Kansalaisaloite

tiistaina, maaliskuuta 11, 2008

Miten huippu-urheilu eroaa tavallisesta liikunnasta?

**
Kirjoitettu 26.2.2008 ja täydennetty 9.3.2008. Täydennysteksti punaisella fontilla.

Pieni välihuomautus 11.3.2008: Iloitsen siitä, että tämä on tällä hetkellä eniten luettu kirjoitukseni, kommentointi on vilkasta.

Reijo kysyy
: Selitä minulle lyhyesti ja ytimekkäästi miten jonkun huippu-urheilijan harjoittelu, ravinto ja lepo eroaa ihan tavallisen kuntoilijan vastaavasta touhusta. Itse lenkkeilen ja liikun joka päivä yli tunnin verran, syön terveellisesti ja lepään hyvin.

Erittäin hyvä kysymys, Reijo, johon mielelläni vastaan.

HARJOITTELU
Kestävyyslajia harrastavan huippu-urheilijan elämä eroaa tavallisen kuntoilijan elämästä hyvinkin paljon. Asiasta löytyy paljon tutkittua tietoa. Voisit esimerkiksi käydä kirjastossa lukemassa sellaisia lehtiä kuin Juoksija-lehti ja Huippu-Urheilu Uutiset. Niissä lehdissä esitellään kansantajuisessa muodossa huippujemme harjoittelua, ravitsemusta ja lepoa. Juoksija -lehden numerossa 2/2008 huippumaratoonari Janne Holmén sanoo näin: Eliittijuoksijoiden harjoitusmenetelmistä ei ole kuntoilijalle tai junioreille paljonkaan hyötyä. Huippujen harjoitusmääristä voi itse kukin tietysti kerätä itselleen inspiraatiota ja motivaatiota. Mitä yksittäisiin koviin harjoituksiin tulee, niitä on syytä matkia ainoastaan supistetussa muodossa.

Hyvin yksinkertaisesti ilmaisten, kuntoilija menee lenkille silloin kun huvittaa ja mahdollisesti alkuverryttelyn aikana vasta päättää minkä luonteisen harjoituksen aikoo suorittaa (pitkä-hidasvauhtinen, lyhyt-reipasvauhtinen, vauhtileikittely tms.). Näin pitääkin kuntoilijan menetellä. Harrastuksen mielekkyyden kannalta ei kannata liiaksi ohjelmoida omaa liikuntaansa. Jos vettä tulee kaatamalla, silloin päätetään joko jättää lenkki väliin tai mennään vaikkapa uimaan.

Huippu-urheilijalla ei ole yhtä paljon liikkumavaraa harjoittelussaan kuin kuntoilijalla. Viikon sisällä on tietty rytmitys harjoittelussa, kuukaudessa pitää tiettyjä harjoitteita ehdottomasti tehdä ja vuosi on jaettu selkeästi erilaisiin kausiin (peruskuntokausi, kilpailuun valmistava kausi, kilpailukausi jne.). Tällaisella systemaattisella harjoitusohjelmalla haetaan parhaita mahdollisia treenivaikutuksia, joilla voidaan taata, että kilpailukauden tärkeimmällä hetkellä ollaan parhaassa mahdollisessa kunnossa. Huippu-urheilijalla ei ole varaa paljon muutoksia tehdä harjoitusohjelmaansa. Se ero on myös huippu-urheilijan harjoittelussa, että hän tietää (tai ainakin hänen pitäisi tietää!) mitä osa-aluetta mikäkin harjoitus kulloinkin kehittää. Huippu-urheilija ei esimerkiksi innostu juoksemaan järjettömän kovavauhtisen lenkin vain sen takia, että tänään tuntuu juoksu niin vaivattomalta. Ei - hän ymmärtää, että huomispäiväkin tulee ja silloin saattaa olla erittäin kova treenipäivä, joka menee piloille hetken mielijohteesta tapahtuneesta juoksuhurmiosta. Sen sijaan kuntoilijan pitäisi pyrkiä tällaiseen juoksuhurmioon. Sellaisena päivänä kun juoksu kulkee, silloin mennään lujaa ja silloin kun ei juoksu kulje mennään rauhallisempaan tahtiin.

