tiistaina, heinäkuuta 03, 2012

Joko riittää pelleily GlaxoSmithKline?

**
Mitä yhteistä on narkolepsialla, tutkimustietojen vääristelyllä, lääkäreiden kylypylämatkoilla, iljettävillä mainoslauseilla, hengenvaarallisilla diabetes- ja masennuslääkkeillä ja vaikkapa sairaalloisilla naurukohtauksilla?

Vastaus on lääkeyhtiö GlaxoSmithKline.

Tänään uutistoimistot eri puolilla maailmaa taivastelevat GlaxoSmithKline (GSK) lääkeyhtiön saamaa sakkotuomiota. Yleensä kai sakkotuomiosta aiheutuu vakavaa haittaa yrityksen toiminnalle, mutta mitä on ymmärrettävissä sillä seikalla, että lääkeyhtiön osakekurssi jatkaa nousuaan? Onko lääketehtaiden moraalittomuus ja länsimainen yhteiskunta jo niin rappiolla, että tämä tulkitaan normaaliksi tapahtumaksi lääketeollisuudessa, että tulee sakkoja ja tuomioita sekä siinä sivussa paljon viattomien potilaiden kuolemantapauksia? Onko lääketehtaiden budjetteihin rakennettu sisään puskurirahastoja juuri tällaisia megaluokan sakkoja silmälläpitäen? Onko ihmiselämällä enää mitään merkitystä oikein ison lääkeyhtiön silmin?

Näin kirjoittavat mm. AFP, AP, Reuters ja Helsingin Sanomat: Lääkejätti GlaxoSmithKline on saanut Yhdysvalloissa ennätyssuuret 2,4 miljardin euron sakot. Miljardisakot tulivat luvattomasta markkinoinnista ja tietojen pimittämisestä viranomaisilta. Yhtiö tuomittiin kahden lääkkeen markkinoimisesta tarkoituksiin, joihin niitä ei ollut tarkoitettu. GSK ei ollut myöskään raportoinut rehellisesti viranomaisille Avandia-diabeteslääkkeestä. Kyseinen lääke määrättiin poistettavaksi Euroopan markkinoilta kaksi vuotta sitten.

GSK:n toiminta oli harvinaisen törkeää. Syyttäjän mukaan GSK markkinoi Paxil-nimistä lääkettä laittomasti lasten masennuksen hoitoon vuoteen 2003 saakka. Yhdysvaltalaisviranomaiset eivät olleet koskaan antaneet lupaa lääkkeen käyttöön alaikäisille. Paxiliin on yhdistetty erittäin vakavia haittavaikutuksia ja ennenaikaisia kuolemia. Samoin yhtiö markkinoi Wellbutrin-lääkettä moniin käyttötarkoituksiin kuten laihduttamiseen ja ADHD-oireisiin, vaikka viranomaiset olivat antaneet sille vain masennuslääkeluvan.

Lääkäreiden kylpylämatkoja ja Madonnan konsertteja
Lisäksi GSK oli jäänyt kiinni lääkäreiden lahjonnasta. - Lääkärit saatiin määräämään yhtiön lääkkeitä tarjoamalla heille muun maussa matkoja kylpylöihin ja Havaijille sekä lippuja Madonnan konserttiin, kertoo asianajaja Carmin M. Ortiz. Taka-ajatuksena oli tietysti, että lääkäri helpommin määräisi potilailleen juuri GSK:n lääkkeitä eikä kilpailevan lääkeyhtiön viritelmiä.

GSK:lla on liki 100 000 työntekijää yli sadassa maassa. Suomessa yhtiöllä on yli sata työntekijää. Pelkästään GSK Suomen liikevaihto oli viime vuonna 113 miljoonaa euroa.

Iljettävät mainoslauseet
Vain täydellisesti piittaamaton lääkeyritys voi olla niin moraaliton, että hehkuttaa etusivullaan tänä tuomion päivänä: Tee enemmän, voi paremmin, elä pidempään!

Narkolepsia
GSK onnistui tuhoamaan monen perheen unelmat tuottamalla kovalla tohinalla markkinoille Pandemrix -nimisen rokotteen sikaflunssa vastaan, joka aiheutti runsaasti sivuvaikutuksia ja yllättävimpänä harvinaisen narkolepsian. Minun oikeustajuni joutuu kovalle koetukselle kun suomalaiset viranomaiset hyväksyivät sellaisen seikan, että lääkeyhtiö ei joudu korvaamaan lääkkeen sivuvaikutuksista johtuvia pysyviä haittoja kuten esim. narkolepsia, eli nukahtelutauti.

Tutkimustietojen vääristelyä ja hengenvaarallisia lääkkeitä
GSK suorittaa muiden lääkeyhtiöiden tapaan vilkasta tutkimustoimintaa saadakseen lääkkeilleen käyttöluvan. Erittäin tuomittavaa oli GSK:n toimesta toimittaa arvostettuihin lääketieteellisiin julkaisusarjoihin vääristeltyjä tutkimustietoja. Muun muassa New England Journal of Medicine -lehdessä julkaistiin vääristelty tutkimusraportti Avandia -diabeteslääkkeestä.

Mitä merkitystä tällä asialla on tavalliselle lääkkeiden kuluttajalle? Tutkimustietoja vääristelevissä raporteissa ei mainita lääkkeiden sivuvaikutuksia vaan tuodaan esille lääkkeiden myönteisiä vaikutuksia. Nyt on ikävä kyllä varmistunut, että Avandia -diabeteslääke aiheutti yli 50 prosentille käyttäjistään vakavia sydänsairauksia.

Sairaalloiset naurukohtaukset
Masennuslääkkeillä on huomattavan paljon sivuvaikutuksia. GSK:n kehittämä Paxil on kuitenkin ihan järkyttävä lääke. Mitä sanotte tällaisista sivuvaikutuksista: sairaalloiset naurukohtaukset, paksuuntunut iho, emättimen puutuminen, limaista vuotoa nänneistä, miesten rintojen kasvua, impotenssia, lihominen jne.

Kommentteja?

104 kommenttia:

  1. Tuota samaa lausetta GSK:n sivulla olen minäkin kauhistellut ( Tee enemmän, voi paremmin, elä pidempään!)

    En voi käsittää henkilökohtaisesti että lääkeyhtiö esim GSK voi todellakin operoida näin tuhoisin seurauksin, varmaan tuo sakko maksukin oli jo etukäteen varattu budettiin ja laskevat joka tapauksessa menevänsä plussan puolelle koska saivat menettelyillään myytyä kuitenkin niin paljon lääkkeitä että rahaa rahaa sataa joka suunnasta. Jos pohditaan tällaista oikeuskäytäntömallia, niin sehän on aivan järjetön koska ne GSK johtajat jotka ovat päättäneet toimista eivät joudu vankilaan, itse asiassa heille ei käy mitenkään...miten tämä on mahdollista ?

    Tässä muistin virkistykseksi linkki blogiin joka on perustettu kertomaan ihmisille GSK :sta ja Paxil lääkkeen vaaroista:

    http://truthman30.wordpress.com/


    Emme saa tyytyä tähän! Emmekä voi hyväksyä tällaista! Jos joku menee ja ampuu aseella toisen ihmisen niin oikeuslaitos katsoo hänen syyllistyneen vakavaan rikokseen ja passittaa vankilaan, kun lääkefirma vahingoittaa ja tappaa lääkkeillä eivät vastuulliset ihmiset edes joudu vankilaan.

    Kiitos Christer kun tuot tämänkin asian ihmisten tietoisuuteen, paljon jo voi lähteä siitä että edes tiedostamme asian.

    VastaaPoista
  2. Lääkäri voi vaarantaa terveytesi.

    VastaaPoista
  3. Yhdistävä tekijä Suomessa on myös THL.

    VastaaPoista
  4. Onneksi suoraselkäinen Pekka Puska luopui 2500 euron tulospalkkiostaan! Millähän hän nyt maksaa sähkölaskunsa...?

    VastaaPoista
  5. Olen Lukenut epätoivoisia kommentteja Paxil lääkkeen käyttäjiltä jotka ovat yrittäneet lopettaa sen käytön ,mutta eivät ole onnistuneet voimakkaiden vieroitusoireiden vuoksi.

    Voin kuvitella sen epätoivon ja ahdistuksen kun tuntee olevansa riippuvainen lääkkeestä jonka käytön haluaisi lopettaa muttei onnistu siinä. Kauheaa draamaa.

    VastaaPoista
  6. Mitä vikaa tai kamalaa tuossa mainoslauseessa (elä pidempään jne.) oikein on?

    Minusta se on oikein hyvä lääketehtaan slogan, sikäli kun sloganeissa on ylipäänsä yhtään mitään järkeä (tuskin on.)

    VastaaPoista
  7. Ristiriita sloganissa ja käytännön oikean elämän välillä, joku alkaa syömään GSK: paxil lääkettä ja tappaa itsensä 2 viikkoa aloituksesta. Minä en mainostaisi silloin lauseilla "voi paremmin, elä pidempään"


    http://www.walesonline.co.uk/news/wales-news/page.cfm?objectid=12725058&method=full&siteid=50082

    VastaaPoista
  8. Minusta kaikkien lääkkeiden käyttö kannattaisi lopettaa. Silloin elää terveempänä ja onnellisempana. Lääkkeet on tehty vain tuottamaan voitto yrityksille, eikä auttamaan sairaita. Näin on!

    VastaaPoista
  9. "Minusta kaikkien lääkkeiden käyttö kannattaisi lopettaa."

    Jos joudut leikkaukseen, haluat olla hereillä ja ilman kivunlievitystä leikkauksen ajan ja sen jälkeen? Jos saat henkeä uhkaavan infektion, et huoli antibioottia? Jos saat syövän, et huoli kemoterapiaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mie, voit siirtyä lääkärit ilman moraalia -sivustolle asiantuntijaksi. Tästä lienee tutkimus kertoen siirtymisen kannattavuuden.

      Poista
    2. Tuo ei ollut nimimerkki Mie, jolle vastasit, vaan minä. Kummallisen asiatonta, negatiivista ja aggressiivista kirjoitusta sinulta, kuka lienetkin.

      Poista
  10. Elvis kuoli Big Pharman lääkkeisiin:

    http://www.zimbio.com/Addiction+prevention+and+treatment/articles/R5bwRmoaESp/Whitney+Houston+another+Pharma+victim


    R.I.P Elvis

    VastaaPoista
  11. US statistiikkaa lääkkeiden suhteen 2011


    "Total healthcare system spending on medicines
    reached $320Bn in 2011, increasing on a real per
    capita basis by 0.5%."

    http://www.imshealth.com/ims/Global/Content/Insights/IMS%20Institute%20for%20Healthcare%20Informatics/IHII_Medicines_in_U.S_Report_2011.pdf

    320 Miljardia dollaria...

    "Mens Mentis"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Big Pharma on saanut uuden asiakaskunnan hyvin nuorista lapsista, jopa 3 vuotiailla diagnosisoidaan depressio, Osaa näistä lapsista hoidetaan antidepressantti lääkkeillä huolimatta siitä että se on hyvin kiistelty keino. Lisää rahaa siis lääkeyhtiöille.

      http://www.micheleborba.com/blog/2010/11/22/depression-in-young-children/

      http://www.msnbc.msn.com/id/32271786/ns/health-childrens_health/t/kids-young-can-have-chronic-depression/

      Huolestuttava kehitys suunta, ja ylipäätään se että mitä sairaammiksi ihmiset käyvät niin sitä enemmän nuo yhtiöt hyötyvät.

      Poista
  12. Jokin aika sitten otsikoissa oli THL:n rokotetutkimus, jossa käytettiin Synflorix-rokotetta. Lääkeyhtiö GlaxoSmithKline tuomittiin Argentiinassa 93 000 dollarin sakkoihin 14 vauvan kuolemasta rokotekokeissa. Argentiinassa käytettiin Synflorix-rokotetta:
    http://vactruth.com/2012/01/05/argentina-gsk-vaccine-trial/

    Lehtitietojen mukaan Argentiinassa käytettiin köyhien perheiden lapsia rokotekokeissa. Monia lukutaidottomia vanhempia painostettiin allekirjoittamaan 28-sivuinen suostumuslomake:
    http://www.naturalnews.com/034821_GSK_vaccine_trials_dead_babies.html

    THL:n rokotetutkimus sai arvostelua osakseen:
    http://www.rokotusinfo.fi/yhd/tiedotteet/tiedote_120507_html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. AIVAN SIIS JÄRKYTTÄVÄÄ!

      Koko THL pitäisi sulkea ja Heittää ne rikolliset lasten vahingoittajat vankilaan loppuiäksi.THL on tämän ala-arvoisen,moraalittoman lasten tappaja yhtiön hyvä yhteistyökumppani,saavat rahaa GSK:lta kun laittavat lapset ottamaan rokotten joka tuhoaa terveyden.

      Argentiinassa siis lapsen henki maksoi 6642 dollaria vain!! Halpa on ihmisen elämä ei hyvänen aika tälläinen peli vetele. Lääkeyhtiöt ovat jo vuosia tehneet afrikassa tuota samaa touhua ja näköjään tarkoitus THL:n mielestä että tuo sama käytäntö sopii myös Suomeen.

      Aikuisten tehtävä on suojella lapsia, eikä työntää mitään tappavia rokotteita niihin!

      THL olette menneet liian pitkälle!

      Poista
  13. Myös lääkeyhtiö MERCK on jäänyt kiinni huijauksesta, rokotuksiin liittyen:

    http://www.naturalnews.com/036417_Glaxo_Merck_fraud.html

    Merck falsified vaccine data, spiked blood samples and more, say former employees


    According to former Merck virologists Stephen Krahling and Joan Wlochowski, the company:

    • "Falsified test data to fabricate a vaccine efficacy rate of 95 percent or higher."

    • Spiked the blood test with animal antibodies in order to artificially inflate the appearance of immune system antibodies.

    • Pressured the two virologists to "participate in the fraud and subsequent cover-up."

    • Used the falsified trial results to swindle the U.S. government out of "hundreds of millions of dollars for a vaccine that does not provide adequate immunization."

    • Intimidated the scientists, threatening them with going to jail unless they stayed silent.

    Learn more: http://www.naturalnews.com/036417_Glaxo_Merck_fraud.html#ixzz209JSIgtE

    Ja jos tuo ei vielä loksauttanut suuta auki niin lukekaa tämä dokumentti rokotteiden vaikutuksista, sen ovat allekirjoittaneet lääkärit,tohtorit ja ovat päätyneet tulokseen josta kaikkien pitäisi saada tietää:

    http://www.naturalnews.com/SpecialReports/VaccinesFullStory/v1/VaccineReport-EN.pdf

    Summa summarun, rahaa pitää takoa keinolla millä hyvänsä..

    VastaaPoista
  14. "Onko lääketehtaiden moraalittomuus ja länsimainen yhteiskunta jo niin rappiolla, että tämä tulkitaan normaaliksi tapahtumaksi lääketeollisuudessa, että tulee sakkoja ja tuomioita sekä siinä sivussa paljon viattomien potilaiden kuolemantapauksia? "

    Kapitalismin kuuluu olennaisena osana voiton maksimointi, ja kapitalismi nyt sattuu olemaan länsimaisen talousjärjestelmän perustana. Ihmisen ahneus ja omaneduntavoittelu ilmenee toisaalta kyllä kaikissa taloudellisissa järjestelmissä, ja kaikissa systeemeissä, missä ihminen on osallisena. Ihmisen hyvyys ja altruismi ovat vastavoimia ahneudelle, kuten on myös heikoimmista yhteiskunnan jäsenistä huolehtiminen. Luulen, että liian altruistinen yksityisyritys ei pysyisi pystyssä.

    En oikein ymmärrä tätä(kään) keskustelua. Totta kai kapitalistisessa järjestelmässä yritykset pyrkivät voiton maksimointiin, usein hinnalla millä hyvänsä. Eettisyys, yhteiskuntavastuu yms. ei ole kovassa kurssissa pörssimaailmassa, mitä kovemmat arvot sen parempi näyttäisi olevan pikemminkin trendi? Otetaan vertailukohdaksi autonvalmistus: voiton maksimointi se sielläkin on koko ajan taustalla, yritetään tehdä mahdollisimman halvalla ja myydä mahdollisimman kalliilla, ja "kuluihin" lasketaan esimerkiksi vakuutukset ja oikeuskäyntikulut tapauksissa liian heikkolaatuisesta tuotteesta aiheutuu hengenvaaraa. Tämä ei varmaankaan eroa lääkeyhtiöiden vastaavista käytännöistä.

    Lääkeyhtiöiden ja autonvalmistajien lisäksi lisäravinneyhtiöt, kaivosyhtiöt, vähittäiskauppa, kirjakaupat ja kaikki muutkin yksityisyritykset ja konsultit varmaan pyrkivät maksimoimaan voittonsa, tavalla tai toisella, kuka eettisemmin kuka vähemmän eettisesti.

    VastaaPoista
  15. "En oikein ymmärrä tätä keskustelua"... Vai etkö markkinasyistä haluakaan ymmärtää? Markkinavoimien pitäminen ainoina oikeina vetävinä voimina on ihmiskunnan suurimpia erehdyksiä!

    Se on sama kuin antaisi vilpillisen autokauppiaan vetää omaan linssiinsä jatkuvasti!"Tenavatähdet", sellaiset kuin Jyrki Katainen esim puhuvat vaihtoehdottomuudesta.

    Vaihtoehdottomuus syntyy näkökulman joko tahattomasta - tai todennäköisemmin tahallisesta - kapeudesta! "Meillä ei ole vaihtoehtoja...!". Ja sitten otetaan esiin niitä oman valinnan mukaisia vaihtoehtoja, joista on riisuttu pois kaikki mallia häiritsevät pikkuseikat, kuten esim jatkuvan kasvun mahdottomuus, ympäristön sietokyky...

    Mutta onneksi Sinulle aina riittää perustelijoita tälle hulvattomalle menolle: akateemisten lääketehdasvetoisten tohtoreiden tilastot, pienen maan kiiltonahkakenkäiset kokkaripääministerit, lyhytaikaisiin voittoihin perustavat yritysjohtajat, jne...

    VastaaPoista
  16. "...Vai etkö markkinasyistä haluakaan ymmärtää?..."

