Pirjo Ilanne-Parikka 9.2.2009

Pirjo Ilanne-Parikka

Sisätautien erikoislääkäri, Diabeteksen hoidon erityispätevyys

Ylilääkäri, Suomen Diabetesliitto

 

Diabeteksen hoito ja hiilihydraattitietoisuus

 

 

Diabetes on syntytavaltaan vaihteleva, monimuotoinen ja yksilöllisesti käyttäytyvä aineenvaihduntasairaus, joka diagnosoidaan kohonneen veren sokeripitoisuuden perusteella. Diabeteksen päätyyppien, tyypin 1 ja tyypin 2 diabetes, lisäksi on useita muita harvinaisempia diabetestyyppejä.

 

Tyypin 2 diabeteksen yleistyminen on yhteydessä lihomista edistäviin elintapoihin, liikunnan vähenemiseen ja ylensyöntiin sekä osittain myös alkoholin käytön lisääntymiseen. Ihmiset saavat ravinnostaan liikaa energiaa suhteessa vähentyneeseen energiankulutukseen. Riippumatta siitä tuleeko liika energia hiilihydraateista vai rasvasta, elimistö varastoi ylimäärän rasvana. Osalla henkilöistä, perintötekijöiden ohjaamana, energiaylimäärä varastoituu rasvaksi erityisesti maksaan ja vatsaonteloon. Tämä heikentää insuliinin vaikutusta kudoksissa ja insuliinin eritystä haimasta, aikaansaa tulehdusreaktioita ja muutoksia sokerin sekä rasvan aineenvaihduntaan.

 

Tyypin 1 diabetes on insuliininpuutosdiabetes. Haiman insuliinia tuottavat solut vaurioituvat autoimmuunitulehduksen seurauksena ja oma insuliinieritys loppuu asteittain.

 

Hoidon lyhyen tähtäimen tavoitteena on oireettomuus, aineenvaihduntahäiriöiden korjaaminen, hyvin sujuva arkipäivä ja hyvä elämänlaatu, pitäen sisällään turhien rajoitusten välttämisen. Pitkän tähtäimen tavoitteena on ehkäistä sydän- ja verisuonisairauksia sekä muita diabeteksen lisäsairauksia ja turvata siten enemmän laadukkaita elinvuosia.

 

Tyypin 1 diabeteksen hoito on insuliinipuutoksen korvaushoitoa, mutta myös terveyttä edistäviin ruokailu- ja liikuntatottumuksiin kannustetaan. Hoidossa pyritään jäljittelemään normaalia insuliinineritystä, jolloin noin puolet pistettävästä insuliinista annostellaan perusinsuliinina ja loput ateriainsuliinina ruuan vaihtelevan hiilihydraattimäärän mukaan. Tyypin 2 diabeteksen hoidon perusta ovat painonhallinta, sopiva syöminen, arkiaktiivisuuden lisääminen ja liikunta sekä lääkehoidot. Elintapahoito ja lääkehoidot ovat toisiaan täydentäviä.

 

Valtakunnalliset hoitosuositukset luovat yleiset linjat hoidolle ja ohjaukselle. Terveydenhuollon ammattihenkilöt soveltavat yleisiä suosituksia yksilöllisesti kunkin potilaan kohdalla. Hoidon tuloksellisuutta arvioidaan seuraamalla painoa, verensokeria ja veren rasva-arvoja ja verenpainetta.

 

Diabetesliiton asiantuntijaryhmän v. 2008 päivittämä ruokavaliosuositus on tarkoitettu kaikille diabeetikoille, riippumatta diabetestyypistä tai iästä. Se sopii myös tyypin 2 diabeteksen ehkäisyyn, kunhan energian saanti ravinnosta on riittävän vähäistä. Suositellun ruokavalion ydinkohdat voi tiivistää seuraavaan:

 

1.      Ei ole yhtä ainoaa tapaa syödä oikein tai yhtä energiaravintoaineiden ”oikeaa” jakaumaa. Äärimmäisyyksiä, kuten joidenkin energiaravintoaineiden tiukkaa rajoittamista, on kuitenkin syytä välttää, koska tällaisen rajoittamisen pitkäaikaisesta turvallisuudesta ja hyödyllisyydestä on toistaiseksi riittämättömästi tietoa.

2.      Ruoan energiamäärä on syytä sovittaa sellaiseksi, että se ylläpitää normaalipainoa tai vähentää ylipainoa. Ylipainoisten kannattaa pienentää kaiken muun ruoan paitsi kasvisten määrää.

3.      Kannattaa pyrkiä kohtuullisen säännölliseen ateriarytmiin, 3-5 syömiskertaan päivässä, jolloin ruokamäärän ja verensokerin hallinta helpottuu.

4.      On tarpeen pitää huolta rasvan laadusta mm. käyttämällä kasviöljyjä sekä niitä sisältäviä tuotteita ja kalaa.

5.      Diabeetikon ruokavalioon kuuluu runsaskuituisia, hiilihydraatteja sisältäviä ruokia. Hiilihydraatit jaetaan eri aterioille, ja niiden määrä ja laatu valitaan siten, että saavutetaan mahdollisimman hyvä veren sokeritasapaino pitkän ajan kuluessa. Systemaattinen pienen glykemiaindeksin ruokien valitseminen vaikuttaa suotuisasti sokeritasapainoon.

6.      Viljatuotteista kannattaa valita käyttöön valmisteita, jotka sisältävät mahdollisimman paljon täysjyväviljaa sekä kuituja. Vihanneksia, juureksia, marjoja ja hedelmiä on hyvä syödä yhteensä vähintään puoli kiloa päivässä.

7.      Myös liikunta tukee ruokavalion rinnalla painonhallintaa ja hyvinvointia kokonaisuutena sekä auttaa korjaamaan aineenvaihduntahäiriöitä.

 

Käytännössä diabeetikot arvioivat itse ruokailu- ja liikuntatottumuksiaan ammattilaisten kanssa. Heitä neuvotaan vähentämään erityisesti kovan rasvan, suolan ja runsaasti sokeria sekä nopeasti imeytyviä hiilihydraatteja sisältävien tuotteiden määrää ja lisäämään kuitupitoisia ruokia. Monipuolisesta arkiruokailusta huomattavasti poikkeavan ruokavalion noudattaminen ei yleensä onnistu pitkäjännitteisesti. Ohjauksessa korostetaankin pieniä, päivittäisiä ja pysyvämpiä muutoksia, jotka pidemmällä aikavälillä johtavat pitkäaikaiseen tulokseen.

 

Tyypin 2 diabeetikoiden tulee siten olla hiilihydraattitietoisia ja arvioida syömisensä vaikutusta aineenvaihduntaan. Tyypin 1 diabeetikoiden on tarpeen laskea hiilihydraattien määrä ateriakohtaisesti, jotta ateriainsuliinin oikea annostelu onnistuu.

 

Ihminen on psykofyysinen kokonaisuus ja elää tietyssä kulttuurissa ja sosiaalisessa ympäristössä. Ruokavalioon liittyvät asiat ovat yleensä hyvin henkilökohtaisia, ja käyttäytymistä ohjaavat usein enemmän ympäristö ja tunteet kuin rationaalinen ajattelu. Ruokavalinnat ovat myös ekologisia ja taloudellisia valintoja.

