänsä (jolla on reuma), syömään D-vitamiinia kunnon määriä. Vanhemmat ovat koko talven olleet aktiivisempia kuin koskaan ennen. Tunnelma vieraillessa on ollut aurinkoinen aikaisempien talvien normaaliin koko illan nukkumiseen ja alakuloon verrattuna. Pikkusiskon käsissä ollut paha haavainen atopia parantui lähes kokonaan kuukauden kestäneen D-vitamiinikuurin (100 µg) avulla ja tällä hetkellä hän syö 50 µg päivässä ympäri vuoden. Myös samanikäisten sisarusten atopiat ovat lieventyneet huomattavasti D-vitamiinin aloittamisen jälkeen.

Mieshenkilömme oli tutustunut Tiede-lehden keskustelupalstan D-vitamiiniketjuun jo silloin, kun tohtori Tolonen sen avasi, mutta innostui toden teolla lukemaan sitä vasta kesäkuun puolivälissä 2009. Hän oli silloin kysellyt sairaalasta aikaisempia D-vitamiini arvojaan. Kesälläkin hänellä oli ollut kalsidioliarvot alle 40 nmol/l ja matalimmillaan aina kevättalvisin D-vitamiiniarvot olivat käväisseet 20 nmol/l paikkeilla useampana talvena. Valitettavasti häntä hoitanut lääkäri ei ollut lainkaan huomannut mainita mitään hänen matalista D-vitamiiniarvoista vaan totesi kaiken olevan ok? Huomautettuaan tästä lääkärille, valkotakkinen ammattilainen oli katsonut tietokoneeltaan D-vitamiiniarvoja uudestaan ja hieman säikähtäen hän sanoi olevansa pahoillaan ettei ollut alhaisia arvoja huomannut. Lääkäri sanoi, että nyt pitää jatkossa 3 kk välein otettavissa verikokeissa erityisesti seurata myös D-vitamiinia. Lääkäri piti mieshenkilön nykyisin käytössä olevaa 125 µg annosta suurena, eikä ottanut kantaa asiaan muuten kuin sanomalla "älä nyt ainakaan tuota enempää ota". Ymmärrettävää toki colitis-potilaita 20 vuotta hoitaneelle lääkärille.

Tiedot voitte lähettää minulle suoraan: christer.sundqvist (at) ravintokirja.fi. Tietoja käsitellään luottamuksellisesti.

Lataa siis taulukko tästä!

---------------------------------

Tässä alkaa alkuperäinen dosentti Tolosen kirjoitus (8.3.2010):

Dosentti Matti Tolonen haluaa takoa D:tä kun rauta on kuumaa. Tässä on viilentymässä melkoinen taideteos meille.

Uusi tanskalaistutkimus osoittaa, että D-vitamiini on kriittinen tekijä immuunijärjestelmään kuuluvien T-valkosolujen toiminnan kannalta. Havainto antaa selitysmallin sille käytännön havainnolle, että D-vitamiinin puutteessa vastustuskyky infektioita vastaan on kehno.

Professori Carsten Geislerin johtamat tutkijat kertovat Nature Immunology -lehdessä tästä tutkimuksesta, joka mullistaa käsityksiä D-vitamiinin merkityksestä terveydelle.

"Kun T-solu altistuu vieraalle patogeenille [kuten virukselle tai bakteerille] se työntää esiin 'antennin', D-vitamiinin vastaanottimen (vitamin D receptor), joka tavoittelee D-vitamiinia. Tämä merkitsee sitä, että T-solu tarvitsee D-vitamiinia pärjätäkseen kamppailussa tunkeutujaa vastaan. Muutoin solu ei aktivoidu puolustamaan isäntäänsä", selittää professori Geisler.

Löydös voi auttaa taistelussa maailmanlaajuisia infektioepidemioita vastaan, uskoo Geisler. Viime vuonna Public Health Agency of Canada (PHAC) vahvisti, että se tutkii D-vitamiinin merkitystä sikainfluenssan torjunnassa. Yhdysvalloissa ja Kanadassa monet tutkijat suosittelevat ottamaan D-vitamiinia 1250 mikrogrammaa kerran viikossa, mikä tekee päivää kohti laskettuna 175 mikrogrammaa. Suomessa viranomaissuositus on edelleen vain 7,5 mikrogrammaa/vrk eikä sitä aiota toistaiseksi nostaa.

Lähde: MR von Essen, M. Kongsbak, P. Schjerling et al. Vitamin D controls T cell antigen receptor signaling and activation of human T cells. Nature Immunology. Julkaistu internetissä 7.3.2010 ennen lehden painatusta: 10.1038/ni.1851

Lisää luettavaa ravintolisistä:

RAVINTOLISIEN ABC (YHTEISTYÖSSÄ DOSENTTI MATTI TOLOSEN KANSSA)

Lasten diabetes ja D-vitamiini

**
Päivitys 26.5.2010

Sain äsken tietää, että tätä kirjoitusta on kommentoitu Suomen diabetesliiton toimesta seuraavasti 26.4.2010:

Hei keskustelijat

Useissa keskusteluissa on viime aikoina puhuttu D-vitamiinisuosituksista ja joissakin myös niiden yhteydestä diabeteksen ilmaantuvuuteen. Tässä koottuna nykykäsityksemme aiheesta. Teksti on alunperin vastaus meille suoraan tulleeseen kysymykseen.

Diabetesliiton tiedotus

Diabetesliitossa ei ole otettu virallista kantaa D-vitamiiniin liittyen, mutta alla on tietoa tilanteesta.

Tutkimustulokset D-vitamiinin mahdollisesta merkityksestä tyypin 1 diabeteksen synnyssä eivät ole johdonmukaisia tällä hetkellä. Näyttää siltä että raskaudenaikaisella äidin D-vitamiinin saannilla ei ole merkitystä lapsen riskiin. Vahvinta näyttöä on imeväisaikaisen lapsen D-vitamiinilisän suojavaikutuksesta. Toisaalta DIPP-tutkimuksessa D-vitamiinipitoisuudet seerumissa eivät lapsilla eronneet esi-diabeetikkojen ja muiden välillä.

D-vitamiinin antaminen Suomessa aloitettiin joskus 1940-luvulla, aluksi annettiin varsin suuria annoksia lihakseen. Sitten suun kautta ja annoksia pienennettiin sen suuntaisesti kuin Christer Sundqvist esittää:
http://sundqvist.blogspot.com/2010/03/lasten-diabetes-ja-d-vitamiini.html
Huomionarvoista on, että aikana jolloin ei lainkaan annettu D-vitamiinilisää, taudin ilmaantuvuus ja esiintyvyys olivat matalat.

Suomalaisten D-vitamiinin saanti on tällä hetkellä suositeltua matalampaa, siitä huolimatta että v. 2003 D-vitamiinia alettiin lisätä nestemäisiin maitovalmisteisiin ja D-vitamiinilisäystä ravintorasvoihin kasvatettiin. Myös lasten D-vitamiinin saannit alittavat suositukset jo kahden vuoden iästä lähtien. Valtion ravitsemusneuvottelukunnan nimeämä D-vitamiinityöryhmä on juuri jättämässä mietintöään. Siinä ehdotetaan elintarvikkeiden D-vitamiinilisäyksiä kasvatettaviksi. Käytännön suositusta D-vitamiinilisien käytöstä muokataan parhaillaan.

