perjantaina, huhtikuuta 11, 2008

Bloggaaja - olet kuolemanvaarassa!

*
Tänään (11.4.2008) Dagens Medicin -lääkärilehti
kiinnittää huomiota blogikirjoittelun terveysvaaroihin. Minä olen nyt todellisessa hengenvaarassa! Minä toimin juuri niin kuin lääkärilehdessä varoitetaan: Minä jahtaan näitä juttuja joita voin ensimmäisenä kertoa laajahkolle lukijakunnalleni. Bloggaan päivisin ja joskus myös yöllä.

"Nyt minä löysin jotain merkittävää. Lepään hetken, mutta palaan asiaan myöhemmin tänään tai huomenna." Nämä jäivät amerikkalaisen bloggaajan Russel Shawn viimeisiksi sanoiksi työntekijälleen ZDNet. Hän kuoli pari tuntia myöhemmin hotellissaan Kaliforniassa.

New York Times on kiinnittänyt huomiota bloggaamiseen terveysriskinä. Lyhyen ajan sisällä on kaksi ammatikseen blogejaan kirjoittavia kuollut ennenaikaisesti. Edellä esitellyn lisäksi amerikkalainen Marc Orchant kuoli sydänkohtaukseen viisikymppisenä. Kaksi kuolemaa ei vielä synnytä epidemiaa, mutta yhä useammat USA:ssa ja Ruotsissa tunnistavat tämän ajan ilmiön:

- koko ajan etsitään sitä uutista joka herättää lukijan mielenkiinnon
- halu olla ensimmäisenä tarjoamassa uutista vie bloggaajien terveyden
- blogien kirjoittajat ovat aikamme orjatyövoimaa: tuota tekstiä tai häivy näkyvistä

Ruotsalainen bloggaaja Isabella Löwengrip (Blondinbella) kertoo tehneensä bloginsa myötä niin paljon töitä, että löysi itsensä aikanaan sairaalasta. Tästä tapahtumasta Isabellan hälytyskellot pärähtivät soimaan ja hän vähensi päivittäisten blogikirjoitustensa määrän viidestä kahteen. Isabella on erityisessä vaaravyöhykkeessä, sillä hän bloggaa tienatakseen elantonsa. Hänelle maksetaan siitä miten moni käy hänen blogiaan lukemassa ja houkutellakseen lisää lukijoita hänen tekstiensä pariin, hänen pitää olla ensimmäisenä kertomassa jymyuutisesta.

Tämä oli minun jymyjuttuni. Yritetään pysyä elossa. Olinhan minä ensimmäisenä liikkeellä kertomassa tästä uutisesta suomen kielellä? Mistä löytäisin seuraavan jymyuutisen?

torstaina, huhtikuuta 10, 2008

Myönnän olleeni väärässä

*
Minulla on ollut harvinaisen kehittävä kirjeenvaihto
erään asiakkaani kanssa. Olemme rehellisesti pohtineet sitä mikä sai asiakkaan vähentämään hiilihydraatteja ja syömään enemmän rasvaa. Mikä ihme sai minut muuttamaan mielipidettäni hiilihydraattitietoisen ruokavalion (vähähiilihydraattinen dieetti) suhteen myönteisemmäksi? Kyllä se on ollut itse näkemäni hyvät tulokset asiakaskunnassani, joita aluksi otin vastaan hyvin vastahakoisesti ja niille kovin vähäisiä toiveita antaen. Itse olen sitä mieltä, että kirjeenvaihtomme toistaiseksi paras anti on tämä kappale:

Mikään ei edusta niin suurta henkistä kehitystä kuin myöntää olleensa väärässä. Ihmiskunnalla niin moni asia saa vakaumuksellisen uskon ja "vähän rasvaa" ideologialle kävi juuri näin. Koko länsimaisen demokratian ja tieteen periaatteet jäivät taka-alalle. Kyseenalaistaminen unohtui.

Pistän tämän tähän näkyville, sillä käytän sitä erään tulevan luennon aikana. Älykkäät lauseet joudun ajamaan sisään pääkoppaani kovalla treenaamisella. Kun nyt näen tuon ajatuksen riittävän monta kertaa, osaan sen tarjota riittävän vakuuttavasti vaativalle yleisölleni.

Vuorenvarma olen iät ja ajat ollut siitä, että rasva on vaarallista. Olen potenut huonoa omatuntoa kun kaikesta virallisesta valistuksesta huolimatta olen voileipäni päälle pistänyt voita, juonut rasvaista maitoa ja rakastanut rasvaisia juustoja. Monet lääkärit, ravitsemusterapeutit ja opettajat ovat automaatin tapaan toistaneet varoituksen sanansa rasvasta ja kolesterolista ja suosineet sitä vähärasvaista ideologiaansa. Käytin itse kaksi vuotta elämästäni tutkiakseni miten vakaalla pohjalla tieteellisesti on ajatus rasvojen turmiollisesta vaikutuksesta terveyteemme. Yllätyin kovasti kun tutkimusnäyttö jäi niin tavattoman heiveröiseksi. Vakuuttavalla tavalla esiintyvä asiantuntija, joka varoittaa rasvojen vaaroista, ei takuulla ole lukenut tieteellistä kirjallisuutta laajapohjaisesti.

