Erilainen tapa vanheta

**
Suomen veteraaniurheiluliitto (SVU) täyttää tänä vuonna 40 vuotta. Juhlavuotta juhlistetaan mm. julkaisemalla veteraaniurheilusta laaja kirjateos. Minulla on ollut mahdollisuus vaikuttaa kirjan sisältöön toimituskunnasta käsin ja sain olla viimeistelemässä ja taittamassa kirjaa. Kirjoitin kirjaan veteraaniurheilijan ravinnosta.

Kirjasta tuli hyvä. Jos vähääkään kiinnostaa ikääntyminen ja liikunnan terveysvaikutukset, niin tässä on se kirja joka pitää silloin lukea. Kirja luo uudenlaisen raja-aitoja kaatavan katsannon aikuisten urheilemiseen ja kilpailemiseen.

Tässä kirjassa on potkua vaikka vuoden urheilukirjaksi! Kirja sopii loistavasti myös lahjaksi.

Kirjassa paneudutaan mm.

- aikuisen urheilijan motiiveihin
- suorituskykyyn ja sen harjoittamiseen läpi elämän
- valmentautumiseen tapauskertomuksin
- urheilun ja terveyden välisiin yhteyksiin aikuisiällä
- urheiluun liittyvän vapaaehtoistyön merkitykseen ja hyviin käytänteisiin kentiltä
- aikuisiän liikkumisen yhteiskunnallisiin merkityksiin
- veteraaniurheilun organisoitumiseen sekä liiton visioon ja arvoihin

Ennakkotilaukset: Merja Masalin, puh. 09 3481 2241 tai merja.masalin@svu.fi.

ESIPUHE

Liikkumisella ja urheilemisella on merkitystä. Läpi elämänkulun tapahtuvalla tavoitteellisella liikunnalla ja urheilulla on moninaisia merkityksiä niin urheilijoille itselleen kuin myös ympäröivälle yhteiskunnalle. Suomen Veteraaniurheiluliiton (SVU) 40-vuotisjuhlakirja Erilainen Tapa Vanheta sisältää laaja-alaisen tutkimusmatkan veteraaniurheilun pariin. Kirjassa paneudutaan tutkimus- ja asiantuntija-artikkelein, tapauskertomuksin sekä pakinoin urheilemisen eri ulottuvuuksiin. Tarkastelussa ovat liikunnan ja urheilun sosiaaliset ja psyykkiset tekijät, terveys, suorituskyky, toiminnan järjestäminen ja toimijuus sekä veteraaniurheilun ja SVU:n kasvu ja tulevaisuus.

Ihmisen on mahdollista kehittää itseään ikään katsomatta. Tämä on yksi kirjan keskeinen viesti. Urheilevan ihmisen näkökulmasta on oleellista, että elimistön plastisuus eli harjoitettavuus säilyy läpi elämän. Keho sopeutuu oikein toteutettuun ja annosteltuun kuormitukseen myös iäkkäämpänä ja tämä mahdollistaa tavoitteellisen harjoittelun koko elämän ajan. On kuitenkin syytä muistaa, että eletty elämä vaikuttaa siihen millaisia itse kullekin ovat realistiset tavoitteet ja kuinka näitä tavoitteita ja unelmia kannattaa tavoitella.
Aikuisurheilijalle urheileminen on kiinteä osa elämän kokonaisuutta. Henkilökohtaisten motiivitekijöiden ohella lähipiirin, kuten perheen ja ystävien hyväksynnällä ja arvostuksella on suuri merkitys harrastuksen jatkumiseen. Laajemmin ajateltuna myös yhteiskunnan arvostus veteraaniurheilua kohtaan on merkittävä tekijä koko veteraaniurheilun kehityksen ja kasvun kannalta.

Tämän kirjan 19 artikkelia ja kolme pakinaa johdattavat lukijan sen todellisuuden äärelle, jota kutsumme erilaiseksi tavaksi vanheta. Siinä liikunta ja urheilu ovat tärkeä osa hyvää elämää. Ihmiselle itselleen merkityksellinen, terveyttä edistävä, tavoitteellinen ja ihmisiä yhdistävä liikunta ja urheilu nähdään luonnollisena osana kaikenikäisten elämää.

Kirja painottaa jokaisen omia mahdollisuuksia parantaa ja ylläpitää toiminta- ja suorituskykyään, terveyttään ja hyvinvointiaan liikunnan ja urheilun avulla. Kirjassa tartutaan myös yhteisöjen ja yhteiskunnan vastuihin erilaisen tavan vanheta mahdollistamiseksi.

Erilainen Tapa Vanheta -kirja syntyi innostuneiden ihmisten palosta kuvata veteraaniurheilua ja siihen liittyviä ilmiöitä SVU:n 40-vuotisen taipaleen kunniaksi. Esitämme lämpimät kiitokset kaikille, jotka ovat ansiokkaalla panoksellaan osallistuneet kirjan suunnitteluun, kirjoittamiseen ja tuottamiseen.

