maanantaina, lokakuuta 25, 2010

Yleisradio tarjosi vastinetta TV-lupamaksuille

**
Yleisradion toimittaja Martti Backman on kahdessa MOT -ohjelmassa osoittanut seuraavansa ajan ilmiöitä tarkasti.

Ohjelman ensimmäisessä osassa, jota tässä terveysblogissakin on laajasti seurattu, puhkottiin rasvakupla. Eläinrasvat osoitettiin mainettaan paremmiksi, niin kuin lukijani hyvin jo tietävätkin.

Ohjelman toisessa osassa, jonka taustamateriaalia löytyy mm. tämän terveysblogin monissa kirjoituksissa ja kommenteissa, käsiteltiin kolesterolipommia. Kolesterolin laskemiseen kehitetyt lääkkeet, statiinit, pudottavat kyllä tehokkaasti kolesterolia, mutta muuten terveillä ihmisillä niiden sydänkohtauksia vähentävä teho jää lähes olemattomaksi. Sen sijaan statiinien sivuvaikutukset ovat osoittautuneet selvästi toivottua vakavimmiksi.

Hankkikaa käsiinne Kunto & terveyslehden viimeisimmät numerot ja lukekaa rasva- ja kolesterolikirjoitukset hyvin tarkkaan.

Erityisesti viime vuosien lääke-tutkimukset ovat tuottaneet statiinien valmistajille pettymyksiä toisensa jälkeen. Lääkkeet ovat osoittautuneet tehottomiksi sydänkohtausten ja -kuolemien ehkäisyssä.

Statiinit ovat lääketeollisuuden kukoistavin bisnes. Suurten lääkeyritysten epäilläänkin aikaisemmin vääristäneen rahoituksellaan lääketutkimusten tuloksia. Lääketehtaat ovat ostaneet tutkijoita haamukirjoittajiksi. Negatiiviset tulokset on piilotettu pöytälaatikoihin. Suomalaisten johtavien sydänlääkärien sidonnaisuudet suurimpiin statiineja valmistaviin yrityksiin saavat kulmakarvat kohoamaan.

Mitä mieltä olet ohjelmasta? Saitko ohjelmassa lisäperusteita luopua statiinilääkityksestä?

28 kommenttia:

  1. Aika uskomatonta. Olen tyrmistynyt siitä että
    nämä kaksi ohjelmaa ovat saaneet lähes koko lääkärikunnan näyttämään itsensä täysin häikäilemättömille rahanahneille paskiaisille. Ensin meni maine poliitikoilta kun vaalirahakohun myötä selvisi että korruptio on ollut vähän niin kuin maan tapa. Nyt sama tapahtuu lääkäreille.
    Sairaat ihmiset eivät voi enää luottaa siihen että heitä hoitavat lääkärit ovat riippumattomia. Lääkärit tuntuvat ajavan vain lääketehtaan- ja omia etujaan. Suosituksia ja määräyksiä puuhastelevat tahot (Sydänliitto, 'Käypä Hoito' -jengi,Diabetesliitto, KTL..) ovat täysin kuutamolla ja korruptoituneita kaikki tyynni. Huomenna varmaan näemme taas Pekka Puskan Aamu-tv:ssä naureskelemassa MOT ohjelman paljastuksille ja vetoamalla "tuhansiin tutkimuksiin".
    Kuka oikeasti välittäisi potilaasta?

    VastaaPoista
  2. Nyt taisi kyllä Akseli Rasvan moitteet mennä väärään osoitteeseen. Toki lääkäreissäkin on varmasti monenlaista tapausta, mutta kyllä suurin osa on varmasti aidosti hyvällä asialla. Minä ainakin tunnen lääkäreitä, jotka antavat samoja suosituksia läheisilleen, kuin muillekin potilaille. Yhtälailla lääkäreitä on johdettu harhaan, kuin meitä maallikoitakin.


    Tyhmä Kyselijä

    VastaaPoista
  3. Kannattaa muistaa että lääkäreiden tieto perustuu lääkefirmojen koulutukseen ja "valistukseen" eli vaikuttamiseen. Tuskin moni osaa epäillä ja kyseenalaistaa tätä tietoa, joka tosin on hankittu kyseenalaisin keinoin.

    Syylliset on lääkefirmojen johdossa, siellä on lähes pakko toimia rikollisin keinoin tehdääkseen tulosta. Nämä vateet johtajille luo meidän kaunis talousjärjestelmä.

    VastaaPoista
  4. Odotan suurella innolla median reaktiota ohjelmaan. Mahtavan provokatiivinen tuo MOT!

    VastaaPoista
  5. Käsikirjoitus

    TV1 18.10.2010 klo 20:00
    MOT: Kolesterolipommi
    toim. Martti Backman

    (Kappaleiden lopussa olevat numerot viittaavat lähdeluettelossa mainittuihin artikkeleihin)
    > Ohjelmassa mainitut tieteelliset raportit

    KUVA: Oili Ikävalko kävelee lääkäriin.

    ”…kumma heikkous tulee yks kaks kävellessä, että on epävarma, uskaltaako ottaa seuraavaa askelta."

    Juonto: Edellisessä MOT:n ”Rasvakupla” -jaksossa jätimme Oili Ikävalkon lääkäri Taija Sompin vastaanotolle. Ikävalko epäili, että hänelle kolesterolin alentamiseksi määrätty lääkitys oli vienyt kävelykyvyn.

    Ikävalko:”…et ihan kirjaimellisesti, et kivitalon seinään tukien jäin taas miettimään, et mikä tää on”.

    Juonto: Oili Ikävalkolle on määrätty kolesterolia alentava statiinilääkitys, vaikka lukuisat tutkimukset osoittavat, että korkea kolesteroli ei ole riskitekijä naisille, eikä varsinkaan ikääntyneille naisille.

