perjantaina, huhtikuuta 10, 2009

Älä juo liikaa - lihot siitä!

**
Uutistoimisto Reuters uutisoi
tuoreesta amerikkalaistutkimuksesta, jonka mukaan painon pudotuksessa näyttäisi olevan tärkeämpää se, mitä juo kuin mitä syö.

John Hopkinsin yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa tutkittiin miten kaloripitoiset juomat vaikuttivat aikuisten painonpudotukseen. Erityisesti sokeristen juomien poisjättämisellä oli paljon suurempi vaikutus reilun 800 koehenkilön painoon puolentoista vuoden aikana, kuin ruoasta saatujen kaloreiden vähentämisellä.

Lihottavia juomia ovat muun muassa virvoitusjuomat, hedelmämehut ja muut runsaskaloriset, sokerilla makeutetut juomat. Yhden sokeripitoisen juoman vähentäminen päivässä pudotti koehenhenkilöiden painoa kuudessa kuukaudessa noin puoli kiloa.

Tutkijoiden mukaan tulokset vahvistavat suosituksia siitä, että painoa pudottaessa ja ylipainoa välteltäessä tulisi kiinnittää erityistä huomiota myös sokeripitoisten juomien vähentämiseen.

1 kommentti:

  1. Tuoremehuista saa petollisesti energiaa. Lasillisesta appelsiinimehua saa n. 80 kCal eikä se pidä lainkaan nälkää. "sokeriherkillä" ihmisillä jopa kiihdyttää näläntunnetta.

    Todella asiallinen varoitus. Painoaan tarkkailevan kannattaa ensisijaisesti katsella juomiaan. Eritoten sokeripitoisia.

    painoaan tarkkailevalle pari lasia punaista maitoa päivässä on ok. Kunhan muu ateria ei sisällä kauheaa tärkkelys/hiilarikuormaa.

    VastaaPoista