Kohonneen verenpaineen hoito tietyin elintapa- ja ravintomuutoksin

**
Veteraaniurheilija jatkaa Lapin urheiluopiston Ravintovalmentajakoulutuksessa vuonna 2011 olleiden opiskelijoiden työn hedelmien esittelyä.

Tässä jo esiteltyjä opinnäytteitä:

Ajatuksia elämäntapamuutoksesta

Tyssääkö meno menopaussissa?

Seuraavaksi on vuorossa Anne Kumpulan laaja opinnäyte kohonneesta verenpaineesta ja sen hoidosta elintapoja ja ravitsemusta muuttaen. Tässä on meitä kaikkia kiinnostavaa tietoa!

Kohonneen verenpaineen hoito tietyin elintapa- ja ravintomuutoksin
Ravintovalmentaja Anne Kumpula

Johdanto

Useimmat ihmisten sairauksista ovat seurausta vääristä elintavoista, virheellisestä ravitsemuksesta ja haitallisista ympäristötekijöistä. Geneettiset tekijät voivat altistaa toiset muita herkemmin elintapavirheiden haitallisille vaikutuksille. Puhdas ja yksinkertainen luonnonmukainen ravinto sekä kohtuullisesti kuormittava kestävyysliikunta että riittävä lepo ovat elintasosairauksien parasta ennaltaehkäisyä.

Verenpainetauti on Suomessa yleisimpiä pitkäaikaissairauksia. Kohonnut verenpaine on sydän- ja verisuonisairauksien, sepelvaltimotaudin, sydäninfarktin ja aivoverenvuodon riskitekijä. Elämäntapakeinoin voidaan ehkäistä näiden liitännäissairauksien puhkeamista. (www.terveyskirjasto.fi, www.kaypahoito.fi)

Ikääntymisen myötä useiden ihmisten verenpaine kohoaa, mikä johtuu osaltaan verisuonten kimmoisuuden vähentymisestä. Suomalaisten verenpaine on viimeisen 30 vuoden aikana laskenut, mutta se on edelleenkin korkea ja merkittävä kansanterveysriski. Korkea verenpaine on usein oireeton ja siten salakavalasti terveyttä vaarantava tauti. Suomalaismiehistä noin puolet 34–64 –vuotiaista kärsii kohonneesta verenpaineesta ja samanikäisistä naisista noin kolmasosa. Tutkimusten mukaan vain noin puolet korkeasta verenpaineesta kärsivistä ihmisistä on itse tietoisia sairaudestaan.

Elämäntapamuutos on korkean verenpaineen paras ja ensisijainen hoitokeino. Terveellisen ruokavalion, liikunnan ja riittävän levon tukena voidaan käyttää erilaisia ravintolisiä ja luontaistuotteita. Ellei näistä ole apua, on turvauduttava lääkehoitoon. Verenpainelääkitykseen turvautuu vain noin kolmasosa. Kynnys turvautua lääkevalmisteisiin on suuri, vaikka verenpaineen arvot sitä edellyttäisivätkin. Mikäli systolinen eli yläpaine on vähintään 160 mmHg tai diastolinen eli alapaine vähintään 100 mmHg, suositellaan lääkehoidon aloittamista, sillä verenpaineen seuraukset ovat vakavat. Lääkehoidolla on lähes aina joitakin haittavaikutuksia, siksi lääkkeiden määrääminen on asiantuntijoiden, lääkäreiden vastuulla. He punnitsevat lääkehoidon hyötyä ja haittaa yksilökohtaisesti. Joskaan lääkäreiden koulutuksessa ravitsemusasiat eivät ole ensisijaisia, siksi ammattilaiset voivat vähätellä niitä.

Yksittäisen ravintotekijän vaikutus on usein pienempi kuin lääkkeen esim. korkean kolesterolin tai verenpaineen hoidossa, mutta usean tekijän suhteen voidaan saada aikaan yhtä lääkettä tehokkaampi vaikutus. Ruokavalion ja riskitekijätasojen muutosten ansiosta 35–64-vuotiaiden suomalaisten miesten ja naisten ikävakioidut sepelvaltimo- ja aivohalvauskuolleisuus ovat 30 vuodessa vähentyneet noin 80 %.

Oma kiinnostukseni kohonneeseen verenpaineeseen ilmiönä ja oireena sai minut tekemään tätä työtä. Päänvaivaa minulle tuotti aiheen rajaaminen. Aihe on valtaisia. Mietin millainen lähestyminen palvelee minua juuri tässä koulutuksessa ja mihin haluan keskittyä. Eikä ollenkaan vähäiseksi jäänyt oleellisen löytäminen kussakin asiakokonaisuudessa. Minua on ohjannut kokonaisvaltainen käsitykseni ihmisestä "olentona osana luontoa". Ihminen syntyy, kasvaa ja kehittyy erilaisissa olosuhteissa, ympäristö vaikuttava siihen millaisia meistä tulee yksilöinä. Se, miten elämme, näkyy meissä ihmisissä. Perimä ja elintapamme muokkaavat meitä.

Olen sitä mieltä, että vain mahdollisimman luonnonmukaisesti eläen voimme voida hyvin. Enkä kuitenkaan tarkoita teknologian ym. kehityksen tuoman tiedon ja taidon hylkäämistä. Kuitenkin tehotuotanto lannoitteineen ja jalostus säilöntäaineineen on mielestäni kyseenalaista. Kenties ne luonnolle vieraat aineet, synteettiset valmisteet muuttavat pidemmällä aikavälillä ihmistä. Ainakaan vielä emme ole siihen mukautuneet vaan voimme huonosti ja sairastamme. Koska maantieteelliset olosuhteet ovat eriarvoisia esim. maaperän ja sääolojen vuoksi, asettaa se eri puolilla maailmaa asuvien ihmisten ravinnollekin omat vaatimukset. Meidän tulisi nähdä lähellä oleva ja hyödyntää se.

VERENPAINE

Verenpaine tarkoittaa valtimoissa vallitsevaa painetta, mikä perustuu sydämen pumppaukseen. Se syntyy, kun sydän supistuu ja pumppaa verta valtimoihin. Paineaalto etenee verisuonessa nopeammin kuin veri ja se on tunnettavissa "pulssina". Verenpaine kohoaa ihmisen jännittäessä, liikkuessa tai ponnistellessa. Tilapäinen verenpaineen vaihtelu on normaalia, mutta jatkuvasti koholla oleva verenpaine vaurioittaa sydänlihasta ja verisuonia.

Systoliseksi verenpaineeksi kutsutaan sitä hetkeä, kun sydämen vasen kammio työntää verta valtimoihin. Diastolinen verenpaine puolestaan tarkoittaa matalaa suurten valtimoiden verenpainetta ennen systolista tilaa. Tavoitearvo on systoliselle paineelle alle 130 mmHg ja diastolisen paineen tavoitearvo alle 85 mmHg. Kohonneen verenpaineen kertamittauksen raja-arvona pidetään 140 ja 90 mmHg.

Yleensä verenpaine ei edes "tunnu". Usein se voidaan todeta vain verenpainemittauksella. Mikäli verenpaine on kohonnut hyvin paljon (yläpaine yli 200 ja alapaine yli 130) voi tuntua huimauksen tunnetta tai päänsärkyä. Suuressakaan paineessa ei aina tunnu mitään oireita. Verenpaine voi siis olla hyvinkin korkea ilman, että sitä tietää ilman mittausta. Useimpien aikuisten verenpaine kohoaa iän myötä, sillä verisuonet menettävät kimmoisuuttaan. Diastolisen paineen keskiarvon on huomattu suurenevan noin 55 ikävuoteen ja systolisen paineen yli 80 ikävuoteen asti. Kohonnut verenpaine on yksi valtimotautien suurimmista vaaratekijöistä.