Älä käytä elämästäsi edes kaksi vuotta oppiaksesi kyseenalaistamaan tutkimusnäyttöjä rasvojen terveysvaikutuksista. Jos ravintorasvoilla jotain vaikutusta on elimistöllemme, niin ne ovat pääsääntöisesti edullisia. Kyseenalaista jo tänään tutkimusnäyttö rasvojen terveyshaittojen suhteen. Kun joku seuraavan kerran sanoo kananmunan kohottavan kolesterolia, täysmaidon tukkivan verisuonet, meijerivoin pysäyttävän sydämiä tai jotakin muuta hassua, tee silloin näin: Kysy asiantuntijalta mikä on se yksittäinen tutkimus, joka antoi aihetta moiselle ajatukselle.

Minun oli hyvin vaikea löytää tutkimustöitä, joissa tämä rasvojen terveyttä nakertava vaikutus on selvästi osoitettu. Yleensä löytyy niitä meta-analyyseja ja muita selvityksiä, joissa on koottu yhteen suuri määrä tutkimuksia. Kuvitelkaa: Voita pidetään epäterveellisempänä kuin margariinia, mutta sellaista tutkimusta ei ole jossa suurelle määrälle ihmisiä on syötetty voita tai margariinia pitkiä aikoja ja katsottu mikä ryhmä pysyy terveempänä?

Lähiaikoina monella tutkijalla, lääkärillä, ravitsemusterapeutilla jne. on edessä tiukkoja aikoja. Ilmiselvästi johtavassa asemassa olevilla on tarvetta uudelleenarviointiin. On opittava arvioimaan mikä on terveysdogmin toistoa, mikä pohjautuu tutkittuun tietoon. Henkeen ja vereen kolesterolihypoteesia puolusteleva lääkäri ei ole mikään harvinaisuus, mutta kuinka moni lääkäri on lukenut noita alkuperäistutkimuksia tai tutkimuksia joissa saadaan aivan päinvastaista tutkimusnäyttöä?

Kyseenalaistamisterveisin, christer

Kouluruoka - monen koululaisen tärkein ateria!

*
Kouluruokailun laadusta
on huolissaan Kansanterveyslaitos, kertoo Ilta-lehti 10.4.2008 STT:n välittämässä uutisessaan. Kirjoitin tästä samasta asiasta syyskuussa 2006. Asia on edelleen hyvin ajankohtainen. Suurin osa kouluruokailusta on ulkoistettu. Suuret laitoskeittiöt kilpailevat siitä kuka saa kouluruoan valmistaa.

"Tähän asti tämä puhe terveydestä on ollut hyvin epämääräistä. On katsottu vain, että otetaan halvin, joka ei välttämättä ole ollenkaan terveellisin. Nyt myös maku- ja laatukriteerit pitää mainita tarjouspyynnössä", sanoo Kansanterveyslaitoksen pääjohtaja Pekka Puska.

Tässä minun oma ehdotukseni tyypillisestä kouluruoasta:
  • joka päivä runsaasti vihanneksia (paprikaa, kukkakaalia, parsaa, kurkkua, lehtisalaattia, tomaattia)
  • joka päivä ruokajuomaksi täysmaitoa, täyshedelmämehua, vettä
  • joka päivä tarjolla tummaa leipää ja voita, leivän päälle edamjuustoa ja täyslihasta valmistettuja leikkeleitä
  • joka päivä jälkiruoaksi kulhollinen suomalaisia metsämarjoja
  • pari kertaa viikossa paikallinen yrittäjä saa ideoida/tuottaa kouluruoan ainekset. Oppilaille jaetaan informaatiota miksi paikallisen yrittäjän tuotteita kannattaa suosia. Homma kiertää paikallisten yrittäjien kesken niin, että jokaisella yrittäjällä on yhtä suuri rooli kouluruokailun suunnittelussa. Hommaan mukaan lähtevä yrittäjä sitoutuu sponsoroimaan esittelyhetkensä kouluruoka-ainekset.
  • kolme kertaa viikossa jokin suomalainen perinneruoka (hernekeitto, karjalanpaisti, silakkalaatikko, lohikeitto, makaronilaatikko, poronkäristys, rosvopaisti, uunijuusto, veripalttu)
  • kerran viikossa (korkeintaan!) eineksistä kokoon kyhätty viritelmä
  • kerran viikossa (korkeintaan!) oppilaiden omat suosikkiruoat (hampurilaiset, sipsit, kebab, jätskiä)
  • luovutaan kaikista kevyttuotteista
Hintaa tälle ihanuudelle tulee taatusti enemmän kuin nykyisellään. Kouluruokaan sijoitetut eurot tulevat kuitenkin takaisin vähentyneenä sairasteluna, parempana painonhallintana ja energiaa pursuavan koululaisen paremman koulumenestyksen myötä.

Blogiani arvostetaan

***
Olen saanut tunnustuksen
. Blogillani on ainakin tunnustuksen antaneelle tanssitytölle merkitystä. Toivottavasti myös muille on merkityksellistä mitä kirjoitan ravinnosta, terveydestä ja liikunnasta.

