torstaina, tammikuuta 25, 2007

Lapsille suunnatut mainoskampanjat usein vahingollisia

**
Australiassa on tutkittu
miten lapsille suunnatut mainoskampanjat vaikuttavat lasten ruokaostoksiin. Terveysstrategian osastolla (Health Strategies Division, The Cancer Council, Kings Cross NSW 1340 Australia) on lyöty viisaat päät yhteen ja päädytty siihen, että mainoskampanjoilla, erikoistarjouksilla, oheismyynnillä ja tuotelahjoilla edistetään useammin epäterveellistä ruokaa kuin terveellistä ruokaa.

Yhdeksän supermarkettia Sydneyssä pistettiin tehotarkkailuun. Millä tavalla lasten ostoskäyttäytymiseen pyrittiin siellä vaikuttamaan? Missä tuoteryhmissä oli mainontaa? Näytti siltä, että lapsiin kohdistuvaa ravintomainontaa on erityisesti näissä tuoteryhmissä: sokeroidut keksit, pikaruoka, makeiset, sipsit ja naposteltavat, viljatuotteet, maidosta valmistetut välipalat ja jäätelö. Tarkkaavainen lukija ihmettelee, eikö tavallista ruokaa ollenkaan mainostettu? Tähän en pysty vastaamaan, sillä en ole vielä saanut tilaamaani eripainosta ja lyhennelmästä ei tämän enempää irtoa tuosta aiheesta.

Tuotteita mainostettiin hyvin usein (75%) televisiossa julkkisten avulla ja piirrettyjen elokuvapätkien avulla. Ilmaisnäytteiden avulla hoidettiin noin 13% kaikesta tuotemarkkinoinnista ja valtaosa tästä markkinoinnista (82%) kohdistui tutkijoiden määrittelyn mukaan epäterveellisiin tuotteisiin ja vain 18% mainoksista kohdistui terveelliseen ruokaan.

Tutkijoiden mielestä ravintoaineiden mainoskampanjat ovat mahdollisesti vastuussa siitä yleisestä mielipiteestä mikä nuorelle syntyy ravinnosta. Nuorten lihavuus voi johtua tästä vääristyneestä mainonnasta, mutta lisätutkimuksia tarvitaan. Siitä ollaan kuitenkin varmoja, että epäterveellisen ravinnon mainontaan on saatava rajoituksia Australiassa. Ehkä meillä Suomessakin.

Lähde: Chapman K, Nicholas P, Banovic D, Supramaniam R. The extent and nature of food promotion directed to children in Australian supermarkets. Health Promot Int. 21 (4): 331-339, 2006

keskiviikkona, tammikuuta 24, 2007

En jäänyt kiinni dopingista

*
En jäänyt kiinni dopingista
, vaikka dopingia käytinkin. Tähän lauseeseen kiteytyy se moraalinen rappio, jonka varassa huippu-urheilu tällä hetkellä elää ja hengittää. Niin kauan kuin tällaisten mätäpaiseiden sallitaan harrastaa urheilua, rappio jatkuu. Välillä tuntuu siltä, että urheilija on niin arvokas sponsoreilleen ja lajiliitolleen, että tehdään kaikki voitava, jotta urheilija ei kärähtäisi dopingtestissä. Markkina-arvonsa menettänyttä urheilijaa voidaan sitten mielin määrin riepotella ja ikäänkuin esitellä esimerkkinä miten huonosti sellaisen urheilijan käy, joka sortuu kiellettyihin menetelmiin. Tilanne on todella näin raadollinen kuin sen tässä ilmaisen. Turha asiaa on kaunistella.

Luemme tänään Ilta-Sanomista (24.1.2007) miten pyöräilyn maailmanmestari Johan Museeuw on tunnustanut käyttäneensä urheilussa kiellettyä lääkeainetta uransa viimeisenä vuotena. Belgialainen Museeuw on kuuden muun pyöräilijän kanssa syytteessä epon käytöstä vuonna 2003.

Nyt jo uransa päättänyt 41-vuotias Museeuw kertoo, että teki asioita, joita ei olisi pitänyt tehdä. Vuoden 1996 maantieajon maailmanmestari sanoi, ettei noudattanut sääntöjä sataprosenttisesti. Puolustuksekseen Museeuw on koko ajan sanonut, ettei ole koskaan jäänyt kiinni dopingista!

"Halusin lopettaa urani tyylikkäästi", Museeuw selitti. Ei tässä ajatella niitä urheilijoita, jotka rehellisin keinoin etsivät omia rajojaan. Saattaa olla, että Museeuw ei olisi ollut tarpeeksi lahjakas saavuttaakseen maailmanmestaruuden turvautumatta kiellettyihin keinoihin. Voittiko sinä vuonna varmasti paras pyöräilijä maailmanmestaruuden? Luomu-urheilijoille annan täyden tukeni, dopingurheilijoille sen sijaan tylyimmän mahdollisen tuomion.

Museeuw voitti muun muassa legendaarisen Pariisi-Roubaix-ajon kolme kertaa. Puhtaasti?

