torstaina, elokuuta 12, 2021

Turpaduunari -sivuston sisällysluettelo

Tällä sivulla löydät turpaduunari Christer Sundqvistin ja vieraskirjoittajien eniten luetut sivut ja artikkelit sekä linkkejä kaikkiin kirjoituksiin. Varaa runsaasti aikaa, sillä luettavaa ja pohdittavaa on todella paljon.

Eniten luettuja sivuja Turpaduunari -blogissa (2015-2021):

TOP 10 lista päivittynyt 10.8.2021:

    1. Statiinit uhkaavat terveyttäsi
    2. Kilpirauhasen vajaatoiminta, ruoansulatus ja suolisto
    3. Suomen tärkeimmät terveysvaikuttajat vuonna 2018
    4. Kauppatavarana asennevamma
    5. Parantava ketoosi
    6. Kilpirauhanen ja rypsiöljy
    7. Suomen tärkeimmät terveysvaikuttajat vuonna 2019
    8. Listat ja kirjoitukset
    9. Sananlaskuja ystävyydestä
    10. Miksi ravitsemusalan asiantuntijat valehtelevat?

Top 10 -listan tuntumassa:

Kaikki kirjoitukset turpaduunari blogissa ja muutamia valittuja veteraaniurheilija blogista sekä Iltalehden sensuroidusta terveysblogista

  1. 100 keinoa päivittää elämäntapasi (Christer Sundqvist)
  2. 100 paradoksia onnesta (Christer Sundqvist)
  3. A niin kuin antioksidantit ja muut apuaineet sekä -välineet (Christer Sundqvist)
  4. ADHD – totta vai tarua? (Martti Asikainen)
  5. Ahmijoille apua (Christer Sundqvist)
  6. Aito oliiviöljy (Christer Sundqvist)
  7. Ajankohtaista  (Christer Sundqvist)
  8. Ajankohtaista elokuussa 2015  (Christer Sundqvist)
  9. Ajankohtaista elokuussa 2016 (Christer Sundqvist)
  10. Ajankohtaista elokuussa 2017 (Christer Sundqvist)
  11. Ajankohtaista elokuussa 2018 (Christer Sundqvist)
  12. Ajankohtaista heinäkuussa 2015  (Christer Sundqvist)
  13. Ajankohtaista heinäkuussa 2016 (Christer Sundqvist)
  14. Ajankohtaista heinäkuussa 2017 (Christer Sundqvist)
  15. Ajankohtaista heinäkuussa 2018 (Christer Sundqvist)
  16. Ajankohtaista helmikuussa 2016 (Christer Sundqvist)
  17. Ajankohtaista helmikuussa 2017 (Christer Sundqvist)
  18. Ajankohtaista helmikuussa 2018 (Christer Sundqvist)
  19. Ajankohtaista helmikuussa 2019 (Christer Sundqvist)
  20. Ajankohtaista huhtikuussa 2015  (Christer Sundqvist)
  21. Ajankohtaista huhtikuussa 2016 (Christer Sundqvist)
  22. Ajankohtaista huhtikuussa 2017 (Christer Sundqvist)
  23. Ajankohtaista huhtikuussa 2018 (Christer Sundqvist)
  24. Ajankohtaista huhtikuussa 2019  (Christer Sundqvist)
  25. Ajankohtaista joulukuussa 2015 (Christer Sundqvist)
  26. Ajankohtaista joulukuussa 2016 (Christer Sundqvist)
  27. Ajankohtaista joulukuussa 2017 (Christer Sundqvist)
  28. Ajankohtaista joulukuussa 2018 (Christer Sundqvist)
  29. Ajankohtaista kesäkuussa 2015  (Christer Sundqvist)
  30. Ajankohtaista kesäkuussa 2016  (Christer Sundqvist)
  31. Ajankohtaista kesäkuussa 2017  (Christer Sundqvist)
  32. Ajankohtaista kesäkuussa 2018 (Christer Sundqvist)
  33. Ajankohtaista lokakuussa 2015 (Christer Sundqvist)
  34. Ajankohtaista lokakuussa 2016 (Christer Sundqvist)
  35. Ajankohtaista lokakuussa 2017 (Christer Sundqvist)
  36. Ajankohtaista lokakuussa 2018 (Christer Sundqvist)
  37. Ajankohtaista maaliskuussa 2016 (Christer Sundqvist)
  38. Ajankohtaista maaliskuussa 2017 (Christer Sundqvist)
  39. Ajankohtaista maaliskuussa 2018 (Christer Sundqvist)
  40. Ajankohtaista maaliskuussa 2019 (Christer Sundqvist)
  41. Ajankohtaista marraskuussa 2015 (Christer Sundqvist)
  42. Ajankohtaista marraskuussa 2016 (Christer Sundqvist)
  43. Ajankohtaista marraskuussa 2017 (Christer Sundqvist)
  44. Ajankohtaista marraskuussa 2018 (Christer Sundqvist)
  45. Ajankohtaista syyskuussa 2015  (Christer Sundqvist)
  46. Ajankohtaista syyskuussa 2016 (Christer Sundqvist)
  47. Ajankohtaista syyskuussa 2017 (Christer Sundqvist)
  48. Ajankohtaista syyskuussa 2018 (Christer Sundqvist)
  49. Ajankohtaista tammikuussa 2016 (Christer Sundqvist)
  50. Ajankohtaista tammikuussa 2017 (Christer Sundqvist)
  51. Ajankohtaista tammikuussa 2018 (Christer Sundqvist)
  52. Ajankohtaista tammikuussa 2019 (Christer Sundqvist)
  53. Ajankohtaista toukokuussa 2015  (Christer Sundqvist)
  54. Ajankohtaista toukokuussa 2016 (Christer Sundqvist)
  55. Ajankohtaista toukokuussa 2017 (Christer Sundqvist)
  56. Ajankohtaista toukokuussa 2018 (Christer Sundqvist)
  57. Ajankohtaista toukokuussa 2019 (Christer Sundqvist)
  58. Ajatuksia arjen huumoriin (Christer Sundqvist)
  59. Ajatuksia parvekkeella saunan jälkeen (Lasse Nybergh)
  60. Akateemista tietoa syövästä (Christer Sundqvist)
  61. Alaston lounas on ilmainen (Christer Sundqvist)
  62. Alkoholi, maksa ja siemenöljyt, Osa 1 (Ari Kaihola)
  63. Alkoholi, maksa ja siemenöljyt, Osa 2 (Ari Kaihola)
  64. Alkoholi, maksa ja siemenöljyt, Osa 3 (Ari Kaihola)
  65. Alkoholi, maksa ja siemenöljyt, Osa 4 (Ari Kaihola)
  66. Allekirjoita borrelioosiadressi! (Christer Sundqvist)
  67. Aloe vera – pelkkää vettäkö? (Christer Sundqvist)
  68. Alzheimer on metabolinen sairaus (Ari Kaihola)
  69. Alzheimerin tauti, biofilmi ja borrelioosi uudessa tutkimuksessa (Christer Sundqvist)
  70. Alzheimerista voi parantua (Ari Kaihola)
  71. Ampiaispesä – Antti Heikkilän uusi kirja (Sami Virtanen)
  72. Anna terveyden valita sinut! (Christer Sundqvist)
  73. Ansaitsemme parempia johtajia ja poliitikkoja (Pike Hilakari)
  74. Arki on iloa täynnä (Christer Sundqvist)
  75. Armeliaampaa liikuntaa (Christer Sundqvist)
  76. Arvaus, tyrmäys vai kokonaisvaltainen hoito? (Pike Hilakari)
  77. Asennevammoja (Christer Sundqvist)
  78. Avaimet hyvinvointiin (Pike Hilakari)
  79. Avatkaa verhot, näytös alkaa (Pike Hilakari)
  80. Avoin haaste homeopatiasta, osa 2 (Jouni Jämsä)
  81. Avoin haaste homeopatiasta, osa 1 (Jouni Jämsä)
  82. Balanssiöljyä vai käärmeöljyä? (Christer Sundqvist)
  83. Biohakkerin käsikirja (Christer Sundqvist)
  84. Biolaboratorio (Ilkka Härkönen)
  85. Bongaa psykopaatti! (Christer Sundqvist)
  86. D-vitamiini on avaintekijä immuunijärjestelmän toiminnassa (Christer Sundqvist)