Optimaalinen verenpaine on 120/80 mmHg. Hoidossa olevan verenpainepotilaan hoitotavoite on alle 140/85. Verenpaine arvot saadaan verenpainemittarilla. Käsivarren ympärille asetetaan sopivan levyinen mansetti, joka täytetään ilmalla puristuksen aikaansaamiseksi. Mansetin tyhjentyessä ilmasta mittari ilmaisee sekä systolisen että diastolisen arvon rekisteröimällä sydämen sykettä puristuksen eri vaiheissa. Ensimmäisellä kerralla on hyvä mitata verenpaine molemmista käsivarsista. Mikäli ne poikkeavat toisistaan, jatkossa mitataan siitä käsivarresta, kummassa se on suurempi.

KOHONNEEN VERENPAINEEN SYITÄ

Kohonneesta verenpaineesta puhuttaessa tarkoitetaan suurissa tai keskisuurissa valtimoissa esiintyvää jatkuvasti koholla olevaa painetta. Kohonnut verenpaine rasittaa sydäntä, joka joutuu työskentelemään jatkuvasti normaalia enemmän. Tällöin sydänlihas paksunee ja lopulta väsyy, minkä seurauksena syntyy sydämen vajaatoiminta. Suomessa on yli puoli miljoonaa verenpainepotilasta, joiden hoitoon kuluu runsaasti terveydenhuollon resursseja. Suurin osa ihmisten kohonneesta verenpaineesta johtuu elintavoista. Siihen voi olla syynä myös perinnöllinen taipumus. Kohonneesta verenpaineesta n. 5 % on ns. sekundaarista eli toissijaista, muusta sairaudesta johtuvaa. Verenpainetta voivat nostaa esim. munuaissairaus tai kilpirauhasen toimintahäiriöt.

Kohonneen verenpaineen diagnoosi ei koskaan perustu kertamittaukseen, vaan tarvitaan useita mittauksia. Mielellään toteutetaan kotona viikon pituinen verenpaineen mittaussarja. Reilustikin kohonnut verenpaine on usein oireeton tai oireet voivat olla epämääräisiä. Tämän vuoksi verenpainetta ei voida arvioida pelkän voinnin perusteella. Siksi kannattaa ensin tehdä kokonaisvaltainen riskinarvio. Siinä otetaan huomioon ikä, sukupuoli, sukutausta, kolesteroliarvot sekä mahdollinen tupakointi ja alkoholin käyttö sekä sokeriaineenvaihdunnan häiriö. Mitä suurempi on riski, sitä herkemmin lähdetään hoitamaan verenpainetta ja samalla kokonaisvaltaisesti muitakin vaaratekijöitä. Elämänlaatu on sitä parempi, mitä alhaisempi on henkilön verenpaine.

Kohonnut verenpaine voi liittyä eräisiin hoidettavissa oleviin sairauksiin esim. hormoneja erittäviin kasvaimiin. Arvioidessaan kohonnutta verenpainetta lääkäri tiedustelee näihin tauteihin viittaavia oireita ja lisäksi voidaan tehdä laboratoriokokeita. Niissä selvitetään sydän- ja verenkiertoelinten tila sekä verenpaineeseen ja sen hoitoon vaikuttavat henkilön sairaudet. Samalla kartoitetaan elintavat sekä sydän- ja verenkiertoelinsairauksien muut vaaratekijät. Käytössä olevien lääkkeiden selvitys, sillä jotkin lääkkeet kohottavat verenpainetta (esim. tulehduskipu- ja allergialääkkeet).

Sydänfilmin avulla selvitetään mahdollinen vasemman kammion liikakasvu. Tarvittaessa tehdään tarkempi sydämen ultraäänitutkimus. Munuaistenkin kunto selvitetään, koska munuaisvaurio lisää kohonneen verenpaineen vaaraa ja kohonnut verenpaine voi johtaa munuaisvaurioon. Silmänpohjatutkimus tehdään jos alapaine on suurempi kuin 120 mmHg.

Kohonneen verenpaineen vaikutus sairauksien vaaraan riippuu suuresti muista riskitekijöistä. Verenpaineen aiheuttamien sairauksien vaara lisääntyy jyrkästi, jos henkilö esim. tupakoi, hänen veren kolesteroliarvo on koholla ja jos hänellä on diabetes tai muu sokeriaineenvaihdunnan häiriö. Esimerkiksi 60-vuotiaista miehistä, joilla verenpaineen yläpaine (systolinen paine) on 180 mmHg, mutta ei muita riskitekijöitä, kahdeksan vuoden aikana kolme sadasta miehestä sairastuu aivohalvaukseen. Jos miehellä verenpaineen lisäksi on edellä mainitut riskitekijät, 16 sadasta sairastuu aivohalvaukseen.

Tavallisesti kohonnut verenpaine on itsenäinen (essentielli). Essentielli verenpaine ei silti useinkaan ole täysin itsenäinen. Tämän perinnöllisen taipumuksen tuo esiin tai sitä korostaa epäterveelliset elintavat. Tällaisia ovat esim. liika suolan käyttö tai muuten epäterveellinen ruokavalio. Siihen liittyy usein ylipaino sekä vähäinen liikunta. Yhdessä nämä muodostavat kokonaisuuden, jota kutsutaan metaboliseksi oireyhtymäksi.

Metabolisella oireyhtymällä eli aineenvaihduntaan liittyvällä oireyhtymällä tarkoitetaan sellaista tilaa, jossa henkilöllä on samanaikaisesti useita terveyttä vaarantavia häiriöitä. Metabolisesta oireyhtymästä puhutaan silloin, kun vyötärön ympärys ylittää miehellä 94 cm ja naisella 80 cm ja lisäksi henkilöllä todetaan vähintään kaksi muutosta seuraavista. Henkilön verenpaine on koholla, veren triglyseridien (rasvojen) määrä on suurentunut, veren HDL- kolesterolin eli hyvän kolesterolin määrä on pienentynyt tai sokeriaineenvaihdunta on häiriintynyt (kohonnut verensokeri tai diabetes). Näillä kriteereillä suomalaisista aikuisista miehistä yli kolmasosalla ja naisista yli neljäsosalla on metabolinen oireyhtymä.

Useilla henkilöillä voidaan todeta kaikki häiriöt, toisilla vain osa niistä. Siihen liittyy selvästi suurentunut valtimotaudin riski. Henkilöillä, joilla on todettu metabolinen oireyhtymä, on 2-3 kertaa suurempi sydän- ja verisuonisairauksien vaara kuin terveillä. Sairauksien riski riippuu henkilön metabolisen oireyhtymän vaikeusasteesta. Niillä, joilla verenpaine, veren rasva- ja sokeriarvot ovat vain lievästi epänormaalit, riski on keskimääräistä pienempi. Mikäli arvot ovat huomattavasti poikkeavat, riski on keskimääräistä suurempi.

Metabolista oireyhtymää voidaan ehkäistä painonhallinnalla eli säilyttämällä normaali paino. Liikunnan lisäämisellä yksinäänkin voidaan vähentää metabolisen oireyhtymän riskiä. Lisäksi kaikkiin häiriöihin voi vaikuttaa painoa pudottamalla. Laihduttaminen poistaa liikarasvaa vatsaontelosta suhteellisesti enemmän kuin ihon alta ja jo muutaman kilon laihtuminen lieventää metabolista oireyhtymää. Laihduttamisen ohella kannattaa lisätä puuttuvia lisäravinteita (antioksidantteja, B- vitamiinia, sinkkiä, magnesiumia ja kromia sekä kalaöljyä että karnitiinia) päivittäiseen ruokavalioon.