    Se, että kerron miten asiat ovat, ei tarkoita sitä, että hyväksyisin asioiden tilan. Ymmärsit kommenttini täysin pieleen; en ylistä markkinavoimia, enkä hyväksy häikäilemätöntä voitontavoittelua ihmisten hengen tai terveyden kustannuksella. Sitten vielä sorrut typerään olkiukkoon "Mutta onneksi Sinulle aina riittää perustelijoita... ". Mistä kiven alta sinä ryömit?

    VastaaPoista
  17. Minulle tulee paitsi todella paha olo noista lääkeyhtiöiden ja THL:n epäeettisistä ja moraalittomista pahuudesta, niin myös jo olo etten halua edes olla enää osa tätä yhteiskuntaa.Jos yhteiskunta näkee jo virallisten päättäjienkin taholta noitten lääkeyhtiöiden toiminnan normaalina niin en halua kuulua tähän ryhmään! yhteiskuntakin on tavallaan oma ryhmä ja yksilöt toiminnallaan määrittelevät sen eettisen ja moraalisen tason.Minusta ollaan jo vuosia menty tässä ryhmässä yhä vain kovempaan ja raadollisempaan suhtautumiseen ,ja tuo lääkeyhtiöiden ja THL:N sekoilu on kuin piste i:n päälle. En halua olla osallisena tähän koko yhteiskuntaan koska tunnen enemmän halveksuntaa kuin kunnioitusta koko tätä touhua kohtaan, ja selvästi näkee että tämän maan päättäjiltä ei voi odottaan mitään apua ja pelastusta koska ne menevät ja tekevät mitä markkinavoimat käskevät. Jos oy Suomi ab ei parempaan pysty kuin tämä ,niin en tunne että tämä on se Suomi johon synnyin,enkä halua kuulua koko yhteiskuntaan. tämä maa on muuttunut,mutta ei itsestään ,yksilöt ovat muutoksen takana.Päättäjät eivät edes tiedä mitä sana moraali tarkoittaa. Ja minäkö sitten verorahoillani kustannan jonkun THL:N pyörittämisen joka käyttää pikkuisia lapsia hyväkseen rokote sekoiluissaan pilaten näiden lasten terveyden. Hell..tin idiootit!


    Haluan oikean Suomen takaisin, Suomen jossa kunnioitetaan toisia ihmisiä ja jossa ahneus ja raha ei määrittele joka ikistä asiaa.

    VastaaPoista
  18. Olen täsmälleen samaa mieltä tuosta lausumastasi "Haluan oikean Suomen takaisin, Suomen jossa kunnioitetaan toisia ihmisiä ja jossa ahneus ja raha ei määrittele joka ikistä asiaa.".


    "Jos yhteiskunta näkee jo virallisten päättäjienkin taholta noitten lääkeyhtiöiden toiminnan normaalina niin..."

    Ai että normaalina? Jos (USA:n) yhteiskunta pitäisi toimintaa normaalina, ei tuo lääkefirma olisi saanut 2,4 miljardin euron sakkoja.


    En oikein ymmärrä tuota vihaa THL:ää kohtaan. Kai ne sentään tekevät paljon hyvääkin? Suomessa on monet lastentaudit ja kulkutaudit lähes tai kokonaan hävitetty kattavan rokotusohjelman ansioista. Ette te kai vastusta sikotauti-, vihurirokko-, yms. rokotteita, jotka kuuluvat kansalliseen rokotusohjelmaan http://www.ktl.fi/portal/suomi/terveyden_ammattilaisille/rokottaminen/rokotusohjelma ? Ette te kai ole sitä mieltä, että kaikki rokotukset ovat pahasta? Myös jäykkäkouristusrokotus? Onko teidän mielestä paha, että isorokko hävitettiin maailmasta?

    Se, että jokin rokote on otettu käyttöön, kai siinä on laskettu, että siitä olisi enemmän hyötyä kuin haittaa. Jos THL ei olisi rokottanut possuflunssaa vastaan, ja jos se olisi osoittautunut odotettua pahemmaksi taudiksi ja jos ihmisiä olisi kuollut paljon enemmän kuin mitä kuoli (oliko se noin 50 henkeä, jotka kuolivat?), niin varmaan samat ihmiset puhkuisivat nyt vihaa rokottamattomuudesta, jotka nyt puhkuvat vihaa rokottamisesta.

    Sinänsä en kyllä ymmärrä, mitä tämä rokotuskeskustelu tekee tässä ravintoblogissa.

    VastaaPoista
  19. Tuleeko nämä luvut kasvamaan jatkossa?

    "- Sivuvaikutus on silloin vaarallinen, jos nuori on jo aluksi raivon partaalla ja tulee lääkityksen vuoksi ehkä vielä vihaisemmaksi. Mikäli hän ottaa siihen vielä alkoholia tai jotain huumetta, ja jos hän vielä saa sopivasti ampuma-aseen käsiinsä, voi tulla tosi surullisia tapahtumia, toteaa Sipilä.

    Puoli miljoonaa suomalaista syö pillereitä masennukseen. Suurin osa niistä on serotoniinin vahvistajia, niin sanottuja SSRI-lääkkeitä, joiden sivuvaikutuksista varoitetaan lääkeoppaissa. 10 000 alle 19-vuotiaista ja yli 20 000 20-24-vuotiasta syö SSRI-lääkkeitä. Lääkintöneuvos Tapani Sipilän mielestä kyse on jo medikalisaatiosta."

    http://yle.fi/uutiset/psykiatri_masennuslaakkeilla_voi_olla_vaarallisia_sivuvaikutuksia/6173100

    "Mens Mentis"

    VastaaPoista
  20. ""En oikein ymmärrä tätä keskustelua"... Vai etkö markkinasyistä haluakaan ymmärtää? "

    ---> Olet vainoharhainen. Jostain kumman syystä karppaajat ovat poikkeuksellisen vainoharhaista ja salaliittoteorioihin taipuvaista porukkaa, miksiköhän? Kumpi on syy ja kumpi seuraus?

    "Päättäjät eivät edes tiedä mitä sana moraali tarkoittaa. "

    --->Ja oppositioko muka tietäisi? Ainakaan perussuomalaisten moraalilla en menisi kehuskelemaan, niin paljon vihaa ja eripuraa he ovat maahamme kylväneet, äärioikeistolainen siipensä eritoten. Kepulaiset tuskin ovat sen parempia. Vai tarkoititko päättäjillä ehkä jotakin muuta kuin hallitusta?

    "Koko THL pitäisi sulkea ja Heittää ne rikolliset lasten vahingoittajat vankilaan loppuiäksi."

    ---->Hiljaiseksi vetää tuollainen kiihkoilu, mistä juuri annat näytteen. Jos sinä olet se sama veteraaniurheilijan ystävä, joka on "parantunut" masennuksestaan siinä toisessa (masennus-)keskustelussa, niin kyllä sinulla on vielä matkaa tervehtymiseen. Tasapainoinen ihminen ei toivo muiden kuin syyllisten rankaisemista: sivullisia ovat ne, jotka eivät tehneet päätöksiä noihin juttuihin, jotka mainitset, ja sivullisia ovat myös maamme kansalaiset, jotka hyötyvät THL:n työstä kansanterveyden hyväksi. Jos olet sitä mieltä, että joku THL:ssa on syyllistynyt rikokseen, niin oikea tapa on tehdä tutkintapyyntö poliisille. Kun leimaat kaikki THL:n työntekijät rikollisiksi, syyllistyt käsittääkseni THL:n työntekijöiden kunnianloukkaukseen.

    VastaaPoista
  21. Kun on pukki vahtimassa itseään, saattaa totuuskin olla vain pelkkä vale. THL ei hyväksy uskomuksiensa vastaisia tutkimuksia eikä asiantuntijoiksi henkilöitä, jotka eivät varauksettomasti usko sen uskomuksiin. Siksi THL:llä ei ole mitään tekemistä tieteellisyyden kanssa, koska siihen kuuluu varaukseton vallitsevien uskomusten kyseenalaistaminen.

    Organisaatiolla ei ole kunniaa. Moittimalla organisaatiota ei voi syyllistyä kunnianloukkaukseen. Sen tiesitkin jo entuudestaan, koska ole selvästi minua sivistyneempi ja siksi annoit ymmärtää toisin. Näin meitä tavallisia tallaajia on aina helppo uunottaa.

    VastaaPoista
  22. "Suomessa on monet lastentaudit ja kulkutaudit lähes tai kokonaan hävitetty kattavan rokotusohjelman ansioista."

    Kaikkialla länsimaissa sairaudet kääntyivät jyrkkään laskuun jo vuosia ennen rokotteita. Köyhyyden väheneminen tiesi parantuneita elinolosuhteita, joten luonnollisesti sairaudet vähenivät samaa tahtia.

    "Jos olet sitä mieltä, että joku THL:ssa on syyllistynyt rikokseen, niin oikea tapa on tehdä tutkintapyyntö poliisille."

    Usko pois, tuo tapahtuu lähitulevaisuudessa.

    Tässä vähän ihmeteltävää:

    Hepatiitti B-rokotteet vastasyntyneillä poikavauvoilla yhdistetty kolminkertaiseen riskiin sairastua autismiin:
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/21058170

    DTP-rokotteet ja jäykkäkouristusrokotteet lapsilla ja nuorilla lisäävät riskiä sairastua allergioihin ja niihin liittyviin hengitystieoireisiin:
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/10714532

    Suomessa sairastui viisi lasta jäykkäkouristukseen vuosina 1969-1985. Heistä neljä oli rokotettu:
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/8335151

    Rokotteissa käytettävä alumiinihydroksidi yhdistetty kroonisiin kognitiivisiin häriöihin:
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/19748679

    Influenssarokotteista GCA (Giant cell arteritis) ja polymyalgia rheumatica (PMR). Raportti kymmenestä tapauksesta:
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/22235046

    Hepatiitti B-rokotteen jälkeen autoimmuniteettia. Analyysi 93 tapauksesta:
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/22235045

    Uudessa raportissa (Journal of Trace Elements in Medicine and Biology) todetaan, että rokotteissa käytettävä alumiinihydroksidi edistää tiettyjen sairauksien, kuten kroonisen väsymysoireyhtymän, macrophagic myofasciitis-lihassairauden ja ihonalaisen pseudolymfooman syntyä:
    http://www.greenmedinfo.com/blog/can-we-continue-justify-injecting-aluminum-children

    Tohtori Suzanne Humphriesin asiantunteva artikkeli polion "hävittämisestä" rokotteilla ja "polioviruksesta":
    http://www.vaccinationcouncil.org/2012/06/11/cdc-and-friends-sprinting-towards-the-polio-finish-line-by-suzanne-humphries-md/

    Uuden-Seelannin valtion televisioyhtiön video lapsista ja nuorista, jotka ovat kuolleet rokotteisiin ja saaneet vaurioita rokotteista:
    http://tvnz.co.nz/sunday-news/agony-vaccine-choice-19-34-video-4321608

    Alumiinin jakautuminen aivoissa:
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/10612065

    Alumiinin myrkyllisyys aivoissa:
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/11130287

    VastaaPoista
  23. Lisää ihmeteltävää:

    Maissa, joissa rokotetaan eniten pikkulapsia, on pahin lapsikuolleisuus:
    http://het.sagepub.com/content/early/2011/05/04/0960327111407644

    Rokotteiden ja autoimmuunisairauksien yhteydestä:
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed?term=Vaccines%20and%20autoimmune%20diseases%20of%20the%20adult.%20Hedi%20Orbach%2C%20Nancy%20Agmon-Levin%2C%20Gisele%20Zandman-Goddard

    Rokotteiden valmistamiseen käytettävä polysorbaatti 80 lisää kuolemia ja riskiä saada veritulppa, aivohalvaus, sydänkohtaus ja sydämen vajaatoiminta. Polysorbaatti 80 lisää myös kasvainten kasvua ja uusiutumista syöpää sairastavilla henkilöillä. Lisäksi polysorbaatti 80 aiheuttaa hedelmättömyyttä. Annals of Allergy, Asthma and Immunology-lehdessä (Volume 95, Number 6, December 2005 pp. 593-599(7)) julkaistun artikkelin mukaan polysorbaatti 80 voi aiheuttaa vakavia ei-immunologisia anafylaktisia reaktioita:
    http://vactruth.com/2011/11/08/vaccine-ingredients-infertility/

    Polysorbaatti 80 aiheuttaa ei-immunologisia anafylaktisia reaktioita:
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/16400901

    Vuosittaiset kausi-influenssarokotteet voivat heikentää luonnollista immuniteettia influenssaa vastaan:
    http://therefusers.com/refusers-newsroom/annual-flu-vaccination-prevents-and-reduces-t-cell-influenza-immunity-science-daily/

    Kausi-influenssarokotteet aiheuttavat poikkeavuuksia valtimoiden toimintaan:
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/17701480

    Tässä tutkimuksessa hinkuyskärokotteet johtivat
    40-kertaiseen hinkuyskän (B. parapertussis kantaa) lisääntymiseen:
    http://rspb.royalsocietypublishing.org/content/early/2010/02/26/rspb.2010.0010.abstract

    Alumiiniadjuvanttien myrkyllisyys ja autoimmuniteetti lapsilla:
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/22235057

    Influenssarokotteet nostavat tulehdusarvoja raskaana olevilla naisilla ja tämä voi aiheuttaa raskausmyrkytyksiä ja keskosuutta:
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/21945263

    Guillain-Barrén oireyhtymä ja rokotteet. Yhdysvalloissa suurin osa tautitapauksista liittyy influenssa- ja hepatiiti B-rokotteisiin:
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/19730016

    Tohtori Harold E. Buttramin artikkelissa kysytään, voivatko rokotteet aiheuttaa geneettistä hybridisaatiota:
    http://vactruth.com/2012/03/13/vaccines-human-animal-dna/

    Lapsilla, jotka saavat MMR-rokotteen ennen kymmentä ikävuotta, on suurentunut riski sairastua MS-tautiin:
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/19633994

    DTP-rokotteet ja kätkytkuolema:
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/3496805

    DTP-rokotteet voivat aiheuttaa virtsateiden sairauksia ja kätkytkuolemia:
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/15356430

    Rokotteet voivat lisätä paralyyttiseen polioon sairastumisen riskin 25 kertaiseksi:
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/3549394

    Rokotteet yhdistetty transversaaliin myeliittiin:
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/19880568

    Rokotteet voivat aiheuttaa akuuttia disseminoitunuttta enkefalomyeliittiä (ADEM):
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/18976924

    Hepatiitti B-rokotteet yhdistetty anafylaktiseen shokkiin ja kuolemaan pikkulapsilla:
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/20077677

    Rokotteiden adjuvantit voivat aiheuttaa ei-IgE-välitteistä allergiaa tai B-solujen aktivaatiota ja autoimmuniteettia:
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/21785282

    Varhainen DTP-rokotus on yhteydessä lisääntyneeseen kuolleisuuteen tytöillä:
    http://adc.bmj.com/content/early/2012/02/13/archdischild-2011-300646.short

    Rokotteiden alumiini aiheuttaa solukuoleman ja vapauttaa isäntäsolun DNA:n:
    http://www.nature.com/nm/journal/v17/n8/full/nm.2403.html

    VastaaPoista
  24. "Maissa, joissa rokotetaan eniten pikkulapsia, on pahin lapsikuolleisuus:"

    Heh, ai niin kuin Suomessa, jossa on pienin lapsikuolleisuus maailmassa?

    VastaaPoista
  25. "
    Suomessa sairastui viisi lasta jäykkäkouristukseen vuosina 1969-1985. Heistä neljä oli rokotettu:
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/8335151"


    Niin? Entä sitten?

    Tuon tutkimuksen yhteenvedossa sanotaan:
    Five children aged five to 15 years contracted tetanus in Finland between 1969 and 1985, together with 101 adults. Four of the five had been adequately immunized against tetanus. The clinical picture of tetanus was mild or moderate, and none of the children needed respirator treatment. Epilepsy, meningitis and psychogenic symptoms were considered in the differential diagnosis. The course of tetanus in immunized patients is atypical and often benign, but the diagnosis is problematic--in contrast to affected children in developing countries, whose populations are not adequately immunized and where neonatal tetanus is common and often fatal.

    Osaatko englantia, eli ymmärtäkö tuon tekstin, vai haluatko, että suomennan tuon? Jos nimittäin tarkoituksesi on väittää, että jäykkäkouristusrokote = paha, niin tuo ei ainakaan vakuuta. Päinvastoin, tuon perusteella jäykkäkouristusrokote = hyvä.

    Rokotetut lapset sairastavat hyvin, hyvin harvoin jäykkäkouristuksen (eli rokotus ei suojaa jäykkäkouristukselta aivan sataprosenttisesti), mutta rokottamattomalle jäykkäkouristus on hengenvaarallinen tauti.

    Onko tarkoituksesi propagoida jäykkäkouristusrokotetta vastaan, jotta mahdollisimman moni lapsi kuolisi? Miksi haluat tappaa lapsia? En ymmärrä motiivejasi.