 

Diabeteksen hoito on kehittynyt, monipuolistunut ja yksilöllistynyt huomattavasti 10-20 vuoden aikana. Myös pitkäaikaiset hoitotulokset ovat muuttuneet erittäin suotuisasti eli lisäsairaudet ovat vähentyneet ja diabeetikot elävät aikaisempaan iäkkäämmiksi. Yleisellä tasolla en näe syytä palata takavuosien hoito-ohjeisiin. Tavoitteena on hoitosuositusten viitoittamana räätälöidä hoito potilaslähtöisesti ja yksilöllisesti niin ruokavalion, liikunnan kuin lääkehoitojen suhteen.

Matti Uusitupa 9.2.2009

Matti Uusitupa, LKT, professori, rehtori

Pohjoismaisen (NoCE) Food and Nutrition huippuyksikön SYSDIET-konsortion johtaja

Kuopion yliopisto

 

Laadulla on merkitystä niin rasvojen kuin hiilihydraattien kohdalla

 

Ravitsemussuositukset perustuvat vankkaan tutkimustietoon epidemiologisista, kokeellisista ja pitkäkestoisista interventiotutkimuksista. Suosituksissa huomioidaan myös kulttuurilliset, taloudelliset ja entistä enemmän myös ekologiset tekijät. Ne on tarkoitettu terveelle väestölle, mutta useimpien kroonisten tautien ehkäisyyn ja hoitoon perustuvat suositukset noudattelevat yleisiä ravitsemussuosituksia. Siten sydän- ja verisuonitautien, diabeteksen, tiettyjen syöpämuotojen ja muistihäiriöiden ehkäisyn suositukset ovat yhteneväisiä. Nykysuosituksissa korostetaan niin rasvan kuin hiilihydraattien laatua.

 

Eurooppalaiset diabeteksen ehkäisyn ja hoidon suositukset ovat muutaman vuoden takaa. Niitä ollaan parhaillaan uusimassa. Jo niissä huomioitiin rasvan ja hiilihydraattilähteiden erojen merkitys.

 

Laihdutusdieettien koostumus voi vaihdella. Kalorirajoitus ja liikunnan lisääminen laihduttavat riippumatta energiaravintoaineiden suhteellisesta osuudesta. Tehokkain tapa pudottaa painoa on erittäin niukkaenergiset ruokavaliot. Ongelma on laihdutustuloksen pysyvyys. ”Dieetit” ymmärretään väliaikaisiksi. Siirtyminen niin sanottuun normaaliin ruokavalioon on ongelma.

 

Diabetesepidemia ei johdu nykysuosituksista, jotka korostavat tyydyttyneen ja trans-rasvahappojen haitallisuutta valtimotautien kannalta. Useissa epidemiologisissa tutkimuksissa on todettu runsasrasvaisen ja runsaasti tyydyttynyttä rasvaa sisältävän ruokavalion, vähäisen liikunnan, energiatiheän ruokavalion, niukasti ravintokuitua sisältävän ruokavalion ja ruokavalion, jonka GI tai GL on suuri, lisäävän diabetesriskiä. Sen sijaan hiilihydraattien määrä sinänsä ei ole lisännyt diabetesriskiä.

 

Suomalaisessa diabeteksen ehkäisytutkimuksessa, joka on parhaiten dokumentoitu pitkäkestoinen ja suuri interventiotutkimus patsi IGT:n myös metabolisen oireyhtymän (suurimmalla osalla MS) suhteen saavutettiin 58 %:n diabetesriskin pienentyminen nykysuosituksien mukaisella ruokavaliolla. Tulos säilyy ainakin 10 vuotta. Hyvää tulosta ennusti dieetin runsaskuituisuus ja rasvan määrän vähäisyys. Insuliiniherkkyys parani sitä enemmän, mitä enemmän paino laski. Myös veren rasva-arvot korjaantuivat, ja verenpaine ja hCRP sekä Il-6 laskivat sekä veren fibirinolyyttinen aktiviteetti korjaantui. KANWU-tutkimuksessa, joka tehtiin viidessä keskuksessa Euroopassa ja Australiassa kovan rasvan korvaaminen pehmeällä rasvalla (rypsi-tai oliiviöljy) paransi insuliiniherkkyyttä ja korjasi seerumin lipidejä. Kuten muissa tutkimuksissa omega-3-rasvahapot vaikuttivat TG- tasoja alentavasti sekä paastossa että aterian jälkeen. Paljon huomiota saaneessa NEJM:ssä kesällä 2008 julkaistussa tutkimuksessa hiilihydraattirajoitus oli maltillinen ns.  Atkins-dieettiryhmässä. Painon laskun suhteen hiilihydraattirajoitus toimi ”parhaiten” ainoastaan miehillä. Naisilla ja diabeetikoilla Välimeren dieetti osoittautui parhaaksi niin laihdutuksen kuin diabeteksen hoidon kannalta. En usko, että terveen väestön ruokavaliosuosituksia voidaan juuri muuttaa nykytiedon valossa. Rasvan laatuun on edelleen kiinnitettävä huomiota, samoin korostettava ”hyvien” hiilihydraattilähteiden merkitystä, joita ovat hedelmät, marjat, juurekset, vihannekset ja kokojyväviljatuotteet. Peruna on suomalaista perusruokaa, jonka käyttö tulisi rajoittua pääosin pääaterioille. Hiilihydraattien osalta kannattaa suosia niitä hiilihydraattilähteitä, joilla on pieni GI. Myös annoskokoon on kiinnitettävä huomiota, jotta vältetään suuret aterianjälkeiset insuliinitasojen nousut, jotka voivat olla haitallisia pitkällä aikavälillä. Nutrigenetiikka ja –genomiikka tuovat uutta tietoa ravinnon ja terveyden välisiin yhteyksiin.

 

Kirjallisuutta Tuomilehto J ym. NEJM 2001, Vessby B ym. Diabetologia 2001, Uusitupa M ym. Diabetes 2003, Mann JI NMCD 2004, Hämäläinen H ym. Diabetologia 2005, Lindström J Diabetologia 2006, Lindström J Lancet 2006, Kallio P Am J Clin Nutr 2007, Shai ym. NEJM 2008, Herder C Diabetologia 2009   

Juhani Tevrén 9.2.2009

Juhani Tevrén

kiropraktikko (DC), Länsi-Turunmaa (Parainen)

 

Käsitykseni vähähiilihydraattisen ruokavalion eduista

 

Kohta 56–vuotiaana kerron teille, että 2006 kesällä aloitin kuntoliikunnan uudelleen, suorituskykyni parantamiseksi ja painon alentamiseksi. Tunsin itseni jonkin verran väsyneeksi, erityisesti ruokailun jälkeen. Ymmärsin, että sukurasitteet koputtavat ovelle, koska lähisuvussani esiintyy molempia diabetes tyyppejä, 1 ja 2.

 

Tietoa terveydestä minulla on, ja on ollut, ammattini ja opiskelujeni kautta, mutta eri syistä en kuitenkaan omalla kohdallani ole löytänyt ”aikaa” ja ”asennetta” toteuttaa pysyvää ruokavaliomuutosta.