  87. D-vitamiinikaaos selviää? (Christer Sundqvist)
  88. Derek Sandersonin tarina: NHL-tähdestä juopoksi (Christer Sundqvist)
  89. Diabetes ja remissio (Christer Sundqvist)
  90. Diabetes – miten kauan aiotaan lyödä päätä seinään? (Christer Sundqvist)
  91. Diabetes, rohtovuohenherne ja ihmisoikeudet (Christer Sundqvist)
  92. Diabetes tappaa – säily elossa yksinkertaisilla tavoilla (Christer Sundqvist)
  93. Diabetes vaarantaa – Pekka Puska parantaa (Christer Sundqvist)
  94. Diabetesliitto vastaan Terveysälykkäät (Christer Sundqvist)
  95. Diabeteslääkäri kusee hunajaa (Christer Sundqvist)
  96. Digiloikkaa – lasten vai yritysten hyväksi? (Erja Tamminen)
  97. Doping kuuluu ADHD-lapsille? (Christer Sundqvist)
  98. Doping-kansaa kusetetaan (Christer Sundqvist)
  99. Dukanin dieetti – lähde mukaan kokeiluun! (Christer Sundqvist)
  100. Duodecim ylläpitää terveystiedon tusinatavara taloa (Asiantuntija)
  101. E niin kuin emäksinen (Christer Sundqvist)
  102. Eduskuntavaalit lähellä – terveys kaukana! (Christer Sundqvist)
  103. Ei makeaa mahan täydeltä (Christer Sundqvist)
  104. Ei valheita eikä valikoituja tutkimusnäyttöjä (Sami Uusitalo)
  105. Elintasosairauksien yleismittari (Ari Kaihola)
  106. Elohopea myrkyttää salakavalasti (Christer Sundqvist)
  107. Elämänkohtaloita (Christer Sundqvist)
  108. Elämänohjeita huippumenestyjiltä ja supertähdiltä (Christer Sundqvist)
  109. Elämäntapojen muuttaminen (Christer Sundqvist)
  110. Elämää ja eturauhassyöpää (Christer Sundqvist)
  111. Elätkö puutteessa? (Pike Hilakari)
  112. Empatia on myötäelämistä (Christer Sundqvist)
  113. Empatiaa ja suojelua pedofiilien uhreille (Pike Hilakari)
  114. Endeemisten lajien tuho (Ilkka Härkönen)
  115. Endokrinologeja soppii ihimetellä (Christer Sundqvist)
  116. Englannissa alkoi ruokavallankumous – Suomen media vaikenee (Ari Kaihola)
  117. Enneagrammi tarjoaa näkökulmaa elämään (Christer Sundqvist)
  118. Erityisherkkää (Pike Hilakari)
  119. Ettei kenestäkään vanhuksesta tulisi katkeraa (Christer Sundqvist)
  120. Eutanasia – hyvä kuolema? (Christer Sundqvist)
  121. Fani vai häirikkö? (Pike Hilakari)
  122. Fibromyalgia iskee – oletko valmis kipuun? (Christer Sundqvist)
  123. Fibromyalgiasta vapauteen (Christer Sundqvist)
  124. Geenimuunnellun soijan pakkosyöttö lopetettava (Christer Sundqvist)
  125. GlaxoSmithKline murhaa lapsia! (Christer Sundqvist)
  126. Götzsche: Tappava psykiatria ja lääkinnän harha (Christer Sundqvist)
  127. H niin kuin happi (Christer Sundqvist)
  128. Hakemisto (Christer Sundqvist)
  129. Hakusanat (Christer Sundqvist)
  130. Haluatko parantua? (Nina Saine)
  131. Hankala potilas (Christer Sundqvist)
  132. Hankalaa elämää (Christer Sundqvist)
  133. Hanki tehosekoitin! (Christer Sundqvist)
  134. Happotesti (Christer Sundqvist)
  135. Hautaa viha hyvän alle (Christer Sundqvist)
  136. Havuja perkele! (Christer Sundqvist)
  137. Heinä on lehmien ruokaa (Pike Hilakari)
  138. Helpotusta reumaoireisiin ruokavalion ja ravintolisien avulla (Anne Tapio)
  139. Helsingin Sanomat mukana Alzheimer-huijauksessa (Christer Sundqvist)
  140. Helsingin Sanomat Valviran äänitorvena! (Christer Sundqvist)
  141. Herkkävatsaisen elämä kuntoon Leenan opeilla (Christer Sundqvist)
  142. Herkän vatsan kokkikoulu (Christer Sundqvist)
  143. Hiilihydraattikeskustelua vuosien takaa (Christer Sundqvist)
  144. Hippokratia (Christer Sundqvist)
  145. Hoida mielelläsi (Christer Sundqvist)
  146. Hoitovirheitä kilpirauhaspotilaille Suomessa – mitä tehdä? (Christer Sundqvist)
  147. Homeet ja rokotteet – paha yhdistelmä (Christer Sundqvist)
  148. Homeinen arkkitehtuuri, hengittävä vaate (Christer Sundqvist)
  149. Homekoulut uudelleen arvioituna – energiansäästöä aloittelijoille (Christer Sundqvist)
  150. HPV-rokote – enemmän haittaa kuin hyötyä? (Pike Hilakari)
  151. Huippu-urheilija tarvitsee henkistä ravintoa (Christer Sundqvist)
  152. Huippu-urheilijoiden kanssa elämässä eteenpäin (Christer Sundqvist)
  153. Huomio kaikki maan keliaakikot – mitä tuumaatte tästä? (Christer Sundqvist)
  154. Huuhaan sijasta tiedettä, osa 1 (Christer Sundqvist)
  155. Hylkääminen – muutoksen alku (Pike Hilakari)
  156. Hyvinvointivaltiossa asuu pahoinvointikansa (Christer Sundqvist)
  157. Hyvä kirja diabeetikoille (Christer Sundqvist)
  158. Hyvä, parempi, paras (Christer Sundqvist)
  159. Hyvä rasva, paha rasva? (Christer Sundqvist)
  160. Hyvä tyyppi (Christer Sundqvist)
  161. Hyvää herkuntaita! (Christer Sundqvist)
  162. Hyvää jaossa (Christer Sundqvist)
  163. Ihme alkaa nyt (Christer Sundqvist)
  164. Ihmettelen ihmiselimistön ihmeellisyyksiä – ihme nro 1 – umpilisäke (Christer Sundqvist)
  165. Ihmettelen ihmiselimistön ihmeellisyyksiä – ihme nro 2 – iho (Christer Sundqvist)
  166. Ihmettelen ihmiselimistön ihmeellisyyksiä – ihme nro 3 – itsetunto (Christer Sundqvist)
  167. Ihmettelen ihmiselimistön ihmeellisyyksiä – ihme nro 4 – näkökyky (Christer Sundqvist)
  168. Ihmisen lyhyt historia (Christer Sundqvist)
  169. Ihmislähtöinen urheiluvalmennus (Christer Sundqvist)
  170. Ikäihmisen osa on julma (Christer Sundqvist)
  171. Ikäihmisten ravitsemus (Christer Sundqvist)
  172. Ilmiömäinen Neymar da Silva Santos Junior (Christer Sundqvist)
  173. Iltalehden arkistoitu sisältö
  174. Iltalehti insuliinia ihmettelemässä (Christer Sundqvist)
  175. Influenssa ja pakkorokottaminen (Jouni Jämsä)
  176. Insuliiniresistenssi – kaikkien elintasosairauksien äiti, osa 1 (Ari Kaihola)
  177. Insuliiniresistenssi – kaikkien elintasosairauksien äiti, osa 2 (Ari Kaihola)
  178. Insuliiniresistenssi – kaikkien elintasosairauksien äiti, osa 3 (Ari Kaihola)
  179. Insuliiniresistenssi – kaikkien elintasosairauksien äiti, osa 4 (Ari Kaihola)
  180. Insuliiniresistenssi – kaikkien elintasosairauksien äiti, osa 5 (Ari Kaihola)
  181. Insuliiniresistenssi – kaikkien elintasosairauksien äiti, osa 6 (Ari Kaihola)
