Näytetään tekstit, joissa on tunniste syömishäiriöt. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste syömishäiriöt. Näytä kaikki tekstit

tiistaina, joulukuuta 16, 2008

Syömishäiriöt - "Annan" tarina


**
Minä koin harvinaisen hienoja tunne-elämyksiä 
yhtä lehtijuttua tehdessäni. Sain työskennellä riittävän pitkään jutun kanssa. Useinhan lehtijuttuja leimaa armoton aikatauluttaminen ja aika loppuu aina kesken kun juttua hiotaan lopulliseen muotoon. Lisäksi haastateltavani olivat oman alueensa huippuasiantuntijoita. Sitäkään ihanuutta ei aina saa kokea juttuja tehdessä.

Teidän kannattaa mennä lehtikioskille kyselemään Kunto & Terveys -lehden uusinta numeroa (6/2008, joulukuu). Siitä numerosta löytyy syömishäiriöisen "Annan" (ei oikea nimi!) koskettava tarina. Tässä joitakin otteita:

Syömisestä voi tulla ongelma. Ruokaa voi ahmia joko liian paljon tai sitä voi syödä liian vähän. Käsitys omasta kehosta voi siinä määrin vääristyä, että uhkana on joko väistyvä tai pysyvä terveyden menetys. Tyhmyydestä tässä ei ole kyse. Päinvastoin, sairastuneet ovat usein erityisen tunnollisia ja fiksuja. Aivan kuten ”Anna”, joka tässä kertoo oman tarinansa. Syömishäiriöistä voi toipua.

Syömishäiriöt ovat tavallaan aina olleet osa luonnettani. Muistan jo hyvin pienenä (7-8 -vuotiaana) ajatelleeni, että minun vatsani on suurempi kuin muiden, ja voimistelutunneilla vedin sitä aina sisään. Kukaan ei ollut minulle mitään siihen viittaavaa koskaan sanonut. Millään tavalla, näin jälkeenpäin ajatellen, en eronnut muista ikäisistäni. Olin terve ja urheilullisen hoikka lapsi. Silti 10-11 -vuotiaana vertasin omia reisiäni kavereideni reisiin, kun istuimme tuolilla. Siinä kun reisi näyttää paljon suuremmalta ”lösähtäessään” tuoliin kiinni. Aloin pelkäämään lihomista, kun lopetin 13 -vuotiaana aktiivisen 6 kertaa viikossa tapahtuvan liikuntaharrastukseni. Ennen kasiluokan kesää 14 -vuotiaana ihastuin ensimmäisen kerran suloiseen poikaan oikein pahasti. Aloin muutenkin olla enemmän tietoinen itsestäni ja kasvamisestani naiseksi. Murrosikä jylläsi täydellä teholla: kuukautiset alkoivat, rinnat kasvoivat ja lantioni leveni. Peilasin ruumistani jatkuvasti ja pelkäsin olevani epäviehättävä. Olin hyvin epävarma itsestäni ja ajattelin, että kaikki muut maailman ihmiset olivat varmoja itsestään. Nämä olivat tyypillisiä murrosikäisen kärjistäviä ajatuksia, eikä tässä vielä ollut mitään häiriökäyttäytymistä. Kesällä minussa kuitenkin heräsi halu laihtua. Tämä halu tuntui luonnolliselta jatkeelta kaikelle siihen asti kokemalleni, enkä muista, että mikään tietty tapahtuma olisi laukaissut sitä. Vaa’alla lukema 56 alkoi uhkaavasti lähestyä 60 kiloa ja lapsen maailmassa painoa on hyvin vaikea suhteuttaa muihin ihmisiin. Ala-asteelta muistin kuulleeni, että kaikki yli 50 kiloa painavat ovat lihavia, eikä tämä ajatus tietenkään auttanut minua omaan painooni sopeutumisessa. Aloimme ystäväni kanssa, joka myös oli innostunut laihduttamisesta, laskemaan kaloreita ja suunnittelemaan, miten kotona pystyi olemaan syömättä. Kaverini kuitenkin lopetti touhut melko nopeasti ja minä jäin yksinäni kaloriviidakkooni. Sinä kesänä laihduin 10 kiloa. Aluksi söin varsin hyvin, mutta pikkuhiljaa aloin vähentämään ruoan määrää. Ensin lähti rasva leivän päältä, sitten lähti itse leipä, sitten pieneni ruoka-annokset ja lopulta aterialla vain näykin ruokaani enkä halunnut siitä palastakaan sisääni. Pelkäsin jopa vettä, koska se täytti vatsaa, mikä tarkoitti sitä että lihoi. Ääni pääni sisällä huusi jokaisen palan olevan liikaa ja pakotti minut lenkille. En kuitenkaan kokenut olevani epänormaali tai sairas.  