KOHONNEEN VERENPAINEEN HOITO ELINTAPAMUUTOKSIN

Kohonnutta verenpainetta hoidetaan aina elintavoilla, tarvittaessa myös lääkkeillä. Henkilö, joka saa tukea lääkkeettömän verenpainetaudin hoitoon perehtyneeltä hoitajalta, pystyy parantamaan omia verenpainearvoja. Lievässä eli 1. asteen verenpaineessa ei ole vielä elinmuutoksia ja sen hoito on ainakin aluksi lääkkeetöntä, perustuen elintapamuutoksiin. Vaikeammissa tapauksissa ns. 2. ja 3. asteen verenpaineessa esiintyy kohde-elinvaurioita. Siinä aloitetaan elintapa- ja lääkehoidot samanaikaisesti. Jo syntyneet elinvauriot esim. verisuonisairaus, sydänlihaksen paksuntuminen, lievä valkuaisvirtsaisuus tai silmänpohjamuutokset nopeuttavat tehokkaan hoidon aloittamista. Lääkehoidon aloittamista ei pidä liiaksi lykätä, mikäli elintapahoito ei kohtuuajassa (3-6 kk) tuota tyydyttävää tulosta.

Lievästi kohonnutta verenpainetta kannattaa hoitaa elämäntapakeinoin. Elintapamuutoksilla on aina verenpainetta alentava vaikutus. Kohonneen verenpaineen hoito ei ole itsetarkoitus, vaan pyrkimyksenä on elää terveellisesti, ehkäisten liitännäissairauksien (aivovaltimotaudit, sepelvaltimotauti, sydämen ja munuaisten vajaatoiminta) syntyminen.

Liikunnalla voidaan ehkäistä ja hoitaa sydän ja verisuonisairauksia. Liikunta vahvistaa sydänlihasta. Sydämen syke pienenee ja sydämen yhdellä lyönnillä pumppaama verimäärä kasvaa. Ääreisverenkierrossa olevien hiussuonten määrä kasvaa ja verenpaine pienenee sekä levossa ja fyysisessä kuormituksessa.

Liikunnan puute on yksi osatekijä kohonneeseen verenpaineeseen. Jo viiden löhöilypäivän jälkeen maksan solut alkavat vastustaa insuliinia. Tämä vaikuttaa mm. vireystilaan, veren rasva-arvoihin ja lihavuuteen. Kun veressä on liikaa triglyseridejä (rasvoja), elimistö tarvitsee enemmän nestettä, mikä puolestaan kohottaa verenpainetta. Lisäksi veren kohonneet rasva-arvot vaikuttavat verisuonien plakin muodostumiseen. Liikunta myötävaikuttaa maksan sokeritasapainoon ja sitä kautta lihavuuden, aikuis-iän diabeteksen ja metabolisen oireyhtymän ehkäisyyn. Liikunnan vaikutukset lepoverenpaineeseen ja kehon hyvinvointiin tulevat näkyviin jopa alle kuukaudessa.

Liikunnan lisääminen siis auttaa alentamaan verenpainetta. Kohtalaisesti kuormittava liikunta 5 x viikossa 30 min. ajan tai 3 x vähintään 25 min. raskasta liikuntaa laskee kohonnutta verenpainetta 5/2 mmHg. Pienin vastuksin tehty kuntosali/lihasvoimaharjoittelu saattaa alentaa verenpainetta saman verran. Kestävyystyyppinen liikuntaharjoittelu vähentää lepoverenpainetta keskimäärin 7/5 mmHg niillä henkilöillä, joilla on havaittu kohonnut verenpaine. Tämä muutos on lähes yhtä suuri kuin yhdellä verenpainelääkkeellä aikaansaatu. Muutos voi ilmetä muutaman kuukauden harjoittelun jälkeen. Liikuntaa runsaasti harrastavilla henkilöillä on todettu vähemmän kohonnutta verenpainetta sekä valtimotauteja verrattuna vähän liikuntaa harrastaviin ihmisiin. Säännöllinen liikunta ehkäisee myös ikääntymiseen liittyvää verenpaineen kohoamista. Myös "normaalia" verenpainetta voidaan alentaa liikunnan avulla n. 2 mmHg. Hypertensiopotilaille suositellaan kohtalaisesti kuormittavaa kestävyysliikuntaa n. 30 min/vrk, vähintään 10 min jaksoissa.

Ihmisten käsitykset omaan terveyteen vaikuttavista tekijöistä vaihtelevat mm. suvuttain sekä saadun tiedon settä kokemusten mukaan. Näkyvin vaaran merkki on jatkuvasti lisääntyvä lihavuus, suurentunut vyötärönympärys. Suomalaisista oli vuonna 2007 yli puolet (57 %) miehistä ja lähes puolet (43 %) naisista oli ylipainoisia tai lihavia (BMI > 25 kg/m2).

Lihavuutta luokitellaan BMI:n eli body mass index:in perusteella. Painoindeksi saadaan, kun paino jaetaan pituuden neliöllä (BMI kg/m2). Mitattaessa on otettava huomioon, että erilaiset kehossa esiintyvät turvotukset sekä suuri lihasmassa väärentävät BMI:n tulosta. Sairauksien vaara suurenee painoindeksin noustessa yli 25:een, mitä pidetään ylipainon rajana. Kun BMI on 30 kg/m2, ihminen on lihava. Lihomisen seurauksena verenpaine kohoaa ja voidaan havaita häiriöitä sekä sokeri- että rasva-aineenvaihdunnassa.

Elintavat vaikuttavat tunnettujen riskitekijöitten välityksellä. Ruuan energiaa kutsutaan kaloreiksi, jota elimistö tarvitsee toimiakseen. Liikunnan aikana energian tarve kasvaa. Ihminen saa siis kaloreita ruuan ravintoaineista. Eniten niitä on rasvassa. Jos kaloreita tulee enemmän kuin elimistö kuluttaa, ylimäärä varastoituu rasvakudokseen. Lihavuudessa rasvakudosta on liikaa. Kun vyötärön ympärys kohoaa miehillä 100 cm ja naisilla 90 cm sairauksien vaara lisääntyy.

Lihavuus johtuu aina siitä, että elimistöön on varastoitunut energiaa (kaloreita) ruuasta pitkän aikaa enemmän kuin elimistö on kuluttanut. Nykyään ihmisten liikkuminen on vähentynyt autojen ja muiden koneiden vuoksi ja samalla ihmiset syövät paljon kaloripitoisia ruokia. Lihomista tapahtuu näin helposti. Joissakin elämän tilanteissa esim. raskausaikana, tupakoinnin lopettamisen yhteydessä ja aktiiviurheilun lopettamisen jälkeen lihoo helposti.

Tärkeää on siis vyötärölihavuuden vähentäminen sekä siihen kytköksissä olevan metabolisen oireyhtymän (MBO) ehkäisy. Jos vyötärö on naisella yli 90 senttimetriä ja miehellä yli 100 senttimetriä, vyötärö on liian laaja. Se on haitallista ja aiheuttaa monia sairauksia. Keskivartalolihavuuden on todettu olevan merkittävä sydäninfarktin, aivohalvauksen ja 2 tyypin diabeteksen vaaratekijä. Yli 15 kiloa ylipainoisten keskuudessa kohonnut verenpaine on kolme kertaa yleisempää kuin normaalipainoisten keskuudessa. 4 %:n laihtuminen alentaa verenpainetta 6/3 mmHg.