Harva ihminen ymmärtää miten kovaa huippu-urheilijamme harjoittelevat! Huippu-urheilijan harjoittelua voi verrata kovaan työsuoritukseen päivästä toiseen. Omistautuminen harjoittelulle on niin totaalista, että muu elämä saattaa tästä enemmän tai vähemmän kärsiä. Ihmetellään miten urheilun jättänyt ratkeaa ryyppäämään tai ajautuu rikollisille poluille. Harvinaista tämä onneksi on, mutta aika ymmärrettävää minun mielestäni. Urheilu antaa niin voimakkaita elämyksiä, että "tavallinen" elämä tuntuu kovin tylsältä. Moni puberteetti-ikäinen saa olla kiitollinen sille valmentajalle ja urheiluohjaajalle, joka on nuoren luovinut "kasvukipujen" läpi urheillen. Keskusteluissa huippu-urheilijoiden kanssa tulee joskus esille tämä asia, että huippu-urheilun muuta elämää rajoittava ominaisuus onkin ollut tasaamassa niitä elämän jyrkimpiä vastamäkiä. Urheilun pariin hakeutunut nuori löytää juuri urheilusta ja säännöllisestä harjoittelusta sellaisen luonnollisen purkautumiskeinon esimerkiksi sille "vi**umaiselle opettajalle" tai sille tyttö/poika -ystävälle joka jätti.

Huippu-urheilija on tehnyt niin sanottua perustyötä noin 15- vuoden ikäisestä lähtien. Tavoitteena on ollut laadun ja määrän sovittaminen harjoittelussa, sillä tavalla nousujohteisesti, että ollaan fyysisesti ja psyykkisesti valmiita harjoittelemaan "niin kovaa kuin sielu sietää" sitten kun sen aika tulee 20-30 -vuotiaana. Liian monesti käy niin, että kasvattajaseurassa ei ole malttia odottaa huippu-urheilijan kypsymistä aikuisiän vaatimia ponnistuksia varten. Liian nuorena siirrytään aikuismaiseen harjoitteluun ja saavutetaan loistavaa menestystä juniorivuosina. Urheiluseurassa iloitaan kun paikallislehdessä oikein kuvan kanssa kehutaan urheilijaa. Hiihdossa Hopeasompa -ikäisistä mitalisteista aniharva on aikuisena ehdottomalla huipulla. Sama juttu yleisurheilussa. Minulla on sellainen näkemys, että meillä ihmisillä on rajalliset energiavarat käytössämme ihan ehdottomia huippusuorituksia varten. Sellainen joka jo nuorena on käynyt nakertamassa niitä "viimeisiä" energiavarojaan, ei ehkä enää aikuisena saa itsestään ihan kaikkea sitä irti mitä luonto on hänelle suonut.

RAVINTO

Ravintoasioista löytyy toisaalla tässä blogissani paljonkin juttuja, mutta sanottakoon tähän yhteyteen, että kestävyyslajia harrastava huippu-urheilija ottaa ravitsemuksesta käyttöönsä kaikki hienoudet, sen "laillisen dopingin" valjastaa käyttöönsä. Jokainen menestyvä huippu-urheilija on hoitanut perusruokavalionsa viimeisen päälle kuntoon. Silloin kun harjoittelu on kaikkein rankinta ja esimerkiksi myös ulkomaanleireillä, hän ottaa lisäksi myös käyttöönsä vitamiini-, hivenaine- ja energialisät. Huippu-urheilijalla ei ole varaa "fuskata" ravitsemuksessa.

