lauantaina, huhtikuuta 17, 2010

EVIRA kieltää ravintolisät Suomessa


#
Tarkkaavaisimmat lukijani huomasivat tietenkin, että tämä oli aprillipila. Totta kuitenkin toinen puoli. Evira ei minulta paljon sympatioita saa. (Dinosaurukset olisivat ansainneet toisenlaisen kohtalon!)

Vielä vahvistamattoman tiedon
mukaan Elintarviketurvallisuusviraston ravintolisätoimikunta on asettamassa kaikki Suomessa myytävät ravintolisät totaalikieltoon. Eviran tarkkailijat ovat nyt yöllä ahkerasti kiertämässä luontaistuotekaupoissa ja keräävät pois kaikki siellä olevat ravintolisät.

Evira pitää kohtuuttomana sellaista tilannetta, että luontaistuotekauppias myy selkeästi terveyttä edistäviä valmisteita kun tarjolla olisi sopivia lääkkeitäkin samaan vaivaan. Lääkkeiden sivuvaikutukset on hyvin dokumentoitu, mutta mitä voidaan sanoa jostakin nokkosjauheesta? Mahtaako sillä olla minkäänlaisia sivuvaikutuksia? Tuskin.

Eviran mielestä mikään luonnonaine tai ravintolisä ei voi olla vakavasti otettava tuote, jos sillä ei ole sivuvaikutuksia. Juuri sivuvaikutuksista voimme tietää, että potilas on syönyt vaikuttavaa ainetta eikä mitään ihme rikkaruohopillereitä, sanoo Eviraa hyvin tilapäisesti konsultoiva ylilääkäri Aino-Maija Jootarkka-Lipitor.

Ihan puille paljaille Evira ei kuitenkaan aio luontaistuotekauppiasta jättää. Kaupasta pois haetut ravintolisät korvataan vastaavalla määrällä pullotettua lähdevettä.

Voitte aamulla sitten käydä luontaistuotekaupoissa ympäri maan tarkistamassa onko Evira jättänyt mitään muuta hyllyille kuin lähdevettä. Mikäli hyllyillä on jäljellä D-vitamiinia, punariisitabletteja, kalaöljykapseleita, maltodekstriiniä jne. ostakaa ne silloin äkkiä pois, sillä se on varma merkki siitä, että Evira ei vielä siinä kaupassa ole ehtinyt käydä. Tulee varmaan vasta ensi yönä.

Tässä muita aprillipilojani:

Hormonit ovat naiselle kuin kiikkulauta

*
Olin valitettavan harvalukuisen yleisön kanssa
todistamassa terveyskirjailija Varpu Tavin uusimman kirjan esittelyä naapurikaupungissa. Olen aina pitänyt Tavin tavasta kirjoittaa ja sen suhteen tämäkään kirja ei tee poikkeusta.

Hormoniharmoniasta ruokavalion ja joogan keinoin saimme kuulla runsaan tunnin ajan. Eduksi olisi ollut keskittyä johonkin yksittäiseen kirjan teemaan, mutta Tavi oli päättänyt kertoa "kaiken". Muistiinpanoja tekevälle terveystoimittajalle tällainen kaikenkattava esitys on varsin haasteellinen. En kerro teille "kaikkea".

Kannattaako kirja hankkia? Minun mielestäni kirja on hyvä. Se on jokaiselle naiselle ja naisten oikuista kiinnostuneelle miehellekin tarpeellinen opus. Huonomminkin voi rahansa sijoittaa.

Kirjailija Varpu Tavi kertoi aluksi elämäntarinansa:
- siitä miten hän pillereillä sotki hormonitoimintansa
- lihosi ja sai vatsavaivoja
- aloitti jojolaihduttamisen kierteen Painonvartijoissa
- vimmatusti etsi terveystietoa netistä
- huomasi miten tieto insuliiniresistenssistä kolahti ali- ja ylitajuntaan
- aloitti hysteerisen sokerin välttelyn, jonka sittemmin totesi suureksi virheeksi
- löysi lopulta järjen äänen Diana Schwarzbeinissä
- kohtasi ihanan, nuoren lääkärin, Ilkka Salmenkaidan, joka puhui samaa hiilihydraattitietoista kieltä ja kirjoitti ensimmäisen osansa hiilihydraattitietoisuuden trilogiassaan
- ilmestyi "Laihdu ilman nälkää" (2005) ja sen lisäksi kaksi keittokirjaa
- oma esimenopaussi vei seuraavan kirjan pariin: Nainen parasta vuosikertaa (2007)
- löysi joogan pariin erään saksalaislehden innoittamana
- totesi miten hormonijoogaterapia toimii ja vaikuttaa, jopa niin, että jo sammumaisillaan ollut oma Eyjafjallajökull jatkoi yllättäen purkautumistaan hoitavan gynekologin hämmästykseksi

Hormonit ovat kuin kiikkulauta, sanoi Varpu Tavi. Tällä hän tarkoitti sitä hormonien ketjureaktiota. Yhden hormonin vaje vaikutti muiden hormonien toimintaan ja synnytti kiikkulaudan heilahteluja laidasta laitaan.

Saimme kuulla miten joogassa esiintyvät chakrat (energiakeskukset) vastasivat tiettyjä elimistön rauhasia. Naama peruslukemilla Tavi luetteli juuri-, sakraali-, kurkku- ym. chakroja, jotka tunnistamalla voitiin tasapainottaa hormonimyrskyjä.

Energiavirroista laskeuduttiin sitten hetkeksi maanpäällisempiin asioihin. Saimme innostuksen täyttämän selvityksen insuliinin, kilpirauhashormonien, adrenaliinin, kortisolin, keltarauhashormonin, estrogeenin, jopa testosteronin vaikutuksesta kypsän naisen elämään.

Luennon mielenkiintoisin osuus oli mielestäni elämäntaparatkaisujen läpikäynti. Saimme kuulla selväjärkisen selostuksen miten ruokavaliolla voidaan pitää kroppa kunnossa. Tässä Tavin superruoat: auringonkukansiemenet, pellavansiemenet, sipuli, villiriisi, avokado, banaani, päärynä, karpalo, mustikka, lohi, makrilli jne.

Terveellisen ruoan lisäksi kannattaa nukkua hyvin. Alhaiset serotoniinitasot synnyttävät hiilihydraattihimoja, lisääntynyttä ruokahalua ja painonnousua. Pienellä annoksella suklaata asian voi korjata (kirjasta löytyy esimerkkejä sellaisesta ruoasta).

Omin päin ei kannata lähteä hormonijoogaa harrastamaan, sanoi Tavi. Pitää siis etsiä käsiinsä tämän lajin taitajia ja opettajia. Saimme vinkin missä tällaisia opettajia voi olla, mutta en kiusallakaan kerro. Joku tolkku on minunkin ilmaisella mainonnalla.