Eli yksi asia on se, että suomalaisten D-vitamiinin saanti on tällä hetkellä voimassa oleviin suosituksiin nähden matalaa. Toinen asia on se, että suosituksia tullaan mahdollisesti nostamaan. Pohjoismaisia ravitsemussuosituksia uuditsetaan parhaillaan, ja D-vitamiinia varten on perustettu oma työryhmä. Työskentely on juuri alkanut ja suositukset valmistuvat kahden vuoden päästä.

Tuskin mikään yksi asia selittää tyypin 1 diabeteksen lisääntymistä.

D-vitamiini voi olla yksi vaikuttava tekijä, mutta siitä tarvitaan lisää tutkimustuloksia.

Tästä alkaa varsinainen kirjoitus, sen on laatinut dosentti Matti Tolonen:

Diabetekseen sairastuneilla lapsilla on yleisesti D-vitamiinin puutosta ja se haittaa sokeri- ja rasva-aineenvaihduntaa, osoittaa uusi kanadalainen tutkimus.

Tutkimukseen osallistui 878 poikaa ja 867 tyttöä. Kalsidioli (S-D-25) oli keskimäärin 46 nmol/l kummassakin ryhmässä. Yli 93 % lapsista oli S-D-25:n viitearvojen alapuolella eli alle 75 nmol/l.

Diabetesta sairastavien lasten tavoitetaso on noin 160 nmol/l, ilmoitti Christel Lamberg-Allardt ja muut D-vitamiiniasiantuntijat pari vuotta sitten tiedelehdessä!

Mitä enemmän D-vitamiinia oli seerumissa, sitä parempi oli sokeri- ja rasvatasapaino. Havaitut yhteydet S-D-25:n ja paastoverensokerin ja rasva-aineenvaihdunnan muuttujien välillä osoittivat vaatimatonta tilastollista merkitsevyyttä. Tällä saattaa kuitenkin mahdollisesti olla potentiaalista pitkäaikaisvaikutusta sydän- ja verisuonitautien riskiin, päättelevät tutkijat maaliskuun Journal of Nutrition -lehdessä.

Suomessa suositeltiin vuoteen 1964 asti D-vitamiinia alle 3-vuotiaille lapsille 112,5 mikrogrammaa päivässä. Vuonna 1964 se alennettiin 50 mikrogrammaan. Yksitoista vuotta myöhemmin suositus laskettiin 25 mikrogrammaan ja vuonna 1992 se alennettiin peräti 10 mikrogrammaan.

Jokaisen alennuksen jälkeen uusien alle 14-vuotiaiden lasten diabetestapausten määrä lisääntyi. Vuoden 1992 jälkeen käyrä kääntyi jyrkkään nousuun. Käänteinen korrelaatio D-vitamiinin saantiin on erittäin vahva. Miettikää sitä!

Pekka Puskan johtama Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ja valtion ravitsemusneuvottelukunta sekä muut D-vitamiinin vastustajat ovat tehneet ja tekevät karhunpalveluksen Suomen lapsille.

Tässä muita ravintolisäkirjoituksia:

RAVINTOLISIEN ABC (YHTEISTYÖSSÄ DOSENTTI MATTI TOLOSEN KANSSA)

torstaina, toukokuuta 20, 2010

Uutta tietoa masennuksen biologiasta

**
Aluksi mielenkiintoinen uutinen: Tohtori Tolonen on luonut uuden portaalin, johon kasvaa vähitellen ehkä Suomen laajin terveyden tietopankki (http://www.tritolonen.fi/). Sieltä löydät kätevästi itsehoidon artikkelit ja tuoreet terveysuutiset. Bio-Vitan kaupalliset sivut löytyvät jatkossa täältä: http://www.biovita.fi/

Mutta nyt uutta tietoa masennuksesta:

Masennus on suomalaisten uusi kansantauti. Yleisesti masennuksen syntyyn uskotaan liittyvän ulkopuolisia tekijöitä kuten ihmissuhdeongelmia, psykososiaalista stressiä ja muita psyykkisiä syitä. Kukaan ei kiistä ettei tällä olisi merkitystä, mutta samalla on todettava, ettei tässä ole koko totuus.

Masennus on nimittäin myös biologinen sairaus ja siinä on havaittavissa neuroinflammaatiota, eli tulehdusta hermosoluissa. Masennuksen biologiaa on tutkittu paljon viime aikoina ja siitä on saatu runsaasti uutta tietoa.

Psykiatrit eivät usko enää itsekään aiemmin niin suosittuun serotoniiniteoriaan, johon perinteisten psyykelääkkeiden käyttö on nojannut.

Teoria on ilmeisen virheellinen, mutta kuitenkin määrätään silti yleisesti SSRI-lääkkeitä, joille on tyypillistä, että ne valikoivasti estävät serotoniinin takaisinottoa. Tutkimuksissa lääkkeet on osoitettu tehottomiksi tai heikkotehoisiksi lievän ja keskivaikean masennuksen hoidossa. Lääkitys näyttää tehoavan vain vakavassa masennuksessa.

Belgialainen neuropsykiatrian professori Michael Maes esitti ensimmäisenä näkemyksen, jonka mukaan masennus on biologinen häiriötila, jota hallitsee inflammaatio (kudostulehdus). Viime aikoina hän on laajentanut näkemystään tuoden mukaan tautiin vaikuttavina tekijöinä myös hapetus- ja nitrosatiiviset stressitilat ja näiden havaintojensa myötä ehdottanut antioksidanttien ja omega-3-rasvahappojen käyttöä masennuksen hoidossa.

Vakavaa masennusta potevilla henkilöillä on veressään liian vähän keskeisiä antioksidantteja, kuten E-vitamiinia, sinkkiä ja ubikinonia (koentsyymi Q10). Tästä syystä potilaiden antioksidanttien teho on heikentynyt.

Keskeisen antioksidanttientsyymin, glutationiperoksidaasin (GPX), aktiivisuus on masennuksen tunnusmerkkejä, kirjoittaa Maesin työryhmä uudessa katsauksessaan (2010).

Heikentynyt antioksidanttikapasiteetti ei kykene suojaamaan aivoja ja muuta elimistöä vapaiden happiradikaalien aiheuttamaa hapetusstressiä vastaan, jolloin vapaat radikaalit pääsevät vaurioittamaan solukalvojen rasvahappoja, proteiineja ja solujen DNA:ta.

Masennuksessa myllertää samalla toinenkin stressitila, nimittäin nitrosatiivinen stressi. Vapaiden radikaalien ylimäärä ilmenee plasman peroksidien ja ksantiinioksidaasin lisääntymisenä.

Hapetus- ja nitrosatiiviset stressitilat lisäävät malonialdehydin (MDA) määrää. MDA on tyydyttymättömien rasvahappojen myrkyllinen hapetustuote. Samalla lisääntyy myös 8-hydroksi-2-deoksiguanosiini, joka on osoitus solua kohdanneista DNA-vaurioista. Hapetus- ja nitrosatiiviset stressitilat vaikuttavat haitallisesti myös immuunijärjestelmään ja aiheuttavat siinä autoimmuunireaktioita.

