Näytetään osuvuuden mukaan lajitellut viestit haulle sydän- ja. Lajittele päivämäärän mukaan Näytä kaikki viestit
Näytetään osuvuuden mukaan lajitellut viestit haulle sydän- ja. Lajittele päivämäärän mukaan Näytä kaikki viestit

keskiviikkona, joulukuuta 05, 2007

Muita keinoja hoitaa rasva-aineenvaihdunnan häiriöitä

**
Jatkamme tänään
(5.12.2007) Pirjo Hietalan ja Pasi Tapion (Mediviren Työterveyspalvelut) erinomaisen lopputyön käsittelyä. Eilen kävimme heidän opastuksellaan läpi rasva-aineenvaihdunnan häiriöitä ja sitä miten ravintorasvat vaikuttavat siihen. Tänään tarkastelemme muiden ravintotekijöiden vaikutusta veren rasvaprofiiliin.

Hiilihydraatit ja kuidut: Ruoan sisältämät hiilihydraatit ovat sekoitus erilaisia sokereita, tärkkelystä ja ravintokuituja. Hiilihydraattien kemiallinen perusyksikkö on monosakkaridi, joista yleisimpiä ovat glukoosi, fruktoosi ja galaktoosi. Näiden hiilihydraattien rakennuspalikoiden varaan rakennetaan muut, pitkäketjuisemmat hiilihydraatit (oligo- ja polysakkaridit), joissa monosakkaridien määrä voi vaihdella muutamasta tuhansiin. Hiilihydraateiksi luetaan myös yhdisteitä, joissa hiilihydraattiin on sitoutunut muita yhdisteitä, kuten sokerialkoholit (esim. ksylitoli). Elimistö hajottaa hiilihydraatit glukoosin muotoon. Näin hiilihydraatit päätyvät lopulta glukoosiksi verenkiertoon eli verensokeriksi.

Verensokeri puolestaan vaikuttaa insuliiniin, jolla on mielenkiintoisia vaikutuksia fyysiseen suorituskykyyn, terveyteen ja painonhallintaan. Ruokien glykemiaindeksi, GI, kuvaa veren sokeripitoisuuden eli glukoosin suurenemista syömisen jälkeen. Mitä korkeammalla veren sokeripitoisuus pysyttelee syömisen jälkeisinä tunteina, sitä suurempi on ruuan GI. Glykemiaindeksin vertailukohtana pidetään yleisesti valkoista leipää tai glukoosia, jonka GI on 100. GI kuvaa sokerimuutosten tasoa, mutta ei sen suuruutta. GI:n suurin heikkous onkin sen kyvyttömyys ottaa huomioon tyypillisesti nautittavia hiilihydraattimääriä. Glykemiakuorma kuvaa paremmin ruoka-annoksen todellista vaikutusta verensokeriin, koska siinä otetaan huomioon myös annoskoko ja annoksen sisältämien hiilihydraattien määrä. Terveillä ihmisillä ravinnon matalalla glykemiakuormalla on havaittu terveydelle suotuisa vaikutus mm. alhaisempiin triglyseridien, LDL- ja HDL-kolesterolin sekä sydän- ja verisuonitautien riskitekijän CRP:n pitoisuuksiin. Tähän asti tehdyistä tutkimuksista ei ole helppoa päätellä johtuvatko terveydelle edulliset vaikutukset nimenomaan glykemiakuormasta vai jostain muusta tekijästä, kuten kuitu, joka liittyy matalan glykemiakuorman ruokiin. Kuidut voidaan jaotella ryhmiin kemiallisen koostumuksen, sulamattomuuden tai käytettyjen analyysimenetelmien mukaan. Yleisimmin käytetty jako perustuu kuitujen liukenevuuteen. Vesiliukoiset kuidut sitovat suolistossa vettä ja muodostavat geelimäisen rakenteen. Tämän vuoksi niitä kutsutaan myös geeliytyviksi tai hyytelöityviksi kuiduiksi. Liukenematon kuitu puolestaan turpoaa vain vähän veden vaikutuksesta eikä muutu hyytelömäiseksi. Kuidut hidastavat hiilihydraattien imeytymistä, mikä vaimentaa aterian jälkeistä veren glukoositason suurentumista ja pienentää insuliinin eritystä. Vesiliukoisella ravintokuidulla on edullinen vaikutus moneen sydän- ja verisuonitautien riskitekijään. Liukoisten ravintokuitujen erityisominaisuutena on niiden veren LDL-kolesteroli- ja triglyseriditasoja pienentävä vaikutus sekä mahan tyhjenemistä ja hiilihydraattien imeytymistä hidastava vaikutus. Liukenematon kuitu puolestaan hidastaa tärkkelyksen pilkkoutumista ja glukoosin imeytymistä ja suurentaa ulostemassaa sekä nopeuttaa tämän kauttakulkua. Ravintokuidun suositeltava saantimäärä on 25 – 35 g päivässä. Hyvinä kuidun lähteinä toimivat viljatuotteet, marjat, hedelmät ja kasvikset.

Vitamiinit: Vitamiineiksi kutsutaan sellaisia ruoan luonnollisia, elämää ylläpitäviä komponentteja, jotka eivät ole rasvoja, proteiineja tai hiilihydraatteja ja joiden tarve on erittäin vähäinen. Riittävän monipuolinen ruokavalio takaa sen, että jokaista vitamiinia saadaan päivän aikana nautittua tarpeeksi. Teollisuusmaissa joidenkin vitamiinien vähäinen saanti voi edistää kroonisia elintapasairauksia kuten sydän- ja verisuonisairauksia. Suomessa ravintosuosituksiin nähden työikäisten vitamiinien saanti on hyvällä tasolla, ainoastaan D-vitamiinin ja foolihapon saanti jää suosituksia pienemmäksi. D-vitamiinin puute on luuston kunnon lisäksi yhdistetty lisääntyneeseen syöpäsairauksien, tyypin I diabeteksen, sydänsairauksien ja MS-taudin vaaraan. D-vitamiinin virallinen saantisuositus Suomessa on 7,5 µg/vrk sekä miehillä että naisilla. Turvallisen saannin yläraja aikuisille on 50 µg/vrk. D-vitamiinin luontainen lähde on auringonvalo. D-vitamiinin muodostuminen iholla on tehokkaimmillaan klo 10 – 15 välisenä aikana, koska silloin ultravioletti – B - säteilyn määrä on suurin. Kasvojen, käsivarsien ja jalkojen altistuminen auringolle kuudesta kahdeksaan minuutin ajan kahdesta kolmeen kertaa viikossa riittää turvaamaan riittävän D-vitamiinin saannin. Talviaikana Suomessa D-vitamiinia tarvitaan ravinnosta. Tärkeimmät D-vitamiinin lähteet ovat kalaruoat sekä D-vitamiinilla täydennetyt maitovalmisteet, margariinit ja kevytlevitteet. Kaloista parhaita D-vitamiinin lähteitä ovat muun muassa lohi, kuha, silakka ja siika. Metsäsienistä erityisesti kantarelleissa ja suppilovahveroissa on paljon D-vitamiinia. Lihatuotteista broileri sisältää eniten D-vitamiinia. B9 - vitamiinin (foolihappo, folaatti, folasiini) saanti jää todennäköisesti suositusta (0,3 mg/vrk) niukemmaksi nuorilla aikuisilla. Riittämätön folaatin, B12 - vitamiinin tai B6 - vitamiinin saanti lisää veren homokysteiinipitoisuuksia; yhden tai useamman näiden vitamiinien, useimmiten folaatin vähäinen saanti on yleisimpiä syitä homokysteiinipitoisuuden lisääntymiseen. Korkea veren homokysteiinipitoisuus on liitetty sydän- ja verisuonitautien riskiin. Homokysteiini vaurioittaa verisuonen seinämää, mikä edesauttaa verisuonen ahtautumista. Se suurentaa verisuonitukoksen riskiä lisäämällä verihiutaleiden kasaantumisherkkyyttä sekä hyytymistekijöiden aktiivisuutta. Veren homokysteiinipitoisuus vähenee annettaessa foolihappolisää. Toistaiseksi ei tiedetä, onko lisääntynyt veren homokysteiinipitoisuus sydän- ja verisuonitautien syy vai seuraus. Oluthiiva, täysjyvävilja, tumma riisi, pavut, soija, kasvikset, hedelmät, vihreät vihannekset, maksa, kananmunat ja liha ovat parhaita foolihapon lähteitä.

Antioksidantit ja fytokemikaalit: Happi on ihmisen elinehto, mutta sillä on myös kyky aiheuttaa tuhoja elimistössä. Happeen perustuvat hapettajat eli oksidantit, joista osa kuuluu niin sanottujen vapaiden radikaalien ryhmään, voivat reagoida erittäin aggressiivisesti solurakenteiden kanssa aiheuttaen vaurioita. Oksidanttien aiheuttamat vauriot ja muut vaikutukset eivät välttämättä aina ole haitallisia. Normaalia oksidanttituotantoa pidetään jopa välttämättömänä elimistön toiminnalle. Sen sijaan kiihtynyttä oksidanttituotantoa pidetään haitallisena. Antioksidantit ovat elimistömme nerokkaita aineita, jotka ehkäisevät muiden hapettumista hapettuen itse. Elimistömme valmistaa itse omia antioksidanttejaan, mutta nämä eivät riitä yksistään vaan niitä tarvitaan lisää ravinnosta. Luonnon antioksidanteista yleisimpiä ovat hedelmissä ja kasviksissa esiintyvä C-vitamiini ja flavonoidit, öljykasveissa ja viljassa esiintyvä E-vitamiini sekä A-vitamiinin esiasteet. Toimiva antioksidatiivinen puolustusjärjestelmä on välttämätön elimistömme toiminnan, hyvinvoinnin ja sairastumisen ehkäisyn kannalta. Hedelmien, marjojen, kasvisten ja kokojyväviljan runsas käyttö pienentää riskiä sairastua esimerkiksi syöpään, sydän- ja verisuonitauteihin, aikuistyypin diabetekseen ja astmaan. Yksittäisten antioksidanttien kuten beetakaroteenin lisäsaannin hyötyvaikutuksia selvittäneissä tutkimuksissa on sen sijaan jouduttu tyytymään keskinkertaisiin tai jopa kielteisiin tuloksiin.

Monivitamiini-kivennäisainevalmisteidenkaan avulla ei saavuteta samoja terveyshyötyjä kuin oikein koostetulla monipuolisella ruokavaliolla. Ristiriidan selitys näyttäisi löytyvän terveellisten ruokien sisältämien biologisesti aktiivisten yhdisteiden ylivoimaisesta monipuolisuudesta. Terveyttä edistävässä monipuolisessa ravinnossa on tuhansia erilaisia yhdisteitä eli niin sanottuja fytokemikaaleja, jotka todennäköisesti toimivat synergiassa keskenään vahvistaen toinen toisensa terveysvaikutuksia. Fytokemikaalien ehkä tärkeimmän ryhmän muodostavat polyfenoliset yhdisteet, joihin lukeutuvat muun muassa flavonoidit. Ruokavaliostaan runsaasti flavonoideja saavilla henkilöillä näyttäisi olevan pienentynyt riski sairastua kroonisiin tauteihin. Fytokemikaaleja ei virallisesti luokitella ravintoaineiksi, sillä niiden ei uskota olevan ihmisen elimistön toiminnan kannalta välttämättömiä. Viime aikoina on kuitenkin saatu jatkuvasti lisää näyttöä fytokemikaalien merkityksestä terveydellemme. Vitamiinien ja kivennäisaineiden saanti on välttämätöntä elimistön perustoiminnan turvaamiseksi, mutta fytokemikaalien runsaan saannin avulla voidaan mahdollisesti parantaa elimistön toimintaa ja nostaa esimerkiksi vastustuskykyä korkeammalle tasolle. Eräässä tutkimuksessa havaittiin, että vain n. 10 prosenttia ruokien kokonaisantioksidanttisisällöstä muodostui tunnetuimmista antioksidanteista, eli C- ja E-vitamiinista sekä beetakaroteenista, ja loput fytokemikaaleista.

Kahvi, alkoholi ja tupakka: Suodattamattomassa kahvissa on pieniä määriä rasva-aineita, jotka suurentavat veren kokonais- ja LDL-kolesterolia. Näin ollen pannu- ja espressokahvit lisäävät sydän- ja verisuonisairauksien vaaraa nautittaessa useita kuppeja päivässä. Sen sijaan suodatin- ja pikakahvit eivät sisällä rasva-aineita, eikä niillä ole vaikutusta veren kolesterolitasoihin. Alkoholi on runsaasti energiaa tuottava (7 kcal/g) keskushermostoon vaikuttava ei-välttämätön ravintoaine. Huolimatta runsaasta energiasta alkoholijuomissa ei juuri ole merkittäviä määriä suojaravintoaineita ja sanotaankin, että alkoholissa on paljon ”tyhjiä” kaloreita. Lisäksi alkoholi vaikuttaa kielteisesti ruokahaluun, ruoan imeytymiseen ja koko elimistön aineenvaihduntaan. Alkoholin kohtuullinen käyttö (miehet 2 annosta/vrk, naiset 1 annos/vrk) vähentää verisuonen ahtauman vaaraa lisäämällä veren HDL:n pitoisuutta niillä, joilla alkoholi palaa hitaasti. Myös verisuonitukoksen (veren hyytymistekijöiden aktiivisuus) mahdollisesti vähenee. Näihin tekijöihin runsaalla, jatkuvalla alkoholin juomisella on päinvastainen vaikutus. Lisäksi alkoholin säännöllinen nauttiminen nostaa verenpainetta ja veren triglyseridipitoisuuksia. Pitkäaikainen suositeltua suurempi alkoholin käyttö lisää sydän- ja verisuonitautien riskin ohella mm. rintasyöpäriskiä ja kokonaiskuolleisuutta. Tupakoinnin lopettaminen vähentää sydän- ja verisuonitaudeista aiheutuvaa kuolemanriskiä. Sillä on todettu olevan myös edullisia vaikutuksia lipideihin. Meta-analyysin mukaan tupakoinnin lopettaminen on vaikuttanut selvimmin lisäämällä HDL-kolesterolipitoisuutta. (Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin ja Suomen Sisätautilääkärien Yhdistys ry:n asettama työryhmä 2006.)

Energian saanti: Ylipaino lisää verisuonen seinämän ahtautumisen riskitekijöitä kuten kohonnutta verenpainetta, suurentuneita veren kokonaiskolesteroli-, LDL- ja triglyseridiarvoja. Lihavuus vähentää myös veren HDL:n määrää ja heikentää insuliinin tehoa. Insuliinin tehottomuus puolestaan suurentaa verensokeripitoisuutta, mikä lisää LDL:n aterogeenisuutta. Liiallinen energian saanti lisää verisuonitukoksen riskiä aktivoimalla veren hyytymistekijöitä. Erityinen riskitekijä on vyötärön seudun lihavuus. Vyötärölihavuudessa vatsaontelon sisään ja maksaan on kertynyt runsaasti rasvaa, joka häiritsee normaalia hiilihydraatti- ja rasva-aineenvaihduntaa. Sydän ja verisuonitautien riski on suuri miehillä vyötärön ympärysmitan ollessa yli 100 cm ja naisilla yli 90 cm. Laihduttaminen vähentää riskitekijöitä. Terveyshyödyn saavuttaminen ei edellytä ihannepainon saavuttamista, vaan jo viiden prosentin painonpudotus on terveydelle erittäin edullinen. Tavallinen painonpudotusstrategia ylipainoisilla on energiansaannin rajoittaminen yhdistettynä liikuntaan. Ruokavaliohoidossa ei välttämättä tarvitse laskea kokonaisenergiankulutusta vaan riittää, että energiansaantia rajoitetaan riittävästi. Laihduttavan henkilön ruokavalion ravintoainekoostumus on seuraava: hiilihydraatit muodostavat pääasiallisen energialähteen, 50 – 55 % kokonaisenergiasta. Rasvojen osuus on alle 30 % ja proteiinin osuus on 15 – 20 % kokonaisenergiasta. Proteiinin vähimmäistarve on 50 g, ja 80 g päivässä turvaa sen, että lihaskudosta ei menetetä laihduttamisen myötä. Painonpudottaminen syömällä reiluja ruokamääriä on mahdollista, kun ruokavalion koostaa ruoista, joiden energiatiheys on pieni. Pitkällä aikavälillä tällaisella ruokavaliolla voidaan parantaa syömisen hallintaa ja laihdutustulosta. Syömällä aterioita 5 – 7 kertaa päivässä säännöllisin väliajoin, voidaan hallita veren sokeri- ja insuliniipitoisuutta sekä vähentää näläntunnetta ja parantaa syömisen hallintaa.

