Tätä kirjoitusta kommentoidaan vilkkaasti!
Kansanterveyslaitoksen pääjohtaja, ystäväni professori Pekka Puska saa englantilaisen Rank-säätiön suurpalkinnon. Palkinto on arvoltaan noin 100.000 euroa. Palkinto on myönnetty professori Puskalle hänen työstään suomalaisten ruokavalion muuttamisessa ja tämän muutoksen kansanterveydellisistä vaikutuksista sydän- ja verisuonitautien vähenemiseen.
Olen iloinen siitä, että suomalaista terveysvaikuttajaa arvostetaan. Mediuutiset kertoo Professori Puskan työn pohjan muodostuneen hänen johtamassaan Pohjois-Karjala projektissa, jossa sydän- ja verisuonitautien ehkäisemiseksi pyrittiin erityisesti muuttamaan väestön ruokavaliota. Saatuja kokemuksia on hyödynnetty monipuolisesti koko maassa. Suomalaisten ruokavaliomuutokset ovat olleet niin huomattavia, että väestön veren kolesterolitaso on laskenut yli 20 prosenttia ja myös verenpainetasot ovat laskeneet. Ruokavaliomuutosten seurauksena työikäisten vuotuinen sydäntautikuolleisuus on 1970-luvun alun jälkeen pienentynyt noin 80 prosenttia. Professori Puska ottaa palkinnon tänään (4.2.2008) vastaan Lontoossa.
Minulle tämä Rank-säätiö on aivan tuntematon ja lukuisissa suomalaisissa lehdissä käsiteltävissä jutuissa tähän ei saa lisävalaistusta. Ulkomaan toimittajaystäväni on saattanut tietooni, että Rank-säätiö olisi yhteydessä tähän elintarvikeyritykseen: Rank Hovis McDougall ja kristityistä perusarvoista voimansa ammentavaan Rank Prize Fund'in perustajaan: Lord Rank'iin (1888-1972). En ole aivan varma näistä tiedoista.
Tässä vielä palkinnon perustelut Lontoon murteella:
THE RANK PRIZE FOR NUTRITION
Awarded to
Pekka Puska
For his outstanding contribution to the science of nutrition
Awarded to
Pekka Puska
For his outstanding contribution to the science of nutrition
The link between high blood concentrations of cholesterol and increased risk of obstructive disease of the coronary, cerebral and peripheral arteries has been recognised for a century. For 50 years it has been known that the statistical correlation with coronary risk extended across the whole population range of cholesterol concentrations and that these levels reflected the saturated fatty acid content of the national diet.
In 1972, Professor Pekka Puska took up the challenge of demonstrating in his own country, Finland, with its world record high rate of coronary heart disease, whether blood cholesterol levels could be lowered by altering the national diet and, critically, if coronary risk would be lowered pari passu.
Selecting the worst affected Finnish province of North Karelia, in 1972 Pekka Puska and his team embarked upon a unique example of a whole population intervention, mobilising government and public support, farmers, food manufacturers, schools, voluntary agencies, public relations organisations, written and broadcast media and others. With their support he began a well-organised and sustained research exercise in the attempt to achieve a radical reduction in the fat content of the diet along with other measures such as smoking reduction and blood pressure control.
In the first 5 years, the rate of coronary heart disease mortality in North Karelia fell by one fifth in men aged 36-64, changing little if at all in the rest of Finland. The campaign was then extended to the whole of Finland with similar benefits. Within 25 years, a spectacular reduction of about 80% in national coronary mortality rates was achieved among the working population. The major part of the coronary risk reduction is statistically attributable to the fall in average blood cholesterol concentration.
The North Karelian and Finnish experience has greatly influenced nutrition policy and behaviour the world over and has been responsible for major reductions in deaths and chronic ill health from vascular disease. The clear demonstration of the protective value of lowering blood cholesterol has also opened the way for powerful new medications to reinforce the effect of dietary modification.
Chairman of the Trustees The Rank Prize Funds London, 4th February 2008
Lähtet: Kansanterveyslaitos, 1.2.2008 ja Mediuutiset, 4.2.2008