    Kolesterolin vaaroista sekä statiinien eduista julkisuudessa kuuluvasti puhuva professori Timo Strandberg havaitsi tutkimuksessaan jo 20 vuotta sitten, että kolesteroli ei lisännyt vanhojen naisten sydän- ja verisuonitautien riskiä. Päinvastoin, yli 75-vuotiailla korkea kolesteroli oli yhteydessä hyvään terveydentilaan. (1)

    Neljä vuotta sitten Strandberg julkaisi amerikkalaisessa sydänlehdessä toisen tutkimusten iäkkäiden valtimotautipotilaiden ennalta ehkäisevästä hoidosta mm. lääkkeillä. (2)

    Hyvä uutinen oli, että riskitekijänä pidetty kolesterolitaso aleni. Huonoa oli taas se, että silti sydänkohtaukset ja kuolleisuus eivät vähentyneet lainkaan verrattuna hoitamattomien ryhmään. Lääkintä ja tiukka ruokavalio eivät lisänneet vanhusten jäljellä olevaan elämään päivääkään.

    Tänään Strandberg saarnaa omia tutkimustuloksiaan vastaan. Hän tähdentää, että kolesterolin tehokas vähentäminen hyödyttää vanhuksiakin. Hänen mielestään statiineista hyötyvät kaikki ja hän on ehdottanut simvastatiinin vapauttamista reseptistä itsehoitolääkkeeksi. (3)

    Timo Strandberg, kolesterolin hoito-ohjeita antavan käypähoitotyöryhmän sihteeri ei suostunut haastateltavaksemme, kuten eivät useimmat työryhmän jäsenet.

    -- (jatkuu)

    VastaaPoista
  6. Juonto: Veren kolesterolipitoisuudella on kiistatta yhteys lisääntyneeseen sepelvaltimotautiriskiin, tietyillä potilasryhmillä. Nimittäin nuorehkoilla miehillä. Mutta onko silloinkaan kolesteroli sepelvaltimotaudin syy, siitä kiistellään.

    Uffe Ravnskov: ”Sanotaan kyllä, että jos jos veressä on liikaa kolesterolia, niin se asettuu verisuoniin ja aiheuttaa suonien kalkkeutumista. Mutta siitä ei ehdottomasti ole mitään todisteita”.

    Mikko Syvänne: ”Silloin kun tämä kohonnut kolesterolipitoisuus yhdistyy näihin muihin riskitekijöihin, eli tulee riskitekijäkasaumaa, niin silloin se on erityisen vaarallinen”.

    Juonto: Pienen yhdysvaltalaisen Framinghamin kaupungin asukkailla tehdyt pitkäkestoiset tutkimukset ovat nykyisen kolesterolitietämyksemme kivijalka.

    30 vuotta kestänyt seuranta Framinghamissa tuotti 80-luvulla hämmentävän tuloksen. Havaittiin, että korkea kolesteroli ei enää nostanut kuoleman riskiä, kun oli saavuttanut 48 vuoden iän. (4)

    Kolesteroliteorialle vielä murhaavampaa oli havainto, että henkilöillä, joiden kolesteroli oli laskenut kuluneiden 30 vuoden aikana, oli korkeampi kuolleisuus kuin niillä, joiden kolesteroli oli noussut. Yhden millimoolin alenema kolesterolissa lisäsi kokonaiskuolleisuutta 430 prosenttia.

    Suomen Sydänliiton ylilääkäri, käypähoitotyöryhmän jäsen Mikko Syvänne epäilee tutkimuksen tulosta:

    Syvänne: ”… jotain tämmöstä sekoittavaa tekijää siinä on täytynyt olla mukana ja kyllä muistaakseni tutkijat vahvasti epäilivät näitä hiljalleen kehittyviä muita sairauksia, joita ikä tuo tullessaan”.

    Juonto: Muut sairaudet saattavat selittää noussutta kokonaiskuolleisuutta, mutta on huomattava, että sydänkuolleisuus nousi kolesterolin laskun myötä sitäkin enemmän, eli 550 prosenttia.

    Olisi luullut, että Framinghamin havainto kolesterolin laskun tappavasta vaikutuksesta olisi johtanut vakavaan pohdintaan siitä, onko teoria kolesterolin vaarallisuudesta sittenkään oikea.

    Mutta kuinka tutkimus esiteltiinkään lääkäreille Yhdysvaltain Sydänliiton julkaisemassa arvovaltaisessa katsauksessa ? (5)

    Lausunnon mukaan Framinghamin tutkimus osoittaa, että 1 prosentin pudotus kolesterolitasossa alentaa sepelvaltimotautiriskiä 2 prosentilla !

    (jatkuu)

    VastaaPoista
  7. Lääketieteen tutkijana toimiva Jussi Halleen on saanut mittansa täyteen kolesterolitiedotuksen harhaanjohtavuudesta.

    Halleen: ”… vaikuttaa suorastaan siltä, että nää asiantuntijat pyrkis ehdoin tahdoin peittelemään, suorastaan sensuroimaan ja tekevät kaikkensa, että nää tutkimukset ei päätyis koskaan julkisuuteen. Ja se on mun mielestä aika erikoista ja huolestuttavaa, että tarkoituksella yritetään antaa tämmönen yksipuolinen kuva, että se tukis heidän näkemystään, ja sekin luodaan vielä tosiaan niin kuin virheellisillä viittauksilla tai sitten sillä tavalla, että otetaan tällaisia tutkimuksia ja kerrotaan niistä jokin pieni osa, joka tukee sitä heidän ajatustaan ja sitten jätetään se loppu kertomatta”.

    Juonto: Amerikan Sydänliiton lausunnon jälkeen 1990 oli tie länsimaissa auki kolesterolin laajamittaiselle alentamiselle lääkehoidolla. Sadat miljoonat ihmiset on määritelty sairaiksi vain yhden laboratorioarvon perusteella. Statiinit ovat maailman myydyin lääkeryhmä. Suomessa niitä syö jo 660 000 ihmistä, ja heidän määränsä kasvaa parinkymmenen prosentin vuosivauhtia.