Yhteenvetona voidaan sanoa, että kirja hyvin puolustaa asemaansa pehmeiden hoitomuotojen puolestapuhujana kun hormonimyrskyssä elävä nainen on saavuttanut sen virstaanpylvään, joka sammuttaa lisääntymistoiminnot. Kirjassa on Taville tyypillistä kaunista kieltä ja riittävän paljon täsmällisyyttä. Suosittelen!

Ja päivä saapui,
jolloin vaara jäädä suljetuksi nupuksi oli
paljon kipeämpi kuin riski, jota tarvittiin
puhjetakseni upeaksi ruusuksi.

Lähde: Varpu Tavi ja Anja Huovinen. Hormoniharmoniaa ruokavalion ja joogan keinoin. my.book, Keuruu, 227 s., 2010 (ISBN 978-952-99933-4-5)

Muita kirjoituksiani Varpu Tavista:

perjantaina, huhtikuuta 16, 2010

MS-potilas hyötyy D-vitamiinista

**
Olen viime aikoina
saanut lukea useita minulle lähetettyjä kertomuksia D-vitamiinin terveyshyödyistä. Saatte nyt lukea yhden tosikertomuksen. Kertomuksen lähettäjä on pyytänyt saada esiintyä nimettömänä. Lukekaa ja hämmästelkää!


Olen 59-vuotias, onnekas MS-diagnoosin vuonna 1997 saanut mies. Mielestäni erittäin onnekas siksi, että vuonna 2008 hölkkäsin kaksi maratonia. Tauti on siis kohdallani todella lievä.

Ensimmäisen kerran minulla epäiltiin demyelinoivaa sairautta (MS) vuoden 1977 keväällä tutkittaessa syytä alaraajojen puutumiseen, heikkouteen ja huimaukseeen.

Oireet kuitenkin häipyivät itsestään ja palasivat vasta huhtikuussa 1997, jolloin tuli näköhäiriö ja oikean jalan puutumisoireita. Magneettikuvassa aivoista löytyi "MS-tautiin sopivia plakkeja, joiden perusteella varma MS-tautidiagnoosi voitiin tehdä".

Tuntui kuin taivas olisi pudonnut. Olin tuossa välissä ehtinyt perustaa perheen, muuttaa Etelä-Suomesta Pohjanmaalle ja harrastaa kovan luokan kuntoilua (6 Kalevan kierrosta). Siitä montusta nouseminen kesti noin seitsemän vuotta. Saadessani diagnoosin olin työttömänä. Kun naiiviuttani menin sanomaan parissa työhaastattelussa MS-diagnoosista, totesin, että mahdollisuudet saada koulutusta vastaavaa työtä heikkenivät huomattavasti. Eli sillä sektorilla suu suppuun.

Lopetin kuntoilun, koska kiellettiin ”rasittamasta itseään liikaa”. Jälleen kerran oireet kuin ihmeen kaupalla kuitenkin hävisivät itsestään eikä lääkitystä (Oxepamia lukuun ottamatta) tarvittu.

Vasta vuonna 2003 tuli seuraava relapsi kasvojen kolmoishermo-oireena. Silloin olin jo oppinut etsimään tietoa Internetistä. Onnekseni myös osaan englantia ja saksaa.

Lukiessani varmaaan tuhansia sivuja kaikkea MS-tautiin liittyvää yhä useammin tulivat vastaan MS-tauti ja ympäristötekijät ja niistä lähinnä pohjoinen–etelä-akseli. Pohjoisessa (Pohjoismaat, Kanada, Amerikan pohjoisvaltiot, Fär-saaret, Suomen litteä Pohjanmaa) tautia on suhteessa muuhun väestöön paljon, etelän maissa vähemmän. Kun tähän vielä lisätään nykyaikainen sisälläolo, aloin ajatella samalla tavoin kuin monet tutkijat: auringon valon ja sen tuottaman D-vitamiinin täytyy olla yksi erittäin merkittävä tekijä MS-taudin puhkeamisessa.

Kelasin elämääni taaksepäin. Vauvana olin sairastanut riisitaudin. Olen syntynyt pimeässä marraskuussa. Olin aina ollut fyysisesti ja henkisesti parhaimmillani syksyllä, olipa kyse urheilusta tai opiskelusta. Silloin D-vitamiinia oli tankattu ilman paitaa uimarannalla ja ulkotöissä. Tautikohtaukset tulivat keväisin, kun D-vitamiinitasot olivat alimmillaan talven jälkeen.

Silloin päätin tehdä omin päin kokeilun. Vuoden 2003 lokakuussa mittautin — kiitos paikallisen viisaan terveyskeskuslääkärin — oman 25(OH)D-arvoni. Se oli 62 nmol. Aloin syödä D-vitamiinia 4000 ky:ä = 100 mikrogrammaa päivässä. Huhtikuussa 2004 arvo oli noussut 100 nmol:iin. Relapsit pysähtyivät toistaiseksi siihen. Söin D-vitamiinia talvella 4000 ky:ä päivässä ja kesällä 2000 ky:ä ja otin aurinkoa aina kun voin. Lokakuussa 2007 mittautin seurannan vuoksi 25(OH)D:ni. Se oli 87. Nostin annoksen 5000 ky:öön. Maaliskuussa 2008 arvo oli 172.

Huhtikuussa 2008 hölkkäsin 12 vuoden tauon jälkeen neljän ja puolen kuukauden harjoittelulla Maskun maratonin. Kiertäessäni Maskun neurologisen kuntoutuskeskuksen neljä kertaa hölkäten tiesin olevani todella onnekas!

Minulla on todettu lievä remittoiva-relapsoiva MS-tauti. Halusin jo silloin kertoa kohtalotovereilleni D-vitamiinista ja sen mahdollisista positiivisista vaikutuksista MS-taudin oireisiin. Omien kokemusteni ja kaiken sen jälkeen lukemani perusteella rohkaisen kaikkia MS-diagnoosin saaneita kokeilemaan seuraavaa:

1. Ala heti ottaa D-vitamiinia 2000 ky:ä päivässä.
2. Mittauta, jos mahdollista, 25(OH)D-arvosi. Jos se on alle 120, nosta annos 4000 ky:öön.
3. Mittauta arvo uudelleen puolen vuoden päästä, ja säädä annosta sen mukaan.

Rohkeutta taisteluusi!

