torstaina, huhtikuuta 21, 2011

Sano hei hedelmille!

***
Tämä hedelmien ylistyspuheenvuoroni julkaistiin Ikiliikkuja -lehdessä 2: 12-13, 2011 Ehkä löydät siitä jotain mukavaa tietoa hedelmistä?

Hedelmät ovat merkittävässä roolissa kun veteraaniurheilija pyrkii edistämään terveyttään. Hedelmät maistuvat hyviltä, niissä on paljon ravintokuituja, ne ovat iloisen värikkäitä, niissä on vähän energiaa, niistä saa runsaasti vitamiineja, kivennäisaineita ja antioksidantteja. Tässä pieni hedelmäkatsaus – terveydeksenne!

Haukkaa hedelmää

Ruokakauppojemme hedelmäosastot täyttyvät nykyään vuoden ympäri mehevillä ja makeilla etelän hedelmillä. Hinnasta, laadusta ja määristä saamme usein aihetta erimielisyyteen. Pitäisikö vain ostaa luonnonmukaisesti tuotettuja hedelmiä, onko ulkomaisissa hedelmissä liikaa torjunta-aineita, onko jalostuksessa menetetty vitamiineja satoisuuden kustannuksella jne ja kelpaako säilykepurkin hedelmä mihinkään? Aika hankalia kysymyksiä, joihin törmää usein jutellessa ihmisten kanssa hedelmien terveellisyydestä.

Hedelmät ovat Suomessa valitettavan kalliita, mutta kallista on sairastelukin! Yksi parhaimpia terveystekoja on syödä hedelmiä joka päivä. Kerrotaan leikkisästi, että yksi omena päivässä pitää lääkärin loitolla.

Torjunta-aineita valvotaan nykyään hyvin tarkasti ja viranomaistemme elintarvikevalvonta on hyvin organisoitua. Taatusti ei löydetä kaikkia epäkohtia, mutta pääsääntöisesti ulkomaisia ja varsinkin kotimaisia hedelmiä voi syödä turvallisesti. On syytä välttää hedelmien turhaa kuorimista, sillä monissa hedelmissä terveyttä edistävät ainesosat ovat värikkäässä kuoriosassa. Huuhtele omena ja syö se mieluusti kuorimatta.

Hedelmien jalostuksessa on menetetty vitamiineja, sillä jalostuksessa vitamiineja tärkeämmällä sijalla on satoisuus ja tautien vastustuskyky. Rohkeimmat terveysintoilijat puhuvat hedelmien vitamiinipitoisuuden romahtamisesta. Itse uskon, että hedelmissä edelleen on runsaasti vitamiineja ja paluu alkuperäislajikkeisiin ei ole käytännön tasolla mahdollista. Suosi luomua ja monipuolisuutta sekä syö riittävästi hedelmiä.

Säilykepurkissa hedelmä (ananas, aprikoosi, persikka, päärynä) menettää tuoreen makunsa, mutta monesti se on ainoa tapa saada pitkäaikaista iloa etelän hedelmistä. Vaikea kuvitella mitään makoisampaa kuin hedelmäcocktail kermajäätelön kanssa.

Kerää hedelmät talteen!

Ihminen on jo kauan kerännyt syötäviä hedelmiä luonnosta. Hedelmäpuita opittiin viljelemään ja sadonkorjuuta opittiin arvostamaan. Tiettävästi varhaisimmat viljellyt hedelmäkasvit olivat granaattiomena, oliivipuu, taatelipalmu, viikunapuu ja viiniköynnös. Niitä alettiin viljellä Välimeren maissa noin 4000 eKr. Sen sijaan esimerkiksi omenapuun viljely alkoi vasta tuhansia vuosia myöhemmin.