  182. Insuliiniresistenssi – kaikkien elintasosairauksien äiti, osa 7 (Ari Kaihola)
  183. Insuliiniresistenssi – kaikkien elintasosairauksien äiti, osa 8 (Ari Kaihola)
  184. Interpersoonallinen psykoterapia á la Kopakkala (Christer Sundqvist)
  185. Intuitio on sisäistä viisautta (Christer Sundqvist)
  186. Intuition syvempi merkitys (Petri Huitti)
  187. Intuitiot – unohdettu voimavaramme (Richard Järnefelt)
  188. Iso puhdas kollageenitesti (Christer Sundqvist)
  189. Isot lihakset hanki – älä ole läskiesi vanki! (Christer Sundqvist)
  190. Itsehoidon jarrutus järjetöntä (Christer Sundqvist)
  191. Jani Lakasen mietteitä (Christer Sundqvist)
  192. JFK, Nokia ja taikaluoti-teoria (Christer Sundqvist)
  193. Jodi, rasvat ja kilpirauhashormonit (Ari Kaihola)
  194. Joka viikko tulee kymmeniä tutkimustuloksia, jotka osoittavat, että kova rasva ei ole terveydelle hyväksi? (Christer Sundqvist)
  195. Jos ajat niin nuku! (Christer Sundqvist)
  196. Joululahjasi suomalaiselle elintarviketeollisuudelle (Christer Sundqvist)
  197. Julkinen kysymys Mikael Fogelholmille ja Ursula Schwabille (Sami Uusitalo, Christer Sundqvist)
  198. Juo laadukkaita marjamehuja! (Christer Sundqvist)
  199. Juoksemisen iloa (Christer Sundqvist)
  200. Juristin kanssa liemessä (Christer Sundqvist)
  201. Järkeä tartuntatautilakiin! (Christer Sundqvist)
  202. Järki voitti Etelä-Afrikassa (Sami Virtanen)
  203. Kaali – arkinen aarre keittiössä (Christer Sundqvist)
  204. Kadonneen diagnoosin mysteeri (Kirsi Koivu)
  205. Kahvivallankumous (Christer Sundqvist)
  206. Kaikilla T2-diabeetikoilla on insuliiniresistenssi (Ari Kaihola)
  207. Kaikkien terveystietäjien 1. maailmanlaajuinen konferenssi (Christer Sundqvist)
  208. Kalaa, kasviksia, kahvia, kaakaota kaikille kalkkiksille (Christer Sundqvist)
  209. Kallis ruokakassi, halpa maito (Christer Sundqvist)
  210. Kalsiumin rooli sairauksissa (Ari Kaihola)
  211. Kansa lihoo ja mitalitili laihtuu! (Christer Sundqvist)
  212. Kansainvälinen kilpirauhastietoisuusviikko on käynnissä (Christer Sundqvist)
  213. Kansalaisaktivismia (Pike Hilakari)
  214. Kansalaisaloite: Rokoteturva 2018 (Jyrki Kuoppala)
  215. Kapea vyötärö tavoitteeksi! (Christer Sundqvist)
  216. Karita ei taistele syöpää vastaan, hän elää sen kanssa (Christer Sundqvist)
  217. Katkaise negatiivinen ajattelu (Christer Sundqvist)
  218. Kaunis hauras elämä (Christer Sundqvist)
  219. Kauppatavarana asennevamma (Christer Sundqvist)
  220. Kehon kunnioitus urheilussa (Christer Sundqvist)
  221. Kekkonen urheilumiehenä (Christer Sundqvist)
  222. KELA-korvaus -kähmintä kuohuttaa (Christer Sundqvist)
  223. Keliakia ja gluteenittomien tuotteiden hinnat (Christer Sundqvist)
  224. Kelly Brownell ja Pekka Puska (Christer Sundqvist)
  225. Kelly Turner: Yhdeksän paranemisen avaintekijää (Christer Sundqvist)
  226. Kemoterapia – hallittua syöpäpotilaan myrkyttämistä? (Christer Sundqvist)
  227. Kertomus kolesterolista ja statiineista (Christer Sundqvist)
  228. Keskustan kolme kusetusta keskioluesta (Christer Sundqvist)
  229. Ketogeeninen ruokavalio on turvallinen tyypin 2 diabeetikoille (Christer Sundqvist)
  230. Kiinalaista lääketiedettä kansantajuisesti (Christer Sundqvist)
  231. Kiitollisuuspäiväkirja (Christer Sundqvist)
  232. Kiitos lukijat! (Pike Hilakari)
  233. Kilpirauhanen ja rypsiöljy (Ari Kaihola)
  234. Kilpirauhasen vajaatoiminta, ruoansulatus ja suolisto (Nina Saine)
  235. Kilpirauhaset kummastelun kohteena (Christer Sundqvist)
  236. Kilpirauhashoitoja ihmetellään (Christer Sundqvist)
  237. Kilpirauhaskiistaa todistamassa (Pike Hilakari)
  238. Kilpirauhaspotilaiden kiusaaminen saisi jo loppua (Christer Sundqvist)
  239. Kipulääkkeitä vimpan päälle (Christer Sundqvist)
  240. Kirsi Koivu – harvinaisen positiivinen hengityssairas (Kirsi Koivu)
  241. Kodin suojaus sähkömagneettisilta kentiltä (Erja Tamminen)
  242. Kohtaamisia (Pike Hilakari)
  243. Kohti terveyttä (Pike Hilakari)
  244. Kohti yhteisymmärrystä terveysasioissa (Christer Sundqvist)
  245. Kokko-Gate skandaali – edes suositukset eivät noudata suosituksia (Sami Uusitalo)
  246. Kolesteroli ja ikääntyminen (Ari Kaihola)
  247. Kolesterolipommi jäi suutariksi! (Christer Sundqvist)
  248. Kolme pointtia juoksemisesta (Christer Sundqvist)
  249. Koolla on sittenkin väliä! (Asiantuntija)
  250. Korkea verensokeri ja korkeat insuliinitasot ovat haitallisia terveydellesi (Christer Sundqvist)
  251. Koronavirus ja kahjo maailma (Sami Virtanen)
  252. Korruptio rehottaa kännykkäbisneksessä (Christer Sundqvist)
  253. Koululaisten säteilevä tulevaisuus? (Christer Sundqvist)
  254. Koululääketieteen tarjoama syöpähoito (Christer Sundqvist)
  255. Koulumaitotuki tekee lapsista sairaita (Christer Sundqvist)
  256. Koulumaitotuki Valion ja ministerien pelinappulana (Christer Sundqvist)
  257. Kova käypä hoito suositus kolesterolille (Christer Sundqvist)
  258. Kova rasva – vaarallista terveydelle? (Sami Uusitalo ja Christer Sundqvist)
  259. Kovaa treeniä Dragomir Mrsicin ohjauksessa (Christer Sundqvist)
  260. Krooninen kipu ja onnellinen elämä (Christer Sundqvist)
  261. Kroonisesti uneton voi parantua (Christer Sundqvist)
  262. Kummallisia virkamiehiä ja lääkäreitä Suomessa (Pike Hilakari)
  263. Kun on solmussa ja on aika asettua autettavan rooliin (Nina Saine)
  264. Kun unen päästä ei saa kiinni (Christer Sundqvist)
  265. Kuppilat kuntoon vaikka muisti pätkii (Christer Sundqvist)
  266. Kuumat perunat 2016 (Christer Sundqvist)
  267. Kuuntele itseäsi (Christer Sundqvist)
  268. Kysyntä luo tarjonnan (Olli Posti)
  269. Kännykkä, asbesti ja tupakka (Christer Sundqvist)
  270. Kännykkä kasvattaa aivokasvaimia ja firmoja (Christer Sundqvist)
  271. Kännykkä-teknologia ja terveys (Christer Sundqvist)
  272. Kännykkä tyynyn alla 95 prosenttia kasvaneen peiton kanssa (Erja Tamminen)