 

Olen tehnyt erilaisia yrityksiä painon alentamiseksi, mutta pysyvä muutos on kuitenkin jäänyt saavuttamatta. Liikuntamuotona olen suhteellisen säännöllisesti harrastanut kävelyä vuodesta 1995, mutta huomasin että on tehtävä jotakin enemmän. 

 

Ryhdyin vuonna 2006 käyttämään selvästi vähemmän leipää, perunaa ja pastaa. Havaitsin nimittäin, että saan ravinnosta liikaa hiilihydraatteja. Leipä oli iso ongelma, sillä leipä on maistunut lapsesta asti ja sitä on kehotettu syömään. Sitä on kulunut periaatteessa joka aterialla. Leipä on aiheuttanut minussa ajoittain melkein himon kaltaisia tunteita jolloin sitä on pitänyt saada lisää.

 

Kaikki jotka tietävät terveydestä jotain, tietävät kuidun tärkeyden suolen toiminnalle ja verensokerin tasapainolle. Minulle leivästä oli tullut melkein tärkein kuidun lähde.

 

Vuonna 2007 vähensin yhä enemmän hiilihydraattien saantiani. Lisäsin ruokavaliooni hyvälaatuisia proteiineja ja rasvoja. Liikunta säilyi edelleen olennaisena osana päiväohjelmaani ja nuoruuden ”punttiharjoitukset” palasivat kuvioihin. Näin toimien koin pitkiin aikoihin myönteisimpiä hetkiä elämässäni ja painokin aleni.

 

Leipä ja peruna jäivät kokeilussa kokonaan pois. Samoin jäivät pois makeiset, vähärasvaiset jogurtit ja pullat. Ennen söin 200–300 grammaa ruisleipää päivässä kuidun saannin takia. Nykyään saan kuidun kasviksista, pähkinöistä, pellavansiemenrouheesta ja kauraleseistä.

Ei ole enää näläntunnetta. Se johtuu ilmeisesti vähemmistä hiilihydraateista ruokavaliossani ja kylläisyyden tunteen tuovat nauttimani proteiinit. Oloni virkistyi huomattavasti eikä aterian jälkeistä väsymystä ollut entiseen tapaan.

 

Sukutaustani huomioiden olen syönyt vuosikausia kalatuotteita ja käyttänyt lähes päivittäin omega-3 ravintolisiä. Kalan syönti virkistää minua, tuntuu aina hyvältä ja oikealta syödä kalaa. Näen tämän parantuneen vireystasoni myös verensokerimittarin lukemissa. Myös veren rasva-arvot ovat parantuneet vähennettyäni hiilihydraatteja.

 

Puoli vuotta tiukemmalla hiilihydraattirajoituksella johti 10 kg painonpudotukseen. Kaiken kaikkiaan paino on nyt pudonnut noin 16 kg, silti painan vielä noin 100 kg ja olen 182 cm pitkä.

 

Liikunnan ja voimaharjoittelun koen erityisen tärkeäksi diabeetikolle. Lisääntynyt lihasmassa auttaa koholla olevan verensokerin hoidossa. Sokeria kuluu enemmän lihaksissani.

 

Olen seurannut hiilihydraattikeskustelua mielenkiinnolla ja olen erityisen iloinen, että tällainen tilaisuus on voitu järjestää. On tärkeää välttää nopeasti sokeristuvia hiilihydraatteja, koska ne ovat vaarallisia erityisesti silloin kun meillä on insuliiniresistenssi. Taannoinen italialaistutkimus osoittaa, että verensokerin jäädessä insuliiniresistenssin johdosta liian korkeaksi, sokeri joutuu esimerkiksi maksasolujen käsiteltäväksi. Tämä saattaa olla edesauttamassa rasvamaksan syntyä. Hiilihydraattien laadulla saattaa siis olla merkitystä.

 

Ymmärrän, että verensokerin ja insuliinin hallinta ovat onnistuneen painonhallinnan edellytys. Kun syön tasapainoisesti kolmea energiaravintoainetta, hiilihydraatteja, proteiinia ja rasvaa, silloin insuliinitasoni pysyy oikealla tasolla.

 

Henkilökohtaisesti pidän tärkeimpänä asiana hiilihydraattien seurannassa omaa henkilökohtaista olotilaani! Kun pysyn virkeämpänä, minulla on paljon helpompi ohjata syömisiäni ja jaksan paremmin liikkua.

Pekka Puska kommentti 9.2.2009

Pekka Puska

 

Keskustelutilaisuus Suomen Akatemiassa 9.2.2009

kommentteja ravintokeskusteluun (vähähiilihydraattisesta ruokavaliosta)

 

Miksi väestö lihoo?

Väestö lihoo, kun liikutaan liian vähän suhteessa ruuan energiamäärään (kalorit), ja muutenkin ravitsemussuosituksia noudatetaan kovin puutteellisesti.

 

Meneekö nykyisillä suosituksilla huonosti?

Vaikka suosituksia noudatetaan puutteellisesti ja on ravintoon liittyviä ongelmia, on ruokavalio monessa suhteessa (rasvan laatu, suola, kasvikset ym.) parantunut: ja suomalainen kansanterveys on viime vuosikymmeninä kohentunut erittäin paljon: ikävakioitu kuolleisuus on tavattomasti vähentynyt, elinikä pidentynyt noin 10 vuotta ja lisävuodet ovat pääsääntöisesti terveitä.

 

Vaikuttavatko kaupalliset intressit suosituksiin? Ei lainkaan. Toki kaupalliset tahot pyrkivät käyttämään erilaisia suosituksia ja tutkimustuloksia omiin tarpeisiinsa.

 

Sami Uusitalo 9.2.2009

Sami Uusitalo

Diplomi-insinööri, Vantaa

 

Menestystarinani ja miksi minä olen pettynyt viranomaisten ravitsemus- ja laihdutusohjeisiin.

 

 

Olen nyt 36-vuotias. Painoni on n. 97 kg ja pituuteni 183 cm. Pahimmillaan olen painanut vuoden 2006 loppupuolella n. 117 kg.

 

Tein ensimmäisiä laihdutusyrityksiä reilun kymmenen vuotta sitten kun painoni oli n. 90 kg. Pidin itsestään selvänä rasvan vähentämistä ja näinhän ne terveydenhoitajat ja lääkäritkin suosittelivat. Minulle ei tullut mieleenkään kyseenalaistaa näitä ohjeita.

 

”Vähän rasvaa” –linjalla minulla oli alituiseen nälkä. Olo oli heikko kaikin puolin ja minulla oli merkittävästi esim. närästystä. Paino saattoi hetkellisesti pudota, mutta nousi kuitenkin aina uusiin ennätyksiin.

 

Kesäkuun alkuun -07 olin ohimennen kuullut Atkinssistä tai rasvoja suosivista ruokavalioista. En ollut asiaan kuitenkaan lainkaan perehtynyt.

