(Päivitys 28.5.2008 ja 6.6.2008) Tätä kirjoitusta kommentoidaan vilkkaasti ja asiantuntevasti.
Ravitsemustieteitä opiskelevan Janne Huovilan kanssa pohdimme 2.5.2008 lähtien tätä 30.4.2008 kirjoittamaani juttua. Hyvin avoimesti ja tyhmänrohkeastikin pohdimme sitä miten verensokerin heilahtelut voivat johtaa näläntunteen lisääntymiseen. Jos lupaat olla terrorisoimatta vakavaksi aikomaamme pohdintaa, saat kommentoida näitä lähtökohtiamme:
- Janne kysyi...
Minulle nousi muutama kysymys - älyllisestä uteliaisuudestani -, joita ei toivottavasti töykeydeksi tässä(kään) blogissa lueta.
Sisätauteja opiskellessani en voinut välttyä ajatukselta, että esittämäsi "hiilihydraatit - verensokerin nousu – insuliini – verensokerin lasku –kuvio" on popularisoitu kaunokirjallisia tehokeinoja käyttäen hieman liian suurin draaman kaarin. Ns. normaalissa fysiologiassa verensokerin heilahtelut ovat kuitenkin varsin pieniä: nousevat vain sinne 7 mmol/l pintaan aterian jälkeen. Jos on heikentynyt sokerinsietokyky tai tyypin 2 diabetes niin verensokerin vaihtelut ovat toki suurempia.
Voit(te) olla teorian suhteen oikeassa, mutta luonnontieteitä popularisoidessa haetaan usein kovin yksinkertaisia selityksiä, joista tulee dogmin omaisia. Toisaalta jos se hehkutus, että näläntunne-ongelmat saadaan oikeasti pois hiilihydraattirajoituksilla, on totta, on se aika kova juttu.
Ja toinen asia. Eikö aminohappojenkin nauttiminen johda suurentuneeseen insuliinin eritykseen?
Jatkan ihmettelyä...
- veteraaniurheilija vastasi...
Hienoa kun osallistut tähän kylläisyyskeskusteluun. Olet aivan oikeassa, että terveellä 30-60 min sisällä nousee veren glukoosi 1,7-4,0 mmol/l juuri sinne mainitsemaasi 7 mmol/l. Huippuarvo saavutetaan 20-30 min kuluessa ruoan saavuttua mahalaukkuun. Nousu on minusta ihan kohtuullisen suuri ja laukaiseehan se insuliinin erityksen. Löytyy ihan tutkimusnäyttöä tuosta ilmiöstä nimeltään ruokailunjälkeinen hyperglykemia. Ihan tuore juttu on esimerkiksi tanskalaisporukan:
Major-Pedersen A, Ihlemann N, Hermann TS, Christiansen B, Dominguez H, Kveiborg B, Nielsen DB, Svendsen OL, Køber L, Torp-Pedersen C. Effects of oral glucose load on endothelial function and on insulin and glucose fluctuations in healthy individuals. Exp Diabetes Res. 2008:672021. PMCID: PMC2266989
Toinen ihan klassinen työ on Janette C Brand-Millerin: Glycemic index and obesity. American Journal of Clinical Nutrition, Vol. 76, No. 1, 281S-285S, July 2002
Asiakastyön tuloksia on minulla tosi vähän, eli vain 21 asiakasta on minun kanssani yrittänyt laihduttaa rajoittamalla hiilihydraatteja ja syömällä enemmän rasvaa (proteiinit ovat ennallaan). Tämä on 17:sta asiakkaassa johtanut parempaan syömisen hallintaan ja laihtumiseen. Väittävät että heillä on nyt vähemmän nälkä kuin runsashiilihydraattisen ruokailun aikana. Rasva ilmeisesti tasaa tuon verensokerihuipun, sillä rasva ei tunnetusti nosta verensokeria. En löydä muuta selitysmekanismia kuin tuon verensokerin heilahtelun ja sen myötä tulevan karmean näläntunteen. Yksikin asiakas sanoo olleensa "kitudieetillään" (paljon hiilareita, tosi vähän rasvaa, tosi vähän energiaa) aina tunnin jälkeen ruokailuhetkestä karmaisevan nälkäinen ja sinnitelleensä aina pahimman vaiheen yli ihan väkisin. Nyt kun hän on siirtynyt runsasrasvaisempaan ruokavalioon, hän ilmoittaa olevansa kylläinen (!) samalla energiamäärällä kuin aiemmin oli ollut nälissään (!) tunnin sisällä (olen tarkistanut ruokapäiväkirjat ennen ja jälkeen). Nälkä hänellä tulee tällä hetkellä noin neljän tunnin kuluttua edellisestä ateriasta ja silloin hän taas syö (ja laihtuu). Onko minulle ohjautunut liioista hiilihydraateista täysin sekaisin meneviä asiakkaita, vai onko kyseessä laajempikin ilmiö? Siinä olisi kuule sinulle tuon "sokerijuttusi" jälkeen aivan mahtava lopputyön aihe! Pistät muutaman kurssikaverin syömään eläinrasvaa ja raportoimaan onko nälkä pysynyt loitolla? Miltä näyttää verenglukoosi? Laihtuvatko? Lihovatko? Menevätkö verisuonet tukkoon?
Ei tällaista ole helppo käsittää, Janne! Olen yhtä ymmälläni kuin sinäkin. Pelkkä ajatus on aika hurja siitä, että moni ylipainoinen on ehkä laihduttanut väärin kymmeniä vuosia virallisten oppien siivittäminä. Kokeilematta Hys hys -ruokavaliota laisinkaan. Ehkä turvautunut laihdutusleikkaukseen viimeisenä oljenkortenaan.
Minulla on toinen asiakas, joka oli pelosta lähes puolikuollut kun kävi verikokeessa ja pyynnöstäni mittautti kolesterolit. Mitä jos kolesteroli on noussut pilviin? Kuoleeko hän siihen paikkaan? Me saatoimme yhdessä ihmetellä miten LDL oli laskenut, triglyt tulleet alas ja HDL oli noussut. Asiakas jatkaa valitsemallaan Hys hys -linjauksella ja laihtuminen on jatkunut ja saavuttaa lähes kolmen vuoden pyristelyn jälkeen pysyvän elämäntavan muutoksen merkit.
Ihmetellään lisää...