Muita kirjoituksia sairauksista:

keskiviikkona, huhtikuuta 14, 2010

Huonoja vaihtokauppoja

**
"Vaihdetaan pöytäkone kannettavaan"
on todennäköisesti parempi vaihtokauppa kuin tyydyttyneiden rasvojen vaihto nopeisiin hiilihydraatteihin. Tietokoneiden vaihtokaupassa todennäköisesti molemmat hyötyvät, mutta ravintoaineiden vaihtokaupassa voi käydä hassusti, jos ei ole oikein tarkkana kuin porkkana.

Ainakin jos on uskomista uunituoretta tanskalaisselvitystä. 21 tutkimusta ja 350 000:n ihmisen tarinaa viisaampana, tutkijat päätyivät nykyisiä ravitsemussuosituksia ravistelevaan väitteeseen: Jos vaihdat yleensä epäterveellisinä pidetyt tyydytetyt rasvat (voi, täysmaito, rasvaiset juustot, kookosrasva) huonolaatuisiin hiilihydraatteihin (vaalea leipä, pasta, teollisesti käsitellyt hiilihydraattituotteet), tulet todennäköisesti sairaaksi.

Ratkaisua voi hakea kahdelta suunnalta:

1) Sisällytät ruokavalioosi tyydytetyt rasvat ja jätät hiilihydraatit mahdollisimman vähiin
2) Vaihdat tyydytetyt rasvat korkealaatuisempiin hiilihydraatteihin

Vaihtoehtoa numero 1 sanotaan karppaamiseksi (tai hiilihydraattitietoiseksi ruokavalioksi tai "hys hys" -dieetiksi) ja vaihtoehtoa 2 valistuneeksi ruokailuksi parhaimpien Valtion ravitsemusneuvottelukunnan suositusten mukaisesti.

Vaihtoehtoa numero 2 on toitotettu joka torvesta. Pekka Puska nousi sillä maailmanmaineeseen, ravitsemustutkijat varmistavat tuolla uraputkensa, elintarviketeollisuus kiittää jne. Vaihtoehdolla numero 2 on vain yksi ikävä piirre: sitä noudatetaan väestötasolla kovin huonosti! Noudattaminen ei näytä olevan kovin luontevaa, sillä vuosikymmeniä kestäneestä valistuksesta huolimatta suomalaisten ravinnonsaanti poikkeaa edelleen merkittävästi suosituksista. Lautasmalli ei oikein pure. Ihmiset syövät mieluummin ihan miten tykkäävät ja jotkut syövät protestimielessä ihan päinvastoin kuin neuvotaan.

Vaihtoehto numero 1 on selkeä mahdollisuus Suomen kansalle ryhdistäytyä. Syö niin kuin isoäidin isoisä söi aikoinaan. Jätä ne meille tuputetut hiilihydraattikuormat virallisesta valistuksesta huolimatta reilusti vähemmälle, unohda kaikki kevyttuotteet, käytä sitä voita ruoanlaittoon, pistä lähialueen luomupossua uuniin paistumaan, älä pihistele sen oliiviöljyn kanssa, jos tekee mieli kananmunia, niin sen kuin syöt! Jotkut kokeilevat tällaista systeemiä ja selkeästi tervehtyvät - se on myönnettävä.

Niin, vielä siitä tanskalaistutkimuksesta. Hiilihydraattien laatu ratkaisee, sanovat tutkijat. Mikäli vaihtokauppa tehdään viisaasti, silloin tyydyttyneiden rasvojen vähentämisestä on hyötyä terveydelle. Syödään vain täysjyvävalmisteita, vihanneksia ja juureksia (mutta ei missään nimessä perunaa) ja valitaan aina mahdollisimman vähän sokeristuvia ruoka-aineita (korkea glykeeminen indeksi).

Glykeemistä indeksiä tutkijat pitävät muuten ammattilaisten työkaluna. Tavallinen rahvas menee tuollaisista indekseistä vain sekaisin. Sellaista asiaa oli tanskalaisilla. Joka haluaa avata silmänsä näkee tässä jotain järkeä. Lukekaa lisää Reutersin uutisista tai seuratkaa lehtien palstoja. Kyllä joku lehti aikanaan tästäkin uutisesta kertoo - omalla tavallaan. Veteraaniurheilijan blogista saat uutiset tietenkin aina tuoreempina ja eri tavalla esitettynä. Joskus voi olla hyötyä tämänkin blogin terveysviestinnästä.


Tietoa vaihtoehdosta numero 1:

tiistaina, huhtikuuta 13, 2010

Kirjoittajavieras: Reijo Laatikainen

**
Tätä 12.4.2010 ilmestynyttä vieraskirjoitusta kommentoidaan vilkkaasti! 13.4.2010 klo 15.38 tätä kirjoitusta oli kommentoitu 18 kertaa. Käy sinäkin sanomassa mitä pidit ravitsemusterapeutti Reijo Laatikaisen kirjoituksesta!

Ravitsemusterapeutti Reijo Laatikainen on seuraava vieraileva tähti terveysblogissani. Hän on valottanut meille kaikille mistä koostuu ravitsemusterapeutin työsarka. Hän kysyy ihan aiheellisesti missä ravitsemusterapeutit piilottelevat? Laatikainen toivoo ravitsemusterapeuttien osallistumista yhteisölliseen mediaan. Mitä mieltä olemme ravitsemusterapeuteista?

Missä ravitsemusterapeutit luuraa?

Veteraaniurheilija pitää Suomen luetuinta terveysblogia, jonka tavallisimmat aiheet käsittelevät ravitsemusta ja terveellistä ravintoa. Mutta missä luuraa ravitsemusterapeutit? Ei ainakaan blogin keskustelupalstoilla.

Veteraaniurheilijan palstalla taannoin olleessa äänestyksessä yli puolet äänestäneistä taisi olla sitä mieltä, että ravitsemusterapeuteista on enemmän haittaa kuin hyötyä. Blogi-kommenteissa ravitsemusterapeutit haukutaan mennen tullen. Ravitsemusterapeuttina voin kertoa, ettei tilanne mairittele.

Haluan kysyä tämän kirjoituksen lukijoilta, montako ravitsemusterapeuttia tunnet? Monenko ajatuksiin tai työhön olet tutustunut? Mitä todella tiedät ravitsemusterapiasta? Tässä pientä valotusta asiaan.

Kaiken maailman ”ravintoterapeutteja”

Ammattikunnan pienuuteen nähden on tavallaan ihme, että ravitsemusterapeutit tunnetaan näinkin hyvin. Vai tunnetaanko oikeasti? Mikä ero on ravitsemusterapeutilla ja ravintoterapeutilla? Ero on yhtä suuri kun lääkärillä ja valelääkärillä. Ravitsemusterapeutti on Valviran laillistama ammattinimike yliopistokoulutuksen saaneelle kliinisen ravitsemuksen asiantuntijalle, samaan tapaan kuin psykologi, lääkäri, proviisori omalla alallaan. Oleellinen osa koulutusta on kliininen harjoittelu oikeiden potilaiden kanssa sairaala- ja terveyskeskusmaailmassa.