    Jos tavoite väestön kolesterolin laskemisesta alle viiden millimoolin tai alemmaksi toteutetaan, on tulevaisuudessa kolmisen miljoonaa suomalaista statiini-hoidon piirissä.

    Oili Ikävalko: ”..miust se on mainittava haitta, miun elämässä”.

    Taija Somppi:”Minun ehdotus on se, että teiltä lopetataan kaikki kolesterolilääkkeet. Ja katsotaan mitä tapahtuu”.

    Juonto:. Ennen pitkiä lenkkejä tehnyt Ikävalko pystyy kävelemään enää vain satakunta metriä kerrallaan. Lääkäri epäilee, että hän on saanut statiineista erään sen yleisimmistä sivuvaikutuksista, alaraajojen hermoperäisen heikentymisen. Silti potilasta huolestuttaa kolesteroli-lääkkeestä luopuminen.

    Somppi: ”Entä jos mä kerron teille semmosen asian, että yli 65-vuotiaille naisille kolesterolilääkkeestä ei ole mitään hyötyä ? Elikkä meille on perusteltua jättää kaikki kolesterolilääkkeet pois”.

    Juonto: Kymmenet tutkimukset ovat osoittaneet, että naiset elävät pidempään, terveempinä ja virkeämpinä, jos heidän kolesteroliarvonsa ovat suhteellisen korkeat. Mm. kansaneläkelaitoksen tekemässä autoklinikkatutkimuksessa havaittiin, että suomalaisten vanhojen miesten kolesterolin ihannearvo oli välillä 5-7 ja naisten välillä 6-9 millimoolia. (6)

    Oili Ikävalko jätti lääkärin kehotuksesta statiinit pois. Kuuden viikon kuluttua hänen kolesterolinsa oli odotusten mukaisesti noussut selvästi, mutta yleisterveydentilassa ei ollut tapahtunut muutosta.

    --- (jatkuu)

    VastaaPoista
  8. Juonto: Viime vuona julkaistussa amerikkalaisessa tutkimuksessa mitattiin sydänkohtauksen vuoksi sairaalaan otettujen lähes 140 000 potilaan ns. ”pahan” kolesterolin, LDL:n arvot. Havaittiin, että kaikkien sydänkohtauksen saaneiden kolesterolin pitoisuus oli huomattavasti alle Yhdysvaltain väestön keskiarvon, 2,7 millimoolia, eli selvästi vähemmän kuin mitä on totuttu pitämään matalana riskinä. Kuitenkin he saivat infarktin ? (7)

    Syvänne: …niin tämmönen suhteellisen matalaltakin vaikuttava LDL-kolesteroli-pitoisuus voi olla heille liikaa, ja että ehkä pitäisi sitten, nimenomaan siinä vaiheessa kun jotain taudin merkkejä on jo tullut, niin vielä nykyistä tarmokkaammin laskea näitä haitallisia kolesteroliosuuksia”.

    Juonto: Sen sijaan, että tutkijat ja Syvänne olisivat tehneet luonnollisimman johtopäätöksen, sen että korkeaa kolesterolia ei enää voida pitää syynä sydänkohtauksiin, niin he vaativat kolesterolin laskemista entistäkin alemmaksi. Miksi ?

    Syvänne: ”No sen vuoksi, että siitä on sitten muista lähteistä niin valtavasti todistusaineistoa olemassa”.

    Juonto: Jos veren kolesterolilla on jotain vaikutusta valtimotukoksen syntyyn, niin silloin kolesterolitason muutosta pitäisi seurata samansuuntainen muutos valtimon sisällä olevan rasvaplakin kasvussa. Mutta tapahtuuko näin ?

    Asiaa on selvitetty valtimoiden varjoainekuvauksilla, mutta yhteyttä kolesterolin ja valtimon kunnon väliltä ei ole löytynyt. Sama havainto on tehty ruumiinavauksissa.

    Jos kolesteroli ei liity valtimoahtauman asteeseen tai sen kasvuun, niin miksi sitten korkea kolesteroli ennustaa sepelvaltimosairautta ?

    Anatomian professori Pentti Tuohimaan mielestä kolesteroli ei ole syyllinen, vaan viaton sivustakatsoja. Se ennustaa onnettomuutta yhtä hyvin kuin onnettomuuspaikalle kertyvät katselijat.

    Tuohimaa: ”No kolesterolilla ei ole tässä alotuksessa minkään näköstä roolia. Sen kertyminen on seurausta tästä primäärivauriosta”.

    Juonto: Tuohimaa alkoi ihmetellä yhdessä oululaisen kollegansa, eläinfysiologian professorin Matti Järvilehdon kanssa vallitsevaa käsitystä valtimotukkeuman synnystä.

    Tuohimaa: ”Miten on mahdollista, että tää kolesterolikertymä tulee syvälle sinne valtimon seinämän sisään, kauas siitä sisäkalvosta, eli endoteelista, ja se hyppäys sinne on tommosessa elimessä lähes mahdoton selittää sillä, että se kolesteroli tulis siitä endoteelin läpi. Ja siitä meillä alkoi pitkät keskustelut ja haluamme epäillä, että kolesteroloteoriassa ei kaikki ole kohdallaan”.

    Juonto: Professorit tulivat siihen tulokseen, että kolesteroli ei kasaudu valtimossa virtaavasta verestä, vaan se tulee valtimon ulkopuolelta, pienen pienistä vasa vasorum -verisuonista. (8)

    Tuohimaa: ”… jos nämä pienet suonet esimerkiksi nikotiinin vaikutuksesta supistuvat, niin tänne kehittyy helposti hapen vajaus, jota pahentaa se, että verenpaine näissä haarautumiskohdissa molemmilta puolilta puristaa tätä verisuonta ja pikkuhiljaa iän myötä siihen tulee täydellinen hapettomuus ja verisuonen vaurio … ja alkaa sitten vuotaa läpi mikrobeja ja kolesterolia … ja sillä tavalla tää plakki pikkuhiljaa kasvaa ja työntyy tuonne verisuonten sisälle ja jossain vaiheessa sitten se repeää ja aiheuttaa siihen veritulpan, jolloin tästä eteenpäin oleva verisuonen osa joutuu hapettomuuteen ja tulee sydänkohtaus”.