Itse lueskelin Taubesin kirjaa (englanninkielinen alkuperäisversio) tuossa läheisellä kirjakaupalla, ja kyllä siitä aika ontto kuva jäi. Hyvin monet kohdat mukaanlukien kylläisyyttä, ja aivojen osuutta energia-aineenvaihdunnassa käsittelevät osuudet vaikuttavat väärin ymmärretyiltä tai tietoisesti lukijaa johdattelevilta. Tässä suhteessa toisessa kirjoituksessa mainitsemasi Mikael Fogelholmin maininta virallisten ravitsemussuositusten ongelmallisuudesta (eli noudattamatta jättäminen) liittyy myös läheisesti kylläisyyteen. Osalla tämä on helppoa "virallista" tietä noudattamalla, osalle Atkinsin perintöä seuraamalla. Yhtäältä insuliini itsessään on leptiinin tavoin keskushermostotasolla ruokahalua rajoittava tekijä, toisaalta insuliinin aiheuttama glukoositason lasku vaikuttaa nälän tunnetta lisäävästi.
Hieno kommentti!
Tässä alkaa alkuperäinen 30.4.2008 kirjoittamani tekstiosuus:
Minulla on ollut tapana luennoillani kertoa miten hyödyllinen insuliini on urheilijalle, mutta korkea insuliini on sohvaperunalle kauhistus. Siinä missä insuliini urheilijalla toimii rakentavana anabolisena hormonina, insuliini saattaa vähän liikkuvalle olla se viimeinen pisara, joka suistaa elämän raiteiltaan.
Kun tutkitaan pitkäikäisiä kansoja, silmiinpistävänä piirteenä on ollut verensokerin tasaisuus ja ihmisten hoikkuus. Syödään juuri sopivasti ruokaa ja liikutaan paljon. Jos ruoan saanti, laatu ja kulutus ovat tasapainossa, silloin ihminen voi hyvin. Tästä ovat todistuksena esimerkiksi terveydestään tunnetut kansat kuten Pakistanin Hunzat, Kaukasuksen Abhaasit, Ekvadorin Vilcabamba-heimo ja japanilaiset Okinawan saarella. Nämä kansat syövät (söivät?) kohtuullisia määriä luonnon omaa ruokaa ja varsin paljon hiilihydraatteja (kuivatut ja tuoreet hedelmät, hirssi, tattari, tuoreet vihannekset). En minä usko, että tässä pitkään eläneiden kansojen ruokavalioista on löydettävissä tukea jollekin tietylle ruoka-aineelle. Ruokaa on vain yleisellä tasolla syöty sopivasti.
Meillä suomalaisilla pitkä ikä pysyy haaveena. Terveyttämme nakertaa vahva elintarviketeollisuus ja silmitön eläinrasvan viha. Välillä tuntuu siltä, että lääketeollisuuden ja elintarviketeollisuuden päämääränä on tuottaa sopivan sairaita ihmisiä, jotka erityisesti elämän ehtoopuolella kuluttavat runsain määrin lääkkeitä elintasosairauksiin. Tästä ei Suomessa saa puhua, mutta kuka minun suuni tukkisi tai näppäimistöni osaisi piilottaa? Hiilaritietoiset -foorumissa sokeritautia sairastava ystäväni LKT Timo Kuusela sanoo asian tosi hyvin (olen täsmälleen samaa mieltä hänen kanssaan):
Kun katselen taaksepäin koko ammatillista ikääni, pidän koulutuksellisesti itsestäänselvyytenä ravitsemuksen painottamista hiilihydraatteihin, rasvojen kohtuullisuutta ja eläinrasvojen suoranaista välttämistä. Tämä vielä korostuu, kun lisätään fyysistä rasitusta. On kuulunut "tankata" hiilihydraatteja.
Nyt siis on syntynyt ja Suomessakin syntymässä vakavaa keskustelua suosituksen järkevyydestä. Tilanne meillä taitaa vieläkin olla tasolla sanelu vastaan vakava epäily.
On tutkittu, miksi jotkut elävät hyvin vanhoiksi, yli satavuotiaiksi. Yksi yhteinen piirre näyttää olevan matala verensokeri ja matalat veren insuliinitasot. Jos tämä pitää yhtään paikkansa, elämme aika tavalla väärin. Kolmanneksella kansasta on jo taipumuksena ylireagoida korkeaan verensokeriin huimalla insuliinireaktiolla. Vuosikymmenien saatossa sitten kehittyvät insuliiniresistenssi, metabolinen oireyhtymä, T2DM ynnä muut komplikaatiot varsinkin verenkiertoelimissä.
Jos itse olisi tiennyt asioista enemmän jo 70- 80-luvuilla, olisin päätynyt varmasti toisenlaisiin ravitsemuksellisiin ratkaisuihin. Oireita toki oli, niiden tulkinnat väärät.
On totta, että keskustelua käydään ravitsemuksesta jo todettujen sairauksien yhteydessä. On myös huolestuneisuutta lasten lihomisesta. Perheiden hajoamisissa lasten lihomisesta on jopa tehty lyömäase toista osapuolta vastaan.
En ole toistaiseksi juuri törmännyt siihen asiaan, että yleisellä tasolla ikään kuin ehkäisevässä hengessä pyrittäisi rajoittamaan sokeristuvien hiilihydraattien saantia ravinnosta. Päinvastoin tiukka linja on edelleenkin lisätä hiilihydraatteja lihavuuden ehkäisemiseksi.
Järki tässä "normaalinkin" kansalaisen hiilihydraattirajoituksessa piilee. Onhan niin, että ne rasvat, joita tarkkailemme "kolesteroli kokeissa" ovat maksan muodostamia de novo rasvoja, jotka sitten verenkierrossa kuljetetaan juuri VLDL- rasvoina tai niiden johdannaisina - riskirasvoina. Vastaavasti syödyt rasvat kulkevat pääsääntöisesti sinänsä harmittomina ja lyhytikäisinä kylomikroneina.
Voi olla, että hiilihydraattien rajoittamisella saavutettaisi muitakin elämisen kannalta edullisia ja mielenkiintoisia tuloksia. Henkisen vireyden nousua pidän yhtenä tärkeimpänä. Tietenkin vireys, fyysinen jaksaminen, alinomainen nälän vastustaminen tekevät elämästä monin verroin nautittavamman. Itse en palaisi entiseen vaikka terveysongelmat jo ennättivät yllättää. Tietoa tarvitaan nimenomaan siitä, millaisia rasvoja niiden optimaalisesti kuuluisi olla, joilla hiilihydraattien väheneminen korvataan. Käytän ilmaisua "luonnollisia" rasvoja. Painotan hyvälaatuisen oliiviöljyn mufa rasvahappoihin mutta en vierasta näitä kovia eläinrasvojakaan.