  273. Kännykkäprofessorin ”Himasraportti” tutkintaan (Christer Sundqvist)
  274. Kännykkäsäteily ja syöpähoidot (Christer Sundqvist)
  275. Kännykät säteilevät sallittua enemmän – tietääkö kuluttaja? (Erja Tamminen)
  276. Kärpänen ihmettelee kilpirauhaskiistaa (Christer Sundqvist)
  277. Kärpänen seikkailee (Christer Sundqvist)
  278. Kärpäsenä katossa (Christer Sundqvist)
  279. Kärsimys ei jalosta nuorta syöpäpotilasta (Christer Sundqvist)
  280. L niin kuin liikunta (Christer Sundqvist)
  281. Laadukkaita välipaloja (Christer Sundqvist)
  282. Lahjusskandaali, astma ja elinsiirrot (Christer Sundqvist)
  283. Laiha ruoka tekee lihavia lapsia (Christer Sundqvist)
  284. Laihdutuskoodi (Christer Sundqvist)
  285. Laillistettua metaboliaa, osa 1 (Asiantuntija)
  286. Laillistettua metaboliaa, osa 2 (Asiantuntija)
  287. Laillistettua metaboliaa, osa 3 (Asiantuntija)
  288. Laittomat lääkkeet lisääntyvät (Christer Sundqvist)
  289. Lasten aivot verkossa – päättäjien narikassa! (Erja Tamminen)
  290. LCHF elämäntapana (Christer Sundqvist)
  291. LCHF kakkostyypin diabeteksen hoidossa – väärin sammutettu? (Jyri Hakomäki)
  292. LDL-kolesteroli – miksi sitä pitäisi alentaa? (Ari Kaihola)
  293. Lekalla päähän -harjoitus (Nina Saine)
  294. Lepo pitää terveenä (Christer Sundqvist)
  295. Lihas kasvaa ja rasva palaa tuoreessa kirjassa (Christer Sundqvist)
  296. Lihastohtori näyttää tien sporttiseen kuntoon (Christer Sundqvist)
  297. Liian hyvä muisti (Christer Sundqvist)
  298. Liika on liikaa PUFA:nkin suhteen (Asiantuntija)
  299. Liikkujan kasvisruokavalio (Christer Sundqvist)
  300. Liiku edes vähäsen (Christer Sundqvist)
  301. Liiku lapsi liiku! (Christer Sundqvist)
  302. Liikunnallisia sananlaskuja (Christer Sundqvist)
  303. Liikunta ei sovi kaikille (Christer Sundqvist)
  304. Liikunta on lääke – haittavaikutukset ovat vähäisiä! (Christer Sundqvist)
  305. Liikunta on paras lääke (Tapio Heilala)
  306. Liikunta tuo taivaallisen hyvän olon (Christer Sundqvist)
  307. Liikuntaa arjessa huumorilla (Christer Sundqvist)
  308. Liikuntafysiologiaa ammattilaisille (Christer Sundqvist)
  309. Liikuttavat isät Smolnassa (Christer Sundqvist)
  310. Listat ja kirjoitukset (Christer Sundqvist)
  311. Lisäaineviidakossa (Pike Hilakari)
  312. Lisää rasvaisia juoksutarinoita (Christer Sundqvist)
  313. Lisää säteilyä hinnalla millä hyvänsä? (Erja Tamminen ja Georgiy Ostroumov)
  314. Lisää vihanneksia ja pitkää ikää (Christer Sundqvist)
  315. Loppuluisu (Christer Sundqvist)
  316. Lota lota – matikka tutuksi (Christer Sundqvist)
  317. Luento kilpirauhasen vajaatoiminnasta (Christer Sundqvist)
  318. Luigi Cornaron tapaus (Christer Sundqvist)
  319. Luontaishoitoala on tottavie järjestäytynyt! (Christer Sundqvist)
  320. Luontaisia vai synteettisiä rasvoja? (Kari Salminen)
  321. Luopuminen (Pike Hilakari)
  322. Lähikaupasta lämmintä leipää Luxemburgista (Christer Sundqvist)
  323. Lääke lihottaa mutta laajakaista toimii? (Christer Sundqvist)
  324. Lääketeollisuuden palkkamurhaajat (Christer Sundqvist)
  325. Lääkinnälliset sienet (Christer Sundqvist)
  326. Lääkkeetön Elämä on Antti Heikkilän uusin kirja (Christer Sundqvist)
  327. Lääkkeiden tavoiteltu vaikutus – liikevoitto (Christer Sundqvist)
  328. Lääkäri matkalla kohti kutsumustaan (Christer Sundqvist)
  329. Lääkärien uskonkappaleet vahingoittavat potilaiden etuja (Nina Saine)
  330. Lääkärikeskus Mehiläinen hävetkää! (Christer Sundqvist)
  331. Lääkärit barrikadeille mobiilisäteilyä vastaan (Erja Tamminen)
  332. Löydä sopiva liikuntamuoto itsellesi (Christer Sundqvist)
  333. Löydät, kun lakkaat etsimästä (Christer Sundqvist)
  334. Maahanmuuttaja Makwan Amirkhani (Christer Sundqvist)
  335. Maailman diabetespäivä 14.11.2017 (Christer Sundqvist)
  336. Maamme historian suurin hallinnollinen farssi (Christer Sundqvist)
  337. Magneettikentät ja keskenmenonriski – Teollisuuden hedelmällinen lobbaus (Erja Tamminen)
  338. Magnesium – aktiivisesti unohdettu mineraali? Osa 1 (Ari Kaihola)
  339. Magnesium – aktiivisesti unohdettu mineraali? Osa 2 (Ari Kaihola)
  340. Magnesium – aktiivisesti unohdettu mineraali? Osa 3 (Ari Kaihola)
  341. Magnesium – aktiivisesti unohdettu mineraali? Osa 4 (Ari Kaihola)
  342. Magnesium – aktiivisesti unohdettu mineraali? Osa 5 (Ari Kaihola)
  343. Magnesium – aktiivisesti unohdettu mineraali? Osa 6 (Ari Kaihola)
  344. Mahtava tietopaketti erityisruokavalioista (Christer Sundqvist)
  345. Maito, terveys ja ravitsemussuositukset (Christer Sundqvist)
  346. Maitokapina! (Ari Kaihola)
  347. Maitorasvan terveellinen MFGM (Ari Kaihola)
  348. Maksa kuntoon ruokaa nauttien (Christer Sundqvist)
  349. Maksakirroosi yleistyy – mikä mättää? (Sami Virtanen)
  350. Marihuana ja uudet ravitsemussuositukset (Christer Sundqvist)
  351. Marttyyri vai vallankäyttäjä? (Pike Hilakari)
  352. Masennuksen hoito elinehtoisin menetelmin (Christer Sundqvist)
  353. Masennuslääkkeiden aiheuttama kohonnut itsemurhariski (Christer Sundqvist)
  354. Matkapuhelinmastot – herkkä kohde yhteiskunnassamme (Erja Tamminen)
  355. Mehiläiset häiritsevät rypsintuotantoa (Christer Sundqvist)
  356. Mene hyvä mies lääkäriin! (Christer Sundqvist)
  357. Menestys vaatii raakaa työtä (Christer Sundqvist)
  358. Menu Nordic (Christer Sundqvist)
  359. Mersuväki voisi heittää hokkarit nurkkaan (Christer Sundqvist)
  360. Messi vai Ronaldo? (Christer Sundqvist)
  361. Metaboliset syöpähoidot (Ari Kaihola)
  362. Miehen terveys, rakkaus ja seksuaalisuus (Christer Sundqvist)
  363. Mielen hoiva (Christer Sundqvist)
  364. Mielen kaaoksesta hyvinvointiin ja omaan voimaan (Petri Huitti)
  365. Mielen vaikutus terveyteen ja hyvinvointiin (Christer Sundqvist)
  366. Mielen voimalla töissä (Christer Sundqvist)
  367. Mietteitä epämukavista tiedehavainnoista (Christer Sundqvist)
  368. Mihin Suomen terveydenhuolto on oikein kadonnut? (Pia Koukila)
