*
Minulla on jo pitempään ollut käynnissä erään tutkijan kanssa äärettömän mielenkiintoinen keskustelu kevyttuotteista ja virvoitusjuomista. Tutkija ei halua nimeään julkisuuteen. Me julkistamme nyt tämän ajatuskuvion terveysblogini asiantunteville ja oivaltaville lukijoille. Me epäilemme vahvasti, että kevyttuotteet ja keinomakeutetut virvoitusjuomat ovat omalta osaltaan vaikean lihavuusepidemian yhtenä taustatekijänä. Lukekaa nämä allaolevat rivit pohtien ja arvioiden sekä kommentoikaa vilkkaasti.
Kevyttuotteet jäävät tässä selvityksessä kiinni ns. rysän päältä. Tutkijaystäväni joutuu työkseen pohtimaan eläimille tarkoitettujen rehujen valmistusta. Rehulisäaineiden valmistajien tutkimuksia hän on seurannut vilkkaasti ja hän on kuullut perusteluita näiden tuotteiden valintaan.
Eräänä päivänä hän kuuli rehulisäainevalmistajien esityksen eräästä mielenkiintoisesta aineesta ja mekanismista, jolla porsaita pystytään lihottamaan imeväisajan alussa. Lainsäädäntö kieltää kyseisen keinon käyttämisen tiettyä ikää vanhemmilla eläimillä, mutta itse mekanismi on mielenkiintoinen.
Aine perustuu näet sakariinille, jolla on 350-400 kertaa suurempi makeus kuin sakkaroosilla. Lihotusvaikutus perustuu suolenseinämässä olevien solujen makeuden aistimiseen ja sitä kautta glukoosin imeytymisen tehostumiseen.
Vaikka kyseisille possuille ei anneta tämän sakariini-yhdisteen lisäksi muuta lisäenergiaa, on niiden energian imeytymisteho huomattavasti parempi kuin ilman tätä. Näin myös porsaiden painonkehitys on nopeampi. Tästä ilmiöstä löytyy tutkittua tietoa. Asiasta kiinnostuneet voivat tutustua tähän
Anthony Sclafanin artikkeliin makean ravinnon aistimisesta.
Minulla on tapana selostaa nämä asiat lyhyesti ja yksinkertaisesti. Niin nytkin.
Mekanismi on seuraava: suolen seinämässä olevassa pintasolukossa (epiteelissä) on ravinnon makeuden tunnistavia ns. reseptoreita. Makeuden tunnistaessaan nämä reseptorit antavat signaalin epiteelisoluille, jotka ryhtyvät hommin, eli aloittavat glukoosin kuljettajien valmistamisen. Näitä kuljettajia sanotaan glukoositransferaaseiksi. Mitä enemmän ravinnossa on makeutta, sitä enemmän valmistuu glukoosin kuljettajia.
Miten tämä liittyy keinomakeutettuihin kevyttuotteisiin? Minä tulen siihen pian. Ensin katsotaan onko samaa ilmiötä todettu ihmisellä kuin porsaalla ja onko asiaa tutkittu lisää. Silloinhan asia on bingo. Voimme silloin mahdollisesti luottaa täysin siihen, että tohtori Sclafani on tehnyt oikeanlaisen havainnon.
Ihmisellä tätä on toistaiseksi tutkittu erittäin vähän. Äskettäin ilmestyi
Southamptonin yliopiston tutkijoiden laajahko selvitys aiheesta ihmisellä. Tutkijat myönsivät, että sikoja lihottava mekanismi on olemassa ja se lienee samantyyppinen myös ihmisellä. Kuitenkaan ilmiötä ei voi vedenpitävästi todistaa ihmisellä. Asia jää epäselväksi. Asia ei siis ole bingo, mutta kupongissa on jo muutama osuma. Lisää osumia tarvitaan.
Tuon teille nyt näkyviin keskeneräisenä asiana tutkijaystäväni ja minun rohkeaa spekulaatiota. Aspartaamilla on noin 180 kertaa suurempi makeus kuin tavallisella sokerilla ja Asesulfaami-K on noin 250 kertaa makeampaa. Ihan ei ylletä sakariinin tasolle, mutta melkein. Nämä keinomakeutusaineet ovat tavallisia lisäaineita kevyttuotteissa ja virvoitusjuomissa.
Tuskin kukaan juo pelkästään keinomakeutettuja limsoja ja kevyttuotteiden mukana nautitaan usein glukoosiksi muuttuvaa leipää. Keinomakeutettujen sokeria sisältämättömien tuotteiden mukana nautitaan siis lähes aina jotakin, jossa on hiilihydraattia (sokeria, joka hajoaa glukoosiksi).
Kevytlimsa juodaan tai kevytjogurtti nautitaan. Tuotteiden sisältämä vesi imeytyy mahalaukussa ja ohutsuolessa, mutta tuskin nämä makeutusaineet imeytyvät juuri ollenkaan. Tästä johtuen näiden keinomakeutusaineiden tiheys kasvaa mitä alhaisemmaksi vesipitoisuus nesteessä muuttuu. Lopputuloksena on, että suolessa on tiukka makeutusaineliuos, jonka makeuden tunnistavat solut ymmärtävät saatavilla olevana glukoosina. Makeutta tunnistavat solut aloittavat tehostuneen glukoositransferaasien tuotannon suolen pintasolukossa. Glukoosin imeytyminen ja siirtyminen suolenseinämän läpi tehostuu.
Jos suolessa on mitä tahansa ruokamassaa, missä on glukoosia, sen imeytyminen kiihtyy ja mahdollisesti jopa ylittää glukoosin luonnollisen imeytymisen.
Ja nyt tulee ehkä kaikkein rohkein spekulaatiomme, havaintomme: Yhdistäessämme tämän tehostuneen glukoosin imeytymisen siihen, että moderni elintarviketuotanto perustuu pitkälti raffinoitujen tärkkelysten ja hiilihydraattien varaan, niin päättelyketju on aika selvä! Keinomakeutusaineet luovat edellytykset tehostuneelle sokerienergian imeytymiselle. Liika energia näkyy lihomisena.
Mitä tuumaatte? Onko teillä rohkeutta lähteä asiasta keskustelemaan? Tottakai teillä on! Antaa palaa!
Muita juttuja sokerista ja keinomakeutusaineista:
