maanantaina, heinäkuuta 04, 2011

Voittaako voilla sittenkin?

**
Terveisiä Suomen urheiluliiton lajikarnevaaleilta! Olin luennoimassa, keskustelemassa ja katsomassa moukarinheittäjien, moniottelijoiden ja kilpakävelijöiden touhuja Pohjanmaalla.

Ihana näky odotti aamiaisella: Kananmunaa oli runsaasti tarjolla viimevuotisten palopuheitteni jälkeen. Kuitenkin kävi niin, että moukarimiesten ja -naisten karnevaaleilla kananmunat loppuivat kesken!

Näin lähtee Suomen yleisurheilu entistä uljaampaan nousuun! Kananmunan ja vankan rasvan käytön voimalla! Jätetään teolliset pöperöt pois keinovalikoimasta ja siirrytään koko urheiluväen voimalla aidon ruoan pariin. Vältetään E-koodeja mahdollisimman tomerasti ja syödään väärentämätöntä ruokaa, jolla kroppa pysyy kunnossa! Vältetään E-alkuisia teitä! Kurvataan E-alkuisten valtaväylien varrelle sijoitettujen ostosparatiisien sijaan rauhallista soratietä myöten sen ihanan kyläkaupan kohdalle ja ostetaan sieltä reilusti voita, tilamaitoa, luomupossua, aitoa ruisleipää ja kahmaistaan kassiin ihania vihanneksia ja juureksia! Pidetään maaseudun lähikauppa, luonnollisuus, lisäaineettomuus ja laatu arvossaan. Siinä on älliä!


Urheilusta kiinnostuneet, lukekaa tämä kirjoitus huolella! Huippu-urheilu-uutiset -lehdessä on äskettäin julkaistu jatko-osa diplomi-insinööri Sami Uusitalon katsauksesta nelikertaisen olympiavoittaja Lasse Virenin ruokavaliosta. Ei ollut mikään yllätys, että valmentajat ja tämän lehden rivilukijat innostuivat kovasti rasvaisemmasta ruokavaliosta. Valmennusporras ja urheilijoiden vanhemmat ovat oivaltaneet, että heidän pömpöttävät vatsansa pienenevät kun he luopuvat ylettömästä hiilihydraattien ihannoinnista. He sanovat yhteen ääneen, että vaaka on näyttänyt pienempiä lukemia heti sen jälkeen kun lautaselle on kasattu vähemmän perunaa, pastaa ja riisiä. Sen sijaan urheiluravitsemuksen asiantuntijat ovat hiljaa kuin kusi sukassa. Vain ne urheiluravitsemuksen asiantuntijat, jotka pakotetaan kommenttiin sanovat jotain. Vapaaehtoisesti ei heittäydytä kuumien perunoiden ja tärkkelysannosten synnyttämien ajatusten pariin. Tämän terveysblogin ylläpitäjä on saanut ottaa vastaan monta kitkerää kommenttia kollegoiltaan. Harvassa ovat olleet selkään taputtajat. Mitä jos olenkin ollut oikeassa kaikki nämä vuodet? Häpeään joutuvat silloin rasvaisimmista jutuistani mielensä synkistäneet.

Rasvattomuuden ihannoinnin romahtaessa uusimpien tutkimusnäyttöjen takia nyt kuin korttitalo järjen tuulen pyyhkäistessä sen yli, voisi olla ihan hyvä jos urheiluvalmennuksesta vastaavat ottaisivat lusikkansa kauniiseen käteen ja kysyisivät onko esimerkiksi Suomen kestävyysjuoksun romahtaminen kiinni siitä, että viimeiset 40 vuotta on neuvottu valmennettavia syömään mahdollisimman vähän rasvaa?

Hans-Christian Andersenin sadussa paljastui lapsen suulla, että keisarilla ei ollut vaatteita. Nyt diplomi-insinööri paljastaa, että kestävyysurheilijat eivät menesty ja syy voi hyvinkin olla järjettömässä kestävyysurheilijoiden rasvanpelossa, johon omilla aivoillaan niukasti ajattelevat urheiluravitsemuksen asiantuntijat ovat heidät yllyttäneet.

Avaan nyt toden teolla keskustelun tästä urheilijoiden rasvansaannin tärkeydestä terveysblogissani (Suomen suosituin!). Kertokaa vaikka tässä terveysblogissa mitä mieltä olette kestävyysurheilijan rasvaisemmasta ruokavaliosta, jos ette omassa lehdessänne uskalla mielipidettänne tuoda ilmi. Odotan yhteydenottojanne! Sami Uusitalo odottaa kommenttejanne!
  

Lisää tietoa Lasse Virenin ruokavaliosta

Sami Uusitalo

Edellisessä HUU-numerossa kirjoitin artikkelin Lasse Virenin ruokavaliosta yhden viikon ajalta vuodelta 1972 ja vertasin sitä nykyisiin suosituksiin. Havaittiin, että Lassen ruokavalion rasvakoostumus oli kovin toisenlainen kuin mitä ns. "virallinen linja" on vuosikymmenien ajan pitänyt terveellisenä. Lasse kun käytti päivittäin voita ja tilamaitoa (enemmän rasvaa kuin nykyisessä täysmaidossa), eikä väistellyt muitakaan täysrasvaisia tuotteita, kuten kermakastiketta tai -viiliä.

Silmiinpistävää oli myös Lassen päivittäinen kananmunien käyttö. Kolesterolikammoisina vuosikymmeninä kananmunat ovat olleet välteltävien ruoka-aineiden listalla.

Nykysuosituksiin paremmin soveltuen Lasse käytti päivittäin vihanneksia ja hedelmiä. Sen sijaan tärkkelyspitoisten ruoka-aineiden kuten esim. makaronin, perunan ja leivän (2-6 palaa päivässä) osuus lienee ollut nykysuosituksia pienempi. Olympiakomitean nettisivuilla suositellaan 3-10 leipäpalaa päivässä ja riisiä, pastaa sekä perunaa runsain määrin erityisesti niiden hiilihydraattipitoisuutensa vuoksi.

Kommentoijien näkemys

Artikkelin kommentoinnin aloitti Timo Kuusisto toteamalla, että tyydyttyneiden rasvojen vaikutus suurina määrinä on varmasti haitallinen verisuonistolle ja sydämelle. Niin "yksittäistapaus" kuin Lasse onkin, tuntuu kovin ihmeelliseltä, että ihminen, jolla oli maapallon vahvin sydän, suosi ruokavaliossaan juuri sydämelle haitallista tyydyttynyttä rasvaa. Lassehan oli tunnettu sydämensä valtavasta iskutilavuudesta jopa kestävyysjuoksijoiden keskuudessa.

Nyt on julkaistu uusia rasvatutkimuksia, jotka eivät tue tyydyttyneen rasvan haitallisuutta sydänterveydelle. Eivätkä johtopäätökset vanhemmistakaan ole ristiriidattomia. Rasvasodan tiimellyksessä olen havainnut useiden rasvahypoteesia kovasti kannattaneiden pitkän linjan asiantuntijoidemme viitanneen Ancel Keysin seitsemän maan tutkimukseen 50-luvulta. Keys väitti, että mitä enemmän tyydyttynyttä rasvaa syötiin, sitä enemmän oli sydäntauteja. Mielestäni on surkuhupaisaa, että kyseiseen tutkimukseen vieläkin viitataan. Valitsemalla sopivat maat, kuten vaikka Ranskan, Suomen ja Kaspianmeren maat voimme piirtää täsmälleen päinvastaisen käyrän, jonka mukaan kasvava tyydyttyneen rasvan määrä pienentää sydäntautien ilmaantuvuutta. Keys valitsi tutkimukseensa ne maat, jotka tukivat hänen teoriaansa sydäntautien syistä.

Kuusiston mukaan Lassen proteiini-hiilihydraatti-rasva-suhde on ”aika hyvä”. Olympiakomitean sivuilla rasvan osuudeksi kokonaisenergiasta suositellaan 25 - 30 %. Tämä on hyvin linjassa myös koko kansalle suositellussa rasvan osuudessa.

Lassen ruokapäiväkirjan pohjalta on mahdotonta laskea energiaravintoaineiden tarkkoja määriä ja keskinäisiä suhteita. Kävimme aiheesta pari vuotta sitten keskustelua Suomen suosituimmassa biologi Christer Sundqvistin terveysblogissa. Tuolloin eräs keskustelija analysoi ruokapäiväkirjan Nutrica-ohjelmaa hyväksikäyttäen. Rasvan osuudeksi kokonaisenergiasta saatiin 38 %, hiilihydraattien 42,7 % ja proteiinin 19,2 %. Mielestäni on huomionarvoista, että ohjelma laskee energiaravintoaineiden jakauman ruoka-aineiden nykyisten rasvapitoisuuksien mukaan. Esimerkiksi Lassen syömä Wieninleike oli rasvaisempi kuin nykyisin. Henkilökohtaisesti uskon, että Lassen tarkastelun alla olleen viikon ruokavalion kokonaisenergiasta yli 40 % tuli rasvasta.

Kuusisto myöntää, että mainitsemistani syistä johtuen ei Lassen rasvan laatu ole optimaalinen. Nutrica-ohjelman mukaan 19,1 % energiasta tuli tyydyttyneestä rasvasta (virallinen suositus on alle 10%). Rasvan absoluuttista määrää emme voi tietää, mutta ruokapäiväkirjasta käy ilmi Nutrica-ohjelman antama karu tulos. Rasvojen jakauma on täsmälleen päinvastainen kuin mitä viralliset suositukset ovat tarjonneet kaikille suomalaisille ja heidän joukossaan myös kestävyysjuoksijoille. Tyydyttyneen rasvan osuus on Lassella huomattavasti suurempi kuin monityydyttymättömien.

Kuusisto väittää, että hormonituotantoon tarvittava rasvamäärä on niin pieni, että sen saa kuka tahansa, ellei ole täydellinen rasvakammoinen ravintofriikki. Tämä väite on ristiriidassa tutkimusten (1-5) tulosten kanssa. Kenties hormonituotantoon ei tarvita paljoa rasvaa, mutta elimistö käyttää rasvaa lukuisiin muihinkin toimintoihin ja jos (tyydyttyneen) rasvan määrä ravinnossa liiaksi vähenee, vaikuttaa se esimerkiksi testosteronin määrään.

Jussi Jouppila totesi USA:n uusien ravitsemussuositusten kiristävän rasva-arvoja entisestään alaspäin ja korostavan tyydyttyneen rasvan vaarallisuutta. Tätä virallinen linja on tehnyt jo pidemmän aikaa. Tarkoitus oli tarkastella, onko vuosikymmeniä samansisältöisenä jatkunut valistus ollut testosteronin tuotannon kannalta suotuisa ja täten eduksi esimerkiksi kestävyysjuoksijan harjoituksista palautumiselle ja kehittymiselle.

Antti Mero keskittyi pitkässä kommentissaan lähinnä kolesterolin merkitykseen, mutta kannusti urheilijoita miettimään myös rasvan käyttönsä riittävyyttä. Yhdyn täysin Meron käsitykseen, että Olympiakomitean ravitsemussuositukset sopivat sellaisiin lajeihin, joissa ravinnolla ei ole merkitystä.

Veli-Pekka Valkonen huomautti, että Lassen ruokavalio sisälsi myös paljon muita energiaravintoaineita kuin "eläinperäistä" rasvaa, jonka osuudeksi arvioi alle 30 % kokonaisenergiasta. Usein "eläinperäinen" rasva mielletään samaksi kuin tyydyttynyt rasva. Tämä on harhaanjohtavaa. Porsaan rasvassa on tyydyttynyttä (kovaa) noin kolmannes, naudan tapauksessa vajaa puolet ja maidon tapauksessa yli puolet.

Valkonen mainitsee Lassen kasvikunnan tuotteiden käytön olevan monelta osin säännöllisempää ja monipuolisempaa kuin suomalaisilla urheilijoilla nykyisin. Kasviksia Lasse käytti säännöllisesti ja monipuolisesti, mutta tämä ei tee eroa nykyisiin suosituksiin tai tämän päivän parhaisiin kestävyysjuoksijoihimme. Sen sijaan yksikään kestävyysjuoksija maassamme ei nykyisin käytä tilamaitoa ja täysrasvaisia maitotuotteita siinä määrin kuin Lasse.

Olisin jokaiselta kommentoijalta toivonut kannanottoa lähdeviitteinä olleisiin tutkimuksiin sekä testosteronin merkitykseen kestävyysjuoksijan harjoituksista palautumiseen ja kehittymiseen. Olisin myös mielelläni tarkastellut tutkimuksia, jotka olisivat ristiriidassa näiden viiden tutkimuksen kanssa. Löytyykö sellaisia?

Mitä tutkimukset kertovat rasvamäärän ja -koostumuksen suhteesta testosteronituotantoon

Tasmanian yliopistossa Australiassa tutkittiin neljän saman energiamäärän sisältävän aterian vaikutuksia viidentoista miehen testosteronitasoihin. Kaksi aterioista, vähärasvainen liha ja tofu, sisälsivät rasvaa n. 20 E%. Kaksi muuta oli liha-aterioita joista toiseen lisättiin eläinrasvaa ja toiseen safloriöljyä. Näiden aterioiden kokonaisenergiasta 54% tuli rasvasta. Koehenkilöiden verestä mitattiin testosteroniarvot 2, 3 ja 6 tuntia aterian nauttimisen jälkeen. Tofun ja vähärasvaisen liha-aterian jälkeen testosteronitasot olivat selvästi alhaisemmat kuin runsaasti rasvaa sisältävien aterioiden jälkeen. Eniten testosteronia oli miehillä, jotka olivat syöneet liha-aterian johon lisättiin eläinperäistä rasvaa (1).

Yhdysvalloissa kansallinen syöpäinstituutti tutki erilaisen rasvamäärän ja -jakauman vaikutuksia hormonitoimintaan 43 terveellä, iältään 19-56 vuotiaalla miehillä. Miehet jaettiin vähän rasvaa, paljon kuitua sekä paljon rasvaa, vähän kuitua ryhmiin. Kokonaisenergiamäärä oli molemmilla ryhmillä sama. Vähän rasvaa -ryhmä sai 18.8 % energiastaan rasvasta monityydyttymättömien rasvojen suhteen tyydyttyneisiin (ns. P/S-suhde) ollessa 1.3. Paljon rasvaa -ryhmällä vastaavat luvut olivat 41 % ja 0.6. Ruokavaliota noudatettiin kymmenen viikkoa, jonka jälkeen testosteroniarvoja mitattiin sekä verestä, että virtsasta. Enemmän rasvaa (erityisesti tyydyttynyttä) saanut ryhmä omasi selkeästi korkeammat testosteroniarvot. Sen sijaan estrogeenihormonien estradiolin ja estronin arvot olivat runsaasti rasvaa nauttineessa ryhmässä alhaisemmat kuin vähän rasvaa -ryhmässä. Vieläkö mietit, miksi virallisen linjan mukaan laihduttavilla teinipojilla rasva kertyy naismaisesti tisseihin ja pakaroihin sekä lihakset ovat hävinneet alta (2)?

Jyväskylän yliopistossa tutkittiin ravinnon vaikutusta testosteroniarvoihin kahdeksalla voimalajin urheilijalla ja kymmenellä fyysisesti aktiivisella "ei urheilijalla". Kun näitä ryhmiä tutkittiin erikseen, havaittiin voimalajien urheilijoilla merkittävä korrelaatio ravinnon rasvan ja testosteronin välillä. Rasva korreloi testosteronin kanssa positiivisesti ja proteiini negatiivisesti. "Ei urheilija" -ryhmässä em. korrelaatioita ei havaittu (3).

Suomalaisessa tutkimuksessa 80-luvun alussa tutkittiin testosteroniarvoja kolmellakymmenellä terveellä keski-ikäisellä miehellä. Kun miesten ravitsemusta muutettiin ravitsemusvalistuksen suosimaan suuntaan, vähentäen rasvaa, suurentaen P/S-suhdetta (enemmän monityydyttymätöntä, vähemmän tyydyttynyttä) ja lisäten kuitua testosteroniarvot putosivat (4).

Pennsylvania State University tutki testosteroniarvoja kahdellatoista voimaharjoittelua tekevällä miehellä. Havaittiin, että proteiini korreloi testosteroniarvojen kanssa negatiivisesti, rasvan määrä positiivisesti, tyydyttynyt ja yksittäistyydyttymätön positiivisesti ja monityydyttymätön negatiivisesti (5).

Virallinen ravitsemusvalistus on vuosikymmenet ohjannut urheilijoita ja koko kansaa vähempään rasvaan ja suurempaan P/S-suhteeseen. Erityisesti tutkimukset (2) ja (4) kyseenalaistavat vahvasti tämän suuntauksen "terveellisyyden".