Suomessa kasvavista hedelmistä arvokkaimpia ovat omenat, päärynät, kirsikat, luumut, kriikunat ja tomaatti. Omenaa ja kasvihuonetomaattia lukuunottamatta kotimaisten hedelmien tarjonta jää varsin vähäiseksi. Oman puutarhan omistavat voivat mieluusti nauttia ja ottaa talteen hedelmäsatonsa ja me muut voimme tukea kotimaista hedelmäntuotantoa ostamalla niitä aina kun niitä on tarjolla. Olisi hyvä syödä kotimaan hedelmiä sesongin mukaisesti. Eli, sitten kun kotimainen omenasato on parhaimmillaan, silloin ei kannattaisi suosia ulkomaisia vastaavia tuotteita. Nauti kotimaisen omenan tai päärynän raikkaasta mausta alkusyksystä! Omena on sydänystävällistä ruokaa. Omenan pureskelu on myös erinomaista hampaiden ja ikenien hoitoa. Paistettu omena on mainio jälkiruoka. Omena on parhaimmillaan juuri puusta poimittuna, mutta säilyvyydeltään erinomaisia omenalajikkeita löytyy runsaasti.

Onni on omistaa satoisa kirsikkapuu! Kirsikoissa on runsaasti A-vitamiinia. Jokainen kirsikoita säilönyt tietää miten herkästi yksikin pilaantunut kirsikka, pilaa koko satsin. Ole siis tarkkana, ettei sekaan lipasahda pilaantuneita kirsikoita.

Luumujen suosioon on varmasti vaikuttanut niiden vaikutus vatsan toimintaan. Luumujen korkea kuitupitoisuus auttaa ummetuksessa ja tunnettua on myös luumun kolesterolia alentava vaikutus. Oletko kokeillut luumuja yhdessä raejuuston kanssa? Ota tavaksi lisätä muutama luumu pataruokiin ja kokeile luumusurvosta pastan kera!

Tomaattiin liitetään runsaasti terveysväitteitä, joista useimmat lienevät ihan totta. Talvella kasvihuonetomaateissa on aika tympeä maku ja kotimaisuudesta voisi ehkä hieman tinkiä juuri talvisaikaan. Tomaatti säilyy varsin hyvin huoneenlämmössä ja jääkaapissa tomaattia ei pidä säilyttää! Nauti tomaatista salaatin, sipulin ja kylmäpuristetun oliiviöljyn kera!

Ulkomaisista hedelmistä vaihtelua

Ympäri vuoden tarjolla oleva hedelmäsato tuo veteraaniurheilijan ruokavalioon kivaa vaihtelua. Kun pelkkä tölkkiananas tympäisee voi kokeilla herkkuosastolla jotenkuten kuljetuksen aikana kypsyneitä mehukkaita hedelmäananaksia, Hawaijin lahjaa ihmiskunnalle. Saat nopeasti valmistuvan aamiaisen lisäämällä hienonnettua ananasta jogurttiin, raejuustoon tai kaurapuuron päälle!

”Kun jahvat tulloo” silloin mennään kiirenvilkkaa hakemaan appelsiini-, greippi- ja mandariinilasti kotiin. Appelsiinit ja appelsiinitäysmehut ovat jatkuvasti suosiossa. Tutkimukset osoittavat, että appelsiini- ja greippimehussa säilyy C-vitamiini varsin hyvin. Osta kaupasta pienehköjä appelsiineja, sillä ne ovat yleensä makoisimpia. Appelsiinia voi suositella vihannessalaatteihin, paistetun ruoan lisukkeeksi ja moniin jälkiruokiin.

Urheilijalle tuttu banaani on loistava välipala. Se on varsinainen kalium-voimalaitos! Kalium on tärkeä mineraali mm. verenpaineen säätelyssä. Banaania voi myös suositella sen kuitupitoisuuden takia. Säilytä banaanit huoneenlämmössä kunnes ne ovat oikein kypsiä, minkä jälkeen niiden säilytyspaikka on viileydessä ja valolta suojattuna.

Granaattiomenaa voi suositella joko sellaisenaan tai mehuna. Terveystietoiset ihmiset vannovat tämän hedelmän nimeen kun tulee kyse terveyden ylläpidosta. Osa jutuista saattaa olla liioittelua, mutta kannattaa kokeilla jos vaikka tykkäisit granaattiomenamehusta.