Kun minulle nyt on suotu tällainen yllättävä kunnianosoitus (KIITOS!), tehtäväkseni jää sijoittaa tätä arvostusta osoittava merkki blogiini. Lisäksi minun pitää:

1. Jakaa tämä tunnustus 5 sellaiselle blogille, jotka eivät ole saaneet tätä tunnustusta aiemmin.
2. Jokaisella blogilla tulee olla tarkoitus!
3. Tunnustuksen saaneiden blogien tulisi linkittää takaisin tälle sivulle.
4. Tunnustuksen logon tulisi näkyä blogissa ja logosta on linkki tuohon alkuperäisblogiin.

Tämän tunnustuksen alkuperäiset ohjeet löytyvät täältä Lontoon murteella.

Suurella sydämellä ja tarkoituksena tuoda jotain lisäarvoa meille kaikille, hienoja blogeja kirjoittaa myös nämä henkilöt:
  1. Pekka Nykänen. Reumalääkäri Nykänen seuraa hyvin laajasti maailman tapahtumia. Terveyttä koskevissa asioissa hän ei sokeasti seuraa massan mukana, vaan pystyy ammattitaitonsa puitteissa kriittisesti tarkistelemaan meille jaettua informaatiota. Lääkäri Nykäsellä on erinomaisia linkkilistoja, joita tunnustan käyttäväni useita kertoja viikossa hyödykseni.
  2. Jukka Kemppinen. Professori Jukka Kemppinen kirjoittaa pitkään ja hartaasti yhteiskunnallisesti merkittävistä asioista. Tämä blogikirjoittaja on ollut suosikkini jo pitkään. Lukekaa, pohtikaa, kyseenalaistakaa ja ennen kaikkea nauttikaa professori Kemppisen oivallisista kirjoituksista!
  3. Maalainen. Tämä blogimaailman nestori kirjoittaa arkielämästä erittäin mielenkiintoisella tavalla. Lisäksi hän liittyy omaan elämääni sellaisella merkittävällä tavalla, että hän esitteli minulle aikoinaan tämän blogimaailman. Sympaattinen Jukka saa kolmannen tunnustukseni.
  4. Annika Dahlqvist. Ystäväpiiriini kuuluu monia lääkäreitä. Tällä hetkellä Ruotsissa hyvin ajankohtainen ja rohkea nainen saa vilpittömän tunnustukseni. Annikan kuningasajatuksena on kertoa ruokavaliosta, jolla hänen potilaansa ovat tervehtyneet. Tämä on ruokavalio, jota ei välttämättä jokainen lääkäri (vielä) suosittele: vähemmän hiilihydraatteja, enemmän rasvaa ja proteiineja.
  5. Janne Huovila. Viimeisen, mutta ei suinkaan vähäisimmän, tunnustukseni saa nuori ravintotieteitä Helsingin Yliopistossa opiskeleva Janne Huovila. Hänellä on elämänarvot kunnossa, hurttia huumoria pistetään kehiin silloin kun sille on tarvetta. Lukekaa Jannen ajatuksia sellainen iloinen pilke silmäkulmassa.
Tämä oli äärettömän vaikea tehtävä! Niin moni jäi mainitsematta. En missään nimessä houkuttele teitä tunnustuksen saaneita jatkamaan omalla tahollanne tätä hommaa. Lukuisille lukijoilleni haluan kuitenkin hetkeksi nostaa esille nämä erinomaiset bloginkirjoittajat.

keskiviikkona, huhtikuuta 09, 2008

Hiilihydraattien rajoitus auttaa diabeetikkoa

*
Kirjoitettu 8.4.2008 ja lisäys ilmestynyt 9.4.2008.

Haluan tietenkin antaa kaikkien kukkien kukkia tässä vaatimattomassa blogissani. Julkaisen "virallisterveelliset" jutut rinta rinnan vaihtoehtoisten juttujen kanssa. Tähän pitää varmaan tottua, että uutisvinkkejä suomalainen media taitaa aika valikoivasti kaivata. On niitä uutisvinkkejäni aikaisemmin huomioitu, miksi ei tätä?

Olin todellakin odottanut, että media olisi reagoinut jollakin tavalla tämän katsauksen ilmestymiseen. Onhan joukossa suomalainenkin asiantuntija. Varmaan moni muukin on yrittänyt tätä uutisvinkkiä suomalaiselle medialle tarjota.

Ei mitään!

Ei inahdustakaan.

Häpeä Suomen lehdistö, häpeä Yleisradio, häpeä koko valikoivasti juttuja julkaiseva suomalainen mediaväki!

Mitä minä tätä peittelemään: Olen todella pettynyt. Tein sentään useita tunteja töitä lehdistötiedotteen parissa.

Pitäkää sisäpiirinne! Tunkekaa koko valikoiva atmosfäärinne sinne alempaan reikään...

Blogissani vierailee Yleisradion toimittajia myös tänä aamuna (näen sen laskuristani) ikään kuin kiusaa tehden. Olisin kiitollinen jos kävisitte myös kommentoimassa tätä vaikenemisasiaa. Tietenkin voitte olla anonyymejä jos ette uskalla omaa nimeänne käyttää.

