**
Ravitsemus herättää tunteita -keskustelusarja käynnistyi eilen (21.2.2012) Pasilan kirjaston auditoriossa. Tässä lyhyt yhteenveto illan annista.
Keskusteluiltaan tulleille selvisi aika pian tyhjän tuolin arvoitus. Auditorion korokkeella istuessani pyysin nimittäin yleisön joukosta vuorotellen ihmisiä asettumaan tuoliin ja kertomaan joko oman tarinansa tai jakamaan minulle ja yleisölle käsityksensä painonhallinnasta. Viereinen tuolini oli yllättävän vilkkaassa käytössä!
Illan keskustelu eteni niin, että selvittelin ensin tilastojen ja tutkimusten kertomaa karua kieltä siitä miten lihavia me olemme tällä hetkellä.
Kirjankustantaja Thor-Fredric Karlsson istahti ensimmäisenä tyhjään tuoliin ja kertoi käsityksensä siitä miten olemme niin lihavia. Hän yllätti minut ja todennäköisesti myös yleisön kertomalla, että laihdutuskeskustelu on tylsää! Thor-Fredric perusteli käsitystään ottamalla käsittelyyn lihavuuskäsitteen historiallisesta perspektiivistä. Lihominen oli harvojen rikkaiden "harrastus" ennen teollistumisen aikakautta.
Vasta teollistuminen mahdollisti useampien ihmisten vaurastumisen. Yhä useammalla oli varaa syödä enemmän ruokaa ja erityisesti herkkuja. Ehkä 60 vuotta sitten koettiin se ihme, että useimmilla länsimaisilla oli mahdollisuus nauttia yksi pulla tai leivos viikossa. Siitä pienestä kokispullosta otettiin antaumuksella muutamia hörppyjä ja yleisön joukossa oli sellaisia, jotka muistivat ne pienenpienet karkkiaskit!
Mitä lähemmäksi saavuimme nykyhetkeämme, sitä useammin viikossa nautittiin pullia, virvokkeita ja makeisia. Ihmiset tottuivat kokemaan mielihyvää ja elintason noustessa se oli yhä useamman ulottuvilla.
Yleisö keskusteli vilkkaasti Thor-Fredricin oivallisesta havainnosta ja totesimme, että tämä herkuttelemisen tendenssi on jatkunut yhä voimakkaampana. Tämä ilmiö kantaa osavastuun siitä, että saamme ruoan ja herkkujen mukana aivan liian paljon energiaa. Liikkuessamme niin vähän, jää energiaa jatkuvasti varastoon ja me olemme vaarassa lihoa.
Esittelin tämän jälkeen laihdutuksen terveyshyödyt ja kävimme siitä vilkkaan keskustelun, jonka aloitti luontaisterapeutti Kirsti Lampinen istahtaessaan vierastuoliin. Hän korosti ravinnon ja ravintolisien merkitystä ylipainosta johtuvien sairauksien hoidossa. Ruokavalio olisi korjattava niin, että siinä on vähemmän tärkkelystä ja sairastuneelle elimistölle olisi annettava mahdollisuus saavuttaa tasapaino täsmäravintolisillä. Vähähiilihydraattinen ruokavalio sopii useimmille ihmisille ja siitä on ollut paljon myönteisiä kokemuksia painonhallinnan ja tervehtymisen saralla.
Keskustelimme siitä miten tärkeää oli laihduttaa, sillä monissa sairauksissa erityisesti vyötärölihavuus nakersi terveyttämme. Hiilihydraatteja nautittaessa oli tärkeää muistaa glykeeminen kuorma, eli nauttiessamme ruokia, jotka hitaasti nostattavat verensokeria, emme rasita elimistöä turhan paljoa. Erittäin paljon liikuntaa harrastaville huippu-urheilijoille soimme hieman mittavammat hiilihydraattiannokset.
Mikä laihdutusruokavalio toimii? kysyimme seuraavaksi. Näytin yleisölle koosteen muutamista kymmenistä erilaisista laihdutusruokavalioista. Totesimme, että laihdutuksen ympärillä on mittava bisnes.
Tuoliin istahti diplomi-insinööri Sami Uusitalo, joka on terveysblogini lukijoille hyvinkin tuttu vuosienkin takaa. Hän kertoi oman tarinansa. Hän oli lihonnut valtion sapuskoilla ja todennut tärkkelysrajoitteisen ruokavalion edut ensin päässälaskun avulla ja sitten käytännössä kokeilemalla. Matka kohti normaalipainoa alkoi toden teolla Samin jättäessä pois lautaselta perunan, pastan ja riisin sekä vähentäen leivän syöntiä. Proteiinia ja rasvaa ruokavaliossaan korostamalla hän saavutti nykyisen painonsa vieläpä nälkää näkemättä.
Yleisö intoutui vilkkaaseen keskusteluun hiilihydraattien roolista lihavuusepidemiassamme. Keskustelun edetessä kävi selväksi, että hiilihydraattien lihottavasta roolista on syytä pitää kovempaa meteliä.
Liikunnan merkitystä painonhallinnassa pidettiin varsin vaatimattomana. Liikunnan terveyshyötyjä ei voi kiistää, mutta liikunnan pitää olla tosi kovatehoista ennen kuin saavutetaan hyötyjä painonhallinnassa. Edelleen päti siis se tosiseikka, että laihdutusvaikutuksen aikaansaamiseksi nauttimallamme ravinnolla on eniten merkitystä.
Vierastuoliin istahti liikuntarajoitteinen, runoileva työvoimaneuvoja Mikko Koponen. Mikko kertoi siitä miten hän ei ollut antanut liikunnan esteiden vaikuttaa terveysliikuntaansa. Sauvakävelyyn ja pyöräilyyn hurahtaneena hän kehotti kaikkia liikkumaan! Omalla esimerkillään Mikko keräsi illan komeimmat aplodit.
Keskustelutilaisuuden lopuksi arvioimme vielä painonhallinnan toteutusta nälänhallinnan perspektiivistä. Yleisö ideoi ruoka-aineita, jotka parhaiten pitävät nälän loitolla: kananmuna, liha, avokado, pähkinät ja rasvainen jugurtti.
Tulkaa nauttimaan hyvästä keskustelusta seuraavan kerran tiistaina 27.3. Pasilan kirjastossa. Aiheena on silloin älykkäät ruokavalinnat.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lihavuus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lihavuus. Näytä kaikki tekstit
keskiviikkona, helmikuuta 22, 2012
sunnuntai, joulukuuta 18, 2011
Max Tomlinson: Nyt se onnistuu!
*
Sain Gummerus OY:ltä arvioitavaksi naturopaatti Max Tomlinsonin uuden kirjan. Kirjan on taitavasti suomentanut Lauri Sallamo.
Naturopaatti ja funktionaalista lääketiedettä suosiva Tomlinson pyrkii kirjassaan etsimään sopusuhtaisen vartalon salaisuutta hormonitasapainosta. Kirjassa on yksityiskohtaiset tarkastelu- ja mittausohjeet sekä kyselylomakkeet vartalon ongelmakohtien löytämiseksi. Max Tomlinson on toiminut alalla yli kaksikymmentä vuotta. Tomlinson on kysytty luennoitsija ja opettaja, ja hänellä on ollut jo vuosia Lontoossa vastaanotto, jonne monet kuuluisuudet aina kuninkaallisia myöten hakeutuvat saamaan asiantuntevia neuvoja.
Tomlinsonin edustama hoitolinjaus perustuu kehon puhdistukseen, tietämykseen ravinnon terveyttä ylläpitävistä voimista ja oikein kohdistetusta kuntoharjoittelusta. Tomlinson suosittelee Maxin Välimeren ruokavaliota. Hän suosii sellaista versiota, jossa korostuvat vihannesten, hedelmien, täysjyvätuotteiden, meren elävien ja kasviöljyjen terveyshyödyt. Hän pelkää yllättävän paljon eläinrasvaa. Tämä on asia, joka minua ainakin hämmentää.
Sain Gummerus OY:ltä arvioitavaksi naturopaatti Max Tomlinsonin uuden kirjan. Kirjan on taitavasti suomentanut Lauri Sallamo.
Naturopaatti ja funktionaalista lääketiedettä suosiva Tomlinson pyrkii kirjassaan etsimään sopusuhtaisen vartalon salaisuutta hormonitasapainosta. Kirjassa on yksityiskohtaiset tarkastelu- ja mittausohjeet sekä kyselylomakkeet vartalon ongelmakohtien löytämiseksi. Max Tomlinson on toiminut alalla yli kaksikymmentä vuotta. Tomlinson on kysytty luennoitsija ja opettaja, ja hänellä on ollut jo vuosia Lontoossa vastaanotto, jonne monet kuuluisuudet aina kuninkaallisia myöten hakeutuvat saamaan asiantuntevia neuvoja.
Tomlinsonin edustama hoitolinjaus perustuu kehon puhdistukseen, tietämykseen ravinnon terveyttä ylläpitävistä voimista ja oikein kohdistetusta kuntoharjoittelusta. Tomlinson suosittelee Maxin Välimeren ruokavaliota. Hän suosii sellaista versiota, jossa korostuvat vihannesten, hedelmien, täysjyvätuotteiden, meren elävien ja kasviöljyjen terveyshyödyt. Hän pelkää yllättävän paljon eläinrasvaa. Tämä on asia, joka minua ainakin hämmentää.
Kirja on pirteästi kuvitettu ja sisältää riittävästi tietoa, jotta menetelmästä kiinnostunut voi suorittaa ohjelman itsenäisesti. Ongelmakohtien kartoituksen jälkeen seurataan Tomlinsonin ohjeita ja jenkkakahvat, liiviläskit, allit (olkavarsien roikkuvat läskit), paksut reidet, läskiperse ja minnatkin (miesten rinnat) saavat kyytiä. Kätevää. Ei tarvita kuin viikon mittainen puhdistuskuuri (detox) ja sitä seuraava kuuden viikon täsmäohjelma Tomlinsonin suosittelemine ravintolisineen (mm. 3 g kalaöljyjä ja monivitamiinivalmisteet). Halleluja, kaikuu riemuhuudot hoikentuneesta olemuksesta! Ainakin jos on Tomlinsonin paikoittain häiritsevän kovaa kehua uskominen.
Tomlinson uskaltaa päästää ilmoille tällaisenkin lausahduksen: "Olen ollut tämän uudenlaisen ravitsemustieteen johtohahmo useita vuosia, ja asiakkaani hyötyvät tiedoistani ja kokemuksestani päivittäin. Kun noudatat huolellisesti kirjan suosituksia, saat saman hyödyn."
Ihmetyksen aiheena on, että Tomlinsonin kollegoja tai samansuuntaista hoitosuuntausta edustavia henkilöitä ei mainita nimeltä ja lähdeluettelo on säälittävän puutteellinen. Olisiko tässä kyseessä isojen gurujen taistelu elintilasta ja näkyvyydestä? Ajattelen erityisesti niitä Australian aikojaan, jolloin Tomlinson sai päähänsä ryhtyä naturopaatiksi. Eikö kiitosta tai mainintaa olisi ollut syytä kohdistaa muille kuin naturopatian tohtori Benjamin Brownille?
Tässä kirjassa on hyvin samansuuntaisia ajatuksia kuin Charles Poliquinin edustamassa mallissa. Tässä kirjassa on löydetty samat vartalon ongelmakohdat, ihopoimumittauksineen kaikkineen ja sokerit ja muut nopeat hiilihydraatit saavat tässäkin kirjassa kantaa oikeutetusti syyllisen taakkaa.
Korrektia olisi ollut mainita miten vähän tämä kirja eroaa Kaisa Jaakkolan erinomaisesti kirjoittamasta Hormonidieetti -kirjasta. Mahdollisesti tämä virhe olisi ollut korjattavissa juuri suomennoksen yhteydessä. Tomlinsonin aikomuksena ei ole päästää ketään muuta kukkoa tunkiolle.
Tekstin vähäinen ankkurointi tieteelliseen kirjallisuuteen on erityisen häiritsevää. Lukija saa yrittää arvata tutkimuslähteet parhain päin. Minusta on outoa, että Tomlinson ummistaa silmät muilta samanlaisilta teoksilta. Se saa minut epäilemään, onko tässä kirjailija rehellisin aikein liikkeellä vai vain pönkittämässä omaa erinomaisuuttaan?
Kirjan erikoisin tietoannos koostuu alfa-2-reseptoreista ja läskeistä. Terveysintoilijat käyvät toki keskustelua mikrotasolla alfa-2-reseptoreista, mutta onko tästä tiedosta tavalliselle tallaajalle mitään hyötyä? Ja onko Tomlinson ymmärtänyt nuo reseptorit ihan oikein? Alfa-noidankehästä puhuminen on aika lähellä potaskaa. Tavallinen lukija nostanee tässä vaiheessa hattua ja jättää alfa-2-reseptoripohdinnat vähemmälle. Ehkä jopa unohtaa ne kokonaan.
Mitä kirjasta jää siis käteen?
Itsekriittisen vartalon tutkimisen jälkeen voi olla, että Tomlinsonin kirja tarjoaa pysyvän avun läskien nujertamiseen, tai sitten ei. Kokonaisvaltaiseen terveyteen tällä kirjalla ei ihan päästä varsinkaan kun kirjoittajalla on niin paha rasvakammo. Kuntosaleilla tapahtuva liikunta vaikuttaa aika orjuuttavalta. Kirjailijalla ei ole kovinkaan paljon ymmärrystä hölkän suuntaan. Vihannes- ja hedelmäpohjaiset ravitsemusohjeistukset jättävät ihannevartaloaan etsivälle kovan näläntunteen, minkä kirjailija myöntääkin. Kirjan kansikuva läskejä etsivine suurennuslaseineen olisi voinut olla vähemmän tunkeileva. Kirja puolustaa kuitenkin paikkaansa terveystietoisen kirjahyllystä. Antoisia lukuhetkiä Max Tomlinsonin täsmäohjelmien parissa.
tiistaina, helmikuuta 22, 2011
Lihavia apinoita
**
Muutama päivä sitten (19.2.2011) The New York Times -lehdessä oli mielenkiintoinen artikkeli lihavuustutkimuksesta, jossa käytettiin apinoita koe-eläiminä.