 

Aloitin asiaan perehtymisen tarkemmin tuolloin kesäkuussa -07. Kimmokkeena oli ystäväni ja hierojani kanssa käymä keskustelu ravinnosta. Ystäväni, entinen SE-uimari, oli vahvasti sitä mieltä, että hiilihydraatteja suositaan aivan liikaa ja viljatuotteet (myslit yms.) ovat vihonviimeistä mitä tulisi suuhunsa laittaa. Hän myös ehdotti minulle laihduttamista hiilihydraatteja vähentämällä.

 

Kiinnostuin asiasta ja käytin asiaan perehtymisessä parhainta minulle suotua taipumusta eli laskutaitoa. Marssin tietokoneeni ääreen ja tein yksinkertaisia vertailuja vahvasti rasva- ja proteiinipitoisten ruoka-aineiden ja hiilihydraattipainotteisten välillä. Tulos oli musertava. Ymmärsin muutamalla laskuesimerkillä mistä lihavuuteni kasvu oli johtunut. Olin syönyt aivan liikaa viranomaisten tuputtamia hiilihydraatteja leivän, perunan, pastan, myslien jne. muodossa.

 

Mielestäni kuka tahansa voi vakuuttua hiilihydraattien rajoittamisen tuomista eduista painonhallintaan tekemällä näitä samoja vertailuja. Otetaanpa esim:

 

Kaksi keitettyä kananmunaa

Vs.

Kahvikupillinen mysliä ja 2 dl rasvatonta maitoa

 

Molemmissa aterioissa on n. 170 kcal. Mielestäni on täysin itsestään selvää, että ensimmäinen vaihtoehto vie nälän paremmin pois ja ruokapöytään täytyy marssia huomattavan paljon myöhemmin kuin jälkimmäisessä tapauksessa. Tein myös vertailuja esim. poronlihan ja leivän välillä.

 

Havaitsin, että jättämällä perunan, riisin, pastan kokonaan pois ja vähentämällä leipää sekä korvaamalla nämä esim. kananmunilla ja lihalla pääsisin selkeään energiavajeeseen. Margariinin jätin kokonaan pois. Söin 0-5 leipäpalasta päivässä voin kanssa. Söin kasviksia ja hedelmiä. Hedelmissä tosin väistelin esim. banaania ja muita makeahkoja hedelmiä. Poisjätettävien listalla olivat esim. mehut ja jauhoiset ruoat.

 

Painoni romahti muutamassa kuukaudessa n. 10 kg. En tuntenut lainkaan olevani dieetillä. Koskaan ei ollut nälkä ja kun nälkä yllätti menin syömään. Söin ruokia joiden mausta pidin. En pitänyt ehdotonta linjaa ja esim. söin, kakkua jos joku sitä jossain tarjosi.

 

Painonpudotus on ollut alun jälkeen hitaampaa, mutta hivuttautuu hiljakseen alaspäin tai pysyy samassa.

 

Olen syönyt usein esim. pekonia ja kananmunia, siis lisännyt tyydyttyneen rasvan sekä kolesterolin osuutta ruokavaliossani. Muutos entisen nähden on erittäin selkeä ja merkittävä. Tästä huolimatta kaikki veren rasva-arvoni paranivat kun kävin ne yhdeksän kuukauden päästä ruokavaliomuutoksesta mittauttamassa. Olisiko näissä rasvateorioissa kyseenalaistamisen ja uudelleen arvioinnin paikka ?!

 

Kauhulla luen viranomaisten ohjeita. Ne lihottavat ihmisiä. Tässä on koko lihavuusepidemian syy. Rasvojen imurointi on vienyt pois nälänhallinnan. Ns. napostelukulttuuri johtuu juuri näistä umpikieroista ”rasvat pois” –ohjeista. Ihmisten nälkä ei koskaan ko. keinolla tyydyty. Minun käy todella sääliksi ylipainoisia lapsia, joita kidutetaan alituisessa näläntunteen noidankehässä. Heidän elimistönsä huutaa rasvaa jota ei ikinä anneta. Todella pahalta tuntuu.

Pekka Puska kommentti 9.2.2009

Pekka Puska

 

Keskustelutilaisuus Suomen Akatemiassa 9.2.2009

kommentteja ravintokeskusteluun (vähähiilihydraattisesta ruokavaliosta)

 

Rasva vai hiilihydraatit?

Molempien kohdalla on kysymys laadusta. Niitä ei voi niputtaa yhteen. Rasvan kohdalla tulee vähentää tyydyttyneen (kovan) rasvan saantia ja turvata riittävä tyydyttymättömän (pehmeän) rasvan saanti. Hiilihydraattien kohdalla ns. hitaasti imeytyvät tai kompleksit hiilihydraatit (kokojyväviljatuotteet ym.) ovat hyödyllisiä, kun taas sokerien saantia pitäisi rajoittaa.

 

Kolesterolilääkitys vai ravinto?

Kolesterolia alentavia lääkkeitä tarvitaan sydänpotilailla ja henkilöillä, joilla on erityisen korkea valtimosairauksien riski. Koko väestöä ajatellen luonnollinen ja tehokas tapa hallita veren kolesterolia on ruokavalio. Se on myös tärkeä lääkityksen täydentäjänä.

 

Pasi Saario 9.2.2009

Pasi Saario

kemisti, FM, Kaarina

 

Maksan rooli metabolisessa oireyhtymässä

 

Mikä on metabolinen oireyhtymä?

 

Metabolinen oireyhtymä on hyvin yleinen aineenvaihdunnan häiriö tila. Sen keskeisimmät tunnusmerkit ovat vyötärölihavuus ja siihen liittyvä maksan insuliiniresistenssi. Ylipaino ei ole suoraan merkki metabolisesta oireyhtymästä, vaan ongelmat näyttävät liittyvä liialliseen viskeraali- eli sisäelinrasvan  määrään. Tästä on seurauksena se, että jo noin 10%:n pysyvällä laihtumisella on  merkittäviä terveyshyötyjä metabolisen oireyhtymän kannalta.

Oireyhtymään liittyvä viskeraalirasva sijaitsee vatsalihasten alla sisäelinten ympärillä ja se on suorassa yhteydessä maksaan porttilaskimon kautta. Porttilaskimo sijaitsee ruuansulatuselimistön ja maksan välissä, ja sitä kautta imeytyvät vesiliukoiset ravintoaineet kuten sokerit ja aminohapot. Ravinnosta imeytyvät rasvaliukoiset rasvahapot ja vitamiinit kuljetetaan toista reittiä maksan ohi. Ravinnon rasvojen osalta maksan tehtäväksi jää rasvaliukoisten ravintoaineiden kuljettamiseen käytettävien kylomikronien ja niihin jääneiden ravintoaineiden vastaanottaminen.

Viime vuosina on vahvistunut yhteys maksan insuliiniresistenssin, viskeraalirasvan sekä maksan rasvoittumisen välillä. Maksaan kertyvä rasva näyttäisi lisäävän sen insuliiniresistenssiä ja siten järkyttävän elimistön sokeri- ja rasva-aineenvaihdunnan tasapainoa. Voidaankin todeta että nämä kolme yhdessä saavat aikaan muut oireyhtymään liittyvät terveysongelmat, joista merkittävin kansanterveydellisesti lienee tyypin 2 diabetes.

