tiistaina, kesäkuuta 05, 2007

Sopivaa liikuntaa työikäisille

***
Ilokseni huomaan
, että Työterveyslaitokselta on ilmestynyt uusi liikuntakirja: Tervettä liikettä – terveysliikunnan hyvät käytännöt työterveyshuollossa. Kirjan tekijöinä kunnostautuvat Mikael Fogelholm, Harri Lindholm, Sirpa Lusa, Seppo Miilunpalo, Jaana Moilanen, Olavi Paronen ja Kimmo Saarinen.

Asiantuntevien liikuntavinkkien kysyminen työterveyshoitajalta tai lääkäriltä ei ole hullumpi idea, sillä yli kaksi miljoonaa suomalaista kuuluu työterveyshuollon piiriin. Tällä tavalla voidaan tehokkaasti tavoittaa myös ne meistä, jotka liikumme terveytemme kannalta riittämättömästi.

Mieti näitä asioita:
  • puolustusvoimien Cooper-testeissä saadaan yhä huonompia tuloksia
  • mielialalääkkeitä käyttävät yhä nuoremmat
  • onko kansakuntamme henkisessä ja fyysisessä rapakunnossa?
Usein ratkaisu näihin ongelmiin voi olla niinkin yksinkertainen kuin liikunnan lisääminen. Terveysliikunnassa nautitaan reippaasta liikunnasta sopivasti kuormittavina annoksina. Terveyden kannalta on mahdollisesti aivan yhtä hyvä liikkua kolme kertaa kymmenen minuuttia päivässä kuin kerralla se puoli tuntia.

Sopiva fyysinen vireys auttaa hallitsemaan stressiä, suuntaamaan ajatuksia pois töistä ja parantamaan unen laatua. Terveyden kannalta riittävästi liikuntaa voi saada varsinaisten urheilu- ja liikuntaharrastusten lisäksi myös vaikkapa koiran ulkoiluttamisesta, mattojen tamppauksesta, auton pesusta ja haravoinnista. Sitä paitsi lenkkipolulta ja pihatalkoista voi löytyä uusia, samanhenkisiä tuttavuuksia!

Lisätiedot:

erikoislääkäri Harri Lindholm, Työterveyslaitos,
puh. 030 474 2762, harri.lindholm@ttl.fi ja
erikoistutkija Sirpa Lusa, Työterveyslaitos,
puh. 030 474 8652, 040 5229754, sirpa.lusa@ttl.fi,
erikoistutkija Olavi Paronen, UKK-instituutti,
puh. 03-2829 266, olavi.paronen@uta.fi,
johtaja Mikael Fogelholm, UKK-instituutti,
puh. puh. 03-2829 201, mikael.fogelholm@uta.fi

Lähde: Deskin uutistiedote ravintotoimittajille, 5.6.2007

1 kommentti:

  1. Dear Mr. Cletus,
    You might consider my moonstruck project "Superlist of Fun Lines and Famous Quotations" worthy a click or two in the future. Currently I am compiling my huge database to produce something I have called "Scientific quotations". A lot of Einstein, Schrödinger and T. H. Huxley has been read and processed. I can't give you any precise information when this part of my collection is available for my dear bloggers. I have so many other projects...

    Happy surfing!

    I think that a particle must have a separate reality independent of the measurements. That is an electron has spin, location and so forth even when it is not being measured. I like to think that the moon is there even if I am not looking at it. Albert Einstein (1879-1955)

    VastaaPoista