Niinpä masennuksessa potilaan plasman IgG-vasta-aineet hapettunutta ox-LDL-kolesterolia vastaan lisääntyvät. Myös IgM-välitteiset immuunireaktiot solukalvojen rasvahappoja vastaan voimistuvat. Samalla monien geenien toiminta muuttuu.

Masennustutkimuksiin soveliaat koe-eläinmallit osoittavat johdonmukaisesti alentunutta antioksidanttikapasiteettia ja lisääntyneitä hapetus- ja nitrosatiivisia stressitiloja, korostaa Maes. Masennuslääkkeet kykenevät jossain määrin lisäämään antioksidanttien tehoa näissä eläinkokeissa. Antioksidantit, kuten N-asetyyli-kysteiini, sinkki ja GPX-aktiivisuutta matkivat yhdisteet, toimivat masennusta estävinä antidepressiivisinä aineina.

Maesin katsauksessa tarkastellaan niitä biokemiallisia reittejä, joiden kautta alentunut antioksidanttikapasiteetti ja lisääntyneet hapetus- ja nitrosatiiviset stressitilat vaikuttavat masennukseen ja tähän tautiin liittyviin hermostoa rappeuttaviin prosesseihin.

Johtopäätös on, että nämä stressitilat ja tulehdukset (inflammaatio) ovat masennuksen synnyn avaintekijöitä. Masennus kuuluu hermosoluja tuhoaviin neurodegeneratiivisiin ja neuroinflammatorisiin sairauksiin. Masennuksen syntyyn myötävaikuttaa myös vuotava suoli -oireyhtymä (katso kuva, joka on kopioitu Maes ym. 2009 -julkaisusta).

Lähteet:

Maes M, Yirmia R, Noraberg J, et al. The inflammatory & neurodegenerative (I&ND) hypothesis of depression: leads for future research and new drug developments in depression. Metab Brain Dis (2009) 24:27–53 DOI 10.1007/s11011-008-9118-1

Maes M, Galecki P, Chang YS, Berk M. A review on the oxidative and nitrosative stress (O&NS) pathways in major depression and their possible contribution to the (neuro)degenerative processes in that illness. Prog Neuropsychopharmacol Biol Psychiatry. 2010 May 12. [Epub ahead of print]

Lisää luettavaa ravintolisistä:

RAVINTOLISIEN ABC (YHTEISTYÖSSÄ DOSENTTI MATTI TOLOSEN KANSSA)

sunnuntaina, toukokuuta 16, 2010

Foolihappo: Elämän ja terveyden perusedellytys

**
Foolihappo on elämän ja terveyden perusedellytys, ilmenee Floridan yliopiston uudesta tutkimuksesta. Sen mukaan foolihappo vaikuttaa edullisesti äskettäin löydettyyn valkuaisaineeseen (COG0354), jolla on tärkeä merkitys kaikkeen elolliseen tällä planeetalla.

Tutkimuksessa ilmeni lisäksi, että foolihappo ehkäisee vapaiden radikaalien aiheuttamaa hapetusstressiä, joka liittyy lähes kaikkiin kroonisiin sairauksiin, ikääntymiseen ja rappeutumiseen.

Tämä on aivan uusi tieto, sillä tähän mennessä foolihappoa ei ole pidetty antioksidanttina.

Foolihappoa lisätään jauhoihin Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Chilessa (ja leipään Unkarissa), mutta ei vielä Suomessa. Siksi meillä foolihapon saanti ravinnosta on yleisesti liian vähäistä hyvän terveyden kannalta.

Foolihappo on ollut tärkeä elementti miljardeja vuosia maapallolla vallitsevalle elämälle, sanoo asiaa tutkinut Andrew Hanson Floridan yliopistosta. Tämä tähän asti tuntematon foolihapon rooli on ollut meidän kanssamme siitä alkaen kun elämä alkoi, hän lisää.

"Uskon, että tämä osoittaa kuinka paljon biokemiaa meillä on vielä opittavanamme omasta ja ympärillämme olevasta elämästä, hän lisää. Hänen tutkimusryhmäänsä kuuluvat myös Valérie de Crécy-Lagard, Jeffrey Waller ja Jesse Gregory. Tutkimukseen osallistuivat myös McKnight Brain Institute ja National High Magnetic Field Laboratory. Heidän raporttinsa julkaistiin yhdessä arvostetuimmista tiedelehdistä Proceedings of the National Academy of Sciences. Tutkimusta rahoittivat National Science Foundation ja U.S. Department of Energy.

Tutkimus liittää foolihapon soluvaurioita korjaaviin mekanismeihin, joissa rauta-rikki-ryhmittymillä (klustereilla) on tärkeä merkitys. Klusterit toimivat välittäjäproteiinin COG0354:n avulla.

Klusterit ovat osa mekanismia, joita solut käyttävät tuottaakseen energiaa ja muita elintärkeitä toimintoja. Vapaat radikaalit haittaavat näiden klustereiden toimintoja.

Ja juuri tässä on villakoiran ydin: Foolihappo estää vapaiden radikaalien aiheuttamia haittoja, hapetusstressiä.

Hapetusstressi on mukana kuvassa kaikissa kroonisissa sairauksissa ja elimistön rappeutumisessa.

Tutkimuksessa käytettiin hyväksi ydinmagneettiresonanssianalyysiä (nuclear magnetic resonance analysis), jolla havaittiin foolihapon vuorivaikuttavan COG0354-proteiinin kanssa. Kyseessä on molekyylitason aktiivisuus, joka olisi ilman tätä menetelmää voitu tutkia vain epäsuorasti, sanoo Arthur Edison (NHMFL:n kemian ja biologian johtaja ja UF:n biokemian ja molekyylibiologian apulaisprofessori.

Tulosten mukaan COG0354 on läsnä kaikissa elämän kuudessa "kuningaskunnassa", hiiristä ja kasveista yksisoluisiin organismeihin, jotka ovat voineet edeltää bakteereja tällä planeetalla.

Löydökset avaavat uusia teitä mekanismeihin, joilla voidaan tutkia hapetusstressin ja antioksidanttien merkitystä soluvaurioiden korjaamisessa. Tämä tie voi jonakin päivänä johtaa uusien lääkkeiden kehitykseen, ounastelevat tutkijat. Toistaiseksi he tyytyvät korostamaan, että tämä tutkimus on jälleen uusi esimerkki vitamiinien [entuudestaan tuntemattomista] merkityksistä ravitsemuksessamme.

Lähde: Floridan yliopiston uutistiedote, 11.5.2010

Lisää kirjoituksia ravintolisistä:

RAVINTOLISIEN ABC (YHTEISTYÖSSÄ DOSENTTI MATTI TOLOSEN KANSSA)

sunnuntaina, toukokuuta 09, 2010

Kirjoittajavieras: Antti Mero

**
Tätä 8.5.2010 ilmestynyttä vieraskirjoitusta kommentoidaan vilkkaasti. Lue sinäkin ja ota selvää miksi jotkut kommentoijat sanovat näin:

Erinomainen kirjoitus!

