torstaina, tammikuuta 07, 2010

Maitoa suoraan maatiloilta - vähemmän allergiaa ja astmaa!

*
Tätä kirjoitusta luetaan ja kommentoidaan vilkkaasti! Sano sinäkin mielipiteesi tilamaidosta, maidon pastöroinnista ja homogenoinnista!

Kirjoitettu alunperin 14.5.2007, merkittäviä muutoksia tekstiin tehty 27.6.2007, 29.7.2009 ja 7.1.2010


Suosittelen lämpimästi tilamaitoa!
Anonyymi haluaa 7.1.2010 lämpimästi suositella tilamaitoa muille. Hän ei ole vuosiin voinut käyttää maitoa mahaoireiden takia. Sama on koskenut hänen isäänsä ja veljeään, joilla on vielä paljon pahempi laktoosi-intoleranssi. Nyt jouluna saivat kuitenkin kokeilla tuoretta tilamaitoa, jota ottivat samalla mukaan useamman litran. Sitä sitten usean päivän aikana testattiin. Anonyymillä ei ilmennyt mitään oireita, isällä ja veljellä ainoastaan lieviä ilmavaivoja, mutta ei mitään muuta. Normaalisti tulivat siis maidosta todella kipeiksi, samoin Anonyymi sai vessassa rampata. Molemmat pitivät oiretta niin lievänä, että arvelivat siedättämisen olevan mahdollista. Tilamaidosta innostuneena etsitään nyt kovasti lähiseudun maitotilallisia, joilla on maidon suoramyyntiä. Vastoin monia harhaluuloja raakamaidon ostaminen suoraan tilalta omaan astiaan on sallittua, tosin kaikki tilalliset eivät maitoa suoramyy johtuen ylimääräisestä vaivasta. Tässä Suositellaan kuitenkin lämpimästi myös laktoosiongelmaisia kokeilemaan tilamaitoa. Kaiken lisäksi se maistuu taivaallisen hyvältä ja on kaupan maitoa edullisempaa! Oli se sitten pastörointi, homogenointi, rasvan poisto tai kaikki yhdessä, niin jotain selkeästi menee maidosta hukkaan käsittelyprosessissa. Vaikka laktoosia on saman verran kuin kaupan maidossa, niin jokin tilamaidosta tekee kuitenkin siedettävämpää.

Heinänuhattomia terveisiä!
Ex -nuhanenä kirjoittaa näin 29.7.2009: Muun muassa tämän blogin innoittamana innostuin kokeilemaan tilamaitoa (luomutilalta). Itselläni on heinänuha ja toivoisin lapsieni välttävän allergiat. Nyt on tilamaitoa juotu noin puoli vuotta. Olen melkoisen hämmästynyt, sillä 30 vuotta sairastamani heinänuha on tänä kesänä loistanut poissa olollaan! Ensimmäistä kertaa lähes 30 vuoteen en ole tarvinnut minkäänlaista lääkitystä heinänuhaan. Silmät eivät ole kutisseet, eikä nenä ole vuotanut edes heinäpeltojen läheisyydessä. Viime vuosina on Zyrteciä mennyt kymmeniä pillereitä kesässä, vaikka olen pyrkinyt minimoimaan niiden käytön ja ottanut vasta silloin kun oireita alkaa jo ilmaantua.

Kuvittelin tuon Christerin kirjoituksessa viitatun tutkimusten perusteella tilamaidon ehkäisevän heinänuhaa. En ajatellut, että tilamaito voisi myös parantaa heinänuhaa. 100% varma en voi olla, että juuri tuo maito minut paransi, mutta mitään muuta selittävää tekijää en ole ruokavaliostani tai elinympäristöstäni keksinyt. Toivottavasti tämä muutos on pysyvä.

Emeritusprofessori Kalle Maijalalta terveisiä!
Sain 27.6.2007 kirjeen professori Kaija Maijalalta. Hän puolustaa voimakkaasti maitorasvojen terveellisyyttä ja erityisesti maidon homogenointi on häntä kiinnostanut. Turhaan hän on yrittänyt kannustaa tekemään tieteellisiä kokeita homogenoinnin mahdollisten terveyshaittojen selvittämiseksi. Professori Maijala juo itse luomumaitoa (homogenoimatonta) ja päättää kirjeensä
näin: "Maidon rasvan heittäminen tunkiolle merkitsisi koko maidontuotannon loppumista ja sen mukana märehtijöiden käytön vähenemistä. Maidossa on 400-500 erilaista rasvahappoa, joista vain muutama on todettu kolesterolia lisääväksi. Tyydytetyistä rasvahapoista mm. steariinihapon vaikutus on päinvastainen.

Valiolta terveisiä!
Sain tänään
(6.6.2007) postia Valiolta. KIITOS! Olen perehtynyt tilamaitoa koskeviin tutkimusraportteihin ja viesti on aika selvä. Tilamaito (homogenoimaton ja pastöroimaton) on ylivertainen tuote verrattuna meijerin tuotantoprosessit läpikäyneeseen (homogenointi ja pastörisointi) maitotuotteeseen. Tilamaitoa voi mitä lämpimämmin suositella, mutta siihen liittyy terveysriskejä mm. sairauksia aiheuttavien bakteerien muodossa. Muidenkin epävarmuustekijöiden takia tilamaito ei tule ruokamarkettien valikoimiin. Ennakkoluulottomimmat terveysintoilijat voivat solmia ystävyyssuhteita maatiloille ja hakea sieltä sitä terveysjuomaansa.