Kaukaa Suomeen kuljetetut kiivit, eli ”Kiinan karviaiset” ovat täynnä C-vitamiinia. Kiivien valinta onnistuu kaupassa, jos tarkkailet miltä se tuntuu käsissä. Se ei saa olla liian pehmeä tai kuiva ja sen pitää aavistuksen verran tuoksua mansikalta. Terävällä veitsellä on helppo kuoria kiivit. Kätevä tapa on halkaista kiivi ja syödä sisus lusikalla. Toki voi syödä myös nukkaisen kuoren mikäli pitää sen mausta. Kokeile joskus kiivipirtelöä!

Eksotiikkaa kaipaavat voivat kokeilla jännän makuista mangoa tai papaijaa. Mango on hedelmien aatelia. Se joka innostuu mangosta on saanut siitä ikuisen ystävän itselleen. Mangossa on erittäin paljon karoteeni -nimistä väriainetta ja hyvin paljon ravintokuituja. Hyvin kypsynyt mango on syvän vihreä ja aavistuksen verran punaista värisävyä. Kypsässä papaijassa on vihreiden sävyjen lisäksi keltaisuutta. Jos painettaessa mango tai papaija antaa hieman periksi, se on sopivan kypsä. Jääkaapissa kypsä mango tai papaija säilyy pari viikkoa. Kokeile mangoa tai papaijaa tomaatin ja sipulin kera! Papaijat ovat kuivattujen hedelmien parhaimmistoa.

Persikan pehmeä kuori houkuttelee haukkamaan. Persikkaa voi mahdollisesti suositella säilykkeenä, sillä ne ovat ravitsevampia ja maukkaampia kuin useimmat muut hedelmäsäilykkeet. Ehkä pitäisi olla aina muutama persikkatölkki varastossa? Kokeile persikkapaloja aamupuuron ja viilin tai jogurtin joukkoon!

Voiko sitruunaa syödä irvistelemättä? Te jotka olette olleet Välimeren maissa sitruunoiden kypsyessä, olette saaneet maistaa jotain aivan ainutlaatuista.

Taateli ja viikuna tarjoavat makeaa herkkuaan kunhan muistaa tarkkailla laatua. Välimeren maista saamme nykyään makoisia viinirypäleitä vuoden ympäri.

Tutkimukset kertovat hedelmien terveyshyödyistä

Hedelmien ns. glykeeminen indeksi, eli verensokeria nostava vaikutus, on matala. Hedelmä- ja rypälesokeri imeytyy varsin hitaasti verenkiertoon ja pitävät yllä vireystasoa pitempään kuin monet muut välipalat.

Hedelmien sisältämät vitamiinit, hivenaineet ja antioksidantit ovat elintärkeitä kaikille elimistömme miljardeille soiluille. Tiede osoittaa, että solujen ikääntyminen hidastuu nauttiessamme runsaasti hedelmiä. Hedelmien sisältämät vitamiinit vahvistavat kehon vastustuskykyä.

Ravintokuidut edesauttavat suoliston toimintaa ja helpottavat painonhallintaa. Hedelmät sisältävät vähän energiaa ja kuidut ylläpitävät pitkään kylläisyyden tunnetta.

Hedelmien kaikkein upeimmat terveysnäytöt liittyvät sydän- ja verisuontautien ehkäisyyn. Korkeasta kolesterolista kärsivät ovat tutkimuksissa hyötyneet hedelmien syönnistä.

Eiköhän oteta hedelmät oikein kunnolla mukaan päivittäiseen ruokavalioon?


Muita kirjoituksiani hedelmistä:
http://sundqvist.blogspot.com/search/label/hedelmät

14 kommenttia:

  1. Olipa mainio kirjoitus Christeriltä. Virkistävää lukea tällaista aikana jolloin viljoja ja hedelmiä pidetään syyllisenä kaikkiin maailman ongelmiin.
    Ei nuo jutut graanattiomenasta luultavasti liioiteltuja ole. Kyseessä saattaa olla oikea hedelmien hedelmä:

    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/17389758

    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/19146506

    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/21067181

    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/15117547

    VastaaPoista
  2. Nyt en tiiä onko tämä juttu Christerin huumoria vai mitä. Kannattaa kuitenkin muistaa, että hedelmät ovat lähes pelkkää sokeria maustettuna vähäisellä määrällä vitamiineja ja hivenaineita.