Tiesittekö, että apina ei kovin helposti liho jos se saa syödä lajilleen ominaista ruokaa? Koesarjoissa tarvittiin kuitenkin lihavia apinoita. Lihavilla apinoilla on tarkoitus selvittää miksi lihava apina saa diabeteksen. Kun apina sitten on sairastunut diabetekseen, sille annetaan diabeteslääkkeitä ja tehdään erilaisia kokeita ja leikkauksia.
Nyt niitä lihavia apinoita on saatu aikaiseksi. Arvatkaa miten?
Taidatte arvata, joten kerron sen heti: Kun apinoille syötetään amerikkalaisille kuluttajille tyypillistä ruokaa, silloin ne lihovat niin, että mahat viistävät lattiaa, heidän lyllertäessään nelinkontin paikasta toiseen. Traagista tässä jutussa on se, että voimakkain lihotusvaikutus saatiin aikaiseksi erään merkittävän terveysjärjestön ohjeistuksella. Siitä lähemmin tuonnempana.
Apinalle saatiin aikaiseksi vyötärölihavuus näin:
Muutama päivä sitten (19.2.2011) The New York Times -lehdessä oli mielenkiintoinen artikkeli lihavuustutkimuksesta, jossa käytettiin apinoita koe-eläiminä.
Tiesittekö, että apina ei kovin helposti liho jos se saa syödä lajilleen ominaista ruokaa? Koesarjoissa tarvittiin kuitenkin lihavia apinoita. Lihavilla apinoilla on tarkoitus selvittää miksi lihava apina saa diabeteksen. Kun apina sitten on sairastunut diabetekseen, sille annetaan diabeteslääkkeitä ja tehdään erilaisia kokeita ja leikkauksia.
Nyt niitä lihavia apinoita on saatu aikaiseksi. Arvatkaa miten?
Taidatte arvata, joten kerron sen heti: Kun apinoille syötetään amerikkalaisille kuluttajille tyypillistä ruokaa, silloin ne lihovat niin, että mahat viistävät lattiaa, heidän lyllertäessään nelinkontin paikasta toiseen. Traagista tässä jutussa on se, että voimakkain lihotusvaikutus saatiin aikaiseksi erään merkittävän terveysjärjestön ohjeistuksella. Siitä lähemmin tuonnempana.
Apinalle saatiin aikaiseksi vyötärölihavuus näin:
- ensin apina opetettiin sohvaperunan tavoille
- apina sai syödä niin paljon hiilihydraattipitoisia muroja ja keksejä kuin mieli tekee
- välipaloina oli tarjolla pähkinävoilla terästettyjä energiapatukoita (nallekarkeista ja viinikumeista oli pakko luopua sillä ne tarttuivat haitaksi asti apinoiden hampaisiin)
- päivittäin apinat joivat hedelmäsokerilla makeutettua juomaa suunnilleen niin paljon kuin keskiverto amerikkalainen vetää limsaa päivässä (erityisen nopeasti apinoiden paino ja diabetes on lisääntynyt heidän nautittuaan paljon fruktoosia sisältävää makeaa maissisiirappia, HFCS)
Tohtori Anthony G Comuzzie onnistui nopeasti kehittämään lihavia apinoita San Antonion (Texas) tutkimuslaitoksessa. Hän vähensi rasvan saantia ja lisäsi hiilihydraatin saantia vastaamaan suunnilleen Amerikan sydänliiton suosituksia. Ja se sai apinoiden rasvasolut varastointivaiheeseen!
Tohtori Barbara C Hansen Floridan tutkimuslaitoksesta oli tehnyt havainnon, että apinat eivät liho rasvaisia ruokia syömällä, vaan lihomisen aikaansaamiseksi apinoiden on saatava runsaasti hiilihydraatteja. Tohtori Hansenin aikaansaama maailman lihavin rhesus-apina (Fat Albert) söi lähes pelkästään Amerikan sydänliiton suosittelemaa ruokaa!
Eli, kerrataanpa vielä: Jos välttämättä haluat apinana (ja ihmisenä) kehittää paljon epäterveellistä vyötärörasvaa ja saada diabetes, silloin sinun pitää syödä täällä Suomessa niin kuin Suomen sydänliiton esitemateriaaleissa neuvotaan: vähän tyydyttynyttä rasvaa ja paljon hiilihydraatteja. Koska lihavuudesta ei seuraa kuin terveyshaittoja, annan sinulle tutun ohjeen, jolla voit pysyä hoikkana ja terveenä:
Syö päinvastoin kuin Suomen sydänliitto neuvoo!
Lähde: Andrew Pollack. Today’s Lab Rats of Obesity: Furry Couch Potatoes. The New York Times, 19.2.2011
maanantaina, helmikuuta 14, 2011
Yksinkertainen ajatuskuvio insuliinista ja energiasta
*
Talvilomalla oli aikaa kehitellä yhtä hyvin yksinkertaista ajatuskuviota. Rohkeuden puutteesta minua ei voi syyttää, sillä aion nyt paljastaa teille hyvin yksinkertaisen ajatuskuvion. Ajatuskuvioon liittyy erehtymisen mahdollisuus, mikä tietenkin on kiusallista. Mikäli ajatuskuvioni on oikeansuuntainen, silloin ratkaisu maailmanlaajuiseen lihavuusepidemiaan on löytymässä.
Silläkin uhalla, että aiotte tehdä minusta naurunalaisen, paljastan nyt ajatuskuvioni. Ja muistakaa nauru pidentää ikää.
Ajatuskuvio on seuraava:
Insuliini sitoo energiaa, eli jos aiot laihtua (vapauttaa energiavarastojasi!), sinun pitää välttää insuliinin nousua.
Yksinkertainen selitys ajatuskuviolle
Keskusteluissa diabeetikkolasten (tyypin 1 diabetes) vanhempien kanssa teimme aika yllättävänkin havainnon. Diabetes ja lihavuus kulkee yleensä käsi kädessä, mutta diabeteksesta kärsivä lapsi on monesti hyvin laiha, heikko ja monin eri tavoin sairasteleva. Kun tämä lapsi saa asianmukaista hoitoa (insuliinia), hän nopeasti tulee normaalipainoiseksi (jopa alkaa lihomaan) ja silminnähden virkistyy. Eli, hoitamattoman diabeetikkolapsen ongelmana ei suinkaan ole lihominen vaan pikemminkin laihuus ja energiatason lasku.
On todennäköisesti niin, että diabeetikkolapsi riutuu mm. sen takia kun hänen haimansa ei enää toimi. Haima ei enää tuota insuliinia, joka vie veressä kiertävää sokeri- ja rasvaenergiaa kudoksiin. Voisiko lihavalla ihmisellä tapahtua sitten niin, että korkea insuliini vie liiankin vilkkaasti energiaravintoaineita verestä kudoksiin päin ja aiheuttaa näin herkästi näläntunteen voimistumisen? Nälkäinen ihminen syö ruokaa, siinä ei taida olla mitään ihmeellistä.
Tiede on osoittanut, että läskivarastomme ei ole mikään passiivinen energiavarasto, vaan rasvasolut reagoivat herkästi elimistössämme vallitsevaan tilanteeseen. Se prosessi mikä voisi "viedä lihavalta ihmiseltä energiaa verestä" (tässä ilmaistaan monimutkainen asia erittäin yksinkertaisesti) on nimeltään lipogeneesi. Se on insuliinin aikaansaama tapahtuma, jossa veren glukoosi muuttuu maksassa triglyseridirasvoiksi. Triglyseridit joutuvat vereen ja siellä niiden ei kuulu olla pitkään (nostavat mm. sydän- ja verisuonisairauksien riskiä), joten triglyseridit varastoidaan elimistömme rasvasoluihin.
Kun rasvasolut vastaanottavat suuria määriä triglyseridejä, ne suurentuvat. Suureen rasvasoluun mahtuu yhä enemmän triglyseridirasvaa. Lihavan ihmisen nauttimat runsaat hiilihydraattimäärät nostavat insuliinin määrää veressä, veressä kiertävä glukoosienergia otetaan talteen vähäisiin glykogeenivarastoihin ja näiden varastojen täyttyessä, yhä enemmän glukoosienergiaa muuntuu triglyseridirasvoiksi, jotka sitten otetaan talteen yhä enemmän paisuviin rasvasoluihin. Paha kierre on valmis!
Miten katkaista tämä ikävä kierre? Joo, esimerkiksi välttämällä suurien hiilihydraattikuormien nauttimista (vähähiilihydraattinen ruokavalio). Kun insuliinia nostattavat hiilihydraatit pidetään kurissa ruokavalion avulla voi vereen tulla energiaa myös rasvavarastoistamme (voimme laihtua). Ja tämä on yksinkertaisen ajatuskuvioni ydinviesti! Vähän hiilihydraatteja nauttiessamme, veressä kiertävä energia koostuu ravinnon mukana tulleesta energiasta, mutta myöskin rasvavarastoistamme vapautuneesta rasvaenergiasta (lipolyysi).
Lihavuusepidemia voitaisiin ratkaista näin yksinkertaisella voimisteluliikkeellä: Aina kun sinulle tarjotaan paljon hiilihydraatteja sisältävää ruokaa ja välipaloja, käännä silloin päätäsi molempiin suuntiin 2-4 kertaa ja sano samalla tomerasti: Ei kiitos! Ja ota iloiten vastaan tarjottavat proteiini- ja rasvapitoiset ruoat. Näin insuliini pysy matalalla tasolla ja energiaa virtaa rasvavarastoistasi vereen tasaiseen tahtiin.
Kehitellään, pohditaan ja tarvittaessa tyrmätään tämä ajatuskuvioni yhdessä tuumin. Pistä kommenttia tulemaan jos asia kiinnostaa.
Kommentoikaa!
Talvilomalla oli aikaa kehitellä yhtä hyvin yksinkertaista ajatuskuviota. Rohkeuden puutteesta minua ei voi syyttää, sillä aion nyt paljastaa teille hyvin yksinkertaisen ajatuskuvion. Ajatuskuvioon liittyy erehtymisen mahdollisuus, mikä tietenkin on kiusallista. Mikäli ajatuskuvioni on oikeansuuntainen, silloin ratkaisu maailmanlaajuiseen lihavuusepidemiaan on löytymässä.
Silläkin uhalla, että aiotte tehdä minusta naurunalaisen, paljastan nyt ajatuskuvioni. Ja muistakaa nauru pidentää ikää.
Ajatuskuvio on seuraava:
Insuliini sitoo energiaa, eli jos aiot laihtua (vapauttaa energiavarastojasi!), sinun pitää välttää insuliinin nousua.
Yksinkertainen selitys ajatuskuviolle
Keskusteluissa diabeetikkolasten (tyypin 1 diabetes) vanhempien kanssa teimme aika yllättävänkin havainnon. Diabetes ja lihavuus kulkee yleensä käsi kädessä, mutta diabeteksesta kärsivä lapsi on monesti hyvin laiha, heikko ja monin eri tavoin sairasteleva. Kun tämä lapsi saa asianmukaista hoitoa (insuliinia), hän nopeasti tulee normaalipainoiseksi (jopa alkaa lihomaan) ja silminnähden virkistyy. Eli, hoitamattoman diabeetikkolapsen ongelmana ei suinkaan ole lihominen vaan pikemminkin laihuus ja energiatason lasku.
On todennäköisesti niin, että diabeetikkolapsi riutuu mm. sen takia kun hänen haimansa ei enää toimi. Haima ei enää tuota insuliinia, joka vie veressä kiertävää sokeri- ja rasvaenergiaa kudoksiin. Voisiko lihavalla ihmisellä tapahtua sitten niin, että korkea insuliini vie liiankin vilkkaasti energiaravintoaineita verestä kudoksiin päin ja aiheuttaa näin herkästi näläntunteen voimistumisen? Nälkäinen ihminen syö ruokaa, siinä ei taida olla mitään ihmeellistä.
Tiede on osoittanut, että läskivarastomme ei ole mikään passiivinen energiavarasto, vaan rasvasolut reagoivat herkästi elimistössämme vallitsevaan tilanteeseen. Se prosessi mikä voisi "viedä lihavalta ihmiseltä energiaa verestä" (tässä ilmaistaan monimutkainen asia erittäin yksinkertaisesti) on nimeltään lipogeneesi. Se on insuliinin aikaansaama tapahtuma, jossa veren glukoosi muuttuu maksassa triglyseridirasvoiksi. Triglyseridit joutuvat vereen ja siellä niiden ei kuulu olla pitkään (nostavat mm. sydän- ja verisuonisairauksien riskiä), joten triglyseridit varastoidaan elimistömme rasvasoluihin.
Kun rasvasolut vastaanottavat suuria määriä triglyseridejä, ne suurentuvat. Suureen rasvasoluun mahtuu yhä enemmän triglyseridirasvaa. Lihavan ihmisen nauttimat runsaat hiilihydraattimäärät nostavat insuliinin määrää veressä, veressä kiertävä glukoosienergia otetaan talteen vähäisiin glykogeenivarastoihin ja näiden varastojen täyttyessä, yhä enemmän glukoosienergiaa muuntuu triglyseridirasvoiksi, jotka sitten otetaan talteen yhä enemmän paisuviin rasvasoluihin. Paha kierre on valmis!
Miten katkaista tämä ikävä kierre? Joo, esimerkiksi välttämällä suurien hiilihydraattikuormien nauttimista (vähähiilihydraattinen ruokavalio). Kun insuliinia nostattavat hiilihydraatit pidetään kurissa ruokavalion avulla voi vereen tulla energiaa myös rasvavarastoistamme (voimme laihtua). Ja tämä on yksinkertaisen ajatuskuvioni ydinviesti! Vähän hiilihydraatteja nauttiessamme, veressä kiertävä energia koostuu ravinnon mukana tulleesta energiasta, mutta myöskin rasvavarastoistamme vapautuneesta rasvaenergiasta (lipolyysi).
Lihavuusepidemia voitaisiin ratkaista näin yksinkertaisella voimisteluliikkeellä: Aina kun sinulle tarjotaan paljon hiilihydraatteja sisältävää ruokaa ja välipaloja, käännä silloin päätäsi molempiin suuntiin 2-4 kertaa ja sano samalla tomerasti: Ei kiitos! Ja ota iloiten vastaan tarjottavat proteiini- ja rasvapitoiset ruoat. Näin insuliini pysy matalalla tasolla ja energiaa virtaa rasvavarastoistasi vereen tasaiseen tahtiin.