    Juonto: Vasa vasorum -teorian mukaan sydänveritulpan pääsyy on hapettomuuden aiheuttama verisuonen vaurio, johon sitten tulehduksen myötä kertyy muun töhkän mukana kolesteroliakin.

    Juonto: Jos Vasa vasorum –teorian mukaisesti kolesteroli ei ole veritulpan syy, ei enää ole tarvetta hoitaa terveitä ihmisiä kolesterolia laskemalla. Sen sijaan olisi huomio kiinnitettävä verenpaineeseen, joka edistää vaurion syntymistä.

    -- (jatkuu)

    VastaaPoista
  9. Kolesterolin alentamiseen kehitettyjä statiini-lääkkeitä mainostetaan turvallisiksi ja tehokkaiksi. Niiden teho ilmoitetaan yleensä ns. suhteellisen riskin vähenemisenä.

    Yhdysvalloissa tehdyssä AFCAPs/TexCaps kokeessa oli mukana 6 600 tervettä henkilöä. Statiini-hoidon kerrottiin alentaneen sydäntauteihin kuolleiden määrää peräti 27 prosenttia. Kuulostaa hyvältä. (9)

    Syvänne: ”No kyllähän se merkittävä, merkittävä tulos on, jos nyt ajattelee, että haluaako parantaa kolmanneksella mahdollisuuksiaan selvitä seuraavat viisi vuotta ilman kuolemaa tai sairaustapahtumaa, niin mä luulen, että useimmat ihmiset arvostavat sitä mahdollisuutta”.

    Juonto: Tulosten lähempi tarkastelu kuitenkin osoittaa, että lumelääkettä saaneista ainoastaan 0,45 % kuoli sydäntautiin ja statiini-hoito pienensi kuolleiden osuuden 0,33 prosenttiin. 0,33 on 27 prosenttia pienempi luku kuin 0,45, joten väite on totta. Mutta antaako se oikean kuvan hoidon tehosta ?

    27 prosentin pudotus tarkoitti sitä, että lumelääkettä saaneiden ryhmässä kuoli sydänkohtaukseen 15 henkilöä ja lääkettä saaneista 11 henkilöä. Ihmishenkien säästö viisi vuotta kestäneessä ja 6 600 henkilö käsittäneessä kokeessa oli siis kokonaista neljä henkeä.

    Tuloksesta voidaan laskea, että yhden sydänkuoleman välttämiseksi pitää 833 terveen henkilön syödä statiineja viisi vuotta. Kustannus/hyötysuhde on surkea.

    Statiinien syöminen ennalta ehkäisevässä tarkoituksessa ei ole kuitenkaan täysin hyödytöntä. Useimmissa statiini-tutkimuksissa on lääkkeellä saatu sydänkohtauksia vähenemään, vaikka kokonaiskuolleisuus pysyykin ennallaan.

    Brittiläistä 8 vuotta sitten valmistunutta suurinta statiini-tutkimusta pidetään vahvimpana näyttönä lääkkeen sekä kolesterolin laskun tehosta. (10)

    Tarkalla lukemisella siitä kuitenkin käy ilmi, että kolesterolin aleneminen ei ehkä sittenkään ollut syynä sydänkohtausten ja -kuolemien vähenemiseen.

    Nykykäsityksen mukaan ns. pahan kolesterolin, eli LDL:n pitäsi olla suurin syyllinen valtimoiden tukkeutumiseen. Mutta britti-tutkimuksessa paljastui, että mitä enemmän onnistuttiin LDL:ää pudottamaan, sitä enemmän potilaat sairastuivat ja kuolivat sydänkohtaukseen. Kasvu oli tosin vähäinen, ei edes tilastollisesti merkitsevä, mutta jos kolesterolihypoteesi pitäisi paikkansa, olisi eron pitänyt olla selvästi toiseen suuntaan. Eli mitä alemmaksi paha kolesteroli, sitä vähemmän sydänkohtauksia.

    Syvänne: ”No heillä oli kuitenkin kaikilla sama hoito, joka tietysti valtavasti vähentää sitä vaihtelua mikä yksilöiden välillä on”.

    Juonto: Miksi siis sydänkohtaukset vähenevät, jos väheneminen ei liity pahan kolesterolin laskuun ?

    Uffe Ravnskov: ”Siksi, että se ei johdu kolesterolin laskusta. Sillä ei ole mitään merkitystä, laskeeko kolesteroli valtavan paljon, vaiko vain pikkuisen. Vaikutus on sama, ja se johtuu siitä, että statiineilla on muita vaikutuksia. Ne laajentavat verisuonia, ne ehkäisevät veritulpan muodostumista, niillä on monia muita hyödyllisiä tehtäviä. Olen varma, että jos ne eivät olisi laskeneet vielä kolesteroliakin, olisivat tulokset olleet entistä paremat.

    (jatkuu)

    VastaaPoista
  10. Juonto: Ruotsalaisen tutkijan Uffe Ravnskovin käsitystä tukee skandaalinkäryinen kolesterolilääketutkimus. Vuonna 2006 kaksi suurta yhdysvaltalaista lääkevalmistajaa toi markkinoille uuden kehitelmänsä, kaksoisvaikutteisen kolesterolin alennuslääkkeen. Suomessa sitä myydään nimellä Inegy. Pillerissä statiiniin on yhdistetty toinen vaikuttava aine, joka estää kolesterolin imeytymistä ravinnosta. (11)

    Inegy onnistuikin pudottamaan kolesterolia suorastaan järisyttävällä teholla. Mutta valtimoiden ahtautumiseen sillä ei ollut sen enempää vaikutusta kuin tavallisella yksinkertaisella statiinilla. Valtimoiden ahtaumat jopa hieman kasvoivat pelkkään statiini-hoitoon verrattuna.