Suomeen ei tällä hetkellä mahdu kuin yksi totuus: Tyypin 2 diabeetikko syököön niin kuin kaikkia muitakin neuvotaan syömään (eli runsaasti hiilihydraatteja) ja lääkitköön itsensä sopivilla lääkevalmisteilla.

TÄRKEÄ LISÄYS: Tänään 9.4.2008 kello 9:32 sähköpostiini ilmestyy Yleisradion toimituksen viesti:

Hei!

Viestinne on välitetty YLE Uutisiin: yle.uutiset@yle.fi
ja Tiedeuutisiin: tiedeuutiset@yle.fi

Ystävällisin terveisin,
yle.fi-toimitus
Jäädään odottamaan uutisointia! Muista medioista ei ole vielä mitään kuittausta tullut.

Laaja kansainvälinen asiantuntijajoukko on 8.4.2008 julkaissut tiedelehdessä Nutrition & Metabolism katsauksen ruokavaliosuosituksesta joka sopii tyypin 2 diabeetikolle ja metabolisesta oireyhtymästä (MBO) kärsivälle. Se pohjautuu mm. siihen ajatukseen, että tyypin 2 diabeetikon on hyödyllistä rajoittaa hiilihydraattien saantiansa. Mitään terveydellistä vaaraa ei liity siihen, että poisjätetyt hiilihydraatit korvataan vastaavalla määrällä luonnollisia rasvalähteitä.

Asiantuntijajoukkoon kuuluu:
Suomesta Anssi Manninen
Ruotsista Annika Dahlqvist, Jørgen Vesti Nielsen, Uffe Ravnskov ja Ralf Sundberg
Kanadasta, USA:sta, Portugalista jne. Anthony Accurso, Richard K Bernstein, Boris Draznin, Richard D Feinman, Eugene J Fine, Amy Gleed, David B Jacobs, Gabriel Larson, Robert H Lustig, Samy I McFarlane, Katharine Morrison, Karl S Roth, Ricardo Silvestre, James R Sowers, Jeff S Volek, Eric C Westman, Richard J Wood, Jay Wortman ja Mary C Vernon

Nykyisin lähestytään MBO:ta ja tyypin 2 diabetesta ravitsemuksellisesti siten, että rajoitetaan ruokavaliosta saatavaa rasvakuormaa. Huolimatta siitä, että tämä lähestymistapa on kovin vähäisessä määrin ollut hyödyksi näiden sairauksien hoidossa, ummistetaan silmät kovin herkästi todella hyviä hoitotuloksia saavuttaneelle vaihtoehdolle. Kyseessä on uudelleen henkiin herätetty "alkuperäinen" tapa hoitaa tyypin 2 diabetesta. Kun farmakologian riippakivestä luovutaan ja annetaan diabeetikoille kliinisessä hoitotilanteessa mahdollisuus rajoittaa hiilihydraattien saantiaan, voidaan saavuttaa mahdollisesti hyvin merkittäviä terveyshyötyjä. Ideana tässä vaihtoehtoisessa hoidossa on antaa potilaalle paremmat työkalut hoitaa luonnollisella tavalla verensokeritasonsa ja hillitä insuliinin vaihteluita. Katsauksessa on käsitelty useita käynnistyneitä ja joitakin edelleen jatkuvia tutkimuksia, joissa pääpaino on hiilihydraattien rajoittamisessa. Tulokset osoittavat jo tässä vaiheessa, että hiilihydraattitietoinen ruokavalio on vähintään yhtä tehokas laihdutuksessa kuin rasvan saantia rajoittavat enemmän palstatilaa saavat "virallisterveelliset" ruokavaliot. Kun hiilihydraatit korvataan rasvalla tämä tuo myös terveyshyötyjä sydän- ja verisuonitautien riskin alenemisen muodossa. Mielenkiintoisena yksityiskohtana mainittakoon, että nämä äsken mainitut terveyshyödyt saavutetaan ilman laihdutuspyrkimystä! Hiilihydraattitietoista ruokavaliota noudattava potilas saavuttaa pysyviä terveyshyötyjä hyvin laajapohjaisesti.

Miten suhtaudutte tähän katsaukseen? Olisin todella kiitollinen jos jaksatte tätä juttua kommentoida. Itse olen siinä tilanteessa tällä hetkellä, että en näe mitään syytä siihen miksi tällaista vaihtoehtoista ratkaisua ei voisi suositella terveyskeskuksissamme ja alan muissa hoitolaitoksissa. Kerrankin ravitsemusterapeutit saisivat pistää kaiken ammattitaitonsa likoon potilaiden terveyden hyväksi! Jos teillä on epäilyksiä asian toimivuuden suhteen voitte kääntyä vaikka minun puoleeni. Minulla on muutama rohkea diabeetikko ravinto-ohjauksessa. Heillä ovat asiat oikein hyvin tällä hetkellä!

Kommentoikaa!