Tohtori Kuusela ja minäkin saamme äsken ilmestyneestä Cell -tiedejulkaisusta yllättävää tukea tuolle ajatukselle, että korkean hiilihydraattialtistuksen myötä kohonnut insuliini voi vanhentaa! Harvardin kuuluisan yliopiston tutkijat ovat todenneet, että insuliini vanhentaa. Ei tosin ihmistä ole tutkittu vaan erästä sukkulamatoa (Caenorhabditis elegans). Tutkijat osoittivat koesarjoissaan, että insuliini vähensi erään tärkeän geenin (SKN-1) toimeliaisuutta. Tästä geenistä tiedetään, että se suojaa matoa hapetusstressiltä ja on tärkeä muutenkin madon menestykselle karussa maailmassaan. Mitä enemmän madolle annettiin insuliinia, sitä enemmän hapetusstressiä ja sitä lyhyempi elämä. Jos tämä sama ilmiö on todennettavissa ihmisellä, silloin ei loppua näy näille hiilihydraattitietoisille tarinoilleni.
Tutkimusta kommentoidaan Läkartidningen -lehden verkkoversiossa näin: Insuliinin vaikutuksesta ikääntymiseen on ollut tietoa jo pitkään. Useita kymmeniä vuosia olemme tienneet, että nälkäiset eläimet elävät pitempään. Vähän ruokaa saavat eläimet lisäävät insuliininherkkyyttään (hyvä asia!) ja erittävät vähemmän insuliinia.
Muista: Jos syöt paljon hiilareita - LIIKU! Jos et liiku - VÄHENNÄ hiilareita!
Lähde: Cell 132 (6): 1025-1038, 2008
Sumopainijoiden ruokavalio - 67 % hiilareita ja 12 % rasvaa - on oiva esimerkki sen puolesta, että vaikka harjoittelisi kuin huippu-urheilija pysyy mukavasti läskinä, kunhan muistaa syödä riittävästi leipää, perunaa, riisiä, kakkuja ja makaroonia.
VastaaPoistaSumopainijoiden ruokavalio on todellakin kuten Sami Uusitalo tietää tuollainen Valtion ravitsemusneuvottelukunnan kaikkein pisimmälle jalostettu muoto. Tällaista ruokavaliota jotkut ravitsemusterapeutit suosittelevat liikkumattomille kansalaisillemme. En ymmärrä moista asiaa.
VastaaPoistaKävin äsken kaupassa ja uteliaana jäin katsomaan vanhemmanpuoleista tosi vireän näköistä miestä,joka lappasi rukakoriin 6kpl punaista maitoa.
VastaaPoistakiinnostuin asiasta niin paljon,että kysäisin mieheltä,että aika harvinaista tuo punaisen maidon käyttö?.Hän sano käyttävänsä 1 litra joka päivä.Uteliaana kysyin ikää ,89v
tuli vastaus.Valitteli vain kun jugurttipuolella ei näkynyt kuin kevyttuotteita,niihin hän ei sanonut koskevankaan.
Nimi tai nimimerkki unohtui teiltä parahin Anonyymi.
VastaaPoistaKyllä vanha kansa tietää mitä kannattaa ruokakaupasta ostaa. Nyt kun maitolitra maksaa lähes 1 euron, kannattaa minun mielestäni edes kantaa se kotiin täysrasvaisena.
Tunnen erään vielä vanhemman miehen, joka syö kilon voita viikossa terveytensä takia. Hänkin pitää margariinia ja kevyttuotteita kauhistuksena.
Kuinkahan pljon noita oikeita rasvoja päivässä uskaltaisi syödä naisihminen?
VastaaPoistaLyyti saa antaa vähän tarkemmat tiedot itsestään esimerkiksi toimistossani tai muun yhteydenoton yhteydessä. Telepaattiset kykyni ovat aivan olemattomat.
VastaaPoistaMinulle nousi muutama kysymys - älyllisestä uteliaisuudestani -, joita ei toivottavasti töykeydeksi tässä(kään) blogissa lueta.
VastaaPoistaSisätauteja opiskellessani en voinut välttyä ajatukselta, että esittämäsi "hiilihydraatit - verensokerin nousu – insuliini – verensokerin lasku –kuvio" on popularisoitu kaunokirjallisia tehokeinoja käyttäen hieman liian suurin draaman kaarin. Ns. normaalissa fysiologiassa verensokerin heilahtelut ovat kuitenkin varsin pieniä: nousevat vain sinne 7 mmol/l pintaan aterian jälkeen. Jos on heikentynyt sokerinsietokyky tai tyypin 2 diabetes niin verensokerin vaihtelut ovat toki suurempia.
Voit(te) olla teorian suhteen oikeassa, mutta luonnontieteitä popularisoidessa haetaan usein kovin yksinkertaisia selityksiä, joista tulee dogmin omaisia. Toisaalta jos se hehkutus, että näläntunne-ongelmat saadaan oikeasti pois hiilihydraattirajoituksilla, on totta, on se aika kuva juttu.
Ja toinen asia. Eikö aminohappojenkin nauttiminen johda suurentuneeseen insuliinin eritykseen?
Jatkan ihmettelyä...
Hienoa kun osallistut tähän kylläisyyskeskusteluun. Olet aivan oikeassa, että terveellä 30-60 min sisällä nouse veren glukoosi 1,7-4,0 mmol/l juuri sinne mainitsemaasi 7 mmol/l. Huippuarvo saavutetaan 20-30 min kuluessa ruoan saavuttua mahalaukkuun. Nousu on minusta ihan kohtuullisen suuri ja laukaiseehan se insuliinin erityksen. Löytyy ihan tutkimusnäyttöä tuosta ilmiöstä nimeltään ruokailunjälkeinen hyperglykemia. Ihan tuore juttu on esimerkiksi tanskalaisporukan:
VastaaPoistaMajor-Pedersen A, Ihlemann N, Hermann TS, Christiansen B, Dominguez H, Kveiborg B, Nielsen DB, Svendsen OL, Køber L, Torp-Pedersen C. Effects of oral glucose load on endothelial function and on insulin and glucose fluctuations in healthy individuals. Exp Diabetes Res. 2008:672021. PMCID: PMC2266989
Toinen ihan klassinen työ on Janette C Brand-Millerin: Glycemic index and obesity. American Journal of Clinical Nutrition, Vol. 76, No. 1, 281S-285S, July 2002
Asiakastyön tuloksia on minulla tosi vähän, eli vain 21 asiakasta on minun kanssani yrittänyt laihduttaa rajoittamalla hiilihydraatteja ja syömällä enemmän rasvaa (proteiinit ovat ennallaan). Tämä on 17:sta asiakkaassa johtanut parempaan syömisen hallintaan ja laihtumiseen. Väittävät että heillä on nyt vähemmän nälkä kuin runsashiilihydraattisen ruokailun aikana. Rasva ilmeisesti tasaa tuon verensokerihuipun, sillä rasva ei tunnetusti nosta verensokeria. En löydä muuta selitysmekanismia kuin tuon verensokerin heilahtelun ja sen myötä tulevan karmean näläntunteen. Yksikin asiakas sanoo olleensa "kitudieetillään" (paljon hiilareita, tosi vähän rasvaa, tosi vähän energiaa) aina tunnin jälkeen ruokailuhetkestä karmaisevan nälkäinen ja sinnitelleensä aina pahimman vaiheen yli ihan väkisin. Nyt kun hän on siirtynyt runsasrasvaisempaan ruokavalioon, hän ilmoittaa olevansa kylläinen (!) samalla energiamäärällä kuin aiemmin oli ollut nälissään (!) tunnin sisällä (olen tarkistanut ruokapäiväkirjat ennen ja jälkeen). Nälkä hänellä tulee tällä hetkellä noin neljän tunnin kuluttua edellisestä ateriasta ja silloin hän taas syö (ja laihtuu). Onko minulle ohjautunut liioista hiilihydraateista täysin sekaisin meneviä asiakkaita, vai onko kyseessä laajempikin ilmiö? Siinä olisi kuule sinulle tuon "sokerijuttusi" jälkeen aivan mahtava lopputyön aihe! Pistät muutaman kurssikaverin syömään eläinrasvaa ja raportoimaan onko nälkä pysynyt loitolla? Miltä näyttää verenglukoosi? Laihtuvatko? Lihovatko? Menevätkö verisuonet tukkoon?
