torstaina, marraskuuta 22, 2012

Bardet-Biedl oireyhtymä ja ravitsemus

**
Lapin urheiluopiston ravintovalmentajakoulutuksessa äskettäin valmistunut ravintovalmentaja Milla Leinonen teki opinnäytteensä harvinaista sairautta potevan tytön ravitsemusneuvonnasta. Opinnäytteen ”Tie energisempään arkeen” lyhennelmä saattaa teitä kiinnostaa monella eri tasolla.

  • Huomaatte miten haastaviin tilanteisiin ravintovalmentaja voi joutua. 
  • Opitte paremmin arvostamaan ravintovalmentajan arkista aherrusta. 
Pyydän lukemaan tarkkaan koko kirjoituksen. Löydätte esimerkiksi Millan rehellisen arvion työnsä merkityksestä. Opinnäyte valittiin vuoden parhaimmaksi.

Johdanto

Milla Leinonen kertoi halunneensa syventyä aiheeseen, jolla hän konkreettisesti voisi auttaa jotakuta lähiympäristöönsä kuuluvaa ihmistä. Puheeksi tuli ystävän pikkusisko, sanotaan hänta vaikka Anniksi, jolla lievän kehityshäiriön lisäksi oli paino-ongelma.

Milla otti yhteyttä Annin äitiin ja kyseli hieman tarkemmin Annin voinnista ja ruokavalioneuvonnasta. Hän sai tietää Annin sairastavan harvinaista Bardet-Biedl oireyhtymää. Ilmeni, ettei ongelmia ollut pyritty aktiivisesti ratkomaan ruokavalion keinoin. Äidin mielestä ehdotus ravitsemuspuolen neuvonnasta vaikutti mielenkiintoiselta ja niin alkoi Annin tie energisempään elämään.

Annin tapaaminen

Anni oli vielä 8-vuotias kun Milla ensimmäisen kerran tapasi hänet näissä merkeissä ja tällöin hän painoi 59 kg ja oli 136 cm pitkä. Painoindeksi oli näin ollen 31,9. Annilla oli painoa sen verran, että sillä oli jo vakavia terveydellisiä vaikutuksia.

Anni kärsi siis harvinaisesta Bardet-Biedl syndroomasta. Ylipainoisuus oli oireyhtymässä tavallista ja sitä tulisi hallita dieetin keinoin. Perhe oli tavannut ravitsemusterapeutin 3 kertaa ennen tätä Millan tapaamista ja kokemukset olivat olleet huonoja. Mitään kouriintuntuvaa ei näistä käynneistä vanhemmille ollut jäänyt. Äidin ainoat muistikuvat saaduista ravintoneuvoista olivat, että ruoan pitäisi olla vähähiilihydraattista ja päivittäisen energiansaannin n. 1000 kilokaloria. Tarkemman tutkiskelun jälkeen äiti muisti, että ravitsemusterapeutti oli listannut paljon ns. kiellettyjä ruoka-aineita, muttei juurikaan kertonut esimerkkejä siitä, mitä Anni saisi syödä. Yksi äidin päähän jäänyt esimerkki oli, että kokonainen banaani päivässä oli liikaa.

Ennen ensimmäistä tapaamista Milla oli pyytänyt perhettä pitämään ruokapäiväkirjaa, jotta Annin sen hetkisestä ruokavaliosta saisi jonkinlaisen käsityksen. Annin ruoka koostui pääsääntöisesti ihan tavallisesta kotiruoasta ja koulussa tarjottavista ruoista.

Perheessä harrastettiin kalastusta ja metsästystä. Kesäisin pääruoka oli usein kalaa ja talvisin liha oli pääsääntöisesti hirveä tai muuta riistaa. Eineksiä ei kotona juurikaan tarjoiltu. Makeat välipalat ja jälkiruoat olivat läsnä lähes joka aterialla. Myös mehua juotiin paljon.

Milla keskusteli ravitsemustilanteesta ja perheen kanssa sovittiin, että Annin makeat pikkupurtavat vaihdettaisiin marjoihin tai satunnaisiin hedelmiin. Leivonnaiset ja makeiset kuuluisivat kohtuullisina annoksina karkkipäivään. Anni ei ollut halukas juomaan pelkkää vettä. Ehdotettiin, että veden sekaan voisi laittaa vaikka tilkan sitruunamehua, jotta se olisi maukkaampaa. Ruokajuomaksi suositeltiin ihan tavallista puhdasta vettä.

Milla antoi tehtäväksi opetella juomaan vettä ensi alkuun ainakin litran verran päivässä. Ennen jokaista ruokailua voisi juoda lasillisen. Oireyhtymälle tyypillistä oli olla tuntematta kylläisyyttä ja tästä johtuen syötiin yli oman tarpeen. Täyttämällä vatsa ensin vedellä olisi helpompi pitää annoskoot kohtuullisina. Vettä olisi myös hyvä juoda lasillinen herätessä, vauhdittamaan munuaisten toimintaa.