Helsingissä toukokuussa 2011
Toimituskunta

***********

Kirjan sisällys

ESIPUHE
I RAKKAUDESTA URHEILUUN Arto Tiihonen 1
Rakkaudesta urheiluun Tuija Helander 5
Erilaisia ikämiehiä Arto Tiihonen 19
Veteraaniurheilijat: tutkimuksia merkittävästä panostuksesta, motivaatiosta ja mahdollisuuksista Bradley Young & Nikola Medic 45
Kisakuumetta, pakina Jaakko Heikkinen 59

II SUORITUSKYKY JA TERVEYS Harri Suominen ja Christer Sundqvist 63
Aikuisurheilijan harjoittelun perusteet - fysiologiset ja valmennus opilliset näkökulmat Antti Mero 67
Ikä ja maksimaalinen fyysinen suorituskyky Harri Suominen 91
Urheilu ja Psyyke Matti Orava 103
Urheilijan terveys Urho Kujala 109
Veteraaniurheilijan ravinto Christer Sundqvist 115
Veteraaniurheilijan tie Jorma Manninen 127
Voilla voittoon, pakina Jaakko Heikkinen 139

III VETERAANIURHEILIJAT EDELLÄKÄVIJÖINÄ Mikko Nieminen 143
Tapaus Kuopion Vipinä Inkeri Fält 147
Aikuisten yleisurheilukoulu JKU: järjestäjän näkökulma Alpo Pirttinen 173
Helsingin Kisa-Veikkojen järjestämä aikuisten yleisurheilukoulu Kyösti Poutiainen 177
Vuoden 2009 veteraanien MM-kilpailujen näkyvyys: millaista oli ja miten se tehtiin? Vesa Harmaakorpi ja Virpi Hurri 187
Itse kukin omalla tasollaan Matti Hannus 193
Seurojen ja kuntie roolit liikunnan ja hyvinvoinnin edistämisessä Pentti Pönkkö 197
Arkiliikuntaa, pakina Jaakko Heikkinen 201

IV SVU PÄHKINÄNKUORESSA Kunto Viiru 205
Veteraaniurheilu luonnollisena osana liikuntakulttuuria Kunto Viiru 207
Suomen veteraaniurheilun organisoituminen ja SVU:n toiminnan kasvu Riitta Koski 217
SVU:n toiminnan eettisyys ja arvot Kunto Viiru 225
SVU suuressa aallossa Pia Kemppainen-Kajola 231

************************

Rakkaudesta urheiluun – veteraaniurheilun moninaiset merkitykset
Arto Tiihonen

Tämän Suomen Veteraaniurheiluliiton juhlakirjan pääotsikko ’Erilainen tapa vanheta’ heittää meille kirjoittajille haasteen väittämällä ja kysymällä:  onko veteraaniyleisurheilijan  elämäntapavalinta  se ’erilainen tapa vanheta’?

Kysymys on erinomainen ja varsin ajankohtainen. Suomen väestö on ikääntynyt ja ikääntyy lähitulevaisuudessa vielä enemmän. Tämä johtuu siitä, että vanhimmat ikäluokat ovat suurempia kuin keski-ikäisten ja nuorten ikäluokat. Yhä suurempi osa väestöstä on eläkkeellä. Ikäihmisten, mutta myös keski-ikäisten eli kaikkien veteraaniurheiluikäisten terveys, toimintakyky ja toimijuus ovat yhä tärkeämpiä kokonaisyhteiskunnallisestikin ajateltuna.

Keskeisiä yhteiskunnallisia kysymyksiä on ainakin kaksi: miten suureneva eläkeläisväestö voisi elää mahdollisimman pitkään aktiivista elämää ja miten pienenevä työssäkäyvä keski-ikäisten joukko jaksaa tehdä yhä suuremman osan tarvittavasta työstä? Siksi ’erilainen tapa vanheta’ on erittäin ajankohtainen otsikko, mutta myös vaativa kysymys.

Kysymys kohdistuu sitä paitsi yhtä aikaa niin yksilöille itselleen, hänen lähiyhteisöilleen, kuten perheelle, ystävä- tai kaveripiirille kuin yhteiskunnallisille toimijoille eli urheiluseuroille, muille vapaaehtoistoiminnan järjestöille, julkisille ja  yksityisille  palveluillekin. Ilman kaikkien näiden tahojen ja tasojen yhteistoimintaa, yhteispeliä, voi olla vaikea vastata väestön ikääntymisen myötä muotoutuviin uusiin haasteisiin.

Lähtökohtaoletus kirjan toimituskunnalla oli se, että veteraaniurheilijoiden liikunnallisesti ja urheilullisesti aktiivinen elämäntapavalinta on se ’erilainen tapa vanheta’. Toinen oletus oli, että tuo tapa voisi olla yleisemminkin mallina muulle väestölle. Meidän kirjoittajien tehtävänä oli ottaa selvää, millainen tuo tapa on ja samalla selvittää sitä, miksi veteraaniurheilija oikein urheilee ja liikkuu? Tämän selvitettyämme pitäisi meillä olla myös suosituksia siitä, mitä jatkossa tulisi tehdä.