70- ja 80-luvun alussa Suomessa saatiin n. 40% kokonaisenergiasta rasvasta, tyydyttyneen rasvan osuuden ollessa noin puolet. Nyt rasvan osuus kokonaisenergiasta on noin 32% ja tyydyttyneen rasvan osuuden ollessa reilu kolmannes. Kansa on vähentänyt rasvan saantiaan ja suurentanut P/S-suhdetta ravitsemusvalistuksen antamien ohjeiden mukaisesti. Tämä on tapahtunut merkittäviltä osin rasvaisten maitotuotteiden, kuten voin ja täysmaidon vastaisella valistuksella.

Tämän suuntauksen ollessa suosiossa on maassamme, kuten kaikissa muissakin maissa joissa kyseistä ilosanomaa on julistettu, lihavuus räjähtänyt käsiin ja kestävyyskunto romahtanut. Esimerkiksi varusmiehet eivät vedä leukoja ja juokse Cooperin testiä alkuunkaan niin hyvin kuin muutama vuosikymmen sitten. Voisiko olla, että molemmilla seikoilla on tekemistä rasvan käytössä tapahtuneiden muutosten kanssa?

Mitä parhaat kestävyysjuoksijat nykyisin syövät?

Kenialaiset ovat hallinneet kestävyysjuoksua viime vuosikymmenet. Netistä löytyy erinäistä tietoa heidän ravitsemuksestaan. Mitä lähemmäksi nykyaikaa tullaan, sitä hiilihydraattivoittoisemmaksi näyttää käsitys heidän ravitsemuksestaan muuttuvan. Raportoidaan, että hiilihydraattien osuus kokonaisenergiasta olisi jopa yli 70%.

Lassen valmentaja Rolf Haikkola vieraili vuonna 1975 erään juoksijan kotona Keniassa. Ruoka oli Rollen mukaan hyvin ravitsevaa sisältäen maissia, papuja, lihasuikaleita, vihanneksia, kananmunaa ja leipää. Ruokajuomana oli maito. Rolle tiedusteli kuinka paljon he juovat päivittäin maitoa. Vastaus oli, että sitä kuluu "litrakaupalla".

Kenian ja Etiopian maaseudulla ei tiedetä mitä ovat margariini ja rypsiöljy. Maito nautitaan sellaisena kuin se eläimestä tulee. Vuoristossa viihtyvien vuohien maito omaa vielä alhaisemman P/S-suhteen kuin lehmästä saatava. Eli tyydyttyneen osuus on erittäin merkittävä.

Ravitsemusvalistuksemme ohjeet "syö vain vähärasvaista lihaa, käytä vain vähärasvaisia maitotuotteita, älä syö kanannahkaa jne." ovat etiopialaisille ja kenialaisille täysin tuntemattomia ja kovin kaukana oli Lassenkin ruokavalio näistä ohjeista.

Jos Lasse olisi maittavien maidon rasvojen sijaan suosinut nykyisen olympiakomiteamme laihoja margariinileipiä, niin olisiko hänen matala ja kevyt askeleensa kiitänyt kohti olympialaista kultamitalia ja maailmanennätystä? Oma arvaukseni on, että hänen kohtalonsa olisi ollut sama kuin kaikilla muillakin noiden ohjeiden toteuttajilla - jääminen kisakoneen ulkopuolelle.

1. Habito RC, Ball MJ. Postprandial changes in sex hormones after meals of different composition. Metabolism 50:505-511, 2001
2. Dorgan JJF, Judd JJT, Longcope CC, Brown CC, Schatzkin AA, Clevidence BBA, Campbell WWS, Nair PPP, Franz CC, Kahle LL, Taylor PPR. Effects of dietary fat and fiber on plasma and urine androgens and estrogens in men: a controlled feeding study. The American journal of clinical nutrition 64:850-855, 1996
3. Sallinen JJ, Pakarinen AA, Ahtiainen JJ, Kraemer WWJ, Volek JJS, Häkkinen KK. Relationship between diet and serum anabolic hormone responses to heavy-resistance exercise in men. International journal of sports medicine 25:627-633, 2004
4. Hämäläinen EEK, Adlercreutz HH, Puska PP, Pietinen PP. Decrease of serum total and free testosterone during a low-fat high-fibre diet. The Journal of steroid biochemistry 18:369-370, 1983
5. Volek JS, Kraemer WJ, Bush JA, Incledon T, Boetes M. Testosterone and cortisol in relationship to dietary nutrients and resistance exercise. Journal of Applied Physiology 82: 49-54, 1997

105 kommenttia:

  1. Jotenkin hassu juttu, mutkat suoriksi, helppoja vastauksia jne :)

    "Kenialaiset ovat hallinneet kestävyysjuoksua viime vuosikymmenet. Netistä löytyy erinäistä tietoa heidän ravitsemuksestaan. Mitä lähemmäksi nykyaikaa tullaan, sitä hiilihydraattivoittoisemmaksi näyttää käsitys heidän ravitsemuksestaan muuttuvan. Raportoidaan, että hiilihydraattien osuus kokonaisenergiasta olisi jopa yli 70%."

    Proteiineja mennee se parikymmentä E-prossaa, joten paljonko jääkään rasvoille...

    Toisaalta kirjoitat:

    "onko esimerkiksi Suomen kestävyysjuoksun romahtaminen kiinni siitä, että viimeiset 40 vuotta on neuvottu valmennettavia syömään mahdollisimman vähän rasvaa?"

    Ei kai suomalaisia kestävyysjuoksijoita sentään ole ohjeistettu syömään alle 10 E% rasvaa?

    Ilmeisesti pitäisi, jos halutaan nousta kenialaisten tasolle :)

    VastaaPoista
  2. Koitapa anonyymi pinnistää. Pääsetkö kiinni sarkasmista:

    "Mitä lähemmäksi nykyaikaa tullaan, sitä hiilihydraattivoittoisemmaksi näyttää käsitys heidän ravitsemuksestaan muuttuvan. Raportoidaan, että hiilihydraattien osuus kokonaisenergiasta olisi jopa yli 70%."

    Mihinkähän tuolla ensimmäisellä lauseella pyrin viittaamaan?

    Sami Uusitalo

    VastaaPoista
  3. Me emme pääse heidän tasolleen, mutta he kylläkin meidän tasollemme - niin se menee!

    VastaaPoista
  4. "Pääsetkö kiinni sarkasmista:"

    Koitapa Sami puolestasi pinnistää: tunnetko termin "anekdotaalinen" merkityksen? Osaatko yhdistää sen tuohon "Virenin valmentaja vierailee" -kohtaan? Kas tässä suht tuoretta tutkimustietoa kenialaisista juoksijoista

    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/15657475

    (makrot hh 76,5/ pr 10,1 / r 13.4)

    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/16441917?dopt=Abstract&holding=f1000,f1000m,isrctn

    (makrot hh 67,3 / pr 15,3 / r 17,4)

    ja etiopialaisista

    http://www.jissn.com/content/8/1/7

    (makrot hh 64,3 / pr 12,4 / rr 23,3)

    Huomionarvoista myös varsin vaatimaton (vrt. nykyiset suositukset & Afrikan harjoitteluolosuhteet) nesteen saanti sekä 2. kenialaistutkimuksen havainto varsin rajallisesta energiansaannista! Voit toki aina implikoida mitä haluat, mutta tosiasia on se että yllä on tutkimustietoa ja "matkakertomukset" ovat ... no, kertomuksia. Tosiasia on toki myös se, että nykyään em. kenialaisten juoksutulokset ovat parempia kuin 1970-luvulla. :-)

    Suosittelen myös lukaisemaan läpi nuo siteeraamasi tutkimukset. Siis MUUTKIN osat kuin abstraktit, koska nyt jätät (?) kertomatta aika paljon asiaan olennaisesti kuuluvaa. Esim. Volek et alin tulokset koskivat testosteronilepotasoja, harjoituksen jälkeisiin tasoihin ei ruokavaliolla näyttänyt vaikutusta olevan. Toisen tutkittavan hormonin (kortisoli, niin ikään tärkeä rooli urheilijoiden - ja toki muidenkin - elämässä) kohdalla ei ruokavaliolla ollut sen kummempaa roolia. Ja yhtä suoraviivaisesti tulkittuna esim. proteiinin saannin negatiivinen vaikutus testotasoihin implikoisi puolestaan jotain aivan muuta kuin sitä mikä proteiinin merkitys nykytiedon mukaan voimaharjoittelussa on (olennainen). Hiilihydraattienkin kohdalla niiden olematon vaikutus (pl. pr/hh -suhde) ei ota huomioon niiden saannin muita positiivisia vaikutuksia voimaharjoittelussa. Näin lyhytaikaisen ja pienen n:n pohjalta ei ratkaista kovin pitkälle meneviä asioista pitempiaikaisesta ruokavaliosuosituksesta, sen yhdistymisestä harjoittelutyyliin tms. Mutta eipä se toki ollut tutkimuksen tarkoituskaan.

    Toki rasvan saannista kannattaa pitää huolta eikä urheilijan tarvitse tyydyttynyttä rasvaakaan kammota. Itse asiassa (nykyisen, varsin vaatimattoman urheiluravitsemustietämykseni pohjalta) voisin itse todeta että urheilija voi nauttia tyydyttynyttä rasvaa enemmänkin, johtuen ym. tutkimusten implikaatioista, kunhan huolehtii omega 3/6 -suhteesta. Muita suojatekijöitä kuten runsas fyysinen aktiviteetti kun tulee joka tapauksessa.

    VastaaPoista
  5. "Jos Lasse olisi maittavien maidon rasvojen sijaan suosinut nykyisen olympiakomiteamme laihoja margariinileipiä, niin olisiko hänen matala ja kevyt askeleensa kiitänyt kohti olympialaista kultamitalia ja maailmanennätystä? Oma arvaukseni on, että hänen kohtalonsa olisi ollut sama kuin kaikilla muillakin noiden ohjeiden toteuttajilla - jääminen kisakoneen ulkopuolelle."

    Tämä on toki aivan puhdas arvaus, ilman sen kummempia perusteita. Itse pitäisin ajatusta siitä, että Virenin menestys olisi redusoitavissa voin käyttöön lähinnä ... no, tiettyjä piirejä ideologisesti miellyttävänä näkemyksenä.

    VastaaPoista
  6. "Tämä on toki aivan puhdas arvaus, ilman sen kummempia perusteita. Itse pitäisin ajatusta siitä, että Virenin menestys olisi redusoitavissa voin käyttöön lähinnä ... no, tiettyjä piirejä ideologisesti miellyttävänä näkemyksenä."

    Enkö minä sitä sitten arvaukseksi nimittänyt?

    Margariinin tuputus on tiedettä ja kaikki kyseenalaistava näkemys ideologiaa/uskontoa. Minulle herää kysymys, että kummallakohan puolella ne uskovaiset viime kädessä ovat.

    Lasse söi täysin väärin mikäli olympiakomitean suosituksia on uskominen. Olisiko hän laihoilla margariinileivillä ja ilman ns. kovia rasvoja kipittänyt kympin kaatumalla 25 minuuttiin?

    Sami Uusitalo

    VastaaPoista
  7. Mien linkkaamaan tutkimukseen liittyen


    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/15657475


    "Diet was high in carbohydrate (76.5%, 0.4 g/kg BM per day)"

    Ja kuinka ihmeessä tuo voi pitää paikkaansa? Kuinka paljon kenialainen juoksija painaa? Tutkimuksen mukaan 58,9 kg olisi keskiarvo. Tämä tarkoittaa sitä, että kenialainen juoksija saisi hiilareita 0.4g/kg * 58.9 kg = 23,5g päivässä? Eli nehän olisivat tiukalla Atkinssillä. Alle 100 kcal hiilareista päivässä, se tarkoittaisi 3000 kCal päiväsaannilla n. 3% kokonaisenergiasta
    hiilareista.

    Toisaalta protskun saanti

    Protein intake (10.1 %; 1.3 g/kg BM per day)

    Eli n. 75 g/päivä on aika paljon alle 60 kg juoksijalle.

    Päästäänkö meidän juoksijoilla reilusti yli 1g protskua per painokilo päivässä? Lasse näytti päässeen.

    Olen toki lukenut näitä "tutkimuksia" joskus "hutkimuksia" kenialaisista juoksijoista. Mielestäni näillä tutkimuksilla on paine tukea länsimaiden käsitystä oikeasta ravinnosta. Sen vuoksi toinkin ne esiin - rehellisyyden nimissä -koska johtopäätökset ovat erilaisia kuin mihin itse pyrin viittaamaan.

    Sami Uusitalo

    VastaaPoista
  8. "Ja kuinka ihmeessä tuo voi pitää paikkaansa?"

    Johtuu siitä, että abstraktista oli jäänyt yksi numero pois. Kyseessä oli 10,4 g, ei suinkaan 0,4 g.

    "Eli n. 75 g/päivä on aika paljon alle 60 kg juoksijalle."

    Riippuu siitä katsooko vähäproteiinisen version olevan erityisen edullinen juoksijalle. Näin ei vaikuttaisi olevan, vaikka kestävyysurheilijat eivät toki tarvitse siinä määrin prodea kuin voimalajeja harrastavat.

    "Olen toki lukenut näitä "tutkimuksia" joskus "hutkimuksia" kenialaisista juoksijoista. Mielestäni näillä tutkimuksilla on paine tukea länsimaiden käsitystä oikeasta ravinnosta. Sen vuoksi toinkin ne esiin - rehellisyyden nimissä -koska johtopäätökset ovat erilaisia kuin mihin itse pyrin viittaamaan."

    Tämä on taas sitä sinua ideologisista syistä miellyttävää ajatusrakennelemaa. Saat toki kuvitella, että koko maailma pyörii hiilarintuottajien tms. miellyttämisen ympärillä, mutta mitään tolkkua moisessa kuvitelmassa ei ole.

    "Lasse söi täysin väärin mikäli olympiakomitean suosituksia on uskominen."

    Lasse ei tosiaan syönyt optimaalisella tavalla vedellessään herkkuja joka päivä. Kestävyysurheilijan kulutuksen huomioiden ei moisella ollut mitään merkitystä kokonaisuuden kannalta. Jos taas esität Virenin ruokavalion olevan optimaalisempi kestävyysurheilussa kuin nykyisesti käytetyn runsashiilarisemman, on todistustaakka puolellasi.

    VastaaPoista
  9. Christer, voisit kirjoittaa Veikka Gustafssonin ruokavaliosta mm. etelämantereen retkiltä. Mielenkiintoista ruokavaliota, Voikeittoa ym...

    VastaaPoista
  10. Syödessäni norm. hiilarit, rasvat ja protskut ei jalka nouse eikä punttikaan. Kun vahennän hiilarit puoleen ja korvaan menetetyn energian rasvalla(pääasiassa voilla) niin virtaa on kummasti enemmän. Ja tässä tapauksessa energiamäärää ei arvioida vaan lasketaan grammalleen.


    MM

    VastaaPoista
  11. "Jos taas esität Virenin ruokavalion olevan optimaalisempi kestävyysurheilussa kuin nykyisesti käytetyn runsashiilarisemman, on todistustaakka puolellasi."

    Missäköhän oli se todiste, joka todisti alkuperäisen väitteen oikeaksi. Eli sen, että olympiakomitean suositukset ovat oikein.

    Näihin väitteisiin törmää hiilarikeskusteluissa usein. Eli meidän, jotka kyseenalaistamme, niin urheilussa kuin esim. painonhallinnassa virallisen hiilariautuuden tulisi löytää todisteet sellaisille väitteille, joita ei alunperinkään ole todistettu oikeiksi.

    Sami Uusitalo

    VastaaPoista
  12. "Eli sen, että olympiakomitean suositukset ovat oikein."

    Huippu-urheilijoiden kohdalla runsas hiilihydraatin saanti on perusteltua energiankulutuksen ja kovan harjoittelurasituksen (ja siitä palautumisen) pohjalta. Minimihiilareilla ei etenkään kestävyyslajeja tehokkaasti harjoitella. Tarvitseeko sinulle todella kertoa miksi?

    Pertti Perusharrastajalla tilanne on toki toinen.

    VastaaPoista
  13. Mie, Kyllä VHH:lla pärjätään urheilupiireissä. Zone-dieetti on erittäin suosittua ja sen nimeen luottaa moni olympiavoittaja mm. uinnissa, jossa todella reenataan paljon...

    VastaaPoista
  14. "Mie, Kyllä VHH:lla pärjätään urheilupiireissä."

    Riippunee lajista, esim. ampumisurheilussa tai kelkkailussa toiminee vallan hyvin.