Ei tällaista ole helppo käsittää, Janne! Olen yhtä ymmälläni kuin sinäkin. Pelkkä ajatus on aika hurja siitä, että moni ylipainoinen on ehkä laihduttanut väärin kymmeniä vuosia virallisten oppien siivittäminä. Kokeilematta Hys hys -ruokavaliota laisinkaan. Ehkä turvautunut laihdutusleikkaukseen viimeisenä oljenkortenaan.
Minulla on toinen asiakas, joka oli pelosta lähes puolikuollut kun kävi verikokeessa ja pyynnöstäni mittautti kolesterolit. Mitä jos kolesteroli on noussut pilviin? Kuoleeko hän siihen paikkaan? Me saatoimme yhdessä ihmetellä miten LDL oli laskenut, triglyt tulleet alas ja HDL oli noussut. Asiakas jatkaa valitsemallaan Hys hys -linjauksella ja laihtuminen on jatkunut ja saavuttaa lähes kolmen vuoden pyristelyn jälkeen pysyvän elämäntavan muutoksen merkit.
Ihmetellään lisää...
Sokerin ja tärkkelyksen ero valkuaisaineisiin ei ole insuliinin vaan glukagonin erityksessä. Glukagoni taas säätelee mm. glukoosin eritystä maksasta.
VastaaPoistaJos ihminen syö runsaasti tärkkelystä tai sokereita, insuliinin eritys lisääntyy ja glukagonin eritys loppuu. Kun glukoosin imeytyminen loppuu, insuliinitaso on edelleen korkealla ja veren sokeritaso vajoaa nopeasti ennen kuin maksan glukoosintuotanto saadaan taas käyntiin.
Jos taas syödään valkuaisaineita, niin insuliinineritys kasvaa mutta glukagonin eritys jää ennalleen. Maksa siis tuottaa glukoosia entiseen tahtiin. Kun valkuaisaineiden imeytyminen loppuu, verensokeri säilyy tasaisena.
Luin mielenkiinnolla esittämäsi tutkimukset. Tällaisia ajatuksia ne herättivät: korkean glykeemisen indeksin hiilihydraateilla tai suurella hiilihydraattimäärällä voi hyvin olla vaikutusta ennen kaikkea tyypin 2 diabeteksen syntyyn, mutta myös lihavuuteen ja ateroskleroosiin.
VastaaPoistaMutta eivät nämä(kään) tutkimukset tue väittämää, että hiilihydraattien saanti ja siitä seuraavat verensokerin vaihtelut selittäisivät nälkää/kylläisyyttä niin paljon kun mitä annetaan helposti ymmärtää. Yleisestihän asiantuntijapiireissä on ajateltu, että veren glukoosipitoisuus on vain yksi (pieni) nälkää/kylläisyyttä selittävä tekijä. On nähty, että syömistä säätelevään hypotalamukseen vaikuttavat monet hormonaaliset ja hermostolliset tekijät. Enkä itse voi olla mainitsematta myös psykososiaalisia tekijöitä, jotka ovat ikävä kyllä luonnontieteellisin menetelmin aika vaikeasti todennettavissa ja joiden merkitystä on vieläkin vaikeampi mitata kun fysiologisten tekijöiden.
Antaisihan pelkällä verensokerilla kylläisyyden selittäminen yksinkertaisen ja helposti popularisoitavan (ja popularisoidun) selitysmallin, mutta ei vallalla oleva tieteellinen käsitys tue tätä ääripäätä. Minun lukemani perusteella vähähiilihydraattista ruokavaliota popularisoitaessa tämä kylläisyysteoria on saanut turhan suuren merkityksen, ainakin sen tieteellisin tiedon perusteella joka on eteeni sattunut. Teoriat, joita oli antamissasi tutkimuksissa, selittivät hiilihydraattitietoisen ruokavalion etuja pitkälti muilla tekijöillä: lähinnä entsyymi- ja hormonitoiminnan muutoksilla.
Mikä on veren glukoosipitoisuuden vaihtelun merkitys kylläisyydelle? Ja kuinka paljon tälle kylläisyyden tunteella on yksilöllistä vaihtelua? Asiakaskokemuksesi todistavat vähähiilihydraattisen ruokavalion puolesta, mutta kuinka paljon sitä voi selittää verensokerin tasaantumiseen liittyvällä kylläisyysteorialla? Jos jollain on tiedossa aiheesta tutkimuksia niin lukisinpa niitä mielelläni – siis nimenomaan kylläisyyden näkökulmasta.
Monille ihmisille hiilihydraattien rajoittamisesta voi hyvin olla hyötyä. Mutta mikä on sen muutaman mmol/l verensokerivaihtelun ja insuliinin erityksen merkitys nälän/kylläisyyden tunteille tai sairauksien synnyille? Suomalaisissa yliopistoissa saatavan opetuksen mukaan aika vähäinen. Joissakin tutkimuksissa (kuten antamassasi tanskalaisessa) on kyseenalaistettu tätä lähtökohtaa. Toivottavasti asiasta käydään tulevaisuudessa keskustelua.
Tässä keskustelussa liikutaan todella monimutkaisella ravitsemuksen alueella, kun yritetään nivoa käytännön kokemuksia ja teoriaa yhteen. Sinänsä kiehtovaa, mutta todella vaikeaa… Arvostan avointa asennetta keskustelulle.
