Kansalaisaloite

perjantaina, syyskuuta 21, 2007

Järki palaa mukaan kuvioihin koululaisten välipaloissa

**
Tässä esimerkki oivasta hankkeesta
jolla parannetaan koululaisten ravitsemusta. Järki on hitaasti mutta varmasti palaamassa koululaisten ateriointiin. Maksulliset karkki- ja limsa-automaatit vaihdetaan maksullisiin välipala-automaatteihin, joissa toivon mukaan on tarjolla vain terveellisiä vaihtoehtoja. Mikään ei kuitenkaan edistäisi koululaisten ravitsemusta ja vähentäisi eriarvoisuutta paremmin kuin velvoite tarjota kaikissa Suomen kouluissa ilmainen maittava lounas ja terveellisiä välipaloja niin, että aterioiden väli ei milloinkaan olisi pitempi kuin kolme tuntia. Tällä tavalla taattaisiin sopiva ateriarytmitys, annettaisiin koululaisille hyvä malli ruokailun toteuttamisesta ja koululaiset jaksaisivat koulun jälkeen lähteä reippailemaan urheilukentille, puistoihin ja kotipihalle. Sen jälkeen maistuisi kunnon kotiruoka ja läksyjen luku sujuisi paremmin kun aivot ovat saaneet riittävästi happea. Hanke voidaan pilata jatkossa voimakkaalla kaupallisuudella, rasvahysterian lietsomisella ja liiallisella terveysvouhotuksella. Tämä kerrassaan erinomainen hanke kuvataan lyhyesti tässä alla.

Suomen itsenäisyyden juhlarahasto
, eli Sitra, on mukana rahoittamassa hanketta jossa selvitetään koululaisten ravitsemusta. Järkipalaa-hankkeessa (PDF-tiedosto, jossa välipala-automaattikokeilun loppuraportti) kiinnitettiin aluksi huomio koululaisten välipaloihin. Kokeilut terveellisistä välipala-automaateista saivat kokeilukouluissa hyvän vastaanoton. Mukana olevat yritykset ja järjestöt ovat koonneet tiedot hyvistä välipaloista www.hyvavalipala.fi-sivustoksi internetiin. Mukana hankkeessa ovat Kansanterveyslaitos, Kuopion yliopisto, Oulun yliopiston hammaslääketieteen laitos, Turun yliopiston funktionaalisten elintarvikkeiden kehittämiskeskus, Suomen Sydänliitto ry, Leipätiedotus ry, Helsingin Ammattikorkeakoulu Stadia sekä Järkipalaa-pilottiyrityksinä Valio Oy, Raisio Oyj, HK Ruokatalo Oy, Vaasan & Vaasan Oy ja Sodexho Oy.

Uutta tapaa maksulliseen välipalatarjontaan automaateilla kokeiltiin keväällä 2007 Sipoon ja Herttoniemen koulujen yläasteilla, joissa on yhteensä noin 900 oppilasta. Turun yliopisto selvitti kyselytutkimuksin koulun oppilaiden ruokailu- ja välipalatottumuksia ja automaatin vaikutusta niihin. Välipala-automaattia kokeili yli puolet koululaisista. Sipoossa 47 % ja Herttoniemessä 61 % piti automaattia melko hyvänä tai erittäin hyvänä välipalan hankintatapana. Karkkiautomaatin korvaaminen välipala-automaatilla vähensi makeisten syöntiä. Tavallisin välipala yläasteikäiselle on, että hän koulun jälkeen ”ottaa kaapista, mitä mieli tekee”.

Automaatin suosituimpia tuotteita ovat maitokaakaojuoma, tuoremehut, välipalakeksi ja erilaiset voileivät. Kolikkomaksamista pidettiin korttimaksua parempana. Tuotevalikoimaa edelleen kehittämällä ja mm. hedelmiä lisäämällä voisi käyttö olla suurempaakin.

– Kokeilu antoi meille hyvän pohjan kehittää automaatista kaupallinen versio, toimitusjohtaja Leena Mäki, laitetta edustavasta Abra Nordic Vending Oy:stä kertoo.

– Kasvatus on kumppanuutta, jossa lapsen kanssa ovat koti, koulu, kouluterveydenhuolto ja ruokapalveluhenkilöstö. Kehittämistä on kouluruokailun oikea-aikaisuudessa. Aikaisin aamupäivällä tarjottava lounas olisi parempi jakaa kahteen osaan, välipalaan ja lounaaseen. Syömiselle ja virkistymiselle pitää antaa nykyistä enemmän aikaa ja mahdollisuuksia, sanoo kouluruokailun kehittämisestä vastaava ylitarkastaja Marjaana Manninen Opetushallituksesta.

Kouluissa maksuttoman välipalan tarjoamisen esteenä ovat pienet määrärahat. Alle euron raaka-ainekustannuksella on vaikea loihtia sekä maistuvaa lounasta että hyvää välipalaa. Pienikin lisäys määrärahoihin voi parantaa lasten hyvinvointia merkittävästi.

Terveellinen, helposti koulussa saatavissa oleva välipala on välitunnilla kaupasta ostettavaa tai karkkiautomaatista hankittavaa pikamakeaa parempi ja usein myös edullisempi vaihtoehto. Ruokapalveluhenkilökunta voi tarjota välipalan koulussa. Resursseja säästävä automaatti on yksi vaihtoehtoinen ratkaisu.

Pienten lasten vanhemmat ja hoitajat huolehtivat varsin hyvin lasten ruokailusta ja välipaloista. Isommat koululaiset sen sijaan syövät iltapäivisin, mitä kaapista löytävät. Vanhempien vastuulla on, että kaapissa on hyvää ja terveellistä syötävää nälkäiselle koululaiselle.

– Kiinnitä ostaessasi huomiota elintarvikkeen rasvan laatuun sekä sokerin ja suolan määrään. Huolehdi kuidun lähteistä ja pidä kasviksia, hedelmiä, marjoja ja täysjyväviljatuotteita aina tarjolla välipalaksi. Huomaa, että olet itse ruokatottumuksinesi lapselle esimerkki, kehittämispäällikkö Marjaana Lahti-Koski Sydänliitosta neuvoo vanhempia.

Kansanterveyslaitoksella on ensimmäistä kertaa laajasti selvitetty suomalaisten nuorten ja Kuopion yliopistossa suomalaisten lasten terveydentilaa. Nyt tutkitaan keinoja, joilla lasten ja nuorten terveyteen voidaan vaikuttaa esimerkiksi ravinnon keinoin.

– Tavoitteemme on, että vuoden kuluttua meillä on lisää aineksia, jolla kuvaa Suomesta terveellisen ravinnon malli-maana vahvistetaan, Sitran Elintarvike- ja ravitsemusohjelman ERAn ohjelmajohtaja Anu Harkki sanoo.

Lähde: Deskin uutistiedote, 18.9.2007

5 kommenttia:

  1. "Automaatin suosituimpia tuotteita ovat maitokaakaojuoma, tuoremehut, välipalakeksi ja erilaiset voileivät."

    Hieman epäselvää on, eroavatko maitokaakaojuoma tai tuoremehu kovastikin limsasta tai välipalakeksi karkista. Kovin sokeristuvaa välipalaa.

    Voileivässä on toivon mukaan sentään voita. :)

    VastaaPoista
  2. Ja toivottavasti voileipä on ruisleipää :-)

    VastaaPoista
  3. Tavallista pahemman roskapostituksen takia joudun taas sulkemaan suoran kommentointimahdollisuuden. Asiallinen kommentti julkaistaan hyväksyntäni jälkeen.

    VastaaPoista