    "Zone-dieetti on erittäin suosittua ja sen nimeen luottaa moni olympiavoittaja mm. uinnissa, jossa todella reenataan paljon... "

    Zone ei olekaan mikään vhh-ruokavalio. Niillä kalorimäärillä joita vaikkapa uimarit nauttivat, ei hiilarinsaannin ollessa 40% kok.E:stä periaatteessa tarvitse huolehtia glykogeenivarastojen puolesta. Tosin proteiininsaantikin nousisi tässä kohtaa sille tasolle (esim. isommalla miesuimarilla ehkä n. 5000 kcal energiansaannilla liki 400 g proteiinia eli useita grammoja per painokilo) ettei siinä ole varsinaisesti ... no, mieltä. Tämä siis teoreettista pohdintaa. Entä käytännössä? No, esim. tämä katsaus

    Cheuvront (1999), "The Zone diet and athletic performance", Sports Med., Apr;27(4):213-28.

    suhtautuu suht nihkeästi Zoneen. Eikä Zonen suhteen (puhuttaessa nimenomaan urheilusta) löytynyt PubMedistä ylipäätään mitään, ei ainakaan sitä tukevaa tutkimustietoa.

    Luetteletko muutaman Zonea noudattavan uinnin olympiavoittajan?

    VastaaPoista
  15. Iso uimari voi syödä valtavastikin kuten Michael Phelps: 12 000 kcal/pvä. Tuolloin kaikkia makroja tulee grammoissa, no, valtavasti.

    http://blogs.wsj.com/health/2008/08/13/the-michael-phelps-diet-dont-try-it-at-home/

    VastaaPoista
  16. osa näistä pärjäsi kait olympialaisissa mm. uimarit pablo morales, jenny thompson, angie wesre-krieg, phil witten ja muuta muukin: triathlonistinstit laura lowe, dave scott.

    Kuten varmaan tiedät zone dieetti (pidän sitä "hyväkarppamisena", koska hiilareja rajoitetaan selvästi normaaliin urheilijoiden ruokavalioon verrattuna) pyrkii hormonituotannon(eikosanoidit) optimointiin sekä rajoittaamaan insuliinin ylituotantoa. Lue itse Barry searsin kirja Zone, ihan hyvää lomalukemista.

    VastaaPoista
  17. Olisiko ampumahiihto tarpeeksi raskas laji, jotta siinä ei virallisen urheiluravintotietouden mukaan voisi pärjätä VHH:lla? Ohessa kuitenkin yhden sellaisen sankarin Björn Ferryn haastattelu: http://www.kostdoktorn.se/att-ta-os-guld-pa-lagkolhydratkost

    VastaaPoista
  18. Tässä vielä toinen esimerkki VHH huippu urheilijasta. Hän on tenniksen uusi hallitsija Novak Dojkovic, joka juuri päihitti Raphael Nadalin Wimbledonissa http://www.dietdoctor.com/the-worlds-best-tennisplayer-a-low-carber

    VastaaPoista
  19. Hyvä nimimerkki Mie,
    kiitoksia, kun vaivaudut kirjoittamaan viisaanoloisia analyysejäsi, ne tasapainottavat mukavasti tämän blogin (joskus jopa uskonnollissävytteistä) VHH-hurmosta. Kirjoituksesti tuntuvat olevan asiapitoisia ja pohdittuja.
    (Sääli, että statiini-keskustelu poistetiin kokonaan, ennen kuin ehdin kunnolla tutustua siihen.)

    VastaaPoista
  20. Eihän tennis voi olla raskas laji kun ei ne ottelut kestä edes kuutta tuntia, ainakaan aina. Sen takia siinä ei tartte hiilareita eihän Mie?

    VastaaPoista
  21. Björn Ferry syö 190-250g hiilihydraatteja päivässä. Jonas Colting yli 300 grammaa. Molemmat ovat VHH:lla. Siis makrojen puolesta eli syövät valtavasti päivässä (kaloreita). Dojkovic välttelee gluteenia, koska on sille yliherkkä, ei siis hiilareita.

    Niiden huippuurheilijoiden/olympiavoittajien nimiä, jotka eivät syö VHH:n mukaan, ei taida kannattaa alkaa luettelemaan, jo yksnkertaisesti tilanpuutteen vuoksi ;)

    VastaaPoista
  22. "Eihän tennis voi olla raskas laji kun ei ne ottelut kestä edes kuutta tuntia, ainakaan aina. Sen takia siinä ei tartte hiilareita eihän Mie?"

    Kyllähän se on kohtuuraskas laji on. Vaikea kuitenkin ajatella mitään perustetta sille, että hiilihydraattirestriktio toisi lisätehoa otteluihin tai raskaisiin harjoituksiin. Kerro toki jos keksit näitä syitä. Sama pätee toki entistä suuremmalla syyllä vaikkapa Coltingin lajiin, triathloniin.

    VastaaPoista
  23. Jos hiilihydraattirestriktio ei tuota mitään hyötyä kestävyysurheilijalle, niin mitä hyötyä ylimääräisen hiilihydraattien puputus sitten tuo. Voin olla väärässäkin, mutta muistaakseni viime vuosikymmenen aikana suurkilpailussa epäonnistuneet Suomalaiset kestävyysurheilijat ovat juuri selittäneet epäonnistumistaan niin, että joko tankkaus on epäonnistunut tai sitten se on onnistunut mutta hiilihydraatit eivät ole imeytyneetkään ja seurauksena oksentelua ja muuta pahaa oloa ja mahdollisesti totaalinen katkos kesken vuoden tärkeimmän kilpailun. Tuntuu maallikosta erikoiselta,että jos urheilulääketiede on todistanut hiilareiden tarpeen, se ei kuitenkaan ole pystynyt selvittämään, miten ne pitäisi nauttia, jotta urheilijalla olisi niistä tosipaikan tullen hyötyä.

    VastaaPoista
  24. Kannatta muistaa, että jos rasva palaminen energiaksi ei toimi reenivaiheessa, ei se toimi kilpailussakaan. Kun lihasten energiavarastot loppuvat pitkäkestoisessa urheilussa puhutaan "kuopasta", eli jos matkan aikana hiilarilisäys ei imeydykkään, niin miten käy urheilijalle ? Valentin konosenkin on nahty laattaavan 50 km kävelyssä, kun hiilari-neste-suola-kama ei imeydy, eikä se ollu mitenkään kaunis näky...lopputuloksen voi arvata. Ennen vanhaan metsurit veti silavaa leivän päällä että jaksoi painaa duunia. Miksiköhän ?
    Kyllä Christerin hyvin kirjoitetun jutun mukaan testosteroni tasot (ja varmaan muutkin hormonitasot mm. kasvuhormoni) toimii paremmin rasvaisella (tyydyttyneellä) ruualla. Reenaamisessa tärkeintä on palautuminen ja kehittyminen. siis ravinto ja lepo ja suotuisat hormonit.

    VastaaPoista
  25. Teme, en voisi enempää olla samaa mielta kanssasi rasvan käytöstä energiaksi.Muistan oman isäni metsuriajan 50-60 luvun vaihteessa.Eväiden rasvamäärä (silavan) oli huikea verrattuna nykypäivän eväisiin.Siihen aikaan sianliha, jossa oli paksu kerros silavaa maistui tosi hyvältä. Nykyisten sikojen silavaa ei enää pysty syömäänkään. Ei se kelpaa edes linnuille. Viime talvena ostin kaupasta ihan vasiten silavapaketin ,paloittelin sen ja vein ulos lintujen syöttöpaikan viereen. Vaikka meidän syöttöpaikalla saattoi käydä 50-100 lintua päivässä, niin silavapalaset saivat olla rauhassa. Jo siinä paloitteluvaiheessa kyllä huomasin, että kyse ei olekaan yhdestä kokonaisesta silavapalasesta, vaan ihan kuin siinä olisi ollut liimattuna 3-5 ohutta silava siivua päällekkäin. Mahtoivatkohan linnut haistaa siinä jotain lihaliimaa? Omasta kokemuksestani voin sanoa että teen 60-70 täyttä kierrosta golffia joka kesä ja hiihdän talvisin, niin siirryttyäni rasvaisempaan ja proteeni pitoisempaan ruokavalioon (VHH) niin nuo 4-5 tunnin pitkäkestoiset suoritukset ovat olleet huomattavasti vähemmän kuormittavia, kuin ennen VHH aikaa. Nykyään esim minulta menee golf kierroksella takaysi huomattavasti paremmin kuin etuysi ja se johtuu mielestäni siitä, että jaksan paremmin pitää keskittymistä yllä VHH ruokavalion avulla. Tietysti kesäkuumalla nesteiden nauttiminen kierroksen aikana on hyvin ratkaisevaa, mutta nesteytyksestä huolehdin mielestäni aiemminkin ennen VHH kautta.

    VastaaPoista
  26. Näinhän se on mutta ystävämme Mie ei sitä VOI hyväksyä,koska hänellä on tuhannen tutkimusta ja tieteellistä näyttöä joka asiasta. Kyllä se oma kroppa vaan parhaiten kertoo millä eväillä jaksaa ja millä eväillä ei.Selitä nyt tätä arvon professoreille jotka varmaan itse voivat 'hyvin' ja paksusti,vetävät kaksin käsin statiineja naamaansa kunhan osaavat puhua kuin sivistys-sanakirjasta suoraan.

    VastaaPoista
  27. "Näinhän se on mutta ystävämme Mie ei sitä VOI hyväksyä,koska hänellä on tuhannen tutkimusta ja tieteellistä näyttöä joka asiasta."

    Alkaa taas sillä puolen ruutua tuo "argumentaatio" osoittaa turhautumisen merkkejä. Siitä että hiilaritankkaus ei epäonnistuessaan tuo hyötyjä, ei voida päätellä etteikö siitä onnistuessaan olisi hyötyä. Onhan siitä, selvästi enemmän kuin tilanteessa jossa mitään tankkausta ei ole suoritettu.

    "Kyllä se oma kroppa vaan parhaiten kertoo millä eväillä jaksaa ja millä eväillä ei."

    Niinkö se kertoo? Mitäpä arvoa sillä on muille kuin sinulle itsellesi? Anonyymin nettikirjoittajan subjektiivisesta arviosta on vielä näet aika tavalla matkaa urheilulääketieteen/-ravitsemuksen maailmaan.

    "Selitä nyt tätä arvon professoreille jotka varmaan itse voivat 'hyvin' ja paksusti,vetävät kaksin käsin statiineja naamaansa kunhan osaavat puhua kuin sivistys-sanakirjasta suoraan."

    Tiedevihamielisyys ja statiineista vouhkaaminen joka puolella on siis edelleen "in". Jep jep ...

    VastaaPoista
  28. "Jos hiilihydraattirestriktio ei tuota mitään hyötyä kestävyysurheilijalle, niin mitä hyötyä ylimääräisen hiilihydraattien puputus sitten tuo."

    Semantiikkaa "ylimääräisen" suhteen?

    "Tuntuu maallikosta erikoiselta,että jos urheilulääketiede on todistanut hiilareiden tarpeen, se ei kuitenkaan ole pystynyt selvittämään, miten ne pitäisi nauttia, jotta urheilijalla olisi niistä tosipaikan tullen hyötyä."

    Varmaan tuntuu, sikäli kun kyseessä on osittain olkiukko. Hiilihydraattitankkauksen suorittaminen tunnetaan urheilupiireissä kyllä ihan sekä käytännön kokemusten että alan kirjallisuuden pohjalta, käytännön toteuksessa voi silloi tällöin esiintyä ongelmia siinä kuin MISSÄ TAHANSA muussakin urheilusuoritukseen liittyvässä. Yhtä hyvin voisit siis ihmetellä että "maallikosta" tuntuu erikoiselta se, että urheiluvalmennus on selvittänyt tietyt harjoittelukeinot ja niiden keskinäisen paremmuuden/hyödyllisyyden mutta urheilijalla ei kuitenkaan ole niistä välttämättä tosipaikan tullen hyötyä ....

    VastaaPoista
  29. "Kannatta muistaa, että jos rasva palaminen energiaksi ei toimi reenivaiheessa, ei se toimi kilpailussakaan."

    Meinaat siis että ihmiskeho ei osaa hyödyntää rasvaa energiaksi? Please.

    "Ennen vanhaan metsurit veti silavaa leivän päällä että jaksoi painaa duunia. Miksiköhän ? "

    Ennen vanhaan metsurit polttivat myös aterian päälle tupakkaa että jaksoi painaa duunia. Miksiköhän?

    "Reenaamisessa tärkeintä on palautuminen ja kehittyminen. siis ravinto ja lepo ja suotuisat hormonit."

    Aivan. Ja huippu-urheilijalle sitä oikeanlaista ravintoa joka edesauttaa palautumista ovat myös hiilihydraatit. Lienet sinäkin glykogeenivarastoista kuullut?

    VastaaPoista
  30. Ennen vanhaan metsurit polttivat myös aterian päälle tupakkaa että jaksoi painaa duunia. Miksiköhän?

    No tietysti sen vuoksi että kuolisivat nuorempina ja voitaisiin tehdä tutkimus eläinrasvojen vaarallisuudesta.

    VastaaPoista
  31. "Alkaa taas sillä puolen ruutua tuo "argumentaatio" osoittaa turhautumisen merkkejä."

    Haha, Ta-vu-vii-va-Mie kom-men-toi mui-den ta-paa ar-gu-men-toi-da. :D

    VastaaPoista
  32. Teme:
    "Christer, voisit kirjoittaa Veikka Gustafssonin ruokavaliosta mm. etelämantereen retkiltä. Mielenkiintoista ruokavaliota, Voikeittoa ym..."

    Jostain etelä- vai oliko pohjoismantereen retkellä tyypeillä oli soijarouheen, kaurahiutaleiden ja voin seoksesta tehty aamupuuro. Noilla reissuilla tarvitaan paljon energiaa, voikeitto hoitanee varmasti homman.

    Anonyymi:
    "Muistan oman isäni metsuriajan 50-60 luvun vaihteessa.Eväiden rasvamäärä (silavan) oli huikea verrattuna nykypäivän eväisiin.Siihen aikaan sianliha, jossa oli paksu kerros silavaa maistui tosi hyvältä."

    Metsurit kautta aikain ovat tienneet, että kun vedetään urakkaa vähän rivakammin tai pidempään, lisätään ruisleivän määrää.

    VastaaPoista
  33. Ja eiköhän meistä jokainen tämän hiilariruokavalion olekin kokeillut elämänsä aikana, on sitten huippu-urheilija tai vaan Matti Mie-käläinen, vaan kuinkas käy kun kokeilee vhh:ta. Hei Mie: Try it, You Like it.

    VastaaPoista
  34. "Ei ollut mikään yllätys, että valmentajat ja tämän lehden rivilukijat innostuivat kovasti rasvaisemmasta ruokavaliosta. Valmennusporras ja urheilijoiden vanhemmat ovat oivaltaneet, että heidän pömpöttävät vatsansa pienenevät kun he luopuvat ylettömästä hiilihydraattien ihannoinnista. He sanovat yhteen ääneen, että vaaka on näyttänyt pienempiä lukemia heti sen jälkeen kun lautaselle on kasattu vähemmän perunaa, pastaa ja riisiä."

    Heh, pistipä juttua uudelleen lukiessa silmään tämäkin hupaisa pätkä. Ihan kuin sen tason urheilijoilla joilla on valmentajat mukana touhussa olisi mitään erityisempiä ongelmia lihomisen kanssa!

    Tai no, ehkä jos mukaan lasketaan keilaajat, ampumaurheilijat sun muut ...

    VastaaPoista
  35. "Hei Mie: Try it, You Like it."

    Olen toki kokeillut vhh-ruokavaliota itsekin. Nykyinen ruokavalioni (melkein Zone makrojen puolesta) sopii minulle paremmin.

