**
Kerrotaan erään ministerin näpytelleen kännykällään seuraavanlaisen tekstiviestin eräälle kaunottarelle: "
Oletko pitänyt puutarhasi kunnossa?" Minä kysyn kaukaiselta kaunottarelta, miellyttävältä missiltä, puuskuttavalta pullukalta, kaunosieluiselta kaupunkilaiselta ja vaikkapa vielä mahtavalta maalaiselta: "Ovatko tehdasasetuksesi kunnossa?"
Tutkittuun tietoon perustuvan ravitsemusvalistukseni myötä olen taas viikon aikana kohdannut paljon ihania ihmisiä Posiolla, Kuusamossa, Taivalkoskella, Oulussa ja Kuopiossa. Arvostan kansalaisopistojen, koulujen, personal trainereiden ja liikuntaseurojen tekemää pohjustustyötä, jonka johdosta luentosalit ovat täyttyneet tietoa janoavista ihmisistä. Tietoa luentojeni ajankohdista on sopivassa määrin osattu kohdistaa oikeille ihmisryhmille. Täysi luentosali, välitön ja rento ilmapiiri, rakentavan kriittinen suhtautuminen esitettyyn asiasisältöön sekä luennon jälkeen saamani välitön palaute, merkitsevät minulle tosi paljon. Jotain ihan pientä ehkä olen vuosien varrella oppinut välittämään tiedonhaluisille lehtien, kirjojen ja nettikirjoitusten kera, mutta mikään ei minun mielestäni toimi omalla kohdallani niin hyvin kuin väljään muotoon valmisteltu puhe ravitsemuksesta. Väljyydessä on se etu, että osaan reagoida niihin esille tuleviin asioihin, jotka ajankohtaisella paikkakunnalla kiinnostavat. Luentojani en toivottavasti koskaan pysty toteuttamaan niin, että ne olisivat aina hiotun täsmällisiä lauserakennelmia, joita sitten yksi kerrallaan pudotan yleisöni hämmästeltäväksi. Ei, luentoelämykseni syntyy siitä alun epävarmuuden tunteestani, josta osaan kaikkien esiintymiskertojen tuoman rutiinin jälkeenkin sopivassa määrin nauttia. Mikähän tällä paikkakunnalla toimii?
Vaikka tässä on se vaara, että kultakimpaleiksi tarkoittamani iättömät viisaudet muuttuvat arvottomaksi kissankullaksi osuessaan pohtivaan mieleesi, tarjoan sinulle nyt luennoillani viikon aikana esiintulleen tärkeän asian Sinun pohdittavaksi.
Ovatko tehdasasetuksesi kunnossa? Minun mielestäni luonto on määrittänyt sinulle ja minulle tietyn pituuden, ihannepainon ja sopivalla tasolla olevan aineenvaihdunnan. Sellainen henkilö joka ei harrasta liikuntaa, syö aivan liian suuria ruoka-annoksia ja mahdollisesti vielä vääränlaista ruokaa, sekoittaa luonnon määrittelemät "tehdasasetukset". Tällainen yksinkertainen kehotus kuulostella rehellisesti sitä omaa oloa ja pohtia olenko minä kaikonnut kovin pitkälle luonnon määrittämistä asetuksista, voi olla ratkaisevassa asemassa kun arvioit onko kiloja kertynyt liikaa vai onko niitä peräti liian vähän. Sinun pitää löytää nämä tehdasasetuksesi mikäli olet ne kadottanut, sillä asetuksiin tuskin on ohjelmoitu runsas ylipaino tai laihuushäiriö. Tehdasasetuksien sekoillessa syömättömyyden, liiallisen limsan juonnin ja sipsien syönnin johdosta, ei muu auta kuin palauttaa taas elimistö tehdasasetustilaan. Luonnon asetukset osaa tarpeen vaatiessa poimia esille taitava ravintovalmentaja, personal trainer, lääkäri, terveydenhoitaja jne. Aika monen asian pitää loksahtaa kohdalleen jos olet kovin kauas tehdasasetuksista kaikonnut. Mutta matka kadotettujen tehdasasetuksiesi pariin on hyvin kiehtova. Työkaluina toimivat esimerkiksi stressin lieventäminen, liikunta, ravinnon laadun tarkistus sekä huolehtiminen riittävästä yöunesta. Aloita jo tänään!
Kerro mitä mieltä olet tästä!