Tässä päiväkirjamerkintöjä laihdutuskesän jälkeen (14 –vuotiaana): ”Mä oon ollu laihiksel koko kesän ja nyt kaikki huomauttelee et mä oon jotenki liian laiha… Mä en oo ite huomannu peilikuvas mitää muutosta, mut kaikki vanhukset vaa kauhistelee. Äiti syöttää kokoajan ja se laitto mut terkalleki. Kieltämättä mun paino on laskenu. Painokäyrä on tippunu niinku sillee kohtisuoraa alaspäin. Mut mua ärsyttää ku mä en ite huomaa sitä missää! Enkä mä haluu tästä mihinkää lihoo! Mä syön edelleenki murto-osan siitä, mitä mun pitäisi syödä… pitäs kuulemma syödä päälle 2000… mut en mä PYSTY! Mulle tulee henkisesti paha olo!! Mun runsas ruokavalio on tämä: aamulla muroja, koulussa salaattia ja näkkäriä (ehkä vähän ruokaa, mutku kouluruoka on niin aikasin, ni ei mul viel sillon oo nälkä), välipala hiukan isompi aamupalaa, iltapalaksi leipää ja hedelmiä. Tota enempää en PYSTY syömää! Terkka ja äiti saarnaa mulle, et jos mun paino viel laskee ni ne laittaa mut jonneki terapiaan, et mun ruokavalio palaisi. IHAN TUSKAA… Ku must tuntuu et kaikki samat vanhat löllykät siel on viel istumalihaksissani! Mahast on ehkä vähän häipyny. Mut mä yritän kestää. En mä mun omasta mielestä oo mitenkää normaalia lihavampi enää, mut edelleenki haluun vaa vähä kiinteemmän vartalon. Onks mul jotenki ihan vääristyny ihannekuva? ps. Mul ei oo ollu menkkoja koko kesänä!”

Miten syömishäiriöstä voi toipua. ”Anna” saa kertoa sen meille:   

Pikkuhiljaa aloin ymmärtää, mihin kaikkeen ravintoa tarvitaan. Ruokailu ei ollut pelkkä lihottava rituaali, joka jokaisen elävän ihmisen oli velvollisuus suorittaa. Ruoka alkoi maistua ja löysin siitä uusia ulottuvuuksia, kun aloin tutkimaan ravintoarvojen merkityksiä. Tietyllä tavalla paranin ortoreksian kautta, koska aloin pilkun tarkasti syynäämään hiilihydraattien, proteiinien, rasvojen, vitamiinien ja hivenaineiden saantiani ja siirsin hallitsemisen tunteeni siihen. Väitän, ettei tämäkään aina niin kovin tervettä ollut. Saatoin polkea koulusta kotiin syömään, jos ei siellä ollut mitään terveyskriteerejäni täyttävää ruokaa tarjolla, mutta se sai minut kuitenkin syömään enemmän. Lihomispelostani en ole päässyt eroon vieläkään, enkä usko pääseväni siitä ikinä kokonaan! Olenhan sen kanssa elänyt jo aivan pienestä asti. Painonhallintaa voi kuitenkin harjoittaa terveelläkin, itselleen armollisella tavalla, ja tätä tahdon opetella. Siinä tuskin on mitään sairasta. Käsitän nykyään, mitkä ajatukset minussa ovat olleet sairaita ja mitkä terveitä. Olen löytänyt inhimillisen, itselleni armollisemman äänen. Kuuntelen omatuntoani rehellisesti, enkä nytkään tykkää syödä liikaa, mutta en myöskään liian vähän. En halua tuhota elimistöäni, vaikka terveen hoikka haluan yhä olla. Simputusäänen olen tietoisesti, tosin hyvin monien kasvuprosessien kautta, vaientanut. Oma ääneni kuuluu selvästi sen yli ja on oppinut sanomaan vastaan. En enää ”kuole”, jos en hallitsekaan itseäni kaikissa tilanteissa vaan oikeastaan nautin elämän pienistä sääntöpoikkeuksista.