Rakkaudesta urheiluun on ex-huippu-urheilijan ja nykyisen veteraaniurheilijan Tuija Helanderin omaelämäkerrallisen  artikkelin otsikko. Tuija kertoo siinä, kuinka hän jo pikkutyttönä rakastui urheilemiseen ja miten tuo rakkaus on kestänyt kaikki ne ’rypyt’, joita elämä ja mm. terveyden lähes täydellinen menettäminen, on tuon rakkauden tielle viskonut.

Saamme kokea Tuijan mukana suurkisojen jännittävät tunnelmat ja dramaattiset hetket uudelleen, mutta sen lisäksi hän avaa ’urheilijaelämäntapansa’ laajemmin ja syvemminkin lukijoiden koettavaksi. Rakkaus ei ole lainkaan liian vahva sana kuvaamaan tuota jo puolen elämäniän kestänyttä suhdetta.

Tuija Helanderin artikkeli avaa yksilötason sekä elämänkulullisen ja –kerrallisen näkökulman veteraaniurheiluun. Vaikka Tuijan kertomus on poikkeustapaus veteraaniurheilijoidenkin joukossa, niin ne teemat, jotka ovat olleet tärkeitä Tuijalle, ovat tärkeitä myös monille meistä.

Kukapa meistä ei haluaisi olla hyvä jossakin asiassa, tai kuka voi sanoa, etteikö olisi hienoa löytää merkitystä elämälleen ja teoilleen olivat ne mitä hyvänsä ja toisten mielestä miten mitättömiä tahansa? Ja eikö meille kaikille ole tärkeää se, mitä meille läheiset ihmiset ajattelevat ja tuntevat meitä kohtaan? Bonuksena voimme vain kuvitella sitä, miltä tuntuu, kun iso joukko - joskus koko kansakunta - kannustaa meitä tekemään parhaamme.

Erilaisia ikämiehiä - veteraaniyleisurheilijoiden liikkumisen ja urheilemisen merkitykset on liikuntasosiologian tutkijan ja ’veteraaniurheilijan’ Arto Tiihosen artikkelin otsikkona. Hän on kerännyt monipuolisen, itsearviointiin perustuvan aineiston eripuolilla Suomea asuvilta 42-72 –vuotiailta veteraaniyleisurheilijamiehiltä. Heissä on neljä kestävyysjuoksijaa/-kävelijää, neljä pikajuoksijaa ja neljä heittäjää sekä kaksi hyppääjää. Kaikki ovat joko kansallisella tai kansainvälisellä tasolla menestyneitä urheilijoita.

Artikkelissa käydään läpi heidän taustansa, motiivinsa, liikunta- ja urheiluharrastuksensa määrät, käsityksensä toimintakyvystä ja liikunnallisista ominaisuuksistaan, tärkeimmistä liikunta- ja urheilukokemuksistaan, sosiaalisista liikuntarooleistaan sekä kokemukset omasta iästään. ’Erilaiset ikämiehet’ tuovat näkyviin veteraaniurheilun sosiaalisen ja (ala)kulttuurisen tason vastatessaan niin yksilöinä kuin ryhmänäkin siihen, miksi he urheilevat ja liikkuvat.

Tulosten perusteella voi sanoa varmasti sen, että liikunta ja varsinkin urheilu on näille miehille hyvin monin eri tavoin merkityksellistä. Se on tärkeää sen tuottamien monipuolisten kokemusten vuoksi, mutta yhtä hyvin erilaisten sosiaalisten suhteiden takia. He motivoituvat liikunnan terveysvaikutuksista, sen antamista kokemuksista, mutta myös suorittamisesta.

Oma lempilaji tuottaa monipuolista toimintakykyä ja kehittää liikunnallisia ominaisuuksia ja siihen on vahvat kokemukselliset siteet – elämysten lisäksi se tarjoaa identiteettikokemuksia, osallisuutta ja toimijuutta. Urheilussa ollaan  mukana  monissa rooleissa. Ja lempilajin harjoittaminen myös nuorentaa – omassa lajissaan he tuntevat itsensä noin kymmenen vuotta kalenteri-ikäänsä nuoremmiksi.

Veteraaniurheilututkimuksia: urheiluun panostaminen, osallistumisen motiivit ja osallistumiseen vaikuttavat tekijät on kanadalaisten tutkijoiden Bradley W. Youngin ja Nikola Medicin artikkelin otsikko. Youngin ja Medicin aineistoina ovat sekä Lahden 2009 veteraaniyleisurheilun MM-kisojen osallistujat että joidenkin muiden lajien kansainvälisen tason veteraaniurheilijat ja se kattaa molemmat sukupuolet. Muutama mielenkiintoinen tutkimustulos on syytä nostaa jo tässä johdannossa esiin.

Kansainvälisen tason veteraaniurheilijat harjoittelevat säännöllisesti melkein koko vuoden ajan ja keskimäärin kymmenisen tuntia viikossa eli noin 1,5 tuntia  päivässä.  Veteraaniurheilijat harjoittelevat pääasiassa erikokoisissa ryhmissä, mutta 28 prosenttia harjoittelee vain yksin. Elämänkulun aikana harjoittelun määrä vaihtelee elämäntilanteiden muutosten vuoksi jonkin verran.