Ravintoterapeutti-nimitystä voi käyttää kuka tahansa, vaikkapa homepaatti, kansanparantaja tai biokemisti. Toivon, ettei ravintovalmentajia, ravintoterapeutteja ja muita vastaavia sotketa ravitsemusterapeutteihin. Esimerkiksi Radio Groovella ja MTV3:lla esiintyvä Paula Heinonen ei ole ravitsemusterapeutti, vaan ravintoterapeutti. Paula esittää usein sinänsä hyviä näkökantoja, ja hänellä on erityinen taito popularisoida terveelliseen ravintoon liittyviä asioita. Taito, joka meiltä ravitsemusterapeuteilta useimmiten puuttuu.

Keitä he ovat?

Ravitsemusterapeuttien ammattikunta on pieni ja nuori. Suomessa on n. 500 ravitsemusterapeutin koulutuksen suorittanutta ja Valviran laillistamaa ravitsemusterapeuttia. 95 % ravitsemusterapeuteista lienee naisia.

Alun perin tähtäimenä oli valmistaa ravitsemusterapeutteja sairaala- ja terveyskeskustyöhön kouluttamaan ja konsultoimaan muuta terveydenhuolto- ja ruokahuollon henkilökuntaa sekä tekemään sairaanhoitoon ja terveyden edistämiseen liittyvää potilasvastaanottoa. Suomessa virallinen ravitsemusterapeuttien koulutusohjelma käynnistettiin vuonna 1984 silloisessa Kuopion Yliopistossa. Koulutus kestää yleensä n. 5 vuotta. Ravitsemusterapeuttien etuja ajaa Ravitsemusterapeuttien yhdistys RTY.

Missä he ovat?

Sairaala- ja terveyskeskustyötä tekee Suomessa n. 110 ravitsemusterapeuttia, kun jaetut virat, ulkoistetut ja osapäiväiset julkisen terveydenhuollon ravitsemusterapeutit lasketaan mukaan.

Ruotsissa vastaava luku on 620. Vertailun vuoksi, fysioterapeutteja on arveltu suomalaisessa terveydenhuollossa olevan ainakin 8000 kpl, psykologeja n. 4000, puheterapeutteja n. 500, farmaseutteja yli 6000 kpl. Onko todella niin, että kansanterveyden kannalta esim. fysioterapeutit tekevät näin monta kertaa tärkeämpää työtä kun ravitsemusterapeutit? Epäsuhta on järkyttävä, vaikka on todettava fysioterapeuttien ansainneen virkansa ja työnsä.

Loput koulutuksen saaneet ravitsemusterapeutit yrittävät hankkia toimeentulon ryhtymällä opettajiksi, tutkijoiksi, teollisuuden asiantuntijoiksi ja yrittäjiksi, kuten minäkin tein. Osa kouluttautuu uudestaan esim. hammaslääkäriksi tai farmaseutiksi, kun työpaikkoja ei ole ollut tarjolla.

Mitä he tekevät?

Sairaalaravitsemusterapeutti hoitaa pääasiassa sairauksia ja vastaa ruokahuollon kanssa sairaalan erityisruokavalioista. Tavallisia potilasryhmiä ovat allergikot, sydän- ja verisuonipotilaat, GI-leikatut, IBS- ja dyspepsiapotilaat, munuaisten vajaatoimintapotilaat, keliakikot, diabeetikot, obeesit, anoreksiasta ja ahmimishäiriöistä kärsivät sekä nielemis- ja ruokahaluongelmista kärsivät syöpäpotilaat sekä vanhukset aliravitsemusongelmineen. Vain yliopistosairaaloissa on ravitsemusterapeutteja, jotka ovat voineet erikoistua esim. lapsipotilaisiin, allergiaan, syöpään jne. Työkenttä on siis laaja.

Terveyskeskuksissa työ painottuu kansansairauksiin ja terveydenedistämiseen. Alueellisia vaihteluita tärkeimmissä työtehtävissä on sen mukaan, miten ravitsemusterapeutin esimies (yleensä ylilääkäri/johtava lääkäri tms.) on halunnut järjestää ravitsemushoidon. Terveyskeskuksissa ravitsemusneuvonta on käytännössä kuitenkin lähes yksinomaan terveydenhoitajien käsissä. Suomen yli neljällä sadalla terveysasemalla on vain n. 40 ravitsemusterapeuttia eli yhtä terveyskeskuslääkäriä kohden on n. 0,01 ravitsemusterapeuttia.

Mihin neuvonta perustuu?

Ammattikuntana ravitsemusterapeutit noudattavat pääsääntöisesti virallisia suomalaisia ravitsemussuosituksia. Ne puolestaan on tehty sen vuoksi, että taattaisiin parhaaseen tietoon nojautuva hoito joka puolella Suomea. Tavoitteena on siis toteuttaa samanlaatuista ja hyvää ravitsemusneuvontaa tasapuolisesti asuinpaikkakunnasta riippumatta.

Ravitsemusterapeuttien työtä terveyden edistämisessä ohjaa Valtion ravitsemusneuvottelukunnan ja Pohjoismaiden ravitsemussuositukset sekä tärkeimpien liittojen kuten Sydänliiton ja Diabetesliiton suositukset. Suosituksia päivitetään aika-ajoin, mutta omasta mielestäni ainakin liian harvoin. Siinä vaiheessa kun suositus muuttuu, muuttuu sitten myös ravitsemusterapeuttien käytännöt.

Sairauksien hoidossa (esim. ruoka-allergian hoidossa) nojaudutaan usein kansainvälisiin suosituksiin ja kotimaisten lääkäri- ja potilasjärjestöjen kanssa tehtyihin linjauksiin. Sairauksien hoidosta ravitsemuksen keinoin on hiljattain julkaistu uusi kirja Ravitsemushoito-opas (Duodecim 2009). Potilaskohtaiset erot esim. elämän tilanteessa, mieltymyksissä ja sairaushistoriassa vaikuttavat siihen millaisia ravitsemusohjeita potilaille suositellaan. Aina ei voi pitäytyä suosituksissa.