Tee näin: 
- hae apua syömishäiriöösi!
- apua voit saada luotettavalta ystävältä, terveydenhoidon ammattilaisilta ja/tai esim. Syömishäiriöliitosta (http://www.syomishairioliitto.fi
- älä ole liian ankara itsellesi 
- toipuminen voi kestää kauan ja tarvitset ehkä pitkään ulkopuolisen tukea 
- toipumisen edistyessä, opi rentoutumaan ja rakastamaan itseäsi 
- liikunta tukee toipumistasi 
- toipuminen tarkoittaa sitä, että et enää tarkkaile itseäsi, et kuuntele niitä simputtavia ääniä ja lihomisen pelko voi mahdollisesti väistyä

keskiviikkona, marraskuuta 12, 2008

Otetaan rennommin!

***
Koillis-Lappi -lehden etevä toimittaja Päivi Pääkkö
oli kuuntelemassa luentoani nuorten syömishäiriöistä Kemijärvellä. Näin hän mm. kirjoittaa Koillis-Lappi lehdessä 27.10.2008:

Christer Sundqvistin sanoma nuorten syömishäiriöistä pani miettimään, pysähdytti. Aikana, jolloin ruokaa on tarjolla yltäkylläisesti, tuoreita hedelmiä, vihanneksia on tarjolla ympäri vuoden, maailman herkut ovat tarjolla jokaisen kaupan hyllyllä... juuri tänä aikana nuorten syömishäiriöt lisääntyvät.

Mutta toisaalta: onko se ihme? Länsimainen kauneusihanne on laiha, laiha ja laiha. Laihduttamista ja liikalihavuuden vaaroja toitotetaan koko ajan, jos kohta totta on sekin, että liikalihavuus aiheuttaa sekin terveysongelmia. Ilmeisesti vanha sanonta "kohtuus kaikessa" pitää kutinsa syömisenkin suhteen.

Oman ikäpolveni ihmisillä oli vielä lapsuus ja nuoruus. Oli aikaa ja rauha kasvaa ja kypsyä. Nyt tuntuu, että nykypolven lapsille sitä ei ole sallittu. Lapsuus on lyhentynyt ja lasten pitäisi likipitäen kehdosta hypättyään olla valmiita suorittamaan ja kantamaan vastuuta.

Tänä päivänä kaikki on niin tehokasta ja trendikästä. Sinun pitää pärjätä, suoriutua, suorittaa... televisio tulvii ohjelmia, jossa ihmisiä arvotetaan ulkonäön, nokkeluuden, uskaliaisuuden, röyhkeyden ym perusteella. Aina joku pudotetaan ulos, nolataan, olet häviäjä, huono. Poistu nolattuna taka-alalle.

Elämässä pitää olla koko ajan äärimmäisen tehokas. Kun harrastat, niin harrastat sitten tehokkaasti. Käyt joka treenissä, yrität aina täysillä, kymppi lasissa ja teet hieman ekstraa sen päälle. Työelämässä ja opiskelussa samoin. 

Lasten ja nuorten mielenterveyden ongelmat ovat lisääntyneet, ahdistusta ja masennusta on enemmän kuin nuori ihminen jaksaa sisällään kantaa ja siitä poikivat myös nämä syömishäiriöt, joissa ihminen kapinoi pahaa oloaan omaan kehoonsa syöminen ja syömättömyys aseenaan. Ehkä meidän nyt pitäisi viimein painaa jarrua ja miettiä, että josko ottaisimme vähän rennommin ja pärjäisimme vähän vähemmällä.

Rakkaus ja hyväksytyksi tuleminen ovat terveen itsetunnon pohja. Terveelle itsetunnolle rakentuu terve minäkuva, jolloin ihminen on sinut itsensä kanssa vikoineen päivineen. Terve itsetunto on pohja, jonka varaan elämä on hyvä rakentaa. 

Nyky-yhteiskunta on kauhea lapselle. Rakasta lastasi, hyväksy hänet sellaisena kuin hän on.