Itse ydinkysymystä, eli maidon homogenoinnin mahdollisia terveysvaikutuksia, on yllättävän vähän tutkittu. Vuodelta 2003 löytyy Valion omia tutkimuksia maidon teollisen käsittelyn ravitsemuksellisista ja terveydellisistä vaikutuksista. Maidon homogenointia jatketaan (1960-luvulta lähtien) kuluttajien toivomuksesta. Homogenointi parantaa maidon aistittavaa laatua ja estää rasvan nousemista pintaan. Homogenointia käytetään maailmanlaajuisesti ja prosessi lienee sama kaikissa maissa (Näin tippuu pois erään keskustelijan arvio, että Ruotsissa homogenoidaan maito mahdollisesti eri tavalla). Valion raportin mukaan Ruotsissa homogenoidaan myös luomumaito. Sen sijaan Suomessa myytävä luomumaito on homogenoimatonta. Rasvaiset maitovalmisteet (tilamaito, 4,5%) saattavat sopia herkkävatsaisille ja laktoosi-intoleranteille rasvattomia maitoja paremmin siksi, että maidon sisältämä rasva hidastaa mahalaukun tyhjenemistä ja näin laktaasientsyymillä on enemmän aikaa vaikuttaa suoleen hitaammin saapuvaan maidon laktoosiin. Valio ei tutkimuksissaan löytänyt mitään eroja homogenoimattoman ja homogenoidun maidon siedossa, eikä missään muuallakaan ole tällaista tutkimusta julkaistu. Eläinkokeissa on löytynyt viitteitä immunologisista eroista maitolaatujen välillä (Poulsen et al, 1987), mutta ihmiskokeissa ei ole siis nähty mitään eroja. Sittemmin asian tutkiminen on päätetty lopettaa ja keskittyä todennäköisimpään eroon näiden maidonkäsittelyjen välillä: maidon bakteerikanta.
Näin sanoo siis Valio! Keskustelu jatkukoon!

Maitotautia!

Päivääni on tänään (31.5.2007) ilahduttanut
ja itseäni vihastuttanut tietokirjailija Tauno Tukkiselta ja hänen Raija -vaimoltaan saamani kriittinen puhelu. Iloiseksi tulin kun tämä veteraaniurheilua harrastava herrasmies Karjalohjalta ensin pyysi lupaa olla kriittinen. Tottakai tämän luvan hänelle myönsin. Siksi minä näitä kirjoituksiani internetissä julkaisen, että niitä kommentoidaan ja tarvittaessa ollaan rohkeasti eri mieltä. Niin tieteellisellä urallani olen oppinut toimimaan. Erityisesti minua kiinnostaa asiat, joita elintarvikepoliittisin syin pyritään julkisuudessa vaientamaan. Tämä asia kuuluu juuri tähän kategoriaan.

Minua ilahdutti maisteri Tukkisen ja hänen vaimonsa selkeä viesti suomalaisen maidon perimmäisestä ongelmasta, joka vaikuttaa siihen, että me Suomessa emme koskaan voi saada maidosta täyttä hyötyä. Vakuuttavalla tavalla minulle perin juurin selostettiin miten ongelmana juuri Suomessa on maidon homogenointi. Laajassa ja merkittävässä PARSIFALin tutkimuksessa (katso alla!) ei ole ollenkaan tutkittavia lapsia Suomesta. Tämä on aika yllättävää! Onhan maamme tunnettu maitoa hanakasti kuluttavasta väestöstään (ja allergioista ja astmasta kärsivistä lapsistaan!).

Maisteri Tauno Tukkinen kertoo puhelinkeskustelussa edelleen miten hän on turhaan yrittänyt oikaista sitä virheellistä käsitystä, että tilamaidon ongelmana Suomessa ei missään nimessä ole heikko hygienia vaan ongelmana on maidon homogenointi. Ol
en muuta kautta saanut tätä ajatusta tukevia viestejä, joita nyt pystyn yhdistämään tähän sanomaani. Minulle kertoo tätä maisteri Tukkisen asiaa tukien eräs oppinut nainen (joka ei halua nimeään julkisuuteen) hyvin merkittävän tiedon (jonka todenperäisyyttä en ollenkaan epäile): Suomalainen maito homogenoidaan mahdollisesti eri tavalla kuin esimerkiksi ruotsalainen maito. Rajan pinnassa asuvat pohjoisen ihmiset ovat panneet merkille, että joillekin ei suomalainen maito sovi laisinkaan, mutta heille saattaa kuitenkin ruotsalainen maito sopia! Syynä tähän olisi mahdollisesti maidon homogenointimenetelmän erilaisuus täällä Suomessa. Oli asia niin taikka näin, perimmäisenä ongelmana minäkin pidän tuota maidon homogenointia. Pitäisi antaa kerman nousta maidon pintaan luonnollisesti eikä missään nimessä rikkoa maidon proteiineja homogenoinnilla. Kokemusperäistä näyttöä homogenoidun maidon haitoista on runsaasti, mutta tieteellinen näyttö puuttuu. Lukekaa lisää tästä ongelmasta esimerkiksi erinomaisen kiinnostavilta Maitotauti -sivuilta!

Mistä syystä sitten olen itselleni vihainen? Minä pyrin tarkkuuteen ja kriittisyyteen näissä jutuissani. Nyt minua harmittaa vietävästi, että en alunperin huomannut tätä homogenointiasiaa PARSIFAL-tutkimuksesta kirjoittaessani ja luottaessani Finfoodin toimittamaan uutismateriaaliin aiheesta. Menin lankaan ihan kuten kaikki muutkin tiedotusvälineet Suomessa. Päästän näppäimistöltäni sellaisen käsityksen, että ylihygieenisyys olisi suuri ongelma Suomessa ja mahdollisesti aiheuttaisi näitä allergioita ja astmaa. Suuri ongelma on siis tämä maidon homogenointi. Maatiloilta suoraan ostettava maito on terveystuote vailla vertaa varsinkin jos se on homogenoimatonta!

Mitä mieltä olette maidon homogenoinnista?


