keskiviikkona, tammikuuta 06, 2010

Mukava elämä

*
Hissi ja rullaportaat vievät meitä ylöspäin
, auto vie paikasta toiseen ja me istumme kuin tatit. Nyt meitä istutetaan yhä tiiviimmin passivointipurkin ääreen: Televisiokanavaa voi tulevaisuudessa vaihtaa liiketunnistimella!

Television kaukosäädin ja erilaiset kosketusnäytöt ovat siirtymässä liiketunnistuksen tieltä historian romukoppaan. Kehitteillä olevan teknologian avulla tv-kanavaa vaihdetaan pian pelkillä käsiliikkeillä. Ensimmäiset 3D-liikkeentunnistusta hyödyntävät laitteet voivat olla kaupoissa jo ensi jouluun mennessä.

Kehitteillä on pieniä web-kameran näköisiä laitteita jotka voidaan asentaa television tai tietokonemonitorin päälle. Tunnistus on määrä saada toimimaan ilman että käyttäjän tarvitsee käyttää mitään ylimääräisiä laitteita.

Minä suosittelen teille olohuoneliikuntaa:

Eläkeläisten olohuoneliikunta
  • aamukahvit. Hae kahvikuppi olohuoneen taaimmaisesta nurkasta (pidät siellä 2-3 kahvikupin varastoa!). Vie kahvikuppi keittiön pöydälle. Hae kahvilautanen makuuhuoneen lipaston alimmasta laatikosta (pidät siellä pientä kahvilautasten varastoa). Vie kahvilautanen keittiön pöydälle. Hae lusikka eteisen ylähyllyltä (siellä on pieni lusikoiden varasto) ja vie se keittiön pöydälle. Kaada kahvia kuppiin ja nauti aamukahvistasi kiireettömästi.
  • kansallisbaletti. Olet olohuoneessa. Sinulle tulee jano. Kävele keittiöön varpaillesi nousten ihan kuin kansallisbaletin tanssijat. Ota hanasta vähän vettä vesilasiin. Palaa olohuoneeseen kantapäilläsi kävellen (muista hyvä ryhti!). Juo lasi tyhjäksi. Vie lasi takaisin keittöön varpaillasi kävellen. Ota joko lisää vettä lasiin tai jätä lasi keittiöön. Palaa olohuoneeseen kantapäilläsi kävellen.
Yritysjohtajien olohuoneliikunta
  • etunojapunerrukset. Mene noin 50 cm päähän olohuoneen pöydästä. Laske kätesi pöydälle ja tee 20 etunojapunnerrusta. Jatka näin yhden viikon ajan. Seuraavalla viikolla siirry 10 cm kauemmaksi pöydästä ja tee etunojapunnerrukset. Tulee parin kuukauden kuluttua vastaan se ongelma, että kädet eivät enää ylety pöytään. Laskeudu silloin lattian varaan ja tee 20 etunojapunnerrusta lattian varassa. Jatka punnerruksia lattiatasolta, lisäten joka viikko yhden punnerruksen verran lisää. Tutustu jossakin vaiheessa esimerkiksi projektiin 100 etunojapunnerrusta. Kun olet päässyt 200 etunojapunnerrukseen, ota yhteyttä televisioon ja pyydä päästä esittelemään voimiasi.
  • harjaa hampaat oikein. Hampaita harjatessa, nouse varpaille aina kun harja menee oikealle ja kantapäiden varaan aina kun harja menee vasemmalle. Vuorotellen varpaille ja kantapäille nousten harjaa hampaita noin kolme minuuttia.
Urheilijoiden olohuoneliikunta
  • varpailla eteenpäin. Mene olohuoneen taaimmaiseen nurkkaan varpaat ulko-ovelle päin osoittaen. Aseta jalat vierekkäin ja lähde liikkeelle varpaitasi kipristäen ja ojentaen. Jalat pysyvät koko ajan vieri vieressä. Vedät itseäsi siis eteenpäin varpaillasi. Ota sekuntikellolla aikaa miten kauan menee ennen kuin olet ulko-oven kohdalla. Pyri jatkossa parantamaan aikaasi. Haasta kisaan joku tunnettu suomalainen kilpakävelijä. Älä itke jos häviät! Jatka treenaamista. Tulee vielä se päivä jolloin häviät kilpakävelijälle tosi täpärästi.
  • legot. Kaada legolaatikko lattialle. Poimi legot takaisin laatikkoon varpaillasi niitä noukkien. Urheilija kaipaa haastetta, joten tee tästä kilpailu. Kilpaile esimerkiksi kelloa vastaan, miten nopeasti poimit 50 legopalaa laatikkoon. Nosta legopalat vuorotellen kummallakin jalalla.
  • aakkoset. Telkkarin ääressä istuen, ojenna jalkasi eteen ja tee aakkosia jaloillasi ilmaan piirrellen A-B-C-D jne. Ö-kirjaimeen asti ensin toisella jalalla ja sitten toisella. Mikäli tuntuu helpolta, piirrä seuraavaksi pienet kirjaimet a-b-c-d jne. Ja numeroitakin voit piirtää jaloilla. Puhumattakaan kiinalaisista kirjaimista.
Telkkarijumppaan kuuluvat esimerkiksi seuraavat liikkeet:
  • Mainoskirmaisu. Kun telkkarissa näytetään mainoksia, nouse nojatuolista, kierrä tuoli viisi kertaa ja käy keittiössä vetämässä viiva jääkaapin ovessa olevaan paperiin. Palaa sen jälkeen takaisin telkkarin ääreen. Jos mainokset edelleen jatkuvat, toista mainoskirmaisu niin kauan kunnes mainokset loppuvat. Jos et saa vähintään viisi viivaa paperille, soita mainostelevisioon ja pyydä pitempiä mainostaukoja.
  • Pyöräretki. Uutislähetyksen ajaksi ojenna jalat eteesi ja tee niillä pyöritysliikkeitä ilmassa, aivan kuten olisit pyöräretkellä. Aluksi et ehkä jaksa pyöräillä koko uutisten ajan, mutta jatka vain sinnikkäästi päivästä toiseen, viikosta viikkoon. Tulee vielä se päivä, jolloin jaksat pyöräillä koko uutislähetyksen ajan. Palkitse itsesi silloin lähtemällä lentoon, eli pyöritä käsiäsi samalla kun pyöräilet esimerkiksi urheilulähetyksen ajan.
  • Se seisoo sittenkin! Tämä on koko perheen hauska seuraleikki. Yhteisestä sopimuksesta päättäkää mikä on se tapahtuma televisiolähetyksessä, joka pakottaa ylös nojatuolista. Se voi esimerkiksi olla aina kun televisioesiintyjä sanoo kirosanan tai kun ruutuun ilmestyy roskaruokaa (limsat, sipsit, makeiset, hampurilaiset, mikrossa lämmitettävät valmisruokapakkaukset). Heti kun tämä yhteisestä sopimuksesta tunnistettavissa oleva tapahtuma näkyy telkkarissa, pitää välittömästi nousta seisomaan yhdellä jalalla. Istua saa sitten kun tapahtuma toistuu. Kilpailussa voidaan jakaa pisteitä sen mukaan kuka reagoi nopeimmin tapahtumaan.
Näillä liikkeillä pääsee jo alkuun. Keksi itse lisää!