Professori Mero on ihan oikeassa, että lääkärit eivät tiedä ravinnosta juuri mitään

Turkasen mainio kirjoitus

Aivan erinomainen kirjoitus proteiineista

----------------------------------------

On tullut aika julkaista seuraava vieraskirjoitus. Professori Antti Mero on laatinut meille mielenkiintoisen katsauksen proteiineista. Nauttikaa!

PROTEIINIEN JA AMINOHAPPOJEN KÄYTTÖ SAAMASSA HYVÄKSYNTÄÄ SEKÄ PALJON LIIKKUVIEN ETTÄ VÄHEMMÄN LIIKKUVIEN KESKUUDESSA

Antti Mero

Käydessäni lukiota 1970-luvun taitteessa koulussa ei jaettu paljon tietoa ravinnosta (proteiinit, hiilihydraatit, rasva, vitamiinit, kivennäisaineet ja vesi). Olin urheilussa mukana tiukasti 1960-luvulta lähtien ja vasta 1970-luvun aikana alettiin puhua ravinnosta ja proteiinien merkityksestä harjoitusvasteiden saamisessa. Valmentajakoulutukseen ravintovalmennus tuli ensin Suomen Urheiluliitossa, joskin sielläkin melko vähän.

Käytännön valmennuksessa voimalajien harrastajat (painonostajat, painijat, heittäjät, kehonrakentajat) itse ottivat selvää, mitä proteiini on ja miten sitä tulisi käyttää. Sen selvittäminen oli toki vaikeaa, koska asiantuntijoita ei kovin montaa Suomessa ollut.

Urheiluvalmennuksessa ravintoasioita opetettiin 1980 -luvulla voimakkaasti hiilihydraattien käyttöä painottaen ja ohjeena oli tutuksi tullut legendaarinen sanonta ”pitää syödä monipuolisesti suomalaista sekaruokaa”. Sehän yleisohjeena on melko osuva kovaa ja paljon harjoittelevalle kestävyysurheilijalle. Monien muiden lajien urheilijoille tuo ohje oli huono, sillä ohjeen toteutettuaan yleensä urheilijat olivat mm. muutaman kilon ylipainoisia ylimääräisen rasvamassan vuoksi.

Aloin itse liikuntafysiologina tutkia Jyväskylän yliopiston liikuntabiologian laitoksella kokeellisilla asetelmilla proteiini- ja aminohappovalmisteiden (ravintolisien) vaikutuksia erilaisissa kuormitustilanteissa 1990 -luvun alusta alkaen ja työ jatkuu edelleen. Vastustusta ja epäröintiä tuli alussa joka taholta paitsi urheilumaailmassa, mikä oli jo 1990 -luvulla pääsääntöisesti valmis vastaan ottamaan melko hyvin tutkimukseen p erustuvan ravintotiedon (esim. Mero ym. Nykyaikainen urheiluvalmennus -kirja 1997).

Tällä hetkellä (2010) proteiinien ja aminohappojen käyttö ravintolisinä ja korvaavana ravintona on lisääntynyt voimakkaasti myös urheilun ulkopuolella. Esimerkiksi painonhallintaan ja terveyden ja toimintakyvyn ylläpitämiseen proteiineista ja aminohapoista on paljon hyötyä.

Vastustusta tulee kuitenkin edelleen ja lääkärikuntamme on yksi vastustusta tekevä tai ainakin ”poissaolevaksi heittäytyvä”. Miksi on ravintolisien käytön vastustusta? Olen täysin samaa mieltä kuin Matti Tolonen tässä samassa sarjassa kirjoittaessaan seuraavaa (suora lainaus):

”Olen pohtinut jo lähes 30 vuotta, miksi lääkärit, terveyden- ja sairaanhoitajat ja ravitsemusterapeutit ovat vastustaneet kiivaasti ravintolisien käyttöä. Vastaus on selvä: Lääkärit elävät "lääkemaailmassa", johon koulutus ja lääketeollisuus ovat heidät johdattaneet. "Luontaistuotteista koulutuksessamme painotetaan lähinnä niiden haittoja", kirjoitti minulle 3. vuosikurssilla lääkäriksi opiskeleva hammaslääkäri. Ei ihme, että lääkärit ja potilaat ovat hahmottaneet ravintolisiin liittyvää todellisuutta kovin eri tavoin. Koulutuksen puutteen vuoksi lääkärit eivät tunne yleensä riittävästi vitamiinien, hivenaineiden ja muiden ravintolisien tehokkaita ainesosia, annoksia eivätkä niiden turvallisia ylärajoja. Nyt tuuli on kuitenkin kääntymässä kuin hölmöläisten souturetkellä. Uudet tutkimukset ovat muuttamassa perinteistä ajattelumallia (paradigmaa), ja ravintolisiä on alettu lisätä kroonisten sairauksien Käypä hoito -suosituksiin. Niitä laativat Suomessa erikoislääkäriyhdistykset ja Duodeci m. Ohjeet koetaan lääkäreitä sitoviksi. On huomattava, että ravitsemuslääketiede ei ole oppiaineena lääkärikoulutuksessa, eikä Suomessa ole yhtään alan erikoislääkäriä. Ihmettelen, kuinka jotkut suomalaiset lääkärit voivat antaa sen kuvan, että heillä on hallussaan kaikki tieto ravinnon ja terveyden vuorovaikutuksista?”

Edellisen Matti Tolosen erinomaisen kirjoituksen jälkeen RATKAISU ASIAAN on selkeä: ravitsemuksen opetusta runsaasti mukaan lääkäri- ja muun terveydenhoitohenkilökunnan koulutukseen.

Tähän mennessä yliopistotasoista ravitsemusterapeuttien koulutusta on annettu Suomessa Kuopiossa ja Helsingissä ja ravitsemuksen opetusta suppeammin on Jyväskylän yliopiston liikuntabiologian ja terveystieteiden laitoksilla. Tutkimustoimintaa ravintoon liittyen on edellä mainittujen yliopistojen lisäksi jonkin verran Suomen muissa tutkimusyksiköissä.

Perustietoa proteiineista ja aminohapoista

Proteiinit muodostuvat aminohapoista. Proteiinimolekyyli sisältää 16 % typpeä ja lisäksi rikkiä, fosforia ja rautaa ja muodostuu aminohapoista, jotka ovat sitoutuneet toisiinsa kemiallisilla peptidisidoksilla. Elimistössä on arvioitu olevan vähintään 50 000 erilaista proteiinia sisältävää yhdistettä ja nimenomaan yksittäiset aminohapot ja niiden yhteenliittymiset määrittävät proteiinien ominaisuudet ja biologisen toiminnan.

Viimeisimpien tutkimusten mukaan proteiinien määrän on arvioitu olevan jopa sadoista tuhansista miljooniin, kun niitä koodaavien geenien määrä on noin 30 000. Aminohappo rakentuu aminoryhmästä, orgaanisesta happoryhmästä ja aminohapposivuketjusta. Jälkimmäiseen liittyvät kunkin aminohapon erityispiirteet.