Kehitellään, pohditaan ja tarvittaessa tyrmätään tämä ajatuskuvioni yhdessä tuumin. Pistä kommenttia tulemaan jos asia kiinnostaa.
Kommentoikaa!
sunnuntai, tammikuuta 30, 2011
Onko väliä millä tavalla virvoitusjuomat on makeutettu?
**
Länsimaissa riehuu ennen kokematon lihavuusepidemia. Kaikki kivet ja kannot pitää kääntää, jotta päästään selvyyteen siitä miksi me lihomme. Uusimmassa Kunto ja terveys -lehdessä on tarkasteltu painonhallintaa rohkeaan tapaani. Ohessa kuitenkin tutkittua tietoa makeista virvoitusjuomista.
Tutkijat pitävät todennäköisenä, että virvoitusjuomat ovat osasyyllisinä lihavuusepidemiaan. Katseet kääntyvät silloin vähäenergisempien, keinomakeutettujen virvoitusjuomien suuntaan. Ovatko ne parempia painonhallinnan kannalta?
Amerikkalaistutkijat testasivat normaalipainoisilla ja lihavilla koehenkilöillä miten eri tavoin makeutetut virvoitusjuomat vaikuttavat ruokailutottumuksiin, kylläisyyden tunteeseen, aterianjälkeiseen glukoosin ja insuliinin vaihteluihin.
Virvoitusjuomat makeutettiin stevialla (290 kcal), aspartaamilla (290 kcal) ja tavallisella sokerilla (493 kcal). Juomia nautittiin kolmena erillisenä testipäivänä ennen lounasta ja päivällistä.
Tuloksista selvisi, että energiaa vähemmän sisältäneet virvoitusjuomat eivät johtaneet kovempaan näläntunteeseen ja suurempia ruoka-annoksia eivät koehenkilöt nauttineet. Stevialla oli mielenkiintoinen vaikutus verensokeriin. Se alensi ainoana tutkittuna tuotteena selvästi aterianjälkeistä glukoosin tuotantoa. Aspartaami heilautti verensokeria lähes tulkoon samalla tavalla kuin puhdas sokeri.
Näin lyhyellä virvoitusjuomien altistuskokeella ei vielä ollut vaikutusta ruokailutottumuksiin, mutta mitähän tapahtuisi jos virvoitusjuomia nautittaisiin suuria määriä joka päivä ja useiden vuosien ajan. On mahdollista, että se näkyisi jo vyötäröllä myös energiaa vähemmän sisältävien virvoitusjuomien osalta. Tutkijat myöntävät, että tutkimuksessa on paljon virhelähteitä. Laboratorio-olosuhteissa tapahtunut ruokailu ei välttämättä vastaa kotioloja.
Jos olisi ihan pakko nauttia virvoitusjuomia, valitsisin stevialla makeutetun cola-juoman. Se näyttäisi häiritsevän insuliinintuotantoa kaikkein vähiten.
Lähde: Anton SD, Martin CK, Han H, Coulon S, Cefalu WT, Geiselman P, Williamson DA. Effects of stevia, aspartame, and sucrose on food intake, satiety, and postprandial glucose and insulin levels. Appetite 55(1): 37-43, 2010
Länsimaissa riehuu ennen kokematon lihavuusepidemia. Kaikki kivet ja kannot pitää kääntää, jotta päästään selvyyteen siitä miksi me lihomme. Uusimmassa Kunto ja terveys -lehdessä on tarkasteltu painonhallintaa rohkeaan tapaani. Ohessa kuitenkin tutkittua tietoa makeista virvoitusjuomista.
Tutkijat pitävät todennäköisenä, että virvoitusjuomat ovat osasyyllisinä lihavuusepidemiaan. Katseet kääntyvät silloin vähäenergisempien, keinomakeutettujen virvoitusjuomien suuntaan. Ovatko ne parempia painonhallinnan kannalta?
Amerikkalaistutkijat testasivat normaalipainoisilla ja lihavilla koehenkilöillä miten eri tavoin makeutetut virvoitusjuomat vaikuttavat ruokailutottumuksiin, kylläisyyden tunteeseen, aterianjälkeiseen glukoosin ja insuliinin vaihteluihin.
Virvoitusjuomat makeutettiin stevialla (290 kcal), aspartaamilla (290 kcal) ja tavallisella sokerilla (493 kcal). Juomia nautittiin kolmena erillisenä testipäivänä ennen lounasta ja päivällistä.
Tuloksista selvisi, että energiaa vähemmän sisältäneet virvoitusjuomat eivät johtaneet kovempaan näläntunteeseen ja suurempia ruoka-annoksia eivät koehenkilöt nauttineet. Stevialla oli mielenkiintoinen vaikutus verensokeriin. Se alensi ainoana tutkittuna tuotteena selvästi aterianjälkeistä glukoosin tuotantoa. Aspartaami heilautti verensokeria lähes tulkoon samalla tavalla kuin puhdas sokeri.
Näin lyhyellä virvoitusjuomien altistuskokeella ei vielä ollut vaikutusta ruokailutottumuksiin, mutta mitähän tapahtuisi jos virvoitusjuomia nautittaisiin suuria määriä joka päivä ja useiden vuosien ajan. On mahdollista, että se näkyisi jo vyötäröllä myös energiaa vähemmän sisältävien virvoitusjuomien osalta. Tutkijat myöntävät, että tutkimuksessa on paljon virhelähteitä. Laboratorio-olosuhteissa tapahtunut ruokailu ei välttämättä vastaa kotioloja.
Jos olisi ihan pakko nauttia virvoitusjuomia, valitsisin stevialla makeutetun cola-juoman. Se näyttäisi häiritsevän insuliinintuotantoa kaikkein vähiten.
Lähde: Anton SD, Martin CK, Han H, Coulon S, Cefalu WT, Geiselman P, Williamson DA. Effects of stevia, aspartame, and sucrose on food intake, satiety, and postprandial glucose and insulin levels. Appetite 55(1): 37-43, 2010
torstaina, joulukuuta 02, 2010
Ylipaino on huomattava terveysriski
***
Ylipainosta ja laihduttamisesta on usein puhetta tässä FT Christer Sundqvistin terveysblogissa. Tässä muutama poiminta:
Lihavuuden syyt ja hoito Sami Uusitalon mukaan
Uunituoreessa, laajassa meta-analyysissä (kokoomatutkimus) lääkärilehdessä New England Journal of Medicine, ylipaino tai lihavuus yhdistetään ennenaikaiseen kuolemaan. Peräti 1,46 miljoonaa tapausta on käyty läpi eri puolilla maailmaa.
Lihavuutta pidetään itsenäisenä syynä mm. sydän- ja verisuonisairauksiin sekä syöpiin, mutta kansainväliset terveystutkijat päätyivät tarkistelemaan suuresta aineistosta, lyhentääkö lihavuus elämää ylipäänsä.
Tutkimukseen valittiin 19 seurantatutkimusta ja viesti oli aika selvä: Sekä ylipaino (BMI 25,0-29,9) että lihavuus (yli 30,0) lyhensivät ihmisten elämää riippumatta siitä mihin ihmiset kuolivat.
Normaalipainoisilla (BMI 20,0-24,9) oli kaikkein pienin riski kuolla ennenaikaisesti.
Lähde: Amy Berrington de Gonzalez, Patricia Hartge, James R. Cerhan, Alan J. Flint, Lindsay Hannan, Robert J. MacInnis, Steven C. Moore, Geoffrey S. Tobias, Hoda Anton-Culver, Laura Beane Freeman, W. Lawrence Beeson, Sandra L. Clipp, Dallas R. English, Aaron R. Folsom, D. Michal Freedman, Graham Giles, Niclas Hakansson, Katherine D. Henderson, Judith Hoffman-Bolton, Jane A. Hoppin, Karen L. Koenig, I-Min Lee, Martha S. Linet, Yikyung Park, Gaia Pocobelli, Arthur Schatzkin, Howard D. Sesso, Elisabete Weiderpass, Bradley J. Willcox, Alicja Wolk, Anne Zeleniuch-Jacquotte, Walter C. Willett, ja Michael J. Thun. Body-Mass Index and Mortality among 1.46 Million White Adults. N Engl J Med 363: 2211-2219, 2010 (ilmestynyt 2.12.2010)
Ylipainosta ja laihduttamisesta on usein puhetta tässä FT Christer Sundqvistin terveysblogissa. Tässä muutama poiminta:
Lihavuuden syyt ja hoito Sami Uusitalon mukaanLihavuus sukurasitteena - onko mitään toivoa?
Painonhallinnassa onnistuminen on vaikeaa
Lihava lapsi ei liiku
Uunituoreessa, laajassa meta-analyysissä (kokoomatutkimus) lääkärilehdessä New England Journal of Medicine, ylipaino tai lihavuus yhdistetään ennenaikaiseen kuolemaan. Peräti 1,46 miljoonaa tapausta on käyty läpi eri puolilla maailmaa.
Lihavuutta pidetään itsenäisenä syynä mm. sydän- ja verisuonisairauksiin sekä syöpiin, mutta kansainväliset terveystutkijat päätyivät tarkistelemaan suuresta aineistosta, lyhentääkö lihavuus elämää ylipäänsä.
Tutkimukseen valittiin 19 seurantatutkimusta ja viesti oli aika selvä: Sekä ylipaino (BMI 25,0-29,9) että lihavuus (yli 30,0) lyhensivät ihmisten elämää riippumatta siitä mihin ihmiset kuolivat.
Normaalipainoisilla (BMI 20,0-24,9) oli kaikkein pienin riski kuolla ennenaikaisesti.
Lähde: Amy Berrington de Gonzalez, Patricia Hartge, James R. Cerhan, Alan J. Flint, Lindsay Hannan, Robert J. MacInnis, Steven C. Moore, Geoffrey S. Tobias, Hoda Anton-Culver, Laura Beane Freeman, W. Lawrence Beeson, Sandra L. Clipp, Dallas R. English, Aaron R. Folsom, D. Michal Freedman, Graham Giles, Niclas Hakansson, Katherine D. Henderson, Judith Hoffman-Bolton, Jane A. Hoppin, Karen L. Koenig, I-Min Lee, Martha S. Linet, Yikyung Park, Gaia Pocobelli, Arthur Schatzkin, Howard D. Sesso, Elisabete Weiderpass, Bradley J. Willcox, Alicja Wolk, Anne Zeleniuch-Jacquotte, Walter C. Willett, ja Michael J. Thun. Body-Mass Index and Mortality among 1.46 Million White Adults. N Engl J Med 363: 2211-2219, 2010 (ilmestynyt 2.12.2010)
tiistaina, marraskuuta 30, 2010
Lihavuuden syyt ja hoito Sami Uusitalon mukaan
**
Sami Uusitalo kirjoittaa usein Veteraaniurheilijan terveysblogissa. Sami on käytännönläheisen laihdutuksen asiantuntija. Lue ajatuksella mitä hän tällä kertaa kirjoittaa lihavuuden syistä ja hoidosta.
Kommentoi!
----------------------
Kirjoitin reilu vuosi sitten Kaleva -lehden mielipidepalstalle ja tähän terveysblogiin käsitykseni lihavuuden kasvun syistä yhteiskunnallisella tasolla. Olin sitä mieltä ettei lihavuuden yleistyminen johdu arkiliikunnan vähenemisestä, autoistumisesta ja muista vastaavista seikoista. Tämä sen vuoksi ettei lihavuus kasvanut eniten silloin kun yhteiskunnan taloudellinen kasvu ja teknisen kehityksen aiheuttama elämän helpottuminen oli voimakkaimmillaan.
Lihavuuden kasvun taitekohta maassamme on 80-luvun alussa. Voimakkainta lihavuuden kasvu on ollut lapsilla ja nuorilla aikuisilla. Suomessa on nyt kolme kertaa enemmän lihavia lapsia kuin kolme vuosikymmentä sitten.
Huomionarvoista on se, ettei lihavuus yleistynyt 60- ja 70-luvuilla. Elämä helpottui valtavasti noina kahtena vuosikymmenenä. Esimerkiksi koulukuljetukset alkoivat yleisesti jo 60-luvun alussa. Samoin henkilöautojen määrä kuusinkertaistui kahdessa vuosikymmenessä vuodesta 1960 alkaen. Varusmiesten Cooper-tulokset jopa paranivat 70-luvun lopulla. Nythän ne ovat heikentyneet tasaisesti lähes kolmen vuosikymmenen ajan.
Kun edellisen kerran kirjoitin tästä samasta aiheesta, seurasi siitä vilkas keskustelu eräällä nettipalstalla. Muuan ravitsemusammattilainen valisti minua laittamalla vakuuttavan sisällysluettelon lasten lihavuuteen vaikuttavista tekijöistä. Sisällysluettelosta kävi ilmi, että lasten lihavuuteen vaikuttaisivat muun muassa ruokapöytä- ja lautasmaisema sekä kodin ja lähiyhteisön kasvimaat.
Ravitsemusalan asiantuntijat etsivät lihavuuden kasvun syitä aivan vääristä paikoista. Kasvimaat ja maisemat eivät lihota lapsia, vaan ruoka, jota he syövät.
Kolme vuosikymmentä sitten rasvavalistus aloitti tuhoisan voittokulkunsa. Rasvan määrä ravinnossa on vähentynyt merkittävästi ja myös sen laatu on muuttunut. Samalla hiilihydraattien suhteellinen osuus on kasvanut.
Meitä on lukuisia, jotka ovat korjanneet ylipainonsa väistelemällä rasvan sijaan runsastärkkelyksisiä ruokia kuten muroja, mysliä, leipää, makaroonia, riisiä ja perunaa ja suosimalla vihanneksia, kalaa, kananmunia ja lihaa eikä sitä rasvaakaan tarvitse niin neuroottisesti pelätä.
Sami Uusitalo
Sami Uusitalo kirjoittaa usein Veteraaniurheilijan terveysblogissa. Sami on käytännönläheisen laihdutuksen asiantuntija. Lue ajatuksella mitä hän tällä kertaa kirjoittaa lihavuuden syistä ja hoidosta.