Tässä vielä alkuperäinen kirjoitukseni, joka ei kuitenkaan liene täysin arvoton:

Maitoa suoraan maatiloilta hakeneet ovat kertoneet minulle miten terveellistä se on verrattuna kaupan maitoon. Nyt tilamaidosta löytyy tuoretta tutkimustietoa. Tilamaidon juominen saattaa ehkäistä allergioita ja astmaa. Pastöroimatonta tilamaitoa säännöllisesti juoneilla lapsilla oli 58 prosenttia vähemmän ruoka-allergioita kuin muilla. Heillä oli lisäksi 26 prosenttia muita pienempi astmariski ja 33 prosenttia pienempi riski saada heinänuha. Keitetyn tai keittämättömän maidon välillä ei ollut eroja. Tutkimukseen (PARSIFAL) osallistui lähes 15 000 maatiloilla asuvaa lasta, jotka olivat iältään 5-13-vuoden ikäisiä. Tutkimus toteutettiin Itävallassa, Saksassa, Hollannissa, Ruotsissa ja Sveitsissä.

Pastörointi on lämpökäsittely, jossa maidosta tuhotaan mahdolliset tautia aiheuttavat bakteerit. Suomessa kaikki kaupassa myytävä maito on pastöroitava. Paljon on puhuttu siitä, että nykyajan ylihygieenisyys on yksi syy allergioiden yleistymiseen. "Tutkimustulos on siinä mielessä looginen", Maito ja Terveys ry:n ravitsemusasiantuntija Taina Luova kommentoi. Vaikka maito on Luovan mukaan toki luonnollisimmillaan käsittelemättömänä, riskit ovat liian suuret, että tilamaitoa voisi olla kaikkien saatavilla.

Tutkimuksen tekijät varoittavatkin raakamaidon juonnista ennen kuin lisätutkimuksia tehdään. Tilamaito voi heidän mukaansa sisältää muun muassa salmonella- ja E coli -bakteereja. "Suomessa maidon tuotantohygienia on kuitenkin hyvällä mallilla", Luova toteaa.

Ravitsemuskatsauksen mukaan pastöroimatonta tilamaitoa juodaan Suomessa edelleen 3,5 litraa henkilöä kohden vuodessa. Käsittelemättömän tilamaidon rasvaprosentti on 4,5%

Marco Waser et al (2007): Our results indicate that consumption of farm milk may offer protection against asthma and allergy. A deepened understanding of the relevant protective components of farm milk and a better insight into the biological mechanisms underlying this association are warranted as a basis for the development of a safe product for prevention.

Lähteet: Finfoodin uutiskirje 14.5.2007, Clinical and Experimental Allergy, 37: 661-670, 2007

Tästä voit lukea muita maitokirjoituksiani:

45 kommenttia:

  1. Kyllä luonto tietää...!
    Antti Heikkilän uusimmassa Ravinto&Terveys-kirjassa käydään läpi 1800-luvun tilannetta, jolloin "muuan" Louis Pasteur sai teorioilleen siivet alleen.
    "Pasteurin yksinkertaistettu malli voitti. Ajatus herätti teollisuuden mielenkiinnon. Niin alkoi moderni lääke- ja ruokateollisuus."
    Niin, kenet Pasteur "voitti" tuolloin?
    Antoine Bechampin.
    Hänen nimensä on hävinnyt Heikkilän mukaan "historian hämärään". Mitä sitten Bechamp opetti?
    "Bechamp näki, että jokainen sairaus johtuu monimutkaisista syistä. Bakteerit yksin eivät selitä sairautta. Bechamp näki meidän elävän bakteerien keskellä ja bakteerien meissä."
    Itse kallistun aika tavalla tälle Bechampin kokonaisvaltaisemmalle terveysnäkemykselle.
    T: Kari

    VastaaPoista
  2. Vielä lisäyksenä: "Suomessa kaikki kaupassa myytävä maito on pastöroitava."
    Aika outo vaatimus tuon tutkimustiedon tuloksen valossa. (Terveellisempäähän olisi juoda tilamaitoa.)
    Mutta elämä on...
    T: Kari

    VastaaPoista
  3. Kari innostaa minua lukemaan Antti Heikkilän uusinta kirjaa. Olen vähän odotellut, että Antti lähettäisi minulle arviointikappaleen, mutta en ole tainnut sittenkään muodostua tarpeeksi arvokkaksi kontaktiksi hänelle :-)

    Koko tämä maidon pastörointiongelma on hyvin ristiriitainen asia. Jotain maidon bakteerikannalle, proteiineille ja rasvalle tapahtuu kovassa kuumuudessa, se on varma asia. Olen ymmärtänyt, että monessa maassa käytetään maidon iskukuumennusta (UHT), mutta Suomessa maito pääosin kuumennetaan hitaasti (aito pastörointi). En tiedä onko tällä merkitystä tähän allergiaherkkyyteen?

    Olen lukenut aikanaan tarkkaankin Laura Paajasen väitöskirjan, joka käsitteli maitoyliherkkyyttä ja miten tähän vaikutti se miten lehmänmaitoa käsiteltiin. Mikäli muistan oikein maidon homogenoinnilla ja pastöroinnilla ei ollut yhteyttä vatsaoireisiin. Astmaa ja allergiaa Paajanen ei tainnut tutkia. Vatsaoireiden syyt jäivät tunnistamatta.

    Olen varovasti sitä mieltä, että elämme liian puhtaasti ja tilamaito saattaa sisältää sellaisia ihmiselle hyödyllisiä mikrobeja, joita pastörointi tuhoaa.

    Kiitos kommenteista!

    VastaaPoista
  4. Ja luomukermakin on pilattu lisäämällä sinne sakeuttajaksi vai minkähän takia oikein garrageeniä (sammalta). Missähän kaikissa tuoteissa sitä garrageeniäkin oikein on? Vatsavaivat lisääntyy....