Aminohappoja on kaikkiaan noin 20, joista osa on välttämättömiä (aikuisilla 8: leusiini, isoleusiini, valiini, lysiini, metioniini, fenylalaniini, treoniini, tryptofaani). Vauvat eivät pysty rakentamaan histidiiniä ja lapsilla on vähentynyt kyky rakentaa arginiinia, jotka ovat siis heillä lisäksi välttämättömiä aminohappoja. Näitä välttämättömiä aminohappoja on saatava päivittäin ruoasta, koska niitä ei voida rakentaa elimistössä. Loput aminohapot ovat ns. ei-välttämättömiä (tai vähemmän välttämättömiä), sillä niitä voidaan rakentaa elimistössä muista yhdisteistä eli niitä ei tarvitse välttämättä saada ravinnosta.

Proteiinien imeytyminen. Suurin osa aminohapoista imeytyy ohutsuolessa. Kuitenkin ohutsuoleen siirtyy hajoamattomia proteiineja, suuria polypeptidejä ja vain 15 % vapaita aminohappoja. Toisin sanoen ohutsuolessa voidaan proteolyyttisten entsyymien avulla hajottaa (hydrolysoida) proteiineja ja polypeptidejä aminohapoiksi. Tämä voi tapahtua ohutsuolen ontelossa, ohutsuolen solukalvon pinnalla ja ohutsuolen epiteelisolun sytoplasmassa.

Aminohapon imeytymisellä tarkoitetaan tapahtumaa, jossa aminohappo siirtyy suolen ontelosta vereen tai imunesteeseen limakalvon solujen läpi. Tapahtuma on monimutkainen ja tunnetaan melko huonosti. Se tiedetään, että proteiinit imeytyvät erittäin tehokkaasti.

Proteiinit siirtyvät epiteelisoluihin suurimmaksi osaksi di- ja tripeptideinä (dipeptidi = kahdesta aminohaposta muodostunut, tripeptidi = kolmesta aminohaposta muodostunut) kyseisten peptidien siirtyessä hieman nopeammin kuin vapaat aminohapot.

Lopullisen hydrolyysin tapahduttua proteiinien hajoamistuotteet siirtyvät verenkiertoon limakalvon soluista pääosin vapaina aminohappoina, osa kuitenkin peptideinä. Oletetaan, että metioniinilla ja haaraketjuisilla aminohapoilla (leusiini, isoleusiini, valiini) on suurin affiniteetti kantajaansa ja tämän takia ne imeytyvät tehokkaammin estäen muiden aminohappojen imeytymistä.

Huomattavaa on, että haaraketjuisia aminohappoja on noin 25 % kaikista vapaista aminohapoista. Imeytyneet aminohapot kulkeutuvat maksaan, joka säätelee aminohappojen hajotusta tai pääsyä perifeeriseen verenkiertoon tai molempia elimistön tarpeiden mukaan.

Proteiini- ja aminohappovalmisteiden imeytyminen. Hydrolysaatit (tri -, di- ja vapaita aminohappoja) imeytyvät nopeammin kuin kokonaiset proteiinit tai vapaat aminohapot, koska ihmisen suolistolla ei ole niin hyvää kuljetussysteemiä yksittäiselle aminohapolle, kuin di- ja tripeptideille on.

Myös typen varastoituminen (proteiinin tärkein osa) on nopeampaa hydrolysaateilla kuin kokonaisilla proteiineilla tai vapailla aminohapoilla. Viimeaikaisissa imeytymiskokeissa on kuitenkin todettu, että yksittäisetkin aminohapot imeytyvät hyvinkin nopeasti. Suun kautta otettu yksittäinen aminohappo imeytyy hyvin voimakkaasti ensimmäisen tunnin aikana.

Siten erot imeytymisnopeudessa vapaiden aminohappojen ja di- ja tripeptidien välillä lienevät hyvin pienet. Käytännössä esimerkiksi urheilijan pitää käyttää hydrolysoitua proteiinivalmistetta (runsaasti kahden ja kolmen aminohapon yhdistelmiä kuin myös vapaita aminohappoja), sillä tavoin hän saa parhaan anabolisen (rakentavan) vasteen ja maksimaalisen typen varastoitumisen.

Proteiinilähteinä kananmunan valkuainen ja maitoheraproteiini (lactalbumin) ovat erinomaisia näissä proteiinivalmisteissa. Maitoheraproteiinin (lactalbumin) on arveltu myös parantavan immuniteettia.

Aminohapot elimistössä. Miehellä, joka painaa 70 kg, on noin 12 kg proteiinia (aminohappopolymeerejä) ja vapaita aminohappoja hänellä on noin 200 - 220 g ja niistä noin 120 g on solunsisäistä luurankolihaksessa. Kuitenkin tällä suhteellisen pienellä aminohappojen määrällä ”vapaassa altaassa” (free pool) on suuri vastuu elimistön koko aminohappoaineenvaihdunnassa (rakentuminen ja energiantuotto). Kuviossa 1 on esitetty yleiskuvaus aminohappoaineenvaihdunnasta.

Kuvio 1. Aminohappoaineenvaihdunta

Vapaan aminohappoaltaan toiminnan ja merkityksen ymmärtämiseksi on tärkeää tietää, että vaikka ”altaan” koko on pieni, sen sisältö vaihtuu useasti. Koko vapaan aminohappoaltaan on arvioitu vaihtuvan ihmisellä noin kuusi kertaa vuorokaudessa ja vapaan altaan puoliintumisaika on 200 minuuttia (vähän yli 3 tuntia). Kuormitus ja ravinto vaikuttavat tietyissä rajoissa altaan kokoon.

Erityisesti ravinnon osuus on tärkeä painottaen tasaista ja laadukasta aminohappojen saantia ympäri vuorokauden.

Proteiinien tehtävät elimistössä. Proteiinien päätehtävä on osallistua aminohappojen välityksellä proteiini- eli valkuaisainesynteesiin. Tärkeimmät kohteet ovat kudosproteiinien (mm. lihakset), entsyymien, hormonien ja hermoston välittäjäaineiden synteesi.

Proteiinien toissijainen tehtävä on osallistua energian tuottamiseen. Siihen osallistuvat lähinnä haaraketjuiset aminohapot (leusiini, isoleusiini ja valiini).

Proteiinisynteesi. Aminohappoja tarvitaan mm. kudosproteiinien (lihakset) ja hormonien, entsyymien ja hermoston välittäjäaineiden synteesiin (synteesi = rakentaminen). Proteiinit syntetisoidaan solussa sijaitsevassa endoplasmakalvostossa.

Aikuisen ”normaalikansalaisen” proteiinin tarve on vuorokaudessa 0,8 g/painokilo (kansainväliset suositukset, RDA). Vauvojen ja kasvavien lasten proteiinin tarve on 2 - 4 g/painokilo/vrk ja myös raskaana olevien naisten ja imettävien äitien proteiinin tarve on suurempi kuin 0,8 g/painokilo/vrk.

Harjoittelututkimuksissa on todettu, että voimaharjoittelun yhteydessä lisääntynyt proteiinin saanti lisää lihaksen kehittymistä. Kuviosta 2 nähdään, että proteiinin saannin lisääminen 0,9 grammasta 2,4 grammaan/painokilo/vrk voimalajien urheilijoilla kiihdyttää proteiinisynteesiä.