Huippu-urheilija syö hiilihydraattipitoista ruokaa (peruna, pasta, täysjyväriisi) runsain määrin. Valtion ravitsemusneuvottelukunnan suosituksista hän löytää ohjenuoran siihen, mitä hän lautaselleen pistää. Hän syö runsaita kala-annoksia, täyslihaa, välttää kaikkein rasvaisimpia lihapaloja taatakseen riittävän hiilihydraattien saannin, juo paljon maitoa ja rakastaa kaurapuuroa. Ruoka-annokset ovat erittäin suuria. Janne Holmén sanoo: Ravinnosta puhutaan ja kirjoitetaan yleensäkin liian paljon, jopa siinä määrin että tiedon paljoudesta on pelkästään haittaa. Olennaisinta on energia- ja nestevarastojen täydentäminen harjoitusten välissä. Kun juoksija harjoittelee kovaa ja nauttii kutakuinkin monipuolista ravintoa, hän saa melko varmasti kaikki tarvitsemansa tärkeät vitamiinit ja hivenaineet. Vaikka näiden aineiden tarve kasvaakin kovassa harjoittelussa, energiantarve kasvaa vielä enemmän. Mitä enemmän harjoittelee, sitä helpompaa on siis syödä oikein.

Kuntoilijan on sen sijaan syytä sovittaa tämä ruokailupuolensa kuntoon liikuntamääränsä ja ikänsä mukaan. Ruoka-annokset ovat pienempiä kuin huipuilla ja ihan yhtä paljon ei panosteta näihin hiilihydraatteihin. Myöskään ravintolisiä ei kuntoilijan ole mitään syytä käyttää. Hän saa kaiken tarvitsemansa monipuolisesta kotiruoasta. Liikunta pitää kuntoilijan hoikkana. Jos kilot kuitenkin iän myötä lisääntyvät, pyritään ruoka-annoksia pienentämällä ja välipaloja järkeistämällä, ylläpitämään normaalipaino. Lievä ylipaino ei sekään koko maailmaa kaada. Moni huomaa yli viisikymppisenä, että jonkin verran tulee lisää elopainoa. Siitä ei kannata liikaa murehtia.

LEPO
Lahjakkaimpia löhöilijöitä löytää huippu-urheilijoiden joukosta! Jokainen joka on nähnyt huippu-urheilijoita kovimman harjoitusjakson aikana esimerkiksi jossakin etelän lomakohteessa, voi kertoa miten meidän huippumme treenijaksojen välillä syövät ja löhöilevät lepotuoleissaan tai hotellihuoneissaan. Näin pitääkin huippu-urheilijan menetellä. Hänen pitää levätä jotta jaksaisi harjoitella 1-3 kertaa päivässä. Janne Holmén jakaa maalaisjärjellä pohdittuja ajatuksiaan levosta: Menestyksekkääseen harjoitusohjelmaan sisältyy kevyempi päivä noin kerran viikossa, kevyempi viikko noin kerran kuukaudessa ja hiukan pidempi kevennetty harjoitusjakso kerran vuodessa. Huippujuoksija pyrkii lepäämään mahdollisimman paljon myös kovimmilla harjoitusjaksoilla. Hänen pyrkimyksenään on nukkua hyvät yöunet, levätä tai nukkua myös iltapäivisin ja ylipäätään välttää kaikkea ylimääräistä fyysistä rasitusta kovan harjoittelun aikana.

Kuntoilija sen sijaan voi etelänmatkoillaan käydä kaupunkikierroksilla. Jos hän kivikovilla käytävillä on saanut jalkansa juoksukelvottomaan kuntoon, hän pitää välipäivän harjoittelussa. Ei siinä sen kummempaa. Kuntoilijan on syytä nukkua hyvin yöllä, mutta huippu-urheilijan tapaiset iltapäivänokoset hän voi jättää pois tarvittaessa.

Toivottavasti tästä vastauksestani oli jotakin hyötyä Reijolle ja muille vaatimattoman blogini lukijoille. Liikuntailoa!

Kysykää lisää!

25 kommenttia:

  1. Erittäin hyvä selvitys, joka ei jättänyt ainakaan minulle mitään epäselvää. Kiitos!

    VastaaPoista
  2. Hieno kirjoitus. Uutta oli minulle tuo miten hienoa yhteiskunnallisesti merkittävää kasvatustyötä tehdään urheiluseuroissa.

    Mielenkiintoisia olivat myös nuo pohdintasi, että meillä ihmisillä on rajalliset energiavarat käytössämme ihan ehdottomia huippusuorituksia varten. Pitää miettiä tuota enemmänkin.

    Kiitos tuosta hiilihydraattia koskevat selityksestä. Selitys on ihan uskottava. Sanot asian yksinkertaisemmin kuin kukaan muu tuntemani ravintovalistaja. Täytyy jatkossa tarkkailla tuota ruokailupuolta.