Kommentoi!
----------------------
Kirjoitin reilu vuosi sitten Kaleva -lehden mielipidepalstalle ja tähän terveysblogiin käsitykseni lihavuuden kasvun syistä yhteiskunnallisella tasolla. Olin sitä mieltä ettei lihavuuden yleistyminen johdu arkiliikunnan vähenemisestä, autoistumisesta ja muista vastaavista seikoista. Tämä sen vuoksi ettei lihavuus kasvanut eniten silloin kun yhteiskunnan taloudellinen kasvu ja teknisen kehityksen aiheuttama elämän helpottuminen oli voimakkaimmillaan.
Lihavuuden kasvun taitekohta maassamme on 80-luvun alussa. Voimakkainta lihavuuden kasvu on ollut lapsilla ja nuorilla aikuisilla. Suomessa on nyt kolme kertaa enemmän lihavia lapsia kuin kolme vuosikymmentä sitten.
Huomionarvoista on se, ettei lihavuus yleistynyt 60- ja 70-luvuilla. Elämä helpottui valtavasti noina kahtena vuosikymmenenä. Esimerkiksi koulukuljetukset alkoivat yleisesti jo 60-luvun alussa. Samoin henkilöautojen määrä kuusinkertaistui kahdessa vuosikymmenessä vuodesta 1960 alkaen. Varusmiesten Cooper-tulokset jopa paranivat 70-luvun lopulla. Nythän ne ovat heikentyneet tasaisesti lähes kolmen vuosikymmenen ajan.
Kun edellisen kerran kirjoitin tästä samasta aiheesta, seurasi siitä vilkas keskustelu eräällä nettipalstalla. Muuan ravitsemusammattilainen valisti minua laittamalla vakuuttavan sisällysluettelon lasten lihavuuteen vaikuttavista tekijöistä. Sisällysluettelosta kävi ilmi, että lasten lihavuuteen vaikuttaisivat muun muassa ruokapöytä- ja lautasmaisema sekä kodin ja lähiyhteisön kasvimaat.
Ravitsemusalan asiantuntijat etsivät lihavuuden kasvun syitä aivan vääristä paikoista. Kasvimaat ja maisemat eivät lihota lapsia, vaan ruoka, jota he syövät.
Kolme vuosikymmentä sitten rasvavalistus aloitti tuhoisan voittokulkunsa. Rasvan määrä ravinnossa on vähentynyt merkittävästi ja myös sen laatu on muuttunut. Samalla hiilihydraattien suhteellinen osuus on kasvanut.
Meitä on lukuisia, jotka ovat korjanneet ylipainonsa väistelemällä rasvan sijaan runsastärkkelyksisiä ruokia kuten muroja, mysliä, leipää, makaroonia, riisiä ja perunaa ja suosimalla vihanneksia, kalaa, kananmunia ja lihaa eikä sitä rasvaakaan tarvitse niin neuroottisesti pelätä.
Sami Uusitalo
torstaina, syyskuuta 16, 2010
Lihavuus sukurasitteena - onko mitään toivoa?
**
Perinnöllistä lihavuutta on olemassa. Jos et millään konstilla pysy hoikkana, voi ihan aidosti olla kyse siitä, että sinulla on tämä sukurasite. Tulet lihavasta suvusta.
Onko peli menetetty? Onko sinut tuomittu elämään pulskana koko elämäsi?
Toivonkipinän hoikemmasta olemuksesta sytyttää tohtori Ruth Loos työryhmineen Cambridgen yliopistossa Brittein saarilla. Hän väittää, että perinnöllinen alttius lihavuuteen voidaan puolittaa hyvin yksinkertaisella toimenpiteellä. Ei mitään ihmepillereitä, ei tarvitse nähdä nälkää. Ratkaisu löytyy liikunnasta! Liikunta on lääke myös ylipainoon.
Tuoreessa artikkelissaan PLoS Medicine -tiedelehdessä, tohtori Loos tutki tarkkaan yli 20 000 brittiä Norwichin kaupungissa. Hän oli kiinnostunut erilaisista geenivariaatiosta, joilla oli taipumusta johtaa lihavuuteen.
Esiintyi suurta vaihtelua siinä miten nämä lihavuutta aiheuttavat geenit periytyivät. Jotkut saivat vain osan lihavuusgeeneistä perintönä, jotkut saivat lähes kaikki. Tutkimalla miten paljon näitä eri geenivariaatioita periytyi vanhemmilta lapsille, tohtori Loos muodosti erityisen järjestelmän minkä avulla seuloutui väestöstä ne joilla oli eniten alttiutta saada lihavuus perintönä.
Tutkimusmateriaalista erottui selvästi ne ihmiset joilla oli korkea alttius tulla lihaviksi. Kyselylomakkeella selvitettiin näiden ja kaikkien muidenkin liikuntatottumukset. Osoittautui, että lihavuudelle eniten altistuneessa ryhmässä, liikunta oli pääsääntöisesti hyvin vähäistä.
Mielenkiintoa herätti kuitenkin havainto, että voimakkaimmin lihavuudelle altistuneessa ryhmässä oli hoikkia ihmisiä. Tutkijoiden mielestä yksi selittävä tekijä löytyi liikunnallisuudesta. Lähes puolet niistä lihavuudelle eniten altistuneista ihmisistä, jotka liikkuivat paljon, pysyivät hoikkina tai normaalipainoisina. Eli, vaikka heillä oli voimakas alttius lihomiseen, he pysyivät hoikkana liikunnan avulla.
Lihavuutta voi hoitaa monella eri tavalla. Voi kokeilla hyvin vaihtelevalla menestyksellä erilaisia laihdutusdieettejä, voi mahdollisesti turvautua leikkauksiin, mutta älkäämme unohtako, että osa lihavuuteen tuomituista saavuttaa hoikemman elämän lenkkipolulla tai kuntosalissa.
Mitä mieltä olet?
Lähde: PLoS Medicine, elokuu, 2010
Muita kirjoituksia lihavuudesta:
Lihava lapsi ei liiku
Perinnöllistä lihavuutta on olemassa. Jos et millään konstilla pysy hoikkana, voi ihan aidosti olla kyse siitä, että sinulla on tämä sukurasite. Tulet lihavasta suvusta.
Onko peli menetetty? Onko sinut tuomittu elämään pulskana koko elämäsi?
Toivonkipinän hoikemmasta olemuksesta sytyttää tohtori Ruth Loos työryhmineen Cambridgen yliopistossa Brittein saarilla. Hän väittää, että perinnöllinen alttius lihavuuteen voidaan puolittaa hyvin yksinkertaisella toimenpiteellä. Ei mitään ihmepillereitä, ei tarvitse nähdä nälkää. Ratkaisu löytyy liikunnasta! Liikunta on lääke myös ylipainoon.
Tuoreessa artikkelissaan PLoS Medicine -tiedelehdessä, tohtori Loos tutki tarkkaan yli 20 000 brittiä Norwichin kaupungissa. Hän oli kiinnostunut erilaisista geenivariaatiosta, joilla oli taipumusta johtaa lihavuuteen.
Esiintyi suurta vaihtelua siinä miten nämä lihavuutta aiheuttavat geenit periytyivät. Jotkut saivat vain osan lihavuusgeeneistä perintönä, jotkut saivat lähes kaikki. Tutkimalla miten paljon näitä eri geenivariaatioita periytyi vanhemmilta lapsille, tohtori Loos muodosti erityisen järjestelmän minkä avulla seuloutui väestöstä ne joilla oli eniten alttiutta saada lihavuus perintönä.
Tutkimusmateriaalista erottui selvästi ne ihmiset joilla oli korkea alttius tulla lihaviksi. Kyselylomakkeella selvitettiin näiden ja kaikkien muidenkin liikuntatottumukset. Osoittautui, että lihavuudelle eniten altistuneessa ryhmässä, liikunta oli pääsääntöisesti hyvin vähäistä.
Mielenkiintoa herätti kuitenkin havainto, että voimakkaimmin lihavuudelle altistuneessa ryhmässä oli hoikkia ihmisiä. Tutkijoiden mielestä yksi selittävä tekijä löytyi liikunnallisuudesta. Lähes puolet niistä lihavuudelle eniten altistuneista ihmisistä, jotka liikkuivat paljon, pysyivät hoikkina tai normaalipainoisina. Eli, vaikka heillä oli voimakas alttius lihomiseen, he pysyivät hoikkana liikunnan avulla.
Lihavuutta voi hoitaa monella eri tavalla. Voi kokeilla hyvin vaihtelevalla menestyksellä erilaisia laihdutusdieettejä, voi mahdollisesti turvautua leikkauksiin, mutta älkäämme unohtako, että osa lihavuuteen tuomituista saavuttaa hoikemman elämän lenkkipolulla tai kuntosalissa.
Mitä mieltä olet?
Lähde: PLoS Medicine, elokuu, 2010
Muita kirjoituksia lihavuudesta:
Lihava lapsi ei liikuNuku nuori neitoHelpotusta oikein lihaville lapsilleKirjoittajavieras: Mikael Fogelholm
Helpotusta oikein lihaville lapsilleKirjoittajavieras: Mikael Fogelholm
perjantaina, heinäkuuta 09, 2010
Lihava lapsi ei liiku
**
Tässä terveysblogissa on vilkkaasti pohdittu lihavuutta, sen syytä, ehkäisyä ja keinoja miten päästä läskeistään eroon. Kirjoitin blogikeskustelujen innoittamana aiheesta jopa kirjan "Sietämätön leveys". Aihe kiinnostaa minua valtavasti.
Lihavuus kiinnostaa minua jopa siinä määrin, että solidaarisuussyistä ja kiinnostuksesta ryhdyin noudattamaan erästä "muotidieettiä", tohtori Pierre Dukanin dieettiä. Tässä ruokavaliossa syödään lähes pelkästään proteiinia ja rasvaa. Ruokapäiväkirjaani ilmestyi uskomattoman pieniä päivittäisiä hiilihydraattimääriä: 18-22 g! On muuten valtava ero normaalipäiviini, jolloin päivittäinen hiilihydraatin saanti on ollut yli kymmenkertainen.
Vähäiset hiilihydraatit johtivat juoksuvauhtini hiipumiseen, mutta jaksoin nyt kuitenkin jotenkuten laahustaa lenkeilläni eteenpäin. Nyt kun olen Dukanin dieetissä siirtynyt vaiheeseen 3 (Tasausvaihe), nautin päivittäin noin 90 g hiilihydraatteja. Askel on ollut kevyempi.
Mutta asiaan: painoni on pudonnut Dukanin dieetin aikana yli 6 kiloa, eli 10%, kahden kuukauden aikana. Saavutin epärealistiseksi kuvittelemani painotavoitteeni 59,9 kiloa! Tässä olisi lihaville lapsille ja aikuisille kokeilemisen arvoinen dieetti! Toimii normaalipainoisellekin näin hyvin.
Kokeilu dieettien parissa on johtanut siihen, että avoimemmin silmin seuraan lihavuuskirjoittelua. Helsingissä taitaa olla kansainvälinen lihavuuskonferenssi käynnissä. Tilaisuudesta kantautuneet niukat raportit osoittavat lähinnä miten vähissä ovat terveysviranomaistemme keinot: liikunta, kevyttuotteet, lääkkeet ja leikkaukset. Suurista rahoista on kyse ja henkilökohtaisesta tragediasta: miten voisin laihtua koska lihavuus sinällään on valtava terveysriski.
Tämänkertaisen blogikirjoitukseni varsinainen aihe on lasten lihavuuden ympärillä tehty "uusi" löytö. Brittilääkärit ja tutkijat ovat nimittäin havainneet pitkäaikaisessa (yli 11 vuotta) koululaisten terveysseurannassa, että lasten ylipaino johtaa liikkumisen vähenemiseen, eikä päinvastoin! Suosittu ajatuskuvio meillä ja muualla on seuraava: kun lapsi ei liiku riittävästi, hän herkästi lihoo.
Brittitutkijat ovat sitä mieltä, että tie lasten ylipainoon alkaa aikaisessa lapsuudessa, kauan ennen kuin lapsi menee kouluun. Mahdollisena pidetään, että syy lasten ylipainoon löytyy nimenomaan epäsopivasta ravitsemuksesta. Mitä jos lapsena aloitettu kevytlinjaus, välipalakulttuuri ja jatkuvasti korkea hiilihydraattien saanti rasvojen ja proteiinien kustannuksella, johtaa holtittomaan lihavuuteen? Taatusti löytyy myös muita vaikuttavia tekijöitä lasten ylipainon kehittymiseen. Mutta ajattele edes hetkeksi, jos noudatetut kansalliset ravitsemussuositukset ovatkin koko tämän lihavuusepidemiamme suurin syy? Kuka on vastuussa tästä mahdollisesta älyttömyydestä? Kuka pannaan telkien taakse lasten kiduttamisesta ja tappamisesta?
Takaisin brittitutkimukseen, EarlyBird Diabetes Study, joka äskettäin julkaistiin Archives of Disease in Childhood -tiedelehdessä. Professori Terry Wilkin, joka johtaa tätä tutkimusta, oli äärettömän pettynyt heikkoihin laihdutustuloksiin. Yli 200 lasta laihtui kokeen aikana keskimäärin 90 grammaa! Lapsille annettu ja suotu mahdollisuus liikkua entistä enemmän, ei johtanut merkittävään ylipainon vähenemiseen.
Professori Wilkin onkin kallistumassa sen ajatuksen puoleen, että lihava lapsi ei liiku sen takia kun se ei ole lapsesta kivaa ja lapsi ei kehtaa liikkua kun läskit ovat tiellä. Wilkin kysyy siis tuhansien eurojen arvoisen kysymyksen: Mitä jos se onkin niin, että liikkumattomuus ei johda lihavuuteen, vaan ongelmana on, että lihavuus johtaa liikkumattomuuteen? Kumpi oli ensin, muna vai kana?
Tässä kokeessa, joka onneksi päätettiin julkaista, liikunnalla ei siis ollut käytännössä mitään vaikutusta lasten ylipainoon. Valmiiksi lihavat lapset pysyivät lihavina. Muistelen erään vantaalaisinsinöörin (Sami Uusitalo) väittäneen tätä jo monen vuoden ajan mm. tässä terveysblogissani. Ei häntä juurikaan ole uskottu.