Ravitsemusterapeutit yhteisöllisessä mediassa

Ravitsemusterapeuttien pitää osallistua aktiivisemmin keskusteluun yhteisöllisessä mediassa. Tähän kannustaa eläkkeelle jäänyt ravitsemustieteen professori Leena Räsänenkin Helsingin yliopistosta. On tietysti luonnollista, että haukut on joskus vaikea sulattaa, varsinkin jos kritiikkiä roiskitaan ilman pienintäkään rakentavuuden häivää. Mutta ei pään pensaaseen laittaminenkaan auta. Monella kommentoijalla on tarinansa kerrottavana ja sanansa sanottavana. Veteraaniurheilijan ja muiden ravitsemusblogien seuraaminen (kuten Ravitsemusuutiset, Ravintomedia, Pullapoliisi jne.) on kiinnostavaa ja hyvin opettavaista. Itse olen ainakin päässyt monen uuden tiedon lähteille sekä tutustunut entuudestaan vieraisiin näkökulmiin.

Keskustelut rikastuisivat entisestään, jos suurempi joukko ravitsemusterapeutteja olisi liikkeellä. Sitä paitsi, jos ammattikunta haluaa lisää arvostusta, se on itse ansaittava. On oltava terveellä tavalla ylpeä ammattitaidostaan ja valmis oppimaan uutta, myös sellaisilta joilla ei ole alan koulutusta. Yhteisöllinen media jos mikä on oiva ja moderni keino omasta intohimosta, terveellisestä ravinnosta tiedottamiseen.

Ravitsemusongelmia riittää, kaikkien ei tarvitse keskustella rasvan laadusta tai hiilihydraateista. Kukapa perustaisi esim. ensimmäisen blogin, jonka tulokulma olisi vajaaravitsemus? Siitä kärsii luultavasti yli 100 000 laitoshoidettua suomalaisista (vanhusta tai vammaista). Epäseksikäs, mutta tärkeä aihe.

Ravitsemusterapeutit, lopetetaan luurailu! Ruvetaan keskustelemaan! Samalla muutama lukija kerrallaan ymmärtää, että mekin olemme melkein selväjärkisiä ihmisiä.


Naisten on syytä varoa nopeita hiilareita!

**
Aftonbladet kirjoittaa tänään
(13.4.2010) italialaistutkimuksesta, joka saattaa vaikuttaa saapasmaassa pastan ja valkoisten viljavalmisteiden menekkiin. Suomessakin saattaisi olla hyvä naisten (ja miesten!) harkita nopeiden hiilihydraattien liiallista syöntiä. Se voi käydä sydämen päälle!

Hiilihydraatit voivat olla vaarallisia sydämelle - ainakin naisilla

Nopeita hiilihydraatteja (vaaleaa leipää, pastaa, riisiä ja sokeria) paljon nauttivilla naisilla todettiin yli kaksinkertainen riski saada sydänsairaus kuin vähemmän hiilihydraatteja syöneillä. Miehillä vaara ei ole yhtä paha.

Tutkimuksessa käytiin läpi lähes 48 000 aikuista miestä ja naista käsittävä potilasmateriaali. Tutkimuksen mukaan paljon nopeita hiilihydraatteja (korkea glykeeminen indeksi) sisältävä ruokavalio lisää verensokerin lisäksi haitallisten rasvojen määrää veressä. Erityisen suuri ongelma on triglyseridien voimakas lisääntyminen ja hyvän HDL-kolesterolin lasku.

Välttääkseen tämän kaksinkertaiseksi nousevan riskin saada sydänsairaus, tutkijat suosittelevat hiilihydraattien nauttimista pääosin hedelmien, vihannesten ja täysjyvävalmisteiden muodossa.

Tutkimuksen johtajan, Sabina Sierin, mielestä havaitut sukupuolierot sairastuvuudessa johtuvat nimenomaan naisten heikommasta kyvystä käsitellä korkeita veren triglyseriditasoja.

Tutkimus julkaistiin arvostetussa tiedelehdessä Archives of Internal Medicine.

Myös maallikko Jari Ristiranta kirjoittaa italialaistutkimuksesta omassa blogissaan:

Italialaistutkijat selvittivät ruokavalion hiilihydraattien, glykeemisen kuorman, glykeemisen indeksin ja sepelvaltimotaudin yhteyttä. Tutkimuksessa oli mukana noin 48 000 italialaista naista ja miestä ja heitä seurattiin 8 vuoden ajan. Glykeeminen indeksi tarkoittaa hiilihydraattien imeytymisnopeutta ja glykeeminen kuorma tarkoittaa hiilihydraattien määrää ja imeytymisnopeutta.

Kun naiset jaettiin neljään ryhmään riippuen heidän syömiensä hiilihydraattien määrästä, selvisi, että eniten hiilihydraatteja syöneillä naisilla oli kaksinkertainen riski sairastua sepelvaltimotautiin vähiten hiilihydraatteja syöneisiin naisiin verrattuna. Naisilla nopeasti imeytyvät hiilihydraatit lisäsivät sydänriskiä mutta matalasti imeytyvät eivät. Kun naiset jaettiin neljään ryhmään glykeemisen kuorman mukaan, niin korkeimmalla glykeemisellä kuormalla riski sairastua sepelvaltimotautiin oli 2,24-kertainen matalimpaan verrattuna.


Rasvan ja sydänsairauksien yhteys häviää suuressa aineistossa


*
Päivitys (13.4.2010) tähän 11.4.2010 ilmestyneeseen kirjoitukseeni. Olen saanut varsin runsaasti sähköpostilla tiedusteluja mistä tuon käyttämäni tietokannan voi saada. Kerron nyt mistä tietokannan (Excel -taulukko) voi ladata. Mikäli tarvitsette apua tietokannan käyttämiseen, voitte ottaa vaikkapa minuun yhteyttä. Vastaan mahdollisuuksieni mukaan. Tietokannan voi ladata täältä (ZIP-tiedosto, noin 2 Mt).

Ancel Keys osoitti aikoinaan, että rasvan kulutuksen ja sydänsairauksien välillä on yhteys. Tohtori Keys keräsi jo vuonna 1953 aineistoa rasvan kulutuksesta ja sydänsairauksista eri kansoilla. Hänen valitsemansa aineiston perusteella yhteys näyttikin vakuuttavalta. Hän havaitsi, että mitä enemmän maassa syötiin rasvaa, sitä enemmän oli sydänkuolemia.

Tutkimuksessa oli kuitenkin pahoja puutteita. Tohtori Keys käytti saatavissa olevista 22 maan tiedoista vain kuuden maan aineistoja. Keys oli valinnut maista ne, jotka tukivat hänen rasvateoriaansa. Jos hän olisi käyttänyt kaikkien maiden aineistoja, tutkimuksen johtopäätökset olisivat olleet paljon monimutkaisemmat.

