lauantaina, tammikuuta 29, 2011

Tyypin 2 diabeteksen hoidossa katsotaan eteenpäin

**
Mielenkiinnon herätti Duodecim -lääkärilehden uusimmassa numerossa ollut pieni juttu isosta diabetestutkimuksesta.

Yhdysvalloissa on meneillään nelisen vuotta sitten alkanut ja vielä kymmenen vuotta jatkuva suuri kontrolloitu diabetestutkimus, jonka nimi on Look AHEAD. Siinä tyypin 2 diabeetikkojen paino, hoitotasapaino ja verenpaine paranivat merkittävästi neljä vuotta jatkuneen elintapaintervention vaikutuksesta (interventio = väliintulo). Käytännössä toteutetaan samaa diabeteksen ehkäisytutkimusta kuin Suomessakin.

Ruokavaliossa on ollut energiaa 1200-1800 kcal/vrk. Rasvaa on vähennetty alle 30 prosentin ja tyydyttyneiden rasvahappojen saanti on jäänyt alle 10 prosentin energiasta. Liikuntaa on lisätty ja tavoitteena on ollut 7 prosentin laihtuminen vuoden kuluessa ja siinä pysyminen. Tiukkaa tämä painotavoite tekee, eikä siihen olekaan päästy. Luonnollisesti noin vähillä kalorimäärillä elettäessä on jatkuva nälkä seuralaisena, varsinkin jos proteiinit ja rasvat jäävät vähiin.

Urheasti tsemppaavat koeryhmäläiset ovat neljän vuoden aikana laihtuneet vähän yli 5 prosenttia verrokkeihin nähden. Koeryhmäläisten verenpaine on myös laskenut, fyysinen suorituskyky on parantunut ja HDL-kolesterolitaso nousi hieman. Koe jatkuu vielä lähes kymmenen vuotta ja siinä ajassa saadaan mahdollisesti riittävästi tietoja sydän- ja verisuonitautien "kovista" päätetapahtumista. Jäädään innolla seuraamaan tutkimusta, sillä kieltämättä toistaiseksi näyttää aika lupaavalta.

Tutkimusraportin kommenteissa on korostunut selkeä tarve suunnata resurssit takaisin perusasioihin. Vähemmän lääkehoitoa ja enemmän aikaista väliintuloa (hyvä ravitsemus, painonhallinta ja liikunta). Kritiikkiä saavat viimeaikaiset lääketutkimukset (ACCORD, ADVANCE ym.).

Perusasioihin kuuluu myös vähähiilihydraattiseen ruokavalioon perustuva tyypin 2 diabeteksen hoito. Sitä tässäkään tutkimuksessa ei sovelleta, siitä apunsa saaneiden harmiksi. Jäämme odottamaan tällaisia tutkimuksia.

Lähde: Duodecim 127: 106, 2011

12 kommenttia:

  1. Onpas taas turha tutkimus. Eikö näillä metodeilla ole hakattu päätä seinään jo turhan kauan?

    VastaaPoista
  2. Olin juuri psykiatrian luennolla, jossa kerrottiin 2009 julkaistusta tutkimuksesta, jonka mukaan yli 2v kestänyt mieleialalääkitys lisää diabetesriskiä 84%.

    VastaaPoista
  3. Kiinnostavaa. Olisiko sinulla Jarna enemmän tieoja antaa? Mikä lääkeryhmä erityisesti?

    VastaaPoista
  4. Kyllä tämä näyttää varsin hyödylliseltä tutkimukselta. Rasvateoria ja statiinien syöttäminen sai 10 vuotta lisäaikaa, kun odottelemme tuloksia, eikä mitään muutoksia kannata tehdä ennen sitä.
    Mara S

    VastaaPoista
  5. Ehkä Jarna tarkoitti tätä tutkimusta:
    http://ajp.psychiatryonline.org/cgi/content/abstract/166/5/591
    Long-Term Use of Antidepressants for Depressive Disorders and the Risk of Diabetes Mellitus

    VastaaPoista
  6. D-vitamiini voi ehkäistä insuliiniresistenssiä ja diabetesta

    Seerumin D-vitamiinin pitoisuus korreloi käänteisesti seerumin insuliinipitoisuuteen 12–17-vuotiailla nuorilla, raportoivat amerikkalaiset tutkijat (Division of Adult and Community Health, National Center for Chronic Disease Prevention and Health Promotion, Centers for Disease Control and Prevention, Atlanta, Georgia). Aineistona oli 1941 nuorta jotka osallistuivat National Health and Nutrition Examination Surveyhyn 2001–2006. Niillä, joiden S-D-25 oli yli 75 nmol/l, oli 24 % pienempi insuliinin pitoisuus seerumissaan verrattuna niihin, joiden S-D-25 oli alle 50 nmol/l (mikä on Suomessa tavallinen pitoisuus, ilman reilua D-vitamiinilisää).