    VastaaPoista
  26. Mitä aineita rokotteiden valmistamiseen käytetään? Tässä joitakin esimerkkejä:

    Elohopeaa, alumiinia, formaldehydia, liivatetta, polysorbaatti 80:ntä, ammoniumsulfaattia, fenoksietanolia, beta-propiolactonea, Triton X100-pesuainetta, hyönteisten soluja, hiirten aivoja, sian kudosta, marsuja, kaneja, koiria, vasikan imusolmukkeita, kanan alkioita, hevosen verta, naudasta valmistettua seerumia, apinoiden munuais- ja kivessoluja, abortoitujen ihmissikiöiden soluja ja syöpäsoluja.

    http://vactruth.com/2012/01/21/fly-in-my-vaccine-soup/

    Polysorbaatti 80 ja Triton X 100 ovat aineita, joita on käytetty DDT:n valmistamiseen.
    -molemmat aineet voivat kuljettaa nanohiukkasia aivoihin, koska molemmat läpäisevät aivoverinesteen
    -molemmat immunosuppressiivisia
    -edistävät epileptisiä kohtauksia rotilla
    -aiheuttavat solukuoleman
    -aiheuttavat syöpää rotilla
    -aiheuttavat suolistovaurioita rotilla
    -aiheuttavat verenvuotohäiriöitä, munuaisten vajaatoimintaa, maksan vajaatoimintaa ja lisäksi polysorbaatti 80 yhdessä E-vitamiinin kanssa on aiheuttanut kuolemia lapsilla
    -edistävät infektiosairauksia
    -hajottavat veren punasoluja
    -vaurioittavat rottien sydäntä

    http://vactruth.com/2011/09/10/wwii-military-handbook-reveals-pesticide-chemicals-used-in-infant-vaccines/

    Yhdysvaltain viranomaiset ovat listanneet virallisesti formaldehydin syöpää aiheuttavaksi aineeksi:
    http://www.nytimes.com/2011/06/11/health/11cancer.html?_r=1

    Formaldehydi aiheuttaa leukemiaa:
    http://www.examiner.com/article/leukemia-linked-to-formaldehyde-exposure

    http://www.propublica.org/article/study-reinforces-links-between-formaldehyde-and-cancer-518

    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/20798648

    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/15450712

    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/14600094

    Formaldehydi yhdistetty ALS-tautiin:
    http://news.healingwell.com/index.php?p=news1&id=614428

    Formaldehydi on neurotoksiini:
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/21261675

    Rokotteista autoimmuunisairauksia:
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed?term=Agmon-Levin%20N.%20et%20al.%2C2009%20%E2%80%9CInfluenza%20vaccine%20and%20autoimmunity

    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/15274537

    Tutkimus rokotteissa käytettävien säilöntäaineiden myrkyllisyydestä:
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/20424565

    Tämä tutkimus osoittaa todennäköisen syy-yhteyden rokotteiden alumiinin ja autismin välillä:
    http://omsj.org/reports/tomljenovic%202011.pdf

    Rokotteissa käytettävä alumiini mahdollinen syy Crohnin tautiin:
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/22235058

    Hepatiitti B-rokotteet aiheuttavat maksavaurioita:
    http://www.greenmedinfo.com/blog/hep-b-vaccine-damages-liver-it-supposed-protect

    DTaP-IPV-rokotteen antaminen alle 3-kuukautisille vauvoille yhdistetty kätkytkuolemaan:
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/7557822

    VastaaPoista
  27. Autoimmuunisairauksia rokotteiden adjuvanteista:
    http://lup.sagepub.com/content/21/2/118.full

    Toistuvat immunisoinnit antigeeneilla aiheuttavat systeemistä autoimmuunisairautta:
    http://www.plosone.org/article/info:doi%2F10.1371%2Fjournal.pone.0008382

    CDC, FDA ja rokotevalmistajat keskustelivat rokotteiden aiheuttamista neurologisista vaurioista salaisessa kokouksessa. Julkisuudessa samat tahot vakuuttavat rokoteiden olevan turvallisia:
    http://www.aapsonline.org/vaccines/cdcfdaexperts.htm

    Asiantuntijat arvostelevat WHO:n ja Bill & Melinda Gatesin säätiön toimintaa Intian poliorokotekampanjassa epäeettiseksi. WHO, Bill & Melinda Gatesin säätiö ja toimittajat ilmoittivat alkuvuodesta, miten rokotteilla on saavutettu voitto poliosta Intiassa.
    Tosin jättivät mainitsematta poliorokotteista aiheutuneet poliotapaukset. Lisäksi jätettiin mainitsematta muut rokotteista vaurioita saaneet. Nyt nämä uhrit ovat halvaantuneet, aivan kuin heillä olisi polio. Sairaus nimeltä non-polio acute flaccid paralysis (NPAFP)
    alkoi lisääntyä räjähdysmäisesti alueilla, joissa annettiin useita annoksia poliorokotteita. Intiassa ei tavattu villiä poliota vuonna 2011, mutta samana vuonna löydettiin 47500 NPAFP-tapausta. NPAFP-sairautta on kliinisesti lähes mahdotonta erottaa paralyyttisestä poliosta. Lisäksi NPAFP on kaksi kertaa tappavampi kuin paralyyttinen polio:
    http://therefusers.com/refusers-newsroom/experts-call-who-bill-gates-foundations-role-in-indias-polio-eradication-campaign-unethical-pharmabiz/

    Kesäkuussa 2011 New England Journal of Medicinessä julkaistussa artikkelissa todetaan todennäköinen yhteys rokotteissa käytettävällä, naudan seerumista eristetyn albumiinin ja munuaissairauden välillä:
    http://www.vaccinationcouncil.org/2012/03/09/common-vaccine-ingredient-implicated-in-nejm-article-as-causative-in-serious-type-of-kidney-disease-by-suzanne-humphries-md/

    Rokotetuilla lapsilla 2-5 kertaa enemmän sairauksia kuin rokottamattomilla:
    http://www.vaccineinjury.info/vaccinations-in-general/health-unvaccinated-children/survey-results-illnesses.html

    239 keskosella (ikä alle 35 viikkoa) tehtiin tutkimus, jossa selvitettiin rokotteisiin liittyviä sydän- ja hengitystieoireita sekä tulehdusarvojen (CRP) nousua. Kohonneita tulehdusarvoja esiintyi 70 % vauvoista, jotka saivat yhden rokotteen ja 85 % vauvoista, jotka saivat useampia rokotteita. 43 % vauvoista tulehdusarvot olivat epätavallisen korkeita. 16 % vauvoista oli hengenvaarallisia sydän- ja hengitystieoireita (hengityskatkoksia ja epänormaalia hidasta pulssia). Intraventrikulaarista vuotoa (aivoverenvuoto) oli 17 % niistä vauvoista, jotka saivat yhden rokotteen ja 24 % niistä vauvoista, jotka saivat useita rokotteita. Useat rokotteet olivat yhteydessä refluksitautiin.
    (The Pourcyrous Study: a Major Landmark in Medical History, Journal of Pediatrics, 2009; 151: 167-172.)
    http://www.vaccinationcouncil.org/2012/01/23/considered-innocent-until-proven-guilty-how-does-this-apply-to-shaken-baby-syndrome-and-non-accidental-injury/

    VastaaPoista
  28. "Rokotetut lapset sairastavat hyvin, hyvin harvoin jäykkäkouristuksen (eli rokotus ei suojaa jäykkäkouristukselta aivan sataprosenttisesti), mutta rokottamattomalle jäykkäkouristus on hengenvaarallinen tauti."

    Jos sairastuminen jäykkäkouristukseen ei aiheuta immuniteettia, niin miten sitten rokotteet voivat aiheuttaa immuniteetin?

    Miten vuotavasta haavasta voi seurata jäykkäkouristus, jäykkäkouristusbakteeri kun on anaerobinen?

    Seitsemällä vauvalla, joilla jäykkäkouristus, todettiin vasta-ainetasot 4-13 kertaa suuremmiksi, kuin oletetut vähimmäissuojatasot:
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/1878260

    Jäykkäkouristus kolmella rokotetulla henkilöllä:
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/1565228

    Vauvoilla jäykkäkouristusta huolimatta rokotuksista ja suojaavista vasta-ainetasoista:
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/7706800

    VastaaPoista
  29. "Jos sairastuminen jäykkäkouristukseen ei aiheuta immuniteettia, niin miten sitten rokotteet voivat aiheuttaa immuniteetin?"

    En tiedä. Tosiasia kuitenkin on, että jäykkäkouristusrokotukset säästävät lasten henkiä - rokottamattomille jäykkäkouristus on usein tappava tauti. Et vastannut kysymykseen, miksi propagoit rokotuksia vastaan, nehän säästävät ihmishenkiä? Etkö halua, että ihmishenkiä säästyy?

    "Seitsemällä vauvalla, joilla jäykkäkouristus, todettiin vasta-ainetasot 4-13 kertaa suuremmiksi, kuin oletetut vähimmäissuojatasot:"

    Niin, entä sitten? Tottakai sairastuneella on enemmän vasta-aineita kuin rokottaneilla. Mikä tässä on uutinen?


    "Vauvoilla jäykkäkouristusta huolimatta rokotuksista ja suojaavista vasta-ainetasoista:"

    Niin? Entä sitten?

    Tuon tutkimuksen yhteenvedossa sanotaan:
    Five children aged five to 15 years contracted tetanus in Finland between 1969 and 1985, together with 101 adults. Four of the five had been adequately immunized against tetanus. The clinical picture of tetanus was mild or moderate, and none of the children needed respirator treatment. Epilepsy, meningitis and psychogenic symptoms were considered in the differential diagnosis. The course of tetanus in immunized patients is atypical and often benign, but the diagnosis is problematic--in contrast to affected children in developing countries, whose populations are not adequately immunized and where neonatal tetanus is common and often fatal.

    Osaatko englantia, eli ymmärtäkö tuon tekstin, vai haluatko, että suomennan tuon? Jos nimittäin tarkoituksesi on väittää, että jäykkäkouristusrokote = paha, niin tuo ei ainakaan vakuuta. Päinvastoin, tuon perusteella jäykkäkouristusrokote = hyvä.

    Rokotetut lapset sairastavat hyvin, hyvin harvoin jäykkäkouristuksen (eli rokotus ei suojaa jäykkäkouristukselta aivan sataprosenttisesti), mutta rokottamattomalle jäykkäkouristus on hengenvaarallinen tauti.

    Onko tarkoituksesi propagoida jäykkäkouristusrokotetta vastaan, jotta mahdollisimman moni lapsi kuolisi? Miksi haluat tappaa lapsia? En ymmärrä motiivejasi.

    VastaaPoista
  30. http://www.naturalnews.com/029124_flu_vaccines_quackery.html

    http://www.naturalnews.com/032971_Gwen_Olsen_Big_Pharma.html

    http://www.healthcmi.com/index.php/nursingceus/361-fluvaccinesbannedjapan

    http://www.naturalnews.com/031616_vaccines_Japan.html

    http://childhealthsafety.wordpress.com/2012/06/25/4th-leading-us-cause-of-death-pharmas-drugs/

    http://www.naturalnews.com/029641_vaccines_junk_science.html

    http://www.naturalnews.com/035624_Russell_Blaylock_interview_vaccines.html

    http://www.naturalnews.com/027239_vaccine_flu_vaccines.html

    http://www.naturalnews.com/033447_Institute_of_Medicine_vaccines.html

    http://www.huffingtonpost.com/2011/03/07/japan-halts-vaccines-afte_n_832291.html

    http://www.watoday.com.au/wa-news/flu-vaccination-ban-goes-national-after-fever-convulsions-in-children-20100423-tglp.html

    Tässä vielä suluissa se mitä Suomen korkealuokkainen "vapaa lehdistö" on näistä asioista mieltä :

    ( )

    VastaaPoista
  31. http://www.naturalnews.com/SpecialReports/VaccinesFullStory/v1/VaccineReport-EN.pdf

    VastaaPoista
  32. "http://www.naturalnews.com/SpecialReports/VaccinesFullStory/v1/VaccineReport-EN.pdf"
    "

    Drug companies have infiltrated and seized control over the entire healthcare system, including medical schools, medical journals, hospitals, clinics and the local pharmacy. A doctor’s very livelihood thus depends on blind faith, without questioning any aspect of any vaccination. Even when obvious evidence of vaccine damage occurs right before a doctor’s eyes, s/he is usually unwilling to consider a vaccine as the cause. Though uncorrupt science and medicine support rejection of vaccines, doing so can be considered professional career suicide. The signatories to this document boldly risk this end for the safety of you and your child.

    Hospitals benefit financially from hospitalizations and tests. "


    Jaa että lääkeyhtiöt ovat muka soluttautuneet terveydenhuoltosysteemiin ja kontrolloivat täysin sitä, mitä esimerkiksi sairaaloissamme, apteekeissamme jne. tehdään? En tiedä USA:sta, mutta tuskin Suomen sairaalat hyötyvät lisä-sairaalapäivistä ja testeistä - kun niukkoja resursseja jaetaan, tuskin sairaalamme haluavat lisää avuntarvitsijoita (sellaisia, jotka muka sairastutetaan tahallaan), päinvastoin.

    Kyllä täytyy sanoa, että tuon vainoharhaisemmaksi eivät harhat oikein tule. Jos tuollaiseen soopaan uskoo, niin uskoo varmaan ihan mihin vaan, esimerkiksi enkeleihin ja keijuihin ja maahisiin ja siihen, että lehmät lentävät.

    VastaaPoista
  33. ^ ps. tarkoitin luonnollisestikin julkista terveydenhuoltoa, siis siellä, missä niukkuutta jaetaan.

    VastaaPoista
  34. "http://www.naturalnews.com/SpecialReports/VaccinesFullStory/v1/VaccineReport-EN.pdf"

    Tuossa hörhölinkissä sanotaa mm.:

    "The safe choice is to say no to vaccines. You have control over health choices you make for yourself and your children. You have no control over the outcome of a vaccination.

    You do not need a pediatrician to simply weigh and measure your child and give shots. Consider a naturopathic doctor, a pediatric chiropractor, a doctor of oriental medicine, or a homeopathic doctor. You may find that family doctors of osteopathic medicine are more open‐minded about vaccine‐free choices. "

    Mitähän Suomen laki sanoo tuollaisesta? Saako vanhemmat tappaa lapsensa esimerkiksi jäykkäkouristukseen, jos eivät rokota lapsiaan? Luulisi, että lain pitäisi suojella lapsia jopa omilta idioottivanhemmiltaan. Entä jos vanhemmat eivät hoidata lastensa sairauksia (ja ennaltaehkäise tartuntatauteja) asianmukaisesti vaan turvautuvat kiinalaisiin yrttitohtoreihin tai kaikenmaailman homeopaattipuoskareihin yms.? Jos esimerkiksi syöpää sairastavaa tai synnynnäistä sydänvikaa lasta hoidetaan pelkästään esimerkiksi homeopaattisesti, on se sama kuin tuomitsisi lapsen kuolemaan. Käsittämättömän julmaa omaa lastaan kohtaan. Ja pelkästään sen takia, että vanhemmalla ei riitä älyä sen vertaa, että kyseenalaistaisi edes pikkaisen kaiken maailman hörhöhihhulisivustoja ja -linkkejä.

    VastaaPoista
  35. "Hepatiitti B-rokotteet aiheuttavat maksavaurioita:
    http://www.greenmedinfo.com/blog/hep-b-vaccine-damages-liver-it-supposed-protect"

    + 2-4 muuta hepatiittirokotteen haittavaikutuslinkkiä.

    Ja mikä oli pointtisi noissa hepatiitti-linkeissä? Että joillakin rokotteilla on haittavaikutuksia? Vaiko se, että koska hepatiittirokotuksella on haittavaikutuksia joillekin potilasryhmille, kaikilla muillakin rokotteilla on haittavaikutuksia kaikille potilaille, eikä mitään hyötyä kenellekään potilaalle? Mitä sinä oikein siis yrität sanoa kaikilla noilla linkeilläsi?

    Suomessa hepatiittirokotus ei kuulu kansalliseen rokotusohjelmaan. Vain riskiryhmään kuuluvat rokotetaan (olettaisin, että suonensisäisiä huumeita käyttävät, ja mm. Venäjälle matkustavat). http://www.ktl.fi/portal/suomi/terveyden_ammattilaisille/rokottaminen/rokotusohjelma

    Vaikea uskoa, että USA:ssakaan rokotettaisiin vastasyntyneitä (enää?) hepatiittirokotuksella, jos tuollaisia haittavaikutuksia on esiintynyt. Kai se on sama kuin lääkkeidenkin osalta: jos löydetään haittavaikutuksia, haitat ja hyödyt pitää punnita erityisen tarkasti, ja joissain tapauksessa lääke/rokotus pitää jopa vetää pois markkinoilta kokonaan. Oliko tämä jotenkin yllätys sinulle?

    Eiköhän se ohjeistus eri maiden kansallisiin rokotusohjelmiin lähde ylipäätänsä siitä, että onko rokotuksesta enemmän haittaa vaiko hyötyä. Ihan sama se on syöpäseulontojenkin kanssa, siinä punnitaan haitat ja hyödyt, sekä kustannukset seulonnasta (vrt. rokottamisesta) ja seulomatta jättämisestä (vrt. rokottamattomuus). Ainakin syöpäseulonnoissa tehdään tarkka kustannusarvio seulonnasta ja seulomatta jättämisestä, ja valitaan se vaihtoehto, josta on eniten rahallista hyötyä. Eiköhän se kansallinen rokotusohjelmakin ole laadittu sitä silmällä pitäen, että siinä säästetään yhteiskunnan varoja, kun ei tarvitse hoitaa tartuntatauteja (sairaanhoito monissa tartuntataudeissa vaatii eristyksen, eli on kalliimpaa). Oletettavasti/toivottavasti näiden kansallisten ohjelmien tarkoitus on tietysti myös vähentää inhimillistä kärsimystäkin. Todella vaikea kuvitella tilanne, jossa ehdoin tahdoin aiheutettaisiin enemmän haittaa kuin hyötyä, tai enemmän kustannuksia yhteiskunnalle, tai inhimillistä kärsimystä.

    VastaaPoista
  36. "En tiedä. Tosiasia kuitenkin on, että jäykkäkouristusrokotukset säästävät lasten henkiä - rokottamattomille jäykkäkouristus on usein tappava tauti. Et vastannut kysymykseen, miksi propagoit rokotuksia vastaan, nehän säästävät ihmishenkiä? Etkö halua, että ihmishenkiä säästyy?"

    Jäykkäkouristusrokotteet siis rikkovat kaikkia luonnonlakeja, estämällä jollakin yliluonnollisella tavalla sairauden syntyä.

    Yhdysvalloissa sairastuminen ja kuolleisuus jäykkäkouristukseen väheni yli 99 % ennen rokotteen tuloa markkinoille 1940-luvulla.

    Australiassa on keskimäärin 12 jäykkäkouristustapausta vuosittain. Puolet näistä rokotettuja.

    Kysyn uudestaan: miten on mahdollista, että jäykkäkouristusrokotteet tarjoavat immuniteetin jäykkäkouristusta vastaan, jos sairastuminen jäykkäkouristukseen ei tuota immuniteettia? Onko THL:llä jotain salaista tutkimustietoa, jota ei haluta jakaa muiden kanssa?

    Rokotteen aktiivinen ainesosa on myrkkyä. Tuottavatko rokotteet vasta-aineita myrkkyä vastaan?

    Jäykkäkouristus on myös täysin parannettavissa oleva sairaus, toisin kuin asiantuntijat tällä palstalla pelottevat.

    VastaaPoista
  37. "Eiköhän se ohjeistus eri maiden kansallisiin rokotusohjelmiin lähde ylipäätänsä siitä, että onko rokotuksesta enemmän haittaa vaiko hyötyä."