Kiitos Pekka Pessille fysiologian tietopaketista koskien hiilihydraattien ja aminohappojen vaikutusta insuliinin ja glukagonin eritykseen. Mielenkiintoinen tieto, joka oli päässyt unohtumaan, kuinkakohan paljon tällä on käytännön merkitystä?
Arvostan Pekka Pessin ja Janne Huovilan kommentteja. En väitä ymmärtäväni tästä asiasta läheskään riittävästi. Kaikki apu on tarpeen. Takuulla glukagoni (insuliinin vastavaikuttaja) on mukana pelissä. Takuulla myös psykologiset ja monimutkaiset hormonaaliset signaalit ovat mukana kylläisyyden saavuttamisessa tuon verensokerin tasaisuuden lisäksi.
VastaaPoistaEn edes yritä tieteellistä selvitystäni tässä vaiheessa laajentaa kovinkaan paljoa. Pidetään keskustelu edelleen yleisellä tasolla ennen kuin sukellamme yksityiskohtien pariin.
Voisiko tällainen selitysmalli toimia kun hiilihydraattitietoisesti syövillä ei tule niin äkkiä nälkä:
Oletetaan että kylläisyys koetaan ainakin kahdella tasolla: 1) sellaisena fyysisenä kylläisyytenä ja 2) hormonien välittämänä kylläisyytenä. Fyysinen kylläisyys tarkoittaisi yksinkertaisesti sitä, että maha on täynnä ruokaa. Hormonien antama kylläisyys näkyisi hyvänä olona, ei ole enää nälkä, elämä hymyilee.
Valtavasti yksinkertaistaen, sellainen joka syö kuten VRN opettaa, eli runsaasti hiilihydraatteja, niukasti rasvaa ja sopivasti proteiinia, tarvitsee paljon mahalaukussa tilaa vievää ruokaa tyydyttääkseen nälkänsä. Kylläisyys on suurimmaksi osaksi sitä fyysistä laatua.
Sellainen joka täyttää vatsansa vähemmillä hiilihydraateilla, sopivassa määrin proteiineilla, mutta runsaasti hyvälaatuisilla rasvoilla, tyydyttää nälkänsä enemmänkin tuolla hormonaalisella kylläisyydellä. Ajatus ei ole ihan ikiomani. Olen luultavasti saanut inspiraatiota tiedetoimittaja Gary Taubesilta ("Good calories, Bad calories"). Kirja on lainassa, joten en pysty tarkistamaan asiaa.
Jatketaan vielä ajatuskuviota: Helposti sulava ruoka menee nopeasti ruoansulatusjärjestelmän läpi, sen sijaan liha- ja rasvapitoinen ruoka viipyy pitempään. Tämä johtaa siihen, että liha- ja rasvapitoista ruokaa syövä ei myöskään syö niin suuria ruoka-annoksia, eikä niin usein. Luulisin että tämä on yksinkertaisesti ilmaisten syynä siihen käsittämättömään asiaan, että rasvaa syömällä voi laihtua.
Janne, en minä ole millään tavalla vakuuttunut siitä, että asia on näin yksinkertainen. Mutta mikäli tämä ajatuskuvio tulee kumottua, sitten en jatkakaan ajatuskuviotani yhtään sen pidemmälle. Lähinnä haen itsekkäästi hyväksyntää tälle ajatuskuviolleni. Kyseessä on minun blogini ja minun erityinen kiinnostuksen aiheeni tällä hetkellä.
Kokeilin itse alkuvuodesta eräänä älyttömän kiireisenä aikana kahta aivan älytöntä ruokavaliota (en suosittele!): Alkuviikosta söin lähes pelkästään näkkileipää ja hedelmiä, loppuviikosta lähes pelkästään edamjuustoa, punaista maitoa, lihaleikkeleitä ja turkkilaista jugurttia (10% rasvaa). Älyttömän ruokavaliokokeiluni tuloksena oli, että nälkä oli varsin kova alkuviikon sapuskoilla. Sen sijaan loppuviikon sapuskoilla pärjäsin varsin hyvin, nälkä pysyi paremmin loitolla.
Jatketaan...
Pekka kirjoitti että kun syödään (pelkästään?) valkuaisaineita niin haiman glukagonin eritys jää ennalleen.
VastaaPoistaOnko asia oikeasti niin? Kun miettii glukagonin roolia niin sehän edistää lihasten proteiinien pilkkoutumista aminohapoiksi glukoosin tuotantoa varten. Jos ravinnon kautta tulee anaboliseen käyttöön sekä energian tuotantoon sopivia valkuaisaineita niin miksi glukagonin eritys pysyisi samana kun sen tarve vähenee?
Tyhmänä kyselen; osaisiko joku viisaampi vastata?
Heitän vielä tähän ajatuksen että mitä jos se kova nälkä ei johdukaan insuliinista vaan glukagonin voimakkaasta erittymisestä, kun runsas sokerisesta ateriasta seurannut liian runsas insuliinin tuotanto on laskenut verensokerin liian alas?
Pitää myös muistaa että liiaksi kohonnut insuliini on tehokas estämään rasvakudoksen lipolyysiä eli rasvahappojen vapautumista elimistön käyttöön.
Westie kysys aiheellisesti:
VastaaPoistaMitä jos se kova nälkä ei johdukaan insuliinista vaan glukagonin voimakkaasta erittymisestä, kun runsas sokerisesta ateriasta seurannut liian runsas insuliinin tuotanto on laskenut verensokerin liian alas?
Hyvä oivallus ja ainakin minun mielestäni tärkeä asia pohdittavaksi. Nyt on ainakin minun taas syvennyttävä tuon glukagonin suhteen biokemian kirjoihin ja palattava tuohon hienoon kysymykseesi myöhäisemmässä vaiheessa.
Kiitos myös kun aiheellisesti huomautit tuosta insuliinin ikävästä tavasta pitää kiinni niistä rasvavarastoista. Tämä on syy miksi insuliinihoitoisen diabeetikon on niin vaikea laihtua.
Juuri lääkiksen pääsykokeisiin valmentautuneena muistaisin lukemaani näin:
VastaaPoistaglukagoni tehostaa (parhaiten yhdessä adrenaliinin kanssa) glykogenolyysiä eli glykogeenin muuttamista glukoosiksi. samoin kuin se tehostaa glukoneogeneesiä eli glukoosin muodostusta rasvan glyserolista (huom, ei rasvahapoista), aminohapoista ja maitohapoista. Taitaa se vielä helpottaa lipolyysiäkin, mutta tästä en ole aivan varma. Mikäköhän sitä tehostaa? Siis triglyseridien vapautumista rasvavarastoista. Nämä ovat siis mekanismeja, joilla verensokeria nostetaan aterioiden välillä.