    VastaaPoista
  3. Kaksi niin toisistaan poikkeavaa anonyymin kommenttia.

    Tottakai hedelmiä voi ja pitää syödä. Kohtuudella.

    VastaaPoista
  4. Tai sitten hedelmiä pitää syödä runsaasti.
    Robert Morse hoitaa diabetespotilaita ja syöpäpotilaita mm. hedelmillä:
    http://www.robertmorsend.com/myths.cfm

    VastaaPoista
  5. Kirjoitat Christer ...hei hedelmille...
    Tietoisesti varmaan kirjoitit niin, että se voi tarkoittaa: lisää TAI vähennä?
    Ravitsemushoitoa korostavalla T2DM-potilaalla se runsas vaintoehto näkyy nopeasti mittarissa kohonneina sokeriarvoina.
    Pidän itse tavanomaisia metsämarjoja suositeltavina. Pitkälle jalostetuissa tavanomaisissa kauppahedelmissä sokerit (glu/fru) tahtovat olla runsaita. Se tietenkin vaatiin lisäämään lääkkeitä - ja metabolia surraa.
    Suo siellä - vetelä täällä.

    VastaaPoista
  6. "Nyt en tiiä onko tämä juttu Christerin huumoria vai mitä. Kannattaa kuitenkin muistaa, että hedelmät ovat lähes pelkkää sokeria maustettuna vähäisellä määrällä vitamiineja ja hivenaineita."

    Huu ja haa. Hedelmien vitamiini- ja hivenainepitoisuudet ovat monissa lajikkeissa huomattavia suhteutettuna niiden energiasisältöön.

    Kuuselan kommentti metsämarjoista on sikäli toki validi, että taloudellisista ja ekologisista syistä ne ovat tuontihedelmiä suositellumpi vaihtoehto.

    VastaaPoista
  7. Moni luulee esimerkiksi, että appelsiinimehun ryystäminen on jotenkin erityisen terveellistä. Todellisuudessa se ei ravintoarvossaan hirveästi eroa tavallisen cokiksen kanssa.

    VastaaPoista
  8. Appelsiinimehu laskee verenpainetta:
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/21068346

    Yhdysvaltain sydänliiton tutkimuksessa appelsiinimehun sisältämä flavonoidi, hesperediini paransi endoteelien toimintaa:
    http://my.americanheart.org/idc/groups/ahamah-public/@wcm/@sop/@scon/documents/downloadable/ucm_319347.pdf

    VastaaPoista
  9. Mitä oikeastaan tiedämme hedelmistä? En ihmettelisi, jos hedelmistä, kasveista ja muista luonnon aineista taas pian löydettäisiin jokin uusi aine, joka onkin ihmiselle hyödyllinen tai tarpeellinen, ehkä jopa välttämätön.
    Olen ollut ravitsemuksesta kiinnostunut pienen ikäni, teini-ikäisestä näsänokasta lähtien. Se oli 70-lukua. Silloin ei vielä tiedetty mitään antioksidanteista tai flavonoideista. Silti puhuttiin asioista niin kuin tiedettäisiin kaikki.

    Ei haukuta hedelmiä vaan haukataan, kohtuudella tietenkin. Liika voi toki olla liikaa.

    Siitä olen kyllä ihan varma ja tuntenut luissani muutaman kerran, että hedelmäsokeri, hedelmästä irrallaan, on haitallista. Se on raffinoitu tuote, ja vähintään yhtä paha kuin tavallinen valkoinen sokeri tai valkoiset vehnäjauhot.

    yksi äiti

    VastaaPoista
  10. Itse vältän hedelmiä, mutta syön runsaasti vihanneksia, kuten monet muut jotka syövät LCHF. En näe syytä miksi pitäisi syödä paljon niin sokeripitoista ruokaa. Vihanneksissa on myös paljon hyviä vitamiineja, mineraaleja jne, joten pärjää kylla aivan mainiosti ilman hedelmiäkin. Kun vihanneksista saa samat hyödylliset aineet kuin hedelmistäkin mutta huomattavasti pienemmällä sokerimäärällä, missä on perustelut syödä paljon hedelmiä eikä pelkästään vihanneksia kuten esim. parsakaali?