Lähde: Ilta-Sanomat, 24.1.2007

tiistaina, tammikuuta 23, 2007

Kalakeitto maistuu koululaisille

***
Kalakeitto oli suosituin kalaruoka
, kun 983 koululaista kirjasi viime marraskuussa kahden viikon ajan muistiin kaikki syömänsä kala-ateriat. Kaikkiaan kirjatuksi tuli 6453 kalaruoka-annosta. Kalakeittoa oli annoksista 13,5 %. Usein ainoaksi lapsille maistuvaksi kalaruoaksi mainitut kalapuikot olivat toisella sijalla. Kalapuikkoannoksia oli 12,8 %. Kalalajeista suosituimpia olivat kirjolohi ja lohi. Ruoka-annoksista 20,3 %:ssa oli kalana mainittu kirjolohi tai lohi. Toiseksi eniten oli syöty erilaisia tonnikalaruokia. Annoksista 17,5 % sisälsi tonnikalaa. ”Kalalajina” kalapuikot olivat vasta kolmannella sijalla. (Kommentti: Onneksi näin, sillä kalapuikkojen ravintoarvo on perin vaatimaton).

Kala maistuu nuorille lähes kaikissa mahdollisissa muodoissa. Erilaisia ruokalajeja oli kilpailukortteihin kirjattu pitkälti toistasataa ja eri kalalajejakin yli 20. Ruokalajeista mukana olivat kaikki perinteiset kalaherkut, mm. kalakeitto, muikkukukko, silakkapihvit, lohilaatikko ja erilaiset savukalat sekä laaja valikoima erilaisia salaatteja, pizzoja, nugetteja, sushia ja pastaruokia. Kotimaisista kalalajeista ylivoimaisesti suosituinta oli kirjolohi. Toiseksi suosituinta oli, ehkä hieman yllättäenkin, silakka. Seuraavina tulivat siika, muikku, ahven ja kuha.

Lähde: Deskin tiedote ravintotoimittajille, 23.1.2007

Kasvistase 2005

***
Maa- ja metsätalousministeriön
Ravintotaseen arvion mukaan vuonna 2005 vihanneksia syötiin 55,12 kiloa henkeä kohden, joka on 2 kiloa enemmän kuin vuonna 2004. Perunoita syötiin 62,03 kiloa, tuoreita hedelmiä 47,8 kiloa, hedelmämehuja 21,39 ja marjoja 14,5 kiloa henkeä kohden vuodessa. Kotimaiset Kasvikset ry:n laatiman Kasvistaseen (PDF) mukaan vihanneksista etenkin paprikan, kurkun, lantun, tomaatin ja sipulin kulutus on lisääntynyt.

Suomalaisten vihannessuosikkeihin kuuluvat tutut kotimaiset vihannekset. Noin puolet vuoden aikana syödyistä vihannesmääristä muodostuu tomaatista, kurkusta ja porkkanasta. Suomalainen söi keskimäärin 10,9 kiloa tomaattia, 9 kiloa porkkanaa ja 8,2 kiloa kurkkua vuoden 2005 aikana.

Suosituimmat tuoreet vihannekset (kg/hlö/v.2005)

Tomaatti 10,94
Porkkana 9,03
Kurkku 8,25
Kelta- ja punasipuli 4,63
Valkokaali 3,67
Paprika 2,87
Amerikansalaatti 2,45
Kukkakaali 1,75
Lanttu 1,67

Lähde: Kotimaiset kasvikset ry., 23.1.2007

Transrasvat aiheuttavat hedelmättömyyttä

**
Teollisia transrasvoja sisältävä ruoka
saattaa aiheuttaa hedelmättömyyttä. Ravitsemustekijöillä voi olla suoria yhteyksiä hedelmällisyyteen, kommentoi Suomen lihavuustutkijat ry:n puheenjohtaja, lääketieteen tohtori Jarmo Kaukua Harvardin yliopistossa tehdyn tutkimuksen tulokseen. Peruskysymys on Kaukuan mielestä se, että liikapaino on yhteydessä hedelmällisyyteen. Jos naisilla painoindeksi on 30 tai yli, niin hedelmättömyyden riski on vähintään kolminkertainen normaalipainoon verrattuna.

Tutkimuksessa oli mukana 18 500 naista, jotka yrittivät hedelmöittyä. Heistä 438:lla oli ongelmia ovulaation kanssa. Tutkijoiden mukaan niillä, jotka saivat kaksi prosenttia energiatarpeestaan transrasvoista terveellisten öljyjen sijaan, oli 70 prosentin hedelmättömyysriski. Kahden prosentin määrä transrasvaa syntyy neljästä grammasta transrasvoja, jos syö 2 000 kilokaloria päivässä. Paljon roskaruokaa syövät ihmiset voivat saada transrasvoja jopa kymmeniä grammoja päivässä. Tutkimus julkaistiin arvostetussa American Journal of Clinical Nutrition -aikakauslehdessä.