  369. Mikael Fogelholmin rasvainen kirjoitus (Mikael Fogelholm)
  370. Miksi en opi? (Christer Sundqvist)
  371. Miksi ravitsemusalan asiantuntijat valehtelevat? (Sami Uusitalo)
  372. Miksi ravitsemussuositukset valehtelevat? (Christer Sundqvist)
  373. Mikä ihmeen nyhtökaura? (Christer Sundqvist)
  374. Mikä tuplasi lonkkamurtumat 10 vuodessa? Osa 1 (Ari Kaihola)
  375. Mikä tuplasi lonkkamurtumat 10 vuodessa? Osa 2 (Ari Kaihola)
  376. Mikä tuplasi lonkkamurtumat 10 vuodessa? Osa 3 (Ari Kaihola)
  377. Mikä tuplasi lonkkamurtumat 10 vuodessa? Osa 4 (Ari Kaihola)
  378. Mikä tuplasi lonkkamurtumat 10 vuodessa? Osa 5 (Ari Kaihola)
  379. Mikä tuplasi lonkkamurtumat 10 vuodessa? Osa 6 (Ari Kaihola)
  380. Mikä tuplasi lonkkamurtumat 10 vuodessa? Osa 7 (Ari Kaihola)
  381. Millions Missing 12.5.2018 – aiotko osallistua? (Christer Sundqvist)
  382. Mindset – mielen asento (Christer Sundqvist)
  383. Minkälainen suhde sinulla on terveyteen? (Marko Palojärvi)
  384. Minäkin lähdin älyn jäljille (Christer Sundqvist)
  385. Missä mennään kilpirauhaskiistassa? (Christer Sundqvist)
  386. Mistä on maitotuotteet tehty… (Pike Hilakari)
  387. Miten magnesium ja hydroksyklorokiini toimivat COVID-19 tautia vastaan? (Ari Kaihola)
  388. Miten niin konsensus?! (Ari Kaihola)
  389. Mitä ihmisen olemassaolo merkitsee? (Christer Sundqvist)
  390. Mitä on terveystietoinen elämä? Opetusjakso numero 1. (Christer Sundqvist)
  391. Mitä pelkäät? (Pike Hilakari)
  392. Mitä pitäisi ajatella hypotyreoosin hoidosta? (Suomen kilpirauhaspotilaat ry)
  393. Mitä sinä pelkäät? (Pia Koukila)
  394. Mitä vattua sä oikein meinaat? (Pike Hilakari)
  395. Molotov-Ribbentrop -sopimus suomalaisessa ravitsemuskeskustelussa (Christer Sundqvist)
  396. Monikemikaaliherkkyys haastaa lääketieteen (Erja Tamminen)
  397. Monikemikaaliyliherkkyys – meneekö hermot? (Christer Sundqvist)
  398. Monikemikaaliyliherkkyys – mitä tästä tuumimme? (Christer Sundqvist)
  399. Monikemikaaliyliherkkyys – monimuotoinen sairaus (Christer Sundqvist)
  400. Monikemikaaliyliherkkyys – potilaat kertovat (Christer Sundqvist)
  401. Monikemikaaliyliherkkyys – sen kehittyminen ja hoito (Christer Sundqvist)
  402. Muista rikki – ei mene nivelet rikki! (Christer Sundqvist)
  403. Muista terveyden suuri arvo (Christer Sundqvist)
  404. Muisti pätkii Kuopiossa (Christer Sundqvist)
  405. Muistihäiriöihin voi vaikuttaa itse? (Sami Virtanen)
  406. Muutos alkaa itsestä (Pike Hilakari)
  407. Muutosta vai vastarintaa? (Pike Hilakari)
  408. Naccia ei voi patentoida, Osa 1 (Ari Kaihola)
  409. Naccia ei voi patentoida, Osa 2 (Ari Kaihola)
  410. Narsismi – väkivallan monet kasvot (taistelijaäiti)
  411. Narsistisesta suhteesta oman elämän valtiattareksi (Pike Hilakari)
  412. Naurua, Malesiaa ja hiilareiden tuputusta (Christer Sundqvist)
  413. Nautitaan kesästä ja alennetaan verenpainetta! (Ari Kaihola)
  414. Next level (Olli Posti)
  415. New blog coming soon! (Christer Sundqvist)
  416. Nina on pulassa (Christer Sundqvist)
  417. Nokia suri huonoa tiliä – Suomi heikoilla (Erja Tamminen)
  418. Nolo juttu – ravitsemussuositukset pilaavat saavutetut hyvät tulokset Seinäjoella (Sami Virtanen)
  419. Nopea reagointi Yleisradion julkaisemaan höpöhöpö-filosofointiin (Sami Virtanen)
  420. Norjalaislääkäri Øyvind Torp pitää syövän loitolla (Christer Sundqvist)
  421. Noudatetaanko sinun työpaikallasi työsuojelulakia? (Pike Hilakari)
  422. Nuori – ethän halua kivessyöpää? (Christer Sundqvist)
  423. Nykykarjalaisten rasvakapina (Sami Virtanen)
  424. Nyt tarttis tehdä jotain sisäilmaongelmille! (Pike Hilakari)
  425. Nyt v***u syö (Christer Sundqvist)
  426. Näillä eväillä nuoret urheilijat pärjäävät (Christer Sundqvist)
  427. Näin diabetes voidaan hoitaa – tositarina (Christer Sundqvist)
  428. Oho! Nyt leikattiin väärä potilas (Christer Sundqvist)
  429. Oikeassa sää oot Kari ollu, kaikki nämä vuodet (Sami Uusitalo ja Christer Sundqvist)
  430. Oikeus tehdä työtä ympäristössä, joka ei saastuta ja sairastuta (Pike Hilakari)
  431. Oireilevat lapset älylaitteiden koekaniineja? (Erja Tamminen)
  432. Olemme enemmän kuin vain kasa soluja ja biokemiaa (Nina Saine)
  433. Olen rikas – olen onnellinen! (Pike Hilakari)
  434. Olet mulle haaste (Pike Hilakari)
  435. Ollin opeilla selviät ruokamarketissa (Christer Sundqvist)
  436. Olympiavoittaja Kaarlo Kangasniemi (Christer Sundqvist)
  437. Oman tien kulkijat (Christer Sundqvist)
  438. Omega-3-rasvahapot ja Nutrient Transport Concept (Christer Sundqvist)
  439. Onko 5G-verkko turvallinen? (Erja Tamminen ja Georgiy Ostroumov)
  440. Onko diabetes hiilihydraattien puutostauti? (Sami Virtanen)
  441. Onko kansa noudattanut ravitsemussuosituksia lihavuusepidemian aikana? (Sami Uusitalo)
  442. Opettele uimaan (Pike Hilakari)
  443. Opi kuuntelemaan/puhumaan paremmin (Christer Sundqvist)
  444. Opintosuorituksia vai oppimisen riemua? (Olli Posti)
  445. Osta lääkkeet ja maksa kirroosi! (Christer Sundqvist)
  446. Ota vastuu elämästäsi! (Heli Mehtonen)
  447. Otsoniterapia ja syöpä (Christer Sundqvist)
  448. Ovatko karppaajat oikeassa? (Christer Sundqvist)
  449. P niin kuin positiivisuus (Christer Sundqvist)
  450. Painonhallinta on nälänhallintaa (Christer Sundqvist)
  451. Paljon kirja-arvosteluja (Christer Sundqvist)
  452. Paljon syövät ja statiinit lisääntyvät! (Christer Sundqvist)
  453. Paljon terveysblogeja (Christer Sundqvist)
  454. Palomuuri mobiilifirmojen ja hallituksen välille (Erja Tamminen)
  455. Paradigmat kaatuvat! (Christer Sundqvist)
  456. Parantava ketoosi (Christer Sundqvist)
  457. Parempaa elämää (Christer Sundqvist)
  458. Parempi munata itsensä kunnolla kuin elää munatta (Christer Sundqvist)
  459. Parempi nauta, hyvempi atria (Christer Sundqvist)
  460. Pekka Puska Pohjois-Esplanadilla (Christer Sundqvist)
  461. Pelottavan lihavat lapset (Sami Virtanen)