 

Tyypin 2 diabetes on tila, joka syntyy kun maksan insuliiniresistenssi heikkenee niin paljon, että insuliini ei pysty enää kontrolloimaan verensokeria normaalisti ja tuloksena on kiihtynyt sokerin valmistaminen ja vapauttaminen maksasta insuliinin vastahormonien vaikutuksesta (kortisoli ja glukagoni). Kohonnut verensokeri johtaa myös lisääntyneeseen insuliinin eritykseen ja tutkimuksissa insuliinin erittyminen onkin todettu hyväksi mittariksi maksan rasvoittumiselle. Kohonnut insuliini häiritsee rasvojen vapautumista rasvakudoksesta vaikeuttaen elimistön siirtymistä rasvan käyttöön ruokailujen välillä.

 

Maksan rasvoittuminen (NAFLD) on yleistynyt yhdessä kasvavien T2D lukujen kanssa ja syyllisenä siihen on pidetty mm. liiallisen rasvaisen ruuan syömistä, vähentynyttä liikuntaa sekä lisääntynyttä sokerien käyttöä erityisesti juomissa. Mielenkiintoinen asia on se, että vaikka rasvamaksa onkin yleisenä sairautena aika uusi, niin alkoholin käyttöön liittyvästä rasvamaksasta on kertynyt jo runsaasti tietoa. Voisiko sieltä löytyä tietoa, jolla saamme lisäselvyyttä rasvamaksan syntyyn myös niillä henkilöillä, jotka eivät alkoholia käytä?

 

Eräs aineenvaihdunnallisesti mielenkiintoinen ja keskustelua herättänyt ravintoaine, jonka käyttö elintarvikkeissa on parin viimevuosikymmenen aikana kasvanut hurjasti, on fruktoosi. Fruktoosi on monessa mielessä hyvin mielenkiintoinen sokeri, sillä elimistö ei pysty käyttämään sitä sellaisenaan, vaan se käsitellä maksassa. 

 

Fruktoosin yhtäläisyydet alkoholin (EtOH) kanssa ovat suorastaan hämmentäviä. Molemmat:

 

- käsitellään maksassa ja niiden biokemia on hämmästyttävän samankaltaista

- saavat aikaan maksasairauden runsaasti nautittuna ja kummallakin se näyttää liittyvän reaktiivisten aldehydien lisäämään oksidatiiviseen stressiin maksakudoksessa

- ovat kohtuullisesti käytettynä terveyttä edistäviä esim. lisäten HDL-kolesterolin määrää

 

Voisiko kasvaneella fruktoosin käytöllä olla suora yhteys lisääntyneeseen ylipainoon ja tyypin 2 diabetekseen?

 

Insuliiniresistenssin seurauksena insuliinin hillitsevä vaikutus maksaan vähenee, jolloin maksa herkistyy insuliinin vastahormonien vaikutukselle. Tavallisimmat näistä ovat glukagoni ja kortisoli. Glukagonin funktiona on vapauttaa maksaan varastoitunutta sokeria.  Kortisoli puolestaan aktivoi maksassa glukoneogeneesiä sääteleviä geenejä samalla lisäten lihaskudoksen kataboliaa. Tyypin 2 diabeteksessa tämä johtaa maksan glykogeenivarastojen liialliseen täyttymiseen, mistä on seurauksena ongelmat ruuan jälkeisen verensokerin käyttäytymisessä sekä maksan de novo lipogeneesissä. Tyypin 2 diabeetikon maksa tuottaa tavallista enemmän de novo rasvaa ja lisäksi insuliinin kontrolli rasvaisten VLDL(1):ien erittymiseen on heikentynyt. Tästä on seurauksena veren rasva-arvojen heikkeneminen: triglyseridit kohoavat, HDL laskee ja pienen tiiviin LDL:n määrä kasvaa.

 

Kortisoli on myös erityisesti stressitilanteessa erittyvä hormoni ja sen vuoksi myös stressiin liittyvät terveysongelmat, kuten lisääntynyt sydän- ja verisuonitautiriski, voisi selittyä kortisolin kiihdyttämän lipolyysin (FFA), proteolyysin (aminohapot) ja glukoneogeneesin kautta. Mielenkiintoinen yksityiskohta on, että viskeraalirasvakudoksessa on muita rasvakudoksia enemmän kortisoni reseptoreja. Stressi tilanteessa tämä johtaa tilanteeseen jossa insuliinin lipolyysiä hillitsevä vaikutus viskeraalikudokseen heikkenee. Metabolisessa oireyhtymässä ongelmana on juuri ektooppisen vatsarasvan liiallinen lipolyysi, joka voisi kertoa epätasapainosta kortisoli/insuliini-akselilla.

Keskivartalolihavuudesta kärsiville henkilöille kova stressi on erityisen hankala. Tällaisessa tilanteessa on huono ajatus siirtyä vähän rasvaa ja runsaasti hiilihydraatteja sisältävään ruokavalioon, sillä sen seurauksena aineenvaihdunta siirtyy rasvojen sijasta käyttämään yhä enemmän aminohappoja verensokerin ja energiatason ylläpitämiseen. Pääosin aminohapoista tapahtuvan glukoneogeneesin kiihtymisestä on seurauksena HDL-kolesterolin alenemisen lisäksi kolesterolin takaisin kuljetuksen häiriintyminen (ABCA1). Tämä stressihormonivälitteinen aineenvaihdunnan tila yhdistettynä ravintorasvoihin keskittyvään interventioon voisi selittää esimerkiksi Helsinki Business Men-tutkimuksen yllättävän tuloksen sekä piikin Pohjois-Karjalan sydänkuolleisuudessa projektin alkuaikoina.

 

Stressistä kärsivällä henkilöllä sekä verensokeri että insuliini ovat koholla. Jos tällaisessa tilanteessa siirrytään vähärasvaiseen ruokavalioon, niin siitä on seurauksena lihaskatabolian ja de novo lipogeneesin kiihtyminen sekä verensokerin kohoaminen ja nämä yhdessä lisäävät huomattavasti sydän- ja verisuonitautien riskiä. Rasvainen ruoka helpottaa stressaantuneen elimistön tilannetta usealla eri tavalla 1) Ravinnon rasvojen mukana tuleva glyseroli vähentää aminohappojen käyttöä energiaksi samalla aktivoiden kilpirauhasen toimintaa  2) tyydyttyneet rasvat parantavat kolesterolitasapainoa (LDL va. sdLDL) ja mahdollistavat turvallisen kuljetusalustan kolesterolin kuljetukselle sitä tarvitseviin kudoksiin. 3) kilpirauhasen toiminta aktivoi maksan ketogeneesiä, jolloin muodostuva β-hydroksibutyraatti korvaa osan elimistön tarvitsemasta glukoosista vähentäen glukoneogeneesin tarvetta edelleen 4) kilpirauhasen toiminta aktivoi myös kolesterolista tapahtuvaa hormonisynteesiä (SREBP-2), josta on seurauksena maksan LDL-reseptorien aktivoituminen ja seerumin LDL-kolesterolipitoisuuden lasku.