Vastaamatta jäivät kysymykset:
  • miksi Suomessa oli seitsemän kertaa enemmän sydänkuolemia kuin Meksikossa, vaikka molemmissa maissa syötiin yhtä paljon rasvaa? (Keys ratkaisi ongelman jättämällä Meksikon tilastoista pois)
  • Japanissa oli alhaisin rasvakulutus kaikista 22:sta maasta, mutta yllättävää kyllä riski sairastua sydänsairauksiin oli siellä kuusi kertaa korkeampi kuin Meksikossa. Miten tämä sopi yhteen rasvateorian kanssa? (Keys ratkaisi ongelman jättämällä myös Japanin tarkastelun ulkopuolelle)
  • Meksikossa ja Israelissa syötiin rasvaa saman verran, mutta Israelissa sydänsairauden riski oli 21-kertainen. Mitä tällaiselle tiedolle tehdään? (Keys ratkaisi ongelman pitämällä kaaviossa Israelin, mutta jättämällä pois Meksikon)
  • Suomessa kulutettiin rasvaa kolmannes vähemmän kuin Ruotsissa, mutta sydänsairauksien riski oli Suomessa lähes kaksinkertainen. Mitä tehdä tälle tilanteelle? (Keys valitsi tutkimukseen Suomen ja Ruotsin ja toivoi, että muut hyvät valinnat riittivät varmistamaan yhteyden rasvan kulutuksen ja sydänsairauksien välillä)
Nämä seitsemän maata Keys lopulta sitten valitsi tutkimukseensa mukaan: Suomen, Israelin, Hollannin, Saksan, Sveitsin, Ranskan ja Ruotsin. Näin hän sai tutkimustulokseksi, että runsas tyydyttynyt rasva aiheuttaa sydänsairauksia. Mikäli hän olisi käytettävissä olleista aineistoista valinnut Italian, Kreikan, Entisen Jugoslavian, Hollannin, Suomen, USA:n ja Japanin, hänen tutkimustuloksensa olisi ollut päinvastainen: mitä enemmän ravinnossa oli tyydyttynyttä rasvaa ja kolesterolia, sitä pienempi oli sydänsairauksien riski.

Loppu olikin sitten poliittista juonittelua ja taloudellisia kytköksiä tutkijoiden, lääketeollisuuden ja Amerikan Sydäntautiliiton välillä. Tiedotusvälineitä taitavasti manipuloimalla ja Amerikan Sydäntautiliiton suosiollisella avustuksella saatiin lääketeollisuuden toivoma tulkinta tiede-elämässä voitolle.

Nykyään meillä on käytettävissä luotettavat tiedot 137:stä maasta. Tiedot löytyvät WHO:n ja FAO:n rekistereistä. Tuoreimmat tiedot löytyvät vuodelta 2003. Kun tilastoja tarkastelee niin huomaa miten monesta eri syystä sydänsairaudet voivat yllättää. On todellista toiveajattelua, että rasvan syöntiä vähentämällä tai lisäämällä voitaisiin vaikuttaa sydänterveyteen.

FAO:n ja WHO:n tilastoja tarkastelemalla saamme tietää, että rasvan syönnin ja sydänsairauksien välillä ei ole minkäänlaista yhteyttä jos käytämme tietoja 137:stä maasta: Albania, Algeria, Angola, Antigua ja Barbuda, Argentiina, Armenia, Australia, Itävalta, Aserbaitsan, Bahama, Bangladesh, Barbados, Valko-Venäjä, Belgia, Belize, Bolivia, Bosnia ja Hertsegovina, Botswana, Brasilia, Brunei, Bulgaria, Burkina Faso, Kanada, Cape Verde, Tsad, Chile, Kiina, Kolombia, Kongo, Costa Rica, Kroatia, Kuuba, Kypros, Tsekki, Tanska, Dominikaaninen tasavalta, Ekvador, Egypti, El Salvador, Eritrea, Eesti, Etiopia, Fidjisaaret, Suomi, Ranska, Gabon, Gambia, Georgia, Saksa, Ghana, Kreikka, Guatemala, Honduras, Unkari, Islanti, Intia, Indonesia, Iran, Irlanti, Israel, Italia, Jamaika, Japani, Jordania, Kasakstan, Kenia, Korean tasavalta, Kuwait, Kirgistan, Latvia, Libanon, Libya, Liettua, Makedonia, Malesia, Malta, Mauretania, Mauritius, Meksiko, Moldova, Mongolia, Marokko, Myanmar, Namibia, Nepal, Alankomaat, Uusi Seelanti, Nikaragua, Nigeria, Nigeria, Norja, Pakistan, Panama, Peru, Filippiinit, Puola, Portugal, Romania, Venäjä, Ruanda, Saint Kitts ja Nevis, Saint Lucia, Saint Vincent ja Grenadiinit, Samoa, Saudi Arabia, Senegal, Seyshellit, Slovakia, Slovenia, Salomonin saaret, Etelä-Afrikka, Espanja, Sri Lanka, Sudan, Surinam, Swatsimaa, Ruotsi, Sveitsi, Syria, Tansania, Thaimaa, Trinidad ja Tobago, Tunisia, Turkki, Turkmenistan, Ukraina, Yhdistyneet Arabiemiirikunnat, Iso-Britannia, Yhdysvallat, Uruguai, Utsbekistan, Vanuatu, Venetsuela, Vietnam, Jemen ja Zimbabwe

Kun näiden yllä mainittujen maiden rasvan kulutus verrataan aikuisväestön sydänsairauksiin saadan korrelaatioksi -0,502 (eli ei ole minkäänlaista yhteyttä; 0 tarkoittaa ei mitään yhteyttä ja 1, että on täydellinen korrelaatio) ja regressioviiva on Ancel Keysin havainnoista poiketen toiseen suuntaan kallellaan. Eli, mitä enemmän rasvaa nautitaan sitä vähemmän on sydän- ja verisuonitauteja.

Oheisesta taulukosta voi nähdä, että Turkmenistanissa ja Tadshikistanissa kuolee eniten ihmisiä sydän- ja verisuonisairauksiin (SVT), mutta rasvan syönti on hyvin vaatimatonta. Ranskassa syödään eniten rasvaa ja siellä on Japanin jälkeen alhaisimmat sydänsairastavuuslukemat. Suomi on melkein regressioviivalla, eli me syömme varsin kohtuullisesti rasvaa (yhtä paljon kuin esim. Australiassa, Islannissa ja Kyproksessa) ja sydänsairastavuus oli vuonna 2003 varsin vaatimatonta luokkaa (olemme samalla tasolla kuin esim. Ruotsi, Islanti ja Uusi Seelanti).

Innokkaimmat lukijani voivat tiedustella minulta mistä tämän käyttämäni aineiston voi tilata. Tilastotiede ei ole minulla kovinkaan hyvin hallussa ja olen voinut tehdä vääriäkin tulkintoja tästä massiivisesta materiaalista. Suosittelen materiaalin hankkimista.