Milla kiinnitti huomiota runsaaseen leivän syöntiin. ”Se on helppoa ja nopeaa. Sitä paitsi Anni tykkää leivästä”, sanoi äiti. Leivän syönti ei ollut kohtuuttoman runsasta, mutta suhteessa muihin ruoka-aineisiin sitä oli ehkä turhan paljon. Vaikka Anni oli aktiivisesti keskustelussa mukana ja innokas kokeilemaan uusia asioita, tuntui leivän poisjättäminen olevan aivan mahdoton ajatus. Näillä perustein sovittiin, että leipä voi kuulua aamupalaan, mutta päälle pitäisi löytyä vähän lihaa ja kasviksia. Ajatus sai tytön irvistelemään. Anni ei juurikaan syönyt tässä vaiheessa vihanneksia ja kasviksia, hedelmiäkin heikosti. Kurkku tuntui olevan ainoa varteenotettava vaihtoehto.

Ainoa proteiinipitoinen ravinto oli pääruokien liha ja kala. Selityskin löytyi maitoallergiasta ja kananmuna-allergiasta. Soijamaitoa oli käytetty tavallisen lehmänmaidon sijasta, mutta vähemmissä määrin. Anni ei eritoten pitänyt soijan mausta. Kauramaitoa Anni ei voinut sietää, eli soija oli kuitenkin se parempi vaihtoehto. Milla ehdotti, että soijamaitoon voisi tehdä marjapirtelöitä tai välipalaksi voisi silloin tällöin syödä maustamatonta soijajogurttia ja marjoja. Marjat olivat perheelle hyvä ja halpa vaihtoehto, sillä perheessä myös marjastettiin aktiivisesti syksyisin ja pakkasesta löytyi aina itse poimittuja marjoja.

Koska perinteiset maitotuotteet eivät tulleet kysymykseen, Milla opetti äitiä käyttämään Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylläpitämää Finelin taulukkoa ja yhdessä he etsivät sieltä vaihtoehtoja turvaamaan mm. Annin kalsiumin saantia. Finelin avulla äiti voisi tarvittaessa tulevaisuudessa tarkistaa myös muita ravintosisältöjä. Seesaminsiemenet nousivat esille ja neuvoksi tuli laittaa niitä jogurttien, salaatin tai pirtelöiden sekaan. Lisäksi Milla suositteli käyttämään tarvittaessa kalsiumtabletteja.

Rasvaa oli Annin ruokavaliossa vältelty sen energiapitoisuuden vuoksi. Kalaa perheessä syötiin jonkin verran, mutta pääsääntöisesti kuitenkin vain kesäisin. Milla ehdotti, että Anni nauttisi päivittäin omega-3- ja D-vitamiinilisää.

Annilla oli rasitteena ollut myös astma. On useampia tutkimuksia, joiden mukaan E-EPA ja D-vitamiini voivat ehkäistä ja lievittää astman oireita. Tältä pohjalta Milla uskoi ettei niiden ainakaan pitäisi aiheuttaa haittaa Annille. Lisäksi äidin kanssa neuvoteltiin pähkinöiden ja siemenien käytöstä välipaloilla turvaamaan hyvälaatuisten rasvojen saantia. Beceliä oli käytetty leivän päällä, koska se ei aiheuttanut allergisia reaktioita.

Ruoanlaitossa oli käytetty oliiviöljyä, koska maitoallergian vuoksi voi ei tullut kysymykseen. Milla kehotti äitiä kokeilemaan kookosöljyä, joka kestää paremmin kuumentamista. Myös oliiviöljyn laatuun voisi kiinnittää huomiota. Aiemmin käytettyjen halpaöljyjen tilalle voisi ostaa kylmäpuristettua versiota ja sitä voisi käyttää esimerkiksi salaattikastikkeen sijasta.

Milla oli vasta käynyt ravintoasiantuntija Jaakko Halmetojan luennolla ja pää oli pullollaan mitä suureellisempia asioita erilaisten luonnontuotteiden ylivoimasta. Milla ei voinut olla mainostamatta joitakin tuotteita kuten pakurikääpää ja maca-jauhetta. Hän otti myös puheeksi suolan laadun, eli normaali pöytäsuola olisi hyvä vaihtaa esimerkiksi merisuolaan.

BBS – Bardet-Biedl-oireyhtymä

Ennen tapaamista Milla oli lukenut jonkin verran Annin sairaudesta, mutta tarkemmin hän tutustui kyseiseen oireyhtymään vasta ensimmäisen tapaamisen jälkeen. Tapaus osoittautui haasteellisemmaksi kuin hän alun perin osasi uskoakaan.