Ruoan kaloreita voi vähentää lisäämällä kasvisten, juuresten, hedelmien ja marjojen käyttöä. Suositeltavaa on syödä päivässä vähintään 3 ateriaa, aamiainen, lounas ja päivällinen. Mikäli ateriavälit ovat pitkiä, on hyvä nauttia välipaloja. Annosten koko kannattaa pitää kohtuullisena. Käyttämällä lautasmallia eli täyttämällä lautanen puoleksi kasviksilla tai juureksilla ja toinen puoli pastalla, riisillä tai perunalla sekä lihalla tai kalalla ja kastikkeella, tulee vähemmillä kaloreilla kylläiseksi. Lisäksi kannattaa käyttää kylläisyyttä lisääviä kuitupitoisia täysjyvätuotteita. Juomaksi on hyvä valita vesi ja/tai maito. Sokeripitoisia juomia on syytä välttää.

Alkoholin runsas käyttö voi vaurioittaa lähes jokaista elintä. Toistaiseksi ei vain tiedetä, miksi joillekin tulee alkoholin aiheuttama elinvaurio ja toiselle ei. Alkoholi aiheuttaa haittoja laajasti koko kehossa. Runsas alkoholinkäyttö kohottaa verenpainetta. Sillä alkoholiaineenvaihdunta lisää sympaattisen hermoston aktiivisuutta kohottaen verenpainetta. Kohonneen verenpaineen lisäksi se aiheuttaa sydän- ja verenkiertoelimistön sairauksia. Se voi myös aiheuttaa aivovammoja ja pikkuaivojen surkastumista sekä alkoholimaksasairauden tai impotenssin. Pitkään jatkunut runsas alkoholin käyttö voi heikentää munuaisten natriumin eritystä. Alkoholin suurkulutus lisää myös aivoverenvuotojen, tapaturmien ja vammojen määrää. Lisäksi se saattaa vähentää lääkehoidon vaikutusta.

Säännöllinen alkoholin käyttö nostaa verenpainetta annoksen mukaisesti. Sen vaikutus näyttää olevan säännönmukaisempi kuin natriumin ja lisäksi kohdistuu kaikkiin alkoholia runsaasti käyttäviin. Vaikka pienillä alkoholimäärillä saattaa olla edullisia vaikutuksia sydän- ja verisuonitautien riskitekijöihin, on runsaammasta alkoholista aina haittaa korkean verenpaineen välityksellä myös verisuonille. Alkoholi sisältää runsaasti energiaa, joka voi olla syy lihomiseen ja siten verenpaineen kohoamiseen.

Kun runsaasti alkoholia käyttävä vähentää juomistaan 3–4 annoksella päivässä, hänen verenpaineensa laskee noin 3/2 mmHg. Alkoholin käytön tulisi olla mahdollisimman vähäistä eikä ainakaan ylittää naisilla 14 ja miehillä 21 ravintola-annosta viikossa. Turvallista alkoholin käytön riskirajaa ei ole kuitenkaan olemassa.

Tupakointi aiheuttaa sydänlihakseen hapenpuutteen. Hapen kulkeutuminen veressä vaikeutuu tupakan sisältämän hiilimonoksidin (häkä) sitouduttua hemoglobiiniin hapen tilalle. Nikotiini nostaa sydämen syketasoa 10-15 sykettä/minuutti ja verenpainetta 5-10 mmHg ääreisvastuksen vuoksi. Yhdessä nämä lisäävät sydämen työmäärää ja hapenkulutusta. Pystyäkseen huolehtimaan elimistön hapensaannista, joutuu tupakoijan sydän toimimaan koko ajan ylikierroksilla.

Tupakointi vaurioittaa paitsi sydämen verisuonia, myös esim. raajojen ja aivojen valtimoita. Lisäksi tupakointi aiheuttaa verisuonten supistumista sekä seinämissä jatkuvan tulehdusreaktion nopeuttaen verisuonten kalkkeutumista. Tupakointi nostaa veren LDL (pahan) kolesterolin ja triglyseridien määrää sekä laskee samalla HDL (hyvän) -kolesterolin määrää. LDL kolesterolin kertyminen valtimoiden seinämiin lisääntyy ja verisuonten tukkeutuminen nopeutuu. Tupakointi lisää verihiutaleiden kerääntymistä ja toisiinsa takertumista, mikä käynnistää veren hyytymisen. Tupakointi lisää rytmihäiriöitä ja tupakoitsija saa tupakoimatonta herkemmin myös rintakipua ja sepelvaltimotautikohtauksen. Tupakointi ei vain lisää sepelvaltimotaudin; angina pectoriksen, sydäninfarktin ja sydänäkkikuoleman vaaraa, vaan myös aivohalvauksen ja alaraajavaltimosairauksien (katkokävely) vaaraa. Lisäksi se lisää myös miehillä peniksen valtimoiden kalkkeutumista aiheuttaen impotenssia.

Tupakoinnin lopettaminen on tärkeää, jos on jo katkokävelyoireita tai aivoverenkiertohäiriöitä. Tupakoinnin lopettaminen on tärkein hoito silloin, kun pyritään pienentämään kohonneeseen verenpaineeseen liittyvää valtimotaudin riskiä. Lopettaminen ei ole koskaan liian myöhäistä, aina kannattaa ja on hyvä aika lopettaa. Keuhkojen toiminta tehostuu jo 2-3 kk:n kuluessa tupakoinnin lopettamisesta. Verenkiertoelimistö kykenee parantamaan kehon eri elinten toimintaa jo muutamien viikkojen jälkeen tupakoinnista. Sydäninfarktin vaara puolittuu jo vuodessa.

Verenpaineen laskuun tarvitaan myös pysyviä muutoksia ravinnon laatuun. Mitä vähemmän ruokaa on jalostettu, sitä vitamiinirikkaampaa se on. Puhdas luonnonmukainen ruoka soveltuu kaikille ihmisille niin terveille kuin sairaille, vanhuksille ja lapsille. Luonnonmukainen ravinto on hyvä pohja terveille elintavoille. Se sisältää harvoin enemmän energiaa kuin ihminen luonnostaan kuluttaa. Teollisesti valmistetuissa ruuissa on runsaasti turhia kaloreita, jotka aiheuttavat lihomista.

Erityisen tärkeää on ruokasuolan (natriumkloridin) käytön vähentäminen, sillä verenpainetta kohottava haitallinen tekijä on natrium. Suolaa saadaan edelleen liikaa; miehet saavat sitä päivittäin keskimäärin noin 10–11 ja naiset noin 7,5–8 grammaa.

Kohonnutta verenpainetta alentavassa ruokavaliossa on niukasti tyydyttynyttä eli kovaa eläinperäistä rasvaa, rasvattomia tai vähärasvaisia maitovalmisteita, runsaasti kasviksia, hedelmiä ja marjoja. Kovien rasvojen vaihtaminen pehmeiksi esim. rypsiöljyyn pienentää myös kolesteroliarvoja. Kalaperäiset rasvahapot alentavat myös verenpainetta. Suositeltavaa on syödä kaksi tai kolme rasvaisesta kalasta tehtyä ateriaa viikossa. Rasvaisia kaloja ovat mm. lohi, silakka, silli ja muikku.

Vähäinen kalsiumin ja kaliumin saanti voi olla myös yhteydessä kohonneeseen verenpaineeseen. Kalsiumin riittävän saannin varmistat maitovalmisteiden päivittäisellä käytöllä tai kalkkitableteilla. Hyviä kaliumin lähteitä puolestaan ovat täysjyvävalmisteet, kasvikset, marjat ja hedelmät.

