tiistaina, maaliskuuta 25, 2008

Kilpirauhanen ja lihominen

**
Kirjoitan parhaillaan uutta kilpirauhaskirjaa
. Sen tiimoilta on löytynyt muutamia kilpirauhasen toimintaa selvittäviä tutkimuksia. Pääpaino on tosiaankin sanalla "muutama". Varsin yleisestä sairaudesta huolimatta, kilpirauhasta tutkitaan erittäin vähän.

Sellaista "musta tuntuu" tietoa on liikkeellä paljon. Kiitollisena otin vastaan tässä alla lyhyesti kuvaamani tutkimuslöydöt huonosti toimivan kilpirauhasen vaikutuksesta lihomiseen. Tämä on asia jota joka kerta kysytään luennoillani kilpirauhaspotilaille: Lihottaako kilpirauhasen vajaatoiminta?

Kuuluisassa Framinghamin tutkimuksessa Harvardin yliopistossa, jossa perusteellisesti ja monipuolisesti tutkitaan Framinghamin pikkukaupungin alkuperäisasukkaiden ja jälkeläisten terveyttä, on saatu uutta tietoa kilpirauhasesta ja lihomisesta. Tutkimusryhmän mukaan lieväkin kilpirauhasen vajaatoiminta näkyy lihomisena.

Muissa tutkimuksissa on jo selvinnyt, että kilpirauhasen liikatoiminta usein näkyy potilaan laihtumisena ja paha vajaatoiminta tahtoo lisätä kiloja. Se mikä on uutta tässä Framinghamin tutkimuksessa on, että lieväkin vajaatoiminta näkyy lihomisena. Tutkijat ovat sitä mieltä, että tämä on sekä hyvä että huono asia. Nyt voitiin tarkoissa tutkimuksissa yhdistää kilpirauhasen erittäin lievä vajaatoiminta potilaan lihomiseen. Tyroksiinin eritystä lisäävä hormoni, TSH , oli monesti kuitenkin ihan normaalien viiterajojen sisällä, joillakin aavistuksen verran koholla. Hyvä asia on, että tämä voitiin osoittaa jo alhaisillakin TSH-arvoilla. Huono asia on se, että rutiinitutkimuksissa verikoe näyttää normaalilta ja potilaan kilpirauhasen vajaatoimintaa tuskin epäiltäisiin kovinkaan herkästi.

Tutkijat viestittävät minun mielestäni Suomessa vaietusta ongelmasta: Potilas tulee lääkärin luokse ja valittaa väsymystä, huonoa oloa, ärtyisyyttä ja kilojakin on kertynyt viime aikoina jonkin verran lisää. Lääkäri kirjoittaa lähetteen laboratorioon ja potilaan veriarvot tutkitaan. Kilpirauhasarvot ovat normaalit. Väsymyksen ja lihomisen pitää siis johtua jostakin muusta kuin laiskasta kilpirauhasesta, sillä veriarvot ovat normaalit. Potilas jää odottamaan jatkotutkimuksia. Lääkäri ei oikein ole voinut muuta tehdä kuin rajata kilpirauhassairaus pois anamneesissa (sairauden kulun esitiedoissa).

Nyt tulee minun neuvoni potilaille, joilla on edellä kuvattuja lieviä oireita: Tulosta tämä tutkimusraportti lääkärille ja kysy voisiko sittenkin kilpirauhasessa olla jotakin vialla vaikka viitearvot ovat ihan normaalit. Ei lääkäri tästä saa pahastua. Hän pitää todennäköisesti arvossa tällaista potilaan oma-aloitteellisuutta. Kilpirauhasgurumme professori Matti Välimäki sanoo uusimmassa Suomen Potilaslehdessä (1: 28-29, 2008): Lääkärin on tärkeintä ottaa huomioon potilaan vointi, eikä tuijottaa laboratorioarvoihin. Niin kauan kuin Suomesta puuttuu kilpirauhassairautta koskevat Käypä Hoito -suositukset, terveyskeskuslääkäri ei voi paljon mitään tehdä piilevän kilpirauhassairautesi eteen. Sinun pitää olla lääkärille se viestintuoja sairaudestasi. Sinun pitää kertoa epäilyksistäsi, että voisiko se sittenkin olla se kilpirauhanen joka vaivaa? Silloin voitaisiin ajoissa löytää nämä lievät kilpirauhastapaukset, joita on varsin helppo hoitaa asianmukaisella lääkityksellä.