Lasten liikkumista valvottiin erityisellä aktiviteettimittarilla (Actigraph accelerometer), johon lapset kytkettiin viikon ajaksi. Tämä mittari rekisteröi liikunnan määrän ja laadun. Monia muitakin kokeita lapsille tehtiin.
Havainnoksi jäi, että mitä vähemmän lapsella oli ylipainoa (rasvaprosentti korkea), sitä vähemmän lapsi liikkui. Liikunnalla ei saatu aikaan muutosta lasten rasvaprosenttiin.
Professoritason porukka Brittein saarilla uskaltaa sanoa sen ääneen, jota olen odottanut pitkään: Ylipainoinen lapsi ei mieluusti liiku ja liikunta on todella huono lasten lihavuuden hoitokeino, sillä lihava lapsi inhoaa sitä vaikutelmaa mikä hänestä jää kun hän noin lihavana lähtee liikkumaan.
"Lopettakaa lihavien lasten syyllistäminen!", voin kuulla korvissani vaikka Sami Uusitalo ei minulle tällä hetkellä puhukaan.
Lähde: Medical News Today, 8.7.2010
Muita kirjoituksia tästä aiheesta:
Lihavia lapsia kidutetaan
Helpotusta oikein lihaville lapsille
Pysäytä lapsilihavuuden pandemia!
Superlihavien ajatuksenkulku
Tässä terveysblogissa on vilkkaasti pohdittu lihavuutta, sen syytä, ehkäisyä ja keinoja miten päästä läskeistään eroon. Kirjoitin blogikeskustelujen innoittamana aiheesta jopa kirjan "Sietämätön leveys". Aihe kiinnostaa minua valtavasti.
Lihavuus kiinnostaa minua jopa siinä määrin, että solidaarisuussyistä ja kiinnostuksesta ryhdyin noudattamaan erästä "muotidieettiä", tohtori Pierre Dukanin dieettiä. Tässä ruokavaliossa syödään lähes pelkästään proteiinia ja rasvaa. Ruokapäiväkirjaani ilmestyi uskomattoman pieniä päivittäisiä hiilihydraattimääriä: 18-22 g! On muuten valtava ero normaalipäiviini, jolloin päivittäinen hiilihydraatin saanti on ollut yli kymmenkertainen.
Vähäiset hiilihydraatit johtivat juoksuvauhtini hiipumiseen, mutta jaksoin nyt kuitenkin jotenkuten laahustaa lenkeilläni eteenpäin. Nyt kun olen Dukanin dieetissä siirtynyt vaiheeseen 3 (Tasausvaihe), nautin päivittäin noin 90 g hiilihydraatteja. Askel on ollut kevyempi.
Mutta asiaan: painoni on pudonnut Dukanin dieetin aikana yli 6 kiloa, eli 10%, kahden kuukauden aikana. Saavutin epärealistiseksi kuvittelemani painotavoitteeni 59,9 kiloa! Tässä olisi lihaville lapsille ja aikuisille kokeilemisen arvoinen dieetti! Toimii normaalipainoisellekin näin hyvin.
Kokeilu dieettien parissa on johtanut siihen, että avoimemmin silmin seuraan lihavuuskirjoittelua. Helsingissä taitaa olla kansainvälinen lihavuuskonferenssi käynnissä. Tilaisuudesta kantautuneet niukat raportit osoittavat lähinnä miten vähissä ovat terveysviranomaistemme keinot: liikunta, kevyttuotteet, lääkkeet ja leikkaukset. Suurista rahoista on kyse ja henkilökohtaisesta tragediasta: miten voisin laihtua koska lihavuus sinällään on valtava terveysriski.
Tämänkertaisen blogikirjoitukseni varsinainen aihe on lasten lihavuuden ympärillä tehty "uusi" löytö. Brittilääkärit ja tutkijat ovat nimittäin havainneet pitkäaikaisessa (yli 11 vuotta) koululaisten terveysseurannassa, että lasten ylipaino johtaa liikkumisen vähenemiseen, eikä päinvastoin! Suosittu ajatuskuvio meillä ja muualla on seuraava: kun lapsi ei liiku riittävästi, hän herkästi lihoo.
Brittitutkijat ovat sitä mieltä, että tie lasten ylipainoon alkaa aikaisessa lapsuudessa, kauan ennen kuin lapsi menee kouluun. Mahdollisena pidetään, että syy lasten ylipainoon löytyy nimenomaan epäsopivasta ravitsemuksesta. Mitä jos lapsena aloitettu kevytlinjaus, välipalakulttuuri ja jatkuvasti korkea hiilihydraattien saanti rasvojen ja proteiinien kustannuksella, johtaa holtittomaan lihavuuteen? Taatusti löytyy myös muita vaikuttavia tekijöitä lasten ylipainon kehittymiseen. Mutta ajattele edes hetkeksi, jos noudatetut kansalliset ravitsemussuositukset ovatkin koko tämän lihavuusepidemiamme suurin syy? Kuka on vastuussa tästä mahdollisesta älyttömyydestä? Kuka pannaan telkien taakse lasten kiduttamisesta ja tappamisesta?
Takaisin brittitutkimukseen, EarlyBird Diabetes Study, joka äskettäin julkaistiin Archives of Disease in Childhood -tiedelehdessä. Professori Terry Wilkin, joka johtaa tätä tutkimusta, oli äärettömän pettynyt heikkoihin laihdutustuloksiin. Yli 200 lasta laihtui kokeen aikana keskimäärin 90 grammaa! Lapsille annettu ja suotu mahdollisuus liikkua entistä enemmän, ei johtanut merkittävään ylipainon vähenemiseen.
Professori Wilkin onkin kallistumassa sen ajatuksen puoleen, että lihava lapsi ei liiku sen takia kun se ei ole lapsesta kivaa ja lapsi ei kehtaa liikkua kun läskit ovat tiellä. Wilkin kysyy siis tuhansien eurojen arvoisen kysymyksen: Mitä jos se onkin niin, että liikkumattomuus ei johda lihavuuteen, vaan ongelmana on, että lihavuus johtaa liikkumattomuuteen? Kumpi oli ensin, muna vai kana?
Tässä kokeessa, joka onneksi päätettiin julkaista, liikunnalla ei siis ollut käytännössä mitään vaikutusta lasten ylipainoon. Valmiiksi lihavat lapset pysyivät lihavina. Muistelen erään vantaalaisinsinöörin (Sami Uusitalo) väittäneen tätä jo monen vuoden ajan mm. tässä terveysblogissani. Ei häntä juurikaan ole uskottu.
Lasten liikkumista valvottiin erityisellä aktiviteettimittarilla (Actigraph accelerometer), johon lapset kytkettiin viikon ajaksi. Tämä mittari rekisteröi liikunnan määrän ja laadun. Monia muitakin kokeita lapsille tehtiin.
Havainnoksi jäi, että mitä vähemmän lapsella oli ylipainoa (rasvaprosentti korkea), sitä vähemmän lapsi liikkui. Liikunnalla ei saatu aikaan muutosta lasten rasvaprosenttiin.
Professoritason porukka Brittein saarilla uskaltaa sanoa sen ääneen, jota olen odottanut pitkään: Ylipainoinen lapsi ei mieluusti liiku ja liikunta on todella huono lasten lihavuuden hoitokeino, sillä lihava lapsi inhoaa sitä vaikutelmaa mikä hänestä jää kun hän noin lihavana lähtee liikkumaan.
"Lopettakaa lihavien lasten syyllistäminen!", voin kuulla korvissani vaikka Sami Uusitalo ei minulle tällä hetkellä puhukaan.
Lähde: Medical News Today, 8.7.2010
Muita kirjoituksia tästä aiheesta:
Lihavia lapsia kidutetaan
Helpotusta oikein lihaville lapsille
Pysäytä lapsilihavuuden pandemia!
Superlihavien ajatuksenkulku
maanantaina, toukokuuta 03, 2010
Nuku nuori neito
**
Ruotsissa on tutkittu unenpuutteen yhteyttä liikalihavuuteen. Tutkimuksessa on arvioitu 400 naisen unenlahjoja. He olivat 20-70 -vuoden ikäisiä. Tutkimus julkaistiin nukkujien ammattilehdessä Sleep.Naisten lihavuuden syitä on etsitty Uppsalan yliopistossa. Tutkimuksessa on selvinnyt, että syvän ja kevyen unen jaksojen nopea vaihtelu oli unenpuutteen lisäksi myös yhteydessä liikalihavuuteen.
Yhteys oli erityisen vahva nuorilla naisilla. Tutkijoiden mukaan nainen on nuori silloin kun hän on alle viisikymppinen. Niillä nuorilla naisilla, jotka nukkuivat öisin viisi tuntia tai vähemmän, oli keskimäärin yhdeksän senttimetriä suurempi vyötärönmitta kuin niillä, jotka nukkuivat vähintään kahdeksan tuntia.
Tutkijat etsivät ilmiölle selitystä muun muassa hormonituotannosta. Lyhyt uni voi aiheuttaa ylipainoon johtavia häiriöitä elimistön hormonituotannossa. Kortisolia pidetään suurimpana syyllisenä.
Vielä yksinkertaisempikin syy löytyi: Mitä vähemmän nukut, sitä enemmän sinulla on vuorokaudessa aikaa syödä!
Lähteet:
Lite sömn ger kvinnor bukfetma. Uppsala Nya Tidning, 2.5.2010
Theorell-Haglöw J, Berne C, Janson C, Sahlin C, Lindberg E. Associations between short sleep duration and central obesity in women. SLEEP 33 (5): 593-598, 2010. Muita kirjoituksia samasta aiheesta:
perjantaina, huhtikuuta 02, 2010
Helpotusta oikein lihaville lapsille
*
Lääkärin tarkassa seurannassa voidaan suositella vähähiilihydraattista ruokavaliota (VHH) sairalloisesti lihaville teini-ikäisille. Tähän tulokseen päädytään tutkimuksessa, joka julkaistiin maaliskuussa 2010 lastenlääkärien ammattilehdessä Journal of Pediatrics.
Lääkärit ovat tähän asti pelänneet ottaa käyttöön vähähiilihydraattisia ruokavalioita nuorille lapsille, sillä aina on se vaara olemassa, että proteiini- ja rasvapitoinen ruokavalio lyhyenkin aikaa käytettynä vaikuttaa kielteisesti lasten kasvuun ja se saattaa kohottaa veren kolesteroliarvoja. Tämä on professori Krebsin mukaan suurin este näiden ruokavalioiden laajamittaisemmalle käytölle.
Tilanne saattaa nyt muuttua, sillä paljon proteiinia ja rasvaa sisältävällä ruokavaliolla saavutettiin kokeeseen osallistuvissa lapsissa hyvät laihdutustulokset. Verrattuna vähän rasvaa sisältävään ruokavalioon, runsaasti proteiinia ja rasvaa sisältävä ruoka oli merkittävästi tehokkaampi laihdutusvaikutuksiltaan.
Kokeessa annettiin vähähiilihydraattiset ruokavalio-ohjeet 24 sairaalloisesti lihavalle teinille ja 22 samanikäisille teinille annettiin kehotus syödä hyvin vähän rasvaa. Koe jatkui 13 viikkoa ja molempia ryhmiä seurattiin tarkasti. Lapsilla ei (vielä) ollut diabetesta eikä muita vakavia sairauksia.
VHH-ryhmässä painonpudotus oli 13 viikossa keskimäärin 29 paunaa (= 13,2 kg) ja vähän rasvaa syönyt ryhmä laihtui 16 paunaa (= 7,3 kg). Molemmat ryhmät onnistuivat koken päätyttyä välttymään siltä, että kilot tulisivat takaisin 9 kk seuranta-ajan puitteissa. Professori Krebs oli olettanut, että erityisesti VHH-ryhmässä tapahtuisi painonnousua kokeen päättymisen jälkeen, mutta näin ei siis ollut tapahtunut.
Professori Krebs piti VHH-ruokavaliota täysin turvallisena. Mitään heikennystä ei ollut tapahtunut pituuskasvulle, luun tiheydelle ja erilaisille metabolisille osatekijöille kuten esim. kolesteroliarvoille. Kuten olettaa saattaa niin vähän rasvaa saaneiden lasten ryhmässä LDL-kolesteroli laski ja HDL-kolesteroli nousi, mutta niin kävi myös VHH-ryhmässä!
tiistaina, maaliskuuta 30, 2010
Kirjoittajavieras: Mikael Fogelholm
**
Fyysinen kunto ja kuolleisuus
Pääanalyysissä tutkittiin sitä, kuinka paljon n. 10 % ero fyysisessä kunnossa (vastaa hapenkulutuskykyä 3,5 ml/kg minuutissa) merkitsee kuolleisuudelle. Tutkimuksen mukaan 3,5 ml/kg minuutissa parempi kunto seurannan alussa ennusti 13 % vähäisempää kokonaiskuolleisuutta ja 15 % vähäisempää sydän- ja verisuonitautikuolleisuutta. Muun kirjallisuuden perusteella tällainen muutos kuolleisuudessa saataisiin silloin, kun vyötärön ympärys pienenee 7 cm. Tämä taas on suunnilleen sama kuin 10-15 kg painonmuutos.
Kodaman ym. meta-analyysi kertoo siis vakuuttavasti siitä, että fyysinen kunto on merkittävä terveystekijä. Huonokuntoisen, liikuntaa harrastamattoman henkilön on mahdollista parantaa hapenkulutuskykyään 3,5 ml/kg minuutissa jopa pelkkää reipasta kävelyä 2,5 h viikossa sisältävällä ohjelmalla.
Suojaako hyvä kunto lihavuuden haitoilta?