Runsaan suolan, tarkemmin sanottuna natriumin saantiin on tärkeää kiinnittää huomiota. Suomalaiset saavat liikaa suolaa. Natrium on välttämätön ravintoaine, mutta sen runsas saanti kohottaa verenpainetta. Natrium mahdollistaa yhdessä kaliumin kanssa glukoosin ja aminohappojen pääsyn kohdesoluun. Natriumin tarve on hyvin pieni, suolaksi laskettuna vain 1,3 g. Tämä määrä saadaan jo maidon ja lihan sisältämästä luontaisesta natriumista.

Runsas suolan saanti on yhteydessä kohonneeseen verenpaineeseen ja se lisää sydän- ja verisuonisairauksien sekä aivohalvauksen riskiä. Sen runsas käyttö lisää myös kalsiumin eritystä virtsaan ja voi siten alistaa osteoporoosille. Se saattaa lisätä myös mahasyövän riskiä. Suolan käyttö ei ole hoitokeino veren alhaiseen natriumpitoisuuteen eikä matalaan verenpaineeseen.

Ruokasuola on natriumkloridia, jonka osista juuri natrium vaikuttaa verenpainetta kohottavasti. Aikuisella suolan eli natriumkloridin saantisuositus on enintään 5 grammaa päivässä, joka vastaa 2 g natriumia. Lapsilla suositus on alle 3 grammaa päivässä. Alle 1-vuotiaan ruokaan ei suositella lisättävän lainkaan suolaa, suolapitoisia elintarvikkeita tai mausteita.

Päivittäisestä suolasta 80 % tulee elintarvikkeisiin valmistusvaiheessa lisätystä suolasta piilosuolana. Suurimmat suolan lähteet ovat leipä ja muut viljavalmisteet, lihavalmisteet esim. leikkeleet ja makkarat, lämpimät ruoat, juustot ja mausteseokset sekä runsassuolaiset naposteltavat. Myös lakritsi- ja salmiakki tuotteita on syytä vähentää. Suolan vähentäminen 5 grammaan päivässä laskee verenpaineen yläarvoa keskimäärin 6 ja ala-arvo 4 pykälää. Suomalaiset miehet käyttävät suolaa keskimäärin 8,4 grammaa ja naiset 6,1 grammaa päivässä.

Suolan saantitavoitteeseen pääsee valitsemalla vähäsuolaisia tuotteita sekä käyttämällä suolaa mahdollisimman vähän ruoanvalmistuksessa. Tehokkainta on valita pääateriat ja leipä vähäsuolaisina. Makuaisti tottuu vähäsuolaisempaan ruokaan pian jo muutamassa viikossa. Sydänmerkillä varustetut tuotteet sisältävät vähemmän suolaa. Mineraalisuolassa natrium on korvattu muilla kivennäisaineilla esim. magnesiumilla ja kaliumilla. Merisuola on luonnonmukainen vaihtoehto. Se sisältää kymmeniä mineraaleja ja hivenaineita sekä vähemmän natriumkloridia kuin tavallinen ruokasuola. Happamat ja kirpeät maut, kuten etikat, vähentävät suolan tarvetta ruoassa. Käytä maustamiseen yrttejä, valkosipulia, chiliä ja mustapippuria. Makua ruokaan tuovat myös sipuli, selleri ja palsternakka. Sitrusmehu, hedelmät ja kaneli sekä inkivääri sopivat myös ruoan maustamiseen.

Suola ei ole vaarallinen aine, mutta siinä olevien mineraalien on oltava tasapainossa. Yleisesti puhutaan, ettei natriumin puutosta esiinny Suomessa, mutta sairaalahoidossa olevista potilaista useat kärsivät elektrolyyttihäiriöstä. Elimistömme kaikki solut ovat riippuvaisia solujen elektrolyyttitasapainosta, suolapumpun moitteettomasta toiminnasta. Natrium ja kalium ovat erittäin tärkeitä aineita aivoille sekä hermo- ja lihassolujen toiminnassa.

Erilaisten rasvojen vaikutuksia verenpaineeseen on tutkittu runsaasti. Kiistatonta on, että elimistö tarvitsee rasvoja rasvaliukoisten vitamiinien ja välttämättömien rasvahappojen saannin turvaamiseksi. Suositus on, että ihminen saa kokonaisenergiasta 25- 30 % rasvoista. Millaisia rasvoja ihmisen tulisi käyttää, siitä on eri mielipiteitä. Pehmeä rasva sisältää välttämättömiä rasvahappoja. Niitä ihmisen elimistö ei kykene itse valmistamaan. Lisäksi se sisältää rasvaliukoisia vitamiineja ja se pienentää veren kokonaiskolesterolia. Se vähentää "pahan" LDL- kolesterolin ja parantaa "hyvän" HDL/LDL- kolesterolin suhdetta. Lisäksi se saattaa parantaa insuliiniherkkyyttä eli sokeriaineenvaihduntaa.

Kalarasvassa ja esimerkiksi rypsiöljyssä on runsaasti pitkäketjuisia, useita kaksoissidoksia sisältäviä rasvahappoja eli omega-3-rasvahappoja, joita on harvoissa muissa ruoka-aineissa. Kalarasva pienentää veren triglyseridiarvoja sekä vaikuttaa suotuisasti veren hyytymistekijöihin. Näin se vähentää veritulpan eli sydäninfarktin vaaraa.

Jos ruokavalio sisältää liikaa kovaa rasvaa, veren kolesterolipitoisuus, erityisesti "pahan" LDL -kolesterolipitoisuus nousee. Kova rasva heikentää kolesterolin poistumista verenkierrosta maksaan, josta kolesteroli voitaisiin edelleen prosessoida ulos elimistöstä. Veren suuri kolesterolipitoisuus lisää kolesterolin kertymistä valtimoiden seinämiin ja edistää verisuonten kalkkeutumista. Korkea veren kolesteroli lisää vaaraa sairastua sepelvaltimotautiin. Sen syynä on yleensä ateroskleroosi eli verisuonten kalkkeutuminen, mikä syntyy, kun kolesterolia kertyy valtimoiden seinämään. Nämä kertymät ahtauttavat valtimoita ja haittaavat siten veren virtausta suonissa. Veren virtauksen vähennyttyä lähes kokonaan tuloksena voi olla infarkti.

Kovaksi rasvaksi luokitellaan myös transrasva. Se suurentaa veren LDL-kolesterolipitoisuutta ja pienentää HDL-kolesterolipitoisuutta. Perimä ja elämäntavat säätelevät veren kolesterolipitoisuutta sekä triglyseridipitoisuutta. Kokonaiskolesteroli tulisi olla alle 5,0 mmol/l. Siitä LDL-kolesterolin määrä alle 3,0 mmol/l ja HDL-kolesteroli yli 1,0 mmol/l sekä triglyseridit osuus alle 2,0 mmol/l.

Ruokavalion muutos on aina ensisijainen toimenpide, kun halutaan ehkäistä veren kolesterolipitoisuuden nousua tai laskea jo kohonnutta kolesterolia. Ruokavalion muutoksella voi vaikuttaa keskimäärin 10-15 % veren kolesterolipitoisuuteen. Jopa 40 prosentin vaikutus on mahdollinen. Vaikutus on yksilöllinen, mutta aina tehokas ja kannattava muutos. Sydänystävällinen ruoka myös tukee mahdollista lääkehoitoa.