Amerikkalaistutkimuksessa oli mahdollista löytää yhteys laiskanpuoleisen kilpirauhasen ja lihomisen välillä siitä syystä, että tutkittavia oli niin paljon: 2400 miestä ja naista. Hyvin pienet vaihtelut TSH-arvoissa näkyivät mm. lihomisena. Aavistuksen verran koholla oleva TSH-arvo (normaalin vaihtelurajan sisällä!) viestitti kilpirauhasen vajaatoiminnasta kun taas hyvin matala TSH-arvo viestitti kilpirauhasen liikatoiminnasta. Nyt pitää myös muistaa, että lihominen voi johtua paljon muustakin kuin kohonneista TSH-arvoista. Ainoastaan isossa potilasmateriaalissa voidaan kohdistaa epäily tähän TSH:n ja lihomisen tarkasteluun.

Lähde: Archives of Internal Medicine 168 (6): 587-592, 2008

18 kommenttia:

  1. Moi veteraaniurheilija

    Sinä ja kuuluisa endokrinologi Välimäki olette tarkalleen oikeassa. Itse kävin eräässä kuuluisassa yksityisessä lääkärikeskuksessa ainakin 10 kertaa, kaikki testit otettiin, ja olin sairaan terve niiden mukaan. Lämmöt vaihtelivat, kaikki edellämainitut oireet, kaulasärky, muistin pätkimiset, raivokohtaukset, jne. Pari ekaa diagnoosia oli "ientulehdus, laitetaan antibioottikuuri". Sitten vanhempi kokenut yleislääkäri tutki pari kertaa, lähetti ohutneulanäytteeseen kilpirauhasen tutkimista varten, ja kilpirauhassyöpähän se oli. Kilppari leikattiin neljä vuotta sitten, lääkitys on amerikkalaista sikaperäistä tyroksiinia + eurooppalaista synteettistä (T3 + T4 sopivassa suhteessa), siis sekakäyttöä.
    Ensi syksynä minut julistetaan terveeksi, jos kaikki on hyvin. Ja tällä lääkityksellä on, paino pudonnut, pää toimii, rauta kulkee, jaksamista riittää.
    Synteettisillä ja pelkällä T4-lääkityksellä en pystynyt mihinkään, mutta amerikkalainen sikapilleri on hyvä ja välttämätön. Pirun kallis tosin.

    Kilpirauhanen siis todella on monien ongelmien lähde, näin asiaa henkilökohtaisesti seuranneena voin sanoa.

    Jape

    VastaaPoista
  2. Moi moi Jape.

    Kiitos kommentistasi, jossa välittyy tämän sairauden nurja puoli. Salakavalalla tavalla kilpirauhanen oireilee ja etsitään syytä sairauteen milloin mistäkin.

    Minua välillä moititaan aika rankasti siitä, että puolustan lääkäreitä. Jatkan kuitenkin edelleen lääkäreiden puolustamista. Kilpirauhassairauksia on vaikea todentaa ja lääkäri tarvitsee faktaa, johon ankkuroida hoitosuosituksensa. Käsittelyssä oleva tutkimuslöydös voi olla avaamassa väyliä uuteen hoitokäytäntöön myös Suomessa. Ja näin lääkärit uskaltaisivat aikaisemmassa vaiheessa lähteä hoitamaan kilpirauhasta.

    Lääkäri Ulla Slaman kanssa kierrellessäni potilasyhdistyksissä ja kuntoutuskeskuksissa, olen vähitellen ymmärtämässä miten tärkeää on:

    a) ottaa potilaan oma kertomus oireistaan tosissaan
    b) lopettaa sokea usko noihin laboratorioarvoihin
    c) saada ajan tasalla olevat hoitosuositukset kilpirauhassairauksista
    d) pitkän tähtäimen suunnitelmana pitää olla Käypä Hoito -suositusten saanti kilpirauhassairauksista