”Bardet-Biedl-oireyhtymä (BBS) on eräitä arabiväestöjä lukuun ottamatta erittäin harvinainen oireyhtymä, jonka esiintyvyydeksi on arvioitu 1:150 000. Oireyhtymän pääoireet ovat silmänpohjan rappeuma, kehityksen hitaus ja oppimisvaikeudet, ylipainoisuus, ylimääräiset pikkuvarpaat ja/tai pikkusormet sekä sukurauhasten toimintaan vaikuttavien hormonien vaje. Oireet ilmenevät ylimääräisiä sormia tai varpaita lukuun ottamatta vähitellen lapsen iän karttuessa ja diagnoosin on usein päästy vasta kouluikää lähestyttäessä.”

http://www.vaestoliitto.fi/perinnollisyys/tietolehtiset/bardet-biedl-oireyhtyma/

Annin sairaus todettiin jo alle vuoden ikäisenä, vaikkei suvussa olekaan aiempia tapauksia. Annilla oli syntyessään kampurajalat, jotka operoitiin ennen kahta ikävuotta. Näiden leikkausten ja tutkimusten yhteydessä myös varmistui BBS-diagnoosi. Kampurajalkojen ja oireyhtymään liittyvän kömpelyyden johdosta Anni oppi kävelemään vasta ollessaan n. 2,5-vuotias. Pakollisia fysioterapia-tapaamisia lukuun ottamatta Anni ei juurikaan liikkunut. Tilanne tietysti paheni koko ajan iän ja painon lisääntymisen myötä.

Jo noin 3-vuotiaana Anni huomasi olevansa erilainen. Hän ei pystynyt samoihin leikkeihin kuin muut eikä voinut käyttää samanlaisia vaatteita kuin muut. Annilla oli erikoiskengät liikavarpaiden vuoksi eikä prinsessamekot mahtuneet tämän pikku-prinsessan päälle. Liikavarpaat oli leikattu, mutta yksi jalkojen lisäleikkaus vähensi osaltaan Annin liikkumista.

Jonkin verran Annilla oli ongelmia puheen tuottamisessa. Anni alkoi vetäytyä hieman syrjään. Anni koki kiusaamista koulussa, mutta puolusti kyllä itseään fyysisesti toisinaan. Tämä tilanne rajoitti harrastustoimintaa.

Lähestulkoon ainoa liikuntamuoto, josta Anni oli pitänyt, oli uiminen. Annin kotikylässä oli mahdollisuus tähän harrastukseen paikallisen hotellin kylpylässä. Noin vuosi sitten kuitenkin oli tapahtunut jotain, minkä vuoksi Anni ei enää halunnut kyseiseen kylpylään mennä. Todennäköisesti Anni oli jossain vaiheessa joutunut kiusaamisen kohteeksi, mutta varmuutta äidillä ei asiasta ole. Nyt lähin mahdollisuus oli n. 60 km päässä, joten uintikerrat olivat harventuneet.

Annilla oli retinopatia eli silmän verkkokalvon rappeuma, joka oli varsin yleinen vaiva BBS-potilailla. Tämän johdosta Annin hämäränäkö oli lähes olematon, ja hän koki ulkona olemisen hämärän tullen varsin pelottavaksi. Annilla oli lieviä kehityshäiriöitä, mutta hän oli normaaliälyinen ja ymmärsi varsin hyvin omat rajoitteensa ja erilaisuutensa. Sen johdosta syrjään vetäytyminen ja ”lohtusyöminen” olivat todellisia riskejä.

Annin sairaus on varsin harvinainen, joten tietoa ei ole paljon saatavilla. Annia hoitavat lääkäritkään eivät osanneet sairaudesta vanhemmille paljon kertoa. Suomeksi tutkimustuloksia sairaudesta ja etenkin ruokavalioista oli saatavilla heikosti.

Bardet-Biedl-oireyhtymässä hypotalamuksen (väliaivojen pohjaosa) molemminpuoliset vauriot aiheuttavat erikoisen voimakkaan ruokahalun (http://www.kvhtietopankki.fi/kirjat/lihavuus.htm). Kuten myös Prader-Willin-oireyhtymässä, jonka ruokavaliosuosituksia on usein käytetty myös Bardet-Biedl-oireyhtymän hoidossa. Prader-Willin oireyhtymässä ylipainoa hoidetaan vähärasvaisella ja vähäkalorisella dieetillä, koska PW-lasten energian tarve oli vain 60% normaalilapsen tarpeesta. (http://www.kvhtietopankki.fi/syndroma/pws.htm). Tämä varmasti selitti, miksi Annille oli suositeltu 1000 kcal dieettiä ravitsemusterapeutin toimesta.

Milla löysi vuonna 2003 julkaistun tutkimuksen International Journal of Obesityn sivuilta, jossa oli käsitelty Energia aineenvaihduntaa Bardet-Biedl oireyhtymässä. Tutkimuksessa vertailtiin 20 ylipainoista Bardet-Biedl-oireyhtymää sairastavaa ja 20 sairaudesta johtumatonta ylipainoista henkilöä. Tutkimuksen mukaan energiankulutuksessa ei ollut suurtakaan eroa. BBS-tapauksissa energiankulutus oli joissakin tapauksissa heikompaa, mutta sen uskottiin olevan yhteydessä henkilöiden inaktiivisuuteen.

(http://www.nature.com/ijo/journal/v27/n11/full/0802420a.html)

Bardet-Biedl-oireyhtymään on usein myös yhdistetty munuaisten vajaatoiminta. Tämä laittoi Millan pohtimaan ravitsemusterapeutin suosittelemaa vähähiilihydraattista ruokavaliota. Annilla oli kystia munuaisissa, mutta ainakin toistaiseksi munuaiset toimivat moitteettomasti. Yhtään tutkimusta Milla ei löytänyt, joka olisi tukenut vähähiilihydraattista ruokavaliota. Useimmiten tutkimuksissa koehenkilöt olivat jo aikuisia ja heillä oli jonkinasteisia ongelmia munuaistoiminnassa.