Transrasvoja käytetään tuhansissa elintarvikkeissa, esimerkiksi suklaissa, piirakoissa, jäätelöissä ja pikaruoissa. Tutkijoiden mukaan pelkästään yhdellä päivittäisellä donitsilla tai kourallisella sipsejä voi olla vaikutusta hedelmällisyyteen. Transrasvoilla ei ole ravinnollista merkitystä, mutta niitä käyttämällä elintarviketeollisuus saavuttaa hyötyjä ruoan valmistuksessa ja säilyvyydessä. Tuotteen parasta ennen -päivää saadaan siirrettyä kauemmaksi. Kuluttajan on vaikea tietää eri ruokien tarkkoja transrasvapitoisuuksia, koska määriä ei Suomessa paineta etikettiin. Transrasvojen on todettu aiemmin aiheuttavan sydän- ja verisuonitauteja.

Lähde: Iltalehti, 22.1.2007

Lue lisää transrasvoista:
Transrasvat haitallisia haamurasvoja (Anja Nysten)
Apinakin sen tietää - transrasvat lihottavat
Kellogg vähentää transrasvojen käyttöä
Kentucky Fried Chicken luopuu lähes täysin transrasvoista
Kovaa vääntöä transrasvasta
Transrasvat eivät mene avaimenreiästä läpi
Transrasvat kuriin rapakon takana
Transrasvat pois pikaruoasta
Transrasvat puhuttelevat Pohjoismaissa

maanantaina, tammikuuta 22, 2007

Voita vastustetaan yhä jääräpäisesti


**
Tänään (22.1.2007) ilmestyi Kaleva-lehdessä
mielipidekirjoitus voista. Käykää lukemassa kirjoitus ja kommentoikaa joko suoraan lehden toimitukseen tai tähän blogiin.

Lähde: Ravitsemus ja Terveys -blogi, 22.1.2007

perjantaina, tammikuuta 19, 2007

Geenidoping tulee - pitävätkö urheilijat näppinsä poissa?

**
Tieteen päivillä puhunut
johtava geenidopingin tutkija Bengt Saltin ennusti erytropoietiinista (epo) ensimmäistä geenidopingainetta muutaman vuoden sisällä. Kestävyysurheilijat ovat jo nyt syyllistyneet epon käyttöön, mutta toistaiseksi epo on joutunut urheilijan elimistöön ulkopuolisesta lähteestä. Lääketieteen kehittymisen myötä geenihoidosta on tulossa suhteellisen turvallista. Tähän saakka epon hallinta geenihoidon avulla on ollut liian vaarallista käytettäväksi, koska epon tuotantoa ei ole osattu hallita, vaan punasoluja on syntynyt helposti vaarallisen paljon ja veri paksuuntunut liikaa. Nyt prosessia on opittu hallitsemaan paremmin, ja hoitomenetelmä voi olla käyttökelpoinen.

Nähtäväksi jää, malttaako urheiluväki olla käyttämättä sitä. Minä olen itse aika kyyniseksi tullut dopingin suhteen urheilussa.

Veikkaan itse: Geenidoping tulee lopullisesti puhkaisemaan illuusion rehdistä urheilukilpailusta ja menetelmä otetaan laajamittaisesti käyttöön.

Tämän geenidopingin estoon olisi yksi helppo ratkaisu: Merkitkää kaikki prosessin aikana tarvittavat kemialliset aineet jollakin helposti dopingtestissä ilmi tulevalla merkkiaineella. Helppo juttu! En kuitenkaan usko, että tähän ryhdytään, sillä ahne lääketeollisuus ei halua jättää yhtäkään rahan ansaintakeinoa käyttämättä. Rahalla ei ole omatuntoa.

Lähde: Tiede -lehti, 12.1.2007

Ville Valo - valtakunnan röökimys


**
Ystäväni Panu Höglund kirjoittaa
hienosti blogissaan tupakoinnista. Hän nostaa tämän iljettävän vastenmielisen tavan malliedustajaksi musiikkitaivaan kirkkaan tähtemme Ville Valon. Panun mielen on pahoittanut Villen röyhkeä sauhuttelu julkisesti. Tällaisia huomaavaisen sauhuttelun vastakohtia Panu kutsuu röökimyksiksi - loistava termi! Olen täysin samaa mieltä Panun kanssa:

"Seuraavan kerran kun törmäätte tällaiseen henkilöön, muistakaa käyttää hänen moittimiseensa tätä mittatilaustyönä valmistamaani sanaa: Senkin röökimys!"

Lähde: Kolinaa PANUhuoneesta, 18.1.2007

Lääketieteen tärkein keksintö...

***
...viimeisten 160 vuoden aikana on hygienia
, päättivät brittiläisen lääketieteen lehden British Medical Journalin lukijat tammikuun alkupuolella järjestetyssä nettiäänestyksessä. Hygienialla tarkoitetaan vesijohtoja ja viemäreitä sekä taudinaiheuttajien välttämistä pesemällä riittävän usein. Hygienia sai annetuista 11 300 äänestä 15,8 prosenttia. Hopeasijalle jäi antibioottien keksiminen (14,5%), kolmanneksi nousi anestesia eli nukutus (13,9%). Paljon ääniä sai myös rokotteiden keksiminen (11,8%).

Lähde: YLE Tiedeuutiset, 19.1.2007