    Tuo lepojuttusi oli aivan mainio. Huippuhyviä löhöilijöitä olen todellakin tavannut itsekin. Sattumalta olivat juuri urheilijoita.

    Kiittäen vastauksesta, Reijo

    VastaaPoista
  3. Christer, miten ravinto vaikuttaa elimistön vastustuskykyyn. Olen tehnyt havainnon että kun harjoittelu on hyvin tehokasta ja energian tarve tyydytetään pääasiassa runsaalla pastalla, perunoilla ja leivällä niin erilaiset nuhat ja flunssat voi olla aika yleisiä. Yksilöllisiä eroja tietysti on mutta voisiko parempi vastustuskyky löytyä (eläin)rasvaisemmasta ruokavaliosta?

    Toisaalta ei kai voi perustella urheilijallekaan sitä asiaa että hiilihydraatteja pitäisi syödä ylenmäärin rasvaksi. Glykogeenivarastot tulee olla täynnä ennen harjoitusta, mutta miten tulisi huomioida se ettei aktiiviliikkujakaan turhaan syö hiilihydraatteja rasvaksi? Vai näetkö sitä ongelmallisena asiana?

    VastaaPoista
  4. Olen samaa mieltä westie:n kanssa, että eläinrasva pitää kunnossa ja solukalvot vahvoina. Jos westie tätä näkökulmaa ajoi takaa?

    VastaaPoista
  5. Selvennän itseäni:

    1) Voisiko urheilevat nuhanenät saada apua infektioihin eläinrasvaisemmasta ruuasta ja vähemmästä sokerista?

    2) Onko urheilijalle terveydellistä haittaa jos hän syö hiilihydraatteja rasvaksi?

    VastaaPoista
  6. Westie ja Thinker ovat kysyneet lisää ravinnosta.

    1) Voisiko urheilevat nuhanenät saada apua infektioihin eläinrasvaisemmasta ruuasta ja vähemmästä sokerista?

    Tutkimusnäyttöä on mm. eläinrasvojen tulehduksia hillitsevästä ominaisuudesta. Myös eläinvalkuainen hillitsee tulehduksia (esim. glutamiini). Joillakin urheilijoilla on selvää rasvakammoa, mutta eläinrasvasta en luopuisi urheilijana. Puolustan siis kohtuullista eläinrasvojen käyttöä.

    2) Onko urheilijalle terveydellistä haittaa jos hän syö hiilihydraatteja rasvaksi?

    Urheilijalle on terveydellistä haittaa energiavajeesta. Kestävyysurheilijalle sopii runsas hiilihydraattialtistus. Huippu-urheilija ei käytännössä pysty syömään niin paljon hiilihydraattia, että hän niistä lihoo (aktiiviurallaan).

    VastaaPoista
  7. Pakko olla taas vastarannankiiski:
    On olemassa muitakin huippu- urheilijoita kuin kestävyysurheilijat (tai yleisurheilijat!). Toki keskeiset asiat treenissä ja ruokavaliossa lienevät melko samanlaisia, mutta esim mr. Olympia syö varmasti aika eri tavalla kuin kenialainen pikajuoksija.

    Ja aika monilla harrastelijoillakin on hyvin tiukka harjoitteluohjelma. Käypä vaikka selaamassa pakkotoisto.comia.

    Miten Christer määrittelet huippu- urheilun? Minusta huippu- urheilija on ihminen, joka elää urheilulla. Jos käy muissa palkkatöissä, on harrastelija, vaikka kuinka kovin kilpailisi. Lisäksi huippu- urheilijan statuksen saavuttaminen edellyttää minusta edes osallistumista kansainvälisiin kisoihin.

    *P*

    VastaaPoista
  8. Minun on helppo hyväksyä vastakkainasettelusi, parahin *p*. Kirjoitukseni huippu-urheilun luonteesta oli hyvin yksipuolinen ja pelkkä pintaraapaisu. Olen enemmänkin tutustunut käsitteeseen huippu-urheilu kuin kirjoitukseni ehkä antoi olettaa. Kirjoitus oli nimenomaan kestävyysurheilija Reijoon päin suunnattu hyvin tarkasti rajattu vastauspuheenvuoro.