 

 

Edellä kerrottuun pohjautuen voisi metabolisen oireyhtymän ja tyypin 2 diabeteksen hoidossa olla hyötyä ruokavaliosta, joka

1) vähentää erittyvän insuliinin määrää

                      -lipolyysi rasvakudoksesta paranee

 

2) sisältää riittävästi hyviä eläin- tai kasvirasvoja, jotka aktivoivat kilpirauhasen toimintaa ja siten rasvan käyttöä energiaksi

-maksan β-oksidaatio paranee

3) ei estä vaan ennemmin aktivoi kolesterolin poistamista verisuonen pinnasta

- lisää HDL-kolesterolin määrää ja vähentää ABCA1:n toimintaa inhiboivien karbonyyliyhdisteiden  muodostumista.

4) vähentää maksasolussa syntyvän de novo rasvan määrää

- sisältää vain vähän sokeria, alkoholia ja tärkkelystä

5)  nostaa HDL-kolesterolin pitoisuutta

- hyvä lipolyysin kontrolli

 

6) hillitsee lihaskataboliaa

- erityisesti ylipainoisille vanhuksille lihasmassan säilyminen on erittäin tärkeää

 

Painonhallinnassa voisi olla hyötyä ruokavaliosta, joka pitää hyvin nälkää ja mahdollistaa pitkät ruokailuvälit.

 

 

Tuoreita tutkimuksia vähähiilihydraattisesta ruokavaliosta

 

Viime kesäkuussa julkaistiin keskustelua herättänyt tutkimus, ns. israelilaistutkimus (N Engl J Med 2008;359:2169), jossa tarkasteltiin hiilihydraattien rajoittamisen vaikutusta laihtumiseen ja aineenvaihdunnallisten häiriöiden korjaamiseen. Tarkastelun kohteena olivat kolme ruokavaliota: perinteinen vähärasvainen ja vähäkalorinen laihdutusruokavalio, vähäkalorinen välimeren ruokavalio sekä hiilihydraatteja rajoittava ja rasvojen käyttöä painottava vähähiilihydraattinen dieetti, joka perustui tunnettuun Atkinsin dieettiin. Hiilihydraattien rajoittamiseen perustuva ruokavalio tuotti muita parempia tuloksia seuraavilla seuratuilla mittareilla: painonkehitys, HDL kolesteroli, triglyseridit, LDL kolesteroli, kokonaiskolesterolin ja HDL kolesterolin suhde, C-reaktiivinen proteiini (CRP), adiponektiini ja leptiini. Lisäksi ei-diabeetikkojen insuliiniherkkyys ja paastoinsuliini alenivat eniten hiilihydraatteja rajoittavassa ryhmässä. Tutkimuksessa mukana oli myös diabeetikkoja,  joilla Atkinsiin pohjautuva ruokavalio alensi merkitsevästi ns. pitkää sokeria (glykolysoitunut hemoglobiini, HbA1c) kahteen muuhun ruokavalioon verrattuna. Hiilihydraatteja rajoittava ryhmä vaihtoi lähtötilanteen viljan ja sokereiden hiilihydraateista n. 10 E% rasvaan eikä kaloreita rajoitettu tutkimuksen aikana, joten henkilöt saivat syödä aina kun oli nälkä.

Runsaasti eläinrasvaa ja kolesterolia sisältävää ruokavaliota pidetään syypäinä länsimaita vaivaaviin sydänsairauksiin, ylipainoon ja tyypin 2 diabetekseen. Edellä mainitussa tutkimuksessa saadut tulokset kuitenkin antavat perustellun syyn epäillä hypoteesin paikkansa pitävyyttä. Israelilaistutkimuksen tulokset eivät ole edes ensimmäisiä vastaavia, vaan samansuuntaisia tuloksia on saatu aiemminkin ja myös jo sen julkaisun jälkeen. Miten kaloreita rajoittamaton enemmän tyydyttynyttä eläinrasvaa ja kolesterolia sisältävä ruokavalio voi laihduttaa tehokkaimmin ja toisaalta tuottaa parannusta tulehdusarvoissa sekä veren rasva-, kolesteroli- ja sokeriarvoissa perinteisiä erittäin sydänystävällisinä pidettyjä ruokavalioita paremmin? Voi olla vaikea ymmärtää miksi runsaimmin ravinnon kolesterolia sisältävällä ryhmällä nähdään suurimmat mitattavat hyödyt sydänsairausriskin pienentämisessä?

 

Vuoden 2008 alkoi jo Suomessakin näkyä hiilihydraatteihin liittyvää kirjoittelua, joissa tunnustettiin nopeasti imeytyvien hiilihydraattien haitalliset vaikutukset nälänhallintaan. Nälänhallinta on painonhallinnan avainkysymys. Nopeasti imeytyvästä hiilihydraatista seuraa liiallinen insuliinin eritys, joka johtaa liian alhaiseen verensokeriin. Alentunut verensokeri ilmoittaa itsestään nälkänä, heikotuksena ja väsymyksenä. Tämän seurauksena on ryhdytty suosittelemaan matalamman glykeemisen indeksin elintarvikkeita, joita ovat esimerkiksi ruisleipä, joka rakenteensa vuoksi sulaa vaaleita leipiä hitaammin vapauttaen siten energiaa tasaisemmin.

 

Vuoden lopulla julkaistiin kaksi tutkimusta, joista toisessa verrattiin vähäkuituisen korkean GI:n ja runsaskuituisen matalan GI:n omaavia ruokavalioita (JAMA. 2008;300(23):2742-2753). Toisessa verrattiin matalan glykeemisen indeksin ruokavaliota sekä hiilihydraatteja rajoittavaa runsaammin rasvaa sisältävää ketogeenista ei-glykeemistä ruokavaliota (Nutrition & Metabolism 2008, 5:36). Molempien tutkimusten henkilöt olivat tyypin 2 diabeetikkoja ja tutkimuksissa tarkasteltiin ruokavalioiden tehoa sairauden hoidossa sekä aineenvaihdunnan tasapainon palauttamisessa. Tuloksista nähdään, että runsaammin rasvaa sisältänyt ketogeeninen dieetti sai aikaan suurimman painon pudotuksen, alensi eniten pitkää verensokeria kuvaavaa HbA1c:tä, tuotti suuriman nousun HDL-kolesterolin määrään ja alensi eniten triglyseridejä. Lisäksi  ApoB/ApoA –suhde parani selvästi eniten vähähiilihydraattisella ruokavaliolla ja myös verenpaineen lasku (sekä ylä- että alapaine) oli suurin vähähiilihydraattisella ruokavaliolla. Tutkimustulosten vertailu esitetty seuraavilla sivuilla:

 

Eikö näiden uusien tutkimusten tuloksia voisi käyttää hyödyksi myös suomalaisten metabolisesta oireyhtymästä ja tyypin 2 diabeteksesta kärsivien hoidossa?

Anssi Manninen 9.2.2009

Anssi Manninen

 

Terveystieteiden maisteri, liikuntalääketiede pääaineena, Oulu

 

Käsitykseni hiilihydraattirajoituksen eduista

 

 

Ruokavalion hiilihydraattimäärän rajoittamisesta on hyötyä erityisesti ylipainoisille, diabeetikoille ja metabolista syndroomaa sairastaville. Itse asiassa hiilihydraattien rajoittamisen voidaan katsoa tuoreen tutkimustiedon valossa olevan "täsmähoitoa" edellä mainituille potilasryhmille; hiilihydraattien rajoittaminen edistää kehon rasvamäärän vähentymistä, parantaa verensokerin kontrollia, laskee triglyseridejä ja nostaa ns. "hyvää kolesterolia" (HDL). Nämä edulliset vaikutukset eivät taatusti selity pelkällä kehonpainon vähentymisellä. Triglyseridien lasku käy käsi kädessä hiilihydraattien rajoittamisen kanssa, kun taas HDL:n nousu johtunee pääasiassa tyydyttyneen rasvan lisääntyneestä saannista.

