tiistaina, elokuuta 14, 2012

Professori Tim Noakes karppaa!

**
Tätä päivää en uskonut näkeväni!

Kohta varmaan saan kuulla, että Olli Ilander karppaa, Pekka Puska on hurahtanut kananmuniin ja Matti Uusitupa vetää kilon voita päivässä!

Professori Tim Noakes on antanut melko ainutlaatuisen haastattelun johtavalle juoksu-urheilun erikoislehdelle Runner’s Worldille. Hän on joutunut myrskyn silmään kehuttuaan julkisesti vähähiilihydraattista ruokavaliota. Nyt hän haluaa tarkentaa mistä tässä sensaatiossa on kyse. Miksi arvostettu professori Tim Noakes hylkää hiilihydraatit ja siirtyy rasvaisempien elintarvikkeiden pariin?

Syy löytyy Noakesin järkiintymisestä ja diabeteksen pelosta. Hän oli havainnut jotain häikkää sokerirasitustestissä ja päätynyt pohdiskelemaan silloista runsashiilihydraattista elämäntapaansa. Hän totesi olevansa matkalla samaa tuomiota kohti kuin vanhempansa: diabetes.

Noakesin mielestä oli aika, että hänkin miettii terveyttään kokonaisvaltaisesti ja muuttaa ruokavalionsa paremmin tukemaan terveyttä. Hän päätti rajoittaa huomattavasti hiilihydraatin saantiaan ja päätti syödä enemmän luonnollisia rasvoja.

Noakes ei halua leimautua jonkin tietyn dieetin kannattajaksi, siksi hän haluaa valita elämäntavakseen hiilihydraattien yleisen rajoituksen ja rasvojen runsaamman nauttimisen.

Noakes pyytää terveystietoista noudattamaan koko loppuelämänsä ajan seuraavia ohjeita:


  • Jos olet herkkä hiilihydraattien terveyttä nakertaville vaikutuksille (metabolinen oireyhtymä), luovu silloin koko loppuelämän ajaksi runsashiilihydraattisesta ruokavaliosta. 
  • Pysy lujasti päätöksessäsi, vaikka ravitsemuksen asiantuntijat mitä muuta tahansa sinulle sanoisivat! Virallinen runsashiilihydraattinen valistus on sinut sairastuttanut. Pysy kaukana noista valistusohjeista, jos terveytesi on sinulle tärkeä!
  • Hiilihydraatit koukuttavat ja asettavat sinulle suuria haasteita, mutta älä luovuta! Moni pystyy jättämään tupakoinnin. Kyllä sinä pystyt jättämään runsaasti hiilihydraattia sisältävät ruoat.
  • Elä päivä kerrallaan, toipuen vähitellen hiilihydraattien tuhovaikutuksista. Ajattele miten tärkeää on välttää diabeteksen puhkeamista! Diabeteksen pelko motivoi ylläpitämään tätä elämäntapaa. Ja tämä vähähiilihydraattinen ruokavalio toimii, sanoo Noakes. Siitä on saatavilla kokeellista ja käytännönläheistä todistusaineistoa.
  • Tämä on hyvin yksinkertainen tapa parantaa terveys pysyvästi. Sinun pitää pysyvästi jättää pois ruokavaliosta seuraavat ruoka-aineet:
    • Sokeri
    • Sokeroidut virvoitusjuomat ja hedelmämehut
    • Leipä
    • Riisi
    • Pasta
    • Peruna
    • Puuro
    • Aamiaismurot
    • Makeat ja energiapitoiset hedelmät (kuten esim. banaani)
    • Konditoriatuotteet
    • Makeiset
    • Jälkiruoat
    • Keinotekoiset makeutusaineet
    • Kevyttuotteet
  • Älä kuuntele ravitsemusväen hapatusta, että sinun pitää syödä täysjyvätuotteita, muuten olet pulassa! Ne tukevat terveyttä yllättävän heikosti.
  • Rajoittamalla hiilihydraattien saannin 50 grammaan päivässä Noakes ylläpitää hyvää terveyttä, pitää painonsa kurissa ja ei näe nälkää. Hiilihydraatit hän nauttii vihannesten ja maitotuotteiden muodossa, ei koskaan täysjyvää suuhunsa pistäen.
  • Näitä ruoka-aineita syömällä pysyt terveenä:
    • Kananmunia
    • Kalaa
    • Lihaa (mieluusti luomua)
    • Maitovalmisteita (täysrasvaista maitoa, juustoa ja jogurttia)
    • Vihanneksia
    • Pähkinöitä
    • Hedelmiä (harvoin!)
    • Marjoja
    • Vettä
    • Teetä
    • Kahvia
  • Noakes korostaa omega-3-rasvahappojen arvoa terveydelle. Muutama kalaöljykapseli täydentää terveystietoisen ruokavalion juuri sopivalla tavalla. Mahdollisesti vitamiinilisistä on myös hyötyä, mutta näistä on ristiriitaista näyttöä.
  • Noakes jatkaa kirjallisuuden tutkimista ja ruokavalionsa hienosäätöä. Hiilihydraattien rajoitus jäi kuitenkin hänelle pysyväksi elämäntavaksi.
  • Mitä muuta voit tehdä? Tietenkin on tärkeää luopua mahdollisesta tupakoinnista ja muista harrastaa liikuntaa joka päivä.
Kerro mitä mieltä olet professori Tim Noakesin uusista ajatuskuvioista! Onko järkeä?