Lähde: Anthony Accurso et al. Dietary carbohydrate restriction in type 2 diabetes mellitus and metabolic syndrome: time for a critical appraisal. Nutrition & Metabolism 2008, 5:9 doi:10.1186/1743-7075-5-9

sunnuntaina, huhtikuuta 06, 2008

Geenitestillä selville sydän- ja verisuonitautien riskit

*
Varoitan lukijaani siitä,
että tätä juttua on mahdollisesti vaikea ymmärtää. Ydinajatus on, että perintötekijöitä erityisen tarkasti analysoimalla, voidaan saada tarkempi tieto siitä onko potilas vaarassa kuolla sydäntautiin. Samalla tässä merkittävän asiantuntijan välittämänä saamme tietoa nykyisten kolesterolimittausten epäluotettavuudesta. Tämä on asia, josta Suomen lehdistö taatusti vaikenee. Lukekaa ja pohtikaa mitä veteraaniurheilija nyt raportoi!

Apulaisprofessori Marju Orho-Melander on sitä mieltä, että sydän- ja verisuonitautien (SVT) riskejä olisi huomattavasti täsmällisempää mitata geenitestillä. Työryhmä on löytänyt useita ennestään tuntemattomia geenejä, jotka liittyvät veren rasvoihin: SORT1, CILP2/PBX4, GALNT2, MLXIPL, TRIB1 ja ANGPTL3. Sen lisäksi Orho-Melanderin työryhmä on tutkinut joidenkin tunnistettujen geenien yhteyksiä SVT-riskiin ja niihin lipoproteiineihin, jotka kuljettavat rasvaa elimistössämme:
  • LDL-kolesteroli ("paha" kolesteroli): APOB, APOE, HMGCR, LDLR, PCSK9
  • HDL-kolesteroli ("hyvä" kolesteroli): ABCA1, CETP, LIPC, LPL
Lääketeollisuus on pitkään nauttinut siitä tilanteesta, että potilaalta voidaan suhteellisen helposti mitata kolesteroliarvot ja niiden perusteella tarvittaessa määrätä LDL-kolesterolia alentavaa ja mahdollisesti HDL-kolesterolia kohottavia kolesterolilääkkeitä. Lue tästä muita kolesterolikirjoituksiani saadaksesi riittävästi taustatietoa kolesterolista ja lääkehoidosta: http://sundqvist.blogspot.com/search/label/kolesteroli

Perehdyttyäsi asiaan olet nyt paremmin varustautunut apulaisprofessori Orho-Melanderin "uutispommiin":

Mitä järkeä on kehittää geenitestejä kun kerran on olemassa käteviä veren rasvojen mittausmenetelmiä? Sen takia, että kolesterolin ja veren muiden rasva-arvojen mittaaminen nykyisellä tavalla antaa epäluotettavan kuvan potilaan kolesteroliarvoista. On järisyttävän mielenkiintoista kun yksi merkittävä rasvatutkija tällä tavalla kritisoi nykyisiä kolesterolimittauksia! Epäluotettavuus tulee siitä tosiasiasta, että normaali kolesteroliarvojen mittaus antaa mittaushetkestä vain sen hetkisestä tilanteesta informaatiota. Ja kaiken lisäksi laboratoriokokeen ottamista edeltää 12 tunnin paasto. Kolesteroliarvot voivat vaihdella päivästä toiseen, apulaisprofessori Orho-Melanderin mukaan. Paljon järkevämpää olisi kehittää sellainen testi, joka mittaisi riskiin liittyviä perintötekijöiden vaikutuksia ja potilas voisi syödä ihan normaalisti ennen laboratoriokokeeseen menemistä. Päiväkohtaisesta mittaustuloksesta siirryttäisiin geenitesteillä koko elämää koskettavaan mittaustulokseen. Eikä tässä vielä kaikki. Apulaisprofessori Orho-Melanderin mukaan ns. lipidigeneettisen (pyydän anteeksi käyttäessäni tällaista tarpeettoman hankalaa termiä!) pisteytyksen ja SVT-riskin välillä havaittu yhteys on täysin riippumaton LDL- ja HDL-kolesteroliarvoista!

Oma mielipiteeni on, että geenitestit olisivat paljon parempi tapa mitata SVT-riski. Perintötekijämme ovat lahjomattomia riippakiviä tai onnen amuletteja. Tämä selittäisi miksi ilmeisen epäterveellisesti elävät ihmiset kaikesta huolimatta saattavat elää pitkän elämän, kun taas jotkut kaidalla terveellisen elämän tiellä ponnistelevat saattavat kuolla ennen aikojaan sydän- ja verisuonitauteihin. Kaikki eivät ole syntyneet onnellisten tähtien alla. Joillakin on kohtuuttoman raskas sukurasite. Tätä pitää ehdottomasti selvittää tarkemmin.

Lääketeollisuus tulee todennäköisesti suhtautumaan näihin ajatuksiin kielteisesti, sillä se tietäisi ennen kaikkea kolesterolihypoteesin murenemista entisestään ja vaivalloisen tutkimustyön käynnistämistä mahdollisesti sopivan lääkehoidon etsimisessä, joka ottaisi huomioon juuri tämän veren rasva-arvoihin liittyvän perinnöllisyyden.

Lähde: Läkartidningen, 4.4.2008

torstaina, huhtikuuta 03, 2008

Mediuutiset ja Yleisradio yllättävät räikeällä sensuurilla

##
Lukekaa tämä kirjoitukseni pohdiskellen sitä mahdollisuutta, että Suomessa ei kaikista terveysasioista ole lupa kirjoittaa.