Kiitos, Päivi, hyvästä jutusta! Tuntuu mukavalta, että luennoillani käy näin hienoja toimittajia kuuntelemassa ja synnyttämässä omalla tahollaan uutta ajattelua elämämme ilmiöistä. 

sunnuntaina, lokakuuta 26, 2008

Nuorten syömishäiriöistä ilmestymässä laaja kirjoitus

**
Nuorten syömishäiriöt
nousivat eniten esille äsken päättyneellä lähes viikon kestäneellä Lapin keikallani. Juttelin kouluissa täysille saleille syömishäiriöistä ja ideoimme paikallisten opettajien ja ammattinsa puolesta muuten nuorten parissa liikkuvien kanssa miten tästä vaikeasta asiasta pitäisi nuorille kertoa.

Pyrin toteuttamaan kansalaisopistojen ja koulujen kanssa tällaisia keikkoja jatkossakin varsinkin kun saamani palaute on ollut hyvin rohkaisevaa. Ilmeisesti olen jotakin olennaista pystynyt sisällyttämään 45 min esitykseeni. Uusilla keikoillani kokeilen ihan uutta lähestymistapaa, josta en tässä vaiheessa paljasta yhtään tämän enempää. Teidän pitää se itse kokea sitten aikanaan kouluissa!

Kirjoitan parhaillani juttua Kunto & Terveys -lehteen syömishäiriöistä (ilmestyy joulukuussa 2008). Siitä tulee taatusti erilainen juttu syömishäiriöistä mihin olette tottuneet. Toivottavasti erilainen lähestymistapa lisää ymmärrystämme tästä vaikeasta sairaudesta.

Vaikka minulla on koossa varsin runsaasti omakohtaista tietoa syömishäiriöistä, otan kiitollisena vastaan kommentteja siitä miten sairastuitte syömishäiriöön, miksi niin moni mielestänne sairastuu syömishäiriöön, millaista se elämä oli kun ruoka oli suuri ongelma, miten tervehdyitte?

Voitte kertoa kokemuksistanne nimettöminä tässä blogissa tai lähettää minulle luottamuksellisesti tarinanne sähköpostilla: christer.sundqvist (at) ravintokirja.fi

Olen aiemmin kirjoittanut jonkin verran syömishäiriöistä tässä vaatimattomassa blogissani:

Syömishäiriöt (22) 


tiistaina, joulukuuta 05, 2006

Epäterveitä laihdutusvinkkejä

Epäterveitä laihdutusvinkkejä saa internetistä. Näin väitetään kahdessa uudessa tutkimuksessa. Syömishäiriöistä kärsivän lapsen kasvatus seuraten hänen aterioitaan, ystäviään ja harrastuksiaan voi olla täysipäiväistä työtä. Stanfordin lääketieteellisen yliopiston tutkijat ja Lucile Packard- lastensairaalan lääkärit osoittavat, että vanhempien lisävalppautta tarvitaan kahdella alueella: valvomattomassa internetin käytössä ja esipuberteetti-ikäisten, terveiden lasten laihduttamisessa. Syömishäiriöitä kannattavat internetsivut (esimerkiksi pro mia ja pro ana) voivat tukea terveyttä vaarantavaa käyttäytymistä syömishäiriöisten lasten keskuudessa.

Hälyyttävää oli tämä tieto: Tutkimuksessa nousi esiin, että esipuberteetti-ikäisten lasten paino putoaa nopeammin kuin diagnoosin perusteella odotettiin. Näin sanoo Packard- lastensairaalan syömishäiriöiden asiantuntija Rebecka Peebles ja opiskelija Jenny Wilson ja suomalainen abiturientti Jenni Hyysalo vakuuttavat asian olevan juuri näin vakava.

Internet voi olla teini-ikäiselle suuri verkosto, josta vanhemmat eivät tiedä mitään. Internet-tuttavuuksia voisi verrata tosielämässä tilanteisiin, joissa lapsi menisi itsekseen syömään ravintolaan päivällistä tai hän puhuu puhelimessa vanhemmille vieraan henkilön kanssa. Toisin kuin aikuiset, teinit eivät tee suurta eroa tosielämän ystävien ja nettituttavuuksien kesken.

Lukekaa enemmän tästä tärkeästä aiheesta allaolevasta lähteestä.