    Kolesteroliteorian kannalta tulos oli katastrofi. Sehän suorastaan alleviivaa käsitystä, että statiinin suotuisa vaikutus ei perustu kolesterolin alentumiseen, vaan johonkin muuhun. Lisäaineella ei ollut näitä vaikutuksia, joten sen osuus yhdistelmässä jäi nollaksi.

    Tutkimuksen tulos piilotettiin lääketieteelliseltä yhteisöltä liki kahdeksi vuodeksi, jonka aikana miljoonat potilaat ympäri maailmaa söivät Inegyä, toivoen saavansa lisäsuojaa sydämelleen. Lääkkeen todettiin lisäävän vain lihasvaurioriskiä.

    Lääkkeensä tehottomuudesta tienneet Inegyn valmistajat joutuivat maksamaan 41 miljoonan dollarin korvaukset asiakkailleen. Tapahtuneesta huolimatta Suomen käypähoitosuositus neuvoo edelleenkin käyttämään tehottomaksi havaittua yhdistelmähoitoa. Miksi ?

    Syvänne: ”No jos täsmennetään, Inegy on vedetty pois markkinoilta…”

    Juonto: Ei ole vedetty, tämä kuvattu lääkepakkaus hankittiin apteekista viime viikolla.

    Syvänne: ”No mä väitän edelleen, että sitä ei ole todettu tehottomaksi, vaan tutkimukset ovat kesken”.

    KUVA: Golf-kentän viheriö, jonka takaa Leino Utriainen nousee kuvaan. Lyö palloa.

    Utriainen : ”Kaikenlaiset lihaskivut ja niitä oli eri puolilla, pahiten ennen kaikkea alaselässä … sitten vähän pienempiäkin tuli … nimimuisti huononi ihan selvästi ja kauas näkeminen huononi niin, että piti hankkia toiset silmälasit, millä katsoa televisiota, en nähnyt tekstejä enää ilman silmälaseja … ja uni oli huono … heräsin useita tunteja liian aikaisin … koko aika väsytti työpaikalla.

    Juonto: Maailman suurinta paperikonetehdasta johtaneelle diplomi-insinööri Leino Utriaiselle määrättiin statiineja, kun hänen kolesterolinsa kohosi yli seitsemän. Pian sen jälkeen alkoi ilmetä monenlaisia oireita.

    Utriainen: ” totta kai minä ajattelin, että se on luonnollista vanhenemista ja ne täytyy vain lusia pois ja olla tyytyväinen”.

    -- (jatkuu)

    VastaaPoista
  11. Utriainen: ”Niin kuin salamanisku kirkkaalta taivaalta tuli kova haimatulehdus”.

    Juonto: Utriainen makasi keskussairaalan tehohoidossa 9 vuorokautta ja oli vähällä kuolla.

    Utriainen: ”Kun mitkään kipulääkkeet ei auttaneet, niin pyysin hoitajaa kutsumaan päivystävän lääkärin paikalle ja pistämään semmoisen kipulääkkeen, joka vie tajun”.

    Juonto: 8 kuukautta kestäneen hoidon jälkeen Utriainen toipui. Lääkäri totesi haimatulehduksen syyksi statiiniläääkkeet. Lääkkeen valmistaja Pfizer myönsi, että niin haimatulehdus kuin kaikki muutkin Utriaisen kokemat oireet olivat tunnettuja Lipitor-lääkkeen sivuvaikutuksia. Lääkeyritys maksoi Utriaiselle korvauksia yhteensä 84 000 euroa. Utriainen lopetti statiinien syömisen ja kaikki hänen kokemansa sivuoireet poistuivat.

    Lääketehdas Pfizer myönsi, että haimatulehdusta esiintyy haittavaikutuksena yhdellä sadasta - tuhannesta Lipitorin käyttäjästä.

    Utriainen: ”Ja koska Suomessakin yli 600 000 ihmistä käyttää statiinilääkkeitä, niin tästä päästään siihen, että ennemmin tai myöhemmin näistä 600 000 ihmisestä 600 – 6000 ihmistä sairastuu”.

    Juonto: Missä nämä haimatulehdukset luuraavat ?
    Viimeisten kymmenen vuoden aikana on lääkkeiden haittavaikutusrekisteriin tehty kaikkiaan vain 13 ilmoitusta epäillystä statiinin aiheuttamasta haimatulehduksesta. Alhainen luku viitaa siihen, että lääkärit eivät osaa yhdistää statiineihin haimatulehdusta, joita havaitaan Suomessa vuosittain yli 3 500.

    Viralliset tautitilastot kuitenkin kertovat, että viimeisten 12 vuoden aikana äkilliset haimatulehdukset ovat lisääntyneet miehillä 68 prosenttia ja naisilla 37%, yhteensä lähes 800 tapauksella. Kasvu ei selity alkoholin käytöllä, sillä viinan aiheuttamat haimatulehdukset tilastoidaan erikseen. Käypähoitosuosituksen haittavaikutusluettelo ei edes mainitse haimatulehdusta.

    Syvänne: ”No käypähoito perustuu näihin tutkimuksiin ja niissä sitä ei ole, ei ole toistaiseksi voitu todeta”.