Veteraaniyleisurheilijoilla ja -uimareilla on erittäin moninaisia syitä jatkaa harjoittelua ja kilpailemista. Yleisimmät syyt ovat rakkaus lajia kohtaan, kunnossa pysyminen ja terveydelliset syyt sekä kilpailujen antama mahdollisuus panna  omat  taidot  koetukselle. Oman lajin harrastamisesta veteraaniurheilijat löytävät todella moninaisia mielihyvää tuottavia syitä harjoittelemiselleen ja kilpailemiselleen. Nämä syyt saavat heidät myös sitoutumaan lajin harrastamiseen pitkäjänteisesti.

Itselle tärkeät läheiset ihmiset - puoliso, harjoituskaverit ja omat lapset - ovat merkittävimpiä sosiaalisia vaikuttajia veteraanien urheilemisessa. Heidän tukensa ja mielenkiintonsa on keskeistä, vaikka kirjoittajat korostavat myös terveydenhoitohenkilöstön asenteiden merkitystä. Suosituksissaan he korostavatkin sitä, että interventiot – rekrytointikampanjat, viestintä, tapahtumat – pitäisi kohdistaa tulevan urheilijan tai liikkujan lähipiiriin haastamalla mukaan koko perhe. Myös terveydenhoitohenkilökunnan tulisi aktiivisesti ohjata ihmisiä mukaan veteraaniurheiluun. Ja urheilemiseen liittyviä monenlaisia merkityksiä ei saa unohtaa, koska sieltä löytyvät lopulta ne yksilölliset syyt harrastamiselle.

Erilainen tapa vanheta: rakasta urheilemista ’Rakkaudesta urheiluun’ avautuu näiden kolmen tekstin kautta moninaisiksi merkityksiksi, joissa varsinkin oman lajin harjoitteluun ja kilpailuun kuuluvat seikat taitojen parantamisesta tärkeisiin kokemuksiin, toimintakyvyn ylläpitämisestä sosiaalisiin suhteisiin asti ovat kaikki tärkeitä tekijöitä. Niistä muodostuu myös se ’erilainen tapa vanheta’, joka on kirjan pääotsikko.

Artikkeleiden pohjalta tiedetään nyt paremmin se, miksi tietty, paljon liikuntaa ja urheilua harrastava aikuisten ryhmä liikkuu. Tätä tietämystä kannattaisi käyttää hyväksi houkuteltaessa lisää aktiiviliikkujia tai uusia veteraaniurheilijoita toimintaan mukaan. Tiedosta on varmasti hyötyä myös liikunta- ja urheiluharrastukseen sitouttamisessa – liikunnasta ja urheilusta kannattaa tuoda esiin sen monenlaiset merkitykset.

Kyse ei ole vain terveydestä ja kunnosta, vaan kokemuksellisuudesta, tärkeistä sosiaalisista siteistä ja laaja-alaisesta toimintakyvystä. On myös muistettava, että erilaiset liikunta- ja urheilulajit avaavat erilaiset kokemus- ja merkitysmaailmat harrastajalleen. Liikunnan ja urheilun maailma on rikas, jos sen vain osaa löytää. Veteraaniurheilijat ovat sen löytäneet, nyt on muiden vuoro ottaa heidän tavastaan mallia.

Veteraaniurheilijat rakastavat urheilemista – liikunnan harrastajienkin kannattaisi opetella rakastamaan liikuntaa ja kaikkea sitä, minkä se tuo tullessaan.

SUORITUSKYKY JA TERVEYS
Harri Suominen ja Christer Sundqvist

Liikuntafysiologian professori Antti Mero perehdyttää meidät veteraaniurheilijan harjoittelun ja suorituskyvyn fysiologisiin sekä valmennusopillisiin perusteisiin. Jotkut veteraaniurheilijat ovat hankkineet hyvän suoritustekniikan jo lapsena ja nuorena. He ovat todenneet miten todenperäinen on sanonta ”minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa”. Jotkut joutuvat veteraani-iässä panostamaan aivan erityisesti suoritustaidon kehittämiseen. Ikääntymisen myötä lihaksistossa tapahtuvia epäedullisia rakenteellisia muutoksia voidaan vastustaa tarkoituksenmukaisilla ja tehokkailla harjoituksilla sekä nauttimalla proteiinipitoista ravintoa. Nopeus on vahvasti perityvä ominaisuus, jota jossain määrin voi lajinomaisella harjoittelulla kehittää ja varsinkin ylläpitää veteraani-ikäisenäkin. Perus-, nopeus- ja maksimikestävyyden kehittäminen ja ylläpito vaatii sinnikästä harjoittelua, jossa järkytetään riittävissä määrin elimistön tasapainoa ja saadaan siten kehitystä aikaan. Notkeusharjoituksilla voidaan estää ikääntymisestä johtuvia notkeuden ja liikkuvuuden muutoksia.