Insuliini taas tehostaa glukoosin viemistä rasva- ja lihas soluihin. (Mutta ei hermosoluihin, joten niihin glukoosin kulku on aina vaikeaa. Pääsykoekirja Galenos sanoo, että tästä syystä hypoglykemia johtaa helposti hermostohäiriöihin. naurahdin, kun seuraavassa lauseessa kerrottiin, että elimistön on pakko muodostaa ketohappoja hermostolle. sanallakaan ei mainittu ovatko ketohapot parempia vai huonompia. annettiin ymmärtää kuin ne olisivat jotain todella myrkyllistä!)
Muistan myös puhuttavan insuliinin ja glukagonin välisestä suhteesta. Kun insuliinin määrä on suuri heti ruokailun jälkeen, glukagonia ei erity paljoakaan, mutta kun insuliinin määrä alkaa laskea, glukagoni reagoi tähän ja sen määrä alkaa nousta. Jossain vaiheessa niiden suhteet kääntyvät päinvastoin ja sikäli kun glukagoni alkoi taas laskea, veressä oli riittämiin sokeria. Ja eikös tämänkin sokerin soluihin viemiseen tarvita taas insuliinia, jolloin insuliinitaso vastaavasti nousee.
Noh. en tästä rupea mitään johtopäätöksiä vetelemään. kunhan toin pöydälle mitä asiasta tiedän, koska itseänikin kiinnostaa valtavasti nämä asiat.
Pohdittavaksi haluaisin jättää sellaisen seikan, että kun kerta haiman ruoansulatusentsyymejä tuottavista soluista vain 2% tuottaa insuliinia (näin luin Galenoksesta) niin miksi ihmeessä koko meidän ravitsemusaineenvaihduntamme olisi luotu niin heikon lenkin varaan? Ja onhan oireet jo hiilaritankkauksesta toki erittäin nähdyt: diabetes, MBO ja kaikki niihin liittyvät sivusairaudet kuten hypertensio ja sydän-verisuonitaudit.
Kiva kun Butterfly lisäät tietoamme glukagonista ja insuliinista! Toivottavasti pääset lääkikseen, sinunlaisia tarvitaan.
VastaaPoistaSinulla oli tukku hyviä kysymyksiä, joita lupaan käsitellä jossakin vaiheessa omina kirjoituksina tässä vaatimattomassa blogissani.
Viime vuonna kävin nettikeskustelua ateriarytmistä Juhana Harjun kanssa. Hänen mielestään yksi ateria päivässä on vaarallista, koska sellaisella ateriarytmillä insuliinivaste myöhästyy ja verensokeri pääsee korkealle.
VastaaPoistaJuhanan mukaan taas korkea verensokeri on syy ikääntymiseen, sokerit kun reagoivat glykaatiossa kaikenlaisten proteiinien kanssa muodostaen haitallisia yhdisteitä. Galaktoosi ja fruktoosi ovat vielä glukoosia vaarallisempia.
Glykaatio on katalysoimaton tasapainoreaktio, ja minun kemian tietojeni mukaan sen reaktionopeus on suoraan verrannollinen sokeripitoisuuteen. Samoin solujen kyky hyödyntää veren glukoosia ilman insuliinia on suoraan verrannollinen sokeripitoisuuteen.
Tämän tiedon valossa siis insuliini ei vanhenna. Päin vastoin - insuliini näyttäisi suojaavan tavallisia soluja liian korkealta verensokerilta, kun glukoosi saadaan nopeasti pois kierrosta läski- ja lihassoluihin.
Jostain syystä Juhana ei kuitenkaan suostunut arvioimaan, voisiko tämän tiedon valossa vhh-ruokavalio olla rhh-ruokavaliota vähemmän vanhentava. Itse jätän Juhanan motiivien arvelun Googlen tehtäväksi:
http://www.google.fi/search?q=glykaatio
Kyllä Janne tuossa mielestäni avaa oikeaoppisesti kylläisyyttä monipuolisena käsitteenä. Kylläisyyden saavuttaminen vaatii tutkimus- ja ruokavalio-ohjaustyön valossa monien ruokavalion laadullisten, määrällisten ja ajoituksellisten tekijöiden yhdistelemistä, psykososiaalista puolta väheksymättä – pikemminkin sitä korostaen. Mielestäni Christerin huomio insuliinista (ja glukagonista) on aiheellinen, mutta upeaa olisi, mikäli mainio Veteraaniurheilijamme onnistuisi niputtamaan tuon monisyisen vyyhdin helposti ymmärrettäväksi tietopaketiksi.
VastaaPoistaPelkistetty kuva aineenvaihdunnallisesta ja vatsan täyteyteen perustuvasta kylläisyydestä ei varmastikaan ole huono tapa lähteä havainnollistamaan asiaa kansalle. Vatsan täyttymisen tunteesta haetaan tyypillisesti lyhytaikaista hyvän olon tunnetta, jota haetaan käytännössä jo liian myöhään – usein siinä vaiheessa kun aineenvaihdunnallisia tekijöitä on laiminlyöty. Vatsan täyteyden merkitys kylläisyydessä onkin asia, joka usein ylikorostuu laihduttajilla. Huomattavasti voimakkaammin painoa hallitseva kylläisyys on kuitenkin aineenvaihdunnallisiin seikkoihin perustuva kylläisyys, jota voidaan saavuttaa useilla syömisen teknisillä keinoilla, jotka tuottavat metabolisia etuja. Jotkut ravitsemusasiantuntijat, jotka alleviivaavat syömisen psykososiaalisia puolia, pitävät näitä ominaisuuksia jopa tärkeämpänä tekijänä sitä, että kokee "lupaa syödä". Mikäli suhtautuminen ruokaan on pääasiassa kielteinen, jäävät ensivaiheen kylläisyyskokemukset aistimatta ja vatsan täyteys jää väkisinkin liian tärkeäksi kylläisyystekijäksi. Se tarkoittaa useimmiten sitä, että syödään määrällisesti enemmän.
Vatsan tilavuuden täyttämiseen perustuva ”väärä” kylläisyydentunne voi olla erittäin ongelmallista, sillä sen poistuminen voi olla hyvin hidas prosessi. Hitaampi etenkin ajatusprosessina, sillä kylläisyys rakentuu, kuten Janne viittaa, vahvasti myös psykologisiin tekijöihin. Syömisen tekniset tekijät voidaan toki korjata nopeastikin, mutta terve suhtautuminen syömiseen ja ruokaan, joka selvästi edesauttaa kylläisyyden aistimisessa ja voimakkuuden tuntemuksissa, voi prosessina viedä jopa vuosia. Pääsääntöisesti kylläisyyden tunteen tulisikin mielestäni olla osa tiedostavaa painonhallintaa, jossa fysiologiset nälän tuntemukset tuottavat kylläisyyden ”päässä”. Painonhallinnassa käytännön ongelmaksi tulee se, että jos vatsan täyteys on olennainen kylläisyystekijä, pitää ihmisen syödä enemmän ollakseen kylläinen.
Käytännön painonhallinnassa kylläisyyttä on viime vuosina pyritty hallitsemaan lähinnä neljällä peruselementillä:
- huolehtimalla, ettei energiavaje ole liian suuri tai energiantarve täyttyy
- tasaisella ateriarytmillä
- ruoan laatutekijöillä (joista verensokerin tasaamiseen tähtäävät ominaisuudet lienevät toki yksi osa palapeliä)
- tarkastelemalla omaa suhdetta sallivuuteen ja kieltäytymiseen
Sallivaa suhtautumista (kohtuullistettuihin) mielitekoihin ja ruokaan ei kaikissa piireissä yleisesti tunnusteta. Sen teho pitkäaikaisen painonhallinnan kannalta on usein väheksytty. Hyvän olon tunteen tavoittelu olisi mielestäni kuitenkin liitettävä voimakkaasti kylläisyysaistimuksiin: mikäli hyvän olon tunnetta tavoitellaan vatsan täyttymisen kautta, ollaan koukussa mielihyvän kokemukseen joka saadaan kun nälän tunne saadaan hetkeksi siirrettyä tai poistettua täyttämällä vatsa. Kieltävä ja emotionaalisesti ylilatautunut suhtautuminen ruokaan taas usein lisää negatiivisiksi koettuja mielitekoja ja vähentää kylläisyyden tunnetta.
Noh, eipä tästä juuri viisastuttu, mutta hajanaisia palapelinpalasia yritän tässä heitellä Christerin suuntaan mainioon kylläisyysaiheeseen. Mikäli tuota sallivan ajattelun voimaa on vaikea hyväksyä, niin mietitäänpä hetki vaikkapa jo hyshys-ruokavaliomallin soveltajia. Ei sillä, että tämä aspekti selittäisi kyseisten ruokavaliomallien tehokkuutta kokonaisvaltaisesti, tai perustelisi hyväksyvyysaspektia monipuolisesti. Mutta kuinka suuri voikaan olla se voima tuolla sallivuusaspektilla kylläisyyden tunteen kautta kun syödään sallivasti, potematta syyllisyydentunnetta, juuri niitä ruoka-aineita, jotka maistuvimmiksi ja mieluisimmiksi koetaan?
Minä en ymmärtänyt tuosta edellisestä paljon mitään. Mutta jo syödessä minulle voi tulla huono olo, hiki valuu ja kädet tärisevät. Pieleen meni. Nälkä on seuraavaan ruokailuun asti. Toisaalta, jos ruokailu onnistuu, voin olla syämättä vaikka puoli päivää ja on hyvä olo.
VastaaPoistaOlin Helsingissä koko päivän työn touhussa. Näen vasta nyt miten loistavaa keskustelua täällä käydään kylläisyydestä! Kiitos Pekka Pessi kun kerroit keskusteluistasi Juhana Harjun kanssa. Minäkin oudoksun sellaista yhtä ainoaa ruokailukertaa päivässä. Ainakin urheilijalle tuollaista pidetään tuhoisana, sillä aminohappovarastomme (aminohappopooli) uudistuu 5-6 kertaa päivässä. Riittääkö tuohon uudistumiseen riittävästi proteiinia? Eikö ole vaarana, että lihaksisto purkaa liiaksi noita proteiineja aminohapoiksi? Voin yhtyä Juhanan ajatukseen vaikeasta verenglukoosin hallinnasta. Arviolta 1800-2200 kcal verran ruokaa lautaselta on melkoinen satsi yhdellä istumisella mahalaukkuun vetäistynä! Mielelläni jakaisin nuo energiamäärät useammalle aterialle.
VastaaPoistaHuomasin tuon glykaatiolinkin vievän tutun lääkärin sivuille. Tuo tohtori taitaa kuitenkin tietää aika paljon tuosta(kin) asiasta. Glykaatio on iso ongelma.
Kiitos kommentista!
Juuso R ilmoittaa vaatimattomaan tapaansa, että hän tarjoaa palapelin palasia kylläisyysaineeseen. Kaikkea muuta! Tuossa kommentissa on niin hieno selostus kylläisyyden mekanismeista, että luin sitä hiljaa myhäillen onnesta! Kiitos kun näit hyväksi sijoittaa tähän blogiin nuo ajatuksesi kylläisyydestä. Kokoan tästä vielä yhtenäisen jutun mahdollisesti vielä asiaa selventäen ja yksinkertaistaen. Toivottavasti ette kyllästy lukemaan yksinkertaisia juttujani. Kommentistasi oli oikein paljon apua.
VastaaPoistaAnonyymin tapausselostus oli mielenkiintoinen. Periaate on, että ruoka tuo hyvän olon. Niin moni asia voi mennä pieleen ja tuoda sen sijaan pahan olon.
VastaaPoistaEnemmän hyvää oloa toivottaen, Christer
Kiva, että keskusteluun ovat nousseet ruoan psykososiaalisetkin puolet. Viime vuosinahan ravitsemusoppaissa on ollut voimakkaana trendinä juuri ajatus siitä, että ruokaan tulee suhtautua rennosti ja nälkä lähtee syömällä. Suomessa tämän tyyppisiä kirjoja ovat kirjottaneet ainakin I.Salmenkaita & V.Tavi ja P.Borg.
VastaaPoistaMukava kun kävit taas kommentoimassa Janne. Olen saanut takaisin lainattuna olleen Gary Taubesin kirjan. Etsin sieltä nuo kylläisyyttä koskevat analyysit ja varsinkin tutkimusviitteet käyn läpi.
VastaaPoistaItse lueskelin Taubesin kirjaa (englanninkielinen alkuperäisversio) tuossa läheisellä kirjakaupalla, ja kyllä siitä aika ontto kuva jäi. Hyvin monet kohdat mukaanlukien kylläisyyttä, ja aivojen osuutta energia-aineenvaihdunnassa käsittelevät osuudet vaikuttavat väärin ymmärretyiltä tai tietoisesti lukijaa johdattelevilta. Tässä suhteessa toisessa kirjoituksessa mainitsemasi Mikael Fogelholmin maininta virallisten ravitsemussuositusten ongelmallisuudesta (eli noudattamatta jättäminen) liittyy myös läheisesti kylläisyyteen. Osalla tämä on helppoa "virallista" tietä noudattamalla, osalle Atkinsin perintöä seuraamalla. Yhtäältä insuliini itsessään on leptiinin tavoin keskushermostotasolla ruokahalua rajoittava tekijä, toisaalta insuliinin aiheuttama glukoositason lasku vaikuttaa nälän tunnetta lisäävästi.
VastaaPoistaÄskettäin Taubesin kirjasta ilmestyi pieni katsaus (Bray), laitan vaikka sähköpostilla ihmeteltäväksi. Abstrakti ohessa:
Obes Rev. 2008 May;9(3):251-63
Good Calories, Bad Calories by Gary Taubes; New York: AA Knopf.
Bray GA.
Good Calories, Bad Calories has much useful information and is well worth reading. Gary Taubes's tenets related to obesity can be summarized in four statements (i) He believes that you can gain weight and become obese without a positive energy balance; (ii) He also believes that dietary fat is unimportant for the development of obesity; (iii) Carbohydrate, in his view, is what produces obesity and (iv) Insulin secreted by the carbohydrate is the problem in obesity. However, some of the conclusions that the author reaches are not consistent with current concepts about obesity. There are many kinds of obesity, and only some depend on diet composition. Two dietary manipulations produce obesity in susceptible people: eating a high-fat diet and drinking sugar- or high-fructose corn syrup-sweetened beverages. Insulin is necessary but not sufficient in the diet-dependent obesities. When diet is important, it may be the combination of fat and fructose (the deadly duo) that is most important. Regardless of diet, it is a positive energy balance over months to years that is the sine qua non for obesity. Obese people clearly eat more than do lean ones, and food-intake records are notoriously unreliable, as documented by use of doubly labelled water. Underreporting of food intake is greater in obese than in normal-weight people and is worse for fat than for other macronutrient groups. Accepting the concept that obesity results from a positive energy balance does not tell us why energy balance is positive. This depends on a variety of environmental factors interacting with the genetic susceptibility of certain individuals. Weight loss is related to adherence to the diet, not to its macronutrient composition.
Jari
Hei Jari Rossi,
VastaaPoistaTämä lähettämäsi tohtori Brayn katsaus Taubesin kirjasta (lyhennelmä + kokoteksti) ja blogikommenttisi olivat viikon ehdoton kohokohta. Olen jo pitkään (no, sanotaan nyt vaikkapa niinkin "pitkään" kuin 8 vuotta) ihmetellyt lukkiutuneita asetelmia näissä eri laihdutusleireissä. Ajankäyttöni sallimissa puitteissa jatkan mielelläni tällaista tavallisen biologin ja biokemistin selvitystyötä. Saan runsaanlaisesti palautetta (Kiitos sinullekin Jari!), joka riittää kannustamaan minua eteenpäin selkotekstin tuottamisessa tästä tavattoman mutkikkaasta asetelmasta, laihtuminen ja nälänhallinta. Varmaan piskuisen pieni asiakasryhmäni, jolle eläinperäisiä rasvoja suosiva dieetti on tuonut pysyvää apua painonhallintaan, on ollut näistä kannustimista kuitenkin tärkein. Suomalainen ei usko ennen kuin näkee.
Nyt täytyy pitää pää kylmänä, että en innostu tästä yksittäisestä ilmiöstä liiaksi. Asia on todella niin, että kaikille ei sovi laihdutuskeinoksi hiilihydraattien rajoittaminen ja rasvan saannin lisääminen. Laihtuminen "virallista tietä" (liikunta + kalorien rajoitus) on takuulla yleisempää kuin esim. Atkinsilla. Atkins on pienen ja piskuisen ryhmittymän, ehkä tavallista äänekkäämmän porukan, hallitsema laihdutuskeino, elämäntapa. Kun "virallisesta" laihduttamisesta on tavattoman vaikea repäistä hienoja otsikoita viihdelehtiin, Atkins on myyvämpi ilmiö on sitä sitten vastustamassa tai tukemassa. "Virallinen" laihdutusoppi on tylsää ja tavallista puurtamista päivästä toiseen, ilman Atkinsin tuomaa hohtoa ja "erilaisuuden" tunnetta elämään. Atkins-ilmiön kieltäminen ja siitä vaikeneminen on kuitenkin silkkaa hulluutta, jota minäkin monien muiden tutkijoiden tapaan harrastin aikoinaan. Jos minulla on jonkinlainen pienen pieni "missio" tässä laihdutuskeskustelussa, niin se on nimenomaan tästä Atkinsin toimivuuden kieltämisestä varoittaminen.Tämän ilmiön kieltäminen käy niin helposti, koska asia on niin monimutkainen ja maailmassa on niin monta muutakin mielenkiintoista ja mutkikasta ongelmaa. Miksi tuhlata aikaa sellaisen ilmiön selvittämiseen, jonka professorit ja lääkärit ovat tuominneet hölynpölyksi?
Moni "virallisesti" laihduttava väsähtää ja retkahtaa joko pois liikunnasta tai syömisen hallinnasta. Ongelmana näyttäisi olevan juuri tuo kalorivajeen kanssa eläminen päivästä toiseen. Atkinsin "löytäneet" asiakkaani eroavat sillä lailla "virallisista", että laihtuminen on niin selkeää ja juuri nälänhallintaa tukeva. Eivät kerro kiljuvasta nälästä vaikka energiavajetta on ihan rehellisissä ja tunnetuissa asiakkaissani todettavissa jopa 400-500 kcal verran! Tällainen energiavaje tuo hiilihydraattipainotteisella ruokavaliolla kauhean näläntunteen. Aliraportointi ruokapäiväkirjoissa on yleistä ja takuulla iso ongelma juuri lihaville. Minulla ei ole mitään syytä epäillä piskuisen pienen asiakaskuntani rehellisyyttä kun kertovat paremmasta nälänhallinnasta. He syövät harvemmin, jättävät välipalat pois ja syövät rasvaista ja maistuvaa ruokaa lautaselta. Tämä on kiehtova asia. Sinun kommenttisi auttavat minua erittäin paljon. KIITOS!
Taubesin kirjan lukeminen on kova urakka, mutta tavattoman kiehtovaa.
terveisin, christer
Taitaa alkaa ikää painaa Georgea. Esim. hän mainitsee, että Taubes ei käsittele HDL:ää ja LDL:ää. Todellisuudessa niitä käsitellään laajalti ja monelta kantilta.
VastaaPoistaTämä kommentti on myös käsittämätön:
"However, some of the conclusions that the author reaches are not consistent with current concepts about obesity."
Eiköhän kirjan tarkoitus ollut juuri kyseenalaistaa vallitsevia käsityksiä, joten eihän tuossa kommenttissa ole järjen hiventäkään.
Elämä vanhentaa.
VastaaPoista