    Juonto: Tutkimuksissa se on toki todettu. Tässä yhdysvaltalaisessa selvityksessä laskettiin, että statiinihoito lisää haimatulehduksen ilmaantuvuutta 41 prosenttia. Suomeen siirrettynä laskelma tarkoittaa sitä, että statiini voisi aiheuttaa 218 haimatulehdusta vuodessa. (12)

    Haimatulehduksiin kuolee nykyisin 2-3 % sairastuneista. Statiiniin liittyvät haimatulehdukset tappaisivat siis Suomessa noin kuusi henkilö vuodessa.
    Luku lähenee jo ennaltaehkäisevällä statiini-lääkityksellä vuodessa säästettävien ehkä noin kymmenen ihmishengen määrää. Plus kaikki muut sivuvaikutukset lisäksi.

    Diabetes-riskiä statiinit lisäävät 9 prosentilla. Se tarkoittaa Suomessa vuodessa 660 uutta diabetestapausta. Statiinien yhteydestä mm. syöpiin sekä dementiaan on myös vahvoja viitteitä.

    Syvänne: Statiinit ovat yksi turvallisimpia lääkeaineryhmiä, yhdellä lauseella sanottuna”.

    (jatkuu)

    VastaaPoista
  12. Juonto: Vuonna 2005 paljastui, että Vioxx -tulehduskipulääke oli aiheuttanut kymmeniä tuhansia äkillisiä sydänpysähdyskuolemia eri puolilla maailmaa. Skandaaliksi tapaus muuttui kun kävi ilmi, että lääkkeen valmistaja oli tiennyt kohtalokkaasta sivuvaikutuksesta, mutta oli ollut siitä hiljaa.

    Tragedia johti lääkekokeita koskevien sääntöjen perusteelliseen muutokseen. Siihen asti kokeita rahoittaneilla lääkeyrityksillä oli ollut mahdollisuus keskeyttää tutkimus milloin tahansa, esimerkiksi kun koe näytti tuottavan huonoja tuloksia testattavan lääkeaineen kannalta. Kielteiset koetulokset saatettiin haudata pöytälaatikoihin ikuisiksi ajoiksi, ja toistaa koetta niin pitkään, että saatiin sponsoria tyydyttävä tulos.

    Vuoden 2005 jälkeen vaadittiin, että kaikki lääkekokeet on rekisteröitävä, ja myös kielteiset koetulokset on julkistettava. Tuon vedenjakajavuoden jälkeen on julkaistu 10 tutkimusta statiini-valmisteiden tehosta erilaisten potilasryhmien hoidossa.

    Ranskalainen lääketieteen tutkija kävi ne kaikki lävitse: (13)

    de Lorgeril: “Havaitsimme nämä kokeet tuloksettomiksi. Se tarkoittaa, että kolesterolin alentaminen ei antanut potilaalle suojaa … Potilaasta vastuussa olevalle lääkärille se merkitsee sitä, että sen jälkeen kun uudet säännöt tulivat voimaan vuonna 2005, ei ole olemassa tieteellistä näyttöä, joka osoittaisi kolesterolin laskemisesta olevan hyötyä sepelvaltimotaudin tai aivohalvauksen ehkäisemisessä”.

    Juonto: Ja mitä tämä havainto merkitsee sitä aikaisempien, kymmenien kolesterolin alentamisen hyödyllisyyttä todistaneiden tutkimusten kannalta ?

    de Lorgeril: ”Se merkitsee, sitä että kaikki lääkekokeet ennen uusien sääntöjen voimaantuloa ovat vääristyneet. Meidän on unohdettava ne”.

    Syvänne: ”Minusta ei kyllä tarvitsis sepittää tämmösiä agenttitarinoita, eikä tuota niin viritellä salaliittoteorioita. Musta tuntuu aika keinotekoiselta ja tarpeettomalta”.

    Juonto: Kaikkein vakuuttavimpana tutkimuksena statiinien tehosta on pidetty Skandinavian maissa tehtyä 4S-tutkimusta. (14)

    de Lorgeril: ”Koe oli täydellisesti sponsorin, lääkeyhtiö Merck’in vetämä. Jopa tilastollisten analyysien tekijä, 4S –kokeen ainoa tilastotieteilijä oli Merck’in palkkalistoilla. Vuonna 1994, kun 4S:n julkaistut tiedot olivat silmiemme edessä, olimme naiiveja. Luotimme niihin. Mutta enää emme voi tehdä niin”.

    Juonto: Amerikan lääketieteellisen yhdistyksen lehti esitteli kesäkuussa tutkimuksen, joka lehden mukaan on ”toistaiseksi puhtain ja täydellisin meta-analyysi lääkkeillä tehdyn kolesterolin alentamisen vaikutuksista (15).

    Tutkimuksen tulos: statiinihoidolla ei onnistuttu laskemaan kokonaiskuolleisuutta.

    Juonto: Lääketutkimusten tulosten vääristyminen rahoittajina toimivien lääkeyritysten vaikutuksesta on tunnettu tosiasia. Yhdysvaltalaisessa selvityksessä havaittiin, että negatiivisia tuloksia tuottaneet tutkimukset jäivät pääosin julkaisematta. Lääkeyhtiöillä oli usein veto-oikeus tutkimusraporttiin ennen sen julkaisua. (16)

    Haamukirjoittajia on todettu esiintyvän kolmessa neljästä lääketeollisuuden sponsoroimista tutkimuksista. Joskus asiantuntijaksi palkattu nimekäs professori piirtää vain nimensä valmiin tutkimusraportin alle, ottaa rahat ja kävelee. (17)

    Ravnskov: ”Se, joka tukee kolesteroli-hypoteesia, saa rajattomat taloudelliset voimavarat käyttöönsä. Rahaa saa vaikka kuinka paljon tahansa. Se, joka kyseenalaistaa teorian, onnistuu ehkä saamaan yhden artikkelin julkisuuteen, mutta sitten ovat rahat loppu. Rahaa ei saa mistään”.

    (jatkuu)

    VastaaPoista
  13. Juonto: Ja tässä esittelemme kolesterolin alentamisen käypähoitotyöryhmässä istuvien professoreiden sponsorit, maailman eniten myydyt statiinilääkkeet. Niiden valmistajilta tohtorit ovat saaneet mm. konsultointipalkkioita, asiantuntijapalkkioita, matkoja sekä tutkimusrahoitusta.