Lue tästä alkuperäinen uutinen.

36 kommenttia:

  1. Kukin tavallaan. Itse syön hyvällä halulla niin pastaa, riisiä kuin perunoitakin ja hyvin kulkee juoksu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta kulkeeko kauan.
      Itse söin kuuluisaa ruisleipää, perunoita ja pastaa. kyllähän sitä kesti, mutta nyt minulla onkin 2 tyypin diabetes. Ei ylipainoa, harrastanut liikuntaa enemmän kuin tavallinen ihminen!

      Poista
    2. Väitätkö, että diabetes johtuu vain ja ainoastaan hiilihydraateista? Millä perustelet tämän?

      Poista
  2. Jep, itse syön kernaasti Noakesia laajemmin, en ole onneksi diabetes-vaarassa. Nautin kohtuudella riisistä ja leivästä, samoin hedelmistä. Perunakin ok :) Kevyttuotteisiin puolestani en koske, enkä limsoihin - viini kyllä kelpaa kohtuudella..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Antti Heikkilän mukaan jo v. 1796 englantilainen lääkäri John Ross julkaisi tutkimuksen, jossa hän kertoi parantaneensa upseereilla sokeritautia läskillä, siis rasvalla ja valkuaisella. Virtsa ei ollut sen jälkeen enää makeaa. Sokeri on yksi hiilihydraatti, tehokkaimpia, ja sokeritaudin nimihän johtuu sokeriaineenvaihdunnan häiriöstä, insuliirestenssistä. Vieraskielinen nimi on keksitty Kreikassa jos tuhansia vuosia sitten. Kun aloin reilu vuosi sitten karppaamaan, jätin leivän ja perunan pois, otin pellavaöljyn kalanmaksaöjyn, kasvikset. Olo virkistyi. Reilun puolen vuoden jälkeen aloin syödä taas leipää, se alkoi maistua, mutta oloni ei välttämättä parantunut. Ilman leipää pärjää, mutta teettää työtä, kun pitää syödä monipuolisemmin, itse asiassa terveemmin. Itse käytän paljon marjoja ja juureksia, ne ovat halpoja. Hedelmiä vähemmän, kasviksia kerään luonnosta, vihreenä, vihanneksia käytän jonkin verran. Sienet tuohon listaan voisi lisätä, mutta Noaks ei varmaan tunne syötäviä sieniä. Jogurttina käytän ainoastaan maustamatonta jogurttia siinä ei ole lisättyä sokeria, kuten kaikissa maustetuissa jogurteissa. Ajatelkaa, kun happamasta tehdään makeaa, siihen tarvitaan sokeria. Teen itse siitä kasviksilla maustettua jogurttia, -piimää tai -maitoa, mitä nyt sattuu kaapista löytymään sillä kertaa, ei sen niin väliä, kunhan on terveellistä, järkihän sanoo, mikä on terveellistä. Siis maalaisjärki, se taitaa olla vähän hukassa välistä. Ihmisen pitäisi tonkia multaa, mullassa elää Aspergillus-sukuun kuuluva bakteeri, multaa tonkiva ihminen hengittää sitä, ja sen ansiosta ihminen ratkaisee asioita helpommin. Tämä on todettu sekä ihmis- että rottakokeilla.