Pitkä hiljaisuus

Annilta leikattiin kielijänne, jonka oli määrä helpottaa puhumista. Leikkauksen jälkeen Anni joutui sosekeittokuurille, mikä kaikesta ankeudestaan huolimatta edisti vihannesten syöntiä. Alun perin Milla oli sopinut, että tapaamiset ovat kahden viikon välein. Äidin oli määrä myös punnita Anni aina ennen tapaamisia. Tapaamiset kuitenkin estyivät ja tietoja välitettiin jonkin verran internetin välityksellä.

Milla ei luovuttanut vaan tutkiskeli Annin sairautta ja muita vaivoja. Hän lähetteli tutkimuksia ja sairauden hoitoa käsitteleviä artikkeleita äidille luettavaksi. Milla kyseli Annin kuulumisia, antoi ruokavinkkejä ja reseptisivustoja tutkittavaksi sekä kertoi erilaisten ruoka-aineiden vaikutuksesta kehoon. Milla oli varsin aktiivinen. Ehkä liiankin?

Toisinaan vinkit oli otettu vastaan ja niitä oli vaihtelevalla menestyksellä kokeiltukin. Ainakin äidin puheiden mukaan. Milla neuvoilla äidin paino oli pudonnut, mutta tyttären ei. Annin paino ei kuitenkaan ollut myöskään noussut äidin sanojen mukaan. Tapaamista ei saatu aikaiseksi.

Annin vuotuisen kontrollin lähestyessä Milla pyysi äitiä pyytämään lääkäriltä lisätietoja Annin terveydentilasta. Äiti oli keskustellut lääkärin kanssa. Juttua oli ollut myös Millan osuudesta Annin ruokavalioneuvonnassa. Lääkäri oli ollut varsin innostunut asiasta ja halusi keskustella Annin tilanteesta. Lääkäri jäi kuitenkin vuorotteluvapaalle, joten tilanne ei näiltä osin edennyt.

Millan kiireiden ja ulkomailla vierailun takia yhteydet Annin äitiin jäivät vähiin. Äiti vakuutteli asioiden menevän ihan hyvin, mutta tapaamiselle ei tahtonut löytyä aikaa millään. Ajatuksissa kävi aivan uudenlaisia kysymyksiä. Miten motivoida asiakasta? Mitä tehdä, jos asiakas ei halua itse auttaa itseään? Miten saada vanhemmat ymmärtämään tilanteen vakavuus?

Uusi alku ja tunnepuolen selvittelyä

Lopulta Milla ei enää jaksanut tapaamista odottaa vaan vaatimalla vaati, että tapaaminen järjestyisi. Annin äiti oli myöntyväinen ja totesi, että pitää todennäköisesti aloittaa uudestaan ihan alusta. Ei hirveän kannustavaa! Mutta tämä lisäsi Millan taistelutahtoa. Milla aloittaisi siis uudestaan ruokapäiväkirjasta ja tapaaminen saatiin aikaiseksi.

Annin äiti vaikutti jollakin tasolla jo sisäistäneen asian vakavuuden, mutta totesi isän olevan enemmänkin ongelma. Tässä kohtaa selvisi, että Annin vanhemmat olivat eronneet hiljattain. Isä tietysti halusi hieman hemmotella prinsessaansa tämän ollessa isän luona. Asiaan varmasti vaikutti myös se, että Anni oli ollut syntymästään saakka sairas. Annin elämä oli rankkaa ja oli mukava pienillä ”palkinnoilla” helpottaa hänen jokapäiväisiä ponnistuksiaan. Anni oli myös isän ainoa lapsi. Äidillä oli aikaisemmista liitoistaan 2 vanhempaa lasta.

Annin äiti oli aiemmin kertonut, että hoitava lääkäri oli aluksi aivan kauhea ja oli itkettänyt häntä tapaamisilla. Annin äiti oli valitellut asiasta hoitavalle kirurgille, jonka jälkeen tilanne oli muuttunut. Milla uskoi, että lääkäri oli halunnut varhaisessa vaiheessa herätellä vanhempia. Mitä aiemmin ruokavalio ja liikunta olisi ollut osa jokapäiväistä Annin elämää, sitä helpompaa painon ja liitännäissairauksien kontrollointi olisi ollut. Mutta Anni oli vanhemmilleen todellinen erikoistapaus ja äiti koki lääkärin asenteen epätoivottavana hyökkäyksenä. Jatkossa lääkäri kohteli potilastaan silkkihansikkain, ja ikävät asiat jätettiin taka-alalle.

”Ilmeisesti minä olisin nyt siis se henkilö, jonka pitäisi ottaa ne vaikeat asiat puheeksi”, Milla ajatteli. Milla jutteli siksi erään lääkäriystävän kanssa ja kysyi neuvoa miten edetä tässä tapauksessa. Varmistui, että Millan tehtävänä oli esitellä perheelle Annia uhkaavat tulevaisuudenkuvat. Lihavuuden liitännäissairaudet oli otettava puheeksi. Suurimmaksi lähitulevaisuuden riskiksi nousi 2. tyypin diabetes. Annilla oli myös jatkossa oletettavissa ongelmia munuaisten kanssa, joten diabeteksen puhkeaminen olisi varsin huono uutinen.