Kirjoitettu 31.3.2008, tekstiä lisätty 2.4.2008 ja 3.4.2008.

Kannatti olla sinnikäs. Kukaan muu ei nosta häntäänsä kuin kissa itse, joten tässä vielä lyhykäisyydessään tietoa siitä miten "kansalaisaktivistinne" Christer Sundqvist selvitteli hämäräperäistä uutisointia kolesterolilääkkeen ikävistä tutkimustuloksista Suomessa eräänä kauniina keväänä armon vuonna 2008. Olen luettavuuden parantamiseksi pistänyt nyt asian etenemisen kronologiseen järjestykseen. Sain äsken (3.4.2008) vastauksen Mediuutisten toimittajalta. Kolesteroliuutista ei varsinaisesti sensuroitu Mediuutisten toimituksessa, se vain poistettiin. Asia eteni vaihe vaiheelta näin:

31.3.2008 myöhään illalla

Ikävänä velvollisuutenani on raportoida, että Suomessa sensuroidaan terveysuutisia.

Mediuutiset julkaisi yllättäen tällaisen uutisen: Suositun kolesterolilääkkeen tehoa epäillään.
Näin RSS-syötteestäni 31.3.2008 noin kello 16.00 seuraavan tekstin: Veren kolesterolipitoisuutta alentava lääke Ezetrol saattaakin olla oletettua tehottomampi, kertoo New England Journal of Medicine...

1.4.2008

Miten juttu jatkuu? Tekstiä ei voinut tämän enempää lukea koska se oli jälkeenpäin poistettu. Pyysin tähän selitystä Mediuutisten toimitukselta. Toistettuani pyynnön kahdesti sain vihdoinkin 3.4.2008 lyhyen selvityksen uutisen mystiseen katoamiseen. KIITOS!

Koko uutinen hävisi siis Mediuutisten uutistarjonnasta! Kyseisenä päivänä kello 16 aikoihin on jäljellä enää umpisuolesta kertova juttu. Umpisolmuun mennyt ajatuksenkulku kolesterolilääkkeestä puuttuu sieltä luettelosta.

2.4.2008

Onnistuin 2.4.2008 pienen hakkeroinnin jälkeen löytämään tuon Mediuutisten poistaman uutisen. Tämä osoittaa siis, että Mediuutisia sensuroidaan. Mediuutiset menettää nyt ainakin yhden uskollisen lukijan! Poistan kaikki Mediuutista koskevat RSS-uutisvirrat järjestelmästäni. En enää ikinä lue Mediuutisten tiedotteita. Tehkää te samoin! Mitä järkeä on tukea tuota pelleilyä? En enää ikinä lue mitään Mediuutisten tiedotteita! Tämä on surullista... Mutta samalla helpottavaa, sillä nyt voin käyttää energiaani luotettavien uutisvirtojen selailuun.

Löysin 2.4.2008 internetin välimuistista tuon mystisesti kadonneen lääkeuutisen:
Aprillipäivä meni jo. Tämä on valitettavasti ihan totta.

Suositun kolesterolilääkkeen tehoa epäillään

[Kati Haapakoski 31.3.2008, 14:17]

Uusimpien tutkimusten mukaan Ezetrol ei välttämättä tuo sellaisia lisähyötyjä potilaille kuin tähän asti on oletettu. Aiempien tulosten mukaan Ezetrol lisää statiinien kolesterolia alentavaa vaikutusta. Uudet tutkimustulokset kyseenalaistavat nimenomaan tämän vaikutuksen.

Ezetrolia käytetään ruokavalion lisähoitona alentamaan veren kolesterolipitoisuutta. Sitä voidaan antaa myös yksin, kun statiinihoito ei sovi tai se ei ole muuten siedetty. Ezetrolin vaikuttava aine on etsetimibi.

Merckin ja Schering-Ploughin markkinoima Ezetrol on erittäin erittäin suosittu lääke. Yhdysvalloissa sen myynti on ylittänyt jo viisi miljardia dollaria eli kolme miljardia euroa.

- Me luotamme etsetimibiin ja tutkimukseemme, joka on tuonut kolesterolia alentavat lääkkeet miljoonille potilaille eri puolilla maailmaa, Merckin tutkimuslaboratorioiden johtaja Peter Kim vakuuttaa Times Onlinessa.

3.4.2008
Tänään (3.4.2008) toimittaja Kati Haapakoski on toimittanut Mediuutisten lukijoille tämän kertomuksen:

Kolesterolilääkkeet kuumentavat tunteita taas


[Kati Haapakoski 2.4.2008, 14:19]

Arvostettu kardiologien asiantuntijaryhmä suositti alkuviikosta Yhdysvalloissa, että lääkärit vähentävät kahden suositun kolesterolilääkkeen Vytorinin ja Zetian määräämistä. Ei käy kateeksi Merckiä ja Schering-Ploughia, koska Vytorin ja Zetia ovat niiden suosituimpia valmisteita.

Suomessa Zetiaa vastaavan lääkkeen kauppanimi on Ezetrol ja Vytorinin Inegy. Vytorin ja Merckin kahden statiinilääkkeen Zocorin ja Zetian yhdistelmä, jonka Schering-Plough kehitti.