      Poista
  3. Aika edesvastuutonta suositella kananmunilla mässäilyä.

    http://www.iltalehti.fi/ruoka/2012081415953448_ru.shtml

    "Kananmunat lähes yhtä suuri terveysriski kuin tupakka

    Tiistai 14.8.2012 klo 17.22
    Huonoja uutisia kananmunien suurkuluttajille. Keltuaiset voivat vaarantaa terveyden lähes yhtä tehokkaasti kuin tupakointi."



    ..........

    Pienin kuolleisuus taitaa olla noin 2-3 kananmunaa viikossa syövillä tämän mukaan

    Eggs and mortality from all causes. Mortality & Diet.http://canceranddiet.nl/survival-mortality/eggs.html

    ..............

    VastaaPoista
  4. http://portti.iltalehti.fi/keskustelu//showthread.php?t=808837

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko Kari J Mattilalla kaikki naakat tornissa?

      Eilen lähetin palautetta Iltalehden keskustelupalstan ylläpitoon, että Kari J Mattila kopioi sanasta sanaan koko sen tekstin, jonka tuotin terveysblogiini. Ylläpito reagoi välittömästi ja lyhensi Mattilan kopioiman tekstin määrää huomattavasti. Tänään Mattila plagioi koko tekstini ja pistää sen omiin nimiinsä!

      Masentava tyyppi. Kerta kaikkiaan surkea plagiointipelleilijä.

      Poista
    2. "Sellainen on Mattila."
      -vanha nettipalstojen sananlasku

      Poista
    3. Sundqvist on takinkääntäjä.
      Kyllä minä tulin hänen kanssa aikanaan hyvin toimeen ja kirjoitin hänen pyynnöstään omissa nimissäni aloituksen "Kovaa peliä Diabetesliitossa" Sundqvist oli kovasti tyytyväinen kun lupauduin auttamaan. Se, että miksi hän on kääntänyt takkinsa ja ryhtynyt panettelemaan minua, on minulle hämärän peitossa. Arvelen kuitenkin kyseessä olevan kateuden, jota hän tuntee Antti Heikkilää ja minua kohtaan. CS ei ole päässyt VHH-asiantuntijana mitenkään esille vaan on joutunut toimimaan yhdessä keskustelutilaisuudessa vain puolueettomana puheenjohtajana. Jos hän haluaa toimia oman pesän likaajana, en voi sille mitään.

      Tässä tuo viesti jonka Sundqvistin pyynnöstä kirjoitin Suomi2w4 palstalle:

      Kovaa peliä Diabetesliitossa
      Kirjoittanut: kj.mattila 19.4.2008 klo 08.09

      Olen mielenkiinnolla seurannut sivusta keskustelua mitä käydään diabeetikoiden uusista ruokavaliosuosituksista. Diabeetikot ympäri Suomen ovat olleet kiinnostuneita tietämään mistä on kysymys. Ravintotutkija Christer Sundqvist on kutsuttu muutamien liiton jäsenyhdistysten luentoiltoihin puhumaan. Sundqvistin tarkoituksena oli esitellä liiton omat suositukset ja antaa raportti Amerikan diabetesliiton (ADA) ja Ruotsin toisenlaisista, vähähiilihydraattisista ratkaisuista.

      Lue koko juttu:

      http://keskustelu.suomi24.fi/node/8100462#comment-37634276-view

      Kari J. Mattila

      Poista
    4. Tuossahan juuri Sundqvist selitti, mistä oli närkästynyt: olit kopioinut hänen tekstiään paljolti sanasta sanaan, ja mainitsematta, että kyseessä oli kopiointi. Plagiointi on rumaa, se on eräänlaista varkautta, ja varmaan tuntuu pahalta sellaisesta, jonka leipätyönä on tekstit, jotka varastit.

      (Ei silti, että mitenkään ihailisin koko henkilön lyttäämistä ja mitätöimistä plagioinnin takia, kyllä jokaisessa ihmisessä on varmaan jotain hyvääkin.)

      Poista
    5. Tämä nyt on ihan turhaa, mutta sanon sen nyt kuitenkin:

      Kari J Mattilan ei kannattaisi mainita mitään yhteyksistään minuun. Tein elämässäni suuren virheen kun erehdyin puhumaan Mattilasta suopeaan sävyyn. Niin teen kaikille ystävilleni, mutta aivan liian vähän taisin ymmärtää mihin se voi johtaa kun on kyse Kari J Mattila -nimisestä tyypistä.