    Puheenjohtaja, professori Matti J. Tikkanen: Zocor, Inegy, Lipitor
    Sihteeri, professori Timo Strandberg: Zocor, Inegy, Lipitor, Crestor, Lescol
    Professori Antero Kesäniemi: Crestor, Lipidil, Zocor,Inegy,Lipitor,Lescol
    Professori Petri Kovanen: Zocor, Inegy, Lipitor, Crestor
    Dosentti Matti K.Salo: ei sidonnaisuuksia
    Professori Jorma Viikari: Crestor, Lipitor, Zocor, Inegy
    Dosentti Hannu Vanhanen: Zocor, Inegy, Crestor
    Dosentti Mikko Syvänne: Zocor, Inegy,Crestor, Lescol, Lipitor

    Martti Backman / MOT: Silloin kun esiinnytte julkisuudessa ja teitä haastatellaan sydänasioissa, sydän- ja terveysasioissa, niin esiinnytte arvostetun, arvovaltaisen Suomen Sydänliiton asiantuntijana, mutta jos sitten taustalla viulut maksaakin statiiniteollisuus, niin kuinka sopivana pidätte tämmöistä asetelmaa ?

    Syvänne. ”Ei minun esiintymisestäni viuluja maksa statiiniteollisuus”.

    Martti Backman / MOT: Kuinka paljon olette vastaanottanut rahaa statiiniteollisuudelta ?

    Syvänne: ”Vaatimattomia summia, siis tarkoitatteko henkilökohtaisesti vai sydänliittoa ”?

    Martti Backman / MOT: Henkilökohtaisesti.

    Syvänne: ”Ne on hyvin vaatimattomia summia”.

    Juonto: Myöhemminkään kysyttäessä Syvänne ei halunnut tarkentaa rahasummia. Suomen Sydänliitto ilmoitti saavansa lääketehtailta vuosittain noin 60 000 euroa, prosentin budjetistaan

    LOPPU

    VastaaPoista
  14. Martti Backmanin blogikirjoitus, http://blogit.yle.fi/mot/keta-tohtori-edustaa

    Kommenteissa entinen lääketehtaan edustaja kertoo lääketehtaiden masinoimasta kampanjasta statiinien tyrkyttämiseksi. Muitakin hyviä kommentteja, ainakin yksi lääkäri.

    VastaaPoista
  15. HALLELUJA THL JA SYDÄNLIITTO

    VastaaPoista
  16. Halleluja salaliittoteoreetikot.

    MOT ei ennenkään ole tunnettu tiukasta faktoihin pidättäytymisestä.

    Tässä kritiikkiä MOT:in väitteisiin: http://www.tohtori.fi/?page=1570030&id=4409572

    VastaaPoista
  17. Tulipa taas viimeisessä MOT:ssa puutteellista tietoa. Statiinit ovat alunperin tarkoitettu SEKUNDAARIPREVENTIOON (tauti on jo olemassa), mutta niistä alkaa olla näyttöä myös PRIMEERIPREVENTIOSSA (taudin ehkäisy riskirymillä).

    Lipid-lowering drugs: Statin treatment as part of primary prevention for adults with a 10-year risk of 20%. Usual treatment should be with simvastatin 40 mg. Higher-dose statins should not be used as there are no randomised controlled trials comparing high and low intensity statins in relation to cardiovascular outcomes in people without CVD.

    Ei niinkään epätietoinen

    VastaaPoista
  18. Jos kaikissa uutisissa on yhtä paljon todenperäisyyttä kuin MOT:n ohjelmassa, niin huonosti menee.

    VastaaPoista
  19. "Tulipa taas viimeisessä MOT:ssa puutteellista tietoa. Statiinit ovat alunperin tarkoitettu SEKUNDAARIPREVENTIOON (tauti on jo olemassa), mutta niistä alkaa olla näyttöä myös PRIMEERIPREVENTIOSSA (taudin ehkäisy riskirymillä)."

    Mitäs näyttöä siitä taudinehkäisystä on vuoden 2005 jälkeen tehdyissä tutkimuksissa? Ja eihän MOTissa väitettykään, etteikö statiinit vähentäisi sydänkohtaukseen kuolemisen riskiä riskiryhmillä.

    Aika epätoivoisen oloinen "vastaisku" tuli Duodecimilta. Eihän siinä tiedotteessa tarkkaan ottaen kiistetty mitään muuta MOTin väitettä, kuin että LDL:n lasku ei vähentäisi sydän- ja verisuonitautikuolemia. Oman väitteensä tueksi Duodecim ei silti vaivautunut esittämään yhtäkään vastatutkimusta, tai mitään muutakaan viitettä siitä mihin väite perustuu. Huvittavaa oli, että sama prosenteilla kikkailu jatkui, josta MOT esitti esimerkkejä. Lisäksi kyseisellä prosenttipelleilyllä yritettin antaa sellainen kuva, että MOTissa olisi annettu virheellistä tietoa 4S-tutkimuksesta. MOTissahan todettiin: "Tutkimuksen tulos: statiinihoidolla ei onnistuttu laskemaan kokonaiskuolleisuutta." ja Duodecimin tietotteessa sanotaan "statiinilääkitys vähensi sydänkuolemia".


    Tyhmä Kyselijä

    VastaaPoista
  20. "statiinilääkitys vähensi sydänkuolemia" Näin on tarkoistuskin ja siihen lääke on suunnattu.
    Kuka ottaa vastuun potilaista jotka MOT:n kaltaisen informaation takia lopettavat statiinilääkityksen. Tosin eihän kenenkään ole pakko syödä yhtäkään lääkettä.
    Silloin meillä olisikin "puhdas" lääketiede ilman mitään lääkäreiden kytköksiä lääkkeiden valmistajiin!

