maanantaina, tammikuuta 18, 2010

Miljoonaluokan haaste: Suomalaisten lihavuus

*
Kansanterveyspäivät tulivat ja menivät 15.1.2010 ilman suurempaa huomiota.
Suomessa lihavuus (ja siihen liittyvät muut sairaudet) on merkittävä ja kallis kansanterveysongelma. Työikäisestä väestöstä noin 20 prosenttia on lihavia ja jopa 60 prosenttia liikapainoisia. Erityisen huolestuttavaa on nuoren aikuisväestön lihominen. Lisääntyvä lihavuus ja diabetes aiheuttaa miljoonaluokan haasteita.

Lasten ja nuorten lihominen on johtanut siihen, että yhä nuoremmat sairastuvat tyypin 2 diabetekseen. Painoindeksin nousu jo 3─11 vuoden iässä lisää huomattavasti riskiä sairastua tyypin 2 diabetekseen nuorella aikuisiällä. Nykyisin Suomessa jo noin 300 nuorta aikuista sairastuu vuosittain.

Tämä johtaa väistämättä kysymyksiin: Miten tällaiseen tilanteeseen on jouduttu? Miksi yhä useampi nuori on lihava? Onko ravitsemussuosituksissa jokin perustavaa laatua oleva virhe?

Diabetes puhkeaa kun perintötekijät ja epäedulliset ympäristötekijät sekä yksilötekijät kohtaavat. Suomessa on katastrofaalisen paljon diabeetikkoja. Meillä on jo noin puoli miljoonaa tyypin 2 diabetesta sairastavaa henkilöä ja diabeteksen ennustetaan jatkuvasti lisääntyvän.

Tämä johtaa väistämättä ilkeisiin kysymyksiin: Miten tilanne on päästetty näin pahaksi? Tehdäänkö varmasti kaikki voitava diabeteskatastrofin lieventämiseksi? Onko muuta tarjolla kuin Diabetesliiton ohjeistusta?

Lihavuus- ja diabetesepidemian voittaminen on suuri haaste ja siinä on Terveyden ja Hyvinvoinnin Laitoksen mukaan edettävä näin: "Lihavuuden ehkäisy ja torjunta väestön liikuntaa edistämällä sekä varsinkin nuorten ruoka- ja juomatottumuksia kehittämällä on kansanterveyden keskeisiä haasteita. Se vaatii todellisia vaikuttavia toimenpiteitä niin kodeissa ja kouluissa kuin valtiovallan ja elinkeinoelämän piirissä", toteaa pääjohtaja Pekka Puska.

Tämä johtaa väistämättä ilkeään kysymykseen: Miten kauan aiotaan jääräpäisesti jatkaa huonoksi koetun mallin soveltamista suomalaisiin?

Lihavuuden hoito toteutuu tällä hetkellä huonosti. Lihavuuden hoidossa resursseja kohdennetaan nykyisin paljon leikkaushoitoon, mutta sillä kyetään auttamaan vain hyvin pientä osaa lihavista. Lihavuuden ehkäisyyn ja perushoitoon pitäisi kiinnittää paljon enemmän huomiota ja suunnata taloudellista tukea varhaisiin toimenpiteisiin. Sairaalloisen lihavuuden leikkaushoito vähentää sairastuvuutta, parantaa elämänlaatua ja säästää terveydenhuollon kustannuksia. Leikkaus soveltuu kuitenkin vain hyvin pienelle osalle lihavista, mutta on käypä vaihtoehto silloin, kun muut lihavuuden hallintakeinot ovat jääneet tehottomiksi.

Tämä johtaa väistämättä ihmettelyyn: En ole kuullut vielä sellaisesta toimintastrategiasta, että ennen ohjausta vaaralliseen leikkaushoitoon, lihava potilas vielä kokeilisi hiilihydraattitietoista ruokavaliota lääkärin ohjauksessa. Ymmärtääkseni laihdutustulokset hiilihydraatteja rajoittamalla ovat olleet rohkaisevia.

Järjestyksessään kuudennet valtakunnalliset Kansanterveyspäivät kokosi Helsingissä yhteen lähes 600 terveydenhuollossa ja terveyden edistämistyössä toimivaa ammattilaista kuulemaan ja keskustelemaan keskeisistä kansanterveydellisistä haasteista. Päivän aikana puhuttiin muun muassa lihavuuden, diabeteksen ja valtimotautien ehkäisystä ja hoidosta sekä siitä, kuinka ja millaisiin elintapamuutoksiin potilaita voidaan ohjeistaa ja motivoida näiden sairauksien ehkäisemiseksi ja hoitamiseksi.


Muita kirjoituksiani samasta aiheesta:

8 kommenttia:

  1. poliitikoita iltapäivä lehdet vainoavat erityisen hanakasti milloin valehtelusta, tekstareista ja vielä jostain tuppipäre läjästä. yhtiöitten johtajat joutuvat herkästi lähtemään, jos pörssikurssi laskee. kansanterveys "puulaaki" niin ei ole kovassa kurssissa. olisko heillä taitoa ja ymmärrystä tehdä ne kuuluisat poliittiset ratkaisut ja erota. tulkoon heidän jälkeensä "valkeus".
    uskon notta elämme terveydellistä keskiaikaa.

    jurpolukki

    VastaaPoista
  2. "Ymmärtääkseni laihdutustulokset hiilihydraatteja rajoittamalla ovat olleet rohkaisevia."