    Maallikko

    VastaaPoista
  5. Menee nuo senat sakasi:) Siis karrageenia E 407.

    Maallikko

    VastaaPoista
  6. Kaupoissa myytävää luomumaitoa ei ole homogenoitu.

    VastaaPoista
  7. Näin on Jari! Kiitos kommentista. Täältä löytyy lisää tuotteita, joissa ei ole käytetty homogenoitua maitoa:

    http://preview.tinyurl.com/34ch2s

    En ymmärrä miksi Valio on niin hiljaa tästä homogenointikysymyksestä? Ymmärrätkö sinä?

    VastaaPoista
  8. Olen ennenkin kommentoinnut näitä kirjoituksiasi. Nyt on taas siihen syytä! Todella hienoa kun nostat esille tämän maidon homogenoinnin. Minulta hävisi allerginen ihottuma heti kun rupesin juomaan luomumaitoa. Olen ilmeisesti niin herkkä homogenoidulle maidolle, että kun vahingossa sitä nautin jossakin tilaisuudessa, silloin oireet tulevat takaisin. Minulla on sellainen oma konsti. Jos ihottuma on mennyt pahaksi silloin sivelen luomumaidolla ihoani ja tietenkin myös juon sitä maitoa. Tällä tavalla iho-oireet poistuvat nopeasti. Täytyy tutustua mahdollisuuksiin hankkia maitoa suoraan maatiloilta. Kiitos mielenkiintoisesta kirjoituksesta. Selvitä ihmeessä tämä homogenointijuttu ihan perusteellisesti. Ainakin minä olen todennut homogenoidun maidon minulle sopimattomaksi.

    Mökkihöperö

    VastaaPoista
  9. Mökkihöperö ilahdutti minua myönteisellä viestillään. Ihan silmiin pisti tämä väite: "Jos ihottuma on mennyt pahaksi silloin sivelen luomumaidolla ihoani".

    Kiinnostaisi tietää onko teillä muilla tämäntyyppisiä kokemuksia homogenoimattomasta maidosta?

    Olen lähettänyt maidon homogenoinnista viestin suomalaisiin meijereihin, maitoasiantuntijoille, tutkijoille ja professoreille. Kerron sitten mitä viisaammat minulle uskaltavat kertoa.

    VastaaPoista
  10. Tässä sinulle Valion näkemys asiasta:

    Maidon homogenoinnilla ei yhteyttä vatsakipuihin
    Maidon homogenoinnista on viime aikoina puhuttu paljon. Joukko kuluttajia kokee saavansa oireita homogenoidusta maidosta, mutta kertoo voivansa käyttää homogenoimatonta luomu- ja tilamaitoa oireitta. Tutkimuksissa homogenoidun ja homogenoimattoman maidon siedossa ei kuitenkaan ole havaittu eroa.

    Maidon homogenointi
    Maitoa on homogenoitu maailmanlaajuisesti 1960-luvulta lähtien, koska se estää rasvakerroksen muodostumisen maidon pintaan ja parantaa maidon aistittavaa laatua. Homogenoinnissa maito ajetaan tiheän suodattimen läpi, jolloin isoimmat rasvahiukkaset pilkkoutuvat. Laktoosin rakenne ei muutu homogenoinnissa.

    Homogenoimaton maito ei sovi maitoallergikolle
    Eläinkokeiden perusteella on epäilty, että maidon homogenointi aiheuttaisi allergiaoireita. Tutkimukset ihmisillä eivät vahvista epäilystä. Homogenoidun ja homogenoimattoman maidon siedossa ei ole havaittu eroa maitoallergisilla lapsilla, maitoa sietävillä, maitoyliherkillä eikä laktoosi-intoleranteilla aikuisilla. Vanhempien ei tule omatoimisesti kokeilla maitoallergisten lastensa luomumaidon sietoa, sillä valvomattomat kokeilut voivat johtaa vakaviin reaktioihin.

    Mikä suomalaisten vatsaa kivistää?
    On muistettava, että monet tekijät elämäntavoissa ja ruokavaliossa voivat aiheuttaa epämääräisiä vatsavaivoja. Esimerkiksi ärtyvä suoli -oireyhtymä, kiireinen elämänrytmi, runsas kahvinjuonti ja ruisleivän käyttö voivat aiheuttaa vatsavaivoja.

    Maitoon liittyvät oireet voivat johtua laktoosi-intoleranssista tai maitoallergiasta. Laktoosi-intoleranssissa maitosokeri eli laktoosi ei imeydy osittain tai kokonaan, mikä voi aiheuttaa vatsaoireita. Laktaasientsyymin puutosta on noin 17 prosentilla suomalaisessa aikuisväestössä. Maitoallergia on yliherkkyyttä maidon proteiineille. Lehmänmaitoallergiaa on noin 3 %:lla pikkulapsista. Yleensä allergia paranee kouluikään mennessä. Jotkut aikuiset yhdistävät oireilunsa maidon käyttöön, vaikka heillä ei ole laktoosi-intoleranssia eikä pikkulapsille tyypillistä klassista maitoallergiaa. Oireiden taustalla voi olla viivästynyt maitoallergia, jota on hyvin vaikea tutkia. Ihmisten kokemat oireet ovat aitoja, mutta homogenoinnin ei ole voitu osoittaa aiheuttavan näitä oireita.

    VastaaPoista
  11. Jep, Anonyymi tuon tiedon olenkin jo lukenut Valion omilta sivuilta.