Muita kirjoituksia ruoasta:

maanantaina, huhtikuuta 12, 2010

EFSA "tietää" mitä meidän pitää syödä

*
Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen (EFSA) on (t)ulostanut viitearvot hiilihydraateille, rasvoille, kuiduille ja vedelle. Lisää älyttömyyttä on tulossa, sillä työtä tehdään vielä proteiinien, energian, vitamiinien ja kivennäisaineiden parissa. Mutta tässä teille ilman tämän suurempia omia aatoksia EFSA:n tuoreita suosituksia:

Efsa julkisti viitearvot hiilihydraateille, kuiduille, rasvoille ja vedelle

Efsa julkisti maaliskuussa ensimmäisen osan uusista EU:n ravitsemussuosituksista. Uudet viitearvot poikkeavat jonkin verran suomalaisista suosituksista. Luvut saattavat näkyä meillä viitearvoina vapaaehtoisissa viitteellisen päiväsaannin GDA:n pakkausmerkinnöissä.

- Meidän suosituksiimme EU:n suositukset tuskin vaikuttavat. Odotamme pohjoismaisten suositusten päivitystä ja uudistamme omat suosituksemme niiden mukaisesti, Valtion ravitsemusneuvottelukunnan pääsihteeri Raija Kara arvioi.

Tämä oli ensimmäinen kerta, kun Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen Efsa antoi lausunnon hiilihydraattien, kuidun, rasvojen ja veden sopivasta saannista. EU:n aiemmat suositukset oli annettu vuonna 1993, kun Efsa puolestaan on perustettu vuonna 2002.

Seuraavaksi Efsa aikoo päivittää energia- ja proteiinisuositukset, jotka ovat jo lausunnolla. Vitamiineja ja kivennäisaineita koskevien suositusten työstö alkaa tänä vuonna.

Vähemmällä rasvalla ja hiilihydraatilla pärjää
Rasvan sopiva määrä terveyttä ylläpitävässä ruokavaliossa on Efsan mukaan 20-35 prosenttia energiasta. Alaraja on pienempi kuin meillä käytössä oleva 25 prosenttia energiasta.

Suomessa ei myöskään selkeästi suositella sydäntautien ehkäisemiseksi, että aikuisen jokapäiväiseen ruokavalioon tulisi kuulua 250 milligrammaa pitkäketjuisia omega-3-rasvahappoja. Tuttua sen sijaan on ohje korvata tyydyttyneitä ja transrasvoja kerta- ja monityydyttymättömillä rasvoilla.

Kuidun minimimääräksi suolen toiminnan kannalta pidetään 25 grammaa päivässä, mutta tätä suuremmistakin määristä on hyötyä niin painonhallinnan kuin vähäisemmän sydäntauti- ja tyypin 2 diabeteksen riskin kannalta.

Hiilihydraattien kokonaismääräksi suositellaan 45-60 prosenttia energiasta. Tässäkin alaraja on viisi prosenttiyksikköä pienempi kuin meillä nyt.

Glykeemisen indeksin tai glykeemisen kuorman merkitys painonhallinnassa tai ravintoon liittyvien sairauksien ehkäisyssä on Efsan mukaan vielä epämääräinen. Sokeri on tuhoisaa hampaille, ja on viitteitä siitä, että sokerilla makeutetut juomat altistavat lihomiselle. Sokereille ei kuitenkaan voitu määrittää käytön ylärajaa, koska haitallisinta on tuotteiden jatkuva käyttö.

Näiden suositusten mukaan nainen tarvitsee kaksi litraa vettä tai nestettä päivässä ja mies kaksi ja puoli litraa.

Kolme suomalaista asiantuntijaryhmässä
Suosituksiin on koottu viimeisin tieto tutkimuksista, jäsenmaiden suosituksista ja ravintoaineiden saantitilanteesta. Niiden avulla kansalliset viranomaiset voivat laatia elintarviketasolle ulottuvia omia suosituksiaan. Ne auttavat myös ravitsemuspolitiikan, terveysohjelmien ja terveyskasvatustyön sisältöjen tekijöitä.

Efsa sai Euroopan komissiolta tehtävän päivittää vuonna 1993 julkaistut suositukset. Työstä vastasi NDA-paneeli, jonka erityisalaa ovat ravitsemus (Nutrition), erityisruokavaliotuotteet (Dietetic products) ja allergiat (Allergies). Sama paneeli käsittelee myös terveysväitehakemuksia.

Tässä tieteellisessä asiantuntijaryhmässä Suomella on kaksi edustajaa vuosina 2009-2010: professori Hannu Korhonen Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen kotieläintuotannon tutkimusosastolta ja professori Seppo Salminen Turun yliopistosta. Hän on myös funktionaalisten elintarvikkeiden kehittämiskeskuksen johtaja. Jäsenvaltioiden kommenttikokouksessa Suomea edusti dosentti Ursula Schwab Kuopion yliopistosta.

Kirjoitti: Taina Luova

Lähde: Ruokatiedon uutiset terveystoimittajille, 12.4.2010

Saa kommentoida!

Muita kirjoituksia ravitsemuksesta:

Tässä on toinen "Jussi Tervonen"

**
Painonhallintakirjassani "Sietämätön leveys"
seikkailee fiktiivinen hahmo Jussi Tervonen. Studio 55 esittelee teille toisen Jussin ja tällä kertaa ihan ilmielävän sellaisen: Jussi Kuuselan. Henkilön joka on laihduttanut "väärin" ja hoitaa sokeritautiaan ihan päinvastoin kuin meillä Suomessa on tapana opettaa.

Lue Jussi Kuuselan tarina tästä:

Diabetespotilas Jussi Kuusela: Paransin itseni syömällä

Parikymmentä vuotta sitten diabetesdiagnoosin saanut Jussi Kuusela selätti tautinsa syömällä. Lääkärin määräämästä lääkityksestä hän luopui heti huomattuaan, että vähähiilihydraattisen ravinnon ja diabeteslääkkeiden yhdistelmä oli jopa hengenvaarallinen. Ei enää diabeteslääkkeitä – eikä lääkäreitä.

– Diabetes todettiin rutiinilääkärintarkastuksessa. Sitä ennen en ollut tuntenut itseäni sairaaksi, vaikka olinkin lihava. Ylipainoa oli kolmisenkymmentä kiloa, Jussi Kuusela kertoo.

Elettiin vuotta 1988, ja Kuusela oli tuolloin hieman yli viidenkymmenen. Neljä vuotta myöhemmin hänelle tehtiin kolmen suonen ohitusleikkaus. Vielä yhdeksän vuotta leikkauksen jälkeen mies eli niin kuin Diabetesliitto suositteli; pahensi syömällä tautiaan, jota sitten hoidettiin aina vain vahvemmilla lääkkeillä. Vuonna 2001 hän tuli kuitenkin siihen tulokseen, että samalla menolla elinvuosia ei olisi enää montaakaan jäljellä.