    Yksittäisillä henkilöillä kyllä. Hyvälaatuisissa ruokavalioita vertailevissa tutkimuksissa tulokset painonpudotuksen suhteen ovat olleet VHH:lla ihan yhtä huonoja kuin esim. vähärasvaisella ruokavaliolla. Toki muutamissa tutkimuksissa on havaittu tilastollisesti merkitsevä ero VHH:n hyväksi, mutta tilastollisesti merkitsevä ero ei aina tarkoita, että se olisi käytännön kannalta merkitsevä. Jos ero esim. vähärasvaiseen on 0,5-2 vuotta kestäneissä seurannoissa 1-2 kiloa VHH:n eduksi niin aika merkityksetön tämä ero on käytännön kannalta.

    VastaaPoista
  3. Hei, Veteraaniurheilija

    Kiitos, hienosta blogista.

    Ylen nettisivuilta pisti silmään uutinen, jossa kerrottiin tutkimuksesta, jonka mukaan eläinproteiinin suosiminen rasvojen ja hiilihydraattien kustannuksella voi lisätä Diabetes-riskiä varsinkin normaalipainoisilla. Täällä blogilla on puhuttu paljon hiilihydraattitietoisuudesta. Voisistko tähän liittyen kommentoida jotenkin tuota tutkimusta?

    Tutkimuksen abstrakti: Dietary Intake of Total, Animal, and Vegetable Protein and Risk of Type 2 Diabetes in the European Prospective Investigation into Cancer and Nutrition (EPIC)-NL Study

    http://care.diabetesjournals.org/content/33/1/43.abstract

    VastaaPoista
  4. On kymmeniä keinoja laihtua. Laihtua voi vaikka syömällä näkkileipää pari kuukautta. Iso ero VHH:lla muihin laihdutusohjelmiin on se, että siitä tulee elämäntapa ei dieetti.

    Itseänsä kituuttamalla ja nälässä eläen voi laihtua tilapäisesti mutta hyvin harva onnistuu siinä pitkällä juoksulla. Ilman rasvaa kituuttamisessa on vain se huono puoli, että hormonien ja vitamiinien toiminta on heikkoa ja sairaudet voi iskeä.

    Juuri hyvin lihaville VHH voisi olla todella hyvä vaihtoehto. Saa syödä itsensä täyteen ja laihtuu silti.

    Juuti

    VastaaPoista
  5. Minä vain ihmettelen, miksi minä en sairastunut nuorella iällä diabetekseen, vaikka olen ollut syntymästä saakka lihava. Minulla ei ole ollut edes raskausajan diabetesta kummankaan raskauteni aikana.

    Olen neljännen polven diabeetikko, mutta tauti iski vasta viiskymppisenä, eikä kovin rajuna edes. Paljon rajumpi se oli laihalla äidilläni, joka niinikään sairastui viiskymppisenä.

    VastaaPoista
  6. "Yksittäisillä henkilöillä kyllä."

    Eivätkös nämä "yksittäiset henkilöt" ole myös arvokkaita ihmisiä, jotka ansaitsevat saada apua terveysongelmaansa. Minulla on sellainen ihmeellinen kutina, että noissa miljoonassa maamme lihavassa olisi lukuisia "yksittäisiä" tapauksia jotka mystisesti pääsivisät läskeistään vhh:lla.


    "Hyvälaatuisissa ruokavalioita vertailevissa tutkimuksissa tulokset painonpudotuksen suhteen ovat olleet VHH:lla ihan yhtä huonoja kuin esim. vähärasvaisella ruokavaliolla."

    Jos ne kerran ovat yhtä huonoja, niin miksi vain vähän rasvaa kituuttaminen on käytössä?


    "Toki muutamissa tutkimuksissa on havaittu tilastollisesti merkitsevä ero VHH:n hyväksi, mutta tilastollisesti merkitsevä ero ei aina tarkoita, että se olisi käytännön kannalta merkitsevä. Jos ero esim. vähärasvaiseen on 0,5-2 vuotta kestäneissä seurannoissa 1-2 kiloa VHH:n eduksi niin aika merkityksetön tämä ero on käytännön kannalta."

    Näin vhh:ta toteuttaneena voin todella sanoa, että käytännön kannalta on hirvittävä ero syönkö vähärasvaisesti vai vähähiilihydraattisesti.

    Näitä tutkimuksia tekevät vähän rasvaa fundamentalistit - kuten Matti Uusitupa - ja heidän asenteensa ei voi olla vaikuttamatta tutkimuksen lopputulokseen.

    Tosin meidän Matti ja Pekka kieltäytyvät tätä vaihtoehtoa edes miettimästä.

    VastaaPoista
  7. Ei kukaan laihdu näkkileipää syömällä. Sillä kyllä paino putoaa ja lähtee lihakset, rasvaprosentti ei paljon putoa, tulee ns. laiha läski!

    VastaaPoista
  8. Niinpä niin, suomalaiset ovat ylipainoisia ja itsekin olen edelleen siellä puolella, mutta miten vaikea onkaan löytää niitä terveellisiä tapoja laihtua. Välillä sen luulee tietävänsä ja sitten taas huomaa menevänsä metsään. Kun laihtuminen on niin vaikeaa, niin en yhtään ihmettele, että "helppona" keinona mietitään liikaa jotain leikkauksia.

    24 blogissa on juuri keskustelua siitä, että mikä on oikea kilokalorimäärä päivässä. Se on tätä tavallista taapertamista ja aikuisten yksityistä ennakoivaa yrittämistä ennen kuin joku diabetes iskee.
    http://www.kissanpaivia.com/24/?p=1133

    VastaaPoista