    VastaaPoista
  12. Olisikohan kysymys yhteisvaikutuksesta pasteurisointi + homogenisointi? Vaikka homogenisointi on aika raju toimenpide maidolle se tuskin kuitenkaan rikkoo muuta kuin rasvapalloja pienemmiksi. Tätä tutkittiin aikoinaan paljonkin ja mieleen jäi XO-merkintä maitokemian luentojen muistiinpanoihin. En enää muista mitä tuo XO oli (ehkä xanthine oxidase). Sillä olisi pitänyt olla jotain tekemistä terveyden kanssa, mutta tuli kumotuksi virheellisenä väitteenä. Ennen vanhaan kun kerma nousi pintaan sitä pidettiin vastenmielisenä. Sitä taitaa saada sitä mistä valittaa. Jos kuluttajat eivät olisi valittaneet niin paljon siitä rasvakerroksesta maidon pinnalla, eivät meijerit varmaankaan olisi ryhtyneet homogenisointiin. Lähes rasvattomasta maidosta saadaan homogenisoinnilla täyttävämpää. Pahoittelen ajatuksenkulkuni hyppelehtimistä asiasta toiseen. Olet mielenkiintoisen asian ottanut taas haasteeksi. Lycka till!

    VastaaPoista
  13. Kuulin jostain, että kun maito homogenoidaan, eli ne rasvapallot rikotaan, niin se maidon sulaminen tapahtuu väärässä paikassa tai se kulkeutuu väärään paikkaan suolistossa ja ei sula kunnolla jne.

    Oli nyt niin maallikon sepustus kuin olla voi, mutta tulihan sanotuksi:)

    Maallikko

    VastaaPoista
  14. Kovasti Valio vakuuttaa, että maidon homogenointi ei aiheuta imeytymishäiriöitä. Eläinkokeissa on kuitenkin saatu selville, että homogenoitu maitorasva imeytyy nopeammin ja tehokkaammin kuin homogenoimaton. Miten Valio voi olla niin varma, että ihminen olisi tässä jokin poikkeus?

    Käytännössä huomaa käsittelemättömän maidon eron tosi selvästi. Jotain ihmeellistä sille homogenoidulle maidolle tapahtuu minusssa. Asian kieltäminen on typerää. Ainakin minä voin käyttää luonnon raakamaitoa ilman ongelmia, mutta jo hyvin pieni määrä homogenoitua maitoa aiheuttaa moneksi päiväksi jatkuvia vaivoja.

    Mökkihöperö

    VastaaPoista
  15. En tiedä, vaikuttaako homogenointi maidon makuun, mutta luomumaidosta minulla on seuraava kokemus. Luomumaito, jota ei siis ole homogenoitu, maistuu mielestäni hyvin paljon samaltaa kuin käsittelemätön raakamaito, vaikka raakamaito ei oliskaan luomua. Luomukevytmaito maistuu miunun suuhuni huomattavasti rasvaisemmalta kuin yhtä rasvainen homogenoitu maito. Tekisi siis mieleni väittää, että homogenointi muuttaa myös maidon makua.

    VastaaPoista
  16. Valio on luvannut lähettää minulle maidon homogenointiin liittyvää tutkimusmateriaalia. Ei ole vielä postilähetys saapunut perille. Kerron sitten mitä asian tiimoilta selviää.

    Kiitos kommenteistanne: Mökkihöperö, minna, Maallikko ja Anonyymi

    VastaaPoista
  17. Valion linjaus on kyllä aika kummallinen. Heillä on professori Kalle Maijalan kehuma tuote, jonka eteen ei haluta tehdä juuri minkäänlaista panostusta. Ei tarvitse kauan ihmetellä miksi margariini ja rypsiöljy myy niin hyvin. Sitä markkinoidaan niin tehokkaasti, liekö ihmiselle kovinkaan terveellistä. Homogenoimatonta luomumaitoa ei juurikaan mainosteta ja maitorasvan terveysvaikutuksista ollaan tavattoman hiljaa.
    Kiva kun saat arvovaltaista palautetta teksteillesi!

    Tällaista höpisi taas Mökkihöperö

    VastaaPoista
  18. Olen samaa mieltä Mökkihöperön kanssa, että Valion linjaus on outo. Ehkä tuohon kuvioon liittyy kokemusperäistä tietoa vuosikymmenien aikana käytyjen rasvasotien merkeissä. Voi, voi...

    VastaaPoista
  19. Tuo että rasvainen maito viipyy mahalaukussa pidempään ja sopii siksi laktoosi-intoleranteille taitaa selittää sen, miksi isäni ei voi juoda maitoa (meillä kotona aina rasvatonta), mutta voi kyllä syödä jäätelöä. :)

    Luomumaito muuten maistuu ihan eriltä kuin tavallinen sininen maito, kokeilkaa vaikka. On jotenkin makeampaa.

    *P*

    VastaaPoista
  20. VAlio perustelee pastorointia (tai oikeammin Evira) ruokaturvallisuudella. Miksi ei estetä vaarallisten bakteerien pääsyä maitoon. Esim tubi ja salmonella voidaan tutkia maidosta, niin olen ymmärtänyt. Mitä muita vaarallisia tauteja maito levittää? Eikö niitä voida tutkia jokaisesta maitoerästä ja myydä "tilamaitoa" kaupassa.

    Homogenisointia perustellaan asiakkaiden vaatimuksella, mutta onko asiakkailta oikeasti kysytty? Nyt ainakin on olemassa ihmisiä , jotka haluaisivat kokeilla homogenisoimatonta maitoa.

    Panin tyytyväisenä merkille, että ennen juhannusta myytiin Oulun Valion valmistamaa homogenisoimatonta maitoa (nimenä taisi olla maalaismaito). Meillekin ostettiin sitä ja keitettiin juhannusjuustoa, se onnistui loistavasti ja oli hyvää! Ihmeellisintä siinä oli se, että itse käytän aina laktoositonta maitoa ja tuota juhannusjuustoa söin ilman mitään vaivoja??? Mihin se laktoosi siitä juhannusjuustosta katosi? HAihtui ilmaan vai??

