perjantaina, kesäkuuta 25, 2010

Ihana tieto: ravitsemuksella syövän kimppuun

**

Olen sattuneista syistä (joita en paljasta!) toisaalta erityisen hyvällä tuulella ja toisaalta kovin surullinen. Oppia ikä kaikki, tässä teille sydämeni pohjasta ehkä arvokkainta tietoa mitä voin teille tarjota vajaavaisen terveysblogini kautta: Nujerra syöpä ruokavaliolla!

Kuunnellessani tohtori William Li'n erinomaista esitelmää syövän ehkäisystä ruokavalion avulla, sain lukuisia hyviä assosiaatioita. Tässä muutamia:

  1. Kun seuraavan kerran tekee mieli sanoa jotain pahaa jostakin ihmisestä, ajattele ensin, onko sinulla mitään hyvää sanottavaa kritiikkisi kohteesta. Jos et keksi mitään hyvää sanottavaa, olisi ehkä parasta, että pidättäydyt kokonaan kritiikistä. Kun keskittyy hyvän puhumiseen toisesta, saattaa olla, että iskeekin päälle sellainen tosi hyvä fiilis tuosta kritiikin kohteesta, että pahimmat aggressiot valuvat pois, kuin vesi hanhen selästä. Elämä on niin lyhyt. Puhukaa hyvää toinen toisistanne ja pitäkää kritiikki hunajaisena, sillä milloinkaan ei voi tietää milloin saa syödä sanansa! Ja hunajaisia sanoja syö mieluummin kuin katkeria paloja.
  2. Joka päivä elimistössämme syntyy syöpäsoluja. Kehon puolustusjärjestelmät huolehtivat siitä, että tämä pelätty tappaja pysyy aisoissa. Ruumiinavauksissa on selvinnyt, että onnettomuksissa menehtyneillä nuorillakin ihmisillä on elimistössään lukuisia syöpäsoluja. Yli 70 -vuotiaalla miehellä ja naisella on lähes varmuudella syöpää sisäelimissä. Ydinasia on: miten estämme, että syöpäsolut eivät lähde kasvamaan?
  3. Tohtori Li selvittää vakuuttavasti, että yksi lupaavimpia syöpähoitoja on ravinto mitä syömme! Mieluusti meidän pitää syödä sellaista ravintoa, joka pitää syöpäkasvun loitolla mahdollisimman pitkään. Mikä on sellainen ruoka? kysyt jo ehkä kärsimättömästi. Oletko valmiina, tässä se tulee:
  4. Jos haluat pitää syövän loitolla, sinun pitää syödä ja juoda: vihreää teetä, mansikoita, mustaherukoita, vadelmia, mustikoita, appelsiineja, sitruunoita, omenoita, ananasta, kirsikoita, punaisia viinirypäleitä, punaviiniä, erityistä kiinalaista kaalia (bok choy), lehtikaalia, soijapapuja, ginsengiä, erityistä japanilaista Maitake sientä, lakritsia, maustekurkumaa, muskottia, latva-artisokkaa, laventelia, kurpitsaa, merimakkaroita (sea cucumbers), tonnikalaa, persilja, valkosipulia, tomaattia, oliiviöljyä, viinirypäleen siemenöljyä (grape seed oil), tummaa suklaata.
  5. Lähes kaikki nämä ruoka-aineet, juomat ja mausteet löytyvät lähikaupan hyllyltä. Syö, juo ja nauti - terveydeksi!
  6. Tohtori Li'n mielestä yllämainittujen (ja monien muidenkin) ruoka-aineiden terveyshyöty erityisesti syövän ehkäisyssä ja hoidossa johtuu siitä, että nämä aineet estävät syöpäkudosten verisuonia kasvamasta (anti-angiogeneesi)!
  7. Rohkeasti tohtori Li liputti ravinnon puolesta, eikä heti tarjonnut lääkkeitä pääasialliseksi hoidoksi. Olisiko laiva kääntymässä tämänkin suhteen? Enemmän laadukasta, hyvää ruokaa ja vähemmän huomiota lääkkeisiin?
Ei minulla muuta ollut. Eläkää ihmisiksi myös juhannuksena!


Muita kirjoituksiani:
Antioksidantit
Syöpä
Ravitsemus

11 kommenttia:

  1. Tähän kannattaisi lisätä se että vähähiilarinen ruokavalio ja ketoosi auttavat myös tietynlaisten syöpien etenemiseen.

    VastaaPoista
  2. Näin on mahdollisesti. Tässä kirjoituksessani ei suinkaan oteta kaikkia ravintotekijöitä huomioon. Kannattaa kuunnella tuo tohtori Li'n puhe.

