Monipuolinen ruokavalio ja säännöllinen liikunta ovat hyvän terveyden olennaisia edellytyksiä. Myös Euroopan unioni (EU) haluaa kantaa kortensa kekoon ravitsemuksesta tiedottamisessa. Itse asiassa, ravitsemus ja liikunta ovat EU:n kansanterveyspolitiikan painopistealueita.
Löysin useita mielenkiintoisia tiedon ammennuspaikkoja kielitaitoisille:
- Ravitsemus ja liikunta (Nutrition and Physical Activity). Täällä voi mm. tutustua EU:n terveellistä ruokavaliota ja liikuntaa edistäviin aloitteisiin. Täältä löytyy esimerkiksi Ravitsemukseen, ylipainoon ja lihavuuteen liittyviä terveyskysymyksiä koskeva
eurooppalainen strategia (PDF, suomenkielinen). Mietintämyssyyn: Osana hedelmien ja vihannesten yhteisen markkinajärjestelyn uudistusta komissio esimerkiksi edistää lasten hedelmien ja vihannesten kulutusta ehdotuksellaan, joka mahdollistaisi ylituotannon jakelun oppilaitoksiin ja lasten leirikeskuksiin... Ihmiset ovat yhä kiinnostuneempia valmiselintarvikkeiden koostumuksesta ja siitä, miten koostumuksen muokkauksella saataisiin ruokavalio terveellisemmäksi. Elintarviketeollisuus on jo toteuttanut merkittäviä toimia, mutta ne eivät aina ole olleet yhtenäisiä eri tuotteiden osalta ja eri jäsenvaltioissa... - Maatalouden ja elintarvikealan tulevaisuus Euroopassa (The future of agriculture and food in Europe). Esimerkiksi From farm to fork (PDF, englanninkielinen) on lukemisen arvoinen teos.
- Hedelmien kulutus ja saatavuus (Consumption/availability of fruit). Tilastotietoja hedelmien kulutuksesta on kiva käydä läpi vaikka Suomen tilannetta ei olekaan mukana. Kreikassa syödään tämän tutkimuksen mukaan eniten hedelmiä ja vähiten Irlannissa, Puolassa ja Brittein saarilla.
- Vihannesten kulutus ja saatavuus (Consumption/availability of vegetables). Tilastotietoja vihannesten kulutuksesta. Kreikassa syödään kaksi kertaa enemmän vihanneksia kuin Norjassa. Suomen tietoja ei ole.
- Ylipaino (Overweight). Ylipainoon liittyvää tilastotietoa, selittäviä tekstejä, linkkejä ja lähdeviitteitä. Ylipaino on hurjasti lisääntynyt Euroopassa.
- HOPE - verkosto esittelee suuren joukon Eurooppalaisia ravitsemus- ja terveyshankkeita.
Hei,
VastaaPoistavoisitko tutkia alkoholin merkitystä lihomiseen? Itse olen päässyt sen verran jyvälle asiasta, että pienikin määrä säännöllisesti otettuna (1-2 annosta/pv) haittaa kovasti rasvanpolttoa.
Olisi mukava kun joku keräisi näitä juttuja yhteen, jotta voisi itse tehdä omat johtopäätökset.
Tässä muutamia MedLine- ja PubMed -hakujen perusteella löytyneitä tutkimuksia aiheesta alkoholi ja lihominen:
VastaaPoistaTM Donohue
Alcohol-induced steatosis in liver cells.
World J Gastroenterol 2007 Oct;13(37):4974-8
PMID: 17854140
Yokoyama H, Hiroshi H, Ohgo H, Hibi T, Saito I
Effects of excessive ethanol consumption on the diagnosis of the metabolic syndrome using its clinical diagnostic criteria.
Intern Med 2007;46(17):1345-52
PMID: 17827831
Laitinen J, Pietiläinen K, Wadsworth M, Sovio U, Järvelin MR
Predictors of abdominal obesity among 31-y-old men and women born in Northern Finland in 1966.
Eur J Clin Nutr 2004 Jan;58(1):180-90
PMID: 14679384
Koh-Banerjee P, Chu NF, Spiegelman D, Rosner B, Colditz G, Willett W, Rimm E
Prospective study of the association of changes in dietary intake, physical activity, alcohol consumption, and smoking with 9-y gain in waist circumference among 16 587 US men.
Am J Clin Nutr 2003 Oct;78(4):719-27
PMID: 14522729
Meyer R, Suter PM, Vetter W
[Alcohol--risk factor for overweight]
Schweiz Rundsch Med Prax 1999 Sep;88(39):1555-61
PMID: 10540568
Emanuele NV, Swade TF, Emanuele MA
Consequences of alcohol use in diabetics.
Alcohol Health Res World 1998;22(3):211-9
PMID: 15706798
Suter PM, Maire R, Vetter W
Is an increased waist : hip ratio the cause of alcohol-induced hypertension? The AIR94 study.
J Hypertens 1995 Dec;13(12 Pt 2):1857-62
PMID: 8903667
Raitakari OT, Porkka KV, Räsänen L, Viikari JS
Relations of life-style with lipids, blood pressure and insulin in adolescents and young adults. The Cardiovascular Risk in Young Finns Study.
Atherosclerosis 1994 Dec;111(2):237-46
PMID: 7718026
Prättälä R, Karisto A, Berg MA
Consistency and variation in unhealthy behaviour among Finnish men, 1982-1990.
Soc Sci Med 1994 Jul;39(1):115-22
PMID: 8066482
P Björntorp
Visceral obesity: a "civilization syndrome".
Obes Res 1993 May;1(3):206-22
PMID: 16350574
Guzman M, Castro J
Zonal heterogeneity of the effects of chronic ethanol feeding on hepatic fatty acid metabolism.
Hepatology 1990 Nov;12(5):1098-105
PMID: 2227806
Pekkanen L, Eriksson K, Sihvonen ML
Dietarily-induced changes in voluntary ethanol consumption and ethanol metabolism in the rat.
Br J Nutr 1978 Jul;40(1):103-13
PMID: 666993
Lieber CS, DeCarli L, Rubin E
Sequential production of fatty liver, hepatitis, and cirrhosis in sub-human primates fed ethanol with adequate diets.
Proc Natl Acad Sci U S A 1975 Feb;72(2):437-41
PMID: 1054827
Ohoh!
VastaaPoistaOnpas niitä.
Paitsi että kielitaito ei riitä lukemiseen.
Tuota noin. Jos pistät 10 euroa tilille 405582-21803 niin luen sinun puolestasi nuo tutkimukset ja kirjoitan suomenkielisen vastauksen aiheesta "alkoholi ja lihavuus nykytiedon valossa". Onko hyvä niin?
VastaaPoistaLaitankin heti tuon summan tilillesi, asia on kiinnostanut minua jo pidempään.
VastaaPoistaMeneepähän viinipullon hinta tärkeään tietoon!
Minua kiinnostaa erityisesti sellainen laihduttavan "kohtuukäyttäjän" (7-10 annosta/viikko) tapaus.
Tuota noin, puolileikilläni heittämäni ehdotus 10 euron maksusta, tarkoittaa seuraavaa:
VastaaPoista- lähetä minulle sähköpostiosoitteesi
- siihen osoitteeseen lähetän sitten täydellisen vastauksen liitteineen kaikkineen
- tähän blogiin tulee mahdollisesti pieni yhteenveto