Liikunta: Liian vähäinen fyysinen aktiivisuus on yhteydessä moniin sairauksiin ja vaivoihin mm. sydän- ja verisuonitauteihin, tyypin 2 – diabetekseen, kohonneeseen verenpaineeseen, erilaisiin syöpiin ja osteoporoosiin. Liikuntaa harrastamattomilla on kaksi kertaa suurempi riski sairastua sydän- ja verisuonitauteihin kuin fyysisesti aktiivisilla henkilöillä. Liikkumattomuutta pidetään yhtä suurena vaaratekijänä kuin tupakointia, seerumin korkeaa kolesterolipitoisuutta ja verenpainetta. Säännöllinen fyysinen aktiivisuus vaikuttaa suotuisasti seerumin lipideihin alentamalla seerumin LDL-kolesteroli – ja triglyseridipitoisuutta sekä nostamalla HDL-kolesterolipitoisuutta. Erityisesti henkilöillä, joilla arvot ovat epäedulliset. Kohtuullinen, 30 – 60 minuuttia kestävä liikunta 3 – 5 kertaa viikossa alentaa verenpainetta ja vaikutus on suurin korkeasta verenpaineesta kärsivillä. Säännöllisellä liikunnalla on suotuisa vaikutus myös insuliiniherkkyyteen ja riskiin sairastua tyypin 2 diabetekseen. Ne, joiden sairastumisriski tyypin 2 diabetekseen on suurin, näyttävät hyötyvän eniten säännöllisestä liikkumisesta. Fyysisellä aktiivisuudella on merkittäviä vaikutuksia kehon koostumukseen ja aineenvaihduntaan. Se lisää energian kulutusta ja auttaa ylläpitämään ja lisäämään lihasmassaa. Tämä puolestaan nostaa perusaineenvaihdunnan tasoa ja lisää rasvanpolttokykyä sekä liikunnan että levon aikana. Näin ollen säännöllisellä liikunnalla on tärkeä merkitys painon pitkäaikaisessa säätelyssä. Liikunta on tärkeää myös ylipainoisille henkilöille, vaikka paino ei alenisikaan. Lihavuuden aiheuttama sairastuvuus ja kuolleisuus ovat selvästi pienempiä henkilöillä, joiden fyysinen kunto on ylipainosta huolimatta hyvä. Tehokas liikunta, joka kehittää hengitys – ja verenkiertoelimistöä, tuottaa pääosan liikunnan terveyshyödyistä. Viimeaikaisten tutkimusten mukaan kuitenkin myös kohtuutehoisella fyysisellä aktiivisuudella on suotuisia vaikutuksia moniin sydän- ja verisuonitautien ja tyypin 2 diabeteksen riskitekijöihin. Liikunnan sairauksia ehkäisevä vaikutus korostuu liikunnan määrän lisääntyessä, mutta vaikutus ei ole lineaarinen. Ne, jotka ovat aikaisemmin olleet fyysisesti inaktiivisia ja aloittavat liikunnan harrastamisen, näyttävät saavuttavan suurimmat edut, jopa vanhemmalla iällä. Fyysisen aktiivisuuden terveyshyötyyn vaikuttaa enemmän kokonaisenergiankulutus kuin liikunnan kuormittavuus. Suosituksissa esitetään liikunnan määräksi ”tavoiteannos”, jolla saavutetaan huomattavia terveyshyötyjä pitkän aikaa fyysisesti inaktiivisina olleille aikuisille, ja joka on riittävän suuri vähentämään fyysisestä passiivisuudesta johtuvaa sairauksien riskiä. Annos tarkoittaa inaktiivisen elämäntavan lisäksi päivittäin kohtuullisella teholla toteutettavaa liikuntaa, jonka energian kulutus on n. 150 kcal/vrk tai hiukan yli 1000 kcal/vko. Tavoite voidaan saavuttaa tavallisella arkiliikunnalla. Vastaavanlainen terveysvaikutus saavutetaan tehokkaammalla, mutta lyhytkestoisemmalla liikunnalla (hölkkä, murtomaahiihto, uinti jne.), jonka energiankulutus on sama. Tätä suuremmasta energiankulutuksesta saadaan lisähyötyä. Ihanteellisimpana liikunnan määränä pidetään näiden kahden yhdistämistä: 2 – 3 kertaa viikossa tehokasta harjoittelua ja päivittäin kohtuullista liikuntaa, jotka vastaavat yhteensä n. 2000 kcal:n viikoittaista energiankulutusta.

Lääkehoidot: Ensisijaiseksi hoitomuodoksi suositellaan laihduttamista ja alkoholin käytön rajoittamista, kun pelkästään triglyseridipitoisuus on suurentunut. Tämän lisäksi diabeetikon hoitotasapaino tulisi saada mahdollisimman hyväksi. Lääkehoidon ja sen rinnalla toteutettavan elämäntapahoidon tavoitteena on, että kokonaiskolesteroli on enintään 5 mmol/l, LDL-kolesteroli eli paha kolesteroli enintään 3, triglyseridit enintään 2 ja HDL-kolesteroli eli ns. hyvä kolesteroli ainakin 1 mmol/l. Ateroskleroottisten tautien ehkäisyn kannalta vakuuttavin ja laajin tutkimusnäyttö dyslipidemian hoidossa on saatu statiineista. Nämä lääkkeet ovat myös olleet tutkimuksissa käytettyinä annoksina turvallisia ja haittavaikutukset ovat olleet vähäisiä. Statiinihoitoon liittyvät haittavaikutukset ovat olleet vähäisempiä kuin käytettäessä fibraatteja tai resiinejä, ja ne ovat vain harvoin poikenneet lumehoidon haittavaikutuksista. Statiinihoidolla tähdätään etenkin veren kokonaiskolesterolin ja pahan LDL-kolesterolin vähentämiseen. Statiinit toimivat siten, että ne estävät maksasoluissa tapahtuvaa kolesterolin synteesiä. Statiinit vähentävät erityisesti ”pahan” LDL-kolesterolin määrää. Myös veren triglyseridipitoisuudet pienenevät. Statiineilla on lievä HDL-kolesterolin määrää lisäävä vaikutus. Statiinien mahdollisia haittavaikutuksia ovat päänsärky, ihottumat, lihasheikkous, -kivut ja –tulehdukset. Viime aikoina on kritisoitu statiinien terveysvaikutuksia ja pidetty niitä ylimitoitettuna. Fibraattilääkitys voi tulla kyseeseen sekundaaripreventiossa, kun potilaan seerumin triglyseridipitoisuus on suurentunut, HDL-kolesterolipitoisuus on pieni eikä LDL-kolesterolipitoisuus ole suurentunut. Fibraattihoito soveltuu myös huomattavasti suurentuneen triglyseridipitoisuuden pienentämiseen. Fibraattien toimintamekanismi perustuu sen kykyyn aktivoida lipoproteiineja rasva- ja lihaskudoksessa niin, että rasvahappoja irtoaa solujen käyttöön. Myös triglyseridiä poistuu elimistöstä sen ansiosta. Fibraatit pienentävät veren triglyseridipitoisuutta 20 - 70 prosenttia ja suurentavat HDL-pitoisuutta 10 - 25 prosenttia. Ne vähentävät jonkin verran myös veren LDL-kolesterolia, varsinkin jos se on ollut suuri. Fibraattihoidon turvallisuuteen liittyy varauksia. Yleensä fibraateilla ei ole haittavaikutuksia, mutta jotkut potilaat saavat niistä lieviä vatsavaivoja ja lihaskipuja. Joskus fibraatit vaikuttavat maksan ja munuaisten toimintaan ja saavat aikaan sappikiviä. Maksa-arvojen seuraaminen on tarpeen, eikä lääkettä suositella lainkaan vaikeasta munuaisten tai maksan vajaatoiminnasta tai sappirakon sairauksista kärsivälle. Resiineistä, guarkumista ja etsetimibistä on osoitettu olevan hyötyä seerumin suurentuneen LDL-kolesterolipitoisuuden hoidossa, mutta näistä vain resiinien osalta on kliinisiin päätetapahtumiin perustuvaa näyttöä. Resiinit estävät sappihappojen imeytymisen elimistöön, jolloin entistä enemmän kolesterolia poistuu ja samalla LDL-kolesterolin pitoisuus vähenee. Tutkimusten mukaan lääkityksen vaikutuksesta kokonaiskolesterolin ja LDL-kolesterolin pitoisuudet pienenevät 15 - 30 prosenttia, mutta triglyseridiarvot voivat jopa nousta. Kolestyramiinia tai kolestipolia käytetään silloin, kun statiinit eivät sovi potilaalle. Myös sellaisissa tapauksissa, joissa pelkästään statiinilääkitys ei riitä hoidoksi, lääkäri määrää usein rinnalle jomman kumman resiineistä. Haittavaikutukset voivat häiritä kolestyramiinin ja kolestipolin käyttöä, sillä ainakin suuret annokset voivat aiheuttaa vatsavaivoja, etenkin ummetusta, ilmavaivoja ja pahoinvointia. Lääkkeet, jotka sisältävät kolestyramiinia, sitoutuvat rasvoihin ja heikentävät siten rasvaliukoisten vitamiinien A -, E -, D - ja K -vitamiinin ja B12 - vitamiinin ja folaatin saantia. Guarkumi on intialaisesta pavusta eristetty galaktomannaaneihin kuuluva kuituvalmiste, joka muodostaa maha-suolikanavassa hiilihydraattien imeytymistä hidastavan geelin. Se tasaa aterioiden jälkeisiä veren glukoosipitoisuuden huippuja, alentaa tyypin 2 diabeteksessa jonkin verran verenglukoosin perustasoa ja pienentää seerumin kokonaiskolesterolipitoisuutta. Guarkumi voi aiheuttaa sivuvaikutuksena ilmavaivoja ja ripulia. Etsetimibi on uudentyyppinen spesifisesti kolesterolin imeytymistä estävä lääke. Se pienentää yksinään kokonaiskolesterolipitoisuutta alle 20 % mutta pieneen statiiniannokseen yhdistettynä jopa 60 %. Etsetimibin etuna on hyvä siedettävyys. Laihdutuslääke orlistaatin käyttöön on liittynyt seerumin kokonaiskolesterolipitoisuuden pienentyminen noin 8 – 10 %, mutta orlistaattilääkitys edellyttää muutoksia myös rasvojen käytössä. Meta-analyysin mukaan tyypin 2 diabeteksen hoitoon käytetty metformiini vähentää seerumin kokonais- ja LDL-kolesterolipitoisuutta 0.20 – 0.25 mmol/l. Myös uusilla diabeteslääkkeillä pioglitatsonilla ja rosiglitatsonilla on todettu olevan myönteisiä vaikutuksia seerumin lipideihin, mutta niiden kliininen merkitys on epäselvä. Hormonikorvaushoidon vaikutus sepelvaltimotaudin kehittymiseen ja sydämeen on epäselvä monista viime vuosina tehdyistä tutkimuksista huolimatta. Estrogeenin uskottiin suojaavan naista mm. sydän- ja verisuonitaudeilta, kunnes äskettäin (vuonna 2002) saatiin laajassa yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa täysin erilaisia tuloksia. Kun 16 000 naista käytti estrogeenin ja progestiinin yhdistelmähoitoa, sepelvaltimotauti, aivohalvaus ja keuhkoveritulppa sekä rintasyöpä lisääntyivät. Tutkimuksen pätevyyttä arvosteltiin kuitenkin mm. siitä, että tutkittavat olivat suurelta osin iäkkäitä, ylipainoisia ja sairaita, jolloin tulokset väistämättä antavat väärää tietoa. Joka tapauksessa yhdysvaltalainen tutkimus käynnisti hämmentyneen keskustelun eri puolilla maailmaa, sillä lukuisat aiemmat tutkimukset olivat antaneet enimmäkseen päinvastaista tietoa. Monien aiempien tutkimusten mukaan hormonikorvaushoito pienentää vaihdevuosi-iän ohittaneen naisen kolesteroliarvoa ja lisää HDL-kolesterolin osuutta ja vaikuttaa muutoinkin suotuisasti verenkiertoelimistöön, kuten muuttaa valtimoiden seinät joustavammiksi, vähentää veren hyytymistekijää (fibrinogeeniä), tekee veren juoksevammaksi, lisää insuliiniherkkyyttä, vähentää verihiutaleiden takertuvuutta jne. Hoidon ansiosta naisten sepelvaltimosairaudet ja kuolemat näyttivät vähenevän. Estrogeenihoidon sydän- ja verisuonisairastavuudelle tuottamia hyötyjä ja haittoja joudutaan jatkossa edelleen punnitsemaan.

Perimän, iän ja muiden tekijöiden yhteisvaikutukset: Väestötutkimukset ovat paljastaneet joukon tekijöitä ja ominaisuuksia, jotka vaikuttavat tilastolliseen vaaraan sairastua ateroskleroosiin ja sen komplikaatiohin. Näistä tärkeimmiksi nousevat tupakointi, veren seerumin suuri kolesterolipitoisuus ja korkea verenpaine. Hyperkolesterolemia liittyy erityisen voimakkaasti sepelvaltimotautiin. Ikä, miessukupuoli ja peritty alttius ovat vaaratekijöitä, joita ei voida poistaa mutta perimän vaikutuksia voi muunnella elämäntapojen avulla. Usein dyslipidemioissa geneettisten ja ympäristötekijöistä johtuvien poikkeavuuksien osuutta ei voida erottaa toistaan. Eri yksilöiden herkkyys elämäntapojen muutoksiin on erilainen ja toiset hyötyvät niistä enemmän, ja toiset vähemmän. Ei ole kuitenkaan todennäköistä, että geenitutkimuksissa löytyisi suuria väestöryhmiä, joiden vasteet ravinnon ja muiden elämäntapojen muutoksiin olivat täysin erisuuntaisia kuin väestön enemmistön. Seerumin kokonaiskolesterolissa vaaraa lisää LDL-kolesteroli, kun taas HDL-kolesterolin on todettu suojaavan sepelvaltimotaudilta. LDL-kolesterolin vaaraa suurentava vaikutus on voimakkain nuorilla aikuisilla ja se vähenee eläkeiässä lähes merkityksettömäksi. HDL-kolesterolin suojavaikutus sen sijaan ei näytä olevan samalla tavoin iästä riippuvainen. LDL- ja HDL-kolesterolin suhde korreloi vielä voimakkaammin sepelvaltimotaudin vaaraan kuin suhteen osatekijät. Joidenkin tutkimusten mukaan vastaavat apoproteiinit apoB ja apoA1 ja niiden suhde ennustavat vaaraa kolesteroliarvojakin paremmin. Hypertriglyseridemian merkityksestä vaaratekijänä kiistellään. Se näyttää olevan merkityksellinen liittyessään metaboliseen oireyhtymään tai familiaariseen kombinoituneeseen hyperlipidemiaan. Korkean LDL-kolesterolitason ja tupakoinnin on osoitettu olevan ateroskleroosin syytekijöitä. Erilaisten vaaratekijöiden yhdistelmien vaikutukset ovat voimakkaita.

Muutama sana lopuksi: Rasvan saannissa tulee painottaa tyydyttyneen rasvan korvaamista tyydyttymättömillä. Usein rasvan määrä ruokavaliosta putoaa liian pieneksi, jolloin etua tyydyttymättömistäkään rasvoista ei saada rasvan kokonaismäärän pudotessa jopa suhteettoman alhaiseksi. Pelkistettynä yhteenvetona rasvojen osalta voisi sanoa seuraavaa: syökäämme siis rasvaa, mutta suosikaamme siinä tyydyttymättömiä rasvoja. Mielessä pyöriikin ajatus, että onko keskustelu rasvojen osalta mennyt liiaksi yksittäisten tuotteiden osalle, kuten kahvi, ja varsinainen kokonaisuus jää tämän keskustelun varjoon. Monityydyttymättömistä rasvahapoista ovat omega-rasvahapot tällä hetkellä saaneet paljon julkisuutta. Omega - 3:n terveysvaikutuksista on saatu hyviä tutkimustuloksia sydän- ja verisuonisairauksien ehkäisyssä. Rasvaisen kalan, kalaöljyjen ja esim. camelinaöljyn suosiminen näyttäisi tutkimusten mukaan olevan kannattava satsaus dyslipidemioiden hoidossa. Ne sisältävät omega - 3 - sarjan rasvahappoja hyvässä suhteessa muihin rasvahappoihin verrattuna. Kananmunaa saa syödä. Kolesterolin imeytymisessä näyttäisi tutkimustiedon mukaan käyvän niin, että mitä enemmän ravinnossa on kolesterolia, sitä vähemmän sitä imeytyy. Samanaikaisesti tulisi kuitenkin välttää tyydyttyneen rasvansaantia, koska näiden yhteisvaikutus lienee varsin huono. ”Mässäily” kolesterolipitoisilla ruoilla tuskin kuitenkaan kannattaa, koska määrällisesti kolesterolia voi tällöin imeytyä kuitenkin enemmän kuin vähäkolesterolisesta ruoasta. Kolesterolin imeytymiseen toki vaikuttaa myös perimä, joten rajanveto on varmastikin haasteellista ja ehkä mahdotonta. Puoli kiloa päivässä kasviksia, marjoja ja hedelmiä ja näiden lisäksi vielä kuitupitoisia viljatuotteita, mielellään täysjyvätuotteita, on yksi ruokavalion suurista haasteista. Ruisleivän päälle tulisikin oppia laittamaan kasviksia ja ruokalautasella täytyisi löytyä oma puolikkaansa näille luonnon keveille terveyspommeille. Tällä tavalla syömällä pystytään takaamaan riittävä kuidun, vitamiinien, antioksidanttien ja fytokemikaalien saanti. Nämä usein toimivat yhdessä, joten purkista pillereitä popsimalla ei saavuteta samaa terveyshyötyä dyslipidemioiden ennaltaehkäisyssä ja hoidossa kuin ”raakaversioista” monipuolisen ruokavalion osana. Ruokavaliomuutoksessa kasviksilla lisäksi saadaan aterioista suurempia annoksia, jolloin ei tarvitse kärsiä ”nälkäkuuria”. Kasvisten lisääminen ruokavalioon voikin toimia hyvänä aloituskeinona ruokavalion muutoksiin. Ruokavaliossa tulee Pirjon ja Pasin mielestä huomioida kuitenkin koko ajan kokonaisuus. Hyperkolesterolemioiden hoidon ohjenuorana ruokavalion osalta voidaan käyttää Valtion ravitsemusneuvottelukunnan antamaa suositusta vuodelta 2005. Yksityiskohtia on mukava tarkastella ja jostain on hyvä aloittaa. Mielestämme ruokavaliota ei voi käsitellä dyslipidemoiden ennaltaehkäisyssä ja hoidossa vain kuurina. Kokonaisuus kuitenkin ratkaisee loppupelissä suurimmalta osin myös ruokavaliohoidossa, joten kannattaa panostaa pysyviin ruokatottumusten muutoksiin. Vaikeus lienee siinä, että miten saada into aloituksen huumasta säilymään läpi elämän. Vierivä kivi ei sammaloidu. Säännöllinen liikunta kannattaa ja on yksi ennaltaehkäisyn ja hoidon kulmakivistä. Liikunnalla on selkeä vaikutus veren rasva-arvoihin muiden terveyshyötyjen lisäksi. Veren rasva-arvoihin liikunnassa näyttäisi eniten vaikuttavan kokonaisenergian kulutus ja säännöllisyys, joten mielekkään liikuntamuodon löytäminen on tärkeää. Erityisesti vähän liikkuvat ihmiset saavuttavat suurimman hyödyn liikunnan lisäämisestä. Liikuntapaketin tulisi sisältää sekä arkiliikuntaa että tehokkaampaa harjoittelua. Tärkeä tekijä dyslipidemioiden ennaltaehkäisyssä ja hoidossa on ylipainolla. Lihavuus ja erityisesti vyötärölihavuus ovat selkeitä riskitekijöitä. Huomattava on, että jo pienelläkin painon alenemisella saavutetaan terveyshyötyjä. Laihduttamisessa ja painonhallinnassa yhdistyvät ruokavalion muokkaaminen terveellisempään suuntaan ja liikunnan lisääminen inaktiivisilla ihmisillä. Painonhallinnassa liikunta tukee saavutetun painon ylläpitämistä, joten liikunnallinen elämäntapa kannattaa tässäkin mielessä ottaa vakavasti. Dyslipidemioiden ennaltaehkäisyssä ja hoidossa tulisi elämäntapamuutosten olla pysyviä. Motivaation ja muutosten säilyttäminen alkuinnostuksen huumasta pidemmälle kuin muutaman viikon tai kuukauden päähän muodostuukin varmasti monelle kompastuskiveksi. Tämän vuoksi pysyviin muutoksiin tulisikin tähdätä pienten muutosten kautta ja suvaita itselleen pieniä ”repsahduksia”. Liian ”tiukkapipoisella” suhtautumisella motivaatio herkästi lopahtaa ja samoin käy myös elämäntapahoidon. Elämäntapamuutosten rinnalla voidaan käyttää lääkehoitoa. Selkeimmät hyödyt ja laajin tutkimusnäyttö lääkkeiden osalta löytyy statiineista, jotka tähtäävät veren kokonaiskolesterolin ja LDL-kolesterolin vähentämiseen. Muina lääkehoidon muotoina voidaan käyttää mm. fibraatti-, resiini-, guarkumi- ja yms. lääkkeitä. Näiden käytöstä tutkimusnäyttö on kuitenkin osittain ristiriitaista ja käyttöön voi liittyä myös vaaroja sekä haittavaikutuksia. Tärkeää olisikin huomata, että lääkityksellä ei korvata elämäntapojen muutosta, vaan niiden tulisi tukea toinen toistaan. Järjestelmällinen elämäntapaohjanta dyslipidemioiden hoidossa olisi kenties yksi tapa lähteä tekemään muutoksia. Perusteellisella ehkäisy- ja kuntoutusohjelmalla muutoksesta saataisiin pitkäjänteisempi ja yksilöä pystyttäisiin tukemaan muutoksessa paremmin. Muutosten annostelu tulisi tällöin ainakin jossain määrin kontrolloidummaksi. Parhaimman hyödyn todennäköisesti saisivat ne, joilla riskitekijät ovat selkeästi osoitettavissa. Asiakas tulisi saada ymmärtämään elämäntapojen ja lääkityksen merkitys hänen dyslipidemiansa hoidossa. Tässä on yksi kehittämisen kohde omassa työssämme ja työyksikössämme. Kuinka tuemme ja annamme tietoa elämäntapaohjauksen ja lääkityksen viidakossa?