Omassa systemoidussa katsauksessani analysoin huonon kestävyyskunnon tai vähäisen fyysisen aktiivisuuden ja lihavuuden terveysvaikutuksia. Tavoitteena oli vastata kysymykseen, onko haitallisempaa olla normaalipainoinen ja huonokuntoinen (tai fyysisesti passiivinen) kuin lihava, mutta hyväkuntoinen (tai fyysisesti aktiivinen). tehtiin kirjallisuushaku vuosilta 1990—2009. Tutkimukseksi hyväksyttiin kohortti- ja tapaus-verrokkitutkimuksia aikuisilla. Yhteensä 36 tutkimusta hyväksyttiin katsaukseen. Meta-analyysiä ei tulosten vaihtelevan esitystavan takia voitu tehdä. Sen sijaan lihavuuden asteen vaikutusta tulokseen pyrittiin arvioiman. Katsauksen analyysien mukaan kokonaiskuolleisuus sekä sydän- ja vesisuonitautikuolleisuus olivat alhaisempia hyväkuntoisilla lihavilla, verrattuna huonokuntoisiin normaalipainoisiin. Toisaalta riski saada seurannan aikana tyypin 2 diabetes oli suurempi lihavilla fyysisesti aktiivisilla, kuin normaalipainoisilla fyysisesti passiivisilla. Tämän katsauksen tulokset eivät välttämättä ole sovellettavissa henkilöihin, joiden BMI on yli 35.
Kun kokonaiskuolleisuuden sekä sydän- ja verisuonitautikuolleisuuden analyysissä tarkasteltiin tutkimuksia, joissa kunnon sijasta oli fyysinen aktiivisuus, tulosten hajonta oli suuri, eikä selkeää johtopäästä voitu tehdä. Tämä voi osin johtua siitä, että kunnon arviointi on tarkempaa kuin fyysisen aktiivisuuden arviointi. Toisaalta hyvää kuntoa selittävät osin samat geneettiset tekijät kuin alhaista sydän- ja verisuonitautikuolleisuuttakin. Diabetestutkimuksissa taas fyysistä kuntoa ei mitattu riittävän monessa tutkimuksessa, jotta sen ja lihavuuden asteen vaikutuksia sairauden ilmaantuvuuteen olisi voinut tutkia. Kaikkiaan liikuntaa ja/tai hyvää kestävyyskuntoa koskeneet myönteisen tulokset olivat vielä selkeämmät, jos lihavien sijasta analysoitiin vain liikapainoisia (BMI 25-29,9).
Mitä tulokset tarkoittavat?
Vaikka liikunta ilman kunnon muutoksia näyttää myös terveyden kannalta edulliselta, on kuntoa parantava liikunta vielä parempaa. Tämä ei kuitenkaan välttämättä tarkoita hyvin raskasta liikuntaa, sillä huonokuntoisella jo reipas kävely parantaa kuntoa – tosin on myönnettävä, että monelle huonokuntoiselle reipas kävely saattaa tuntua rasittavalta. Tärkeintä näyttäisi olevan rapakunnon välttäminen, mutta keskikuntoinenkin hyötyy kunnon paranemisesta. Tällöin on kuitenkin jo otettava omiin rutiineihin mukaan rasittavampaakin liikuntaa.
Lihavuuden yleistyessä liikunnan ja kunnon merkitys lihavuuden terveysriskien vähentäjänä vain korostuu. Tosin tämä sama asia todennäköisesti havaittaisiin myös ravitsemuksen, lihavuuden ja terveyden yhteyksiä tarkasteltaessa: lihavilla ruokavalion muuttaminen terveellisemmäksi suojaa lihavuuden riskeiltä jopa ilman painonmuutoksia. Ikävä kyllä tätä asiaa on tutkittu vähemmän ruokavalion näkökulmasta, kuntoon ja liikuntaan verrattuna.
Suomalaisten lihomisessa fyysisen aktiivisuuden muutoksella lienee suuri merkitys. Ratkaisevaa lienee se, että energiankulutus työssä, työmatkoilla ja vapaa-ajan arkiaskareissa on vähentynyt verrattuna 20—30 vuoden takaiseen tasoon. Kuntoliikunnan määrä on sen sijaan suurentunut, mutta se ei ole läheskään ollut riittävä kompensoidakseen muun fyysisen aktiivisuuden vähentymistä.
Kirjallisuus:
Fogelholm M. Physical activity, fitness and fatness: relations to mortality, morbidity and disease risk factors. A systematic review. Obes Rev. 2009 Sep 9. [Epub ahead of print]_
Kodama S ym. Cardiorespiratory fitness as a qualitative predictor of all-cause mortality and cardiovascular events in healthy men and women. JAMA 2009;30:2024-35.
Christer on pyytänyt minua kirjoittamaan blogiinsa terveysliikunnasta. Pyyntö on sinänsä rohkea teko Christeriltä, sillä minä kuulun siihen joukkoon, jonka asiantuntemuksen blogin lukijat ovat niin monta kertaa kyseenalaistaneet. Pyyntöön positiivisesti vastaaminen on tietysti yhtä typerää, mutta riski on otettava.
Mikael Fogelholm, ETT, dosentti
Yksikön johtaja, Suomen Akatemia, terveyden tutkimus
Mikael Fogelholm, ETT, dosentti
Yksikön johtaja, Suomen Akatemia, terveyden tutkimus
Hyvä kunto on terveellistä
Fyysinen kunto ja kuolleisuus
Haluan kirjoituksellani tuoda esille kaksi tuoretta meta-analyysiä fyysisen kunnon, lihavuuden ja kuolleisuuden yhteyksistä. Ensimmäinen näistä on japanilaisen tutkijaryhmän (Kodama ym. 2009) meta-analyysi hengitys- ja verenkiertoelimistön kunnon eli kestävyyskunnon merkityksestä kuolleisuuden ennustajana. Meta-analyysi kattoi seuranta- eli kohorttitutkimukset vuosien 1966 ja 2008 välillä. Analyysiin valikoitui lopulta 33 tutkimusta. Näissä siis seurannan alussa kaikilta osallistujilta oli mitattu kestävyyskunto rasitustestillä. Vastemuuttujana käytettiin kokonaiskuolleisuutta sekä sydän- ja verisuonitautikuolleisuutta. Tarkoitus oli siis katsoa, onko parempi kunto yhteydessä vähäisempään kuolleisuuteen.
Pääanalyysissä tutkittiin sitä, kuinka paljon n. 10 % ero fyysisessä kunnossa (vastaa hapenkulutuskykyä 3,5 ml/kg minuutissa) merkitsee kuolleisuudelle. Tutkimuksen mukaan 3,5 ml/kg minuutissa parempi kunto seurannan alussa ennusti 13 % vähäisempää kokonaiskuolleisuutta ja 15 % vähäisempää sydän- ja verisuonitautikuolleisuutta. Muun kirjallisuuden perusteella tällainen muutos kuolleisuudessa saataisiin silloin, kun vyötärön ympärys pienenee 7 cm. Tämä taas on suunnilleen sama kuin 10-15 kg painonmuutos.
Kodaman ym. meta-analyysi kertoo siis vakuuttavasti siitä, että fyysinen kunto on merkittävä terveystekijä. Huonokuntoisen, liikuntaa harrastamattoman henkilön on mahdollista parantaa hapenkulutuskykyään 3,5 ml/kg minuutissa jopa pelkkää reipasta kävelyä 2,5 h viikossa sisältävällä ohjelmalla.
Suojaako hyvä kunto lihavuuden haitoilta?
Usein liikunnan mielletään vaikuttavan lihavien terveyteen nimenomaan paremman painonhallinnan kautta. Kodama ym. vertasivat kunnon eroja vyötärönympäryksen eroihin. Yksi kiinnostava kysymys – johon em. meta-analyysissä ei viitattu – on se, voiko hyvä kunto jopa kompensoida lihavuuden terveysriskejä. Onko siis normaalipainoinen huonokuntoinen paremmassa vai huonommassa asemassa kuin vähintään kohtuullisessa fyysisessä kunnossa oleva lihava henkilö?
Omassa systemoidussa katsauksessani analysoin huonon kestävyyskunnon tai vähäisen fyysisen aktiivisuuden ja lihavuuden terveysvaikutuksia. Tavoitteena oli vastata kysymykseen, onko haitallisempaa olla normaalipainoinen ja huonokuntoinen (tai fyysisesti passiivinen) kuin lihava, mutta hyväkuntoinen (tai fyysisesti aktiivinen). tehtiin kirjallisuushaku vuosilta 1990—2009. Tutkimukseksi hyväksyttiin kohortti- ja tapaus-verrokkitutkimuksia aikuisilla. Yhteensä 36 tutkimusta hyväksyttiin katsaukseen. Meta-analyysiä ei tulosten vaihtelevan esitystavan takia voitu tehdä. Sen sijaan lihavuuden asteen vaikutusta tulokseen pyrittiin arvioiman. Katsauksen analyysien mukaan kokonaiskuolleisuus sekä sydän- ja vesisuonitautikuolleisuus olivat alhaisempia hyväkuntoisilla lihavilla, verrattuna huonokuntoisiin normaalipainoisiin. Toisaalta riski saada seurannan aikana tyypin 2 diabetes oli suurempi lihavilla fyysisesti aktiivisilla, kuin normaalipainoisilla fyysisesti passiivisilla. Tämän katsauksen tulokset eivät välttämättä ole sovellettavissa henkilöihin, joiden BMI on yli 35.
Kun kokonaiskuolleisuuden sekä sydän- ja verisuonitautikuolleisuuden analyysissä tarkasteltiin tutkimuksia, joissa kunnon sijasta oli fyysinen aktiivisuus, tulosten hajonta oli suuri, eikä selkeää johtopäästä voitu tehdä. Tämä voi osin johtua siitä, että kunnon arviointi on tarkempaa kuin fyysisen aktiivisuuden arviointi. Toisaalta hyvää kuntoa selittävät osin samat geneettiset tekijät kuin alhaista sydän- ja verisuonitautikuolleisuuttakin. Diabetestutkimuksissa taas fyysistä kuntoa ei mitattu riittävän monessa tutkimuksessa, jotta sen ja lihavuuden asteen vaikutuksia sairauden ilmaantuvuuteen olisi voinut tutkia. Kaikkiaan liikuntaa ja/tai hyvää kestävyyskuntoa koskeneet myönteisen tulokset olivat vielä selkeämmät, jos lihavien sijasta analysoitiin vain liikapainoisia (BMI 25-29,9).
Mitä tulokset tarkoittavat?
Tutkimukset fyysisen kunnon ja terveyden yhteyksistä ovat erittäin vakuuttavia. Väestötason tutkimuksia on runsaasti. Monissa on ollut pitkä seuranta, runsaasti tutkittavia ja kunto on myös mitattu luotettavasti. Syy-seuraussuhdetta vahvistaa havainto annoksen ja vasteen yhteydestä eli mitä parempi kunto, sitä parempi terveys.
Vaikka liikunta ilman kunnon muutoksia näyttää myös terveyden kannalta edulliselta, on kuntoa parantava liikunta vielä parempaa. Tämä ei kuitenkaan välttämättä tarkoita hyvin raskasta liikuntaa, sillä huonokuntoisella jo reipas kävely parantaa kuntoa – tosin on myönnettävä, että monelle huonokuntoiselle reipas kävely saattaa tuntua rasittavalta. Tärkeintä näyttäisi olevan rapakunnon välttäminen, mutta keskikuntoinenkin hyötyy kunnon paranemisesta. Tällöin on kuitenkin jo otettava omiin rutiineihin mukaan rasittavampaakin liikuntaa.
Lihavuuden yleistyessä liikunnan ja kunnon merkitys lihavuuden terveysriskien vähentäjänä vain korostuu. Tosin tämä sama asia todennäköisesti havaittaisiin myös ravitsemuksen, lihavuuden ja terveyden yhteyksiä tarkasteltaessa: lihavilla ruokavalion muuttaminen terveellisemmäksi suojaa lihavuuden riskeiltä jopa ilman painonmuutoksia. Ikävä kyllä tätä asiaa on tutkittu vähemmän ruokavalion näkökulmasta, kuntoon ja liikuntaan verrattuna.
Suomalaisten lihomisessa fyysisen aktiivisuuden muutoksella lienee suuri merkitys. Ratkaisevaa lienee se, että energiankulutus työssä, työmatkoilla ja vapaa-ajan arkiaskareissa on vähentynyt verrattuna 20—30 vuoden takaiseen tasoon. Kuntoliikunnan määrä on sen sijaan suurentunut, mutta se ei ole läheskään ollut riittävä kompensoidakseen muun fyysisen aktiivisuuden vähentymistä.
Kirjallisuus:
Fogelholm M. Physical activity, fitness and fatness: relations to mortality, morbidity and disease risk factors. A systematic review. Obes Rev. 2009 Sep 9. [Epub ahead of print]_
Kodama S ym. Cardiorespiratory fitness as a qualitative predictor of all-cause mortality and cardiovascular events in healthy men and women. JAMA 2009;30:2024-35.
Tässä muita kirjoittajavieraita:
lauantaina, maaliskuuta 27, 2010
Lihavia lapsia kidutetaan
**
Terveysblogissani on vuosien saatossa halunnut tuottaa arvokasta sisältöä kommenttien ja kirjoitusten muodossa monenlaisia henkilöitä:1) terveyden ammattilaisia, jotka asemansa ja koulutuksensa myötä ovat halunneet tuoda lisäarvoa keskusteluumme terveydestä, liikunnasta ja ravitsemuksesta (esim. pääjohtaja Pekka Puska, professori Matti Uusitupa, professori Kari Salminen, dosentti Mikael Fogelholm, dosentti Matti Tolonen, dosentti Christel Lamberg-Allardt, tohtori Timo Kuusela, tohtori Juha Hulmi, tohtori Jari Rossi, tohtori Saska Tuomasjukka, lääkäri Antti Heikkilä, lääkäri Pekka Nykänen, elintarviketieteiden kandidaatti Janne Huovila, elintarviketieteilijä Juuso Reinikainen, terveystieteiden maisteri Anssi Manninen, ravitsemusterapeutti Reijo Laatikainen, fysioterapeutti Heikki Laatikainen, fysioterapeutti Johanna Joutsen, kemisti Westie, TtM, Terveyskeskuslääkäri, Butterfly)
2) valistuneita maallikoita, jotka jakavat blogissani elämänkokemustaan samoissa asioissa kuin terveyden ammattilaiset (esim. kirjailija Varpu Tavi, diplomi-insinööri Anja Nystén, myynti-insinööri Sami Uusitalo, tehdaspäällikkö Juha Eriksson, rokotusaktivisti Jyrki Kuoppala, opiskelija Olli Posti, opiskelija Jouni Karhu (Neonomide), opiskelija Jari Ristiranta, yrittäjä Kari Mattila, Matti Narkia, Heikki Rassi, Outi Piisi-Putta, Maalainen, Biponainen, Mökkihöperö, Juppejänis, Kimmo, Kummitus, Janne K, Jyrki, Jakke, Reijo, Hannu, Kake, Kari, Seppo, Ville, Toivo, Hanukka, Valtsu, Sari, Sinikka, Elina, Linda, Hermis, superToivo, Golliwog, Violetta, Aukottaja, Läskikasa, Traanitapiiri, Tonnikeiju, Laiheliini, ErkkiMerkki, ~heidi, TiV, Arjen apulainen, Paulamummu, Tiedemies, PRmies, Unkka T. Kumiankka, mr_Zombie, Dragofix, Pekka Pessi, Aarne Paukku)
Ryhmästä numero 2 on tänään esittelemässä tärkeää asiaansa lasten lihavuudesta myynti-insinööri Sami Uusitalo. Hän sai viime viikolla palstatilaa Kaleva -lehdessä, seuraavalle kirjoitukselle, jonka hän nyt haluaa tuoda keskusteluumme myös tässä terveysblogissani:
LIHAVIA LAPSIA KIDUTETAAN
Eräs tuttavani tokaisi ihmetellen ylipainoisesta kymmenvuotiaasta sukulaispojastaan: ”Ei se saa rasvaa ja se lihoo”. Olisin mieluummin kuullut hänen sanovan vaikkapa: ” Sukulaispoikaa pistellään neuloilla”. Jälkimmäisessä tapauksessa häntä kiusattaisiin vähemmän.