    Yhdysvaltain hallitus on vuodesta 1990 lähtien koonnut rokotteiden haittavaikutuksia VAERS:n tietokantaan. Vaikka vain noin 1-5 % kaikista rokotteiden haittavaikutuksista raportoidaan VAERS:iin, löytyy tietokannasta tuhansia rokotteiden haittavaikutuksia, mm. kuolemia ja aivovaurioita:
    http://www.medalerts.org/

    Toki rokotteista on hyötyä, nimittäin taloudellista hyötyä. Ongelma on tällä hetkellä se, että harvat osaavat yhdistää sairautensa rokotteisiin. Onneksi yleinen tietoisuus on alkanut lisääntyä maailmanlaajuisesti, pian saamme nähdä tietyt tahot vastaamassa rikoksistaan.

    VastaaPoista
  38. Kuten THL:n asiantuntijat ja skepot toteavat, mikään rokote ei ole 100 % tehokas:

    Brasiliassa tuhkarokkoa rokotettujen keskuudessa:
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/8668833

    Tuhkarokkoepidemia Quebecin alueella, huolimatta 99 % rokotekattavuudesta:
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/1884314

    Tuhkarokkoa rokotettujen keskuudessa Nepalissa:
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/16583967

    BCG-rokotteiden teho tuberkuloosia vastaan 0 %. Tuberkuloosia enemmän niillä, jotka saivat kaksi annosta rokotetta (verrattuna plaseboryhmään):
    http://www.thelancet.com/journals/lancet/article/PIIS0140-6736(96)02166-6/abstract

    BCG-rokotteiden teho tuberkuloosia vastaan 0 %.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/10573656

    Sikotautiepidemia Iowassa. 94 % sikotautiin sairastuneista oli rokotettuja:
    http://www.cdc.gov/mmwr/preview/mmwrhtml/mm55d518a1.htm

    Sikotautia rokotetuilla:
    http://jvi.asm.org/content/86/1/615.abstract

    Sikotautiepidemia koululaisten keskuudessa. 99,6 % sikotautiin sairastuneista oli rokotettuja:
    http://general-medicine.jwatch.org/cgi/content/citation/1994/114/2

    Tuhkarokkoepidemia Texasissa. 99 % tuhkarokkoon sairastuneista oli rokotettu tuhkarokkoa vastaan:
    http://www.nejm.org/doi/full/10.1056/NEJM198703263161303

    Tuhkarokkoepidemia koululaisten keskuudessa. 70 % tuhkarokkoon sairastuneista oli rokotettu tuhkarokkoa vastaan:
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/3826461

    Tuhkarokkoepidemia Unkarissa. Vuosina 1970-1973 syntyneistä 93 % oli rokotettu ja vuoden 1973 jälkeen syntyneistä 98 % oli rokotettu:
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/1468837

    Hinkuyskää rokotetuilla lapsilla:
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/10998384

    Vuonna 2010 Pakistanissa 78 % polioon sairastuneista lapsista oli rokotettu poliota vastaan:
    http://dawn.com/2010/12/22/incidence-of-polio-among-vaccinated-children-alarms-govt/

    "the long-term use of the live poliomyelitis vaccine has not stopped circulation of virulent polioviruses."
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/9670753

    80% - 90 % hinkuyskätapauksista Washingtonissa rokotettujen keskuudessa:
    http://therefusers.com/refusers-newsroom/80-to-90-of-wa-state-pertussis-cases-are-in-the-vaccinated-skagit-county-health-department/

    VastaaPoista
  39. Esitä samalla tiedot siitä, paljonko rokottamattomia ja siksi sairastuneita olisi kuollut tai vammautunut noihin tauteihin. 100 000 000 - kertaisesti verrattuna haittavaikutuksiin? Suhteellisuudentajua?

    VastaaPoista
  40. http://fi.wikipedia.org/wiki/Polio#Polion_torjunta


    Polion torjunta

    Koska kyseessä on virustauti, taudin akuuttia vaihetta ei voida hoitaa. Samoin, koska hermosolut uusiutuvat hyvin hitaasti, tuhoutuneita hermosoluja ei voida korvata. Tulevaisuudessa halvausoireita ehkä voidaan hoitaa kantasoluhoidoilla, mutta painopiste on ennaltaehkäisyssä ja rokotuksissa.

    Ensimmäisen toimivan poliorokotteen keksi Jonas Salk 1954. Muutaman vuoden päästä Albert Sabin laski markkinoille oman rokotteensa. Salkin rokote sisältää tapettuja viruksia, ja se annetaan pistoksella; Sabinin elävää mutta heikennettyä virusta sisältävä rokote voidaan ottaa suun kautta esimerkiksi sokeripalaan imeytettynä ("sokeripalarokote"). Salkin rokote on turvallinen, mutta antaa vain osittaisen suojan; Sabinin rokotteeseen liittyy tartuntariski (noin 0,00001 %) mutta sen avulla saadaan pysyvämpi immuniteetti kuin Salkin rokotteella. Rokotteilla polio saatiin hävitettyä teollisuusmaista 1950- ja 1960-luvuilla.

    1970-luvulla polio iski takaisin kehitysmaissa. Elintason kohotessa ihmisten luontainen vastustuskyky oli heikentynyt, ja polioepidemiat iskivät nyt Intiassa, Aasiassa ja Afrikassa. Miljoonat ihmiset kuolivat tai halvaantuivat loppuiäkseen. Rotary International käynnisti kampanjan poliorokotusten organisoimiseksi ja polion torjuntaan. Rokotusten ansiosta poliotartunnat on saatu rajattua.

    Vuonna 2004 Maailman terveysjärjestö julkisti kolmen miljardin dollarin kampanjan polion hävittämiseksi maapallolta vuoteen 2006 mennessä. Tällä hetkellä sairaudesta kärsitään lähinnä Intiassa ja Nigeriassa. Alkuvuonna 2006 poliota oli enää neljässä maassa.
    Polion esiintyminen

    Poliota on suurimmassa osassa maailmaa pidetty jo hävitettynä tautina. Kuitenkin rokoteperäiseen polioon sairastuminen on Kansanterveyslaitoksen mukaan Suomessakin mahdollista kattavista rokotuksista huolimatta.[1]



    Onko se on kamalaa, että miljoonat ihmiset eivät enää kuole ja vammaudu polioon? Miksi yrität huijata ihmiset olemaan ottamatta poliorokotteita niin, että ihmisiä taas alkaisi kuolla ja vammautua MILJOONITTAIN?

    VastaaPoista
  41. "Jos sairastuminen jäykkäkouristukseen ei aiheuta immuniteettia, niin miten sitten rokotteet voivat aiheuttaa immuniteetin?"

    Jäykkäkouristuksen aiheuttava taudinaiheuttaja (eli bakteeeri http://en.wikipedia.org/wiki/Clostridium_tetani) on eri asia kuin rokote, ks. http://en.wikipedia.org/wiki/Tetanus_vaccine - toinen on bakteeri, toinen on bakteerin inaktivoitu toksiini. Tajuatko?

    http://en.wikipedia.org/wiki/Tetanus#Prevention

    " Unlike many infectious diseases, recovery from naturally acquired tetanus does not usually result in immunity to tetanus. This is due to the extreme potency of the tetanospasmin toxin; even a lethal dose of tetanospasmin is insufficient to provoke an immune response.

    Tetanus can be prevented by vaccination with tetanus toxoid.[10] The CDC recommends that adults receive a booster vaccine every ten years,[11] and standard care practice in many places is to give the booster to any patient with a puncture wound who is uncertain of when he or she was last vaccinated, or if he or she has had fewer than three lifetime doses of the vaccine. The booster may not prevent a potentially fatal case of tetanus from the current wound, however, as it can take up to two weeks for tetanus antibodies to form.[12] In children under the age of seven, the tetanus vaccine is often administered as a combined vaccine, DPT/DTaP vaccine, which also includes vaccines against diphtheria and pertussis. For adults and children over seven, the Td vaccine (tetanus and diphtheria) or Tdap (tetanus, diphtheria, and acellular pertussis) is commonly used.[10]

    The WHO certifies countries as having eliminated maternal or neonatal tetanus. Certification requires at least two years of rates < 1 case per 1000 live borns. In 1998 in Uganda, 3,433 tetanus cases were recorded in new-born babies; of these, 2,403 died. After a major public health effort Uganda in 2011 was certified as having eliminated tetanus.[13]"


    Siis: Noin kaksi kolmesta (eli 2403 vastasynynyttä 3433:sta) rokottamattomasta jäykkäkouristukseen sairastuneesta vastasyntyneestä kuoli Ugandassa 1998.

    Onko tämä sinusta toivottava asiaintila? Haluatko ihan oikeasti, että useimmat jäykkäkouristukseen sairastuneet vastasyntyneet kuolevat? Miksi haluat vastasyntyneiden kuolemaa?

    Sinä voit aivan vapaasti olla ottamatta jäykkäkouristusrokotetta (ja hoitaa esimerkiksi kirveellä irtihakattua varvastasi vaikka homeopatialla tai millä haluatkin), mutta älä propagoi hengenvaarallisten asioiden puolesta.

    VastaaPoista
  42. Anonyymi kommentointi tekee keskustelusta ihan roskatasoista. Kannattaisi poistaa mahdollisuus postaamiseen ilman nimimerkkiä.

    VastaaPoista
  43. Tässä rokousdenialistille infoa (alla).

    Kun luet tuon, mieti samalla, miksi olet valmis tappamaan 57 MILJOONAA ihmistä vuodessa sairauksiin, jotka olisivat estettävissä rokotuksen avulla. Miksi? Vihaatko ihmisiä niin paljon?

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Rokote#Rokotusten_ja_rokotusohjelmien_hy.C3.B6dyt


    Rokotusten ja rokotusohjelmien hyödyt

    Vallitsevan lääketieteellisen näkemyksen mukaan rokotusohjelmien hyödyt ovat kiistattomia sekä rokotettavalle itselleen että koko yhteisölle.[1] Esimerkiksi Suomessa, missä neuvolajärjestelmän ansiosta on kattava yleinen rokotusohjelma ja noin 92 prosenttia lapsista saa vapaaehtoisesti kaikki rokotusohjelman mukaiset rokotukset, on monia hengenvaarallisia tauteja, kuten tuberkuloosi, kurkkumätä, jäykkäkouristus, tuhkarokko, sikotauti ja vihurirokko saatu hävitetyksi melkein kokonaan.[11] Kansanterveyslaitoksen rokoteosaston johtajan mukaan tuberkuloosin väheneminen johtuu pääasiassa elinolosuhteiden ja hygienian kohenemisesta eikä rokotuksista, mutta rokotteilla on kuitenkin estetty tehokkaasti pikkuvauvojen sairastumista tuberkuloosin aiheuttamaan aivokalvontulehdukseen ja koko elimistöön leviävään tuberkuloosiin, joka on usein tappava.[12] WHO:n mukaan vuonna 2002 maailmassa kuoli 1,4 miljoonaa alle viisivuotiasta lasta sairauksiin, jotka olisi voitu estää järjestelmällisillä rokotusohjelmilla. Määrä on 14 prosenttia kaikista alle viisivuotiaiden kuolemantapauksista.[13] Rokotusohjelmista huolimatta maailmassa kuoli vuonna 2002 noin 57 miljoonaa ihmistä sairauksiin, jotka olisi voitu estää rokotuksilla.[14] Rokotusten avulla on maailmasta hävitetty kokonaan isorokko, joka vielä vuonna 1970 vei kaksi miljoonaa ihmishenkeä vuodessa. WHO julisti taudin täysin hävitetyksi vuonna 1980. Isorokkoon ei ole olemassa parantavaa hoitoa, ja sairastuneista jopa 30 prosenttia menehtyi.[15]

    Rokotusten vastaisessa kirjallisuudessa usein esitetään, että tartuntatautien määrä oli kääntynyt jo laskuun ennen laajamittaisten rokotusohjelmien käynnistymistä ja että syy tautien vähenemiseen, ainakin kehittyneessä maailmassa, olisi pääasiassa parantunut hygienia ja elinolot. Vaikka hygienialla, antibiooteilla ja väljemmillä elinolosuhteilla on ollut osuutensa asiassa, tilastot osoittavat että myös rokotteilla on ollut merkittävä vaikutus. Esimerkiksi tuhkarokon yleisyydessä on ollut vuosien varrella jaksollista vaihtelua, mutta pysyvää ja merkittävää tapausten vähenemistä ilmeni vasta sen jälkeen kun tuhkarokkorokote otettiin laajamittaisesti käyttöön vuonna 1963. Hepatiitti B:tä lukuun ottamatta muiden tartuntatautitapausten yleisyydessä on havaittavissa samankaltaista merkittävää vähenemistä rokotteen käyttöönoton jälkeen. Hepatiitti B:n arvellaan kääntyvän laskuun noin 15 vuoden kuluessa.[16]

    Niissä kehittyneissä maissa, joissa rokotusohjelmasta on poistettu jokin rokote esimerkiksi sivuvaikutusepäilyjen vuoksi, vaikutukset taudin esiintymiseen ovat olleet erittäin merkittäviä. Britannia, Japani ja Ruotsi poistivat hinkuyskärokotteen rokotusohjelmasta 1970-luvulla. Pian sen jälkeen muun muassa Britanniassa alkoi laaja, yli 100 000 tapauksen hinkuyskäepidemia, joka vuoteen 1978 mennessä oli aiheuttanut 36 kuolemantapausta. Japanissa rokotettujen määrän lasku 70 prosentista 20–40 prosenttiin aiheutti hinkuyskätapausten lisääntymisen 393 tapauksesta (1974) 13 000:een (1979).[16]

    Rokotuksia pidetään yhtenä kustannustehokkaimmista terveysinvestoinneista. Esimerkiksi Keniassa vuonna 2002 toteutetun tuhkarokkorokotusohjelman, jossa rokotettiin 12,8 miljoonaa lasta, on arvioitu säästävän yli $12 miljoonaa terveydenhoitokuluista ohjelmaa seuranneen kymmenen vuoden aikana. Saman ajanjakson aikana ohjelma tulee estämään 3 850 000 tuhkarokkotartuntaa ja 125 000 kuolemantapausta. Yhdysvalloissa tehdyn kustannusanalyysin perusteella jokainen rokotuksiin investoitu dollari säästää 2–27 dollaria terveydenhuollon kustannuksista.[17]

    VastaaPoista
  44. Mitä tulee rokotusten haittavaikutuksiin, niin ne pitää tosiaan suhteuttaa em. hyötyihin:

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Rokote#Rokotusten_haitat

    "Tartuntatautiviranomaisten ja WHO:n mukaan rokotteet ovat erittäin turvallisia ja maailmassa annetaan vuosittain miljardeja rokotuksia.[18][19] Rokotteiden turvallisuutta tutkivat ja valvovat sekä kansalliset elimet, kuten Suomessa Lääkelaitos ja Kansanterveyslaitos ja Yhdysvalloissa FDA ja CDC, että kansainväliset järjestöt, kuten Maailman terveysjärjestö WHO.

    Kuten kaikkiin lääkkeisiin, myös rokotteisiin liittyy haittoja. Toisin kuin monilla muilla lääkkeillä, ei rokotusten yhteydessä ilmeneviä ei-toivottuja vaikutuksia yleensä kutsuta sivuvaikutuksiksi vaan haittavaikutuksiksi. Tämä johtuu siitä, että rokotteilla ei yleensä ilmene sellaisia vaikutusmekanismista johtuvia suhteellisen harmittomia vaikutuksia joita muiden lääkkeiden yhteydessä nimitetään sivuvaikutuksiksi.[20]"

    Tuolla sivulla on taulukko, jota ei sellaisenaan voi siirtää tänne, mutta sisältää olennaisia vertailuja, esimerkiksi:

    esnimmäisenä:
    TUHKAROKKO-haitat [vs. MPR-ROKOTE-haitat]
    ------------------------------------------
    Enkefaliitti 1 per 2 000 [vs. Enkefaliitti tai vakava allerginen reaktio 1 per 1 000 000]
    Keuhkokuume 1 per 20 [vs. -]
    Kuolema 1 per 3 000 kehittyneessä maailmassa, jopa 1 per 5 kehitysmaissa [vs. -]

    SIKOTAUTI-haitat [MPR-ROKOTE-haitat]
    Enkefaliitti 1 per 300 [vs. -]

    viimeisenä:
    HINKUYSKÄ-haitat [vs. ROKOTTEEN haitat]
    ----------------------------------------------


    Keuhkokuume 1 per 8 [vs. -]
    Enkefaliitti 1 per 20 [vs. -]
    Kuolema 1 per 200 [vs. Kuolema: ei todistettuja tapauksia]
    Enkefaliitti 1 per 300 [vs. -]


    -----------------------

    Onko sinusta hyvä asia, että rokottamattomat kuolevat tuhkarokkoon (Kuolema 1 per 3 000 kehittyneessä maailmassa, jopa 1 per 5 kehitysmaissa)? Miksi se on hyvä asia? Tuleeko sinulle hyvä mieli, jos propagandasi ansioista ihmisiä kuolee enemmän?

    VastaaPoista
  45. (WHO:)
    Six common misconceptions about immunization
    http://www.who.int/immunization_safety/aefi/immunization_misconceptions/en/index.html

    Tuosta voi lukea vastauksia moniin tässäkin keskustelussa kiroittaneen rokotusdenialistin väitteisiin.

    Tämä teksti on erityisesti sinulle:


    "The fact is that a child is far more likely to be seriously injured by one of these diseases than by any vaccine. While any serious injury or death caused by vaccines is too many, it is also clear that the benefits of vaccination greatly outweigh the slight risk, and that many, many more injuries and deaths would occur without vaccinations. In fact, to have a medical intervention as effective as vaccination in preventing disease and not use it would be unconscionable."

    VastaaPoista
  46. "Jäykkäkouristuksen aiheuttava taudinaiheuttaja (eli bakteeeri http://en.wikipedia.org/wiki/Clostridium_tetani) on eri asia kuin rokote, ks. http://en.wikipedia.org/wiki/Tetanus_vaccine - toinen on bakteeri, toinen on bakteerin inaktivoitu toksiini. Tajuatko?"

    Tuo ei edelleenkään vastaa kysymykseeni siitä, miten on mahdollista, että jos sairastuminen jäykkäkouristukseen ei aiheuta immuniteettia, niin miten sitten rokotteet voivat aiheuttaa immuniteetin?"

    Jäykkäkouristusta aiheuttavat jäykkäkouristusbakteerin myrkyt. Tuottaako rokote vasta-aineita myrkkyjä vastaan?