    Statiini käytössä

    VastaaPoista
  21. Statiini käytössä:
    """statiinilääkitys vähensi sydänkuolemia" Näin on tarkoistuskin ja siihen lääke on suunnattu."

    Eli ei haittaa, jos kuolee johonkin muuhun kuin sydänkohtaukseen, vaikka on lisäksi kärsinyt elämänlaatua heikentävistä sivuvaikutuksista?

    "Kuka ottaa vastuun potilaista jotka MOT:n kaltaisen informaation takia lopettavat statiinilääkityksen."

    Kenellekään ei varmaan ohjelmasta jäänyt sellaista käsitystä, että MOTin tiimi olisi tämän alan erityisasiantuntijoita. Eli ihmiset voivat käyttää omaa järkeään ohjelman uskottavuutta arvioidessaan. Mielestäni aika hassua penätä potilasvastuuta uutisoijalta, joka kertoo vain jokaisen validoitavissa olevia faktoja. Sen sijaan käypähoitosuositusryhmä on asiantuntijaryhmä, jonka suosituksia esimerkiksi lääkäreiden on lähes pakko noudattaa. Miksei heidän vastuunsa kiinnosta juuri ketään? Kuinkan monta tuhatta ihmistä on Suomessa kuollut statiinien sivuvaikutuksiin? Miksi niistä kuolemista ei penätä suositusten laatijoita vastuuseen?


    Tyhmä Kyselijä

    VastaaPoista
  22. Kuinkan monta tuhatta ihmistä on Suomessa kuollut statiinien sivuvaikutuksiin?

    Taitaa olla perustua MUTU tai VAILU (vaimoni luulee) tutkimuksiin. Eikä kukaan varmasti syö lääkettä, josta saa sivuvaikutuksia, joita esiintyy lähes kaikilla lääkkeillä.

    Eikä kenenkään ole pakko syödä mitään lääkettä!

    Statiini käytössä

    VastaaPoista
  23. Ei ole pakko syödä, joo, 'statiini käytössä' olettaa pihtiputaan mummon lukevan tiedeuutisia ja arvioivan itse mahdolliset riskit?
    Siniset on silmät, sininen on taivas...

    "What did Ancel Keys think, more recently, about the connection between cholesterol in the diet, and cholesterol in the blood?

    "There's no connection whatsoever between cholesterol in food and cholesterol in blood. And we've known that all along. Cholesterol in the diet doesn't matter at all unless you happen to be a chicken or a rabbit." Ancel Keys, Ph.D., professor emeritus at the University of Minnesota 1997."

    http://www.thincs.org/Malcolm.choltheory.htm

    "Have you had any side effects from statin treatment?
    If you would like to share your experience on statins with researchers at the University of California in San Diego ,
    please email at statinstudy@ucsd.edu
    and/or complete an online (paperless) survey at
    http://www.statineffects.com

    Also, please sign a petition about statin side effects! To be sent to WHO."

    VastaaPoista
  24. Eipä taida mummot ja papatkaan lueskella edes täältä netistä näitä juttuja. Eivätkä osaa sanaakaan englantia, voi voi. Kyllä se vaan on täällä maaseudulla se lääkärin sana, jota pidetään "lakina"ja mielessä kymmeniä vuosia. Sanoma-ja aikakauslehdistä saatetaan vinkkiä ottaa (tai tv-radio).
    Vanhusten hoitajana olen kuullut usein esim.mitä lääkäri käski syömään tai sanoi silloin ja silloin. Nämä keskustelut täällä on useimmista vanhuksista (esim.80-90v.)niin kaukana kuin kuu taivaalla. Ja harvempi noin 60:sistäkään seuraa nettiä. Jotkut ihan periaatteesta tai rahanpuutteesta ei omista tietokonetta.Moniko keskustelijoista on itse siinä vaiheessa, että miettii ottaako statiinit vaiei?(ite en oo ottanut) T:eippa

    VastaaPoista
  25. "... käypähoitosuositusryhmä on asiantuntijaryhmä, jonka suosituksia esimerkiksi lääkäreiden on lähes pakko noudattaa."

    Ei tosiaankaan ole mikään pakko. Käypä hoito-suositukset ovat suosituksia keskiverto-potilaan hoidolle. Lääkäri käyttää yleensä omaa tietoaan ja kliinistä kokemusta hoidossa, ja tarvittaessa käypä hoito-suositusta tukena.

    Pakosta ei ole kyse.

    VastaaPoista
  26. Käypähoidosta oli kyse? Mä teille mitään kerro, ottakka itse selko. Vetäkää käteen.

    VastaaPoista
  27. ""... käypähoitosuositusryhmä on asiantuntijaryhmä, jonka suosituksia esimerkiksi lääkäreiden on lähes pakko noudattaa."

    Ei tosiaankaan ole mikään pakko. Käypä hoito-suositukset ovat suosituksia keskiverto-potilaan hoidolle. Lääkäri käyttää yleensä omaa tietoaan ja kliinistä kokemusta hoidossa, ja tarvittaessa käypä hoito-suositusta tukena.

    Pakosta ei ole kyse."

    Pakko ei ole tehdä mitään muuta kuin kuolla. Sen voi tehdä statiinilääkkeillä tai ilman.

    Ihmiset vaan tuppaavat luottamaan lääkäriin oli sitten kyse lihavuuden hoito-ohjeista tai statiineista.

    Pihtiputaan mummot eivät todellakaan ole jyvällä tieteen viimeisimmistä käänteistä. Luotto lääkäriin on kova.

    Mielestäni tämä asenne "itsehän sitä päättää mitä syö" "kukaan ei pakota syömään statiineja" on lähinnä piruilua.

    Sami Uusitalo

    VastaaPoista
  28. Käypä hoito -suositukset on yksityisen järjestön väsäämiä suosituksia. Ne eivät sido terveydenhuoltohenkilöstöä yhtikäs mihinkään

    VastaaPoista