  462. Pelottelu jatkuu (Sami Virtanen)
  463. PESHLA tuo toivoa syöpäpotilaalle (Christer Sundqvist)
  464. Perätöntä tietoa kananmunien vaarallisuudesta – kuka ottaa vastuun? (Sami Virtanen)
  465. Pieni pyöreä punapää (Pike Hilakari)
  466. Piiloutuneen PUFAn jäljillä; jos se ei kerry maksaan, niin mihin sitten? (Asiantuntija)
  467. Pitkän iän korea salaisuus – 90,8 vuotta (Sami Virtanen)
  468. Pohjanoteeraus: YLE salakuuntelee terapeutteja (Jouni Jämsä)
  469. Pohjois-Karjala-projekti ja itsenäinen Suomi? (Christer Sundqvist)
  470. Pohjoismaiset ravitsemussuositukset uudistuvat (Christer Sundqvist)
  471. Pois Eestä – Älliä tilalle! (Christer Sundqvist)
  472. Potilas kuoli kipulääkkeisiin – lääkäri sai tuomion (Christer Sundqvist)
  473. Presidentti Niinistölle (Ari Kaihola)
  474. Professori Kari Salminen in memoriam (Christer Sundqvist)
  475. Protelos vieköön – veritulppa kaatoi luukato-potilaan (Christer Sundqvist)
  476. Provinssikirurgi paljastaa kaiken (Christer Sundqvist)
  477. Pulskia porsaita (Nina Saine)
  478. Punaisen maidon saamiseksi lapselle tarvitaan lääkärin määräys (Christer Sundqvist)
  479. Punaista öljyä (Christer Sundqvist)
  480. Puoliksi ajateltu on puoliksi tehty (Christer Sundqvist)
  481. Puoskarilaki on kieltolaki (Jouni Jämsä)
  482. Pysy nuorekkaana harrastamalla liikuntaa (Christer Sundqvist)
  483. Pyörällä päästään: paikoillenne, EPO, doping! (Christer Sundqvist)
  484. 今天的健康 & आज के स्वास्थ्य Päivän terveysmiete (Christer Sundqvist)
  485. Päänsärky aspartaamista ja makeisverosta (Christer Sundqvist)
  486. Raakaa touhua Amerikan maalta (Christer Sundqvist)
  487. Raakamaidon saanti on turvattava! (Christer Sundqvist)
  488. Rahoittaja vaikuttaa – professori vakuuttaa (Erja Tamminen)
  489. Rakastunut introvertti (Christer Sundqvist)
  490. Rakkautta, ja rakkautta (Pike Hilakari)
  491. Raskausajan diabetes (Nimetön Nainen)
  492. Rasvahappojen ominaisuudet, osa 1 (Christer Sundqvist)
  493. Rasvahappojen ominaisuudet, osa 2 (Christer Sundqvist)
  494. Rasvaton maito – tieteellinen näyttö tyypin 2 diabeteksen, lihavuuden ja metabolisen oireyhtymän hoidossa ja ehkäisyssä (Sami Uusitalo)
  495. Ravintoa ja hyvinvointia (Pike Hilakari)
  496. Ravintoasiaa – lue ja syö kunnes tulee kylläinen olo! (Christer Sundqvist)
  497. Ravitsemusohjeistuksemme ovat täysin järjettömiä (Christer Sundqvist)
  498. Ravitsemusymmärryksen ekstensio ja episteeminen modaalisuus syntagmaattisine ulottuvuuksineen (Christer Sundqvist)
  499. Rehellistäkö suomalaista korruptiota? (Christer Sundqvist)
  500. Rentoutta kehiin (Christer Sundqvist)
  501. Reuma, Puska ja tuska (Christer Sundqvist)
  502. Riippuvainen vai riippumaton – kuka sen määrittelee? (Pike Hilakari)
  503. Riittää jo rypsiöljyn ylistys! (Sami Virtanen)
  504. Risteilyllä täydentävien hoitojen osaajien kanssa (Christer Sundqvist)
  505. Robottireportteri XYZQW2013 (Christer Sundqvist)
  506. Ruoan hajeutuminen ja suoliston toiminta (Christer Sundqvist)
  507. Ruokasäännöt ranskalaisittain (Christer Sundqvist)
  508. Ruokavuosi 2017 – Monta terveellistä syytä juoda kahvia (Christer Sundqvist)
  509. Ruokavuosi 2017 – Stroganoff ja muut terveelliset ranskalaisherkut! (Christer Sundqvist)
  510. Rypsilihaa Suomen kansalle – onko järkeä? (Christer Sundqvist)
  511. S niin kuin sokerittomuus (Christer Sundqvist)
  512. Sahanpurusta ihmelääke (Sami Virtanen)
  513. Salaliittoteoriat tarjoavat hyviä tarinoita (Christer Sundqvist)
  514. Salbutamolin haitat (Ari Kaihola)
  515. Samperin tunarit (Christer Sundqvist)
  516. Sananlaskuja päiväänne piristämään (Christer Sundqvist)
  517. Sananlaskuja ystävyydestä (Christer Sundqvist)
  518. Sanoissa on voimaa (Tommi Paavola)
  519. Satuttavat sanat, puhdistavat puheet – Anteeksi! (Pike Hilakari)
  520. Seksuaalista häirintää vai kaksimielistä huumoria? (Pike Hilakari)
  521. Siirtyminen parempiin ruokavalintoihin (Christer Sundqvist)
  522. Sisar hento valkoinen huolissaan lääkeväärennöksistä (Christer Sundqvist)
  523. Sisäilmaongelma ei aina ole homeongelma (Christer Sundqvist)
  524. Sitä saa mitä tilaa – vihaakin (Pike Hilakari)
  525. Skeptikoita haetaan altistustutkimuksiin (Erja Tamminen)
  526. Sokeri sairastuttaa (Christer Sundqvist)
  527. Sokerin merkityksestä sairauksiin (Petri Huitti)
  528. Sotkamo ja VRN rasvasodassa (Christer Sundqvist)
  529. Spermaa, hunajaa ja sananvapautta (Christer Sundqvist)
  530. Statiinien kustannusvaikuttavuus – miljardiluokan avoin kysymys (Christer Sundqvist)
  531. Statiinien lopun alku (Ari Kaihola)
  532. Statiinin uhrit vai Stalinin uhrit? (Christer Sundqvist)
  533. Statiinit haittaavat terveyttä (Christer Sundqvist)
  534. Statiinit uhkaavat terveyttäsi (Christer Sundqvist)
  535. Stressi pukkaa päälle eikä Suomen hauskin vitsi naurata (Christer Sundqvist)
  536. Suolainen juttu (Ari Kaihola)
  537. Suolisto kuntoon Laatikaisen opeilla (Christer Sundqvist)
  538. Suolistossako terveyden salaisuus? (Tarja Leino)
  539. Suomalainen menee mielellään töihin (Christer Sundqvist)
  540. Suomalaisen juoksuvalmennuksen sielunmaisema (Christer Sundqvist)
  541. Suomalaiset terveyden ammattilaiset joilta saa tukea LCHF/VHH-elämäntavan toteutuksessa (Christer Sundqvist)
  542. Suomalaisia kummallisuuksia (Christer Sundqvist)
  543. Suomalaisten ruokapainajaisia (Christer Sundqvist)
  544. Suomen lepsut viranomaiset 5G-teknologian pauloissa (Erja Tamminen)
  545. Suomen tärkeimmät terveysvaikuttajat vuonna 2016 (Christer Sundqvist)
  546. Suomen tärkeimmät terveysvaikuttajat vuonna 2017 (Christer Sundqvist)
  547. Suomen tärkeimmät terveysvaikuttajat vuonna 2018 (Christer Sundqvist)
  548. Suomen tärkeimmät terveysvaikuttajat vuonna 2019 (Christer Sundqvist)
  549. Suomi jälkijunassa täydentävien hoitojen piiriin (Mika Rönkkö)
  550. Suomi myötäilee teollisuutta WLAN-teknologiassa (Erja Tamminen)