    "Siis: Noin kaksi kolmesta (eli 2403 vastasynynyttä 3433:sta) rokottamattomasta jäykkäkouristukseen sairastuneesta vastasyntyneestä kuoli Ugandassa 1998."

    Että oikein Ugandassa? Vuoden 2010 tilaston mukaan bruttokansantuote oli 470 dollaria asukasta kohden. Tätäkö vertaat sairauksien osalta länsimaihin? Toki me kaikki tiedämme, että ugandalaiset lapset eivät tarvitse puhdasta vettä, ravintoa tai saniteettia. Miljardit dollarit kannattaa sen sijaan mällätä rokotteisiin.

    VastaaPoista
  47. "Rokotusten ansiosta poliotartunnat on saatu rajattua"

    Toki saadaan rajattua, kun muutetaan sairauden nimeä.Se mikä ennen oli poliota, on tänään aseptinen meningiitti, Guillain-Barrén oireyhtymä, krooninen väsymysoireyhtymä, kolera morbus, postpoliosyndrooma, akuutti veltto halvaus, ECHO-virus, selkäydinkalvojen tulehdus, transversaalimyeliitti ja enkefaliitti. 170 sairauden oireet sopivat polioon.

    Tohtori Suzanne Humphriesin asiantunteva artikkeli polion "hävittämisestä" rokotteilla ja "polioviruksesta":
    http://www.vaccinationcouncil.org/2012/06/11/cdc-and-friends-sprinting-towards-the-polio-finish-line-by-suzanne-humphries-md/

    Brasilian intiaanien keskuudessa tehdyssä tutkimuksessa havaittiin, että viruksen johdonmukaisesta esiintyvyydestä huolimatta, itse sairautta ei esiintynyt.
    "In additionto the tests recorded in the table, studies of antibody avidity according tothe techniques of Sabin (1957) were made on six randomly selected specimens.
    All six specimens were positive for antibodies to all three types of 122 NEEL ET AL. poliomyelitis, providing additional confirmation of the validity of the findings."

    "The paradox of a virtual absence of paralytic poliomyelitis among such heavily infected groups as this, despite high antibody titers, is well known, but the interpretation of the observation remains under discussion."
    http://ukpmc.ac.uk/articles/PMC1932461/pdf/ajhg00547-0066.pdf

    Vuoden 1958 polioepidemiassa Michiganissa, huomattiin, että suurimmassa osassa paralyyttisissä ja ei-paralyyttisissä poliotapauksissa, syynä ei ollut poliovirus:
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/13804929

    Rokotteesta poliota:
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/7906372

    Paralyyttistä poliota kahdella henkilöllä, jotka olivat olleet läheisissä kontakteissa poliorokotteen saaneiden lasten kanssa:
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/3687370

    Lapsi sai paralyytisen polion veljeltään, joka oli rokotettu poliota vastaan:
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/10983013

    Kolme lasta sairastui paralyyttiseen polioon rokotteista Bulgariassa:
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/19626606

    Inaktivoitu poliovirusrokote ja rokotteeseen liittyvä paralyyttinen polio:
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/9002483

    Rokotteeseen liittyvä paralyyttinen polio:
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/10323041

    Vuosina 1973-1984 Yhdysvalloissa tavattiin 138 tapausta paralyyttistä poliota. Näistä 76 % liittyi rokotteisiin:
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/3029445

    Rokotteeseen liittyvä paralyyttinen polio ja HIV-infektio:
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/7905058

    Rokotteeseen liittyvä polio:
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/7906370

    Ugandalaisessa sairaalassa vuonna 1977 kuoli kuukauden aikana yli 600 lasta poliorokotteeseen:
    http://www.naturalnews.com/022400.html

    VastaaPoista
  48. Kysyt liian vaikeita. En ole opiskellut immunologiaa (etkä kyllä ole sinäkään).

    Pitäneeköhän tämä paikkansa:

    "Rokotteet perustuvat siihen faktaan, että ns. epäspesifinen immuniteetti, eli se puolustusreaktio, jonka immuunijärjestelmä aikaansaa kohdatessaan jonkin taudinaiheuttajan ensimmäisen kerran, on aivan liian epätarkka ja heikko monien vaarallisen tautien kohdalla verrattuna ns. toisen asteen immuniteettiin, jolloin järjestelmä on jo kohdannut kerran taudinaiheuttajan tai sen osan, jolloin spesifinen immuniteetti juuri sitä mikrobia kohtaan voi toimia nopeasti ja tehokkaasti."

    Tetanusrokotehan uusitaan kymmenen vuoden välein varmaankin juuri tuosta syystä, jotta spesifinen immuniteetti pysyisi voimassa.

    VastaaPoista
  49. Edellinen lainaus oli täältä:
    http://www.meidanperhe.fi/keskustelut/alue/34/viestiketju/276753/_oli_pakko_

    ja siellä myös ilmeisesti sama kirjoittaja kirjoitti:

    "suoraan lainattu mikrobiologian kirjasta:
    tetanuksesta:immuniteetti:Antitoksiinivasta-aineet suojaavat täysin taudilta.Taudin aikana niitä EI kuitenkaan synny ilmeisesti siksi,että syntyvä toksiini absorboituu nopeasti hermoihin. "
    (En tiedä, pitääkö paikkansa.)

    Olen parhaani mukaan yrittänyt etsiä vastausta kysymykseesi, jospa sinä vastaisit minun kysymyksiini. Esimerkiksi se, että miksi haluat, että MILJOONAT ihmiset kuolevat tauteihin, jotka ovat estettävissä yksinkertaisen rokotteen avulla? Saatko jotain perverssiä nautintoa ajatuksesta, että propagandasi takia joku lahopää-äiti tai -isä ei rokota lapsiaan, ja lapsi sen takia kuolee tai vammautuu? Mikä siinä niin ihanaa on?

    VastaaPoista
  50. En ole vieläkään saanut vastausta kysymyksiini. Jos luonnollisia vasta-aineita ei voi saada sairastamalla jäykkäkouristus, miten voidaan saada keinotekoisia vasta-aineita rokotteilla? Antitoksiinivasta-aineet tarkoittavat ilmeisesti adjuvanttien aikaansaamaa vasta-aineiden nousua

    Jäykkäkouristusrokotteet aiheuttavat samanlaisia
    T-solutasoja kuin AIDS-potilailla:
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/6228737

    VastaaPoista
  51. Vastahan tuossa juuri vastasin. Jos haluat oppia immunologiaa, on aika turha kysellä anonyymeiltä keskustelupalstoilla. Hanki alan oppikirja, jos asia kiinnostaa. (Eikös ne adjuvantit muuten ole pelkkiä tehosteita, eikä siis itse niitä aineita, joita vastaan keho tuottaa vasta-aineita?)

    En ymmärrä tätä(kään) vääntöä. Mikä on viestisi varsinainen sisältö? Yritätkö totuudenvastaisesti esittää, että jäykkäkouristusrokote ei toimi, että se ei säästä miljoonia ihmishenkiä, vai mitä sinä ajat takaa?

    Miksi haluat tappaa miljoonia ihmisiä?

    VastaaPoista
  52. voi mitä joukkohysteriaa täällä taas viljellään, MILJOONIA TULEE KUOLEMAAN!


    Kun näillä tiukasti poteron pohjalle jumittuneille menee jo siinä vaiheessa kurat housuun kun aletaan oikeasti kertoa asian toista puolta, virallinen propagandahan on vain pelkästään alusta asti korostanut rokotteiden hyötyjä, ja myynnin edistämiseksi on vältetty kuin ruttoa kertomasta asian oikeaa puolta joka on että rokotteet voivat olla erittäin vaarallisia ja tappaa .

    Koko rokote kampanja on alunperin lähtenyt valheellisesti liikkeelle, ei kerrota vaaroista,riskeistä, ei kerrota että kun nyt viet lapsesi ottamaan piikin niin se voi olla viimeinen kerta kun näet lapsesi elossa, ei kerrota että lapsi voi saada pysyvät vamman, lapsen immunoteetti voi mennä pilalle etc etc...

    Nyt, 2012 on todellakin jo korkea aika nostaa kissa pöydälle ja kertoa kaikki likaiset yksityiskohdat tuosta busineksestä, korkea aika kertoa ihmisille riskeistä mitä piikki voi tehdä, tässä nyt on jo ihan riittämästi kerätty dataa vuosikymmeniä että kukaan täysjärkinen ei voi väittää rokotteita turvallisiksi, ja niin kauaun kuin SALAILU JA PEITTELY jatkuu on vain lisättävä näitten rokotteiden vahingollisten vaikutusten kertomista, KOSKA IHMISILLÄ TODELLAKIN ON KAIKKI OIKEUS TIETÄÄ KAIKKI RISKIT.

    Sinä joka täällä pelottelet edustat vain typerää salailu seuraa joka haluaa jatkaa tätä touhua kuten tähänkin asti...business as usual, antaa ihmisten kuolla ja pilata terveytensä koska et halunnut että heillä olisi oikeus saada itse päättää ja tehdä oma riskiarviointi. Kaikki tiedot rokotteiden haitoista on saatava julki asap , ja sen jälkeen on kunkin yksilön oma asia minkä ratkaisun tekee oman tai läheisensä puolesta rokotteiden osalta.ÄLÄ LEIKI JUMALAA, SINULLA EI OLE MITÄÄN OIKEUTTA PAINOSTAA IHMISIÄ TEKEMÄÄN YHTÄÄN MITÄÄN MIKÄ VOI VAHINGOITTAA TOISEN IHMISEN TERVEYDEN.

    Ihmisillä on oikeus tietää ja päättää itse, nyky menollahan ihmiset pääasiassa kuulevat vain valheellisen suitsutuksen rokotteiden hyödyistä, mikä on oikein hyvä lääkeyhtiöiden kannalta.

    On sitäpaitsi niin paljon dataa joka on ristiriidassa kaiken tuon pro rokote kanpanjoinnin kanssa, alkaen jo isorokko ajoista että jo tuollainen valheellinen tiedottaminen haiskahtaa enemmän huijaukseslta kuin tieteeltä( ja turha kysyä linkkejä , ne on mainittu jo tässä ja masennus topikissa, tiedän kyllä ettet muutenkaan pysty hyväksymään niitä virallisia tilastoja)


    KAIKKI TIETO JULKI JA YKSILÖN ITSEMÄÄRÄÄMISOIKEUS KUNNIAAN, VASTA SITTEN ALETAAN OLLA EDES JOSSAIN ASIANMUKAISELLA LINJALLA. Ennen kuin se tapahtuu on kyse ihmisten huijaamisesta.


    Tuon hysterian ja syyllistämis mantran hokeminen täällä on samaa tasoa kuin Nalle Kekkosen psykoanalyysi,ihme pelle..

    VastaaPoista
  53. Rokotteilla on toki vaaransa, sitä ei kukaan tässä keskustelussa ole kiistänyt. Niihin on jopa kuollut ihmisiä. Rokottamattomuudella on kuitenkin paljon, paljon isommat vaarat. Miljoonia ihmisiä kuolee rokottamattomuuden vuoksi. Noin 57 miljoonaa vuodessa.

    Toistettakoon vielä kerran: rokotteisiin ei kuole miljoonia ihmisiä, mutta rokottamattomuuteen siis kuolee.

    Jos maailmassa tehtäisiin niin kuin sinä ilmeisesti haluat, eli jätettäisiin kaikki rokottamatta, ei puhuttaisi enää "vain" 57 miljoonista, vaan paljon, paljon isommista kuolinuhriluvuista. Miksi ihmeessä haluat, että miljoonat ihmiset kuolevat rokottamattomuuden vuoksi? Periaatteen vuoksiko?

    VastaaPoista
  54. "Yritätkö totuudenvastaisesti esittää, että jäykkäkouristusrokote ei toimi, että se ei säästä miljoonia ihmishenkiä, vai mitä sinä ajat takaa?"

    Jäykkäkouristusrokotteet aiheuttavat T-solujen romahduksen eikä sairastumalla jäykkäkouristukseen saada immuniteettia jäykkäkouristusta vastaan. Tästä huolimatta jäykkäkouristusrokotteet tuottavat jollakin maagisella tavalla immuniteetin jäykkäkouristusta vastaan.

    Useimmat jäykkäkouristustapaukset esiintyvät kehitysmaissa. Monet näistä tapauksista vastasyntyneillä johtuvat siitä, että napanuora leikataan epähygieenisissä oloissa.

    Jäykkäkouristusrokotteen haittavaikutukset ovat kuolema, turvotus, punoitus ja kipu, päänsärky, väsymys, lihaskivut, korkea kuume, ihottuma, imusolmukkeiden turpoaminen, nivelkivut, puutuminen ja pistely, pahoinvointi ja oksentelu, shokki, kalpeus, hengitysvaikeudet, pyörtyminen, allergiset reaktiot, lymfadenopatia ja perifeerinen neuropatia.

    77 % jäykkäkouristustapauksista Kaliforniassa tapahtuu suonensisäisen heroiinin käyttäjille.
    MMWR, July 03, 1998 / 47(SS-2);1-13

    Mitä tulee adjuvantteihin, niin ilman adjuvantteja rokotteet eivät tuottaisi juurikaan vasta-aineita. Vasta-aineet eivät tarkoita immuniteettia. Mutta juuri vasta-aineiden määrällä "todistetaan", kuinka tehokas rokote on.

    VastaaPoista
  55. "Noin 57 miljoonaa vuodessa."

    Jälleen kerran esimerkkinä käytetään kehitysmaiden aliravittuja ja sairaita lapsia. Onhan tuokin joidenkin mielestä hieno tapa vähentää sairauksia. Kun mennään työntämään myrkkyjä sairaiden lasten elimistöön, on luonnollista, että näiden lasten immuunipuolustus ei kestä sitä. Monet lapset kuolevat ja se tarkoittaa sitä, että on vähemmän sairaita lapsia tilastoissa.

    VastaaPoista
  56. Rokotteiden alumiini aiheuttaa lihassairautta nimeltään macrophagic myofasciitis:
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/18281624

    Macrophagic myofasciitis voidaan diagnosoida jopa 10 vuotta rokotteen saamisen jälkeen:
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/20882368

    Alumiinia sisältävät rokotteet aiheuttavat motoristen neuronien rappeutumista:
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/19740540

    Formaldehydi, lisääntymistoksisuus ja kehitystoksisuus:
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/21787879

    Formaldehydi inhaloituna 6 ppm ja yli aiheuttaa nenäsyöpää rotilla:
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/15254341

    Tässä tutkimuksessa suositellaan, että formaldehydille altistuminen saisi olla 0.1 ppm tai vähemmän lääketieteen opiskelijoille:
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/20384188

    1 pikkulapsi 168:sta tarvitsi ensiapua MMR-rokotteen jälkeen, selviää laajasta tutkimuksesta:
    http://therefusers.com/refusers-newsroom/1-in-168-toddlers-rushed-to-emergency-rooms-after-mmr-vaccination-plos-one-journal/

    Lapsuusiän rokotteet voivat aiheuttaa epilepsiaa:
    http://www.ageofautism.com/2010/05/vaccine-may-trigger-early-start-of-infant-epilepsy-vaccine-apologist-shrugs-off-science.html

    Tuhkarokkorokotteet aiheuttavat enkefalopatiaa:
    http://pediatrics.aappublications.org/content/101/3/383.abstract

    Rokotteet ja autoimmuunisairaudet:
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/10648110

    BCG-rokote voi lisätä kuolleisuutta pienillä lapsilla:
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/20231251

    Tietyssä iässä annetut rokotteet voivat lisätä kuolleisuutta etenkin tytöillä:
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/16621182

    Kaksi tapausta, joissa kehittyi systeeminen polyarteritis nodosa ja yksi tapaus, jossa kehittyi punatäplähilseilyn kaltainen lääkeaineihottuma hepatiitti B-rokotteen jälkeen:
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/10728450

    Kymmenen tapausta, joissa kehittyi punahukka hepatitti B-rokotteen jälkeen:
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/19880567

    VastaaPoista
  57. "Kaksi tapausta,..." (systeeminen polyarteritis nodosa)
    "Kymmenen tapausta..." (punahukka )

    Miksi ihmeessä haluat, että miljoonat ihmiset kuolevat rokottamattomuuden vuoksi?

    Maailmassa kuoli vuonna 2002 noin 57 miljoonaa ihmistä sairauksiin, jotka olisi voitu estää rokotuksilla. http://fi.wikipedia.org/wiki/Rokote#Rokotusten_ja_rokotusohjelmien_hy.C3.B6dyt

    VastaaPoista
  58. Rokotteet yhdistetty sairauteen nimeltä anti-NMDA receptor encephalitis. Sairaus on akuutti aivotulehdus, johon liittyy kasvaimia:
    http://intraspec.ca/autism/Hofmann2011.pdf

    Kaksi ihmistä sai anti-NMDAR encephalitis-sairauden H1N1-influenssarokotteen jälkeen ja yksi ihminen DTaP-IPV-tehosterokotuksen jälkeen:
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC3158385/

    Influenssarokotteet lisäävät riskiä sairastua Non-Hodgin lymfoomaan:
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/19011978

    Kausi-influenssarokotteet 2008-2009 lisäsivät riskiä sairastua sikainfluenssaan:
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/20386731
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/20887210

    Kausi-influenssarokotteiden 2008-2009 teho Englannissa -6 %:
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/21292008

    Toistuvat influenssarokotukset lisäävät huomattavasti riskiä sairastua influenssaan vanhempana:
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/16409652

    Influenssa A-rokotteet lisäävät verihiutalaiden aktivoitumista ja sydämen autonomisen hermoston häiriöitä. Influenssarokotteet voivat tilapäisesti lisätä sydänsairauksia:
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/20964738

    Influenssarokotteista kuumekouristuksia lapsille. CDC myöntää, että 10 % lapsista, joilla on ensimmäinen kouristuskohtaus, voi kehittyä epilepsia. Vaccine Journalissa julkaistussa artikkelissa yhdistetään pienten lasten kuumekouristukset influenssarokotteisiin ja pneumokokkirokotteisiin.
    http://www.cidrap.umn.edu/cidrap/content/influenza/general/news/feb2712seizure.html

    BMJ:ssä julkaistu tutkimus todistaa, että sikainfluenssarokotteet eivät vähentäneet sairaalahoitoja riskiryhmiin kuuluvilla henkilöillä. Päinvastoin, rokotteet lisäsivät riskiä sairastua sikainfluenssaan (samoin kuin lisäsivät sairaalahoitoja) 1-7 päivän kuluessa rokotuksesta.
    http://www.bmj.com/content/344/bmj.d7901

    Rokotteet yhdistetty diabetekseen:

    http://www.vaccines.net/DMSdraft.pdf

    http://www.encognitive.com/node/1371

    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/8890884

    Jäykkäkouristusrokotteen tehosteesta tuli rokotteen pistokohtaan leukemia cutis:
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/20965018

    VastaaPoista
  59. ""Noin 57 miljoonaa vuodessa."