Professori Harri Suominen pohtii omassa artikkelissaan ikääntyvän urheilijan suorituskyvyssä tapahtuvia muutoksia. Urheilu tarjoaa mielenkiintoisen näkökulman vanhenemisen, toimintakyvyn ja terveyden välisten yhteyksien tarkasteluun. Vanhenemisen vaikutusta tarkastellaan yleisurheilun juoksu-, hyppy- ja heittolajien ennätystuloksia ja niiden taustalla olevia tekijöitä eri ikäryhmissä analysoimalla. Juoksunopeus hidastuu suhteellisen suoraviivaisesti 80 vuoden ikään  asti  miehillä  (keskimäärin  noin 0.6-0.8 % vuodessa riippuen matkan pituudesta) ja 75 vuoden ikään asti naisilla (0.7-1.0 % vuodessa). Tulokset heikkenevät tämän jälkeen selvästi. Aitajuoksussa vanhempiin ikäsarjoihin siirryttäessä juoksumatkaa ja aitojen välistä etäisyyttä lyhennetään ja aitojen korkeutta alennetaan. Laji on tämänkin jälkeen edelleen vaativa, mutta parhaat aitajuoksijat suoriutuvat siitä melko vaivattomasti normaalilla aitomistekniikalla ja kolmen väliaskeleen rytmillä. Maratonjuoksu on ääriesimerkki kestävyyslajista, jossa säännöllisellä harjoittelulla ja kilpailemisella ylletään ikääntyneinäkin erinomaisiin tuloksiin. Korkeushypyssä tulokset heikkenevät jyrkemmin kuin pikajuoksuissa, eli jo keski-iässä tapahtuu noin 0.9 % heikentyminen tulostasossa vuotta kohti ja tulostason heikentyminen etenee suoraviivaisemmin koko ikä-alueella. Tähän on osittain syynä se, että korkeushyppy on vähemmän harrastettu laji ja aitajuoksun tapaan suorituksena monimutkaisempi ja haavoittuvampi vanhenemiselle kuin pikajuoksu. Yleisurheilun heittolajeissa ennätystulokset näyttävät heikkenevän iän myötä vielä selvemmin kuin juoksu- ja hyppylajeissa. Vanhenemiseen liittyvät muutokset voivat yksilötasolla olla kuitenkin huomattavasti vähäisempiä. Eri ikäsarjojen ennätystuloksiin vaikuttavat edelleen ikäpolvien väliset erot lajitekniikassa sekä harjoittelun määrässä ja laadussa. On todennäköistä, että sekä perimällä että lapsuus- ja nuoruusiässä harrastetulla liikunnalla ja opituilla liikuntataidoilla on huomattava merkitys aikuisiän ja vanhuuden huippusuoritusten kannalta. Motivoituneet urheilijat toimivat tiennäyttäjinä edistäessään elintapoja, joiden myötävaikutuksella yhä useammat ihmiset voisivat elää pitemmän ajan terveinä ja toimintakykyisinä. Veteraaniurheilu voi karsia turhia pelkoja ja ennakkoluuloja ikääntyvien ihmisten liikunnasta ja näin osaltaan auttaa yhteiskuntaa vastaamaan väestön ikääntymisen tuomiin haasteisiin.

Psykologi Matti Orava käsittelee urheilusuoritukseen vaikuttavia psyykkisiä tekijöitä ja tarkastelee niitä tekijöitä mitkä vaikuttavat urheilijan onnistumiseen suorituksessaan. Urheilijan psyykkiseen valmennukseen kuuluu mm. ongelmien hoitaminen (kohtuuton jännittäminen), psyykkisten taitojen opettaminen (rentoutuminen, mielikuvaharjoittelu, keskittyminen, suggestio, oikeanlainen sisäinen puhe) ja psyykkistä hyvinvointia tukevat toimenpiteet (ryhmän sisäiset suhteet, ihmissuhteet, johtaminen, perhe). Urheilijan olisi opittava tunnistamaan omat kohtuuttoman ankarat uskomukset ja itsetuntoa heikentävät ajatteluvirheet. Kokeneemmat urheilijat ovat esim. oppineet rakentamaan päivän kuntonsa mm. erilaisten rutiinien avulla.  Psykologin  näkökulmasta katsottuna Orava pitää urheiluharrastuksen lukuisia ja monitasoisia vaikutuksia erityisesti psyykkiseen hyvinvointiin kaikkein arvokkaimpana vaikka tärkeää on muistaa, että fyysisen ja psyykkisen hyvinvoinnin erottelu on keinotekoista.

Liikuntalääketieteen professori Urho Kujala löytää kilpaurheilutyyppisen liikunnan vaikutuksesta terveyteen sekä myönteisiä että kielteisiä tekijöitä. Tiedetään, että esim. kestävyysliikuntaa harrastavilla entisillä kilpaurheilijoilla tai veteraaniurheilijoilla sairauksien riskitekijät ja eliniän odote ovat erittäin suotuisia. Heillä esiintyi harvemmin esim. sepelvaltimosairauksia ja urheilijoilla on alentunut riski sairastua keuhkosyöpään. Toisaalta tiedetään, että aiemmin liikuntaa harrastamattomalla äkillinen raskaan liikunnan aloitus aiheuttaa lisääntyneen äkkikuoleman riskin liikunnan aikana ja sen jälkeen. Dopingin käyttö on terveysongelma ja kilpaurheilumuotojen kirjo on muuttunut yhä vauhdikkaammaksi altistaen näin vakavillekin vammoille. Urheiluvammoja sattuu paljon, mutta ne ovat onneksi yleensä lieviä. Rasitusvammoja syntyy yleisimmin, jos liikunta on yksipuolista ja liikunnan määrä lisääntyy liian nopeasti niin, ettei elimistö ehdi sopeutua kuormitukseen. Pelottavin urheilun aiheuttama  komplikaatio  on  äkkikuolema  (onneksi harvinainen!). Liikunta voi olla äkkikuolemalle altistava tekijä sairauden vuoksi kuolemanvaaralle alttiilla henkilöillä. Oikein toteutettuna liikunta tai urheilu voi toimia lääkkeenä ja ennaltaehkäistä sairauksilta.