Kardiologien mukaan Vytorinin ja Zetian käytön lisääminen ei ole tuonut odotettuja hyötyjä. Lisäksi New England Journal of Medicine -lehden artikkeli korostaa Vytorinin käytön riskejä ja sivuvaikutuksia.

Yhdysvalloissa asiantuntijat kehottavat siirtymään takaisin vanhempiin valmisteisiin, joita ovat esimerkiksi Pfizerin Lipitor ja Merckin Zocor. Tosin niidenkään eduista eivät kaikki asiantuntijat ole samaa mieltä.

Mielenkiintoista nähdä, miten kolesterolilääkkeet ja niiden käyttö kehittyvät. Sitä odotellessa potilaille kannattaisi tarjota yhä useammin myös porkkanaa.


Minä kiitän toimittaja Haapakoskea sensuroidun tiedotteen tuomisesta uudestaan mahdollisille Mediuutisten lukijoille.

Sitten otetaan käsittelyyn tuo Yleisradio:

1.4.2008

Yleisradio oli huolimattomampi. Se jätti näkyville liian pitkäksi aikaa tämän uutisen:

Suosittu kolesterolilääke voi olla haitallinen
Julkaistu 31.03.2008, klo 01.09
Maailmalla hyvin suosittu kolesterolilääke on osoittautunut jopa haitalliseksi, todetaan Yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa.

Etsetimibi nimistä ainetta sisältävät lääkkeet kuten Suomessa myytävä Ezetrol alentavat haitallista kolesterolia mutta eivät tutkijoiden mukaan estä verisuonia tukkivan plakin muodostumista vaan saattavat päinvastoin jopa edistää sitä. Yhdysvaltalaistutkijat suosittelevat etsetimibiä sisältävien valmisteiden välttämistä.

Suomessa Etzetrol nimellä myytävä valmiste on eräs maailman myydyimmistä lääkkeistä. Tutkimus julkaistiin New England Journal of Medicine-lehdessä sunnuntaina.

YLE Uutiset

Hetkeksi tämä uutinen mystisesti katosi (ja ilmaantui uudestaan myöhemmin samana päivänä!!). Samalla uutinen korvattiin enemmän Suomen oloja vastaavaan muotoon:

Suomalaiset kolesterolilääkkeet turvallisia
Julkaistu 31.03.2008, klo 11.55 (päivitetty 31.03.2008, klo 12.14)
Suomessa myynnissä olevien kolesterolilääkkeiden ei ole todettu lisäävän verisuonia tukkivan plakin muodostumista. Aamun uutisissa kerrottua haittavaikutusta ei ole todettu.

Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa on verrattu yhdistelmävalmisteen ja pelkästään simvastatiinia sisältävän kolesterolilääkkeen vaikutuksia.

Alustavien tulosten perusteella valmisteiden välillä ei ollut eroja plakin muodostamisessa, mutta veren rasva-arvoja yhdistelmävalmiste alensi tehokkaammin.

Yhdysvalloissa tutkittua yhdistelmävalmistetta myydään Suomessa kauppanimellä Inegy, simvastatiinivalmisteita on myynnissä toistakymmentä eri nimikettä.

Pelkästään etsetimibiä sisältäviä lääkkeitä kuten suomessa myytävää Ezetrolia ei tutkimuksessa käsitelty lainkaan.

YLE Uutiset

2.4.2008

Minulla on sellainen teoria, että Yleisradio palautti alkuperäisen uutisen sen takia kun Helsingin Sanomat ehti uutisoida samasta asiasta ja vieläpä viitaten siinä Yleisradioon! En voi teorialleni saada mitään tukea, sillä Yleisradio vaikenee kuin muuri. Näin kirjoitti Helsingin Sanomat:

Tutkimus: Suosittu kolesterolilääke voi edistää plakin muodostumista

Julkaistu: 31.3.2008 09:21

Maailmalla suosittu kolesterolilääke Etsetimibi on osoittautunut jopa haitalliseksi, todetaan yhdysvaltalaisessa New England Journal of Medicine -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa. Asiasta kertoi ensin Yle.

Etsetimibi on kolesterolilääkkeissä suosittu lääkeaine, jota käytetään muun muassa Suomessa myytävässä Ezetrolissa. Se alentaa haitallista kolesterolia mutta voi tutkimuksen mukaan edistää sitä plakin edistämistä.

Etzetrol on yksi maailman myydyimmistä kolesterolilääkkeistä.



Huomaatteko miten meitä suomalaisia huijataan? Kovasti siellä nyt varmaan uutisen vahingossa eetteriin lipsauttanutta Mediuutisten toimittajaa nuhdellaan ja harmitellaan Yleisradiossa miten pääsi lipsahtamaan tuollainen uutinen ohi sensuurin. Eihän voi olla mahdollista, että kolesterolilääke voisi tukkia suomalaisten suonet plakilla?

Kielitaitoiset voivat lukea uutisen englannin kielellä, sillä kaikki ulkomaiset uutistoimistot ovat uutisoineet kolesterolilääkkeen katastrofaalisen huonoista tutkimustuloksista.

Suomessa kaikki on hyvin! Meitä eivät New England Journal of Medicine -lääkärilehden kautta kulkeutuneet tiedeuutiset paljon pelota näköjään. Yleisradiolta toki olisi odottanut täsmällisempää uutisointia.


