perjantaina, huhtikuuta 17, 2009

Suomalainen media kusettaa meitä

##
Minua huvitti toissapäivänä
 (15.4.2009) Turun Sanomista lukemani ilmeinen höpö höpö -juttu. Suomalainen keskinkertaista lahjakkaampi kanttoriurkuri olisi mukamas voittanut arvostetun pianokilpailun Pariisissa? Itse olen sattumalta kuullut tämän kanttorin soittoa. Soitto oli virheetöntä, mutta ei tullut ihan ensimmäisenä mieleen, että tässä on kyse kansainvälisestä pianotähdestä. Olihan hän jo varsin iäkäs osallistumaan pianokilpailuihin.

Ajattelin heti ensimmäiseksi, että kostavatko tässä Turun Sanomien töihin jätetyt toimittajat työnantajaansa kun TS-yhtymä toteutti tosi mittavat irtisanomiset vast'ikään? Kirjoitetaan tahallaan puuta heinää lehteen, jotta osattaisiin paremmin arvostaa aitoa lehtimiestyötä?

Nyt huomaan, että uutista sopii todellakin epäillä. Eri tahoilla epäillään ihan syystä uutisen totuusarvoa. Ja vaikuttaa siltä kuin Turun Sanomien toimittajakunta ei olisi yksin tämän hankkeen takana. Muuta kuin siltä osin, että Turun Sanomien toimittajat nielevät kaiken maailman höpö höpö -jutut tarkistamatta miltään osin voiko uutinen pitää paikkaansa. Ja muu media muistuttaa siitä, että tämä uutinen kerrottiin ensimmäisenä juuri Turun Sanomissa.

Suomen Tietotoimiston pilailuuutiseen (?) on sortunut koko muukin sopulilauma: Helsingin Sanomat (!), Ilkka ja sokerina pohjalla: Yleisradio (!!).

Yleisradion uutinen oli tietenkin kaikkein komein. Tosin se on sittemmin poistettu ja löytyy nykyään vain hakuohjelmien välimuistista. Kopioin sen tähän jälkipolville ihmeteltäväksi:

Suomalaiskanttorille Pariisin pianokilpailun pääpalkinto

julkaistu tänään klo 14:00, päivitetty tänään klo 14:01

Suomalaismuusikko on voittanut kansainvälisen pianokilpailun Pariisissa. Ranuan seurakunnan kanttori Harri Kahlos, 35, palkittiin Concours de Piano de France -kutsukilpailun pääpalkinnolla. Palkintosumma on 30 000 euroa.

Kutsukilpailuun osallistui 14 pianistia kuudesta eri maasta.

Kahloksen kilpailuesitykseen kuului kymmenkunta sooloesitystä, mm. Bachia, Debussya, Chopinia ja Beethovenia. Ranskan kansallisorkesterin säestämänä finaalinumerona kuultiin Ravelin pianokonserton G-duuri.

Pääpalkinnon lisäksi Kahlos palkittiin 3 000 euron erikoispalkinnolla parhaasta Beethovenin pianosonaatin esityksestä.

Kahlos uskoo voiton avaavan ovia esiintymispyyntöjen ja uusien kilpailukutsujen muodossa. Heinäkuussa hän osallistuu IBLA-säätiön kansainväliseen pianokilpailuun Sisiliassa.

Kanttorin töidensä lisäksi Kahlos toimii esiintyvänä muusikkona.

YLE Uutiset

-----

Voihan tässä olla sellainen mahdollisuus, että uutinen pitää paikkansa. Itse rohkenen uutisen totuusarvoa epäillä. Ja kehotan toimittajia olemaan tarkkoina uutistarjonnassaan. Lehtitalot, Yleisradio ym. tietotarjonnasta vastaavat tahot miettikööt hyvin tarkkaan kannattaako enää potkia lisää toimittajia ja muita työntekijöitä pihalle! Onko saavutettu sellainen tilanne Suomessa, että työpaikoilla on niin kova työtahti ja kiire, ettei enää kyetä hoitamaan uutistoimittajan perustyötä: tarkistamaan voiko uutinen pitää paikkansa?