    Kiitokset vielä näistä sivuista, luen aina innolla näitä sivuja ja yritän ymmärtää, saako näitä sivuja linkittää? Olen tehnyt sitä kysymättä lupaa, on täällä niin tärkeää tietoa ja pohdiskelua!

    VastaaPoista
  21. Ihan oikeassa on Riitta homogenisoinnin ja pasterisoinnin suhteen. Käsittämätöntä hätävarjelun liioittelua. Suomem maatiloilla on niin hyvä hygieniataso, että tilamaito ei muosdostu ongelmaksi edes kaupan kautta myytynä. Vaatikaamme aitoa maitoa kauppoihin!

    VastaaPoista
  22. Kommentoisin tuohon Valion lauseeseen: "Tutkimuksissa homogenoidun ja homogenoimattoman maidon siedossa ei kuitenkaan ole havaittu eroa."

    Luin joskus tästä maidon homogenoinnista ja vatsaoireista ihmisten kokemuksia Raija Tukkilaisen Maitotauti-sivuilta (tämä oli joskus vuosia sitten, kun epäilin maitoa vatsavaivojeni syyksi, ennenkuin huomasin niiden johtuvan kohdallani viljoista). Valio todellakin otti tämän vatsaoire asian sen verran tosissaan, että tutki asiaa siten, että koeryhmä joi vuoroin homogenoitua ja vuoroin homogenoimatonta maitoa (muistaakseni muutaman päivän jaksoina), eikä tässä tutkimuksessa havaittu eroja vatsaoireissa. Kuitenkin ihmiset, jotka kokivat saavansa oireita homogenoidusta maidosta kritisoivat sitä, että muutama päivää ei ole riittävän pitkä aika poistamaan oireita, eli jos asiaa haluttaisiin luotettavasi tutkia, pitäisi jakson, jolloin homogenoitua maitoa ei nautita, olla mielellään viikkojen pituinen. Eli tavallaan Valio on tutkinut asiaa, ja todennut, että homogenointi ei vatsaoireita aiheuta, vaikka monen ihmisen kokemus näin osoittaakin.

    VastaaPoista
  23. Onhan tuo selvä asia, jos sellaiset ihmiset, jotka eivät ole 20 vuoteen voineet käyttää maitoa, kokeilevat luomumaitoa, joka yhtäkkiä yllättäen sopiikin niin hyvin... Jotain täytyy olla pahasti vialla maidossa tai sen purkittajassa! Todella huolestuttavaa on nyt se, että sama arvovalta, mikä noita tutkimuskysymyksiä on asetellut mieleisekseen, on saanut haltuunsa yliopiston professuurin. Mediuutisissa kerrottiin tänään...

    Mutta ikävää, että luomuvoita ei voi osataa muualta kuin Tampereen kauppahallista (kai sentään jostain muualtakin, mutta kertokaa mistä!") kun kaikki perusraaka-aineet alkaa olla pilalla - luomulihaa sentään vielä saa mutta ei luomukanaa, vaikka munia saakin. Miten se voi olla mahdollista?

    VastaaPoista
  24. "Suomessa kaikki kaupassa myytävä maito on pastöroitava."

    Mutta tuohan ei olet totta! Lainsäädäntö tai viranomaiset eivät pastörointia edellytä, pakattua raakamaitoa saisi kyllä myydä kaupassa, mutta puuttuu pakkaajat/kysyntä.
    Onneksi on edes luomumaitoa.

    anu

    VastaaPoista
  25. Mm. tämän blogin innoittamana innostuin kokeilemaan tilamaitoa (luomutilalta). Itselläni on heinänuha ja toivoisin lapsieni välttävän allergiat. Nyt on tilamaitoa juotu noin puoli vuotta. Olen melkoisen hämmästynyt, sillä 30 vuotta sairastamani heinänuha on tänä kesänä loistanut poissa olollaan! Ensimmäistä kertaa lähes 30 vuoteen en ole tarvinnut minkäänlaista lääkitystä heinänuhaan. Silmät eivät ole kutisseet, eikä nenä ole vuotanut edes heinäpeltojen läheisyydessä. Viime vuosina on Zyrteciä mennyt kymmeniä pillereitä kesässä, vaikka olen pyrkinyt minimoimaan niiden käytön ja ottanut vasta silloin kun oireita alkaa jo ilmaantua.

    Kuvittelin tuon Christerin kirjoituksessa viitatun tutkimusten perusteella tilamaidon ehkäisevän heinänuhaa. En ajatellut, että tilamaito voisi myös parantaa heinänuhaa. 100% varma en voi olla, että juuri tuo maito minut paransi, mutta mitään muuta selittävää tekijää en ole ruokavaliostani tai elinympäristöstäni keksinyt. Toivottavasti tämä muutos on pysyvä.


    t: ex nuhanenä

    VastaaPoista
  26. Kiitos kommentista Ex nuhanenä. On hienoa kun olet päässyt vuotavasta nenästä eroon.

    VastaaPoista
  27. Oulun yliopistossa tutkittiin aikanaan maitoa juurta jaksain. Mutta koska tutkijan löydökset eivät miellyttäneet tutkimuksen rahoittajaa, tuloksia ei julkaistu. Kyseinen tutkija oli tuttuni, Liisa X, joka sen jälkeen muutti maalle, ja antoi lapsilleen omien lehmien maitoa, jatkaen myös yliopistolla.