Tapaamisessa Anni ei itse ollut paikalla, mutta äiti oli mitannut tyttären painon edellisenä päivänä. Pituutta oli tullut 2 cm lisää, mutta painokin oli noussut jonkin verran. Pituus oli nyt siis 138 cm ja paino 63,5 kg. Painoindeksi oli tällöin 33,3. Äiti uskoi, että painoa oli onnistuttu kontrolloimaan, mutta tulokset puhuivat omaa kieltään. ”Olimme siis lähtöpisteessä tai oli otettu jopa pari askelta taaksepäin”, Milla tuumasi.

Milla otti rohkeasti puheeksi aikaisemman hoitohistorian ja kyseli onko perheelle kerrottu Annin lihavuuden vaaroista. Puhuttiin 2. tyypin diabeteksen synnystä ja siihen liittyvistä vaaroista. Tähdennettiin myös, että Annin oli hyvin vaikea saada tarvittaessa elinsiirtoja sairautensa vuoksi. Keskustelun yhteydessä selvisi myös, että Annin isällä oli todettu diabetes ja hän oli aloittanut kuntoremontin.

Milla toivoi, että jatkossa saisi myös isän mukaan tapaamisiin, jotta voitaisiin keskustella aiheesta isän kanssa. Tämä voisi toimia hyvänä motivaattorina tyttärelle ja auttaa isää myös ymmärtämään miksi Annin oli tärkeä noudattaa ruokavaliota.

Positiivisiakin uutisia tapaamisella tuli esille. Anni joutui kitalakileikkauksen jälkeen syömään jonkin aikaa vain keittoruokaa. Tämän keittokuurin jälkeen Anni oli syönyt pienempiä annoksia, koska tuli nopeammin kylläiseksi. Tämä oli suunnattoman suuri uutinen, sillä oireyhtymää sairastavilla oli normaalia voimakkaampi ruokahalu eivätkä he tulleet helposti kylläisiksi. Tämä tieto tosin pisti myös Millan harkitsemaan sitä tosiseikkaa, että Annin oli ehkä annettu syödä ja herkutella normaalia enemmän ja vedottu vain sairauteen. Keittokuurin positiivinen sivuvaikutus oli myös se, että Anni oppi sietämään kasviksia. Pähkinöitäkin oli kokeiltu välipaloiksi, mutta niistä seurasi allergista ihottumaa ja kutinaa.

Anni oli myös alkanut liikkua enemmän. Isän elämäntaparemontti johti runsaampaan liikuntaan ja hän otti Annin mukaan kuntosalille. Annilla oli myös liikuntarajoitteisille tarkoitettu kolmipyörä isän luona, jota hän siellä ollessaan kävi polkemassa säännöllisesti. Milla oli äidille aiemmin puhunut trampoliinin hyvistä puolista ja huomasi sellaisen ilmestyneen etupihalle. Oli kuuleman mukaan myös aktiivisessa käytössä.

Milla oli valmistunut kahvakuulaohjaajaksi. Äiti osoitti kiinnostusta lajiin, ja mietti sopisiko se heille yhteiseksi harrastukseksi. Milla lupasi miettiä seuraavalle tapaamiselle yksikertaisia liikkeitä ja miettiä sopivan kuulan kokoa.

Sen verran Milla huomautti ruokapäiväkirjasta, että siellä oli yhä edelleen päivittäin makeita välipaloja. Milla toivoi, että karkkipäivästä pidettäisiin kiinni.

Toinen tapaaminen

Tällä kertaa Milla ei muuta kuin vilkaissut ruokapäiväkirjaa sen verran, että valitsi sieltä 3 hieman erilaista päivää. Päiväkirja palautettiin äidille ja tyttärelle ja pyydettiin heitä arvioimaan ruoka-aineet plussilla ja miinuksilla sen mukaan, miten hyviksi tai huonoiksi he nämä ainekset arvioivat. Tämä oli ravintovalmentajakoulutuksessa opittu tapa ja se osoittautui varsin tehokkaaksi ja valaisevaksi. Ja yhä edelleenkin ne makeat naposteltavat kummittelivat merkinnöissä. Jokohan tämä tehtävä tuottaisi tulosta?

Anni vaikutti energisemmältä. Hän oli innostuneesti mukana keskustelussa ja kuunteli tarkasti Millan ehdotuksia. Annin äiti oli puhunut tyttärensä kanssa ruokavalion ja liikunnan tärkeydestä ja heidän tavoitteensa oli, että Anni pääsisi vielä vaatekauppaan ja saisi valita sieltä ihan minkä vaatteen haluaisi. Anni oli aina ollut kiinnostunut vaatteista, mutta kokonsa puolesta ei ollut voinut haluamiaan vaatteita käyttää.