Tässä valossa on ehkä ymmärrettävää, tosin ei missään nimessä puolusteltavissa, että mm. Yleisradio levittää tärkeästä ravintotutkimuksesta höpö höpö -tietoa:

Millaisella ravinnolla voi välttää sydänverisuonisairauksia: ...Haitallisia olivat transrasvojen ja korkean glykeemisen indeksin ravintoaineiden lisäksi ns. länsimainen ruokavalio, jolle tyypillistä on runsas prosessoidun tai punaisen lihan syönti, paljon rasvaa sisältävät meijerituotteet, kananmunat ja valkoinen leipä...

Tuossa yllämainitussa lauseessa kulminoituu ravitsemusvalistuksen varsinainen ongelma Suomessa tällä hetkellä: Pitkään noudatettu rasvavalistus (syö vähemmän rasvaa) on niin totaalisesti syöpynyt ammattilaisten ja varsinkin toimittajien mielensopukoihin, että viis välitetään siitä mitä tutkimuksessa lopulta selvisi. Heti kun toimittaja näkee sanan "rasva" hänen ajatuksensa menevät takalukkoon ja hän näkee mielessään vain tukkoon menevät verisuonet. Otan asian puheeksi ystäväni pääjohtaja Pekka Puskan kanssa kun me seuraavan kerran tapaamme. Olisiko tarpeen uudelleenkouluttaa ravitsemuksesta kirjoittavia toimittajia? Yleisradion referoimassa tutkimuksessa oli nimenomaan vahva näyttö länsimaisen ruokavalion sydänterveyttä haittaavasta ominaisuudesta, mutta pääpaino oli ainakin tutkijoiden mielestä nauttimissamme nopeasti sokeristuvissa hiilihydraateissa, ei niinkään ruoan rasvasisällössä. Kun tutkittiin yksittäisiä ruoka-aineita, oli heikko näyttö (huomaa: heikko näyttö!) sen puolesta, että kananmunat, eläinrasva, maito, punainen liha jne. aiheuttaisi ongelmia sydänterveydelle. 

Kommentoikaa mieluusti tätä ravintouutisten tiedottamista Suomessa. Jätetään urkuri rauhaan!

4 kommenttia:

  1. Heh! Aikamoinen uutinen! Surffailin netissä ja huomasin tämän: Minna Lindgren. Päivä horrosvaloissa. http://www.uusisuomi.fi/nakokulmat/minnalindgren/paiva-horrosvaloissa

    Yleisradio on selityksen velkaa niin musiikki kuin ravintouutisissa.

    VastaaPoista
  2. Hei taas Biponainen. Kiitos vinkistä lukea Minna Lindgrenin kolumni. Sehän vahvistaa alkuperäisen oletukseni oikeaksi, että Turun Sanomien juttu on uutisankka.

    Autat minua kiireistä yrittäjää seuraamalla asian tiimoilta käytävää keskustelua. Jos löydät jotain tärkeää kerrottavaa, kerrothan minulle sen? Korvaan vaivannäkösi jollakin sopivalla tavalla.

    VastaaPoista
  3. Terveisiä Lapista! Suosikkikirjoittajani on taas kirjoittanut kelpo jutun nettiin! Lapin radio on juuri vahvistanut, että Ranuan seurakunnan kanttorin voitto Pariisin pianokilpailussa on virheellinen tieto. Aivan kuten aavistitkin. Kiitos hyvistä kirjoituksista!!!

    VastaaPoista
  4. Kirjota Christer vielä jatkopostaus sitten kun löydät median tai uutisen joka antaa jollain relevantilla tavalla totuudenmukaisen kuvan maailmasta.

    Missä olisimmekaan ilman Internetiä..

    VastaaPoista