    Kotikaupungin DI

    VastaaPoista
  28. Minä myös haluan lämpimästi suositella tilamaitoa muille. En vuosiin ole voinut käyttää maitoa mahaoireiden takia, sama on koskenut isääni ja veljeäni, joilla on vielä paljon pahempi laktoosi-intoleranssi. Nyt jouluna saimme kuitenkin kokeilla tuoretta tilamaitoa, jota otin samalla mukaan useamman litran. Sitä sitten usean päivän aikana testasimme. Minulla ei ilmennyt mitään oireita, isällä ja veljellä ainoastaan lieviä ilmavaivoja, mutta ei mitään muuta - normaalisti tulevat siis maidosta todella kipeäksi, samoin minä saan vessassa rampata. Molemmat pitivät oiretta niin lievänä, että arvelivat siedättämisen olevan mahdollista. Tilamaidosta innostuneena etsin nyt kovasti lähiseudun maitotilallisia, joilla on maidon suoramyyntiä. Vastoin monia harhaluuloja raakamaidon ostaminen suoraan tilalta omaan astiaan on sallittua, tosin kaikki tilalliset eivät maitoa suoramyy johtuen ylimääräisestä vaivasta. Suosittelen kuitenkin lämpimästi myös laktoosiongelmaisia kokeilemaan tilamaitoa, kaikenlisäksi se maistuu taivaallisen hyvältä ja on kaupan maitoa edullisempaa! Oli se sitten pastörointi, homogenointi, rasvan posto tai kaikki yhdessä, niin jotain selkeästi menee maidosta hukkaan käsittelyprosessissa. Vaikka laktoosia on saman verran kuin kaupan maidossa, niin jokin tilamaidosta tekee kuitenkin siedettävämpää.

    VastaaPoista
  29. Olen ollut kohta puoli vuotta totaalisen elämäntaparemontin kourissa, ja eilen illalla googlasin täysmaidon terveysvaikutuksista, kun sellaisista olin jostain huhua kuullut.

    Googlauksen kautta päädyin tämän blogin äärelle, ja tänään on hurahtanut vapaapäivästä useampi tunti tekstejä ahmien. Todella hienoa ja arvokasta työtä, tänne tulen näin noviisina palaamaan varmasti vielä monen monituiset kerrat!

    Tämän blogin löytyminen lisättäköön siis täysmaidon terveysvaikutuksiin. Kippis!

    VastaaPoista
  30. Mutta jos maito kelpaa niin luomumaitoa on toki saatavana esim. Ruohonjuuresta ja varmaan muistakin paikoista.

    VastaaPoista
  31. Tavallisista ruokakaupoista saa nykyään hyvin myös kasvismaitoja. Tarjolla on soija-, kaura- ja riisimaitoja ja onhan siellä kookosmaitoakin. Terveys- ja ekokaupoista saa eksoottisempia maitoja. Ei tarvitse kärsiä laktoosista tai muista lehmänmaidon aiheuttamista ongelmista. Ovat myös eläin- ja ympäristöystävällisiä, mikä varmasti lämmittää tiedostavan ja välittävän kuluttajan mieltä. Kannattaa kokeilla.

    VastaaPoista
  32. No voi DAAAA ei laktoosi-intolerantikkoa voi siedättää laktoosille. Jos laktaasia tuottava geeni puuttuu niin se puuttuu! Ei se takaisin putkahda perimään vaikka kuinka joisi mitä maitoa.
    Se on sitten eri asia miksi laktoosi-intolerantikot sietää paremmin tilamaitoa ja tottuuko siihen, onko sillä mitään tekemistä laktoosin tai laktaasin kanssa. En tiedä, mut ois kiva oppia joten jos joku tietää niin kertokaa pls.

    VastaaPoista
  33. Yksikin tuttu on maitotilalla kasvanut, nykyään juo rasvatonta maitoa 'koska se maistuu paremmalle'.
    Heinänuhaa sillä on ja siitepölyallergiaa. Jos se on gluteeniherkkä?
    Ota näistä selko, pitäisi elää Metusalemin ikä. Tekisi Faustit, eikö se pääpiru istu THL:n johtopallilla?
    :-)

    VastaaPoista
  34. Oulun lähellä on luomutila, jolta rahtaamme lapsillemme kerran viikossa ison satsin maitoa. Paikalliseen kaupasta ostettuun luomumaitoon verrattuna se on rasvaisempaa ja vähemmän kokkareista. Luulempa, että tuoreempaa siis kuin kaupasta ostettu.

    VastaaPoista
  35. Maidon homogenointi. Taitaa tulla siitä sitä Nanoa ja menee rasvat väärään paikkaan elimistössä. Oireita?

    VastaaPoista
  36. Jotenkin haiskahtaa siltä, että laktoosi-intoleranssi saattaa usein olla väärä diagnoosi. Oikeasti kysymys onkin herkkyydestä teollisesti käsitellylle maidolle.

    Mielelläänhän sitä ostaisi luomumaitoa, mutta siitä on vain vähärasvaisia kuraversioita. Jos raakamaidon myyminen on jostain syystä niin ylivoimaista, niin myisivät nyt edes luomutäysmaitoa. Toisaalta maidon rasvaprosenttia voi kätevästi itse nostaa sekoittamalla siihen kuohukermaa. :-)

    Pastörointia puolustellaan turvallisuudella, ikään kuin ravinnon teollinen käsittely olisi jotenkin täysin harmitonta ja vaaratonta puuhaa.

    VastaaPoista
  37. Minulla on vuohi, josta on saanut hyvin maitoa. Nyt pakkasilla se on tuottanut todella vähän ja on joutunut ostamaan kaupan maitoa. Hyvä, että sitä enää saa kurkusta alas. Ei ole läheskään yhtä hyvää kuin aito maito. Tästä syystä toinen vuoheni "joutuu" astutukseen, jotta sekin alkaa tuottaamaan maitoa. Kesällä sitä tulee reilusti yli tarpeen yhdestäkin vuohesta, mutta näin talvella ei meinaa riittää kun tulee 1-2 dl päivässä. Ensi kesänä viisastuneena osa maidosta menee pakkaseen. Kesällä voisin myös osasta maitoa luopua jos joku on kiinnostunut (Uusimaa).

    VastaaPoista
  38. Minulla oli lapsena toistuvia korvatulehduksia, poskiontelotulehduksia, limaisuutta, jatkuvaa nuhaa ja jouduin antibioottikuurikierteeseen - tämän jälkeen puhkesi astma ja monia allergioita. Tavallisiin lääkäreihin, jotka olisivat vain määränneet lisää antibioottikuureja, pettynyt äitini vei minut homeopaatille (Merja Riska), joka määräsi minulle täysin maidottoman ja gluteenittoman ruokavalion - ja parannuin toistuvista tulehduksista ja astamasta täysin. Tavallista maitoa, jogurtteja, jäätelöjä tai juustoja en ole voinut kuitenkaan koko ikänäni käyttää. Myöhemmällä iällä huomasin että monet hapanmaitotuotteet kuten viilit ja piimä eivät kuitenkaan ole aiheuttaneet mitään oireita.

    Maitotauti.com sivuille päädyttyäni tajusin että piimät ja viilit eivät ole homogenoituja, ja päätin tänään kokeilla Valion Luomumaitoa (joka ei ole homogenoitua) - ja se ei tosiaankaan aiheuta minulle mitään oireita kuten muut maidot! :)

    Anonyymi kommentti Uusisuomi.com:in artikkelissa kertoo mahdollisen selityksen aika hyvin:
    "Homogenoinnin yhteydessä myös maidon sisältämät proteiinit hajoavat, joten maidon koostumus muuttuu oleellisesti. Tällainen valmiste käyttäytyykin elimistössä aivan eri tavalla kuin homogenoimaton tuote. Paitsi normaali kokoiset, niin erityisesti pilkotut maitoproteiinit voivat aiheuttaa maitoproteiini allergiaa. Prosessin yhteydessä maidon valkuaisaineet pilkkoutuvat niin pieniksi, että ne voivat imeytyä suoliston läpi ennen kuin entsyymit ehtivät muuttaa ne aminohapoiksi ja peptideiksi. Tämän seurauksena voi syntyä immunologisia oireita kuten histamiinin ja valkosolujen nousua, voimakasta liman eritystä, sekä astmaattisia tai iho oireita."

    VastaaPoista
  39. Tilannepäivitys:
    Tilamaitoa ollaan ahkerasti kotona juotu. Kaupan maitoa on ostettu vain hätätapauksissa, kun ei ole ehtinyt tilamaitoa hakea. Yli 99% kotona käytetystä maidosta on kuitenkin ollut tilamaitoa. Allergialääkitystä en ole tarvinnut tänäkään kesänä. Viimeksi olen antihistamiinipillerin ottanut 2008 loppukesästä. Tuntuu edelleen aivan käsittämättömältä, että nenäni ei vuoda eivätkä silmäni kutise, vaikka nytkin on hyvin runsaasti heinän siitepölyä ilmassa. Miten tämä on mahdollista? Olenko joku luonnonoikku, vai onko joku muukin päässyt heinänuhasta eroon tilamaitoon vaihtamalla?

    Se lisävaiva maidon hakemisesta, kun ei ruokakaupasta tilamaitoa saa, on kyllä todellakin vaivan arvoista.

    t: ex nuhanenä

    VastaaPoista
  40. Ihmettelen, miksi Valio ei toimita kuluttajille homogenoimatonta maitoa, kun sitä kerran halutaan. Eihän Valio ole lääkäri joka määrää, mikä meille on hyväksi ja mikä ei. Sehän on yritys, joka tekee ja myy tuotteita. Eikö se ole ihan normaalia bisnestä, että otetaan kuluttajien toiveet huomioon.

    Valiolaiset pliis, missä on bisnesvaistonne! Kohta joku kilpailija keksii alkaa toimittamaan asiakkaille, mitä he haluavat, kun te jahkaatte. Se on sitten teiltä pois!

    yksi äiti

    VastaaPoista
  41. Valion(kin) luomumaito on homogenoimatonta. Sen vuoksi sitä purkkia täytyy ravistaa ennen käyttöä. Harmi vain, ettei täysmaitoa ole luomuna.


    Tyhmä Kyselijä

    VastaaPoista
  42. Tilamaitoa olemme juoneet (4 hengen perhe) 1,5 vuotta ja sinä aikana yksi ainoa nuhakuume on ollut ja sekin vain lapsilla. Aiemmin tarhaikäiset lapset sairastivat jatkuvasti. Maito on todella hyvää, raikasta ja terveellistä! Luomutilalta haetaan kerran viikossa ja maksaa vain 1,-/litra :)

    VastaaPoista
  43. Eipä ole edelleenkään vanhentunut aihe.

    Ranskassa, missä myynnissä on enemmän iskukuumennettua (UHT) kuin "tuoretta" maitoa, huomasin että iskukuumennetusta tuli ilmavaivoja, "tuoreesta" ei. Molemmat oli homogenoitu. En tullut tarkistaneeksi, oliko "tuore" maito pastöroitu kuten oletin, mutta tuolloin en suomalaisesta, pastöroidusta maidoista saanut ilmavaivoja. Iskukuumennushan on samantapainen mutta rajumpi prosessi...

    VastaaPoista
  44. Tilamaito ehkäisee siis astmaa, mutta entä jos siihen on jo sairastunut? Maitotuotteethan lisäävät limaneritystä (mikä voi olla todella hankalaa astmaatikolle, vaikka terve yleensä ei sitä edes huomaa) vaikkei olisi mitään intoleranssia tai allergiaa, mutta osaako joku sanoa, päteekö tämä myös käsittelemättömään maitoon?

    t. kaipaan juustoja ja raikkaita maitopirtelöitä

    VastaaPoista