    VastaaPoista
  3. Chisterin kirjoitus on todella ajankohtainen ja tärkeä. Tässä blogissa on toinenkin kirjoitus samaan aihepiiriin liittyen, Syövän täydentävä ravitsemushoito. Tätä aihetta tutkitaan erittäin vilkkaasti eri puolilla maailmaa. Suomalaiset syöpälääkärit ovat aikaisemmin suhtautuneet kovin niuvasti erilaisten ravintolisien käyttöön syövän hoidossa, mutta nyt suosittelevat niitä jo itsekin (ainakin probiootteja), kuten kirjoituksesta käy ilmi.

    Kiinnittäisin huomiota toiseenkin elintärkeääa seikkaan, nimittäin syöpäpotilaan liikuntaan. Tähän asti potilasta on kehotettu yleensä vain lepäämään, mutta sen lisäksi hänen tulisi ehdotomasti pyrkiä myös liikkumaan voimiensa mukaan. Liikunta tehostaa elimistön omia parantavia puolustusmekanismeja. Pelkkä lepääminen taas surkastuttaa ja inaktivoi niitä.

    Kathryn Schmitz, PhD, MPH, epidemiologian ja biostatistiikan apulaisprofessori (Abramson Cancer Center at the University of Pennsylvania School of Medicine), esittelee uudet amerikkalaiset suositukset syöpäpotilaan liikunnasta American Society of Clinical Oncologyn vuosikokouksessa (2010). Lue lisää Science Dailysta.

    VastaaPoista
  4. Tri William Leen esitelmä on vallan erinomainen. Angiogenessin estohoito on jo käytössä yleisesti eri puolilla maailmaa, myös Suomessa. Perehdyin itse jo kesällä 2000 professori Judah Folkmanin uraauurtaviin tutkimuksiin angiogeneesista ja sen estosta syövän hoidossa.

    Hän koko samanlaisen kohtalon kuin monet tiedemaailman pioneerit: Syöpälääkärit pilkkasivat ja ivasivat häntä, mutta Folkman ei antanut sen häiritä, vaan hän oli aina ystävällinen vastastajilleen, koska hän tiesi olevansa oikeassa ja että vastustus perustui tietämättömyyteen ja epä- ja ennakkoluuloihin.

    Folkmanin tutkimusten innoittamana lanseerasin syyskuussa 2000 Suomeen
    nestemäisen hainrustouutteen, jota jo tuolloin oli tutkittu paljon Kanadassa ja USA:ssa jopa Yhdysvaltain Terveysviraston rahoittamana. Kuluneiden kymmenen vuoden aikana kymmenet tuhannet suomalaisetkin syöpäpotilaat ovat käyttäneet täydentävänä hoitona hainrustouutetta, josta olen saanut pelkästään myönteistä palautetta. Uutetta saa meillä vapaasti tervyskaupoista. Uute on kuitenkin sen verran kallista, ettei sitä yleensä käytetä ennaltaehkäisevästi vaan ainoastaan jo todetuissa syöpätaudeissa.

    VastaaPoista
  5. Hei

    Voiko nestemäistä hainrustouutetta käyttää silloin tällöin, ei kuuriluontoisena. Onko hoitovaste tällöin toimiva, annostelun ollessa esim. kapseli viikossa?

    -N

    VastaaPoista
  6. Nestemäistä hainrustouutetta, joka on 10 ml suun kautta nautittavissa ampulleissa, on testattu pääasiassa Kanadassa sekä koe-eläimillä että syöpäpotilailla. Suositeltu annostus on 30 ml päivässä mieluiten tyhjään vatsaan, joka päivä. Mitä suurempi annos (kokeissa on annettu jopa 24 ampullia päivässä ilman sivuvaikutuksia), sitä parempi teho angiogeneesin estossa. Silloin tällöin otettuna, esim. 1 ampulli viikossa, ei vaikuta sitä eikä tätä. Sama koskee lyhyitä kuuriluontoisia kokeiluja. Syöpäsolut eivät pidä taukoja, ne pyrkivät lisääntymään joka sekunti ja lähettämään etäpesäkkeitä angiogeneenisiä veri- ja imusuonia pitkin. Tarkoitus on nimenomaan estää sitä.

    Uutteen käyttö tulisi aloittaa mahdollisimman varhain, heti sypädiagnoosin jälkeen, eikä suinkaan viimeisenä keinona sitten, kun kaikki muut hoidot ovat pettäneet. Valitettavasti jotkin potilaat ovat näin tehneet, eräät jopa lääkärinsä kehotuksesta, eikä uute tietenkään enää silloin voi heitä auttaa.