  551. Suomi RaPa-kuntoon: Veret seisauttava valtionosuusuudistus (Christer Sundqvist)
  552. Suomi – tuhansien jonojen maa (Christer Sundqvist)
  553. Suosi suomalaista, hanki hollantilaista (Christer Sundqvist)
  554. Suosittuja luontaishoitoja (Christer Sundqvist)
  555. Suuri ruisleipäharhautus (Mikko Kokkonen)
  556. Suuri serotoniinihuijaus (Christer Sundqvist)
  557. Sydämellinen vastuunkantaja (Pike Hilakari)
  558. Sydänkirurgi myöntää erehtyneensä kolesterolin suhteen (Christer Sundqvist)
  559. Sydänmerkki helpottaa ruokavalintoja (Christer Sundqvist)
  560. Sydäntietoisuus – sydämen ohjauksessa (Pike Hilakari)
  561. Syntinen karppaaja (Christer Sundqvist)
  562. Syntymäjuhlapäiväni (Jaana Huitti)
  563. Systeemissä vikaa? (Christer Sundqvist)
  564. Syö terveellisesti vähällä rahalla (Nina Saine)
  565. Syödäkö lihaa vai ei? (Sami Virtanen)
  566. Syöminen ei ole hankalaa (Christer Sundqvist)
  567. Syöpä (Pike Hilakari)
  568. Syöpä hävisi (Christer Sundqvist)
  569. Syöpä ja sen kokonaisvaltainen hoito – erään potilaan näkökulmasta (Antti Oinas)
  570. Syöpä on metabolinen sairaus (Ari Kaihola)
  571. Syöpälääkärin väitettä on syytä katsoa kriittisesti (Jouni Jämsä)
  572. Syöpäpotilaan ruokavalion valinta (Christer Sundqvist)
  573. Syöpäpotilaan vitamiinit (Christer Sundqvist)
  574. Syövän ja ravitsemuksen yhteys kriittisesti tarkasteltuna (Christer Sundqvist)
  575. Syövästä voi selviytyä (Christer Sundqvist)
  576. Sähköä ilmassa tietokirja (Christer Sundqvist)
  577. Säteilyn kummisedät (Erja Tamminen)
  578. Säteilyturvakeskus suojelee mobiiliteollisuutta (Erja Tamminen)
  579. T-Studio: urheilu ja doping sekä statiinit ja kansanterveys (Christer Sundqvist)
  580. Taideopetus ei ole tiedettä ollenkaan! (Richard Järnefelt)
  581. Taneli Leskisen tarina (Christer Sundqvist)
  582. Tarina tosi pahasta olosta (Christer Sundqvist)
  583. Tarjouksessa Saarioisten valmisruoka-aate (Christer Sundqvist)
  584. Tarkastelussa Terveyssummit 2020 (Christer Sundqvist)
  585. Tarvitseeko professorin osata lukea? (Christer Sundqvist)
  586. Tautitehdas (Christer Sundqvist)
  587. Tee muutos elämääsi (Christer Sundqvist)
  588. Tehokasta treeniä teknologian avulla (Christer Sundqvist)
  589. Teollinen ruoka on kallista (Sami Virtanen)
  590. Terminaattorin mietteitä (Christer Sundqvist)
  591. Terve diabeetikko (Lasse Nybergh)
  592. Terve maksa, avain hyvinvointiin (Christer Sundqvist)
  593. Terveellinen ruoka (Christer Sundqvist)
  594. Terveellistä pikaruokaa kiireisille ihmisille (Christer Sundqvist)
  595. Terveyden eriarvoisuus ja epäoikeudenmukaisuus (Christer Sundqvist)
  596. Terveyden tasapaino (Mika Järvinen)
  597. Terveys vaarassa? (Christer Sundqvist)
  598. Terveysmietteitä (Christer Sundqvist)
  599. Terveysmietteitä Facebook-seinälläni (Christer Sundqvist)
  600. TerveysSummit 2019 ohjelma (Christer Sundqvist)
  601. Terveystietoiset keikkailevat (Christer Sundqvist)
  602. Terveystietoista hämmästelyä THL:n touhuista (Olli Posti ja Pike Hilakari)
  603. Terveystietoisuuden historia, osa 1 (Christer Sundqvist)
  604. Terveystietoisuuden historia, osa 2 (Christer Sundqvist)
  605. Terveystietoisuuden historia, osa 3 (Christer Sundqvist)
  606. Terveystietoisuuden historia, osa 4 (Christer Sundqvist)
  607. Terveystietoisuuden historia, osa 5 (Christer Sundqvist)
  608. Terveystietoisuuden historia, osa 6 (Christer Sundqvist)
  609. Terveystietoisuuden historia, osa 7 (Christer Sundqvist)
  610. Terveystietoisuuden historia, osa 8 (Christer Sundqvist)
  611. Terveystottumuksia ympäri maailmaa (Christer Sundqvist)
  612. Terveysvalistus pieninä annoksina (Christer Sundqvist)
  613. Terveytesi arvopohja (Christer Sundqvist)
  614. Terveyttä jaossa sananlaskujen muodossa! (Christer Sundqvist)
  615. Terveyttä pihoilta, niityiltä ja metsistä (Christer Sundqvist)
  616. The Widowmaker – leskentekijä – kannattaa katsoa! (Christer Sundqvist)
  617. THL huijasi taas uutisoinnissa (Christer Sundqvist)
  618. THL jatkaa huijaamista (Christer Sundqvist)
  619. THL – tässä on katastrofin aineksia! (Christer Sundqvist)
  620. Tiede ja käytäntö erkanevat (Jouni Jämsä)
  621. Tiede taipuu aforismeiksi (Christer Sundqvist)
  622. Tiedemiehet ovat tylsiä? (Christer Sundqvist)
  623. Tiesitkö tämän rokotteista? (Ari Kaihola)
  624. Tieteisuskonto (Ilkka Härkönen)
  625. Tikkateetä Jaakko Halmetojan tapaan (Christer Sundqvist)
  626. TISA tulee – oletko valmis? (Christer Sundqvist)
  627. Toisinajattelijana Suomessa (Christer Sundqvist)
  628. Tokotrienolien terveysvaikutukset (Christer Sundqvist)
  629. Transrasvako muka vaarallista? (Ari Kaihola)
  630. Treenaa aivosi vireiksi (Christer Sundqvist)
  631. Tulehdus synnyttää sydäntaudin – ei niinkään rasva (Christer Sundqvist)
  632. Tuli kirkkoon Matti ja Pekka (Christer Sundqvist)
  633. Tulisiko uskomushoito-termi kriminalisoida? (Mika Rönkkö)
  634. Tuntuu oudolta (Christer Sundqvist)
  635. Tuore hymy oireettomalla diabeetikolla (Christer Sundqvist)
  636. Tuore VHH-tutkimus ei ehkä ollut mikään VHH-tutkimus (Sami Virtanen)
  637. Turpaduunari arvostelee kirjoja (Christer Sundqvist)
  638. Turpaduunarin arkisto (Christer Sundqvist)
  639. Turpaduunarin historia (Christer Sundqvist)
  640. Turpaduunarin lyhyt esittely (Christer Sundqvist)
  641. Turpaduunarin terveysohjeet (Christer Sundqvist)
  642. Turpaduunarin tukijoukot (Christer Sundqvist)
  643. Turpaduunarin tukijoukot ovat aktiivisia (Christer Sundqvist)
  644. Tutkittua tietoa täydentävistä hoidoista (Christer Sundqvist)
  645. TV-tohtori House pelasti potilaan (Christer Sundqvist)
  646. Tyydyttynyt rasva ei tuki valtimoita (Ari Kaihola)
  647. Tyypin 2 diabetes ja Suomi-ilmiö (Christer Sundqvist)
  648. Työterveyslaitoksella ollaan niin strutsia, niin strutsia (Christer Sundqvist)
  649. Työuupumus (Heli Mehtonen)
  650. Tärkeitä terveysvaikuttajia Suomessa (Christer Sundqvist)