    VastaaPoista
  36. Minusta Christerin kommentissa pömppövatsat olivat valmentajilla ja urheilijoiden vanhemmilla ei Urheilijoilla itsellään. En mitenkään kiistä sitä,että urheilijat eivät voisi syödä mielin määrin hiilihydraattia, koska he myös kuluttavat kaiken sen energian mitä suuhunsa pistävät. Itsekin säätelen painoani ruisleivällä. Niinä päivinä kun tiedän liikkuvani paljon voin syödä enemmän leipää, mutta en muulloin. Kaksi palaa ruisleipää päivässä on minulle hyvä annos. Isäni tykkäsi kyllä ruisleivästä paljon, mutta jos hän olisi sitä syönyt metsähommissa niin urakat olisivat kusseet pahasti. Hänen kehonsa ei sietänyt tuoretta ruisleipää oikeastaan ollenkaan. Seurauksena oli vatsakipua ja vetistä ripulia, joten puiden kaatamisen sijaan hän olisi joutunut olemaan housut kintuissa suurimman osan aikaa. Metsäeväänä hänellä oli aina ohra/vehnä leipää höystettynä voilla ja silavaisella sianlihalla suolakurkulla ja joskus juustolla. Eli mikä sopii yhdelle ei sovi toiselle. Jokaisen olisi löydettävä se oma ruokavalionsa millä tulee hyvä olo . Jos orjallisesti seuraa jotain virallisia suosituksia eikä tunnu hyvältä niin pitäisi uskaltaa kokeilla jotain muuta. Minäkin söin virallisten suositusten mukaan 6-10 palaa leipää päivässä , aamuisin mysliä tai puuroa ja marjoja lautasellisen ja vaikka söin paljon salaatteja ja vältin kaikkea rasvaista, niin silti olin koko ajan huonovointinen. Tätä kesti 30.4.2010 asti.Silloin painoni oli 92 kiloa . Sitten uskalsin astua ulos oravanpyörästä. Kiihokkeena oli myös sokeriarvojen nousu yli kuuden, jolloin työterveyslääkärini alkoi ehdotella sokerilääkkeiden käyttöönottoa.Luin netistä eri lähteistä VHH:sta ja ihmisten kokemuksista tästä ruokavaliosta.Se tuntui minusta mahdolliselta toteuttaa, koska työpaikkani Amican ruokala on tehnyt sen helpoksi. Voin valita itse mitä lautaselleni pistän. En lähtenyt Atkins tyyppisesti liikkeelle, vaan tein vain muutamia virityksiä.Peruna päivänä otan lautaselleni 3:n sijasta yhden perunan. Riisi ja pastapäivinä yhden lusikallisen/kauhallisen 3 sijasta. Lihaa , kanaa tai kalaa sensijaan otan reilusti.Loput lautasesta eli noin puolet täytän erilaisilla salaateilla ja vihanneksilla joita meillä löytyy vaihteleva määrä joka päivälle.Leipäpöydässä oli aluksi vaikeata ottaa vain kaksi kohtuullista ruispalasta, mutta jo viikon päästä olin melko hyvin päässyt eroon leivän vieroitusoireista. Tänä päivänä säätelen painoani 80 kilon vaiheilla. Poissa on väsymys ,turvotukset , närästykset ja epämääräiset pahanolon tunteet.Sokerin paastoarvoni putosivat puolessa vuodessa 6.2 -> 5.6 ja lääkärini oli tyytyväinen. Eikä sanonut minulle että väärin hoidettu, kun kerroin hänelle mitä muutoksia olen ruokavaliooni tehnyt. Hän itseasiassa sanoi ,että olet parin viime viikon aikana ainakin 15. joka kertoo samaa stooria ja hän näkee tuloksen kolesteroli ja sokeriarvoista.

    VastaaPoista
  37. "Metsurit kautta aikain ovat tienneet, että kun vedetään urakkaa vähän rivakammin tai pidempään, lisätään ruisleivän määrää."

    Höpö höpö, siellä lisättiin läskin määrää. Kyllä mm. keittokirjat 50-60 luvulla varoittaa hiilarien liiallisesta syömisestä, se kun ei pidä kylläisyydentunnetta. Ilman tutkimuksia, vain empiirinen kokemus taustanaan...Ei tarvittu siihe mitää Ancel keysiä analysoimaan...

    Ja turhaa laittaa tupakkaa päälle, sitä vedetään nykyisinkin, mutta hyvä että vähemmän.

    VastaaPoista
  38. Teme:
    "Kyllä mm. keittokirjat 50-60 luvulla varoittaa hiilarien liiallisesta syömisestä, se kun ei pidä kylläisyydentunnetta. Ilman tutkimuksia, vain empiirinen kokemus taustanaan..."

    Tuolloin syötiin ihan hirveästi enemmän perunoita ja viljaa kuin nykyään, per naama/vuositaso. Ilmeisen hyvinvoivasti vieläpä. Liekö metsuritkin syöneet noita tehoja saadakseen, läski kun tuppaa väsyttämään, kun aletaan ns. oikeisiin hommiin.

    VastaaPoista
  39. Anonyymi, läski ei väsytä. Verensokerin lasku tekee sen. Olen sen itse huomannut sekä monet VHH kaverit töissä, jos vetää vhh lounasta versus runsas hiilarisen lounaan, niin ero kello 14-15 on dramaattinen. Kaikki perusterveitä pienlapsiperheenisiä. Kaikista parasta on, että parilla kaverilla joilla on kroonista ihottumaa, on iho oireet melkein kokonaan parantunut, samoin vatsan toiminta.

    VastaaPoista
  40. Hieman on keskustelu harhautunut väärille urille. Kuka kehuu metsätöissä jaksamisella, kuka golf-kierroksillaan. Golfia jaksaa terve ihminen pelata 8 tuntia päivässä, söi mitä tahansa tai oli syömättä. Kympin juokseminen 26 minuuttiin on hieman eri asia. Lasse juoksi omat 27-28 minuuttisensa sekä hiilareita ja tyydyttyneitä rasvoja nauttimalla. Sinänsähän Lassen eväistä ei voi päätellä mitään suuntaan tai toiseen. Totuus on kuitenkin se, että alle 150 gramman päivittäisillä hiilarimäärillä ei ole arvokisamitaleja KESTÄVYYSlajeissa otettu. 150 - 1000 gramman päivittäisistä hiilarimääristä ovat voittajat löytäneet itsellensä sopivimman annoksen glykogeenivarastojen täyttämiseen. Miksi pitäisi löytää väkisin se yksi ja oikea gramma- tai prosenttiosuus, minkä hiilaria tai rasvaa saa syödä?

    VastaaPoista
  41. Tästä rasvakeskustelusta tuli mieleen, että kyllä ne joidenkin virallisten ravitsemusterapeuttien ohjeet ovat kummallisia ja jopa joskus vaarallisen kuuloisia.

    Eräs lähisukulaiseni, joka on ollut iänkaiken hyvin viranomaissuositususkovainen on nyt tosi huonossa kunnossa.Mm vatsa ja suolisto on ärtynyt vuosikymmenien raskaasta reumalääkityksestä. Ravintokin on ollut pitkään aika yksipuolista: vähärasvaista viiliä, teetä ja leipää ja jotain leikkelettä.

    Nainen pystyy syömään nykyään tosi vähän, koska lähes kaikki kuulema koskee vatsaan tai turvottaa tms. Anoreksiasta ei ole kaiketi kyse, mutta seitsämänkymppinen sukulaiseni on laihtunut laihtumistaan ja mitään tiettyä yhtä syytä ei ole toistaiseksi löytynyt.

    Ja mitäs ravitsemusterapeutti mm suositteli syömään:Kevytmargariiniä! Yritin selittää, että olisi parempiakin vaihtoehtoja...

    Nainen painaa enää 39 kiloa ja lääkäritkin ovat sanoneet, ettei oikein olisi enää varaa laihtua. Nainen kuitenkin tokaisi minulle kauhuissaan, ettei voi syödä mitään täyttä rasvaa, etteivät suonet mene tukkoon! Täytyy kuulema totella virallisia suosituksia. Hyvin on virallisten tahojen opetus mennyt perille!

    VastaaPoista
  42. Golfin pelaajan ei todellakaan tarvitse juosta kymppiä alle 30 minuutin, tosin hyvästä kunnosta ei kuitenkaan ole haittaa. 8 tuntia golfia merkitsee noin kahta kierrosta (18 reikää) peräjälkeen . Matkassa se tekee noin 15-18 km ja sportstrackerin mukaan esim itselläni kuluu kierroksen aikana noin 1750 kcal. 8 tunnin aikana saa siis kulumaan noin 3500 kcaloria. Tavallisella tallaajalla kyllä tulee nälkä tuosssa ajassa. Vertailuna minulla on työkaveri joka kuntoilee pyörällä .Hän ajaa Helsingistä Porvooseen päin noin 50Km ja palaa takaisin. Aikaa kuluu tuuliolosuhteista ym riippuen noin 3 tuntia ja energiaa kuluu suurinpiirtein sama määärä kuin minulla yhteen golf kierrokseen. Energian kulutuksen tasolla siis golfkierros vastaa noin 100 km ajoa polkupyörällä. En sitten tiedä voiko tuohon sports trackeriin luottaa, mutta ehkä kuitenkin antaa suuntaa energian kulutuksesta. Siitä olen samaa mieltä,että miksi tavallisen ihmisen pitäisi syödä hiilareita yhtä paljon kuin raskaan työntekijän tai urheilijan. Tuo 150 g päivässä riittää jo nostamaan painoa pikkuhiljaa ylöspäin. Kun katsoo peiliin ja sieltä tuijottaa kaveri jonka vatsan ympärys ylittää metrin , niin silloin olisi aika katsoa mitä oikeastaan syö ja alkaa säätämään ruokavaliotaan. Nälkää ei todellakaan tarvitse nähdä jos haluaa normipainoon päästä.

    VastaaPoista
  43. "Tuo 150 g päivässä riittää jo nostamaan painoa pikkuhiljaa ylöspäin."

    Tämähän riippuu tyystin siitä mikä on kokonaissaanti vs. kokonaiskulutus.

    VastaaPoista
  44. "Eräs lähisukulaiseni, joka on ollut iänkaiken hyvin viranomaissuositususkovainen on nyt tosi huonossa kunnossa."

    ...

    "Ravintokin on ollut pitkään aika yksipuolista: vähärasvaista viiliä, teetä ja leipää ja jotain leikkelettä."

    Eipä tuo "suositususkovaisuus" ainakaan ole ravintoon heijastunut. Tuo ei nimittäin ole ravitsemussuositusten mukainen ruokavalio. Missä vihannekset? Rasva? Monipuolisuus esim. proteiininlähteissä?

    VastaaPoista
  45. Mie: On hän lisäksi syönyt jonkin verran vihanneksia, marjojakin ja lihaakin, varsinkin aiempina vuosina. Mutta vedettyään vuosikymmenet pitkälle jalostettuja teollisia tuotteita (kuten margariineja ja lisäainepitoisia leikkeleitä (mm nitriitit)) ja joka vaivaan monenmoisia vahvoja lääkkeitä hänen suolistonsa on jo aika huonossa kunnossa ja monet melko hyvätkään ravintotuotteet eivät kuulema enää sovi.

    Tarkoitin viranomaissuositususkovaisuudella mm sitä, että kauhea rasvakammo on jäänyt naiselle päälle, vaikka erityisen suuri ongelma on jo se, ettei tarvittava energiamäärä edes meinaa millään tulla täyteen. Ravinneaineista nyt puhumattakaan.

    Sitä vähärasvaisuutta ja tyydyttyneitten rasvojen hirveyttä, kun on vuosikaudet toitotettu, niin monet ihan pelkää rasvaa ja todellakin omaksi haitakseen.

    Luonnolliset kylmäpuristetut kasviöljyt ja ehta luomukirnuvoi olisivat parempia rasvanlähteitä kuin tuo virallisen ravitsemusterapeutin suosittelema Kevytmargariini- rasva, jossa rasvan osuus on turhan alhainen ja tuote muutenkin kovin keinotekoinen ja pitkälle prosessoitu. Ja juuri sellaista tyhmää tuotetta tuo ravitsemusterapeutti todellakin tälle jatkuvasti liikaa laihtuvalle naiselle suositteli.

    Ravitsemussuositukset ovat olleet jo pitkään ihan hunningolla myös esim diabeetikkojen suhteen.(josta kissa onkin nyt nostettu pöydälle) Mm sokeri ja huonot hiilihydraattipitoiset tuotteethan ne heillekin vaaraksi ovat kuten Ruotsissakin on jo pitkään tajuttu, eikä suinkaan luonnollinen rasva.

    Joten usein sairaitakin neuvotaan syömään monin tavoin väärin Suomessa.

    VastaaPoista
  46. "Sitä vähärasvaisuutta ja tyydyttyneitten rasvojen hirveyttä, kun on vuosikaudet toitotettu, niin monet ihan pelkää rasvaa ja todellakin omaksi haitakseen."

    Virallinen suositus rasvan suhteen on vajaa 1/3 kok.E:stä. Tämä on lähinnä moderate fat, ei vähärasvainen (osuus kok.E:stä 20% tai alle). Tosielämässä suomalaisten rasvansaanti on edelleen tuota reilumpaa. Suositusten viesti ei todellakaan ole "pelätkää rasvaa", joten ehkäpä ystäväsikin olisi joskus ollut syytä lukaista ne ihan itse ...

    "Ravitsemussuositukset ovat olleet jo pitkään ihan hunningolla myös esim diabeetikkojen suhteen"

    Mikä näkyy ... missä ja miten? Hoitotulokset ovat parantuneet Suomessa(kin) kautta linjan.

    VastaaPoista
  47. Ilmaisenkohan itseäni jotenkin epäselvästi...;)

    Mie: Villakoiran ydin oli, että seitsämänkymppinen sukulaiseni, joka on ihan riutuneessa tilassa, sai juuri yleisen terveydenhuollon virallisen ravitsemusterapeutin ravitsemusneuvontaa kädestä pitäen. Ravitsemusterapeutti suositteli koko ajan kuihtuvalle potilaalle kevytmargariinin käyttöä rasvan lähteenä. Minusta tässä ollaan pahasti harhateillä... Ilmeisesti monen mielestä homma on näin ihan OK.Minusta ei. Tekipä vain mieli ilmaista harmitukseni aiheen tiimoilta.

    Ja mitä tuohon viimeiseen lainaukseen tulee, niin esim juuri Christerkin on jo tuonut esille niin ansiokkaasti nykyisten diabeetikkojen ravitsemussuositusten heikkouksia, etten nyt aio lähteä keksimään ruutia uudestaan.

    Oot sie Mie kova poika kommentoimaan...

    VastaaPoista
  48. Niinpä puhu tai siis kirjoita nyt tollaselle vastarannankiiskille. Kyllä meistä varmaan muut ymmärtävät sinua Mustikkatyttö. No nyt Mie taas kirjottaa jotain tosi viisasta ja tajunnan räjäyttävää.

    VastaaPoista
  49. "Ravitsemussuositukset ovat olleet jo pitkään ihan hunningolla myös esim diabeetikkojen suhteen"

    Nyt THL:lla olisi tuhannen taalan paikka selvittää, miksi aikuisiän diabetes on lisääntynyt räjähdysmäisesti muutaman vuosikymmenen aikana, vaikka koko elintarviketeollisuus, laitoskeittiöt ja kotitaloudetkin parhaansa mukaan noudattavat nöyrästi ravintosuosituksia, joita valtamediassa toitotetaan toitottamasta päästyäkin.

    Mikä on se tekijä, joka kaikesta hyvästä ravinnosta huolimatta sekoittaa sokeriaineenvaihdunnan?

    Tulee mieleen paljon parkua aiheuttanut "rasvakeskustelu" - vastakkain ovat siis suositellut epävakaat monityydyttämättömät lyhytketjuiset vapaita happiradikaaleja runsaasti muodostavat rasvat ja toisaalta pitempiketjuiset ja vakaat tyydyttyneet rasvat, jotka kestävät lämmittämistä ilman "liiallista" happiradikaalien muodostusta, joka vaatisi ylenmääräistä erilaisten antioksidanttien kanssa säätämistä.

    Nimim. kysyn vaan

    VastaaPoista
  50. "Mie" jo oikeastaan vastasi THL:n puolesta , että edelleen suomalaiset syövät liikaa rasvaa. Mistähän ne ihmiset sen liian rasvan saa, kun ruokakaupan hyllyt notkuvat rasvattomia tuotteita ja kun katson ylipainoisten ihmisten kauppakärryjä, niin ne ovat kyllä täynnä juuri näitä rasvattomia tai kevyt tuotteita.Nämä rasvattomat ja kevyt tuotteet kyllä pitävät sisällään melkein kaikki tätä kuuluisaa rypsiöjyä. Tiedättekö muuten, että tämä uutuus rypsiporsas tuotiin markkinoille terveystuotteena, mutta noinkohan se oli päätavoite. Luin yhdestä paikallislehdestä sikafarmarin haastattelun ja hän oli erittäin tyytyväinen rypsiöljyn aiheuttamiin muutoksiin sikojen ruokailussa. Ihan ensimmäisestä päivästä lähtien näkyi se, että nyt siat syövät rehua enemmän kuin ilman rypsiöljyä. Keskimääräinen rehunkulutus tällä tilalla kasvoi noin 10 prosenttia. Sikatalouden kannalta tämä tarkoittaa sitä, että porsaat tulevat teuraspainoon huomattavasti aiemmin rypsiöljyn kanssa, kuin ilman. Tulee mieleen, että aiheuttaisiko rypsiöljy ,jota joka tuotteeseen nykyään ympätään myös ihmisillä saman reaktion eli ihmisetkin huomaamattaan söisivät tuon saman verran enemmän ruokaa, kuin olisi tarve. Irvileuat tietenkin taas sanovat että ruoka maistuu paremmalta ja sen takia sekä siat että ihmiset söisivät enemmän. Tähän en usko sillä ei rypsiöljy anna mitään hyvää makua ruokiin jos sitä vertaa esim voihin. Kyllä sen vaikutus jotain toista kautta tulee tuohon lisäsyömiseen.

    VastaaPoista
  51. "Minusta tässä ollaan pahasti harhateillä... Ilmeisesti monen mielestä homma on näin ihan OK.Minusta ei."

    Toki huomattavasti parempiakin rasvanlähteitä on kuin margariinit. Esim. ne kasvisöljyt, rasvainen kala jne.

    "Ja mitä tuohon viimeiseen lainaukseen tulee, niin esim juuri Christerkin on jo tuonut esille niin ansiokkaasti nykyisten diabeetikkojen ravitsemussuositusten heikkouksia, etten nyt aio lähteä keksimään ruutia uudestaan."

    Onhan C noita väitteitä esittänyt, mutta data niiden tueksi on kokolailla olematonta.

    "Oot sie Mie kova poika kommentoimaan..."

    Korjaa jos olen erehtynyt, mutta eikös tällaiselle palstalle postailla nimenomaan siksi että niitä kommentteja halutaan?

    VastaaPoista
  52. "Nyt THL:lla olisi tuhannen taalan paikka selvittää, miksi aikuisiän diabetes on lisääntynyt räjähdysmäisesti muutaman vuosikymmenen aikana, vaikka koko elintarviketeollisuus, laitoskeittiöt ja kotitaloudetkin parhaansa mukaan noudattavat nöyrästi ravintosuosituksia, joita valtamediassa toitotetaan toitottamasta päästyäkin."

    Eiköhän syy ole selvää. Liiallinen energiansaanti yhdistyneenä liian vähäiseen kulutukseen. Vaikka ihan ravitsemussuositusten mukaisen lautasmallin mukaan syödessä tämän vaara on käytännössä olematon.

    "Tulee mieleen paljon parkua aiheuttanut "rasvakeskustelu" - vastakkain ovat siis suositellut epävakaat monityydyttämättömät lyhytketjuiset vapaita happiradikaaleja runsaasti muodostavat rasvat ja toisaalta pitempiketjuiset ja vakaat tyydyttyneet rasvat, jotka kestävät lämmittämistä ilman "liiallista" happiradikaalien muodostusta, joka vaatisi ylenmääräistä erilaisten antioksidanttien kanssa säätämistä."

    Heh, olipas taas vaihteeksi harvinaisen yksisilmäinen veto. Jostain kumman syystä sekä kliininen että epidemiologinen näyttö osoittaa että nämä "epävakaat" monityydyttymättömät (joihin siis kuuluvat sekä n-6 että n-3) rasvat omaavat vaikkapa sv-terveydelle suotuisia vaikutuksia. Niinikään liiallisen "vakaan" tyydyttyneen rasvan saannin korvaaminen tyydyttymättömillä (sekä mufa että pufa) yhdistyy sv-tautiriskin pienenemiseen. Rasvojen terveyskysymys ei siis selvästikään ole redusoitavissa oksidaatioon. Toisaalta tyydyttyneiden rasvojen suhteenkaan ei ole syytä huoleen, olettaen että ne eivät ole ainoa/hallitseva rasvatyyppi (tämä siis koko väestön tasolla, osapopulaatioissa muut suojatekijät, esim. liikunta, stressitön elämäntyyli, tupakoimattomuus jne., tarkoittavat sitä että vaikka tyydyttynyttä rasvaa tulisikin enemmän kuin suositellaan ei sv-tautiriski automaattisesti nouse vakavalle tasolle).

    VastaaPoista
  53. "Tulee mieleen, että aiheuttaisiko rypsiöljy ,jota joka tuotteeseen nykyään ympätään myös ihmisillä saman reaktion eli ihmisetkin huomaamattaan söisivät tuon saman verran enemmän ruokaa, kuin olisi tarve."

    Eikös vhh-äärireunan dogmeihin kuulu se, että rasva tuottaa kylläisyydentunteen paremmin kuin mikään muu? :-)

    Vakavasti puhuen: runsaasti rasvaa ja hiilareita sisältävä roskaruoka aiheuttaa syöjässä tunnetusti helposti halun ahmia, lisää on saatava vaikkei tarvetta olisi. Tämän taustalla spekuloidaan olevan evoluutiohistoriallisia tekijöitä (sokeria/rasvaa sisältävä ruoka runsasenergistä --> hyödyllistä syötävää ympäristössä jossa ravinnonsaanti usein epävakaata --> adaptaatio).

    VastaaPoista
  54. Meinasi unohtua: itse rypsiöljyssä ei varmastikaan ole mitään tätä selittävää tekijää. Lähipiiristäni saaman, kieltämättä suppean, empiirisen aineiston perusteella esim. voilla leivotut leivonnaiset ovat täsmälleen yhtä addiktoivia, maun puolesta jopa pahempia kuin öljyyn tai margariiniin leivotut. :-)

    VastaaPoista
  55. Heikkilän sanoja sivuten, kasvisöljyt sopivat polttoaineeksi paitsi oliiviöljy.

    Maito- ja eläinrasvat on terveellisiä. Miksi ihminen niitä valmistaisi jos ne olisivat vaarallisia ? Evoluution huipputulos, itsensä myrkyttävä vararavintomekanismi, joka myrkyttää jälkikasvun äidinmaidolla (paljonkos muuten siinä on kuituja ja hiilaria? On muuten poistettu FINELI:stä, THL:n sensuuri siis toimii taas, kun ei pysty tähän vastaamaan) ja itsensä. Juu ei mene läpi...

    VastaaPoista
  56. Löytyy se sittenkin hakusnalaa, mutta ei enään hakemistista maidon alta: http://www.fineli.fi/food.php?foodid=603&lang=fi

    Voiskohan olla niin, että tuo ravintojakauma olisi isollekin ihmiselle paras ?

    VastaaPoista
  57. "Heikkilän sanoja sivuten, kasvisöljyt sopivat polttoaineeksi paitsi oliiviöljy."

    Sopii kuvaan, tietämättömyyden ylistys on kys. kirjoittajalle vakio.

    "Maito- ja eläinrasvat on terveellisiä."

    Ja uskontunnustukset toki yleensäkin skenen peruskauraa. :-)

    "Miksi ihminen niitä valmistaisi jos ne olisivat vaarallisia ?"

    Nerokasta päättelyä. Miksi ihminen hengittäisi happea jos se olisi myrkky suurempina annoksina? Miksi voisimme vettä koska siihen voi hukkua?

    "On muuten poistettu FINELI:stä, THL:n sensuuri siis toimii taas, kun ei pysty tähän vastaamaan) ja itsensä. Juu ei mene läpi..."

    Kyllä. Ihan pian saapuu musta auto ovellesi ja viljantuottajien iskuryhmä nappaa taas yhden skeptikon.

    "Voiskohan olla niin, että tuo ravintojakauma olisi isollekin ihmiselle paras ?"

    Ei voisi. Surkean vähän proteiinia, n. 1/3 siitä mitä pitäisi olla.

    VastaaPoista
  58. mie, totta puhut, olen itsekin samoilla linjoilla tuon proteiinimäärien kanssa, mutta rasvaprofiili on varmaankin lähempänä välimeren ruokavaliota (maitorasvat, eläinrasvat, oliiviöljy ym.), kuin kasvirasvapelleily sekä low-fat.
    rasvoista n. 45% tyydyttynyt & 1-tyydyttymätön, vain n. 10% monityydyttymätöntä. selitä se!

    VastaaPoista
  59. "rasvoista n. 45% tyydyttynyt & 1-tyydyttymätön, vain n. 10% monityydyttymätöntä. selitä se!"

    Eh, mitä selitettävää siinä on? Mitä sinä oikein katsot olevasi vailla?

    VastaaPoista
  60. Se, Että miksi pitäisi suurin osa rasvasta olla monityydyttymätöntä, eikä niin paljoa tyydyttynyttä KOVAA rasvaa. Olet ollut THL:n linjoilla tätä he painottavat.

    VastaaPoista
  61. "Se, Että miksi pitäisi suurin osa rasvasta olla monityydyttymätöntä, eikä niin paljoa tyydyttynyttä KOVAA rasvaa. Olet ollut THL:n linjoilla tätä he painottavat."

    Ensinnäkin, THL:n mukaan suurimman osan rasvasta ei pidä oleman pufaa. Vrt. ravisemussuositukset, joissa sen osuus on 5-10 % kok.E:stä, siinä missä mufan 10-15% ja safan 10%. Ylipäätään, liiallisen tyydyttyneen rasvan saannista: vrt. vaikka se, miten käy sv-tautiriskin kun liiallista tyydyttyneiden saantia korvataan tyydyttymättömillä. Tai se, että Välimeren ruokavalio (suhteet jokseenkin suositusten mukaiset) on osoittautunut erinomaiseksi esim. painonhallinnassa. Jne. jne.

    VastaaPoista
  62. "vrt. vaikka se, miten käy sv-tautiriskin kun liiallista tyydyttyneiden saantia korvataan tyydyttymättömillä."

    Arvioidaaanko sv-taudin riski kolesterolin perusteella vai onko sairaaloitten sydäntauti tapauksista tehty valistuneet arviot?

    Minun tapauksessa ei pitänyt paikkaansa kolesteroli oppi. Kokonaiskolesteroli oli alle viiden ja sydäri tuli.

    Kolesterolioppi ja kovatrasvat on ilimanaikaista näpertelyä.

    Sv-tautien syyt on aivan muualla.

    Luonnolliset rasvat kunniaan!

    VastaaPoista
  63. "Arvioidaaanko sv-taudin riski kolesterolin perusteella vai onko sairaaloitten sydäntauti tapauksista tehty valistuneet arviot?"

    Ylipäätään riski arvioidaan laajemmin kuin pelkän kolesterolin perusteella. Tutustu FINRISKI-laskuriin.

    "Minun tapauksessa ei pitänyt paikkaansa kolesteroli oppi. Kokonaiskolesteroli oli alle viiden ja sydäri tuli."

    Ikävää. Tajunnet kuitenkin sen, että kyse on tilastollisista todennäköisyyksistä ja että kolesteroli ei ole ainoa riskitekijä?

    "Sv-tautien syyt on aivan muualla."

    Muuallakin, mutta kyllä dyslipidemioilla on varsin selkeä rooli asiassa.

    VastaaPoista
  64. "ANNA OMAT TIETOSI
    Sukupuoli Mies Nainen
    Ikä vuosina
    Tupakoitko? Kyllä En
    Kolesteroli mmol/l
    HDL-kolesteroli mmol/l
    Systolinen verenpaine mmHg
    Sairastatko diabetesta? Kyllä En
    Onko jompi kumpi vanhemmistasi sairastanut sydäninfarktin Kyllä Ei "

    Ai tämä? Missähän ne muut tilastot? Moni haluasi niitäkin tutkia. Kolesteroliteoria elää tällä hetkellä uskottavuus ongelmaa.

    Mutta aiheeseen. Nytten on tuomittu animaalirasvat kolesterolin alkuaineeksi, niin emmehän silloin voi käyttää niitä ja kansa näyttäis olevan raihnaisia.

    Minun osalta on asia loppuun käsitelty.

    VastaaPoista
  65. "Missähän ne muut tilastot? Moni haluasi niitäkin tutkia."

    Mitkä tilastot?

    "Kolesteroliteoria elää tällä hetkellä uskottavuus ongelmaa."

    Nope.

    "Nytten on tuomittu animaalirasvat kolesterolin alkuaineeksi, niin emmehän silloin voi käyttää niitä ja kansa näyttäis olevan raihnaisia."

    Tämäkin menee ihan silkan mielikuvituksen piikkiin.

    Jos nämä asiat kiinnostavat, niin perehdy niihin toki. Älä kuitenkaan aloita perehtymisen Internetin palstoilta.

    VastaaPoista
  66. " "Nyt THL:lla olisi tuhannen taalan paikka selvittää, miksi aikuisiän diabetes on lisääntynyt räjähdysmäisesti muutaman vuosikymmenen aikana, vaikka koko elintarviketeollisuus, laitoskeittiöt ja kotitaloudetkin parhaansa mukaan noudattavat nöyrästi ravintosuosituksia, joita valtamediassa toitotetaan toitottamasta päästyäkin."

    Eiköhän syy ole selvää. Liiallinen energiansaanti yhdistyneenä liian vähäiseen kulutukseen. Vaikka ihan ravitsemussuositusten mukaisen lautasmallin mukaan syödessä tämän vaara on käytännössä olematon."


    Liiallinen energiansaanti yhdistyneenä liian vähäiseen kulutukseen selittää tietysti lihomisen, mutta ei kai lihominen sinällään aiheuta diabetesta? Niin kauan kun ihminen lihoo, niin sokeriaineenvaihdunta lienee kunnossa, jos elimistö pystyy pitämään veren sokeriarvot kohdallaan varastoimalla ylimääräisen energian rasvana?

    Mutta nimenomaan se asia vaatisi selvitystä, että miksi ja millä "mekanismilla" elimistö alkaa vastustaa insuliinin vaikutusta aiheuttaen verensokeriarvojen liiallisen nousun ? Ja miksi tämä ilmiö on lyhyessä ajassa räjähtämässä käsiin?

    [sarkasm] Tarkemmin ajatellen tuo ei tosiaankaan taida olla THL:n selvitettävissä, mutta lääketeollisuudelle voisi olla hyvinkin monen tuhannen taalan paikka tutkia asiaa, kun sitten voitaisiin alkaa kehittää lääkkeitä, jotka estäisivät insuliiniresistenssin syntymisen ja sitä kautta sokeritaudin kehittymisen vähän samaan tapaan kuin kolesterolilääkkeitä käytetään nykyään sv-tautien ehkäisyyn - varsinkin, kun valveutuneiden ihmisten siirtyessä rasvadieetille insuliinin markkinat voivat alkaa ehtyä. [/sarkasm]

    Nimim. "ihmettelen vaan"

    VastaaPoista
  67. "Ensinnäkin, THL:n mukaan suurimman osan rasvasta ei pidä oleman pufaa. Vrt. ravisemussuositukset, joissa sen osuus on 5-10 % kok.E:stä, siinä missä mufan 10-15% ja safan 10%. Ylipäätään, liiallisen tyydyttyneen rasvan saannista: vrt. vaikka se, miten käy sv-tautiriskin kun liiallista tyydyttyneiden saantia korvataan tyydyttymättömillä. Tai se, että Välimeren ruokavalio (suhteet jokseenkin suositusten mukaiset) on osoittautunut erinomaiseksi esim. painonhallinnassa. Jne. jne."

    Kuitenkin Puskan pojat on huolissan safasta ja rypsiöljyyn luotetaan ? Miksei voida sanoa suoraan että syö eläinrasvaa, voita/oliiviöljyä ja kalaa, saat protskut ja rasvat aika kivassa suhteesssa, vai mitä ? ja jätä viljat tiskille...

    VastaaPoista
  68. "Liiallinen energiansaanti yhdistyneenä liian vähäiseen kulutukseen selittää tietysti lihomisen, mutta ei kai lihominen sinällään aiheuta diabetesta?"

    Ylipaino ja siihen liittyvä metabolinen oireyhtymä ovat merkittävät DM-2:n riskitekijät.

    "Niin kauan kun ihminen lihoo, niin sokeriaineenvaihdunta lienee kunnossa, jos elimistö pystyy pitämään veren sokeriarvot kohdallaan varastoimalla ylimääräisen energian rasvana?"

    Näin vain ei yl. ottaen käy lihottaessa merkittävästi. Vrt. vyötärölihavuus.

    "Mutta nimenomaan se asia vaatisi selvitystä, että miksi ja millä "mekanismilla" elimistö alkaa vastustaa insuliinin vaikutusta aiheuttaen verensokeriarvojen liiallisen nousun ? Ja miksi tämä ilmiö on lyhyessä ajassa räjähtämässä käsiin?"

    Kts. ylempää.

    VastaaPoista
  69. "Kuitenkin Puskan pojat on huolissan safasta ja rypsiöljyyn luotetaan ?"

    Huolissaan ja huolissaan ... Sen saanti on kyllä Suomessa suosituksiin nähden liian korkeaa. Rypsiöljy on toki vhh-piirien "Public enemy" -listalla top-vitosessa, joten en odota sinulta liikoja, mutta oletko tutustunut sen rasvahappoprofiiliin? Vrt. esim. n-3 ja 3-6 -rasvahappojen suhde.

    "Miksei voida sanoa suoraan että syö eläinrasvaa, voita/oliiviöljyä ja kalaa, saat protskut ja rasvat aika kivassa suhteesssa, vai mitä ?"

    Eläinrasvan erilliseen suositteluun ei ole aihetta, koska suomalaiset syövät sen verran paljon eläinkunnan tuotteita että sitä tulee anyway. Kasvisöljyistä myös oliiviöljyn saantia suositellaan ja kalaa kannustetaan syömään.

    "ja jätä viljat tiskille..."

    Koska tälle ei yl. ottaen ole perusteita. Viljatuotteet kehotetaan nauttimaan täysjyväisinä.

    VastaaPoista
  70. "Nyt THL:lla olisi tuhannen taalan paikka selvittää, miksi aikuisiän diabetes on lisääntynyt räjähdysmäisesti muutaman vuosikymmenen aikana, vaikka koko elintarviketeollisuus, laitoskeittiöt ja kotitaloudetkin parhaansa mukaan noudattavat nöyrästi ravintosuosituksia, joita valtamediassa toitotetaan toitottamasta päästyäkin."

    Meinasi mennä kahvit väärään kurkkuun. Siis ihan oikeastiko joku luulee, että Suomessa noudatetaan ravintosuosituksia. Menkää ihan minkä tahansa marketin ihan mihin tahansa jonoon ihan minä tahansa päivänä. Mäyräkoiria, karkkia, jäätelöä, sipsejä, makkaraa...näistä koostuu lähes jokaisen ostoskärryn sisältö pääosin. Käsitys "tavallisesta kotiruuasta" on ihmisiltä totaalisen hämärtynyt. Laitosruuasta taas voi sanoa sen, että niillä budjeteilla ei noudateta mitään suosituksia. Sitä ostetaan, mitä halvimmalla saadaan. Näin ollen diabetesongelman räjähtäminen käsiin ei kyllä johdu suosituksista. Ottamatta mitään kantaa siihen, ovatko suositukset hyviä vai huonoja.

    VastaaPoista
  71. "ihan oikeastiko joku luulee, että Suomessa noudatetaan ravintosuosituksia."

    Jos ei nyt ihan suositusten mukaan, niin kyllä suositusten suuntaan on vahvasti siirrytty:

    googlaa "kansa lihoo edelleen" ja lue sydänliiton artikkeli. Kansan keskimääräinen rasvan saanti ja laatu ovat vuosikymmenien saatossa siirtyneet erittäin vahvasti virallisten suositusten suuntaan. Samoin esim. kasvisten syönti on kasvanut rajusti.

    Lukuisat yksilöt ovat päässeet eroon ylipainostaan, diabeteksesta yms. täysin erilaisella ratkaisulla väistelemällä hiilareita ja suosimalla rasvoja.

    Tätä tukee myös lukuisat tutkimukset.

    Ei me töitä tekevät veronmaksajat elätetä sinua Mie, Matti Uusitupa, Mikael Fogelholm ja muut valehtelijat sen vuoksi, että pidätte yllä suosituksianne vaan siitä, että auttaisitte ihmisiä heidän terveysongelmissaan.

    Sami Uusitalo

    VastaaPoista
  72. "Ei me töitä tekevät veronmaksajat elätetä sinua Mie, Matti Uusitupa, Mikael Fogelholm ja muut valehtelijat sen vuoksi, että pidätte yllä suosituksianne vaan siitä, että auttaisitte ihmisiä heidän terveysongelmissaan."

    Päätit sitten (taas kerran) demonstroida miten EI rakenneta asiallista, asiapitoista puheenvuoroa? :-)

    VastaaPoista
  73. "Näin ollen diabetesongelman räjähtäminen käsiin ei kyllä johdu suosituksista."

    Ei niin:

    http://www.medicalnewstoday.com/releases/102927.php

    http://www.encognitive.com/node/1371

    VastaaPoista
  74. "Päätit sitten (taas kerran) demonstroida miten EI rakenneta asiallista, asiapitoista puheenvuoroa? :-)"

    Ta-vu-vii-va Mie kommetoi itse tähän tyyliin: "Rypsiöljy on toki vhh-piirien "Public enemy" -listalla top-vitosessa, joten en odota sinulta liikoja..."

    Onko sinulla oikeasti varaa vinkua asiallisesta keskustelusta? Samalla tavalla menet henkilökohtaisuuksiin itsekin.

    VastaaPoista
  75. "Heikkilän sanoja sivuten, kasvisöljyt sopivat polttoaineeksi paitsi oliiviöljy."

    Sopii kuvaan, tietämättömyyden ylistys on kys. kirjoittajalle vakio.

    "On muuten poistettu FINELI:stä, THL:n sensuuri siis toimii taas, kun ei pysty tähän vastaamaan) ja itsensä. Juu ei mene läpi..."

    Kyllä. Ihan pian saapuu musta auto ovellesi ja viljantuottajien iskuryhmä nappaa taas yhden skeptikon.

    Näinkö rakennetaan asiallista keskustelua?

    VastaaPoista
  76. "Onko sinulla oikeasti varaa vinkua asiallisesta keskustelusta? Samalla tavalla menet henkilökohtaisuuksiin itsekin."

    Jahas, metakeskustellaan sitten:

    Pääsääntöisesti on varaa. En koskaan mene henk.kohtaisuuksiin asiallisten kirjoittajien kohdalla - tai asiallisten viestien kohdalla. Lisäksi viestini sisältävät yleensä kommentteja/vastauksia/kritiikkiä asiapohjalta. Alemmassa viestissä (lienee niin ikään sinun?) mainituista kohdista ensimmäisen suhteen toteaisin sen, että useat kerran kasviöljyfobiakuplan perustellen puhkaisseena katson omaavani oikeuden lyhyeen mainintaan moisesta älyttömyydestä. Jälkimmäinen oli puolestaan huumoria joka lienee edelleen sallittua? Se ei ollut henkilöön menevää, toisin kuten vaikkapa Uusitalon viesti jossa hän syyttää luonnollisia henkilöitä valehtelusta. Mikä on toki hyvin arveluttavaa usealta kantilta.

    Parannettavaa minulla toki on. On yksiselitteisesti turhaa edes kommentoida näitä "Puska-edesvastuuseen-koska-me-veronmaksajat-blah-blah-blah" -tasoisia aivopieruja, koska a) niiden olemassaololle ei kannata antaa minkäänlaisia oikeutusta ne huomioimalla ja koska b) on todennäköisempää että asiattomien kirjoittajien suhteen on itsekin helpompi sortua asiattomuuksiin (tässä suhteessa olen itseasiassa ylpeä siitä, että pystyin hillitsemään itseni noinkin hyvin Uusitalon suhteen tuolla ylempänä).

    Yritän siis parantaa tapojani. Koetan jatkossa jättää muiden kirjoittajien affektinpurkaukset sekä sinun kaltaistesi pusikosta huutelijoiden kommentit yksinkertaisesti välistä. Mitään arvoahan niillä ei ole. Jos sinulla on tarjota asiapohjaisia kannanottoja tai perusteltuja näkemyksiä ketjun aiheesta (urheiluravitsemus ja rasvan laatu/määrä), ole hyvä.

    VastaaPoista
  77. Niin...Mie on näitä oman käden tuomareita. Kun viesti on omasta mielestä ei-asiallinen voi mennä henkilökohtaisuuksiin ja sitä rataa.

    Miellä on ihan hyviä kannanottoja mutta aika usein tokaisulinjalla "pötypuhetta" ilman sen kummempia perusteluita tai perustuen omaan kiveen kirjoitettuun kantaansa.

    Itsensä ylivertaiseksi kokeminen on terveyshuollon organisaatioissamme aika yleistä (lähinnä ongelma esiintyy lääkäreillä koska itse koulutus siihen kasvattaa ja velvoittaa).

    Asioiden korjaaminen ja kehittäminen tällä pohjalla ei vain ole kovin tehokasta - kuten on nähty ongelmien vain kasaantuessa yhteiskunnassamme.

    Raimo

    VastaaPoista
  78. "Miellä on ihan hyviä kannanottoja mutta aika usein tokaisulinjalla "pötypuhetta" ilman sen kummempia perusteluita tai perustuen omaan kiveen kirjoitettuun kantaansa."

    Jos tällainen sattuu silmiin, niin huomauta ja selvennän kantaa. Pl. mikäli kyse on asiasta jota olen tällä(kin) keskustelupalstalla kommentoinut n kertaa (vaikkapa statiinit), tällöin en lupaa mitään sillä loputtoman suon polkeminen ei yleisesti ottaen ole mielekästä. Mutta kysymällä selvinnee. :-)

    "Itsensä ylivertaiseksi kokeminen on terveyshuollon organisaatioissamme aika yleistä (lähinnä ongelma esiintyy lääkäreillä koska itse koulutus siihen kasvattaa ja velvoittaa)."

    Jokaisella on toki oikeus mielipiteeseensä, on eri asia miten pitkälle sen perusteella voidaan yleistää tai miten pätevä se on. Lääkäri todellakin on yl. ottaen tavalliseen kansalaiseen nähden "ylivertainen" lääketieteellisissä kysymyksissä. Yhteiskunnallista ongelmaa tästä on kuitenkin vaikea rakentaa niin pitkään kun vastapuolella vaikuttaa etupäässä blogosfääri sekalaisine käsityksineen.

    Jos taas kokeilit piikitellä minua, en työskentele terveydenhuollon parissa enkä ole lääkäri. Ylimielisyyteen minulla kyllä on ajoittain taipumusta, tunnustan.

    VastaaPoista
  79. "Ylipaino ja siihen liittyvä metabolinen oireyhtymä ovat merkittävät DM-2:n riskitekijät."

    OK, luettu ja ymmärretty!
    Vaikkakin nimenomaan se olisi kiinnostavaa tietää, mikä sen metabolian viimekädessä sekoittaa?
    Mutta, uskoisin kyllä jaksavani elää ilman tuota tietoakin. :-)

    VastaaPoista
  80. "Ylimielisyyteen minulla kyllä on ajoittain taipumusta, tunnustan."

    On huomattu. Hyvä että tiedostat sen itsekkin.

    VastaaPoista
  81. Palatakseni varsinaiseen aiheeseen. Kuinka Lasse söi ja miten se poikkeaa tämän päivän suosituksista.

    Sitä todistetta, joka osoittaa, että Olympiakomitean ohjeet "käytä vain vähärasvaisia liha- ja maitotuotteita" "ota hiilihydraateista 55-60% kokonaisenergiasta" "vältä tyydyttynyttä rasvaa" "suosi margariinia" olisivat oikein, ei ole yhtään missään.

    Lasse söi rasvan laadun ja määrän suhteen täysin eri tavoin kuin Olympiakomitea suosittelee.

    Lassesta puheen ollen ei voi välttyä erinäiseltä vähättelyltä. "Lasse häviäisi nykyajan juoksijoille kympillä yli kierroksen" jne.

    Maailman kaikkien aikojen tilastossa on viisi henkilöä, jotka olisivat voittaneet Lassen yli kierroksella Münhenin kympin 27:38;4 ajalla. Ko. aika tuli epätasavauhtisessa juoksussa, jossa tavoiteltiin voittoa - ei ennätyksiä - ja Lasse myös kaatui matkalla.

    Mitä sitten tulee mahdollisiin veritankkauksiin, niin se tee eroa Lassen ja hänen jälkeensä huippuaikoja juosseiden välillä, koska omalla verellä tehdyn veritankkauksen on voinut tehdä myöhemminkin ilman kiinnijäämisen riskiä.

    Toisaalta 90-luvulla ja pitkälle 2000-lukua on voinut juosta epopiikki pers'kannikassa ja kasvuhormonipiikki toisessa, joita ei Lassen aikana käytetty. Sittemmin on myös käytetty lukuisia aineita kuten klenbuterol jne. joista ei Lassen aikana ollut tietoakaan.

    Ja ajatelkaas kuinka surkea olikaan nelinkertainen olympiavoittaja Emil Zatopek, joka puolestaan olisi hävinnyt Lasselle kympillä yli kierroksen.

    Jotkut keskustelijat myös vähättelivät Lassen aneemista neljää olympiakultamitalia, kun Paavo Nurmella ja Carl Lewisillä on kyseistä arvometellia tuplasti ja kyseiset herrat olivat kasvisruokavaliolla.

    En usko Paavo Nurmen olleen päivääkään täysvegaani. Jonkinlaisen epäilyksen varjon heitän myös Carl Lewisin täysvegaanisuudelle. Vegaanitouhut Lewis aloitti vasta 90-luvulla eli uransa loppupuolella. Toisaalta teston tuotantoa tukevia tyydyttynyttä ja yksittäistyydyttymätöntä rasvaa saa varsin mainiosti myös kasvisruoalla.

    Väitteet Kenialaisten ja Etioppialaisten juoksijoiden hiilihydraattien saannista ovat todellakin hirmu isoja. Varmana pidän kuitenkin sitä, että ensimmäistäkään kevyttuotetta, margariinia tai rypsiöljyä ei heidän paikallisilla toreillaan ole saatavana. Maitokin on raakamaitoa, aivan kuten Lassen tapauksessa.

    Minä en tiedä mikä on oikea energiaravintoaineiden suhde sen enemmän kestävyysjuoksijoilla kuin kenelläkään muullakaan, eikä sitä tiedä kukaan muukaan.

    Haluan kiittää Valmennusjohtaja Jarmo Mäkelää ennakkoluulottomasta asenteesta ottaa rasvakeskustelu käsittelyyn Huippu-urheilu-uutiset lehdessä.

    Kiitän myös Christeriä mahdollisuudesta tuoda asia kaiken kansan nähtäväksi Suomen suosituimmassa ravitsemusblokissa. Christerillä on tieteen tekijän tärkein ominaisuus - kyky kyseenalaistaa omat käsityksensä. Christer on viime vuosien saatossa tarkentanut käsitystään rasvojen terveysvaikutuksista perustuen objektiivisiin, kvantitatiivisiin ja toistettaviin havaintoihin, jotka ovat ristiriidassa virallisen dogman kanssa. Näin tieteenharjoittajan tuleekin toimia.

    Olen myös iloinen siitä, että kirjoitukseeni ovat perehtyneet menneiden vuosien kansainvälisen tason yleisurheilijamme, jotka pitävät keskustelua tervetulleena.

    Sami Uusitalo

    VastaaPoista
  82. Hieno kirjoitus taas. Please, älä Mie kommentoi mitään!

    VastaaPoista
  83. Lasse Virenin valmentaja Rolf Haikkola kirjoittaa kirjassa Lasse Virenin menestyksen portaat (s.410) seuraavaa:

    Kun hapenkulutus on 60-65 % maksimista, rasvan ja hiilihydraattien kulutus on yhtä suuri. Tätä rasittavammassa juoksusssa ovat hiilihydraatit tärkein energianlähde.

    Ihanteellisen ruokavalion energiasta ollaan monta mieltä, mutta yksi suositus on tämä: 55-50 % tai jopa 70 % saadaan hiilihydraateista, 15-25 % rasvasta ja 15-20 % proteiineista.

    VastaaPoista
  84. Nämä dieettijutut ovat epäoleellisia. Kun suoliston haitalliset bakteerit hoidetaan pois esim. tappavilla antibioottiyhdistelmillä tarpeeksi kauan, paranee ihminen kuin ihminen huippukuntoon, ja myös krooniset sairaudet paranevat. Myös kakkostyypin diabetes ja masennus, jotka ovat suolistoperäisiä sairauksia. Kyse on "uusista" suolistosairauksista, joita päätin kutsua masennuksen enterokoliitiksi, diabeteksen enterokoliitiksi, autismin kirjon enterokoliitiksi jne, joita aiheuttavat gramnegatiiviset enterobakteerit. Bakteerien lajit vaihtelevat sairauden mukaan. Andrew Wakefield julkaisi autismin osalta suolistotutkimuksensa Lancetissa vuonna 2000, mutta tutkimus vedettiin pois, kun ärsytti liikaa johtavassa asemissa olevia auktoriteettihenkilöitä. Toisin sanoen - sairauden syitä ei haluta tarkalleen tietää, koska se veisi pois pohjan lääkevalmistajilta.

    Uudet tutkimuksen tuulet menevät siihen suuntaan ainakin omalta osaltani, että oireita pitäisi jotenkin voida lievittää, kun hoito on pitkä. Kaikenlaisia oireita nimittäin nousee pintaan kun suoliston bakteereja tappaa, kuten aivosumua, väsymystä, hikeä naamalle, ja suolistoperäistä kipua. Luulen että myös alkoholin juominen saa bakteerit suolistossa tuottamaan haitallisia myrkkyjä, jotka ilmenevät krapulana.

    On selvää että dieetti vaikuttaa paljon myös suoliston bakteereihin, joko tulehdusta hillitsevästi tai sitä lisäävästi. Erään tutkimuksen mukaan sokeri lisäsi antibioottien tehoja eräitä mikrobeja vastaan, joten sokeria kannattaa käyttää paljon kun hävittää bakteereja suolistosta. Itse juon paljon coca-colaa, jolloin oireet tosiaankin lisääntyvät.

    VastaaPoista
  85. "Lääkäri todellakin on yl. ottaen tavalliseen kansalaiseen nähden "ylivertainen" lääketieteellisissä kysymyksissä."

    Alansa erikoistunut lääkäri varmasti tietää asioista enemmän vaikka monesti erikoisalan tietämys perustuu johonkin ehkä ontoksikin todettuun teoriaan ei itsenäiseen tutkimiseen ja kehittämiseen. Kannattaa kuitenkin pitää mielessä, että pelkkä tutkinto tai koulutus ei takaa mitään.

    Tavallinen yleislääkäri (tai vaikkapa ortopedi) on yleensä pihalla ku ulkohuussi esimerkiksi kolesteroliasioista (samoin kuin markkinointia lukenut ekonomi on talousasioista). Hän saa tietonsa lähinnä aikakausilehdistä ja 70-80-luvun oppikirjoista.

    Aika usein korkeakoulututkintoa pidetään jotenkin ihmeellisenä passina paremmaksi ja tietävämmäksi ihmiseksi. Kuitenkin käytännössä he pänttäävät samoja tietoja ja kirjoja joita me kaikki voimme lukea koska tahansa. Ehkä sillä erotuksella, että korkeakouluissa kirjat on melko usein muutaman vuosikymmenen takaa.

    Kannatankin kaikille korkeakoulukoulutuksen läpikäyntiä sillä se tuo tutkinnot entistä lähemmäksi maan kamaraa...nimimerkki "koettu on"

    Raimo

    VastaaPoista
  86. "Sitä todistetta, joka osoittaa, että Olympiakomitean ohjeet "käytä vain vähärasvaisia liha- ja maitotuotteita" "ota hiilihydraateista 55-60% kokonaisenergiasta" "vältä tyydyttynyttä rasvaa" "suosi margariinia" olisivat oikein, ei ole yhtään missään."

    Onhan tuossa sekä meriittiä että korjattavaa. Hh-suositus on hyvinkin perusteltu, aiemmin mainituista syistä. Tyydyttyneen rasvan erityiseen välttelyyn ei toisaalta ole syytä.

    "Lassesta puheen ollen ei voi välttyä erinäiseltä vähättelyltä."

    Ei tämä nyt varsinaisesti vähättelyä ole, vaan ihan normaalia kehitystä tulostilastoissa. Se tuskin on redusoitavissa Virenin ravinnostaan saaman rasvan laatuun, suuntaan tai toiseen.

    "En usko Paavo Nurmen olleen päivääkään täysvegaani."

    Uskonkysymyksiähän nämä tuntuvat sinulle olevan. Kasvissyöjä Nurmi mitä ilmeisemmin oli, täysvegaaniudesta voidaan kiistellä sikäli kun sen määritelmän kriteerit ovat hyvinkin tiukat.

    "Jonkinlaisen epäilyksen varjon heitän myös Carl Lewisin täysvegaanisuudelle. Vegaanitouhut Lewis aloitti vasta 90-luvulla eli uransa loppupuolella."

    Itseasiassa juuri v. 1991 kisoissa (joissa Lewis kilpailu vegaanina) Lewis teki uransa kovimman ajan satasella sekä USA:n joukkueen ankkurina johti tiimiin uuteen maailmanennätykseen. Pituudessa tuli "vain" hopeaa, mutta sekin omalla ennätyksellä.

    "Varmana pidän kuitenkin sitä, että ensimmäistäkään kevyttuotetta, margariinia tai rypsiöljyä ei heidän paikallisilla toreillaan ole saatavana."

    Jahas, rypsiöljyfobiaa, taas vaihteeksi. Ilmeisesti esim. sen liki optimaalinen n-3/n-6 -suhde todellakin riepoo eräitä. Tai sitten on luettu Heikkilän hömppäjuttuja miehen blogista (esim. arakinodihappopelottelua).

    "Minä en tiedä mikä on oikea energiaravintoaineiden suhde sen enemmän kestävyysjuoksijoilla kuin kenelläkään muullakaan, eikä sitä tiedä kukaan muukaan."

    Kuten muillakin tieteenaloilla, niin optimia haetaan toki edelleen. Selvää on kuitenkin se, että hh:n osuuden tulee palautumisen ja harjoittelutehon saamiseksi olla selvästi suurempi kuin rasvan tai proteiinin.

    "Christer on viime vuosien saatossa tarkentanut käsitystään rasvojen terveysvaikutuksista perustuen objektiivisiin, kvantitatiivisiin ja toistettaviin havaintoihin, jotka ovat ristiriidassa virallisen dogman kanssa."

    Kuten mitkä?

    VastaaPoista
  87. "Onhan tuossa sekä meriittiä että korjattavaa. Hh-suositus on hyvinkin perusteltu, aiemmin mainituista syistä."

    Eli hh-suositus 55-60% energiasta on mielestäsi perusteltu, otetaanpa erilaisia urheilijoita:

    1. Kuulantyöntäjä mies 140 kg.

    1.1 Lepopäivä
    1.2 Energiankulutukseltaan pieni kilpailua edeltävä lajiharjoittelupäivä
    1.3 Maksimivoimaan keskittyvä päivä
    1.4 Valtavan kulutuksen kestovoimaharjoittelupäivä

    2. Maratonjuoksija nainen 46 kg

    2.1 Lepopäivä
    2.2 Harjoittelua aerobisella tasolla 3h
    2.3 Intervalleja max. teholla

    Onko se nyt aivan varma, että ideaalinen energiaravintoaineiden jakauma on 55-60% kok. energiasta kaikissa edellisissä tapauksissa? Perusteluja?

    "Jahas, rypsiöljyfobiaa, taas vaihteeksi. Ilmeisesti esim. sen liki optimaalinen n-3/n-6 -suhde todellakin riepoo eräitä."

    Hyvin nousee kenialaisten, etiopialaisten ja Lassenkin jalka aikoinaan ilman Fogelholmin tuputtamaa ideaalista n-3/n-6 suhdetta rypsiöljystä saatuna. Missä muuten on se todiste, että ko. suhde olisi ideaalisella tasolla rypsiöljyssä ja se olisi sama kaikille ihmisille? Suhde on vääristynyt viime vuosikymmeninä nimenomaan sen vuoksi, että margariinista saa luonnottoman paljon linolihappoa, jolloin n-6 saanti lisääntyy liiaksi.

    onkos tuolla pilven päällä mie, Fogelholm...

    http://www.youtube.com/watch?v=v8WA5wcaHp4

    "Uskonkysymyksiähän nämä tuntuvat sinulle olevan. Kasvissyöjä Nurmi mitä ilmeisemmin oli,"

    Margariinin tuputus on tiedettä ja kaikki kyseenalaistava näkemys uskoa. Niinpä niin. Ainakaan tämän lähteen mukaan Paavo ei varttunut pelkkien kasvisten voimalla:

    http://www.essaywizards.com/biographies/Paavo-Nurmi-32863.html

    "He later claimed that he grew up eating black bread and dried fish."

    ""Christer on viime vuosien saatossa tarkentanut käsitystään rasvojen terveysvaikutuksista perustuen objektiivisiin, kvantitatiivisiin ja toistettaviin havaintoihin, jotka ovat ristiriidassa virallisen dogman kanssa."

    Kuten mitkä?"

    Kuten vaikka oma puntarini, joka näyttää sisukkaasti yli 20kg vähemmän kuin pahimmillaan samoin kuin lukuisien muidenkin, jotka ovat syöneet kovin erilaisin energiaravintoaineiden suhteella kuin mitä "vähennä rasvaa" virallinen linja tuputtaa. Tutustupa vaikka Nature lehdessä tai Reijo Laatikaisen sivuilla aiheeseen. Puntarit näyttävät aivan samoin hieman tieteellisemmässäkin vinkkelissä.

    Luonnontieteissä väitteiden ja teorioiden tulee saada tukea toistettavia ja mitattavia tuloksia.

    Esim.

    Väite: "jos syöt paljon voita ja kananmunia haitallinen LDL-kolesteroli nousee"

    Mittaustulos: Olen syönyt voita, joka päivä monta vuotta ja kananmunia parhaimmillaan yli kymmenen kertaa enemmän kuin sydänliitto suosittaa, on LDL pudonnut.

    Jos te toimisitte niinkuin luonnontieteissä kuuluu, niin alkuperäinen väite hylättäisiin. Näitä meikäläisiä kun on vaikka kuinka paljon.

    Sami Uusitalo

    VastaaPoista
  88. "Onko se nyt aivan varma, että ideaalinen energiaravintoaineiden jakauma on 55-60% kok. energiasta kaikissa edellisissä tapauksissa?"

    Kestävyysurheilijalle hh:n osuus voisi toki olla tuota suurempi. Voimalajeissa puolestaan hivenen pienempikin. Keskiarvoillahan näissä kuitenkin pelataan, joten yksilökohtaiset (ja jossain määrin lajikohtaisetkin) heitot ovat ihan ok.

    "Hyvin nousee kenialaisten, etiopialaisten ja Lassenkin jalka aikoinaan ilman Fogelholmin tuputtamaa ideaalista n-3/n-6 suhdetta rypsiöljystä saatuna."

    Niin nousi/nousee. Hienosti nousi Lassen jalka myös vaikka mies söi aiemman viestisi perusteella joka päivä sokeripitoisia herkkuja. Mitä voimme siis päätellä tästä? No sen mitä totesin aiemmin reduktiosta: turhaa.

    "Missä muuten on se todiste, että ko. suhde olisi ideaalisella tasolla rypsiöljyssä ja se olisi sama kaikille ihmisille?"

    Huomasitko sanan "liki"? Evoluutiohistoriamme aikana suhde oli nykytiedon valossa n. 1:2. Tästä ei toki voi vetää suoria johtopäätöksiä, mutta mitä lähemmäksi tuota tullaan niin sitä epätodennäköisempää on kärsiä eksessiivisen n-6 -saannin potentiaalisista haitoista - tai liian vähäisen n-3 -saannin haitoista. Laadukkaat kasviöljyt ja rasvainen kala menevät tuohon jakaumaan mainiosti, samoin riista.

    "Suhde on vääristynyt viime vuosikymmeninä nimenomaan sen vuoksi, että margariinista saa luonnottoman paljon linolihappoa, jolloin n-6 saanti lisääntyy liiaksi."

    Tutkimusnäyttöä? Eipä taida löytyä. Ensinnäkin, margariinin rasvassa (Fineli, margariini 40%, keskiarvo) n-3/n-6 -suhde on niinikään noin 1:2. Toisekseen, Finravinto 2002 -tutkimuksen mukaan 2/3 rasvasta tulee ns. piilorasvoina, kasvislevitteiden osuus on selvästi pienehkö tähän verrattuna.

    "Margariinin tuputus on tiedettä ja kaikki kyseenalaistava näkemys uskoa. Niinpä niin."

    Olkiukko.

    "Ainakaan tämän lähteen mukaan Paavo ei varttunut pelkkien kasvisten voimalla:"

    Että ihan nettilähde vs. elämänkertatieto laajemmin? Kys. lainaus ei anna mitään ikään liittyvää tietoa, termistä "grew up" on aika hankala päätellä sitä oliko kyse yl. tiedon mukaisesta 12 vuoden iästä, ajasta sitä ennen vaiko sen jälkeen.

    "Kuten vaikka oma puntarini ..."

    Oma puntarisi ja sekalaiset kommentit Laatikaisesta ja Naturesta tuskin liittyvät asiaan. Ei myöskään se, että kyhäilet reduktiivisia olkiukkoja rasvasuosituksista - tai kananmunista.

    "Näitä meikäläisiä kun on vaikka kuinka paljon."

    Vhh-ruokavalioita noudattavia? No problem, jos pystyvät noudattamaan sitä fiksusti niin hyvä. "Minun" ongelmanihan ei ole itse ruokavalio, vaan eräissä sen noudattajissa esiinpyrkivä tietynlainen fanaattisuus joka ilmenee tiedevihamielisyytenä, perusteettomina syytöksinä ja milloin minkälaisten heittojen sinkoiluna joka ilmansuuntaan. Olisi siis kiva jos sinäkin keskittyisit olemaan tyytyväinen siitä että olet löytänyt itsellesi sopivan vaihtoehdon etkä fokusoisi energiaasi ideologispohjaisiin syytöksiin ja tieteellisesti kestämättömiin väitteisiin.

    VastaaPoista
  89. uusitalo __________-, hienoa ettet enää syö 5000-6000 kcal/pvä, kuten tuolla höpinöillesi sopivamalla foorumilla kerroit ;)

    VastaaPoista
  90. "Evoluutiohistoriamme aikana suhde oli nykytiedon valossa n. 1:2. Tästä ei toki voi vetää suoria johtopäätöksiä, mutta mitä lähemmäksi tuota tullaan niin sitä epätodennäköisempää on kärsiä eksessiivisen n-6 -saannin potentiaalisista haitoista - tai liian vähäisen n-3 -saannin haitoista. Laadukkaat kasviöljyt ja rasvainen kala menevät tuohon jakaumaan mainiosti, samoin riista."

    Evoluutioon vedottaessa olisi ruokavalio muutoinkin kovin erilainen kuin suositukset. Ei siellä mitään rypsiöljyä ja ruisleipää olisi. Niitä ei luolamiehillä on ollut saatavilla. Toisaalta tiedät varsin hyvin, että margariinin näennäisen "hyvä" n-3/n-6 suhde johtuu ALA:n isosta määrästä. EPA ja DHA ovat aivan eri molekyylejä - joita mitä ilmeisemmin - on evoluution saatossa saatu ravinnosta enemmän kuin nykyisin.

    "Vhh-ruokavalioita noudattavia? No problem, jos pystyvät noudattamaan sitä fiksusti niin hyvä."

    Minä en tiedä mikä on fiksu vhh. Itse en koe olleeni päivääkään millään dieetillä tai laihdutuskuurilla.

    Minä vain reilu 4v. sitten havaitsin, että juuri hiilihydraattien suhteellisen osuuden ollessa suuri, energiantarpeeni ylittyy helposti. Kombinaatiolla vihannekset+rasva+liha/kala/kananmuna en söisi yli energiatarpeeni. Siinäpä sitten ihmettelin, että miksi ne terkkarit ja lääkärit sanoi aina, että syö lihava leipää. Yksikään ei sanonut, että syö kananmunia.

    En minä noita energiaravintoaine vertailujani tehdessäni edes tiennyt mistä sanoista vhh on lyhenne. Ihmisjärjen riemuvoitto Matti Uusitupa totesi -09 Suomen akatemiassa - väitettyään ensiksi laskujani vääriksi - jotka Fogelholm sankarillisesti korjasi oikeiksi sen jälkeen kun lehdistö ja muu yleisö oli poistunut - "mutta eihän kukaan syö tuollaista määrää lihaa(kananmunia, kalaa)" Eipä niin ja kun ei syö niin laihtuu.

    " "Minun" ongelmanihan ei ole itse ruokavalio, vaan eräissä sen noudattajissa esiinpyrkivä tietynlainen fanaattisuus joka ilmenee tiedevihamielisyytenä, perusteettomina syytöksinä ja milloin minkälaisten heittojen sinkoiluna joka ilmansuuntaan. Olisi siis kiva jos sinäkin keskittyisit olemaan tyytyväinen siitä että olet löytänyt itsellesi sopivan vaihtoehdon etkä fokusoisi energiaasi ideologispohjaisiin syytöksiin ja tieteellisesti kestämättömiin väitteisiin."

    Jospa te suuret tiedemiehet voisitte asennoitua vaikkapa näin:

    "ai, olet onnistunut korjaamaan ylipainoasi kymmeniä kiloja, sepä hienoa, olisikohan kokemuksistasi hyötyä joillekin muillekin"

    "Koet siis, että virallinen valistus "suosi täysjyvää" "vähennä rasvaa" itseasiassa lihotti sinua, tämähän kauhean vakava asia, näinhän on voinut käydä joillekin muillekin"

    Mutta ei. Aina on vain olkiukkoja, uskontoja, ideologiaa jne. tuli näitä kymmeniä kiloja näyttäviä puntareita sitten kuinka paljon tahansa.

    Sami Uusitalo

    VastaaPoista
  91. "Evoluutioon vedottaessa olisi ruokavalio muutoinkin kovin erilainen kuin suositukset. Ei siellä mitään rypsiöljyä ja ruisleipää olisi."

    Eipä toki. Ei myöskään pekonia, voita tai kermaa.

    "Toisaalta tiedät varsin hyvin, että margariinin näennäisen "hyvä" n-3/n-6 suhde johtuu ALA:n isosta määrästä. EPA ja DHA ovat aivan eri molekyylejä - joita mitä ilmeisemmin - on evoluution saatossa saatu ravinnosta enemmän kuin nykyisin."

    Sikäli kun a) keho valmistaa molempia ALA:sta (toki kieltämättä heikohkolla muuntosuhteella), b) oletus ei edes ole että rasvansaannin tulisi olla riippuvainen yksittäisesta rasvanlähteestä ja kun c) ALA:lla itselläänkin on terveysvaikutuksia, niin ...

    "Minä en tiedä mikä on fiksu vhh."

    Muka-hauskaaa retoriikkaa? Vai ns. freudilainen lipsahdus? Pitäisikö sinun tällöin edes parjata muita vaihtoehtoja?

    No, keskeisiä elementtejä fiksusti koostetulle vhh:lle ovat runsas suojaravinteiden saanti (kasvikset ja vihannekset), laadukas rasva (tasapuolisesti kaikkia, pl. trans) ja proteiinin saanti prosessoimattomista eläinkunnan tuotteista - kasvislähteitä unohtamatta.

    "Jospa te suuret tiedemiehet voisitte asennoitua vaikkapa näin:"

    Ei minulla ole mitään ongelmaa tuonkaan kanssa. Omakohtaisista kokemuksista voi toki olla muille hyötyä. On kuitenkin eri asia väittää näiden pohjalta, että muut ruokavaliomallit ovat huonoja/vaarallisia/tms.

    "Koet siis, että virallinen valistus "suosi täysjyvää" "vähennä rasvaa" itseasiassa lihotti sinua, tämähän kauhean vakava asia, näinhän on voinut käydä joillekin muillekin"

    Yksilötasolla mahdollista. "One size fits all" ei toki ole ongelmaton ratkaisu, mutta väestötasolla tietyt yl. ravitsemussuositukset puolustavat paikkaansa. Ellen erehdy, niin tämä on myös vhh-poppoon näkemys - suositusten sisältö toki eroaa

    "Mutta ei. Aina on vain olkiukkoja, uskontoja, ideologiaa jne. tuli näitä kymmeniä kiloja näyttäviä puntareita sitten kuinka paljon tahansa."

    Tämä johtuu omien viestiesi sisällöstä. On turha leikkiä marttyyriä jos esittelee yksipuolisia tulkintoja ja haukkuu muita valehtelijoiksi. Korjaa ulosantiasi ja tarkista väitteesi asiasisältöjä, niin sanomasi saattaa mennä paremmin perille.

    Tämä pätee toki puolin ja toisin. Myös ruudun tällä puolin on vara parantaa.

    VastaaPoista
  92. "Eipä toki. Ei myöskään pekonia, voita tai kermaa."

    Possunkylkeä on ollut luolamiehelläkin saatavana, ei tosin pekonin lisäaineita. En pidä alkuunkaan mahdottomana, että luolamies olisi myös hyödyntänyt vuohien tms. maitoa. Toisaalta täsmälleen samoja rasvoja on eläinten luuytimissä ja sisäelimissä.

    Virallinen linja aika ajoin puolustelee vähärasvaisuutta evolutiivisin perustein, "riista on vähärasvaista". No kyllähän se liha on, mutta otuksessa on paljon muutakin. Enpä lainkaan ihmettelisi, jos näilläkin kulmilla 6000v sitten äidit antoivat lapsilleen tyydyttynyttä rasvaa sisältävän luuytimen. Se kun on lapsenkin helppo pistää poskeensa - toisin kuin tiukka liha.

    "Muka-hauskaaa retoriikkaa? Vai ns. freudilainen lipsahdus? Pitäisikö sinun tällöin edes parjata muita vaihtoehtoja?"

    Ei se ollut muka-hauskaa retoriikkaa eikä liioin freudilainen lipsahdus, vaan tietoisen mieleni rehellinen tuotos.

    Minä en tiedä mikä on fiksu vhh tai mikä on ihmiselle varmasti terveellistä. Sen minä tiedän varmasti, että minulle, lapselleni ja lukuisille muille ei sovi yksisilmäinen ohjaaminen "täysjyvä on terveellistä" "vähennä (erityisesti tyydyttynyttä) rasvaa" jne.

    Ok. Olkoonkin että näkemykseni "fiksusta vhh:sta" voisi olla lyhyesti esittämäsi. Tosin en näe syitä miksi mainitsemiesi ruoka-aineiden lisäksi ei joskus voisi nauttia vaikkapa palkokasveja, hedelmiä tai vaikka jonkin verran viljaa. Eli en näytä olevan niin jyrkän linjan vhh mies kuin sinä.

    Ei sitä fiksua - kaikille sopivaa - vhh:ta, sen enempää kuin muutakaan ruokavaliota ole olemassa. Elimistö sen kertoo jos mikään. Joillekin sopii tiukka Atkins joillekin joku muu. Ehkä löytyy jopa sellainenkin harvinaisuus, joka voi hyvin VRN:n 55-60%, vähän tyydyttynyttä, ei kolesterolia jne. linjalla.

    "Tämä johtuu omien viestiesi sisällöstä. On turha leikkiä marttyyriä jos esittelee yksipuolisia tulkintoja ja haukkuu muita valehtelijoiksi. Korjaa ulosantiasi ja tarkista väitteesi asiasisältöjä, niin sanomasi saattaa mennä paremmin perille."

    Minulla on varsin hyvin tiedossani, että monet johtavat asiantuntijamme ovat selän takana myöntäneet, että kolesteroliteoria ja rasvavalistus ylipäätään ovat päin seiniä. Tämän seikan kiistäminen julkisuudessa on kirjaimellisesti valehtelua.

    Maassamme on lukuisia lapsia, joita kidutetaan liian laihalla ruoalla tuhoten heidän lihakset ja pitäen kokoajan hirvittävässä nälkä/syömis -kierteessä ja meidän valistajamme vain märisevät miksi kaikki eivät ole tyytyväisiä heidän ohjeisiinsä.

    Siksi eivät ole, koska ne eivät kaikille sovi.

    Sami Uusitalo

    VastaaPoista
  93. "Possunkylkeä on ollut luolamiehelläkin saatavana, ei tosin pekonin lisäaineita."

    Villikarjun ja tehotuotetun porsaan liha on aikalailla erilaista, vrt. esim. rasvan koostumus.

    "En pidä alkuunkaan mahdottomana, että luolamies olisi myös hyödyntänyt vuohien tms. maitoa."

    Vuohet sun muut ilmaantuivat kuvaan domestikaation myötä n. 10 000 vuotta sitten - ja maatalouden myötä. Voihan oletuksesi pitää paikkansa, mutta näyttöä tästä ei ole.

    "Toisaalta täsmälleen samoja rasvoja on eläinten luuytimissä ja sisäelimissä."

    Ja täsmälleen samoja aineita kuin viljassa löytyy myös siemenistä, joita luolamiehet ovat niinikään popsineet. Joten miksi niin monella vhh-fundamentalistilla on fobia kohdassa X muttei Y?

    "Tosin en näe syitä miksi mainitsemiesi ruoka-aineiden lisäksi ei joskus voisi nauttia vaikkapa palkokasveja, hedelmiä tai vaikka jonkin verran viljaa. Eli en näytä olevan niin jyrkän linjan vhh mies kuin sinä."

    En minäkään näe moiseen eksluusioon syytä. Tarkoitukseni ei ollutkaan luetella kaikkia mahdollisia muuttujia, vaan ne keskeisimmät. Vilja ei ole välttämätöntä, kuten ei mikään muukaan yksittäinen raaka-aine.

    "Ei sitä fiksua - kaikille sopivaa - vhh:ta, sen enempää kuin muutakaan ruokavaliota ole olemassa."

    Juu. Mutta kommentoin tätä jo aiemmin, joten lue ylempää.

    "Minulla on varsin hyvin tiedossani, että monet johtavat asiantuntijamme ovat selän takana myöntäneet, että kolesteroliteoria ja rasvavalistus ylipäätään ovat päin seiniä. Tämän seikan kiistäminen julkisuudessa on kirjaimellisesti valehtelua."

    Lisättäköön aiempaan listaan vielä se, että anekdootit olisi niinikään syytä jättää vähemmälle. Samoin spekulaatio mahdollisilla mielipiteillä. Näin ollen olisi mielekästä paneutua siihen mistä voi keskustella asia-/faktapohjaisesti. Tutkimusnäyttö ei yksinkertaisesti tue esim. väitettä, että kolesterolilla ei olisi roolia sv-tautien etiologiassa.

    VastaaPoista
  94. No nyt päästiin tas kolesterolin hoitoon lääkkeillä. Arvostetun tutkimuslaitoksen Cochranen tuore meta-analyysi tuomitsee statiinien käytön primaariehkäisyssä, johon niitä suomessakin määrätään sadoille tuhansille oireettomille ihmisille. Voit lukea lisää englanniksi vaikka täältä:
    http://www.stopagingnow.com/liveinthenow/article/are-cholesterol-medications-a-scam
    (scam= vedätys, huijaus)

    VastaaPoista
  95. "Lisättäköön aiempaan listaan vielä se, että anekdootit olisi niinikään syytä jättää vähemmälle. Samoin spekulaatio mahdollisilla mielipiteillä. Näin ollen olisi mielekästä paneutua siihen mistä voi keskustella asia-/faktapohjaisesti. Tutkimusnäyttö ei yksinkertaisesti tue esim. väitettä, että kolesterolilla ei olisi roolia sv-tautien etiologiassa."

    Joo, tutkimusnäyttöä on, että kolesterolilla (varsinkin triglyserideillä) ja vähärasvaisella ruokavaliolla on SV-tauteja lisäävä vaikutus. Eli siis ei-rasvainen ruokaa lisää sekä syöpä- että SV-tauteja.

    VastaaPoista
  96. Asia ei ole ollenkaan noin yksinkertainen kuin "Mie" esittää. Hän ei ole ilmeisesti selvillä kolesterolin eri fraktioiden, etenkin hapettuneiden ja sokeristuneiden fraktioiden merkityksistä. Näitä fraktioita ei mitata suomalaisissa laboratorioissa, joten kolesterolin nykyinen lääkityshoito on pelkkää hakuammuntaa, jonka kohteeksi on joutunut satoja tuhansia suomalaisia. Cochrane-instituutin analysoimien tutkimusten mukaan tuhannesta statiinien käyttäjästä kuoli kaksi ja verrokeista viisi. Ero oli siis 2/1000. 998 ihmisen pitää syödä statiineja, jotta 2 säästyisi, mutta kun kukaan ei tiedä, ketkä ne kaksi ovat, niin arpajaisten voittomahdollisuus on kovin pieni. Kun asia esitettiin prosentteina absoluuttisten lukujen sijasta julkaisuissa ja lääketehtaan tiedotteissa, kaksi saatiin näyttämään 400:lta. Tämä on sitä vedätystä, jonka kohteena ovat lääkärit ja maallikot. Totuus tulee joka tapauksessa esille ennen pitkää.

    VastaaPoista
  97. Pikku painovirhe edellä: ilman lääkitystä olleesta verrokkiryhmästä kuoli 3 (ei kaksi), joten erotus on siis 2.

    VastaaPoista
  98. "Asia ei ole ollenkaan noin yksinkertainen kuin "Mie" esittää."

    Kolesterolin rooli sv-tautiriskin suhteen? En ole nähdäkseni yksinkertaistanut sitä kovinkaan radikaalisti.

    "Hän ei ole ilmeisesti selvillä kolesterolin eri fraktioiden, etenkin hapettuneiden ja sokeristuneiden fraktioiden merkityksistä. Näitä fraktioita ei mitata suomalaisissa laboratorioissa, joten kolesterolin nykyinen lääkityshoito on pelkkää hakuammuntaa, jonka kohteeksi on joutunut satoja tuhansia suomalaisia."

    Tämä on esim. kovin tuttu, kovin yksipuolinen näkemys. Tunnen kyllä LDL-B -alatyypin (erityisen pieni partikkelikoko) olevan aterogeenisempi kuin isompien LDL-partikkeleiden. Mutta onko tätä tarpeen mitata erikseen - siis onko tällainen potilaille edullisempaa ja kustannustehokkaampaa sv-tautien torjumisessa kuin nykyinen käytäntö? Tästä ei ole tietääkseni tutkimusnäyttöä.

    Ensinnäkin, kys. alatyyppi yhdistyy ns. metaboliseen oireyhtymään, joka on selvä riskitekijä sv-tautien suhteen joten kliinistä työtä ajatellen LDL-alatyypillä ei merkitystä korkean riskin potilailla joille statiinihoito aloitetaan jo heti kättelyssä. Toisekseen, henkilöllä voi olla tavoitetasoa korkeammat LDL-arvot, sillä pelkkää LDL-arvoa ei ohjeisteta hoitamaan. Kolmanneksi, oletetaan että henkilöllä on korkea LDL-arvo (ei kuitenkaan LDL-B) ja häntä ryhdytään hoitamaan elämäntapainterventiolla: sikäli, kun LDL-arvon putoaminen ei ole millään tapaa huono asia (olettaen että se ei tipu sairauden takia) ja sikäli kun elämäntapainterventioon liittyvät seikat kuten ruokavalioon, liikuntaan tms. panostaminen ovat hyödyllisiä myös muilla elämän osa-alueilla, niin ...

    "Cochrane-instituutin analysoimien tutkimusten mukaan tuhannesta statiinien käyttäjästä kuoli kaksi ja verrokeista viisi ..."

    Jos viittaat tässä kommentoituun katsaukseen

    http://www.sciencebasedmedicine.org/index.php/statins-the-cochrane-review/#more-10170

    niin olen kommentoinut sitä jo aiemmin. Mitään uuttahan tämä katsaus ei varsinaisesti tuonut: jo aiemmin tiedettiin, että hyödyt eivät ole primääripreventiossa sitä luokkaa kuin sv-tautipotilailla (etenkin mikäli tarkastelu ulotetaan myös matalamma riskin potilaisiin) ja että jo trialien tarkasteluajat per se tarkoittavat sitä, että potentiaalisista hyödyistä ei välttämättä saada kummoistakaan kuvaa jne.

    Mikäli absoluuttinen ja suhteellinen riski sekä hoitokäytänteet ovat outoja käsitteitä, tutustu niihin toki. Muista myös se, että ketään ei pakoteta statiinilääkitykselle. Sinä ja muut skeptikot voitte esim. tilanteen tullen vapaasti jättää hoitavan lääkärin kannan noteeraamatta.

    VastaaPoista
  99. Arvoisa kaikkitietävä "mie". Haluaisin tiedustella, mitä suosittelette 65 vuotiaalle miehelleni, jolla lihakset ovat niin kipeät, ettei kohta voi kävellä. Hän on syönyt Simvastatin kolesterolilääkettä 3 vuotta. Voisiko kivut johtua siitä?

    Miestä on hoidettu hierojien, kiropraktikkojen, osteopaattien, ties minkä kautta, mutta apua ei löydy.

    Kivut ovat alkaneet 8/2010 ja ne pahentuvat koko ajan. On tehty luustokartoitus, on kuvattu. Magneettikuvausta ei ole tehty, koska
    hänellä on sydämentahdistin. Uniapnea on myös johon CPAP laite. Mikä neuvoksi?
    Kiitos vastauksesta jo etukäteen.

    VastaaPoista
  100. Hei c'mon. Kaikella kunnioituksella: kukaan ei lähde suosittelemaan anonyyminä nettikirjoittelijana hoidon tarpeessa olevalle ihmiselle yhtään mitään muuta kuin yhteydenottoa lääkäriin.

    Eikä kenenkään pitäisi myöskään kysellä anonyymeiltä nettikirjoittajilta mitään tuonkaltaista.

    VastaaPoista
  101. Mien kirjoituksiin ei siis kannata luottaa, kun ei osaa antaa yksinkertaista ohjetta kysyjälle.
    Terveisiä Ruotsista

    VastaaPoista
  102. Terveisiä sinne Ruotsiin, että ehdota 65v. miehellesi elävän ravinnon aloittamista ja vähintään punaisesta lihasta luomimista. Vaivat katoaa. Jos siis kerran haluat anonyymeiltä kommentteja eikä lääkäri kelpaa.

    VastaaPoista
  103. Eikö tuolla kuvauksella kannattaisi harkita statiinien lopettamista? Niistähän ei tutkitusti ole hirveästi hyötyäkään - päinvastoin haittoja voi olla huomattavasti enemmän.

    Kirsi

    VastaaPoista
  104. "Mien kirjoituksiin ei siis kannata luottaa, kun ei osaa antaa yksinkertaista ohjetta kysyjälle.
    Terveisiä Ruotsista"

    Vai tämmöisiä terveisiä? Noh, jokainen tyylillään - vaikka siellä päin tuntuu kyse olevan pikemminkin tyylin puutteesta.

    VastaaPoista
  105. "Niistähän ei tutkitusti ole hirveästi hyötyäkään - päinvastoin haittoja voi olla huomattavasti enemmän."

    Revisionismia taas vaihteeksi. Riskiryhmille ja sv-tautipotilaille statiineista sattuu olemaan tutkitusti enemmän hyötyä väestötasolla kuin elämäntapainterventiosta.

    VastaaPoista