 

Hiilihydraattien rajoittamisella on vain vähäinen vaikutus ns. "huonoon kolesteroliin" (LDL), mutta LDL:n kokonaispitoisuus ei oikeastaan kerro mitään sydänsairausriskistä.  Usein LDL-kolesteroli lasketaan seerumin kokonaiskolesterolin, HDL-kolesterolin ja triglyseridin arvojen perusteella (ns. Friedewaldin kaava), mutta laskennallinen LDL:n määritys on kyseenalainen menetelmä. Oli miten oli, kokonaispitoisuutta tärkempi asia lienee LDL:n partikkelikoko. LDL:n kokonaispitoisuuden määritykseen liittyvä "hypetys" johtunee lähinnä siitä, että terveitä saataisiin statiinilääkityksen piiriin. Jo Raamatussa kerrotaan Jeesuksen sanoneen, että "Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat (Matt. 9: 9-13). Hiilihydraattien korvaaminen rasvoilla vaikuttaa yleensä edullisesti LDL:n partikkelikokoon. Mielenkiintoista on se, että tyydyttyneet rasvat näyttäisivät vaikuttavan kaikkein edullisimmin LDL:n partikkelikokoon.

 

Hiilihydraattien rajoittaminen edistää laihtumista pääasiassa parantuneen nälän hallinnan välityksellä, mutta hyvin vähähiilihydraattinen (ketogeeninen) dieetti muokkaa myös energiasubstraattien hyödyntämistä; elimistön käyttämästä polttoaineseoksesta suuremman osan muodostavat rasvat ja vastaavasti hiilihydraattien osuus seoksessa vähenee. Ketogeenisellä ruokavaliolla hengitysosamäärä (RQ = VCO2/VO2) on lähellä 0,7:ää eli elimistö hyödyntää lähes yksinomaan rasvaa energiaksi. Usein hiilihydraattirajoituksen yhteydessä proteiinin saanti lisääntyy hieman. Runsaampi proteiinin saanti minimoi lihasmassaan vähentymistä laihdutuksen aikana.

 

Ketogeenisellä dieetillä aivot käyttävät pääasiallisina energialähteinä ketoaineita. Toisin kuin glukoosia, syöpäsolut eivät kykene käyttämään tehokkaasti ketoaineita hyväkseen. Tämä tosiasia on johtanut ketogeenisen dieetin tutkimiseen aivosyövän hoidossa. Alustavat tulokset ovat varsin lupaavia. Ketogeenistä dieettiä on alettu tutkimaan myös eturauhassyövän hoidossa. Tässä tapauksessa mahdolliset edulliset vaikutukset johtunevat seerumin insuliini- ja IGF-1-pitoisuuksien laskusta. Ketogeenistä dieettiä on lisäksi tutkittu alkoholinkäyttöön liittymättömän rasvamaksan hoidossa lupaavin tuloksin.

 

Hiilihydraattien vähentämisestä ei ole osoitettu olevan mitään haittaa kunhan kasvisten saanti on runsasta. Hiilihydraattien tiukka rajoitus voi hetkellisesti heikentää sekä fyysistä että mentaalista suorituskykyä, mutta elimistö mukautuu (adaptoituu) muutaman viikon kuluessa hiilihydraattirajoitukseen. Niukka hiilihydraattien saanti ei adaptoitumisen jälkeen vaikuta haitallisesti "sunnuntailiikuntaan". Itse asiassa adaptoitumisen jälkeen liikkuja hyödyntää suorituksen aikana selvästi tehokkaammin rasvaa energiaksi.

Saska Tuomasjukka 9.2.2009

Saska Tuomasjukka

FT, tutkija, Turun yliopisto

 

Mitä elimistössämme tapahtuu kun syömme rasvaa?

Kasvava näyttö tukee näkemystä, jonka mukaan hyvin runsaasti hiilihydraattia sisältävä ruokavalio voi lisätä sepelvaltimotaudin riskiä. Esimerkiksi vuonna 2007 julkaistuissa Harvardin sairaanhoitajatutkimuksen ja Alankomaiden EPIC-tutkimuksen raporteissa pitkän iän salaisuus näytti löytyvän vain kohtuullisesti hiilihydraatteja ja runsaasti juoksevaa rasvaa sisältävästä ruokavaliosta.

Onko hiilihydraatti siis sydän- ja verisuonitautien riskitekijä, vai onko kyse näköharhasta? Ovatko syypäänä ruokakulttuuriimme hiipineet huonot hiilarit, vai johtuuko tulos esimerkiksi kuidun puutteesta? Tai hyvän rasvan liian vähäisestä saannista?

Tuloksille on monia selityksiä. Koska runsashiilihydraattinen ruokavalio on lähes aina käytännössä vähärasvainen, keskityn pohdiskelemaan miten tulokset voisivat liittyä ruokavalion rasvan määrään ja laatuun. Onhan rasva sentään ravitsemuskeskustelun ikuinen tuhlaajapoika, jolle säännöllisin väliajoin vaaditaan synninpäästöä.

 

Veren rasvapitoisuus on merkittävä riskitekijä

Otetaan pohdiskelun pohjaksi toinen enenevästi jalansijaa saava näkemys: veren rasvapitoisuus on vähintään kolesterolin veroinen sydän- ja verisuonitautien riskitekijä. Syynä on ilmeisesti se, että korkea rasvapitoisuus laskee HDL-kolesterolia ja lisää pienten LDL-kolesterolipartikkelien määrää. Menemättä sen syvemmälle mekanismeihin riittää kun todetaan, että kohonnut veren rasva edistää sepelvaltimotaudin kehitystä.

Verenkierrossa oleva rasva on joko ruoasta tai elimistöstä itsestään. Syöty rasva imeytyy verenkiertoon, jossa sitä kuljetetaan lipoproteiineissa. Samaan aikaan liikenteessä on maksan tuottamia yhtä lailla aterogeenisia lipoproteiineja, jotka kuljettavat varastoitua tai elimistön itsensä tuottamaa rasvaa.

Verenkierrossa oleva rasva on matkalla varastoitavaksi tai energiaksi. Aterian jälkeen veren rasvapitoisuudessa on selkeä piikki rasvaa verenkierrosta poistavien mekanismien ylikuormittuessa. Aterian jälkeinen tila onkin riskiaikaa, jolloin muun muassa tromboosiriski on kohonnut. On kuitenkin huomattava, että samat epäedulliset prosessit jatkuvat läpi vuorokauden, myös paastotilassa, ja sitä voimakkaampina mitä korkeampi veren rasvapitoisuus on.

 

Olet mitä et syö

Millainen ruokavalio sitten kohottaa veren rasvoja eniten?