    Sitten tähän liittyy vielä tämä kiistanalainen Ahaa-ilmiö, eli se A-kirjaimella alkava lääke on sinua auttanut yhdessä laajennetun synteettisen tyroksiinilääkityksen kanssa. Olen tästä A-kirjaimella alkavasta eläinperäisestä lääkkeestä kuullut paljon hyvää, mutta myös paljon hälyttävää tietoa. Rankimmin asiaa eteenpäin vieneet Ahaa-aktivistit esimerkiksi Kilpirauhasfoorumilla ja joissakin paikallisyhdistyksissä ovat jossain määrin suututtaneet Suomen kilpirauhasliiton. Ei ymmärretä, että tämän lääkkeen tuominen yleiseen hoitokäytäntöön ei ratkea kovinkaan helposti ja kaikenlainen sooloilu asian parissa vahingoittaa vaivoin rakennettua keskusteluyhteyttä asioista päättäviin tahoihin. Iloitsen kun sinä Jape, et tuon enempää hehkuttanut tuon A-lääkkeen puolesta!

    Pitäkää edelleen Ahaa-ilmiötä hengissä, mutta älkää täysin katkaisko välejä etujärjestöönne, Suomen kilpirauhasliittoon, joka tietääkseni koko ajan ajaa myös tätä Ahaa-asiaa eteenpäin. Asia on mutkikas ja vähäinen tutkimusnäyttö Ahaa-lääkkeestä eivät tee asiaa ollenkaan helpommaksi.

    Olen iloinen puolestasi kun olet löytänyt oikean lääkityksen.

    Jatketaan yhdessä tärkeän asian esillä pitoa!

    terveisin,

    Christer Sundqvist
    ravintovalmentaja (FT)

    VastaaPoista
  3. Sotkevatko homeet työpaikalla/kotona kilpparin toimintaa?

    VastaaPoista
  4. Voisin paljonkin hehkuttaa A:n puolesta, mutta sen kai jo kaikki tietävätkin.

    Kekä haluaa lisää omakohtaisia kokemuksia jape47@hotmail.com kerron lisää.

    Hyvä veteraaniurheilija, olet oikealla tieuralla, kaikissa näissä asioissa. Hiilihydraattitietoisuus, kilpparijutut, liikunta, jne.

    Jatka edelleen.

    Jape

    VastaaPoista
  5. Mulla ainakin 15 vuotta oli vajaatoimintaa.Kuljin lääkäristä lääkäriin eikä mitään löydetty kunnes lähdin täältä pohjois-suomesta
    puolikuolleena yksityislääkärille helsinkiin saakka.Tsh 6,8 anto heti lääkityksen ja alkoi auttamaan,käytän nykyisin sekaisin A:ta levothyroksiinia.

    VastaaPoista
  6. Valitettavasti, en parahin Hevosyskä tiedä homeen ja kilpirauhasvaivojen välisistä yhteyksistä mitään.

    VastaaPoista
  7. Maassamme ovat asiat huonolla tolalla jos Helsinkiin asti pitää lähteä oikeaa hoitoa saamaan.

    VastaaPoista
  8. Mitä hälyttävää olet kuullut A:sta. Käsittääkseni se oli pitkään kilpirauhasen hoidossa käytetty lääke eneen tätä T:tä. Miksi se nyt olisi vaarallinen kun ei ennenkään?

    VastaaPoista
  9. Aino, se armas A-kirjaimella alkava lääke on tutun ja rehellisen endokrinologin mukaan aiheuttanut vakavia sivuvaikutuksia. Niin tavattoman tärkeää olisi saada tällä A-lääkkeellä suoritettua lääkkeiltä vaadittavat kliiniset kokeet (kaksoissokkotutkimukset). En tiedä miksi niitä ei saada aikaiseksi.

    VastaaPoista
  10. Kun minäkin syön sitä A:ta osaksi eli olen sekakäyttäjä niin pitäisikö se mun lopettaa kokonaan.Mitkä oli nuo vakavat sivuvaikutukset ,voisitko veteraaniurheilija sanoa.?
    Sillä aloin sitä syömään kun tuolla kilpirauhasfoorumilla kovasti sitä kehuttiin.tuleekohan siitä jopa syöpä?Hyvällä asialla olet veteraaniurheilija.