    Jälleen kerran esimerkkinä käytetään kehitysmaiden aliravittuja ja sairaita lapsia. Onhan tuokin joidenkin mielestä hieno tapa vähentää sairauksia. Kun mennään työntämään myrkkyjä sairaiden lasten elimistöön, on luonnollista, että näiden lasten immuunipuolustus ei kestä sitä. Monet lapset kuolevat ja se tarkoittaa sitä, että on vähemmän sairaita lapsia tilastoissa."


    Käsitit 180 astetta väärin.

    Noin 57 miljoonaa ihmistä kuolee vuosittain siksi, että he EIVÄT ole rokotettuja, ei siis rokotteiden vuoksi.

    Kuinka monta ihmistä kuolee rokotteiden vuoksi yhteensä maailmalla vuosittain? 100? 1000? Tätä lukua pitää verrata tuohon 57 miljoonaan. Miksi olisi muka parempi, että säästytään esimerkiksi 1000 ihmisen kuolemalta (kun ei rokoteta), kuin että säästytään rokottamalla 57 miljoonan ihmisen kuolemalta? Eikö olisi parempi säästää mahdollisimman monta ihmishenkeä?

    (Jos joku on sitä mieltä, että on tärkeämpää säästää esimerkiksi 1000 ihmishenkeä (tai mikä tahansa määrä ihmisiä, joka on pienempi kuin 57 miljoonaa) kuin säästää 57 miljoonaa ihmishenkeä, ehdottaisin pikaista lataamo- ja lanttumaakarikäyntiä. Sellainen ihminen on nimittäin joko harhainen tai niin älyrajoitteinen, että henkilön oikeustoimikelpoisuus voidaan perustellusti kyseenalaistaa. Vaihtoehtoisesti henkilö on psykopaatti, joka haluaa tappaa miljoonia ihmisiä jättämällä nämä rokottamatta.)



    Eilisessä Hesarissa tiede-sivulla (B7) oli pieni artikkeli, joka istuu tähän keskusteluun kuin nenä päähän, nimeltään Passiivisuus on yhtä väärin kuin paha teko.

    Artikkeli alkaa vuorikiipeilijäesimerkillä: Kahdesta vuorikiipeilijästä ensimmäinen putoaa jäätikön halkeamaan. Voisit pelastaa hänet hälyttämällä apua, mutta et tee sitä, ja niinpä mies kuolee. Toisen miehistä tapat niin, että tuuppaat hänet jyrkänteeltä alas. Kumpi on pahempi teko?

    Molemmat ovat yhtä tuomittavia, koska kummatkin johtavat ihmisen kuolemaan. Silti jokin [alkukantainen ja virheellinen] tunne kertoo, että laiminlyönti ei ole yhtä vakava teko. Kyseessä on laiminlyöntiharha.

    Laiminlyöntiharha selittää sen, että jotkut [lahopää- toim. huom.] vanhemmat eivät rokotuta lapsiaan, vaikka rokotukset todistettavasti alentavat sairastumisriskiä. Jos rokottamattomat lapset sairastuvat, nämä vanhemmat pitäisi objektiivisesti tarkastellen asettaa syytteeseen.

    Syytenimike ei varmaankaan olisi pahoinpitely, tappo tai murha, vaan esimerkiksi kuolemantuottamus jättämällä hoidotta (hoidon laiminlyönti). Jos vastaavasti viranomaiset lopettaisivat Suomen kansallisen rokotusohjelman, ja satoja tuhansia (tai miljoonia) suomalaisia kuolisi tartuntatauteihin, jotka olisivat rokotuksin ehkäistävissä, he syyllistyisivät yhtä lailla samankaltaiseen kuolemantuottamukseen.

    VastaaPoista
  60. https://www.facebook.com/photo.php?fbid=3509147528490&set=o.367116489976035&type=1

    Minulla oli kauan sitten meksikolainen ystävä, jonka toinen jalka oli vammautunut poliosta. Hän ei ollut saanut poliorokotusta lapsena. En tiedä oliko syy köyhyys vai vanhempien uskomukset, mutta aika huonosti hän käveli, toinen jalka oli vain puolet paksuudeltaan.

    VastaaPoista
  61. "Noin 57 miljoonaa ihmistä kuolee vuosittain siksi, että he EIVÄT ole rokotettuja, ei siis rokotteiden vuoksi."

    Sairaudet johtuvat siis rokotteiden puutteesta? Järjetöntä pelotella naisia ja vanhuksia käyttämällä esimerkkeinä kehitysmaiden aliravittuja lapsia. Kuten on tiedossa, kaikkialla länsimaissa sairaudet vähenivät vuosia ennen rokotteita. Tämä johtui puhtaasta vedestä, ravinnosta, saniteetista ja jätehuollosta. Miksiköhän rikkaat maat, kansainväliset avustusjärjestöt ja muut hyväntekijät rahtaavaat miljardeilla dollareilla rokotteita kehitysmaihin joka vuosi? Miksi he eivät käytä miljardejaan elinolosuhteiden parantamiseen?

    Ei ole olemassa yhtään tieteellistä todistetta sille, että rokotteet olisivat koskaan estäneet yhtään lapsuusiän sairautta. Jonkun WHO:n, FDA:n tai THL:n mölinät eivät ole mitään todisteita.

    "Jos vastaavasti viranomaiset lopettaisivat Suomen kansallisen rokotusohjelman, ja satoja tuhansia (tai miljoonia) suomalaisia kuolisi tartuntatauteihin, jotka olisivat rokotuksin ehkäistävissä, he syyllistyisivät yhtä lailla samankaltaiseen kuolemantuottamukseen."

    Suomessa oli ilmeisesti aikanaan kadut täynnä tuhkarokkoon ja hinkuyskään kuolleiden ruumiita.

    Odota vain, neljän - viiden vuoden kuluttua paljastuu suurelle yleisölle totuus laumaimmuniteetista, "tuhkarokkoviruksista" ja "polioviruksista". Itse tulen myös nostamaan syytteitä tiettyjä tahoja vastaan.

    Terveisin nimimerkki "rokotevaurioitettu"

    VastaaPoista
  62. "Minulla oli kauan sitten meksikolainen ystävä, jonka toinen jalka oli vammautunut poliosta."

    Polio on pääasiassa rokotteiden ja torjunta-aineiden, erityisesti DDT:n aiheuttama sairaus.

    95 % polioon sairastuneilla ei ole oireita. Noin yhdellä prosentilla esiintyy halvausoireita. Poliota pidettiin ennen harmittomana suoliston viruksena, siis ennen kuin paralyyttinen polio alkoi ilmaantua valkoisen väestön keskuuteen. Alkuperäiskansoilla polio oli viaton virus, joten mikä aiheutti sen, että valkoisella väestöllä alkoi ilmaantua paralyyttistä poliota? Miksi asiantuntijat eivät huomaa, vaikka tutkimus toisensa jälkeen todistaa, että halvaukset ovat lisääntyneet rokotusten jälkeen? Paralyyttinen polio alkoi lisääntyä erityisesti kurkkumätä- ja hinkuyskärokotteiden yleistyessä.

    Poliorokotteet eivät ole poistaneet poliota eivätkä halvauksia. Kuten Intiassa nähtiin, vähintään 47500 lasta halvaantui rokotteesta.

    Pakistanilainen poika sairastui polioon saatuaan seitsemän annosta rokotetta:
    http://dawn.com/2011/11/02/new-victim-raises-doubts-about-polio-vaccine-2/

    Australiassa 340 poliotapausta, joista 211 oli saanut rokotteen hinkuyskää ja/tai kurkkumätää vastaan:
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/10578117

    Paralyyttinen polio DTP-rokotteiden jälkeen. Raportti kuudestatoista tapauksesta:
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/4720095

    DTP-rokotteet edistivät paralyyttistä poliota lapsilla Omanissa:
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/1538150

    Rokotteiden ja paralyyttisen polion yhteys lapsilla:
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/14903227

    Paralyyttistä poliota poliorokotteista:
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/3794352

    Rokotteisiin liittyvä paralyyttinen polio:
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/7930418

    Kaksi tapausta rokotteiden aiheuttamasta poliosta:
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/6322508

    Rokotteisiin liittyvä paralyyttinen polio:
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/8350905

    VastaaPoista
  63. "Sairaudet johtuvat siis rokotteiden puutteesta? "


    Kun ensimmäinen kommenttisi on tuollainen idioottimainen olkiukko *), mitään, mitä sanot, ei voi ottaa vakavasti. Teet itsestäsi täyden pellen tuolla argumentointityylilläsi.

    *) http://fi.wikipedia.org/wiki/Olkinukke

    VastaaPoista
  64. "Polio on pääasiassa rokotteiden ja torjunta-aineiden, erityisesti DDT:n aiheuttama sairaus. "


    Väärin.

    Polio eli lapsihalvaus (poliomyelitis) on viruksen aiheuttama sairaus. Sairauden aiheuttaa kehoon ruoansulatusjärjestelmän kautta tunkeutunut poliovirus. Sairaus saattaa levitä verenkiertoon ja keskushermostoon aiheuttaen lihasheikkoutta ja vakavimmassa tapauksessa halvauksen. Poliovirus (PV) on pikornaviruksiin kuuluva hyvin pienikokoinen ja erittäin virulentti RNA-virus, joka on sukua hepatiitti A:lle. Viruksesta on olemassa 12 alatyyppiä, joista kolme aiheuttaa taudin. Immuniteetti yhdelle alatyypille ei suojaa muita alatyyppejä vastaan.

    Polio leviää ulosteen ja ilmassa olevien hiukkasten avulla. Ensimmäisen tehokkaan rokotteen poliota vastaan kehitti Jonas Salk; rokote otettiin käyttöön vuonna 1954. Poliotartunnan saaneet pienet lapset selviävät sairaudesta todennäköisimmin lievin oirein ja saattavat saada immuniteetin sairautta vastaan. Polion itämisaika on 3-35 vuorokautta, ja tartunnan jälkeen virusta esiintyy potilaiden eritteissä. Poliovirus etsiytyy keskushermoston motorisiin hermoihin, jotka sijaitsevat selkäytimen ja ydinjatkoksen harmaassa aineessa (kreikan πολιοσ, harmaa).
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Polio

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkennus. Myös sokeripalarokotteesta (sis. elävää heikennettyä virusta) voi saada poliotartunnan. Rokotukset ovat kuitenkin ainoa tapa eradikoida polio. Siksi rokotuksia vastustava propaganda edistää ihmisten turhia kuolemia ja turhia halvaantumisia ja muita turhia vakavia rokottamattomuuden seurauksia.


      http://fi.wikipedia.org/wiki/Polio
      Polion torjunta

      Koska kyseessä on virustauti, taudin akuuttia vaihetta ei voida hoitaa. Samoin, koska hermosolut uusiutuvat hyvin hitaasti, tuhoutuneita hermosoluja ei voida korvata. Tulevaisuudessa halvausoireita ehkä voidaan hoitaa kantasoluhoidoilla, mutta painopiste on ennaltaehkäisyssä ja rokotuksissa.

      Ensimmäisen toimivan poliorokotteen keksi Jonas Salk 1954. Muutaman vuoden päästä Albert Sabin laski markkinoille oman rokotteensa. Salkin rokote sisältää tapettuja viruksia, ja se annetaan pistoksella; Sabinin elävää mutta heikennettyä virusta sisältävä rokote voidaan ottaa suun kautta esimerkiksi sokeripalaan imeytettynä ("sokeripalarokote"). Salkin rokote on turvallinen, mutta antaa vain osittaisen suojan; Sabinin rokotteeseen liittyy tartuntariski (noin 0,00001 %) mutta sen avulla saadaan pysyvämpi immuniteetti kuin Salkin rokotteella. Rokotteilla polio saatiin hävitettyä teollisuusmaista 1950- ja 1960-luvuilla.

      1970-luvulla polio iski takaisin kehitysmaissa. Elintason kohotessa ihmisten luontainen vastustuskyky oli heikentynyt, ja polioepidemiat iskivät nyt Intiassa, Aasiassa ja Afrikassa. Miljoonat ihmiset kuolivat tai halvaantuivat loppuiäkseen. [toim. huom. MIKSI HALUAT, ETTÄ MILJOONAT KUOLEVAT TAI HALVAANTUVAT LOPPUIÄKSEEN?] Rotary International käynnisti kampanjan poliorokotusten organisoimiseksi ja polion torjuntaan. Rokotusten ansiosta poliotartunnat on saatu rajattua.

      Vuonna 2004 Maailman terveysjärjestö julkisti kolmen miljardin dollarin kampanjan polion hävittämiseksi maapallolta vuoteen 2006 mennessä. Tällä hetkellä sairaudesta kärsitään lähinnä Intiassa ja Nigeriassa. Alkuvuonna 2006 poliota oli enää neljässä maassa.
      Polion esiintyminen

      Poliota on suurimmassa osassa maailmaa pidetty jo hävitettynä tautina. Kuitenkin rokoteperäiseen polioon sairastuminen on Kansanterveyslaitoksen mukaan Suomessakin mahdollista kattavista rokotuksista huolimatta.[1]


      Eli rokoteperäistäkin poliota esiintyy, mutta rokote on ainoa tapa hävittää polio.

      Poista
  65. " Kuten on tiedossa, kaikkialla länsimaissa sairaudet vähenivät vuosia ennen rokotteita. Tämä johtui puhtaasta vedestä, ravinnosta, saniteetista ja jätehuollosta. "

    Ei pidä paikkansa.

    Rokotusten vastaisessa kirjallisuudessa usein esitetään, että tartuntatautien määrä oli kääntynyt jo laskuun ennen laajamittaisten rokotusohjelmien käynnistymistä ja että syy tautien vähenemiseen, ainakin kehittyneessä maailmassa, olisi pääasiassa parantunut hygienia ja elinolot. Vaikka hygienialla, antibiooteilla ja väljemmillä elinolosuhteilla on ollut osuutensa asiassa, tilastot osoittavat että myös rokotteilla on ollut merkittävä vaikutus. Esimerkiksi tuhkarokon yleisyydessä on ollut vuosien varrella jaksollista vaihtelua, mutta pysyvää ja merkittävää tapausten vähenemistä ilmeni vasta sen jälkeen kun tuhkarokkorokote otettiin laajamittaisesti käyttöön vuonna 1963. Hepatiitti B:tä lukuun ottamatta muiden tartuntatautitapausten yleisyydessä on havaittavissa samankaltaista merkittävää vähenemistä rokotteen käyttöönoton jälkeen. Hepatiitti B:n arvellaan kääntyvän laskuun noin 15 vuoden kuluessa.[16]

    Niissä kehittyneissä maissa, joissa rokotusohjelmasta on poistettu jokin rokote esimerkiksi sivuvaikutusepäilyjen vuoksi, vaikutukset taudin esiintymiseen ovat olleet erittäin merkittäviä. Britannia, Japani ja Ruotsi poistivat hinkuyskärokotteen rokotusohjelmasta 1970-luvulla. Pian sen jälkeen muun muassa Britanniassa alkoi laaja, yli 100 000 tapauksen hinkuyskäepidemia, joka vuoteen 1978 mennessä oli aiheuttanut 36 kuolemantapausta. Japanissa rokotettujen määrän lasku 70 prosentista 20–40 prosenttiin aiheutti hinkuyskätapausten lisääntymisen 393 tapauksesta (1974) 13 000:een (1979).[16]



    "Miksiköhän rikkaat maat, kansainväliset avustusjärjestöt ja muut hyväntekijät rahtaavaat miljardeilla dollareilla rokotteita kehitysmaihin joka vuosi?"

    Siksi, että rokotteet ovat erittäin kustannustehokkaita tapoja ehkäistä vakavia tartuntatauteja.

    Rokotuksia pidetään yhtenä kustannustehokkaimmista terveysinvestoinneista. Esimerkiksi Keniassa vuonna 2002 toteutetun tuhkarokkorokotusohjelman, jossa rokotettiin 12,8 miljoonaa lasta, on arvioitu säästävän yli $12 miljoonaa terveydenhoitokuluista ohjelmaa seuranneen kymmenen vuoden aikana. Saman ajanjakson aikana ohjelma tulee estämään 3 850 000 tuhkarokkotartuntaa ja 125 000 kuolemantapausta. Yhdysvalloissa tehdyn kustannusanalyysin perusteella jokainen rokotuksiin investoitu dollari säästää 2–27 dollaria terveydenhuollon kustannuksista.[17] http://fi.wikipedia.org/wiki/Rokotus

    VastaaPoista
  66. "Suomessa oli ilmeisesti aikanaan kadut täynnä tuhkarokkoon ja hinkuyskään kuolleiden ruumiita."

    En tiedä kaduista, mutta Suomessa niin kuin muuallakin lapsikuolleisuus oli korkea mm. tuhkarokon takia, siinähän lapsikuolleisuus voi olla jopa 50%, ja kaikki saivat käytännössä tartunnan.

    http://www.saunalahti.fi/arnoldus/morbilli.html

    Aikaisemmin käytännössä jokainen sai lapsena tuhkarokon, joka antoi elinikäisen suoja uutta tartuntaa vastaan. Nykyään tuhkarokko on Suomessa harvinainen rokotusten ansiosta.
    ...
    Tuhkarokkoviruksen aiheuttamia lisätauteja ovat aivotulehdus, krooninen subakuutti sklerosoiva panenkefaliitti (SSPE) ja trombosytopeeninen purppura, kehitysmaissa myös silmätulehdukset ja sokeus sekä vaikea ripuli. Bakteerien aiheuttamia jälkitauteja ovat mm. välikorvan ja nenän sivuonteloiden tulehdukset sekä keuhkokuume. Taudin sairastaminen voi saada piilevän tuberkuloosin aktiiviseksi.

