lauantaina, syyskuuta 29, 2007

Ilmaista luettavaa ravinnosta ja liikunnasta

*
Ihmiset rakastavat ilmaista tietoa
. Kun sana kiirii, että jossakin paikassa saa ihan luvalla ladata luettavaa itselleen ilmaiseksi, alkaa hurja liikenne palvelimella. Näin on käynyt myös minun vaatimattomassa omassa verkkotunnuksessani (http://www.ravintokirja.fi).

Sivuilla on luettavissa seuraavaa tietoa ilmaiseksi:

Tutkimustietoa urheilijan ravinnosta (e-kirja)

Ilmaiseksi 20-30 ensimmäistä sivua

Koko kirja (vaatii salasanan)

Suositusta ravinto-oppaastani urheilijoille on luettavissa 30 ensimmäistä sivua ilmaiseksi. Näin lukija saa käsityksen siitä kannattaako hänen uhrata 10 euroa (tarjouksena 5 euron hintaan vuoden 2007 loppuun asti) ja näin hankkia lukuoikeudet koko kirjaan. Tästä palvelusta olen saanut runsaasti kiitosta. Jotkut harvat kokevat tilanteen ärsyttäväksi kun ei koko kirja ole ilmaiseksi luettavissa. Mitään suurta bisnestä en tee tuolla kirjalla. Lukuoikeuksia myymällä voin itse tilata kirjallisuutta ja näin paremmin palvella uskollisia kirjan lukijoita. Kirja täydentyy 2-3 kertaa kuukaudessa. Jokainen kirjan tilaaja rakentaa siis tätä kirjaa yhä paremmaksi. Tee tilaus jo tänään! Tilauslomake. Kirjalla on tällä hetkellä 452 aktiivista lukija. Oletko sinä yksi heistä?

Christerin ajankohtaiset ravintoluennot

UUSI! SELLAn kuntoutuskursi Kankaanpäässä 28.9.2007 Liikunta ja ravinto & Teoriatietoa lihasten toiminnasta

Ravintovalmennus (VEAT 4, 7. lähijakso, Pajulahti)

Ravintoluentoja Kauhavalla 28.6. - 1.7.2007

Kun luennoin ympäri Suomea luovutan tilaisuuden järjestäjän käyttöön luentojeni muistiinpanot. On osoittautunut käteväksi tavaksi, että muistiinpanot ovat myös ladattavissa minun verkko-osoitteestani (jos sitä ei nimenomaan kielletä). Pidän luentojen muistiinpanot ladattavissa muutaman kuukauden verran. Luennoilla käynyt voi siten tarkistaa jonkin kuulemansa asian ja ne jotka eivät päässeet luennoille voivat saada jonkinlaisen käsityksen siitä mitä tilaisuudessa käsiteltiin. Muistiinpanojen lukeminen ei tietenkään korvaa aitoa luentotilannetta. Sivuillani oleva käyntilaskuri osoittaa, että tämä palvelu on erittäin suosittu. Tilaa minut luennoille niin saan aiheen lisätä tähän osioon uutta luettavaa! Tilauslomake. Oletko jo kuullut minun luentoni?

Muuta ajankohtaista kirjoittelua Christeristä

Oulun Seutu -lehden kirjoitus 20.6.2007 "Urheilijan ravitsemus on yksinkertainen asia"

Kaleva -lehden kirjoitus 15.6.2007 "Onni ei löydy lisäravinteista"

En ole vähäisessäkään mielessä julkisuushakuinen. Egoni ei myöskään tarvitsee kyytipojaksi ylistäviä kirjoituksia. En ole työntämässä naamaani ja ajatuksiani kaikkiin mahdollisiin lehtiin. Jotkut toimittajat ovat kuitenkin kirjoittaneet minun luentokeikoistani. Pistän niitä välillä näkyville tähän osioon. Ei ole pakko lukea!