      Plagiointi on rikos. Seuraavan kerran kun Mattila plagioi omiin nimiinsä minun tekstejäni, saatan ilmoittaa asiasta poliisille.

      Jos mahdollista, Mattilan kannattaisi harkita elämäntehtäväkseen pianon soittoa. Kun Sergey Rachmaninoffin kolmas pianokonsertti sujuu Mattilalta hyvin, hän voi tulla keikoilleni soittamaan sen. Mikäli ikää riittää hän voi sen jälkeen taas jatkaa kirjoitteluaan keskustelupalstoilla.

      Tsemppiä Kari J Mattila pianonsoittoon!

      Poista


  5. Hieman turhan ehdoton on mielestäni tämä Noakes. Lähestyy Puskan ja Uusituvan tohelointia toisella puolella.

    Lukuisat ovat lihoneet virallisen linjan tärkkelystuputuksella ja onneksi monet löytäneet ratkaisun Noakesin kaltaisella linjalla.

    Itse otan löysin rantein yli 20 kg kevyempänä kuin aiemmin. Todellinen vasemman käden karppaus tepsi hyvin. Rasvaa, kananmunia yms. ei tarvitse pelätä.

    Alituinen tärkkelyksen tuputus yhdistettynä vähään rasvaan jätti nälän ja lihotti. Lääkäreiden, terkkareiden, Pekka Puskan yms. ohje "syö kuitupitoista leipää" "vähennä rasvaa " oli väärin.

    Sami U

    VastaaPoista
  6. Joo ei kananmunia tarvitse pelätä, jos ei halua elää vanhaksi. Kuka nyt haluuaisikaan elää vanhaksi, parempi kuolla ateroskleroosiin 50-60-vuotiaana, ihan tyhmää elää tervenä 90-vuotiaaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onkohan sinut peloteltu ihan perinpohjin? :)

      Poista
    2. Miten se muuten on, kun nyt taas hoitaja-koulun anatomian ja fysiologian tunneilla kerrotaan, että ketoosin elimistöön tuottamat keto-aineet ovat myrkyllisiä... Niin eikö ne sit ookkaan vai missä kohden putosin kärryltä? Marjukka

      Poista
  7. Nyrkkisääntönä sanoisin, että kun syö päinvastoin mitä Iltis suosittelee, niin on todennköisesti lähempänä oikeata.

    Koko kolesteriteoriahan on vielä täysin auki, joten kananmunilla pelottelun voi heittää johonkin puskaan.

    VastaaPoista
  8. "Tutkijat: Kovat rasvat aiheuttavat lihavuuteen liittyvän tulehduksen
    Tyydyttynyt rasva sytyttää rasvakudokseen tulehdusreaktion, joka ei ikinä sammu. "

    HS 17.7.2012

    http://www.hs.fi/ulkomaat/Tutkijat+Kovat+rasvat+aiheuttavat+lihavuuteen+liittyv%C3%A4n+tulehduksen+/a1342411251680

    Aika vakuuttavaa tekstiä, jonka perusteella tämä(kin) aloitus on perin kummallinen, propagoidessaan epäterveellisten tyydyttyneiden rasvojen puolesta. Huonoja neuvoja tässä blogialoituksessa, kun kehotetaan syömään kananmunia ja rasvaisia maitovalmisteita, nehän sairastuttavat suomalaiset.

    VastaaPoista
  9. Jos eläinrasvat ihan oikeasti sairastuttaisi ihmisiä, niin me lypsäisimme lehmästä rasvatonta maitoa ja kirnuisimme siitä margriinia.

    VastaaPoista

  10. "Aika vakuuttavaa tekstiä, jonka perusteella tämä(kin) aloitus on perin kummallinen, propagoidessaan epäterveellisten tyydyttyneiden rasvojen puolesta."

    "Karp­paa­jien in­to voi ol­la pe­rus­tee­ton­ta. Tut­ki­jat ovat löy­tä­neet hil­jan yl­lät­tä­viä yh­teyk­siä ni­men­omai­ses­ti tyy­dyt­ty­neen ras­van ja tu­leh­dus­reak­tion vä­lil­tä. Li­ha­vuu­teen liit­ty­vään tu­leh­dus­reak­tioon ei ni­mit­täin tar­vi­ta bak­tee­ria tai vi­rus­ta. Tyy­dyt­ty­neet ras­va­ha­pot aja­vat sa­man asian.