    Tauti on vaarallisin lapsilla 4 kuukaudesta 3 vuoden ikään. Heillä kuolleisuus siihen voi olla 25–50 %, etenkin jos he kärsivät ravinnon ja vitamiinien puutteesta. Tuhkarokon vaikeusaste riippuu myös tartunnan voimakkuudesta. Tauti on tavallista vaarallisempi silloin, kun tartunta ei johdu tautia sairastavan satunnaisesta kohtaamisesta vaan saadaan esim. perheessä toisista lapsista pitempään kestävän altistumisen seurauksena. WHO:n arvion mukaan maailmassa kuolee yhä noin 0,5 milj. lasta vuosittain tuhkarokkoon. Aikuisilla tuhkarokko on hengenvaarallinen sairauksien tai hoitojen aiheuttamissa immunopuutostiloissa.

    VastaaPoista
  67. Minä haluaisin lisätä mielipiteeni tähän kaikkialla esiintyvään rahan palvontaan. Kaikki elollinen tapahtuma on arvotettu rahassa, niin myös terveys.

    Nyt siis kysynkin, että onko oikein että meille vaihtokaupan helpottamiseksi keksitty raha, (markka,euro, dollari...) on pankkien tyhjästä luomaa, ja vieläpä korollista lainaa.

    Eli lainaat 100 000 pankista tyhjää, mutta palautettavaa on vaikkapa 120 000. Tuo koko rahajärjestelmä on pyramidihuijaus jota johtaa (juutalaiset) yksityispankkiirit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elämällä ei ole rahallista arvoa.

      "Mens Mentis"

      Poista
  68. Rasistinen, antisemiittinen, natsi-foliohattu-salaliittoteoretisointi tästä vielä puuttuikin. Johan tässä on käsiteltykin Big Pharma-salaliittoja, homeopatian ihanuutta, naturalnews-hörhöhihhulisivustoa, jossa kehoitetaan välttämään lastenlääkäreitä ja turvautumaan kiinalaiseen yrttilääkintään.

    VastaaPoista
  69. "Ensimmäisen tehokkaan rokotteen poliota vastaan kehitti Jonas Salk; rokote otettiin käyttöön vuonna 1954."

    Salkin rokote oli fiasko. Rokotteen saaneilla oli enemmän poliota kuin rokottamattomilla. Unohdit mainita myös sen, että rokotteen valmistamiseen oli käytetty apinoiden munuaissoluja. Nämä solut sisälsivät SV40-virusta. SV40:ntä on löydetty useista syövistä.

    SV40 ihmisen aivosyövissä ja non-Hodgin lymfoomassa:
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/12910253

    Yhteys SV40:n ja non-Hodgin lymfooman välillä:
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/15202523

    SV40 ja yhteys ihmisten lymfoomiin:
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/12895387

    SV40 ja syöpä:
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/15258090

    SV40 liittyy merkittävästi aivokasvaimiin, luusyöpään, pahanlaatuiseen mesotelioomaan ja non-Hodgin lymfoomaan:
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/12798456

    SV40 ja mesoteliooma:
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/10618636

    SV40 ja osteosarkooma:
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/9824156

    Syöpäriski SV40:ntä sisältävistä poliorokotteista:
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/10472327

    13 päivää sen jälkeen, kun Salkin rokote oli virallisesti julistettu turvalliseksi, tulivat ensimmäiset raportit lapsista, jotka saivat polion rokotteesta.

    Idahossa polio iski vain rokotettuihin lapsiin alueilla, joilla ei ollut yhtään tapausta sitten edellisen syksyn. Yhdeksässä tapauksessa kymmenestä halvaus tapahtui olkavarressa, johon rokote oli injektoitu.
    (News Chronicle, May 6, 1955)

    98 miljoonaa ihmistä sai SV40:ntä sisältävän poliorokotteen. Niillä, jotka saivat lapsena tuon rokotteen, voi olla suurentunut riski sairastua syöpään aikuisena.

    VastaaPoista
  70. "En tiedä kaduista, mutta Suomessa niin kuin muuallakin lapsikuolleisuus oli korkea mm. tuhkarokon takia, siinähän lapsikuolleisuus voi olla jopa 50%, ja kaikki saivat käytännössä tartunnan."

    Oletko varma, että kyseessä oli "tuhkarokko" vai sittenkin
    A-vitamiinin puutos?

    "They took 59 children who had blindness as a “result of measles” and put them on 100,000 units of vitamin A every day, for a week. The eye lesions started to dissipate, and by two weeks, all 59 children, with or without corneal scars, had healed. So tell me. What causes the blindness? The measles, or a fundamental vitamin A malnutrition?" [2007] Vaccines and Third World Countries by Hilary Butler
    http://www.whale.to/vaccines/butler2.html

    Tuhkarokkorokotekampajoiden yhteydessä on jaettu
    A-vitamiinia, miksiköhän?

    Yleisessä tiedossa on, että aliravitsemus on merkittävin syy tuhkarokkoon. Tiedossa on myös se, että jos aliravittuja ja sairata lapsia rokotetaan, on kuolleisuus suurempi kuin silloin, jos lapset sairastavat sairaudet "luonnollisella" tavalla.

    VastaaPoista
  71. "Johan tässä on käsiteltykin Big Pharma-salaliittoja, homeopatian ihanuutta, naturalnews-hörhöhihhulisivustoa, jossa kehoitetaan välttämään lastenlääkäreitä ja turvautumaan kiinalaiseen yrttilääkintään."

    Naturalnews on terveysalan "Wikileaks". Varmasti sivusto aiheuttaa ärtymystä tietyissä tahoissa.

    VastaaPoista
  72. Yhdysvalloissa oli polioepidemia 1950-luvun alussa. Yleisessä tiedossa on, että kun kurkkumätä- ja hinkuyskärokotteet otettiin käyttöön, paralyyttisten polioiden määrä lähti räjähdysmäiseen kasvuun.
    U.S. Public Health surveil-lance reports; Lancet (April 18, 1950), pp. 659-63.

    DDT-myrkytystä on kliinisesti mahdotonta erottaa poliosta. 1947 - 1951 Yhdysvaltain tartuntatautivirasto CDC ruiskutti lähinnä DDT:tä 4,650,000 talouteen, tarkoituksena estää malariaa.
    http://www.cdc.gov/malaria/about/history/

    VastaaPoista
  73. "Unohdit mainita myös sen, että rokotteen valmistamiseen oli käytetty apinoiden munuaissoluja. Nämä solut sisälsivät SV40-virusta. "

    En unohtanut, kun en edes tiennyt. Jos jostain elintärkeästä rokotuksesta tai lääkkeestä löydetään jotain pahoja sivu- tai haittavaikutuksia, se vaihdetaan, jos vaihtoehtoja on, mistä valita.

    Tuo sinun indoktrinaatiotouhusi on vähän niin kuin kritisoisit leikkaushoitoja sillä, että aikoinaan ei ollut muuta puudutusainetta kuin alkoholia - ja yrittäisit heittää varjon nykyaikaisten leikkausten päälle, leikkausten, joissa on sekä nukutukset ja kivunlievitykset. Siksi tuo touhusi on osoitus älyllisestä epärehellisyydestäsi. Yrität hinnalla millä hyvänsä mustamaalata rokotuksia, eli ennaltaehkäiseviä hoitoja, jotka pelastavat ihmishenkiä. Tuollaisia keinoja käyttäen osoitat rokotusdenialistien epärehellisyyden ja moraalittomuuden.

    VastaaPoista
  74. Tarkennus: "En unohtanut, kun en edes tiennyt. Jos jostain elintärkeästä rokotuksesta tai lääkkeestä löydetään jotain pahoja sivu- tai haittavaikutuksia, se vaihdetaan, jos vaihtoehtoja on, mistä valita. "

    Enää ei käytetä apinan munuaissoluviljelmiä. Niitä käytettiin vuosina 1955-1961 eli yli viisikymmentä vuota sitten.

    "Salkin rokote oli fiasko. Rokotteen saaneilla oli enemmän poliota kuin rokottamattomilla."

    Ja lähde tälle väitteelle?


    Sitten listaat nipun SV40-viruksen ja monien sairauksien yhteydestä, mutta näistä vain yksi mainitsee sanan rokotus (vaccine). Eli esität todisteeksi jotain, mikä ei ole todiste rokotuksen aiheuttamista syövistä. Tuossa yhdessä ainoassa linkissä (http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/10472327) sanotaan, että

    "The presence of SV40 in monkey cell cultures used in the preparation of the polio vaccine from 1955 through 1961 is well documented. Investigations have consistently demonstrated the oncogenic behavior of SV40 in animal models. Early epidemiologic studies were inadequate in demonstrating an increase in cancer incidence associated with contaminated vaccine. Recently, investigators have provided persuasive evidence that SV40 is present in human ependymomas, choroid plexus tumors, bone tumors, and mesotheliomas, however, the etiologic role of the virus in tumorigenesis has not been established.

    Our analysis indicates increased rates of ependymomas (37%), osteogenic sarcomas (26%), other bone tumors (34%) and mesothelioma (90%) among those in the exposed as compared to the unexposed birth cohort.

    These data suggest that there may be an increased incidence of certain cancers among the 98 million persons exposed to contaminated polio vaccine in the U.S.; further investigations are clearly justified. "



    Eli tuota rokotetta käytettiin vuonna 1955-1961 .

    Sinänsä pidän erittäin valitettavana, että nuo muinaiset rokotukset sisälsivät virusta, joka saattaa aiheuttaa syöpää. Pitää kuitenkin muistaa, että kyse taitaa olla kuitenkin pienistä luvuista: esimerkiksi osteosarkoomaa esiintyvyys:

    "Incidence rates for osteosarcoma in U.S. patients under 20 years of age are estimated at 5.0 per million per year in the general population,..." http://en.wikipedia.org/wiki/Osteosarcoma#Incidence

    26% lisäys tuohon tarkoittaisi 1.3 hengen lisäystä eli yhteensä 6.3 per miljoona per vuosi koko populaatiossa.

    Tietenkin jokainen tapaus on liikaa, mutta aika pieni tuo riski kuitenkin oli silloin yli viisikymmentä vuotta sitten yksittäisen ihmisen kohdalla. Niin pieni, että sillä ei kyllä kannattaisi lietsoa joukkohysteriaa, semminkin kun tuota rokotetta ei enää käytetä, eikä ole käytetty yli viiteenkymmeneen vuoteen.

    VastaaPoista
  75. "Naturalnews on terveysalan "Wikileaks". Varmasti sivusto aiheuttaa ärtymystä tietyissä tahoissa."

    Naturalnews on hörhöhihhulisivusto, jonka pitäisikin aiheuttaa ärtymystä

    a) jokaisessa, joka pitää tiedettä parhaana tapana saada tietoa maailmasta

    b) jokaisessa, joka pitää puoskareita, humpuukikauppiaita, homepaatteja ja muita ihmisten huijareita moraalittomina

    c)jokaisessa, jonka mielestä kehotus välttää lastenlääkäreitä ja heidän suosittelemiaan rokotuksia törkeänä lasten terveyden vaarantamisena.

    Asianmukaisen lasten terveydenhoidon laiminlyönti on verrattavissa vammauttamiseen ja pahimmassa tapauksessa kuolemantuottamukseen. Sellainen taho, joka kehottaa vammauttamaan tai tappamaan lapsia, on mielestäni yksiselitteisesti läpensä moraaliton ja paha.

    Oikean lääketieteellisen hoidon mustamaalaaminen edistää lisäravinneteollisuuden bisnestä ja rahanahneutta, usein ihmisten terveyden kustannuksella, varsinkin silloin kun se viivästyttää oikeaan lääketieteelliseen hoitoon turvautumista. (Se kai ei ole kenellekään yllätys, mikä bisnestaho hyötyy rahallisesti Neturalnews-sivuston kaltaisista puoskarineuvoista ja lisäravinneohjeista.)

    VastaaPoista
  76. "Yleisessä tiedossa on, että aliravitsemus on merkittävin syy tuhkarokkoon. Tiedossa on myös se, että jos aliravittuja ja sairata lapsia rokotetaan, on kuolleisuus suurempi kuin silloin, jos lapset sairastavat sairaudet "luonnollisella" tavalla."

    Lähde?

    Jos lapset kuolivat jopa 50% "luonnollisessa" tuhkarokossa, mikä oli kuolleisuus rokotetuissa lapsissa? Tuskin yli 50%. Nuo sinun juttusi ovat perin epäuskottavia.

    VastaaPoista
  77. "26% lisäys tuohon tarkoittaisi 1.3 hengen lisäystä eli yhteensä 6.3 per miljoona per vuosi koko populaatiossa. "

    Lisäksi tuota pitäisi sitten vastaavasti verrata siihen, montako ihmishenkeä on säästetty rokotuksella. Tämä sinulta tuntuu johdonmukaisesti "unohtuvan".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksi muka rokotteilla pelastettaisiin ihmishenkiä, kun koko aja WHo, ei se bändi ja mualiman kuvitellut johtajat kuten Billy Gates puhuvat väestön vähentämisen puolesta. Gates totesi jossain youtube- klipissä saavutetun hyviä tuloksia depopulaatiossa.

      Poista
    2. Depopulaatiosta. Nyt kyllä sinun kannata alkaa sovittelemaan sitä foliohattua päähäsi.....

      Poista
  78. "Enää ei käytetä apinan munuaissoluviljelmiä."

    Kyllä vaan vielä käytetään. Samoin kuin koirien munuaissoluja. Ja hyönteisiä, sikoja, nautoja, marsuja, kanin aivoja, hevosen verta, kanan alkioita ja diploidisoluja, joita saadaan abortoiduista ihmissikiöistä.

    Yhdysvaltain terveysviranomaiset myöntävät, että ei ole mitään tietoa, mitä seurauksia rokotteista voi olla:
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC2631857/pdf/11485673.pdf

    Ihmisen diploidisolujen käyttö liittyy lisääntyneeseen riskiin sairastua syöpään:
    http://vaccineresistancemovement.org/?p=6880

    "Sitten listaat nipun SV40-viruksen ja monien sairauksien yhteydestä, mutta näistä vain yksi mainitsee sanan rokotus (vaccine)."

    Mistä kuvittelet ihmisten saaneen SV40-viruksen?

    "Naturalnews on hörhöhihhulisivusto, jonka pitäisikin aiheuttaa ärtymystä"

    Mainitse esimerkkejä Naturalnewsin artikkeleista, jotka eivät pidä paikkaansa.

    "Jos lapset kuolivat jopa 50% "luonnollisessa" tuhkarokossa, mikä oli kuolleisuus rokotetuissa lapsissa?"

    Oletko varma, että kyseessä oli tuhkarokko, eikä esim. A-vitamiin puutos?

    Tuhkarokkoon kuolleisuus Englannissa ja Walesissa väheni 99,4 % ennen rokotteita.

    Yli 50 % tuhkarokkotapauksista on ollut rokotetuilla.

    Jopa Institute of Medicine (IOM) myöntää, että mmr-rokotteet aiheuttavat tuhkarokkoa.

    VastaaPoista
  79. Caltechin tutkijat ovat löytäneet todisteita yliaktiivisen immuunijärjestelmän ja autismin välillä:
    http://therefusers.com/refusers-newsroom/caltech-researchers-find-evidence-of-link-between-immune-irregularities-and-autism/

    CDC ilmoitti, että Washingotin hinkuyskäepidemiassa 76 % tapauksista oli täysin rokotetuilla henkilöillä. Lisäksi terveysviranomaiset myöntävät, että rokotteista kieltäytyminen ei aiheuttanut hinkuyskäepidemiaa:
    http://www.cidrap.umn.edu/cidrap/content/other/news/jul1912pertussis.html

    Cochranen tutkimuslaitoksen meta-analyysissa todetaan, että MMR-rokotteiden turvallisuus on riittämätön eikä todisteita MMR-rokotteiden haitavaikutuksista voida kiistää:
    Keskeisenä haittavaikutuksena todettiin aivokalvontulehdus(neurologiset vauriot):
    http://onlinelibrary.wiley.com/doi/10.1002/14651858.CD004407.pub3/abstract

    Toisena elinvuotena annetut MPR-rokotteet lisäävät riskiä sairastua immunologiseen trombosytopeniseen purppuraan:
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/18310189

    Hepatiitti B-rokotteet yhdistetty dermatomyosiittiin:
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/18034245

    Kymmenen tapausta, joissa kehittyi punahukka hepatitti B-rokotteen jälkeen:
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/19880567

    Kaksi tapausta, joissa kehittyi systeeminen polyarteritis nodosa ja yksi tapaus, jossa kehittyi punatäplähilseilyn kaltainen lääkeaineihottuma hepatiitti B-rokotteen jälkeen:
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/10728450

    Vuosina 1923-1953 kuolleisuus polioon Yhdysvalloissa ja Englannissa väheni 47 % ja 55 %.
    http://www.vaclib.org/basic/Neil_Z_Miller_Peer-Reviewed_Study.pdf

    VastaaPoista
  80. ""Sitten listaat nipun SV40-viruksen ja monien sairauksien yhteydestä, mutta näistä vain yksi mainitsee sanan rokotus (vaccine)."

    Mistä kuvittelet ihmisten saaneen SV40-viruksen?"


    Jaa-a. Itse en väitä mitään, kun en tiedä. Sinä väität ilmeisesti, että ainoa tapa, jolla ihminen saa tämän viruksen on rokotus? Ei välttämättä pidä paikkansa. Wikipedian mukaan SV40 on ihmisessä ja muissa kädellisissä esiintyvä virus, jonka alkuperää ihmisessä ei tiedetä varmasti. Se tiedetään, että virusta (tai ainakin vasta-aineita sille) on esiintynyt ENNEN kuin ko. poliorokotetta alettiin valmistaa:

    http://en.wikipedia.org/wiki/SV40 "It is unknown how widespread the virus was among humans before the 1950s, though one study found that 12% of a sample of German medical students in 1952 had SV40 antibodies. Although horizontal transmission between people has been proposed,[17] it is not clear if this actually happens and if it does, how frequently it occurs."

    Mitä tulee tuon viruksen mahdolliseen roolin syöpien synnyssä, siitä ei suinkaan ole tieteellistä yksimielisyyttä, toisin kuin kai esität, vaan todisteet pikeeminkin kallistuvat päinvastaiseen suuntaan: "The hypothesis that SV40 might cause cancer in humans has been a particularly controversial area of research.[4] Several different methods have been used to detect SV40 in a variety of human cancers, although how reliable these detection methods are, and whether SV40 has any role in causing these tumors, remains unclear.[5] As a result of these uncertainties, academic opinion remains divided, with some arguing that this hypothesis is not supported by the data,[6] and others arguing that some cancers may involve SV40.[7][8] However, the United States National Cancer Institute announced in 2004 that although SV40 does cause cancer in some animal models, "substantial epidemiological evidence has accumulated to indicate that SV40 likely does not cause cancer in humans".[9] This announcement is based on two recent studies.[10][11]

    VastaaPoista
  81. "Mistä kuvittelet ihmisten saaneen SV40-viruksen?""