Liikuntaa oli lisätty niin, että päivittäin liikuttiin vähintään 30 minuuttia, joka oli huima harppaus aiempaan. Paino olikin tipahtanut 1,5 kg. Paino oli siis nyt 62 kg. Uutena asiana oli mitata vyötärönympärys, joka nyt oli 108 cm. ”Liikunnan lisääntyessä lihasmassa kasvaa, joten kilojen uijottaminen ei aina kerro koko totuutta”, Milla oli selittänyt.

Rohkeutta kokeilla uusia asioitakin oli löytynyt. Annille oli ostettu oma kahvakuula ja sovitiin parin päivän sisällä uudestaan tapaaminen kahvakuulailun merkeissä.

Kesälomien viivästyttämä seuraava tapaaminen

Kesälomien ja matkustelun vuoksi Millalla oli ollut varsin hankalaa pitää tapaamisia sovitun 2 viikon väliajoin. Keskusteluja käytiin kuitenkin aktiivisesti internetin välityksellä. Painonnousu ei ollut pelkästään pysähtynyt, vaan laski tasaiseen tahtiin. Äiti raportoi välillä kilon painonlaskusta ja vyötärökin oli kaventunut 2 cm lisää. Kasvikset ja marjatkin olivat kuulemma ruvennut maistumaan. Annin oli ollut ahkerasti mukana kasvimaata hoitamassa muun perheen kanssa. Annin perusaktiivisuus oli siis ilmeisimmin lisääntynyt.

Sitten Anni lähti lomamatkalle isänsä kanssa. Äiti oli huolissaan. Lomamatkan jälkeen Annin paino oli vähän noussut. Paino oli nyt 61,3 kg ja vyötärö 107 cm. Milla vakuutteli äidille, ettei se ollut suurikaan huolenaihe. Isä oli kuitenkin saanut kuulla kunniansa! Isä oli ehkä antanut lapsen herkutella lomalla liiankin kanssa, mutta liikunnallisesta puolesta oli pidetty huolta. Isä oli käynyt Annin kanssa urheilukentällä ja rohkaissut tyttöä juoksemaan radan ympäri. Anni yllätti isänsä juoksemalla radan kolmesti ympäri! Tästä rohkaistuneena Anni juoksi nyt lähes joka päivä äitinsä kanssa postilaatikolle ja takaisin kerran päivässä. Postilaatikolle oli matkaa noin 300 m. Anni oli myös polkenut pyörällä jonkin verran ollessaan isän luona. Isän luona oli asfalttitiet, joten polkeminen oli helpompaa kuin kotona hiekkateiden ympäröimällä alueella. Anni oli kuitenkin innostunut pyöräilystä ja olisi halukas kokeilemaan myös hiekalla. Toistaiseksi esteenä kuitenkin oli näiden erikoispyörien hinta.

Milla kertaili hieman Annin taivalta tähän asti ja mietittiin yhdessä, mitä muutoksia oli tapahtunut ja mihin vielä pitäisi kiinnittää huomiota. Milla painotti yhä edelleen olemassa olevaa ongelmaa eli liiallista herkkujen syöntiä. Lomalla tietysti tuli herkuteltua hieman enemmän, eikä Milla nähnyt siinä ongelmaa. Asiaan olisi syytä kiinnittää huomiota nyt kun oli palattu arkeen. Samoin ateriarytmitys oli päässyt unohtumaan matkan varrella lomailun huumassa, mikä tietysti johti ylimääräisten herkkupalojen naposteluun.

Viimeisin tapaaminen

Opinnäytettä ajatellen Milla oli sopinut viimeisimmän käynnin, jossa oli toivomus, että koko perhe tai ainakin Anni sekä vanhemmat, olisivat paikalla. Milla toivoi, että olisi vihdoin saanut tavata myös isän näissä merkeissä. Isän kokemukset oman sairautensa hoidossa olisivat voineet auttaa heitä löytämään yhteinen linja Annin ruokavaliossa ja isäkin ymmärtäisi asian tärkeyden.

Milla oli antanut tehtäväksi tarkastella ateriarytmitystä ja pitää huoli siitä, että ruokailut olisivat 2-4 tunnin välein. Tämähän tietenkin siksi, ettei tulisi liian pitkiä välejä ja sitä myöten syötyä kerralla liikaa. Toisaalta taas ruoansulatuselimistölle piti antaa tarpeeksi aikaa selviytyä edellisestä ateriasta. Näin ollen verensokeri pysyisi tasaisempana eikä tulisi liian suuria piikkejä, jotka pistäisivät insuliinin tuotannon koetukselle. Sen lisäksi Milla pyysi äitiä käymään internet keskustelut läpi ja miettiä mitä olimme tällä välillä oppineet ja oliko matkalla herännyt uusia kysymyksiä.

Isällä oli kuitenkin töitä sillä viikolla kun oli alun perin määrä tavata, joten tapaaminen lykkääntyi. Päivät taas vierähtivät erinäisten kiireiden vuoksi ja viimeinkin tapaamisen järjestyessä Milla huomasi harmikseen, ettei paikalla ollut kuin äiti. Milla koitti vaivoin peittää pettymystään. Annilla oli ollut huono päivä. Hän oli isänsä luona, eikä halunnut osallistua tapaamiseen.