    Tyy­dyt­ty­neen ras­van tu­leh­dus­ta sti­mu­loi­va vai­ku­tus pa­lau­tuu im­muu­ni­so­lu­jen TLR-re­sep­to­rei­hin, jot­ka toi­mi­vat puo­lus­tus­jär­jes­tel­män he­rä­tys­kel­loi­na. Kun ne tun­nis­ta­vat bak­tee­rin tai muun tau­di­nai­heut­ta­jan, ne lau­kai­se­vat no­peas­ti täy­den tu­leh­dus­reak­tion."

    Mitenkäs tulehtunut se meikäläinen on reilu 20 kg kevyempänä näin joka päivä voita ja rasvaista juustoa käyttävänä verrattuna ruisleipä/margariini aikoihini jolloin olin väsähtänyt läski.

    On se hienoa, että meillä on nerokkaita tiedemiehiä laannuttamassa karppaajien intoa, mutta vielä parempaa on se, että puntarit näyttäisivät asettuvan meidän hörhöjen puolelle. -25 kg ja voita poskeen. Näin se vain on.

    Sami Uusitalo


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "1. Ravinnon rasvojen vaikutus tulehdusarvoihin on viikkojen mittaisissa kliinisissä kokeissa heikko, yleensä yksi useista valituista mittareista värähtää hiukan. Vertailun vuoksi massiivinen laihduttaminen vähentää CRP-tulehdusarvoa jopa 80 %"

      http://www.pronutritionist.net/voi-kerma-margariini-kala-oliivi-ja-rypsioljy-seka-inflammaatio-osa-2b/

      "Mens Mentis"

      Poista
  11. "-25 kg ja voita poskeen"

    Mulla oli vaivan päinvastoin: kun aloin syödä voita kasvisravojen sijaan (ja vähän vähentää hiilareita), paino nousi, muistaakseni 7 kiloa. Paskapuhetta tuo voin muka-laihduttava vaikutus näin yhden ihmisen näkökulmasta.



    "Jos eläinrasvat ihan oikeasti sairastuttaisi ihmisiä, niin me lypsäisimme lehmästä rasvatonta maitoa ja kirnuisimme siitä margriinia."

    Kuin "luonnollista" se oikein onkaan, että aikuiset eläimet juovat toisen eläinlajin maitoa? En tiedä toista eläintä kuin ihminen, joka niin tekisi. Sellainen ravinto, mikä on pennuille hyväksi ei välttämättä ole aikuisille eläimille hyväksi. Äidinmaitokin muuttuu ajan myötä vetisemmäksi, ensinhän se on paksua ja rasvaista, ja muuttuu sitten vähärasvaisemmaksi. Ja huom. aikuiset siis eivät ole sylivauvoja, ainakaa useimmat.

    Mitä tulee muuhun eläinrasvaan, niin aika harvassa ovat kovin lihavat riistaeläimet. Ei nyt tule yhtään mieleen. Luonnonvaraiset eläimet kun eivät hevin liho.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. luonnonvaraiset petoeläimet syövätkin eläinrasvaa...onpa lihavia. Ihminenkin on peto tosin myös sekasyöjä.

      Poista
    2. Logiikkasi ontuu. Luonnossa ei ole hanhenmaksaa, silavaa, pekonia, kananmunia, voita, rasvaisia juustoja yms. yltäkylläisesti. Näillähän sitä ihminen sairastuu, ei lähes rasvattomalla riistanlihalla.

      Poista
  12. On hankalaa ymmärtää, miksi ihmiset tuntuvat poukkoilevan karppaamisen ja runsashiilihydraattisen vehnä+sokeri-dieetin välillä näin tiheään. Minneköhän on unohtunut neuvo syödä monipuolisesti? Se mistä tulee hyvä olo, on hyvä pitää ruokavaliossa. Jokainen ihminen toimii yksilöllisesti.