Kyseiset saantimäärät ja suositukset ovat olleet hyvin samanlaiset jo noin 20 vuotta käytössä olleiden huippu-urheilu-suositusten kanssa (1,5 – 3,0 g/painokilo proteiinia vuorokaudessa). Viimeksi mainitut suositukset perustuivat eläinkokeisiin, pieneen määrään ihmistutkimuksia ja käytännön kokemuksiin urheilijoilla.

Proteiinien suhteellinen osuus urheilijoilla kokonaisenergiasta vuorokaudessa on 15 - 20 %. Liikunnan intensiteetin ja keston lisääminen, ainakin kestävyysurheilussa, aiheuttaa lisääntyneen proteiinin käytön energiaksi. Kestävyysliikunnan harrastajilla proteiinin tarve lisääntyy noin lähes kaksinkertaiseksi (0,8 g/kg à 1,2 - 1,4 g/kg). Sen sijaan voimaharjoittelu lisää proteiinin tarvetta yli kaksinkertaiseksi (0,8 g/kg à 1,5 – 2,0 g/kg), mutta ei lisääntyneestä proteiinin käytöstä energiaksi, vaan lähinnä proteiinisynteesiin ja ylläpitämään suurempaa lihasmassaa.

Erityisesti voimaharjoittelun alussa syntyy lihasvaurioita ja näiden korjaukseen tarvitaan mahdollisesti lisääntynyttä proteiinimäärää. Aikaisempi harjoittelu näyttää suojaavan uusien lihasvaurioiden syntymiseltä, joten saattaa olla, että kokeneemmilla voimaharjoittelijoilla (ja muissakin lajeissa, joissa syntyy lihasvaurioita) proteiinin tarve on vähäisempi kuin aloittelijoilla.

Kuvio 2. Voimaharjoittelun ja proteiinin saannin vaikutus koko kehon proteiinisynteesiin (valkoinen pylväs kuvaa kontrollihenkilöitä ja musta voimaurheilijoita)

Proteiini- ja aminohappovalmisteet. Proteiinivalmisteita voidaan nauttia kolmessa vaihtoehtoisessa muodossa, jotka ovat:

(1) kokonaiset proteiinit (monipeptidit, kuten proteiiniruoka) esim. kaseiini eli maidon pääproteiini,
(2) hydrolysaatit (di- ja tripeptidit) ja
(3) vapaat aminohapot.

Proteiinivalmisteet luokitellaan ns. biologisen arvon perusteella. Se mittaa proteiinin käyttöä elimistössä imeytynyttä proteiinigrammaa kohti. Välttämättömien aminohappojen osuus on luonnollisesti tärkeää biologisen arvon määrityksessä. Oheinen taulukko 1 esittää tärkeiden proteiinien biologisen arvon (Colgan 1998).

Taulukko 1. Proteiinien biologinen arvo

Proteiini / Biologinen arvo
Hydrolysaatit (esim. maitoheravalmisteet) 110-159
Kokokananmuna 100
Lehmän maito 91
Kananmuna (valkoinen) 88
Kala 83
Liha 80
Kana 79
Kaseiini (maidon pääproteiini) 77
Soija 74
Riisi 59
Vehnä 54
Papu 49

Miksi kannattaa käyttää proteiini- ja aminohappovalmisteita?

Niiden käytön perustelut ovat seuraavat (esim. Colgan 1993):

1. korkein biologinen arvo
2. imeytyminen on nopeaa (tunnin aikana imeytyy huomattava määrä)
3. tiedetään ravinnon tarkka määrä
4. ravinnon rasvattomuus on tärkeää
5. varmistetaan välttämättömien aminohappojen saanti
6. proteiinisynteesi nopeutuu esim. heti harjoituksen jälkeen otetun valmisteen vaikutuksesta
7. haaraketjuiset aminohapot (leusiini, isoleusiini ja valiini) osallistuvat myös energiantuottoon ja estävät kovassa harjoittelussa omien kudosproteiinien vähenemisen

Haaraketjuiset aminohapot muodostavat noin 25-30 % lihaksen proteiinista. Niitä käytetään sekä rakentavamaan elimistöä että jonkin verran energiaksi kaikissa kestävyyskuormituksissa.

Urheilijat, jotka haluavat välttää lihaskoon ja voiman vähenemistä esim. kovassa kestävyys- tai voimaharjoittelussa, käyttävät haaraketjuisia aminohappoja (BCAA; branched chain amino acids) sisältäviä ravintovalmisteita.

Suomalaisilla teholajien urheilijoilla tehdyssä tutkimuksessa (Mero 1994, Mero ym. 1997a) todettiin leusiinin tason laskua 21 % seerumissa 10 viikon kovassa harjoittelussa käytettäessä proteiinia 1.3 g/painokilo/vuorokausi. Sen sijaan otettaessa päivittäin lisäksi leusiinia 50 mg/painokilo todettiin seerumin leusiinin pysyvän lähtötasolla koko kovan harjoittelujakson aikana.

Colgan (1993) suosittelee haaraketjuisten yhdistelmää 60 mg leusiinia, 20 mg isoleusiinia ja 50 mg valiinia painokiloa kohti vuorokaudessa. On myös osoitettu, että kun edellä mainittuja määriä otetaan 1 - 2 tuntia ennen kovaa harjoitusta, lihaksen BCAA säästyy ja testosteronin taso pysyy korkeammalla (esim. Carli ym. 1992).

PROTEIINIATERIAN ESIMERKKEJÄ

pyri syömään proteiinia eli valkuaisainetta 6-8 kertaa vuorokaudessa
harjoituskaudella urheilijalla pitää syödä vähintään 2 g proteiinia per painokilo eli esim. 70 kg:n urheilijalla 70 x 2g= 140g. Siten jos aterioi 6 kertaa niin 6 x 23.3 g= 140g. Jos aterioi 8 kertaa niin silloin 8 x 17.5 g=140g
seuraavassa on esimerkkejä erikokoisista proteiiniaterioista

....................................................Proteiinia
0.5 litraa rasvatonta maitoa .......16.5 g
Viili, jogurtti 500g ........15-20 g
Edam juusto (20%) 100g ........30 g
Raejuusto 100g ...........17.2 g
Maitorahka 100 g ......11 g
Naudanliha 100g .......21 g
Palvikinkku 100g ........21 g
Kana 100g ........17-21 g
Vasikan maksa 100g .......19.4 g
Ahven, lohi, silakka 100g ......16-18 g
Kananmunan valkuainen 100g .....10.1 g (yksi k-muna painaa 50 g)
Kananmunan keltuainen 100g ......16.4 g
Proteiinivalmiste 1 annos .....15-30 g

useita valmisteita

OPETTELE LASKEMAAN VUOROKAUDEN PROTEIINIMÄÄRÄSI. MUISTA SYÖDÄ ILLALLA ERITTÄIN VAHVASTI JA RIITTÄVÄSTI MYÖS PROTEIINIA.

Terveys ja hyvinvointi. Proteiinien ja aminohappojen tärkein rooli on siis elimistön rakenteiden vahvistaminen ja uudistaminen, jota meillä kaikilla päivittäin tapahtuu. Toissijaisesti on kyse pienestä avusta energian tuottamisessa.