    VastaaPoista
  11. Tässä tulee anonyymeja kommentteja koskien sellaisia asioita, joihin minulla ei ole ammatillista pätevyyttä. Riskit liittyvät sinne sydänterveyden puolelle. Pyydä lääkäriltäsi tietoa näistä riskeistä.

    VastaaPoista
  12. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  13. Huomautan ystävällisesti, että blogini ei ole mikään omien mielipiteittenne mainospaikka!

    VastaaPoista
  14. Tämä A on aiheuttanut itselleni pientä pistoa sydämessä annoksen nostovaiheessa, mutta kun tavoitteeseen on päästy, kaikki on hyvin. Enpä vaihda siitä pois, enkä ole kolmen vuoden käytön jälkeen huomannut mitään outoa.
    On huomattava, että annoksen nosto on pitkä, viikkojen mittainen homma, ei siis päivässä tai kahdessa.
    Huonot puolet A:ssa on paha haju, kallis hinta, laadun epätasaisuus, ja tukkuliikkeiden epäluulo isoihin (4gr = 240 mg) nappeihin. Mutta kun ottaa 1/3 annoksesta synteettisenä ja loput sikaperäisenä, hyvin menee.
    Tämä näin käyttäjäkokemuksena.

    Jape

    VastaaPoista
  15. Omalta osaltani vajaatoiminta näkyi juuri lihomisena + 30 kg, tosin muutkin oireet täsmäsivät. Oireita vain hoidettiin synnytyksen jälkeisenä masennuksena puolisen vuotta kunnes eräälle lääkärille välkähti päähän tutkia asiaa kilpirauhasen vajaatoimintana, jota se sitten olikin. Lähemmäs parikymmenen vuoden aikana arvoja en liiemmin ole osannut edes seurata, muistaakseni en ole nähnyt niitä arvoja. Lääkärit vain toteavat että liikaa tai liian vähän ja kiltisti sitten vähennän/lisään lääkitystä. Mitään -pillereitä en uskaltaisi (eikä talous kestä) ryhtyä popsimaan.

    VastaaPoista
  16. Niin siis A-lääkkeen "riskit" ja "vaarallisuus" liittyy siihen, jos osaamaton ja asiaan riittämättömästi perehtynyt lääkäri määrää suoraan a-lääkettä eikä tutki ensin potilaalta ferritiiniä eli rautavarastoja sekä lisämunuaisten tilaa. Jos on liian alhainen ferritiini tai lisämunuaisten uupumus, voi a-lääkkeen käytössä tulla ongelmia liittyen mm. sydämeen. Ferritiini ja lisämunuaiset on hoidettava ensin kuntoon ja sitten vasta voi käyttää a-lääkettä, jolloin se ei ole mitenkään vaarallista.

    Vaarallisempaa on jättäytyä alihoidetuksi ja pelkän t4-hormonin eli tyroksiinin varaan... Sääli, että osaamattomat lääkärit pilaavat hyvän lääkkeen maineen:-(

    VastaaPoista
  17. Eivät sydänoireet ole mikään lääkkeen sivuvaikutus, vaan väärin titratun lääkityksen merkki tai liian korkealla tasolla olevaa lääkitystä, ts. liian nopeasti nostettu lääkitystaso tai liikatoimintaoire. Tyroksiini on hitaammin vaikuttavaa, koska se on itseasiassa prohormoni tai varastohormoni. A sisältää tyroksiinin lisäksi biologisesti aktiivista, varsinaista kilpirauhashormonia, joten totta kai sen käytössä on oltava tarkempi ja se on lääkärin vastuulla. Sivuvaikutuksesta silti ei ole kysymys, vaan lääkkeen titrauksesta.

    VastaaPoista
  18. Minäkin haluaisin tietää, missä on lähde A-lääkkeen "vakaville sivuvaikutuksille". Lisämunuaisten tila ja rautavarastot tulisi tutkia ihan ennen Thyroxininkin aloittamista.

    Itselläni on synteettinen yhdistelmähoito Thyroxin + Liothyronin, ja toimii hyvin.
    Ja lihomisesta: itsellenin tuli 25 kg 4 vuoden sisällä ennen kuin vajaatoiminta diagnosoitiin.

    VastaaPoista