Lähde: Radion tiedeuutiset, 5.12.2006

Syömishäiriöiden vaikutus nuoruusiän kehitykseen

Vielä yön tunteina otteita eräästä tuoreesta väitöskirjasta joka käsittelee syömishäiriöitä. Olin mukana TV-ohjelmassa, jossa käsiteltiin näitä asioita. Tapasin todella mukavia toimittajia (Marketta Mattila ja Raisa Rauhamaa) ja kolme muuta rohkeaa TV-esiintyjää (riippuvuusterapeutti Irene Kristeri, toimittaja Sven Pahajoki ja abiturientti Jenni Hyysalo). Oli ihan mukava seurata ohjelmatuotantoa. Ei tullut minulle mitään tavattoman pahaa kammoa esiintymisestä telkkarissa.

No niin, mitä Jaana Ruuska on selvittänyt väitöskirjassaan? Syömishäiriöiden etiologia (sairauden syy) on monitekijäinen, muodostuen altistavista, ennakoivista, laukaisevista ja ylläpitävistä tekijöistä. Nuoruusiän kehityksellä on nähty olevan yhteyttä syömishäiriöihin. Nuori kohtaa kehityksen aikana suuria kehityksellisiä haasteita liittyen kehittyvään ruumiiseen ja seksuaalisuuteen, ikätoverisuhteisiin ja vanhemmista irrottautumiseen ja itsenäistymiseen sekä identiteetin kehittymiseen. Kehitys on yksilöllistä sisältäen eteen ja taaksepäin suuntautuvaa liikettä. Keskeistä on kehityksen eteenpäin vievä voima huolimatta väliaikaisista taantuman hetkistä. Psyykkiset häiriöt nuoruusiässä heijastavat vaikeuksia kehityksessä etenemisessä ja toisaalta ne lukkiinnuttavat tai jarruttavat nuoruusiän kehitystä yhdellä tai useammalla kehityksellisellä alueella.

Koko väitöskirja on saatavana sähköisessä muodossa.

Lähde: Tampereen yliopiston lehdistötiedote, 24.11.2006

perjantaina, joulukuuta 01, 2006

Parturi paljastaa syömishäiriön

Kävin eilen parturissa. Parturini kanssa tuli yllättäen puheeksi suomalaisten ravinto. Hän sanoi näkevänsä ihmisten tukan laadusta, että Suomessa syödään terveellisemmin kuin aiempina vuosina! Minä uskoin häntä. Kuin vakuudeksi viisaan parturini sanoman tärkeydestä saamme tänään lukea eräältä suomalaiselta terveyssivustolta tällaisen jutun:

Syömishäiriö voidaan todeta hiusnäytteestä.

Syömishäiriöiden toteaminen voi olla hyvin vaikeaa. Syynä tähän on usein se, että potilaat eivät koe olevansa sairaita tai he ainakin kieltävät tämän. Utahilaisen Brigham Youngin yliopiston tutkijat ovat kehittäneet uudenlaisen testin, jolla mitataan hiusten hiili- ja typpipitoisuuksia. Näistä näytteistä voidaan nähdä, sairastaako joku anoreksiaa tai bulimiaa. Elimistön ravitsemustila tallentuu hiuksiin. Siksi ravitsemustila voidaan todeta niistä.

Kun hius kasvaa, jonon jatkoksi liittyy uusia valkuaisaineita. Näin hius työntyy yhä kauemmas hiustupesta. Nämä valkuaisaineet paljastavat, mitä syömme. Näin hius on ikäänkuin kemiallinen päiväkirja, josta voidaan nähdä historiamme. Tätä ilmiötä käytetään hyväksi myös tutkittaessa rikoksia. Moni myrkky, kuten esimerkiksi arsenikki, kerääntyy hiuksiin, joista se voidaan todeta kauan kuoleman jälkeenkin. Hiuksethan eivät kasva muualta kuin tyvestään muun osan ollessa kuollutta kudosta.

Utahilaistutkijat uskovat, että hiuksista voidaan 80 prosenttisella varmuudella päätellä, sairastaako joku anoreksiaa tai bulimiaa. Tutkimus vaatii vain muutaman hiusnäytteen. Samalla testillä voitaisiin ehkä myös seurata anoreksiapotilaiden toipumista. Näin voitaisiin havaita, mikäli anorektikko valehtelee syömisestään. Testiä tulee vielä virittää, koska se ei vielä nykymuodossaan erottele riittävän tarkasti anorektikoita tiukimmista kasvissyöjistä.

Lähde: Tohtori.fi, 1.12.2006