    Sokeririippuvaisille hedelmät toimii myös triggerinä - on helpompi päästä eroon sokeririippuvuudesta jos pysyy erossa hedelmistä. Ruotsalaisen Kolhydrater i Fokus - foorumissa olen huomannut kuinka iso ongelma sokeririippuvuus on monelle ihmisille. Yhden hedelmän syönti on heille kuin yhden oluen juominen alkoholistille.

    Videossa "sugar - the bitter truth" (googlaa jos ette tunne sitä) kerrotaan miksi fruktoosi on myrkky. Se on luennoitsijan mukaan "like ethanol but without the buzz".

    On tämä hedelmien ylistäminen aika turhauttavaa. Tänä päivinä syödään hedelmiä ympäri vuoden, mutta ennenvanhaan ne olivat sesonkituotteita.

    Marjat ovat yleisesti ottaen parempi vaihtoehto kuin hedelmät kun niissä on vähemmän hiilihydraatteja.

    VastaaPoista
  11. "Kun vihanneksista saa samat hyödylliset aineet kuin hedelmistäkin mutta huomattavasti pienemmällä sokerimäärällä, missä on perustelut syödä paljon hedelmiä eikä pelkästään vihanneksia kuten esim. parsakaali?"

    Jo yksin "vaihtelu virkistää" riittää perusteluksi. Mitä enemmän rajoittaa ruokavaliotaan ns. hyvien vaihtoehtojen osalta, sitä todennäköisempää on että kys. ruokavalio ei muodostu osaksi normaalia elämäntapaa. Näin siis populaatiotasolla.

    "Ruotsalaisen Kolhydrater i Fokus - foorumissa olen huomannut kuinka iso ongelma sokeririippuvuus on monelle ihmisille. Yhden hedelmän syönti on heille kuin yhden oluen juominen alkoholistille."

    Jos nyt oletetaan että sokeri olisi yhtä addiktoivaa (mistä ei ole varsinaisesti tieteellistä näyttöä), niin tämä ei olisi peruste rajoittaa hedelmien syöntiä mikäli ei itse kuulu kys. ryhmään. Eihän alkoholinkaan kohtuukäyttöä (sv-tautiriskiä pienentävä tekijä) tarvitse välttää ellei ole itse alkoholisti.

    "Videossa "sugar - the bitter truth" (googlaa jos ette tunne sitä) kerrotaan miksi fruktoosi on myrkky. Se on luennoitsijan mukaan "like ethanol but without the buzz"."

    Tästä ns. fruktoosialarmismista olisi hyvä päästä eroon. Hedelmien syönnin lopettamiselle ei ole perusteita, HFCS:lla makeutettujen teollisten valmisteiden käytön lopettamiselle on.

    VastaaPoista
  12. Magnus:
    "On tämä hedelmien ylistäminen aika turhauttavaa. Tänä päivinä syödään hedelmiä ympäri vuoden, mutta ennenvanhaan ne olivat sesonkituotteita."

    Mitä tarkoittaa "ennenvanhaan"? Nimittäin eiköhän ihmisen syntysijoilla hedelmiä saanut ympäri vuoden, jos evolutiiviselta kannalta ajatellaan.

    -xx

    VastaaPoista
  13. Saattoipa saadakkin hetelmää, mutta sai myös esim. aurinkoa joka on pohjoisen ihmiselle syöpää aiheuttava. Näin niinkuin esimerkkinä.

    VastaaPoista
  14. minä olen sanonut hedelmille hei hei ja bye bye. minulle riittää kasvikset ja kotimaiset marjat, etenkin metsämarjat. en näe mitään syytä, että tänne rahdataan ympäri vuoden raakoja hedelmiä kypsymään (saamaan väriä) varastoihin. Suomalaiset laiskoja käyttämään metsiemme tuotteita... tänne tulee paljon ahkeria kaukoidän henkilöitä poimimaan marjoja ja sieniä. Ekologisesti hedelmien rahtaaminen on erittäin vahingollista. Suomalaisetkin ammattituotanto omenat ruiskutetaan kasvukauden aikana 6-8 kertaa kasvinsuojeluaineilla, se siitä puhtaudesta.

    VastaaPoista