Viimeiset kolmekymmentä vuotta ravitsemusvalistuksen ja lihavuuden hoidon ydinviesti on kuulunut ”vähennä rasvaa”. Koko tuon ajanjakson ovat suomalaiset lihoneet, samoin kuin kaikki muut kansat, joille kyseistä viestiä on tuputettu. Kansa on Suomessa ja kaikkialla muualla vähentänyt rasvan saantiaan. Kevytuotteita on nyt saatavana ja niitä syödään enemmän kuin koskaan. Vielä 80-luvun alussa suomalaiset saivat n. 39 % kokonaisenergiastaan rasvasta, nyt vastaava lukema on 32 %.
Sydänliitto julistaa internetsivujensa artikkelissaan ”kansa lihoo edelleen” ja kertoo kuitenkin hyvänä uutisena, että kansa on muuttanut ruokailutottumuksiaan virallisten suositusten suuntaan erityisesti rasvan käytön osalta. Olen myös törmännyt ravitsemusviranomaisten artikkeleihin joissa todetaan: ”rasvan käyttö on vähentynyt”, ”lihavuus on kasvanut”, ”lihominen johtuu liiasta rasvasta”. Voihan ihminen olla väitteissään epälooginen, mutta luulisi sillä olevan rajansa. Tosin Einsteinin kerrotaan tokaisseen ”Ihmisen järki on rajallinen, mutta tyhmyys rajaton”. Tähän on ravitsemusvalistajia kuunnellessa helppo yhtyä.
Ravitsmusvalistus perustelee rasvan vähentämistä lihavuuden hoidossa sillä, että rasvassa on energiaa 9 kCal/g ja hiilihydraateissa sekä proteiineissa 4 kCal/g. Tässä ohjeessa on jokseenkin yhtä paljon järkeä kuin siinä vanhassa vitsissä ”kumpi painaa enemmän, kilo höyheniä vai kilo rautanauloja?”. Ruisleipää syö helposti yhdelläkin aterialla 100g (n. kolme viipaletta) josta saa 45g imeytyvää hiilihydraattia. Entäpä kuinka helposti söisi saman energiamäärän pelkkää voita? 100g leipää sisältää energiaa yli 200 kCal ja samaan energiamäärään tulisi syödä 30g voita. Kukapa pistelisi kolmea voinappia sellaisenaan. Hiilihydraattipitoisia ruokia syö helposti suuremman massan ja tilavuuden, kuin sellaisia ruokia joiden energia koostuu pääosin proteiinista ja rasvasta.
Hiilihydraatteja suosiva ravitsemusvalistus ohjaa näin sellaisiin valintoihin, jotka ovat omiaan venyttämään vatsalaukkua. Näin vatsalaukku tottuu kokoajan suurempiin ruoka-annoksiin, jota sitten kalliilla laihdutusleikkauksella pienennetään. Hiilihydraattipitoinen ruoka myös sulaa nopeammin kuin proteiini- ja rasvapitoinen. Tämä on omiaan kiihdyttämään näläntunnetta.
Lihavat lapset eivät koskaan saa miellyttävää lihapulla-annosta kermakastikkeella. Heillä on kokoajan nälkä, kun rasvat on poistettu. Olen nähnyt lukuisia lapsia, jotka ovat täysin luonnottoman näköisiä. Aivankuin vyörärön seudulle ja rintoihin olisi pumpattu vettä. Olen täysin varma, että tämä johtuu neuroottisesta rasvan karttelusta sekä tärkkelyspitoisten ruokien tuputtamisesta.
Sami Uusitalo 38v.
Dipl. Ins. Vantaa
Viimeiset kolmekymmentä vuotta ravitsemusvalistuksen ja lihavuuden hoidon ydinviesti on kuulunut ”vähennä rasvaa”. Koko tuon ajanjakson ovat suomalaiset lihoneet, samoin kuin kaikki muut kansat, joille kyseistä viestiä on tuputettu. Kansa on Suomessa ja kaikkialla muualla vähentänyt rasvan saantiaan. Kevytuotteita on nyt saatavana ja niitä syödään enemmän kuin koskaan. Vielä 80-luvun alussa suomalaiset saivat n. 39 % kokonaisenergiastaan rasvasta, nyt vastaava lukema on 32 %.
Sydänliitto julistaa internetsivujensa artikkelissaan ”kansa lihoo edelleen” ja kertoo kuitenkin hyvänä uutisena, että kansa on muuttanut ruokailutottumuksiaan virallisten suositusten suuntaan erityisesti rasvan käytön osalta. Olen myös törmännyt ravitsemusviranomaisten artikkeleihin joissa todetaan: ”rasvan käyttö on vähentynyt”, ”lihavuus on kasvanut”, ”lihominen johtuu liiasta rasvasta”. Voihan ihminen olla väitteissään epälooginen, mutta luulisi sillä olevan rajansa. Tosin Einsteinin kerrotaan tokaisseen ”Ihmisen järki on rajallinen, mutta tyhmyys rajaton”. Tähän on ravitsemusvalistajia kuunnellessa helppo yhtyä.
Ravitsmusvalistus perustelee rasvan vähentämistä lihavuuden hoidossa sillä, että rasvassa on energiaa 9 kCal/g ja hiilihydraateissa sekä proteiineissa 4 kCal/g. Tässä ohjeessa on jokseenkin yhtä paljon järkeä kuin siinä vanhassa vitsissä ”kumpi painaa enemmän, kilo höyheniä vai kilo rautanauloja?”. Ruisleipää syö helposti yhdelläkin aterialla 100g (n. kolme viipaletta) josta saa 45g imeytyvää hiilihydraattia. Entäpä kuinka helposti söisi saman energiamäärän pelkkää voita? 100g leipää sisältää energiaa yli 200 kCal ja samaan energiamäärään tulisi syödä 30g voita. Kukapa pistelisi kolmea voinappia sellaisenaan. Hiilihydraattipitoisia ruokia syö helposti suuremman massan ja tilavuuden, kuin sellaisia ruokia joiden energia koostuu pääosin proteiinista ja rasvasta.
Hiilihydraatteja suosiva ravitsemusvalistus ohjaa näin sellaisiin valintoihin, jotka ovat omiaan venyttämään vatsalaukkua. Näin vatsalaukku tottuu kokoajan suurempiin ruoka-annoksiin, jota sitten kalliilla laihdutusleikkauksella pienennetään. Hiilihydraattipitoinen ruoka myös sulaa nopeammin kuin proteiini- ja rasvapitoinen. Tämä on omiaan kiihdyttämään näläntunnetta.
Lihavat lapset eivät koskaan saa miellyttävää lihapulla-annosta kermakastikkeella. Heillä on kokoajan nälkä, kun rasvat on poistettu. Olen nähnyt lukuisia lapsia, jotka ovat täysin luonnottoman näköisiä. Aivankuin vyörärön seudulle ja rintoihin olisi pumpattu vettä. Olen täysin varma, että tämä johtuu neuroottisesta rasvan karttelusta sekä tärkkelyspitoisten ruokien tuputtamisesta.
Sami Uusitalo 38v.
Dipl. Ins. Vantaa
Muita Sami Uusitalon kirjoituksia terveysblogissani:
lauantaina, helmikuuta 27, 2010
Vanhaa ja uutta tietoa rasvaisen ruoan lihottavasta vaikutuksesta
**
Tämä 31.10.2009 julkaisemani kirjoitus sai yllättävän käänteen: Uusi Suomi -lehti teki aiheesta jutun 27.2.2010! Uusi Suomi -lehti otsikoi uutisensa:
Tämä tieto ei tietenkään tule yllätyksenä terveysblogini lukijoille.
Alkuperäinen kirjoitukseni alkaa tässä:
Yksitoista vuotta myöhemmin sama lehti päätyy seuraavaan tulkintaan:
Uusi tieto on: Emme löydä mitään syytä suositella ravintorasvojen karsimista jos on tarkoitus laihtua. (Forouhi NG, Sharp SJ, Du H, van der A DL, Halkjær J, Schulze MB, Tjønneland A, Overvad K, Jakobsen MU, Boeing H, Buijsse B, Palli D, Masala G, Feskens EJ, Sørensen TI, Wareham NJ. Dietary fat intake and subsequent weight change in adults: results from the European Prospective Investigation into Cancer and Nutrition cohorts. Am J Clin Nutr, 14.10.2009 ; ilmestyy myöhemmin painetussa lehdessä)
Cambridgen maineikkaan yliopiston metabolisten sairauksien tutkimusyksikkö, MRC Epidemiology Unit, on ihmetellyt epäjohdonmukaista epidemiologista näyttöä ravintorasvojen vaikutuksesta painonhallintaan. Otimme tarkasteltavaksi onko mitään yhteyttä löydettävissä rasvaisen ruoan ja painonkehityksen välillä. Kävimme läpi 89 432 miehen ja naisen tiedot kuudesta suuresta kohorttiaineistosta (European Prospective Investigation into Cancer and Nutrition). Tarkastelimme eri Euroopan maissa suoritettuja ruokakyselyitä ja poimimme niistä tietoja rasvan laadusta ja määrästä sekä vertasimme näitä tietoja painonkehitykseen. Satunnaistetulla meta-analyysilla saimme selville eri tutkimusten välittämän tiedon keskimääräisestä painonkehityksestä erilaisilla ravintorasvojen käyttömäärillä. Kun vertailussa suljettiin pois kaikki sekoittavat tekijät, ei löytynyt mitään yhteyttä ravintorasvojen määrän tai laadun ja painonkehityksen välillä. Materiaali oli niin mittava, että mahdolliset erot olisivat tulleet esille, jos niitä olisi. Päädyimme kumoamaan sen väitteen, että vähärasvaiset ruoat estäisivät ihmisiä lihomasta.
Ei sinun tietenkään ole pakko uskoa maineikasta Cambridgen yliopistoa. Voit edelleen seurata maineikkaan lihavuustutkija George Brayn viitoittamaa tietä ja edelleen puolustaa vähärasvaisuutta. Ikävä kyllä kasvava kansalaismielipide ja uusin tutkimusnäyttö puhuisi sen puolesta, että rasvainen ja proteiinipitoinen ruoka pitää paremmin nälkää ja näin meillä on mahdollisuus tarjota lihavuusepidemian riivaamalle Euroopalle pysyvä ratkaisu painonhallintaongelmiin. On vain ajan kysymys milloin Suomessa väistytään Brayn viitoittamalta tieltä ja ryhdytään soveltamaan uusinta tietoa.
Muita kirjoituksiani lihavuudesta:
torstaina, tammikuuta 21, 2010
Pysäytä lapsilihavuuden pandemia!
**
Summary in English
The swine flu pandemics did not catch up. But there is a serious pandemic going on right now: obesity of children. First Lady Michelle Obama recently launched a campaign against childhood obesity. She spoke to the mayors of USA and the speech has been well received all over the USA.
Childhood obesity has reached pandemic proportions. Now is the time for radical decisions. Children need proteins, fat and good quality carbohydrates. Cut the soda consumption, serve healthy food for children and keep those fitness programs coming! It is time to act now!
Yhdysvaltojen presidentin puoliso Michelle Obama on puhunut USA:n pormestareille. Lasten lihavuutta käsittelevässä puheesaan hän kannusti tekemään ratkaisuja, jotka auttavat perheitä ja yhteisöjä tarjoamaan lihaville lapsille terveellisiä vaihtoehtoja (Obama Foodorama, 20.1.2010).
Michelle Obaman aktiivinen rooli herättää asiantuntijoissa toivekkuutta (USA Today, 20.1.2010). Teidän oma terveystoimittajanne, Sundqvist, julistaisi mieluusti lapsilihavuuden pandemian, jos hänellä olisi valta tehdä näin. Kaikki voitava on tehtävä, jotta nyt varttuva sukupolvi saisi mahdollisimman hyvät edellytykset elämälleen. Tämä edellyttäisi mm. voimakkaita toimia niitä elintarvikevalmistajia kohtaan, jotka taalojen ja eurojen kiilto silmissä valmistavat lihottavia ruoka-aineita lapsille. On myös tehtävä ennakkoluulottomia ratkaisuja: useimmat lapset hyötyisivät painonhallinnassaan liikunnallisen elämänratkaisun lisäksi vähemmän sokerisesta elämästä. Kasvava lapsi tarvitsee runsaasti proteiinia ja rasvaa sekä hyvälaatuisia hiilihydraatteja.