    Huippu-urheilua on toki muutakin kuin esimerkiksi pitkänmatkan juoksu ja hiihto.

    Vastakkainasettelusi oli myös hyvä muistutus siitä miten huonosti huippu-urheilijan asema on Suomessa taloudellisesti turvattu. Huipulle päästäkseen ei oikein ole mahdollista olla samaan aikaan palkkatyössä, mutta eri tukijärjestelmillä ei taata huippu-urheilijalle riittävä toimeentulo. Olen joissakin piireissä heittänyt ajatuksia huippu-urheilijan rinnastamisessa yrittäjään, jonka palveluksia lajiliitto käyttäisi ja maksaisi siitä kunnon korvauksen. Tuosta ajatuksesta ehkä myöhemmin lisää blogissani.

    Kansainvälisyys on hankala mittari huippu-urheilijan määrittelemiseksi. Ralliautoilun kansainvälisellä huipulla on tavattoman paljon suomalaisia huippu-urheilijoita ("if you want to win - hire a Finn"). Sen sijaan kansainväliset mitat täyttäviä suomalaisia maratoonareita on maailman tuhansien huippumaratoonareiden joukossa ehkä yksi taikka kaksi. Ihan turha meidän loistavia puolimailereita Niclas Sandells ja Robert Rotkirch vielä on etsiä ehdottomalta huipulta kansainvälisissä kisoissa, mutta pojilla on asenne kohdallaan ja oikeiden huippu-urheilijoiden tapaan he määrätietoisesti tähtäävät lahjakkuutensa puitteissa etenemään lajin ehdottomalle kansainväliselle huipulle saakka. 800-1500 m juoksusta on kehittymässä ruotsalaisten urheiluseurojen (SFI) temmellyskenttä. Ihmeen takana on loistava valmentaja Tom Andtbacka ja SFI-ajattelu (nöyryys, määrätietoisuus, iloisuus, ammattimaisuus).

    Huippu-urheilusta voisin puhua ja kirjoittaa koko päivän. Se on niin ihana ja kiehtova asia. Ehkä joku toinen päivä lisää juttua huippu-urheilusta?

    VastaaPoista
  9. Katselin eilen yleisurheilun halli- MM- kisoja tv:stä, ja mietiskelin samalla urheilijan ravitsemusta.

    Täällä blogissasi, Christer, on usein kyseenalaistettu se, onko urheilijan tarpeen syödä runsaasti hiilihydraatteja. Keksin tähän asiaan ainakin itselleni uuden näkökulman:

    Karppaajien suurin hehkutuksen aihehan on se, että hiilarit ylläpitää nälkää, ja kun niitä vähennetään, ei ole nälkä ja energiavaje syntyy itsestään.

    Tuohan selvästi osoittaa, ettei karppaus sovi urheilijalle, koska eikös ainakin kestävyysyrheilijoilla ole pikemminkin sellainen ongelma, että miten saisi syötyä TARPEEKSI? Eikö tällaisessa tilanteessa nälänhallintaa helpottava dieetti ole pelkästään pahaksi?

    Lisäksi olen miettinyt tätä "rasvapolttoinen keho" - juttua. Epäilemättä se toimii ihmisellä, jolla on sitä vararasvaa. Mutta mites sitten überkuivassa kunnossa oleva kenialainen kestävyysjuoksija? Mistä hän ottaisi ne rasvat, joita käyttäisi suorituksen aikana, kun rasvaa ei liiemmälti hänen kehossaan ole?

    Näihin kysymyksiin olisi kiva saada vastauksia näiltä "Karppaus Olisi Urheilijallekin Optimaalista" - ihmisiltä.

    Toki urheilijankin on hyvä olla hiilaritietoinen siinä mielessä, että syö mahdollisuuksien mukaan hyviä hiilareita, ei ranskanleipää.