Äiti oli kuitenkin punninnut Annin ja mitannut vyötärön. Paino oli pysynyt muuttumattomana, 61,3 kg. Vyötärö oli nyt 105,5cm. Äiti oli hieman huolestunut, kun paino ei ollut laskenut. Milla muistutti kuitenkin häntä siitä, että vyötärö oli kaventunut jopa 1,5 cm, mikä kertoi todellisesta edistymisestä enemmän kuin paino. Anni liikkui nyt enemmän ja oli todennäköisesti saanut hieman lihaksia lisää. Joka tapauksessa, tavoite oli saada painonousu hallintaan. Jok'ikinen pudotettu gramma ja vyötäröltä vähentynyt sentti oli positiivinen uutinen.

Milla kertasi äidin kanssa kuluneita kuukausia ja he miettivät tapahtuneita muutoksia. Äiti koki, että ensimmäistä kertaa hän oli saanut ymmärrettäviä neuvoja ruokavaliosta ja oppinut käyttämään uusia kanavia tiedon hankintaan. Kaiken kaikkiaan hän koki yhteistyön varsin positiivisena.

Anni sen sijaan, kuten tämäkin tapaaminen osoitti, ailahteli laidasta laitaan. Toisinaan Anni oli varsin innostunut ja halusi kokeilla uusia asioita. Toisinaan hän taas oli varsin kyllästynyt ja turhautunut sekä totesi elämän olevan yhtä tyhmää laihduttamista. Yleisesti ottaen Anni oli äidin mielestä kuitenkin muuttunut huomattavasti aurinkoisemmaksi ja mielialan ailahteluita oli vähemmän kuin aiemmin. Anni myös jaksoi nyt tehdä asioita yhdessä perheen ja suvun kanssa, kun taas aiemmin koulun jälkeen oli iskeytynyt sohvan nurkkaan ja pysynyt siinä koko illan nukkumaanmenoon asti.

Anni oli ollut isän luona paljon nyt, sillä koulu sijaitsi lähellä isän kotia. Hän oli siellä ollessaan polkenut kouluun ja takaisin päivittäin. Kouluun oli matkaa noin kilometrin verran. Anni oli opetellut myös pitämään vesipulloa mukanaan, joten veden juominen oli lisääntynyt.

Eniten äiti päivitteli sitä, että nykyisin Anni saattoi jopa lähteä yksin pihalle leikkimään. Näin ei ollut tapahtunut ikinä ennen. Pihalla hän saattoi heilutella kahvakuulaa ihan itsekseenkin. Tytön itsevarmuus oli lisääntynyt.

Tulevaisuus

Tämä oli siis Millan opinnäytetyötä ajatellen viimeinen tapaaminen Annin tapausksessa. Yhteistyö ei kuitenkaan loppuisi tähän, vaan Milla oli luvannut auttaa perhettä ja seurata edistymistä niin kauan kuin he kokivat Millaa tarvitsevansa.

Osa tavoitteista toteutui työn edistyessä. Ensimmäinen tavoite oli saada Annin painonnousu pysähtymään. Pienillä muutoksilla ruokavaliossa ja liikunnan lisäämisellä tämä onnistui varsin kivuttomasti.

Kun liikunta lisättiin ohjelmaan, harpattiin suoraan toiseen vaiheeseen, eli painonlaskuun. Edistyminen tietysti loi aina hyvänolon tunnetta ja lisäsi motivaatiota. Se myös lisäsi itsevarmuutta ja auttoi yrittämään uusia asioita.

Seuraava tavoite, joka toki voi viedä aikaa, on saada vaatekoko pienenemään sen verran, että Anni pääsee valitsemaan itselleen mieluisan vaatekappaleen. Hyvää vauhtia ollaan matkalla siihen suuntaan. Kuoppia varmasti tieltä löytyy, mutta kun ei anna niiden murtaa itseään, kaikki on mahdollista. Kun tämä vaihe saavutettaisiin, perheellä olisi todennäköisesti jo tarvittavat tiedot ja taidot tavoitella Annin tervettä elämää ja saada vyötärö kapenemaan alle 80 senttiin, jolloin ei olisi enää lihavuuteen liittyvää sairastumisvaaraa.

Loppuyhteenveto ja Millan oma rehellinen työn arviointi

Alku oli varsin takkuinen, eikä varmastikaan vähiten Millan yli-innostuneisuuden vuoksi. Aloittelevan ravintovalmentajan pettämättömällä innolla hän otti elämäntehtäväkseen parantaa Annin. Milla oli vasta aloittanut ravintovalmentajan opinnot ja uskoi oikeanlaisen ravinnon olevan vastaus kaikkiin ongelmiin. ”En tosin vieläkään väitä, etteikö se olisi varsin merkityksellinen tekijä”, sanoi Milla. Mutta hän saattoi huomaamattaan unohtaa avuntarpeen kohteen ja nostaa itsensä suurena parantajana itse tehtävän edelle.

