Tänään (24.5.2007) luen Turun Sanomista, että amerikkalainen virvoitusjuomajätti Coca-Cola ei tunnusta, että aika ja terveysvalistus olisivat ajaneet ohi sen lippulaivasta Coca Cola Classicista. Kysymys on kuulemma monisäikeisestä elämäntapa-asiasta kun juo Coca-Colaa. Yhtiö aikoo kuitenkin tuoda markkinoille runsaasti uusia terveysvaikutteisia juomia.
Kaino toiveeni on: Älkää sieltä Coca-Cola yhtiöstä tuoko meille niitä terveysvaikutteisia juomia! Niitä on muiden yhtiöiden toimesta jo toimitettu myyntiin ihan tolkuttoman paljon. Meillä on jo terveysvaikutteisia juomia saatavilla runsain määrin Suomesta. Ehkä parhainta terveysjuomaa saa esimerkiksi Coc-Colan (lausutaan Kokkolan) hanasta. Ja varsin hyvää hanavettä saa myös muista Suomen vesihanoista. Puhdas hanavesi on ihmisen paras terveysjuoma.
Toisaalta, jos kerran pitää juoda Coca-Colaa, niin juotakoon sitten sitä aitoa sokerilla makeutettua Coca Cola Classicia. Kerran viikossa voi sellaisen nautiskelupullon ostaa (mikäli on ihan pakottava tarve) ja muina viikonpäivinä tyytyä Coc-Colan veteen. Sillä nuo ihmeelliset keinomakeutetut Coca-Colat (ja muiden yhtiöiden vastaavat tuotteet) ovat vielä petollisempia. Niissä käytetyistä keinomakeutusaineista ei voida mennä takuuseen, aiheuttavatko syöpää vaiko ei, ja ne aiheuttavat mitä ilmeisimmin samanlaisen insuliiniryöpyn haiman Coca-Colalle altistuneille soluille kuin se aito sokerilimsakin. Makea on yksi perusmakumme ja keinotekoinen makeus tulkitaan elimistössämme yhtä lailla makeaksi.
It's the real thing: hanavesi!
Lähde: Turun Sanomat, 24.5.2007
Suomen suosituin terveysblogi (Cision Finland, 2010 & 2011). Luennot, kirjat, lehtikirjoitukset, terveysneuvonta. Ota yhteyttä: Christer Sundqvist, christer.sundqvist@ravintokirja.fi, 040-7529274
Ravitsemus herättää tunteita
http://www.lib.hel.fi/fi-FI/pasila/ravitsemus/
Ravitsemus herättää tunteita -keskustelusarja
Pasilan kirjaston auditoriossa klo 17.00-19.30 (2. krs)
Filosofian tohtori, biologi Christer Sundqvist kiertää Suomea yli sadan luentokeikan verran vuodessa. Hän on tottunut keskustelija ja osaa ravistaa käsityksiämme ravitsemuksesta. Kolme kertaa keväällä ja kaksi kertaa syksyllä hän pohtii ravitsemusta ja ravistelee ennakkokäsityksiämme ravitsemuksesta monesta eri näkökulmasta.
Tiistaina 27.3. Käytä älliä ruokakaupassa. Sundqvist keskustelee älykkäistä ruokavalinnoista, ruoan luonnollisuudesta, säilyvyydestä, käytössä olevista ruoan lisäaineista ja pohtii laajapohjaisesti sitä mikä on terveellistä arki- ja juhlaruokaa. Keskustellaan siitä miten voimme parantaa ruokaostostemme laatua. Ruokavallankumos alkakoon nyt! Sano juu juureksille, ei eineksille!
Coccola rulez!
VastaaPoista