Christerin ravintouutiset

Christerin ravintouutiset numero 1




Christerin ravintouutiset numero 2




Christerin ravintouutiset numero 3




Christerin ravintouutiset numero 4




Christerin ravintouutiset numero 5




Christerin ravintouutiset numero 6

Christerin ravintouutiset numero 7
Christerin ravintouutiset numero 8
Christerin ravintouutiset numero 9
Christerin ravintouutiset numero 10
Christerin ravintouutiset numero 11
Christerin ravintouutiset numero 12
Christerin ravintouutiset numero 13
Christerin ravintouutiset numero 14
Christerin ravintouutiset numero 15
Christerin ravintouutiset numero 16
Christerin ravintouutiset numero 17
Christerin ravintouutiset numero 18
Christerin ravintouutiset numero 19
Christerin ravintouutiset numero 20
Christerin ravintouutiset numero 21
Christerin ravintouutiset numero 22
Christerin ravintouutiset numero 23

Olen lähes kahden vuoden ajan julkaissut joka kuukausi ravintokirjeen, jossa on luettavissa ajankohtaisia juttuja ja keskustelua ravinnosta. Halutessasi voit saada tämän ravintokirjeen automaattisesti sähköpostiosoitteeseesi. Tähän päivään mennessä on ilmestynyt 23 ravintouutista. Näitä ravintokirjeitä luetaan erittäin paljon. Joko sinun sähköpostiisi tulee tämä ravintokirje?

Christer's moonstruck project on fun lines and famous quotations


1-A B C D E

F G H I J

K L M N O

P Q R S T

U V W X Y

Z Laws, Principles and Order Quotes

Scientific quotations

Quotes on Computers and Programming

Bumper stickers

Light Bulb jokes galore

Easy ways to say no

T-shirt sayings

The way students say things

Research definitions

Funny Signs around us

Insurance humor

"Do it" -phrases

etc.

etc.





Minulla on sellainen aika ihmeellinen harrastus. Rakastan kaikenlaisia tietokantoja ja erityisesti minua kiehtoo suuret tekstimassat. Olen vuodesta 1987 kerännyt englanninkielisiä sanontoja, aforismeja, sananlaskuja, tieteellisiä sukkeluuksia jne. Niitä on koossa valtavan paljon (vähän yli 800 000 kpl). Kyseessä lienee kansainvälisestikin katsoen varsin kattava kokoelma. Tarjosin kokoelmaa julkaistavaksi eräässä suuressa kansainvälisessä kirjasarjassa. Kokoelmaani pidettiin toki julkaisukelpoisena, mutta tarkistustyötä varten ehdotettua ja myös hakemaani määrärahaa ei hyväksytty. Hermostuin tästä sen verran, että vetäydyin hankkeesta. Tarkistustyötä teen vapaa-aikanani sen minkä kerkiän ja katson tarpeelliseksi. Julkaisen kokoelman ilmaiseksi yksittäisinä PDF-tiedostoina. Kokoelmaani luetaan valtavan paljon eri puolilla maailmaa. Saan jonkin verran jopa fani-postia (heh!) tämän kokoelman johdosta. Venäläiset crackerit ovat koonneet teoksestani omia virityksiä (kaikkea ne viitsivät tehdä). Mahdollisesti kokoelmastani varastetaan ja lainataan sanontoja tiuhaan tahtiin. Se ei minua kovasti harmita. Toki kokoelmastani otettuja näytteitä käytetään mainitsematta lähdettä, sitä en voi estää. Voin vain toivoa, että tästä toiminnasta ja vaivasta edes joku saa taloudellistakin hyötyä, muutenhan ilmaisen kokoelman varastaminen on aika turhaa. Jos haluat lukea paljon mielenkiintoisia, lyhyitä ja nasevia tekstejä englannin kielellä, käy tuossa osiossa. Mainitse lähde!

3 kommenttia:

  1. Tässä menee piiiitkä aika kun luen kaiken tuon. Itse asiassa aivan hienoja kirjoituksia.

    VastaaPoista
  2. Hei Seppo. Maailmassa on niin paljon luettavaa. Nöyrä kiitos kun edes yrität lukea osan minun tuotannostani. Toivottavasti aikasi ei sinä aikana valunut hukkaan, vaan koit jotakin samaa kuin minä lukiessani monien muiden paljon arvokkaampia tekstejä: Mitä enemmän on aistittavissa sellaista uupumatonta pyrkimystä hyvyyteen ja totuuteen, sitä enemmän minulla on tarvetta ihmetellä mitenkä olenkaan syntynyt niin onnekkaiden tähtien alla, että saan tämänkin asian kokea.

    Olen mielestäni parempi puhuja kuin kirjoittaja, mutta toivottavasti nämä tekstitkin jotenkuten menettelevät.

    VastaaPoista
  3. Varsin pätevää tekstiä! Tulen sinua kuuntelemaan Loviisaan.

    VastaaPoista