    *P*

    VastaaPoista
  10. "Lisäksi olen miettinyt tätä "rasvapolttoinen keho" - juttua. Epäilemättä se toimii ihmisellä, jolla on sitä vararasvaa. Mutta mites sitten überkuivassa kunnossa oleva kenialainen kestävyysjuoksija? Mistä hän ottaisi ne rasvat, joita käyttäisi suorituksen aikana, kun rasvaa ei liiemmälti hänen kehossaan ole?"

    Minä ajattelen ennemmin niin että sille über kuivalle kenialaiselle nimenomaan voisi olla hyödyllistä nauttia huomattava osa ravinnon energiasta rasvana, koska sen varastointi on helppoa eikä varastointi kapasiteetti lopu ihan hetkessä (hiilareilla ainakin teoriassa on mahdollista varastoiden ylitäyttö; mutta käytännössä taitaa olla niin että glykogeenit imetään suoraan lihaksiin sitä mukaa mitä ehtii saada syödyksi). Lisäksi rasvavarastojen purku tapahtuu rasvapolttoisessa kestävyysurheilijan kehossa tehokkaasti.

    Jos on vaikeaa saada energian tarvetta tyydytettyä hiilareilla niin eikö voisi olla hyvä lisätä rasvan osuutta nautittavassa ravinnossa vai onko siitä muita ongelmia urheilijoille?

    Kenialaisellakin on niitä varastorasvoja kudoksissa jos hän niitä sinne syö ennen harjoitusta. Jos taas rasvavarastoja on kertynyt runsaasti eri puolille kehoa, niin se on minun mielestäni merkki siitä että rasvanpoltto EI toimi niin kuin pitäisi, kun taas kenialaisella se varmasti toimii vaikka kuinka söisi sitä voita polttoaineeksi.

    VastaaPoista
  11. Kenialaisia kestävyysjuoksijoita on tutkittu, ja he syövät itse asiassa enemmän hiilihydraatteja ja vähemmän rasvaa ja proteiinia kuin muut kestävyysjuoksijat. Ja kuten Westie tietänet, kenialaiset ovat etiopialaisten ohella tällä hetkellä aivan ylivoimaisia kestävyysjuoksussa.

    Meinaatko, että lisäämällä rasvaa he olisivat vielä ylivoimaisempia? Vai voiko olla, että ehkä ajattelet väärin?

    *P*

    VastaaPoista
  12. En minä kestävyysjuoksusta mitään tiedä. Itse en ole koskaan edes yli 25 km:n lenkkiä juossut. Pohdin näitä juttuja kun aihealue tällä hetkellä kovasti kiinnostaa! :)

    VastaaPoista
  13. Urheilu on miljoonabisnestä, ja kaikki sallitut ja ei-sallitut ravintokikkailut on varmaan kokeiltu jo lukemattomia kertoja.

    VastaaPoista
  14. Kuivakoimmankin kenialaisen elimistössä on todennäköisesti riittävästi rasvaa useampaan maratoniin. Kuivakka kaveri kuluttaa vähemmän, jos juoksija polttaisi pelkkää rasvaa (ei polta, koska menee proteiinia ja hiilihydraattiakin samalla), niin sitä kuluisi silti alle puoli kiloa. Jos voipaketti on sen 500 grammaa ja voissa on rasvaa noin 80 prosenttia, niin kovin kauaksi ei mene, jos väitän että se riittäisi koko reissuun.

    VastaaPoista
  15. Täällähän on käynnissä tosi vilkas ajatustenvaihto huippu-urheilijan ravitsemuksesta!

    Palaan noihin kysymyksiin ja ideoihinne jossakin vaiheessa, ehkä erillisen kirjoituksen muodossa.

    VastaaPoista
  16. Rasvaa epäilemättä on laskennallisesti riittävästi vaikka Everestille kiipeämiseen, mutta kun rasvat ovat kehossa vähissä, haluaako keho mobilisoida ne? Rasvakudos kun on ihan välttämätöntä ihmisen hormonitoiminnalle ja hengissä säilymiselle. Tietyssä kohtaa kroppa sitten mieluummin käyttää lihaksia kuin rasvaa - tämän näkee monien pro anojen kohdalla. Paino laskee, kun ei syödä juuri mitään, mutta kroppa itse asiassa löystyy. (jossain kohtaa tietysti ollaan sitten niin nälkiintyneitä, että häviää se läskikin. Mutta silloin ei enää juosta maratoneja, ainakaan huippuaikaan.)