Yhdysvaltain presidentti Barack Obama kertoi vuonna 2009, että hän saattaisi tukea makeiden virvoitusjuomien verotusta. Virvoitusjuomat ovat liikalihavuuden merkittävä osatekijä. Obama viittaa tutkimustietoon liikalihavuudesta: "Siitä ei ole epäilystäkään, etteivätkö lapsemme juo aivan liikaa limonadeja." Hän arveli kuitenkin, että virvoitusjuomaveroesitys saisi vastaansa juomanvalmistajien lisäksi ne kongressiedustajat, joiden kotiosavaltioissa tuotetaan sokeria tai makeutusaineena käytettävää maissisiirappia. Ajatukset limsaverosta suututtivat virvoitusjuomien valmistajia. "En ole koskaan nähnyt sellaisen järjestelmän toimivan, jossa valtio kertoo mitä syödä ja juoda", ärähti Coca-Colan pääjohtaja Muhtar Kent ja jatkoi lapsellisesti: "Jos se toimisi, niin Neuvostoliitto olisi yhä pystyssä."
Oma rohkea yritykseni panna mm. lapsilihavuus aisoihin ilmestyy kirjan muodossa 15.2.2010. Silloin ilmestyy "Sietämätön leveys". Tätä kirjaa saa sitten aikanaan kirjakaupoista. Kierrän ahkerasti Suomessa luennoilla, joilla on kaksi pääteemaa: Lihavuus ja Aivojen ravinto. Tehkää tilaus niin minä teen teille edullisen luentotarjouksen.
Pysäytä lapsilihavuuden pandemia!
Muita kirjoituksiani lihavuudesta:
maanantaina, tammikuuta 18, 2010
Miljoonaluokan haaste: Suomalaisten lihavuus
*
Kansanterveyspäivät tulivat ja menivät 15.1.2010 ilman suurempaa huomiota.
Suomessa lihavuus (ja siihen liittyvät muut sairaudet) on merkittävä ja kallis kansanterveysongelma. Työikäisestä väestöstä noin 20 prosenttia on lihavia ja jopa 60 prosenttia liikapainoisia. Erityisen huolestuttavaa on nuoren aikuisväestön lihominen. Lisääntyvä lihavuus ja diabetes aiheuttaa miljoonaluokan haasteita.Lasten ja nuorten lihominen on johtanut siihen, että yhä nuoremmat sairastuvat tyypin 2 diabetekseen. Painoindeksin nousu jo 3─11 vuoden iässä lisää huomattavasti riskiä sairastua tyypin 2 diabetekseen nuorella aikuisiällä. Nykyisin Suomessa jo noin 300 nuorta aikuista sairastuu vuosittain.
Tämä johtaa väistämättä kysymyksiin: Miten tällaiseen tilanteeseen on jouduttu? Miksi yhä useampi nuori on lihava? Onko ravitsemussuosituksissa jokin perustavaa laatua oleva virhe?
Diabetes puhkeaa kun perintötekijät ja epäedulliset ympäristötekijät sekä yksilötekijät kohtaavat. Suomessa on katastrofaalisen paljon diabeetikkoja. Meillä on jo noin puoli miljoonaa tyypin 2 diabetesta sairastavaa henkilöä ja diabeteksen ennustetaan jatkuvasti lisääntyvän.
Tämä johtaa väistämättä ilkeisiin kysymyksiin: Miten tilanne on päästetty näin pahaksi? Tehdäänkö varmasti kaikki voitava diabeteskatastrofin lieventämiseksi? Onko muuta tarjolla kuin Diabetesliiton ohjeistusta?
Lihavuus- ja diabetesepidemian voittaminen on suuri haaste ja siinä on Terveyden ja Hyvinvoinnin Laitoksen mukaan edettävä näin: "Lihavuuden ehkäisy ja torjunta väestön liikuntaa edistämällä sekä varsinkin nuorten ruoka- ja juomatottumuksia kehittämällä on kansanterveyden keskeisiä haasteita. Se vaatii todellisia vaikuttavia toimenpiteitä niin kodeissa ja kouluissa kuin valtiovallan ja elinkeinoelämän piirissä", toteaa pääjohtaja Pekka Puska.
Lihavuus- ja diabetesepidemian voittaminen on suuri haaste ja siinä on Terveyden ja Hyvinvoinnin Laitoksen mukaan edettävä näin: "Lihavuuden ehkäisy ja torjunta väestön liikuntaa edistämällä sekä varsinkin nuorten ruoka- ja juomatottumuksia kehittämällä on kansanterveyden keskeisiä haasteita. Se vaatii todellisia vaikuttavia toimenpiteitä niin kodeissa ja kouluissa kuin valtiovallan ja elinkeinoelämän piirissä", toteaa pääjohtaja Pekka Puska.
Tämä johtaa väistämättä ilkeään kysymykseen: Miten kauan aiotaan jääräpäisesti jatkaa huonoksi koetun mallin soveltamista suomalaisiin?
Lihavuuden hoito toteutuu tällä hetkellä huonosti. Lihavuuden hoidossa resursseja kohdennetaan nykyisin paljon leikkaushoitoon, mutta sillä kyetään auttamaan vain hyvin pientä osaa lihavista. Lihavuuden ehkäisyyn ja perushoitoon pitäisi kiinnittää paljon enemmän huomiota ja suunnata taloudellista tukea varhaisiin toimenpiteisiin. Sairaalloisen lihavuuden leikkaushoito vähentää sairastuvuutta, parantaa elämänlaatua ja säästää terveydenhuollon kustannuksia. Leikkaus soveltuu kuitenkin vain hyvin pienelle osalle lihavista, mutta on käypä vaihtoehto silloin, kun muut lihavuuden hallintakeinot ovat jääneet tehottomiksi.
Tämä johtaa väistämättä ihmettelyyn: En ole kuullut vielä sellaisesta toimintastrategiasta, että ennen ohjausta vaaralliseen leikkaushoitoon, lihava potilas vielä kokeilisi hiilihydraattitietoista ruokavaliota lääkärin ohjauksessa. Ymmärtääkseni laihdutustulokset hiilihydraatteja rajoittamalla ovat olleet rohkaisevia.
Järjestyksessään kuudennet valtakunnalliset Kansanterveyspäivät kokosi Helsingissä yhteen lähes 600 terveydenhuollossa ja terveyden edistämistyössä toimivaa ammattilaista kuulemaan ja keskustelemaan keskeisistä kansanterveydellisistä haasteista. Päivän aikana puhuttiin muun muassa lihavuuden, diabeteksen ja valtimotautien ehkäisystä ja hoidosta sekä siitä, kuinka ja millaisiin elintapamuutoksiin potilaita voidaan ohjeistaa ja motivoida näiden sairauksien ehkäisemiseksi ja hoitamiseksi.
Muita kirjoituksiani samasta aiheesta:
perjantaina, tammikuuta 15, 2010
Läskistymisen huippu saavutettu Yhdysvalloissa
*
New York Times uutisoi näyttävästi, että amerikkalaisten lihomisessa on viime vuosina saavutettu suvantovaihe. Sairauksien seurantaan ja ehkäisyyn erikoistunut Centers for Disease Control and Prevention on tuottanut tutkittua tietoa, jonka mukaan lihavuuden kasvu on pysähtynyt Yhdysvalloissa. Miesten lihavuus on pysynyt samalla tasolla vähintään viisi vuotta ja naiset sekä lapset ovat pysyneet yhtä vankkoina vähintään kymmenen vuotta. Tämä on loihtunut asiantuntijoissa esille yllätyksettömän ajatuksen siitä, että amerikkalaisten läskistyminen on pysähtynyt.Mihinkään ylettömään ilakointiin lihavuusasiantuntijat eivät kuitenkaan ole ryhtymässä. Lihavuuden kasvu on pysähtynyt tasolle, joka on kestämättömän korkea. Lähes 34 prosenttia aikuisista on liian lihavia. Lihavuus ehti kaksinkertaistua 30 vuodessa ja lasten lihavuus kolminkertaistui.
Nyt lihavuuden kasvu on siis pysähtynyt. Mitä selitysmalleja meille tarjotaan? Tohtori William Dietz on innoissaan tuoreista laskelmista, mutta näköpiirissä ei vielä ole sellaista terveyspolitiikkaa tai ympäristötekijää, joka kääntäisi lihavuusepidemian toivottuun laskuun. Dietz pitää mahdollisena, että lihavuus on pysähtynyt sen takia, että sinnikäs valistustyö on johtanut tietoisuuteen lihavuuden vaaroista laajoissakin kansalaispiireissä. Tämä näkyy varsinkin naisten kohdalla. Naiset miettivät tarkemmin mitä ruokaa ostavat kaupasta ja pohtivat terveellisemmän ruoan valmistustapoja entistä enemmän. Kouluissa on myös erittäin epäterveellisten ja lihottavien välipalojen sekä ruokien tarjonta voimakkaasti vähentynyt.
Joukossa on asiantuntijoita, jotka eivät ole yhtä toiveikkaita terveystietoisuuden lisääntymisen suhteen. Tohtori David Ludwig johtaa lasten ylipainoyksikköä Bostonin sairaalassa. Ludwigin mielestä mitään syytä iloon ei ole, ennen kuin lihavuus kääntyy laskuun. Hän pitää mahdollisena, että amerikkalaiset ovat nyt saavuttaneet erään lihavuuden biologisen raja-arvon. Lihavuuden tasaantuminen osoittaa hänen mielestään, että tämän lihavammaksi ihmisjoukko ei voi tulla. Amerikkalaiset ovat saavuttaneet sellaisen painon, joka ei enää voi kasvaa. Kun ihmiset syövät liikaa ruokaa he lihovat. Mutta kun jo voimakkaasti lihonnut ihmisryhmä jatkaa lihomistaan, entistä enemmän energiaa kuluu läskikasojen liikutteluun. Ihmispopulaatio ei voi lihoa äärettömän paljon. Joskus se lihominenkin pysähtyy, Ludwig aprikoi.
Kaikkein kyynisin taitaa kuitenkin olla Harvardin yliopiston professori Steven Gortmaker, joka ei usko lihavuuden kääntyvän laskuun ilman rajua väestön piiskaamista. Tarvitaan kieltoja ja rangaistuksia ennen kuin jenkki suostuu syömään terveellisemmin ja liikkumaan enemmän! Gortmaker pyytää vertaamaan lihavuusepidemiaa tupakointiin ja sen ympärille kehitettyyn valistustyöhön. Huomattavaa tupakoinnin vähentymistä ei ollut havaittavissa ennen kuin saatiin täydellinen mainostuskielto ja kulutusta rajoitettiin mm. veroja nostamalla. Samantyyppisiä keinoja pitää ottaa käyttöön lihavuuden saamiseksi laskuun, sanoo Gortmaker lopuksi.
Tiedot lihavuusepidemian tasaantumisesta julkaistiin lääkärilehdessä The Journal of the American Medical Association.
Lähde: Obesity Rates Hit Plateau in U.S., Data Suggest. The New York Times, 13.1.2010
Muita kirjoituksiani lihavuudesta:
keskiviikkona, joulukuuta 30, 2009
Superlihavien ajatuksenkulku
*
Insinööri Anja Nystén on katsonut superlihavia telkkarista: 4D - Superlihava perheThornen perheen jäsenet ovat olleet sairaalloisen ylipainoisia, ja kahdeksalle heistä on tehty laihdutusleikkaus, jonka avulla heidän painonsa on pudonnut. Nyt 17-vuotias Scott miettii, pitäisikö hänen mennä leikkaukseen.
Brittiperheen tai pikemminkin suvun jäsenet olivat todella ylipainoisia. Laihdutusleikkausten jälkeen he olivat laihtuneet merkittävästi (isä esimerkiksi 120 kg). Tositarina hätkähdytti. Mihin tämä homma oikein on menossa? 17-vuotias Scott oli lihava ja yrittänyt kovasti painonpudotusta - onnistumatta - ihan kuin kaikki muutkin sukulaiset. Scottin ruokavalio oli ennen leikkausta seuraavanlainen:
- aamulla spagettia tai pari leipää
- koulussa ei syö, koska ei kehtaa syödä muiden nähden
- kotiin tultuaan sipsejä ja suklaata
- päivälliseksi perunaa, joskus porkkanaa ja banaania
- illalla sipsejä ja suklaata
- lihaa Scott ei syö lainkaan, vihanneksia erittäin vähän, kalasta ei puhuttu mitään
Leikkauksen jälkeen Scott on jättänyt ranskalaiset perunat. Lihaa ja kasviksia ei mene edelleenkään. Vanhemmat syövät edelleenkin ranskalaisia. Leikkauksen tehnyt lääkäri totesi yrittäneensä puhua monipuolisemman ruokavalion puolesta, mutta Scottilla on vapaus itse valita syömisensä.
Perheen äiti oli saanut koulusta moitteita, kun ei laita lapselleen terveellistä ruokaa. Äiti totesi vain, että kuinka hän olisi voinut laittaa ruokaa, kun ei ole kotona vaan töissä. Ja vaikka olisi kotonakin Scott söisi varmaan silloinkin epäterveellisesti. "En kyllä usko, että äiti olisi pystynyt laittamaan kunnon ruokaa - eikä koko suku", sanoo Nystén.
Ohjelmassa haastateltu lääkäri oli (tietenkin) sitä mieltä, että leikkaus on monelle hyvä vaihtoehto, kun muut keinot eivät toimi. Miten ne voisivat toimia, jos ruokavalio on tuolla mallilla? Leikkaus ja sen mukana tuoma painonpudotus lisää itsetuntoa, estää häpeän, mahdollistaa harrastukset, tyttöystävät jne.
Leikkauksen haittapuolena mainittiin, että noin prosentti leikatuista kuolee leikkaukseen. Suvun tädille melkein kävi niin. Vaan miten käy Scottin jatkossa? Hän syö vähemmän, kun mahalaukkuun ei mahdu, ravintoaineita imeytyy vähemmän. Kun ruoka on lisäksi erittäin köyhää, kuinka kauan nuori mies pysyy terveenä?
Tässä Matti Käki kertoo miten hänen laihdutusleikkauksensa sujui Peijaksen sairaalassa. Jos teille tekee pahaa katsoa kuvia leikkauksista, älkää lukeko Matin tarinaa. Voin paljastaa, että Matti voi hyvin ja hän on laihtunut niin hyvin, että pystyy lähes normaaliin elämään.
Kiitos Anjalle hyvästä kirjoituksesta.
Saatte mielellänne kommentoida tätä!
Muita minun kirjoituksiani laihdutusleikkauksista voitte lukea tästä:
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)