Tohtori Christer Sundqvist tarkastelee veteraaniurheilijan ravintoa kokonaisuutena, jossa saadaan sopiva määrä energiaa ja riittävästi tarvittavia ravintoaineita. Kirjoituksessa käydään läpi optimaaliset ravintoaineet hiilihydraattien, proteiinien ja rasvojen osalta. Vitamiinit, kivennäis- ja hivenaineet käydään läpi lukuisin esimerkein. Aterioiden suunnittelu ja rytmitys tehostavat harjoittelua ja palautumista. Ravintolisien suhteen korostetaan terveen maalaisjärjen käyttöä. Hedelmien monipuolinen käyttö tuodaan artikkelissa esille esimerkkinä miten veteraaniurheilija voi vaivattomasti parantaa ruokavalionsa laatua.

Veteraaniurheilija Jorma Manninen kertoo miten hän on löytänyt liikunnasta elämäntavan. Pesäpallon kautta Manninen siirtyi jo varhaisessa vaiheessa pikajuoksun pariin. Menestyksen siivittämänä Manninen eteni armeijavuosien kautta yleiseen sarjaan. Pikajuoksijan ura sai kuitenkin jäädä lepäämään useiksi vuosiksi hänen isänsä menehdyttyä nuorena ja perhettä kohtaan tuntemiensa velvollisuuksien viedessä silloin voiton. Valmennuksen ohella Manninen harjoitteli koko ajan määrätietoisesti itsekin ja hänen aktiivinen siirtyminen veteraaniurheiluun soi meille veteraaniurheilua arvostaville paljon iloa. Parhaimpina tuloksinaan Manninen pitää vuonna 2007 juoksemiaan aikoja 7.99 ja 12.50. Ne olivat samalla silloisia uusia maailmanennätyksiä 60 ja 100 metrillä. Saavutuksista ylitse muiden hän nostaa Riccionen (2007) ja Lahden (2009) maailmanmestaruudet.

VETERAANIURHEILIJAT EDELLÄKÄVIJÖINÄ
Mikko Nieminen

Yhteiskunta on yhtä terve kuin kaikki sen jäsenet. Sanotaan että lapsi on terve kun se leikkii. Voisi kenties sanoa, että aikuinen on terve kun se urheilee. Ehkäpä koko yhteiskunnankin terveys on yhteydessä meidän kaikkien mahdollisuuteemme harjoittaa leikkiä ja urheilua.

Joitakin sukupolvia sitten yleisurheilu oli terveen valkoisen nuoren varakkaan miehen harrastus. Lukuisat rajoitteet ehkäisivät muun muassa naisia, lapsia, vanhuksia, ammattityöväestöä, tummaihoisia ihmisiä tai vammaisia ihmisiä harjoittamasta yleisurheilua.

Amatööriurheilusäädöksissä lueteltiin vielä 1900-luvun alussa yksilöidysti erilaiset ammattikunnat, joiden piiriin kuuluneeet ihmiset eivät voineet kilpailla amatöörien yleisurheilukilpailuissa. Näihin kuului enemmistö maailman väestöä, mukaan lukien ruumiillisen työn harjoittajat.

Naisten yleisurheilua pidettiin useimmissa olympialiikkeen maissa säädyttömänä vielä 1900-luvun jälkimmäiselläkin puoliskolla. Sukupuoleen, rotuun tai vammaisuuteen sidoksissa olevien suorien kieltojen ohella sosiaalista häpeäntuntoa onkin levitetty tehokkaasti myös piilotetummin.

Yleinen ilmapiiri opiskeluiän ylittänyttä aikuisurheilijaa kohtaan on vasta viime vuosikymmeninä vapautunut. Merkittävin sosiaalisen häpeän murtaja on ollut 1970-luvulla syntynyt hölkkäinnostus, joka mahdollisti aikuisikäisen ihmisen harjoittamaan juoksua yleisellä paikalla vailla häpeäntuntoa.

Hölkkäinnostuksen kanssa samanaikaisesti on kehittynyt myös aikuisurheilu tai veteraaniurheilu – molempia nimityksiä suomen kielessä käytetään. Sen piirissä täysikäisen miehen tai naisen on ollut aiempaa helpompaa ylittää myös urheilukenttää ympäröivä nuoruuden raja-aita.