    Täytyy myös muistaa se, että kestävyysurheilijoidenkin suoritukset ovat pääsääntöisesti niin lyhyitä (ajallisesti siis, kun maratoniinkin menee vain reilu 2 h), että hiilarit riittävät kyllä suoritukseen, jos niitä on "tankattu" - vasta jossain maratonin kestoissa alkavat glykogeenivarastot todella olla tyhjiä.

    Mutta ehkä Christer valottaa taas kerran asiaa kun ehtii. :) Saattaa olla, että järkeilen minäkin väärin.

    *P*

    VastaaPoista
  17. Tuosta hiilihydraattien tankkaamisesta minuakin kiinnostaisi kuulla lisää.

    Voisin kuvitella että glykogeenivarastojen on tärkeää olla mahdollisimman täynnä ennen harjoitusta tai kilpailua, mutta mistä tietää milloin ne alkavat olla täynnä?

    Mielestäni voisi olla terveyden (ja suorituskyvyn?) kannalta haitallista jatkuvasti täyttää varastoja "yli" nauttimalla hyvin runsaasti hiilihydraatteja. Eikö se ylimäärä kannattaisi nauttia suoraan rasvana?

    VastaaPoista
  18. *p* kirjoittaa asiaa: Rasvaa epäilemättä on laskennallisesti riittävästi vaikka Everestille kiipeämiseen, mutta kun rasvat ovat kehossa vähissä, haluaako keho mobilisoida ne? Rasvakudos kun on ihan välttämätöntä ihmisen hormonitoiminnalle ja hengissä säilymiselle. Tietyssä kohtaa kroppa sitten mieluummin käyttää lihaksia kuin rasvaa - tämän näkee monien pro anojen kohdalla.

    Asia on juuri näin. Syömishäiriöistä kirjoitan laajemmin syksyllä 2008 erääseen laajalevikkeiseen terveyslehteen.

    VastaaPoista
  19. Westie ihmettelee: Mielestäni voisi olla terveyden (ja suorituskyvyn?) kannalta haitallista jatkuvasti täyttää varastoja "yli" nauttimalla hyvin runsaasti hiilihydraatteja. Eikö se ylimäärä kannattaisi nauttia suoraan rasvana?

    Sinulla on Westie oikeus mielipiteeseesi vaikka oletkin ihan väärässä. Pitkäkestoisissa suorituksissa lihasten ja maksan hiilihydraattivarastojen riittävyys rajoittaa jaksamista. Huippu-urheilija polttaa kuitenkin suorituksensa aikana hiilihydraattien lisäksi koko ajan myös rasvaa ja jossakin vaiheessa ehkä myös ottaa käyttöön aminohappoja energiaksi. Mitä kovempaa juostaan sitä enemmän kuluu suhteessa hiilihydraatteja kuin rasvaa. Kevyessä verryttelyssä ja kilpailun alkuvaiheessa kuluu suhteessa enemmän rasvoja kuin hiilihydraatteja. Mitä täydemmät hiilihydraattivarastot, sitä parempi mahdollisuus saavuttaa paras mahdollinen suoritustaso.

    Westien ajatukset sopivat tavalliselle hölkkääjälle. Mitään hiilihydraattitankkauksia (oma hieman kiisteltykin tieteenala!) ei tavallisen hölkkääjän kannata harrastaa. Hiilihydraattitankkauksesta voisin kirjoittaa esimerkiksi ensi viikolla. Käydään sitä silloin läpi. Voisin esimerkiksi silloin käydä läpi tohtori Louise Burken mielenkiintoisia ajatuksia tehokkaamman treenin aikaansaamisesta jos treenataan vajailla hiilihydraattivarastoilla. Sellaistakin nimittäin on esitetty.


    Sorry, jos olen asian suhteen kovin suorasukainen.

    VastaaPoista
  20. "Mitä täydemmät hiilihydraattivarastot, sitä parempi mahdollisuus saavuttaa paras mahdollinen suoritustaso."

    Tämä on ihan selvä ja samaa itsekin kirjoitin.