    Täysin selväähän on varmasti se, että valkoinen sokeri ja rehellinen vehnä ovat huonoksi. Mutta mitä huonoa on joka aamuisessa banaanissa tai parissa desissä kaurapuuroa? Jos kaurapuuroa syö joka aterialla, tilanne voi olla melko ikävä, mutta kukas nyt niin tekisi. Monipuolinen ja vehnätön sekä sokeriton ruokavalio kunniaan ja kovaan huutoon, niin rupeaa se olo paranemaan! Kaikki muut ruoka-aineet on kuulosteltava itsestään. Toiselle ei sovi paprikat ja toinen ei tykkää jauhelihasta.

    VastaaPoista

  13. "Mulla oli vaivan päinvastoin: kun aloin syödä voita kasvisravojen sijaan (ja vähän vähentää hiilareita), paino nousi, muistaakseni 7 kiloa."

    Miten minusta tuntuu, että valehtelet ja olet aina painanut jokseenkin 69 kiloa. Minulla kun on sellainen kutina, että tiedän kuka olet.

    "Paskapuhetta tuo voin muka-laihduttava vaikutus näin yhden ihmisen näkökulmasta."

    Missä kohden muuten väitin, että voi laihduttaisi? Se että väistelee rasvaa ja suosii Fogelholmin tuputtamaa ruisleipää jättää monelle nälän ja se lihottaa.

    Toisaalta, jos voin käyttö aiheuttaa yksilölle ongelmia, niin neuvoisin tietty olemaan sitä käyttämättä. Fogelholmista poiketen arvostan yksilön terveyttä en tilastoje ja tutkimusten joissa on lukuisia mahdollisuuksia väärintulkinoihin ja parhaimillaankin edustavat vain keskimääräisiä arvoja. Ei yksilölle sopivaa ratkaisua.

    "Mitä tulee muuhun eläinrasvaan, niin aika harvassa ovat kovin lihavat riistaeläimet. Ei nyt tule yhtään mieleen. Luonnonvaraiset eläimet kun eivät hevin liho."


    Mikä juttu tämä nyt on? Ihminen on taatustti hyödynytänyt myös riistan sisäelimet ja luuytimet. Ne ovat täynnä kolesterolia ja tyydyttynyttä rasvaa. Mitä sopivinta ihmisen ravintoa.

    Sami U

    VastaaPoista


  14. Tää näppäimistö on vähän pyllystä. Sori kirjoitusvirheet edellisessä.

    t. Sami U

    VastaaPoista
  15. Kaurapuurokaan ei sovi kaikille. Minulle se kävi vielä vuosikymmen takaperin ja oli lempiruokaa aamuisin, mutta ei sovi enää, siitä tulee nykyään vain nälkä. Viljojen määrän sopivuus on vielä kokeilun alla, olo on kyllä parempi, kun en ylen määrin viljoja käytä.

    VastaaPoista
  16. "Miten minusta tuntuu, että valehtelet ja olet aina painanut jokseenkin 69 kiloa. Minulla kun on sellainen kutina, että tiedän kuka olet."

    Täysin epäasiallista kirjoittelua. Et tunne minua. Onneksi, koska niin aggressiiviselta vaikutat varsinkin monissa aiemmissa kirjoitteluissasi. Sitä paitsi, olen painanut 69 kiloa viimeksi ehkä joskus vuonna 79.

    Minua voi on lihottanut, ja koska se on muutenkin epäterveellistä, yritän minimoida sen käytön, vaikka esimerkiksi uusien perunoiden kanssa se kyllä on hyvää.

    Tosiaan, sisäelimet,varsinkin aivot ja luuydin, voivat sisältää paljon rasvaa, olinpas ajattelematon. Näitä ei kyllä ainakaan Suomessa paljon enää käytetä nykyaikana (Ruotsissa ja Ranskassa kyllä, edellisessä aivoja ja jälkimmäisessä luuydintä) . Mitenkäs se hullun lehmän tauti, onkos se jo saatu aisoihin? Ainakaan hullun lehmän tautinen luuydin ei ole kovin sopivaa ihmisen ravintoa. Eikä käsittääkseni mikään, mikä on "täynnä kolesterolia".

    VastaaPoista
  17. Voissa ja kasvirasvassa on ihan yhtä paljon kaloreita. Suonet tukkii kalkki eikä mikään rasva.Suomalaiset lihoo hiilareilla ei kunnon ruualla. Ei leipää ja puuroa kuulu syödä aamusta iltaan. Mieluummin välttää koko viljaa, niin pärjää paremmin.

    http://personal.inet.fi/koti/remeli/viljat.htm

    Margariinit maistuu pahalle ja ovat epäterveellisiä luonnottomia rasvoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Suonet tukkii kalkki eikä mikään rasva."

      Miksi ja miten kalkki tukkii suonet?

      "Mens Mentis"

      Poista
  18. Näillä sivuilla vastaileminen ei ole yleensä kovin tehokasta, mutta itse sain täältä tiedon amerikkalaisesta diabeetikosta RICHARD K. BERNSTEINista. Siksi on paikallaan antaa vinkki jos toinenkin haluaisi kokeilla. Itse olen I diab. ja olen nyt toteuttanut B:n ohjeita pari vuotta. Elämäni muuttui 1000 % helpommaksi. Veren kaikki arvot ovat paremmat kuin ennen. Hiilihydraatteja alle 50 g/ vrk (32 ohjeellinen). Enempää en kehu, koska jos ei ole ko. vaivaa selliselle on aivan turhaa puhua vähistä hiilihydraateista. Diabeeteliitto on aivan hukassa ohjeineen. Insuliinit eivät ole kyllin nopeita vastaamaan nykyaikaiseen sokerin syöntiin. Ajoitus ja insuliinin määrä ovat täysin arvailujen varassa. Miksi muuten diabeetikkojen jalkoja katkotaan, munuaisia vaihdetaan ja silmiä leikataan. Taitaa seksiasiakin kärsiä. Jos on haima suht. kunnossa voi huudella mitä tahansa ruuasta, koska välittömiä seurauksia ei ole. Ehkä korkeilla veren sokeriarvoilla ja sydänjutuilla on paljonkin yhteistä. Voin hyvällä omalla tunnolla sanoa, että en ole tulossa sokerin takia sairasjonoihin elinten reparointia varten. HgbA1C arvo on 5...5,5 % eli normaali terveen arvo.

    VastaaPoista
  19. Voi kun tämän kaikki myöntäisi, tai edes kokeilsi.

    VastaaPoista
  20. "Tutkijat: Kovat rasvat aiheuttavat lihavuuteen liittyvän tulehduksen
    Tyydyttynyt rasva sytyttää rasvakudokseen tulehdusreaktion, joka ei ikinä sammu. "

    HS 17.7.2012

    http://www.hs.fi/ulkomaat/Tutkijat+Kovat+rasvat+aiheuttavat+lihavuuteen+liittyv%C3%A4n+tulehduksen+/a1342411251680

    Hah! Joku kehtaa lainata tunnettua pupputoimittaja Kaaroakin tänne. Voi armas kekäle kun on taas silläkin pojalla mennyt aiheet, käsitteet ja tosiseikat hauskasti sekaisin. Mikä oli varmasti tarkoituskin. Kun ei löydy tieteellisiä perusteita on levitettävää lantaa lehdille.

    Kaaro on aivan oikeassa, että kehoon kertynyt rasvakerros lietsoo tulehdusta kehossa. Koska tämä kertynyt rasva on pääosin tyydyttynyttä Kaaro oikaisee moottoritiellä vastakkaiseen suuntaan ja yhdistää syödyn tyydyttyneen rasvan tähän samaan joukkoon. Kappas kun se rasvakerros kehoon on lähinnä syntynyt liiallisista hiilihydraateista jotka maksa on muuntanut rasvakerrokseen rasvaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "1. Ravinnon rasvojen vaikutus tulehdusarvoihin on viikkojen mittaisissa kliinisissä kokeissa heikko, yleensä yksi useista valituista mittareista värähtää hiukan. Vertailun vuoksi massiivinen laihduttaminen vähentää CRP-tulehdusarvoa jopa 80 %"

      http://www.pronutritionist.net/voi-kerma-margariini-kala-oliivi-ja-rypsioljy-seka-inflammaatio-osa-2b/

      "Mens mentis"

      Poista
  21. kyllä se on monella maitotuotteet, jotka lihottavat. Ei ole kysymys maidon rasvasta eikä laktoosista, vaan maidon proteiineista joissa on kasvutekijöitä. Näin ainakin kovasti väitetään paleopiireissä.

    Itse vähensin prosessoitujen maitotuotteiden käyttöä reilusti, mistä ei varmasti ainakaan haittaa ole :) Voita syön senkin edestä, koska siinä kovin vähän näitä proteiineja.

    VastaaPoista