Vau, on minulla ollut loistavia oppilaita ravintovalmennuksessa! Kysykää, kommentoikaa ja antakaa monipuolista palautetta joko minulle tai Pirjo Hietalalle ja Pasi Tapiolle Mediviren Työterveyspalveluissa.

sunnuntaina, kesäkuuta 06, 2010

Kirjoittajavieras: Kari Salminen

**
Tärkeä päivitys (6.6.2010)!

Professori Kari Salminen on pyytänyt julkaisemaan seuraavan tiedotteen 28.5.2010, johon sitten dosentti Mikael Fogelholm vastaa 6.6.2010:

Kiitän ja olen iloinen saamastani myönteisestä palautteesta kirjoitukseeni. Olen kuitenkin hämmentynyt ja pettynytkin, etteivät menneinä vuosikymmeninä maitoa ja maitorasvaa ankarastikin moittineet henkilöt ole kommentoineet tai kritisoineet sitä. Vastassa on vain hiljaisuuden muuri. Kuitenkin vain avoimen ja asiallisen keskustelun kautta voimme luoda kriittisen nykykäsityksen asiasta. Christerin erinomainen blogi tarjoaisi tähän erään forumin.

Julkisuuteen tihkuneiden tietojen mukaan valmisteilla on uusi pohjoismainen - ja siten suomalainen - ravitsemussuositus. Suomesta sitä valmistelemaan on ilmeisesti nimetty pari henkilöä. Nyt siis osaltamme näiden henklöiden näkemykset ja mieltymykset vaikuttavat tuleviin suosituksiin. Eihän tällainen salamyhkäisyys ja yksipuolisuus ole nykypäivää.

Kuka on heidät nimennyt tähän vastuulliseen ja erittäin laajakantoiseen tehtävään? Järjestetäänkö jonkinlainen kuuleminen tms., ennekuin he kantavat näkemyksensä pohjoismaiselle foorumille Suomen kantana?

Kari Salminen

Kari Salminen ihmetteli, miksi dosentti Ursula Schwab ja minä olemme Suomen edustajat pohjoismaisia ravitsemussuosituksia laadittaessa. Kari myös epäili, että suosituksista tulee sitten vain meidän kahden mielipide. Näinhän ei tietenkään ole. Kerron tässä lyhyesti, mistä oikeastaan on kyse.

Ursula Schwab ja minä olemme Suomen edustajat projektiryhmässä, joka ohjaa käytännön työtä. Tällä kertaa varsinaisen substanssityön kaikkien kriittiseksi katsottujen ravintoaineiden kohdalla (mm. rasvat, hiilihydraatit ja D-vitamiini) tekevät kuitenkin alatyöryhmät. Näissä on mukana useita suomalaisia alan tutkijoita. Alatyöryhmät noudattavat työssään ruotsalaisen SBU:n (Suomen FinOHTA:a vastaava organisaatio) laatimaa systemaattisen kirjallisuuskatsauksen periaatetta. Tämä tarkoittaa sitä, että etukäteen määriteltyjen tutkimuskysymysten perusteella tehdään systemoitu kirjallisuushaku, jonka tulokset raportoidaan kokonaan. Taustaraportissa esitellään kaikki ne raportit, joihin suositukset tullaan perustamaan, kuten myös ne kirjallisuushausta löydetyt tutkimukset, joita ei syystä tai toisesta hyväksytty mukaan.

Tämän kertaisen työn huolellisuusluokka ja läpinäkyvyys on mielestäni paras koko pohjoismaisen ravitsemussuositusten historian. Kirjallisuushaut tehdään tämän vuoden puolella ja analyysit ensi vuonna. Varsinaiset suositukset ilmestyvät laajan kommenttikierroksen jälkeen v. 2012.

yt,

Mikael Fogelholm



Tässä alkuperäinen kirjoitus:

Kirjoittajavieraana on tänään (17.5.2010) professori Kari Salminen. Kirjoituksessa on paljon uutta tietoa maitorasvojen terveellisyydestä. Pyydän kommentoimaan tekstiä asialliseen sävyyn.

*************************
MAITO, MAITORASVA JA SYDÄN- JA VERISUONITERVEYS

Kari Salminen
Professori


Maito ja erityisesti maidon sisältämä rasva on leimattu voimistuvasti 1990-luvun jälkipuoliskolta syypääksi suomalaisten suhteellisesti suureen sydän- ja verisuonisairastuvuuteen ja –kuolleisuuteen.

Tieteellistä näyttöä asiasta ei ole koskaan kuitenkaan ollut. Nyt 2000-luvulla on julkaistu joukko suoraan maidon ja sen sisältämän rasvan kulutukseen ja toisaalta sydän- ja verisuonitautien kehittymiseen kohdistuvia tutkimuksia.

Maitoon ja maitorasvaan kohdistuneet tutkimukset

Professori Elwoodin johtama tutkijaryhmä (2004a) on seurannut 20 vuoden ajan englantilaisten miesten maidon käyttöä ja sydäntautien ja aivohalvausten ilmaantumista. Maidon runsas käyttö vähensi merkitsevästi sairastuvuutta. Maito oli nykysuomalaisittain katsottuna rasvaista.

Tuloksestaan innoittuneena tutkijaryhmä (Elwood ym. 2004b) kokosi yhteen kaikkien aikaisempien maidon käyttöön ja sydän- ja verisuonisairastuvuuteen liittyvien tutkimusten tulokset. Yhteensä kymmenestä tutkimuksesta vain yksi osoitti maidon lisäävän sairastuvuutta. Yhdeksässä tutkimuksessa yhteyttä ei löytynyt tai ne osoittivat maidon suojaavan sairastuvuudelta.

Hieman myöhemmin julkaistut CARDIO2000-tutkimus (Kontrogianni ym. 2006) ja Germanin ym. (2009) laatima yhteenveto myös osoittavat maidon suojaavan sydäntaudeilta.

Myöhemmin Elwood ym. (2008) ovat tehneet 15 väestötutkimusta koskevan meta-analyysin, missä on tarkasteltu maidon ja maitovalmisteiden kulutuksen ja sydänsairauksien ja aivohalvausten yhteyttä. Runsaasti maitoa ja maitovalmisteita nauttineilla riski sairastua oli pienempi kuin niitä vähän kuluttavilla.

Elwood ym. ovat edelleen laajentaneet tarkasteluaan (2010) koskemaan maidon ja maitovalmisteiden vaikutusta verisuonisairauksiin ja diabetekseen. Haitallista yhteyttä ei todettu, pikemminkin vaikutus oli sairauksilta suojaava.

Mente ym. (2009) ovat tarkastelleet erittäin laajassa meta-analyysissä ravinnon ja sen lukuisten komponenttien yhteyttä sepelvaltimotautiin. Maitoa koskeva osio kattoi 216 820 henkilöä ja 8 erillistä väestöryhmää. Maidon, joka pääosin oli runsasrasvaista, kulutuksen ja sepelvaltimotaudin välillä ei löytynyt yhteyttä.

Holmbergin ym. mielenkiintoinen 12 vuotta kestänyt seurantatutkimus (2009) kohdistui 1725 ruotsalaiseen mieheen. Tutkimus osoitti, että ravitsemusvalistuksessa suositeltu hedelmien ja vihannesten nauttiminen johti sepelvaltimotaudin vähentyneeseen riskiin vain, jos samanaikaisesti nautittiin keskirunsaasti tai runsaasti maitorasvaa. Näin ei tapahtunut, jos maitorasvan kulutus oli vähäistä.

Edellä kuvatut tutkimukset kohdistuvat pääasiallisesti maidon, vaikkakin rasvaa sisältävän, vaikutuksiin. Suoraa luotettavaa johtopäätöstä juuri maitorasvan suojavaikutuksesta ei siis niiden perusteella voi vetää. Ruotsissa ja Norjassa tehdyt tutkimukset sen sijaan valottavat tätä kysymystä oivallisesti.

Professori Vessbyn ryhmä Ruotsissa on kehittänyt täsmämenetelmän yksilön maitorasvan kulutuksen mittaamiseksi. Lehmän pötsikäymisessä syntyy nimenomaisesti maidolle ominaisia parittoman hiililuvun omaavia rasvahappoja, penta- ja heptadekaanihappoa. Näiden happojen kerääntyminen ihmisen rasvavarantoon, esimerkiksi rasvakudokseen tai veren rasvoihin, kertoo tarkasti hänen nauttimansa maitorasvan määrän.

Menetelmällä määritettiin penta- ja heptadekaanihapon pitoisuudet ensimmäisen infarktin saaneiden ja terveiden verrokkihenkilöiden veren rasvoista (Warensjö ym. 2004). Terveiltä henkilöiltä löytyi näitä happoja merkitsevästi enemmän kuin infarktin saaneilta. Terveet olivat siis syöneet maitorasvaa enemmän kuin sairastuneet.

Tulos on vahvistettu Norjassa. Professori Pedersenin ryhmä (Biong ym, 2006) on vastaavasti määrittänyt ko. rasvahapot ihmisen rasvakudoksesta, mikä antaa luotettavan kuvan maitorasvan pitkäaikaiskäytöstä. Terveet henkilöt olivat syöneet maitorasvaa merkitsevästi enemmän kuin infarktipotilaat.

Edellä esitettyjen tutkimustulosten perusteella voi todeta, että maitorasva tai jokin sen käyttöön erottamattomasti liittyvä tekijä suojaa sydän- ja verisuonitaudeilta. Mahdollista maitorasvan vaikutusmekanismia olen pohtinut Lääketieteellisessä aikakausikirja Duodecimissa (Salminen 2007). Vaikka siihen kirjoitukseen ei ole tullut kielteisiä vastineita, vielä jossain jatkuvasti puhutaan maitorasvan sisältämistä tyydyttyneistä rasvahapoista tai "kovasta" rasvasta, joiden sanotaan olevan yhteydessä sydän- ja verisuonsairauksiin.

Mitä tälle 1950-luvulla hatarin perustein syntyneelle väitteelle, ns. rasvahypoteesille kuuluu nyt 2000-luvulla?

Tyydyttyneet rasvahapot ja sydän- ja verisuoniterveys

Hiljattain on arvovaltaisissa tiedelehdissä ilmestynyt kolme riippumatonta meta-analyysia, joissa on selvitetty rasvan käytön ja sydän- ja verisuonisairauksien välistä yhteyttä. Analyysit kattavat monta kymmentä tiukat tieteelliset kriteerit täyttävää erillistä väestötutkimusta tai satunnaistettua, kontrolloitua tutkimusta ja satojatuhansia henkilöitä.

Skeaff ja Miller (2009) ovat tarkastelleet 28 yksittäistä väestötutkimusta, joissa on tutkittu ravinnon rasvojen ja sepelvaltimotautitapahtumien välisiä yhteyksiä. Selvitys kattoi 280 000 henkilöä.

Tyydyttyneiden rasvahappojen saanti vaihteli laajasti välillä 9-20 energia-%:a. Tyydyttyneiden rasvahappojen saannin ja sepelvaltimotautisairastuvuuden tai -kuolleisuuden välillä ei ollut yhteyttä. Todettakoon, että Suomessa tyydyttyneen rasvan kulutus on nykyisin noin 14 energia-%:a (Nordic Dietary Recommendations 2004).

Erittäin laajassa meta-analyysissä (Mente ym. 2009) on selvitetty ravinnon ja sen lukuisten komponenttien yhteyttä sepelvaltimotautiin. Tyydyttyneitä rasvoja koskeva osuus kattoi 11 erillistä kohorttitutkimusta ja 160 673 henkilöä. Tyydyttyneen rasvan kulutuksen ja sepelvaltimotautitapahtumien välillä ei ollut yhteyttä.

Ja edelleen. Aivan juuri ilmestyi professori Kraussin ryhmän (Siri-Tarino ym. 2010) selvitys, missä 21 yksittäisen väestötutkimuksen pohjalta selvitettiin tyydyttyneen rasvan ja sepelvaltimotauti-, aivoverenkiertohäiriö- ja sydän- ja verisuonitautitapahtumien välistä yhteyttä. Tämä meta-analyysi kattoi 347 747 henkilöä. Tyydyttyneen rasvan kulutuksen ja mainittujen tautitapahtumien välillä ei ollut yhteyttä.

Kaikissa kolmessa meta-analyysissä on mukana suomalaisilla miehillä tehty, silloisen Kansanterveyslaitoksen ja Harvardin yliopiston yhteinen Setti-tutkimus (Pietinen ym. 1997). Tämä tutkimus, vaikkakin vastoin tutkijoitten odotusta, osoitti eräänä ensimmäisenä vakuuttavasti, ettei tyydyttyneillä rasvahapoilla ole yhteyttä sepelvaltimotautikuolleisuuteen. On valitettavaa, ettei tätä tutkimuslinjaa jatkettu maassamme, vaan ote on siirtynyt muualle uusine tuloksineen.

Yhteenveto

Edellä esitetyt 2000-luvun vakuuttavat tutkimustulokset osoittavat, ettei maitorasvalla eikä sen sisältämällä tyydyttyneellä rasvalla ole haitallista yhteyttä sydän- ja verisuonisairastuvuuteen eikä –kuolleisuuteen.

Tämä on täysin vastoin maassamme pitkään yksipuolisin perustein harjoitettua terveys- ja ravitsemuspolitiikkaa ja -valistusta.

Terveys- ja ravitsemussuositukset on pikimmiten muutettava vastaamaan nykyisiä kiistattomia tutkimustuloksia. Maitorasvan tieteellisesti perusteeton ahdistaminen on vihdoin lopetettava.

Viitteet

Biong AS, Veirod MB, Ringstad J ym. Intake of milkfat, reflected in adipose tissue fatty acids and risk of myocardial infarction: a case-control study. Eur J Clin Nutr 2006;60:236-44.

Elwood PC, Pickering JE, Fehily AM, ym. Milk drinking, ischemic heart disease and ischemic stroke I. Evidence from the Cearphilly cohort. Eur J Clin Nutr 2004(a);58:711-7.

Elwood PC, Pickering Hughes J, ym. Milk drinking, ischemic heart disease and ischemic stroke II. Evidence from cohort studies. Eur J Clin Nutr 2004(b);58:718-24.

Elwood PC, Givens DI, Beswick AD, ym. The survival advantage of milk and dairy consumption: am overview of evidence from cohort studies of vascular diseases, diabetes and cancer. J Am Coll Nutr 2008;27:723S-34S.

Elwood PC, Pickering JE, Givens DI, ym. The Consumption of Milk and Dairy Foods and the Incidence of Vascular Disease and Diabetes: An Overview of the Evidence. Lipids 2010; doi 10.1007/s11745-010-3412-5.

German JB, Gibson RA, Krauss RM, ym. A reappraisal of the impact of dairy foods and milk fat on cardiovascular disease risk. Eur. J Nutr. 2009; doi 10.1007/s00394-009-0002-5.

Holmberg, S, Thelin A ja Stiernsröm E-L. Food Choices and Coronary heart Disease: A Population Based Cohort Study of Rural Swedish Men with 12 years Follow-up. Int J Environ Res Publ Health 2009;6:2626-38.

Kontrogianni MD, Panagiotakos DB, Chrohoou C, ym. Modelling dairy intake on the development of acute coronary symptomes: the CARDIO2000 study. Eur J Cardiovasc Prev Rehab 2006;13:791-7.

Mente A, de Koning L, Shannon HS ym. A Systematic Review of the Evidence Supporting a Causal Link Between Dietary Factors and Coronary Heart Disease. Arch Intern Med 2009;169:659-69.

Nordic Dietary Recommendations. Nordic Council of Ministers. Copenhagen, 2004.

Pietinen P, Ascherio A, Korhonen P, ym. Intake of Fatty Acids and Risk of Coronary Heart Disease in a Cohort of Finnish Men. Am J Epid 1997;145:876-87.

Salminen K. Maito suojaa sydäntä. Duodecim 2007;123:358-9.

Siri-Tarino PW, Qi Sun, Hu FB ym. Meta-analysis of prospective cohort studies evaluating the association of saturated fat with cardiovascular disease. Am J Clin Nutr doi:10.3945/ajcn.2009.27725.

Skeaff CM, Miller J. Dietary Fat and Coronary Heart Disease: Summary of Evidence from Prospective Cohort and Randomised Controlled Trials. Ann Nutr Metab 2009;55:173-201.

Warensjö E, Jansson J-H, Berglund L, ym. Estimated intake of milk is negatively associated with cardiovascular risk factors and does not increase the risk of a first acute myocardial infarction. A prospective case-control study. Br J Nutr 2004;91:635-42.

Tässä terveysblogissa on aiemmin ilmestynyt muitakin erinomaisia vieraskirjoituksia:

perjantaina, huhtikuuta 13, 2007

Mikä mahtaa olla totuus kolesterolista?

*
Tätä kirjoitusta olen täydentynyt
Katjuskan erinomaisen kommentin innostamana. Pistän uuden tiedon tänne alkuun:

Nimimerkki Katjuska kommentoi ja kysyy: Kiva, kun jaksat tutkia, monia meitä on, keitä kiinnostaa, mutta uupuu jo pelkän ajatuksen edessä, että pitäisi sitä tutkimusten sekamelskaa käydä pistämään järjestykseen. Perustelit kirjoituksessasi epäluuloasi kolesterolin ja sydäntautikuolleisuuden, tai kovien rasvojen ja nousseiden kolesteroliarvojen yhteydestä muutamilla ranskalaisilla viivoilla. Minulle heräsi niistä kysymyksiä, joihin kaipaisin vastausta.

Veteraaniurheilija kommentoi: Erinomaisen mukava saada sinulta palautetta koskien käsitystäni siitä mikä mahtaa olla totuus kolesterolista. Yritän tähän selventää näkemystäni. Nämä ovat vaikeita asioita!

Katjuska: Olen ollut lukion terveystiedon ja yliopiston terveystiedon aineopintojen pohjalta tähän päivään asti siinä uskossa, että korkeiden kolesteroliarvojen ei ole pätevästi todistettu aiheuttavan kolesterolin kertymistä verisuonten seinämiin, mutta että sen sijaan tyydyttyneiden rasvahappojen olisi todettu nostavan pahan LDL-kolesterolin määrää, joka hapettuneena puolestaan on tärkeä tekijä verisuonten tukkeutumisen tiellä.

Veteraaniurheilija: Olet ihan oikein aavistanut, että korkeat veren kolesteroliarvot eivät vedenpitävästi ole sidottu kolesterolin kertymiseen verisuonten seinämiin. Tätä lääketehtaat, lääkärit ja monet tutkijat rummuttavat kuin ainoana totuutena asiasta. Siinä tehdään silloin sellainen yleistys, joka on todella epäviisasta. Yritän selittää tämän ihan lyhyesti, rehellisesti ja mahdollisimman selkeästi täsmäkysymystesi yhteydessä.

Katjuska: Minusta "virallinen" oppi on ollut se, että kolesteroli yksin ei ole vaarallista, mutta (etenkin hapettunut) LDL on se olennainen tekijä. Mitä mieltä olet tästä? Meneekö puurot ja vellit sekaisin, jos puhuu vain kolesterolin haitallisuudesta, vai pitäisikö aina puhua nimenomaan LDL:stä. Ja onko tyydyttyneillä todettu olevan mitään yhteyttä tuohon "hapettumiseen" (mitä ikinä se lieneekään)? Tämähän koskee sinun tapauksessasi esim. tuota runsasta voin käyttöä. Osaisitko vinkata, miten tätä LDL-tekijää on tutkittu (eli olenko hakoteillä tietoineni?)?

Veteraaniurheilija: Olen varma siitä, että sydän- ja verisuonitautien tutkimuksia suoritetaan eettisesti oikein ja pyritään pitämään tutkimuksen tekovaiheessa mahdolliset sponsoroinnit taka-alalla. Tutkijat vapauttaisin syytteistä ihan muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Sen sijaan laajamittaista mielipideilmaston muokkausta tapahtuu lääkeyhtiöiden pressikeskuksissa. Kun suoritetuista tutkimuksista tiedotetaan maailmalle, sieltä tiputetaan pois ne tutkimustulokset, jotka eivät tue rasvateoriaa ja painotetaan niitä merkittäviä tai vähemmän merkittäviä tuloksia, jotka tukevat rasvateoriaa. Sitten median edustajille (Mediuutiset on näistä kaikkein ala-arvoisin kanava! Pyydän välttämään heidän sepustuksiaan!) toimitetaan valmiiksi kirjoitettu lehdistötiedote, jota sikäläinen ravintotoimittaja sitten ryydittää omilla tokaisuillaan. Ja uutinen leviää Suomen muihin lehtiin ja muihin viestintävälineisiin kulovalkean tavoin: Taas on ukulelea soittavilla havaijilaisilla todettu korkeita kolesteroliarvoja veressä heidän syötyään konserttien jälkeen runsaasti maapähkinöitä. Riskianalyysin perusteella heillä on 12,6% suurempi riski sairastua ateroskleroosiin kuin kitaraa soittavat havaijilaiset. Tai jotain muuta vastaavaa hölmöilyä.

Nimenomaan tuo hapettunut LDL on se murheenkryyni. Pitäisi nimenomaan puhua tuosta LDL:stä eikä niinkään kolesterolin haitallisuudesta. Kolesterolia pidän erittäin hyödyllisenä ihmiselle. Ilokseni olen pistänyt merkille, että lääketieteessä sellainen yltiöpäinen kolesterolin hehkuttaminen esimerkiksi valtimonkovettumataudissa, on vähentynyt. Nyt jaksetaan korostaa muita verisuonen seinämässä tapahtuvia muutoksia kuin pelkkä kolesterolin kasaantuminen. Verisuonen ahtautumiseen tarvitaan erilaisia tekijöitä, kuten kohonnut verenpaine, tupakoinnista johtuva valtimon seinämän vaurio, tulehdusreaktio. Nämä muutokset mahdollistavat sitten kolesterolin pääsyn valtimon seinämään. Tästä alkaa sitten hidas tapahtumaketju, joka johtaa kolesterolikertymän eli plakin aiheuttamaan valtimon seinämän ahtautumiseen (AstraZenecan valistusmateriaalin mukaan). Statiinit korjaavat luotettavina pidettyjen tutkimusten mukaan verisuonimuutoksia siten, että kolesteroli siirtyy pois vaurioalueelta, tulehdus paranee ja veri virtaa taas normaalisti. Olen sitä mieltä, että ravintorasvat eivät ole keskeisessä roolissa tässä valtimonkovettumataudissa. Paljon tärkeämmässä roolissa on tupakointi, liikkumattomuus, diabetes, omega-3- / omega-6-rasvahappojen epätasapaino, vähäinen hedelmien syönti, stressi, vyötärölihavuus jne.

Suomessa rasvan kulutus on tasaisesti laskenut, mutta sydänsairauksien määrä kasvanut. Runsaskaan voin käyttö ei ole haitaksi. Ravinnon kolesteroli nostaa kolesteroliarvoja hyvin vähän. Maksa säätelee omaa kolesterolintuotantoaan sen mukaan, miten sitä ravinnosta saamme. Mitä enemmän syömme kolesterolia, sitä vähemmän maksa sitä valmistaa. AstraZenecan valistusmateriaalin mukaan elimistön kolesterolista 70% tulee maksan kautta ja vain 30% ravinnosta. Statiinit leikkaavat nimenomaan maksan omaa kolesterolituotantoa.

Katjuska: Ymmärtääkseni kolesterolista ja tyydyttyneistä rasvoista on varoiteltu jo ennen kuin kolesterolilääkkeet kehitettiin ja firmat takoivat niillä rahaa. Firmat siis takovat rahaa, koska ensin keksittiin, että kolesteroli-arvoja täytyy alentaa. Luulen myös, että kansan hyvinvointi tulee valtiolle halvemmaksi kuin muutaman tutkijan työllisyys ja muutaman firman konkka. Siitä olen kyllä samaa mieltä, että niitä lääkkeitä syödään liikaa, kun elämäntavoillakin voisi asiaan vaikuttaa.

Veteraaniurheilija: Olet ihan oikeassa! Kolesteroliteorian (-hypoteesin?) alkusävelet soitettiin hyvissä ajoin ennen statiinien ilmaantumista markkinoille. Elettiin vuotta 1953 kun tohtori Ancel Keys julkistaa tutkimuksensa rasvan kulutuksesta ja sydänsairauksista eri kansoilla. Tohtori Keys tuli siihen johtopäätökseen, että mitä enemmän rasvaa ruoassa oli, sitä suurempi riski oli sairastua sydän- ja verisuonisairauksiin (SVT). Hämmästyttävän hienolla tavalla hän sai tämän yhteyden esille tutkimuksissaan.

Nyt tulee sitten paljastus, joka saattaa olla todella kiusallinen monelle tiedemiehelle, elintarviketeollisuudelle, lääkäreille ja asiantuntijoille: Vasta jälkeenpäin havaittiin, että tohtori Keys oli hyvin valikoivasti tulkinnut aineistoaan saadakseen näin selkeän näytön rasvan ja SVT:n välille. Hän oli suorastaan väärentänyt tuloksia! Tohtori Keys käytti saatavissa olevista 22 maan tiedoista yllättäen vain seitsemän maan aineistoja! Hän jätti ulkopuolelle peräti 15 maata. Miksi? Joo, sen takia kun nämä maat eivät sopineet yhteen teorian kanssa.

Nyt minun pitää olla varovainen kun kritisoin tohtori Keysin tutkimuksia, sillä Kansanterveyslaitos on nostanut tämän tohtorin kunnia-asemaan vailla vertaa ja Suomi on Keysin väitteiden varsinainen mallimaa. Suomen Akatemia myönsi Ancel Keysille akateemikon arvon vuonna 1980 hänen pitkäjänteisestä työstään, joka osaltaan antoi tärkeän perustan menestykselliselle sydän- ja verisuonitautien ehkäisylle Suomessa. Tästä syystä suurimmalla osalla tutkijoista on suu visusti supussa tämän tohtori Keysin suhteen. Näyttö vilpistä on valitettavasti täysin aukoton ja kaikkien tiedossa, mutta paheksuntaa ei sallita, sillä käsitys tämän tohtorin nerokkaasta löydöksestä on niin syvälle juurtunut suomalaiseen ja kansainväliseen ravintotutkimukseen, että ollaan valmiita antamaan tämä hetkellinen hairahdus anteeksi.

Joka tapauksessa, vilppiä tämä tohtori Keys siis harjoitti: Hän valitsi yhteenvetotaulukkoonsa ja –kuviinsa vain ne maat, jotka tukivat hänen rasvateoriaansa. Jos hän olisi käyttänyt kaikkien maiden aineistoja, tutkimuksen johtopäätökset olisivat olleet paljon monimutkaisemmat. Hänen mielestään oli parempi jättää pois kokonaan esimerkiksi Meksiko. Meksikossa syötiin yhtä paljon rasvaa kuin esimerkiksi Suomessa, mutta Suomessa oli peräti seitsemän kertaa enemmän sydänkuolemia kuin Meksikossa. Kätevämpi oli jättää Meksiko käsittelemättä, kuin ajatella rasvateorialle jokin uusi selitysmalli. Japani oli toinen murheenkryyni tohtori Keysille. Siellä syötiin ennätyksellisen vähän rasvaa 1950-luvulla, mutta riski sairastua sydänsairauksiin oli Suomen luokkaa, eli 6-7x korkeampi kuin Meksikossa. Keys ratkaisi tämän ongelman jättämällä Japanin pois. Lue lisää tästä ihmeellisyydestä vaikkapa Varpu Tavin kirjoituksessa.

Tohtori Keys valitsi tutkimukseensa mukaan Hollannin, Israelin, Ranskan, Ruotsin, Saksan, Suomen ja Sveitsin. Näin hän sai tutkimustulokseksi, että runsas tyydyttynyt rasva aiheuttaa sydänsairauksia. Tilanne olisi ollut täysin päinvastainen mikäli hän olisi valinnut esimerkiksi nämä maat: Hollanti, Italia, Jugoslavia, Kreikka, Suomi, USA ja Japani. Silloin rasvateoria olisi ollut seuraavanlainen: mitä enemmän ravinnossa oli tyydyttynyttä rasvaa ja kolesterolia, sitä pienempi oli sydänsairauksien riski! Ajattelepa sitä hetkisen!

Poliittisen juonittelun, "ostettujen" tutkijoiden, lääketeollisuuden ja Amerikan Sydäntautiliiton avulla tieto levisi ympäri maailmaa. Lääketeollisuuden toivoma tulkinta voitti ja ennennäkemätön rasvan ympärille kehitelty medikalisaatio sai alkunsa.

Pallo lähti pyörimään erityisesti lääketehtaitten nähtyä tässä suuria taloudellisia hyötyjä (statiinilääkkeet). Siellä lähdettiin voimakkaasti panostamaan tutkimustyöhön ja elintarviketeollisuuden rooliksi tuli muuttaa tuotevalikoimansa rasvattomuutta suosivaan suuntaan. Olen elänyt nämä vaiheet läpi monien muiden suomalaisten tavoin, olen ne vaiheet nähnyt omin silmin. Tällä hetkellä ruokakaupan hyllyt ovat täynnä rasvattomia tuotteita, toista oli ennen! Tämä rasvattomuuden hekumallinen ylistysviesti ja sen suurimittainen toteutus ei olisi ollut mahdollista ilman laajaa yhteisymmärrystä tieteen, kaupan ja lääketeollisuuden välillä.

Olen täysin samaa mieltä kanssasi, että elämäntavoilla hoidetaan tehokkaasti terveyttä. Ongelmana on se, että elämäntapavalistuksella on tavattoman vaikea tehdä menestyksellistä bisnestä! Statiinit ovat hyvä bisnes ja elintarviketeollisuuden panostus rasvattomuuteen on iso bisnes. Anteeksi kun olen näin kyyninen asian suhteen!

Katjuska: En todellakaan ole mikään historiantuntija, mutta eikö "aikoinaan" ihmiset nimenomaan kuolleet nuorempina kuin nykyisin? Plus että silloin ei todellakaan tutkittu, että mihin ihmiset kuolivat. Aivan hyvin he ovat voineet kuolla sydäntauteihin. Ja silloin "aikoinaan" tod. näk. syötiin sitä, mitä oli, tuskin he edes miettivät sitä, mitä ruoka saattaa heille aiheuttaa pitkällä tähtäimellä.

Veteraaniurheilija: Sydän- ja verisuonitaudit kehittyvät hyvin, hyvin hitaasti. On mahdollista, että joitakin satoja vuosia sitten kuoltiin huonon hygienian aiheuttamiin komplikaatioihin ennen sydänsairauksia. Nykyään kun lääketiede on tullut meidän avuksemme, me kuolemme erilaisiin sairauksiin kuin esimerkiksi 1500-luvulla. On kiehtovaa lukea lääkäri Arno Forsiuksen lääketieteen historiasta kertovia kirjoituksia! Häneltä olen oppinut paljon sairauksien luonteesta historian perspektiivissä.

Katjuska: Mutta ennen seitkytlukua ja kiisteltyä Pohjois-Karjala-projektia nimenomaan viisikymppiset miehet sairastuivat sydäntauteihin huolestuttavissa määrin. Nyt, suolan, rasvojen ja kasvistenkäytön muututtua virallisten tahojen suosituksia paremmin vastaaviksi (kasvikset +30%, suola -25%, tyydyttyneet-50%), sydäntaudit ovat vähentyneet ja siirtyneet myöhäisempään ikään. Ja ymmärtääkseni me emme kuole "yhä useammin" sydäntauteihin, vaan sydäntautikuolleisuus on kolmessakymmenessä vuodessa vähentynyt 70%. Tällaista.

Veteraaniurheilija: Valitettavasti sydäntautikuolleisuus ei osoita vähenemisen merkkejä. Tuon Pohjois-Karjala –tutkimuksen merkittävin saavutus oli liikunnan lisääntyminen, tupakoinnin vähentyminen ja se merkittävä seikka, että suomalaiset miehet rupesivat syömään enemmän vihanneksia ja hedelmiä. Se, että joku Pekka Puska korostaa meijerivoin merkitystä sydäntautien aiheuttajana on sitä edellä kuvailemaani politikointia. Hän edustaa margariiniteollisuutta ja voi on kilpaileva tuote. Jos löytyy jokin mahdollisuus kytkeä voi sydänsairauksiin, niin se käytetään häikäilemättä hyväksi. En ole lukuisista yrityksistä huolimatta onnistunut löytämään yhtäkään tutkimusta missä todettaisiin, että voi aiheuttaa sydänsairauksia. Sen sijaan löytyy kyllä tutkimuksia missä varoitetaan margariinien ja sydänsairauksien yhteyksistä. Tätä jälkimmäistä asiaa ei vain haluta tuoda julkisuuteen. Olen vienyt Raision ravitsemusterapeutit lähes raivon partaalle pyytäessäni lisäselvityksiä margariinin terveyshaitoista. Ja Valio vaikenee kuin muuri voitutkimuksistaan. Jälkimmäinen on käsittämätöntä. Uskokaa nyt Valion porukka, että me ravintotoimittajat janoamme tietoa voin terveysvaikutuksista! Jos voita ei tutkita Suomessa, sekin voitaisiin meille kertoa.

Tässä tuli rohkea vastaus hyvään kommenttiisi! Lisäkommentit tervetulleita!

Tämä on kovin epätäydellinen kirjoitus. Tätä ei alunperinkaan olisi pitänyt kirjoittaa, mutta kolesteroli ei jätä minua rauhaan. Minä mietin kolesterolia päivät ja yöt. Tästä minun on kirjoitettava nyt jopa mielenrauhan saavuttamiseksi. Voivatko Antti Heikkilä, Uffe Ravnskov, karppaajat ym. olla oikeassa väitteissään, että ravinnon kolesterolilla ei ole mitään tekemistä sydän- ja verisuonitautien kanssa?

Vastaus on: En tiedä, en todellakaan tiedä.

Lääkärikunta, lääketeollisuus, elintarviketeollisuus, Kansanterveyslaitos, Sydänliitto jne. ovat sitä mieltä, että syömällä kolesterolipitoista ruokaa on vaarassa kuolla sydän- ja verisuonitauteihin. Asiaa pidetään aivan päivänselvänä totuutena. Innokas kyseenalaistaja Jari Ristiranta on tätä asiaa kysynyt ja saanut kuulla, että harva asia lääketieteessä on niin varma asia kuin juuri tuo kolesterolin ja sydän- ja verisuonitautien yhteys. Jos syö liikaa kovia eläinperäisiä rasvoja saa tuon taudin. Jos veren kokonaiskolesteroli on jatkuvasti yli tietyn riskirajan, sinulle suositellaan ruokavaliomuutoksia ja jos se ei riitä, sinulle suositellaan kolesterolia alentavia lääkkeitä (statiineja).

Lääketieteen ja kirurgian tohtori Matti Uusitupa vastaa seuraavaan tapaan Jari Ristirannan kyselyyn mikä on asiantuntijan näkemys tyydyttyneistä (kova eläinperäinen rasva) rasvoista ja terveydestä: Jo 1960-luvulla tehtiin kolme klassista tutkimusta, joissa osoitettiin tyydyttyneen rasvan vaikutus paitsi veren kolesteroliin myös valtimotautisairastuvuuteen. Kova rasva suurensi kolesterolitasoa ja lisäsi sairastuvuutta ja kuolleisuutta pehmeään rasvaan verrattuna. Sitten 1980- ja 1990-luvuilla tehtiin koko joukko tutkimuksia, jotka osoittivat kovan rasvan olevan haitallista suurentaessaan kolesterolitasoa. Hänen mukaansa kolesterolitaso on keskeinen valtimotautiriskin kannalta, joten kolesterolitasoa nostava ruokavalio on haitallinen. Ravintosuositukset pohjautuvat laajaan tutkimustietoon, ja niitä päivitetään tiedon tarkentuessa.

Samaisessa Jari Ristirannan kyselyssä Kansanterveyslaitoksen pääjohtaja Pekka Puska kertoo, että tyydyttynyt rasva lisää voimakkaasti veren LDL-kolesterolia ("paha" kolesteroli). Näyttö tästä on hirveän laaja ja vahva. Lääketieteen ja kirurgian tohtori Pekka Puskan mukaan vanha professori Ancel Keysin Seitsemän maan tutkimus antoi erittäin kauniin yhteyden (korrelaation) tyydyttyneen rasvan ja sepelvaltimotautikuolleisuuden ja -sairastavuuden välillä.

Moni muu asiantuntija sanoo aivan samaa. Valistusilloissa pyydetään jättämään pois eläinrasvat ja korvaamaan ne kasvirasvoilla. Kasvirasvojen nimeen vannotaan tällä hetkellä ja kalan rasvoja pidetään erittäin terveellisinä. Mutta voita sinun ei esimerkiksi pidä syödä.

Nyt takaisin ahdistukseeni. Mitä jos tämä kaikki tieto kolesterolista on pelkkää harhaa ja taitava lääketeollisuuden kampanja? Nyt puuhataan esimerkiksi kolesterolilääkkeiden suosittelemista jopa lapsille ja aikuisille joiden kokonaiskolesteroli ylittää 4,5 mmol/l (on tällä hetkellä 5 mmol/l, oli aiemmin 6,5 mmol/l). Nämä lääkkeet ovat erittäin kalliita, niiden kehittelyyn on uponnut rahaa aivan tolkuttomasti. Nyt halutaan kalliit investoinnit saada moninverroin takaisin määräämällä näitä statiinilääkkeitä lähes jokaiselle suomalaiselle. Lääkärin sanaan uskotaan ja kun kampanja perusteellaan tarpeeksi hyvin, niin mehän syömme noita lääkkeitä. Eivät kaikki suomalaiset lähde lukemaan lääketieteellisiä julkaisuja tarkistaakseen onko omalla lääkärillä nyt varmasti viimeisin tieto lääkkeen tarpeellisuudesta. Lääke otetaan ja siinä selvä!

Biologina ja biokemistinä minä uskallan asettaa kyseenalaiseksi ravinnon kautta saatavan kolesterolin merkityksen sydän- ja verisuonitaudeissa. Perusteluni ovat seuraavat:
  • yhteys ravinnon kolesterolin ja sydän- ja verisuonitautien välillä ei ole vedenpitävästi todistettu tieteellisissä tutkimuksissa. Jos yhteys olisi olemassa ei saisi olla tutkimustuloksia, jotka osoittavat yhteyden puuttumista. Todistustaakka on kolesteroliväitteen esittäjillä. Tarvitsemme sellaisia "veret seisauttavia" tutkimustuloksia ravinnon kolesterolin ja sydän- ja verisuonitautien välillä. Toivottavasti niitä on tulossa. Muuten tilanne on todella kiusallinen.
  • ihmisen ahneus voi olla kaiken tämän kolesterolihysterian takana. On niin helppo nähdä miten kovaa vääntöä esiintyy liike-elämässä. Ei ole mahdotonta, että tässä käydään kulissien takana todella veristä ahneuden siivittämää kamppailua sinun ja minun rahoistani. Jos kolesterolihypoteesi osoittautuu vääräksi, siinä menee konkurssiin aika moni lääketehdas. Todennäköisesti aika moni elintarviketoimittaja joutuu myös tosi tiukoille ja pidän mahdollisena, että muutama tutkija saattaa menettää työnsä. Voi siis olla tarvetta pitää kolesterolihypoteesia hengissä mahdollisimman pitkään oman toimeentulon turvaamiseksi. Yksittäisen ihmisen terveys ei kovin paljon paina osakeyhtiöiden palavereissa.
  • biologina tiedän, että esi-isämme eivät syöneet kevyttuotteita kuten 0,1% jugurttia tai rasvatonta maitoa. He söivät pyydystämiensä eläinten lihat rasvoineen päivineen. Ihmiset pysyivät aikoinaan hengissä syömällä kananmunia, kirnuamalla itse voinsa, söivät tuon pyydystämänsä metsälinnun rasvoineen kaikkineen. Ei siinä ajateltu niitä verisuonien mahdollisia riskitekijöitä, tärkeintä oli tyydyttää nälkä ja pysyä terveenä.
  • voisiko olla niin, että ihminen elää nykyään niin vanhaksi (kiitos lääketieteen ja parantuneen hygienian!), että sen takia me kuolemme yhä useammin sydän- ja verisuonitauteihin?
  • en ole ääripäiden kannattaja. Uskon monipuoliseen ravintoon, jossa on kohtuullisia määriä eläin- ja kasviperäisiä rasvoja, kohtuullisia määriä hyvälaatuisia valkuaisaineita (proteiinia) ja runsaimmin määrin (ei kuitenkaan liioitellen) hiilihydraatteja (sokeria).
Joku tolkku tähän varmaan aikanaan saadaan. Sitä odotellessa minä syön nyt ruisleivän, jonka päälle sivalsin oikein paksun kerroksen maistuvaa voita.

perjantaina, huhtikuuta 23, 2010

Terveellinen ravitsemus tarkasteltuna sd-LDL-kolesterolin kautta

**
Minkälainen on terveellinen ruokavalio tai ravitsemus?

Asiaa voidaan tarkastella monesta eri näkökulmasta. Tässä tarkastelemme sitä sydän- ja verisuonitautien ja aivan erityisesti sd-LDL-kolesterolin kannalta. sd-LDL (small-density LDL) tarkoittaa pieniä tiheitä LDL-kolesterolin hiukkasia. Moni saattaa yllättyä havaitessaan tästä kirjoituksesta, että nykyiset ravitsemussuositukset ovat omiaan lisäämään ja hapettamaan sekä sokeristamaan tiettyjä haitallisia veren rasvoja, sd-LDL-kolesterolia ja triglyseridejä. Ne myötävaikuttavat sydän- ja verisuonitautien syntyyn ja pahenemiseen.

Monen suomalaisenkin veressä sd-LDL:n määrä on suurentunut, mutta valitettavasti lääkärit eivät niitä tutkituta verikokeiden yhteydessä. Tosiasiassa, monella ihmisellä jopa 70–90 prosenttia LDL-kolesterolista voi olla sd-LDL:n muodossa. Eniten sitä on diabeetikoilla sekä henkilöillä, joiden triglyseridit ja apolipoproteiinit ovat koholla ja joilla on metabolinen oireyhtymä. Siksi nämä ihmiset ovat erityisen alttiita sairastumaan sydän- ja verisuonitauteihin.

Sydän- ja verisuonitautien alkusyynähän voivat olla mikrobi-infektiot, mutta hapettunut ja sokeristunut sd-LDL ja triglyseridit myötävaikuttavat taudin kulkuun.

Pienet tiheät sd-LDL-hiukkaset:

  • pysyvät verenkierrossa kauemmin kuin suuret LDL-hiukkaset
  • takertuvat herkästi valtimon seinämää paksuntavan paakun komponentiksi
  • kulkeutuvat ateroomapaakun sisään
  • pujahtavat tulehdusvalkosoluihin, jotka puolestaan muuttuvat vaahtosoluiksi, jotka synnyttävät ja täyttävät valtimopaakkua
  • hapettuvat (oksidoituvat) herkästi
  • sokeristuvat herkästi (8 kertaa herkemmin kuin suuret LDL-hiukkaset).
Kolesterolin (lipoproteiinien) hapettuminen ja sokeristuminen kuvattiin 1980-luvulla. Nyt tiedetään, että runsas "nopeiden", suuren glykemiakuorman hiilihydraattien syönti suurentaa veren sokeripitoisuutta ja lisää sd-LDL:n muodostusta, eritoten diabeetikoilla, mutta myös muilla ihmisillä. Suurentunut veren sokeripitoisuus puolestaan hapettaa ja sokeristaa sd-LDL:ää, jolloin siitä tulee toffeenkaltaista mönjää, jota takertuu verisuonten seinämiin. Silloin paakun muodostus kiihtyy ja paakusta tulee instabiili eli herkästi repeävä. Paakun repeäminen on syynä noin 70 prosentissa sydän- ja aivoinfarkteista. Lisäksi sd-LDL:n hapettuminen ja sokeristuminen tuottavat myrkyllisiä vapaita radikaaleja, jotka aiheuttavat hapetusstressiä. Se lisää monien kroonisten sairauksien riskiä ja jouduttaa vanhenemismuutoksia.

Sokeristunut kolesteroli on siitä ongelmallista, ettei fysiologinen LDL-reseptori kykene puhdistamaan sitä kuten tavallista LDL:ää. Nämä havainnot selittävät sitä, ettei naisen sydän siedä suuren glykemiankuorman ruokavaliota, kuten EPICOR-tutkimus vastikään osoitti. Sen tähden sd-LDL-kolesterolin tuotantoa ja hapettumista ja sokeristumista tulee ehkäistä.

Virallisissa ravitsemusohjeissa – joita antavat Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Sydänliitto ja Diabetesliitto ym. – kehotetaan välttämään rasvaa ja syömään runsaasti hiilihydraatteja. Tämän neuvon noudattaminen on omiaan lisäämään sd-LDL:n ja triglyseridien määrää ja hapettumista ja sokeristumista. Ihminen vain ei sitä tiedä, koska sitä ei tutkita terveydenhuollossa.

Miten meidän sitten tulisi syödä, jota välttäisimme verensokerin ja sd-LDL:n lisääntymistä veressä?

Avainsana on vähähiilihydraattinen eli VHH-ruokavalio. Aterianjälkeisen verensokerin pitoisuus paljastaa yksinkertaisesti onko ruoka ollut terveellistä vai ei (tässä artikkelissa tarkoitetussa mielessä). Verensokeri tulisi mitata mieluiten 45–60 minuuttia aterian jälkeen, eikä vasta 2 tunnin kuluttua, kuten yleensä neuvotaan.

Lopuksi hyvät uutiset: berberiini ja etyyliesteröity eikosapentaeenihappo (E-EPA) parantavat insuliiniherkkyyttä, mikä pitää kurissa verensokeria. Japanilaisen tutkimuksen mukaan E-EPA ehkäisee samalla sd-LDL:n ja triglyseridien muodostusta maksassa. Näin ollen E-EPA ja berberiini ehkäisevät niitä terveyshaittoja, joita suuri glykemiakuorma aiheuttaa. Ensisijaista on tietenkin ruokatapojen korjaaminen, mutta sitä voi tukea nauttimalla berberiiniä ja E-EPAa ruoan lisänä.

Lähteet:
Amerikkalaisen kardiologin William Davisin The Heart Scan Blog sekä alla olevat artikkelit.
Younis N, Charlton-Menys V, Sharma R, et al. Glycation of LDL in non-diabetic people: Small dense LDL is preferentially glycated both in vivo and in vitro. Atherosclerosis. 2009;202(1):162-8.
Satoh N, Shimatsu AS, Kotani, K et al. Purified Eicosapentaenoic Acid Reduces Small Dense LDL, Remnant Lipoprotein Particles, and C-reactive Protein in Metabolic Syndrome. Diabetes Care 2007;30: 144-146

Lue lisää ravintolisistä:

tiistaina, joulukuuta 06, 2011

Kohonneen verenpaineen hoito tietyin elintapa- ja ravintomuutoksin

**
Veteraaniurheilija jatkaa Lapin urheiluopiston Ravintovalmentajakoulutuksessa vuonna 2011 olleiden opiskelijoiden työn hedelmien esittelyä.

Tässä jo esiteltyjä opinnäytteitä:


Ajatuksia elämäntapamuutoksesta



Seuraavaksi on vuorossa Anne Kumpulan laaja opinnäyte kohonneesta verenpaineesta ja sen hoidosta elintapoja ja ravitsemusta muuttaen. Tässä on meitä kaikkia kiinnostavaa tietoa!

Kohonneen verenpaineen hoito tietyin elintapa- ja ravintomuutoksin
Ravintovalmentaja Anne Kumpula

Johdanto

Useimmat ihmisten sairauksista ovat seurausta vääristä elintavoista, virheellisestä ravitsemuksesta ja haitallisista ympäristötekijöistä. Geneettiset tekijät voivat altistaa toiset muita herkemmin elintapavirheiden haitallisille vaikutuksille. Puhdas ja yksinkertainen luonnonmukainen ravinto sekä kohtuullisesti kuormittava kestävyysliikunta että riittävä lepo ovat elintasosairauksien parasta ennaltaehkäisyä.

Verenpainetauti on Suomessa yleisimpiä pitkäaikaissairauksia. Kohonnut verenpaine on sydän- ja verisuonisairauksien, sepelvaltimotaudin, sydäninfarktin ja aivoverenvuodon riskitekijä. Elämäntapakeinoin voidaan ehkäistä näiden liitännäissairauksien puhkeamista. (www.terveyskirjasto.fi, www.kaypahoito.fi)

Ikääntymisen myötä useiden ihmisten verenpaine kohoaa, mikä johtuu osaltaan verisuonten kimmoisuuden vähentymisestä. Suomalaisten verenpaine on viimeisen 30 vuoden aikana laskenut, mutta se on edelleenkin korkea ja merkittävä kansanterveysriski. Korkea verenpaine on usein oireeton ja siten salakavalasti terveyttä vaarantava tauti. Suomalaismiehistä noin puolet 34–64 –vuotiaista kärsii kohonneesta verenpaineesta ja samanikäisistä naisista noin kolmasosa. Tutkimusten mukaan vain noin puolet korkeasta verenpaineesta kärsivistä ihmisistä on itse tietoisia sairaudestaan.

Elämäntapamuutos on korkean verenpaineen paras ja ensisijainen hoitokeino. Terveellisen ruokavalion, liikunnan ja riittävän levon tukena voidaan käyttää erilaisia ravintolisiä ja luontaistuotteita. Ellei näistä ole apua, on turvauduttava lääkehoitoon. Verenpainelääkitykseen turvautuu vain noin kolmasosa. Kynnys turvautua lääkevalmisteisiin on suuri, vaikka verenpaineen arvot sitä edellyttäisivätkin. Mikäli systolinen eli yläpaine on vähintään 160 mmHg tai diastolinen eli alapaine vähintään 100 mmHg, suositellaan lääkehoidon aloittamista, sillä verenpaineen seuraukset ovat vakavat. Lääkehoidolla on lähes aina joitakin haittavaikutuksia, siksi lääkkeiden määrääminen on asiantuntijoiden, lääkäreiden vastuulla. He punnitsevat lääkehoidon hyötyä ja haittaa yksilökohtaisesti. Joskaan lääkäreiden koulutuksessa ravitsemusasiat eivät ole ensisijaisia, siksi ammattilaiset voivat vähätellä niitä.

Yksittäisen ravintotekijän vaikutus on usein pienempi kuin lääkkeen esim. korkean kolesterolin tai verenpaineen hoidossa, mutta usean tekijän suhteen voidaan saada aikaan yhtä lääkettä tehokkaampi vaikutus. Ruokavalion ja riskitekijätasojen muutosten ansiosta 35–64-vuotiaiden suomalaisten miesten ja naisten ikävakioidut sepelvaltimo- ja aivohalvauskuolleisuus ovat 30 vuodessa vähentyneet noin 80 %.

Oma kiinnostukseni kohonneeseen verenpaineeseen ilmiönä ja oireena sai minut tekemään tätä työtä. Päänvaivaa minulle tuotti aiheen rajaaminen. Aihe on valtaisia. Mietin millainen lähestyminen palvelee minua juuri tässä koulutuksessa ja mihin haluan keskittyä. Eikä ollenkaan vähäiseksi jäänyt oleellisen löytäminen kussakin asiakokonaisuudessa. Minua on ohjannut kokonaisvaltainen käsitykseni ihmisestä "olentona osana luontoa". Ihminen syntyy, kasvaa ja kehittyy erilaisissa olosuhteissa, ympäristö vaikuttava siihen millaisia meistä tulee yksilöinä. Se, miten elämme, näkyy meissä ihmisissä. Perimä ja elintapamme muokkaavat meitä.

Olen sitä mieltä, että vain mahdollisimman luonnonmukaisesti eläen voimme voida hyvin. Enkä kuitenkaan tarkoita teknologian ym. kehityksen tuoman tiedon ja taidon hylkäämistä. Kuitenkin tehotuotanto lannoitteineen ja jalostus säilöntäaineineen on mielestäni kyseenalaista. Kenties ne luonnolle vieraat aineet, synteettiset valmisteet muuttavat pidemmällä aikavälillä ihmistä. Ainakaan vielä emme ole siihen mukautuneet vaan voimme huonosti ja sairastamme. Koska maantieteelliset olosuhteet ovat eriarvoisia esim. maaperän ja sääolojen vuoksi, asettaa se eri puolilla maailmaa asuvien ihmisten ravinnollekin omat vaatimukset. Meidän tulisi nähdä lähellä oleva ja hyödyntää se.

VERENPAINE

Verenpaine tarkoittaa valtimoissa vallitsevaa painetta, mikä perustuu sydämen pumppaukseen. Se syntyy, kun sydän supistuu ja pumppaa verta valtimoihin. Paineaalto etenee verisuonessa nopeammin kuin veri ja se on tunnettavissa "pulssina". Verenpaine kohoaa ihmisen jännittäessä, liikkuessa tai ponnistellessa. Tilapäinen verenpaineen vaihtelu on normaalia, mutta jatkuvasti koholla oleva verenpaine vaurioittaa sydänlihasta ja verisuonia.

Systoliseksi verenpaineeksi kutsutaan sitä hetkeä, kun sydämen vasen kammio työntää verta valtimoihin. Diastolinen verenpaine puolestaan tarkoittaa matalaa suurten valtimoiden verenpainetta ennen systolista tilaa. Tavoitearvo on systoliselle paineelle alle 130 mmHg ja diastolisen paineen tavoitearvo alle 85 mmHg. Kohonneen verenpaineen kertamittauksen raja-arvona pidetään 140 ja 90 mmHg.

Yleensä verenpaine ei edes "tunnu". Usein se voidaan todeta vain verenpainemittauksella. Mikäli verenpaine on kohonnut hyvin paljon (yläpaine yli 200 ja alapaine yli 130) voi tuntua huimauksen tunnetta tai päänsärkyä. Suuressakaan paineessa ei aina tunnu mitään oireita. Verenpaine voi siis olla hyvinkin korkea ilman, että sitä tietää ilman mittausta. Useimpien aikuisten verenpaine kohoaa iän myötä, sillä verisuonet menettävät kimmoisuuttaan. Diastolisen paineen keskiarvon on huomattu suurenevan noin 55 ikävuoteen ja systolisen paineen yli 80 ikävuoteen asti. Kohonnut verenpaine on yksi valtimotautien suurimmista vaaratekijöistä.

Optimaalinen verenpaine on 120/80 mmHg. Hoidossa olevan verenpainepotilaan hoitotavoite on alle 140/85. Verenpaine arvot saadaan verenpainemittarilla. Käsivarren ympärille asetetaan sopivan levyinen mansetti, joka täytetään ilmalla puristuksen aikaansaamiseksi. Mansetin tyhjentyessä ilmasta mittari ilmaisee sekä systolisen että diastolisen arvon rekisteröimällä sydämen sykettä puristuksen eri vaiheissa. Ensimmäisellä kerralla on hyvä mitata verenpaine molemmista käsivarsista. Mikäli ne poikkeavat toisistaan, jatkossa mitataan siitä käsivarresta, kummassa se on suurempi.

KOHONNEEN VERENPAINEEN SYITÄ

Kohonneesta verenpaineesta puhuttaessa tarkoitetaan suurissa tai keskisuurissa valtimoissa esiintyvää jatkuvasti koholla olevaa painetta. Kohonnut verenpaine rasittaa sydäntä, joka joutuu työskentelemään jatkuvasti normaalia enemmän. Tällöin sydänlihas paksunee ja lopulta väsyy, minkä seurauksena syntyy sydämen vajaatoiminta. Suomessa on yli puoli miljoonaa verenpainepotilasta, joiden hoitoon kuluu runsaasti terveydenhuollon resursseja. Suurin osa ihmisten kohonneesta verenpaineesta johtuu elintavoista. Siihen voi olla syynä myös perinnöllinen taipumus. Kohonneesta verenpaineesta n. 5 % on ns. sekundaarista eli toissijaista, muusta sairaudesta johtuvaa. Verenpainetta voivat nostaa esim. munuaissairaus tai kilpirauhasen toimintahäiriöt.

Kohonneen verenpaineen diagnoosi ei koskaan perustu kertamittaukseen, vaan tarvitaan useita mittauksia. Mielellään toteutetaan kotona viikon pituinen verenpaineen mittaussarja. Reilustikin kohonnut verenpaine on usein oireeton tai oireet voivat olla epämääräisiä. Tämän vuoksi verenpainetta ei voida arvioida pelkän voinnin perusteella. Siksi kannattaa ensin tehdä kokonaisvaltainen riskinarvio. Siinä otetaan huomioon ikä, sukupuoli, sukutausta, kolesteroliarvot sekä mahdollinen tupakointi ja alkoholin käyttö sekä sokeriaineenvaihdunnan häiriö. Mitä suurempi on riski, sitä herkemmin lähdetään hoitamaan verenpainetta ja samalla kokonaisvaltaisesti muitakin vaaratekijöitä. Elämänlaatu on sitä parempi, mitä alhaisempi on henkilön verenpaine.

Kohonnut verenpaine voi liittyä eräisiin hoidettavissa oleviin sairauksiin esim. hormoneja erittäviin kasvaimiin. Arvioidessaan kohonnutta verenpainetta lääkäri tiedustelee näihin tauteihin viittaavia oireita ja lisäksi voidaan tehdä laboratoriokokeita. Niissä selvitetään sydän- ja verenkiertoelinten tila sekä verenpaineeseen ja sen hoitoon vaikuttavat henkilön sairaudet. Samalla kartoitetaan elintavat sekä sydän- ja verenkiertoelinsairauksien muut vaaratekijät. Käytössä olevien lääkkeiden selvitys, sillä jotkin lääkkeet kohottavat verenpainetta (esim. tulehduskipu- ja allergialääkkeet).

Sydänfilmin avulla selvitetään mahdollinen vasemman kammion liikakasvu. Tarvittaessa tehdään tarkempi sydämen ultraäänitutkimus. Munuaistenkin kunto selvitetään, koska munuaisvaurio lisää kohonneen verenpaineen vaaraa ja kohonnut verenpaine voi johtaa munuaisvaurioon. Silmänpohjatutkimus tehdään jos alapaine on suurempi kuin 120 mmHg.

Kohonneen verenpaineen vaikutus sairauksien vaaraan riippuu suuresti muista riskitekijöistä. Verenpaineen aiheuttamien sairauksien vaara lisääntyy jyrkästi, jos henkilö esim. tupakoi, hänen veren kolesteroliarvo on koholla ja jos hänellä on diabetes tai muu sokeriaineenvaihdunnan häiriö. Esimerkiksi 60-vuotiaista miehistä, joilla verenpaineen yläpaine (systolinen paine) on 180 mmHg, mutta ei muita riskitekijöitä, kahdeksan vuoden aikana kolme sadasta miehestä sairastuu aivohalvaukseen. Jos miehellä verenpaineen lisäksi on edellä mainitut riskitekijät, 16 sadasta sairastuu aivohalvaukseen.

Tavallisesti kohonnut verenpaine on itsenäinen (essentielli). Essentielli verenpaine ei silti useinkaan ole täysin itsenäinen. Tämän perinnöllisen taipumuksen tuo esiin tai sitä korostaa epäterveelliset elintavat. Tällaisia ovat esim. liika suolan käyttö tai muuten epäterveellinen ruokavalio. Siihen liittyy usein ylipaino sekä vähäinen liikunta. Yhdessä nämä muodostavat kokonaisuuden, jota kutsutaan metaboliseksi oireyhtymäksi.

Metabolisella oireyhtymällä eli aineenvaihduntaan liittyvällä oireyhtymällä tarkoitetaan sellaista tilaa, jossa henkilöllä on samanaikaisesti useita terveyttä vaarantavia häiriöitä. Metabolisesta oireyhtymästä puhutaan silloin, kun vyötärön ympärys ylittää miehellä 94 cm ja naisella 80 cm ja lisäksi henkilöllä todetaan vähintään kaksi muutosta seuraavista. Henkilön verenpaine on koholla, veren triglyseridien (rasvojen) määrä on suurentunut, veren HDL- kolesterolin eli hyvän kolesterolin määrä on pienentynyt tai sokeriaineenvaihdunta on häiriintynyt (kohonnut verensokeri tai diabetes). Näillä kriteereillä suomalaisista aikuisista miehistä yli kolmasosalla ja naisista yli neljäsosalla on metabolinen oireyhtymä.

Useilla henkilöillä voidaan todeta kaikki häiriöt, toisilla vain osa niistä. Siihen liittyy selvästi suurentunut valtimotaudin riski. Henkilöillä, joilla on todettu metabolinen oireyhtymä, on 2-3 kertaa suurempi sydän- ja verisuonisairauksien vaara kuin terveillä. Sairauksien riski riippuu henkilön metabolisen oireyhtymän vaikeusasteesta. Niillä, joilla verenpaine, veren rasva- ja sokeriarvot ovat vain lievästi epänormaalit, riski on keskimääräistä pienempi. Mikäli arvot ovat huomattavasti poikkeavat, riski on keskimääräistä suurempi.

Metabolista oireyhtymää voidaan ehkäistä painonhallinnalla eli säilyttämällä normaali paino. Liikunnan lisäämisellä yksinäänkin voidaan vähentää metabolisen oireyhtymän riskiä. Lisäksi kaikkiin häiriöihin voi vaikuttaa painoa pudottamalla. Laihduttaminen poistaa liikarasvaa vatsaontelosta suhteellisesti enemmän kuin ihon alta ja jo muutaman kilon laihtuminen lieventää metabolista oireyhtymää. Laihduttamisen ohella kannattaa lisätä puuttuvia lisäravinteita (antioksidantteja, B- vitamiinia, sinkkiä, magnesiumia ja kromia sekä kalaöljyä että karnitiinia) päivittäiseen ruokavalioon.

KOHONNEEN VERENPAINEEN HOITO ELINTAPAMUUTOKSIN

Kohonnutta verenpainetta hoidetaan aina elintavoilla, tarvittaessa myös lääkkeillä. Henkilö, joka saa tukea lääkkeettömän verenpainetaudin hoitoon perehtyneeltä hoitajalta, pystyy parantamaan omia verenpainearvoja. Lievässä eli 1. asteen verenpaineessa ei ole vielä elinmuutoksia ja sen hoito on ainakin aluksi lääkkeetöntä, perustuen elintapamuutoksiin. Vaikeammissa tapauksissa ns. 2. ja 3. asteen verenpaineessa esiintyy kohde-elinvaurioita. Siinä aloitetaan elintapa- ja lääkehoidot samanaikaisesti. Jo syntyneet elinvauriot esim. verisuonisairaus, sydänlihaksen paksuntuminen, lievä valkuaisvirtsaisuus tai silmänpohjamuutokset nopeuttavat tehokkaan hoidon aloittamista. Lääkehoidon aloittamista ei pidä liiaksi lykätä, mikäli elintapahoito ei kohtuuajassa (3-6 kk) tuota tyydyttävää tulosta.

Lievästi kohonnutta verenpainetta kannattaa hoitaa elämäntapakeinoin. Elintapamuutoksilla on aina verenpainetta alentava vaikutus. Kohonneen verenpaineen hoito ei ole itsetarkoitus, vaan pyrkimyksenä on elää terveellisesti, ehkäisten liitännäissairauksien (aivovaltimotaudit, sepelvaltimotauti, sydämen ja munuaisten vajaatoiminta) syntyminen.

Liikunnalla voidaan ehkäistä ja hoitaa sydän ja verisuonisairauksia. Liikunta vahvistaa sydänlihasta. Sydämen syke pienenee ja sydämen yhdellä lyönnillä pumppaama verimäärä kasvaa. Ääreisverenkierrossa olevien hiussuonten määrä kasvaa ja verenpaine pienenee sekä levossa ja fyysisessä kuormituksessa.

Liikunnan puute on yksi osatekijä kohonneeseen verenpaineeseen. Jo viiden löhöilypäivän jälkeen maksan solut alkavat vastustaa insuliinia. Tämä vaikuttaa mm. vireystilaan, veren rasva-arvoihin ja lihavuuteen. Kun veressä on liikaa triglyseridejä (rasvoja), elimistö tarvitsee enemmän nestettä, mikä puolestaan kohottaa verenpainetta. Lisäksi veren kohonneet rasva-arvot vaikuttavat verisuonien plakin muodostumiseen. Liikunta myötävaikuttaa maksan sokeritasapainoon ja sitä kautta lihavuuden, aikuis-iän diabeteksen ja metabolisen oireyhtymän ehkäisyyn. Liikunnan vaikutukset lepoverenpaineeseen ja kehon hyvinvointiin tulevat näkyviin jopa alle kuukaudessa.

Liikunnan lisääminen siis auttaa alentamaan verenpainetta. Kohtalaisesti kuormittava liikunta 5 x viikossa 30 min. ajan tai 3 x vähintään 25 min. raskasta liikuntaa laskee kohonnutta verenpainetta 5/2 mmHg. Pienin vastuksin tehty kuntosali/lihasvoimaharjoittelu saattaa alentaa verenpainetta saman verran. Kestävyystyyppinen liikuntaharjoittelu vähentää lepoverenpainetta keskimäärin 7/5 mmHg niillä henkilöillä, joilla on havaittu kohonnut verenpaine. Tämä muutos on lähes yhtä suuri kuin yhdellä verenpainelääkkeellä aikaansaatu. Muutos voi ilmetä muutaman kuukauden harjoittelun jälkeen. Liikuntaa runsaasti harrastavilla henkilöillä on todettu vähemmän kohonnutta verenpainetta sekä valtimotauteja verrattuna vähän liikuntaa harrastaviin ihmisiin. Säännöllinen liikunta ehkäisee myös ikääntymiseen liittyvää verenpaineen kohoamista. Myös "normaalia" verenpainetta voidaan alentaa liikunnan avulla n. 2 mmHg. Hypertensiopotilaille suositellaan kohtalaisesti kuormittavaa kestävyysliikuntaa n. 30 min/vrk, vähintään 10 min jaksoissa.

Ihmisten käsitykset omaan terveyteen vaikuttavista tekijöistä vaihtelevat mm. suvuttain sekä saadun tiedon settä kokemusten mukaan. Näkyvin vaaran merkki on jatkuvasti lisääntyvä lihavuus, suurentunut vyötärönympärys. Suomalaisista oli vuonna 2007 yli puolet (57 %) miehistä ja lähes puolet (43 %) naisista oli ylipainoisia tai lihavia (BMI > 25 kg/m2).

Lihavuutta luokitellaan BMI:n eli body mass index:in perusteella. Painoindeksi saadaan, kun paino jaetaan pituuden neliöllä (BMI kg/m2). Mitattaessa on otettava huomioon, että erilaiset kehossa esiintyvät turvotukset sekä suuri lihasmassa väärentävät BMI:n tulosta. Sairauksien vaara suurenee painoindeksin noustessa yli 25:een, mitä pidetään ylipainon rajana. Kun BMI on 30 kg/m2, ihminen on lihava. Lihomisen seurauksena verenpaine kohoaa ja voidaan havaita häiriöitä sekä sokeri- että rasva-aineenvaihdunnassa.

Elintavat vaikuttavat tunnettujen riskitekijöitten välityksellä. Ruuan energiaa kutsutaan kaloreiksi, jota elimistö tarvitsee toimiakseen. Liikunnan aikana energian tarve kasvaa. Ihminen saa siis kaloreita ruuan ravintoaineista. Eniten niitä on rasvassa. Jos kaloreita tulee enemmän kuin elimistö kuluttaa, ylimäärä varastoituu rasvakudokseen. Lihavuudessa rasvakudosta on liikaa. Kun vyötärön ympärys kohoaa miehillä 100 cm ja naisilla 90 cm sairauksien vaara lisääntyy.

Lihavuus johtuu aina siitä, että elimistöön on varastoitunut energiaa (kaloreita) ruuasta pitkän aikaa enemmän kuin elimistö on kuluttanut. Nykyään ihmisten liikkuminen on vähentynyt autojen ja muiden koneiden vuoksi ja samalla ihmiset syövät paljon kaloripitoisia ruokia. Lihomista tapahtuu näin helposti. Joissakin elämän tilanteissa esim. raskausaikana, tupakoinnin lopettamisen yhteydessä ja aktiiviurheilun lopettamisen jälkeen lihoo helposti.

Tärkeää on siis vyötärölihavuuden vähentäminen sekä siihen kytköksissä olevan metabolisen oireyhtymän (MBO) ehkäisy. Jos vyötärö on naisella yli 90 senttimetriä ja miehellä yli 100 senttimetriä, vyötärö on liian laaja. Se on haitallista ja aiheuttaa monia sairauksia. Keskivartalolihavuuden on todettu olevan merkittävä sydäninfarktin, aivohalvauksen ja 2 tyypin diabeteksen vaaratekijä. Yli 15 kiloa ylipainoisten keskuudessa kohonnut verenpaine on kolme kertaa yleisempää kuin normaalipainoisten keskuudessa. 4 %:n laihtuminen alentaa verenpainetta 6/3 mmHg.

Ruoan kaloreita voi vähentää lisäämällä kasvisten, juuresten, hedelmien ja marjojen käyttöä. Suositeltavaa on syödä päivässä vähintään 3 ateriaa, aamiainen, lounas ja päivällinen. Mikäli ateriavälit ovat pitkiä, on hyvä nauttia välipaloja. Annosten koko kannattaa pitää kohtuullisena. Käyttämällä lautasmallia eli täyttämällä lautanen puoleksi kasviksilla tai juureksilla ja toinen puoli pastalla, riisillä tai perunalla sekä lihalla tai kalalla ja kastikkeella, tulee vähemmillä kaloreilla kylläiseksi. Lisäksi kannattaa käyttää kylläisyyttä lisääviä kuitupitoisia täysjyvätuotteita. Juomaksi on hyvä valita vesi ja/tai maito. Sokeripitoisia juomia on syytä välttää.

Alkoholin runsas käyttö voi vaurioittaa lähes jokaista elintä. Toistaiseksi ei vain tiedetä, miksi joillekin tulee alkoholin aiheuttama elinvaurio ja toiselle ei. Alkoholi aiheuttaa haittoja laajasti koko kehossa. Runsas alkoholinkäyttö kohottaa verenpainetta. Sillä alkoholiaineenvaihdunta lisää sympaattisen hermoston aktiivisuutta kohottaen verenpainetta. Kohonneen verenpaineen lisäksi se aiheuttaa sydän- ja verenkiertoelimistön sairauksia. Se voi myös aiheuttaa aivovammoja ja pikkuaivojen surkastumista sekä alkoholimaksasairauden tai impotenssin. Pitkään jatkunut runsas alkoholin käyttö voi heikentää munuaisten natriumin eritystä. Alkoholin suurkulutus lisää myös aivoverenvuotojen, tapaturmien ja vammojen määrää. Lisäksi se saattaa vähentää lääkehoidon vaikutusta.

Säännöllinen alkoholin käyttö nostaa verenpainetta annoksen mukaisesti. Sen vaikutus näyttää olevan säännönmukaisempi kuin natriumin ja lisäksi kohdistuu kaikkiin alkoholia runsaasti käyttäviin. Vaikka pienillä alkoholimäärillä saattaa olla edullisia vaikutuksia sydän- ja verisuonitautien riskitekijöihin, on runsaammasta alkoholista aina haittaa korkean verenpaineen välityksellä myös verisuonille. Alkoholi sisältää runsaasti energiaa, joka voi olla syy lihomiseen ja siten verenpaineen kohoamiseen.

Kun runsaasti alkoholia käyttävä vähentää juomistaan 3–4 annoksella päivässä, hänen verenpaineensa laskee noin 3/2 mmHg. Alkoholin käytön tulisi olla mahdollisimman vähäistä eikä ainakaan ylittää naisilla 14 ja miehillä 21 ravintola-annosta viikossa. Turvallista alkoholin käytön riskirajaa ei ole kuitenkaan olemassa.

Tupakointi aiheuttaa sydänlihakseen hapenpuutteen. Hapen kulkeutuminen veressä vaikeutuu tupakan sisältämän hiilimonoksidin (häkä) sitouduttua hemoglobiiniin hapen tilalle. Nikotiini nostaa sydämen syketasoa 10-15 sykettä/minuutti ja verenpainetta 5-10 mmHg ääreisvastuksen vuoksi. Yhdessä nämä lisäävät sydämen työmäärää ja hapenkulutusta. Pystyäkseen huolehtimaan elimistön hapensaannista, joutuu tupakoijan sydän toimimaan koko ajan ylikierroksilla.

Tupakointi vaurioittaa paitsi sydämen verisuonia, myös esim. raajojen ja aivojen valtimoita. Lisäksi tupakointi aiheuttaa verisuonten supistumista sekä seinämissä jatkuvan tulehdusreaktion nopeuttaen verisuonten kalkkeutumista. Tupakointi nostaa veren LDL (pahan) kolesterolin ja triglyseridien määrää sekä laskee samalla HDL (hyvän) -kolesterolin määrää. LDL kolesterolin kertyminen valtimoiden seinämiin lisääntyy ja verisuonten tukkeutuminen nopeutuu. Tupakointi lisää verihiutaleiden kerääntymistä ja toisiinsa takertumista, mikä käynnistää veren hyytymisen. Tupakointi lisää rytmihäiriöitä ja tupakoitsija saa tupakoimatonta herkemmin myös rintakipua ja sepelvaltimotautikohtauksen. Tupakointi ei vain lisää sepelvaltimotaudin; angina pectoriksen, sydäninfarktin ja sydänäkkikuoleman vaaraa, vaan myös aivohalvauksen ja alaraajavaltimosairauksien (katkokävely) vaaraa. Lisäksi se lisää myös miehillä peniksen valtimoiden kalkkeutumista aiheuttaen impotenssia.

Tupakoinnin lopettaminen on tärkeää, jos on jo katkokävelyoireita tai aivoverenkiertohäiriöitä. Tupakoinnin lopettaminen on tärkein hoito silloin, kun pyritään pienentämään kohonneeseen verenpaineeseen liittyvää valtimotaudin riskiä. Lopettaminen ei ole koskaan liian myöhäistä, aina kannattaa ja on hyvä aika lopettaa. Keuhkojen toiminta tehostuu jo 2-3 kk:n kuluessa tupakoinnin lopettamisesta. Verenkiertoelimistö kykenee parantamaan kehon eri elinten toimintaa jo muutamien viikkojen jälkeen tupakoinnista. Sydäninfarktin vaara puolittuu jo vuodessa.

Verenpaineen laskuun tarvitaan myös pysyviä muutoksia ravinnon laatuun. Mitä vähemmän ruokaa on jalostettu, sitä vitamiinirikkaampaa se on. Puhdas luonnonmukainen ruoka soveltuu kaikille ihmisille niin terveille kuin sairaille, vanhuksille ja lapsille. Luonnonmukainen ravinto on hyvä pohja terveille elintavoille. Se sisältää harvoin enemmän energiaa kuin ihminen luonnostaan kuluttaa. Teollisesti valmistetuissa ruuissa on runsaasti turhia kaloreita, jotka aiheuttavat lihomista.

Erityisen tärkeää on ruokasuolan (natriumkloridin) käytön vähentäminen, sillä verenpainetta kohottava haitallinen tekijä on natrium. Suolaa saadaan edelleen liikaa; miehet saavat sitä päivittäin keskimäärin noin 10–11 ja naiset noin 7,5–8 grammaa.

Kohonnutta verenpainetta alentavassa ruokavaliossa on niukasti tyydyttynyttä eli kovaa eläinperäistä rasvaa, rasvattomia tai vähärasvaisia maitovalmisteita, runsaasti kasviksia, hedelmiä ja marjoja. Kovien rasvojen vaihtaminen pehmeiksi esim. rypsiöljyyn pienentää myös kolesteroliarvoja. Kalaperäiset rasvahapot alentavat myös verenpainetta. Suositeltavaa on syödä kaksi tai kolme rasvaisesta kalasta tehtyä ateriaa viikossa. Rasvaisia kaloja ovat mm. lohi, silakka, silli ja muikku.

Vähäinen kalsiumin ja kaliumin saanti voi olla myös yhteydessä kohonneeseen verenpaineeseen. Kalsiumin riittävän saannin varmistat maitovalmisteiden päivittäisellä käytöllä tai kalkkitableteilla. Hyviä kaliumin lähteitä puolestaan ovat täysjyvävalmisteet, kasvikset, marjat ja hedelmät.

Runsaan suolan, tarkemmin sanottuna natriumin saantiin on tärkeää kiinnittää huomiota. Suomalaiset saavat liikaa suolaa. Natrium on välttämätön ravintoaine, mutta sen runsas saanti kohottaa verenpainetta. Natrium mahdollistaa yhdessä kaliumin kanssa glukoosin ja aminohappojen pääsyn kohdesoluun. Natriumin tarve on hyvin pieni, suolaksi laskettuna vain 1,3 g. Tämä määrä saadaan jo maidon ja lihan sisältämästä luontaisesta natriumista.

Runsas suolan saanti on yhteydessä kohonneeseen verenpaineeseen ja se lisää sydän- ja verisuonisairauksien sekä aivohalvauksen riskiä. Sen runsas käyttö lisää myös kalsiumin eritystä virtsaan ja voi siten alistaa osteoporoosille. Se saattaa lisätä myös mahasyövän riskiä. Suolan käyttö ei ole hoitokeino veren alhaiseen natriumpitoisuuteen eikä matalaan verenpaineeseen.

Ruokasuola on natriumkloridia, jonka osista juuri natrium vaikuttaa verenpainetta kohottavasti. Aikuisella suolan eli natriumkloridin saantisuositus on enintään 5 grammaa päivässä, joka vastaa 2 g natriumia. Lapsilla suositus on alle 3 grammaa päivässä. Alle 1-vuotiaan ruokaan ei suositella lisättävän lainkaan suolaa, suolapitoisia elintarvikkeita tai mausteita.

Päivittäisestä suolasta 80 % tulee elintarvikkeisiin valmistusvaiheessa lisätystä suolasta piilosuolana. Suurimmat suolan lähteet ovat leipä ja muut viljavalmisteet, lihavalmisteet esim. leikkeleet ja makkarat, lämpimät ruoat, juustot ja mausteseokset sekä runsassuolaiset naposteltavat. Myös lakritsi- ja salmiakki tuotteita on syytä vähentää. Suolan vähentäminen 5 grammaan päivässä laskee verenpaineen yläarvoa keskimäärin 6 ja ala-arvo 4 pykälää. Suomalaiset miehet käyttävät suolaa keskimäärin 8,4 grammaa ja naiset 6,1 grammaa päivässä.

Suolan saantitavoitteeseen pääsee valitsemalla vähäsuolaisia tuotteita sekä käyttämällä suolaa mahdollisimman vähän ruoanvalmistuksessa. Tehokkainta on valita pääateriat ja leipä vähäsuolaisina. Makuaisti tottuu vähäsuolaisempaan ruokaan pian jo muutamassa viikossa. Sydänmerkillä varustetut tuotteet sisältävät vähemmän suolaa. Mineraalisuolassa natrium on korvattu muilla kivennäisaineilla esim. magnesiumilla ja kaliumilla. Merisuola on luonnonmukainen vaihtoehto. Se sisältää kymmeniä mineraaleja ja hivenaineita sekä vähemmän natriumkloridia kuin tavallinen ruokasuola. Happamat ja kirpeät maut, kuten etikat, vähentävät suolan tarvetta ruoassa. Käytä maustamiseen yrttejä, valkosipulia, chiliä ja mustapippuria. Makua ruokaan tuovat myös sipuli, selleri ja palsternakka. Sitrusmehu, hedelmät ja kaneli sekä inkivääri sopivat myös ruoan maustamiseen.

Suola ei ole vaarallinen aine, mutta siinä olevien mineraalien on oltava tasapainossa. Yleisesti puhutaan, ettei natriumin puutosta esiinny Suomessa, mutta sairaalahoidossa olevista potilaista useat kärsivät elektrolyyttihäiriöstä. Elimistömme kaikki solut ovat riippuvaisia solujen elektrolyyttitasapainosta, suolapumpun moitteettomasta toiminnasta. Natrium ja kalium ovat erittäin tärkeitä aineita aivoille sekä hermo- ja lihassolujen toiminnassa.

Erilaisten rasvojen vaikutuksia verenpaineeseen on tutkittu runsaasti. Kiistatonta on, että elimistö tarvitsee rasvoja rasvaliukoisten vitamiinien ja välttämättömien rasvahappojen saannin turvaamiseksi. Suositus on, että ihminen saa kokonaisenergiasta 25- 30 % rasvoista. Millaisia rasvoja ihmisen tulisi käyttää, siitä on eri mielipiteitä. Pehmeä rasva sisältää välttämättömiä rasvahappoja. Niitä ihmisen elimistö ei kykene itse valmistamaan. Lisäksi se sisältää rasvaliukoisia vitamiineja ja se pienentää veren kokonaiskolesterolia. Se vähentää "pahan" LDL- kolesterolin ja parantaa "hyvän" HDL/LDL- kolesterolin suhdetta. Lisäksi se saattaa parantaa insuliiniherkkyyttä eli sokeriaineenvaihduntaa.

Kalarasvassa ja esimerkiksi rypsiöljyssä on runsaasti pitkäketjuisia, useita kaksoissidoksia sisältäviä rasvahappoja eli omega-3-rasvahappoja, joita on harvoissa muissa ruoka-aineissa. Kalarasva pienentää veren triglyseridiarvoja sekä vaikuttaa suotuisasti veren hyytymistekijöihin. Näin se vähentää veritulpan eli sydäninfarktin vaaraa.

Jos ruokavalio sisältää liikaa kovaa rasvaa, veren kolesterolipitoisuus, erityisesti "pahan" LDL -kolesterolipitoisuus nousee. Kova rasva heikentää kolesterolin poistumista verenkierrosta maksaan, josta kolesteroli voitaisiin edelleen prosessoida ulos elimistöstä. Veren suuri kolesterolipitoisuus lisää kolesterolin kertymistä valtimoiden seinämiin ja edistää verisuonten kalkkeutumista. Korkea veren kolesteroli lisää vaaraa sairastua sepelvaltimotautiin. Sen syynä on yleensä ateroskleroosi eli verisuonten kalkkeutuminen, mikä syntyy, kun kolesterolia kertyy valtimoiden seinämään. Nämä kertymät ahtauttavat valtimoita ja haittaavat siten veren virtausta suonissa. Veren virtauksen vähennyttyä lähes kokonaan tuloksena voi olla infarkti.

Kovaksi rasvaksi luokitellaan myös transrasva. Se suurentaa veren LDL-kolesterolipitoisuutta ja pienentää HDL-kolesterolipitoisuutta. Perimä ja elämäntavat säätelevät veren kolesterolipitoisuutta sekä triglyseridipitoisuutta. Kokonaiskolesteroli tulisi olla alle 5,0 mmol/l. Siitä LDL-kolesterolin määrä alle 3,0 mmol/l ja HDL-kolesteroli yli 1,0 mmol/l sekä triglyseridit osuus alle 2,0 mmol/l.

Ruokavalion muutos on aina ensisijainen toimenpide, kun halutaan ehkäistä veren kolesterolipitoisuuden nousua tai laskea jo kohonnutta kolesterolia. Ruokavalion muutoksella voi vaikuttaa keskimäärin 10-15 % veren kolesterolipitoisuuteen. Jopa 40 prosentin vaikutus on mahdollinen. Vaikutus on yksilöllinen, mutta aina tehokas ja kannattava muutos. Sydänystävällinen ruoka myös tukee mahdollista lääkehoitoa.

Kovan rasvan käyttöä suositellaan vähennettävän, suomalaiset saavat sitä runsaasti. Edullinen vaikutus on saavutettu kasvisruokavaliolla, johon on liitetty vähärasvaisia maitotuotteita ja kalaa sekä niukasti lihaa. Suositeltavaa on käyttää vähärasvaista lihaa, myös kalkkunaa ja broileria sekä soijaa. Kalaa kannattaa syödä kaksi kolme kertaa viikossa hyvien rasvojen saamiseksi. Suomalaisten ruokavalio sisältää liian vähän pehmeitä rasvoja. Ruoan valmistamiseen niin paistamiseen kuin leivontaankin suositellaan öljyjä esim. rypsiöljyä. Maidon kivennäisaineet kalium ja magnesium ovat verenpaineen kannalta hyväksi. Runsaskuituinen kasvisruoka parantaa verenpaineenkin kannalta tärkeää insuliiniherkkyyttä. Tällainen ruokavalio vaikuttaa edullisesti myös LDL- ja HDL-kolesterolin eli pahan ja hyvän kolesterolin välisiin suhteisiin veressä. Samansuuntainen vaikutus sekä verenpaineeseen että kolesteroliin saadaan lisäämällä säännöllistä liikuntaa.

Erään tutkimuksen (Morris ym.1993) mukaan keskimäärin 4.8 g suuruinen päivittäinen kalaöljylisä laski verenpainetta 3.0/1.5 mmHg. Verenpaineen laskeminen oli riippuvainen kalaöljyannoksesta. Alle kolmen gramman suuruinen kalaöljylisä vuorokaudessa alensi verenpainetta 1.3/0.7 mmHg. Kalaöljyä 3.3-7 g:n annoksella saaneiden verenpaine aleni 2.9/1.6 mmHg ja annoksen ollessa 15 g vuorokaudessa alensi verenpainetta 8.1/5.8 mmHg. Hypertensiivisillä henkilöillä verenpaine laski keskimäärin 3.4/2.0 mmHg, kun kalaöljylisän suuruus oli 5.6 g vuorokaudessa. Hyperkolesterolemiapotilailla verenpaine aleni neljän gramman annoksella 4.4/1.1 mmHg vuorokaudessa. Tämän tutkimuksen mukaan kalaöljylisä ei alentanut merkittävästi sepelvaltimotautiapotilaiden, klaudikaatiopotilaiden, diabeetikkojen tai terveiden ihmisten verenpainetta.

Kuitua saadaan vain kasvikunnan tuotteista. Kuidut ovat ravinnon imeytymättömiä hiilihydraatteja tai niiden kaltaisia aineita. Ne voidaan jakaa liukoiseen ja liukenemattomaan kuituun. Kasvikunnan kaikista tuotteista saadaan näitä molempia kuituja, mutta eri suhteessa. Suomalaiset saavat tutkimusten mukaan liian vähän kuituja. Kuidun saantisuositus on naisilla vähintään 25 g ja miehillä vähintään 35 g vuorokaudessa. Kuidun lähteinä kannattaa suosia luontaisesti runsaskuituisia elintarvikkeita. Täysjyväpuurot ovat kuitupitoista ja kevyttä ruokaa. Puuroihin, jogurtteihin, mysleihin, leipiin ja leivonnaisiin kannattaa lisätä myös leseitä ja siemeniä. Leivonnassa kannattaa suosia täysjyväjauhoja ja -suurimoita. Salaatteihin ja muhennoksiin voi lisätä kasviksia sekä linssejä ja papuja. Kasvikset sisältävät runsaasti suojaravintoaineita eli vitamiineja ja kivennäisaineita sekä antioksidantteja. Suojaravintoaineet lisäävät vastustuskykyä. Ne ovat myös välttämättömiä kehitykselle ja kasvulle.

Kuitulisän on todettu alentavan verenpainetta. Noin 11 g:n suuruinen kuitulisä ravintoon alentaa systolista ja diastolista verenpainetta keskimäärin 1–2 mmHg. Hypertensiivisillä henkilöillä enemmän kuin normaalipaineisilla. Lisäksi kuidun lisääminen ruokavalioon vähentää sepelvaltimotaudin vaaraa ja tyypin 2 diabeteksen esiintyvyyttä. Vesiliukoisen kuidun vaikutus on liukenematonta kuitua suurempi. Se sitoo ruoan mukana tulevaa ja elimistön tuottamaa kolesterolia itseensä ja kuljettaa sen ulosteen mukana pois elimistöstä. Liukenematon kuitu puolestaan edistää suolentoimintaa ja tasapainottaa verensokeria.

Kalium on solun sisäisen nesteen kivennäisaine ja natriumin vastavaikuttaja. Se vaikuttaa verenpaineeseen lisäämällä natriumin eritystä virtsaan. Korkea verenpaine liittyy vähäiseen kaliumin saantiin. Päivittäisen kaliumin saannin pitäisi naisilla olla yli 3,1 grammaa, miehillä yli 3,5 grammaa. Puolet naisista ja kolmasosa miehistä saa kaliumia suosituksia vähemmän. Noin 2000 mg kaliumlisä ruokavaliossa saattaa alentaa verenpainetta.

Kaliumin puute aiheuttaa väsymystä, turvotusta, lihasten heikkoutta ja ummetusta sekä munuaisten toimintahäiriötä. Vakavin vaikutus on sydämen rytmihäiriö. Elektrolyyttihäiriöistä hypokalemia eli matala seerumin kalium (alle 3,6 mmol/l) on kohtalaisen tavallista sairaalapotilailla (yli viidenneksellä) ja iäkkäillä henkilöillä.

Kaliumlisä on vähentänyt runsaasti suolaa käyttävien verenpainepotilaiden verenpainetta keskimäärin 7/5 elohopeamillimetriä. Aivohalvausriski kohoaa alle 1,6 gramma kaliumia saavilla. Kaliumilla saattaa olla merkitystä myös osteoporoosin ja munuaisvaurioiden sekä munuaiskivien synnyn ehkäisyssä.
Riittävästä kaliumin saannista voi huolehtia nauttimalla runsaasti kasviksia, marjoja ja hedelmiä sekä täysjyväviljoja.

Kalsium on keskeinen luuston rakennusaine, mutta se osallistuu myös solujen väliseen viestintään (siten myös hormonien vaikutukselle) ja veren hyytymiseen. Kalsiumin päivittäinen saantisuositus on 800-1000 mg/vrk. Suomen oloissa kalsiumin saannin katsotaan yleisesti ottaen olevan riittävää, eikä kalsiumin lisäsaannilla ole välttämättä vaikutusta verenpaineeseen. Kuitenkin liian alhainen kalsium taso vaikuttaa sydämen sähköiseen toimintaa ja altistaa rytmihäiriöille sekä verenpaineeseen sitä kautta.

Ravinnon kalsiumin vaikutus verenpaineeseen on kuitenkin yhä epäselvä, sillä joissakin tutkimuksissa kalsium on laskenut verenpainetta. Noin 1000 mg suuruisen kalsiumlisän on todettu alentavan systolista verenpainetta keskimäärin 1-2 mmHg. Erillisestä kalsiumlisästä ovat hyötyneet erityisesti ne henkilöt, joilla ravinto sisältää erittäin vähän kalsiumia.

On arvioitu, että parhaimmillaankin vain noin 40 % nauttimastamme magnesiumista imeytyy. Magnesiumin imeytymiselle on ratkaisevaa samanaikainen kaliumin läsnäolo. Runsas natriumin käyttö siis kohottaa verenpainetta. Toisaalta tiedetään, että kalium laskee verenpainetta. Mutta ilman samanaikaista magnesiumin saantia ei kaliumista ole hyötyä. Kaliumin ja magnesiumin keskinäisellä suhteella on myös merkitystä. Magnesiumin imeytymiseen tarvitaan myös kromia, mangaania, sinkkiä sekä B-vitamiinejä.

Magnesiumin puutteessa esiintyy samanaikaisesti myös kaliumin ja kalsiumin puutetta. Puutosoireina on havaittu lihasten ja hermoston toiminnan häiriöitä mm. lihasten jäykkyyttä,vapinaa, nykimistä ja kouristuksia. Lisäksi voi esiintyä ruokahaluttomuutta ja oksentelua sekä tajunnan häiriöitä ja koomaa. Ravinnon magnesiumin yhteys suoraan verenpaineeseen on epäselvä. Nesteenpoistolääkkeiden (diureettien) käytön yhteydessä tulee kuitenkin huolehtia riittävästä magnesiumin saannista sen puutteen estämiseksi. Kuitenkaan länsimaalaisesta ruokavaliosta joidenkin tutkimusten mukaan ei saada magnesiumia riittävästi.

Länsimaalaisessa ruokavaliossa on liian vähän magnesiumia sydäntä ja verenkiertoelimistöä ajatellen. On havaittu, että noin 0,4 g suuruinen magnesiumlisä alentaa diastolista verenpainetta noin 1-2 mmHg. Ottamalla 800- 1200 mg magnesiumia päivässä 4-12 viikon ajan riskipotilas voi välttää jopa sydänkohtauksen. Beyerin ym (2006) tutkimuksessa noin 17 mmol magnesiunmlisä vuorokaudessa alensi systolista verenpainetta 1.3 mmHg ja diastolista painetta 2.2 mmHg.

Ravintolisän tarkoitus on sille ominaisten ravintoaineiden tai muiden aineiden vuoksi täydentää päivittäistä ruokavaliota tai muulla tavalla vaikuttaa ihmisen ravitsemuksellisiin tai fysiologisiin toimintoihin. Ravintolisät voivat myös olla välipaloja tai urheilijoiden tarvitsemia lisäravintoaineita. Ravintolisiä voivat olla esim. kivennäisaine- ja vitamiinivalmisteet sekä rasvahappo- tai proteiinivalmisteet. Vaikutuksiltaan ravintolisät voivat olla ruokaan verrattuna samanlaisia, heikompia tai vahvempia. Hiilihydraatti- ja proteiinivalmisteet ovat energialisiä, jotka vastaavat ominaisuuksiltaan ruuan vastaavia ainesosia. Ravintolisät sisältävät vaikuttavaa ainesosaa enemmän kuin ruuasta voidaan saada.

Luontaistuotteet luokitellaan kuuluvaksi ravintolisiin. Useimmat luontaistuotteet pyrkivät jäljittelemään laaja-alaiselta koostumukseltaan luonnon omia kasveja, hedelmiä ja marjoja. Lisäksi niissä on mukana hyödyllisiä tehoaineita, kuten vitamiineja, kalsiumia tai magnesiumia, jotka auttavat vaikuttavia ainesosia imeytymään paremmin. Ne auttavat monilla tavoin verenpaineeseen. jotkut käyttävät niitä korkean verenpaineen hillitseminen, jotkut saavat apua heittelevään verenpaineeseen. Luontaistuotteita käytetään terveydenhoidossa verrattain paljon. Niiden sivuvaikutukset ovat perinteistä lääkehoitoa vähäisemmät. Niissä on vaikuttavaa lääkeainetta vähemmän. Näin ollen ne ovat lieviin ongelmiin ja ennaltaehkäisevään hoitoon parhaimmillaan. Luonnosta löytyy useita tuotteita verenpaineesta kärsiville. Tutkittuja ja turvallisia luontaistuotteita ovat mm. Arginiini, oliivinlehtiuute, granaattiomenauute ja vihreä tee. Niillä on todettu kliinisesti positiivisia vaikutuksia korkeaan verenpaineeseen.

Arginiini on aminohappo, joka vaikuttaa verenpainetta alentavasti. Tutkimuksissa on huomattu sen yhteys myös veren kolesteroliin ja lihasvoimaan. Lisäksi se vaikuttaa positiivisesti elimistön sokeriaineenvaihduntaan ja auttaa poistamaan kuona-aineita elimistöstä. Hyviä arginiinin lähteitä ovat esim. pähkinät, täysjyvävilja, seesamin siemenet, sipuli ja riisi.

Oliivipuun lehdissä on useita terveyttä edistäviä ainesosia. Oliivi sisältää esimerkiksi oleuropeiinia, joka helpottaa kohonnutta verenpainetta, sokeriarvoja sekä rasva-arvoja. Oliivinlehtiuutteella on tehty jopa kliinisiä kokeita, joissa sen on havaittu laskevan verenpainetta. Oliivinlehtiuute on myös antioksidantti. Niistä puristetaan myös rasvahappokoostumukseltaan terveellistä ja herkullista öljyä. Oliiveja voidaan käyttää myös sellaisenaan.

Granaattiomena sisälttää polyfenolisia yhdisteitä, punikalagiinia ja ellagihappoa, jotka ovat antioksidantteja. Niiden vaikutukset ovat moninkertaiset punaviiniin tai vihreään teehen verrattuna. Lisäksi granaattiomena auttaa hallitsemaan verenpainetta ja se tukemaan verenkiertoelimistön hyvinvointia.

Useat lääkkeet voivat kohottaa verenpainetta. Tällaisia ovat esim. tulehduskipulääkkeet, osa psyykenlääkkeistä, nuha-, yskän- ja allergialääkkeet. Myös lihasmassaa kasvattavat steroidit kohottavat myös verenpainetta. Siklosporiinilla ja erytropoietiinilla sekä yhdistelmäehkäisypillereillä että estrogeenilla on niinollen verenpainetta kohottava vaikutus. Huumeiden ja nikotiininkin on todettu nostavan verenpainetta. Elintapoja parantaessa on siis otettava myös nämä tekijät huomioon.

Psyykkiset ja sosiaaliset tekijät mm.stressi, ahdistuneisuus ja kiireinen elämäntapa kuormittavat elimistöä henkisesti. Sympaattisen hermoston aktiivisuus lisääntyy ja verenpaine voi kohota. Stressi vaikuttaa elimistössä hormonaalisen viestijärjestelmän kautta. Stressaaville tekijöille altistumista tulisi välttää esim. lomalla tai työpaikan vaihdolla. Stressiä aiheuttavia asioita voi myös säädellä, etteivät ne ylitä voimavaroja, jolloin kuormittavista vaatimuksista on kyettävä kieltäytymään. Fyysisestä ja psyykkisestä kunnosta huolehtimalla sekä sosiaalista tukiverkkoa vahvistamalla voi kehittää omaa paineensietoa.

POHDINTA

Tätä työtä tehdessä on tiedon ja ymmärryksen määräni kasvanut enemmän kuin tämä työ antaa olettaa. Asioiden syy-seuraus suhteiden miettiminen koitui kyllä haitaksi. Aikaa oli lopulta auttamattoman vähän. Se mitä olen saanut paperille on vähäistä ja puutteellista, mutta nyt näin…

Ihmiset sairastuvat usein itse aiheutettuihin sairauksiin. Syynä ovat väärät elintavat, väärä ravinto ja epäterveelliset nautintoaineet. Missä se viisastenkivi, jolla saadaan aikaan muutos terveellisempään elämäntapaan? Elintapamuutoksilla verenpainetta voidaan kuitenkin alentaa lääkehoidon veroisesti, joten kaikkien tulisi valita terveellinen elämäntapa. Asennemuutos on siis olennainen osa luonnonmukaiseen ruokavalioon siirtymisessä tai palaamisessa.

Verenpaineen kohoamista siis säätelevät perinnöllinen alttius sekä elintavat. Koska kohonneen verenpaineen tärkeimpiin muutettaviin vaaratekijöihin kuuluu natriumin runsas saanti, runsas alkoholin käyttö, vähäinen liikunta ja ylipaino, on niihin puututtava hyvissä ajoin ennen sairauksien puhkeamista.

Eniten tuntuu puhuttavan suolan käyttö. Koska vertailevien väestötutkimusten mukaan kohonnutta verenpainetta ei juuri meillä esiintyisi, jos suomalaisten natriumin saanti alittaisi 3 grammaa ruokasuolaa päivässä, tulisi suosituksiin tehdä muutoksia. Natriumin päivittäisen saannin vähentäminen 10 g:sta 5 g:aan ruokasuolaa alentaa väestömme kohonnutta verenainetta keskimäärin 6/4 elohopeamillimetriä. Mikäli suosituksia vielä lasketaan, voisiko suomalaisten sydän- ja verisuonitaudit hävitä kansantautien listalta?

Kun kestävyystyyppinen liikuntaharjoittelu alentaa verenpainetta keskimäärin 4/3 elohopeamillimetriä ja painon pudotus 3–9 % laskee verenpainetta 3/3 elohopeamillimetriä sekä runsaan alkoholin käytön kohtuullistaminen alentaa verenpainetta 3–4/2 elohopeamillimetriä, niin voisimmeko olla näillä muutoksilla hoikka ja verenpainetauditon kansa tulevaisuudessa? Ravintotavoitteisiin päästään korvaamalla runsassuolaiset elintarvikkeet vähäsuolaisilla valmisteilla. Luopumalla suolan käytöstä ruoanvalmistuksessa ja ruokapöydässä päästään nykyiseen suositeltuun suolan määrään.

Kalaperäiset n-3 sarjan rasvahapot alentavat suurina annoksina myös verenpainetta. Tämän vuoksi suomalaisten on syytä lisätä kalan syöntiä, sitähän meillä kyllä saa.tehostavat lisäksi lääkehoidon verenpainetta alentavaa vaikutusta. Siksi verenpainetaudin lääkehoidon rinnalle on yhtä tärkeänä osana nostettava ravitsemusneuvonta (ja ohjaus terveellisiin ravintotottumuksiin). Sen suunnittelu, ravitsemusmuutoksen toteutus ja arviointi tulisi kuulua osana ennaltaehkäisevää ja hoitavaa työtä. Yksinään elintapamuutos ei yleisen arvion mukaan kuitenkaan yleensä riitä alentamaan kohtalaisesti tai huomattavasti kohonnutta verenpainetta hoitotavoitteeseen alle 140/85 elohopeamillimetriä, mutta miten lienee luonnonmukaisen ravinnon ja muutoinkin terveellisten elämäntapojen vaikutus sukupolvelta toiselle.

Lääkkeet ovat ehkä eniten tutkittuja terveystekijöitä, sillä niitä on helpompi tutkia kuin ravintotekijöitä. Ravintotutkimusten määrä on selvästi vähäisempää kuin lääketutkimusten, sillä suurten seurantatutkimusten tekeminen on vaikeaa ja eteneminen hidasta. Ne ovat silti tärkeitä ja usein käänteentekeviä. Sitä mielestäni tällä hetkellä tarvitaan, jotain käänteentekevää.

Kuitenkin syömällä riittävästi täysjyvävalmisteita, kasviksia, marjoja ja hedelmiä saadaan riittävästi kuituja. Lisäksi kun käytetään suositeltuja rasvattomia tai vähärasvaisia maitovalmisteita saadaan kalsiumia. Vähän kovia rasvoja sisältäviä elintarvikkeita ja enemmän pehmeitä rasvoja, öljyjä sekä kalaa 2-3 kertaa viikossa käyttämällä saadaan välttämättömiä rasvahappoja sekä vitamiineja.

Kiireisessä nyky-yhteiskunnassamme ihmiset ovat liki täysin teollisen ruoan käyttäjiä. Tämähän näkyy kasvavina elintasosairauksina, yleisenä väsymyksenä ja masentuneisuutena. Suuri osa ihmisistä tuijottaa ruokaa ostaessaan sen säilymisaikaa. Mitä enemmän ruoka on käsiteltyä ja jalostettua, sitä pitempään se säilyy ja mitä tuoreempaa ruoka on sitä nopeammin se pilaantuu. Pitäisi muistaa, että kun syö suurimman osan ajasta puhdasta luonnollista ruokaa ei sairaudet uhkaa ihmistä vaikka hän joskus poikkeaisikin ruokavaliosta. Herkuista ei tarvitse luopua kokonaan, pitää vain osata erottaa arki juhlasta.

Lääkkeitä ja ruokavaliota kuitenkin tarvitaan yhdessä. Sairauksien puhjetessa on usein pakko turvautua lääkkeisiin. Silti sairauksien ehkäisyssä ja terveyden ylläpidossa ruokavaliolla on aivan oleellinen merkitys lääkkeiden kanssa.

LÄHDELUETTELO

Arends, L.; Geleijnse, J.; Grobbee, D.; Kok, F.; van Mierlo, L. ;Streppel, M. & Zeegers M. 2006.
Blood pressure response to calcium supplementation: a meta-analysis of randomized controlled
trials. Journal of Human Hypertension 2006.

Arstila, A.; Björkqvist, S-E.; Hänninen, O. & Nienstedt, W. 1997. Ihmisen fysiologia ja anatomia.
Porvoo:WSOY.

Beyer, F.; Campbell, F.; Cook, J.; Dickinson, H.; Ford G.; Mason, J.; Nicolson, D. & Williams,
B. 2006. Lifestyle interventions to reduce raised blood pressure: a systematic review of
randomized controlled trials. Journal of Hypertension 2006.

Crowe, A. & DeSimone, E. 2009. Nonpharmacological approaches in the management of
hypertension. Journal of the American Academy of Nurse Practitioners 21/2009.

Meriranta, P. 2009. Kohonneen verenpaineen hoito, hyvää hoitoa etsimässä. Väitöskirja.
Yleislääketieteen yksikkö. Kuopio: Kansanterveystieteen ja kliinisen ravitsemustieteen laitos,
Kuopion yliopisto

Morris, M.; Sacks, F. & Rosner, B. 1993. Does fish oil lower blood pressure? A meta-analysis of
controlled trials. Circulation 1993.

Satu Männistö, Marja-Leena Ovaskainen ja Liisa Valsta, toim.
Finravinto 2002 -tutkimus. The National FINDIET 2002 Study. Kansanterveyslaitoksen julkaisuja B3/2003. Kansanterveyslaitos, Ravitsemusyksikkö. Helsinki 2003.

Internetosoitteet:

Käypähoito 2007. Aikuisten lihavuus.
http://www.kaypahoito.fi/web/kh/suositukset/naytaartikkeli/tunnus/hoi24010

Käypähoito 2009. Kohonnut verenpaine.
http://www.kaypahoito.fi/web/kh/suositukset/naytaartikkeli/tunnus/hoi04010#s10

Kansanterveyslaitos 2005. Sydän- ja verenkiertoelinten taudit.
http://www.stumppi.fi/files/attachments/koulutusliitteet/sydan_ja_verenkiertoelintentaudit.pdf

http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=lds00008&p_teos=lds&p_osio=109&p_selaus=

Hengitysliitto 2005. Tupakka ja terveys.
http://www.heli.fi/content/Julkaisut_materiaalit/Oppaat_aineistot/Tupakkaoppaat_ja_materiaalit/
Tupakka_ja_terveys.pdf