tiistaina, toukokuuta 29, 2012

Punajuuri on saanut uuden kirjansa

***
Gummerus on julkaissut hienon ruokakirjan punajuuresta. Runsaasti ruokaohjeita, taustatietoa ja ideoita tarjoavan kirjan ovat tehneet piirtäjä Sanna Pelliccioni ja valokuvaaja/kirjailija Loviisa Kangas.

Kirjassa "Punajuuri - ruokaohjeita ja ideoita" (Gummerus, 2012) nostetaan esille tämä arvokas juures todella hienolla tavalla. Punajuuri on voimakkaan makuinen ja monipuolinen juures. Siitä voi tehdä vaikkapa vaaleanpunaista risottoa, punajuuri-kookoskeittoa tai paahdettuja punajuurilastuja. Ei sovi myöskään unohtaa perinteisiä lindströminpihvejä ja borssikeittoa.

Punajuuren voi marinoida ja sen maun voi raikastaa viinietikalla tai sitruunalla. Hunaja korostaa punajuuren makeutta, ja sen seuraan sopivat monet yrtit. Punajuuren lehtiä voi käyttää kuten pinaattia ja mangoldia ja valmistaa ne esimerkiksi italialaiseen tai kreikkalaiseen tapaan.

Tumman suklaan ja pähkinöiden kanssa punajuuresta saa suussa sulavaa kakkua, ja punajuurimehua voi käyttää myös drinkkeihin.

Ruokaohjeissa on vaikutteita sekä suomalaisesta että italialaisesta keittiöstä. Moni kirjan ruoista sopii kasvissyöjille, osa vegaaneillekin. Reseptejä on 56 kpl ja joukossa on myös tunnettujen ravintoloiden punajuuriruokia, ja lisäksi kirjassa on ohjeita ja ideoita punajuuren muuhun käyttöön, kuten lankojen värjäykseen.

Punajuuri on monipuolinen antioksidanttien, kivennäisaineiden ja vitamiinien lähde (katso punajuuren tiedot Finelin ruokatietokannasta). Punajuuren mukula ja naatit keräävät maaperästä nitraatteja, varsinkin jos maassa on paljon typpeä. Nitraatti voi ihmisen elimistössä muuttua nitriitiksi. Siksi punajuurta ei suositella pienille lapsille. Myös punajuuren oksaalihappo voi muodostua joillekin ihmisille ongelmaksi. Ryöppäämällä voidaan oksaalihappoa vähentää ja nitraateilta välttyy helpolla tavalla: kerää punajuuret illalla, sillä silloin nitraattipitoisuudet ovat alhaisimmillaan.

Mutta älkää antako tämän häiritä punajuuren kohtuullista käyttöänne vaan ottakaa punajuuren terveysvaikutukset täysimääräisinä vastaan:

  • vahvistaa puolustuskykyä
  • ehkäisee jossain määrin esim. päänsärkyä
  • auttaa maksa- ja munuaisvaivoissa
  • voidaan hoitaa ihottumaa
  • saattaa lieventää hermostohäiriöitä
  • lieventää flunssan oireita
  • auttaa ummetukseen
  • rautaa runsaasti sisältävänä ehkäisee anemiaa
  • hoitaa virtsa- ja kuukautisvaivoja
  • sitä on käytetty syövän tukihoidossa
  • kohentaa mahdollisesti mielialaa
  • alentaa tutkitusti verenpainetta
  • saattaa ehkäistä dementiaa lisäämällä aivojen verenkiertoa


10 punaista faktaa:
  1. Punajuuren väri tulee suhteellisen harvinaisesta väriaineesta nimeltään beetasyaani.
  2. Punajuuren makeus tulee siitä, että se on sokerijuurikkaan lähisukulainen.
  3. E162. Elintarvikeväriä E162 saadaan punajuuresta.
  4. Punajuuren kantamuoto on rantajuurikas, joka kasvaa Välimerellä ja Aasian rantavyöhykkeellä.
  5. Versot ja naatit ovat todellista herkkua!
  6. Poskipunaa sai punajuuresta mm. Afrodite, rakkauden, kauneuden, sulouden, hedelmällisyyden ja seksuaalisuuden jumalatar. On sitä käytetty kauneudenhoitoon Suomessakin.
  7. Ekologinen lähiruoka, sillä sen hiilijalanjälki on vain 0,1-0,2 kg raaka-ainekiloa kohti, eli se on vähäpäästöisistä vähäpäästöisin.
  8. Ota vastaan kevyt tieto! Nyt tarkkana kuin porkkana, sillä punajuuri on porkkanan lailla hyvin kevyttä ruokaa.
  9. Voimajuures, sillä se sisältää runsaasti vitamiineja ja kivennäisaineita.
  10. Lopuksi pääasiaa: ota punajuurta päänsärkyyn, niin hoidat sitä luonnonmenetelmällä.
Suosittelen!


2 kommenttia:

  1. Hei bloggaaja minut on haastettu ja haastoin myös sinut, jos kiinnostaa:
    http://luomuilija.blogspot.com/2012/05/minut-on-haastettu.html

    VastaaPoista
  2. Tuo nitraattijuttu on kummallinen. Suun hyvät bakteerit muuttavat nitraatit nitriiteiksi. Ja nitriitit parantavat verenkiertoa.

    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/20951824

    Tässä tutkimuksessa suorituskyvyn paranemista havaittiin vain nitraattia sisältävällä punajuurimehulla. Punajuurimehulla, josta nitraatti oli suodatettu pois, ei ollut vaikutusta suorituskykyyn.
    http://www.eurekalert.org/pub_releases/2010-12/uoe-bjc121710.php

    VastaaPoista