  651. Täydellisyyteen pyrkiminen – kannattaako? (Christer Sundqvist)
  652. Täydentäviä ja vaihtoehtoisia syöpähoitoja (Christer Sundqvist)
  653. Täydentävät hoidot kaikille (Christer Sundqvist)
  654. Törkeitä urheilujohtajia ja mahtavia talvilajien olympiasankareita (Christer Sundqvist)
  655. Uikaa uikaa jos osaatte ja ne uivat ja uivat sen uskotte (Christer Sundqvist)
  656. Unelmat edustivat mennyttä maailmaa (Olli Posti)
  657. Uniapnean metabolinen ulottuvuus (Ari Kaihola)
  658. Universaali varovaisuusperiaate mobiililapsille (Erja Tamminen)
  659. Urheilija – treenaa kokonaisvaltaisesti (Christer Sundqvist)
  660. Urheilulääkäri (Christer Sundqvist)
  661. Uskomatonta – tyydyttyneiden rasvojen vaarallisuus on lopullisesti selvitetty (Christer Sundqvist)
  662. Uskomushoito-sana on suomalaisen lääkärin keksimä pilkkanimi (Jouni Jämsä)
  663. Uskomushoitoa vai EI (Merja Lindström)
  664. Uskomusravintoterapeutin puolustuspuhe (Sami Uusitalo ja Christer Sundqvist)
  665. USMU-dieetti on ihmedieetti (Christer Sundqvist)
  666. Uudet tuulet puhaltamaan urheiluvalmennuksessa (Christer Sundqvist)
  667. Uusia näkökulmia ravitsemukseen (Christer Sundqvist)
  668. Vaihtoesteröinnin terveysvaikutukset (Christer Sundqvist)
  669. Vain yhden gramman tähden (Sami Virtanen)
  670. Vakavia haittoja HPV-rokotteesta (Christer Sundqvist)
  671. Vakoiluskandaali ja kobra-efekti (Christer Sundqvist)
  672. Vallan linnake: diabetes-lääkäri kusee silmään (Christer Sundqvist)
  673. Valtion ravitsemusopin katalat juonet paljastuvat (Christer Sundqvist)
  674. Valvira hoitaa mulkosilmiä (Christer Sundqvist)
  675. Valviran päässä viiraa (Christer Sundqvist)
  676. Valviran päässä viiraa, näytelmä numero 2 (Christer Sundqvist)
  677. Vastarannan Kiiski ja Sote (Christer Sundqvist)
  678. Vatsa on viisas (Christer Sundqvist)
  679. Vesi on verta sakeampaa (Christer Sundqvist)
  680. Vierailevien kirjoittajien tekstejä
  681. Vietä helvetinviikko! (Christer Sundqvist)
  682. Vietä terveystietoinen joulu (Christer Sundqvist)
  683. Viherpeippo haluaa hamppua (Christer Sundqvist)
  684. Viikuna-maksa vai rasvamaksa, kas siinä iänaikainen pulma (Asiantuntija)
  685. Viina – viisasten juoma (Pike Hilakari)
  686. Viljakysymykseen olisi ollut helppo vastata (Sami Uusitalo ja Christer Sundqvist)
  687. Vilkastuta sosiaalista elämääsi! (Christer Sundqvist)
  688. Ville on ykkönen (Christer Sundqvist)
  689. Virtaa kaksi vuotta ja hyvältä näyttää (Asiantuntija)
  690. Voi on aina voita, osa 1 (Ari Kaihola)
  691. Voi on aina voita, osa 2 (Ari Kaihola)
  692. Voimalauseita (Christer Sundqvist)
  693. Voita vai rypsiöljyä? (Ari Kaihola)
  694. Vuoden Änkyrä (Christer Sundqvist)
  695. Vuoropuhelu (Pike Hilakari)
  696. Vuosi turpaduunarin seurassa (Christer Sundqvist)
  697. Väestön kolesterolitason ”nousu” (Kari Salminen)
  698. Vähemmän lihaa varusmiehille? (Sami Virtanen)
  699. Vähättelevät kännykkätutkimukset pois joulumarkkinoilta – tilalle valistusta (Erja Tamminen)
  700. Väitteitä diabeteksesta (Lasse Nyberg)
  701. Välinpitämättömyys (Ilkka Härkönen)
  702. Väsymystä, kiukkuisuutta, pahoinvointia (Pike Hilakari)
  703. Väärin sammutettu – väärin laihdutettu, osa 1 (Christer Sundqvist)
  704. Väärin sammutettu – väärin laihdutettu, osa 2 (Christer Sundqvist)
  705. Väärin sammutettu – väärin laihdutettu, osa 3 (Christer Sundqvist)
  706. Väärin sammutettu – väärin laihdutettu, osa 4 (Christer Sundqvist)
  707. Väärin sammutettu – väärin laihdutettu, osa 5 (Christer Sundqvist)
  708. Väärin sammutettu – väärin laihdutettu, osa 6 (Christer Sundqvist)
  709. Väärin sammutettu – väärin laihdutettu, osa 7 (Christer Sundqvist)
  710. Väärin sammutettu – väärin laihdutettu, osa 8 (Christer Sundqvist)
  711. Yhden iäkkään potilaan hoito-show (Christer Sundqvist)
  712. Yhteisöllisyys kunniaan (Christer Sundqvist)
  713. Yhä makeampia ja köyhempiä kasveja? (Sami Virtanen)
  714. Yksi tarina yrittäjyydestä (Christer Sundqvist)
  715. Yksinkertaiset terveysohjeet (Christer Sundqvist)
  716. Yksinkertaisia ruokaohjeita (Christer Sundqvist)
  717. Yksinkertaisia terveysvalintoja (Christer Sundqvist)
  718. Yksittäistapauksia (Christer Sundqvist)
  719. YLE sittenkin kuin Pravda? (Christer Sundqvist)
  720. YLE valehtelee lääketeollisuuden puolesta (Christer Sundqvist)
  721. Ylegate, Nokiagate, Phonegate – kenen sanaan voit luottaa? (Erja Tamminen)
  722. Yleisin syy sairastumiseen (Christer Sundqvist)
  723. Yli 10 askelta terveyteen (Christer Sundqvist)
  724. Ysärihuumaa (Pike Hilakari)
  725. Zinedine Zidane – loistava jalkapalloilija (Christer Sundqvist)
  726. Äiti hiihtää huipulla (Christer Sundqvist)
  727. Äiti, muutetaanko maalle? (Pike Hilakari)
  728. Äitien viisas elämä (Christer Sundqvist)
  729. Älyä sairaaloihin (Erja Tamminen)
  730. Älä kadota terveyden aarretta! (Christer Sundqvist)
  731. Älä tee mitään -päivää viettämässä (Christer Sundqvist)

2 kommenttia:

  1. Freyr Energy helps make your journey towards adopting solar energy easy and simple. We ensure transparency of information and a hassle-free experience from pre-sale to post- installation.

    We pride ourselves in providing only the best quality solar installations for our customers. We have helped homeowners across the nation harness solar energy and save big on electricity bills every month. Our customers have experienced up to 90% reduction in their electricity bills after solar system installations.

    We are empaneled in several states, and can offer subsidies that reduce upfront cost of a system by 20-40%. To improve affordability for our residential customers further, we have introduced solar loans. Financing the purchase of your solar system through our lending partners means fast approvals and higher savings.

    Website: Best solar panel dealers in India

    VastaaPoista