    Oman lähteesi (http://www.vaclib.org/basic/Neil_Z_Miller_Peer-Reviewed_Study.pdf) mukaan tuo virus tarttuu esimerkiksi seksuaalisissa kontakteissa ja äidiltä lapselle.


    "Vuosina 1923-1953 kuolleisuus polioon Yhdysvalloissa ja Englannissa väheni 47 % ja 55 %.
    http://www.vaclib.org/basic/Neil_Z_Miller_Peer-Reviewed_Study.pdf "

    Samainen lähde väittää, että "Polio cases skyrocketed after diphtheria and per-tussis vaccines were introduced".

    Eli kuolleisuus väheni, vaikka esiintyvyys lisääntyi räjähdysmäisesti. Se kai lienee sentään hyvä juttu?

    VastaaPoista
  82. "Mainitse esimerkkejä Naturalnewsin artikkeleista, jotka eivät pidä paikkaansa."

    Paikkansa ja paikkansa. Tuon sivuston neuvot ovat potentiaalisesti hengenvaarallisia, esimerkiksi jo aiemmin mainitsemani neuvo välttää lastenlääkäreitä ja heidän suosittelemiaan rokotteita, ja sen sijan turvautua homeopatiaan (!) ja kiinalaisiin yrttitohtoreihin.

    VastaaPoista
  83. ""Jos lapset kuolivat jopa 50% "luonnollisessa" tuhkarokossa, mikä oli kuolleisuus rokotetuissa lapsissa?"

    Oletko varma, että kyseessä oli tuhkarokko, eikä esim. A-vitamiin puutos?

    Tuhkarokkoon kuolleisuus Englannissa ja Walesissa väheni 99,4 % ennen rokotteita.

    Yli 50 % tuhkarokkotapauksista on ollut rokotetuilla.

    Jopa Institute of Medicine (IOM) myöntää, että mmr-rokotteet aiheuttavat tuhkarokkoa."


    Et vastannut kysymykseen.

    Mikä on tuhkarokkokuolleisuus rokotetuissa lapsissa, kun se rokottamattomissa on jopa 50%?

    VastaaPoista
  84. Taidan nyt vetäytyä ainakin joksikin aikaa tästä pitkästä väittelystä, kun ei siitä näytä olevan mitään hyötyä. Jos siis pystyn vetäytymään. Oikeastaan väittelystä voi olla vain haittaa, kun tuo denialistien propaganda saa entistä enemmän näkyvyyttä. En myöskään halua edistää Naturalnews-sivuston kaltaisten hörhölähteiden huuhaameemien leviämistä, koska niistä on lähinnä haittaa ihmisten terveydelle, nk. on tässä jo tullut pariinkin kertaa todettua.

    VastaaPoista
  85. "Mitä tulee tuon viruksen mahdolliseen roolin syöpien synnyssä, siitä ei suinkaan ole tieteellistä yksimielisyyttä, toisin kuin kai esität, vaan todisteet pikeeminkin kallistuvat päinvastaiseen suuntaan:"

    Jos rokotteet aiheuttavat syöpää hamstereilla, niin ilmeisesti ihmisillä näin ei tapahdu. Todellinen ihme:
    http://vactruth.com/2011/12/30/3-filthy-truths-about-vaccines-cancer/

    "Tuon sivuston neuvot ovat potentiaalisesti hengenvaarallisia, esimerkiksi jo aiemmin mainitsemani neuvo välttää lastenlääkäreitä ja heidän suosittelemiaan rokotteita, ja sen sijan turvautua homeopatiaan (!) ja kiinalaisiin yrttitohtoreihin."

    Et maininnut esimerkkejä sivuston artikkeleista, jotka eivät pidä paikkaansa. Otetaan esimerkiksi pari tuoretta juttua sivustolta:
    Kannabinoideja, samankaltaisia joita on marijuonassa, esiintyy luonnostaan äidinmaidossa:
    http://www.naturalnews.com/036526_cannabinoids_breast_milk_THC.html

    E-vitamiini vähentää merkittävästi riskiä sairastua maksasyöpään:
    http://www.naturalnews.com/036530_vitamin_E_liver_cancer_prevention.html

    Voisitko kertoa, mikä näissä artikkeleissa on sellaista, mikä ei pidä paikkaansa.

    "Mikä on tuhkarokkokuolleisuus rokotetuissa lapsissa, kun se rokottamattomissa on jopa 50%?"

    Tilastot osoittavat, että rokotteilla ei ole mitään osuutta tuhkarokkoon kuolleisuuden vähenemisellä. Vuonna 1959 British Medical Journalissa julkaistiin artikkeli, jossa kuvailtiin tuhkarokon olevan yleisin sairaus maailmassa ja että sairaus on yleensä lievä, komplikaatiot ovat harvinaisia. Samana vuonna Iso-Britanniassa todettiin 51000 tuhkarokkotapausta. Tämä tapahtui 9 vuotta ennen rokotteita, jolloin ei ollut syytä pelotella ihmisiä. Kun rokote otettiin käyttöön, rokotteiden käyttöönotto oli alle 30 % ensimmäisten neljän vuoden aikana. Siitä huolimatta tapausten määrä väheni.

    VastaaPoista
  86. Ajatuksia herättävä dokumentti Shots in the dark. Dokumentissa pääsevät ääneen useat asiantuntijat, jotka kertovat rokotteiden haitoista. Ääneen pääsevät myös rokotteista vaurioita saaneet:
    http://www.youtube.com/watch?hl=fi&v=pnxAsrAK2hw

    Formaldehydi aiheuttaa DNA-vaurioita:
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/21839586

    Formaldehydi rokotteissa:
    http://vactruth.com/2012/02/07/formaldehyde-vaccines-dna-adduct/

    11-vuotias tyttö sairastui tranversaaliin myeliittiin, joka johti halvaukseen. Lääkärit epäilevät syyn olevan influenssarokotteen ja Tdap-rokotteen aiheuttama haittavaikutus:
    http://www.timescall.com/news/longmont-local-news/ci_19881252

    Influenssarokotteesta akuutti transversaali myeliitti:
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/8903080

    Kaksi tapausta, joissa influenssarokotteen jälkeen tuli autoimmuuni hemolyyttinen anemia:
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/21189364

    Viivästynyt lipoatrofia influenssarokotteen jälkeen:
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/21172376

    Lapsi sai Guillain-Barrén oireyhtymän influenssarokotteen jälhttp://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/20484170keen:

    Vuonna 1985 kaksoset kuolivat samaan aikaan saatuaan DTP-rokotteet:
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/3498443

    Kaksoset kuolivat samaan aikaan saatuaan oraalisen poliorokotteen, DPT-rokotteen ja hepatiitti B-rokotteen:
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/17654772

    6-kuukautinen poika sai akuutin nekrotisoivan enkefalopatian DTP-rokotuksen jälkeen:
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/20119724

    Tohtori Catherine Diodati: ovatko rokotteet turvallisia ja tehokkaita? Tohtori Diodati ei ollut tietoinen rokotteiden haittavaikutuksista, ennen kuin hänen tyttärensä sai vakavan reaktion rokotteista. Tytär meni tilaan, jota kutsutaan enkefaliitiksi tai aivojen turvotukseksi:
    http://therefusers.com/refusers-newsroom/are-vaccines-safe-and-effective-by-diodati-catherine-m-a/

    Yhä useammat lapset sairastuvat sairauksiin, joita vastaan heitä on rokotettu. Miten on mahdollista, että vanhemmat eivät ole huomanneet mitään? Helppoa, tämän artikkelin mukaan lääkärit muuttavat sairauksien nimiä:
    http://vactruth.com/2012/04/25/change-names-of-diseases/

    Hepatiitti B-rokotteet aiheuttavat apoptoosia Hepa 1-6-soluissa:
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/22249285

    Rokotteet raivotautia, vesirokkoa ja Lymen tautia vastaan voivat aiheuttaa neuropatiaa:
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/19808027

    VastaaPoista
  87. Tässä Gates myöntää että rokotteilla hillitään väestönlisäystä.

    http://www.youtube.com/watch?v=6WQtRI7A064

    VastaaPoista
  88. Rokotteet tuottavat kanoille vakavamman taudin, kuin on tarkoitus rokotteilla estää:
    http://gaia-health.com/gaia-blog/2012-07-13/vaccine-viruses-combine-to-create-more-virulent-disease-in-australia/

    Tutkimuksessa havaittiin, että vauvoilla kuolleisuus on lähes kahdeksan kertaa suurempi ensimmäisten kolmen päivän aikana DTP-rokotuksesta:
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/1415136

    3-kuukautinen vauva kuoli heksavalentin rokotteen jälkeen:
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/16231176

    Selittämättömiä kätkytkuolemia heksavalenttisten rokotteiden jälkeen:
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/15908063

    Neurologisia komplikaatioita hinkuyskärokotteista:
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC2025848/

    VastaaPoista
  89. Tyttö syntyi vuonna 1994 ja oli terve lapsi, kunnes kuuden viikon ikäisenä sai DTP-rokotteen. Hän sai vakavia aivovaurioita ja fyysisiä ongelmia. Hän oli sokea ja kuuli vain osittain. Hän sai vakavia kouristuksia. Hän ei pystynyt muodostamaan sanoja ja hänellä oli spastinen quadriplegia. Hän oli usein sairaalassa mm. koomassa. 22.12.2009
    hän kuoli äitinsä käsivarsille. The Story of Lorrin Kain, a Deadly DPT "Hot Lot" and a Mother's Love:
    http://www.ageofautism.com/2011/11/the-story-of-lorrin-kain-a-deadly-dpt-hot-lot-and-a-mothers-love.html

    "UNICEF tappaa aliravittuja lapsia rokotteilla ja kutsuu sitä sattumaksi." Zimbabwen hallitus on aloittanut tutkimuksen
    rokotteiden vakavista haitoista:
    http://therefusers.com/refusers-newsroom/unicef-kills-malnourished-african-children-with-vaccines-and-calls-it-a-coincidence-the-zimbabwean/

    Mikä on lapsen hinta Yhdysvalloissa? 250000 dollaria, tapauksessa, jossa vauva kuoli kahden päivän kuluttua rokotuksista:
    http://www.thehealthyhomeeconomist.com/isnt-your-babys-life-worth-more-than-250000/

    Australialaisen naisen tarina siitä, miten hän selvisi Gardasil-rokotteen aiheuttamista komplikaatioista:
    http://sanevax.org/my-personal-gardasil-journey/

    Pahin hinkuyskäepidemia 50 vuoteen tapahtuu täysin rokotetuilla henkilöillä. Artikkelissa mielenkiintoinen maininta Kalifornian yliopiston tutkimuksesta, joka osoitti,
    että Yhdysvalloissa noin 1000 vauvaa kuolee vuosittain suoraan DTaP-rokotteen seurauksena:
    http://www.naturalnews.com/036560_whooping_cough_outbreak_vaccinations.html

    DTP-immunisointi ja kätkytkuolema:
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/6610735

    Haittoja DTP-rokotteista:
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/7031583

    Krooninen niveltulehdus vihurirokkorokotteen jälkeen:
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/1520764

    VastaaPoista
  90. Miten olisi vaihteeksi totuus?
    http://vactruth.com/2012/07/25/vaccines-truth-for-a-change/

    Seuraavasta artikkelista jokainen voi itse päätellä, sairastuvatko ja kuolevatko kehitysmaiden lapset puhtaan veden, ruoan ja saniteettitilojen puutteesta vai rokotteiden puuttesta. Ihmeellistä on se, että rokotetut lapset sairastuvat tuhkarokkoon. Silminnäkijän kuvareportaasi Ugandasta:
    http://therefusers.com/refusers-newsroom/food-water-nope-vaccines-yep-gianelloni-family/

    Alumiinin myrkyllisyys. Hematologiset vaikutukset:
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/10643868

    Pienten alumiinimäärien vaikutukset:
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/16721596

    Alumiinisulfaatin vaikutukset hiirten maksassa. Yhtäläisyyksiä ikääntymisprosessin kanssa:
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/18337038

    Max-poika sai vakavan haittavaikutuksen hepatiitti B-rokotteesta:
    http://www.youtube.com/watch?v=SL2mRJMnqKI

    Tyttö sai vakavia haittavaikutuksia rokotteista ja kuoli kymmenen päivää jälkeen neljävuotissyntymäpäivänsä:
    http://www.casiquest.org/

    Äiti kertoo, miten hänen poikansa sairastui autismiin rokotteiden jälkeen:
    http://www.youtube.com/watch?v=4Zo3lnlnsUI

    Tyttö sairastui autismiin rokotteiden jälkeen:
    http://emilyshopefund.blogspot.fi/

    Tyttö sai vakavia haittavaikutuksia rokotteista:
    http://www.youtube.com/watch?v=IrI-G5YvpQM

    VastaaPoista
  91. Kattava tutkimus Iso-Britannian rokotuspolitiikasta paljastaa järkyttäviä totuuksia siitä, miten rokotteiden vaaroja on piiloteltu ja miten vaarallisia rokotteita on tarkoituksella työnnetty kansalaisille laumaimmuniteetin nimissä. Tälläista ei voi tapahtua meillä Suomessa, eihän:
    http://www.naturalnews.com/036652_vaccines_government_lies.html

    Malariarokote voi aiheuttaa vaarallisempaa malariaa:
    http://www.thedenverchannel.com/health/31323638/detail.html

    Rokote lampaiden ilmavaivoihin:
    http://www.telegraph.co.uk/news/newstopics/howaboutthat/2076607/Sheep-flatulence-inoculation-developed.html

    HPV-rokotteiden vaarat:
    http://www.youtube.com/watch?v=WCA5haGU6sI

    VastaaPoista
  92. Karua meininkiä...

    "HS: Nuorten eläkeläisten määrä räjähti"

    "Viime vuonna työkyvyttömyyseläkkeelle joutui peräti 1569 alle 30-vuotiasta. Määrä on enemmän kuin koskaan aiemmin tällä vuosituhannella.

    Nuorten eläköitymisen taustalla on mielenterveysongelmat ja käyttäytymishäiriöt. Lukuihin ei ole laskettu mukaan älyllisen kehitysvamman vuoksi työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneitä.

    Vuodesta 2006 lähtien masennuksen takia eläköityneiden nuorten määrä on kasvanut 42 prosenttia."

    http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012081115942383_uu.shtml

    Näitä kun sitten lääkitään 50 vuotta keskimäärin masennuslääkkeillä..Keiden laariin se sataa?

    "Mens Mentis"

    VastaaPoista
  93. Itse jälkiviisaana olisin mielummin antanut luonnon viedä vaikka hengen kuin lääkeyhtiön pakottamaan ottamaan öisin 2xghb annoksen ja 2xpiristäviä päivisin jotta pärjään narkolepsian kanssa edes jollain tasolla. Rokotteen jälkeen taudin sain jonka otin sosiaalisesta ja median paineesta johtuen. Influenssaan kuolee vain kerran, tautia kantaa loppuelämän. T.20v rokotteen ottaessa.

    VastaaPoista
  94. Pakistanissa äärimuslimit tappavat Unicefin rokotustyöntekijöitä, ja poliorokotukset on siksi pitänyt lopettaa. Syyksi he esittävät, että rokotteet ovat länsimaiden juoni valvoa ja sterilisoida muslimeja. Aika pimeitä jotkut rokotusdenialistit. http://hbl.fi/nyheter/2012-12-19/who-avbryter-vaccinering-efter-attacker

    Jotenkin muistuttaa tätä keskustelua tuollaiset ajatuskuviot.

    VastaaPoista
  95. Tänään 20.12.2012 Hesarissa sivulla B3 oli arikkeli otsikolla YK keskeytti poliorokotteet Pakistanissa. Jutussa kerrotaan, että:

    "Polio aiheuttaa pahimmillaan halvaantumisen. SItä esiintyy enää Pakistanissa, Afganistanissa ja Nigeriassa. Muualla se on saatu kitkettyä pois rokotuksilla.

    Hallituksen mukaan Pakistanissa oli 20 000 poliotapausta vielä vuonna 1994. Tänä vuonna sairastuneita on ollut enää 56. Herkästi tarttuvan sairauden pelätään leviävän, jollei rokotuksia päästä jatkamaan.

    Nigeriassa rokotukset olivat keskeytyksissä kolme vuotta 2003 alkaen, kertoon Britannian yleisradioyhtiö BBC. Silloinkin kampanjaa syytettiin salajuoneksi muslimeja vastaan. Rokotteiden väitettiin sisältävän estrogeenia, joka aiheuttaa hedelmättömyyttä.

    Polio vahvistuin merkittävästi, ja sadat lapset halvaantuivat."


    Minusta rokotedenialistit vaikkuttavat hurahtaneilta, ja itse asiassa pahoilta ja pahansuovilta ihmisiltä, koska heidän takiaan esimerkiksi sadar lapset halvaantuvat. Halvaantuminen on kammottavaa.

    VastaaPoista
  96. "WHO, Bill & Melinda Gatesin säätiö ja toimittajat ilmoittivat alkuvuodesta, miten rokotteilla on saavutettu voitto poliosta Intiassa.
    Tosin jättivät mainitsematta poliorokotteista aiheutuneet poliotapaukset. Lisäksi jätettiin mainitsematta muut rokotteista vaurioita saaneet. Nyt nämä uhrit ovat halvaantuneet, aivan kuin heillä olisi polio. Sairaus nimeltä non-polio acute flaccid paralysis (NPAFP)
    alkoi lisääntyä räjähdysmäisesti alueilla, joissa annettiin useita annoksia poliorokotteita. Intiassa ei tavattu villiä poliota vuonna 2011, mutta samana vuonna löydettiin 47500 NPAFP-tapausta. NPAFP-sairautta on kliinisesti lähes mahdotonta erottaa paralyyttisestä poliosta. Lisäksi NPAFP on kaksi kertaa tappavampi kuin paralyyttinen polio:"


    Tuota.... en oikein ymmärrä, miten POLIO-rokote voisi aiheuttaa NON-polio acute flaccid paralysis (NPAFP) -sairauden?

    VastaaPoista