Joka haluaa tulla todella surulliseksi voi lukea nämä jutut:
Blodfettmedel utan säker effekt
Vytorin it's a pity
Schering-Plough and Merck decide to stop selling Zetia and Vytorin
Ezetemibe - counting the cost

Jojo-laihduttamiselle tyly tuomio

*
Lue mielenkiintoinen lukijakommentti tästä aiheesta!

Suoma Saarni väittelee 11.4.2008 tohtoriksi
jojo-laihduttamisesta Helsingin yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa.

Lihavuus ja ylipaino ovat viime vuosikymmeninä yleistyneet. Jo yli puolet länsimaiden väestöstä on ylipainoisia ja viidennes lihavia. Varsinkin nuorilla ylipainon lisääntyminen on ollut nopeaa. Ylipaino, erityisesti yhdistettynä vyötärölihavuuteen, sekä tupakointi lisäävät sairastavuutta sydän- ja verisuonisairauksiin, metabolisiin sairauksiin, kuten diabetekseen, sekä moniin syöpiin. Lihavuus ja tupakointi ovatkin kehittyneiden maiden tärkeimpiä ehkäistävissä olevia kuolinsyitä.

Samanaikaisesti ylipainon kanssa laihduttaminen ja jopa terveydelle haitalliset laihdutusmenetelmät, kuten tupakointi painonhallintakeinona on tullut yhä yleisemmäksi. Nopeaan painonpudotukseen tähtäävällä laihduttamisella on usein terveydelle haitallisia seurauksia kuten painon nousu yli alkuperäisen painon ja kehon rasvajakauman muuttuminen epäterveellisemmäksi. Kolme neljännestä merkittävästi laihduttaneista kertoo painon nousseen takaisin. Tupakoinnin ja toistuvan laihduttamisen vaikutukset ylipainon ja lihavuuden kehittymiselle kytkeytyvät toisiinsa.

Väittelijä Saarni on tutkinut toistuvan laihduttamisen ja tupakoinnin vaikutusta kehon painoon ja lisäksi tupakoinnin vaikutusta vyötärölihavuuden kehittymiseen. Työn toisena tavoitteena oli tutkia, kuinka voimakkaasti tupakointi ja toistuva laihduttaminen liittyvät toisiinsa suomalaisilla ja onko tämä yhteys erilainen eri ikäryhmissä ja sukupuolilla.

Työ perustuu kolmeen laajaan kyselyaineistoon: Nuorten Kaksosten Terveystutkimuksen (englanniksi FinnTwin16) aineistossa on seurattu 1975-79 syntyneitä kaksosia 16, 17, 18 ja 24 vuoden ikäisinä (N=5563). Suomen kaksoskohortin aineisto (N= 12 793) on kerätty vuonna 1990 samaa sukupuolta olevilta, vuosina 1930-57 syntyneiltä kaksosilta. Entisten huippu-urheilijoiden (N=1838) ja heille kaltaistettujen verrokkien (N=834) seurantatutkimuksessa tiedot on kerätty vuosina 1985, 1995 ja 2001. Pituus, paino ja tupakointi on kysytty kaikissa kyselyissä. Kaksoset vastasivat laihdutuskäyttäytymistä koskeviin kysymyksiin. Urheilijoiden laihdutuskäyttäytyminen pääteltiin lajin perusteella, sillä toistuvan laihduttamisen tiedetään olevan yleistä painoluokissa urheilevilla urheilijoilla (esim. painijat, nyrkkeilijät).

Nuoruusiän tupakointi ennusti vyötärölihavuutta molemmilla sukupuolilla ja lisäksi ylipainoisuutta naisilla. Toistuva laihduttaminen oli yhteydessä myöhempään painonnousuun ja lihavuuteen miehillä. Lisäksi toistuvan laihduttamisen ja tupakoinnin todettiin liittyvän toisiinsa nuorilla aikuisilla. Vanhemmissa ikäluokissa miehet, jotka tupakoivat, laihduttivat harvemmin kuin tupakoimattomat. Lihavuuteen ja vyötärölihavuuteen liittyvän oheissairastavuuden ennaltaehkäisyssä tupakoinnin ja toistuvan laihduttamisen vähentäminen saattavat olla aiemmin luultua tehokkaampia keinoja.

Lähde: Suoma Saarni. Obesity, Smoking and Dieting, Väitöskirja, Helsinki, 2008

tiistaina, huhtikuuta 01, 2008

Tekstiviestien lukeminen muuttuu

###
Kansansairauslaitos on lyhyen harkinnan jälkeen
yleisen edun nimissä päättänyt puuttua Suomen kansalaisten tekstiviestien lukemiseen tänään 1.4.2008 klo 18.00 lähtien. Kännyköistä voi edelleen lähettää tekstiviestejä, mutta vastaanottaja saa lukea hänelle kantautuneet turvallisiksi luokitellut tekstiviestit kerran kuukaudessa ilmestyvästä uudesta terveyslehdestä nimeltään Kännykkäviestit. Lehti on kansalaisille ilmainen. Lehden rahoituksesta, painatuksesta ja jakelusta on tehty sopimus ulkoministeriön kanssa.