    Kysyin sitä että milloin tietää että on syönyt tarpeeksi jotta tietää että hiilihydraattivarastot on täynnä?

    Se (yli)määrä hiilihydraattia joka ei mahdu varastoihin täytyy muuttaa rasvaksi maksassa (aika hidas prosessi verrattaessa esim. rasvan varastointiin) ja tällöin verensokeri (ja samalla insuliini) pysyy normaalia korkeampana pitkään ja kun se endogeeninen VLDL ei ole välttämättä siitä terveellisemmästä päästä sekään...

    Onko tällä merkitystä urheilijan suoritukselle tai terveydelle?

    Kuten aiemmin yllä kirjoitin en tiedä huippu-urheilusta ja siihen liittyvistä ravitsemus kuvioista juurikaan mitään. Haluaisin vaan oppia niiltä jotka tietävät sen millä on merkitystä ja millä ei; siksi pohdin ja kyselen näitä juttuja täällä?

    VastaaPoista
  21. Westie: Kysyin sitä että milloin tietää että on syönyt tarpeeksi jotta tietää että hiilihydraattivarastot on täynnä?

    Sanon asian vielä kerran: Huippu-urheilija (kestävyyslajit) huomaa hiilihydraattivarastojen vajeen siitä, että hän ei jaksa harjoitella/kilpailla tehokkaasti.

    Tavalliselle hölkkääjälle tällä asialla ei ole kovin paljon merkitystä. Jos juoksu ei hiilihydraattivarastojen vajeen takia kulje, hän pitää 1-3 lepopäivää. Erityisesti hiilihydraattitankkauksesta pitää tavallisen kuntoilijan pidättäytyä, sillä tutkimusten mukaan armoton hiilihydraattien mättäminen huippujen tapaan, lisää painoa (gramma glykogeeniä sitoo noin 3 ml vettä ja vähemmästä kulutuksesta johtuen osa hiilihydraateista varastoituu rasvana).

    Olen tuota asetelmaa juoksija vastaan sohvaperuna pohdiskellut uusimmassa Juoksija-lehden numerossa (2/2008). Käy ostamassa irtonumero!

    VastaaPoista
  22. Jos tulin väärin ymmärretyksi niin lisään tämän lyhyen selvennyksen:

    olin kiinnostunut tilanteesta, jossa hiilihydraattivarastot on jo saatu täyteen ja siihen vielä nautitaan lisää hiilihydraatteja. Pohdin sitä mitä elimistössä silloin tapahtuu. Ja lisäksi kiinnosti onko sillä vaikutusta terveyteen tai suoritukseen missä muodossa tämä hiilihydraattivarastoihin mahtumaton energia elimistöön tulee.

    Ei tarvitse enää vastata; käyn ostamassa irtonumeron.

    VastaaPoista
  23. Westie: olin kiinnostunut tilanteesta, jossa hiilihydraattivarastot on jo saatu täyteen ja siihen vielä nautitaan lisää hiilihydraatteja. Pohdin sitä mitä elimistössä silloin tapahtuu. Ja lisäksi kiinnosti onko sillä vaikutusta terveyteen tai suoritukseen missä muodossa tämä hiilihydraattivarastoihin mahtumaton energia elimistöön tulee.

    Erittäin hyvä kysymys, joka ehdottomasti otetaan käsittelyyn jatkokirjoituksissani. Tätä on ennenkin minulta kysytty ja olen siihen aikoinani jotain vastannut, en nyt tähän kiireeseen löydä sitä kirjoitustani. Tähän huippu-urheilun yhteyteen se kysymyksesi ei liity.

    Juoksija -lehti kannattaa käydä ostamassa. Se on ihan hyvä lehti. Nytkin juuri tuossa uusimmassa numerossa on esimerkiksi maratoonari Janne Holménin upea kirjoitus huippu-juoksijan palautumisesta.

    VastaaPoista
  24. Minuakin kiinnostaa tuo kirjoitus hiilihydraattien ylitarjonnasta elimistölle, että mitä tapahtuu kun syö liikaa sokeria?
    Kiitos mielenkiintoisista sivuistasi.

    Seija

    VastaaPoista