Kaikille vapaa urheilu. Yleisurheilu on perustava liikuntamuoto. Hekin meistä jotka eivät elinpiirissään kohtaa vettä eivätkä opi uimaan, ja hekin jotka eivät asuinseudullaan kohtaa lunta eivätkä opi hiihtämään, oppivat yleisurheilun neljä perustaitoa – juoksemisen, kävelemisen, hyppäämisen ja heittämisen.

Miten onkaan niin merkillisesti, että meitä aikuisia tarvitsee opettaa uudelleen näihin taitoihin? Jossakin vaiheessa me unohdamme nämä taidot. Oikeammin jokin painostaa meitä luopumaan näistä taidoista. … Tunnemme sosiaalista häpeää, olisimmehan "lapsellisia", emme kehtaa.

2000-luvun suuri muutos aikuisikäisten liikunnassa ovat Aikuisten yleisurheilukoulut. Ne opettavat meille sen mitä unohdimme, sen mikä on liian "lapsellista" meille vakavastiotettaville aikuisille. Vaivihkaa ne palauttavat mieleemme sen mikä tuottaa meille iloa – vapaan leikin ja urheilemisen.

Yleisurheilun kantasana länsinaapurimme kielessä on 'fri-idrott' ja itänaapurimme kielessä ´legkaja atletika'. Näiden termien kirjaimellinen merkitys ja eräs varhainen suomennoskin on 'vapaaurheilu'.

Yleisurheilu voi parhaimmillaan olla vapaaurheilua. Se voi vapauttaa ahtaaseen aikuisen rooliinsa monin näkymättömin sitein sidotun ihmisen tuntemaan lähemmin oman ruumiillisuutensa ja toteuttamaan sisäistä vapaana kirmaavaa lastaan – iloitsemaan leikistä ja urheilusta.

Ennen kaikkea yleisurheilu voi olla meille kaikille vapaata urheilua. Olemme yksi ihmisryhmä kerrallaan oppineet, ettei urheilemisen tarvitse olla rajoitettua vain jollekin tietylle ihmisryhmälle tietyssä lyhyessä vaiheessa omaa elämänkaartaan.

Aikuisten yleisurheilukoulu. Suomen Veteraaniurheiluliiton 40-vuotiskirjaan on sisällytetty osasto, missä esitellään onnistuneita käytäntöjä ja hahmotellaan tulevaisuutta urheilemisen ilon mahdollistamiseksi osana koko ihmisen elämänkaarta.

Kyösti Poutiainen Helsingin Kisa-Veikoista (HKV) ja Alpo Pirttinen Jyväskylän Kenttäurheilijoista (JKU) ovat 1940-luvulla syntyneitä hyväkuntoisia suomalaisia miehiä, jotka kertovat omakohtaisesti organisoimistaan Aikuisten yleisurheilukouluista.

Poutiainen on suorittanut kirjaa varten haastattelututkimuksen, missä hän esittelee suuren suosion saaneen HKV:n Aikuisten yleisurheilukoulun jäsenien kokemusmaailmaa. Pirttinen kuvaa miten JKU organisoi oman Aikuisten yleisurheilukoulunsa jäsentensä toiveita kunnioittavalla tavalla.

Pidän mahdollisena, toivon niin toteutuvan ja uskon todennäköiseksi, että Aikuisten yleisurheilukoulu voi merkitä hyppäystä uudenlaiseen tapaan ymmärtää kilpaurheilu. Penkkiurheilu ja kuntoliikunta ovat yhä enemmän eriytyneet toisistaan. Siksi tarvitaan jotakin niitä yhdistävää.

MM-kilpailut kaikille. Veteraanien maailmanmestaruuskilpailut Lahdessa vuonna 2009 muistetaan tiedotuksellisena läpimurtona. Varttuneiden ihmisten kilpaurheilu sai nyt suomalaisissa viestimissä ennennäkemättömän aseman.

Urheilullisesti MM-kilpailut olivat myös ennenkokematon menestys. Suomen joukkue voitti ensi kerran yleisurheilun arvokilpailuiden mitalitilaston. Muistan kuinka itselläni oli kunnia tämän varmistuttua ilmoittaa se tiedoksi Suomen Veteraaniurheiluliiton puheenjohtajalle Kunto Viirulle.

MM-kilpailuiden urheilullinen menestys oli mahdollista vain siksi, että kilpaurheilu ymmärrettiin laajaksi kansanliikkeeksi. MM-kilpailuihin ei ollut tulosrajoihin tai maakiintiöihin perustuvia osallistumisrajoitteita, vaan ne olivat vapaat osallistua kaikelle kansalle.

Suomen joukkue oli Lahden MM-kilpailuissa ylivoimaisesti suurin ja onnistui parhaiten innostamaan koko kansan osallistumaan MM-kilpailuihin, niin maratonjuoksuun, kävelyyn, painonheittoon, seiväshyppyyn, kuin yli 80-vuotiaiden viestinjuoksujoukkeisiin saakka.

Lahden MM-organisaation ytimessä toimineet Vesa Harmaakorpi ja Virpi Hurri kuvaavat kirjoituksessaan, millä tavoin MM-kilpailuiden näkyvyyttä pitkäjänteisesti rakennettiin. Urheilukirjailija Matti Hannuksen katsaus taustoittaa hyvin veteraanien MM-kilpailuiden historiaa.