Lisää passivoinnin ehkäisyjuttujani voit lukea tästä:

5 kommenttia:

  1. Korvaan tässä ankkaani viittaamalla ihan oikeaan tutkimukseen, joka tiputti ainakin minut tuoliltani:

    http://www.sciencedaily.com/releases/2009/12/091206184138.htm


    Insuliini eli välipalojen syönti näyttää hiirillä salpaavan Foxa2-faktoria, joka osallistuu maksassa rasvanpoltton mutta myös vaikuttaa aivojen hypotalamuksessa päivärytmiä, unta ja ruokahalua.

    Rotilla joille "asennettiin" Foxa2 aina päälle, saivat lisää lihasta ja menettivät rasvaa!

    VastaaPoista
  2. Mielenkiintoista Neonomide! Tämä sopii hyvin ajatuskuviooni, että me olemme niin lihavia siksi kun me liikumme niin vähän ja syömme liian välipalavoittoisesti.

    VastaaPoista
  3. Hyviä ideoita lihas- ja aerobisen kunnon parantamiseen.

    Esim. minulla ja lapsellani liikunnan merkitys painonhallintaan on kuitenkin nolla. Kun liikun enemmän on myös enemmän nälkä. Nollasummapeliä.

    Lihavuuden kasvu yhteiskunnallisella tasolla johtuu yksinomaan harhaanjohtavasta valistuksesta. Runsaat hiilihydraatit neuroottisen vähän rasvan kanssa paisuttavat lukuisia ihmisiä.

    VastaaPoista
  4. Uskon sinua Sami Uusitalo. Me olemme niin erilaisia. Sinun elämäntilanteessasi hiilihydraattien rajoittaminen on tuonut avun painonhallinnassa. Myös sellainen malli on mahdollinen, että liikunta tukee painonhallintaa.

    VastaaPoista
  5. Havahduin eräänä päivänä yksinkertaisen ilmiselvään oivallukseen, sohvalla maatessa voi harjoittaa kuntoilua!
    Itse makoilen leveällä sängyllä kun tuijotan televisiota tai kuuntelen musiikkia. Pelkkä jalkojen nosto kymmenen senttiä vapaa-asennosta käy lihastreenistä! Tätä voi toistaa, voi kilpailuttaa itseänsä; kuinka kauan jaksan pitää alaraajani ilmassa, montako toistoa jaksan, ensi vuonna BB-taloon!
    Reidet, vatsa ja selkä tykkää, ehkä hartiatkin.
    Leveällä sängyllä löhöillessä voi puolihuomaamatta tehdä myös hauisliikkeitä (kevyillä) käsipainoilla, ehkä huippumalliksi päivässä- tai rekkakuskit tanssii poliitikkojen kanssa-ohjelmaa seuraten!

    VastaaPoista