"Syömällä tauti tulee ja syömällä se lähtee"

13 vuoden sairastamisen jälkeen Kuusela ryhtyi lääkärin koulutuksen saaneen veljensä kanssa perehtymään kansainvälisiin ravintosuosituksiin. Veli nimittäin kärsi samasta taudista kuin Kuusela, ja yhdessä he päättivät kokeilla Harvardin yliopiston suosittelemaa ruokavaliota.

– Harvardin ravitsemussuositukset olivat päinvastaisia Suomen Diabetesliiton suosituksiin verrattuna. Voita, lihaa ja kananmunia, ja vähän hiilihydraatteja, Kuusela luettelee.

– Niihin verrattuna Diabetesliiton ravinto-ohjeet olivat, kuin konditorialiikkeen näyteikkunasta, Kuusela tuhahtaa.

Suomalaiselle, joka on pienestä pitäen tottunut syömään perinteistä perunaa ja leipää – eli kunnon kotiruokaa, niin kuin lääkärit Kuuselan mukaan asian ilmaisevat – muutos oli hurja, mutta se toimi.

– Paino lähti tippumaan nopeasti, vaikka söimme itsemme kylläisiksi. Se taas johtui siitä, että pyrimme karsimaan ruokavaliostamme tärkkelyksen, kuten leivän, puuron, perunan, riisin ja pastan. Tärkkelys kun muuttuu elimistössä glukoosinimiseksi sokeriksi, mikä on diabeetikolle vaarallista, Kuusela selittää.

– Nälkää ei sen jälkeen ole nähty!

Ei enää haimaan vaikuttavia lääkkeitä

Kun uutta ruokavaliota oli sovellettu pari päivää, tuloksena oli liian alhainen verensokeri, joka pahimmassa tapauksessa voi johtaa hengenvaaralliseen tilaan. Hän nimittäin sai sokeriarvonsa alas jättämällä hiilihydraatit minimiin, mutta käytti edelleen lääkkeitä, joiden tehtävä oli alentaa sokeriarvoja.

– Pohdimme veljeni kanssa, mitä tehdä ja tulimme siihen tulokseen, että lääkkeiden syönti on lopetettava välittömästi, Kuusela kertoo.

Kuuselan mielestä on täysin järjetöntä, että diabeetikoita kehotetaan syömään paljon hiilihydraatteja, jotka siis muuttuvat elimistössä sokeriksi, ja sen jälkeen lääkitä liiasta sokerista aiheutunutta tautia.

– Harva lääkäri vielä tänäkään päivänä myöntää, että diabetes olisi ehkäistävissä ja hoidettavissa vähähiilihydraattipitoisella ruokavaliolla, hän huokaa.

– Mutta veikkaan, että kuluva vuosi tuo muutoksia ajattelutapaan myös Suomessa.

Reilussa vuodessa 30 kiloa kevyemmäksi

14 kuukauden kuluttua uuden dieetin aloittamisesta Kuuselan painoindeksi oli pudonnut 11 pykälää, 32:sta 21:een.

– Se onnistui, kun aloin syödä kirjaimellisesti sanottuna päinvastoin kuin Diabetesliiton ravitsemusihmiset ohjeistivat. Heidän mukaansa hiilihydraatteja tuli syödä 60 prosentin verran päivän energiamäärästä ja tyydyttyneiden rasvojen osuus sai olla vain 10 prosenttia. Minun ruokavalioni koostuu sen sijaan nykyisin siten, että noin 60 prosenttia energiasta tulee tyydyttyneistä rasvoista, ja niistäkin suurin osa eläinrasvoista, mikä on valtaosalle suomalaislääkäreistä kauhistus. Proteiinien osuus on noin 30 prosenttia ja hiilihydraattien 10, Kuusela selostaa.

Tällä hetkellä Kuuselan sokeri- ja kolesteroliarvot ovat niin hyvässä kunnossa, kuin ylipäätään on mahdollista. Vaikka verikokeiden tulokset puhuvat puolestaan, monen lääkärin on edelleen vaikeaa myöntää, että Kuuselan terveydentilan kohentuminen johtuu nimenomaan heidän vaarallisena pitämästään ruokavaliosta.

– Espanjalainen omalääkärini totesi minulle, että ruokavalioni on terveydelleni vaarallinen, mutta samaan hengenvetoon hän sanoi laboratorioarvojeni olevan erittäin hyvät. Kaksi vuotta myöhemmin sama lääkäri oli itsekin siirtynyt minun hänelle esittelemään ruokavalioon, ja laihtunut arviolta 30 kg, Kuusela kertoo.

– Tosin lääkäri sanoi, ettei voi suositella samaa potilailleen, koska kyseessä oleva ruokavalio on vastoin Espanjan virallisia ravitsemussuosituksia, hän lisää.

Studio55/Elina Rantalainen


Lue Jussi Tervosen tarina tästä:

Mullistava kirjauutuus. Markkinoiden ensimmäinen romaani painonhallinnasta. Suositun ravintokouluttajan ja toimittajan Christer Sundqvistin elämänmakuinen kirja laihduttamisesta ja terveydestä.

34-vuotias Jussi Tervonen on laihtunut yli 30 kiloa vajaan vuoden aikana. Jussi jätti lautaselta pois perunan, pastan ja riisin. Jussi kokee kuitenkin epävarmuutta, onko hän laihduttanut oikealla tavalla. Koululääketiedehän neuvoo laihduttaman toisin. Jussi etsii tukea ajatuksillensa kaveriltaan Ristolta, internetin keskustelupalstoilta, laihdutusryhmästä ja eläkkeellä olevalta sisätautien erikoislääkäriltä. Samaan aikaan Jussi ihastuu laihdutuspiirin Sinikkaan.

Tuskaillessa laihdutusasioiden kanssa Jussin henkinen kantti on kuitenkin koetuksella ja sekoilu internetissä vie Jussin sairasloman kautta epätasapainoon. Jussi ajautuu lopulta kaidalle polulle. Miten Jussin käy? Entäpä laihdutuksen? Selviääkö Jussille, missä painonhallinnassa oikein on kyse?

Vastaukset näihin kysymyksiin selviävät, kun tilaat kirjan Sietämätön leveys. Tarjolla on ainutlaatuinen kokemus ammentaa omaa ravintotietouttaan romaanin avulla - Tällaista kirjaa et ole lukenut koskaan aiemmin!


Lisää tietoa Sietämättömästä leveydestä: