*
Talvilomalla oli aikaa kehitellä yhtä hyvin yksinkertaista ajatuskuviota. Rohkeuden puutteesta minua ei voi syyttää, sillä aion nyt paljastaa teille hyvin yksinkertaisen ajatuskuvion. Ajatuskuvioon liittyy erehtymisen mahdollisuus, mikä tietenkin on kiusallista. Mikäli ajatuskuvioni on oikeansuuntainen, silloin ratkaisu maailmanlaajuiseen lihavuusepidemiaan on löytymässä.
Silläkin uhalla, että aiotte tehdä minusta naurunalaisen, paljastan nyt ajatuskuvioni. Ja muistakaa nauru pidentää ikää.
Ajatuskuvio on seuraava:
Insuliini sitoo energiaa, eli jos aiot laihtua (vapauttaa energiavarastojasi!), sinun pitää välttää insuliinin nousua.
Yksinkertainen selitys ajatuskuviolle
Keskusteluissa diabeetikkolasten (tyypin 1 diabetes) vanhempien kanssa teimme aika yllättävänkin havainnon. Diabetes ja lihavuus kulkee yleensä käsi kädessä, mutta diabeteksesta kärsivä lapsi on monesti hyvin laiha, heikko ja monin eri tavoin sairasteleva. Kun tämä lapsi saa asianmukaista hoitoa (insuliinia), hän nopeasti tulee normaalipainoiseksi (jopa alkaa lihomaan) ja silminnähden virkistyy. Eli, hoitamattoman diabeetikkolapsen ongelmana ei suinkaan ole lihominen vaan pikemminkin laihuus ja energiatason lasku.
On todennäköisesti niin, että diabeetikkolapsi riutuu mm. sen takia kun hänen haimansa ei enää toimi. Haima ei enää tuota insuliinia, joka vie veressä kiertävää sokeri- ja rasvaenergiaa kudoksiin. Voisiko lihavalla ihmisellä tapahtua sitten niin, että korkea insuliini vie liiankin vilkkaasti energiaravintoaineita verestä kudoksiin päin ja aiheuttaa näin herkästi näläntunteen voimistumisen? Nälkäinen ihminen syö ruokaa, siinä ei taida olla mitään ihmeellistä.
Tiede on osoittanut, että läskivarastomme ei ole mikään passiivinen energiavarasto, vaan rasvasolut reagoivat herkästi elimistössämme vallitsevaan tilanteeseen. Se prosessi mikä voisi "viedä lihavalta ihmiseltä energiaa verestä" (tässä ilmaistaan monimutkainen asia erittäin yksinkertaisesti) on nimeltään lipogeneesi. Se on insuliinin aikaansaama tapahtuma, jossa veren glukoosi muuttuu maksassa triglyseridirasvoiksi. Triglyseridit joutuvat vereen ja siellä niiden ei kuulu olla pitkään (nostavat mm. sydän- ja verisuonisairauksien riskiä), joten triglyseridit varastoidaan elimistömme rasvasoluihin.
Kun rasvasolut vastaanottavat suuria määriä triglyseridejä, ne suurentuvat. Suureen rasvasoluun mahtuu yhä enemmän triglyseridirasvaa. Lihavan ihmisen nauttimat runsaat hiilihydraattimäärät nostavat insuliinin määrää veressä, veressä kiertävä glukoosienergia otetaan talteen vähäisiin glykogeenivarastoihin ja näiden varastojen täyttyessä, yhä enemmän glukoosienergiaa muuntuu triglyseridirasvoiksi, jotka sitten otetaan talteen yhä enemmän paisuviin rasvasoluihin. Paha kierre on valmis!
Miten katkaista tämä ikävä kierre? Joo, esimerkiksi välttämällä suurien hiilihydraattikuormien nauttimista (vähähiilihydraattinen ruokavalio). Kun insuliinia nostattavat hiilihydraatit pidetään kurissa ruokavalion avulla voi vereen tulla energiaa myös rasvavarastoistamme (voimme laihtua). Ja tämä on yksinkertaisen ajatuskuvioni ydinviesti! Vähän hiilihydraatteja nauttiessamme, veressä kiertävä energia koostuu ravinnon mukana tulleesta energiasta, mutta myöskin rasvavarastoistamme vapautuneesta rasvaenergiasta (lipolyysi).
Lihavuusepidemia voitaisiin ratkaista näin yksinkertaisella voimisteluliikkeellä: Aina kun sinulle tarjotaan paljon hiilihydraatteja sisältävää ruokaa ja välipaloja, käännä silloin päätäsi molempiin suuntiin 2-4 kertaa ja sano samalla tomerasti: Ei kiitos! Ja ota iloiten vastaan tarjottavat proteiini- ja rasvapitoiset ruoat. Näin insuliini pysy matalalla tasolla ja energiaa virtaa rasvavarastoistasi vereen tasaiseen tahtiin.
Kehitellään, pohditaan ja tarvittaessa tyrmätään tämä ajatuskuvioni yhdessä tuumin. Pistä kommenttia tulemaan jos asia kiinnostaa.
Kommentoikaa!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste insuliini. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste insuliini. Näytä kaikki tekstit
maanantaina, helmikuuta 14, 2011
maanantaina, toukokuuta 18, 2009
Orgasmirasvan ylistystä
*
Tätä kirjoitusta kommentoidaan vilkkaasti! Jo 77 mielipidettä lauottu. Laukaise sinäkin terävä kommenttisi! Sain aiheen nostaa tämän kirjoituksen uudestaan esille tuoreen kommentin takia. LUE!
Alunperin kirjoitettu 20.4.2007. Päivitetty viimeksi 18.5.2009.
Entten tentten teelikamentten... herkkäkorvaisimmat saattoivat kuulla aamukahdeksalta. Minulla oli nimittäin samalle ajankohdalle kalenteriin merkitty kolme tapahtumaa. Arvuuttelin lastenlorua tapaillen mihin lähtisin. Menisinkö Tampereelle, Helsinkiin vai tyytyisinkö Turkuun? Arpa osui Turun kohdalle. Olen siitä todella iloinen, sillä se tarkoitti, että kävin kuuntelemassa Turun Yliopiston Biokemian laitoksella Saska Tuomasjukan väitöskirjaa aterianjälkeisestä veren rasvaprofiilista (Strategies for reducing postprandial triacylglycerolemia).
Joskus kirjoitusteni sanomaa pidetään epäselvänä. Epäillään tarkoitusperiäni ja arvuutellaan kenen tekstiä minä nyt taas lainaan. Tässä kirjoituksessani ei ole mitään epäselvää (kunnes joku kommentillaan luo tähän epäselvyyttä!). Jok'ikinen näppäinpainallus on omalta näppäimistöltäni. Sanojen inspiraatiolähteenä on toki toiminut yllämainittu erinomainen väitöstilaisuus. Termiin orgasmirasva olin törmännyt ennen tätä tilaisuutta jossakin yhteydessä jota en enää tarkkaan muista ja sitä termiä ei käytetty väitöstilaisuudessa. Herkimmät tiukkapipot saavat toki loukkaantua termistä. Loukkaantukaa sitten mokomat, mutta lukekaa kuitenkin juttuni loppuun asti, sillä siinä voi olla terveellisemmän elämän alku. Orgasmirasva on tietenkin se tyydyttynyt rasva. Se kova eläinperäinen rasva, jota on mm. voissa. Voista olen kirjoittanut ennenkin ylistävään sävyyn. Sitä tulee lisää tässä kirjoituksessa.
Harvoin kuulee väitöstilaisuuksissa niin kypsiä ajatuksia kuin tänä "entten tentten teelikamentten" -päivänä. Niitä ajatuksia tuon tässä kirjoituksessani nyt esille. Suosittelen, että luette muitten lehtien välittämiä uutisia tästä tilaisuudesta. Saatte sillä tavalla mahdollisesti tasapainoisemman kuvan siitä mitä rasvaisia juttuja tilaisuudessa esitettiin. Missään nimessä tekstiäni ei pidä pistää väittelijä Tuomasjukan painolastiksi. Kyseessä on oma tulkintani tilaisuuden merkittävästä tieteellisestä annista. Väittelijä Tuomasjukka on erinomainen esimerkki suomalaisesta modernista tutkijakoulutuksesta. Tässä meillä on sanavalmis tutkija, joka nuoresta iästään huolimatta osoittaa suurta perehtyneisyyttä rasvojen aineenvaihduntaan. Väitöstilaisuus käytiin "hissun kissun vaapulavissun" -hengessä ja pääosin englanninkielellä koska väittelijä oli Englannista, professori Tom Sanders, King's College London.
Erinomaisen viihdyttävä ja asiapitoinen väitöstilaisuus johti muutamaan tärkeään julkilausumaan:
Tätä kirjoitusta kommentoidaan vilkkaasti! Jo 77 mielipidettä lauottu. Laukaise sinäkin terävä kommenttisi! Sain aiheen nostaa tämän kirjoituksen uudestaan esille tuoreen kommentin takia. LUE!
Alunperin kirjoitettu 20.4.2007. Päivitetty viimeksi 18.5.2009.
Entten tentten teelikamentten... herkkäkorvaisimmat saattoivat kuulla aamukahdeksalta. Minulla oli nimittäin samalle ajankohdalle kalenteriin merkitty kolme tapahtumaa. Arvuuttelin lastenlorua tapaillen mihin lähtisin. Menisinkö Tampereelle, Helsinkiin vai tyytyisinkö Turkuun? Arpa osui Turun kohdalle. Olen siitä todella iloinen, sillä se tarkoitti, että kävin kuuntelemassa Turun Yliopiston Biokemian laitoksella Saska Tuomasjukan väitöskirjaa aterianjälkeisestä veren rasvaprofiilista (Strategies for reducing postprandial triacylglycerolemia).
Joskus kirjoitusteni sanomaa pidetään epäselvänä. Epäillään tarkoitusperiäni ja arvuutellaan kenen tekstiä minä nyt taas lainaan. Tässä kirjoituksessani ei ole mitään epäselvää (kunnes joku kommentillaan luo tähän epäselvyyttä!). Jok'ikinen näppäinpainallus on omalta näppäimistöltäni. Sanojen inspiraatiolähteenä on toki toiminut yllämainittu erinomainen väitöstilaisuus. Termiin orgasmirasva olin törmännyt ennen tätä tilaisuutta jossakin yhteydessä jota en enää tarkkaan muista ja sitä termiä ei käytetty väitöstilaisuudessa. Herkimmät tiukkapipot saavat toki loukkaantua termistä. Loukkaantukaa sitten mokomat, mutta lukekaa kuitenkin juttuni loppuun asti, sillä siinä voi olla terveellisemmän elämän alku. Orgasmirasva on tietenkin se tyydyttynyt rasva. Se kova eläinperäinen rasva, jota on mm. voissa. Voista olen kirjoittanut ennenkin ylistävään sävyyn. Sitä tulee lisää tässä kirjoituksessa.
Harvoin kuulee väitöstilaisuuksissa niin kypsiä ajatuksia kuin tänä "entten tentten teelikamentten" -päivänä. Niitä ajatuksia tuon tässä kirjoituksessani nyt esille. Suosittelen, että luette muitten lehtien välittämiä uutisia tästä tilaisuudesta. Saatte sillä tavalla mahdollisesti tasapainoisemman kuvan siitä mitä rasvaisia juttuja tilaisuudessa esitettiin. Missään nimessä tekstiäni ei pidä pistää väittelijä Tuomasjukan painolastiksi. Kyseessä on oma tulkintani tilaisuuden merkittävästä tieteellisestä annista. Väittelijä Tuomasjukka on erinomainen esimerkki suomalaisesta modernista tutkijakoulutuksesta. Tässä meillä on sanavalmis tutkija, joka nuoresta iästään huolimatta osoittaa suurta perehtyneisyyttä rasvojen aineenvaihduntaan. Väitöstilaisuus käytiin "hissun kissun vaapulavissun" -hengessä ja pääosin englanninkielellä koska väittelijä oli Englannista, professori Tom Sanders, King's College London.
Erinomaisen viihdyttävä ja asiapitoinen väitöstilaisuus johti muutamaan tärkeään julkilausumaan:
- Kansanterveyslaitoksen rasvalinjaus on virheellinen ja pitää korjata joko laitoksen kautta tulevalla rehellisellä linjanmuutoksella tai sitten niin, että Suomen kodeissa tehdään päinvastoin kuin Kansanterveyslaitos neuvoo.
- Valtion Ravitsemusneuvottelukunnan suosittelema ruokavalio sopii erinomaisen hyvin huippu-urheilijoille, mutta tavattoman huonosti tosi vähän liikkuvalle Suomen valtaväestölle!
- Insuliini on vihollinen numero yksi tässä näytelmässä, sillä paremmin tunnetun hiilihydraattiaineenvaihdunnan säätelyn lisäksi insuliini vaikuttaa suuresti myös veren rasvaprofiiliin.
- Insuliini lisää rasvan valmistusta maksasta ja rasva poistuu hitaammin verestä. Tällä on yhtymäkohtia valtimonkovetustautiin sillä tavalla, että riski kolesterolin kertymisestä verensuonen seinämiin nousee jos samanaikaisesti nautitaan paljon hiilihydraatteja ja rasvaa. Jommasta kummasta pitää luopua, molempia ei voi syödä tolkuttomasta samanaikaisesti. Jos ei ole huippu-urheilija!
- Syömällä runsaasti hiilihydraattia (55-60%) kuten Kansanterveyslaitos suosittelee, aterian jälkeinen vähäinenkin rasva (25-30%), varsinkin "vääristä" lähteistä (yksinkertaiset tyydyttymättömät rasvahapot), nousee hyvin nopeasti huippuarvoonsa ja pysyy kauan korkeana.
- Ratkaisu tähän visaiseen pulmaan löytyy tästä mieltä kiihottavasta ajatuksesta: Tehdään kaikista suomalaisista huippu-urheilijoita, jotka harjoittelevat päivittäin 3-6 tuntia. Ravitsemussuositukset tähän löytyvät Kansanterveyslaitoksen sivuilta ja liikuntasuosituksia jakaa esimerkiksi Suomen Urheiluopisto Vierumäellä.
- Todennäköisesti helpommin toteutettava ratkaisu meille vähäisempään liikuntapanokseen tottuneille suomalaisille, on vähentää hiilihydraattikuormaa esimerkiksi syömällä enemmän matalaglykeemisiä hiilihydraatteja ja hiilihydraattien kokonaismäärää vähentämällä esimerkiksi reippaasti alle 50 prosentin samalla kun nautimme enemmän niitä hekumallisen ihania tyydyttyneitä eläinrasvoja.
- Tyydyttyneet eläinrasvat (esimerkiksi meijerivoi) laskevat veren rasvojen huippuarvoja ja pitävät veren rasvan pitempään tasaisen matalana.
- Ratkaisu on siis hyvin yksinkertainen: Nauttikaa tasapuolisesti sekä eläimistä että kasveista saatavia rasvoja ja jättäkää hyvin vähälle ne korkeaglykeemiset hiilihydraatit. Tarkoittaa siis, että sen ruisleivän päälle sivellään ohut kerros voita ja paksu siivu parasta mahdollista emmentaljuustoa, syödään reilusti eläinlihaa rasvoineen kaikkineen ja muistetaan ne tärkeät kalapäivät viikossa. Salaatin päälle pirskotetaan vähän kylmäpuristettua rypsiöljyä. Ikinä ei enää paisteta mitään ruokaa muuta kuin voissa. Peruna, valkoinen riisi ja pasta jätetään vähemmälle. Ehkä olisi parasta myydä perunaa, pastaa ja valkoista riisiä urheiluosastolla niin ruoka-aineet kohtaavat oikean käyttäjäryhmänsä.
- Jos jatketaan rakettibensiinin nauttimista (korkeaglykeemisiä hiilihydraatteja runsain määrin) ja jarrutamme elimistömme kierroksia väärillä rasvoilla, elimistömme sanoo lopulta RÄKS (väittelijän käyttämä termi!)
- Yhtä tärkeä terveysmittari kuin glykeeminen indeksi, voi olla lipeeminen indeksi (olen epävarma onko tällainen termi olemassa!). Lipeemisellä indeksillä tarkoitan sellaista rasvaa joka hitaasti ja välttäen huippuarvoja nostaa veren rasvaprofiilia. Matalalipeeminen rasva on kova tyydyttynyt eläinrasva ja korkealipeeminen rasva on juokseva tyydyttymätön kasvirasva.
- On tärkeämpää mitata paastonaikaisia veren triglyseridejä kuin veren kolesterolitasoa. Korkea triglyseriditaso on haitallisempi sydänterveydelle kuin korkea kolesteroli.
- Kolesterolitasoja mitataan sen takia, että lääketeollisuudella on myydä korkeaan veren kolsterolitasoon tehokkaita lääkkeitä, eli statiineja.
- Veren triglyseridejä laskeaksemme meidän ei tarvitse käydä pilleripurkilla. Riittää kun vältämme altistumista liian voimakkaasti hiilihydraateille tai ryhdymme harjoittelemaan kuin huippu-urheilijat. Rohkaiskaa lääketeollisuutta innostumaan myös näistä veren triglyserideistä.
- Veren triglyseridit liittyvät ennen kaikkea lihavuuteen.
- Yksi mahdollinen ratkaisu lihavuuteen voi olla välipalojen jättäminen kokonaan pois, eli syödään vain aamiainen, lounas ja illallinen. Väljempi ateriarytmi tietäisi ankeita aikoja elintarviketeollisuudelle ja ruokakaupoille. Panostus oikean ruoan syömiseen voi kuitenkin olla tärkeämpää kuin jonkin herkästi lihottavan välipalakulttuurin ylläpitäminen.
- Tärkeää on jakaa päivän rasvamäärä tasaisemmin päivän mittaan. Ei siinä ole mitään järkeä jos päivän rasvakuorma täyttyy jo aamupalalla. Säästä niitä rasvoja myös lounaalle ja illalliselle.
- On tärkeämpää, että rasva jonottaa jääkaapissa kuin verisuonissa. Älä siis syö jatkuvasti sokeria ja rasvaa sisältäviä välipaloja!
- Ihminen on rakennettu käyttämään sekä rasvoja että hiilihydraattia energialähteinä. Rasvojen sulkeminen pois ja hiilihydraattien ylikorostunut asema, vie elimistömme epätasapainoon.
perjantaina, kesäkuuta 06, 2008
Insuliini vanhentaa
**
(Päivitys 28.5.2008 ja 6.6.2008) Tätä kirjoitusta kommentoidaan vilkkaasti ja asiantuntevasti.
Ravitsemustieteitä opiskelevan Janne Huovilan kanssa pohdimme 2.5.2008 lähtien tätä 30.4.2008 kirjoittamaani juttua. Hyvin avoimesti ja tyhmänrohkeastikin pohdimme sitä miten verensokerin heilahtelut voivat johtaa näläntunteen lisääntymiseen. Jos lupaat olla terrorisoimatta vakavaksi aikomaamme pohdintaa, saat kommentoida näitä lähtökohtiamme:
Jari Rossi on 6.6.2008 kommentoinut seuraavasti:
Itse lueskelin Taubesin kirjaa (englanninkielinen alkuperäisversio) tuossa läheisellä kirjakaupalla, ja kyllä siitä aika ontto kuva jäi. Hyvin monet kohdat mukaanlukien kylläisyyttä, ja aivojen osuutta energia-aineenvaihdunnassa käsittelevät osuudet vaikuttavat väärin ymmärretyiltä tai tietoisesti lukijaa johdattelevilta. Tässä suhteessa toisessa kirjoituksessa mainitsemasi Mikael Fogelholmin maininta virallisten ravitsemussuositusten ongelmallisuudesta (eli noudattamatta jättäminen) liittyy myös läheisesti kylläisyyteen. Osalla tämä on helppoa "virallista" tietä noudattamalla, osalle Atkinsin perintöä seuraamalla. Yhtäältä insuliini itsessään on leptiinin tavoin keskushermostotasolla ruokahalua rajoittava tekijä, toisaalta insuliinin aiheuttama glukoositason lasku vaikuttaa nälän tunnetta lisäävästi.
Hieno kommentti!
Tässä alkaa alkuperäinen 30.4.2008 kirjoittamani tekstiosuus:
Minulla on ollut tapana luennoillani kertoa miten hyödyllinen insuliini on urheilijalle, mutta korkea insuliini on sohvaperunalle kauhistus. Siinä missä insuliini urheilijalla toimii rakentavana anabolisena hormonina, insuliini saattaa vähän liikkuvalle olla se viimeinen pisara, joka suistaa elämän raiteiltaan.
Kun tutkitaan pitkäikäisiä kansoja, silmiinpistävänä piirteenä on ollut verensokerin tasaisuus ja ihmisten hoikkuus. Syödään juuri sopivasti ruokaa ja liikutaan paljon. Jos ruoan saanti, laatu ja kulutus ovat tasapainossa, silloin ihminen voi hyvin. Tästä ovat todistuksena esimerkiksi terveydestään tunnetut kansat kuten Pakistanin Hunzat, Kaukasuksen Abhaasit, Ekvadorin Vilcabamba-heimo ja japanilaiset Okinawan saarella. Nämä kansat syövät (söivät?) kohtuullisia määriä luonnon omaa ruokaa ja varsin paljon hiilihydraatteja (kuivatut ja tuoreet hedelmät, hirssi, tattari, tuoreet vihannekset). En minä usko, että tässä pitkään eläneiden kansojen ruokavalioista on löydettävissä tukea jollekin tietylle ruoka-aineelle. Ruokaa on vain yleisellä tasolla syöty sopivasti.
Meillä suomalaisilla pitkä ikä pysyy haaveena. Terveyttämme nakertaa vahva elintarviketeollisuus ja silmitön eläinrasvan viha. Välillä tuntuu siltä, että lääketeollisuuden ja elintarviketeollisuuden päämääränä on tuottaa sopivan sairaita ihmisiä, jotka erityisesti elämän ehtoopuolella kuluttavat runsain määrin lääkkeitä elintasosairauksiin. Tästä ei Suomessa saa puhua, mutta kuka minun suuni tukkisi tai näppäimistöni osaisi piilottaa? Hiilaritietoiset -foorumissa sokeritautia sairastava ystäväni LKT Timo Kuusela sanoo asian tosi hyvin (olen täsmälleen samaa mieltä hänen kanssaan):
Kun katselen taaksepäin koko ammatillista ikääni, pidän koulutuksellisesti itsestäänselvyytenä ravitsemuksen painottamista hiilihydraatteihin, rasvojen kohtuullisuutta ja eläinrasvojen suoranaista välttämistä. Tämä vielä korostuu, kun lisätään fyysistä rasitusta. On kuulunut "tankata" hiilihydraatteja.
Nyt siis on syntynyt ja Suomessakin syntymässä vakavaa keskustelua suosituksen järkevyydestä. Tilanne meillä taitaa vieläkin olla tasolla sanelu vastaan vakava epäily.
On tutkittu, miksi jotkut elävät hyvin vanhoiksi, yli satavuotiaiksi. Yksi yhteinen piirre näyttää olevan matala verensokeri ja matalat veren insuliinitasot. Jos tämä pitää yhtään paikkansa, elämme aika tavalla väärin. Kolmanneksella kansasta on jo taipumuksena ylireagoida korkeaan verensokeriin huimalla insuliinireaktiolla. Vuosikymmenien saatossa sitten kehittyvät insuliiniresistenssi, metabolinen oireyhtymä, T2DM ynnä muut komplikaatiot varsinkin verenkiertoelimissä.
Jos itse olisi tiennyt asioista enemmän jo 70- 80-luvuilla, olisin päätynyt varmasti toisenlaisiin ravitsemuksellisiin ratkaisuihin. Oireita toki oli, niiden tulkinnat väärät.
On totta, että keskustelua käydään ravitsemuksesta jo todettujen sairauksien yhteydessä. On myös huolestuneisuutta lasten lihomisesta. Perheiden hajoamisissa lasten lihomisesta on jopa tehty lyömäase toista osapuolta vastaan.
En ole toistaiseksi juuri törmännyt siihen asiaan, että yleisellä tasolla ikään kuin ehkäisevässä hengessä pyrittäisi rajoittamaan sokeristuvien hiilihydraattien saantia ravinnosta. Päinvastoin tiukka linja on edelleenkin lisätä hiilihydraatteja lihavuuden ehkäisemiseksi.
Järki tässä "normaalinkin" kansalaisen hiilihydraattirajoituksessa piilee. Onhan niin, että ne rasvat, joita tarkkailemme "kolesteroli kokeissa" ovat maksan muodostamia de novo rasvoja, jotka sitten verenkierrossa kuljetetaan juuri VLDL- rasvoina tai niiden johdannaisina - riskirasvoina. Vastaavasti syödyt rasvat kulkevat pääsääntöisesti sinänsä harmittomina ja lyhytikäisinä kylomikroneina.
Voi olla, että hiilihydraattien rajoittamisella saavutettaisi muitakin elämisen kannalta edullisia ja mielenkiintoisia tuloksia. Henkisen vireyden nousua pidän yhtenä tärkeimpänä. Tietenkin vireys, fyysinen jaksaminen, alinomainen nälän vastustaminen tekevät elämästä monin verroin nautittavamman. Itse en palaisi entiseen vaikka terveysongelmat jo ennättivät yllättää. Tietoa tarvitaan nimenomaan siitä, millaisia rasvoja niiden optimaalisesti kuuluisi olla, joilla hiilihydraattien väheneminen korvataan. Käytän ilmaisua "luonnollisia" rasvoja. Painotan hyvälaatuisen oliiviöljyn mufa rasvahappoihin mutta en vierasta näitä kovia eläinrasvojakaan.
Tohtori Kuusela ja minäkin saamme äsken ilmestyneestä Cell -tiedejulkaisusta yllättävää tukea tuolle ajatukselle, että korkean hiilihydraattialtistuksen myötä kohonnut insuliini voi vanhentaa! Harvardin kuuluisan yliopiston tutkijat ovat todenneet, että insuliini vanhentaa. Ei tosin ihmistä ole tutkittu vaan erästä sukkulamatoa (Caenorhabditis elegans). Tutkijat osoittivat koesarjoissaan, että insuliini vähensi erään tärkeän geenin (SKN-1) toimeliaisuutta. Tästä geenistä tiedetään, että se suojaa matoa hapetusstressiltä ja on tärkeä muutenkin madon menestykselle karussa maailmassaan. Mitä enemmän madolle annettiin insuliinia, sitä enemmän hapetusstressiä ja sitä lyhyempi elämä. Jos tämä sama ilmiö on todennettavissa ihmisellä, silloin ei loppua näy näille hiilihydraattitietoisille tarinoilleni.
Tutkimusta kommentoidaan Läkartidningen -lehden verkkoversiossa näin: Insuliinin vaikutuksesta ikääntymiseen on ollut tietoa jo pitkään. Useita kymmeniä vuosia olemme tienneet, että nälkäiset eläimet elävät pitempään. Vähän ruokaa saavat eläimet lisäävät insuliininherkkyyttään (hyvä asia!) ja erittävät vähemmän insuliinia.
Muista: Jos syöt paljon hiilareita - LIIKU! Jos et liiku - VÄHENNÄ hiilareita!
Lähde: Cell 132 (6): 1025-1038, 2008
(Päivitys 28.5.2008 ja 6.6.2008) Tätä kirjoitusta kommentoidaan vilkkaasti ja asiantuntevasti.
Ravitsemustieteitä opiskelevan Janne Huovilan kanssa pohdimme 2.5.2008 lähtien tätä 30.4.2008 kirjoittamaani juttua. Hyvin avoimesti ja tyhmänrohkeastikin pohdimme sitä miten verensokerin heilahtelut voivat johtaa näläntunteen lisääntymiseen. Jos lupaat olla terrorisoimatta vakavaksi aikomaamme pohdintaa, saat kommentoida näitä lähtökohtiamme:
Jari Rossi on 6.6.2008 kommentoinut seuraavasti:
Itse lueskelin Taubesin kirjaa (englanninkielinen alkuperäisversio) tuossa läheisellä kirjakaupalla, ja kyllä siitä aika ontto kuva jäi. Hyvin monet kohdat mukaanlukien kylläisyyttä, ja aivojen osuutta energia-aineenvaihdunnassa käsittelevät osuudet vaikuttavat väärin ymmärretyiltä tai tietoisesti lukijaa johdattelevilta. Tässä suhteessa toisessa kirjoituksessa mainitsemasi Mikael Fogelholmin maininta virallisten ravitsemussuositusten ongelmallisuudesta (eli noudattamatta jättäminen) liittyy myös läheisesti kylläisyyteen. Osalla tämä on helppoa "virallista" tietä noudattamalla, osalle Atkinsin perintöä seuraamalla. Yhtäältä insuliini itsessään on leptiinin tavoin keskushermostotasolla ruokahalua rajoittava tekijä, toisaalta insuliinin aiheuttama glukoositason lasku vaikuttaa nälän tunnetta lisäävästi.
Hieno kommentti!
Tässä alkaa alkuperäinen 30.4.2008 kirjoittamani tekstiosuus:
Minulla on ollut tapana luennoillani kertoa miten hyödyllinen insuliini on urheilijalle, mutta korkea insuliini on sohvaperunalle kauhistus. Siinä missä insuliini urheilijalla toimii rakentavana anabolisena hormonina, insuliini saattaa vähän liikkuvalle olla se viimeinen pisara, joka suistaa elämän raiteiltaan.
Kun tutkitaan pitkäikäisiä kansoja, silmiinpistävänä piirteenä on ollut verensokerin tasaisuus ja ihmisten hoikkuus. Syödään juuri sopivasti ruokaa ja liikutaan paljon. Jos ruoan saanti, laatu ja kulutus ovat tasapainossa, silloin ihminen voi hyvin. Tästä ovat todistuksena esimerkiksi terveydestään tunnetut kansat kuten Pakistanin Hunzat, Kaukasuksen Abhaasit, Ekvadorin Vilcabamba-heimo ja japanilaiset Okinawan saarella. Nämä kansat syövät (söivät?) kohtuullisia määriä luonnon omaa ruokaa ja varsin paljon hiilihydraatteja (kuivatut ja tuoreet hedelmät, hirssi, tattari, tuoreet vihannekset). En minä usko, että tässä pitkään eläneiden kansojen ruokavalioista on löydettävissä tukea jollekin tietylle ruoka-aineelle. Ruokaa on vain yleisellä tasolla syöty sopivasti.
Meillä suomalaisilla pitkä ikä pysyy haaveena. Terveyttämme nakertaa vahva elintarviketeollisuus ja silmitön eläinrasvan viha. Välillä tuntuu siltä, että lääketeollisuuden ja elintarviketeollisuuden päämääränä on tuottaa sopivan sairaita ihmisiä, jotka erityisesti elämän ehtoopuolella kuluttavat runsain määrin lääkkeitä elintasosairauksiin. Tästä ei Suomessa saa puhua, mutta kuka minun suuni tukkisi tai näppäimistöni osaisi piilottaa? Hiilaritietoiset -foorumissa sokeritautia sairastava ystäväni LKT Timo Kuusela sanoo asian tosi hyvin (olen täsmälleen samaa mieltä hänen kanssaan):
Kun katselen taaksepäin koko ammatillista ikääni, pidän koulutuksellisesti itsestäänselvyytenä ravitsemuksen painottamista hiilihydraatteihin, rasvojen kohtuullisuutta ja eläinrasvojen suoranaista välttämistä. Tämä vielä korostuu, kun lisätään fyysistä rasitusta. On kuulunut "tankata" hiilihydraatteja.
Nyt siis on syntynyt ja Suomessakin syntymässä vakavaa keskustelua suosituksen järkevyydestä. Tilanne meillä taitaa vieläkin olla tasolla sanelu vastaan vakava epäily.
On tutkittu, miksi jotkut elävät hyvin vanhoiksi, yli satavuotiaiksi. Yksi yhteinen piirre näyttää olevan matala verensokeri ja matalat veren insuliinitasot. Jos tämä pitää yhtään paikkansa, elämme aika tavalla väärin. Kolmanneksella kansasta on jo taipumuksena ylireagoida korkeaan verensokeriin huimalla insuliinireaktiolla. Vuosikymmenien saatossa sitten kehittyvät insuliiniresistenssi, metabolinen oireyhtymä, T2DM ynnä muut komplikaatiot varsinkin verenkiertoelimissä.
Jos itse olisi tiennyt asioista enemmän jo 70- 80-luvuilla, olisin päätynyt varmasti toisenlaisiin ravitsemuksellisiin ratkaisuihin. Oireita toki oli, niiden tulkinnat väärät.
On totta, että keskustelua käydään ravitsemuksesta jo todettujen sairauksien yhteydessä. On myös huolestuneisuutta lasten lihomisesta. Perheiden hajoamisissa lasten lihomisesta on jopa tehty lyömäase toista osapuolta vastaan.
En ole toistaiseksi juuri törmännyt siihen asiaan, että yleisellä tasolla ikään kuin ehkäisevässä hengessä pyrittäisi rajoittamaan sokeristuvien hiilihydraattien saantia ravinnosta. Päinvastoin tiukka linja on edelleenkin lisätä hiilihydraatteja lihavuuden ehkäisemiseksi.
Järki tässä "normaalinkin" kansalaisen hiilihydraattirajoituksessa piilee. Onhan niin, että ne rasvat, joita tarkkailemme "kolesteroli kokeissa" ovat maksan muodostamia de novo rasvoja, jotka sitten verenkierrossa kuljetetaan juuri VLDL- rasvoina tai niiden johdannaisina - riskirasvoina. Vastaavasti syödyt rasvat kulkevat pääsääntöisesti sinänsä harmittomina ja lyhytikäisinä kylomikroneina.
Voi olla, että hiilihydraattien rajoittamisella saavutettaisi muitakin elämisen kannalta edullisia ja mielenkiintoisia tuloksia. Henkisen vireyden nousua pidän yhtenä tärkeimpänä. Tietenkin vireys, fyysinen jaksaminen, alinomainen nälän vastustaminen tekevät elämästä monin verroin nautittavamman. Itse en palaisi entiseen vaikka terveysongelmat jo ennättivät yllättää. Tietoa tarvitaan nimenomaan siitä, millaisia rasvoja niiden optimaalisesti kuuluisi olla, joilla hiilihydraattien väheneminen korvataan. Käytän ilmaisua "luonnollisia" rasvoja. Painotan hyvälaatuisen oliiviöljyn mufa rasvahappoihin mutta en vierasta näitä kovia eläinrasvojakaan.
Tohtori Kuusela ja minäkin saamme äsken ilmestyneestä Cell -tiedejulkaisusta yllättävää tukea tuolle ajatukselle, että korkean hiilihydraattialtistuksen myötä kohonnut insuliini voi vanhentaa! Harvardin kuuluisan yliopiston tutkijat ovat todenneet, että insuliini vanhentaa. Ei tosin ihmistä ole tutkittu vaan erästä sukkulamatoa (Caenorhabditis elegans). Tutkijat osoittivat koesarjoissaan, että insuliini vähensi erään tärkeän geenin (SKN-1) toimeliaisuutta. Tästä geenistä tiedetään, että se suojaa matoa hapetusstressiltä ja on tärkeä muutenkin madon menestykselle karussa maailmassaan. Mitä enemmän madolle annettiin insuliinia, sitä enemmän hapetusstressiä ja sitä lyhyempi elämä. Jos tämä sama ilmiö on todennettavissa ihmisellä, silloin ei loppua näy näille hiilihydraattitietoisille tarinoilleni.
Tutkimusta kommentoidaan Läkartidningen -lehden verkkoversiossa näin: Insuliinin vaikutuksesta ikääntymiseen on ollut tietoa jo pitkään. Useita kymmeniä vuosia olemme tienneet, että nälkäiset eläimet elävät pitempään. Vähän ruokaa saavat eläimet lisäävät insuliininherkkyyttään (hyvä asia!) ja erittävät vähemmän insuliinia.
Muista: Jos syöt paljon hiilareita - LIIKU! Jos et liiku - VÄHENNÄ hiilareita!
Lähde: Cell 132 (6): 1025-1038, 2008
perjantaina, joulukuuta 21, 2007
Diabetespotilaat ottavat yhteyttä
*
Kommentointi on vilkasta!
Tämän vuoden 2007 kallistuessa loppua kohti on hyvä muistella mieleenpainuvimpia hetkiä.
Kirjoitin Suomen Potilaslehteen nro. 1/2007 diabeteksen hoidosta. Kävin läpi diabeteksen Käypä Hoito -suositukset, ihmettelin minne sokerittomat tuotteet hävisivät ja toin esille vaihtoehtoisen ratkaisun missä diabetesta hoidetaan niin, että rajoitetaan hiilihydraattien saantia (eletään hiilihydraattitietoisesti). Jälkimmäinen vaihtoehtoinen hoitomalli on sellainen missä annetaan erityisesti tyypin 2 diabeetikon (mutta voidaan myös käyttää tyypin 1 diabeetikolle) haimalle mahdollisuus vielä edes muutamaksi vuodeksi tuottaa sitä omaa luontaista insuliinia ja vältetään lääkitystä (tabletit tai insuliinipistos). Vähäisemmän hiilihydraattikuorman takia tyypin 2 diabeetikon oma insuliinintuotanto riittää ja tyypin 1 diabeetikko voi huomattavasti vähentää pistosinsuliinin käyttöä (ehkä jopa luopua siitä, lue esimerkiksi tämä Kirsin tarina!).
Tämän kirjoitukseni johdosta sain vastaanottaa erityisen sapekasta kritiikkiä Suomen Diabetesliiton omalta ravitsemusterapeutilta Liisa Heinoselta. Pyysin saada keskustella asiasta esimerkiksi Diabetesliiton toimistossa. Kutsua ei vielä ole lähetetty. Ravitsemusterapeutti Heinoselle suotiin runsaasti palstatilaa Suomen Potilasliiton lehdessä nro. 3/2007 esitellä Diabetesliiton ohjeistuksia ja parjata minun tapaani esitellä asiaa.
Liisa Heinosen ylimielinen asenne on ilmeisesti koettu kovin rasittavaksi, sillä Suomen Potilaslehti on saanut vastaanottaa runsaanlaisesti palautetta lehden lukijoilta. Lehti julkaisee kaksi yhteydenottoa uusimmassa lehdessään numero 4/2007:
Suivaannuin Christerin puolesta. Kirjoitukseen viimeisessä potilasliiton lehdessä (3/07) aiheena diabetes ja kritiikki Christerin aikaisempaan kirjoitukseen (1/07). Luulisi potilasliiton ajavan potilaiden etuja eikä toistavan virallista propagandaa. Kakkostyypin diabeetikkona tiedän omastakin kokemuksesta, että mm nimim. MIKAn keinot todella tepsivät 2 tyypin diabeteksen ensisijaiseen ongelmaan, liian korkeisiin sokereihin. (Keskusteluja omakohtaisista kokemuksista mm täällä: Diabetesliiton kohtauspaikan II tyypin osio ja Hiilaritietoiset.net sokeritauti, osio). HÄVETKÄÄ!!
Pekka
Sundqvistin näkemykset oikea vaihtoehto. Kommentoin tuota ravitsemusterapeutti Heinosen oikaisua tohtori Sundqvistin diabetesjuttuun. Sundqvist on oikeilla linjoilla. Heinonen on ihan väärässä. Tosin hän toistaa sitä samaa sanomaa, mitä Diabetesliitto toistaa. Onneksi on olemassa laaja ystäväpiiri ja asiaa monipuolisesti katsovia lääkäreitä. Minulla on lääkäri, joka suositteli minulle tohtori Sundqvistin hienosti esille tuomaa vähähiilihydraattista ruokavaliota. Olen tällä hetkellä terve. Haimani tuottaa sen verran insuliinia, että sitä riittää, kunhan syön vähemmän perunaa, pastaa ja leipää. Kaikkia mahdollisia “asiantuntijoita” te päästättekin lehteenne kirjoittamaan. Muilta osin lehti oli hyvä! Heinosen juttu ei ollut hyvä. Pyytäkää häntä perustelemaan, miksi VHH ei voisi toimia?
Diabeetikko.
Kiitän palautteesta. En ymmärrä miksi tilanne kärjistyy tällaiseksi diabeteksen hoidossa. Eikö ole hyvä, että on vaihtoehtoja? Lääkkeellinen hoitomahdollisuus ja ruokavaliolla hoidettavissa oleva malli. Luonnollisesti tähän jälkimmäiseen vaihtoehtoon tarvitaan lääkärikunnan ja hoitohenkilöstön suostumus ja tuki.
Niin kuin en jo olisi saanut kokea kylliksi riesaa Diabetesliitolta, tapahtuu kummia erään yleisöluentoni jälkeen Hämeenlinnassa. Mainitsin nimittäin ohimennen tuolla luennolla diabeteksen vaihtoehtoisesta hoitomallista (hiilihydraattitietoinen ruokavalio) ja pidin voita terveellisempänä kuin margariinia. Opiston rehtori sai tämän johdosta vastaanottaa kahdeksan (8!) ravitsemusterapeutin, yhden sairaanhoitajan ja yhden ylilääkärin allekirjoittaman valituksen kyseenalaisesta tavasta luennoida ravitsemusasioista! Opiston rehtorille toimitin asiallisen vastineen ja uudistin taas toivomukseni käydä asian johdosta keskusteluja Diabetesliiton kanssa. Mitään ei tietenkään ole kuulunut sieltä päin.
Mikä Diabetesliittoa vaivaa? Mikä hiilihydraattien rajoittamisessa diabeetikolle on niin hankalaa? Eikö siinä pikemminkin käy niin, että hiilihydraattien rajoittaminen ruokavaliosta tekee ruokavaliosta monipuolisemman ja maistuvamman?
Diabeetikot! Ottakaa kantaa tähän asetelmaan!
Lääkärit! Onko mahdotonta ajatella vaihtoehtoista ratkaisua diabeteksen hoidossa? Olisitko valmis suosittelemaan vaihtoehtoista ratkaisua?
Ravitsemusterapeutit! Ettekö halua käyttää ammattitaitoanne laatiessanne uusia ravintosuosituksia hiilihydraattitietoiselle diabeetikolle?
Kansalaiset! Olenko minä ihan pihalla näissä asioissa?
Kommentointi on vilkasta!
Tämän vuoden 2007 kallistuessa loppua kohti on hyvä muistella mieleenpainuvimpia hetkiä.
Kirjoitin Suomen Potilaslehteen nro. 1/2007 diabeteksen hoidosta. Kävin läpi diabeteksen Käypä Hoito -suositukset, ihmettelin minne sokerittomat tuotteet hävisivät ja toin esille vaihtoehtoisen ratkaisun missä diabetesta hoidetaan niin, että rajoitetaan hiilihydraattien saantia (eletään hiilihydraattitietoisesti). Jälkimmäinen vaihtoehtoinen hoitomalli on sellainen missä annetaan erityisesti tyypin 2 diabeetikon (mutta voidaan myös käyttää tyypin 1 diabeetikolle) haimalle mahdollisuus vielä edes muutamaksi vuodeksi tuottaa sitä omaa luontaista insuliinia ja vältetään lääkitystä (tabletit tai insuliinipistos). Vähäisemmän hiilihydraattikuorman takia tyypin 2 diabeetikon oma insuliinintuotanto riittää ja tyypin 1 diabeetikko voi huomattavasti vähentää pistosinsuliinin käyttöä (ehkä jopa luopua siitä, lue esimerkiksi tämä Kirsin tarina!).
Tämän kirjoitukseni johdosta sain vastaanottaa erityisen sapekasta kritiikkiä Suomen Diabetesliiton omalta ravitsemusterapeutilta Liisa Heinoselta. Pyysin saada keskustella asiasta esimerkiksi Diabetesliiton toimistossa. Kutsua ei vielä ole lähetetty. Ravitsemusterapeutti Heinoselle suotiin runsaasti palstatilaa Suomen Potilasliiton lehdessä nro. 3/2007 esitellä Diabetesliiton ohjeistuksia ja parjata minun tapaani esitellä asiaa.
Liisa Heinosen ylimielinen asenne on ilmeisesti koettu kovin rasittavaksi, sillä Suomen Potilaslehti on saanut vastaanottaa runsaanlaisesti palautetta lehden lukijoilta. Lehti julkaisee kaksi yhteydenottoa uusimmassa lehdessään numero 4/2007:
Suivaannuin Christerin puolesta. Kirjoitukseen viimeisessä potilasliiton lehdessä (3/07) aiheena diabetes ja kritiikki Christerin aikaisempaan kirjoitukseen (1/07). Luulisi potilasliiton ajavan potilaiden etuja eikä toistavan virallista propagandaa. Kakkostyypin diabeetikkona tiedän omastakin kokemuksesta, että mm nimim. MIKAn keinot todella tepsivät 2 tyypin diabeteksen ensisijaiseen ongelmaan, liian korkeisiin sokereihin. (Keskusteluja omakohtaisista kokemuksista mm täällä: Diabetesliiton kohtauspaikan II tyypin osio ja Hiilaritietoiset.net sokeritauti, osio). HÄVETKÄÄ!!
Pekka
Sundqvistin näkemykset oikea vaihtoehto. Kommentoin tuota ravitsemusterapeutti Heinosen oikaisua tohtori Sundqvistin diabetesjuttuun. Sundqvist on oikeilla linjoilla. Heinonen on ihan väärässä. Tosin hän toistaa sitä samaa sanomaa, mitä Diabetesliitto toistaa. Onneksi on olemassa laaja ystäväpiiri ja asiaa monipuolisesti katsovia lääkäreitä. Minulla on lääkäri, joka suositteli minulle tohtori Sundqvistin hienosti esille tuomaa vähähiilihydraattista ruokavaliota. Olen tällä hetkellä terve. Haimani tuottaa sen verran insuliinia, että sitä riittää, kunhan syön vähemmän perunaa, pastaa ja leipää. Kaikkia mahdollisia “asiantuntijoita” te päästättekin lehteenne kirjoittamaan. Muilta osin lehti oli hyvä! Heinosen juttu ei ollut hyvä. Pyytäkää häntä perustelemaan, miksi VHH ei voisi toimia?
Diabeetikko.
Kiitän palautteesta. En ymmärrä miksi tilanne kärjistyy tällaiseksi diabeteksen hoidossa. Eikö ole hyvä, että on vaihtoehtoja? Lääkkeellinen hoitomahdollisuus ja ruokavaliolla hoidettavissa oleva malli. Luonnollisesti tähän jälkimmäiseen vaihtoehtoon tarvitaan lääkärikunnan ja hoitohenkilöstön suostumus ja tuki.
Niin kuin en jo olisi saanut kokea kylliksi riesaa Diabetesliitolta, tapahtuu kummia erään yleisöluentoni jälkeen Hämeenlinnassa. Mainitsin nimittäin ohimennen tuolla luennolla diabeteksen vaihtoehtoisesta hoitomallista (hiilihydraattitietoinen ruokavalio) ja pidin voita terveellisempänä kuin margariinia. Opiston rehtori sai tämän johdosta vastaanottaa kahdeksan (8!) ravitsemusterapeutin, yhden sairaanhoitajan ja yhden ylilääkärin allekirjoittaman valituksen kyseenalaisesta tavasta luennoida ravitsemusasioista! Opiston rehtorille toimitin asiallisen vastineen ja uudistin taas toivomukseni käydä asian johdosta keskusteluja Diabetesliiton kanssa. Mitään ei tietenkään ole kuulunut sieltä päin.
Mikä Diabetesliittoa vaivaa? Mikä hiilihydraattien rajoittamisessa diabeetikolle on niin hankalaa? Eikö siinä pikemminkin käy niin, että hiilihydraattien rajoittaminen ruokavaliosta tekee ruokavaliosta monipuolisemman ja maistuvamman?
Diabeetikot! Ottakaa kantaa tähän asetelmaan!
Lääkärit! Onko mahdotonta ajatella vaihtoehtoista ratkaisua diabeteksen hoidossa? Olisitko valmis suosittelemaan vaihtoehtoista ratkaisua?
Ravitsemusterapeutit! Ettekö halua käyttää ammattitaitoanne laatiessanne uusia ravintosuosituksia hiilihydraattitietoiselle diabeetikolle?
Kansalaiset! Olenko minä ihan pihalla näissä asioissa?
keskiviikkona, huhtikuuta 04, 2007
Miksi diabetespotilas lihoo niin herkästi?
Antti (2-tyypin diabetespotilas) kysyy sähköpostilla:
Lihottaako insuliini? Minusta tuntuu, että paha lihomiseni (yli 20 kg vuonna 2003) on yhteydessä insuliiniannokseni nostoon. Laihtuminen on voimakkaan lihomiseni jälkeen ollut hyvin vähäistä. Syön normaalia diabetesruokaa hyvin kohtuullisia määriä, nälkä on välillä hirmuinen. Liikuntaa on vähintään puoli tuntia joka päivä ja viikonloppuisin pitkiä kävelylenkkejä. En vain laihdu! Mitä teen?
Veteraaniurheilija vastaa:
Kiitos todella hyvästä kysymyksestä! Asiantuntijoiden käsitykset tyypin 2 diabetesta sairastavan alttiudesta lihoa menevät aika paljon ristiin. En nyt lähde vänkäämään noista selitysmalleista sinulle kovinkaan paljon, vaan annan pian oman käsitykseni tilanteestasi. Se voi olla oikea tai väärä selitys, ihan riippuen siitä miten tieteellisiä tutkimuksia tulkitsee. Tämä on rohkeaa tekstiä, älä pelästy! Älä myöskään missään nimessä muuta ravintotottumuksia tai lääkitystä keskustelematta tilanteesta diabeteshoitajan tai lääkärin kanssa!
Päävihollinen on sinulla tuo insuliini. En tiedä lääkeannoksesi suuruutta, mutta sillä ei ole tässä tilanteessa paljonkaan merkitystä. Yksinkertaisesti sanoen sinun pitäisi saada tuo insuliiniannos mahdollisimman pieneksi. Sillä insuliini lihottaa sinua. Joudut ehkä käymään tästä asiasta kovaakin vääntöä lääkärikunnan kanssa, mutta se ei muuta tosiasiaa: Insuliini lihottaa.
Insuliini on huippu-urheilijan paras ystävä, jopa siinä määrin, että tiedän tapauksia joissa urheilija piikittää itseään insuliinilla tehostaakseen palautumista ja saadakseen lisää lihasvoimaa. Insuliini on vahva anabolinen (rakentava) hormoni. Tavalliselle pulliaiselle ja varsinkin diabetespotilaalle insuliini on sekä hyvä ystävä (pitää sairauden oireet kurissa) että paha vihollinen (rakentaa rasvakudosta). Diabeetikon pitäisi liikkua kuin huippu-urheilija välttääkseen lihomisen.
Hyvin, hyvin yksinkertaisesti, kyse on seuraavasta ilmiöstä: insuliini (joko oma tai piikitetty) ajaa veressä kiertävän glukoosin (hiilihydraatti) lihaksiin ja maksaan täyttäen glykogeenivarastot. Kun varastot ovat täynnä, glukoosilla ei ole muuta paikkaa minne mennä paitsi rasvavarastoon. Asiantuntijoiden käsitykset ovat tähän asti ristiriidattomia. Tätä asiaa ei kukaan kiistä. Liika glukoosi varastoituu rasvana. Mutta nyt tapahtuu se ihmeellisyys, että joidenkin tutkijoiden ajatuskuviot menevät eri raiteille. On sellaisia tutkijoita, jotka sanovat:
A) rasva lihottaa ja pitäisi syödä enemmän hiilihydraatteja
B) rasva ei lihota, mutta hiilihydraatit lihottavat
C) rasva ei lihota, paitsi silloin jos samanaikaisesti nautitaan suuria määriä hiilihydraatteja
Tuon A-kategorian selityksen piiriin kuuluu suurin osa maamme tutkijoista ja valtaosa lääkärikunnasta. Kumarran syvään ja ihailen kaikkia heidän tutkimuspanoksiaan ja pyyteetöntä työtä potilaiden hyväksi. Suomen Diabetesliitto ammentaa tietonsa tämän tutkijajoukon ponnistuksista. Näin pitääkin tehdä, sillä tutkittua tietoa asiasta on valtavasti ja A-kategoriaan kuuluvat johtavat tätä tutkimusväittelyä ylivoimaisesti. Mutta asia ei välttämättä ole näin yksinkertainen. Pieni piskuinen B-kategorian ja C-kategorian -joukko arvostettuja tiedemiehiä uskoo jääräpäisesti olevansa yhtä oikeassa kuin A-kategorian ravintogurut. Vääntö on välillä tiukkaakin. Ylilyöntejä tapahtuu puolin ja toisin. Olet varmaan huomannut lehtikirjoitteluista, että tällaista läskikapinaa, kolsterolijuttua ja toisenlaista ajattelua on liikkeellä?
Minä itse uskon selitysmalliin C (selitysmalleja voi olla useampiakin, nämä taitavat kuitenkin olla ne yleisimmät). Rasva itsessään ei kovin herkästi varastoidu rasvana. Se vaatii kyytipojakseen tuon insuliinin. Terveen ja toimivan haiman insuliinin tuotanto ei kuitenkaan nouse perustasoltaan pelkkää rasvaa syömällä. Insuliini nousee ruoan sisältämän hiilihydraatin avulla ja silloin kun insuliinia on veressä tietyn raja-arvon yli, elimistössä on rakennus/lihotus -vaihe päällä. Mahdollisesti juuri hiilihydraatti houkuttelee rasvasoluja ahmimaan niitä verenkierrossa kiertäviä rasvoja sisuksiinsa. Tiedemiehet kiistelevät tästä.
Diabeetikon ongelmana on esimerkiksi tuo pitkävaikutteinen insuliini. Veressä kiertää silloin epäfysiologisen kauan insuliinia ja verenkierrosta napataan auliisti kaikki glukoosi talteen, ensin maksaan ja lihaksiin ja sitten vyötärön seudulle Micheliniksi.
Terveelle ihmiselle pelastavana enkelinä tulee apuun melko aikaisessa vaiheessa glukagoni-hormoni, jolla on täysin päinvastainen vaikutus kuin insuliinilla. Glukagoni ei rakenna vaan tuhoaa, rasvakudoksesta irtoaa triglyseridejä ja rasvahappoja, joista sitten saadaan lisäenergiaa ja uutta hiilihydraattia esimerkiksi. Ongelmana tässä kuitenkin on tuo diabeetikon veressä kiertävä insuliini. Niin kauan kuin insuliini ylittää tietyn raja-arvon, glukagoni ei voi vaikuttaa. Rakennusvaihe jää siis diabeetikolle päälle kauemmaksi aikaa kuin terveelle ihmiselle. Siksi diabeetikko lihoo niin herkästi ja kiloista on niin vaikea päästä eroon.
Ei sinun ole pakko tähän selitysmalliin C uskoa. Juttele lääkärisi kanssa, lääkerintamalla tapahtuu koko ajan kehitystä. Ehkä löytyy insuliinivaikutuksen katkaisevia lääkkeitä? Ehkä jopa lääkkeitä, jotka tehostavat glukagonin toimintaa? Toinen vaihtoehto on, diabeetikkona kokeilla vähähiilihydraattista ruokavaliota, mutta se onkin sitten ihan toinen kysymys.
Diabeetikon painonhallintaan kuuluu liikunta, runsaasti ravintokuituja, optimaalinen hoitotaso, kohtuulliset ruoka-annokset ja tasapainoinen elämä.
Lihottaako insuliini? Minusta tuntuu, että paha lihomiseni (yli 20 kg vuonna 2003) on yhteydessä insuliiniannokseni nostoon. Laihtuminen on voimakkaan lihomiseni jälkeen ollut hyvin vähäistä. Syön normaalia diabetesruokaa hyvin kohtuullisia määriä, nälkä on välillä hirmuinen. Liikuntaa on vähintään puoli tuntia joka päivä ja viikonloppuisin pitkiä kävelylenkkejä. En vain laihdu! Mitä teen?
Veteraaniurheilija vastaa:
Kiitos todella hyvästä kysymyksestä! Asiantuntijoiden käsitykset tyypin 2 diabetesta sairastavan alttiudesta lihoa menevät aika paljon ristiin. En nyt lähde vänkäämään noista selitysmalleista sinulle kovinkaan paljon, vaan annan pian oman käsitykseni tilanteestasi. Se voi olla oikea tai väärä selitys, ihan riippuen siitä miten tieteellisiä tutkimuksia tulkitsee. Tämä on rohkeaa tekstiä, älä pelästy! Älä myöskään missään nimessä muuta ravintotottumuksia tai lääkitystä keskustelematta tilanteesta diabeteshoitajan tai lääkärin kanssa!
Päävihollinen on sinulla tuo insuliini. En tiedä lääkeannoksesi suuruutta, mutta sillä ei ole tässä tilanteessa paljonkaan merkitystä. Yksinkertaisesti sanoen sinun pitäisi saada tuo insuliiniannos mahdollisimman pieneksi. Sillä insuliini lihottaa sinua. Joudut ehkä käymään tästä asiasta kovaakin vääntöä lääkärikunnan kanssa, mutta se ei muuta tosiasiaa: Insuliini lihottaa.
Insuliini on huippu-urheilijan paras ystävä, jopa siinä määrin, että tiedän tapauksia joissa urheilija piikittää itseään insuliinilla tehostaakseen palautumista ja saadakseen lisää lihasvoimaa. Insuliini on vahva anabolinen (rakentava) hormoni. Tavalliselle pulliaiselle ja varsinkin diabetespotilaalle insuliini on sekä hyvä ystävä (pitää sairauden oireet kurissa) että paha vihollinen (rakentaa rasvakudosta). Diabeetikon pitäisi liikkua kuin huippu-urheilija välttääkseen lihomisen.
Hyvin, hyvin yksinkertaisesti, kyse on seuraavasta ilmiöstä: insuliini (joko oma tai piikitetty) ajaa veressä kiertävän glukoosin (hiilihydraatti) lihaksiin ja maksaan täyttäen glykogeenivarastot. Kun varastot ovat täynnä, glukoosilla ei ole muuta paikkaa minne mennä paitsi rasvavarastoon. Asiantuntijoiden käsitykset ovat tähän asti ristiriidattomia. Tätä asiaa ei kukaan kiistä. Liika glukoosi varastoituu rasvana. Mutta nyt tapahtuu se ihmeellisyys, että joidenkin tutkijoiden ajatuskuviot menevät eri raiteille. On sellaisia tutkijoita, jotka sanovat:
A) rasva lihottaa ja pitäisi syödä enemmän hiilihydraatteja
B) rasva ei lihota, mutta hiilihydraatit lihottavat
C) rasva ei lihota, paitsi silloin jos samanaikaisesti nautitaan suuria määriä hiilihydraatteja
Tuon A-kategorian selityksen piiriin kuuluu suurin osa maamme tutkijoista ja valtaosa lääkärikunnasta. Kumarran syvään ja ihailen kaikkia heidän tutkimuspanoksiaan ja pyyteetöntä työtä potilaiden hyväksi. Suomen Diabetesliitto ammentaa tietonsa tämän tutkijajoukon ponnistuksista. Näin pitääkin tehdä, sillä tutkittua tietoa asiasta on valtavasti ja A-kategoriaan kuuluvat johtavat tätä tutkimusväittelyä ylivoimaisesti. Mutta asia ei välttämättä ole näin yksinkertainen. Pieni piskuinen B-kategorian ja C-kategorian -joukko arvostettuja tiedemiehiä uskoo jääräpäisesti olevansa yhtä oikeassa kuin A-kategorian ravintogurut. Vääntö on välillä tiukkaakin. Ylilyöntejä tapahtuu puolin ja toisin. Olet varmaan huomannut lehtikirjoitteluista, että tällaista läskikapinaa, kolsterolijuttua ja toisenlaista ajattelua on liikkeellä?
Minä itse uskon selitysmalliin C (selitysmalleja voi olla useampiakin, nämä taitavat kuitenkin olla ne yleisimmät). Rasva itsessään ei kovin herkästi varastoidu rasvana. Se vaatii kyytipojakseen tuon insuliinin. Terveen ja toimivan haiman insuliinin tuotanto ei kuitenkaan nouse perustasoltaan pelkkää rasvaa syömällä. Insuliini nousee ruoan sisältämän hiilihydraatin avulla ja silloin kun insuliinia on veressä tietyn raja-arvon yli, elimistössä on rakennus/lihotus -vaihe päällä. Mahdollisesti juuri hiilihydraatti houkuttelee rasvasoluja ahmimaan niitä verenkierrossa kiertäviä rasvoja sisuksiinsa. Tiedemiehet kiistelevät tästä.
Diabeetikon ongelmana on esimerkiksi tuo pitkävaikutteinen insuliini. Veressä kiertää silloin epäfysiologisen kauan insuliinia ja verenkierrosta napataan auliisti kaikki glukoosi talteen, ensin maksaan ja lihaksiin ja sitten vyötärön seudulle Micheliniksi.
Terveelle ihmiselle pelastavana enkelinä tulee apuun melko aikaisessa vaiheessa glukagoni-hormoni, jolla on täysin päinvastainen vaikutus kuin insuliinilla. Glukagoni ei rakenna vaan tuhoaa, rasvakudoksesta irtoaa triglyseridejä ja rasvahappoja, joista sitten saadaan lisäenergiaa ja uutta hiilihydraattia esimerkiksi. Ongelmana tässä kuitenkin on tuo diabeetikon veressä kiertävä insuliini. Niin kauan kuin insuliini ylittää tietyn raja-arvon, glukagoni ei voi vaikuttaa. Rakennusvaihe jää siis diabeetikolle päälle kauemmaksi aikaa kuin terveelle ihmiselle. Siksi diabeetikko lihoo niin herkästi ja kiloista on niin vaikea päästä eroon.
Ei sinun ole pakko tähän selitysmalliin C uskoa. Juttele lääkärisi kanssa, lääkerintamalla tapahtuu koko ajan kehitystä. Ehkä löytyy insuliinivaikutuksen katkaisevia lääkkeitä? Ehkä jopa lääkkeitä, jotka tehostavat glukagonin toimintaa? Toinen vaihtoehto on, diabeetikkona kokeilla vähähiilihydraattista ruokavaliota, mutta se onkin sitten ihan toinen kysymys.
Diabeetikon painonhallintaan kuuluu liikunta, runsaasti ravintokuituja, optimaalinen hoitotaso, kohtuulliset ruoka-annokset ja tasapainoinen elämä.
sunnuntaina, marraskuuta 05, 2006
Välttäkää sokerisia välipaloja!
Kommentointi on vilkasta tämän jutun yhteydessä!
Tämä kirjoitukseni on varsin rohkea. Tässä on aimo annos taitoa, taidetta ja ripaus tiedettäkin. Nyt ette saa provosoitua, mutta joidenkin ihmisten olisi hyvä kerrankin heittää ennakkoluulot romukoppaan. Tehkää nyt niin, että luette tämän kirjoituksen läpi kovasti sen sanomaa pohtien. Lupaatte olla suuttumatta jos kirjoitus ei ihan heti sovi siihen omaan viitekehykseenne (ajatusmaailmaanne).
Kerätään tähän tutkimustöitä, joissa tulee esille sokeristen välipalojen mahdollisesti turmiollinen vaikutus painonhallinnassa ja terveydessä yleensä. Ei anneta ravitsemuspoliittisten linjausten häiritä vaan etsitään selvyyttä tähän asiaan mahdollisimman neutraalisti. Kiitos yhteistyöstä! Suluissa näkyy kenen vihjeestä on kyse. Tieteellisen tutkimustyön minä olen tulkinnut parhaan kykyni mukaan, jos ei muuta mainita.
Välttäkää sokerisia välipaloja - tutkimustöitä
http://pediatrics.aappublications.org/cgi/reprint/112/5/e414.pdf (Anja) Brittiläiset tutkijat Janet M. Warren, C. Jeya K. Henry ja Vanessa Simonite ovat todenneet, että lapsilla pysyy nälkä kauemmin loitolla, jos nauttivat hitaammin sokeristuvia matalan glykeemisen indeksin (GI) ravintoaineita sisältävän aamiaisen. Lapset olivat nälkäisempiä ja söivät huomattavasti enemmän ruokaa lounaalla jos olivat nauttineet paljon sokeria (korkea GI) sisältävän aamiaisen. Sokerisena aamiaisena pidettiin näitä: Corn Flakes, Coco-Pops, Rice Krispies, valkoinen leipä. Lapsia neuvottiin testipäivien aikana välttämään välipaloja ennen lounasta.
http://pediatrics.aappublications.org/cgi/reprint/103/3/e26.pdf (Anja) Tässä amerikkalaisten työssä (David S. Ludwig, Joseph A. Majzoub, Ahmad Al-Zahrani, Gerard E. Dallal, Isaac Blanco ja Susan B. Roberts) nopeasti sokeristuvat hiilihydraatit aiheuttavat erilaisia hormonaalisia ja aineenvaihdunnallisia muutoksia. Nämä muutokset olivat haitallisia lihavilla henkilöillä, sillä ne saattavat johtaa liian suurten ruoka-annosten nauttimiseen. Tämä johtuu osittain siitä seikasta, että nopeasti sokeristuva ruoka kohottaa nopeammin insuliinia. Anja kertoo kärjistetysti: "Vähärasvaiset murot lihottavat, munakas ei. Tämä sotii niin energiatiheysteoriaa, volymetriikkaa sekä johtopäätelmää rasvan turmollista vaikutuksesta lihomisessa. Pitkälle jalostetulla hiilihydraattipitoisella ruoalla pidetään nälkää yllä ja syöminen sen kuin vaan yltyy."
http://www.ars.usda.gov/is/pr/1999/990301.htm (Anja) Tässä USA:n maatalousministeriön (USDA) raportissa Susan B. Roberts käy läpi yllämainitun työn keskeisen sanoman, eli lihavien on syytä välttää nopeasti sokeristuvia korkean GI:n ravintoaineita.
TAITOA
Taitoa on valita päivän ravintoaineet oikein. Väitän, että monelle sellaiselle ihmiselle, joka harrastaa hyvin vähän liikuntaa, sopii parhaiten diabeetikon ruokavalio (vaikka ei sokeritautia sairastaisikaan). Nyt puhun siitä aikoja sitten diabetespotilaille suositellusta perinteisestä diabetesruokavaliosta. En puhu siitä älyvapaasta nykysuuntauksen mukaisesta diabetesruokavaliosta, jossa diabetespotilaalle (2 tyypin diabetes!) sallitaan ruokailussa syrjähyppyjä sokeristen tuotteiden pariin. Tuntuu siltä kuin sokeriteollisuus olisi ruvennut seurustelemaan Diabetesliiton kanssa. Siitähän ei hyvää seuraa! Siitä seuraa tällaisia lapsuksia (lapsia!?):
Diabeetikon ruoka on laadultaan samaa kuin koko väestölle suositellaan: se sisältää vähän rasvaa, sokeria ja suolaa, mutta runsaasti kuitupitoisia ruokia ja ruoka-aineita. Se voi olla itse valmistettua tai valmisruokaa. Nykyisten hoitomenetelmien ansiosta diabeetikon ruokavalio on yksilöllinen ja joustava. Diabeetikolle suositeltava ruoka sopii kenelle tahansa, mutta mikä tahansa ruoka ei ole hyväksi diabeetikolle. Diabeteksen takia on syytä valita syötävänsä harkiten, vaikka erikoisruokaa ei tarvitakaan.
Diabeetikkoa ei tarvitse ottaa tarjottavia valittaessa huomioon sen enempää kuin muita, jotka huolehtivat terveydestään. Ruokien makeuttamisessa ei tarvita erityisjärjestelyitä. Voit pitää tarjolla suolaista tai makeaa – mielellään vähärasvaisia ja pieniä annoksia. Silloin diabeetikko voi itse päättää mitä valitsee. Usein hedelmät ovat hyvä vaihtoehto vaikkapa kokoustarjoiluna. Kahvileivistä tarjottavaksi kannattaa valita vähärasvaisia pullia tai marjapiirakkaa. Sen sijaan rasvaisia leivonnaisia kuten viinereitä tai murotaikinapohjaisia leivonnaisia on viisasta karttaa.
Yllä kursivoitu teksti on poimittu ilmeisenä lapsuksena Diabetesliiton sivuille siirtyneestä valistusmateriaalista. Ei näin! Ei todellakaan näin! Jos ihmisellä on diabetes (2 tyypin), silloin vältetään sokerin nauttimista ja hiilihydraattien kanssa ollaan ylipäätään tarkkoja. Se on minun mielipiteeni ja pyydän sinua jatkamaan lukemista, vaikka suuttumuksesi tasoa mittaava viisarisi on jo kovasti punaisen puolella.
TAIDETTA
Tee päivän ruokailusta taidetta! Reijo ryhtyi hetken mielijohteesta taiteilemaan suosittelemallani liikkumattomuusdieetillä. Tänään hänen taiteellinen elämyksensä on saavuttanut kliimaksin, eli hänen vähittäinen muuntumisensa loppuvaihe terveelliseen suuntaan on muuttunut vaihtoehdosta nimeltään järjetön vaihtoehtoon järkevä:
Reijon järjetön ruokapäiväkirja (vapaasti mukaillen Reijon omasta kommentista):
7.00 herätys
7.15 kuppi kahvia ja kaksi pientä pullaa
8.20 kourallinen irtokarkkeja
9.00 iso kuppi kahvia, iso viineri
10.15 iso kuppi kahvia ja kokousviineri
12.00 tukeva lounas
12.30 asiakaspalaverissa sokerinen kokouspulla + makeaa limsaa
13.00 aivan järjetön nälkä! Pari kourallista irtokarkkeja, pullo sokerilimsaa
13.30 pikaruokalassa iso hampurilainen, isot ranskikset, pullo sokerilimsaa
15.00 kahvitauko, sokerinen pulla, 150 g makeispussi
15.30 taas on nälkä!
16.00 Ruokamarketin kautta kotiin, marketin kahviossa pakko käydä kahvilla ja sokerisella pullalla, energia ihan loppu
17.00 kunnon päivällinen kotona
17.45 naposteltavaa telkkarin ääressä, 200 g karkkipussi, iso sipsipussi tyhjäksi
19.00 taas kamalan kova nälkä
19.30 illallinen, makkaraa ja ranskalaisia perunoita paistinpannulle, nam nam, tulipas paljon syötyä taas
20.30 telkkariuutiset katsotaan karkkipussin ja limsapullon kera
21.00 onko minulla taas nälkä? No näin on, eikö nälkä mene pois vaikka koko ajan syön?
21.30 Lisää makkaraa ja perunoita. Ehkä nyt jaksaa aamuun saakka?
23.30 Vielä illaksi levy soimaan, eli Fazerin sininen Sinisen Tonavan kera. ZZZ... kroooh...
Reijon järkevä ruokapäiväkirja
7.00 herätys
7.15 kuppi kahvia, kokojyväleipää, iso munakas, maustamatonta jogurttia
9.00 iso kuppi kahvia, iso kulaus vettä
10.15 kokoukseen mukaan vesipullo, punainen omena ja puolikas avokado sekä purkki maustamatonta jogurttia
12.00 kevyt lounas, paljon vihanneksia, joko lihaa tai kalaa, tummaa riisiä, silloin tällöin keitettyä perunaa, joskus pelkkä keitto
12.30 asiakaspalaverissa iso kulaus vettä
15.00 iso kuppi kahvia, avokadon toinen puolikas
17.00 kunnon päivällinen kotona
20.00 2-3 porkkanaa, 2 kovaksi keitettyä munaa, kokojyväleipää muutama pala, 17% Oltermannia muutama reilu siivu
21.30 iso kulaus vettä
23.30 Vielä illaksi levy soimaan, uni saapuu Tonava Sinisen puolessavälissä
RIPAUS TIEDETTÄ
Vieläkö olet linjoilla? Hyvä! Jatketaan vielä hetki. Nyt tulee ihan vähän arkista tiedettä. Miksi ihmeessä pitää välttää sokerisia välipaloja ja missään nimessä ei pian ruokailun jälkeen saa esimerkiksi syödä irtokarkkeja tai juoda sokerista limsaa? Se johtuu tuosta hormonista nimeltään insuliini, joka on liikkuvan ihmisen paras ystävä, mutta liikkumattoman ihmisen pahin vihollinen. Insuliini ajaa nimittäin sokerisen välipalan synnyttämän verensokerin nopeasti alas. Ei se insuliini verestä niitä sokerimolekyylejä lähde syömään, vaan se työntää sokerit verivirrasta pois normaaliin kulutukseen ja sitten johonkin sopivaan varastoon. Ensin ehkä täytetään lihaksen sokerivarastot (glykogeeniä), sitten maksan sokerivarastot ja jos vielä sokeria kiertää veressä, sitten glukoosi pitää varmaan pistää rasvavarastoihin talteen. Tiedemiehet päättelevät, että insuliini aiheuttaa poukkoilessaan näläntunteen lisääntymisen. Nyt minulla ei ole faktaa käsillä, mutta muistan lukeneeni jostakin, että vaikka ihmisellä ei oikeasti pitäisikään olla nälkä (on äsken syönyt tukevan lounaan) niin sokerinen välipala (pari kourallista irtokarkkeja, sokerinen limsa) harhauttaa ihmisen biokemian siinä määrin, että hetken kuluttua tulee taas nälkä. Sellainen kiljuva nälkä.
Tiedemiehet, jotka ovat vapautuneet esim. sokeriteollisuuden kytköksistä, suosittelevat siis hyvin vähän liikuntaa harrastaville sokeristen välipalojen jättämistä kokonaan pois!
Vieläkö olet kovasti suuttunut? Olenko väärässä? Onko tässä mitään järkeä? Onko Reijo valinnut oikein?
Tämä kirjoitukseni on varsin rohkea. Tässä on aimo annos taitoa, taidetta ja ripaus tiedettäkin. Nyt ette saa provosoitua, mutta joidenkin ihmisten olisi hyvä kerrankin heittää ennakkoluulot romukoppaan. Tehkää nyt niin, että luette tämän kirjoituksen läpi kovasti sen sanomaa pohtien. Lupaatte olla suuttumatta jos kirjoitus ei ihan heti sovi siihen omaan viitekehykseenne (ajatusmaailmaanne).
Kerätään tähän tutkimustöitä, joissa tulee esille sokeristen välipalojen mahdollisesti turmiollinen vaikutus painonhallinnassa ja terveydessä yleensä. Ei anneta ravitsemuspoliittisten linjausten häiritä vaan etsitään selvyyttä tähän asiaan mahdollisimman neutraalisti. Kiitos yhteistyöstä! Suluissa näkyy kenen vihjeestä on kyse. Tieteellisen tutkimustyön minä olen tulkinnut parhaan kykyni mukaan, jos ei muuta mainita.
Välttäkää sokerisia välipaloja - tutkimustöitä
http://pediatrics.aappublications.org/cgi/reprint/112/5/e414.pdf (Anja) Brittiläiset tutkijat Janet M. Warren, C. Jeya K. Henry ja Vanessa Simonite ovat todenneet, että lapsilla pysyy nälkä kauemmin loitolla, jos nauttivat hitaammin sokeristuvia matalan glykeemisen indeksin (GI) ravintoaineita sisältävän aamiaisen. Lapset olivat nälkäisempiä ja söivät huomattavasti enemmän ruokaa lounaalla jos olivat nauttineet paljon sokeria (korkea GI) sisältävän aamiaisen. Sokerisena aamiaisena pidettiin näitä: Corn Flakes, Coco-Pops, Rice Krispies, valkoinen leipä. Lapsia neuvottiin testipäivien aikana välttämään välipaloja ennen lounasta.
http://pediatrics.aappublications.org/cgi/reprint/103/3/e26.pdf (Anja) Tässä amerikkalaisten työssä (David S. Ludwig, Joseph A. Majzoub, Ahmad Al-Zahrani, Gerard E. Dallal, Isaac Blanco ja Susan B. Roberts) nopeasti sokeristuvat hiilihydraatit aiheuttavat erilaisia hormonaalisia ja aineenvaihdunnallisia muutoksia. Nämä muutokset olivat haitallisia lihavilla henkilöillä, sillä ne saattavat johtaa liian suurten ruoka-annosten nauttimiseen. Tämä johtuu osittain siitä seikasta, että nopeasti sokeristuva ruoka kohottaa nopeammin insuliinia. Anja kertoo kärjistetysti: "Vähärasvaiset murot lihottavat, munakas ei. Tämä sotii niin energiatiheysteoriaa, volymetriikkaa sekä johtopäätelmää rasvan turmollista vaikutuksesta lihomisessa. Pitkälle jalostetulla hiilihydraattipitoisella ruoalla pidetään nälkää yllä ja syöminen sen kuin vaan yltyy."
http://www.ars.usda.gov/is/pr/1999/990301.htm (Anja) Tässä USA:n maatalousministeriön (USDA) raportissa Susan B. Roberts käy läpi yllämainitun työn keskeisen sanoman, eli lihavien on syytä välttää nopeasti sokeristuvia korkean GI:n ravintoaineita.
TAITOA
Taitoa on valita päivän ravintoaineet oikein. Väitän, että monelle sellaiselle ihmiselle, joka harrastaa hyvin vähän liikuntaa, sopii parhaiten diabeetikon ruokavalio (vaikka ei sokeritautia sairastaisikaan). Nyt puhun siitä aikoja sitten diabetespotilaille suositellusta perinteisestä diabetesruokavaliosta. En puhu siitä älyvapaasta nykysuuntauksen mukaisesta diabetesruokavaliosta, jossa diabetespotilaalle (2 tyypin diabetes!) sallitaan ruokailussa syrjähyppyjä sokeristen tuotteiden pariin. Tuntuu siltä kuin sokeriteollisuus olisi ruvennut seurustelemaan Diabetesliiton kanssa. Siitähän ei hyvää seuraa! Siitä seuraa tällaisia lapsuksia (lapsia!?):
Diabeetikon ruoka on laadultaan samaa kuin koko väestölle suositellaan: se sisältää vähän rasvaa, sokeria ja suolaa, mutta runsaasti kuitupitoisia ruokia ja ruoka-aineita. Se voi olla itse valmistettua tai valmisruokaa. Nykyisten hoitomenetelmien ansiosta diabeetikon ruokavalio on yksilöllinen ja joustava. Diabeetikolle suositeltava ruoka sopii kenelle tahansa, mutta mikä tahansa ruoka ei ole hyväksi diabeetikolle. Diabeteksen takia on syytä valita syötävänsä harkiten, vaikka erikoisruokaa ei tarvitakaan.
Diabeetikkoa ei tarvitse ottaa tarjottavia valittaessa huomioon sen enempää kuin muita, jotka huolehtivat terveydestään. Ruokien makeuttamisessa ei tarvita erityisjärjestelyitä. Voit pitää tarjolla suolaista tai makeaa – mielellään vähärasvaisia ja pieniä annoksia. Silloin diabeetikko voi itse päättää mitä valitsee. Usein hedelmät ovat hyvä vaihtoehto vaikkapa kokoustarjoiluna. Kahvileivistä tarjottavaksi kannattaa valita vähärasvaisia pullia tai marjapiirakkaa. Sen sijaan rasvaisia leivonnaisia kuten viinereitä tai murotaikinapohjaisia leivonnaisia on viisasta karttaa.
Yllä kursivoitu teksti on poimittu ilmeisenä lapsuksena Diabetesliiton sivuille siirtyneestä valistusmateriaalista. Ei näin! Ei todellakaan näin! Jos ihmisellä on diabetes (2 tyypin), silloin vältetään sokerin nauttimista ja hiilihydraattien kanssa ollaan ylipäätään tarkkoja. Se on minun mielipiteeni ja pyydän sinua jatkamaan lukemista, vaikka suuttumuksesi tasoa mittaava viisarisi on jo kovasti punaisen puolella.
TAIDETTA
Tee päivän ruokailusta taidetta! Reijo ryhtyi hetken mielijohteesta taiteilemaan suosittelemallani liikkumattomuusdieetillä. Tänään hänen taiteellinen elämyksensä on saavuttanut kliimaksin, eli hänen vähittäinen muuntumisensa loppuvaihe terveelliseen suuntaan on muuttunut vaihtoehdosta nimeltään järjetön vaihtoehtoon järkevä:
Reijon järjetön ruokapäiväkirja (vapaasti mukaillen Reijon omasta kommentista):
7.00 herätys
7.15 kuppi kahvia ja kaksi pientä pullaa
8.20 kourallinen irtokarkkeja
9.00 iso kuppi kahvia, iso viineri
10.15 iso kuppi kahvia ja kokousviineri
12.00 tukeva lounas
12.30 asiakaspalaverissa sokerinen kokouspulla + makeaa limsaa
13.00 aivan järjetön nälkä! Pari kourallista irtokarkkeja, pullo sokerilimsaa
13.30 pikaruokalassa iso hampurilainen, isot ranskikset, pullo sokerilimsaa
15.00 kahvitauko, sokerinen pulla, 150 g makeispussi
15.30 taas on nälkä!
16.00 Ruokamarketin kautta kotiin, marketin kahviossa pakko käydä kahvilla ja sokerisella pullalla, energia ihan loppu
17.00 kunnon päivällinen kotona
17.45 naposteltavaa telkkarin ääressä, 200 g karkkipussi, iso sipsipussi tyhjäksi
19.00 taas kamalan kova nälkä
19.30 illallinen, makkaraa ja ranskalaisia perunoita paistinpannulle, nam nam, tulipas paljon syötyä taas
20.30 telkkariuutiset katsotaan karkkipussin ja limsapullon kera
21.00 onko minulla taas nälkä? No näin on, eikö nälkä mene pois vaikka koko ajan syön?
21.30 Lisää makkaraa ja perunoita. Ehkä nyt jaksaa aamuun saakka?
23.30 Vielä illaksi levy soimaan, eli Fazerin sininen Sinisen Tonavan kera. ZZZ... kroooh...
Reijon järkevä ruokapäiväkirja
7.00 herätys
7.15 kuppi kahvia, kokojyväleipää, iso munakas, maustamatonta jogurttia
9.00 iso kuppi kahvia, iso kulaus vettä
10.15 kokoukseen mukaan vesipullo, punainen omena ja puolikas avokado sekä purkki maustamatonta jogurttia
12.00 kevyt lounas, paljon vihanneksia, joko lihaa tai kalaa, tummaa riisiä, silloin tällöin keitettyä perunaa, joskus pelkkä keitto
12.30 asiakaspalaverissa iso kulaus vettä
15.00 iso kuppi kahvia, avokadon toinen puolikas
17.00 kunnon päivällinen kotona
20.00 2-3 porkkanaa, 2 kovaksi keitettyä munaa, kokojyväleipää muutama pala, 17% Oltermannia muutama reilu siivu
21.30 iso kulaus vettä
23.30 Vielä illaksi levy soimaan, uni saapuu Tonava Sinisen puolessavälissä
RIPAUS TIEDETTÄ
Vieläkö olet linjoilla? Hyvä! Jatketaan vielä hetki. Nyt tulee ihan vähän arkista tiedettä. Miksi ihmeessä pitää välttää sokerisia välipaloja ja missään nimessä ei pian ruokailun jälkeen saa esimerkiksi syödä irtokarkkeja tai juoda sokerista limsaa? Se johtuu tuosta hormonista nimeltään insuliini, joka on liikkuvan ihmisen paras ystävä, mutta liikkumattoman ihmisen pahin vihollinen. Insuliini ajaa nimittäin sokerisen välipalan synnyttämän verensokerin nopeasti alas. Ei se insuliini verestä niitä sokerimolekyylejä lähde syömään, vaan se työntää sokerit verivirrasta pois normaaliin kulutukseen ja sitten johonkin sopivaan varastoon. Ensin ehkä täytetään lihaksen sokerivarastot (glykogeeniä), sitten maksan sokerivarastot ja jos vielä sokeria kiertää veressä, sitten glukoosi pitää varmaan pistää rasvavarastoihin talteen. Tiedemiehet päättelevät, että insuliini aiheuttaa poukkoilessaan näläntunteen lisääntymisen. Nyt minulla ei ole faktaa käsillä, mutta muistan lukeneeni jostakin, että vaikka ihmisellä ei oikeasti pitäisikään olla nälkä (on äsken syönyt tukevan lounaan) niin sokerinen välipala (pari kourallista irtokarkkeja, sokerinen limsa) harhauttaa ihmisen biokemian siinä määrin, että hetken kuluttua tulee taas nälkä. Sellainen kiljuva nälkä.
Tiedemiehet, jotka ovat vapautuneet esim. sokeriteollisuuden kytköksistä, suosittelevat siis hyvin vähän liikuntaa harrastaville sokeristen välipalojen jättämistä kokonaan pois!
Vieläkö olet kovasti suuttunut? Olenko väärässä? Onko tässä mitään järkeä? Onko Reijo valinnut oikein?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Minulle nousi muutama kysymys - älyllisestä uteliaisuudestani -, joita ei toivottavasti töykeydeksi tässä(kään) blogissa lueta.
Sisätauteja opiskellessani en voinut välttyä ajatukselta, että esittämäsi "hiilihydraatit - verensokerin nousu – insuliini – verensokerin lasku –kuvio" on popularisoitu kaunokirjallisia tehokeinoja käyttäen hieman liian suurin draaman kaarin. Ns. normaalissa fysiologiassa verensokerin heilahtelut ovat kuitenkin varsin pieniä: nousevat vain sinne 7 mmol/l pintaan aterian jälkeen. Jos on heikentynyt sokerinsietokyky tai tyypin 2 diabetes niin verensokerin vaihtelut ovat toki suurempia.
Voit(te) olla teorian suhteen oikeassa, mutta luonnontieteitä popularisoidessa haetaan usein kovin yksinkertaisia selityksiä, joista tulee dogmin omaisia. Toisaalta jos se hehkutus, että näläntunne-ongelmat saadaan oikeasti pois hiilihydraattirajoituksilla, on totta, on se aika kova juttu.
Ja toinen asia. Eikö aminohappojenkin nauttiminen johda suurentuneeseen insuliinin eritykseen?
Jatkan ihmettelyä...
Hienoa kun osallistut tähän kylläisyyskeskusteluun. Olet aivan oikeassa, että terveellä 30-60 min sisällä nousee veren glukoosi 1,7-4,0 mmol/l juuri sinne mainitsemaasi 7 mmol/l. Huippuarvo saavutetaan 20-30 min kuluessa ruoan saavuttua mahalaukkuun. Nousu on minusta ihan kohtuullisen suuri ja laukaiseehan se insuliinin erityksen. Löytyy ihan tutkimusnäyttöä tuosta ilmiöstä nimeltään ruokailunjälkeinen hyperglykemia. Ihan tuore juttu on esimerkiksi tanskalaisporukan:
Major-Pedersen A, Ihlemann N, Hermann TS, Christiansen B, Dominguez H, Kveiborg B, Nielsen DB, Svendsen OL, Køber L, Torp-Pedersen C. Effects of oral glucose load on endothelial function and on insulin and glucose fluctuations in healthy individuals. Exp Diabetes Res. 2008:672021. PMCID: PMC2266989
Toinen ihan klassinen työ on Janette C Brand-Millerin: Glycemic index and obesity. American Journal of Clinical Nutrition, Vol. 76, No. 1, 281S-285S, July 2002
Asiakastyön tuloksia on minulla tosi vähän, eli vain 21 asiakasta on minun kanssani yrittänyt laihduttaa rajoittamalla hiilihydraatteja ja syömällä enemmän rasvaa (proteiinit ovat ennallaan). Tämä on 17:sta asiakkaassa johtanut parempaan syömisen hallintaan ja laihtumiseen. Väittävät että heillä on nyt vähemmän nälkä kuin runsashiilihydraattisen ruokailun aikana. Rasva ilmeisesti tasaa tuon verensokerihuipun, sillä rasva ei tunnetusti nosta verensokeria. En löydä muuta selitysmekanismia kuin tuon verensokerin heilahtelun ja sen myötä tulevan karmean näläntunteen. Yksikin asiakas sanoo olleensa "kitudieetillään" (paljon hiilareita, tosi vähän rasvaa, tosi vähän energiaa) aina tunnin jälkeen ruokailuhetkestä karmaisevan nälkäinen ja sinnitelleensä aina pahimman vaiheen yli ihan väkisin. Nyt kun hän on siirtynyt runsasrasvaisempaan ruokavalioon, hän ilmoittaa olevansa kylläinen (!) samalla energiamäärällä kuin aiemmin oli ollut nälissään (!) tunnin sisällä (olen tarkistanut ruokapäiväkirjat ennen ja jälkeen). Nälkä hänellä tulee tällä hetkellä noin neljän tunnin kuluttua edellisestä ateriasta ja silloin hän taas syö (ja laihtuu). Onko minulle ohjautunut liioista hiilihydraateista täysin sekaisin meneviä asiakkaita, vai onko kyseessä laajempikin ilmiö? Siinä olisi kuule sinulle tuon "sokerijuttusi" jälkeen aivan mahtava lopputyön aihe! Pistät muutaman kurssikaverin syömään eläinrasvaa ja raportoimaan onko nälkä pysynyt loitolla? Miltä näyttää verenglukoosi? Laihtuvatko? Lihovatko? Menevätkö verisuonet tukkoon?
Ei tällaista ole helppo käsittää, Janne! Olen yhtä ymmälläni kuin sinäkin. Pelkkä ajatus on aika hurja siitä, että moni ylipainoinen on ehkä laihduttanut väärin kymmeniä vuosia virallisten oppien siivittäminä. Kokeilematta Hys hys -ruokavaliota laisinkaan. Ehkä turvautunut laihdutusleikkaukseen viimeisenä oljenkortenaan.
Minulla on toinen asiakas, joka oli pelosta lähes puolikuollut kun kävi verikokeessa ja pyynnöstäni mittautti kolesterolit. Mitä jos kolesteroli on noussut pilviin? Kuoleeko hän siihen paikkaan? Me saatoimme yhdessä ihmetellä miten LDL oli laskenut, triglyt tulleet alas ja HDL oli noussut. Asiakas jatkaa valitsemallaan Hys hys -linjauksella ja laihtuminen on jatkunut ja saavuttaa lähes kolmen vuoden pyristelyn jälkeen pysyvän elämäntavan muutoksen merkit.
Ihmetellään lisää...