Kovan rasvan käyttöä suositellaan vähennettävän, suomalaiset saavat sitä runsaasti. Edullinen vaikutus on saavutettu kasvisruokavaliolla, johon on liitetty vähärasvaisia maitotuotteita ja kalaa sekä niukasti lihaa. Suositeltavaa on käyttää vähärasvaista lihaa, myös kalkkunaa ja broileria sekä soijaa. Kalaa kannattaa syödä kaksi kolme kertaa viikossa hyvien rasvojen saamiseksi. Suomalaisten ruokavalio sisältää liian vähän pehmeitä rasvoja. Ruoan valmistamiseen niin paistamiseen kuin leivontaankin suositellaan öljyjä esim. rypsiöljyä. Maidon kivennäisaineet kalium ja magnesium ovat verenpaineen kannalta hyväksi. Runsaskuituinen kasvisruoka parantaa verenpaineenkin kannalta tärkeää insuliiniherkkyyttä. Tällainen ruokavalio vaikuttaa edullisesti myös LDL- ja HDL-kolesterolin eli pahan ja hyvän kolesterolin välisiin suhteisiin veressä. Samansuuntainen vaikutus sekä verenpaineeseen että kolesteroliin saadaan lisäämällä säännöllistä liikuntaa.

Erään tutkimuksen (Morris ym.1993) mukaan keskimäärin 4.8 g suuruinen päivittäinen kalaöljylisä laski verenpainetta 3.0/1.5 mmHg. Verenpaineen laskeminen oli riippuvainen kalaöljyannoksesta. Alle kolmen gramman suuruinen kalaöljylisä vuorokaudessa alensi verenpainetta 1.3/0.7 mmHg. Kalaöljyä 3.3-7 g:n annoksella saaneiden verenpaine aleni 2.9/1.6 mmHg ja annoksen ollessa 15 g vuorokaudessa alensi verenpainetta 8.1/5.8 mmHg. Hypertensiivisillä henkilöillä verenpaine laski keskimäärin 3.4/2.0 mmHg, kun kalaöljylisän suuruus oli 5.6 g vuorokaudessa. Hyperkolesterolemiapotilailla verenpaine aleni neljän gramman annoksella 4.4/1.1 mmHg vuorokaudessa. Tämän tutkimuksen mukaan kalaöljylisä ei alentanut merkittävästi sepelvaltimotautiapotilaiden, klaudikaatiopotilaiden, diabeetikkojen tai terveiden ihmisten verenpainetta.

Kuitua saadaan vain kasvikunnan tuotteista. Kuidut ovat ravinnon imeytymättömiä hiilihydraatteja tai niiden kaltaisia aineita. Ne voidaan jakaa liukoiseen ja liukenemattomaan kuituun. Kasvikunnan kaikista tuotteista saadaan näitä molempia kuituja, mutta eri suhteessa. Suomalaiset saavat tutkimusten mukaan liian vähän kuituja. Kuidun saantisuositus on naisilla vähintään 25 g ja miehillä vähintään 35 g vuorokaudessa. Kuidun lähteinä kannattaa suosia luontaisesti runsaskuituisia elintarvikkeita. Täysjyväpuurot ovat kuitupitoista ja kevyttä ruokaa. Puuroihin, jogurtteihin, mysleihin, leipiin ja leivonnaisiin kannattaa lisätä myös leseitä ja siemeniä. Leivonnassa kannattaa suosia täysjyväjauhoja ja -suurimoita. Salaatteihin ja muhennoksiin voi lisätä kasviksia sekä linssejä ja papuja. Kasvikset sisältävät runsaasti suojaravintoaineita eli vitamiineja ja kivennäisaineita sekä antioksidantteja. Suojaravintoaineet lisäävät vastustuskykyä. Ne ovat myös välttämättömiä kehitykselle ja kasvulle.

Kuitulisän on todettu alentavan verenpainetta. Noin 11 g:n suuruinen kuitulisä ravintoon alentaa systolista ja diastolista verenpainetta keskimäärin 1–2 mmHg. Hypertensiivisillä henkilöillä enemmän kuin normaalipaineisilla. Lisäksi kuidun lisääminen ruokavalioon vähentää sepelvaltimotaudin vaaraa ja tyypin 2 diabeteksen esiintyvyyttä. Vesiliukoisen kuidun vaikutus on liukenematonta kuitua suurempi. Se sitoo ruoan mukana tulevaa ja elimistön tuottamaa kolesterolia itseensä ja kuljettaa sen ulosteen mukana pois elimistöstä. Liukenematon kuitu puolestaan edistää suolentoimintaa ja tasapainottaa verensokeria.

Kalium on solun sisäisen nesteen kivennäisaine ja natriumin vastavaikuttaja. Se vaikuttaa verenpaineeseen lisäämällä natriumin eritystä virtsaan. Korkea verenpaine liittyy vähäiseen kaliumin saantiin. Päivittäisen kaliumin saannin pitäisi naisilla olla yli 3,1 grammaa, miehillä yli 3,5 grammaa. Puolet naisista ja kolmasosa miehistä saa kaliumia suosituksia vähemmän. Noin 2000 mg kaliumlisä ruokavaliossa saattaa alentaa verenpainetta.

Kaliumin puute aiheuttaa väsymystä, turvotusta, lihasten heikkoutta ja ummetusta sekä munuaisten toimintahäiriötä. Vakavin vaikutus on sydämen rytmihäiriö. Elektrolyyttihäiriöistä hypokalemia eli matala seerumin kalium (alle 3,6 mmol/l) on kohtalaisen tavallista sairaalapotilailla (yli viidenneksellä) ja iäkkäillä henkilöillä.

Kaliumlisä on vähentänyt runsaasti suolaa käyttävien verenpainepotilaiden verenpainetta keskimäärin 7/5 elohopeamillimetriä. Aivohalvausriski kohoaa alle 1,6 gramma kaliumia saavilla. Kaliumilla saattaa olla merkitystä myös osteoporoosin ja munuaisvaurioiden sekä munuaiskivien synnyn ehkäisyssä.
Riittävästä kaliumin saannista voi huolehtia nauttimalla runsaasti kasviksia, marjoja ja hedelmiä sekä täysjyväviljoja.

Kalsium on keskeinen luuston rakennusaine, mutta se osallistuu myös solujen väliseen viestintään (siten myös hormonien vaikutukselle) ja veren hyytymiseen. Kalsiumin päivittäinen saantisuositus on 800-1000 mg/vrk. Suomen oloissa kalsiumin saannin katsotaan yleisesti ottaen olevan riittävää, eikä kalsiumin lisäsaannilla ole välttämättä vaikutusta verenpaineeseen. Kuitenkin liian alhainen kalsium taso vaikuttaa sydämen sähköiseen toimintaa ja altistaa rytmihäiriöille sekä verenpaineeseen sitä kautta.

Ravinnon kalsiumin vaikutus verenpaineeseen on kuitenkin yhä epäselvä, sillä joissakin tutkimuksissa kalsium on laskenut verenpainetta. Noin 1000 mg suuruisen kalsiumlisän on todettu alentavan systolista verenpainetta keskimäärin 1-2 mmHg. Erillisestä kalsiumlisästä ovat hyötyneet erityisesti ne henkilöt, joilla ravinto sisältää erittäin vähän kalsiumia.

On arvioitu, että parhaimmillaankin vain noin 40 % nauttimastamme magnesiumista imeytyy. Magnesiumin imeytymiselle on ratkaisevaa samanaikainen kaliumin läsnäolo. Runsas natriumin käyttö siis kohottaa verenpainetta. Toisaalta tiedetään, että kalium laskee verenpainetta. Mutta ilman samanaikaista magnesiumin saantia ei kaliumista ole hyötyä. Kaliumin ja magnesiumin keskinäisellä suhteella on myös merkitystä. Magnesiumin imeytymiseen tarvitaan myös kromia, mangaania, sinkkiä sekä B-vitamiinejä.

Magnesiumin puutteessa esiintyy samanaikaisesti myös kaliumin ja kalsiumin puutetta. Puutosoireina on havaittu lihasten ja hermoston toiminnan häiriöitä mm. lihasten jäykkyyttä,vapinaa, nykimistä ja kouristuksia. Lisäksi voi esiintyä ruokahaluttomuutta ja oksentelua sekä tajunnan häiriöitä ja koomaa. Ravinnon magnesiumin yhteys suoraan verenpaineeseen on epäselvä. Nesteenpoistolääkkeiden (diureettien) käytön yhteydessä tulee kuitenkin huolehtia riittävästä magnesiumin saannista sen puutteen estämiseksi. Kuitenkaan länsimaalaisesta ruokavaliosta joidenkin tutkimusten mukaan ei saada magnesiumia riittävästi.

Länsimaalaisessa ruokavaliossa on liian vähän magnesiumia sydäntä ja verenkiertoelimistöä ajatellen. On havaittu, että noin 0,4 g suuruinen magnesiumlisä alentaa diastolista verenpainetta noin 1-2 mmHg. Ottamalla 800- 1200 mg magnesiumia päivässä 4-12 viikon ajan riskipotilas voi välttää jopa sydänkohtauksen. Beyerin ym (2006) tutkimuksessa noin 17 mmol magnesiunmlisä vuorokaudessa alensi systolista verenpainetta 1.3 mmHg ja diastolista painetta 2.2 mmHg.

Ravintolisän tarkoitus on sille ominaisten ravintoaineiden tai muiden aineiden vuoksi täydentää päivittäistä ruokavaliota tai muulla tavalla vaikuttaa ihmisen ravitsemuksellisiin tai fysiologisiin toimintoihin. Ravintolisät voivat myös olla välipaloja tai urheilijoiden tarvitsemia lisäravintoaineita. Ravintolisiä voivat olla esim. kivennäisaine- ja vitamiinivalmisteet sekä rasvahappo- tai proteiinivalmisteet. Vaikutuksiltaan ravintolisät voivat olla ruokaan verrattuna samanlaisia, heikompia tai vahvempia. Hiilihydraatti- ja proteiinivalmisteet ovat energialisiä, jotka vastaavat ominaisuuksiltaan ruuan vastaavia ainesosia. Ravintolisät sisältävät vaikuttavaa ainesosaa enemmän kuin ruuasta voidaan saada.

Luontaistuotteet luokitellaan kuuluvaksi ravintolisiin. Useimmat luontaistuotteet pyrkivät jäljittelemään laaja-alaiselta koostumukseltaan luonnon omia kasveja, hedelmiä ja marjoja. Lisäksi niissä on mukana hyödyllisiä tehoaineita, kuten vitamiineja, kalsiumia tai magnesiumia, jotka auttavat vaikuttavia ainesosia imeytymään paremmin. Ne auttavat monilla tavoin verenpaineeseen. jotkut käyttävät niitä korkean verenpaineen hillitseminen, jotkut saavat apua heittelevään verenpaineeseen. Luontaistuotteita käytetään terveydenhoidossa verrattain paljon. Niiden sivuvaikutukset ovat perinteistä lääkehoitoa vähäisemmät. Niissä on vaikuttavaa lääkeainetta vähemmän. Näin ollen ne ovat lieviin ongelmiin ja ennaltaehkäisevään hoitoon parhaimmillaan. Luonnosta löytyy useita tuotteita verenpaineesta kärsiville. Tutkittuja ja turvallisia luontaistuotteita ovat mm. Arginiini, oliivinlehtiuute, granaattiomenauute ja vihreä tee. Niillä on todettu kliinisesti positiivisia vaikutuksia korkeaan verenpaineeseen.

Arginiini on aminohappo, joka vaikuttaa verenpainetta alentavasti. Tutkimuksissa on huomattu sen yhteys myös veren kolesteroliin ja lihasvoimaan. Lisäksi se vaikuttaa positiivisesti elimistön sokeriaineenvaihduntaan ja auttaa poistamaan kuona-aineita elimistöstä. Hyviä arginiinin lähteitä ovat esim. pähkinät, täysjyvävilja, seesamin siemenet, sipuli ja riisi.

Oliivipuun lehdissä on useita terveyttä edistäviä ainesosia. Oliivi sisältää esimerkiksi oleuropeiinia, joka helpottaa kohonnutta verenpainetta, sokeriarvoja sekä rasva-arvoja. Oliivinlehtiuutteella on tehty jopa kliinisiä kokeita, joissa sen on havaittu laskevan verenpainetta. Oliivinlehtiuute on myös antioksidantti. Niistä puristetaan myös rasvahappokoostumukseltaan terveellistä ja herkullista öljyä. Oliiveja voidaan käyttää myös sellaisenaan.

Granaattiomena sisälttää polyfenolisia yhdisteitä, punikalagiinia ja ellagihappoa, jotka ovat antioksidantteja. Niiden vaikutukset ovat moninkertaiset punaviiniin tai vihreään teehen verrattuna. Lisäksi granaattiomena auttaa hallitsemaan verenpainetta ja se tukemaan verenkiertoelimistön hyvinvointia.

Useat lääkkeet voivat kohottaa verenpainetta. Tällaisia ovat esim. tulehduskipulääkkeet, osa psyykenlääkkeistä, nuha-, yskän- ja allergialääkkeet. Myös lihasmassaa kasvattavat steroidit kohottavat myös verenpainetta. Siklosporiinilla ja erytropoietiinilla sekä yhdistelmäehkäisypillereillä että estrogeenilla on niinollen verenpainetta kohottava vaikutus. Huumeiden ja nikotiininkin on todettu nostavan verenpainetta. Elintapoja parantaessa on siis otettava myös nämä tekijät huomioon.

Psyykkiset ja sosiaaliset tekijät mm.stressi, ahdistuneisuus ja kiireinen elämäntapa kuormittavat elimistöä henkisesti. Sympaattisen hermoston aktiivisuus lisääntyy ja verenpaine voi kohota. Stressi vaikuttaa elimistössä hormonaalisen viestijärjestelmän kautta. Stressaaville tekijöille altistumista tulisi välttää esim. lomalla tai työpaikan vaihdolla. Stressiä aiheuttavia asioita voi myös säädellä, etteivät ne ylitä voimavaroja, jolloin kuormittavista vaatimuksista on kyettävä kieltäytymään. Fyysisestä ja psyykkisestä kunnosta huolehtimalla sekä sosiaalista tukiverkkoa vahvistamalla voi kehittää omaa paineensietoa.

POHDINTA

Tätä työtä tehdessä on tiedon ja ymmärryksen määräni kasvanut enemmän kuin tämä työ antaa olettaa. Asioiden syy-seuraus suhteiden miettiminen koitui kyllä haitaksi. Aikaa oli lopulta auttamattoman vähän. Se mitä olen saanut paperille on vähäistä ja puutteellista, mutta nyt näin…

Ihmiset sairastuvat usein itse aiheutettuihin sairauksiin. Syynä ovat väärät elintavat, väärä ravinto ja epäterveelliset nautintoaineet. Missä se viisastenkivi, jolla saadaan aikaan muutos terveellisempään elämäntapaan? Elintapamuutoksilla verenpainetta voidaan kuitenkin alentaa lääkehoidon veroisesti, joten kaikkien tulisi valita terveellinen elämäntapa. Asennemuutos on siis olennainen osa luonnonmukaiseen ruokavalioon siirtymisessä tai palaamisessa.

Verenpaineen kohoamista siis säätelevät perinnöllinen alttius sekä elintavat. Koska kohonneen verenpaineen tärkeimpiin muutettaviin vaaratekijöihin kuuluu natriumin runsas saanti, runsas alkoholin käyttö, vähäinen liikunta ja ylipaino, on niihin puututtava hyvissä ajoin ennen sairauksien puhkeamista.

Eniten tuntuu puhuttavan suolan käyttö. Koska vertailevien väestötutkimusten mukaan kohonnutta verenpainetta ei juuri meillä esiintyisi, jos suomalaisten natriumin saanti alittaisi 3 grammaa ruokasuolaa päivässä, tulisi suosituksiin tehdä muutoksia. Natriumin päivittäisen saannin vähentäminen 10 g:sta 5 g:aan ruokasuolaa alentaa väestömme kohonnutta verenainetta keskimäärin 6/4 elohopeamillimetriä. Mikäli suosituksia vielä lasketaan, voisiko suomalaisten sydän- ja verisuonitaudit hävitä kansantautien listalta?

Kun kestävyystyyppinen liikuntaharjoittelu alentaa verenpainetta keskimäärin 4/3 elohopeamillimetriä ja painon pudotus 3–9 % laskee verenpainetta 3/3 elohopeamillimetriä sekä runsaan alkoholin käytön kohtuullistaminen alentaa verenpainetta 3–4/2 elohopeamillimetriä, niin voisimmeko olla näillä muutoksilla hoikka ja verenpainetauditon kansa tulevaisuudessa? Ravintotavoitteisiin päästään korvaamalla runsassuolaiset elintarvikkeet vähäsuolaisilla valmisteilla. Luopumalla suolan käytöstä ruoanvalmistuksessa ja ruokapöydässä päästään nykyiseen suositeltuun suolan määrään.

Kalaperäiset n-3 sarjan rasvahapot alentavat suurina annoksina myös verenpainetta. Tämän vuoksi suomalaisten on syytä lisätä kalan syöntiä, sitähän meillä kyllä saa.tehostavat lisäksi lääkehoidon verenpainetta alentavaa vaikutusta. Siksi verenpainetaudin lääkehoidon rinnalle on yhtä tärkeänä osana nostettava ravitsemusneuvonta (ja ohjaus terveellisiin ravintotottumuksiin). Sen suunnittelu, ravitsemusmuutoksen toteutus ja arviointi tulisi kuulua osana ennaltaehkäisevää ja hoitavaa työtä. Yksinään elintapamuutos ei yleisen arvion mukaan kuitenkaan yleensä riitä alentamaan kohtalaisesti tai huomattavasti kohonnutta verenpainetta hoitotavoitteeseen alle 140/85 elohopeamillimetriä, mutta miten lienee luonnonmukaisen ravinnon ja muutoinkin terveellisten elämäntapojen vaikutus sukupolvelta toiselle.

Lääkkeet ovat ehkä eniten tutkittuja terveystekijöitä, sillä niitä on helpompi tutkia kuin ravintotekijöitä. Ravintotutkimusten määrä on selvästi vähäisempää kuin lääketutkimusten, sillä suurten seurantatutkimusten tekeminen on vaikeaa ja eteneminen hidasta. Ne ovat silti tärkeitä ja usein käänteentekeviä. Sitä mielestäni tällä hetkellä tarvitaan, jotain käänteentekevää.

Kuitenkin syömällä riittävästi täysjyvävalmisteita, kasviksia, marjoja ja hedelmiä saadaan riittävästi kuituja. Lisäksi kun käytetään suositeltuja rasvattomia tai vähärasvaisia maitovalmisteita saadaan kalsiumia. Vähän kovia rasvoja sisältäviä elintarvikkeita ja enemmän pehmeitä rasvoja, öljyjä sekä kalaa 2-3 kertaa viikossa käyttämällä saadaan välttämättömiä rasvahappoja sekä vitamiineja.

Kiireisessä nyky-yhteiskunnassamme ihmiset ovat liki täysin teollisen ruoan käyttäjiä. Tämähän näkyy kasvavina elintasosairauksina, yleisenä väsymyksenä ja masentuneisuutena. Suuri osa ihmisistä tuijottaa ruokaa ostaessaan sen säilymisaikaa. Mitä enemmän ruoka on käsiteltyä ja jalostettua, sitä pitempään se säilyy ja mitä tuoreempaa ruoka on sitä nopeammin se pilaantuu. Pitäisi muistaa, että kun syö suurimman osan ajasta puhdasta luonnollista ruokaa ei sairaudet uhkaa ihmistä vaikka hän joskus poikkeaisikin ruokavaliosta. Herkuista ei tarvitse luopua kokonaan, pitää vain osata erottaa arki juhlasta.

Lääkkeitä ja ruokavaliota kuitenkin tarvitaan yhdessä. Sairauksien puhjetessa on usein pakko turvautua lääkkeisiin. Silti sairauksien ehkäisyssä ja terveyden ylläpidossa ruokavaliolla on aivan oleellinen merkitys lääkkeiden kanssa.

LÄHDELUETTELO

Arends, L.; Geleijnse, J.; Grobbee, D.; Kok, F.; van Mierlo, L. ;Streppel, M. & Zeegers M. 2006.
Blood pressure response to calcium supplementation: a meta-analysis of randomized controlled
trials. Journal of Human Hypertension 2006.

Arstila, A.; Björkqvist, S-E.; Hänninen, O. & Nienstedt, W. 1997. Ihmisen fysiologia ja anatomia.
Porvoo:WSOY.

Beyer, F.; Campbell, F.; Cook, J.; Dickinson, H.; Ford G.; Mason, J.; Nicolson, D. & Williams,
B. 2006. Lifestyle interventions to reduce raised blood pressure: a systematic review of
randomized controlled trials. Journal of Hypertension 2006.

Crowe, A. & DeSimone, E. 2009. Nonpharmacological approaches in the management of
hypertension. Journal of the American Academy of Nurse Practitioners 21/2009.

Meriranta, P. 2009. Kohonneen verenpaineen hoito, hyvää hoitoa etsimässä. Väitöskirja.
Yleislääketieteen yksikkö. Kuopio: Kansanterveystieteen ja kliinisen ravitsemustieteen laitos,
Kuopion yliopisto

Morris, M.; Sacks, F. & Rosner, B. 1993. Does fish oil lower blood pressure? A meta-analysis of
controlled trials. Circulation 1993.

Satu Männistö, Marja-Leena Ovaskainen ja Liisa Valsta, toim.
Finravinto 2002 -tutkimus. The National FINDIET 2002 Study. Kansanterveyslaitoksen julkaisuja B3/2003. Kansanterveyslaitos, Ravitsemusyksikkö. Helsinki 2003.

Internetosoitteet:

Käypähoito 2007. Aikuisten lihavuus.
http://www.kaypahoito.fi/web/kh/suositukset/naytaartikkeli/tunnus/hoi24010

Käypähoito 2009. Kohonnut verenpaine.
http://www.kaypahoito.fi/web/kh/suositukset/naytaartikkeli/tunnus/hoi04010#s10

Kansanterveyslaitos 2005. Sydän- ja verenkiertoelinten taudit.
http://www.stumppi.fi/files/attachments/koulutusliitteet/sydan_ja_verenkiertoelintentaudit.pdf

http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=lds00008&p_teos=lds&p_osio=109&p_selaus=

Hengitysliitto 2005. Tupakka ja terveys.
http://www.heli.fi/content/Julkaisut_materiaalit/Oppaat_aineistot/Tupakkaoppaat_ja_materiaalit/
Tupakka_ja_terveys.pdf