    Havainto on merkittävä, sillä se viittaa siihen, että nuorilla D-vitamiinin saannin tulee olla niin suurta, että S-D-25 ylittää 75 nmol/l. Suvi Virtanen ja Christel Lamberg-Allardt vakuuttelivat taannoin A-Talkissa, että 50 nmol/l riittää kaikille suomalaisille. Rouvia ei näytä yhtään huolestuttavan suomalaisten diabeteksen maailmanennätys ja sen kulut (noin 5 miljardia euroa vuodessa).
    Diabetes Care tammikuu 2011.

    VastaaPoista
  7. Juuri tuo tutkimus, jonka Anonyymi linkitti, on tarkoittamani.

    VastaaPoista
  8. Eniten tässä ihmetyttää se, että monet asiantuntijat luulevat tällaisten moni-interventiotutkimusten "todistavan" vähärasvaisen ruoan olevan hyödyllistä diabeetikoille.

    Eräs arvostettu professorikin vihjasi viime kesänä hesarin mielpidepalstalla, että suomalainen tyypin II diabeteksen ehkäisytutkimus osoittaa ravitsemussuositustemme toimivan.

    Ei moni-interventiotutkimuksesta (monipuolinen ruokavaliomuutos + liikunnan lisäys) voi vain irroittaa sitä yhtä pientä komponenttia, rasvan vähentämistä, ja sanoa että se johtuu pitkäti tästä!

    VastaaPoista
  9. Tässähän selvästi on vähennetty rasvan lisäksi myös radikaalisti hiilihydraatteja. Näin ollen jää taas tutkimatta mistä oikeasti asiat juontuu ja johtuu..

    VastaaPoista
  10. Eiköhän se olennaisempaa ole tuo kokonaiskalorimäärä, 1200-1800 kcal/vrk. Ja liikunnan lisääminen.

    VastaaPoista
  11. No jos nyt puhutaan hiilihydraatti- eli sokeritautisesta niin kyllä se sokeriaineenvaihdunta tässä on aivan avainasemassa. Vielä enemmän kuin terveellä tallaajalla. Eli hiilihydraattien karsiminen ruokavaliosta tuo huomattavan avun taudin hoitoon. Tällä tavalla kyseistä tautia hoidettiin jo ennen lääketeollisuuden mukaantuloa.

    VastaaPoista
  12. Unohtaa ei kannata tätäkään.
    -xx

    Proteiinipainotteinen ruokavalio saattaa altistaa aikuistyypin diabetekselle, tuoreet hollantilaistulokset vihjaavat.

    Erityisesti liha- ja maitoproteiini liittyvät suurentuneeseen sairastumisriskiin.

    Diabetes Care -lehdessä julkaistujen tulosten mukaan noin 90 grammaa päivittäin proteiineja syövän riski sairastua oli kaksi kertaa suurempi kuin noin 60 grammaa nauttivan. Riskiä suurensi myös se, jos henkilö käytti proteiineja energianlähteenä hiilihydraattien ja rasvan kustannuksella.

    Proteiineihin liitetty diabetesriski saattaa tulosten perusteella mahdollisesti rajoittua hoikkiin ja normaalipainoisiin.

    Havainnot ovat mielenkiintoisia, sillä yleensä tutkimuksissa on keskitytty rasvojen ja hiilihydraattien diabetesvaikutuksiin proteiinien jäädessä vähemmälle huomiolle.

    Tutkimus perustuu 38 000 aikuisen terveystietoihin, jotka kerättiin osana laajaa terveystutkimusta. Kymmenen vuoden seurannan aikana runsaat 900 osallistujaa sairastui aikuistyypin diabetekseen.

    (Uutispalvelu Duodecim)

    VastaaPoista