    Uutteen ottamista tulisi jatkaa mieluiten niin kauan, että tauti on julistettu kokonaan voitetuksi. Tällaisessa jatkohoidossa voi riittää 1-2 ampullia päivässä. Suosittelen samanaikaisesti uutteen kanssa otettavaksi berberiiniä (2-3 tablettia/vrk), D-vitamiinia (100–150 mikrogrammaa/vrk, karnosiinia (800-1200 mg/vrk), E-EPAa (2000–4000 mg/vrk), ubikinonia 200-300 mg/vrk ja muita ravintolisiä(etenkin seleeniä, lykopeenia, soijan isoflavonoideja (genisteiiniä, daidtseiini) ja pre- ja probiootteja. Ne kaikki sopivat hyvin yhteen syövän vakiohoitojen kanssa. Lue lisää tästä linkistä.

    Ravintolisät toimivat synergisesti, ja ne voivat parantaa jopa terminaalivaiheessa olevien potilaiden ennustetta, kertoo uusi tutkimus.

    VastaaPoista
  7. Jos syöpää sairastavien ravinto on sairaalamoskaa, niin silloin tosiaan tarvitaan koko läjä ihmemarjoja ja teollisia lisäravinteita.

    Vielä 1920 kun raportteja oikeasti tehtiin alueilta joihin Coca-Cola ei päässyt soluttautumaan, satojen tuhansien ihmisten aineistoissa syöpä oli lähes täysin tuntematon tuttavuus.

    Niin että sori, ennen superfoodeja keskittyisin karsimaan huonot tekijät pois ruokavaliostamme.

    VastaaPoista
  8. Komppaan Neoa,

    ei syöpien lisääntyminen johdu superien puutteesta vaan sen taustalla on samoja asioita kuin muidenkin länsimaisten sairauksien. Elintapamme ja -ympäristömme ruokkivat näitä sairauksia.

    Syöpäsolut ja niiden poistaminen on elimistölle jokapäiväistä normirutiinia. Tässä eräs artikkeli aiheeseen liittyen:

    http://www.medicalnewstoday.com/articles/169223.php

    Immuunijärjestelmästä kannattaa siis pitää huolta.

    VastaaPoista
  9. Kiinnostava luento ja kiinnostava artikkeli.

    wiki-sivulla mainitaan tofu aivan ensimmäiseksi listattaessa angiogeneesin estäjiä ruokavaliossa:

    http://en.wikipedia.org/wiki/Angiogenesis_inhibitor

    Muistelen lukeneeni, että tofulla olisi rintasyöpää estäviä vaikutuksia, ehkä tässä selitys?

    VastaaPoista
  10. Tuossa luennon kohdalla 3:12 oli mielenkiintoinen kalvo, joka listasi mitä sairauksia seuraa liiasta ja toisaalta liian vähäisestä angiogeneesistä.


    EXCESSIVE: cancer, blinding disease, psoriasis, arthritis, endometriosis, AIDS - kaposi sarcoma, alzheimer, obesity, MS, cerebral malasi, rosacea

    INSUFFICIENT: chronic wounds, coronary heart disease, peripheral arterial disease, stroke, neuropathies, pre-eclampsia, hair loss, erectile dysfunction


    Onko niin, että kun kumartaa johonkin suuntaan, pyllistää toiseen, tässäkin asiassa? Onko mahdollista ehkäistä sekä syöpää että sv-tauteja tuon saman listan avulla, vai lisääkö sellainen ruokavalio niitä sairauksia, joissa liian verisuonia syntyy liian vähän?

    Jos **) masennuksella ja sv-taudeilla on yhteisenä tekijänä liian mikroverisuonten huono toimivuus, pitäisikö käsittää se niin, että masennus kuuluisi kategoriaan "Insufficient angiogenesis"?

    *)vihreää teetä, mansikoita, mustaherukoita, vadelmia, mustikoita, appelsiineja, sitruunoita, omenoita, ananasta, kirsikoita, punaisia viinirypäleitä, punaviiniä, erityistä kiinalaista kaalia (bok choy), lehtikaalia, soijapapuja, ginsengiä, erityistä japanilaista Maitake sientä, lakritsia, maustekurkumaa, muskottia, latva-artisokkaa, laventelia, kurpitsaa, merimakkaroita (sea cucumbers), tonnikalaa, persilja, valkosipulia, tomaattia, oliiviöljyä, viinirypäleen siemenöljyä (grape seed oil), tummaa suklaata.

    **) Tolonen "Masennus, sydän- ja sepelvaltimotauti johtuvat samoista perinnöllisistä ja biokemiallisista syytekijöistä, osoittaa Emory-yliopiston kaksostutkimus. Masentuneiden ihmisten sydämen mikrovaltimoiden toiminnassa on häiriöitä, jotka altistavat sydän- ja verisuonitaudeille. "

    http://sundqvist.blogspot.com/2010/05/uutta-tietoa-masennuksen-biologiasta.html?showComment=1279032963465#comment-c8587263977811410813

    VastaaPoista