Terveyden ja hyvinvoinnin kannalta ajateltuna proteiinit ja aminohapot tukevat mm. veriarvojen (esim. hemoglobiini) pysymistä normaaleina ja immuniteetin vahvistumista (emme sairastu helposti). Edelleen runsas proteiinien käyttö yhdessä vähennetyn hiilihydraatin kanssa auttaa painon pudottamisessa.

Seuraavassa vielä luetteloa proteiinien ja aminohappojen keskeisiä käyttömahdollisuuksia ja hyötyjä:

Proteiinit ja aminohapot ovat välttämättömiä

Elimistön kudosten/rakenteiden muodostumisessa kasvuvaiheessa (lapsi ja nuori)
Kudosten/rakenteiden uudistuminen ja vahvistuminen aikuisena
Rakenteiden säilyminen ja vahvistuminen vanhuudessa (iäkkäiden ihmisten lihaskuntoharjoittelu yhdessä sopivan ja proteiinia riittävästi sisältävän ravinnon kanssa auttaa säilyttämään riittävän lihasmassan toimintakyvyn säilyttämiseksi arkiaskareissa).

Proteiinit ja aminohapot ovat tärkeitä

Vastustuskyvyn (immuniteetin) vahvistamisessa
Koska osallistuvat energiantuottoon muutaman prosentin osuudella
Painonpudottamisessa proteiinit ovat tärkeitä, koska proteiinin käsittely elimistössä pitää energiankäyttöjärjestelmää enemmän toiminnassa kuin hiilihydraatti ja rasva. Siten energiaa kuluu ja se lähtee levossa ja kevyessä liikkumisessa/työssä ensisijaisesti rasvasta.

Uuden tiedon vastustus

Lopuksi haluan soveltaen lainata vielä Matti Tolosen tämän blogisarjan erinomaista kirjoitusta uuden tieteellisen tiedon (tutkimustiedon) tuomisesta soveltajien käyttöön. Vastarinta on alussa kova ja etenee sitten seuraavasti:

1. Vaikeneminen 
Uusi teoria pyritään vaikenemaan kuoliaaksi. Ellei se auta, siirrytään vaiheeseen 2. 

2. Iva, pilkka ja nauru 
Uuden käsityksen esittäjiä aletaan ivata ja pilkata. "Uskotko sinä siihen?" Ellei pilkkaaminen tuota toivottua tulosta, siirrytään seuraavaan vaiheeseen. 

3. Vaino  
Uuden teorian kannattajia aletaan vainota. Heidän tutkimuksiaan ja kirjoituksiaan ei julkaista, heidän ei sallita esiintyä julkisuudessa, heidät suljetaan tiedeyhteisön ulkopuolelle. Esimerkiksi proteiinien kohdalla on aina muistettu pelotella munuaisvaivoilla syötäessä liikaa proteiinia – kuitenkaan mitään näyttöä tästä tiedemaailmassa ei ole. Kaikella on rajansa elimistössä, jos syö liikaa niin hiilihydraateilla ja rasvoillakin on huonoja vaikutuksia elimistöön. Uuden teorian kannattajat koetetaan tuhota myös taloudellisesti. Ellei mikään auta, siirrytään seuraavaan vaiheeseen. 

4. Hyväksyntä ja itsekehu 
Fiksuimmat vastustajat oivaltavat ensimmäisinä olleensa väärässä ja kiirehtivät selittämään, että itse asiassa juuri he ovat aina tienneet, kuinka asianlaita todellisuudessa on. Eri vastustajat voivat olla eri prosessin vaiheissa, yksi vasta vaikenee, toinen pilkkaa, kolmas vainoaa, kun neljäs jo valmistelee 4. vaiheen julkistusta.

Itse olen kokenut tuon prosessin enemmän tai vähemmän voimakkaasti proteiini- ja aminohappotiedon levittämisessä Suomessa. Nyt ollaan kuitenkin melko hyvin jo 4. vaiheessa.

Tässä muita kirjoittajavieraita:
Kirjoittajavieras: Matti Tolonen
Kirjoittajavieras: Olli Posti
Kirjoittajavieras: Pekka Puska
Kirjoittajavieras: Mikael Fogelholm
Kirjoittajavieras: Reijo Laatikainen

sunnuntaina, toukokuuta 02, 2010

Fibromyalgia ja masennus uudessa valossa

**
Arviolta 100 000–200 000 suomalaista potee fibromyalgiaa ja 300 000 syö masennuslääkkeitä. Valtaosa heistä on naisia.

Fibromyalgia ilmenee monenlaisina epämääräisinä lihas- ja niveloireina sekä väsymyksenä, päänsärkynä, unihäiriöinä ja masentuneisuutena. Eri puolilla vartaloa ja raajoja esiintyy paikkaa vaihtavia kipuja ja kosketusarkuutta. Kivut voivat olla niin voimakkaita, että potilas on niiden vuoksi työkyvytön. Joskus taas kivut ovat lieviä.

Vaivat alkavat usein flunssan tai muun infektion jälkeen. Tila muistuttaa kroonista väsymysoireyhtymää ja masennusta. Tavanomaisissa laboratoriokokeissa ei löydy mitään poikkeavaa. Tästä syystä lääkärit ovat suhtautuneet epäileväisesti potilaiden valituksiin ja oireisiin. Palaamme masennukseen hieman tuonnempana.

Espanjassa Sevillan yliopistossa toimiva tohtori Mario D. Corderon työryhmä on tutkinut fibromyalgian biologiaa ja todennut potilaiden veressä tavallista enemmän rasvojen hapettumisesta (härskiintymisestä) syntyneitä tuotteita. Samanaikaisesti potilailla myllertää nitrosatiivinen stressi. Tämän stressireaktion aikana reaktiivisia typpiyhdisteitä ilmestyy siinä määrin paljon, että elimistömme ei niitä ehdi käsitellä.

Näiden biologisten häiriöiden hoitoon tarvitaan tuhti annos ubikinonia (koentsyymi Q10) ja muita antioksidantteja. Ne antavat energiaa, josta potilailla on puutetta, sanoo tohtori Corderon työryhmä (PDF-tiedosto).

Fibromyalgia näkyy aivokuvissa

Ranskalaisen tohtori Eric Guedjin työryhmä Marseillesin yliopistoklinikassa (Cente Hospitalo Universitaire de la Timone) vahvistaa suomalaisen anestesiologian apulaisprofessori Pekka Pöntisen jo vuosia sitten esittämän käsityksen, että fibromyalgiassa valitsee poikkeava verenvirtaus aivoissa. Se voi olla syynä potilaan oireisiin.

Guedjin työryhmä kuvaa potilaiden aivoja fotoniemissiolaitteella (SPECT). Potilaan laskimoon ruiskutetaan vähäinen määrä radioaktiivista ainetta, joka kulkeutuu aivosoluihin ja osoittaa mahdollisia muutoksia veren virtauksessa. Tutkijat skannasivat 20 fibromyalgiaa potevan ja 10 terveen verrokin aivot.

"Havaitsimme, että fibromyalgiapotilaiden aivojen toiminnat poikkeavat muiden ihmisten vastaavista", Guedj sanoo Reutersin uutistoimiston haastattelussa.

"Nämä muutokset näkyvät aivoalueilla, jotka käsittelevät kivun aistimista. Muutokset korreloivat oireiden vaikeusasteeseen, mutta eivät ahdistukseen eivätkä masennukseen", Guejd kertoo.