Vastaus on yllättävä: runsas hiilihydraatti on pitkällä tähtäimellä varmin tie hypertriglyseridemiaan. Miten tämä on selitettävissä?

Hiilihydraatti lisää maksan rasvantuotantoa, koska glykogeenivarastojen täyttyessä niitä tietysti täytyy varastoida rasvana. Hiilihydraatin aiheuttama endogeeninen rasvakuorma on havaittavissa käytännössä vasta ateriasta tulleen rasvan poistuttua kierrosta.

Lisäksi runsas ja erityisesti nopeasti imeytyvä hiilihydraatti vähentää insuliinin vaikutusta. Koska insuliini ohjaa myös rasvametaboliaa, heikkenee rasvaa poistavien mekanismien toiminta insuliinin tehon laimentuessa.

Hiilihydraattipitoinen ruokavalio sekä lisää verenkiertoon tulevan rasvan määrää että heikentää sen poistumista. Nettotulos on veren rasvapitoisuuden selkeä nousu. Nopeasti imeytyvät korkean GI:n hiilihydraatit ovat tässä ilmeisesti erityisen tehokkaita. Koska myös rasva yleisesti ottaen tuottaa samoja kielteisiä vaikutuksia, on looginen johtopäätös se, että hiilihydraatin vaikutus on pitkään jatkuessaan voimakkaampi.

Käytännössä hyvin runsaasti hiilihydraattia sisältävä ruokavalio johtaa n. 10 % korkeampaan veren rasvapitoisuuteen, paastotilassa mitattuna. Koska aterian jälkeen veren rasvapitoisuus heittelee todella runsaasti, on yhteismitallista tietoa niin sanotusta postprandiaalisesta tilasta ollut vaikea saada. Tutkimusten yleiskatsaus kuitenkin osoittaa, että korkeimmat aterianjälkeiset rasvapitoisuudet mitataan hiilihydraattipitoisella ruokavaliolla.

 

Rasvan määrä suosituksissa

Hiilihydraattipitoinen ruokavalio – erityisesti, kun se sisältää korkean GI:n ruokia – voi kohottaa merkittävästi veren rasvapitoisuutta, ympäri vuorokauden. Tämä on yksi varteenotettava selitys havaitulle hiilarien ja huonon sydänterveyden yhteydelle. Hiilihydraatin laatu voi selittää nykyisten tulosten ristiriitaisuutta; jos ruokavaliossa on runsaasti kokojyväviljaa, voi hiilarien kokonaisvaikutus olla plussan puolella korkeillakin annostuksilla.

Viime aikoina on julkaistu useita tutkimuksia, joissa runsas hiilihydraattien syönti on ollut riskitekijä erityisesti ylipainoisille. Kun tunnustetaan, että nykyisen ylipainoepidemian taustalla ei suinkaan ole rasvainen ruokavalio vaan yhteiskunnan muutokset, ei ajatus rasvan määrän varovaisesta kohottamisesta olekaan enää uutinen. ”Oikeasta” tai edes sopivasta rasvan määrästä on kuitenkin vaikea sanoa vielä tämän hetken tiedon perusteella mitään järisyttävää.

 

Rasvan laatu ja diabetes

Jos taas veren rasvapitoisuus on erilaisia kolesterolisuhteitakin tärkeämpi sydän- ja verisuonitautien riskitekijä, mitä pitäisi sitten ajatella rasvan ja hiilihydraatin laadusta suosituksissa? Jos rasvaa todella pitäisi syödä runsaammin, niin millaista rasvaa?

Perinteinen jako koviin ja pehmeisiin rasvoihin osuu yhä ongelman ytimeen. Pehmeät, eli tyydyttymättömät rasvat yhdistyvät uusimmissakin tutkimuksissa alentuneeseen sydän- ja verisuonitautien riskiin ja myös yhä enenevässä määrin myös pienempään diabeteksen puhkeamisen uhkaan.

Kovat tyydyttyneet rasvahapot, joita saadaan eläinrasvan lisäksi yhä useammin palmuöljystä, korreloivat epidemiologisissa tutkimuksissa johdonmukaisesti sydän- ja verisuonitautien kanssa. Poikkeuksen tekevät maitorasvat, joiden kohdalla yhteys silmiinpistävästi puuttuu. Tässä yhteydessä on hyvä huomata, että hiilihydraatissa elimistöstä muodostuva rasva on luonteeltaan varsin tyydyttynyttä. Elimistön kyllästäminen tyydyttyneillä rasvoilla onnistuu siis joko syömällä kovaa rasvaa tai ylen määrin hiilihydraatteja.

Erityisen huolestuttavaa on näytön lisääntyminen tyydyttyneen rasvan ja diabeteksen välisestä yhteydestä. Voikin olla, että kovan rasvan ja sydänterveyden yhteys ei selity niinkään kolesterolin kuin insuliiniherkkyyden kautta.

Vaikka tyydyttyneen rasvan nauttimisesta seuraava veren rasvapitoisuuden nousu on huomattavan vähäistä, ei edullinen vaikutus kanna sydänterveyteen asti. Vaikutukset insuliiniherkkyyteen ilmeisesti kumoavat nämä edut. Toinen selitys voi piillä kovan rasvan taipumuksessa tuottaa erityisen pieniä ja erityisen aterogeenisiä rasvapartikkeleita, joiden poistaminen verenkierrosta voi olla erityisen hidasta.

Jo pitkään valistuksen ja tutkimuksen ytimessä ollut rasvan laatu on entistä tärkeämpää. Tavoitteena olevien veren raja-arvojen sijaan pitäisi kuitenkin kääntää huomiota strategioihin: mikäli ruokavaliossa on runsaasti rasvaa, kannattaa miettiä onko helpompi vähentää kokonaisrasvan saantia vai kenties lisätä terveelliseksi tiedetyn tyydyttymättömän rasvan saantia. Lopputulos voi olla sama.

 

Terveyttä tuottava yhteiskunta

Rasvan ja hiilihydraatin parhaan mahdollisen suhteen määrittelemistä varten tarvitsemme lisää tutkimuksia, joissa ruokavalion hiilihydraattien ja rasvan koostumus on mitattu riittävän tarkasti. Makroravinteista on edettävä mikrotasolle.

Kaikissa ravitsemukseen liittyvissä keskusteluissa on tärkeää olla irrottamatta ravinnon aineosia ruokavalion kokonaisuudesta tai ruokavaliota ruokakulttuurista. Ravitsemustieteen tavoitteena on ymmärtää paitsi ruoan vaikutusta biologiseen systeemiin – eli ihmiseen – myös niitä sosiaalisia ja ekologisia vuorovaikutuksia, jotka säätelevät sitä mitä ihminen syö. Suosituksissa onkin otettava huomioon paitsi se, mikä on tutkitusti terveellistä, myös se, mikä on tutkitusti tehokasta.

Personoidun ravitsemusohjauksen siintäessä jo tulevaisuudessa on hyvä myös pitää mielessä, että ravitsemusterveys ei voi olla pelkästään yksilön valinta, vaan sen on oltava yksilön oikeus. Tavoitteena on yhteiskunta, joka on rakennettu tuottamaan ravitsemusterveyttä.