Milla myöntää myös, ettei hän myöskään osannut vielä katsoa kokonaisuutta ja saattoi aluksi jopa tukahduttaa äidin yhteistyöhalun liiallisella informaatiolla ja ruoan ”hifistelyllä”. Ehkä ongelmien moninaisuus sai Millan unohtamaan kokonaisuuden. On todettava, että Milla valitsi varsin haasteellisen tehtävän itselleen ensimmäiseksi työkseen ravintovalmentajana. Hänen opinnäytteensä ohjaajana sain aitiopaikalta seurata Millan edistymistä ja voin sanoa, että olen Millasta tosi ylpeä!

Milla kertoo tapaamisten välisestä tauosta olleen molemmille osapuolille hyötyä. Millalla oli aikaa oppia lisää ja ymmärtää, että työ oli asiakaslähtöistä, ei suinkaan toisinpäin. On opittava huomioimaan perheen voimavarat. Toisin sanoen, ihmisten arjessa on muitakin haasteita kuin oikein syöminen. Nämä haasteet pitää huomioida ja sovittaa yhteen uusien asioiden kanssa. Liian suuret muutokset voivat työlään arjen ohessa viedä liikaa energiaa ja syödä motivaatiota.

Motivaatio ja motivoiminen olikin Millan mielestä yksi suurimpia haasteita tässä ravintovalmentajan työssä. Ei riittänyt, että ravintovalmentajalla oli halu auttaa ja ohjata asiakastaan kohti parempaa elämää. Oli osattava lukea merkkejä siitä, mitä vastapuolella tapahtui ja osata kannustaa oikealla hetkellä sekä kyettävä löysäämään silloin kun asiat sujui omalla painollaan. Oli myös hyvä, jos osasi pitää omat tunteet erillään tapauksesta. Toista ei voinut pakottaa muuttamaan tapojaan, jos tahtoa asiakkaasta itsestään ei löytynyt.

Millalla oli viimeisen tapaamisen jälkeen hieman tyhjä olo. Tuntui, ettei käteen jäänyt juuri mitään. Kun hän sitten kuitenkin luki muistiinpanojaan läpi ja kirjoitti paperille projektinsa annin, hän huomasi ettei siihen ollut mitään syytä. Ensimmäinen tavoite oli saavutettu. Ja toista, jo jossain määrin optimististakin tavoitetta, harpottiin hyvää vauhtia matkalla eteenpäin.

Tässä kohtaa Milla tajusi, että olisi syytä myös antaa positiivista palautetta perheelle. Se vain melkein pääsi lipsahtamaan taas sinne omien suureellisten toiveiden varjoon. ”Joka tapauksessa, eihän tässä täytetty minun toiveitani ja odotuksiani, vaan koitettiin löytää pysyviä ratkaisuja Annin painonhallintaan”, Milla pohti.

Annin tiellä on vielä haasteita. Herkkujen syönti oli yhtenä vaikeimmista. Milla oli tältä matkalta myös oppinut sen, että vanhoja tapoja oli vaikea murtaa. Saattoi olla, että 20 toistoa riitti, että jostakin tulee tapa, mutta se pitää tapahtua ilman poikkeuksia, tai se vanha tapa tarttuu takaisin. ”Tavat ja tottumukset ovat toisinaan oikea kirosana”, Milla filosofoi. Annin voisi olla helppoa vielä oppia uusia tapoja, mutta vaikeampaa se on kitkeä ihmisistä hänen ympärillään, jotka ovat tottuneet tekemään asiat tietyllä tavalla paljon kauemmin aikaa.

Anni pääsi jo ainakin osittain tavastaan vältellä kaikkea fyysistä toimintaa. Ehkäpä Annilla ja perheellä on siis toivoa löytää kultainen keskitie myös ruokavalion suhteen.

Vaikka Milla mietti kuluneen puolen vuoden aikana luovuttamista useampaan otteeseen, hän oli varsin tyytyväinen, että päätti viedä tämän loppuun. Haasteellista se kyllä oli, ja on edelleen. Samalla se oli kuitenkin varsin palkitseva ja kasvattava kokemus. Paljon on vielä opittavaa ja koko ajan löytyy uutta. Milla on tajunnut, että tällä alalla pitää pysyä ajan hermolla ja muistaa päivittää tietojaan. Opinnäyte kuitenkin antoi Millalle mahdollisuuden oppia asioita myös kulissien takana, sen tärkeän psyykkisen puolen.

2 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen selviytymistarina. Olisi mukava kuulla lisää vastaavia tapauksia. Kovalla työllä, uskolla ja muiden tuella voi saavuttaa mitä ihmeelisempiä asioita. Vastoinkäymisten tarkoitus ei ole antaa periksi vaan yrittää entistä kovemmin.

    Terveys on meidän ihmisten tärkeintä omaisuutta.
    Monet sairaudet uhkaavat meitä ja väärät ruokailutavat, teollisesti prosessoitu ruoka ja stressi vievät meitä monia ennen aikaisesti hautaan, työkyvyttömiksi ja syrjäyttävät meitä työyhteisöstä, koulun penkiltä ja läheisten parista.

    Ps. Milla, milloin sinulta ilmestyy muista vastaavista selviytymistapahtumista kirja?

    VastaaPoista
  2. Saisiko Millaan mitenkään yhteyttä?

    VastaaPoista