Aikuisten oikeata aitoa iloa. Eräiden yhteiskunnallisten näkemysten mukaan elämme spektaakkelin aikakautta. Jälkimodernissa yhteiskunnassa yhä useammin simulaatio korvaa itsekoetun. Tämä koetaan yhä useammin ongelmalliseksi. Penkkiurheilun eriytyminen itseharjoitetusta kuntoliikunnasta on eräs ongelmista.

Veteraaniurheilu on mielenkiintoinen ilmiö. Siinä on yhtä aikaa jotakin aivan uutta ja jotakin hyvin vanhaa. Kulttuuriantropologi Margaret Mead kirjoittaa, kuinka historiallinen kehitys toteutuu yhden sukupolven yli hypäten. Lastenlapsi itsenäistyessään vanhemmistaan palaa isovanhempiensa arvomaailmaan.

Jälkimodernissa yhteiskunnassammekin usein tiedostamattamme palaamme esimoderniin. Se mikä ensikatsomalta näyttäytyy aivan uutena ilmiönä, onkin tarkkaan katsoen uudelleenmuotoiltua traditiota.

Jotakin aivan uutta ja jotakin hyvin vanhaa tarvitaan tulevaisuudessakin, koska molemmat ovat osa elämänkaartamme sekä yksilöinä että yhteiskuntana. Pentti Pönkkö hahmottelee artikkelissaan millaisen roolin 2000-luvun urheiluseurat ja kunnat voisivat ottaa aikuisliikunnan edistämiseksi. Jaakko Heikkinen muistuttaa meitä hauskasti miten hienot ajatuksemme arjen tasolla todellistuvat.

Tämän osaston pisin ja syvin kirjoitus on 70-vuotiaan Inkeri Fältin käsialaa. Siinä moninkertainen veteraanien maailmanmestari kertoo naisten oman urheiluseuran Kuopion Vipinän syntymä- ja kehitysvuosien tarinan. Tämä tarina on tosi ja se sisältää aikuisten oikeata aitoa urheilun iloa.

SVU PÄHKINÄNKUORESSA
Kunto Viiru

Suomen Veteraaniurheiluliitto (SVU) on 40-vuotisen taipaleensa aikana vahvistanut ja monipuolistanut merkittävästi kansallista liikuntakulttuuriamme. Veteraani-ikäiset urheilijat ovat päässeet tasavertaisesti nuorempien ikäluokkien rinnalla järjestäytyneen liikunta- ja urheilutoiminnan piiriin. SVU:n ennakkoasenteita murtava toiminta on saanut laajan hyväksynnän urheiluelämän ja koko yhteiskuntamme piirissä. Tämän on mahdollistanut liiton aktiivinen, pitkäjänteinen ja päämäärätietoinen järjestötyö.

SVU PÄHKINÄNKUORESSA kuvaa neljän artikkelin kautta veteraaniyleisurheilun ja SVU:n kehitystä. Samalla pohditaan veteraaniyleisurheilun ja SVU:n roolia osana liikuntakulttuuria. Viimeisessä artikkelissa luodaan katseet vahvasti myös tulevaisuuteen.

SVU:n kunniapuheenjohtajan Kunto Viirun artikkeli, Veteraaniurheilu luonnillisena osana liikuntakulttuuria, käsittelee sitä, miten yleisurheilu on kehittynyt 1800-luvun alkupuoliskolta alkaen tämän päivän kaikkien ikäluokkien harrastamaksi urheilumuodoksi. Samalla kuvataan veteraaniyleisurheilun kansallista kehityspolkua ja SVU:n kehittymistä kansainväliseksi toimijaksi ja menestyjäksi. Artikkelissa paneudutaan mm. siihen, miten SVU ja Suomen Urheiluliitto (SUL) toteuttavat ja voisivat toteuttaa yhteistoimintaa solmimansa yhteistyösopimuksen mukaisesti. Artikkelissaan Viiru pohtii sitä kuinka lajitoimintaa voitaisiin kehittää niin, että se hyödyttää koko yleisurheiluperhettämme sekä koko yhteiskuntaa.

Riitta Kosken artikkelissa, Veteraaniurheilun organisoituminen ja SVU:n toiminnan kasvu, kuvataan SVU:n toiminnan ja järjestörakenteen kehittymistä. Koski tuo esille sen, miten veteraaniurheilutoiminta on maassamme juurtunut ja voimistunut neljän vuosikymmenen aikana. Artikkelissa kuvataan myös miten SVU on panostanut kunto- ja terveysliikuntaan.

Veteraaniurheilussa toiminnan eettisyys ja arvot ovat korostetussa asemassa. Tämän Kunto Viiru tuo selkeästi esille artikkelissaan SVU:n toiminnan eettisyys ja arvot. Viiru painottaa, että vilpille ja epäurheilijamaisuudelle ei saa antaa sijaa toiminnassa, joka perustuu täydellisesti urheilun reilun pelin henkeen.

SVU:n puheenjohtaja Pia Kemppainen-Kajola viitoittaa artikkelissaan, SVU suuressa aallossa, liiton tulevaisuutta, unohtamatta sitä mistä nykyhetkeen on tultu.