"Fibromyalgia tulisi määritellä tiettyjen aivoalueiden toiminnalliseksi häiriöksi", Guedj ehdottaa. Hänen haastattelunsa voi lukea MedScapesta.

Myös egyptiläiset tutkijat ovat osoittaneet aivojen kuvantamislaitteella, että potilaiden aivoissa on toimintahäiriöitä, jotka selittävät taudin oireita. Potilaiden aivotursot (Hippokampus) erittävät liian vähän N-asetyyli-aspartaatti (NAA) -nimistä aminohappoa.

Tutkijat kuvasivat protonimagneettiresonanssilaitteella (1H-MRS) 15 naispuolisen fibromyalgiapotilaan ja 10 samanikäisen terveen naisen aivotursot. Potilaat eivät olleet saaneet mitään lääkettä, joka olisi voinut vaikuttaa tulokseen. Mittaus antoi tulokseksi NAA:n, koliinin ja kreatiinin pitoisuudet ja niiden suhteet aivotursoissa. Niitä korreloitiin potilaiden kognitiivisiin suorituksiin, masennusoireisiin ja unihäiriöihin.

Kaikilla "fibroilla" esiintyi häiriöitä kognitiivisissa toiminnoissa ja 35,5 prosentilla oli masennusoireita ja 60 prosentilla unihäiriöitä. Potilaiden oikean ja vasemman aivoturson NAA-pitoisuudet olivat pienemmät kuin verrokeilla. Koliinin pitoisuus sitä vastoin oli suurempi. Kreatiinin pitoisuuksissa ja koliini/kreatiini-suhteissa ei ilmennyt eroja ryhmien kesken.

"Koska aivotursoilla on keskeinen rooli kognitiivisten toimintojen, unen ja kiputuntemusten säätelyssä, esitämme, että aivotursojen aineenvaihdunnan häiriöt voivat olla osallisina tämän huonosti tunnetun oireyhtymän ilmentymisessä", kirjoittavat tutkijat.

Fibromyalgia ja masennus ovat biologisia tulehdustiloja

Corderon työryhmä viittaa belgialaisen neuropsykiatrian professori Michael Maesin tutkimuksiin masennuksen ja kroonisen väsymysoireyhtymän biologisesta luonteesta. Maes esitti ensimmäisenä, että masennus on luonteeltaan krooninen tulehdustila, joka ilmenee tulehdyssytokiinien lisääntymisenä potilaan veressä, aivoissa ja muissa kudoksissa. Maes on eniten viitattuja biologisesti orientoituneita psykiatreja maailmassa.

Maesin mukaan vakavassa masennuksessa vallitsee vapaiden radikaalien aiheuttama hapetusstressi (antioksidanttien puutos) ja krooninen hiljainen hermoston tulehdus (inflammaatio). Hänen työryhmänsä tutki 54 vakavasti masentunutta potilasta, keski-iältään 43,5 +/-11.1 vuotta. Verrokkeina oli 37 samanikäistä tervettä henkilöä.

Kaikilta potilailta mitattiin kahta hapetusstressin osoitinta: seerumin hapettuneita rasvoja (lipidiperoksideja) ja hapettuneen LDL-kolesterolin (oxLDL) vasta-aineita. oxLDL on myrkyllistä, mistä syystä elimistö valmistaa vasta-aineita sitä kohtaan ja pyrkii tällä tavalla eroon haitallisesta aineesta.

Masennuksen voimakkuutta arvioitiin erityisen Hamilton Depression Rating Scalen avulla. Masennuksen liittyviä psykosomaattisia oireita arvioitiin The Fibromyalgia and Chronic Fatigue Syndrome Rating Scalen avulla.

Masentuneilla potilailla oli merkitsevästi suuremmat peroksidien ja oxLDL:n pitoisuudet seerumissaan kuin verrokeilla. Nämä kaksi markkeria (peroksidit ja oxLDL-vasta-aineet) eivät korreloineet keskenään, mutta kumpikin osoitti erikseen masennuksen voimakkuutta. oxLDL-vasta-aineiden pitoisuus korreloi kahteen fibromyalgia- ja väsymysoireyhtymien muuttujaan, nimittäin vatsaoireisiin ja päänsärkyyn. Nitrosatiivinen stressi on myös lisääntynyt masentuneilla ja kroonisesti väsyneillä ihmisillä terveisiin verrattuna.

Johtopäätös oli, että vakavassa masennuksessa vallitsee kiihtynyt hapetus- ja nitrosatiivinen stressi sekä rasvojen härskiintyminen (lipidiperoksidaatio). Lisääntyneet peroksidit ja oxLDL-vasta-aineet ovat myös sepelvaltimotaudin riskitekijöitä, mikä selittää sen, että masentuneet ihmiset sairastuvat herkästi sepelvaltimotautiin ja päinvastoin, sydänpotilaat masentuvat.

Mielialalääkkeet eivät korjaa näitä biokemiallisia muutoksia, vaan siihen tarvitaan antioksidantteja ja anti-inflammatorisia aineita.

D-vitamiinin puute – laiminlyöty fakta

Fibromyalgia- ja masennuspotilailla on usein myös D-vitamiinin puutetta, mikä usein diagnosoidaan virheellisesti masennukseksi. D-vitamiinia saa auringonvalosta, jolloin immuunijärjestelmän virheet korjaantuvat ja mielialakin kohenee. D-vitamiinia saa myös solariumista tai purkista.

Turvallinen D-vitamiinin päiväannos aikuiselle jatkuvassa käytössä on 100 mikrogrammaa (µg), vaikka viranomaissuositus on vain 7,5 µg.

Karnosiinikin on avuksi. Sen sopiva päiväannos on yksilöllinen, 125–1200 mg/vrk. Magnesium, 350–700 mg/vrk, rauhoittaa hermoja ja parantaa univalmiutta. Teho lisääntyy vielä foolihapolla ja B6- ja B12-vitamiineilla.

Myös kalaöljy, etenkin etyyliesteröity EPA, "antaa lisää virtaa". Itsehoidon voi aloittaa 2 grammalla päivässä ja annosta voi vähentää noin kuukauden kuluttua, jolloin nähdään mikä annos on riittävä. Vaikutuksen täyteen ilmenemiseen voi kulua 3–6 kuukautta.

Liikuntaa ja muita hoitovaihtoehtoja

Moni "fibro" saa apua akupunktiosta, magneetti-, ultraääni-, sähkö-, laser- ja valohoidoista. Muitakin täydentäviä hoitoja voi kokeilla. Säännöllinen kuntoliikunta voi auttaa. Valitettavasti se ei kuitenkaan sovi kaikille potilaille; osalla oireet voivat pahentua.

Liikunta on hyvä aloittaa vähitellen kuormitusta lisäämällä, ettei siitä tule ylimääräistä stressiä. Hyväkään hoito ei paranna yleensä fibromyalgiaa kokonaan, vaan oireet voivat jatkua vuosia tai vuosikymmeniä. Myös masennus uusiutuu usein toipumisen jälkeen, mutta liikunta ja ravintolisät voivat ehkäistä sitä.

Lukuvinkki fibromyalgiasta.

Lue lisää ravintolisistä: