torstaina, marraskuuta 25, 2010

Rakasta proteiinia jos haluat laihtua

**
Päivitys: Kirjoitettuani tämän aikaisin aamulla huomasin, että mm. Helsingin Sanomat ja Duodecim uutisoivat tapahtumasta! Iloitsen siitä kun tätä tutkimusta ei vaienneta kuoliaaksi, vaikka se selvästi asettaa nykyiset ravitsemussuositukset huonoon valoon. Olisikohan se merkki siitä, että ravitsemustiedon laiva on kääntynyt? Pitkään automaattiohjauksella seilannut alus on vihdoinkin kääntymässä huomioimaan uusia tutkimustuloksia hiilihydraattien vaaroista?


  • Kostdoktorn Andreas Eenfeldt oli 25.11.2010 aamyöstä huomannut Aftonbladet -lehden kirjoittaneen päin honkia tästä tutkimuksesta ja pyytänyt lehteä korjaamaan jutun. Ei se paljon paremmaksi ollut kuulemma muuttunut ja niinpä suosittu lääkäri Eenfeldt intoutui julistamaan, että Aftonbladet on huonointa mitä voit tehdä painonhallinnallesi! Aftonbladet nimittäin väitti vastoin tutkimustuloksia, että Atkinsin dieetti ja LCHF (=VHH) ovat kaikkein heikoimpia painonhallinnan suhteen. Atkinsin dieettiä ei tutkimuksessa testattu laisinkaan, mutta se ruokavaliomalli mikä tutkimuksessa selviytyi voittajaksi muistutti ENITEN juuri Atkinsin dieettiä. Siksi Kostdoktorn tulistui. Aftonbladetin kosto oli "suloinen": Atkins otettiin pois, mutta sinne jätettiin LCHF kaikkein heikoimpana vaihtoehtona. Ruotsissa on odotettavissa paljon sananvaihtoa tästä asiasta!  
  • Helsingin Sanomat kirjoittaa 25.11.2010 myös tästä tutkimuksesta: Jättiläistutkimus selvitti parhaan ruokavalion painonhallintaan
  • Ylen Tiedeuutiset kertoo 25.11.2010 tästä tutkimuksesta: Dieetti jolla paino ei nouse, paljon proteiineja, matalan glykeemisen indeksin hiilihydraatteja ja vähän rasva
  • Iltalehti on 25.11.2010 saanut käyttöönsä Uutispalvelu Duodecimin tuottaman tekstin: Mittava tutkimus - Tällä dieetillä laihdutustulokset pysyvät
  • Dagens Medicin -lehti kirjoittaa 25.11.2010 niin ikään tästä tutkimuksesta: Hög andel protein i kosten fick bantare att hålla vikten

Uusi tanskalainen tutkimus todistaa sen minkä tämän terveysblogin lukijat jo pitkään ovat tajunneet:

Jos haluat laihtua sinun pitää syödä enemmän proteiinia!

Tutkijat suosittelevat laihduttajille reilusti paljon proteiinia sisältävää ruokaa, vähärasvaista lihaa, vähärasvaisia maitotuotteita ja papuja. Sen sijaan pitää visusti varoa syömästä jalostettuja tärkkelystä sisältäviä tuotteita. Pahinta mahdollista lihotusruokaa on vaalea leipä ja hohtavan valkoinen riisi.

Sitten seuraa erittäin tärkeä tieto:

Tällä dieetillä voit syödä itsesi täyteen ja sinulla ei ole tarvetta laskea kaloreita.

Proteiinipitoisella ruoalla laihtuu. Tämä on ainakin minulle täysi selviö. Esimerkkinä laajat aiemmat tutkimusnäytöt ja oma dieettikokeeni (ja mukaan tulleiden samanlaiset havainnot!) missä muutun "kukkakepistä langanpätkäksi". Olen noudattanut proteiinipitoista Dukanin dieettiä toukokuun alusta 2010. Tuloksena on ollut ennestään keveän olemukseni lisäkevennys, eli laihduin noin 7 kiloa kesän puoliväliin mennessä ja vielä tähän päivään mennessä kilot eivät ole hiipineet takaisin. Tänään tarkistin painoni. Se on 59,8 kiloa. Minulla on kevyt olo! Olen Dukan dieetin ylläpitovaiheessa, eli siinä vaiheessa, jota aion noudattaa koko loppuelämäni.

Tanskalaiset tutkijat osoittavat todeksi myös sen asian mitä tässä terveysblogissa on moneen kertaan käsitelty:

Viralliset suositukset eivät ole riittävät estämään lihomista.

Jos haluat pitää ihrakasoistasi kiinni, noudata toki virallista ohjeistusta: leipää, pastaa, perunaa jne. Jos haluat laihtua, syö paljon kananmunia, lihaa, kalaa, maitotuotteita.

Tanskalaistutkimus julkaistiin erittäin arvostetussa lääkärilehdessä The New England Journal of Medicine. Tutkimus on uutisoitu Suomessa missä vielä uskollisesti noudatetaan Valtion Ravitsemusneuvottelukunnan (VRN) suosituksia. Onko hiljaiselon rikkoutuminen näin nopeasti tulkittavissa, että ravitsemusasioista tiedottaminen on Suomessakin kääntymässä avoimempaan suuntaan. Onhan tutkimuksen näyttö aivan katastrofaalisen tyrmäävä vallitsevaa virallista käytäntöä kohtaan.

Terveystietoiset ottanevat yhä enemmän etäisyyttä VRN:ään, sillä tämä laaja tanskalaistutkimus (Diogenes) on vaikeasti ohitettavissa. Diogenes -projektissa etsittiin parhainta mahdollista ruokavaliota lihavuuden ehkäisyyn. Tutkimukseen osallistui kahdeksan eurooppalaista tutkimusyksikköä. Päävastuun tutkimuksessa kantoivat tohtori Thomas Meinert Larsen ja tunnettu professori Arne Astrup. Tutkimusta rahoitettiin Euroopan Unionin toimesta 14,5 miljoonan euron avustamana.

Laajat kansalaistahot ihmettelevät miten on mahdollista, että toistuvista vastakkaisista näytöistä huolimatta yhä edelleen pidetään kiinni tärkkelyspitoisesta ravitsemuslinjauksesta. Miten on mahdollista, että vähähiilihydraattisia ruokavalioita (VHH) ei oteta vakavasti? Miksi VHH aina ohitetaan kun tulee puhe tehokkaista keinoista hallita painoa?

Jos et usko minua, niin lue esimerkiksi laillistetun ravitsemusterapeutin Reijo Laatikaisen erinomainen katsaus VHH:n rooliin laihdutuksessa: Vähähiilihydraattinen ruokavalio, teho painonhallinnassa (osa 2).

Diogenes -projektiin osallistui 772 perhettä (938 aikuista ja 827 lasta) eri puolilta Eurooppaa. Tutkimuksen alkuasetelma ja varsinkin toteutus oli varsin nerokas. Ylipainoiset aikuiset pistettiin aluksi näivetysdieetille (800 kcal/päivä) kahden kuukauden ajaksi, jolloin he laihtuivat keskimäärin 11 kiloa. Kahden kuukauden jälkeen heidät arvottiin viiteen erilaiseen ruokavalioryhmään puolen vuoden ajaksi. Tarkoituksena oli kokeilla mikä viidestä ruokavaliosta johti parhaimpaan painonhallintaan. Tunnetusti näivetysdieettien jälkeen on suuri vaara, että saavutettu laihdutustulos mitätöityy. Kilot tulevat takaisin ja monesti korkojen kanssa.

Yhteistä tutkimuksessa käytetyille ruokavalioille oli, että niissä oli käytössä vähän rasvaa (voi tietenkin kysyä olisiko rasvojen lisäämisellä saatu vielä parempi ero proteiinipitoisten ruokavalioiden eduksi?) ja hiilihydraatin ja proteiinin määrä vaihteli. Perheet saivat tutkimuksen aikana parasta mahdollista ohjeistusta miten pysytellä heille valitussa ruokavaliossa.

Käytetyt ruokavaliomallit olivat tällaisia (vähärasvaisuus oli yhteinen piirre):
Ryhmä 1. Vähän proteiinia (13% energiasta) ja korkea glykeeminen indeksi (GI)
Ryhmä 2. Vähän proteiinia ja matala GI
Ryhmä 3. Paljon proteiinia (25% energiasta) ja matala GI
Ryhmä 4. Paljon proteiinia ja korkea GI
Ryhmä 5. Kontrolliryhmä, joka noudatti virallista ruokavaliosuositusta

Parhaimmaksi ruokavaliomalliksi osoittautui kasvavan kansalaismielipiteen omaksuma käsitys! Kun ruokavalioon valitaan proteiinia sisältäviä ruoka-aineita ja syödään hitaasti sokeristuvia matalan GI:n tuotteita, niin paino pysy hallinnassa. Kansalaismielipide puhuu vielä lisäksi ravintorasvojen eduista painonhallinnassa, mutta sitä ei tässä asetelmassa tutkittu.

Parhaiten pärjäsi siis ruokavaliomalli numero 3. Katso kuva alhaalla! Kun syötiin puolen vuoden seurantajakson aikana noiden viiden ruokavalion mukaisesti niin parhaiten pärjäsivät ne, jotka söivät paljon proteiinia ja varoivat korkean GI:n hiilihydraatteja. Huonoimmin pärjäsivät ryhmä 1 ja ryhmä 5 (kontrollit, VRN). Ryhmä 3 erottuu ylivoimaisena voittajana.

Tutkimuksen aikana ruokavalion keskeytti kaikkein vähiten ryhmään 3 kuuluvat henkilöt. Erot keskeyttämisprosenteissa olivat tilastollisesti merkittäviä verrattaessa ryhmiä 1 ja 3. Oli paljon vaikeampaa motivoida henkilöitä jatkamaan nopeilla hiilihydraateilla ja vähillä proteiineilla kuin yhdistelmällä vähän nopeita hiilihydraatteja ja paljon proteiinia. Kansalaisten havainnot tukevat tätä: Kun syö paljon nopeasti sokeristuvia hiilihydraatteja, tulee herkästi kova nälkä ja nälkäisenä on tosi kurja olla.

Kilot tulivat takaisin ryminällä ryhmässä 1, eli ylipainoiset lihoivat hiilihydraattien ja matalan proteiinin voimalla takaisin lähes 2 kiloa puolessa vuodessa. Paino pysyi lähes ennallaan ryhmässä 3.

Lapsille tehty tutkimus on julkaistu erikseen American Medical Journal of Pediatrics -lehdessä. Palaan siihen kun saan siitä lisää tietoa. Physorg -uutispalvelun jutusta ymmärsin, että lapset noudattivat samaa ruokavaliomallia kuin aikuisetkin. Lähes puolet lapsista oli ylipainoisia. Lapsilla ruokavalion merkitys oli hämmästyttävä. Niissä perheissä, joissa noudatettin ryhmän 3 ruokavaliomallia, lapset laihtuvat hyvin äkkiä! Ylipainoisiksi heistä luokiteltiin 46% tutkimuksen alkaessa, mutta tutkimuksen lopussa ylipainoisia oli enää 39 prosenttia! Eli, lue nyt tosi tarkkaan tämä tieto:

Kun annettiin ylipainoisille lapsille enemmän proteiinia ja laskettiin hiilihydraattien glykeemistä indeksiä, 15% lapsista pääsi eroon ylipainostaan! Jotkut suosittelevat lapsille laihdutusleikkauksia! Järjetöntä!

Toivon vilkasta kommentointia! Seuratkaa tiedotusvälineitä! Peli on avattu! Sosiaalinen media on jo puhunut, mutta senhän te tiesitte, että blogeja kannattaa seurata jos haluaa uutta tietoa ravitsemuksesta, terveydestä ja liikunnasta.

Lähde:
Thomas Meinert Larsen, Stine-Mathilde Dalskov, Marleen van Baak, Susan A. Jebb, Angeliki Papadaki, Andreas F.H. Pfeiffer, J. Alfredo Martinez, Teodora Handjieva-Darlenska, Marie Kunešová, Mats Pihlsgård, Steen Stender, Claus Holst, Wim H.M. Saris, Arne Astrup ja Diet, Obesity, and Genes (Diogenes) Project. Diets with High or Low Protein Content and Glycemic Index for Weight-Loss Maintenance. N Engl J Med 2010; 363:2102-2113 (November 25, 2010)

maanantaina, marraskuuta 22, 2010

Täältä löytyy kaikkea mahdollista

**
Iltalehden terveysblogeja käsittelevässä jutussa osattiin ihan äskettäin antaa arvo myös tälle vaatimattomalle Veteraaniurheilijan blogille, jota olen ylläpitänyt pitempään kuin ehkä osasit arvata (vuodesta 2005 lähtien). Toimittaja Hilkka Tienhaaran mukaan blogistani löytyy "Kaikkea mahdollista".

Toimittaja Tienhaaran mukaan nettiosoite http://sundqvist.blogspot.com vie Suomen suosituimman terveysblogin pariin. Minulla on todellakin valtavasti lukijoita ja kommentointi on erityisen vilkasta. Lukija ei ehkä huomaa, että valmistelen kirjoituksia huolella. Osalle jutuista saatan saadan vielä blogiani laajemman yleisön jonkun televisiotoimituksen tai lehdistön kiinnostuessa kirjoituksistani. Mutta pääsääntöisesti en suoraan hyödy taloudellisesti kirjoittelustani tässä terveysblogissani.

Taloudellista hyötyä saan siitä kun tilaatte minulta kirjoja luettavaksi tai pyydätte minua tulemaan vieraaksenne terveysiltaanne tai muuhun tilaisuuteen. Erityisen ajankohtainen kirja on tällä hetkellä ihan näinä päivinä ilmestyvä runokirjani. Pidän siitä kun voin kokeilla erilaisia terveystiedottamisen tyylisuuntia. Äskettäin sain viralliselta taholta arvostusta juuri tästä syystä. Ei terveystiedottamisen tarvitse olla tylsää ja uusia tapoja saa mieluusti etsiä terveysviestin läpimenolle. Terveystiedosta voi tehdä myös hauskaa.

Runoni ovat terveysaiheisia ja viihteellisiä. Saat mielelläsi tukea minua ja toimintaani hankkimalla itsellesi ja ystävillesi jouluksi runokirjani "Sietämättömiä runoja terveydestä" luettavaksi. Se maksaa ennakkotilajalle 13 euroa (tilaukset sähköpostiin christer.sundqvist@ravintokirja.fi). Aiemmin tänä vuonna ilmestynyt kirjani "Sietämätön leveys" on edelleen erittäin ajankohtainen. Siinä on esillä rasvasodan kiihkeimmät vaiheet ja siinä esitellään yksi painonhallinnan malli romaanin muodossa. Ei sellaistakaan lähestymistapaa ole kukaan muu kokeillut. Joko olet tämän kirjan lukenut?

Terveystiedottamisen uusia väyliä aukaisee myös oma kesällä 2010 perustettu orkesterini "Universum". Universumin keikat ovat onnistuneet poikkeuksellisen hyvin. Musiikin ja rennon terveystiedottamisen yhdistämistä ei ole aiemmin maassamme tietääkseni kokeiltu. Orkesterin treeneissä oli poikkeuksellisen rento tunnelma ja onnistuimme säilyttämään tämän rentouden myös keikoille asti. Odotamme, että tästä tulee erittäin suosittu terveysshow vaativallekin yleisölle. Ottakaa yhteys jos haluatte viettää unohtumattoman kaksituntisen hetken musiikin ja terveystiedon parissa. Musiikista huolehtii ennätyspianisti Richard Järnefelt (varalla Hillel Tokazier) ja huilua soittaa Henna-Adele Mustonen. Tilaisuudessa ei kuulla laulua, sillä turpaduunari Sundqvist vain puhuu viihteellisesti. Terveystiedottamisessa iskulauseet sinkoavat, runosuoni sykkii, olohuoneliikunnan salat aukeavat ja terveyden täsmätieto löytää kohteensa. Musiikin suhteen saatte varautua terveysilakointiin vailla vertaa. Pianisti ja huilisti osaavat löytää juuri tilaisuuteen sopivat sävelet klassisen musiikin helmistä ja parhaimmista viihteen ja kevyen musiikin sävellyksistä. Tämä on terveysshow, joka teidän pitää kokea ainakin kerran elämässänne! Ottakaa yhteys niin varataan teidän yhteisöllenne sopiva aika (christer.sundqvist@ravintokirja.fi). Hintapyyntö on noin 2500-3000 euroa kahden tunnin terveysshowsta. Neuvotteluvaraa hinnan suhteen löytyy mm. kirja- ja levymyynnistä sekä sponsorien läsnäolosta.

Varsinainen jymypaukku on kuitenkin vasta tulossa! Tuotan vuoden 2011 aikana muutaman terveysmatkan. Kyseessä on nimittäin uusi terveysideani: "Sietämättömän mukavat sisällölliset terveysmatkat". Ideana on käydä koti- ja ulkomaan matkakohteissa tietyn terveysteeman mukaisesti. Jos sinua kiinnostaa Välimeren tai Okinawan ruokavalio niin käydään niissä maissa, joissa tämä ruokakulttuuri on esillä aidoimmillaan ja tutustutaan tähän ilmiöön sekä tapaan ruokailla terveellisesti. Opiskellaan musiikin ja rennon terveystiedottamisen myötä mistä tämä ruokavalio koostuu. Tuodaan jokaisen osallistujan arkipäivään parhaimmat palat näistä tavoista ruokailla. Autetaan ja tuetaan toisiamme. Tietenkin nautimme matkan aikana elävästä musiikista, sillä matkoilla on mukana Universum-orkesterini. Kotimaan matkakohteeksi on ajateltu Jyväskylää (keväällä 2011) ja teemaksi rasvasotaa ja sen analysointia. Ulkomaan matka suuntautuu Välimerelle ja opiskelemme terveellistä Välimeren ruokavaliota (syksyllä 2011). Voimme myös räätälöidä yhteisöllenne sopivan matkan erikseen. Käyttäkää mieluusti yhteistyökumppaniani GoNice -matkayhtiötä ja tilatkaa vaikkapa seuraava matkanne koti- ja ulkomailla "Veteraanin matkatoimistosta" (klikkaa banneria). Tiedustele voitko tulla VIP-jäsenekseni ja saada vielä edullisempia matkatarjouksia.

Veteraaniurheilijan sivustolla on toimittaja Tienhaaran mukaan ns. virallisesta oppisuunnasta poikkeavia mielipiteitä. Jep, näin on näreet. Olen antanut tilaa sekä blogissani että elämässäni vaihtoehtoisille ja täydentäville terveysratkaisuille. Tunnetuin poikkeavin mielipiteeni muodostuu vähähiilihydraattisen ruokavalion varovaisesta suosimisesta. Olen havainnut, että moni ihminen hyötyy siitä, että jättää tärkkelyskasat hieman vähemmälle. Sokerin vaarat on jo aika hyvin terveystietoisten hallinnassa, mutta myös leivän, perunan, pastan ja riisin suhteen kannattaa olla varuillaan. Korvaamalla osan hiilihydraateista laadukkailla ja monipuolisille rasvoilla sekä proteiineilla voimme koostaa terveellisen ruokavalion. Kysy tarkemmin ohjeistusta! Täältä pesee "Paraisten dieetti" (christer.sundqvist@ravintokirja.fi)!

Toimittaja Tienhaara mainitsee runsaan, mutta hieman sekavan sivuston tärkeäksi anniksi myös vieraskirjoitukset. Vieraskirjoittajina ovat toimineet mm. dosentti Matti Tolonen, superruoan puolestapuhuja Olli Posti ja pääjohtaja Pekka Puska. Kommentointimahdollisuus tuo tälle terveystiedottamiselle ihan uutta ilmettä. Vieraskirjoitukset jatkuvat. Tulossa on todella jänniä teemoja ja kirjoittajia!

Kiitän Iltalehden toimitusta ajankohtaisesta katsauksesta sosiaaliseen mediaan! Kirjoituksessa mainitut terveysblogit ovat poikkeuksellisen hyviä ja niihin kannattaa todellakin tutustua:

http://ravitsemusuutiset.wordpress.com
http://ruohikolla.blogspot.com
http://www.anttiheikkila.com
http://kemikaalikimara.blogspot.com
http://www.kohtiterveytta.fi

tiistaina, marraskuuta 16, 2010

Älä anna periksi

*
Minulla on ollut tosi kova kiire. On ollut pitkiä luentoreissuja, runokirjani viimeistelyä (on vihdoinkin painossa!), haastavia ravitsemusprojekteja urheilijoille ja uusien projektien käynnistymisiä. Moni tehtävä on jäänyt kesken kuten esimerkiksi tämä terveysblogini ylläpito. Minä en ole niin kauhean tehokas.

Periksi ei kuitenkaan anneta. Terveysblogi on minulle erittäin tärkeä ja todella mukava kun lukijat löytävät siitä toisaalta omaa ajatusmaailmaa tukevaa terveystietoa, toisaalta pinttyneitä käsityksiä ravistelevaa ideointia.

Keräsin omista ja toisten kirjoista sekä tietokokoelmista joitakin mieleenpainuvia elämänkohtaloita ja lausahduksia, joista voimme kaikki ammentaa voimaa sitten kun tuntuu siltä, että emme enää jaksaa vaikeuksiemme keskellä - elää. Kun tuntuu siltä, että haluaa antaa periksi.

Älä anna periksi!

"Yritikö? Epäonnistuitko? Ei se mitään. Yritä uudestaan. Epäonnistu taas. Epäonnistu vähemmän surkeasti tällä kertaa" Samuel Beckettin lausahdus vapaasti käännettynä.

Pääministeri Winston Churchill (1874-1965) kävi kuudennen koululuokan uudestaan. Hän ei ollut mikään erityisen hyvä oppilas, mutta herätti huomiota kyvyllään oppia pitkiä runoja ja lausua niitä ulkomuistista. Elämään mahtui kaikenlaista vastoinkäymistä. Häntä pidetään kuitenkin yhtenä 1900-luvun merkittävimmistä henkilöistä, ja vuonna 2002 Churchill äänestettiin Great Britons -kilpailussa kaikkien aikojen suurimmaksi brittiläiseksi [Lähde: Wikipedia].

"Älä milloinkaan anna periksi, älä anna periksi, ei koskaan, koskaan, koskaan, koskaan - älä anna periksi suurissa eikä pienissä asioissa - älä anna periksi muulloin kuin jos sinun kunniaasi loukataan ja järkeäsi epäillään" Winston Churchillin sanat vapaasti käännettynä.

Psykoanalyysin kehittäjä Sigmund Freudille (1856-1939) huudettiin hävyttömyyksiä kun hän ensimmäisen kerran esitteli ideansa tiedeyhteisölle. Hän päätti jatkaa valitsemallaan linjalla. Freudin vaikutus länsimaiseen ajatteluun on ollut valtavan suuri.

Monille vastavirtaan kulkeville tiedemiehille, joiden merkitystä ei aavisteta, annetaan tieteellisissä konferensseissa joskus kaikkein huonoimmat esiintymisajat. Joskus heille annetaan vihoviimeisimmät hetket kun lähes kaikki kuulijat ovat salista poistuneet.

Thomas Edisonin (1847-1931) opettajat sanoivat: "Tuo Edison on niin tyhmä, ettei hän opi mitään". Kuitenkin hän keksi sähkölampun ja oli aikansa tuotteliaimpia keksijöitä yleensäkin (1093 patenttia!) sekä General Electric -jättiläisyrityksen perustaja. Hänestä kerrotaan sellainen tarina, että hän olisi 1000 kertaa epäonnistunut sähkölampun kehittämisyrityksissään. Kun haastattelija kysyi, miltä tuntui epäonnistua 1000 kertaa, Edisonin kerrotaan vastanneen: "En epäonnistunut 1000 kertaa. Sähkölampun kehittelyyn sisältyi 1000 vaihetta."

Albert Einstein (1879-1955) oppi puhumaan vasta nelivuotiaana ja vanhemmat olivat huolissaan hänen älyllisestä kehityksestään. Opettajat pitivät häntä ikuisena haaveilijana, epäsosiaalisena ja hidasälyisenä oppilaana. On se ihme, että noinkin hidasälyistä kaveria pidetään mahdollisesti maailmankaikkeuden nerokkaimpana ihmisenä!

"Hankaluuden keskellä lojuu mahdollisuus." Albert Einstein

Louis Pasteur (1822-1895) oli varsin huono oppilas koulussa ja erityisen huono hän oli kemiassa. Kuitenkin hän on merkinnyt kemialle ja bakteriologialle ehkä enemmän kuin kukaan muu tiedemies.

Autoalan yrittäjä Henry Ford (1863-1947) meni konkurssiin viisi kertaa elämänsä aikana ennen kuin hän onnistui.

Amerikkalainen tennispelaaja Stan Smith (1946- ) ei päässyt aikoinaan pallopojaksi tennisotteluihin kioska hän oli niin mahdottoman kömpelö. Tämä "kömpelö" urheilijan alku meni voittamaan Wimbledonin tenniskilpailun ja monta muuta tenniskisaa siinä ohessa.

Näyttelijä ja tanssija Fred Astairesta (1899-1987) sanottiin ensimmäisten esiintymisten jälkeen: "Ei osaa näytellä, ei osaa laulaa, pikkuisen kalju, osaa ehkä pikkuisen tanssia." Hän myönsi itsekin arvion oikeaksi. Se, että häntä kuitenkin pidettiin hyvänä näyttelijänä ja aivan loistavana tanssijana, johtui hänen mukaansa siitä, että hän teki virheistä oman tyylilajinsa.

Näyttelijä Charlie Chaplinia (1889-1977) ei aluksi päästetty lavalle koska hänen pantomiiminsa oli niin tylsää katsottavaa. Joka on nähnyt yhdenkin Chaplinin esityksen voi olla eri mieltä asiasta.

Laulaja Enrico Caruson (1873-1921) laulunopettaja piti Carusoa laulutaidottomana mitättömyytenä. Kuitenkin hänestä kehittyi aikoinaan maailman ehkä suosituin laulaja.

Ludwig van Beethoven (1770-1827) soitti soitonopettajan mukaan viulua hirvittävän huonosti ja enimmäkseen soitteli omia outoja kappaleitaan. Opettajan mielestä hän oli aivan toivottoman huono säveltäjä. Lopun tiedätkin: Hän on kirjoittanut lukuisia musiikin mestariteoksia ja viimeiset sinfoniat hän sävelsi täysin kuurona.

Kun sellonsoittaja Pablo Casals (1876-1973) täytti 95 vuotta eräs nuori toimittaja kysyi miksi hän vielä harjoittelee sellonsoittoa kuusi tuntia päivässä.  Casalsin kerrotaan vastanneen: "Koska olen aistivani itsessäni vielä pientä kehitystä."

Älä anna periksi!

tiistaina, lokakuuta 26, 2010

Käypä hoito -suositusten uskottavuus kriisissä

**
Olen koulutukseltani biologi, väitellyt omalla alallani tohtoriksi vuonna 1987. Lääkäriksi minä hain, mutta en ensimmäisellä hakukerralla päässyt lääketiedettä opiskelemaan. Sitten vei jo biologia kaikki energiat ja ajatukset ja haave lääkärin ammatista jäi toteutumatta.

Väitöskirjaani varten olin tekemisissä tutkimustyötä tekevien lääkäreiden kanssa ("biomedisiinareita"). Totuin lääkärin maailmaan, ajatteluun ja huumoriin. Opin arvostamaan lääkärin vaativaa työtä. Viihdyin lääkäreiden seurassa.

Tiedän ystäväpiirini lääkäreiden myötä, että eilinen MOT: Kolesterolipommi jättää aika ristiriitaisen mielen potilaitaan hoitavaan lääkäriin. Lääkäri lukee Käypä hoito -suosituksista miten hänen kuuluu toimia esimerkiksi siinä tilanteessa kun vastaanotolla istuu korkeasta kolesterolista kärsivä potilas. Ei hänellä mahdollisesti tule mieleenkään, että hoitosuositusta pitää epäillä. Kuitenkin tiedämme esitetyn ohjelman ja monien muiden seikkojen perusteella, että Käypä hoito -suositusten uskottavuus on valitettavast hyvin vakavassa kriisissä.

Lääketehtaat sanelevat mitä Käypä hoito -suosituksiin kirjoitetaan ja mitä jätetään kirjoittamatta. Kirjoittajilla on eturistiriitoja ja monenlaisia sitoumuksia lääketeollisuuden suuntaan taloudellisen hyödyn lisäksi. Ei minun tarvinnut kauan etsiä erästä tiettyä kirjoitusta. Kaivoin esille professori Kari Salmisen viime vuonna kirjoitetun mielipiteen Käypä hoito -suositusten uskottavuusongelmasta. Te voitte Duodecim -lääkärilehdestä lukea koko jutun. Lukekaa moneen kertaan tämä kohta, kunnes se syöpyy mieliin: "Suositus tulisi vahvistaa ja julkaista virkamiesvastuulla". Siinä on se keino, jolla Käypä hoito -suositusten uskottavuusongelma poistetaan.

Poimin tähän ne olennaiset tekstikohdat (lihavointi ja kursivointi minun aikaansaannostani), jotka liittyvät aiheeseen:


VEREN KOKONAISKOLESTEROLIPITOISUUDEN VÄESTÖTAVOITE, ONNETON ERHE

Lääketieteellinen aikakausikirja Duodecim 125: 802-803, 2009.


Parin viimeisen vuosikymmenen Käypä hoito-ohjeet ovat toistuvasti asettaneet kaikkien suomalaisten veren kokonaiskolesterolipitoisuuden tavoitearvoksi alle 5 mmol/l. Tämän kokonaisvaltaisen väestötavoitteen perustelut ovat jääneet hämärän peittoon. Tavoite on tehokkaalla tiedottamisella saatettu niin lääkärikunnan ohjenuoraksi kuin siitä useinkin hätääntyneiden ihmisten tietoisuuteen. Ainakin seitsemän kymmenestä suomalaisesta ylittää tiukan suositusarvon.

...

Kun nyt ilmeisesti laaditaan uutta Käypä hoito-suositusta, on viimeinen hetki luopua yleisestä väestötavoitteesta ennen kuin se johtaa uskottavuuden täydelliseen menetykseen. Samalla hyvän tieteellisen käytännön mukaan jokaisen suosituksen laatimiseen osallistuvan tulisi antaa suosituksessa yksityiskohtainen selvitys mahdollisista aikaisemmista tai nykyisistä eturistiriidoista (conflict of interest), mm. erilaisista yhteyksistä lääketeollisuuteen ja –kauppaan.

Suositus tulisi vahvistaa ja julkaista virkamiesvastuulla. Samalla suositukseen tulee laatia kulu/tuottolaskelma, mitä sisätautilääkärien asettama epävirallinen ad hoc ryhmä ei ole suosituksessa tehnyt. Asianosaisia ja –tuntevia viranomaisia ei maastamme puutu, koska suositus koskee ainakin sosiaali- ja terveysministeriötä, Terveyden ja hyvinvoinnin laitosta, KELAa, Lääkelaitosta ja Lääkehoidon kehittämiskeskusta ja jopa valtiovarainministeriötä.

Kari Salminen

Professori, eturistiriidoista vapaa riippumaton eläkeläinen

Helsinki

KOMMENTOIKAA!

maanantaina, lokakuuta 25, 2010

Yleisradio tarjosi vastinetta TV-lupamaksuille

**
Yleisradion toimittaja Martti Backman on kahdessa MOT -ohjelmassa osoittanut seuraavansa ajan ilmiöitä tarkasti.

Ohjelman ensimmäisessä osassa, jota tässä terveysblogissakin on laajasti seurattu, puhkottiin rasvakupla. Eläinrasvat osoitettiin mainettaan paremmiksi, niin kuin lukijani hyvin jo tietävätkin.

Ohjelman toisessa osassa, jonka taustamateriaalia löytyy mm. tämän terveysblogin monissa kirjoituksissa ja kommenteissa, käsiteltiin kolesterolipommia. Kolesterolin laskemiseen kehitetyt lääkkeet, statiinit, pudottavat kyllä tehokkaasti kolesterolia, mutta muuten terveillä ihmisillä niiden sydänkohtauksia vähentävä teho jää lähes olemattomaksi. Sen sijaan statiinien sivuvaikutukset ovat osoittautuneet selvästi toivottua vakavimmiksi.

Hankkikaa käsiinne Kunto & terveyslehden viimeisimmät numerot ja lukekaa rasva- ja kolesterolikirjoitukset hyvin tarkkaan.

Erityisesti viime vuosien lääke-tutkimukset ovat tuottaneet statiinien valmistajille pettymyksiä toisensa jälkeen. Lääkkeet ovat osoittautuneet tehottomiksi sydänkohtausten ja -kuolemien ehkäisyssä.

Statiinit ovat lääketeollisuuden kukoistavin bisnes. Suurten lääkeyritysten epäilläänkin aikaisemmin vääristäneen rahoituksellaan lääketutkimusten tuloksia. Lääketehtaat ovat ostaneet tutkijoita haamukirjoittajiksi. Negatiiviset tulokset on piilotettu pöytälaatikoihin. Suomalaisten johtavien sydänlääkärien sidonnaisuudet suurimpiin statiineja valmistaviin yrityksiin saavat kulmakarvat kohoamaan.

Mitä mieltä olet ohjelmasta? Saitko ohjelmassa lisäperusteita luopua statiinilääkityksestä?

Sietämätön joulutarjous 2010

*
Päivitys!
On pakko kertoa, että "Sietämättömiä runoja terveydestä" ilmestyy 3-4 viikon kuluttua. Malttamattomimmat ja hintatietoisimmat voivat tilata runokirjani etukäteen. Kirjan etukäteen tilaavat ja maksavat saavat sen 13 euron hintaan per kappale (kirjassa on 138 sivua, eli noin 10 senttiä per sivu). Tiedustelut ja tilaukset sähköpostilla kiitos: christer.sundqvist (at) ravintokirja.fi.

Maksu ja tilaus viimeistään 15.11.2010 ja saat kirjan tarjoushintaan! 13 euroa / kappale kaikkine kuluineen. Minun tietääkseni ei aiemmin ole ilmestynyt runokirjaa terveydestä.

Edelleen voimassa myös sietämätön joulupakettitarjous, 50 euroa kahdesta sietämättömästä kirjasta (Sietämätön leveys ja Sietämättömiä runoja terveydestä) signeerauksineen. Lisäksi yllätyslahjat (en kerro!) + joulupaperiin kääritty lahja + postikulut + verot. Kaikki tämä 50 eurolla.


Pikkulinnut lauloivat
Joulu on taas tulossa
suutansa ahneina aukoivat
joululahjan, muistamisen toivossa

ystävät, työkaverit, oma rakas
Minäkin tahdon kivan joululahjan
teille ojentaa ja saada ehkä jotain takas
Tämän mahdollistaa veteraaniurheilijan

JOULULAHJATARJOUS

Kaksi sietämättömän hienoa kirjaa + iloinen yllätys tulee ajoissa ennen joulua. Maksa etukäteen ja pääset osalliseksi sietämättömän hienosta tarjouksesta.

Paketti sisältää:
- 1 kpl Christer Sundqvist: Sietämätön leveys, signeerauksella, SUL Julkaisut, 2010
- 1 kpl Christer Sundqvist: Sietämättömiä runoja terveydestä, signeerauksella, IDEA Sundqvist, 2010
- 1 kpl yllätyslahja
- lahjapakkauksessa valmiina

Hinta: 50 euroa

Toimi näin viimeistään 15.11.2010:
- Maksu tilille 571100-234038, 50 euroa, pyydä tarjous jos tilaat useita pakkauksia tai haluat kirjat erikseen
- Tieto minulle mihin osoitteeseen lahja lähetetään, christer.sundqvist@ravintokirja.fi, 040-7529274, merkintä: sietämätön joulutarjous 2010

Sietämättömän hyvää Joulua!

toivoo christer

Hiihtoliitto - hävetkää!

###
Suomen suosituin terveysblogi ottaa poikkeuksellisen voimakkaasti kantaa Suomen Hiihtoliiton viimeisiin tapahtumiin.

Tunnen monta hiihtäjää, jotka nyt ovat todella surullisella päällä. Itse en tiedä miten selviän tämän vaiheen yli. Niin paljon olen uskonut hiihtoon ja siihen, että kaikki Hiihtoliiton ikävät asiat on kuultu. Enää ei ole mitään salattavaa? Kattia kanssa!

Mitä on tapahtunut?

Hiihtoliiton johtotroikka on vakuuttanut, että tehdään kaikki voitava, jotta hiihdon maine saadaan pelastettua. Tähän hiihdon parissa ahkeroiva kenttäväki on uskonut ja siihen on toivonsa pannut. Suksia kilpaa liikuttavat, pelkässä kuntoilumielessä latuja kiertävät ja vapaaehtoisen työpanoksensa hiihtourheilun eteen antavilla on ollut vakaa usko, että miesten sanaan voi luottaa. Hiihto on niin mahtava urheilulaji, että pakkohan sen eteen tekee kaikkensa. Tänään en tiedä mitä tehdä hiihtourheilun suhteen.

Hiihtoliiton johtotroikka on ääliömäisellä toiminnallaan rapauttanut hiihdon tukitoiminnot siihen malliin, että tokkopa tuosta suosta enää minun elinaikana noustaan. Huhuja on kiertänyt hiihtoväen parissa, että Hiihtoliiton johdon suunnalta ei vielä kaikkia mätäpaiseita ole puhkottu. Kerrotaan vain kaikkein välttämättömin, jotta mätä ei pääsisi pinnalle.

Hiihtoliiton johtotroikan viimeisimpänä älyttömyytenä on paljastunut laajamittainen hiihtourheilijoiden valmennusrahastosta tapahtunut rahojen lainaaminen Hiihtoliiton omiin tarpeisiin! Urheilijat eivät ole tienneet, että heidän rahastoihin tallettamia sponsoreilta saamia varoja on lainailtu eteenpäin. Ylen urheilu-uutiset kertoi sunnuntaina 24.10.2010, että Hiihtoliitto paikkasi heikkoa talouttaan lainaamalla noin 400 000 euroa urheilijoiden valmennusrahastosta 2000-luvulla.

Hiihtäjät ovat huomanneet joutuneensa odottamaan rahojaan rahastosta usein luonnottoman kauan. Jotain aavistusta urheilijoilla on ollut epätavallisista järjestelyistä, mutta todellista tietoa asian luonteesta ei ole ollut.

Hiihtoliiton johtotroikalla on edessään karu tilinteon hetki. Hiihdon maineen pelastajiksi aiotut erinomaiset hiihtourheilijamme on petetty jälleen kerran. Suruviestin sulattamiseen voi mennä koko talvi. Koettakaa kestää tämänkin tilanteen yli rakkaat hiihdon ystävät!

Patentti- ja rekisterihallitus lähettää selvityspyynnöt hiihtourheilun kannatussäätiölle. PRH haluaa tietää, onko tapauksessa rikottu säätiölakia eli kuka lainoista on päättänyt ja onko niillä ollut riittävät vakuudet. Hiihtoliitton toimitusjohtajana 2000-luvulla toiminut Jari Piirainen vakuutti Helsingin Sanomille, että urheilijat olivat tietoisia lainajärjestelyistä. Hiihtoliitto on maksanut nykyisen puheenjohtajan Matti Sundbergin aikana takaisin koko lainasumman.

Kommentteja saa tulla.

keskiviikkona, lokakuuta 20, 2010

Väinön yliopistossa oli jännä rasvasymposiumi

**
Wayne State University, eli Väinön yliopisto järjesti muutama päivä sitten (14.10.2010) rasvasymposiumin "Health Effects of Dietary Saturated Fatty Acids". Tilaisuus videoitiin ja sitä oli mahdollisuus seurata suorana lähetyksenä. Väinön yliopiston tiedotteen mukaan harkitaan videon tarjoamista jossakin muodossa vielä uudestaan ja symposiumin löydöksistä luvataan toimittaa lyhennelmä. Sitä odotellessamme, tarjoan tässä terveysblogini lukijoille amerikkalaisten rasva-asiantuntijoiden käsityksiä tyydyttyneistä rasvoista ja niiden terveysvaikutuksista.

Lyhennelmä


Lähes kaikki puhujat olivat sitä mieltä ravitsemussuosituksista, että tyydyttyneitä rasvahappoja koskevalle rajoitukselle tulisi panna pienempi huomio ja monityydyttymättömien rasvahappojen (PUFA) saantia pitäisi korostaa. Tulevissa tutkimuksissa pitäisi tarkistaa hiilihydraattien ja joidenkin tiettyjen tyydyttyneiden rasvahappojen rooli sydänterveydessä. Lisäksi symposiumissa ehdotettiin, että ravitsemussuositusten laadinnassa pitäisi korostaa kokonaisvaltaista ruokanäkemystä yksittäisten ravintotekijöiden sijaan. Dariush Mozaffarian kertoi maitorasvoja käsitelleessä osuudessaan niiden neutraalista luonteesta sydänsairauksissa ja mahdollisista hyödyistä tyypin 2 diabeteksen ja halvauskohtauksien ennaltaehkäisyssä. Yhteenvetona todettiin, että ehdotus lopettaa puheet tyydyttyneestä rasvasta ongelmallisena rasvana, lisäisi maitorasvan kysyntää.
  
Summary


Overall, the majority of speakers felt that the restriction of saturated fatty acids should be deemphasized and polyunsaturated fatty acid (PUFA) consumption should be emphasized in the Dietary Guidelines. They also indicated that future research should examine the impact of carbohydrates and specific saturated fatty acids on cardiovascular disease. In addition, they suggested that the guidelines would benefit from an emphasis on whole foods instead of single nutrients. Some dairy highlights included the presentation by Dariush Mozaffarian which indicated milkfat had a neutral effect on heart disease, and potential benefits on the risk of type-2 diabetes and stroke. In conclusion, the overall suggestion to remove saturated fat from the nutrients of concern category would help to increase the demand for milkfat.

Muutamia huomioita symposiumin annista

Thomas Fungwe (USA:n maatalousministeriön, USDA:n, ravitsemuspolitiikasta vastaava päällikkö) kertoi tieteelliseen näyttöön perustuvasta ravitsemusalan tietokannasta (Nutrition Evidence Library). Se on erinomainen resurssi kun tarvitaan jalostettua ja käänteentekevää tietoa ruoasta ja ravitsemuksesta.
 
Donald McNamara Yhdysvaltojen kananmunien syöntiä edistävästä organisaatiosta Eggs for Health Consulting, kertoi puheenvuorossaan siitä mikä meni mönkään asiantuntijaryhmän kannanotoissa uusiksi kansallisiksi ravitsemussuosituksiksi Yhdysvalloissa, eli niissä suosituksissa joita Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksemme niin vuolaasti ylistää. Ei ole riittävästi näyttöä sen puolesta, että ravinnon sisältämää tyydyttynyttä rasvaa tai kolesterolia kannattaisi erityisesti varoa. Kun ihmiset lähtevät vähärasvaista ruokavaliota noudattamaan, se näkyy myös alentuneena PUFA:n saantina. PUFA:a pidetään sydänterveyttä edistävänä. McNamara ei nähnyt mitään järkeä siinä, että ihmisiä yllytetään syömään mahdollisimman vähän kolesterolia sisältävää ruokaa. Kolesteroli on ihmiselle hyödyllistä ja karsiessamme kolesterolin ruoasta, siitä tulee itse asiassa epäterveellisempää ruokaa.

Professori Richard Feinman (New Yorkin valtion yliopistosta) oli eri linjoilla kuin Thomas Fungwe tieteelliseen näyttöön perustuvasta ravitsemusalan tietokannasta (Nutrition Evidence Library). Feinman ei pitänyt kerättyä aineistoa kovinkaan ratkaisevana edistysaskeleena. Hän ei ollut halukas vetämään johtopäätöksiä ravitsemuslinjauksissa tuon tietokannan perusteella. Hän ihmetteli suureen ääneen miten vieläkin joku kehtaa viitata Ancel Keysin rasvaa ja sydänterveyttä tutkineisiin epäluotettaviin tutkimuksiin. Tarvitaan ihan uusi näkökulma rasvoihin ja sydänterveyteen. Keys pitää unohtaa. Women's Health Initiative -tutkimus on haluttu vaientaa siksi kun se osoitti selvästi, että ravintorasvojen vähentäminen ei vaikuttanut sydänterveyteen millään lailla. Mitä tehdä Amerikan sydänliiton propagandaelokuvalle, joka väärin perustein väittää, että rasva lisää sydänsairautta? Oikeampaa olisi valistaa hiilihydraattien saannista.

Ingeborg Brouwer (Vrije Universiteit, Amsterdam, Alankomaat) oli sitä mieltä, että tyydyttyneen rasvan saantia on syytä rajoittaa ja pitäisi tomerammin houkutella ihmisiä syömään PUFA:aa.

Lynn Glazewski (Michiganin yliopisto) piti puheenvuorossaan tärkeänä, että hyperlipidemian (veren korkea rasvapitoisuus) hoidossa pyritään mahdollisimman yksilöllisiin hoitoratkaisuihin. Glazewski oli kaivanut esiin dataa siitä, että virvoitusjuomien kulutuksessa on tapahtunut pudotusta ja sama koskee maidon juontia. Näiden molempien energiapitoisten juomien kulutuksen laskiessa, väheni myös lihavuus. Hän oli ehdottomasti sitä mieltä, että lihavien ihmisten annoskoot olivat liian suuria. Suuret annoskoot tulivat ryminällä markkinoilla samaan aikaan kun lihavuusepidemia alkoi näkyä. Tärkeänä hän piti sitä, että ihmisille opetettaisiin miten syödä riittävästi proteiinia aamupalan aikana. Hän puhui sen puolesta, että ravintorasvat ovat aina sekoituksia eri rasvahapoista. On mahdotonta vähentää sairausriskiä vain tiettyjä rasvahappoja tarkkailemalla, pitää katsoa kokonaistilannetta.

Jeff Volek (Connecticutin yliopisto) kertoi puheenvuorossaan vähähiilihydraattisesta ruokavaliosta. Hän piti hiilihydraattien ylikorostunutta roolia lihavuusongelman aiheuttajana. Hän ihmetteli miksi ei uskalleta sanoa ääneen, että hiilihydraatit ovat lihottaneet meidät? Rasvan kulutus on vähentynyt ja proteiinien kulutus on pysynyt samalla tasolla. Liikaenergia tulee hiilihydraateista ja tästä syystä ihmiset ovat niin lihavia ja esiintyy niin paljon insuliiniresistenssiä. Erityisen huolestunut Volek oli lasten lihavuudesta, joka on paljolti syntynyt järkyttävän suuresta hiilihydraattien päivittäisestä saannista. Hiilihydraattien saanti voidaan tiputtaa merkittävästi ja lasten terveys ei vaarannu. Päinvastoin, ainoa tapa vaikuttaa lasten ylipainoon ja terveyteen on hiilihydraattien rajoitus. Volek kritisoi LDL-kolesterolin käyttöä sydän- ja verisuonisairauksien tunnistamisessa. Sen sijaan olisi hyvä käyttää 16:1 rasvahappoja luotettavina biomarkereina, sillä nämä rasvahapot syntyvät rasvojen uudistuotannossa hiilihydraateista. Kun nämä rasvahapot ylittävät tietyn raja-arvon, voidaan kertoa, että potilaalla on hankaluuksia käsitellä hiilihydraattien ylimäärä elimistössä (ei glykogeenivarastossa oleva!). Hoitokeinona on silloin noudattaa vähähiilihydraattista ruokavaliota.

Kalyana Sundram (Malesian palmuöljyntuottajien neuvosto, Kuala Lumpur, Malesia) oli aika harmissaan kun steariinihappoa ja palmitiinihappoa niin hanakasti syytetään terveysongelmista. Ongelmallisia rasvoja kolesterolin kannalta olivat hänen mielestään teollisesti muokatut kasviöljyt, mutta luonnolliset kasviöljyt olivat parempia. Kasvirasvoja pitäisi tutkia enemmän ennen kuin viimeinen sana sanotaan niistä suosituksissa.

KC Hayes (Brandeis University) oli sitä mieltä, että rasvojen nauttiminen on järkevää, sillä hiilihydraattien liiallisessa saannissa kärsii koko rasvaprofiili, eli myös PUFA:aa saadaan liian vähän.

Dariush Mozaffarian (Harvard yliopisto, School of Public Health) oli ihan liekeissä puhuessaan ravinnon ja sydänterveyden yhteyksistä. Havaintoja ja tutkimuksia pitäisi käyttää uusien hypoteesien luontiin eikä valmiiden mahdollisesti virheellisten ajatusrakennelmien pönkittämiseen. Hän ennusti, että moni vanha väite rasvasta tulee kaatumaan uusien tutkimusnäyttöjen myötä. Tyydyttynyttä rasvaa Mozaffarian ei pelkää, sillä se on hänen havaintojensa mukaan neutraalia rasvaa sydänterveyden suhteen. Huolestuneempi hän oli sen sijaan hiilihydraattien määrästä ja laadusta ja siitä miten ne vaikuttavat sydämen terveyteen. Prosessoidut lihavalmisteet olivat mahdollisesti haitallisia sydänterveydelle, mutta tavallinen punainen liha oli neutraalia sydänterveyden kannalta. Maitorasvoja kannatti nauttia, sillä niillä voidaan vähentää halvausriskiä, sydänterveyden suhteen ne olivat neutraaleja ja diabeetikolle maitorasvat olivat melko hyödyllisiä. Mozaffarian viittasi laajoihin tutkimuksiin näiden ohjeistusten suhteen. Erityisenä mielenkiinnon kohteena oli 12 hiiliatomin pituiset rasvat, joilla oli saatu myönteisiä vaikutuksia HDL-kolesteroliin diabeetikoilla. Tutkimuksia tarvitaan lisää. Innostui kertomaan hyvin selkeästi käsityksensä siitä mikä ylläpitää ihmisten terveyttä: merenelävien omega-3-rasvahapot, kasvien omega-3-rasvahapot, kasvien omega-6-rasvahapot, yksittäistyydyttämättömät rasvat lähinnä kasvilähteistä. Neutraali vaikutus oli tyydyttyneillä rasvoilla. Sen sijaan superluokan haittoja saadaan aikaiseksi ihmisille nauttimalla puhdasta sokeria ja tärkkelystä sekä teollista transrasvaa. Lopetti ilmaisemalla kainon toiveen, että ravitsemussuosituksissa keskityttäisiin kokonaisiin ruokiin, eikä väännettäisi kättä joistakin yksittäisistä ravintotekijöistä. Tieteessä on otettu suuria edistysaskeleita viimeisten 20 vuoden aikana, mutta ne eivät vielä näy uudistuneina ravitsemussuosituksina. Esimerkkinä mainitsi kolesterolin ja kokonaisrasvan vähäisen roolin sydänterveydessä. Tuntuu järjettömältä vastustaa tyydyttyneitä rasvahappoja sydänterveyden takia. Vanhentuneiden ravitsemussuositusten ongelmana on, että ihmiset luopuvat tyydyttyneestä rasvasta, mutta nauttivat enemmän (aivan liikaa!) hiilihydraatteja. Siksi sydänterveydessä ei tapahdu väestötasolla minkäänlaista edistystä.

Kommentoikaa!

Saatan saada lisää materiaalia tästä rasvasymposiumista lähipäivinä.

maanantaina, lokakuuta 11, 2010

Esiin piilosta

*
Olin viikon verran piilossa. En käynyt netissä kuin satunnaisesti. Vastailin vain akuutteihin yhteydenottoihin. Teki hyvää! Suosittelen.

Kirjoitin piakkoin ilmestyvää uutta terveyskirjaani. Lasken erittäin nöyrällä mielellä markkinoille ensimmäisen runokirjani. Ihan totta! Olen saanut kokoon kolmisenkymmentä mahdollisesti julkaisukelpoista runoa terveydestä.

Tässä muutama lopullista hiontaa odottava runo:

Jos ei voita, niin häviää
Ammuu! kuului lehmän suusta
Uljas eläin maitorasvaa meille tuotti
tuoreesta heinästä niin tuoksuvasta
Kirnuun kaadettavaksi
ja voi veikkonen sentään
siitä syntyi aitoa voita niin herkullista


Jos ei voita ole ruuassa
niin kaikki olennainen elämästä häviää
Puska pane pääsi pensaaseen piiloon
jätä lehmän tuotos vihdoin rauhaan
Lopeta margariinista höpöttäminen
kun meillä jo on voileivän päälle
kullankeltaista voita siveltäväksi
Vai oletko mukamas kuullut
margariinileivistä?


Ammuu, lehmä!
Nosta ylväästi päätäsi
ja meille lisää maitorasvaa tuota


Nauti elämästä!
Sairaus ei välttämättä ole
huonoa vointia.
Terveys ei välttämättä ole
sairauden pulaa.
Sairas voi
elämästä nauttia.
Terve voi
elämän kadottaa.

Ravinnon ja elämän kiertokulku
keskeytymättömät kemialliset prosessit
elävässä ruumiissamme
muuttavat ravintomme
hauraiksi katoavaisiksi rakenteiksi


emme voi lakata ihmettelemästä
miten ihminen voi pysyä näinkin terveenä
vaikka tavan takaa laiminlyö
terveellisen ravinnon, unen ja liikunnan


keskeytynyt kemiallinen prosessi
ei rakenna hauraintakaan hiussuonta
montako kertaa olet tätä miettinyt?
ravinnon ja elämän kiertokulkua

Tippapullon varassa elää toivo
sairaalasängyn vanki
saa tippapullosta tippa kerrallaan
lääketieteen historiaa
toivo elää, ei saa luovuttaa


pytagoralaiset ideat
ovat vaihtuneet
moderniin lääketieteeseen
toivo elää, ei saa luovuttaa


minua katsotaan sääliten
kun oksennan kaikki seitsemän elämääni
jään odottamaan lääkärikirjan viimeistä lukua
toivo elää, ei saa luovuttaa


kaiken keskellä ihmisyyttä kaipaan
vähemmän kiireisiä hoitajia
paragrafiviidakon selkiintymistä
toivo elää, ei saa luovuttaa

Vierailulle tullut roskaruoan syöjä
Yksi vierailija tuli ystävän luokse kylään
kaksi minuuttia yli kolmen
Ottivat yhdessä Koffin neloset
Kävelivät sitten Viidettä Linjaa
kuusiaidan kohdalta kääntyen
Seitsemännessä taivaassa olivat kohta poikamiehet
kun kahdeksan erilaista hampurilaista söivät
Olihan yhdeksän päivää siitä
kun viimeksi kymppiruokaa poskeensa pistivät
Voi yhdentoista kerran sentään!
Tusinapäiviä oli ehkä ollut aivan liikaa?
Epäonnen luvun kohdalla saattaa sydän poksahtaa

Pistäkää kommenttia tulemaan jos tohditte. Jaksaako tällaisia lukea yhden kirjan verran? Olkaa rehellisiä arvioissanne!

Muita juttuja kirjoista:

Paskalle siitä - hus hus!

Pharmageddon

Sietämätöntä leveyttä on luettu ahkerasti

Oivallinen kirja Sirkka Santapukilta